1 minute read
Vastuullisesti Posiolta
Julkaisimme Pentikin historian ensimmäisen vastuullisuuskatsauksen vuonna 2022, samalla kun käynnistimme systemaattisen vastuullisuustyön. Toimintaamme on määrittänyt alusta lähtien maalaisjärki, mikä on tarkoittanut mm. materiaalien mahdollisimman tehokasta hyödyntämistä, ihmisistä välittämistä ja Posion elinvoimaisuudesta huolehtimista, tietenkin yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa. Nyt tästä meille ominaisesta tavasta toimia tehdään mahdollisimman systemaattista ja läpinäkyvää, ja kerromme siitä enemmän ja konkreettisemmin.
Toimintaympäristömme on ollut viime vuosina erityisen kovassa muutoksessa, kun maailman kriisit haastavat meitä. Kuluttajien ostovoima on heikentynyt merkittävästi viimeisen vuoden aikana, mikä on saanut meistä monet harkitsemaan kulutuspäätöksiään entistä tarkemmin. Harkitseva, vastuullinen kuluttaminen on onneksi myös erittäin tavoiteltava asia. Meidän suunnittelumme ja valikoimamme lähtee siitä perusajatuksesta, että tuotteet kestävät sukupolvelta toisella. Erityisesti keramiikka on ikuista, huolellisesti käsiteltynä se kestää monta elinikää.
Vastuullisuus on jatkuvaa tekemistä, jossa emme ole koskaan valmiita. Tavoitteemme on kuitenkin olla aina huomenna hieman parempia kuin tänään. Vastuullisuuskatsauksessa kerromme edistymisestämme.