Pohjoista vesivoiman kulttuuriperintöä perkaamassa

Teksti: Kirsti Reskalenko

Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Norrbottenin museon yhteisessä Interreg Pohjoinen V –ohjelmaan kuuluvassa Vesivoiman kulttuuriperintö -hankkeessa kartoitetaan vesivoimarakentamisen aineetonta ja aineellista kulttuuriperintöä Luulajajoella ja Oulujoen vesistössä.

Molempien vesistöjen valjastaminen oli osa suurempaa kokonaisuutta. Luulajajoen valjastaminen liittyy kaivosteollisuuden historiaan. Nykyään sen 15 voimalaitosta tuottavat reilut 20 % Ruotsin vesivoimasta. Oulujoen vesistön valjastamisen ensiaskeleet liittyivät paikalliseen puunjalostukseen ja sitten koko maan teollisuuden sähkönhankintaan.

Kaksi teollista tarinaa

Ruotsi

Luulajoen ensimmäinen vesivoimalaitos Porjus vuodelta 1915 on osa Norrbottenin teknistä megajärjestelmää (Norrbottens teknologiska megasystem). Järjestelmän ytimessä ovat malmikentät, -rata ja -satamat sekä Porjuksen voimalaitos ja Bodenin linnoitus. Kokonaisuus on yksi Ruotsin tärkeimmistä teollisuusperintökohteista.

Norrbottenin malmia alettiin hyödyntää jo 1600-luvulla ja kuljetettiin pitkään porokyydillä rannikon sulattamoihin. 1800-luvun jälkipuoliskolla rautamalmin kysyntä ja sen myötä kiinnostus hyödyntää Jällivaaran malmioita kasvoivat. Tätä varten kuljetusjärjestelmää täytyi kehittää ja alettiin rakentaa malmirataa ja -satamia Luulajaan ja Narvikiin. Ensimmäinen malmijuna Gällivaarasta Luulajaan saapui 1888, vuonna 1903 koko 475 km pitkä rata oli valmis. Vuonna 1899 Kiirunan rautakaivos aloitti toimintansa.

Malminkuljetuksen ja kaivostoiminnan tehostaminen edellyttivät höyryvoiman korvaamista sähköllä. Vuonna 1908 päätettiin sähköistää rataosuus Kiirunasta valtakunnan rajalle Riksgränseniin ja vuonna 1910 tehtiin päätös Porjuksen vesivoimalaitoksen rakentamisesta. Voimalaitos vihittiin käyttöön 1915 ja sähköjunat Kiirunan ja Luulajan välillä liikennöivät jo vuonna 1922.

Kun Norrbottenin luonnonvarojen hyödyntäminen eteni mallikkaasti ja rautatie yhdisti kaksi merta itärajan tuntumassa, tarvittiin kansallisten etujen puolustamista ja Bodenin linnoitusta, joka oli taisteluvalmis 1909. Mittava tekninen järjestelmä oli valmis.

Luulajajoen muut 14 voimalaitosta rakennettiin 1950-luvulta 1970-luvulle. Messauren patorakennustyömaasta tuli suurin koskivaljastushanke, sillä patoaltaan täyttäminen vastasi tilavuudeltaan neljää Kheopsin pyramidia. Siihen tarvittiin paljon työvoimaa ja koneita. Vuonna 1960 käytössä oli 150 konetta ja 270 koneenkuljettajaa.

Arkkitehti Aarne Ervin suunnitelmien pohjalta rakentunutta voimalaitoksen asuinaluetta Leppiniemessä Muhoksella. Kuva Hanna-Kaisa Karppinen 2018.

Suomi

Ensimmäinen Oulujoen vesistön voimalaitoksista valmistui vuonna 1903 Oulujoen suiston Lasareetin väylään. Myös Oulun kaupungin laidalla kuohuneen Merikosken valjastamisesta puhuttiin. Samoihin aikoihin tutkittiin mahdollisuuksia rakentaa vesivoimala Paltamon Leppikoskeen ja perustaa paperitehdas sen äärelle.

