Kiertomatkat ja kaupunkilomat 2011
UPEITA UUTUUKSIA
Katalonia Kreikka & Turkki Italian kiertomatkat Keski-Euroopan kiertomatkat It채meren risteily Ruskamatkat Islanti
KIEHTOVIA KAUPUNKEJA
Berliini, Riika, Tallinna, P채rnu, Visby, Tukholma, Reykjavik ja paljon muuta!
Poimi matkakohteiden helmet.
Maailma on täynnä hienoja, mielenkiintoisia paikkoja joihin olisi ihana matkustaa. Osa niistä on luonnonkauniita, osa ihmisen muokkaamia. Olemme keränneet sinulle niistä muutamia, jotka ovat mielestämme varsinaisia helmiä matkakohteiden joukossa, ja toivomme, että ne ovat sitä myös sinun mielestäsi. Kiehtovilla kiertomatkoillamme näet ja koet enemmän. Kesä tuo tullessaan useita, upeita uutuuksia. Royal Caribbean Cruise Line -varustamon tasokkailla, monipuoliset palvelut tarjoavilla laivoilla pääset risteilemään joko silmiähivelevän kauniisiin Norjan vuonomaisemiin tai kiertämään Itämeren rantojen upeat kaupungit Pietarista Tukholmaan. Pohjois-Italian järvialueen hurmaavat puistot ja puutarhat saavat matkailijankin sielun kukkimaan. Turkissa ja Kreikassa kuljemme Aleksanteri Suuren jalanjäljillä tutustuen ainutlaatuisiin historiallisiin nähtävyyksiin. Kulttuurinnälkäisille tarjoamme unohtumattomia elämyksiä niin Veronan Oopperajuhlilla kuin Euroopan vuoden 2011 kulttuuripääkaupungissa Tallinnassakin. Kulinaristisia nautintoja etsiville on luvassa makuelämyksiä ainakin Italian Piemontessa ja Liguriassa sekä Espanjan Katalonian viinialueilla. Helmiä kalastamaan ei tarvitse aina mennä kauas. Baltian suositut kesäkaupungit Pärnu ja Saarenmaan Kuressaare odottavat Sinua nauttimaan tunnelmastaan. Tutustu esitteeseemme, poimi omat helmesi ja lähde matkalle kanssamme!
Sisällysluettelo Kiertomatkat
Kaupunkilomat
Ruoka- ja viinimatkat Piemonte ja Liguria............. 9 Pohjois-Italian järvialueen puutarhat ................... 10 Veronan oopperajuhlat ja Venetsia..........................11 Aleksanteri Suuren jalanjäljillä ................................ 13 Katalonian jalokivet . .................................................. 15 Berliini – Praha – Marienbad .................................... 17 Aikamatka kesäisessä Saksassa.................................18 Linnojen Slovakia ja Tatravuoristo.......................... 20 Alppien postikorttimaisemat . ..................................21 Royal Caribbean Cruise Line - Itämeren kierros. 24 Royal Caribbean Cruise Line - Norjan vuonoristeily. 25 Hurtigruten...................................................................... 27 Lofootit ............................................................................ 28 Vuonojen Norja ............................................................. 29 Ruskamatkat Ivaloon ja Jäämeren rannalle......... 30 Ihmeiden Islanti............................................................. 33 Reykjavik ja Blue Lagoon ........................................... 34 Jurmala – Riika – Pärnu .............................................. 36 Erilainen Etelä-Viro . ..................................................... 37 Haapsalu – Hiidenmaa – Saarenmaa .................... 38 Pohjois-Viron kartanot................................................. 39
Berliini .............................................................................. 42 Vilna .................................................................................. 43 Riika . ................................................................................. 44 Jurmala ............................................................................ 45 Visby . ................................................................................ 46 Tukholma ........................................................................ 47 Tartto ................................................................................ 48 Rakvere ............................................................................ 49 Kuressaare . ..................................................................... 50 Haapsalu . ........................................................................ 55 Pärnu . ............................................................................... 56 Tallinna . ........................................................................... 64 MUUTA TIETOA MATKAILIJALLE Hyvä tietää . .................................................................... 72 Liityntäkuljetukset........................................................ 73 Lähtöpäivät ja hinnat erillisessä hinnastossa.
