Poleemi 3/2022

Kiertotalous, vetovoima, kuntabrändi, valtiontuki.

Kuntalehti kertoo kuntien ja kuntiin liittyvän päätöksenteon taustoista ja keskeisistä alan ilmiöistä printtinä 12 kertaa vuodessa ja verkossa joka päivä.

Tilaa Kuntalehti osoitteessa kuntalehti.fi

PAREMPIA

AJANKOHTAISTA

Tervetuloa uudet fuksit<3

Poleemi toivottaa Yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelman tuoreet opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi opiskelijayhteisöömme. Tämän syksyn ensimmäisen numeron sivuilta löytyykin jo tekstiä useamman fuksin kynästä – opiskelijajournalismin sähäkkä kärpä nen on puraissut varhain, ja hyvä niin! Sivulta 45 löytyy myös mei dän vanhempien opiskelijoiden vuodattamaa viisautta eri opiskelija elämän osa-alueita koskien - olkaa hyvät!

Edarivaalit tulevat taas!

HYY:n edustajistovaalit järjestetään jälleen 26.10.–28.10. ja 31.10.–2.11. Äänestysprosentti on näissä perinteisesti hävettävän alhaisella tasolla, joten tehdään yhteiskunta-alan opiskelijoina edes oma osuu temme sen eteen, ettei tämän nolostuksen tarvitsisi tänäkin vuonna toistua - muista äänestää! Polhon Teemu Kovanen kirjoittaa sivulla 13, miksi edarivaaleissa äänestäminen on tärkeää.

Vaaleja vietetään myös Yhmussa!

Taas koittaa marraskuu, joka tarkoittaa vaalikokousvuodenaikaa! Py sykää hereillä, mikäli halajatte ainejärjestöjen hallitusten jäseniksi, tai kenties maineikkaan ja laadussaan häikäisevän ainejärjestölehden (*kröhöm Poleemi kröhöm*) päätoimitukseen kaudelle 2023!

Yhiksen syysmatka Berliiniin

Mitä? Luit oikein - yhiksen reissumieli on kaivettu pandemian jäljiltä romukopasta ja kohta mennään taas! Kohteena häämöttää Berliini, me Helsingissä pysyttelevät jääm me innolla odottamaan kuulumisia tuosta historiaa ja teknon jytkettä huokuvasta kaupungista. Eläköön Yhis, eläköön perioditaukomatkailu!

KUVAT: Pixabay

Sisällys:

3/2022

Vastaava päätoimittaja Vivian Wesslin Päätoimittajat Axel Kukkurainen, Tytti Ruu sunen, Vivian Wesslin Taitto Päätoimitus Kansi Anni Koikkalainen Kirjoittajat Pää toimitus, Oscar Arminen, Saana Brusiin, Benjamin Byholm, Julius Heino, Jyri Huttu nen, Anni Koikkalainen, Teemu Kovanen, Sarah Kuhn, Peik Laine, Elsa Mikkola, Nina Tanni, Ilona Villi, Serafina Yli-Ojanperä Kuvitus Anni Koikkalainen, Tytti Ruusunen, Niina Tanni, Serafiina Yli-Ojanperä, Benjamin Byholm, Peik Laine, Pixabay, Unslpash Paino Tikkurilan paino, Painos 100 kpl. Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514.

Palaute poleemilehti@gmail.com tai instagram @poleemilehti, Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry.

saa HYY:n ainejärjestötukea

Oi Torspo on!

Ajankohtaista. Valtsikassa on monen monta urheilujoukkuet ta, mutta yksi on Poleemin sy däntä lähimpänä: YHMU:n oma futismestari Torspo! Eloisa kat saus järjestöjalkapalloon suoraan pelikentältä ja luonnollisesti sen jälkeisiltä hampurilaisilta.

30-33 Musiikkifestivaalien poliittisuus – elämyksistä ja turvallisemmista tiloista

Teema. Festarit tuovat joka vuosi yh teen miljoonia ihmisiä ympäri maail maa, joten niiden poliittinen vaikutus ei ole lainkaan pieni. Reaalimaailman ongelmat syrjinnästä liikakulutuks seen seuraavat kuuntelija keikalta toi selle.

26-27 The Old Money Aesthetic – ylisukupolvinen vauraus muoti-ilmiönä

40-41

Teema. Viime vuosina trendiaal lon harjalle on noussut vanhaa ra haa noudattava tyylisuuntaus. Voi ko vaatteita irrottaa alkuperäsään? Tuottaako yläluokkien tyylin jäljitte ly luokkavapautta, vai vain vahvistuaa luokkajakoa?

Kolme kuukautta virkamimminä: hajanaisia ajatuksia ulkoministeriöharjoittelusta

Sekalaista. Työharjoittelu ul koministeriössä on monen valt sikalaisen tavoite ja konkretisoi opintoihin käytetyt tunnit. Nii na Tanni raottaa valtion verhoa uteliaalle harkkapohdinnassaan.

Pääkirjoitus

Länsimaisen yhteiskuntamallin kasvattina olen sisäistänyt hyvin individualismin vies tin; mitä minä olen mieltä, mitä minä ha luan ja miltä minusta tuntuu, ovat olennai simmat kategoriat elämän läpi luovimisessa. Maailma pyörii siis oman navan ympärillä.

Päätökset tulee tehdä oman harkinnan poh jalta, eikä suinkaan yhteisen hyvän, ympäris tön tai minkään muun vasemmistolaishapa tusaatteen pohjalta.

Tämä solipsistinen maailmankuva voi tosin aiheuttaa hankaluuksia, kun kaksi aurinko kuntaa ovat törmäyskurssilla, vaikka kum mankin piti olla ainoa laatuaan. Valtsikalai sena jo ironisen tuttu “we live in a society” pätee tässäkin – kukaan ei lopulta ole yksin, joten muihin ihmisiin on pakko olla jonkin laisessa vaikutussuhteessa.

Sitä paitsi, joskus tekee mieli toimia mui denkin mietteet huomioiden varsinkin, kun kyseessä on ystävä, läheinen taikka perheen jäsen. Yhteenkuuluvuus saa siis ihmiset toi mimaan vastoin uusliberaalia kapitalistista minä minä minä -koneistoa vastaan, jolloin fundamentaalinen itsekeskeisyys ehkä ei ole mikään synnynnäinen tapa katsoa maailmaa.

Tässä numerossa syvennymmekin pohti maan minuuden rakentumista, itseilmaisua ja erilaisia kulttuurikonteksteja, jotka vai kuttavat persoonan ja identiteetin muotou tumiseen.

Ihmisaivojen plastisiteetti, eli mukautu miskyky on hämmästyttävän tehokas, mikä mahdollistaa erilaisten toimintamallien omaksumisen riippuen täysin ympäristöstä.

Samoin ihmisten tapa järjestäytyä ryh miksi ja yhteisöiksi erilaisten yhdistä vien tekijöiden perusteella. Esimerkiksi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen saattaa jättää valtavirran ul kopuolelle, mutta samaan aikaan luoda samankaltaista syrjintää kokeneista uusia tiiviitä yhteisöjä.

Universaalin ihmiskokemuksen määrit täminen lienee siis vähintäänkin vaikeaa - ellei mahdotonta - mutta juuri siksi us kon lajimme analyysin olevan niin hedel mällistä. Biologisen diversiteetin lisäksi ihmiskulttuurin moninaisuus on omiaan tuottamaan toisistaan täysin vastakkaisia kokemuksia saman auringon alla. Kun yhtä yhteistä ei ole, kuuluvuutta voisikin katsella kokemusten kirjona rasti ruu tuun -tyylisen listan sijaan.

P

Vivian Wesslin, vastaava päätoimittaja 3/2022

fuksin kirje :

Syksy saapui, ja niin myös me uudet fuksit - tehkää tilaa! Takana ovat jo syksyn riehakas orientaa tioviikko ja sitä seurannut tragikoominen mahalasku opintojen ympärillä pyörivään, enemmän tai vähemmän stressaavaan arkeen. Toki tapahtumia edelleenkin riittää - iloksemme ja epäonneksem me. Sikäli kun olen ymmärtänyt oikein, täällä pitäisi nimittäin myös opiskella. Jos tätä hämmen tävää kahlaamista nyt opiskeluksi voi vielä edes kutsua.

Yliopiston aloitus on ollut erikoinen tilanne monessa suhteessa. Olen kotoisin Kellokoskelta, ja Helsinki on minulle suhteellisen tuntematon. On ollut jännittävää tutustua nurkkiin, joilla seu raavat vuodet tulee pyörittyä. Olen ihastellut kampuksen rakennuksia, Tiedekulmaa ja kirjastoja, ja vaikuttunut, kuinka näkyvä elementti yliopisto on keskustan katukuvassa. Joka toista näyttävää rakennusta koristaa yliopiston logo, ja opiskelijoille on mukavasti tilaa ympäri kaupunkia. Se on aika siistiä.

Niin täpinöissäni kuin olenkin, olo on samalla kauhean eksynyt. Kuinka tasapainottaa opinnot, opiskelijaelämä ja opiskelijabudjetti? Kuinka kerätä energia hankkiutua luennoille ja toisaalta malttaa rauhoittua, kun sen aika on? Balanssin hakeminen vie varmasti aikansa. Muut fuksit sekä tuutorit ja muut kokeneemmat opiskelijat ovat toimineet tässä korvaamattomana vertaistukena.

Vertaistuen merkitys opiskelijoille on suuri. Maailma ajelehtii kriisistä toiseen. Huolta kannetaan niin omasta ja muiden jaksamisesta kuin koko maapallon tulevaisuudesta. Kannustava ilmapiiri ja kokemus omien opintojen merkityksellisyydestä toimivat tärkeinä tukipilareina. Tunnen ylpeyttä siitä, että opiskelen juuri valtiotieteellisessä tiedekunnassa - ja juuri Yhmussa. Tällä valinnalla tus kin on menty kovin pahasti pieleen.

Pandemian vaikutukset sosiaalisiin ympyröihin ovat saaneet olon apeaksi. Olen loput toman kiitollinen, että omana fuksivuonnani on jälleen mahdollista tavata ihmisiä ja käydä tapahtumissa. Kaikki eivät ole säännöllisin väliajoin kaupungin valloittavan haalariväen ystäviä, mutta minusta on valtavan ilahduttavaa, kuinka opiskelijata pahtumissa annetaan elämänilon näkyä ja kuulua.

Me fuksit olemme jo ehtineet oppia kantapään kautta, että yliopisto on paljon muutakin kuin vain kirjoja ja tenttejä. Inspiroiva opiskelijayh teisö ja järjestötoiminta tuovat merkityksellisyyttä ja väriä muutoin hieman harmahtavaan arkeen. Täällä on ainekset johonkin paljon arvokkaampaan kuin pelkkään tutkintonimikkeeseen. Olen siitä varma.

Humanitäärinen sota?

Kirjoittanut: Julius Heino

Tutkin kandissani, miten Suomen Puolustusvoimat on käyttänyt humanitäärisyyttä viestinnän keinona Afganistanin sotaa käsittelevissä teksteissään ja kuvissaan, ja miten humanitarismin kehitys näkyi sodassa. Tutkin sodasta Resolution Support (RS) -operaation viestintää Puolus tusvoimien verkkosivuilta. Kyseessä oli NATO-johtoinen, vuonna 2015 Afganistanissa alkanut operaatio, jonka tavoitteina sanottiin olevan Afganistanin turvallisuusjoukkojen kouluttamisen lisäksi ”hyvän hallinnon luominen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen edistäminen”.

Sain inspiraationi Poliittinen ajattelu -kurssilta syksyllä 2021, missä Noora Kotilainen puhui kriittisestä militarismitutkimuksesta, ja pohjana kandilleni olikin Noora Kotilaisen ja Michael N. Barnettin teokset. Teoksissaan Kotilainen argumentoi, että sodissa käytetään paljon huma nitäärisyyttä viestinnän keinona, koska sillä halutaan vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin ja kansalaisiin. Barnett taas argumentoi teoksessaan, että humanitäärisyys on muuttunut puolueet tomasta katastrofiavusta toiminnaksi, jossa interventioita perustellaan humanitäärisillä tavoit teilla, ja keskeiseksi on tullut ”liberaali rauhan rakentaminen”, jossa halutaan ”korjata” kokonaisia valtioita tehden niistä demokraattisia ja tasa-arvoisia yhteiskuntia.

Tutkielmani aineistosta selviää RS-operaation tekstiaineistossa nousevan esiin humanitääriset teemat, kuten naisten aseman parantaminen, lasten koulunkäynnin mahdollistaminen, demo kratian edistäminen maassa, ja yleinen yhteiskunnan kehitys. Yhdessä aineistossa painotetaan naisten parantunutta mahdollisuutta koulutukseen ja työssäkäyntiin, toisessa aineistossa de mokratian kehitystä operaation saavutuksena.

Puolustusvoimien kuvastossa RS-operaatiossa eniten läsnä olevia teemoja ovat kontrolli ja yhteistyö paikallisten viranomaisten kanssa. Kuvissa on esimerkiksi sotilaita katsomassa au ringonlaskua aseet kädessä, tai suomalainen – todennäköisesti eversti – saamassa lahjaa afga nistanilaiselta viranomaiselta.

Keskustelu Afganistanin sodasta on ollut lähiaikoina esillä uutismediassa. Maassa oltiin 20 vuotta, ja operaatio maksoi Suomelle sekä ihmishenkiä että 315 miljoona euroa. Puolustusmi nisteriö julkaisi elokuun lopulla selvityksen Suomen osallisuudesta sotaan. Ilmari Käihkö kritisoi tätä Helsingin Sanomien artikkelissa argumentoiden, että selvityksessä ei mainita kuin ohimen nen humanitääriset teemat, jotka kuitenkin loistivat itse Puolustusvoimien tekstiaineistossa.

Afganistanin sota tarvitsee siis selvästi enemmän kriittistä keskustelua, ja on hyvinkin ajan kohtainen aihe. Sen lisäksi, että Afganistanin sodan jälkipyykki on ajankohtaista, on informaa tiosodankäynti noussut otsikoihin Ukrainan sodan myötä. Kuten Afganistanin sodassa infor maatiolla haluttiin vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin sodasta, käytetään nyt Ukrainan sodassa kuvastoa ja tekstiä vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin sodasta kummallakin puolella.

Naiskuva äärioikeistolaisessa politiikassa

Kirjoittanut: Saana Brusiin

Äärioikeiston värittäessä yhä vahvemmin suomalaisen politiikan keskustelua huomaan jatkuvasti palaavani kysymykseen siitä, millä lailla on mahdollista yhdistää äärioikeistolainen arvomaailma ja ihmisarvoa kunnioittava naiskuva tavalla, joka ei tuota epäloogista vastakkainasettelua näiden kahden välille. Olen ollut vahvasti sitä mieltä, ettei tällainen tasapainottelu ole mahdollista, ja että aatteet naisasiasta ja äärioikeistosta ovat tahtomatta aina hieman risteäviä. Kandin kohdalla halu uppoutua tähän tematiikkaan vain kasvoi.

Lopulta kandini päätyi käsittelee Lapuan liikkeen vaikuttajan Hilja Riipisen tuottamaa naisku vaa kahden hänen kahden teoksensa perusteella. Ensimmäinen käsittelemäni kirja oli esseeko koelmaa muistuttava ”Seitsemän kirjettä nuorelle sisarelle” (1925), joka kasasi samoihin kansiin nimensä mukaisesti nuorille lottasisarille kirjoitettuja ja kohdistettuja kirjeitä. Toisena alkupe räisaineistona käytin vuoden 1944 kirjoitettua näytelmää ”Kun se alkoi”, joka käsittelee Suomen sisällissotaa, vaikkakin täysin fiktiivisistä lähtökohdista.

En voi enempää korostaa mielekkään alkuperäisaineiston merkitystä kandidaatintutkielman motivaationa. Valitsemani aineistot olivat itseäni ajatellen täydellinen nappivalinta, sillä nautin ajasta, jonka vietän nenä kiinni kirjassa. Valintaani turvautua suomenkieliseen kaunokirjalli suuteen voisi kuvailla turvalliseksi, mutta mielestäni varmoissa valinnoissa ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Aineistojen parissa oli miellyttävää viettää aikaa, ja ne kulkivat mukanani, milloin bussissa, milloin hiljaisissa työvuoroissa kauppakeskuksissa ja milloin Alexandrian neljännes sä kerroksessa suunniteltuna pänttäyshetkenä. Kuvailin usein meneväni hengailemaan Hiljan kanssa, sillä siltä se todella tuntui.

