Joulu
poleemi
4 / 2009
poleemi
Pääkirjoitus
Joulun monet merkitykset Ilkka Kärrylä
Aku Ankka -lehti julkaisi jo ensimmäisenä ilmestymis-
Lisää vettä kriitikko saa myllyynsä joulun kaupal-
vuonnaan 1952 Jouluparaati-nimisen erikoisnumeron
lisuudesta. Jos juhlassa jotain positiivista olisikin, se
lukijoiden joulunodotusta piristämään. Jouluisista ankka-
hautautuu tavaravuoren alle. Jopa Jouluparaati-lehtien
tarinoista tuli jatkuva perinne, jota nykypäivän nostalgi-
sarjakuvia analysoivan kirjoittajan on pakko kiinnittää
kot muistelevat lämmöllä.
huomiota tavaranpalvontaan: ankanpojathan saavat
Poleemin toimituksella ei ole rahkeita ylimääräisen joulunumeron tekoon, mutta nyt lehden 34. ilmestymis-
aina toivomansa joululahjat vaikka sukellusveneeseen keskelle valtamerta.
vuotena oli vihdoin aika ottaa juhla vuoden viimeisen
Kun vielä muistaa, että kaikilla ei ole varaa osallistua
numeron teemaksi. Tahdomme osaltamme luoda joulu-
materialistisen joulun vaatimaan kilpavarusteluun, alkaa
mieltä, mutta vaikka Ankkalinnan idyllinen joulu lähellä
moraalinen ahdistus hiipiä mieleen. Miten kaupallisuus
sydäntäni onkin, eivät loppuvuoden juhlapyhät ole pelk-
voikaan olla niin yksiselitteisen ikävä juttu?
kää piparintuoksua. Joulupoleemin tavoitteena onkin
Moni uskaltaa yhä puolustaa joulua Kristuksen synty-
tarjota aiheeseensa tavallisia jouluisia painotuotteita
mäjuhlana. Uskonnollinen joulu tuntuu kuitenkin vaike-
laajempi näkökulma.
alta ja velvoittavalta ajatukselta. Maallistuneessa yhteis-
Perinteisistä joulun narratiiveista – lehtijutuista, tari-
kunnassa on helpompi puhua yhdessäolosta perheen ja
noista ja sarjakuvista – löytyy joitakin yleisesti toistuvia
sukulaisten kanssa, sillä se on paljon konkreettisempaa.
tirkistysaukkoja. Niissä korostuvat perhearvot, kaupal-
Silti joulukirkot ja laulutilaisuudet ovat vuodesta toi-
lisuus sekä kenties uudessa nousussa oleva uskonnolli-
seen valtavia vetonauloja ja hautausmaatkin täyttyvät
suus. Eniten joulun kuvaa määrittää kuitenkin kertojan
kynttilöistä.
oma suhtautuminen: puolesta vai vastaan, hyväksyvästi
Epäilen vahvasti perimmäisten merkitysten olemassa-
vai kyynisesti? Joulu jos mikä jakaa mielipiteitä ja pakot-
oloa. Joulukaan ei näyttäisi palautuvan mihinkään yhteen
taa usein mustavalkoiseen ajatteluun.
suureen tarkoitukseen, vaan se on kaikkea edellä mainit-
Perhearvoihin vetoaminen on luultavasti neutraalein
tua, hyvässä ja pahassa. Ennen kaikkea joulu on toistuva
tapa tuottaa positiivista joulukuvaa. Disney-maailmassa
rituaali, jossa suurin merkitys on omalla asennoitumisella.
koko Ankan suku pääsee mahdottomienkin kommellusten
Itse kallistun mielelläni joulumyönteisyyden puolelle,
jälkeen kalkkunapöydän ääreen. Iltapäivälehdissä julki-
sillä se on mukavampaa kuin epäkohtien märehtiminen.
suuden henkilöt kertovat ihanimmista joulumuistoistaan
Muualta Helsinkiin muuttaneelle pitkä loma, jonka aikana
rakkaidensa seurassa. Joulukuvastoissakin näkee aika
ehtii tavata sukulaisia, ahmia kinkkua ja lukea romaaneja,
suuren lauman hymyileviä perheitä.
on enemmän kuin tervetullut.
Kuvat säröttömistä ydinperheistä eivät vakuuta kaik-
Toivotankin lukijoille hyvää joulua, ja ennen kaikkea
kia. Kyyninen kirjoittaja vastaa makeilevaan tekopyhyy-
kykyä nauttia joulun pienistä iloista. Piparinpaiston
teen viittauksilla itsemurhatilastoihin ja Alkon myyntilu-
lomassa kannattaa kuitenkin lukea Poleemin katsauksia
kuihin. Jouluna yksinäiset ovat entistä enemmän yksin,
jouluun ja ottaa verrokiksi vaikkapa tämänvuotinen Aku
ja samaan aikaan viini ja terästetty glögi hajottavat
Ankan Jouluparaati. Kapeakatseisuus on nimittäin kyy-
lukemattomia perheitä.
nisyyttäkin pahempi taakka näin joulunaikaan.
Joulu
poleemi
Sisällys 2 Pääkirjoitus 4 Gradupalsta 5 Vaihtopalsta 6 Onkos täällä kilttejä opiskelijoita? 8 Päättynyt kaikk’ on työ? 12 Anarkiaa, aktivismia ja rentoa menoa 16 Miehemme Joensuussa 19 Sarjakuva 20 Maa jatkuvassa muutoksessa 24 Tyrannin joulu 26 Joulu ilman sotaa 29 Minä ja talvi 30 Jatkokertomus 33 Puheenjohtajalta 34 Joulusatu: Vyötiäinen ja hauki 38 Joulumieltä levylautasella
Poleemi 4/2009, 34. vuosikerta Julkaisija
Poliittisen historian opiskelijat, Polho Ry Yhteiskuntahistorian laitos, PL 54 00014 Helsingin yliopisto
Painopaikka Picaset OY
Painos 300 kpl ISSN 1235-4412
Päätoimituskunta
Ilkka Kärrylä (vastaava), Antti J. Lehtinen, Maria Pirkkalainen, Akseli Peltola (Madridin kirjeenvaihtaja)
Kirjoittajat
Akseli Peltola, Toivo Martikainen, Teemu Antikainen, Mikko Virta, Elina Manninen, Joonas Ranta, Ilari Leskelä, Petteri Puustinen, J. von Schiller, Maria Pirkkalainen, Ilkka Kärrylä, Antti J. Lehtinen
Palaute:
ilkka.karryla@helsinki.fi
Gradupalsta
Minna Kuisma Polhon rahakirstua kaksi vuotta vartioinut Minna on edennyt myös opinnoissaan kiitettävää vauhtia. Opinnot alkoivat vuonna 2006 ja nyt on jo gradu työn alla. Katsotaanpa miten iso-G jaksaa näin joulun alla?
Mikä on gradusi aihe ja miten päädyit siihen?
Missä vaiheessa urakkasi on?
Tämänhetkinen työotsikkoni on ”Työriitojen sovitte-
Loppusuoralla. Olen kirjoittanut graduani koko syksyn,
lujärjestelmän uudistus osana työmarkkinapolitiikan
ja tarkoitus olisi saada se valmiiksi vuodenvaihteeseen
murrosta”. Tutkin, miksi työriitojen sovittelujärjestelmä
mennessä eli ennen kuin lähden vaihtoon.
haluttiin 1950-60-luvun vaihteessa uudistaa ja miten kinoilla tapahtunutta murrosta, jossa Suomi siirtyi vähi-
Miten työprosessi etenee ja mitä graduseminaareissa oikeastaan tapahtuu?
tellen kohti pohjoismaista työmarkkinamallia.
Minulla työprosessi alkoi kandityön kirjoittamisesta
uudistus tapahtui. Kytken uudistuksen osaksi työmark-
Olen tehnyt pari vuotta keikkatöitä valtakunnanso-
viime syksynä. Olin valinnut aiheeni jo ennen prosem-
vittelijan toimistossa, minkä takia päädyin tekemään
man alkamista, ja itse työ syntyi semman aikana melko
kandityöni valtakunnansovittelijaorganisaation perus-
kivuttomasti. Kevään tutkimuskurssilla laajensin aihet-
tamiseen johtaneesta kehityksestä. Gradussani halusin
tani graduun sopivaksi. Nyt syksyllä gradusemma 1:ssä
jatkaa saman aiheen parissa ja laajentaa kandiani.
valmisteltiin ja opponoitiin tutkimussuunnitelma. Minä tosin olin työssäni jo vähän pidemmällä. Toisen gradu-
Millaisia lähdeaineistoja tutkimuksessasi?
käytät
seminaarin jätän väliin, jos vain pysyn aikataulussani ja palautan graduni vuodenvaihteessa.
Olen lukenut eduskuntatyöhön liittyviä asiakirjoja, kuten eduskuntaryhmien pöytäkirjoja. Lisäksi olen käyttänyt
Onko sinulla jo suunnitelmia ajalle jälkeen valmistumisen?
1960-luvulla toimineen Suomen Ammattijärjestön arkiston
Eipä oikeastaan. Viestintähommia voisi olla kiva jatkaa,
aineistoja. SAK:n papereita en saanut, koska ay-arkisto on
tai sitten tehdä ihan jotain muuta. En tiedä vielä. Minulla
ollut kiinni koko syksyn. Valtakunnansovittelijan toimis-
on opiskelupaikka Kauppiksessa, ja saatan aloittaa siellä
ton arkistosta luin lähinnä pohjoismaiseen yhteistyöhön
ensi syksynä, jos mitään mielenkiintoista työtä ei osu
liittyviä asiakirjoja ja kirjeenvaihtoa. Kävin myös läpi
kohdalle.
täysistuntojen ja valiokuntien pöytäkirjoja ja puolueiden
lehtien uutisointia aiheesta. Tutkimuskirjallisuudesta tärkeimpiä minulle ovat olleet kirja työriitojen sovittelun historiasta sekä SAK:n ja STK:n (Suomen Työnantajain Keskusliiton) historiikit.
Minnaa haastatteli Ilkka Kärrylä
Vaihtopalsta
Akseli Peltola Akseli aloitti opintonsa syksyllä 2006 ja on sen jälkeen tullut monille yhisläisille tutuksi niin hallituksessa, tuutorina kuin jalkapallokentälläkin. Poleemin päätoimittaja suuntasi syyskuussa vuodeksi Madridiin. Poleemi kysyi, miten elämä Espanjassa sujuu.
Miltä syksy Madridissa on tuntunut?
toisaalta jotkut istuvat pöydän takana mikrofoniin omasta
Kaikenkaikkiaan vauhdikasta menoa, Madridissa ei teke-
elämästään höpisten. Myös avoin toisten akateemisten
minen lopu kesken. Olen viihtynyt hyvin.
mollaaminen on täällä tavallisempaa: ”Hän ei ole lukenut lähteitä, eikä voisikaan, sillä on kielitaidoton”, ”Beevor on
Millainen paikka Madrid on vaihtarin näkökulmasta?
valehtelija”. Itseäni on suuresti huvittanut paikallisten
Oman kokemukseni mukaan varsin eläväinen vaihto-
opiskelijat yrittävät litteroida luennon lennosta. Vitsitkin
kohde, jossa omaan vaihtarikokemukseen voi muokata
kirjoitetaan ylös.
kanssaopiskelijoiden muistiinpanotekniikka: näyttää, että
monin tavoin haluamakseen. Kulttuuria ja pieniä kahviloita, matkailua, jazz-klubeja, flamencoa. Opiskelua?
Miksi suosittelisit Madridia vaihtokohteeksi?
Tyypillisempi vaihtokokemus taitaa koostua runsaasta
Madridissa oppii takuuvarmaasti espanjaa, joka on tärkeä
Erasmus-juhlinnasta vakiopaikoissa ja kotibileistä.
maailmankieli. Se on keskellä Iberian niemimaata, josta
Opiskeluun keskittyminen voi olla vaikeaa, riehakkaat
on erinomaiset matkustusmahdollisuudet kaikkialle
kommuunit ja eläväiset barriot ja hyvät matkustusmah-
Espanjaan sekä Portugaliin ja Ranskaan. Madrid on
dollisuudet ovat kova haaste tunnollisimmallekin.
suurkaupunki, samaan aikaan espanjalainen ja kansainvälinen. Miinuspuolia ovat ehkäpä elinkustannukset
Onko paikallisiin helppo tutustua?
ja epäterveellinen hengitysilma, merta olen kaipaillut.
Paikallisille on helppo jutella esimerkiksi baareissa.
Complutense on yliopistona elämys ja Madridissa poli-
Yliopistolla paikalliset oleskelevat useimmiten suurissa,
tiikan ja historian opiskelu on kiinnostuneelle virikkeitä
suljetuissa ja hyvin kovaäänisissä porukoissa, joihin on
täynnä.
vaikea päästä mukaan. Kun hiukan käyttää uskallusta ja pelisilmää, voi löytää kavereita muualta muuttaneista,
Tuletko jouluksi kotiin?
porukoiden ulkopuolilla liikkuvista paikallisista. Uskon
Tottahan toki, olen sen verran jouluihmisiä, etten mielel-
silti, että espanjalaisiin on helpompi tutustua vaikkapa
lään vietä sitä yksin! Syksyn jälkeen tulee muutenkin
Saksassa. Onneksi erasmusyhteisö on enemmän tai
mielellään kotiin lepäämään, pieniä asioita kuten puhtaita
vähemmän espanjankielinen ja kieli muutenkin helposti
lattioita ja savuttomia sisätiloja hieman jo kaipaa. Tammi-
tarttuva.
kuussa uusin voimin takaisin ja nauttimaan vaihtoaika loppuun täysin siemauksin!
