1 minute read
PARTIOPANEELI Miten korona on vaikuttanut omaan partiotoimintaasi?
Partio-lehden paneeli pureutuu ajankohtaiseen ilmiöön lehden jokaisessa numerossa.
KOONNUT Elina Kamppari KUVAT Haastateltavien oma albumi
Advertisement
miten korona on vaikuttanut omaan partiotoimintaasi? Onko sillä ollut vaikutusta lippukunnan jäsenmäärään?
ANNA KÄYHKÖ, 18 SP:n sometiimin jäsen, lippukunnan viestintävastaava Auran Tähti Pojat
Korona on vaikuttanut omaan partiotoimintaani siten, että kololla käydessä tulee monta kertaa pestyä kädet, käytettyä paljon käsidesiä ja pidettyä maskia. Osa kokouksista on etänä ja lähikontakteja partiotoiminnassa ei ole niin paljoa kuin ennen koronaa. Lippukuntani jäsenmäärään korona ei ole vaikuttanut, muuten kuin, että jäseniä on tullut hyvin lisää.
HELMI PARM, 18
Sampo, Alueviestintätoimikunnan puheenjohtaja (PäPa)
Myyrpartio ry
Paljon on ollut etäilyä, ja yhdestä pestistä jouduin luopumaan kokonaan. Paljon on myös opittu. Olen päässyt tekemään asioita, joita en olisi vuosi sitten osannut kuvitella. Vielä korona ei ole vaikuttanut lippukunnan jäsenmäärään, mutta jännittää nähdä, alkaako väkeä tippua pois tapahtumien puuttuessa.
PAAVO LEMMETYINEN, 18
Lippukuntalehden päätoimittaja, partiopoikaosastonjohtaja
Tampereen Eräpojat
Korona ei ole vaikuttanut lippukuntamme jäsenmäärän suhteen suuntaan, eikä toiseen, mutta omassa partiotoiminnassa korona näkyy reissujen vähenemisenä ja koneella istumisena. Tällä hetkellä panostan pääosin tarpojien ohjelmaan, sillä vaeltajana etäilystä ei saa sitäkään vähää irti.
ANTTO HAUTAMÄKI, 42
Lippukuntalehden päätoimittaja
Kalevan Karhut
Korona-aikana varsinkin viime kuukaudet ovat olleet etäpartiota, kuten lippukunnan lehden tekoa tms. Kesällä ja alkusyksystä oli livepartiotakin, kuten esimerkiksi päivän melontareissu. Lippukunnan koko on aavistuksen kasvanut tänä poikkeusaikana.
JUHO LINTINEN, 27 Lippukunnanjohtaja
Helsingin Sinihaukat
En itse ole viikkotoiminnassamme enää mukana, joten koronan vaikutukset omaan partiotoimintaani ovat maltillisia. Asun kaukana lippukunnastani, ja harmittaa, etten näinä aikoina pääse fyysisiin tapahtumiimme. Etäkokouksiin on saanut tottua, mutta toivoisin taas tapaavani kasvokkain partiotovereitani.
KERTTU KIRJALAINEN, 16 Ryhmänohjaaja, somevastaava
Ekin partio
Korona on tyhjentänyt aika reippaasti miltei kaikki partiotapahtumat kalenterista. Se on laittanut monet suunnitelmat uusiksi ja antanut vähän lisähaastetta koloiltojen suunnitteluun. Etäkoloiltojen toteuttaminen tuntui aluksi hyvin haastavalle, mutta siihenkin on kerinnyt jo hyvin tottua. Lippukunnan jäsenmäärään ei ole korona vielä vaikuttanut, mutta tilanteen näkee tarkemmin sitten syksyllä.