Vaikka kandini aihe puskikin ymmärtämättömyydestä äärioikeistolaista politiikkaa kannattavia naisia kohtaan ja turhautuneesta ajatuksesta siitä, miten omia oikeuksiaan voi kaltoin kohdella niin täydellisesti, löysin halua ymmärtää Hiljaa ja hänen ajatuksiaan. Samalla huomasin arvos tavani montaa hänen ominaisuuttaan: anteeksipyytelemättömyyttä, intohimoista suhtautumista oikeiksi kokemiaan asioita kohtaan ja vahvaa arvomaailmaa (vaikka arvot olisivatkin mielestäni aivan hanurista). Yllättäen löysin myös samaistumispintaa, vaikkakin vain hä nen radikaalin feministisistä, esinatio nalisista näkemyksistään. Ei lopulta päädytty Hiljan kanssa olemaan samaa mieltä, mutta päädyin kuitenkin palaut tamaan kandin kesäkuun alussa.

Oi Torspo on!

Sunnuntaina 25.9. kalliolaiset eivät herätessään tienneet minkälaisen ilmiön pääsisivät todistamaan tuona tulevana Yhmun liputuspäivänä. Brahenkentälle alkoi kello 12 aikaan kokoontua valtiotieteellisen tiedekunnan opintoaloista muodostuvia jalkapallojoukkueita. Kyseessä oli jo perinteeksi muodostunut Valtsikan futisturnaus, jonka tulos pitkälti mää rittää kuittailuoikeudet kaikissa tulevan vuoden yhteistapahtumissa. Torspo oli pari päivää aiemmin järjestänyt harjoitusottelun turnauksen ennakkosuosikkia ja hallitsevaa mestaria FC KTTO:ta vastaan. Torspon All-stars kokoonpanosta huolimatta FC KTTO otti Tors posta vakuuttavan 4-3 voiton.

Turnauksen lähtökohdat olisivat voineet olla suotuisammat. Allekirjoittanutta huoletti eri tyisesti Torspon GM:n Otso Metsolan puuttuminen kokoonpanosta sekä usean muunkin pelaajan äkillinen estyminen juuri ennen turnausta. Turnauspäivän fiilis oli kuitenkin varo vaisen innostunut. Torspon peleissä tärkeintä ei ole voitto, vaikka se toki tekee pelaamisesta huomattavasti nautinnollisempaa. Vaihtopelaajia oli ennen ensimmäistä peliä kaksi, joten joukkueessa tiedostettiin, että varsinkin vielä krapulasta kärsivien pelaajien päivästä tulisi pitkä ja raskas.

Alkulohkon kolme ensimmäistä peliä olivat kaikki kovia valtsikaderbyjä. Ensimmäisessä pelissä vastassamme oli polvi-opiskelijoista koostuva Mahti United. Yhmun ja Polvin vä lisiä suhteita uskaltaa edelleen ylläpitää, sillä aloitusottelu päättyi Torspon kauniiseen 2-1 voittoon. Vähintään yhtä vakuuttavasti kaatui seuraavassa pelissä filosofian opiskelijoista koostuva Dilemma, kun Torspo laittoi taululle numerot 4-1. Kahden pelin jälkeen Torspo oli kaikkien yllätykseksi varmistanut paikan välieristä, joihin pääsylipun saivat neljä turnauksen kuudesta joukkueesta. Viimeisestä alkulohkon pelistä Torspo pelasi 1-1 tasapelin sosiaalitie teiden joukkuetta MuPoa vastaan.

Mainittakoon tässä vaiheessa, että Torspon pelaajat olivat kolmessa ensimmäisessä ottelussa pelannut katsojia lumoavaa jalkapalloa, mutta fyysinen koetus alkoi jo painaa. Mieliala ei pa rantunut, kun turnauksen järjestävä taho ilmoitti jatkopelien olevan alkusarjapelejä pidem piä. Jo ensimmäisen pelin jälkeen vaihtopenkiltä kuulunut anonyymi kommentti: ‘’Onks kel lään piriä?’’ kuvasi hyvin joukkueen energiavajetta. Alkulohko pelien aikana yksi urhea fuksi oli loukkaantunut ja joutui jättämään turnauksen siltä erää kesken. Myöskin yksi Torspon kokeneimmista pelaajista, Jemina Kulju oli ensimmäisessä pelissä kamppaillut politiikan ja viestinnän opiskelijoita vastaan siihen malliin, että vielä viikon päästä Kuppalabileissäkin muisteltiin Jeminan taklausten aiheuttamia ruhjeita.

Välierä alkoi ilmiömäisesti. Vastassa oli European studies - linjalta koostuva joukkue, jonka Torspo voitti vakuuttavasti 4-0. Mukaan oltiin saatu kaksi jalkapallosta ja Torsposta kiin nostunutta Dilemmalaista, sillä loukkaantumiset olivat kaventaneet Torspon vaihtopenkkiä entisestään. Finaalipaikka oli selvä. Torspon WhatsApp-ryhmä täyttyi jo ihmettelyistä ja tsempeistä. Viestit ‘’Letsgooooo’’,’’näyttäkää niille’’ sekä ‘’Torspo veikkausliigaan!!’’ antoivat joukkueelle vielä lisäpuhtia viimeistä peliä varten. Vastassa finaalissa oli turnauksen hallitse va mestari FC KTTO, jonka joukkue oli pelaajien määrissä ainakin kolminkertainen Tors

poon verrattuna. Muu tiedekunta oli kokoontunut kentän reunalle seuraamaan finaalia ja ainakin kannustushuutojen perusteella vaikutti enemmistö olevan sympaattisen altavastaa jan Torspon puolella.

Rehellisesti en osaa tässä kertoa, miten varsinainen peliaika päättyi 0-0. Kiitokset siitä kuu luvat ainakin Torspon turnauksen maalivahdille Toni Kärnälle, jonka otteet pitivät Torspon pystyssä koko turnauksen. Toinen syy oman päädyn puhtaana pysymiseen oli joukkueen puolustustahto, jossa ruumiillistui myyttinen yhmu-henki – tarina kertookin yhden pelaa jan joutuneen oman taklauksensa takia seuraavana päivänä röntgeniin. Kaikesta huolimat ta finaali päätyi rangaistuspotkuille ja vaikutti siltä, että koko joukkue oli ihmeissään vielä edessä olevasta koetuksesta. Varmalta näytti kuitenkin itse suoritus, sillä jokainen Torspo lainen sai pallon verkon perukoille ja noin viiden sekunnin ihmettelyn jälkeen koko joukkue räjähti riemusta - Torspo oli voittanut valtsikan futismestaruuden. Oi Torspo on! P

Kirjoittanut

Poleemin Torspo-kirjeenvaihtaja

Axu Kukkurainen

Kuvassa: Torspolle mestaruuden voittanut joukkue

VAIHTAR I KIRJE - EXCHANGE IN HELSINKI

Speaking of food, Unicafe is a really good and cheap option for lunch (even with the increase in prices). I am positively surprised by the vegeta rian food, it is delicious and diverse. And I can pay everything, also outside the university, with my credit card – as a German, I am not used to that.

I have felt comfortable from the start, mostly because of the orientation week! It was the perfect mixture of formal introduction to the university and informal meetings with our tu tors. It surprised me how well it was organized and how much we learned about the university and the Faculty of Social Sciences. The other Erasmus students I met during the meetin gs are now my friends and we explore Helsinki together. It is fascinating to have such a di verse friend group and I am so happy we met.

I study Sociology in the Master’s programme in Munich, Germany. I have never been in a foreign country for longer than a few weeks, so the four-month exchange seemed daunting. But, during the first days, I realized that I can be real ly happy here. The university has a huge range of organisations and groups, it feels like everyone can find a group that fits. My home university has student organizations too, but what is offe red seems so limited compared to here. I was glad to see how seriously mental health is taken here. There are different services offering help, and I really feel I would get the right support if needed.

To me, it seems that higher education is real ly important toFinnish people. The facilities are well equipped and offer many possibili ties for studying, but also hanging out with friends. The buildings of my home universi ty are spread around the city – in Helsinki I can spend most of my time on Fabianinkatu. The fact that the buildings are connected and I don’t have to walk outside in the rain, if I want to go from the Language Centre to the Uni cafe in Porthania, never ceases to impress me.

Something that amazes me are the student overalls and the different patches you can buy for them! It is such a nice way to show which faculty you belong to, which events you have attended and which organizations you are in terested in. I bought some for myself and will proudly show them to my German friends. We don’t have a similar way of dressing as students, and I am starting to wonder why we are missing out on this opportunity. The overalls are such an easy way to recognize student events becau se everyone is dressed in these colourful overalls. Another item that almost all young people in Finland seem to have is a bag from Marimekko.

Lastly, I am impressed by the Finnish way of life. Finnish people might seem too direct or harsh for some people, but I like the no-nonsense attitude. Finns seem to be honest and responsible. As long as you don’t commit crimes or annoy people, you’ll largely be left to your own devices without com ment or interference. I can totally recommend an exchange in Helsinki – but you’ll need a rain- and windproof jacket and lots of layering options!

PSarah Exchange student from Germany

After almost six weeks in Helsinki, I have to say: I love it here.

Millaiset suuntaviivat

HYY saa 2020-luvulle?

TEKSTI: Teemu Kovanen

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on murroksen keskellä. Vuosikymmenien suunnittelun jälkeen horisontissa siintävät pian valmistuvat kiinteistöt, jollaisia ei vielä aiemmin osattu kuvitella. Kaivopihalle nousee Grand Hansa Hotelli ja Hakaniemeen toimistoja ja asuntoja täynnä oleva Lyyra-kortteli. Valmistumisen jälkeen niistä saatavilla tuloilla on tarkoitus taata jäsenmaksuttomuus ja huoleton opiskelijaelämä.

Matka valoisaan horisonttiin ei kuitenkaan käy ilman haasteita. Koronan seu rauksena ylioppilaskunnan liiketoiminta on saanut kolhuja. Rahaa ja varallisuutta löytyy onneksi vielä ja nykyisellä käytöllä se riittääkin kiinteistöjen valmistumi seen asti. Yllättävien kulujen uhka ja leikkauspaineet eivät kuitenkaan ole kadon neet minnekään.

Ne suuntaviivat, joiden mukaan HYY tulee luovimaan haasteiden läpi kohti va loisaa tulevaisuutta määritellään tulevissa edustajistovaaleissa. HYYn edustajisto on HYYn korkein päättävä elin. Edustajistolla on valta määrittää niin Unicafe lounaiden hinta, valita hallinnon opiskelijaedustajat kuin määrittää jäsenmaksun suuruus. Edustajiston jäsenet, edaattorit, valitaan joka toinen vuosi järjestettävissä edustajistovaaleissa. Edaattorit ovat HYYn jäseniä, eli he kaikki ovat opiskelijoita.

Uusi edustajisto pääsee vääntämään kättä ylioppilaskunnan budjetista jo jou lukuussa. Budjetti on laajuudeltaan 3,8 miljoonaa euroa ja kattaa kaiken edun valvonnasta järjestötukiin. Joulukuussa saamme tietää, tuleeko leikkauksia vai pysyvätkö menoerät nykyisillään. Budjetin ohessa alkaa hillitön edunvalvonta eduskuntavaaleihin 2023. Eduskuntavaalien tuloksesta on kiinni niin sosiaali turvauudistus kuin yliopistojen rahoitus.. Myös järjestöjen kannalta tärkeä tila jako toteutetaan seuraavan edustajiston kaudella. Aina muutaman vuoden välein ylioppilaskunnan järjestötilat on jaossa ja seuraava kerta on 2023. Kaiken lisäksi HYY:n strategia tulee seuraavan edustajiston uusittavaksi. Dokumentti luonneh tii itseään seuraavasti:

“Strategia on sääntöjen jälkeen ylin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) toi mintaa ohjaava asiakirja, jossa ylioppilaskuntaa ja sen tavoitteita tarkastellaan koko naisuutena. Strategiassa määritellään HYYn tarkoitus, unelma, arvot ja tavoitteet.”

Jokaisella HYYn jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa vaalitulokseen. Äänestämäl lä vaikutat ylioppilaskunnan toiminnan ja arvomaailman suuntaan. Leikataanko järjestölehtituesta uudestaan? Toimiiko ylioppilaskunta opiskelijan edunvalvojana niin Helsingissä kuin koko maassa? Millaisia toiveita ja unelmia ylioppilaskunnal le asetetaan?

Vastauksia näihin kysymyksiin on monenlaisia, kuten ehdokkaita vaaleissakin. Niitä yhdistää kuitenkin se, että niistä päätetään Helsingin yliopiston ylioppilas kunnan edustajistossa. Vain äänestämällä 26.10.–28.10. ja 31.10.–2.11. välisenä aikana pääset vaikuttamaan ylioppilaskunnan tulevaisuuteen. P

Kirjoittaja on HYYn vihreiden edustajistoryhmän puheenjohtaja.

So basic! – tavallisuuden aikakausi

TEKSTI: Vivian Wesslin KUVAT: Pixabay

You’re so basic! 2010-luvun alkupuolen jenk kimediasta tuttu lausahdus tarkoittaa suun nilleen “olet tavallinen” tai “kuulut massaan”. Sen voi kohdistaa high school -viholliselle välitunnin yhteydenoton päätökseksi, silloin kun kaikki järkevät argumentit ovat jo käy tetty ja on aika poistua takavasemmalle vii meisen nöyryytyksen jälkeen. Viestin sisältö on negatiivinen; massaan ei ole haluttavaa kuulua.

Hipsteri, indie rokkari tai vaikkapa pastel ligootti kelpasivat, mutta tavallinen, se ei sopinut alkuunkaan. Asia ei toki ollut aivan näin muotipiirien ulkopuolella, sillä liian eri koiseksi määritelty tyyli saattoi usein aiheut taa käyttäjänsä joutumisen silmätikuksi, var sinkin kouluikäisten keskuudessa. Kuitenkin juuri näissä piireissä konseptin misogynialta tuoksahtava versio – basic bitch –, vasta otti kin tuulta alleen, joten tavallisuuden karsas taminen oli kuitenkin jonkinlainen univer saali ilmiö, vaikka tavallisuuden määritelmä saattoikin vaihdella Keskilännen maaseudun ja suurkaupunkien muotikeskittymien välillä.

Mielenkiintoisesti samaan aikaan, tai oike astaan muutamaa vuotta aikaisemmin sai syntynsä normcore-tyyli, jossa mahdollisim man tavallinen, massaan sulautuva olemus on jopa tavoiteltava haukkumasanan sijaan. Se oli leikkimielinen vastaisku ajan mo nille tarkkaan rajatuille estetiikoille ja ylenpalttisuudelle – normcore kannustaa olemaan juuri sellainen kuin on yrit tämättä erikseen vai kuttaa tekaistun kor kealentoiselta.

Tavikselta näyttäminen ei siis enää ollutkaan junttimaista faijalenkkareineen ja Steve Jobs -pooloineen, vaan tietoinen valinta olla ryh tymättä erikoisuuden kilpajuoksuun. Ku ten monen muunkin muodin suuntauksen,

Viestin sisältö on negatiivinen; massaan ei ole haluttavaa kuulua normcoren voi ennemminkin tulkita olevan ajattelumalli, eikä tietty tyyli, sillä se keskittyi pelkistetyn arjen omaksumiseen vapauttava na tekijänä sen sijaan, että siitä olisi pyristelty pois. Tavallisuus koettiin siis vapauttavana.

Muihin sulautuminen voi pelkkien tyylipis teiden lisäksi olla keino suojautua, esimer kiksi syrjimisen välttämiseksi. Lieneekö se seurausta ihmisen laumaeläinluonteesta vai silkasta suvaitsemattomuudesta, erilaisuus ei peruskouluasteella tuota aina kovinkaan positiivisia kokemuksia. Muistan itse pie nenä seiskaluokkalaisena joutuneeni koulun sosiaalisen pyramidin huipun silmätikuksi, minkä seurauksena pyrin itseilmaisullani sulautumaan entistä tehokkaammin oppilas massaan.

Yritin hioa itsestäni pois jokaisen kulmakarvoja kohot tavan, ivallista naurua herättävän ja huomio ta kiinnittävän piir teen; halusin olla täysin sileä, kuin valkoista seinää, mistä kukaan ei voisi saada otetta.