Millaisia luennot ovat? Miltä yliopistokulttuuri vaikuttaa Suomeen verratttuna? Luentokulttuuri on täällä vaihteleva. Toisilla luennoilla proffa saattaa hyppiä tasajalkaa, huutaa, eläytyä,
Akselia haastatteli Akseli Peltola
ä j e t t l i k ä l l ä ä t s o k n O ? a t i o j i l e opisk Teksti ja kuvat: Maria Pirkkalainen Poleemi selvitti, mitä yhisläiset haluavat tänä vuonna joululahjaksi.
Jouni, 23
Erno, 22
Karkkia ja saksankielistä kirjallisuutta.
Watchmen-elokuvan Director’s Cut DVD:n ja Alivaltiosihteerin uusimman kirjan.
Toimituskunnan toiveet: Yhdistä
oikea
lahja
oikeaan
päätoimittajaan! -Marimekon Jääkarhu-lakanat ja internet. -Kaikki tänä vuonna Finlandia-ehdokkaina olleet kirjat, mutta rasia vihreitä kuuliakin riittää. -Ruokaa kaikille maailman lapsille, itselleni levyjä ja lisää vapaa-aikaa. - Lentolippu Suomeen. Satu, 21 I-pod -telakan ja pinkin hiustenkuivaajan.
Teemu, 23
Salla, 22
Sara, 20
Maailmanrauhan ja paljon orjia.
Sukkia, alushousuja ja valtavan Sadetakin. lakanan.
Joulu on vain kerran vuodessa!
Päättynyt kaikk’ on työ? Ilkka Kärrylä
Jouluaattona maailma seisahtuu. Pari kuukautta paisunut hulina huipentuu iltaan, jolloin koko valtakunta napsauttaa saunat päälle ja kerääntyy perinneherkkuja notkuvien pöytien ääreen. Idyllinen kuva joulun yhtenäiskulttuurista on kuitenkin vain osittain todellinen. Poleemi päätti tutustua ihmisiin, jotka viettävät jouluaattonsa jossain muualla kuin kotona kuusen katveessa.
Kuva: Markus Koljonen
Jouluna eetterissä Yhteiskunnan pyörien on pyörittävä myös yleisinä juhlapäivinä. Kaikki tietävät, että poliisit, palomiehet ja sairaanhoitajat jaksavat urheasti töissään muiden vaihtaessa vapaalle. He ovat kuitenkin vain osa siitä ihmismäärästä, jonka tulee olla jatkuvassa valmiustilassa. Aimo Nikulainen on viettänyt jo parikymmentä joulua työn merkeissä. Ylen radiopuolen uutispäällikkönä hän on osaltaan vastuussa siitä, että uutislähetys saadaan ulos kerran tunnissa myös jouluaattona. Nikulaisen mukaan Yleisradiossa on joulunpyhinä töissä normaali sunnuntaimiehitys, joka on yllätystenkin sattuessa valmiina toimittamaan uutisia nopeasti yleiseen tietoon. Yleensä joulu on uutisrintamalla melko rauhallista ja pyhien ohjelmat pyritään tekemään valmiiksi hyvissä ajoin. Erilainen joulunvietto kiinnostaa myös Ylessä, ja juttuja on tehty esimerkiksi rauhanturvaajien ja naparetkeilijöiden joulusta. Toisinaan joulurauha on myös pettänyt. Erityisen kiireisenä ja ikävällä tavalla mieleen jääneenä jouluna Nikulainen mainitsee vuoden 2004, jolloin tsunami iski Kaakkois-Aasiaan. Aimo Nikulainen nauttii uutispäällikön työstään eikä häntä tunnu haittaavan se, että joulu kuluu pääosin Yleisradion tiloissa. Jouluateriansakin hän syö yleensä työpaikalla. “Jätän perinteisen joulunvieton perheellisille ihmisille. Otan mielelläni tavallisia arkivapaita joulunpyhien sijaan”, Nikulainen toteaa.
Pyhät raiteilla Julkinen liikenne ei seisahdu kokonaan joulunpyhien ajaksi, ja kun raitiovaunut liikkuvat, on jonkun myös valvottava niiden kulkua. HKL:n raitioliikenteen ohjaajat varmistavat mm. sen, että joka vuoroon löytyy kuljettaja ja että sähkölinjoissa kulkee virta. He myös järjestävät vaunut poikkeusreiteille yllätysten sattuessa. Liikenteenohjaaja Jari Lukkarinen pitää tämän joulun lomaa, mutta joulutyö on hänelle tuttua aiemmilta vuosilta. Lukkarisen mukaan joululiikenne on yleensä rauhallista, ja ihmiset vetäytyvät koteihinsa viimeistään kauppojen mentyä kiinni. Sen jälkeen ajatetaan usein tyhjiä vaunuja. Jouluaattona liikenne seisahtuu jo neljän aikaan iltapäivällä, mutta joulupäivänä normaalit sunnuntaivuorot alkavat kello yhdeltätoista. Lukkarinen muistuttaa, että vaikka joulunaika hiljaista onkin, myös silloin on oltava valppaana onnettomuuksien varalta. Jari Lukkarinen ei omien sanojensa mukaan ole jouluihmisiä. ”Se on vähän liian kaupallinen juhla”, mies toteaa. Kysyttäessä Lukkarinen kuitenkin myöntää pitävänsä joistakin perinteistä kiinni. Jouluaterialle on yleensä ehtinyt töiden jälkeen ja myös hautausmaalla käynti ja saunan lämmitys kuuluvat aaton ohjelmaan. ”Koristeluista ei tarvitse huolehtia, koska vaimo hoitaa sen puolen”, Lukkarinen naurahtaa. Kaiken kaikkiaan joulunvietto sopii mukavasti liikenteenohjaajan vuorotyön lomaan, eikä pyhiä välttämättä tarvitse rauhoittaa aivan kokonaan.
10
Kuva: Ilkka Kärrylä
Temppelin joulu Työnteko rajoittaa monien joulunviettoa, mutta syyt koko juhlan väliin jättämiselle ovat useimmiten uskonnollisia. Vaikka joulun välttely vaikeaa onkin, voi ei-kristillistä joulunviettotapaa etsiä esimerkiksi Helsingin Hietalahdessa sijaitsevasta Hare Krishna -temppelistä. Krishnatietoisuus Suomessa, eli Hare Krishna -liike perustuu intialaiseen perinteeseen ja Veda-kirjoihin. Pyhät tekstit ovat samoja kuin hindulaisilla, mutta krishna-liike ei ole yksiselitteisesti hindulainen liike. Temppelikomentaja Tapo Divyam dasan (passinimeltään Tapio Paljakka) mukaan muslimien luomaa hindulaisuus-termiä parempi nimitys intialaiselle uskonnolle ja kulttuurille olisi Veda-kulttuuri. Tässä kentässä krishna-liike edustaa hyvin vanhoja oppeja, vaikka se onkin syntynyt nykymuodossaan 1960-luvulla. Helsingin krishna-temppelissä on tällä hetkellä 11 vakituista luostariasukasta, jotka ovat omistautuneet Jumalan palvelemiselle ja elävät pyhien kirjoitusten mukaisesti. Luostarissa herätään jo neljältä aamulla ja päivän ohjelmassa on rukoushetkiä, luentoja ja tavallisia arkiaskareita. Munkin tai munkkioppilaan elämään kuuluvat myös krishna-liikkeen kirjallisuuden tunnetuksi tekeminen, pyhiinvaellukset ja erilaiset juhlat. Krishna-temppelissä ei vietetä joulua, mutta luostariasukkailla on joulunpyhinä mahdollisuus lähteä käymään sukulaistensa luona. Temppelin päiväohjelma on tuolloin normaalia vapaampaa ja aikaa jää runsaasti esimerkiksi opiskelulle ja yhdessäololle. Tapo Divyam käy joulupäivänä tervehtimässä isäänsä ja veljiään, mutta muuten hän viettää pyhät pääasiassa temppelillä. Ne, joiden perheet asuvat kauempana, saattavat pitää useammankin päivän loman jouluna. Temppelikomentajan mielestä loma on hieman huono sana kuvaamaan hänen vapaa-aikaansa, sillä munkkius ei ole työtä vaan elämäntapa. Se on itsessään niin mielekästä, ettei siitä tarvitse ottaa lomaa. ”Oikeastaan sukulaisvierailut tuntuvat enemmän edustustehtäviltä kuin lomalta”, hän toteaa. Vaikka Tapo Divyam ei joulua varsinaisesti vietäkään, on hän myönteinen juhlaa, tai ainakin sen alkuperäistä merkitystä kohtaan. Hän pitää Jeesusta tärkeänä Jumalan viestinviejänä ja joulun viettäminen Jeesuksen syntymäjuhlana erittäin kannatettavaa. “Joulunajan rauhoittaminen, hartauksellisuus, Jumalan ja Jumalan pojan ylistäminen ovat kaikki hyviä asioita”, temppelikomentaja luettelee. Kysyessäni Tapo Divyamin mielipidettä suomalaisesta joulunvietosta ja sen kaupallisuudesta hän sanoo: “Koko länsimainen kulttuuri on kaupallista, se vain kulminoituu jouluun.” Joulun perusperiaatteet ovat oikeanlaisia, mutta ne tuntuvat olevan hyvää vauhtia unohtumassa. Ihmiset ovat kääntäneet kasvonsa pois Jumalasta eivätkä osaa enää antaa omastaan tai vuorovaikuttaa. Joulun merkitystä perhejuhlana Tapo Divyam toki arvostaa, mutta hänelle vielä tärkeämpää olisi hengellisyys. Onhan krishna-liikekin omistautunut ennen kaikkea Jumalan palvelemiselle.
11
Kuva: Ilkka Kärrylä
Anarkiaa, aktivismia ja rentoa menoa Teksti ja kuvat: Akseli Peltola Espanjan suurimman yliopiston historiallisella kampuksella eletään poliittisesti, mutta otetaan myös rennosti
”Spain is different”. Yksi Francon ajan ulkomaille suunnatuista sloganeista sisälsi sanoman, että Espanja on eri puusta veistetty kuin muu Eurooppa. Sillä yritettiin myös sisäpolitiikassa todistella diktatorisen järjestelmän oikeutusta ja selittää Espanjan olemassaoloa demokraattisessa ja rikastuvassa Euroopassa. Kun kulkee Espanjan suurimman yliopiston kampuksella vuonna 2009, Espanja on edelleen eri maata. Ainakin jos vertaa Suomeen. Yliopiston kampuksella juodaan vapaasti olutta ja mellastetaan pihalla kuin yläasteella konsanaan. Ensimmäiset mielikuvat Universidad Complutensen opiskelijoista toivat mieleen ennemmin punkkeikalle valmistautuvan nuorisomassan kuin luentojen alkua odottavan innokkaan opiskelijalauman. Ei sillä, että nämä olisivat jollain tavalla perustavassa ristiriidassa keskenään. Complutense on julkinen yliopisto ja siksi tietysti paljon anarkistisempi ja poliittisempi paikka kuin kalliit ja siloitellut yksityiset yliopistot. Politiikka ja erilainen aktivismi ovat arkipäivää kampuksella. Rakennusten ulkoseinät, penkit, lyhtypylväät, patsaat ja liikennemerkit ovat kaikki enemmän tai vähemmän graffitien peitossa. ”Lucha antifascista”, ”Aborto gratuito y libre”, ”anticapitalistas” ”Stop Bolonia”, – kaikki toistuvat yliopiston pääkampuksella niin usein, että kamerastani loppui muisti ja akku niitä dokumentoidessa. Graffitien, mielenosoitusten ja auktoriteetteja kunnioittamattoman käytöksen voi päällisin puolin tul-
12
kita opiskelijoiden tavaksi käsitellä vielä kovin nuoren demokratian kipupisteitä. Espanja oli vuodesta 1939 vuoteen 1975 kenraali Francon johtama diktatuuri, jonka arvoperusta oli perinteisessä patriarkaalisessa perhe- ja yhteiskuntamallissa, katolisessa uskossa, ja falangistien ”kaikki isänmaalle”-nationalismissa.
Diktatuurista demokratiaan Francon kuolemasta 1975 alkoi kuusivuotinen transitio kohti demokratiaa Francon seuraajan, kuningas Juan Carlosin johdolla. Vuoden 1978 uusi perustuslaki teki maasta perustuslaillisen demokratian ja takasi Francon aikana sorretuille alueellisille identiteeteille laajan taloudellisen itsehallinnon. 1981 vanhoillisten vallankumousyritys uhkasi vielä nupullaan olevan demokratian pysyvyyttä. Kuningas asettui kuitenkin vastustamaan kaappausta vieden siltä uskottavuuden ja vahvistaen omaansa. Tätä ennen diktatuurin sosiaalinen ja kulttuurinen perusta ja poliittinen legitimiteetti olivat jo alkaneet murtua rajojen vähitellen avauduttua ja uuden keskiluokan alettua kiistää diktatuurin oikeutusta. Kuusivuotista prosessia kutsutaan transitioksi, se on yksi maan lähimenneisyyden avainkäsitteistä. Maa muuttui demokratiaksi uudistusten kautta, ilman vallankumousta, ilman vanhojen vallanpitäjien tuomitsemista. Yliopistolla näkee kaikesta, että prosessi oli joillain tapaa vaillinainen, ja jotain on jäänyt hampaankoloon. Vuosien 1936-1939 verisen sisällissodan julmuuksia ei ole käsitelty julkisesti, saati oikeudellisesti. Kouluissa mieluummin yleistetään maan lähimenneisyyttä tyyliin ”Sisällissota oli paha asia, jossa molemmat osapuolet sortuivat julmuuksiin”. Asioihin ei pureuduta ajan kanssa ja perusteellisesti. Mutta onko nuorten antifasistisessa taistelussa keskellä demokraattista yhteiskuntaa kyse pelkästä taistelusta olkipukkeja vastaan? Onko oikeaa fasismia enää olemassa Espanjassa? ” Suuri osa valtionhallinnon virkamiehistä ja paikallisistakin johtajista edustaa vielä vanhoja Francon ajalta periytyneitä käsityksiä ja toimintatapoja. He ovat tämän ajattelutavan kasvatteja”, sanoo Santi, kurssikaverini Espanjan sisällissotaa käsittelevältä kurssilta. Puhe fasismista on siis tätä taustaa vasten ymmärrettävää.