Kainuun ensimmäinen vesivoimalaitos rakennettiin kuitenkin vuonna 1917 Kajaanin Ämmänkoskeen Kajaani Puutavara Osakeyhtiön tarpeisiin. Perusteina puunjalostusteollisuuden perustamiselle nimenomaan Kajaaniin olivat havupuumetsät, koskivoima ja rautatie. Kajaani Oy rakennutti vesivoimalaitokset Sotkamon reitin Katermaan vuonna 1950 ja Kallioiseen vuonna 1957. Yhtiö valjasti Leppikosken vasta vuonna 1963.

Myös Oulujoen valjastaminen oli esillä 1900-luvun alussa. Vesivoiman käyttöönottoa edistävän Valtion Koskivoimakomitean tarkastelussa vuodelta 1918 keskiössä oli Imatrankosken rakentaminen. Oulujoen silloiset elinkeinot mukaan lukien matkailu arvioitiin sen sijaan voimatuotantoa arvokkaimmiksi.

Pohjois-Suomen vesivoimakysymys tuli komitean päiväjärjestykseen jo vuonna 1935 ja tarkastelu laajennettiin koskemaan koko Oulujoen vesistöä. Yhteenlasketuksi pudotuskorkeudeksi saatiin 200 metriä. Samalla syntyi ajatus teollisuuden ja valtion yhteishankkeesta, jossa koskien hajanainen omistus keskitettäisiin yhdelle vahvalle toimijalle. Vuonna 1939 uudistettu vesilaki salli nyt myös lohi- ja siikapitoisten jokiuomien täydellisen sulkemisen.

Oulussa tutkimustyö voimalaitoksen rakentamisesta Merikosken pohjoisrannalle oli aloitettu jo vuonna 1915. Hanke oli vireillä lähes neljännesvuosisadan, kunnes kaupunginvaltuusto päätti elokuussa 1939 Merikosken voimalaitoksen rakentamisesta. Sota muutti kuitenkin suunnitelmia ja Merikosken ensimmäinen kone kytkettiin verkkoon vuonna 1948.

Messauren pato. Kuva Elin Sjöberg 2019.

Toisen maailmansodan seurauksena Suomi menetti 80% sähköntuotannos taan. Jälleenrakennus edellytti nopeita toimia ja vuonna 1941 säädettiin poikkeuslaki, joka mahdollisti voimalaitostyömaan aloittamisen väliaikaisella luvalla. Valtion omistama Imatran Voima ja kolme suomalaista suuryritystä perus tivat vuonna 1941 Oulujoki Osakeyhtiön. Yhtiö rakensi vesistöön yhdeksän voimalaitosta vuoteen 1961 mennessä ja hankki vuonna 1963 rakenteilla olleen Leppikosken voimalaitoksen.

Sähköistämisen edetessä Kainuun kunnissa oleelliseksi kysymykseksi tulivat sähköntuotannon sekä jakelun varmuusnäkökulmat. Pyhännänkoski tunnistettiin jo 1950-luvun alussa potentiaaliseksi voimantuotantoon soveltuvaksi koskeksi, ja Kainuun Kuntain Sähköosakeyhtiön voimalaitos valmistui vuonna 1957.

Mitä vesivoiman kulttuuriperintö on?

Molemmissa maissa on valtakunnallisesti arvokkaaksi tunnistettua teollista rakennusperintöä. Lisäksi voimalaitos ten rakentamiseen liittyy valtavaa kehitystyötä, insinööritieteellisiä innovaatioita. Ja sitten on jokivarsilla elävien, rakentajien ja voimalaitosten henki lökunnan historiaa. Heidän tarinansa ovat aineetonta kulttuuriperintöä.

Teollista rakennusperintöä ja laadukasta asuntoarkkiteh tuuria

Ruotsissa valtakunnallisesti merkittävä Porjus on maan ainoa eheänä säilynyt voimalaitosyhdyskunta, jonka vuosina 1910-15 rakennettu maanalainen voimala on merkittävä tekniikan historian kannalta. Kylässä on merkittävää 1910-luvun rakennuskantaa ja 1940-luvun omakotialue.