Tämä ei tietenkään tuottanut toivottua tulos ta. Koko sulautumisprosessi huipentui Nin tendon ja Vansin yhteistyönä suunnittelemiin Princess Peach -teemaisiin tennareihin, joi den käyttämistä harkitsin pitkään huomion herättämisen pelossa. Kun sitten uskaltauduin vaaleanpunaisissa kengissäni mustan Conver se-meren keskelle, ei kukaan kiinnittänytkään niihin huomiota muutamaa kehua lukuunot tamatta.

Tämä esimerkki on kuitenkin hyvin rajallinen katsaus ulkonäköperusteiseen syrjintään. Ta pauksessani yritys välttää syrjintää perustuu omassa kontrollissani oleviin asioihin, kuten vaatetukseen, kun taas yksilön kontrollin ul kopuoliset piirteet, esimerkiksi ihonväri ja etninen tusta, voivat myös erottaa joukosta – mikäli valtaväestö on valkoista. En halua

Silloin, kun mahdollisista sulautumi syrityksistä huolimatta jää toistuvasti ulko puolelle, erilaisuuden korostaminen saattaa olla keino löytää uusi yhteisö. Queer-piireissä tunnettu termi found family (vapaa suomennos: löy detty perhe) on tästä hyvä esimerkki; siinä perhe muodostuu ympärillä olevista lä heisistä, joiden per heyhteyttä ei mää ritellä sukulaisuuden, vaan ih misten välisten tunnesiteiden perusteella. Näissä yhteis kuntastandardien ulkopuolelle jäävissä ryhmissä on usein myös ri kas kulttuuriperin ne, joka näkyy muun muassa pukeutumises sa.

Queer-ihmisten tyy li saattaa esimerkiksi rikkoa perinteisiä sukupuolinormeja tai toisaalta ylikorostaa niitä. Näin alkujaan ulkopuolisuuteen johtanut piirre tuodaankin tarkoituksella esiin ja osaksi minäkuvaa, mikä vahvis taa val tavirran “tavallisuuden” olevan tosiaankin vain sosiaalinen konstruk tio – eikä mikään kiveen, tai DNA-ket juihin, hakattu sääntö olemassaololle.

siis antaa kuvaa syrjinnästä henkilökohtaisena valintana, sillä monessa tilanteessa se perustuu tekijöihin, joihin ei itse voi vaikuttaa. Toisaalta vaikka siihen pystyisikin, en millään tapaa näe valkoiseen cishetero -patriarkaattiin mukautu mista mitenkään tavoiteltavana.

Tavallisuus tarkoittaa myös eri asiaa eri piireissä – siinä missä Kalliossa Matrix-henki nen nahkatakki ja kotona vaalennettu mullet ti ajavat asian, Punavuoressa se taas vaatii Marimekon Karla-laukun ja skarpin polkan. Mahdolli sesti myös koiravauvan, jolla on luonnollisesti myös oma instagram-tili. Yhteisöön kuuluminen ei siis ole välttä mättä yksinkertaista, on tun nettava kunkin alueen tai ryhmän tapa ilmaista itseään, jotta voi sulautua oikein – tai vastaavasti erottua joukosta.

Siinä missä Kalliossa Matrix-henkinen nahkatakki ja kotona vaalennettu mulletti ajavat asian, Punavuoressa se taas vaatii Marimekon Karla-laukun ja skarpin polkan “

“

On mielenkiintoista itse havainnoida, miten eri tyylialueiden välillä liikkuminen voi lisätä ja vastaavasti vähentää huomaamattomuuden ja kuuluvuuden tunteita, vaikka asu pysyisi sa mana. Flow-viikonloppuna matkasin kolmena päivänä rakkaan Rööperini sydämestä Sörnäi siin festarialueelle, ja kutossporan kiemurrelles sa Bulevardilta Hakaniemeen ja siitä eteenpäin kotona hieman “erikoinen” asuni auki olevan napitettavan t-paitani ja maihareiden kanssa alkoikin tuntua alipukeutuneelta. Siinä missä Punavuoressa oloni oli liian alaston ja hieman kiusallinen, Sörnäisten katukuvassa tunsin itse ni lähes kristilliskonservatiiviksi, sillä asut saat toivat olla kirjaimellinen rihman kiertämä.

Sosiaalisen median ja erityisesti TikTokin nopeasykkeinen tahti on kiihdyttänyt muoti syklit niin järjettömiksi, että kuluttajan saades sa käsiinsä uusimman trendivaatteen, on sen laskusuhdanne alkanut jo.Kuukauden sisällä vaatetta ei enää kehtaa käyttää muualla kuin Lähi-Alepassa tai siivouspäivänä. Muotipiireis sä onkin tästä syystä puhuttu paljon “trendien kuolemasta” ja sitä seuraavasta individualismin aikakaudesta.

Teorian tasolla se tarkoittaisi persoonallisen tyylin vallankumousta, jossa ketään ei enää arvoteta trendien seuraamisen perusteella. Mitään uusinta estetiikkaa ei tarvitsisi yrit tää emuloida joka toinen viikko, vaan kuumin trendi olisi yksinkertaisesti jokaisen oma tapa ilmaista itseään. Tämä on toki hyvin yksinker taistettu selitys, eikä muutos oikeassa elämässä tulisi tapahtumaan näin radikaalisti.

Universaalin tavallisuuden määrittäminen on täysin mahdotonta – sen kriteerit vaihtuvat täysin ryhmien ja alueiden välillä. Terminä ta vallisuus ei ole myöskään täysin negatiivinen, vaikka sen tuomat mielikuvat esimerkiksi asuja kuvailtaessa eivät välttämättä olekaan aina ko vin innostavia. Tyylin ja ulkoisen olemuksen merkitys on paljon pelkkää itseilmaisua laa jempi, se on ihmisten ensikosketus toisiinsa ja tapa tuottaa ja ylläpitää yhteisöidentiteettejä. Tavallisuutta onkin syytä tarkastella aina kon teksti huomioiden, jotta analyysi on paikkansa pitävää; siihen mukautuminen tai mukautu mattomuus ovat aina sidonnaisia vallitseviin normeihin ja valta-asetelmiin. P

MITÄ MENIT SANOMAAN?

Kirjoittanut: Axel Kukkurainen

Vuoden kolmannen periodin kurssit rullaavat tavanomaisen kaavansa mukaisesti. Yhteis kunnallisen muutoksen opiskelijat ovat kasautuneet sateisena syystorstaina soc&komin tiloi hin ja ilmassa on havaittavissa pientä väsymystä. Kurssilla käsitellään aineistotehtävää, jonka tarkoituksena oli verrata Uusi Suomi - ja Suomen Sosialidemokraatti -lehtiä isovanhempiemme syntymävuosilta. Tehtävä johtaa antoisaan keskusteluun median polarisoitumisesta, lehtien puoluekannoista sekä median luomista jakolinjoista. Kurssin luennoitsija tuo esiin kuinka puo luepoliittinen lehdistö on jäänyt ainakin osassa määrin historiaan. Nykyään mediakenttää hal litsee Sanoma-konserni, jonka tunnetuin lehti Helsingin Sanomat pyrkii näyttäytymään poliitti sesti sitoutumattomana päivälehtenä. Tähän edessä istuva poliittisen historian opiskelija toteaa: ‘’ja paskat’’ tarpeeksi kovaäänisesti aiheuttaakseen naurureaktion opiskelijoiden keskuudessa.

Valtsikakeskusteluissa Helsingin Sanomat ovat usein syystäkin kriittisessä tarkastelussa . Me diaa kuuluu kritisoida ja tarkastella samoin kuin vallan muitakin olomuotoja. Media on ny kykeskustelussa useammin laskettu samanlaisen yhteiskuntakritiikin piiriin kuin valtion toi meenpano-, lainsäädännön- ja tuomiovallan elimet. Tietenkään Helsingin Sanomilla tai muilla päivälehdillä ei enää ole samanlaista tiedonjaon monopolia kuin niillä historiallisesti on ollut, johtuen sosiaalisesta mediasta. Kuitenkin levikissään Helsingin Sanomat ylittää yli 300 000 ra jan, joten mielipiteiden muodostamisessa on Hesaria pakko tarkastella vallankäytön välineenä.

Palataan kuitenkin hetkeksi vielä takaisin luennolle. Vaikka luento on kiinnostava, ja siitä syn tynyt keskustelu antoisaa, on tämä Poleemin päätoimittaja harhautunut aiheesta ja parhaillaan selvittelee lehtiarkistoista vanhojen Poleemien saatavuutta. Ennalta tiedossa on, että alkupe räiset sähköiset versiot ovat tuhoutuneet yliopiston verkkosivujen muutoksessa, ja näin ollen sähköisesti tallessa ovat lehdet vuodesta 2009 asti. Arkistojen koluaminen läpi ei tuottanut sen enempää tulosta, ja kesken luennon en voinut karata poliittisen historian laitokselle tutkimaan Poleemin paperiversioita.

Ratkaisuksi nopeaan Poleemi-himoon löytyy Wayback machine. Kyseessä on Internet Archiven ylläpitämä voittoa tavoittelematon palvelu, joka pyrkii arkistoimaan verkkosivuja. En tiedä, pi detäänkö palvelua yleisten journalististen ohjeiden mukaan oikeaoppisena lähteenä aineistolle –mutta, koska tilanne ei ollut tämän vakavampi, ja löydökset olivat tämän Poleemin historiasta kiinnostuneen käyttäjän silmään totuudenmukaisia, sivuutettakoon tätä tarkempi lähdekritiik ki.

Täysin tuurilla Wayback machine on tallentanut vuoden 1995 kaksi ensimmäistä Poleemia va paasti selailtaviin arkistoihinsa. Avaan numeron 1/95, jonka nimi vaikuttaa olevan ‘’2 päätä’’. Lehti on autessaan selkeästi käyttöliittymältään vanhentunut, mutta artikkeleja kuvineen pys tyy lukemaan ongelmitta. Yllätyn hieman ensimmäisestä artikkelista, sillä tunnistan artikkelin

POLEEMI

kirjoittajan Jaakko Lyytisen Helsingin Sanomien-toimittajaksi – hän on toiminut muunmuas sa Helsingin Sanomien kulttuurintoimituksen esimiehenä. Artikkelissaan hän onnittelee hyvin Poleeminomaisesti niin Kannunvalajia, Polhoa kuin Poleemiakin pyöreistä juhlavuosista. Lyhyt artikkeli on kiinnostava teksti tulevalta mediakentän vakiokasvolta. Siinä mainitaan Poleemin 20-vuotisen taipaleen sisältäneen ‘’tieteellisen aikakausikirjavaiheen, ATK-taiton vallankumo uksen 1980-luvun lopulla sekä Poleemin nousun yliopiston järjestölehtien etukaartiin 1990-lu vulla”. Sivulauseessa Lyytinen myös kertoo Poleemilla olevan uusi virka, toimitussihteeri, jota hoitelee Kaius Niemi.

Kaius Niemen tunnistaa varmasti suurin osa polholaisista ja valtiotieteilijöistä entisenä polho- ja poleemilaisena sekä nykyisenä Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana. Kaius Niemi on Poleemin toimitussihteerivirkansa jälkeen ehtinyt kiertää niin Ylellä, Nelosella, Talouselämässä, Ilta-Sanomissa kuin Helsingin Sanomissa ja häntä voi oikeutetusti pitää yhtenä 2000-luvun vai kutusvaltaisimpana media-alan henkilönä Suomessa. Tässä vaiheessa itse jätän lukematta suuren osan artikkeleista ihmetellen lähinnä, kuinka moni nykyiseltään hesarilainen onkaan oikein kir joittanut näytölläni olevaan Poleemiin. Selaan nopeasti läpi Niemen artikkelin, jossa hän käy läpi uskontoja vallankumousten ja yhteiskuntarauhan valossa. Huomaan, ettei seuraavaa hesarilaista tarvitse pitkään odottaa.

Jo Lyytisen tietoja selvittäessäni törmäsin toiseen polholaiseen, Jan Erolaan, jonka kanssa Lyyti nen on tehnyt muun muassa musiikkia ja tv-ohjelmia. Erola on kirjoittanut Helsingin Sanomiin pariinkin otteeseen, mutta tullut tunnetuksi muista töistään median parissa. Erola onkin kirjoit tanut myös käsissäni olevaan Poleemiin, tällä kertaa kanojen varhaishistoriasta. Tämä vuonna 1995 kirjoitettu artikkeli saattaa olla viimeisin kerta, kun kanoja on yhtä perinpohjaisesti käsitel ty Poleemissa – päätoimitus ottaa kuitenkin idean talteen tulevia sukupolvia varten.

Entisiä ja nykyisiä hesarilaisia löytyy kuitenkin edellisten henkilöiden lisäksi samasta lehdestä vielä useampi. Vuoden 1995 Poleemissa on ilmeisesti esiintynyt runopalsta, jossa Polholaiset –kuten Helsingin Sanomien nykyiset toimittajat Heikki Aittokoski sekä Marko Junkkari – ovat päässeet kirjoittamaan ainaisten esseidensä vastapainoksi esimerkiksi kesämietteitään. Aittokos ki on työskennellyt Helsingin Sanomissa jo 90-luvun lopusta asti ja toimii nykyään lehden ulko maantoimittajana. Junkkari on samoin siirtynyt Poleemin leivistä Helsingin Sanomiin 90-luvun loppupuolella ja työskentelee nykyisin politiikan- ja talouden toimittajana. Tuntuu lähes velvolli suudelta mainita Junkkarin viittaavan Doc Martens - kenkiinsä runossaan todistaen näin olleen sa valtsikamuodin edelläkävijä.

Vahingossa löytyneestä Poleemi-numerosta löytyi siis omalla toimittajatuntemuksellani ainakin viisi kirjoittajaa, jotka ovat myöhemmin kirjoittaneet ajatuksiaan Poleemin sijasta Suomen suu rimpaan päivittäislehteen. Ajankohta hieman huvitti ja pelotti minua, sillä lehtiarkistojen kaivelu oli alkanut juuri samalla hetkellä, kun ympärilläni pohdittiin Helsingin Sanomien puoluepoliit tista sitoutumista. Nyt kuitenkin olin saanut kuvan Helsingin Sanomien tulevien toimittajien

POLEEMI

olleen 90-luvulla vahvasti sitoutuneita poliittisen historian kursseihin sekä Poleemin vierasky niin. Poleemi toimi 1990-luvulla ainakin tämän yksittäisen lehden perusteella alustana, johon mahtui monta ääntä sekä kirjoittajaa; tämä on piirre, jonka onneksi tunnistan vielä nykypäivän Poleemeistakin.

Vielä kuitenkin mielestäni löytyy kysymyksiä, joita luennon aikainen selailu minussa herätti. Miksi niin moni vuoden 1995 Poleemilainen päätyi Helsingin Sanomille? En löytänyt mitään siihen viittaavaa tietoa, että poliittisen historian laitos olisi tarjonnut journalismin opintoja osana opintokokonaisuuttaan. Mikä journalismin palo on vallinnut tässä amatöörilehdessä, jotta niin moni lehteen kirjoittaneista on päätynyt ammatikseen jatkamaan Poleemista tutulla alalla? Tä hän minulla ei ole suoraa vastausta. Kirjoittajat ovat toki olleet taitavia; kun esimerkiksi näytin Kaius Niemen kirjoitusta edelliselle päätoimittajalle kommentoi hän heti, kuinka Niemen kirjoi tustyyli on edelleen identtinen hänen Poleemin aikaiseen kirjoitukseensa nähden.

Ilmiötä osuvimmin kuvaavat analyysit löytyvät mielestäni Polhon historiikista “Tiedettä & kaljaa 1965-2015”, jossa kerrotaan vuoden 1995 lehtien olleen historian paksuimmat; vuoden viimei nen numero oli jopa 84-sivuinen. Lehden teosta löytyy myös Lyytisen kommentti: ‘’Hauskinta oli vallaton yhdessä tekemisen riemu ja lehdenteon opettelu mahtavassa, fiksussa ja hauskassa kaveriporukassa. Välillä opettelu kantapään kautta oli toki tuskaista, mutta samalla käsityötaitto karttui valtavasti: kirjoitimme, käsittelimme jutut, kuvasimme, käsittelimme kuvat ja taitoim me lehden.’’ Tätä sitaattia lukiessani ymmärrän, miten into lehtien toimitukseen on syntynyt, ja miksi moni poleemilainen jäi media-alalle. Samasta historiikista löytyy myös tarina siitä, kuinka trio Lyytinen, Niemi & Erola lehden taittourakassaan vahingossa unohti Suomen 1995-vuoden MM-finaalin ja heräsi taittoillan jälkeen ihmettelemään ulkoa kuuluvaa torvien soittoa, joka il mensi Suomen ensimmäistä jääkiekon maailmanmestaruutta.

En kuitenkaan halua jäädä liian pitkäksi aikaa muistelemaan Poleemin historian havinaa. Lop pujen lopuksi mitä sisältöä luo, että Poleemista on yhtenä vuonna kulkeutunut useampi henkilö Helsingin Sanomiin? Helsingin Sanomat lehtenä on lukijalle ikuinen haave ideaalista lehdestä, mikä murskaantuu tasaisin väliajoin. Helsingin Sanomissa puolueettomuutta ei ole, sillä jokai nen kirjoittaja ja kolumnisti tuo lehteen omat näkökulmansa sekä arvonsa. Kuitenkin jos saisin valita niin toivoisinkin, että entiset Poleemilaiset olisivat jatkossakin jopa hieman yliedustettuina Hesarilla, kunhan emme ehdi unohtaa koulumme oppeja. P

POLEEMI POLEEMI

Kaipuun ja toivon ristiriitainen tie

Gilbert Nasrille ja hänen mukaan libanonilaisille yleisestikin oman identiteetin määrittely ei ole merkittävä asia, ainakaan vielä. Jonain päivänä hän kuitenkin toivoo ja uskoo sen olevan ajankohtaista.

TEKSTI: Peik Laine KUVAT: Peik Laine, Unslpash

Gilbert Nasr syntyi vuosi ennen Libanonin sisällissodan päättymistä Beirutilaisessa syn nytyssairaalassa Ranskan itsenäisyyspäivänä, 14.7.1989. Kolmekymmentäkolme vuotta myöhemmin hän istuu kuppilassa Vaasanka dulla koleana, mutta silti syksyisen aurinkoi sena iltana oluen kera.

Tässä välissä Nasr on ehtinyt asua Rans kassa, pelata jalkapalloa Libanonin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, opiskella itsensä tietoliikenne- ja verkkoinsinööriksi, soittaa DJ:nä veljensä kanssa Beirutin kuuluisassa yöelämässä, sekä mennä naimisiin että pitää kahdet häät vaimonsa kanssa; yhdet Helsin gissä, toiset Beirutissa.

Samaisessa välissä Libanonin tilanne on luisunut niin Israelin kanssa käytyjen kon fliktien, Syyrian sisällissodan kuin maail man kolmanneksi korkeimman inflaation seurauksena tilanteeseen, jossa 80 prosenttia maan väestöstä elää köyhyydessä ja kansalai set ryöstävät pankkeja saadakseen rahansa ulos tileiltään.

Libanon on perinteisesti nähty maana, jossa eri uskonnot ja identiteetit elävät rinnakkain, oli se sitten rauhallisesti tai ei. “Nykypäivänä kotimaassani on niin paljon muita ongelmia, että ihmisillä ei ole aikaa miettiä omaa iden titeettiään ja suhdettaan kotimaahan.

Identifioituminen johonkin ja identiteetti ei vät ole iso osa elämääni”, toteaa Nasr kysyt täessä kansalaisuudesta ja identiteetistä. “Jos minun olisi pakko valita valtio, jonka kan salaiseksi identifioituisin, se olisi Libanon, mutta vain sen takia, että olen kasvanut siellä. Hallinnon nykyiset arvot ovat täysin ristirii dassa omieni kanssa”, hän lisää. Nasr kertoo, kuinka nykyisen hallinnon korruptio ja elitis mi herättää suurta vihaa kansalaisissa, mutta keinot muutokseen alkavat olla vähissä.

“

Kaikista vuosien varrella esiintyneistä vai keuksista huolimatta vasta viime aikoina iso osa maan kansalaisista on alkanut miettiä

Nykypäivänä kotimaassani on niin paljon muita ongelmia, että ihmisillä ei ole aikaa miettiä omaa identiteettiään ja suhdettaan kotimaahan. Identifioituminen johonkin ja identiteetti eivät ole iso osa elämääni

uuden kotimaan etsimistä, sillä kotimaan jättäminen on monelle äärimmäisen haasta vaa toteuttaa ja Nasrin mukaan se kertookin paljon maan tilasta; perinteisesti maan kan salaisilla on vahva ajatus mahdollisuuksien epätasa-arvosta, : “Maailma on toistaiseksi ainakin epäreilu. Et voi valita asemaa ja maa ta, johon synnyt. Se on vain realismia”. Tällä hän viittaa libanonilaisten vahvaan tahtoon saavuttaa kulta-ajat uudelleen, oli tilanne mikä tahansa.

Nasr kertoo, kuinka hänen veljeään ammuttiin tämän ollessa protestoimassa Beirutin räjähdyksien jälkeen elokuussa 2020

Pienen happihyppelyn jälkeen Nasr istahtaa pöytään uudestaan ja avaa yhden asian, joka määrittää hänen identiteettiään: “Tässä pu huu Lähi-Idän puoleni. Minulle on opetettu pienestä pitäen, että työnteko on avain kaik keen”.

Hän selittää: “Teet töitä kahdeksan tuntia päivässä. Sen jälkeen menet jalkapallotree neihin. Ne kestävät tunnin. Totta kai työnte ko on tärkeämpää identiteetille kuin harras tukset ja muut pienemmälle huomiolle jäävät aktiviteetit”. Nasrin mukaan tämä on – tai ainakin oli – Libanonissa yleinen ilmapiiri, mikä selittääkin kansalaisten vahvaa tahtoa jäädä maahan vaikeuksista huolimatta.

Aurinkoa ei tässä vaiheessa iltaa enää näe, mutta kapakka vain täyttyy entisestään iloa pursuavista nuorista. “Yksi asia, jonka voin sanoa sekä omasta että libanonilaisten iden titeetistä on se, että Libanonissa ihmiset osaavat nauttia. Meillä ei välttämättä ole vie lä aikaa pohtia identiteettikysymyksiä, mutta sodista ja muista kriiseistä huolimatta ihmi

set kerääntyivät viikonloppuisin baareihin tanssimaan ja laulamaan”. Nasrin mukaan se on välttämättömyys selviytymiseen.

Espoon Niittykumpu on nyt vuoden ajan ol lut Beirutin Pyhän Joosefin yliopistosta val mistuneelle Nasrille kotipaikka. Hän kokee olevansa onnekas tehdessään Suomessa tär keää työtä, jossa pääsee vaikuttamaan uusiin ilmastonmuutosta torjuviin ja monimuotoi suutta lisääviin innovaatioihin.

Kaipuuta kotiin esiintyy silti aina välillä: “Ulkomailla asuminen vahvistaa kuulumisen

Gilbert Nasr, 33

•

Syntynyt Beirutissa, Libanonissa

• Syntyi beirutissa, muutti vuoden ikäisenä Ranskaan ja palasi perheensä kanssa neljä vuotta myöhemmin

• Muutti viime vuonna vaimonsa Cecilian kanssa Espoon Niittykumpuun

• Telekommunikaatioiden ja tietotekniikan insinööri Pyhän Joosefin Yliopistosta

• Työskentelee suomalaisessa Sievo ohjel mistoyrityksessä

• Harrastaa jalkapalloa, tällä hetkellä FC Tavastian riveissä, soittaa myös rumpuja

tunnetta omaan kotimaahan”. Hän kertoo, että tämä on varsin yleinen tunne monilla ulkomailla elävillä libanonilaisilla.

Syntyperäisiä libanonilaisia on esimerkik si Brasiliassa enemmän kuin Libanonissa, mutta Nasrin mukaan heidän kansallinen identiteettinsä tuntuu elävän välillä voi makkaammin, kuin Libanoniin jääneillä .

Hän pitää mielenosoittamista ja äänensä kuuluviin tuomista äärimmäisen tärkeänä osana demokraattista päätöksentekoa.

Nasr kertoo, kuinka hänen veljeään ammut tiin tämän ollessa protestoimassa Beirutin räjähdyksien jälkeen elokuussa 2020.

Räjähdys aiheutti hengenvaarallisia vam moja Nasrin ja hänen veljensä läheisille. Vaikka tärkeiden asioiden puolesta mie lenosoittaminen olisi hengenvaarallista, hän tulee aina olemaan valmis ryhtymään siihen: “Jos lopetamme mielenosoittamisen ja protestoinnin, annamme loputkin vallan rippeet pois käsistämme. Se olisi luovutuk sen merkki”.

Illan hämärtyessä on aika siirtyä kohti nak kikioskin jonoa. Pitkän odotuksen aikana Nasr ottaa esiin vielä yhden identiteettinsä piirteen, eli kansalaisvaikuttamisen.

Libanonin ja pääkaupunki Beirut ovat syvässä suossa tällä hetkellä, mutta sekä Gilbert Nasr että Libanonin kansalaiset uskovat edelleen maan uuden kukoistuk sen mahdollisuuteen. Kuten 1900-luvulla elänyt libanonilaisrunoilija Nadia Tueni lausui: “Beirut on kuollut tuhat kertaa ja uudelleensyntynyt tuhat kertaa”. P

Sekä Gilbert Nasr että Libanonin kansalaiset uskovat edelleen maan uuden kukoistuksen mahdollisuuteen

Beirut, Libanon

“

Tämä teksti syntyy hunajateetä juoden, sillä tahdon vihdoin selät tää sitkeän syysflunssani. Kyllä, silläkin uhalla, ettei tämän erheen takia kukaan tule myöntämään minulle vuoden vegaani -pal kintoa. Kyllä, tunnen silti sydämessäni piston miettiessäni nii tä mehiläisiä, joiden elämäntyö on vuodatettuna näihin muutamaan teelusikalliseen, jotka nieluoireitani lievittääkseni nautin.

Veganismi, muiden “radikaaleina” nähtyjen ilmiöiden tavoin, herättää ihmisissä tun teita suuntaan ja toiseen. Vitun lässyttä vät hihhulit, syökää sitä ruohoa ja lakatkaa valittamasta! Vegaanit ärsyttävät ihmisiä kannanotoillaan ajoittain myös moraalisel la ylivertaisuudellaan leveillen – ärsytystä saa tosin usein aikaan sen suurempia levei lemättäkin. Liike ei myöskään ole olemassa ilman sisäistä konfliktia. Toki mille tahan sa ryhmittymälle on tärkeää harjoittaa it sekriittisyyttä, mutta tämä voi ajoittain ottaa muotoja, joilla ei ole positiivisia seurauksia.

Kysyin Viral Vegans -liikkeeseen osallisilta: mitä veganismi on heille? Laatimaani kyselyyn saamieni 24 vegaanin vastausten perusteella identiteetti oli vähiten suosittu määritelmä, kun taas suositum miksi nousivat maailmankatsomus, elämäntapa, sekä vakaumukseen verrattavissa oleva eettinen kanta. Silti sosiaalisen median diskursseissa ve ganismia kohdellaan useimmiten identiteettinä osuvampien käsitysten sijasta; tärkeä tavoite huk kuu stereotypioihin ja kiistelyyn määritelmistä, kuten onko yksikin hunajalusikka liikaa, ja voiko nahkatuotetta käyttää, jos sen hankkii käytettynä. Mistä tämä johtuu, ja miksi erinäisten liikkeiden näkeminen identiteetteinä – ominaisuuksina dy naamisen toimijuuden sijasta – on ongelmallista?

VEGANISMI: identiteetti, ideologia, vai jotakin muuta

TEKSTI & KUVAT : Tytti Ruusunen

Voi kuulostaa kaukaa haetulta vetää ver taus nykymaailman kauramaidonlipit täjien ja vuosisatoja sitten syntejä ruton lailla karttaneiden välille, mutta lupaan tämän tulevan käymään järkeen. (Toi saalta, jos on ikinä kuullut Weberistä, voi kyllä hahmottaa yhteyden reformaation ja nykyisen maailmanjärjestyksen välillä.)

Puritanismi on nimensä mukaisesti puhtauteen, hurskauteen, keskittyvä protestanttinen kristillinen liike, jonka juuret juontuvat 1500-luvun Englan tiin; merkittävimmin liike sai kuitenkin jalansijaa Yhdysvalloissa, jonne sen har joittajat pakenivat sortoa 1620-luvulla. Puritaanit pyrkivät ankarin ottein vält tämään syntiä ja estämään myöskään lähimmäistänsä lankeamasta siihen.

Ei olekaan sattumaa, että puritanismi on vaikuttanut vahvimmin Yhdysvalloissa, ja että sieltä leviävät maailmalle myös nykyiset puritanistisilta vaikuttavat il miöt populaarikulttuurisen painopis teen sijaitessa juuri siellä. Alkuperäisten puritaanien tavoitteena oli luoda Yh dysvalloista esimerkkitapaus, josta muut voisivat ottaa mallia. Samalla tavoin toimii moderni puritanismia muistut tava ilmiö, jossa sosiaalisessa mediassa vaikuttajat pyrkivät ylläpitämään vir heetöntä kuvaa omasta toiminnastaan, jotta eivät tarjoaisi huonoa esimerkkiä seuraajilleen, mistä ikinä edustamas taan asiasta, liikkeestä tai identiteetistä olikaan sitten kyse. Puritaanien tavoin some-nimimerkit tai elävän elämän kanssaihmiset asettavat suurennuslasin toinen toistensa toiminnan ylle tarkasti sitä tuomiten. Kumpikaan ei luota ih misten pystyvän itse olemaan vastuussa yhteisön moraalikoodin noudattamises ta, vaan vastuu muiden valvonnasta ote taan omiin käsiin. Kritiikkiä ja syytöksiä esitetään pidäkkeettä, eikä moraalipo seeraus jää pelkästään somemaailmaan – minäkin, itseäni vegaaniksi nimittä vänä, mietin hunajaa teeheni lisätessä, että entä jos joku huomaa, voi kauheaa?

Mainitsin veganismin sisällä ilmenevän konfliktia –kaikki eivät ole yhtä mieltä puhdasoppisuudesta. Nä köalaton valkoinen länsimaalainen veganismi lähtee puritanistisesti tuomitsemaan esimerkiksi alkupe räiskansoja, jotka harjoittavat muunlajiseen eläimeen liittyvää elinkeinoa. Se on perinnettä ja kulttuuria sekä, mikä tärkeintä, usein myös välttämättömyys –toisin kuin yltäkylläisyydessä elävän, supermarketis ta tehotuotettuna eläintuotteensa hankkivan kulut tajan valinnat. Näiden kahden asettaminen samalle viivalle vaatimuksessa vegaanisesta elämäntavasta on yleistä, mutta omasta mielestäni hedelmätöntä.

Tämänkaltainen ajattelu ei näe nyansseja; kaikki on joko mustaa tai valkoista, eikä koko liutaa harmaan sävyjä oteta huomioon. Se niin sanotusti missaa koko pointin - ei ole oleellista huomauttaa sellaisesta toiminnasta, jolle ei ole tarjolla saavutettavia vaihto ehtoja, vaan nimenomaan vaatia toimia niiltä, joilla on siihen realistiset resurssit. Tämä pätee veganismin ohella esimerkiksi varakkaista lähtökohdista tapah tuvaan, täysin luokkatietoisuutta vailla olevaan kom mentointiin kestävästä elämäntavasta, jossa hiutaleet on ostettava kalliin luomukaupan bulkki-osastolta ja ruuan säilytykseen eivät kelpaa vanhat jäätelörasiat, vaan tilalla on oltava siistit lasiset, puukantiset mi nimalistiunelmat. Ihmiset eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan vaihtelua ilmenee niin materiaalisten kuin tiedollistenkin resurssien määrässä ja laadussa.

Individualistinen ihminen on taipuvainen pyriste lemään vapauteen; muiden sanelemat määräykset ahdistavat ja tuntuvat rajoittavuudessaan luotaan työntäviltä. Siksi syyttelevät ja yksityiskohtiin ta kertuvat keskustelut ajavat potentiaalisia ihmisiä pois pohjimmiltaan hyvää tarkoittavien liikkeiden ääreltä. Jotkut tietysti näkevät tämän vain hyvänä; hurskas puritaanivegaani ei tahdo laskea kanssaan samaan joukkoon yksilöä, joka ei käytännön syistä aina pilkuntarkalleen noudata vegaanista elämän

Moderni puritanismipuhdasoppisuus aina ja kaikessa

Kuinka tämä sitten liittyy vegaaneihin?