13
Kun professori Angel Viñas hiljattain järjesti ulkomi-
nille ja muulle poliittiselle aktiivisuudelle. Absurdia on
nisteriön työntekijöille seminaarin ja havainnollistavan
se, ettei yliopistolla näy jälkeäkään näistä taisteluista,
näytelmän omasta sisällissotatulkinnastaan, vain neljä
ei muistomerkkejä eikä muutakaan. Samalla kampuksella
virkamiestä saapui paikalle. ”Suhtautumistapa uuteen
opettaa nyt vanhoja francolaisia ja mellakoihin aikoinaan
tieteelliseen tutkimukseen sisällissodasta on suorastaan
osallistuneita entisiä demokratia-aktiiveja. Kahdella eri
vihamielinen. Eikä sovi unohtaa, että Angel Viñas on
luentokurssilla professorit saattavat opettaa aivan päivas-
itse arvostettu espanjalainen EU ja YK -diplomaatti!”,
taisia tulkintoja ja haukkua muita tutkijoita imbesilleiksi
kommentoi Santi. Espanjan valtaeliitissä on kaikesta
tai valehtelijoiksi.
poliittisesta kehityksestä huolimatta vielä klikkejä, jotka vaalivat vanhoja käsityksiä ja arvoja.
Itse olin huomaavani tiettyä epätasaisuutta espanjalaisnuorten protestoinnissa: halutaan olla eurooppalaisia,
60-70-luvun levottomina vuosina moni demokratia-
vapaamielisiä ja päästä eroon vanhasta sulkeutunei-
aktivisti kuoli, katosi tai vangittiin. Poliisi teki väki-
suudesta, mutta silti vastustetaan Bolognan prosessia
valtaisia pidätyksiä myös Complutensen kampuksella.
antaumuksella. Kampuksella pelätään ennenkaikkea sitä,
Pahimmillaan opiskelijoita tai opettajia haettiin vankilaan
että nykyinen systeemi muuttaa koulutuksen hintoja.
kesken luentojen. Symbolista arvoa on myös sillä, että Uni-
Nykyjärjestelmässä opiskellaan viisi vuotta ja opinnot
versidad Complutensen 1920-luvulla rakennettu kampus
ovat samanhintaisia. Siirryttäessä uuteen systeemiin
oli tasavallan viimeisiä linnakkeita koko sisällissodassa.
on vaarana, että maisteriopintojen hintoja nostetaan,
Tasavaltalaisten kansainväliset prikaatit pitivät puoliaan
jolloin vähävaraisemmilla ei olisi mahdollisuutta opiskella
luentosaleissa ja käyttivät tuhansia sivuja Cervantesia ja
maisteriksi saakka. Madridissa on jatkuvasti meneillään
Ortega y Gassettia tulentekoon ja sirpalesuojina sodan
kiistoja yliopistojen rahanjaosta ja Bolognan järjestelmän
viimeisiin päiviin saakka.
käytännön toimeenpanosta. Madridin kaupungin päätös
Ei hämmästytä, että 1920-luvun arvoyliopisto on siis nykyäänkin luonnollinen foorumi näkyvälle protestoin-
14
ylipistoille jaettavista tuista luettiin ääneen ennen tunnin alkua ja siitä seurasi vilkas ja huolestunut keskustelu.
Vastakkainasettelujen valtakunta
asioita on käsittelemättä, mikä tekee kaikesta poliittista
Sosiaalinen epätasa-arvo on edelleen vakava ongelma
väestöstä on autuaan epäkiinnostuneita kaikesta. Harva
Espanjassa, se on täysin paljailla silmillä nähtävissä.
tietää kovinkaan tarkasti oman kotimaansa, tai edes
Oman kotikatuni varrella näen joka päivä useita kerjäläi-
perheensä lähihistoriaa.
ja luo jatkuvan vastakkainasettelun ilmapiirin. Suuri osa
siä, joilta saattaa puuttua yksi tai useampi raaja. Aihetta
Tietämättömyys on johtanut myös sukupolvien väli-
huoleen siis on ja vaatimuksiin paremmasta. Sukupuolten
seen kuiluun. Alun perin katalonialainen Santi kertoo
välinen epätasa-arvo ja sukupuoleen liittyvä tekopyhyys
hänen isoisänsä taistelleen ”fasistiarmeijassa” ja haa-
on edelleen yleistä Espanjassa. Abortin saaminen on
voittuneen aivan lähellä historian tiedekuntaa, osoittaen
edelleen vaikeahkoa, uutta siihen liittyvää lakia valmis-
samalla ikkunasta ulos läheiselle mäelle. Asiasta ei kos-
tellaan parhaillaan. Samaan aikaan prostituutiota siede-
kaan puhuttu. Aivan kuten Suomessa, sodan traumat
tään; Madridista etelään johtavien maanteiden varrella
ja muistot jäävät käsittelemättä, eivätkä sukupolvet voi
vastaan tulee tasaisesti bordelleja, joiden toiminta on
ymmärtää toistensa maailmankuvia.
esteetöntä.
Tässä maassa moni mennyt asia on selvittämättä.
Monia mielenkiintoisia yksityiskohtia jää tästäkin
Myöskään maan yleinen suunta ei suinkaan ole sel-
artikkelista pois, mutta olennaista on ymmärtää täysin
villä. Demokratiasta huolimatta rauhallinen yhteiskunta
Suomesta poikkeava intellektuaalinen ympäristö. Kaikki
ilman alueellisia, ideologisia ja kulttuurisia vihanpi-
eivät tietenkään ole eivätkä halua olla kiinnostuneita
toja on Espanjassa vielä kaukana. Tämä ei tavallisessa
politiikasta, puhumattakaan aktiivisesta toiminnasta.
arjessa välttämättä näy, mutta yliopistolla sen aistii
Kukaan ei kuitenkaan voi välttyä näkemästä maan rajua
kaikesta. Complutensen iskulauseiden täyttämiltä kam-
historiaa.
puksilta todennäköisesti löytyvät tämän Espanjan tulevat
Espanja on kaiken kaikkiaan ristiriitaisuuksien maa.
johtajat.
Toisaalta maassa on länsimainen demokratia, toisaalta sen taustalla vaikuttaa yhä diktatuurin perintö. Monia
Kirjoittaja viettää vaihtovuotta Madridissa.
15
Miehemme Joensuussa Teksti ja kuvat: Mikko Virta
Kolme urhoollista yhis-miestä - Mikko Virta, Teemu Antikainen ja Aarni Suvitie - matkasi tiettömien taivalten taakse synkkään Joensuun maahan. Legenda kertoi siellä pidettävästä suuresta HOL-seminaarista.
Viiden tunnin junamatka perjantai-iltana Helsingistä Joensuuhun oli varsin mieleenpainuva kokemus. Ei siksi, että olisin törmännyt yhteenkään juoppoon, vaan koska paikkani sijaitsi lasten leikkiosastolla. Voi sitä kilpailevien palosireenien korvia pirstovaa huutoa. Ja vaikka osasto jokaisen aseman kohdalla aina hieman tyhjenikin, matkusti se kaikkein kovaäänisin palosireeni koko matkan Joensuuhun asti. Onnistuin siis viidessä tunnissa lukemaan ruhtinaalliset 50 sivua tenttikirjaa. Saavuttuamme Joensuun asemalla oli näky kaunis. Laiturilla meitä odottivat Aarni ja Varnitsan eli Joensuun historianopiskelijoiden ainejärjestön hallituksen järjestövastaava Jyrki Puikko. Taivalsimme juna-asemalta paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, jossa sai opiskelijaalennusta oluesta! Tai jos tarkkoja ollaan, niin opiskelijat saivat enemmän olutta samalla hinnalla, mikä on vielä paljon parempi!
Joensuun yöelämä Paikalla ravitsemusliikkeessä oli vahva edustus varnitsalaisia, jotka olivat olleet siellä jo valmiiksi iltaa viettämässä. Odotellessamme muiden kaupunkien delegaatioiden saapumista singahteli villi keskustelu aggressiivisen mököttämisen metodeista historiateoksiin ja Akateemisten naisten Karjala-seuraan, joka on muuten todella kuuma tutkimusaihe Joensuussa nykyään. Varnitsalaisten lähdettyä kotiin nukkumaan ja turkulaisten sekä jyväskyläläisten saavuttua jatkoimme illanviet-
16
toa kohtalokkaan nimisessä hotelli Jokelassa. Kyseinen paikka oli kuin Korean demokraattinen kansantasavalta. Toinen puoli muistutti minua pahimmista Itä-Helsingin räkälöistä, toisella puolella taas oli pöydissä valkoiset pöytäliinat ja kynttilät, kun musiikista vastasi azerbaidzanilainen pianisti. Kahden vastakohtaisen puoliskon välissä seisoi isokokoinen ovimies vahtimassa, ettei kukaan vahingossa eksyisi väärälle puolelle. Illan päätteeksi kävimme vielä pizzalla ja römysimme nukkumaan paikallisten partiolaisten matalaan majaan. Uni maistui vaikka miehinen huoneemme olikin kuvattavissa parhaiten termillä sauna
Seminaaripäivä koittaa Lauantaiaamuna pärähti tiukka herätys jo heti yhdeksän paikkeilla ja tapahtui siirtyminen pikamarssia yliopistolle luentoja seuraamaan. Seminaarin teemana oli “GET RICH WITH HISTORY OR DIE TRYIN’? - HISTORIAN HINTA”. Ensimmäinen puhuja oli paikallinen professori Kimmo Katajala, joka kehotti opiskelijoita tekemään lokaalista globaalia ja raahaamaan professoreita mukaan kansainvälisiin konferensseihin. Toisena puhujana Tiina Kinnunen pureutui kompromisseihin populaarissa historiankirjoituksessa ja tutkijan vastuuseen muovata kansakunnan näkökulmia. Erittäin kiinnostavan luennon jälkeen käytiin nopealla excursiolla Joensuun yliopiston ruokalassa. Ja kyllä se ruoho on sittenkin vihreämpää aidan toisella puolen! Opiskelijaruoka maksoi vain 2,18e per laaki. Onneksi Amican kasvispizzan maku ei kuitenkaan aivan pärjännyt Unicafen monimuotoisille kastikkeille. Kolmannen ja viimeisen luennon piti erikoistutkija Ismo Björn. Heti mahtavan puheenvuoron alkuun Björn analysoi kolme erittäin onnistunutta tutkijatuotetta; Anna Kortelaisen, Heikki Ylikankaan ja Kaari Utrion. Tuntiin mahtui tuskin kokonaista viisiminuuttista ilman, että koko sali olisi revennyt nauruun vähintään kerran. Raikuvien aplodien saattelemana palkittiin lopuksi Ismo Björn, kuten aiemmatkin luennoitsijat, reilulla pullolla reilun kaupan viiniä. Luentojen jälkeen pidettiin päätösvallattomuudesta huolimatta HOL:n hallituksen kokous. Kokouksen jälkeen
17
lähdettiin haahuilemaan Joensuun keskustastaan ja lopulta retkikuntamme päätyi paikallisista kapakoista pahimpaan, Takataskuun. Kyseinen kulmakuppila veti vertoja jopa Kontulan ostarin legendaariselle Pub94:lle. Matka jatkui yksien jälkeen kohti Skarppia eli ylioppilaskunnan omaa juhlapaikkaa eli täkäläistä Kannulaa/Kuppalaa. Skarppi paljastui yllättävän mukavaksi paikaksi. Se oli täynnä sohvia ja nojatuoleja, lisäksi löytyi niin keittiö kuin baaritiskikin. Kaiken kruunasi vielä valtavan kokoinen saunatila, jolla DoGauksen sauna jää helposti kakkoseksi.
Skarppi ilta Illanvietto sujui mukavan ohjelman merkeissä. Traditioista poiketen ei kolmiosaisessa ohjelmakilpailussa kisattu tänä vuonna kaupunkien välillä, vaan verkostoitumisen nimissä jakaannuttiin viiteen joukkueeseen äitien tyttönimien mukaan. Kilpailun ensimmäisessä osiossa askarreltiin historiantutkijan apuvälineitä, toisessa arvailtiin vastauksia seksiaiheisen tietovisan merkeissä ja kolmannessa pelattiin varsin omaperäistä twisteriä. Twisterin seurauksena allekirjoittaneen reisi löytyi erään nimeltä mainitsemattoman tasolaisen takapuolesta ja pian olimme molemmat myös ilman vaatteita... Kilpailun jälkeen kuuntelimme ja katselimme paikallisen viihdemusiikkiorkesterin soittoa. Esitys oli varsin miellyttävän oloinen. Tästä eteenpäin kului ilta pitkälti saunomisen merkeissä. Varnitsalaisista kukaan ei saunaan uskaltanut! Se siitä joensuulaisesta saunakulttuurista. Ilta päättyi nukkumisoperaation viimeisten lohduttomien sielujen kadottua jatkoille hotelli Jokelaan. Sunnuntaina aamulla lähdin parin turkulaisen kanssa taivaltamaan kylmässä myrskytuulessa ja piiskaavassa sateessa Skarpilta kohti Joensuun juna-asemaa. Edessä oli viisi tuntia istumista ja 50 piin desimaalia ulkoa opeteltaviksi. Sen pituinen se.
18
Sarjakuva
Piirt채nyt: Elina Manninen
19
Maa jatkuvassa muutoksessa Toivo Martikainen Yhteiskuntahistorian opiskelijoiden perinteinen syysmatka suuntautui tänä syksynä Venäjälle ja sen valtavaan, mahtavaan ja käsittämättömään pääkaupunkiin Moskovaan. Kirjoittaja vieraili Moskovassa edellisen kerran neljä ja puoli vuotta sitten. Sen jälkeen maa ja kaupunki ovat kokeneet totaalisen muodonmuutoksen.