Esitteen kansi ja sisäkannen kuva: Terje Rakke/Nordic Life/Fjord Norway
Aavan meren tuolle puolen!
Matka-Vekasta kaikki Tallink Siljan, Viking Linen, Finnlinesin, EckerÜ Linen ja St. Peter Linen risteilyt ja reittimatkat Ruotsiin, Viroon, Saksaan, Puolaan sekä Pietariin.
Kiertomatkat Näe ja koe enemmän
Kiertomatkalla jokainen päivä tuo uusia elämyksiä. Samaan matkaan mahtuu useita kohteita, ainutlaatuista luontoa, kuvauksellisia kulttuurikaupunkeja ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Ammattitaitoisen oppaan avulla saat matkastasi irti enemmän. Vuonna 2011 kiertomatkavalikoimamme on entistäkin monipuolisempi. Etelä-Euroopassa matkataan Kreikassa ja Turkissa Aleksanteri Suuren jalanjäljillä ja pohjoisessa matkat ulottuvat aina Jäämerelle ja eksoottiseen Islantiin asti. Halutessasi pääset risteilemään maailman kauneimmiksi mainittuihin vuonomaisemiin perinteikkään Hurtigrutenin kyydissä. Jos haluat matkaasi ripauksen luksusta, voit valita myös Royal Caribbean Cruise Linen vuonoristeilyn. Upealla Vision of the Seas –aluksella pääset myös Itämeren risteilylle.
Tutustu mielenkiintoisiin matkoihimme!
Italian kiertomatkat
Herkuttelijoiden matkat Piemonteen ja Liguriaan Puutarhamatkat Pohjois-Italian j채rviseudulle Oopperan-yst채vien matkat Veronaan ja vierailu Venetsiassa
Lentomatkat Piemonte ja Liguria 2.4. , 9.4. ja 3.9.
Ruoka- ja viinimatkat UUTUUS! alk. 1199 € syntymäkaupunkina. Tutustumme kaupungin historialliseen keskustaan jalkaisin. Tutuksi tulevat renessanssipalatsien lisäksi myös merimieskorttelit. Ennen Milanoon paluuta hieman vapaa-aikaa vaikkapa omatoimista lounasta varten. Milanosta iltalento takaisin Helsinkiin. Ajomatka n. 210 km.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Finnairin reittilennot Helsinki–Milano–Helsinki, hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, aamiainen hotellissa, tervetuloviinin ja juuston maistelu, vierailu viinilinnassa (viinimaistiaiset), vierailu kuohuviinitilalla maistiaisineen, kaksi päivällistä viineineen, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta 1 hengen huone.
Lähde mukaan aisteja kutkuttavalle ruoka- ja viinimatkalle Piemonten ja Ligurian maakuntiin! Piemonte on tunnettu vaihtelevasta luonnostaan jylhine vuorineen ja vehreine kukkuloineen. Täältä ovat kotoisin loistokkaat barolo ja barbaresco -viinit sekä helmeilevät Astin kuohuviinit. Herkkusuu nauttii erinomaisesta keittiökulttuurista laadukkaine raaka-aineineen – Piemontessa kirjoitettiin myös yksi ensimmäisistä keittokirjoista. Ligurian rannikko on kuuluisa upeista merellisistä maisemistaan ja ihanista kalaruuistaan. Piemonten maakunnan halki kiemurteleva Pojoki luo hyvät edellytykset maanviljelylle ja erityisen vahva sija on viinillä. Alue on saanut vaikutteita Ranskasta Savoijin kuningashuoneen myötä. Harvinainen erikoisuus on valkoinen tryffeli, jota tullaan metsästämään kaukaakin. Makuelämysten lisäksi on tarjolla runsain mitoin silmänruokaa. Kuvankaunista kukkulamaisemaa viiniköynnösrivistöineen koristavat keskiaikaiset pikkukaupungit ja linnat torneineen. Välimeren puhtaiden rantojen äärelle levittäytyvä elegantti Liguria valloittaa kukkivilla puutarhoillaan ja ripauksella suuren maailman glamouria.