Oulujoen vesistön 15 voimalaitosta ja niihin liittyvät asuinalueet ovat valtakunnallisesti merkittävää rakennusperintöä. Näistä ehkä tunnetuin on Suomen suurimpaan koskeen vuosina 1941–51 rakennettu Pyhäkosken voimalaitos. Voimalaitoksen ja sen vieressä sijaitsevan vuosina 1940-44 rakennetun yhtenäisen Leppiniemen asuntoalueen arkkitehtuurista vastasi Aarne Ervi.

Kainuun puromyllyjen kunnostukseen tutustumassa Elin Sjöberg, Marcus Bengtsson, Pekka Elomaa, Visa Veijola, Karolina Kikuchi, Sanna Schroderus ja Liisa Korhonen. Kuva Kirsti Reskalenko 2019.

Vesivoiman kulttuuriperintö -hankkeessa kerätään tietoa voimalaitoksia ja asuinalueiden rakennuksista ja arvioidaan niiden alkuperäisyyden säilyneisyyttä. Tavoitteena on myös laatia suositukset kulttuuriperintöarvot huomioivaan korjaukseen.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liitot ovat tehneet aloitteen Oulujoen vesistön vesivoima-arkkitehtuurin liittämisestä maailmanperinnön kansalliseen aieluetteloon. Koska voimalaitosalueiden kokonaisuus on teollista perintöä, hankkeessa selvitystyö kohdistetaan myös insinööritieteisiin. Standardisointi ja rakennustekniikka vaativat lisätutkimusta osoittaakseen Oulujoen vesistön vesivoimaloiden erityistä arvoa.

Ei sovi unohtaa myöskään puromyllyjä, vaikka ne eivät olekaan hankkeen tutkimuksellisia pääkohteita. Oulujoen latvavesistön erityispiirre on tiheä ja verrattain hyvin säilynyt vesimyllyjen verkosto. Kainuun vesimyllyt ovat myös valtakunnallisesti arvokasta rakennusperintöä ja niitä on osin rakennettu vielä samaan aikaan kuin vesivoimalaitoksia. Kolmetoista Kainuun perinteistä vesimyllyä on hiljattain siirtynyt Kainuun Nuotta ry:lle, joka korjaa niitä parhaillaan. Ruotsalaiset yhteistyökumppanimme ovat olleet kiinnostuneita myös puromyllyistä, sillä heidän kertomansa mukaan niitä on säilynyt Norrbottenissa harmittavan vähän.

Muistoja ja tarinoita

Voimalaitosten rakennustyömaat, väliaikaiset tai pysyvät yhdyskunnat ja muuttuvat jokiympäristöt olivat osa tuhansien ihmisten elämää. Muistot yhdistävät monia edelleen molemmin puolin rajaa. Hankkeen kyläilloissa kerätään ja jaetaan muistoja ja tarinoita.

Luulajajoella hanke osallistuu Messauren kotiinpaluupäivään (Hemvändardagen) ensi kesänä. Messauressa oli padon ja voimalaitoksen rakentamisen aikaan 1950- ja 60-lukujen vaihteessa 3000 asukasta. Kylällä oli lisäksi kauppoja, posti, kokoontumispaikkoja, bensa-asema ja kirkko. Nyt yhdyskunnasta on jäljellä vain muistot.

Suomessa hankkeen kyläilloissa Oulussa, Muhoksella, Utäjärvellä, Paltamossa, Ristijärvellä, Hyrynsalmella, Suomussalmella ja Sotkamossa on kerätty muistoja ja vanhoja valokuvia. Lisää tarinoita kerätään tänä ja ensi vuonna nuorten videotyöpajoissa, haastatteluissa ja yleisötapahtumissa Vaalassa, Kajaanissa ja Kuhmossa. Kertomukset kootaan kirjaseksi ja niitä julkaistaan kesään mennessä avattavilla hankkeen kotisivuilla www.vekuvaku.eu.

Haluatko sinäkin kertoa tai lähettää oman vesivoimaan liittyvän tarinasi tai kuvasi? Ota yhteyttä Kirsti Reskalenkoon kirsti.reskalenko@pohjois-pohjanmaa.fi tai 040 685 4030. •