20
Kuva: Toivo Martikainen
Moskova on nykyään aivan eri kaupunki kuin vielä 2000-
on Venäjä, vaikkei sitä ehkä ääneen sanotakaan. Tätä
luvun alkuvuosina, 1990-luvusta tai neuvostoajasta
kirjoitettaessa talvisodan alusta on kulunut tismalleen
puhumattakaan. Länsimaisten muotimerkkien kaupat
70 vuotta, mutta päivän lehtiä lukemalla tulee sellainen
ja kansainväliset hotelliketjut ovat vallanneet keskus-
tunne, että välitön uhka itärajan takana on yhä olemassa.
tan arvokorttelit, tiet ovat leveitä ja autot suuria. Oma
Nationalismi on Suomessa paitsi suomalaisuuden koros-
lukunsa on läntiseen kantakaupunkiin 2000-luvulla
tamista, myös Venäjän pelkäämistä. Suomen kansallista
noussut Moskva-City, lasipilvenpiirtäjistä koostuva uusi
kertomusta värittävät epäluulo ja hävityt sodat. Harvassa
bisneskeskusta. Vaikka venäjän kielen osaaminen on
maassa itsenäisyyteen liitettävät mielikuvat ovat näin
vieläkin Moskovassa liikkuessa tärkeää, on englannintaito
synkkiä.
moskovalaisten keskuudessa jatkuvassa nousussa.
Moskova vastaan Pietari?
Tilanne on aivan toisenlainen itärajan toisella puolella. Nyky-Venäjällä Suomi nähdään esimerkillisen tasa-arvoisena maana jossa korruptio loistaa poissaolollaan, mutta
Moskova on yli kymmenellä miljoonalla asukkaallaan
sanan- ja lehdistönvapaus ovat vahvoissa kantimissa.
Venäjän ylivoimaisesti suurin kaupunki. Suomesta Venä-
Suomessa tiet ovat tasaisia ja kansalla asiat hyvin. Venä-
jää tarkasteltaessa Pietarin merkitys ehkä ylikorostuu
läiset lomailevat Suomessa huomattavan paljon - Suomi
johtuen suomalaisyritysten suuresta määrästä Pietarissa
käsitteli vuonna 2008 noin 743 000 venäläisen viisumiha-
sekä Pietarin merkittävästä suomalaisvähemmistöstä.
kemuksen - ja nauttivat lomillaan Suomen puhtaasta luon-
Vaikka Pietarissa onkin viitisen miljoonaa asukasta ja
nosta, hyvistä ostosmahdollisuuksista ja laadukkaista
se on moderni metropoli, on se silti Venäjän mittapuulla
palveluista. Venäläiset ovat jatkuvasti avoimempia Suo-
selvä kakkonen Moskovan jälkeen. Kuten Marja Koskela
men suuntaan, kun taas Suomessa epäluulo voimistuvaa
Suomen Moskovan-lähetystön kauppapoliittiselta osas-
Venäjää kohtaan on yhä huomattavaa.
tolta asiaa kuvaili: Venäjällä rahasta 80 prosenttia ja
Suomessa Venäjään pitäisi suhtautua aiempaa suu-
poliittisesta vallasta 100 prosenttia sijaitsee Moskovassa.
remmalla avoimuudella ja ottaa maa vastaan mahdol-
Venäläinen on jotain vasta päästyään Moskovaan. Miksi
lisuutena, ei uhkana. Viennin näkökulmasta Suomen
Napoleon hyökkäsi aikanaan Moskovaan eikä silloiseen
naapurimaita tarkasteltaessa Venäjä on lähestulkoon
pääkaupunkiin, tsaarin Pietariin? Valloittamalla Mosko-
ainoa, jossa on potentiaalia kasvulle.
van hän olisi saanut myös Pietarin, muttei toisinpäin. tähden, että sekä Venäjän istuva presidentti että päämi-
Medvedev - Putinin käsikassara?
nisteri ovat molemmat kotoisin Pietarista. Myös valtiolli-
Venäjän johdossa tapahtui henkilövaihdos maaliskuussa
nen kaasuyhtiö Gazprom investoi voimakkaasti Pietariin.
2008, kun aiemman presidentin Vladimir Putinin tukema
Ero Moskovaan on silti suuri eikä Pietari ole sitä lähivuo-
Dmitri Medvedev valittiin maan presidentiksi. Sittemmin
sikymmeninä kuromassa kiinni.
Putin otti pääministerin pestin hoitaakseen ja lännessä
Pietari on toki vahvassa nousussa, eikä vähiten sen
Venäjäkuva Suomessa ja suomikuva Venäjällä
onkin uumoiltu hänen palaavan presidentiksi Medvedevin jälkeen. Venäjän johdossa onkin tällä hetkellä eräänlainen tandemjärjestelmä, kun Medvedev hoitaa
Suurin osa suomalaisista tuntee ainakin jonkinasteista
presidenttinä pääasiassa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
epäluuloa Venäjää kohtaan. Puolustusministerimme näkee
Putinin keskittyessä sisäpoliittisiin asioihin sekä talous-
Venäjän suurena haasteena. Yleinen asevelvollisuus
ja energiapolitiikkaan.
alkaa olla historiaa suurimmassa osassa demokraattisia
Myös johtamistyyleissä on havaittavissa selkeitä
länsimaita, mutta Suomessa asevelvollisuus on ja pysyy.
eroja. Kun Putin tunnetaan tiukkana johtajana, joka ei
Eittämättä merkittävin syy yleiselle asevelvollisuudelle
siedä niskoittelua ja käyttää usein kovia sanankäänteitä,
21
on Medvedev huomattavasti lempeämpi, ystävällisempi
demokratiaa kuin koskaan muulloin historiassa, Venäjällä
ja puhuu pehmeämmistä arvoista. Asetelma tuntuu tällä
vallitsi totaalinen sekasorto. Ruokaa ei riittänyt kaikille,
hetkellä toimivan. Medvedevin tyyli sopii hyvin diplo-
talouskriisi heitteli ruplan arvoa ylös alas ja infrastruk-
matiaa vaativaan ulkopolitiikan hoitoon, ja esimerkiksi
tuuri oli hajoamispisteessä. Kun peruselinehdot ovat
Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteet ovat lämmenneet
uhattuna, ei ihminen välitä kovin paljoa siitä, elääkö
silminnähden Medvedevin-Obaman aikana aiempaan
hän vapaassa yhteiskunnassa tai kansanvaltaisessa
Putinin-Bushin aikaan verrattuna. Putinin kovia otteita
maassa. Demokratia-sana tarkoittaa Venäjällä kansan
kuitenkin kaivataan Venäjän vaikeassa sisäpoliittisessa
suussa kaaosta.
tilanteessa, ja tämä rooli sopii hänelle hyvin.
Demokratian ongelmallisuuden taustalla on nähtä-
Mitä tapahtuu, jos Putin haluaa yhden kauden Med-
vissä myös laajempia syitä. Näistä ehkä merkittävimpänä
vedeviä presidenttinä ”katseltuaan” palata ykköspallille?
voidaan pitää sitä, että valistusajattelu ei ole oikeastaan
Onko luvassa valtataisto? Ulkomaailma saattaa pitää
ikinä lyönyt läpi Venäjällä. 1700-luvulla, kun ideat avoi-
Medvedeviä parempana vaihtoehtona Venäjän johtoon,
mesta kansalaisyhteiskunnasta, sanan- ja uskonnonva-
mutta Venäjällä Putinin suosio on erittäin korkea. Puti-
paudesta sekä ihmisoikeuksista levisivät Euroopassa,
nista julkistetut tiikerinmetsästys- ja perhokalastuskuvat
oli Venäjä sulkeutunut itäinen imperiumi. Koska valitus
ovat omiaan nostamaan hänen machoimagoaan valtiossa,
ei ikinä saavuttanut Venäjää, kansa ei osaa vaatia sen
joka on arvomaailmaltaan erittäin maskuliininen, konser-
sisältämiä vapauksia itselleen. Ja jos ei vaadi mitään, ei
vatiivinen ja jopa sovinistinen. Venäläiset miehet pitävät
voi saada mitään.
Putinia ”äijänä”, kun taas naisten silmissä Putin on kunnon mies, harras kristitty ja raitis unelmavävypoika.
Minne menet, Venäjä?
Mahdollisen valtataistelun tuoksinassa Putinilla on
Tulevaisuutta on aina vaikea ennustaa, mutta Venäjän
käsissään yksi ylivertainen valttikortti: valtapuolue Yhte-
tapauksessa se on miltei mahdotonta. Maan kehitys on
näinen Venäjä on tiukasti hänen hyppysissään ja vaaleissa
tähänkin saakka ollut niin arvaamatonta ja tempoile-
menestyäkseen puolueen tuki on ehdokkaalle elintärkeää.
vaa, että tulevaisuutta ei todellakaan voi tietää. Selvää
Medvedev kritisoikin marraskuussa 2009 voimakkaasti
kuitenkin on, että globaali talouskriisi vaikuttaa Venäjään,
Putinin puoluetta ja siten epäsuorasti myös Putinia muun
vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä kriisin alkuvaiheissa
muassa demokratiavajeesta ja vaalivilpistä sekä sanoi,
esitettiin. Ennen kaikkea se muuttaa maata hallitsevien
että ”puolue on vain väline, ei tarkoitus tai päämäärä”.
henkilöiden ja suuryritysten välisiä voimasuhteita. Tule-
Teko oli rohkea ja onkin mielenkiintoista nähdä, jatkaako
vaisuuteen piirtävät suuria kysymysmerkkejä myös Puti-
Medvedev kiilan lyömistä Putinin rattaisiin.
nin ja Medvedevin mahdollinen valtataistelu, Kaukasuk-
Miksi demokratia ei toimi Venäjällä?
sen epävakaa tilanne sekä Kiinan mukaantulo Euroopan energiamarkkinoille, joita Venäjä on pitkään hallinnut. Venäjä-diskurssi rajoittuu lännessä usein vain johta-
Demokratia-sanalla on huono kaiku Venäjällä. Neuvos-
jien välisiin tyyliseikkoihin, jolloin vältytään näkemästä
toliiton romahtamisen jälkeisessä 1990-luvun isojaossa
systeemiä henkilöiden ja epämääräisen valtapuolueen
pahimpia rosvouksia (mm. valtionyhtiöiden osakkeiden
takana. Venäjällä on voimakas tiedustelupalvelu, vallan-
ostamista nälkäiseltä ja tietämättömältä kansalta leipää
himoisia kuvernöörejä ja pormestareita sekä äärettömän
vastaan) tehneet nimittivät itseään demokraateiksi.
syvälle juurtunut korruptio, joiden takia maan poliittinen
Lisäksi Boris Jeltsinin presidenttikaudella 1990-luvulla,
järjestelmä on sekava, vaikeasti hahmotettavissa ja mah-
kun Venäjä oli sanan- ja lehdistönvapauden sekä poliit-
doton kontrolloida. Venäjää ei voi ymmärtää, mutta juuri
tisen järjestelmän osilta kenties lähempänä modernia
tässä piileekin maan verraton kiehtovuus.
22
Kuva: Antti J. Lehtinen
Kuva: Toivo Martikainen
Kuva: Antti J. Lehtinen
23
Tyrannin joulu Teemu Antikainen Joulukuussa 1989 Romanian kansa sai tarpeekseen Nicolae ja Elena Ceauşescun hirmuhallinnosta ja ryhtyi kapinaan. Noin viikon kestänyt vallankumous johti lopulta pariskunnan teloittamiseen joulupäivänä.
Vuonna 1965 Romanian kommunistisen puolueen pääsih-
ampua mielenosoittajia oikeilla luodeilla. Siviiliuhrien
teeriksi valittu Nicolae Ceauşescu loi itsestään suureel-
määrä kasvoi, ja ruumiita haudattiin nopeasti joukkohau-
lisen henkilökultin. Tämä alkoholisoituneen talonpo-
toihin tai poltettiin. Ceauşescu syytti kapinasta unkarilai-
jan jälkeläinen ja Kim Il-sungin hyvä ystävä maalautti
sia fasisteja, koska kuvitteli oman kansansa rakastavan
itsestään muotokuvia, joissa hän esiintyi luonnollisena
häntä syvästi.
seuraajana Romanian historian suurille kuninkaille ja sankareille. Elena Ceauşescusta tuli ”Romanian tieteiden
Järkyttynyt diktaattori
kuningatar”, vaikka olikin lopettanut koulun kesken jo
Joulukuun 21. päivän aamuna Ceauşescu puhui suorassa
14-vuotiaana.
TV-lähetyksessä yleisölle Bukarestissa tuomitakseen
Nicolae Ceauşescun politiikkaa hallitsi nationalismi.
Timişoaran kansannousun. Hän kuvitteli, että satatuhat-
Hän vastusti Neuvostoliiton ylivaltaa itäblokissa ja otti
päinen joukko oli kerääntynyt Kansan palatsin edustalle
tavoitteekseen nostaa romanialaisten syntyvyyttä. Ehkäi-
osoittamaan lojaaliuttaan parvekkeelta puhuvalle Johta-
syä ja aborttia rajoitettiin, mikä johti lisääntyneeseen
jalle. Pian kuitenkin yleisöstä alkoi kuulua buuauksia ja
köyhyyteen ja kodittomuuteen. Maa velkaantui
rytmikästä iskulausetta ”TI-MI-ŞOA-RA”. TV-kamerat
pahoin, ja velkojen maksamiseksi Ceauşescu
taltoivat kaiken: väkijoukon vihan, armeijan kyynelkaa-
päätti varata kaikki maassa tuotetut laadukkaam-
sukranaatit ja Ceauşescun hämmästyksen. Epäuskoi-
mat elintarvikkeet vientiin. Sähkökatkoista tuli
nen diktaattori ei suostunut näkemään vallankumousta
arkipäivää ja romanialaiset saivat talvisin värjötellä
edessään ja vetosi kärsimättömään yleisöön mitättömillä
viileissä asunnoissa.