M AT K AO H J E L M A Lauantai: Helsinki–(Milano)–Pollenzo Ilmoittautuminen lentoasemalla viimeistään kaksi tuntia ennen koneen lähtöä. Aamulento Helsingistä Milanoon. Opas on vastassa lentokentällä, josta lähdemme kohti Pollenzon kylää Piemontessa. Majoittuminen hotelliin. Tutustumme alueen viini-, juusto- ja suklaatarjontaan hotellin cantinassa. Päivän ajomatka n. 165 km. Sunnuntai: Pollenzo (Alba ja Barolo) Vierailemme Alban keskiaikaisessa kaupungissa, joka on kuuluisa valkoisista tryffelisienistä eli tartufi bianchi’sta. Tiiviisti rakennettu vanhakaupunki holvikäytävineen ja punatiilisine torneineen on säilyttänyt aidon keskiaikaisen tunnelmansa. Käymme myös Barolon kylässä ja maistelemme ehkä maailman parasta punaviiniä, baroloa. Illalla siirrymme maatilalle nauttimaan tunnelmallisen päivällinen viineineen – koko menu on valmistettu tilan omasta sadosta! Yövymme tutussa hotellissa Pollenzossa. Päivän ajomatka noin 45 km.
H OT E L L I T Pollenzo, kaikki lähdöt: Hotelli La Corte Albertina *** Osoite: Via Amadeo di Savoia 8, Pollenzo Puhelin: +39-0172-458410 www.lacortealbertina.it Santa Margherita Ligure, lähdöt 2.4. ja 9.4.: Hotelli Jolanda *** Osoite: Via Luisito Costa 6, Santa Margherita Ligure, Puhelin: +39-0185-287 513 www.hoteljolanda.it Santa Margherita Ligure, lähtö 3.9.: Hotelli Tigullio et de Milan*** Osoite: Viale Rainusso 3, Santa Margherita Ligure Puhelin: +39-0185-287455 www.hoteltigullioetdemilan.it
Maanantai: Pollenzo–Santa Margherita Ligure Aamupäivällä siirrymme kohti pohjoista Astin alueelle, jossa tutustumme kuohuviinin eli ’spumanten’ valmistukseen – vuosittain yli 30 miljoonaa pulloa lähtee maailmalle täältä. Jatkamme matkaa Ligurian rannikolle ja saavumme Santa Margherita Ligureen, johon majoitumme seuraaviksi öiksi. Päivän ajomatka noin 190 km. Tiistai: Santa Margherita Ligure (Portofino) Vierailemme Portofinossa, joka on yksi Välimeren alueen kauneimmista satamakaupungeista ja myös julkisuuden henkilöiden suosima pistäytymispaikka. Iltapäivällä tutustumme tarkemmin Santa Margheritan keskustaan ja vierailemme kalamarkkinoilla. Nautimme myös herkullisen kala-aterian viineineen. Ajomatka noin 45 km. Keskiviikko: Santa Margherita Ligure– Genova–Helsinki Lähdemme aamupäivällä Genovaan, joka on Italian suurin satamakaupunki ja tunnettu myös Kristoffer Kolumbuksen
9
Lentomatkat Pohjois-Italian järvialue 16.4. ja 30.4.
Puutarhamatkat UUTUUS! alk. 1179 € Pohjois-Italia oli keski- ja renessanssiajalla Euroopan arvostetuinta ja rikkainta aluetta huviloineen, puistoineen ja puutarhoineen. Täällä sijaitsevat myös maailman vanhimmat yliopistot ja kasvitiedettä opiskeltiin jo varhain alueen yliopistossa. Kauniit esialpilliset järvialueet sekä saaret puutarhoineen ovat tämän matkan keskeistä antia, kulttuuria ja hyvää ruokaa unohtamatta.
M AT K AO H J E L M A Lauantai: Helsinki–(Milano)–Orta Ilmoittautuminen lentoasemalla viimeistään kaksi tuntia ennen koneen lähtöä. Aamulento Helsingistä Milanoon. Opas on vastassa lentokentällä. Lähdemme bussilla kohti Ortan kylää Piemontessa. Majoitumme aivan järven tuntumassa sijaitsevaan hotelliin. Tutustumme jalkaisin kylän historialliseen keskustaan ja teemme veneretken järvellä sijaitsevaan luostarisaareen. Päivän ohjelmassa on myös tervetulopäivällinen ruokajuomineen. Päivän ajomatka noin 45 km. Sunnuntai: Orta (Lago Maggiore ja Locarno) Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti esialppeja. Matkaamme maisemajunalla ’satojen laaksojen ja kukkuloiden’ kautta hetkeksi Sveitsin puolelle Maggiorejärven rannikkokaupunkiin Locarnoon. Junamatka kestää noin puolitoista tuntia ja sen aikana näemme alueen vuoristokasvillisuutta ja jopa lumihuippuisia alppeja. Jatkamme laivalla Maggiorejärven länsirannikolle ja palaamme linjaautolla Ortajärvelle. Päivän ajomatka linja-autolla noin 75 km, junalla noin 50 km. Maanantai: Orta (Lago Maggiore–Isola Bella– Isola dei Pescatori) Vietämme päivän upeissa järvimaisemissa. Teemme kokopäiväretken
laivalla Maggiore-järvellä, jonka helmi on Isola Bellan saari. Saarella tutustumme Borromeosuvun upeaan palatsiin ja sen italialaiseen kerrospuutarhaan valkoisine riikinkukkoineen. Vierailemme myös kalastajien saarella Isola dei Pescatorilla sekä Isola Madren kasvitieteellisessä puutarhassa. Päivän ajomatka noin 54 km. Tiistai: Orta (vapaapäivä tai lisämaksullinen retki Villa Taranton puutarhaan) Voit viettää päivän haluamallasi tavalla tai lähteä lisämaksulliselle retkelle Villa Taranton puutarhaan. Puutarhassa on yli 20 000 eri kasvilajia ja siten aina
kukkivia kasveja. Illalla nautimme kaikki yhdessä päivällisen italialaiseen tyyliin pizzan ja proseccon merkeissä. Keskiviikko: Orta–Milano–Helsinki Lähdemme aamupäivällä kohti Milanon kaupunkia, joka ei juuri esittelyjä kaipaa: kaupunki on muodin keskus ja sen upeat rakennukset, kuten goottilaistyylinen tuomiokirkko Duomo di Milano ja maailmankuulu oopperatalo La Scala tekevät kaupungista mielenkiintoisen tutustumiskohteen. Päivän aikana on mahdollisuus tutustua myös pieneen kasvitieteelliseen puutarhaan. Iltapäivällä kuljetus Malpensan lentokentälle, josta Finnairin iltalento Suomeen. Päivän ajomatka noin 110 km.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Finnairin reittilennot Helsinki–Milano–Helsinki, hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, aamiainen hotellissa, tervetulopäivällinen ruokajuomineen, pizzapäivällinen tiistaina, kuljetukset ja retket matkaohjelman mukaan, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta yhden hengen huone, retki Villa Taranton puutarhaan, hinta noin 30 €. Retki-ilmoittautuminen ennakkoon, retki maksetaan vasta kohteessa.
H OT E L L I Ortajärvi: Hotelli La Bussola *** Via Panoramica 24, Orta San Giulio (Piemonte) Puh: +39–0322–911 934 www.hotelbussolaorta.it
10
Lentomatkat Verona ja Venetsia 6.8. ja 13.8.
Oopperamatkat UUTUUS! alk. 1179 € Oopperan päätyttyä puolen yön jälkeen kuljetus takaisin hotellille. Maanantai: Peschiera del Garda (vapaapäivä) Tiistai: Peschiera del Garda (kokopäiväretki Venetsiaan) Ajamme bussilla noin kahden tunnin matkan Venetsian edustalle, josta jatkamme veneellä Pyhän Markuksen aukiolle. Aukion reunalla sijaitsevat tärkeimmät nähtävyydet: Campanile-kellotorni, Pyhän Markuksen kirkko ja Dogen palatsi. Iltapäivä on varattu omille seikkailuille, jolloin voi vaikkapa käydä tutustumassa nähtävyyksiin myös sisäpuolelta. Illan hämärtyessä osallistumme vielä yhdessä kirkkokonserttiin. Laivakuljetus bussille lähtee noin klo 22:30.
Lämmin kesäilta, tummeneva taivas, tuhansia kynttilöitä ja lähes kaksituhatta vuotta vanha roomalainen amfiteatteri... siinä ikimuistoisen oopperan kulissit. Matkalla saamme nauttia myös kauniin Gardajärven maisemista ja iki-ihanan Venetsian tunnelmasta. Vuosittain tuhannet oopperan ystävät saapuvat Veronaan nauttimaan tämän taiteenlajin helmistä. Arena di Veronan suosituin ooppera on Giuseppe Verdin Aida, muinaiseen Egyptiin sijoittuva loistava spektaakkeli, jonka olemme poimineet syksyn matkaohjelmaamme. Lähde mukaan nauttimaan lämpimästä elokuun illasta, jonka muisto ei häviä!
M atkan helmet
Majoitumme kodikkaaseen hotelliin, joka sijaitsee rauhallisella huvila-alueella Peschieran historiallisen kaupunginosan ulkopuolella. Iltapäivällä teemme laivaretken Gardajärvellä. Tervetuloillallinen ruokajuomineen. Sunnuntai: Peschiera del Garda (Verona ja ooppera Aida) Saavumme Veronaan puolen päivän jälkeen ja teemme ensin kävelykierroksen kaupungin keskustassa. Näemme mm. kuuluisan Julian parvekkeen sekä tunnetuimmat aukiot Piazza Erben ja Piazza die Signorin. Vapaa-aikaa jää myös ostosten tekoon Via Mazzinilla, jonka varrella sijaitsevat kuuluisien muotisuunnittelijoiden putiikit. Arenan sisäänkäynti avataan noin klo 19:30 ja ooppera alkaa noin klo 21. Oopperaesitys ulkoilmassa tummenevan iltataivaan alla on unohtumaton elämys.
Keskiviikko: Peschiera del Garda–(Milano)– Helsinki Aamupäivällä vierailemme Gardajärven kasvitieteellisessä puutarhassa. Iltapäivällä kuljetus Milanon Malpensan lentoasemalle, josta lento Helsinkiin.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Finnairin reittilennot Helsinki–Milano–Helsinki, kuljetukset ja retket matkaohjelman mukaan, hotellimajoitus 4 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa, aamiainen hotellissa, tervetulopäivällinen ruokajuomineen, oopperalippu numeroimattomalle paikalle, kirkkokonsertti Venetsiassa, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
H OT E L L I Peschiera del Garda: Hotel Peschiera **+ Via Parini 4, Peschiera del Garda Puh. +39 045 755 0526 www.hotel-peschiera.com
Ooppera itsessään on elämys, mutta matkaan mahtuu paljon muutakin. Verona tunnetaan myös romanttisena Romeon ja Julian kaupunkina, johon tutustumme kävelykierroksella. Meren kuningatar Venetsia laguunisaarineen, kanavineen, siltoineen ja gondoleineen on ainutlaatuinen nähtävyys. Majoitumme Gardajärvellä, joka on Italian järvistä suurin ja monen mielestä ehdottomasti myös kaunein. Pystysuorat kalliot tuntuvat melkein syöksyvän järven huikaisevansiniseen veteen, ja palmut ja sypressit heiluvat lempeässä, lämpimässä tuulessa.
M AT K AO H J E L M A Lauantai: Helsinki–(Milano)–Peschiera del Garda Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Helsingistä Finnairin aamulento Milanoon. Opas on vastassa Malpensan lentokentällä, josta lähdemme kohti Gardajärveä (n. 160 km).
11
Kreikka & Turkki
Aleksanteri Suuren jalanj채ljill채 Pohjois-Kreikassa ja Turkissa
Lentomatkat 7.5., 11.6., 24.9. ja 22.10.
Aleksanteri Suuren jalanjäljillä UUTUUS! alk. 1755 € Hippodromiin. Lounaan jälkeen vapaata aikaa käydä vaikkapa turkkilaisessa kylpylässä eli hamamissa. Iltaohjelmana lisämaksullinen retki Dervissien mystiseen tanssiesitykseen. Perjantai: Istanbul–Helsinki Aamupäivällä ostosvapaata, jolloin voit poiketa Istanbulin suurissa basaareissa. Lähtö lentokentälle on puolenpäivän jälkeen. Auringon laskiessa lento Istanbulista Helsinkiin.
H I N TA A N S I S Ä LT YY
Lähde tarunhohtoiselle kiertomatkalle eurooppalaisen ajattelun synnyinseuduille. Kuljemme Aleksanteri Suuren kultamailta pyhän Athos-vuoren rauhaan, Homeroksen Troijaan ja Waltarin Istanbuliin.
vuorta ja luostareita risteilylaivastamme käsin. Ruokailemme Stageirassa ja tutustumme Aristoteleen viehättävään keksintöpuistoon. Yövymme Paavalin matkoilta tutussa Kavalan kaupungissa, Egeanmeren rannalla. Tiistai: Kavala–Çanakkale Ylitämme Kreikan ja Turkin rajan ja tutustumme Gallipolin taisteluiden muistomerkkeihin Dardanellien salmen tuntumassa. Siirrymme lossilla Aasian puolelle ja majoitumme Çanakkalessa rantahotelliin pinjapuiden varjoon. Keskiviikko: Tutustuminen Troijaan Kiertelemme aamupäivän Troijan raunioilla ja sankareiden kukkuloilla sekä kuulemme Homeroksen kertomuksia. Iltapäivä aikaa lepoon ja uimiseen. Illallisen nautimme hotellissa. Torstai: Çanakkale–Istanbul Ajamme Bandirmaan, josta siirrymme laivalla Marmarameren yli Istanbuliin. Majoitumme hotelliin Istanbulin suurten basaarien läheisyydessä. Illallinen hotellissa.
M AT K AO H J E L M A Lauantai: Helsinki–Thessaloniki Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Lento Helsingistä Thessalonikiin, jossa yhteisen lounaan jälkeen tutustumme keisari Galeriuksen riemukaareen ja pyhän Dimitroksen katedraaliin. Nousemme kaupungin kattojen ylle ihailemaan Thermaikoslahden takana siintävää Olympos-vuorta. Majoitumme hotelliin Thessalonikissa.
Perjantai: Istanbul Tutustumme Agia Sofiaan, Top Kapin palatsiin, Siniseen moskeijaan ja
Austrian Airlinesin reittilennot Helsinki– Thessaloniki ja Istanbul–Helsinki, hotellimajoitus jaetussa kahden hengen huoneessa, puolihoitoateriat matkaohjelman mukaan, ohjelman mukaiset bussimatkat ja kiertoajelut, risteily Athos-vuorelle, laivamatka Bandirma–Istanbul, sisäänpääsymaksut ohjelmassa mainittuihin kohteisiin, matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta retki Dervissi-esitykseen 35 €.
