Kummituskävelyllä vanhassa Raumassa

Teksti ja kuvat: Terhi Strömman

Elämme jälleen aikoja jolloin suurin piirtein kaikki suunnitellut aktiviteetit on peruttava. Siksi olikin erityisen ilahduttavaa, että yhdistyksemme ehti tämän vuoden alkumetreillä järjestää pari ulkoilmatapahtumaa; pienimuotoisen laskiaisjipon ja kummituskävelyn.

Rauman ehkäpä kuuluisin kummitus on kaupungintalon tornissa öisin vieraileva hahmo joka muistuttaa kovasti Rauman ensimmäistä kaupunginjohtajaa, Oskari Neroa. Kummittelu ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan kaupungintaloon, eikä ihme, onhan Vanhan Rauman vanhimmat talot rakennettu jo 1700-luvun alussa, joten kaikenlaista surua, onnettomuutta ja tragediaa on ehtinyt tapahtua taloissa vuosisatojen kuluessa. Moni onneton sielu on ehkä jäänyt vaeltelemaan todellisuuden ja tuonpuoleisen välimaastoon.

Kunnon jalkineet ja lämpimät vaatteet olivat kierroksella tarpeen.

Pimeänä tammikuun iltana oli Pyhän kolminaisuuden kirkon raunioille kokoontunut 18 jännityksennälkäistä jäsentä, hyvä niin, koska 20 henkilöä olisi ollut ryhmän maksimikoko, enempää eivät silloiset koronarajoitukset sallineet. Teini-ikäisiäkin ilmestyi paikalle, he olivat tervetulleita, kummituskierroksen alaikäraja on nimittäin 12 vuotta, sitä nuoremmat saattaisivat nähdä seuraavana yönä painajaisia.

Kierroksen ensimmäinen kohde sijaitsi Pyhän kolminaisuuden kirkon raunioilla, nimittäin raumalaisten kuuluisuuksien ja hyvien kaverusten apteekkari Samuel Nybergin ja dosentti Nils Branderin hautakammio. Oppaaksemme olimme saaneet Saana Jaakolan, paikallisoppaan josta yllättäen oli kuoriutunut salaperäisesti velmuileva, pitkään, mustaan, viittaan pukeutunut salaisille pihoille ja pimeille kujille johdatteleva tarinankertoja.

Opas johdatteli meidät pitkin kaupungin ehkä riivatuinta katua, Itäkatua, tallilyhdyn häilyvässä valossa pakkasen nipistellessä poskia ja varpaita. Jolleivat pimeät loukot ja vieressä virtaava hyinen joki herättäneet tarpeeksi väristyksiä selkäpiissä, antoivat oppaan taituroimat ääniefektit lisäväristyksiä. Tällä kertaa tihrustelimme turhaan Taidemuseossa kuljeskelevaa eteeristä neitoa, häntä ei haluttanut näyttäytyä. Vanhalla villatehtaalla hämmästelimme jatkuvaa huonekalujen siirtelyä ja Café Salin oudot valoilmiöt herättivät keskuudessamme uteliaita pohdintoja. Ihmetystä herättivät myös Pyhän ristin kirkon tornin pelottavat tapahtumat sekä Jusslan, Salwin ja Lammin talojen oudot ilmiöt. Kaikki oppaan kertomukset on kerätty alueen nykyisiltä ja entisiltä asukkailta eivätkä näin ollen ole tuulesta temmattuja vaan joidenkin todella kokemia.Viimeiseksi tarkastelimme vielä Pungilan taloa, nykyistä pubi Tori-Pöllöä, jonka kohdalta alkoi koko Rauman tuhonnut palo vuonna 1682.

Oppaamme valmiina johdattelemaan meitä kummituskierroksen saloihin.

Tällä kohtaa kävivät pakkanen ja viima jo liialliseksi joillekin ja he erkanivat joukosta, me muut jatkoimme urhoollisesti takaisin Pyhän kolminaisuuden kirkolle.

Tunti oli vierähtänyt, oli aika kiittää erinomaista opasta ja lähteä kotiin lämmittelemään sormia ja sulattelemaan illan tarinoita. Aina sitä oppii kaikenlaista uutta omasta kotikaupungistaan.