Timişoaran mielenosoitukset Vuoden 1989 vallankumous lähti liikkeelle Romanian
palkankorotuslupauksilla. Buuaukset kuitenkin voimistuivat, ja Ceauşescu joutui keskeyttämään puheensa. Samalla sensuuri pimensi TV-ruudut. Ceauşescut panikoivat ja vetäytyivät parvekkeelta.
unkarilaisalueelta Timişoaran kaupungista, kun monet
Yhä useampia ihmisiä kerääntyi kaduille ja vihellykset
ohikulkijat päättivät liittyä spontaanisti mukaan mielen-
muuttuivat mellakoiksi. Väkijoukko alkoi tarjota armeijan
osoitukseen unkarilaisen toisinajattelija-pastorin karko-
sotilaille seuraavana päivänä tupakkaa ja kukkia, ja kon-
tusta vastaan. Protesti muuttui yhä aggressiivisemmaksi
flikti näytti muuttuvan armeijan ja Ceauşescun salaisen
väkijoukon tunkeutuessa puolueen päämajaan. Murtau-
poliisin, Securitaten, väliseksi.
tujat polttivat Ceauşescun muotokuvia ja heittivät niitä ulos ikkunoista. Seuraavana päivänä armeija sai käskyn
24
Pako Kansan palatsista
Joulukuun 22. päivänä keskipäivän aikoihin Ceauşescut
ei olisi saanut panna täytäntöön 10 vuorokauden aikana
pakenivat helikopterilla Kansan palatsista, kun mella-
tuomiosta, mutta Ceauşescuille nimitetyt puolustus-
koitsijoita alkoi tunkeutua sisään. Pakokeino osoittautui
asianajajat pysyivät hiljaa sotilastukikohdan pienessä
myöhemmin virheeksi. On ihmetelty, miksi Ceauşescut
luokkahuoneessa.
lähtivät helikopterilla, kun heitä olisi palatsissa kuiten-
Kuolemantuomioiden julistamisen jälkeen sotilaat
kin ollut suojelemassa 80-henkinen sotilasjoukko. Nico-
alkoivat sitoa Ceauşescujen käsiä selän taakse. Kyyneleet
laen pakkomielle turvallisuuteen oli saanut hänet myös
virtasivat pitkin Nicolaen kasvoja Elenan vain kihistessä
rakennuttamaan laajan maanalaisen tunneliverkoston,
raivosta. Kun heitä talutettiin pihamaalle, jossa teloi-
josta olisi päässyt huomaamatta livahtamaan Bukares-
tuksen oli määrä tapahtua, alkoi Nicolae hyräillä
tin keskustan ulkopuolelle ja sen jälkeen pakenemaan
Kansainvälisen ensimmäisiä tahteja. Ilmei-
maasta. Ceauşescuilla oli satoja miljoonia dollareita
sesti hän kuvitteli teloituksen tapahtu-
säilöttyinä sveitsiläisiin pankkeihin ja ainakin neljä maata
van vasta Bukarestissa, mutta aukealle
(Iran, Kiina, Pohjois-Korea ja Albania) olivat valmiita
pihalle tullessaan hän varmasti viimeistään
antamaan heille turvapaikan.
ymmärsi elämänsä viimeisten sekuntien koitta-
Ceauşescut pidätetään
neen. Teloituskomppania oli saanut ohjeet, joiden mukaan Nicolaeta ei saanut ampua rinnan yläpuolelle,
Bukarestissa armeija alkoi saada yliotetta Securitatesta.
koska hänen kasvonsa täytyi pystyä tunnistamaan teloi-
Ceauşescu mietti helikopterissaan kuumeisesti jotain
tuksen jälkeen. Elenasta ei ollut niin väliä.
aluetta, joka ei olisi vielä kapinoinut häntä vastaan.
Vaikka monelle romanialaiselle avautuikin vapaus
Lopulta päädyttiin Târgovişten kaupunkiin Bukarestista
diktaattoriparin spektaakkelimaisen kuoleman jälkeen,
noin 70 kilometriä luoteeseen armeijan pakottaessa
niin jotkut muistelevat silti kaiholla diktatuurin aikoja.
helikopterin laskeutumaan lentokieltoon vedoten. Poliisi
Ceausescujen hauta säilyy hyvin hoidettuna ja on monien
pidätti Ceauşescut ja luovutti heidät armeijan haltuun.
vierailun kohde joulupäivänä.
Ollessaan vankeina kolme päivää he eivät myrkytyspelon vuoksi suostuneet syömään samoja ruokaannoksia, mitä sotilaatkin söivät vaan pidättäytyivät vain leivässä, omenissa ja makeuttamattomassa
Lähteet:
teessä.
Edward Behr: Kiss the Hand You Cannot Bite: The Rise
Näytösoikeudenkäynti ja teloitus
and Fall of the Ceauşescus. (Hamish Hamilton, Lontoo 1991) Peter Molloy, Lucy Hetherington: The Lost World of
Joulupäivän aamuna Ceauşescuille järjestettiin oikeuden-
Communism: Socialism in One Family. (dokumenttielo-
käynti. Sitä ennen heille oli määrä tehdä lyhyt lääkärintar-
kuva, BBC 2009)
kastus. Eräs teloituskomppaniaan kuulunut sotilas, joka
www.ceausescu.org
saattoi Ceauşescut tarkastukseen, kertoi myöhemmin
www.wikipedia.org
Nicolaen tuoksuneen henkilöltä, joka pitää huolen henkilökohtaisesta hygieniastaan, toisin kuin Elena, joka taas haisi kiusallisen pahalta. Oikeudenkäynnillä ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin löytää laillinen tekosyy diktaattorien pikaiselle teloittamiselle. Pelkona oli, että niin kauan kuin Ceauşescu olisi hengissä, hän voisi palauttaa hirmuhallintonsa Romaniaan. Romanian tuolloisen lain mukaan kuolemantuomiota
25
Joulu ilman sotaa Ilari Leskelä Jouluaatto 1914 armahti sotilaat liejusta. Kevyt pakkanen jäädytti mudan ja tulvivat juoksuhaudat. Ohut lumipeite peitti revityn maan ja ruhjotut ruumiit tehden maisemasta idyllisen esiin tulleen auringon säteissä. Rintamat hiljentyivät ensi kertaa sitten elokuun ensimmäisen.
Vain viisi kuukautta jatkuneissa taisteluissa oli kaatunut jo satoja tuhansia sotilaita. Varsinkin Ranska ja Iso-Britannia olivat joutuneet tappioissaan karusti kohtaamaan uuden sodankäynnin julmuuden. Saksalaisten koukkaus lännessä Belgian yli kohti Pariisia oli juuttunut asemasodaksi – tunnetuimpana varmastikin liejuiset pellot Belgian rajan tuntumassa. Lähimmillään 100 metrin päässä olevista juoksuhaudoista noustiin vuorotahtiin rynnäköimään konekiväärejä päin. Vielä muutama päivä ennen joulua englantilaiset yrittivät ratkaisua rynnäköiden verissä päin mutakentillä, mikä muun muassa maksoi kaukana kotoa oleville intialaisille lähes 10 000 kaatunutta.
Vihollisuudet unohtuvat… Rintamille lähetettiin joulun alla lahjapaketteja ja ylimääräisiä ruoka-annoksia. Saksalaisille saapui lukemattomia pieniä joulukuusia kynttilöineen. Kynttilät sytytettiin ja nostettiin useissa paikoissa ampuma-aukkoihin tai juoksuhaudan reunalle. Ennekuulumattomassa hiljaisuudessa joukot yrittivät asennoitua joulun viettoon. Ypresin suunnalla Belgiassa englantilaiset olivat ihmetelleet saksalaisten joulukuusirivistöjä ja kuunnelleet joululaulujen laulamista. Kun Jouluyö, juhlayö alkoi, yhtyivät monet brititkin tuttuun säveleen. Vastavuoroinen joululaulujen esittäminen oli ensimmäinen kädenojennus aiemmin tavoittamattomissa olleelle naapurille. Kohta uskaliaimmat nousivat käyskentelemään ei-kenenkäänmaalle huomaten myös vastapuolella liikettä. Eri puolilla
26
rintamaa sotilaat jättivät aseensa hetkeksi ja juhlistivat
keskenään. Yleisesti oltiin samaa mieltä sodan järjettö-
joulua yhdessä.
myydestä ja yhteinen vihollinen tuntui olevan ennem-
Joulun 1914 aselepo oli rintamajoukkojen spontaani
minkin esikunnassa kuin viereisessä juoksuhaudassa.
teko, josta esikunnat saivat järkytyksekseen kuulla vasta
Samaan aikaan kotirintamilla oli vallalla erittäin voimakas
seuraavien päivien aikana. Erityisesti englantilaiset ja
vihollisviha ja propaganda. Rintamalla vihollinen oli ollut
saksalaiset joukot, mutta myös muutamat ranskalaiset-
kuitenkin vain kasvoton koneenosa ja samanlaisen koh-
kin, viettivät joulua yhdessä. Muutamilla paikoilla etulin-
talonjakaja kuin omat toveritkin, ja aseiden unohtuessa
jan upseerit kävivät sopimassa aselevosta, ensimmäiset
ei vihanpidolle löytynyt syytä.
jo 23.12., mutta useimmiten aselepo alkoi jouluaattoillan hartaista hetkistä. Monilla paikoilla haudattiin ei-kenen-
…mutta vain hetkeksi
kään-maalle jääneitä kaatuneita, mutta myös hilpeämpää
Aselepo alkoi useilla paikoilla jouluaattoiltana ja oli
ohjelmaa seurasi.
huipussaan joulupäivänä. Kuitenkin jouluaattonakin
Legendaarisin tarina lienee jalkapallo-ottelut englan-
kirjattiin esimerkiksi 98 britin kaatuminen ja seuraavana
tilaisten ja saksalaisten välillä. Näistä otteluista liikkuu
päivänä 81 – nämä varautuneemmilla lohkoilla tarkka-
useita kertomuksia: perinteisimmät ovat saksalaisten
ampujien toimesta. Tapaninpäivänä esikunnista juhli-
voitto 3-2 tai 2-1. Ainoita muistelmia joulupäivän ottelusta
masta saapuneet esikuntaupseerit palauttivat jo kurin
on kertonut Kuninkaallisten Walesin Fusilieerien tuolloi-
joukkoihin ja vain paikoin veljeily jatkui. Brittien sodan-
nen korpraali Bertie Felstead. Sotilaat olivat sekoittuneet
johto mietti jopa veljeilyyn osallistuneiden rankaisua,
keskenään kahteen noin 50 pelaajan joukkueeseen ja
mutta ajatus haudattiin. Loppuvuonna ei sota ottanut
pelasivat vain pelaamisen ilosta. Muut kertomukset ovat
kuitenkaan jatkuakseen, eikä hyökkäyksiä tapahtunut.
hataria ja usein pelin muistetaan sattuneen aina sillä
Vielä uutena vuotena vaihdettiin viestejä ja laulettiin
naapurilohkolla.
yhdessä – tosin juoksuhaudoista käsin.
Sotilaiden veljeily oli usein jutustelua ja elintarvikkei-
Seuraavana jouluna muutamat ranskalaiset ja saksa-
den sekä juomien vaihtamista. Myös hartauksia ja yhtei-
laiset pitivät pienempiä aselepoja, mutta mikään ei saa-
siä lauluhetkiä pidettiin ja jotkut vaihtoivat osoitteita
vuttanut vuoden 1914 mittasuhteita. Esimerkiksi brittien
27
puolelta aselepo ulottui kuuden divisioonan lohkoille,
sotaan kyllästymisestä – en tiedä. Joulusta 1914 tulee
mikä tarkoitti kirjanpidollisesti 100 000 miehen palvelleen
nyt kuluneeksi 95 vuotta. Talvisodassa 70 vuotta sitten
näillä alueilla, mutta luodit olivat jo varmasti harventa-
ei mitään aselepoja esiintynyt, ja mikä onkaan nykyään
neet rivejä. Etulinjassa joukoista oli kylläkin vain kolman-
otollisempi aika terrori-iskulle kuin toisen osapuolen pyhä
nes, mutta mikäli 10 000 sotilasta unohtaa sodan, antaa
hetki. Jos ensimmäisen maailmansodan aikaan siviilejä
se aihetta miettimiseen. Myöhemmin joukkoja siirrettiin
oli kuolleista 5 %, on nykysodankäynnissä vastaava
useammin paikasta toiseen, ettei tutustumista viholliseen
prosentti 75. Esimerkiksi tätä vuotta rauhallisempana
voinut tapahtua ja joulupäivisin aloitettiin tykistökeski-
viime vuotena Afganistanissa kuoli noin kuusi siviiliä
tykset joukkojen pysymiseksi omilla puolillaan.
päivässä YK:n mukaan. Eli tänä vuonna varmaankin
Tällaista rintamalla olevien sotilaiden laajaa spontaa-
lähes yksi kolmessa tunnissa. Miettikäämme vaikka sitä
nia aselepoa ei viime vuosisatojen suursodissa ole esiinty-
joulupöydän antimien ääressä. Rauhaisaa ja parempaa
nyt. Onko kyse sitten joulun taiasta – tai yksinkertaisesti
joulua lukijoille.
Elokuva: Joyeux Noël (Päivä ilman sotaa) – 2005 Päivä ilman sotaa on yleisesitys joulun 1914 tapahtumista: puhtoiset sotapojat katsovat kaihoisina kaukaisuuteen ja rintamalle karannut – sulhoaan ikävöinyt – saksalainen oopperalaulajatar laulaa suuri risti takanaan latinaksi kaikille kansalaisuuksille. Kaikille on jotain! Elokuvassa on kauniit kuvansa ja herkkää musiikkia, mutta fiktiivisiä piirteitä omaava tarina lähestyy tyyliltään dramatisoitua dokumettia. Tunnelma tavoitetaan hyvin, mutta jos sitä ei jaksa fiilistellä puoltatoista tuntia, voi katsojan ajatus lähteä liitelemään kotkan lailla. Täydellisen poliittisesti korrekti kiiltokuva, jonka ääressä voimme hymistellä eurooppalaisen yhtenäisyyden nimissä. EU-rahoitusta?
28
Minä ja talvi Teksti: Petteri Puustinen Kuvitus: Antti J. Lehtinen
Talven osa on melko epäkiitollinen. Shakespeare kirjoitti “tyytymättömyyden talvesta”, mahdollisen ydinsodan seurauksia kutsutaan “ydintalveksi” ja Sinclair Lewisin mukaan talvi on pikemminkin vihamielinen miehittäjä kuin vuodenaika. Talvi, kuten kesäkin, on totaalinen vuodenaika. Välivuodenaikoina keväällä ja syksyllä elämä on aina kiinnostavassa muutostilassa, täynnä potentiaalia ja uusia mahdollisuuksia, lyhytkestoisella matkalla kohti jotain jännittävää. Kevättä ja syksyä ei tarvitse ottaa täysin vakavasti, vaan ne antavat tilaa kokeiluille, sillä ne ovat ohi niin äkkiä, sekä alku- että loppupäistään pehmeästi häilyvinä. Totaaliset vuodenajat kesä ja talvi ovat puolestaan kevään ja syksyn jännittävien matkojen pysähtyneitä ja järkkymättömiä päätepisteitä, joiden alku määrittelee niiden lopun. Kun totaalinen vuodenaika alkaa tietynlaisena, pysyy se sellaisena loppuunsa saakka. Tietysti tässä on myös mahdollisuus uhkapeliin ja onnistumiseen, jos vuodenaikanopan silmäluku osoittautuukin suurinumeroiseksi, mutta useimmiten tulos on pettymyksentäyteinen lässähdys: “Tätäkö tämä nyt on?” Syyskuun mahdollisuuksientäyteinen innostuneisuus jämähtää marraskuuhun mennessä uuvuttavaksi rutiiniraatamiseksi, joka kestää koko pitkän, pimeän talven. Ainoat talvesta pitävät ihmisryhmät ovatkin pienet lapset ja turistit. Lasten mielissä talvi muuttaa parhaimmillaan koko ympäristön yhdeksi suureksi leikkikentäksi, jonka jokainen tasanko on potentiaalinen luistinrata ja jokainen kumpare mahdollinen pulkkamäki. Se, mikä olisi syksyllä tylsää ja märkää vesisadetta, onkin talven nollakeleissä otollista lumiukonrakennusainetta. Ja jos pakkanen yltyy oikein kovaksi, saatetaan koulut parhaimmassa tapauksessa sulkea kokonaan! Lasten talviriemu on siis ymmärrettävää: heillä on kyky uppoutua talveen täysin ja saada siitä irti kaikki mahdollinen ilo. Entäpä turistit? He matkustavat sankoin joukoin tila-autoissaan Lappiin patsastelemaan päivisin mauttomissa lasketteluasuissaan ja ryystämään iltaisin lonkeroa kuunnellessaan milloin mitäkin eppunormaalia Hullu Poro Areenassa. Tai sitten he lentävät kansallisella kriisilentoyhtiöllämme turvallisen eksoottiseen “Thaimaaseen” patsastelemaan päivisin mauttomissa helleasuissaan ja ryystämään iltaisin lohikäärmeolutta kuunnellessaan milloin mitäkin chillout-ihmettä Sedu Koskisen Seduction-klubilla Phuketissa. Talvituristien päämäärä on siis luoda talvesta jonkinlainen toiminnan- ja glamourintäyteisten kohtausten sarja siihen näytelmään, joka on heidän oma elämänsä. Kun lapset pyrkivät talven sisään, turistit puolestaan etäännyttävät ja eristävät talven selkeisiin sarakkeisiin. Millainen sitten on oma suhtautumiseni talveen? En ole enää lapsi, joten en koe loskalinnojen rakentelemista kovin viehkeäksi puuhaksi, mutta en toisaalta niin aikuinenkaan, että Pyhätunturi tai Patong Beach houkuttelisivat minua. Oma ratkaisuni onkin siis kieltää talven olemassaolo ja keskittyä mahdollisimman tiiviisti valittamiseen ja marinaan. Marmatan kesäisin liiasta valosta, mutta talvinen pimeysvalitukseni saa muilta ihmisiltä paljon enemmän ymmärrystä. Kasvojeni perusilme on aina ‘lievästi tuskastunut’, mutta talvisin se sointuu ympäristöön huomattavasti sulavammin. Voivottelun ohessa yritän uskotella itselleni, että Etelä-Suomen talvet ovat nykyisin kuin yhtä pitkää syksyä, ja syksy puolestaan on suosikkivuodenaikani. Ja viimeisenä lohdutuskeinona vaalin ajatusta siitä, että talvi on oikeastaan ainoa Kentin ja Manic Street Preachersin kuuntelemiseen sopiva vuodenaika.
29
Jatkokertomus
Janne ja minä J. von Schiller
Ja pimeä näytelmä etenee pelottavan varmoin askelin kohti karmaisevaa loppunäytöstään, kun libertaarin paheen turmeleman metropolin sydämessä kylmässä salissa kaksi hahmoa kohtaavat toisensa ( ks. Poleemi 2009 1-3 ). Paha-Janne ryömii vastahakoisesti sivuun neitsyen hailakan ruumiin yltä ja neitsyt värähtää kylmästä, kun punahiuksinen luihu hahmo astuu häntä kohti. Salama lyö taivaalla ja valaisee hetkeksi salaperäisen Tulijan kirveellä veistetyt piirteet. Hän on rohkeuttaan uhmaten matkannut neitsyttä pelastamaan. Nyt, kolkon palatsin portailla, niin lähellä päämääräänsä, kulkee kylmä väre pitkin hänen selkäpiitään. Sade piiskaa katua ja pellavainen paita liimautuu rintalihaksia myötäillen Tulijan ihoa vasten Silloin musta taivas likaisen kaupungin yllä alkaa sylkeä tummia nuotteja. Laulaen siihen yhtyvät katujen kärsivät massat. Se irvokas veisu on rakkauden sielunmessu:
On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin
kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin
Ja luihun hahmon varsin uhkeat huulet kiertyvät leveään hymyyn hänen silmätessään neitsyttä. “Liian kauan on syksy levännyt minun ylläni. En ole voinut valaista kansaa laulullani, mutta sinä olet uusi ääneni ja lauluillani näytät taas ihmisille miksi elämä on ihanaa. Mutta vain rakkauden siemenen kautta voit ymmärtää miten sanojani tulkitaan. Siis valmistaudupa, koska minun täytyy nyt astua sinut.” Valon lyödessä katon rajan ikkunasta yksinäisenä säteenä ja valaisten neitsyen punertavat posket, avautuvat hänen viattomat silmänsä. Hauras olento, joka kauneudessaan ei kalpene kenenkään rinnalla, raottaa silmäluomiaan. Vieno hymy hiipii neitsyen kasvoille ja pieni lämmin liekki syttyy hänen sisällään. Neitsyt on kasvanut pienessä idyllisessä kylässään, jonka nurkille sivistyksen tuulet eivät liiemmin ole puhallelleet. Eivätkä harvat kosketukset ulkomaailmaan taikka vähäinen asukasmäärä ole sukupolvien saatossa ainakaan kasvattaneet kyläläisten älykkyysosamäärää. Niinpä monet illat latotansseissa serkkupoikien kanssa kuluivat Tommi Läntistä kuunnellen. Sen musiikin säestämänä neitsyt kasvoi ja oppi elämään.
30
Suuri idoli, luihu punahiuksinen hahmo, seisoo nyt neitsyen edessä. Tommi astuu neitsyen viereen ja kuljettaa kättään hänen poskipäänsä yli. Hellästi leuasta pidellen nostaa Tommi neitsyen, jonka silmät tuijottavat kirkkaina ja sinisinä Läntisen syviin pupilleihin ja hukkuvat niihin kuin pohjattomaan lähteeseen. Ja yhdellä jännekkäällä liikkeellä heiluttaa Läntinen neitsyen syliinsä ja hänen pitkät reitensä kiertyvät Tommin ympäri ja puristavat häntä. Neitsyen valkean kaavun läpi kuultavat kuun valossa hänen piirteensä ja hänen uhkea povensa painautuu kansantrubaduurin punaisten rintakarvojen värjäämää torsoa vasten. Neitsyt laskee päänsä taakse ja molempien pitkät hiukset hulmuavat kuun säteissä Tommin pyörittäessä heitä jylhän salin kylmällä lattialla. Laulu ulkona kiihtyy ja kaukuu salin seinissä, kun tuo pari kietoo vartensa toisiaan vasten ja yltyy pirulliseen ja kiihkeään tanssiin. Koristen alkaa äänensä menettänyt laulaja tavailla sanoja ja neitsyt yhtyy hänen lauluunsa heleällä sydämet särkevällä äänellään:
Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisiä katuja
mm, kesä aikaan
Ja Tommin nahkahousut tippuvat nilkkoihin. Tuuli lennättää neitsyen läpikuultavan yökaavun hänen yltään. Hetken aikaa se leijailee ilmassa kuin pakokauhun vallassa. Pois tuon tulevan yhtymisen tieltä. Salin pimeässä nurkassa sihisee Paha-Janne itseään hellien. Ulkona hoilaavat kansanjoukot kuin demoninen enkelkuoro ihmisen uuden syntymän edellä. Pian täyttää taas vanha laulu kansan mielet ja Tommin sanat ohjaavat heidän arkeaan kuin 90-luvulla, mutta nyt uuden entistä heleämmän äänen johdolla. Eikä kukaan tule enää muistamaan vuoden 2005 Euroviisukarsintoja. Ja silloin, yhdynnän hetkellä, kohoaa kansanjoukkojen ääni viimeiseen mahtipontiseen kertosäkeeseen:
Kevät ja minä (4x)
Vielä viimeiset säkeet ja siemen on kylvetty neitsyeen, mutta silloin iskevät mustan marmorisalin suurten ovien saranat kipinää ja pamahtaen avautuvat ovet sepposen selälleen. Salin lattialle piirtyy raamikas varjo, se kantaa pitkää kalpaa kädessään ja ylettyy oviaukolta aina keskellä kuun säteiden valossa seisaaltaan muhinoivaan pariin asti. Tulija on saapunut. Mutta sitä näkyä, joka hänen edessään nyt avautuu, ei salaperäinen sankarimme pahimmissa painajaisissaankaan odottanut näkevänsä. Se iskeytyy hänen verkkokalvoilleen ja repii tiensä läpi hänen tajuntaansa. Jokaisella aivosolullaan koittaa sankarimme kiistää tuon näyn olemassaolon ja todellisuuden hauras kangas repeytyy hänen mielessään. Sankarimme sulkee hetkeksi silmänsä ja toivoo kuvittelevansa kaiken, mutta jälleen avatessaan silmänsä seisoo hänen edessään housut kintuissa yllätetty Tommi neitsyt sylissään. Tommi ja neitsyt tuijottavat Tulijaa hölmistynyt ilme kasvoillaan. Tulija oksentaa refleksinomaisesti. Marmorilattialle mäiskähtävät, “mäisk”, Tulijan matkalla nakkarilta pikaisesti nappaamat makkaraperunat, ketsupilla.
31
Sankarimme ei ole eilisen teeren poikia ja kerää pian itsensä kokoon. Se mitä Tulija edessään todistaa on vastoin kaikkea, mille hän maailmankatsomuksensa perustaa. Tulija siristää silmiään, heilauttaa puolihuolimattomasti sateen kastelemat tummat kutrinsa naamaltaan ja niistä roiskuvat vesipisarat kimaltavat takana mollottovan kuun valossa. Lihaksikas käsi puristuu kalvan ympärille ja Tulija heilauttaa sitä kepeästi päänsä yllä. Kuun säteet heijastuvat sen kimaltavasta pinnasta ja valaisevat hetkellisesti Pahan-Jannen, joka raukeana retkottaa nurkassa tultuaan juuri. Sankari syöksyy kalpa tenässä kohti muhinoivaa paria ja karjaisee keuhkojensa koko voimalla. Kansanjoukot ulkona hiljenevät, mutta Tommi ei aikaile ja pyyhkii hölmistyksen kasvoiltaan. Hän sitoo hetkessä hiuksillaan neitsyen ympärilleen ja kiskaisee oman kalpansa huotrastaan. Teräksen kilke kaikuu synkän salin seinistä Tulijan ottaessa Tommin kanssa yhteen. Kenties kerran vuosisadassa saatamme todistaa niitä hetkiä, jotka yksin voivat muuttaa historian kulun. Tommi syöksee kalpansa Tulijaa kohti, joka notkeasti väistää päätään kohti suunnatun iskun ja Tommin kalpa vain halkaisee ilmassa sankarin hiuksista lennähtäneen vesipisaran. Jo ennen kuin pisaran puolikkaat edes iskeytyvät maahan, suuntaa Tommi jo potkun kohti Tulijaa. Potku osuu Tulijan vatsaan ja hän lennähtää selälleen maahan. Läntinen syöksähtää nahkapöksyt yhä kintuissa kohti maassa makaavaa sankariamme. Neitsyt roikkuu yhä Tommin sylissä tämän kohottaessa miekkansa iskuun. Tommi heilauttaa surmatakseen avuttomana makaavan Tulijan. Silloin, viimeisellä hetkellä, hypähtää pahanhajuinen karvainen lihasmöhkäle miekan tielle. Paha-Janne ottaa iskun itseensä ja pelastaa Tulijan hengen. Janne kaatuu miekka selästä törröttäen sankarimme päälle. Tulijan ja Pahan-Jannen katseet kohtaavat, kun Paha-Janne, elämän hiipuessa sielustaan, painautuu Tulijaa vasten ja viimeisillä voimillaan suutelee häntä. Kuin jumalallisen valaistuksen saaneena näkee Tulija hetken Jannen sieluun ja vastaa suudelmaan. Mutta jo silmänräpäyksessä on sankarimme taas pystyssä ja kauniisti kuin balleriina pyörähtää ja heilauttaa voimallisesti miekkansa kohti aseista riisuttua Tommia ja sylistä roikkuvaa neitsyttä. Tummanpunainen veri kietoo mustan marmorilattian syleilyynsä irvokkaan parin yhä seistessä pystyssä himokkaassa syleilyssään. Vain päät vierivät pitkin salin pitkää lattiaa ja niiden kopina kaikuu sen seinistä. Salaperäinen sankarimme, “Tulija”, on voitokas, mutta minkä uhrauksen se vaati. Hän kävelee kuunsäteiden saattelemana ulos salista ja alas palatsin portaita. Kuu luo jälleen varjon sankaristamme, joka sylissään kantaa Pahan-Jannen kankeaa ruumista. Tulija ei vuodata kyyneliä, mutta syvälle sydämeen sattuu. Sanomatta sanaakaan hän kävelee läpi kansanjoukkojen ja ulos kaupungista. Nimetön Tulija, urhea sankari, häviää hiljalleen näköpiiristä, kun auringonnousu peittää hänen loittonevan hahmonsa. Eikä Tulijasta opita koskaan muuta, kuin hänen paidan selkämyksessään seisseet kirjaimet, “Torspo”. Kaikesta tästä on nyt aikaa vuosi ja pitkästä aikaa puhaltaa raikas tuuli kaupungin kaduilla, joka herää vähitellen vuosia kestäneestä turmelluksestaan uuteen elämään. Tämä tarina tuon erään synkän yön tapahtumista leviää nyt ympäri maankolkan. Ja sitä tarinaa kerrotaan ja kuullaan mielellään, sillä se on kaunis tarina. Se on tarina Toivosta.
Poleemin jatkokertomus päättyy tähän.
Kirjoittaja juo kahvinsa mustana ja syö pullansa lämpimänä.
32
Puheenjohtajalta
Kiitos Polho! Toivo Martikainen
Valtaistuimet on tehty väliaikaisiksi ja vuoden loppuessa
huolimatta. Yritykset olisivat voineet olla kovempiakin,
on myös yllekirjoittaneen aika se todeta. Vuosi Polhon
mutta kritiikkiä ansaitsee mielestäni myös Helsingin
puheenjohtajana on ollut kokemuksena vertaansa vailla
yliopiston vaihto-opiskelijakulttuuri, jossa Erasmus-opis-
ja opettanut paljon elämästä, työstä ja ystävyydestä.
kelijat tutustutetaan vain toisiinsa. Tämä johtaa siihen,
Kun tarkastelen Polhon kulunutta vuotta nyt, ennen
että Helsinkiin vaihtoon tuleva viettää aikaa pääasiassa
viimeistä ja suurinta ponnistusta Itsarisillistä, voin hyvillä
vain muiden vaihtareiden kanssa ja todellinen kosketus
mielin todeta olevani tyytyväinen vuoteen 2009. Tapah-
suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen ihmisiin jää usein
tumien osalta painottuminen biletoiminnan ohella myös
pintaraapaisuksi.
alkoholittomien tapahtumien järjestämiseen onnistui
Myöskään nuorempien ja vanhempien polholaisten
hienosti ja erilaisia tapahtumia järjestettiin runsaasti.
välisen kuilun kaventaminen tai umpeen kurominen ei
Edunvalvonnan saralla on ollut paljon tekemistä yliopisto-
ole onnistunut. Ehkäpä fuksivuosikertojen hajoaminen
uudistuksen ja kaksien vaalien vuonna. Vaikka työtaakka
ajan myötä onkin väistämätöntä. Alkusyksystä julkaistu
on välillä haudannut alleen, olemme hallitukseni kanssa
Yhiksen tasa-arvoraportti kertoi myös, että ainejärjes-
varmasti tehneet kaikkemme polholaisten puolesta.
töaktiivien ja muiden opiskelijoiden välinen kuilu on
Juhlarintamalla vuoden erityisinä kohokohtina esiin nousevat kaikkien aikojen suurimmat Hissasitsit helmi-
huomattavan suuri, ja tämän asian korjaamiseen ensi vuoden hallituksen tuleekin keskittyä.
kuussa, toukokuussa vuoden tauon jälkeen Tason kanssa
Olo on vuoden lopussa haikea mutta helpottunut.
järjestetyt Kevätsitsit sekä Dilemman ja Median kanssa
Pullojen palauttamista tai Kuppalan siivoamista en vält-
ensimmäistä kertaa järjestetyt Merisitsit. Ehdottomasti
tämättä tule kaipaamaan, mutta hallituslaisiani sitäkin
mainitsemisen arvoinen asia on myös Polhon työelä-
enemmän. He ovat tehneet tästä vuodesta niin upean
mäesite, joka on tämän vuoden hallituksen aloittama ja
kuin se on ollut ja samalla meistä on tullut hyviä ystäviä.
loppuun viemä projekti. Työnhaussa opiskelijaa avus-
Hallituksessa on ollut poikkeuksellisen hyvä yhteishenki
tava esite saatiin kuin saatiinkin runtattua valmiiksi
ja se kantaa toivottavasti myös pitkälle ensi vuoden hal-
ennen vuoden loppua ja sitä jaetaan opiskelijoille Polhon
lituksen toimikaudelle.
tapahtumissa.
Aivan tyhjän päälle en pystynyt vielä jättäytymään,
Vuodelle 2009 asetettuja tavoitteita ei kuitenkaan
joten ensi vuonna minut nähdään tekemässä Poleemia
kokonaisuudessaan ole saavutettu. Ulkomaisia vaihto-
sekä valvomassa opiskelijan etua Valtsikan tiedekun-
opiskelijoita ja tutkinto-opiskelijoita ei ole onnistuttu
taneuvostossa. Nähdään siis Klixillä ja toimituskunnan
integroimaan mukaan ainejärjestön toimintaan yrityksistä
kokouksissa!
33
Joulusatu
Vyötiäinen ja hauki Teksti: Joonas Ranta, Kuvat: Antti J. Lehtinen
Vain talvisin toivoo olevansa pian perillä. Kesä- tai vaikkapa syysyössä taivaltaminen tuntuu kivalta eivätkä pienet harhareitit haittaa niin paljon. Onpa vain enemmän nähtävää ja koettavaa. Näin ajatteli Vyötiäinen. Pieni Vyötiäinen oli lähtenyt kohti kotiaan hieman myöhässä ja tiesi sen nyt itsekin. Järvipoukaman posteljoonina toimivan Vyötiäisen viimeinen työkomennus oli tullut yllättäen ja se oli käsky toimittaa joulupunssiainekset pikaisesti eräälle päästäisperheelle vielä valoisan aikaan, jotta nämä näkisivät valmistaa joulujuomansa ajoissa. Päästäiset asuivat Järvipoukaman eteläisessä kärjessä, tuhansien vyötiäisaskelten päässä tämän omasta kodista, joka taas sijaitsi pienessä kannossa siinä metsän osassa, jossa ruoho on kesäisin vihreämpää kuin muualla ja josta löytää aina koko metsän lämpimimmän sopukan vain istua ja unelmoida. Vielä päivällä lumihankien ja rannassa hauskasti haarautuvien pienten purojen paljastamien kivien yli hyppiessään ja rientäessään tunsi Vyötiäinen olevansa aikataulussa. Hän tunsi Järvipoukaman reitit kuin omat taskunsa, vaikkei taskuja omistanutkaan. Nyt oli kuitenkin jo jouluaaton ilta ja lumesta heijastuneet heikot, mutta sitäkin tärkeämmät auringonsäteet olivat nekin piiloutuneet emäntänsä kanssa ikään kuin varkain. Ihan kuin auringollakin olisi omat joulukiireensä ja se olisi päättänyt poistua tästä päivästä hieman normaalia aiemmin. Vyötiäinen oli rientänyt toimituksesta kiitollisen päästäisperheen luota kotiinsa jo tunnin verran ja se halusi sinne enemmän kuin koskaan. Ei pimeän tai alati kiristyvän pakkasen takia, vaan siksi, että jouluna kuului olla kotona. Sanoi mitä sanoi, jos oli ulkona yksin aattoiltana, ei sitä oikeasti halunnut. Näin ajatteli Vyötiäinen ja meinasi yllättäen liukastua ohuen lumikerroksen peittämälle järven jäälle astuessaan. Jää oli mustaa ja se tarkoittaisi matkan viimeisen, mutta raskaimman vaiheen alkavan. Jää ei ollut Vyötiäisen mielestä koskaan aiemmin ollut joen päällä näin mustaa. Vyötiäinen ei pitänyt joesta erityisesti juuri nyt. Ikävän tästä matkan jääosuudesta teki joen päällä puhaltava ja innostuneesti viheltävä kylmä tuuli, jolta ei voinut piiloutua niin kuin metsässä. Reippaasti Vyötiäinen kuitenkin jatkoi matkaansa. Joki teki suuren U-kirjaimen muotoisen kaarteen, mutta koska joenranta oli juuri tässä kohdassa täynnä tiivistä havumetsää, oli Vyötiäinen oppinut posteljoonin työssään jään yli kävelemisen olevan pikaisin sekä talvella myös turvallisin oikotie. Jää oli kovaa, kovempaa kuin kivi ja sen koostumus yllätti pienen Vyötiäisen. Siihen astuessaan tuntui ensin ihan kivalta, sitten todella kylmältä. Se hengitti tummuudessaan jo kuukausien ajan varastoimaansa kylmyyttä eikä epäröinyt ladata ja vapauttaa sitä suoraan jään yli kävelevän luihin ja ytimiin. Vyötiäinen oli kyllä oppinut, että joskus hieman ikävältä tuntuvat asiat voivat muuttua jopa mukaviksi kun vain vähän odottaa. Ja olihan hän kylmemmässäkin säässä kulkenut, nyt vaan oli joulu ja jouluna pitäisi olla kotona. Vyötiäinen ajatteli muita metsän asukkaita ja sitä, miten he viettäisivät jouluaan. Peurat kokoontuisivat metsän länsiosan aukiolle kuuntelemaan peuravanhuksen pitämää perinteistä (ja hieman tylsää) juhlapuhetta. Myyrät taas tanssisivat lammen jäällä punssia juoden, kunnes juuri näihin aikoihin poistuisivat sisätiloihin syömään herkkuja rakkaidensa kanssa. Ja entäs piisamit.. niin, ne piisamit, Vyötiäinen ajatteli.
34
Vyötiäisen sydänystävä Piisami oli se paras piisami kaikista eikä se viettäisi tätä joulua Järvipoukamassa, vaan piisamien joukkomuuton myötä olisivat nämä kivat viiksekkäät velikullat muilla rannoilla joulukalastuksen merkeissä. Vyötiäisestä tuntui pahalta, koska hänellä oli ikävä, mutta oudolla tavalla hyvältä, koska tiesi Piisamin varmasti tuntevan samoin siellä jossain. Ikävä iski sydämeen, kuten mustan jään karu kylmyys ja valui sitten raajoja kohti jäädäkseen sinne toviksi. Siellä ikävä saisi jalkojen omistaman tuntemaan siltä kuin olisi nukkunut niistä jokaisen päällä koko edellisen yön. Sitten ikävä helpottaisi hetkeksi, mutta tulisi takaisin vielä monta kertaa. Vyötiäinen pysähtyi ja huokasi. Sitten hän taisteli pienen hymyn kasvoilleen ja jatkoi matkaa. Tästä joulusta tulisi mukava, vaikkakin hieman yksinäinen. Jää oli pidemmälle kävellessä vieläkin mustempaa ja jos ei olisi sitä paremmin tiennyt, ei sitä voisi uskoa samaksi jääksi, jonka päällä päivisin luistellaan, nauretaan ja juodaan punssia. Ei todellakaan. Nyt jää oli Vyötiäisen mielestä tummuudessaan jopa vähäsen uhkaava eikä se pimeää kylmyyttä murjottaessaan suostunut edes heijastamaan taivaan lukuisia tähtiä tai kuuta pinnastaan pieniä joen reunalle kertyneitä alueita lukuunottamatta. Vyötiäinen ei pitänyt tästä jäästä ja toivoi matkan olevan pian jo lopussa. Joen alkaessa kaartua vasemmalle, olisi pahin jo ohi. Ehkä Vyötiäinen ei olisikaan niin myöhässä ja ennättäisi aloittaa perinteiset joulutoimet vain hieman normaalia myöhemmin, tämä ajatteli. Vyötiäinen oli sitä paitsi oppinut, ettei elämässä mikään ollut ikuista – niin ikävät kuin kivatkaan asiat. Eivät juhlat, eivät talvet - eivätkä varsinkaan pienet kesäiset jälkiruokahetket. Ne hetket, joista piti kaikista eniten ja jotka halusi jakaa toisten kanssa, jotta nämä voisivat sanoa ”onpa kivaa, että olen tässä kanssasi.” Tämä ei kuitenkaan saanut pientä Vyötiäistä surulliseksi, sillä myöskään suru, paha olo tai juuri se inhottava, huonossa asennossa nukkumisesta johtuva puutumus käpälissä ei kestäisi ikuisesti. Vyötiäinen päätti valvoa tänä jouluna hieman pidempään korvatakseen pitkän kävelymatkan takia menetetyt jouluhetket. Hän suunnitteli jouluruokaansa (rusinoita, pähkinöitä sekä marmeladikorppuja jälkiruoaksi) ja oli juuri puisevaan vastatuuleen nojatessaan aloittamassa joulujuoman pohtimista, kun näki jotain outoa jään alla. Jää oli mustaa, mutta sen läpi näki juuri ja juuri, että jokin pieni liikkuva varjo teki kahdeksikkoa Vyötiäisen jalkojen alla, jään alla. Se hädintuskin erottui, mutta taivaalla loistavien piskuisten tähtien ansiosta sen huomasi
35
kohti omia jalkoja katsoessa. Vyötiäinen tiesi sen olevan kala ja pysähtyi. Hahmo jään alla jatkoi pientä sulavaa tanssiaan innokkaana. ”Hei Vyötiäinen, ethän ole eksynyt?” se kysyi käheän reippaalla äänellä. ”En suinkaan. Minä olen kohta kotona. Kuka sinä olet?” Vyötiäinen tiedusteli ja yritti katsoa jään läpi tarkemmin. Otus jään alla oli kyllä tarkkaavainen, kun tiesi tämän olevan juuri Vyötiäinen. Tämä oli huomaamattaan pysähtynyt puhuessaan ja huomasi sen vasta, kun tuuli alkoi tunkeutua kaulahuivin läpi kuin tuhat jäistä neulaa. ”Minä olen Hauki. Voin saattaa sinut kotiin!” hahmo vastasi ja lähti kellumaan hitaasti Vyötiäisen menosuuntaan. Vyötiäinen seurasi Haukea ja huomasi sen etenemistahdin olevan tälle juuri sopiva. ”Hei Hauki. Kiitos seurasta, erittäin ystävällistä sinulta. Mutta eikö sinulla ole joulumenoja? Sitä paitsi olen ihan pian perillä ja tunnen kyllä Järvipoukaman reitit kuin..” ”Omat taskusi”, Hauki keskeytti ovelasti. ”Niin..” ”En minä joulusta välitä”, Hauki selitti. ”Ja tykkään uiskennella jäällä kävelevien seuralaisten kanssa. Joulu nyt on vain yksi päivä talven keskellä”, Hauki totesi iloisen tarmokkaana. Sen reippaus pimeässä talviyössä tuntui Vyötiäsestä hieman erikoiselta. Hyvällä tavalla. Vyötiäisestä tuntui silti hieman oudolta, ettei joku pitäisi joulua erikoisena. Sehän oli vuoden hienoin juhla. Hän päätti kuitenkin udella Hauen mielipiteitä ystävälliseen sävyyn. ”Mistä sinä sitten pidät?” tiedusteli Vyötiäinen eikä sitten pystynytkään piilottamaan yllättyneisyyttään puheessaan. ”Ai mistä päivästä pidän eniten, vai?” ”Niin..”, Vyötiäinen vastasi epäröiden, koska ei ollut tarkoittanut ihan tuota, ja huomasi Hauen hahmon hidastaneen vauhtia. Vyötiäinen teki samoin ja keskittyi toverinsa kuuntelemiseen. Ääni kantautui jään läpi käsittämättömän selvästi. Ihan kuin jäätynyttä pintaa ei olisi lainkaan ja matkatoverit puhuisivat kasvotusten mättäällä. ”Hmm.. no minä pidän tästä päivästä ja eilisestä! Sitä ennen minulla oli muutama huono päivä, koska olin välillä yksinäinen. Muistaakseni viikko sitten oli puolestaan yksi aivan loistava tiistai – saattoi se keskiviikkokin olla.. Se oli se päivä, kun satoi lunta niin paljon, etten nähnyt jään läpi yhtään mitään! Löysin silloin kaksi sydämen muotoista simpukkaa joen pohjasta ja piilotin ne hiekkaan. Minun pitäis varmaan etsiä ne simpukat pian..” Hauki totesi ja Vyötiäinen kuuli hauen simpukkalöydöistään tunteman ylpeyden sekä niiden sijainnin pohtimisen jään läpi. Hauen ylpeys simpukoista oli sellaista hyvänlaatuista ylpeyttä, joka saa sulkemaan silmät ja hymyilemään. Ei sitä huonoa ylpeyttä, jolloin silmät ovat auki ja kaikki muut ylpeilijää kuuntelevat tuntevat olonsa huonoiksi. Vyötiäinen oli iloinen, että Hauki oli löytänyt kaksi simpukkaa. Ja vielä sydämen muotoista, voihan sentään. Sitten tuli hiljaista. Vyötiäinen yllätti itsensäkin esittämällä uuden kysymyksen nopeasti.
36
”Eikö siellä jään alla ole ikävää näin talven aikaan? Sinähän olet kuin vanki”, Vyötiäinen sanoi ja huomasi kotimatkan olevan pian jo ohi. ”Itse olet vanki!” Hauki naurahti. ”Minulle on aivan sama onko päälläni se, mitä kutsut vedenpinnaksi vai se, mitä sanot jääksi. Enhän minä pääse sen yläpuolelle koskaan. Joskus olen kateellinen lentokaloille, sillä he pääsevät kesäpäivisin hyppimään ilmassa. En minä sitä tosin lentämiseksi kutsuisi.. Toisaalta he voivat tehdä sitä vain kesäisin. Heidän talvensa on varmasti huonoa, koska kesä on niin mukavaa. Säälin myös sinua, koska tiedän, etteivät vyötiäiset osaa uida..” Se oli totta, mutta Vyötiäistä ei uimataidottomuus haitannut. Hän piti maasta paljon enemmän ja ainahan kesällä pystyi menemään majavien rakentamalla lautalla purjehtimaan. Niin Vyötiäinen oli tehnyt Piisaminkin kanssa. Ikävä kosketti Vyötiäistä taas, mutta katosi pian. Olisi myös outoa kaivata jotain, kuten uimista, jos ei ole sitä koskaan koittanut. Paljon hyvää Vyötiäinen oli siitä kyllä kuullut! Hän huomasi Hauen lörpöttelevän jo ihan omiaan iloisen huolettomaan tapaansa. Vyötiäinen piti tästä hauesta nyt erityisen paljon. Hauen ajatuksen kulku sekä puhe poukkoili ja otti erikoisia sivureittejä palatakseen takaisin ja ottaen alkuperäisestä puheenaiheesta jälleen erikoisen kimmokkeen, joka aloitti taas aivan uuden jutustelun aiheen. Hän saattoi pohtia sanaa vielä sitä lausuessaan ja tulla huvittaviin johtopäätöksiin. Muutaman askeleen aikana Hauen puhe joesta ja uimisesta oli edennyt majaviin, patoihin, sateisiin kesäiltoihin sekä hilloon. Vyötiäinen mietti, miten kalat voivat syödä hilloa, mutta päätti olla tiedustelematta asiasta lisää. ”Minä pidän kesästä ja talvesta”, totesi Vyötiäinen pikaisesti pienen hiljaisen hetken päätteeksi. Ikään kuin lauseen viipyminen olisi loukannut vuodenaikoja. ”Vietätkö joulusi yksin?” uteli Hauki ja teki nopean kahdeksikon jään alla. Sen tekeminen näytti tyylikkäältä ja vaivattomalta. Hauki oli selvästi mestariuimari ja taisi tietää sen itsekin. ”Kyllä, mutta ei se minua haittaa.” ”Niin. Joskus voi olla yksin, muttei yksinäinen. Joskus taas seurassa uidessa – tai sinun tapauksessasi tepastellessa – tuntuu taas, ettei kukaan kuuntele.” Nyt Vyötiäinen piti hassua Haukea jo viisaanakin. Juuri noin hän oli itsekin ajatellut. Nyt hän oli kuitenkin jo perillä siinä kohdassa, missä jäältä tulisi poistua ja pysähtyi. Hauki pysähtyi välittömästi ja jäi pyörimään Vyötiäisen jalkojen alle. Vyötiäinen astui jäältä rantaan, hyvästeli Hauen ja lupasi tulla keväällä tervehtimään tätä vaikkapa pienen lauttaretken muodossa. Hauki piti tästä ajatuksesta, hyvästeli Vyötiäisen ja lähti uimaan tulosuuntaa kohti kuin pieni raketti. Matkan aikana oli selvästi tehty erittäin nopea ystävyyden sopimus! Rannassa lumi tuntui ehkä jopa jäätä kylmemmältä, mutta se antoi enemmän periksi jalkojen alla. Siitä kohdasta Vyötiäisen johdatti kotiin pieni polku, joka veisi tämän aina kotiovelle asti. Sen polun varrella kasvoi puolukanvarpuja, jotka näyttivät nukkuvan tyytyväisinä pienen lumikerroksen peitellessä niitä uniinsa. Vyötiäinen oli perillä. Hän avasi pienen ovensa ja astui kantokotiinsa sisään. Tupa oli mukavan lämmin ja Vyötiäinen onnellinen. Hän ajatteli joulua, mustaa jäätä ja tähtitaivasta. Eniten kaikesta vyötiäinen kuitenkin ajatteli Piisamia, Haukea ja sitä, miten ne molemmat olivat vekkuleita ja miten Hauen seura oli lieventänyt Vyötiäisen ikävää. Hän ajatteli sydämen muotoisia simpukoita ja haluaisi kovasti nähdä ne vaikka kevään tullen, jos se vaan Hauelle sopisi. Keväällä he ehkä katselisivat niitä, pyörittelisivät käsissään ja löytäisivät yhden ehkä Piisamillekin. Ehkä he tekisivät kaiken yhdessä – kolmestaan! Hetken verran Vyötiäinen ajatteli vielä joulua ja sitä, miten oli tänään yksin – muttei yksinäinen. Oli onni ikävöidä peräti kahta kaverusta jouluaattona.
Poleemi toivotaa kaikille lukijoilleen oikein rauhallista ja mukavaa joulua!
37
Joulumieltä levylautasella Antti J. Lehtinen Joululaulut ovat oleellinen osa joulutunnelmaa. Parhainta joulumusiikki on tietenkin itse soitettuna, mutta hätätapauksessa levykin kelpaa. Poleemi esittelee kolme joululevyä, joita kehtaa kuunnella vielä aaton jälkeenkin.
Phil Spector – A Christmas Gift For You Tuottajaguru Phil Spectorin kokoamaa joululevyä on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana, eikä syyttä. Albumilla esiintyvät monet Spectorin luottoartistit, kuten The Ronettes, The Crystals ja Darlene Love. Kappaleiden joukossa on niin jouluklassikkoja (esimerkiksi Winter Wonderland ja Santa Claus is Coming to Town) kuin myös vähemmän tunnettuja kappaleita. Albumi toimii loistavasti sekä kokonaisuutena, että yksittäisten kappaleiden tasolla. Oma suosikkini on The Ronettesin I Saw Mommy Kissing Santa Claus. Levy julkaistiin 22.11.1963, samana päivänä jolloin presidentti John F. Kennedy salamurhattiin Dallasissa. A Christmas Gift For You on Beach Boysin Brian Wilsonin suosikkialbumi - mitä mieltä sinä olet?
Vince Guaraldi Trio – A Charlie Brown Christmas Jazz-muusikko Vince Guaraldi yhtyeineen äänitti vuonna 1965 soundtrackin CBS-kanavan Tenavat-aiheiseen jouluspesiaaliin. Lopputuloksena syntyi A Charlie Brown Christmas –nimeä kantava joululevy. Levystä on julkaistu remasteroidut versiot vuosina 1988 ja 2006. A Charlie Brown Christmas tarjoaa tervetullutta vaihtelua joka tuutista tunkevaan perinteiseen joululaulutulvaan. Televisiota varten tehtyä musiikkia tuskin voi pitää kovin antikaupallisena, mutta tämä albumi tuo kuulijan kotiin siitä huolimatta ripauksen rauhallista ja leppoisaa joulutunnelmaa. Ja sehän on joulussa kaikkein tärkeintä.
Glasvegas – A Snowflake Fell (And It Felt Like A Kiss) Skotlantilainen Glasvegas oli vuoden 2008 ehdottomia nimiä uuden musiikin rintamalla. Voimakasta ja yksinkertaisen nerokasta rockia soittava yhtye nousi kertaheitolla musiikkia kuuntelevan maailman tietoisuuteen. Saman vuoden joulukuussa yhtye julkaisi kuusi kappaletta sisältävän joulu-ep:n, joka äänitettiin transilvanialaisessa katedraalissa. Ep julkaistiin yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbumin erikoispainoksen yhteydessä 1.12.2008. Kuudesta kappaleesta viisi on yhtyeen nokkamiehen James Allanin omaa käsialaa, viimeisenä kuullaan yhtyeen versio Jouluyö, juhlayö –klassikosta. Ep jatkaa debyyttialbumin linjoilla: kappaleita hallitsevat komeat kitaraäänivallit ja Allanin laulu. Tätä kelpaa kuunnella vielä pitkään joulun jälkeenkin. Kenties kaikkein koukuttavin kappale on kuulaan kaunis kolmosraita Cruel Moon.
38
Poleemin toimitus kiittää lukijoita ja tekijöitä kuluneesta vuodesta ja luovuttaa urakan helpottuneena seuraavalle joukkiolle. Vuonna 2009 Poleemin päätoimittajina toimivat: Joonas Ranta Eveliina Anteroinen Toivo Martikainen Elina Manninen Ilari Leskelä
Myös Polhon hallitus vuodelle 2009 on valittu. Ensi vuonna Kuppalaa siivoavat: Elina Miettinen (puheenjohtaja) Satu Välisalmi Mikko Virta Hanna Marjoranta Simo Ortamo Ilari Leskelä Veikko Jarmala Johanna Sorsa Teemu Antikainen Essi Koskinen Lyydia Aarninsalo Tuomas Lassinharju
Mistä näitä lumihiutaleita oikein tulee?
39