TEEMA

tapaa, vaikka suurimman osan ajasta siinä onnistuisikin. On kuitenkin niin, että liian tarkat määritelmät ja kynnysehdot identiteeteille kompas tuvat omaan nokkeluuteensa – ja yhtäkkiä melkeinpä mitään on hyvin vaikea olla julkisesti, ilman jonkun esittämiä kriittisiä kyseenalaistuksia.

Ihmiset ovat vapaassa tahdossaan kykeneviä punnitsemaan haittoja ja hyötyjä ja tekemään niiden pohjalta harkittuja johtopäätöksiä - meidän ei tarvitse toimia poliiseina toisillemme sakottaen jokaisesta pikku rikkees tä. Sellainen lähestymistapa vain hidastaa positiivista muutosta työntäen epätäydellisiä ihmisiä, jollaisia kaikki pohjimmiltamme olemme, pois. Syntisten etsiminen ja oikaiseminen itsekin syntisenä syntisten joukos sa – tehotonta ja hyödytöntä, vain jollei itse usko olevansa täydellisen oi keassa. Ehkä se on vain luterilainen kasvatus minussa, mutta eikös sen pitäisi olla niin, että oman puutteellisuuden tunnistaminen mahdollistai si anteeksiantavaisemman näkökulman myös muiden puutteita kohtaan.

Pyrkimyksenäni ei ole nostaa veganismia jollekin hurskaiden ih misenkelien jalustalle, vaan tuoda esiin, kuinka sormella virheiden osoittelu, oikeastaan minkä tahansa ihmisryhmän keskuudessa, on useimmiten hajottavaa, eikä rakentavaa. Hyvät aikeet voivat johtaa huonoihin lopputuloksiin ja päinvastoin - loppupeleissä voimme vain tehdä parhaamme. Tärkeintä onkin jaksaa silti yrit tää, vaikka määritelmällisten hyvis-identiteettien rajat paukkui sivat ja somessa kitistäisiin taas ties mistä täydellisen ja kaiken muun erottavalla rajalla sijaitsevasta yksityiskohdasta. Elää siitä huolimatta vegaanina, vaikka jonkun puhdasoppisen mielestä tee lusikallinen hunajaa painaa vaakakupissa jostain syystä enemmän, kuin 99,99% ajasta tehdyt oikeiksi, hurskaiksi määritellyt valinnat.

Veganismin tulisi, minun mielestäni, olla lähempänä maailman katsomusta, kuin tiukkarajaista leimaa - identiteettiä. Siinä on kuitenkin lopulta kyse toimintaa ohjaavasta arvopohjasta ja mo raalikäsityksestä, eikä rajaavasta piirteiden ja sääntöjen kehikosta.

Ollaakseen vegaani, tai ehkä osuvammin harjoittaakseen veganis mia, ei tarvitse olla luonnossa oleilua, superfoodeja ja kombuchaa rakastava terveysintoilija. Ei tarvitse väittää nauttivansa hyönteis ten läsnäolosta kesäillassa, eikä edes viihtyä lemmikkien seurassa. Ei tarvitse joogata tai meditoida tai mitä ne ituhipit nyt sitten ikinä tekevätkään. Ei varsinkaan tarvitse olla hyvätuloinen, valkoinen, nainen, hoikka tai terve. Ainoa, millä mielestäni on väliä, on se, että tahtoo toiminnallaan pyrkiä minimoimaan mahdollisuuksien sa mukaan oman toimintansa muille olennoille aiheuttaman kär simyksen tai kuoleman - eikä sen suurempia sääntöjä ja määritel miä, tai lopputuloksen kannalta edes vegaanin “leimaa”, vaadita. P

kirjoittaja on vakaumuksellinen Vegaani – ei identiteet tinä, vaan päivittäisessä elämässä toteutettuna elämän tapana, joka ei kaadu ajoittaisten “syntien” painon alla

O LD MONEY

Ylisukupolvinen vauraus muoti-ilmiönä

TEKSTI : Oscar Arminen AESTHETIC

Pukeutumisesta harrastuksiin ja asusteista etunimiin, “old money aesthetic” on trendan nut TikTokissa sekä muilla sosiaalisen median alustoilla yli vuoden ajan, eikä sen suosio näytä vielä merkkejä laantumisesta. Onko ilmiössä kyse vaurauteen liitettyjen asioiden, kuten tietynlaisten pukeutumistyylin, yleistymisestä kaikille saavutettavaksi, vai luokka yhtieskunnan ylempien kerrosten ihannoinnista ja normalisoinnista?

Old money aesthetic eli suomeksi “vanhan rahan” estetiik ka tarkoittaa ylisukupolviseen vaurauteen liitettyä, ennen kaikkea eurooppalaista ja klassisena pidettyä pukeutumis tyyliä sekä tietynlaista kulttuurista sivistyneisyyttä. Tyyliin kuuluvat niin ikään vintage-merkkivaatteet ja -asusteet, kartanot ja lomahuvilat sekä sijoitussalkut, huippuyliopis tot ja suuret perinnöt. Tätä kaikkea pyritään ilmentämään habituksessa ulkonäön ja käytöksen kautta, eikä osanotta jan varsinaisesti tarvitse edes olla rikas. Suosittuja aihee seen liittyviä hakusanoja TikTokissa ovat esimerkiksi “old money boys”, “italian old money” ja “old money style girl”.

Estetiikkaa ilmentääkseen ei siis tarvitse sen mukaista su kutaustaa. Tyyliin sopivia vaatteita voi löytää kirpputo rilta tai pikamuotiliikkeistä, ja Italian Como-järveltäkin voi vuokrata Airbnb:n, mikäli sieltä ei omaa huvilaa löy dy. Vanhan rahan aktiviteetteihin lukeutuvat TikTok-vi deoiden mukaan muun muassa tennis, purjehtiminen ja teatterissa käyminen, joihin ei tosin kenellä tahansa ole mahdollisuuksia. Elämäntyylin ilmentäminen yhtään pintaa syvemmin vaatii siis joka tapauksessa rahaa, ei vätkä kaikki siksi voi osallistua trendiin yhdenvertaisesti.

Tiktok-käyttäjä nicolefdavies jakaa videollaan vinkkejä, joilla ottaa tyyli haltuun aloittelijana. Ne käsittelevät lähinnä väriskaalaa ja vaat teiden materiaaleja, mutta viimeinen neuvo kuuluu seuraavasti: “-käytä asuja niihin sopivissa tilanteissa - - girlies jotka käytätte tennisvaat teita kaupungilla, ettekä pelikentällä: that’s not old money”. Ongelma kulminoituu kyseiseen esimerkkiin – lähes kuka tahansa voi ostaa tennis hameen, mutta kuka tahansa ei pääse käsiksi kenttään ja pelivälineisiin.

KUVAT: Pixabay

Koska trendi on kasvattanut suosiotaan ja yleistynyt osaksi valtavir taa, on sen sisällä syntynyt määrittelyhalua siitä, mitkä asiat todella kuvastavat vanhaa rahaa ja mitkä ovat vain halpoja kopioita elegan tista tyylistä. Esimerkiksi niin sanottu uusrikkaus lähtökohtaisesti ei ilmennä vanhan rahan estetiikkaa. Heidän asenteensa ja kulutusta pansa eivät yksinkertaisesti sovi tyyliin – vanhan rahan perilliset ovat syn tyneet vaurauteen ja se on heille arkipäivää, eivätkä he siksi koe tar vetta hehkuttaa asiaa erinäisin tempauksin tai ulostuloin, vaan voivat rauhassa vetäytyä golfkerhoihinsa ja hyväntekeväisyystapahtumiinsa.

Ihanne, joka korostaa nimenomaan ylisukupolvista vaurautta ja jossa ei siksi uusrikkaillekaan ole tilaa, on käytännössä mahdoton tavoittaa suurimmalle osalle väestöstä. Syvemmin tarkastaltuna trendin voi nähdä paitsi rikkautta ihannoivana, niin myös taloudellista ja poliittista eliittiä sekä yhteiskunnan luokkarakenteita ylläpitävänä. Lähtökohtaisesti saavuttamattoman ihan teen tavoittelu ei lisää tasa-arvoa tai kavenna yhteiskunnan sisäisiä kuiluja.

Tämän sanottuani myönnän, että ehdottomasti haluaisin itsekin ravata oopperassa ja lipua purjeveneen kyydissä välimeren rannikolla. Sen sijaan tyydyn Fidasta ostettuun, ehkä aitoon Polo Ralph Laurenin villapaitaan.

Old money aesthetic ottaa monia eri muotoja sen seuraajien omien miel tymysten ja mahdollisuuksien mukaan. Kaikkein oikeaoppisimman suo rituksen tekee lopulta kuitenkin se, jonka veri on kaikkein sinisintä. P

Istanbulin asukkaat

eurooppalaisen ja aasialaisen identiteetin sillat

15.5 miljoonaa asukasta yhdessä kaupungissa. Kolminkertainen määrä koko Suomen asukas lukuun verrattuna. Miljoonat ihmiset matkaa massa päivittäin yhden metropolin sisällä töihin tai kouluun, iltaisin kahviloihin juomaan turk kilaista kahvia tai teetä yhdessä kavereiden sa kanssa. Miljoonat ihmiset päivittäin myös ylittävät Euroopan ja Aasian maanosien rajan, Bosporinsalmen. Yhdistävänä tekijänä maan osille toimivat kolme siltaa; Bosporuksen sil ta, Fatih Sultan Mehmet -silta ja Yavuz Sultan Selim -silta. Nämä kolme ihmisten rakenta maa liitoskohtaa yhdistävät kaupungin ja asuk kaat, jotka ovat osa sekä Eurooppaa että Aasiaa.

Jokainen turkkilainen osaa nimetä maansa tär keimmän historiallisen hahmon, Mustafa Ke mal Atatürkin, Turkin tasavallan perustajan ja ensimmäinen presidentin. Atatürk eli ”turkki laisten isä” oli tärkein yksittäinen tekijä mo dernin ja länsimaisen Turkin muodostamisessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Länsimaa laistuminen näkyi niin ulkoisella tasolla, esi merkiksi vaatetusvaikutteiden omaksumisessa eurooppalaisesta muodista, kuin myös rakenteel lisella tasolla, kuten länsimaisen oikeusjärjestel män, koulutuksen sekä aakkosten omaksumisessa.

Viettäessäni kesällä Istanbulissa kuukauden pai kallisten keskuudessa opin näkemään Euroopan - ja erityisesti EU:n - ensimmäistä kertaa ihmis ten silmin, jotka halustaan huolimatta eivät siihen kuulu. Monet tapaamani ihmiset olivat ylpeitä valtionsa länsimaalaistumisesta. Modernisaation johtohahmon Atatürkin kuva löytyi jokaisen kodista, koulusta, työhuoneesta ja jopa linja-au ton seiniltä. Toisaalta ihmiset olivat myös ylpei tä oman maansa erityispiirteistä ja historiasta, sekä Istanbulin asemasta kahden kulttuurillisesti eriävän maanosan yhdistäjänä. Kuunnellessani paikallisten nuorten kertomuksia jäin kuitenkin pohtimaan, mikä on turkkilaisten ja erityises ti Istanbulissa asuvien ihmisten käsitys omas ta identiteetistään ja kulttuuristaan. Voidaanko istanbulilaiset määritellä jonkin tietyn identi teetin kantajiksi, tietyn kulttuurin edustajiksi?

Istanbulin asukkaille kahden maanosan välil lä reissaaminen on arkipäivää. Usein se on tur hauttavaa, sillä kolme siltaa miljoonille autoille luo kaupungin liitoskohtiin pullonkaulan, jossa saa helposti ruuhka-aikaan kulutettua tunnin tai enemmänkin päästäkseen määränpäähänsä. Kaupungin ulkoisessa tai henkisessä ilmapii rissä ei kuitenkaan tapahdu merkittävää muu tosta maanosien välillä, muutoksen huomaa ennemmin liikkuessaan kaupunkia jakavista ky listä toisiin. Vaikka monet ilmaisivat itseään juuri niillä vaatteilla kuin itse halusivat, sain silti pai kallisilta ystäviltäni ohjeita pukeutua peittäväm piin vaatteisiin tietyissä kylissä liikkuessamme.

Kaupunkikuvassa on huomattavissa pakolais kriisin vaikutukset: suuri määrä pakolaisia ja maahanmuuttajia, jotka yrittävät tulla toimeen jättimäisessä kaupungissa. Kaupunkikuvan muu tos oli vieraillessani myös toistuva puheenaihe paikallisten kesken; muutamassa vuodessa muun kielisen ja kulttuurillisesti eriävän väestön määrä on kasvanut aiempaa nopeammin. He kertoivat, kuinka heidän kaupunkinsa identiteetti on ikään kuin murrosvaiheessa, sillä osassa kylistä valta väestö ei välttämättä edes osaa puhua turkkia. Uudet väkimassat ovat pyrkineet sopeutumaan yhteistyöhön lyhyessä ajassa kaupungin sisällä. Paikallisten ystävieni mukaan ilmiö on johtanut monissa turkkilaisissa oman turkkilaisen identi teetin vahvistumiseen ja kulttuurin korostamiseen.

Toisaalta tapaamistani Istanbulin nuo rista huokui tyytymättömyys maansa talouteen ja politiikkaan; maan valuut takurssin lasku on vaikeuttanut monille matkustamista Eurooppaan. Esimerkik si matkustaminen Suomeen on hanka laa, sillä EU-jäsenyyden puuttumisen ja Schengen-alueeseen kuulumattomuu den takia he joutuvat ensin tekemään viisumihakemuksen ja maksamaan sii tä monelle turkkilaiselle kohtuutto man hinnan. Matkustusongelmat ovat herättäneet turkkilaisissa katkeruutta, sillä monille on syntynyt tunne siitä, että heidät suljetaan ulos Euroopasta.

Kulttuurillisesti Turkissa on paljon yhteneväisyyksiä Etelä-Euroopan maihin, kuten Kreikkaan ja Italiaan. Maiden maantieteellinen läheisyys sekä välimerellinen ilmasto, ruokakulttuuri ja eteläeurooppalainen elämänta pa yhdistävät, mutta ottavat silti hieman erilaisen muo don Istanbulissa. Toisaalta uskonnolliset ideologiat ja kaupungin uudet asukkaat tuovat vaikutteita Lähi-Idän maista. Kaupungin suuruuden vuoksi kaupunkilaisten identiteettiä on vaikeaa määritellä. Moderni ja länsi maalaistunut Turkki sekä Atatürk vaikuttavat kuitenkin olevan syvällä istanbulilaisten identiteetin perustuksissa. Vierailuni aikana minut vietiin katsomaan Atatürkin kuolinpaikkaa, palatsia, jossa presidentin kuolinvuoteen edessä ystävieni äiti liikuttui kyyneliin, ja kertoi tämän tapahtuvan joka kerta, kun hän vieraili palatsissa. Hän laski vierailleensa palatsissa noin kahdeksan kertaa.

Istanbul koko suuruudessaan on monien kulttuurien yhdistelmä. Suomessa asuva, Istanbulista muuttanut ys täväni kuvailee Turkissa olevan niin paljon erilaisia kult tuureita, että ne yhdessä luovat uudenlaisen kulttuurin maan sisällä. Lisäksi hän kertoo, että Turkissa harva on kotoisin vain yhdestä maasta, monet ovat puoliksi turk kilaisia ja puoliksi jotain muuta. Vaikutteet eivät ole jaet tavissa vain Euroopan ja Aasian välillä, vaan kaupunkia paremmin ymmärtääkseen sitä voisi ystäväni mukaan kuvailla englanninkielisellä termillä ”mixture pot”, jos sa asukkaiden identiteetti saa piirteensä kaupungille ainutlaatuisesta kulttuurien sekoituksesta. Istanbulin kolme siltaa luovat yhteyden kahden maanosan välil le, mutta kaupungin asukkaat ovat luoneet yhdistelmän, joka toimii sidoksena miljoonien ihmisten välillä.

TEKSTI & KUVAT

Serafiina

Yli-Ojanperä

MUSIIKKIFESTIVAALIEN poliittisuus – elämyksistä ja turvallisemmista tiloista

Musiikki yhdistää ja tuo ihmisiä yhteen - yhteisiin tiloihin niin fyysisesti kuin netissä kin. Ei kuitenkaan voida väittää, etteikö se myös erottaisi ihmisiä. Ainoastaan artistija genrepreferenssit eivät jaa mielipiteitä ja yksilöitä eri leireihin, vaan myös politiikka ja arvomaailmat kietoutuvat musiikin - ja sitä esittävien tapahtumien maailmaan.

