1 minute read

MUOTOPUUTARHAN MEHILÄISET

VILLA AALTOSEN UPEASSA MUOTOPUUTARHASSA MEHILÄISET OVAT AHKERASTI TÖISSÄ. NIIDEN TYÖNANTAJA SISKO HALLAVAINIO ON HALUNNUT ANTAA PARHAAT MAHDOLLISET OLOSUHTEET TYÖNTEKIJÖILLEEN. YLI 3000 NELIÖMETRIN PUUTARHA ON SUUNNITELTU ”PUOLIVILLIKSI” MYÖS MEHILÄISIÄ AJATELLEN.

TEKSTI: PÄIVI AHVONEN

Advertisement

Villa Aaltosen takapihalla, niin kutsutun mehiläistalon pesissä pörisee läpi kesän. Omat mehiläiset ja oma hunaja ovat olleet Siskon pitkäaikainen haave. – Jo lapsena seurasin enoni työtä mehiläisten parissa Savitaipaleella: savun tupruttelua ja rauhallista häärimistä ihmeellisessä asussa. Jo silloin päätin, että tuon homman minä jonakin päivänä opettelen.

Kun Sisko Hallavainio myöhemmin katseli Loviisan tulevaa kotitaloaan, puutarhan mehiläispaviljonki oli se ratkaiseva tekijä, joka lopuksi sinetöi kaupan. – Kesti aikansa ennen kuin olin valmis aloittamaan, mutta mehiläistarha oli aina haaveissani. Ilman mentoriani, korvaamatonta Aarno Saarista tästä ei olisi tullut mitään. Hänen neuvoistaan ja kannustuksestaan olen hyvin kiitollinen, Sisko Hallavainio sanoo.

Kolmen pesän pörriäiset

Pörriäisten elinolojen suojelu ja mahdollistaminen ovat hänelle sydämen asia. Pihalla mehiläistalon takana on kolme mehiläispesää, joissa työtä pelkäämättömät pörriäiset ahertavat. – Niille pitäisi tehdä vielä enemmän monimuotoisia kukkaniittyjä, joissa olisi paljon sinililjoja, sinisiä scilloja. Niiden siitepöly on mehiläisille tärkeää kevätravintoa.

Sisko Hallavainio kertoo, että puistoista ja puutarhoista kerätty hunaja maistuu aivan toiselta kuin metsäkukista kerätty. – Hunajan tekevät mehiläiset, en minä. Minä korjaan sadon, linkoan ja purkitan hunajan. Isoin kiitos kuuluu korvaamattoman tärkeille mehiläisille – harva ymmärtää kuinka tärkeää työtä ne tekevät. Sisko Hallavainion mehiläiset tekevät töitä paitsi kotipihallaan

LIVE LIKE A LOCAL! myös Loviisan keskustan muissa pihoissa, Villa Aaltosen takapihalla sijaitsee pienempi talo, Villa Sorella. puutarhoissa ja puis-

Talossa on makuuhuone, sali toissa. Hommaa riittää, ja keittiö, jotka on remontoitu mutta kukkaniittyjä majoituskäyttöön. saisi olla vieläkin

Varaa itsellesi viikonloppu tai enemmän. koko viikko ja eläydy tähän – Kukkaniitty on elämään oikein tosissaan. Kuljeskele puutarhassa ja tarkkaile huoleton hoitaa ja niin mehiläispesän elämää. Se jos mikä kaunis. En ymmärrä on paikallista elämää. miksi niitä ei ole vielä

Löydät Villa Sorellan Airbnb:stä paljon enemmän, hän nimellä gardeners cottage. miettii. Sisko Hallavainion ”Syrrans”-tuotemerkin hunajaa, mehiläisvahaliinoja ja hilloja voi tilata sähköpostitse tai puhelimitse hallavainio@pp.inet.fi, puh. 040 738 9646

Sisko Hallavainio on mielissään #pelastapörriäinen-kampanjasta, joka on kiinnittänyt huomiota tärkeään asiaan. Jos pörriäiset kiinnostavat, kannattaa tutustua Ylen sivuilta aiheeseen: ”Tuuletusta, tanssimista ja siitepölyseikkailuja – mehiläispesässä tapahtuu enemmän kuin arvaatkaan!”

This article is from: