Uusi mottomme: Evolve by integration Kehity integraation avulla FINN-POWER Oy:n asiakasuutiset 2/2023
Lojer luottaa pitkäaikaiseen kumppanuuteen Syksyn tapahtumia
Jarmo Mursula on toiminut Finn-Power Oy:n toimitusjohtajana syyskuusta 2023 alkaen
Kehitystä integraation avulla
Uusi markkinointiviestintämme slogan Evolve by integration, joka voidaan vapaasti suomentaa Kehity integraation avulla, kuvaa mielestäni hyvin tuotteitamme ja palveluitamme. Yrityksemme vahvuus on aina ollut erilaisten ohutlevytuotannon vaiheiden yhdistäminen yhdeksi järjestelmäksi ja kokonaisuuden ohjaaminen yhteisellä ohjelmistolla joustavasti, elinkaaripalveluita unohtamatta. Näitä järjestelmiä olemme toimittaneet tuhansia hyvällä menestyksellä ympäri maailmaa. Emme saa kuitenkaan pysähtyä tyytyväisenä siihen, mihin olemme päässeet. Meidän tulee nähdä asiakkaidemme tulevaisuuden tarpeet ja kehittää niitä etupainotteisesti. Perinteistä eri työvaiheiden yhdistämistä tullaan jatkamaan ja olemme valmiita myös integroimaan ns. kolmannen osapuolen laitteita järjestelmiimme, mutta integraation tekniset harppaukset tullaan näkemään ohjelmistojen puolella. Merkittävä tekijä ohjelmistojen integraatiossa tulee olemaan tekoälyn integroiminen eri ohjelmistoihin. Kukaan ei pysty tarkasti sanomaan tänä päivänä, millaisia tekoälysovelluksia tulemme vielä näkemään toimialallamme.
2
Jotain sentään jo tiedämme. Tuotannonohjaus ja -kuormitus sekä nestaus tulevat olemaan alueita, joissa tekoälyä tullaan hyödyntämään ohutlevyosien tuotannossa. Tämä tulee osaltaan parantamaan prosessien hallintaa ja sitä kautta ohutlevyosien valmistusprosessin kannattavuutta. Toinen merkittävä alue tekoälyn hyödyntämisessä tulee olemaan ennakoiva kunnossapito. Kaikki tekniset laitteet rikkoutuvat joskus ja näitä rikkoutumisia on perinteisesti pyritty hallitsemaan ja minimoimaan ennakkohuolloilla. Tekoälyn käyttö antaa tähän tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia, kun sitä hyödyntämällä pystytään ennakoimaan osien vaihtotarve ja suunnittelemaan korjaus parhaaseen mahdolliseen ajankohtaan. Tämä tulee tietenkin vähentämään ennakkohuoltojen tarvetta ja lisäämään koneiden ja järjestelmien teknistä käytettävyyttä. Nämä kaksi tekoälyn käyttöaluetta tulevat olemaan meille arkipäivää lähitulevaisuudessa. Ja tämä on vasta pieni alku tekoälyn hyödyntämisessä toimialallamme. Onneksi Suomessa on ymmärretty tekoälyn suuri merkitys ja siihen on kansallisella tasolla investoitu merkittävästi.
2/2023
Prima Power Finland somessa
Tule seuraamaan talon arkea ja juhlaa
Kerromme Seinäjoen tehtaamme arjesta, juhlasta ja erilaisista tapahtumista sosiaalisen median kanavissamme, kannattaa siis ottaa meidät seurantaan! Kanavillamme voit tuotteidemme lisäksi tutustua myös henkilöstöömme ja erilaisiin työtehtäviin Ylpeästi powerilainen -somesarjassamme. Kurkkaa vaikka mitä kuuluu jo julkaistuihin Aleksin, Tapion ja Maikun työpäiviin! Henkilöstön kuulumiset löydät #ylpeästipowerilainen tunnisteella. 3
Seuraa Prima Power Finlandia somessa: LINKEDIN: www.linkedin.com/company/prima-power-finland FACEBOOK: www.facebook.com/PrimaPowerFinland INSTAGRAM: www.instagram.com/prima_power_finland/ 2/2023
CUSTOMER CASE
Katso video: http://bit.ly/3FPHlkR
Pitkäjänteistä kumppaniyhteistyötä 4
2/2023
Helenius muistelee, kuinka vuonna 2005 Lojer hankki ensimmäisen Finn-Power -särmäyspuristimen. Se jätti jälkeensä positiiviset kokemukset. Särmäyspuristin alkoi hiljattain käydä pieneksi, ja myös tuotannon pullonkaulaksi. Lähdimme selvittämään uuden särmäyspuristimen hankintaa ja tällöin tuli myös ilmeiseksi, että vanha tasolaser alkoi kapasiteetiltaan olla pullonkaula ja myös jo elinkaarensa päässä. Valinta kotimaisen kumppanuuden puolesta ”Hankinnoissa ei ole kyse vain tehokkuudesta ja kustannuksista vaan myös yrityksen arvoista. Lojer arvostaa kotimaisuutta ja pitkäjänteistä kumppaniyhteistyötä, minkä vuoksi yrityksen valinta kohdistui Prima Poweriin”, kertoo Helenius.
CUSTOMER CASE
”Automaation käyttö on keskeinen osa Lojerin valmistusprosessia, erityisesti miehittämättömässä ajossa. Levyvarasto syöttää uutta levyä ja poistaa käytettyjä, kun taas purkurobotti käsittelee leikattuja kappaleita”, kertoo Lehtinen. Leikkuunopeudet Lojerilla ovat kasvaneet kymmenkertaisiksi, ja samalla tuottavuus on kasvanut 25%. Tämä tarkoittaa huomattavasti suurempia kappalemääriä, jotka käsitellään tehokkaammin. Lojer Oy on Pohjoismaiden suurin sairaalakalusteiden ja hoitokalusteiden valmistaja. Yritys ylläpitää kolmea tehdastaan Suomessa – Sastamalassa, Hollolassa ja Kempeleessä, joista Sastamalan tehdas toimii keskeisenä yksikkönä. ”Täällä Sastamalan tehtaassa valmistetaan osia kaikille yksiköille, mukaan luettuna laserleikkausosat ja särmäystä vaativat komponentit”, kertoo osavalmistuksen työnjohtaja Timo Helenius. Pullonkaulat auki uusilla tuotantolaitteilla Toni Lehtinen, laseroperaattori Lojerilla, kertoo yrityksen tuoreesta 6 kW:n Platino Fiber 2D-laserista, joka on yhdistetty 40-paikkaiseen CTL-varastoon. Tähän yhdistyy LST-purkurobotti ja purkumatto, joka helpottaa käsinpurkamista. Lisäksi yritys hyödyntää kahta erikokoista särmäyspuristinta. 5
Toimiala: Perustettu: Liikevaihto: Henkilöstö: Toimipaikat:
Sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja 1919 60 Milj.€ (2023) 260 Sastamala, Kempele, Hollola, tytäryhtiöt Ruotsissa ja Norjassa
Viimeisin Prima Power -investointi: Platino Fiber + CTL-varasto + LST-robotti + eP1030-särmäyspuristin www.lojer.com 2/2023
CUSTOMER CASE
Automaattinen Combo Tower Laser -varastojärjestelmä Platino Fiber EVO 1530 -2D laserkone Materiaalin syöttö- /purkuasema Poiminta- ja pinontarobotti LST Purkuhihnakuljetin
Luotettava yhteistyö ja huoltopalvelut Lehtinen korostaa, kuinka Prima Powerin huolto- ja tukipalvelut ovat toimineet saumattomasti. Vasteaika ongelmille on lyhyt, ja apua saadaan tarvittaessa heti etäyhteyksien kautta. Jos tarpeen on, Prima Powerin huoltomiehet saapuvat nopeasti paikalle. 6
Prima Powerin joustavuus on ollut Lojerille myönteinen yllätys. Erityisesti käyttöönoton aikana yritys on tarjonnut tukea myös iltaisin. ”Suosittelen Prima Poweria kaikille. Heti alusta saakka yhteistyö on ollut sujuvaa ja luontevaa ja he ovat olleet luotettava yhteistyökumppani, jonka kanssa sovitut asiat on toteutettu luvatusti ja sovitussa aikataulussa”, Helenius päättää. 2/2023
Syksyn tapahtumia Alihankinta
Tampere, 26.–28.9.2023 16 925 kävijää yli tuhat näytteilleasettajaa 17 maasta
7
2/2023
Syksyn tapahtumia Tech Flow
Torino, Italia 3.–4.10.2023 Prima Powerin Torinon tehtaalla Suunnattu lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteiden sekä sähkökaappien ja kylmälaitteiden valmistajille Suomesta tapahtumaan osallistui kymmenhenkinen asiakasryhmä
8
2/2023
Syksyn tapahtumia Blechexpo
Stuttgart, Saksa 7.–10.11.2023 9 hallia täynnä huipputeknologiaa
Katso video osastoltamme: bit.ly/PPBE2023
1256 näytteilleasettajaa 38 maasta 40 103 vierailijaa
9
2/2023
Syksyn tapahtumia Blechexpo
Stuttgart, Saksa 7.–10.11.2023
Blechexpossa esittelimme ainutlaatuisen tuotantoratkaisun, johon kuuluu yhdistetty lävistys- ja laserleikkauskone Combi Genius, lastaus- ja pinontarobotti LSR, sähköservokäyttöinen särmäyspuristin eP Genius 1030 integroidulla työkalunvaihtovarastolla ja 7-akselisella teollisuusrobotilla.
Tuottavuuden ja joustavuuden voittoisalla yhdistelmällä tämä järjestelmä on täydellinen ratkaisu laajalle materiaalivalikoimalle ja monimutkaisen valmistuksen tarpeisiin. Se on suunniteltu tehokkaaksi prosessinratkaisijaksi ja tuotantolinjaksi valmiina haasteille: se selviytyy tiukoista taivutuksista, paksummistakin materiaaleista ja monimutkaisimmista kokoonpanoista. Nämä ominaisuudet tekevät siitä täydellisen työkalun useille teollisuudenaloille, kuten kone- ja työkoneteollisuuteen. 10
Messuvieraat pääsivät tutustumaan myös Prima Powerin ohjelmistoekosysteemin etuihin aivan kuin he olisivat oikeassa tehtaassa. He saivat nähdä erittäin tehokkaan saumattoman tuotannon virtauksen ERP-tilauksesta valmistukseen muutamalla napsautuksella, täydellisen yleiskatsauksen, helpon ja selkeän tuotannon suunnittelun, ohjauksen ja diagnostiikan sekä nopean reagoinnin tuotannon muutoksiin. 2/2023
Ohutlevyntyöstön on oltava kannattavaa. Oli yrityksesi sitten minkä kokoinen tahansa, Prima Powerilta saat modulaariset ja tehokkaat teknologiat, jotka tukevat tulevaisuuden kasvua. Teknologioiden integroimisen huippuosaamista olemassaoleviin ratkaisuihin myös miehittämättömässä tuotannossa. Asiakaslähtöinen toimintatapa, jonka tavoitteena on vastata kaikkiin tuottavuushaasteisiin. Laaja valikoima nopeita ja joustavia ratkaisuja, joissa yhdistyvät tarkkuus, monipuolisuus ja tehokkuus.
Prima Power -myynti
Jorma Kujala Aki Ojanen Myyntipäällikkö Myynti- ja markkinointijohtaja, 050 341 8599 Pohjoismaat ja Baltia 050 566 0914
Ilkka Hunnakko Myyntipäällikkö 040 831 9450
Jani Huopaniemi Myyntipäällikkö 045 222 7777
Saku Harju Myyntipäällikkö 050 598 6811
Jani Sillanpää Myyntipäällikkö särmäyspuristimet ja työkalut 050 354 2869
Sähköpostit ovat muodossa etunimi.sukunimi@primapower.com
After Sales Avoinna arkisin klo 7.30 – 17.00 Puhelin 010 230 7230 Huolto huolto@primapower.com Varaosat varaosat@primapower.com
Finn-Power Oy Nuppiväylä 7 60100 Seinäjoki info@primapower.com p. 010 278 7111 2/2023