Livemusiikki on epäpolitisoitu tila - se on vain taidetta, vain viihdettä, vain show’ta – vai onko? Palveleeko se todella ainoastaan viihteellistä tarkoitusta, vai voisiko se myös toimia katalyyt tinä muutokselle - tai vaihtoehtoisesti tarjota tilaa ei-toivottujen ääriryhmien kokoontumi selle? Jokainen julkinen tila ja tilanne on osal taan poliittinen: aina on määritelty, joko ylei sen avoimesti tai sanattoman, hiljaisen tiedon kautta, keille on tilaa ja paikka, ja keille taas ei.

Vaikka festivaalit voidaankin nähdä eskapis tisena irtiottona arkitodellisuudesta, eivät tavallisen maailman ongelmat valitettavas ti jää paitsi hauskasta, vaan liittyvät seuraan. Esimerkiksi Ruisrock-festivaali joutui juu ri tänä vuonna kritiikin kohteeksi tiukentaes saan vammaisten festarivieraiden avustajien ilmaisen sisäänpääsyn sääntöjä, ja Flow’n suh teen keskustelua herätti festarit avannut pa neelikeskustelu, jossa kansanedustajat olivat äänessä edustaen puolueitaan. Politiikka on aina läsnä - oli se sitten suoraan tai epäsuorasti.

Flow-festivaali. 13. elokuuta 2022. Helteessä hikoava väkijoukko kerääntyneenä telttalavan hämärään. Rap-artisti Yeboyah’n keikka alkaa - odottava tunnelma laukeaa yllättävällä, pysäyt tävällä tavalla: artisti avaa settinsä kehottamalla etuoikeutettuja tekemään tilaa. Hän – lavagrafii koidensa tukemana – osoittaa lavan edessä, eturi vissä, keskiössä, olevan paikka marginalisoiduille. Koen virkistävänä, ettei tämä ole minulle - tämä ei ole minun paikkani astua eteen, vaan tehdä ti laa. Koen ilahduttavana, että tietoisesti voidaan luoda paikkoja - kollektiivisia tiloja ja kokemuk sia, jotka ottavat mukaan ja nostavat esiin ne, jotka usein saavat kokea ulossulkemista tai syrjin tää. Muun muassa tämän takia ei intersektionaa lisuuden huomioon ottava tasa-arvo ole sitä, että kaikille annetaan samalla tavalla ja yhtä paljon, vaan nimenomaisesti otetaan erilaiset lähtökoh dat huomioon. Tämänkaltainen representaatio on toivottua ja sen tulisikin mielestäni jatkossa saada isommin jalansijaa kaikilla suurillakin festareilla.

TEKSTI & KUVAT: Tytti Ruusunen

(Tiisu , Ruisrock 2017)

Festarit ovat kävijämäärältään ja artistikat taukseltaan suurimpia yksittäisiä tapahtu mia, joissa kokea musiikkia ja sen ympärillä vallitsevaa kulttuuria, siten mahdollistaen edustamilleen asioille ja arvoille laajan nä kyvyyden - sekä hyvässä että pahassa. Mu siikkifestivaalien perinnettä voidaan seurata ajassa taaksepäin aina antiikin ajoille saakka, mutta modernin muotonsa niiden sanotaan löytäneen viimeisen vuosisadan kuluessa. Alkuperäinen idea yhteisölähtöisestä ko koontumisesta musiikin ja taiteen äärelle on saanut uusia sävyjä musiikkiteollisuuden ja -markkinoiden ottaessa osaa perinteeseen. Kotikutoisista, vapaaehtoisvoimin kasatuista tapahtumista on suurten rattaiden pyöriessä muodostunut valtavia, tarkasti kuratoituja ja tiettyä “vibaa” ilmentämään pyrkiviä massa tapahtumia, joissa Instagram-kuvien ja kan sainvälisten ykkösnimien arvo saattaa polkea jalkoihinsa aidon ilon ja nautinnon - sen yh teenkuuluvuuden tunteen, jota livemusiik ki voi parhaimmillaan aistijoilleen tarjota.

Saattaessaan ihmisiä yhteen musiik kifestivaalit voivat sekä ilmentää jo yhteiskunnassa meneillään olevaa muu tosta että toimia alustana sen synnylle ja leviämiselle; tarjota ajan ja paikan ihmisille kohdata toisensa ja mahdollisesti luo da yhdessä positiivista muutosta. Valtavirtaisimmissa ja kaupalli simmissa festarikesän tapah tumissa tämä ei niinkään aina

näy, kun taas monet pienemmät ja yhteisö lähtöisemmät tapahtumat ovat jo organisaa tiorakenteeltaan ja arvopohjaltaan useammin rakentuneet muutoksen suuntaan nojaaviksi.

Suurimmat festivaalit ovat myös rahallisessa arvossaan vaikutusvaltaisia. Esimerkiksi vuosit tain Coloradossa sekä Kaliforniassa järjestettävä Coachella-festivaali, jota järjestää valtava, mil järdööri Philip Anschutzin omistama, Anschutz Entertainment Group (AEG), on viimevuosina kritisoitu muun muassa pääesiintyjiensä miesval taisuudesta sekä arveluttavista hyväntekeväisyys yhteyksistään. Ei toki ole yllättävää, että vanhan valkoisen miljardöörimiehen omistama tapahtu ma ei ole vailla yhdenvertaisuusongelmia. Omis taja Anschutz on tunnetusti tukenut yrityksensä kautta rahallisesti LGBTQ+ -yhteisöä vastusta via ja satuttavia järjestöjä. Festivaali on nykyisel tään saanut kritiikkiä myös yleisen olemuksensa johdosta - sitä voi luonnehtia hyperkapitalisti seksi hedonismiksi, jossa livemusiikin maagisuus on toissijaista ja festariviikonloppu on tuotteis tettu äärimmilleen. Aina majoituksesta ja juo mavedestä glitteröityihin poskipäihin, festarijär jestäjä on varmistanut, että ideaali viikonloppu on kulutusjuhlaa alusta loppuun. Voidaankin kyseenalaistaa yksilön suhde musiikkiin festivaa likontekstissa - onko hän siellä luomassa festi vaalikokemusta itselleen, vai oikeastaan vain ku luttamassa ostamaansa valmista elämystuotetta?

Elämyskuluttajalle on tarjolla eettisempiä kin valintoja; vaihtoehtofestareita on noussut vastustamaan tätä modernin festarielämyksen turmiollisuutta.

Kaupallisuuden kahleista ja massojen suosion tavoittelusta irrottautuneena voidaan kollektiivi sesti elää todeksi muunlaisia tavoitteita: toteuttaa ja aistia sellaista taidetta ja yhdessä tuotettua ko kemusta, millaista maailmassa halutaan nähdä.

Ikävä kyllä, tämäkään ilmiö ei ole ongelmaton. Vaihtoehtofestareista on muodostunut otollisia alustoja niin lääketieteellisen misinformaation kuin salaliittoteo rioidenkin levittä miselle. Festivaa lien poliittisuus ja musiikin ympärille rakentuvat yhtei söidentiteetit eivät luonnollisesti ole ai noastaan vasemmal le, arvoliberaaliin ja progressiiviseen suuntaan nojaavia, vaan myös äärioi keistolaiset liik keet kokoontuvat musiikin äärelle. Uusnatsifestareilla rockissa soi rasismi, valkoinen ylival ta sekä pelottaviin äärimmäisyyksiin menevän väkivaltai suuden ylistäminen.

Historiallisesti kat sottuna legendaa rinen vuoden 1969 Woodstock on kiin nostava esimerkki pohdittaessa festivaalien po liittisuutta. Siellä kulminoitui yhdysvaltalaisen vastakulttuurin sanomat rauhasta ja rakkaudes ta, ja festivaalia pidetäänkin 1960-lukulaisen hippiliikkeen huipentumana. Paikalle saapunut yleisö edusti niin sanottua vaihtoehtoyhteiskun taa muun muassa vastustaen Vietnamin sotaa ja toimien kansalaisoikeusliikkeen sekä seksuaa lisen vapautumisen puolestapuhujina. Muu sikko Neil Young, Charlie Rosen haastattelussa (2014), on muistellut Woodstockia näin: “It was something special. We were just realising: ‘We are a generation, we are somebody … we are making a difference’.” En voi väittää, että kyseinen tunne olisi ollut tavoitettavissa vuo den 2022 kesäfestareilla, mutta aina voi toivoa.

Turun Ruissalo. Ruisrock-festivaalin päättävä sunnuntai-ilta. Megan Thee Stallion. Yleisössä läheisyydessäni valkoinen oletetusti cis-heteromies kysyy lavalla vähissä pukeissa esiintyvästä artis tista: “Miksi on ok, että se on alasti? Oisko ok jos mies ois tuolla alusvaatteisillaan?”. Vereni kiehuu - Miksi on ok, että koet oikeudeksesi kommentoi da ja kyseenalaistaa, mitä nainen valitsee tehdä omalla kehollaan? Sääli, että naisen hyperseksu

aalinen itseilmaisu tekee olosi noin epä mukavaksi - mutta voisit ottaa tuomit sevat mielipiteesi ja pitää ne omana tie tonasi - tai vaihto ehtoisesti reflektoida, miksi tilanne häirit see sinua. Tuskin sik si, että 2010-luvun seksuaalisesti vapau tunut girlboss-femi nismi olisi mielestä si aikansaelänyttä, vaan valitettavan to dennäköisesti vain siksi, että et tiedä miten päin olla, kun nainen ilmaiseekin olevansa seksuaalinen subjekti, eikä objekti.

Musiikki, kuten muukaan taide, ei ole olemassa irti(Ruisrock

politiikasta. Sen ollessa muun inhimillisen it seilmaisun ja taiteen tavoin sidottuna tuot teistetuksi, kaupallistetuksi hyödykkeeksi, on se kytköksissä myös kulutusyhteiskuntaan ja talousjärjestelmään ongelmineen. Nykyinen postmoderni kuluttajuus on paljolti elämysha kuista ja tämän kaiken keskellä yksilö navigoi pyrkimyksenään kokea jotakin - tuntea. Oli se sitten kesän geneerisimmillä ja kaupallis tetuimmilla tai kaikkein salaisimmilla under ground-festivaaleilla, on yksilön pyrkimys tapah tumaan osallistujana pitää hauskaa ja muodostaa muistoja - tavata ihmisiä ja nauttia musiikista - mieluusti turvallisesti ja muiden osallistujien kunnioittaessa toistensa rajoja ja identiteettejä.

TEEMA

Yhteenvetona totean, että modernin maailman festivaali-ilmiöistä osa on positiivisia, kun taas osan suhteen tahtoisin nähdä niin sanotusti paluuta taaksepäin - paluuta aikaan, jolloin “elämys” ei ollut markkinoitavissa ole va kokonaisuus, vaan jotakin, mikä syntyy niiden ihmisten välillä, jotka ovat hetkeä yhdessä jakamassa. Positiivista on kehitys tiedostavampaan suun taan yhdenvertaisuuden ja turvallisempien tilojen suhteen: ymmärrys siitä, etteivät festivaalit ole politiikasta vapaa tyhjiö, sekä konkreettinen tapah tuman järjestämisen organisointi siten, ettei puoli miljoonaa ihmistä löydä itseään ilman riittäviä perustarpeita keskeltä peltoa jostain päin New Yorkin osavaltiota (looking at you Woodstock -69…). Julkisilla paikoilla ja väkijou koissa nainen usein pelkää tulevansa ahdistelluksi, valkoisesta valtavirrasta poikkeava pelkää kohtaavansa rasismia, vähemmistöt ylipäänsä pelkäävät pahimmassa tapauksessa joutuvansa viharikoksen uhriksi, vähintään kuu levansa jonkinlaista alentavaa huutelua. Festaritiloissa näiden ongelmien minimointi tulisi mielestäni olla yhtä keskeinen osa tapahtuman järjestämis prosessia, kuin sponsorien kartoitus tai bajamajojen hankkiminen alueelle.

Elämys. Siinä ei pitäisi olla kyse mikrotrendejä seuraavista festivaa liasuista, ylihinnoitelluista virvok keista eikä ilmaislipuilla paikalle saapuneista poliitikoista. Kyse on antautumisesta hetkelle, huojumi sesta vieri vieressä tuntemattomi en täyttämässä väkijoukossa, kir peästä yöilmasta, ja tähtitaivaasta, jonka alla pienet ihmiset nauttivat ja nauravat, kohottavat kasvonsa kohti tähtiä hölmöt hymyt huu lillaan- ja pienen palan iäisyyttä, he ovat yhtä - musiikin soidessa. P

(Ruisrock 2017)

Poliittisesti koditon – vaativa äänestäjä

Policy vieraskynä – Teksti: Jyri Huttunen

Lähes jokaisilla sitseillä on kiusallinen hetki. Oodi sitoutumattomuudelle on laulettu käy tännössä joka kerta, kun olen sitsannut. Vaikka olen sitä mieltä, että valtsikan sitseistä jää puuttumaan jotain olennaista ilman tuota puoluelaulua, se saa minut joka kerta hieman kie murtelemaan tuolillani. En koe, että samastuisin mihinkään puolueeseen niin vahvasti, että nousisin ylös. Toisaalta en halua myöskään olla hittihatti, koska minulla on myös vahvojakin poliittisia mielipiteitä.

Puolue houkuttelee yhä harvempaa poliittisen identiteetin kulmakivenä. Aiemmin perhetaus ta ja yhteiskuntaluokka ohjasivat puolueen piiriin. Kun luokkayhteiskunnan rajat ovat hä märtyneet, myös vanha oikeisto–vasemmisto jako on jäänyt riittämättömäksi. Puolue ei enää olekaan luonteva poliittinen koti.

Modernissa politiikassa on myös muita keskeisiä kysymyksiä. Suhtautumista tasa-arvoiseen avioliittoon, ilmastonmuutokseen tai maahanmuuttoon on mahdotonta puristaa pelkälle va semmisto–oikeisto-janalle. Toisaalta kokonaisen puolueen kaitseminen yhteen oikeistokon servatiiviseen tai vasemmistoliberaaliin lokeroon on vähintään haastavaa.

2010-luvulla puolueet ovat kuitenkin yrittäneet muuttaa poliittisen kentän entistä ahtaam maksi identiteettipolitiikalla. Kun perussuomalaiset profiloitui lihaa syövien, autolla ajavien ja maahanmuuttoa vastustavien valkoisten heteromiesten puolueeksi ja vihreät kaupunkilaisten suvaitsevaisten ja vähemmistöjen puolueeksi, muille iski paniikki. Suomen puoluekentän pe rinteiset isot puolueet eivät mahdu identiteettipolitiikan lokeroihin, joten ne pelkäsivät – gal lupien mukaan osin aiheellisesti – äänten valumista uusille tarkasti määriteltyjen kansanosien puolueille.

Vaikka vihreitä ja perussuomalaisia arvosteltiin rajusti identiteettipolitiikalla ratsastamisesta, myös perinteiset laajat puolueet päättivät kokeilla uutta kikkaa. Niin pääsimme näkemään, kun Petteri Orpo julistaa, että “Autot kuuluvat teille”. Keskusta taas päätti profiloitua maa seudun puolustajana kritisoimalla helsinkiläisten kasvissyöntiä. SDP:n rahkeet eivät riittäneet edes kiusalliseen yritykseen.

Keskusta, kokoomus ja SDP ovat perinteisiä catch all -puolueita, jotka tavoittelevat laajojen kansanosien ja eri yhteiskuntaryhmien äänestämistä. Näin ollen identiteettipoliittisilla hei toilla puolueet todennäköisesti onnistuivat karkottamaan ainakin osan potentiaalisista äänes täjistä.

Paitsi puolueille itselleen, identiteettipolitiikalla voi olla olla myrkyllisiä seurauksia koko yh teiskunnalle. Sen seurauksena ääripäät korostuvat. Kun kansalaiset ja äänestäjät käpertyvät ää nestämään samanlaisia ihmisiä, yhteiskunnan eri ryhmien välinen vuorovaikutus voi ohentua ja heiketä. Kun yhteiskunnan eri osapuolet tarkastelevat toisiaan vain omista poteroista käsin, julkinen keskustelu rapautuu. Tasapainoisten, koko yhteiskunnan huomioivien päätösten te kemisestä tulee entistäkin vaikeampaa.

Vahvempi identiteettien korostaminen ja politiikan muuttuminen arvojen kamppailuksi voi lisätä politiikan kiinnostavuutta. Politiikasta voi tulla helpommin lähestyttävää. Päätöksente ko konkretisoituu, kun joku lupaa puolustaa autoilijoiden etua eikä puhu heikon huoltosuh teen aiheuttamasta valtiontalouden rakenteellisesta alijäämästä.

Toisaalta identiteettipolitiikka voi tehdä puolueista entistä luotaantyöntävämpiä. En itse sa mastu yhdenkään puolueen ajamaan identiteettiin. En koe olevani maaseudun lihansyöjä tai kaupungissa asuva luonnonsuojelijahipsteri. En halua, että nyky-yhteiskunnan monimutkais ta poliittista päätöksentekoa yksinkertaistetaan muutamaan keskeiseen kysymykseen. Vielä oudompaa on ajatella, että minun pitäisi äänestää jotakuta sen perusteella, miltä näytän tai millaisia ominaisuuksia minuun yhteiskunnassa liitetään.

Vaikka nyky-yhteiskunta tarjoaa valtavasti erilaisia keinoja vaikuttaa poliittisesti ja osallistua päätöksentekoon, vaalit, parlamentarismi ja puoluepolitiikka ovat pysyneet keskeisinä pää töksenteon areenoina. Sen vuoksi on valtava ongelma sekä demokratian, päätöksenteon kuin puolueiden itsensä kannalta, jos ne eivät enää onnistu houkuttelemaan nuoria ja tulevaisuuden päättäjäsukupolvia. Sitseillä en todellakaan ole ainut, joka istuu kaikkien puolueiden kohdalla.

Puolueiden kahlitsevat ajatusmaailmat eivät houkuta. Ideologian kääriminen yksinkertaisiin identiteetteihin on paitsi laiskaa, myös työntää puolueita entistä kauemmas. Tiedän, että mi nua on äänestäjänä erittäin vaikeaa miellyttää. Silti toivon, että puolueet jaksavat yrittää yhä keksiä uusia keinoja tavoitella meitä poliittisesti kodittomia. Demokratia tarvitsee edelleen äänestäjiä, joiden poliittinen kanta ei ole kiveenhakattu. P

Kuka: Annastiina Heikkilä, valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopis tosta sekä YLE:n Pariisin-kirjeenvaihtaja

Mikä: Heikkilän esikoisromaani, Vapaus valita kohtalonsa (2022)

TEKSTI: Benjamin Byholm

Vapaus valita kohtalonsa on tarina yhteiskunnan epäkohdista, nuoruuden myrskyisästä tun ne-elämästä sekä tapahtumista, jotka voivat hetkessä mullistaa koko elämän. Teos on Ylen Ranskan kirjeenvaihtajana tunnetuksi tulleen Annastiina Heikkilän esikoisromaani, joka pu reutuu valtiotieteiden opiskelijalle tuttuihin teemoihin – ylisukupolviseen eriarvoisuuteen, kolonialismin jälkiin sekä valtion, lain ja kansalaisen monimutkaiseen suhteeseen.

Lea on suomalaisen äidin ja ranskalaisen isän lapsi, joka on asunut suuren osan elämästään keskikokoisessa ranskalaiskaupungissa Nantesissa. Lea päättää kuitenkin hakeutua opiskele maan Pariisin maineekkaaseen Sciences Po-yliopistoon, jossa hän löytää itsensä yläluokkaisten ranskalaisopiskelijoiden ympäröimänä. Vaikka Lea puhuu ranskaa äidinkielenään, kokee hän Sciences Pon ilmapiirin ajoittain vieraaksi ja elitistiseksi. Samaan aikaan hän kuitenkin pyrkii samaistumaan ja integroitumaan tähän uuteen, hieman uhkaavaltakin tuntuvaan maailmaan.

Lean paras ystävä on algerialais-ranskalainen Anissa, joka ei juurikaan perusta Lean uusista pariisilaispiireistä, vaikka tukeekin ystävänsä opiskelupaikan valintaa. Anissa ja Lea kasvoivat yhdessä Nantesissa, ja ovat aina olleet toistensa sydänystävät. Ystävyys alkaa kuitenkin säröile mään Anissan kohdatessa järkyttävän elämänmullistuksen. Tapaus aiheuttaa ajan myötä alati levenevän kuilun Anissan ja Lean välille. Anissan kumppanin kohtaama tragedia saa hänet suhtautumaan yhä kriittisemmin poliisiin sekä viranomaisiin, ja kannustaa hänet ryhtymään suoraan toimintaan oikeuden saavuttamiseksi. Yksilön oikeussuoja sekä vaikuttamismahdol lisuudet byrokraattisen itseään suojelevan valtakoneiston edessä nousevat kirjan tärkeiksi tee moiksi Anissan kamppailun myötä.

Nykypäivään sijoittuva kertomus rakentuu Anissan ja Lean elämänpiirien ympärille. Tarinan toinen aikajana sijoittuu Algerian sodan tapahtumiin, joka on edelleen kipeä muisto niin alge rialaisten kuin ranskalaistenkin historiassa. Heikkilän teos käsittelee erityisesti algerialaisten pakolaisten synkkää historiaa Ranskassa, jota ei ole tähänkään päivään mennessä kunnolla käsitelty. Kirjan loppua kohti kaksi aikajanaa nivoutuvat miellyttävästi yhteen tavalla, joka tuo säväyttävän lisämausteen kerrontaan.

Heikkilän juonivetoinen teos on mielenkiintoinen katsaus nyky-Ranskan vastakkainasettelui hin ja teemoihin, jotka herättävät myös Suomessa keskustelua. Tarinan henkilöt ovat hieman yksiulotteisia, mutta toisaalta samaistuttavia. Jäin kuitenkin kaipaamaan jotakin säväyttävää elementtiä – ehkä terävämpää yhteiskuntakritiikkiä tai juonenkäännettä, joka olisi saanut lu kijan pidättämään hengitystään tai vuodattamaan kyyneliä yhteiskunnan epäreiluuden edessä. Vapaus valita kohtalonsa tarjoaa kuitenkin viihdyttävän lukukokemuksen ja ehkä tiettyä kos ketuspintaa yhden sun toisenkin valtsikalaisen elämään. P

Vapaus valita kohtalonsa avaa ranskalaisen yhteiskunnan kipukohtia ja yksilön asemaa valtarakenteiden puristuksessa

Polho Kuntamarkkinoilla

Kerron teille artikkelini aluksi faktan. Ainejärjestöillä on aina liian vähän rahaa ja hallitustoimijoilla liikaa monen monituisia ajatuksia rahan menoksi. Puheenjohta jisto on onneksi helppo houkutella mukaan jos jonkinmoiseen toimintaan rahava rantojen kerryttämiseksi (älkää ottako allekirjoittaneeseen yhteyttä). Siksi olinkin kovin iloinen, kun poliittisen historian alumni Otto Hormio laittoi viestiä ja ehdotti muutaman päivän työvuoroja Kuntamarkkinoille, joiden avulla meille kummallekin tärkeä Polho ry saisi muutaman kolikon tulevaisuutta varten. Olin kuitenkin eri tyisen iloinen hallituksestamme, joka lähtee aina ennakkoluulottomasti ja reippaasti tekemään erilaisia järjestön pyörittämiseen liittyviä tehtäviä, oli kyse sitten perunoiden kuorimisesta tai kokouksista Uudella ylioppilastalolla ilman vessataukoja. Ei minullakaan ollut hajua siitä, mistä tapahtumassa todellisuudessa oli kyse. Kuntamarkkinat on kaksipäiväinen messutapahtuma, joka kerää yhteen kuntatason päättäjiä ja kunta-alalla työskenteleviä ihmisiä. Ne järjestettiin tänä vuonna ensim mäistä kertaa sitten kahden koronan kurittaman vuoden. Tällä kertaa teemana oli ”Hyvän elämän kunnat – kestävää tulevaisuutta rakentamassa”. Tapahtuma on kävi jöille ilmainen ja montaa keskustelua oli mahdollista seurata live-yhteyden välityk sellä. Minusta tämä on hieno kädenojennus yhdenvertaisemmalle kuntapolitiikalle Suomessa. Tällaiset toimintatavat pyrkivät todella osallistamaan yli kuntarajojen. Ihmisiä olikin kokoontunut Toiselle Linjalle ihan ympäri Suomea ja oli mukava seurata vierailijakunnan monimuotoisuutta rekisteröidessämme isoon luentosaliin saapuvia kuuntelijoita.

Kuntamarkkinoilta voisi kuvailla löytyvän jokaiselle jotakin. Tänä vuonna tapahtu maa oli ymmärtääkseni 140 ohjelmanumeron verran ja aihepiirejä käsiteltiin niin laa jasti kuin voi kuvitella. Teemat vaihtelivat savuttomasta kunnasta ihmisoikeuksiin ja päättäjien somehäirinnästä talousaiheisiin ja muistisairaisiin kuntalaisiin. Voin sanoa, ettei meitä luentosaliavustajia hirveästi kiinnostaneet hyvin tarkasti koodatut tulevat lakimuutokset tai kuntatalouden kulmakivet, mutta uskon meidänkin saa neen jotain irti näistä kahdesta päivästä. Ainakin merkinnän ansioluetteloon, jos ei sitten muuta.

Vietin siis kaksi päivää ison luentosalin ovella kahden Polhon hallituslaisen, Sonetan ja Lillin, kanssa. Ensimmäinen aamu lienee olleen se jännittävin, sillä vuorossa oli puoluejohtajien paneeli, joka se veti ison luentosalin aivan tupaten täyteen jo puoli tuntia ennen paneelin alkamista. Yritimme siinä sitten tehdä tilaa viisikon saapuessa luentosalin lavalle kiinnostuneen ihmisjoukon norkoillessa mahdollisia vapautuvia paikkoja. Toisesta päivästä mainittakoon erikseen hieman väsähtänyt tunnelma, lie neekö johtuneen edellisen illan railakkaasta juhlimisesta.

Yhtä suosittuja emme sitten olleetkaan enää loppuaikana. Meitäkin olemuksellaan ihastut tanut pääministeri kollegoineen oli selkeästi odotetuin ohjelmanumero. Sekä keskiviikon, että torstain luentosalissa oli kuitenkin useam pia puheita ja paneelikeskusteluja, joihin markkinavieraat saivat osallistua. Valvoimme ovilla kulkua, jotta tapahtuman jälkeen kävi jädataa olisi mahdollista käsitellä seuraavien kuntamarkkinoiden ohjelmaa silmällä pitäen. Siivosimme salin aina ohjelman välissä ja pi

dimme puhujien kurkut kostutettuina tarjoamalla heille vettä. Iso osa työtä koostui niin sanotusta tavallisesta asiakaspalvelutyöstä: ohjasimme ihmisiä eri paikkoihin, kiittelimme ja toivottelimme mukavaa tapahtumaa tai hyvää päivänjatkoa.

Pitäisi varmaankin sanoa jotain summa summarum. Kannattaa ainakin lähteä mu kaan ainejärjestötoimintaan! Sieltä saattaa päästä osallistumaan esimerkiksi Kunta markkinoille tai muihin samantyyppisiin tapahtumiin. Tällainen kokemus on kenelle tahansa arvokasta: itsekin monta vuotta asiakaspalvelutyössä kahlanneena kohtasin uusia haasteita ja nautin uudenlaisesta työnkuvasta. Lisäksi hymyilyttää tietää, että on tehnyt taas jotain arvokasta (myös rahallisesti) oman rakkaan järjestön eteen. Ja siis onhan tämä tapahtuma ehdottomasti erikoinen ja ainutlaatuinen, ehkä jopa ker ran elämässä koettava tilanne (paitsi jos päädyt kunnalle töihin ja susta tulee kanta-asiakas!)

Ps. Ootko muuten nähnyt kaikki Suomen kuntien vaakunat? Minäpäs olenkin. Kantsii lähteä ainejärjestötoimintaan ja Kuntamarkkinoille. P

Tekstin on kirjoittanut Polho Ry:n puheenjohtaja Saana Brusiin yhteistyössä Kun tamarkkinoiden kanssa.

Kolme kuukautta virkamimminä: hajanaisia ajatuksia ulkoministeriöharjoittelusta

TEKSTI & SELFIE: Niina Tanni

Aloitin kolmen kuukauden korkeakoulu harjoitteluni ulkoministeriön kehitys poliittisella osastolla KEO-40 YK:n kehitys- ja innovaatiokysymysten yksikössä. Olen globaalin kehitystutkimuksen maisteriopiske lija ja halusin UM:n harjoitteluun nähdäkseni, millainen se on työpaikkana. Hain alkuvuodes ta kolmea ulkoministeriön harkkapaikkaa, joista kaikkiin pääsin haastatteluun. Pro tip: on hyvä, jos samalle viikolle sattuu useampi haastattelu, kos ka ekaa jännittää eniten ja seuraavaa vähemmän. Ehkä. Ja jakkupuku pitää olla päällä. Katajanokan Merikasarmilla toimii kahden ministerin, ulkoministerin (UMI) sekä kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministe rin (KEUMI) usean sadan hlön taustajoukot valmistellen esityksiä ja tapahtumia, kirjoitellen muistioita ja selvityksiä, kooten ja valmistellen aineistoa ja puheita, eli toisin sanoen toteuttaen Suomen ulkopolitiikkaa. Kehityspoliittisella osastolla työskentelin KEUMIn taustajoukoissa, vaikka toimimme yhteistyössä poliittisen osaston kanssa.

Juurikin ulkoministeriön rakenne on ollut yksi ahaa-elämyksistä harjoitteluni aikana. Suomessa on emoalus, jonka maailmalle lähettämät suoma laisedustustot luotainten tavoin keräävät ajan kohtaista tietoa maailman tilasta toimittaen sen emoalukseen helposti omaksuttavan muistion muodossa.

On aikuismaista ja hyvällä tavalla jännit tävää kuulua virkamies –kategoriaan, vaikka mie luummin olisin ehkä virkamimmi.

Harjoittelu alkoi syöksyllä syvään pää hän. Minua oli tästä kyllä varoiteltu haastattelus sa, YK:n huippukokouksen ohjelmavastuussa olisi työsarkaa ja pitkiä päiviä tiedossa. Niinpä jo har joitteluni ensimmäisellä viikolla istuin palaverissa ministerin kabinetin ja poliittisen osaston asian tuntijoiden kanssa jonkun edesmenneen ulko ministerin mukaan nimetyssä kokoushuoneessa, jonka seinillä riippui Kuutti Lavosta (yksi lemp pareistani).Keskustelu vilisi UM:lle luontaisia ak ronyymejä, ja sohvannurkassa yksi hämmentynyt harjoittelija yritti näyttää pätevältä. Onneksi lai toin Marimekkoa päälle. Eikä siinä vielä kaikki, seuraavana päivänä piti vielä kylmiltään raportoi da asiasta yksikkökokouksessa.

Minä ja toinen virkamies olimme kak sistaan vastuussa KEUMIn YK:n huippukoko usviikon ohjelmasta, eli meidän tuli koota yhteen aineistot, taustamateriaalit ja puheet kaikkiin sivutapahtumiin, bilateraalisiin tapaamisiin ja tapaamisiin järjestöjen edustajien kanssa, ja pyr kiä KEUMIa lainatakseni ”tasapainoiseen” oh jelmakokonaisuuteen. Teimme ehdotuksia ja yritimme toteuttaa ehdotuksia ja piiri pieni pyöri Suomen New Yorkin YK edustuston, meidän, ja KEUMIn kabinetin välillä stressaaville loppu metreille asti. Loisteliaaksi lopuksi, kaksi päi vää ennen KEUMIn lähtöä huippukokoukseen hänelle pitämässämme 20 minuutin mittaises sa briefissä neljän jälkeen perjantai-iltapäivänä, hän lopulta kertoi, että toivoi lisäksi sitä ja tätä. Huoh. Kuulin kuitenkin vain hyvää huippukoko uksesta ja myös viime hetkellä hatusta vedetystä bilateraalitapaamisesta puhuttiin varsin lämpi mästi seuraavalla viikolla Pikkuparlamentissa.

Vaikka harjoittelun alku ilman ohjeis tusta ja perehdytystä oli rankka, opin valtavasti. Koska sain heti vastuullisia tehtäviä, tuntui että osaamiseeni luotettiin. Olen tavannut mielettö män asiantuntevia virkamiehiä - ja virkamimmejä, jotka ovat auliisti jakaneet tietämystään ja apuaan. Olen myös haastatellut heitä UM kokemuksensa puolesta ja tässä paras vastaus: UM on työpaik ka, jonka sisällä saa vaihtaa työtehtävää Suomes sa ja/tai ulkomailla muutaman vuoden välein ja siten kehittää itseään jatkuvasti. Jos tämä kolahti kohdallasi, niin ehkä UM on sulle place to be.w

Välillä turhaudun siihen, etten oikeas ti osaa vielä ja kaikki on hidasta. Tällä hetkellä tehtävänäni on kirjoittaa hanke-esitystä laaturyh mään, eli perustella miksi tämä hanke olisi hyvä, investoinnin arvoinen ja Suomen kehityspolitii kan mukainen. Jokaiseen vastattavana olevaan kysymykseen sisältyy asioita, joiden selvittämi seen menee aikaa. Esimerkiksi kysymys: ”Mikä on HRBA-yleisohjeen mukainen hankkeen tavoitetaso ja mitkä ovat perustelut valintaan?” sai aikaan perustavanlaatuista pohdintaa siitä, mitäköhän tuon lauseen kaikki sanat ylipäätään tarkoittavat ja millä ihmeen lihaksilla peruste len yhtään mitään. Tämä on kyllä erinomainen harjoitus valaisemaan, miten kehityspolitiik kaa Suomessa tehdään, ja rajallisesta osaami sestani huolimatta, monet asiat ja kokonaisuu det ovat tuttuja ja jotenkin heräävät eloon niitä auki kirjoittaessa. Also, Google is my best friend.

On ollut erityisen jännittävä aika olla UM:ssä harjoittelussa. Venäjän hyökkäysso ta, Suomen NATO jäsenyys ja ruokaturvakrii si seurauksineen värittävät jokaista työpäivää. Tuntuu, että olen ajankohtaisten asioiden yti messä ja saan kokea, miten ne toteutuvat käy tännössä. Siispä: kun itse suuntaatte harjoit teluun, huomioikaa, että aika kuluu nopeasti, koko ajan on nälkä, ja ole niin hemmetin reipas! P

PIXABAY

YHISLEHTIEN syyshoroskooppi

POLEEMI X IRTOLAINEN

TEKSTI & KUVITUS: nimim. Henkisyys Coach Marja Merja

Universumin energiat ja planeettojen liikkeet ovat tuoneet Poleemin ja Irtolai sen toimituksille kattavan syys-horoskoopin, josta paljastuvat syksyn suurim mat teemat jokaiselle astrologiselle merkille. Horoskooppi on jakautunut kah den lehden välille, joten jos et löydä itseäsi täältä, ota luentaan Irtolainen!

OINAS (21.3. - 19.4.)

Oinaan syksy on yhteisön ja yhdessäolon aikaa. Rehel lisyys ja empatia nostavat päätään iltojen pimentyessä ja oinas pystyy omistautumaan läheisilleen täysillä. Oinas on kuluneen vuoden aikana kehittänyt itseään ja elä määnsä onnistuneesti, joten nyt on aika keskittyä itsensä sijasta muihin. Ota rennosti ja nauti ihmisistä elämässäsi!

HÄRKÄ (20.4. - 20.5.)

Härkä on tehnyt kuluneen vuoden aika na paljon, ja nyt koittaa aika, jolloin jokai nen yritys palkitaan. Maailma on härän käsissä, mikäli hän uskaltaa pitää siitä kiinni. Ilmassa on jon kinlaista muutosta, joka johtaa onnistumiseen ja iloon. Muutos ei tule kuitenkaan yksin, joten ota kiinni jos saat!

KAKSOSET (21.5. - 20.6.)

Kaksosen syksyssä on aitoa graindausenergiaa. Opinnot sujuvat ammattimaisella otteella ja kak soselle voi luottaa paljon vastuuta. Kyseessä ei kui tenkaan ole toksista töiden suorittamista, vaan kak sonen löytää uudelleen ilon luovuudesta ja oppii suuntaamaan sitä elämässään uusille osa-alueille. Lähde siis huoletta ahmimaan uusia projekte ja, tai syö ainakin loppuun ne, mitä olet jo ottanut!

RAPU (21.6. - 22.7.)

Rapu on matkalla tuntemattomaan, eikä kukaan oike astaan tiedä, mitä sieltä löytyy. Rapu omaa kuitenkin keinot mukautua uusiin tilanteisiin, olivat ne sitten sisäisiä kamppailuja, tai fyysisiä matkoja kaukomail le. Rapu on valpas ja valmis kaikkeen. Muista kui tenkin, mitä jätät taaksesi, löydät luultavasti edestäsi.

LEIJONA (23.7. - 22.8.)

Leijona oppii syksyllä näkemään, millä asioilla on merkitystä. Osittaiset menetykset paljastavat ta kaansa asioita, joita leijona ei ole aikaisemmin pystynyt näkemään. Ihmissuhteissa leijona kur kistaa rakenteisiin ja tarkastelee elämäänsä suhtees sa muihin. Löytäessään epätäydellisyyttä, leijona oppii kuitenkin ymmärtämään sen arvokkuuden. Muista, että myös kaktusta täytyy välillä kastella.

NEITSYT (23.8. - 22.9.)

Neitsyt kärsii syksyllä tietynlaisesta jumiutumisesta ja etenemisen puutteesta. Kenties onkin hyvä pysähtyä paikalleen ja rauhoittua hetkeksi, ennen kuin lähtee toteuttamaan suurta seuraavaa tavoitetta. Ulkopuoli silla voimilla on yllättävän suuri vaikutus neitsyen elä mään ja hän yrittää tarttua moneen paikkaan yhdellä kertaa. Muista, että käsiä on kuitenkin rajattu määrä!

Stay positive – arvio Vain elämää -sarjan 13. kaudesta

TEKSTI: Ilona Villi KUVAT: Pixabay

Puiden lehdet ovat kellastuneet, ulkona sataa joka toinen päivä ja itselläni oli eilen ensimmäistä ker taa lapaset kädessä. Syksy on siis alkanut ja siitä kertoo myös uudesta viihteestä täyttyvät TV-ka navat. Ohjelmien joukosta löytyy jälleen kerran Vain elämää, jonka juuri käynnistynyt kausi on sarjan kolmastoista – tosin kuka niitä enää edes laskee. Tällä kaudella mukana ovat Mikko Alata lo, Erika Vikman, Pete Parkkonen, Tommi Länti nen, Meiju Suvas, Jyrki69, Yona ja Redrama.

“Vaivaannuttavuuden huippuja ovat olleet muun muassa Jyrki69:n jatkuva Mikko Alatalon ylistäminen ja Redraman omituinen hidastettu tanssikohtaus

Ensimmäinen jakso keskittyi Mikko Alataloon ja oli mielestäni niin kiusallinen, että jätin sen kat somisen kesken jo 20 minuutin jälkeen. Havait semani kiusallisuus ei kuitenkaan jäänyt siihen, vaan jatkui harmikseni seuraavissakin jaksoissa.

Vaivaannuttavuuden huippuja ovat olleet muun muassa Jyrki69:n jatkuva Mikko Alatalon ylistä minen ja Redraman omituinen hidastettu tans sikohtaus. Toisaalta tietynlainen vaivaanuttavuus taitaa kuulua ohjelman konseptiin, ja hälvenee yleensä kauden edetessä. Mitä muutakaan voisi olettaa tapahtuvan, kun kahdeksan toisilleen lä hes tuntematonta ihmistä laitetaan mökkiin vii koksi lauleskelemaan lauluja?

Ylitsevuotava tunteellisuus ja positiivisuus on toinen teema, joka toistuu ohjelmassa vuodes ta toiseen, eikä tämäkään vuosi ole sen suhteen poikkeus. ”Rakastan sua” ja ”I love you” ovat ar tistien keskuudessa kovassa käytössä, ja ensim mäiset kyyneleetkin on nähty. En tiedä johtuuko se artistien taiteilijuudesta, vaiko Satulinnan mil jööstä, mutta Vain elämää -tähdet osaavat näyt tää tunteitaan taidokkaasti. Tunteellisuus on toki hellyttävää, mutta katsojan on vaikea suhtautua siihen kuvaruudun toiselta puolelta. Kaikki tämä positiivisuus ja tunteilu saattaa siis tuntua jopa hieman teennäiseltä, mutta ehkä pitäisi heittää epäilykset roskakoriin ja ottaa muusikoilta oppia.

Pete Parkkonen on tehnyt esiintymisellään mi nuun, sekä vainelämää-Jodel-kanavan perusteella moneen muuhunkin, suuren vaikutuksen. Toki osa Parkkosen aiemmasta tuotannosta on saavut tanut suurtakin suosiota, mutta en arvannut hä nen olevan näinkin taitava laulaja ja luova artisti. Parkkosen versio Erika Vikmanin kappaleesta Syntisten pöytä on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Toinen suosikkini on ollut Meiju Suvas ja erityisesti hänen tulkintansa Redraman Let go -biisistä.

Erityismaininta menköön vielä Tommi Läntiselle miellyttävästä lauluäänestä, sekä yleisestä sym paattisuudesta. Jos kiusallisuus ja liika positiivi suus aiheuttavat jo nyt epämiellyttäviä tunteita, niin käy kuuntelemassa ainakin edellä mainitut kappaleet, minkä jälkeen voit hyvillä mielin jättää ohjelman katsomat ta. Itse jään kaikesta huolimatta innolla jatkamaan musiikin ja yltiömäisen positiivisuuden täyteistä syksyä, sillä pie ni tunteikkuus tekee vain hyvää tänä pi menevänä vuoden aikana. P

Fuksivinkkejä!

Oletko fuksi tai muuten kujalla yliopistomaailmasta ja opiskelijaelämästä? Tuntuvatko asun non löytäminen, uudet opinnot tai kavereiden hankkiminen stressaavalta? Päätoimitus keräsi tälle palstalle parhat vinkit lipastouran alussa oleville ja koronan tai muun mylläkän mukana kelkasta pudonneille kanssaopiskelijoille, jotta elämä ei ainakaan näiden kategorioiden saralla olisi niin kuormittavaa.

TEKSTI: Vivian Wesslin KUVAT: Pixabay

1. OPINNOT

• anna itsellesi aikaa tottua uuteen - on täysin normaalia ja ymmärrettä vää, jos alkuun (ja alun jälkeenkin) opinnot tuntuvat haastavilta

• aina ei ehdi lukea artikkeleita alusta loppuun: kannattaa lukea alusta löytyvä abstract-niminen osio ja lopusta yhteenveto, ehkä vielä väliot sikotkin

• ole kartartalla mahdollisista läsnäolopakoista kursseilla, ettei tule ikäviä yllätyksiä korvaavien tehtävien tai hylätyn kurssisuorityksen muodossa

2. ARKI JA ASUMINEN

• ykstyisten vuokranantajien lisäksi HOAS ja osakunnat tarjoavat opiske lija-asuntoja, ylensä myös huomattavasti markkinahintaa huokeammin

• opiskelijabudjetilla sisustaessa kannattaa hyödyntää nettikirppiksiä, kierrätyskeskusta (-20% opiskelija-ale!) ja Facebookin roskalava-ryh miä, joissa tavara liikkuu täysin maksutta

• lounaan lisäksi keskustakampukselta saa aamupalaa! Tiedekulma ja Porthanian Unicafe tarjoavat opiskelijahintaista aamupalaa arkipäi visin.;Tiedekulmassa vaihtuva puuro mittavalla lisukevalikoimalla ja Portsussa leipä/puuro maun mukaan ja kylkeen hedelmä ja kahvi

• Kahvikaipuuseen tiedekulma tarjoaa opiskelija-alen ja ilmaisen santsi kupin. Mikäli yksi kuppi riittää, opiskelijaravintoloiden lounaskahvi on hieman halvempi

3. YHTEISÖLLISYYS

• tapahtumiin osallistumien on helppo tapa tavata uusia ihmisiä kun kaik ki ovat kokoontuneet samaan paikkaan. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse osallistua ja suosittelemme kuuntelemaan omaa sosiaalista akkua!

• ainejärjestöt ja -lehdet ovat erinomainen tapa tutustua uusiin ihmisiin ja tehtäviin- voit oppia paljon uutta, kerätä ainutkertaisia kokemuksia ja muistoja, sekä mikä parasta, olla osa yhteisöä ja muodostaa parhaassa tapauksessa elinikäisiä ystävyyssuhteita

• uutena opiskelijana et ole ainoa, joka haluaa tutustua opiskelukaverei hin, ota rohkeasti yhteyttä kurssikavereihin ja ehdota esimerkiksi lou nasta, opiskeluhetkeä tai Portsun aamupalaa yhdessä

• kavereita voi onneksi hankkia läpi opintojen, eikä uusiin ihmisiin tutus tuminen vanhene koskaan! Älä siis anna akateemisen iän kertymisen lannistaa P

Pelasta, Poleemi!

Poleemin neljäs päätoimittaja on palannut takaisin auttamaan Poleemin lukijoita hei dän pulmiensa kanssa. Rohkaisemme kaikkia lähettämään pulmat, ongelmat sekä ky symykset Poleemille, sillä neljäs päätoimittaja palaa halusta avustaa arjen ongelmissa.

“Meni vähän yli viimekerralla. Voiko yhmun tapahtumista saada porttikiellon? “

Onpa oiva kysymys, jota itse kukin on joskus pohtinut, mutta tus kin raaskinut kysyä. Hain kysymykseen asiantuntevaa apua, joka antoi Poleemille luotettavan kommentin: ‘’Yhmun tapahtumis ta kukaan ei tiettävästi ole porttikieltoa saanut. Ymmärtääk seni porttikieltoa rangaistuksena ei ole yhmuun rakennettu ja ongelmatilanteet on pyritty ratkaisemaan lievemmin keinoin. ‘’ Voit siis pienesti lohduttautua, ettei kyseinen jäänyt viimeiseksi tapahtumaksesi. Ei kuitenkaan kannata liikaa tottua yltiöpäiseen sekoiluun, sillä ainakin Polvin tapahtumista on tiedettävästi mah dollista saada väliaikainen porttikielto. Kuitenkin turvallisen tilan periaatteiden

‘’En ehtinyt lomailla kesällä ja kohta alkaa taas syksy sekä opinnot. Miten välttää uupumin en työmäärän, kaamosmasennuksen ja kylmien pimeiden iltojen painaessa päälle?’’

Tässähän on mitä osuvin kysymys, sillä Poleemin puolella on useampi burnoutin ammattilainen. Ymmärrämme siis työmäärän aiheuttaman tuskan ja oman vapaa-ajan valumisen aikataulutuksen ulkopuolelle. Opintoja voi tietenkin keventää joko omaa suoritustasoa laskemalla tai noppia vähentämällä – onkin täysin hyväk syttävää vaikka kursseista saatujen opintopisteiden määrä olisi jokin nopan silmäluku.

Uupumisesta kärsiville ylisuorittajille suosittelemme myös vahvasti jättäytymistä ainejärjestömaailman ulkopuolelle. Kyseiseen pöhinämaa ilmaan osallistuminen on sumentanut useammankin kirkkaan miel en vuosien aikana ja tämän takia vaalikokouksissa kannattanee laittaa oma jaksaminen ainaisten kuppalabileiden järjestämisen edelle.

“Mitä tehdä kun heti tinder-matchin jälkeen sama henkilö laittaa LinkedIn-pyynnön?”

Kieltämättä erikoinen lähestysmistapa. Oliko matchisi mahdollisesti kauppatieteilijä tai pienyrittäjä, vai kerroitko tinder-biossasi avoimes ta työpaikasta? Joka tapauksessa emme Poleemin puolesta suosittele kenenkään sekoittavan romansseja sekä startuppöhinää. P

KOHTI TYÖELÄMÄÄ YKAN KANSSA

YKA on ammattiliittojen edelläkävijä ja mukana matkallasi työelämään.

Autamme löytämään uravaihtoehtoja ja kehittämään ammatti-identiteettiä Valvomme yhteiskunta-alan opiskelijoiden etuja

Toimintamme on yhteisöllistä: ykalaiset kohtaavat tapahtumissa, opiskelijatoiminnassa, vertaisverkostoissa, paikallisyhdistyksissä ja mentoroinnissa

Lue lisää: yka.fi

Yhdessä yhteiskuntaa rakentamassa