H OT E L L I T Kreikka /Thessaloniki: Hotelli El Creco *** Osoite: 23 Egnatia Str., 54 630 Thessaloniki Puhelin: +30 2310 520 620 Internet: www.hotelelgreco.gr Kreikka /Kavala: Hotelli Oceanis *** Osoite: 32, Er. Stavrou Avenue, 654 03 Kavala Puhelin: +30 2510 221 981 Internet: www.oceaniskavala.gr Turkki /Çanakkale: Hotelli Tusan ***+ Osoite: Güzelyali 17001 Çanakkale Puhelin: +90 286 232 8747 Internet: www.tusanhotel.com Turkki /Istanbul: The President Hotel **** Osoite: Tiyatro Cad. No: 25 , Beyazit, 34126 Istanbul Puhelin: +90 212 516 6980 Internet: www.thepresidenthotel.com
Sunnuntai: Retki Pellaan ja Verginaan Vierailemme Aleksanteri Suuren synnyinkaupungin Pellan raunioilla ja mosaiikkitarhoissa sekä Filippos II:n kultaisella hautakummulla Verginassa. Nautimme lounaan Verginassa ja palaamme Thessalonikiin illaksi. Maanantai: Thessaloniki–Athos–Kavala Ajamme Thessalonikista Ouranopoliin, jossa nousemme laivaan. Ihailemme pyhää Athos-
13
Espanja
Katalonian jalokivet – Barcelona, Montserrat, Cava ja Torres
Lentomatkat Katalonia 6.5., 13.5., 2.9. ja 16.9.
Katalonian jalokivet UUTUUS! alk. 895 € Vierailemme kuohuviinitilalla ja opimme valmistuksen salaisuudet sekä tietysti maistamme tätä kansallisjuomaa. Vierailun jälkeen nautimme lounaan. Seuraavana kohteenamme on yksi maailman tunnetuimmista viinitiloista, eli Torres. Perheen nimi on yhdistetty viiniin jo kolmen vuosisadan ajan ja tänä päivänä Torresin viinejään viedään yli 130 maahan. Tutustumme tilan toimintaan ja viininvalmistukseen. Kierroksen päätteeksi nautimme tilan laadukasta viiniä. Molemmilta tiloilta on mahdollisuus ostaa maistuvia tuliasia. Paluu iltapäivällä hotelliin. Tiistai: Barcelona–Helsinki Kuljetus lentoasemalle ja lento Helsinkiin, jonne saapuminen noin klo 15.
Koillis-Espanjan Katalonia on kulttuurinja viininystävien aarreaitta. Meren ja vuorten välissä sijaitsevan Barcelonan historia on pitkä ja monivaiheinen ja se on jättänyt koko alueelle runsaasti mielenkiintoista nähtävää. Täällä ovat vaikuttaneet myös taiteilijat Miró, Dalí ja Picasso sekä arkkitehti Antonio Gaudi. Myös läheinen Montserrat luostareineen on ainutlaatuinen kokonaisuus.
Katalonian maaperä ja ilmasto ovat unelmallisia viininvijelyn kannalta ja maailmankuulut Torresin viinit sekä kuohuviini Cava ovatkin täältä peräisin.
Gaudin 1800-luvulla suunnittelema, yhä rakenteilla oleva Sagrada Familia, katolinen temppeli. Barcelonan vanhakaupunki on Euroopan suurimpia keskiaikaisia keskustoja. Kaupungin sydän on La Ramblan kävelykatu, jonka varrella on lukuisia kahviloita, putiikkeja ja muotimyymälöitä. Katalonian pääkaupungilla on tarjottavana jokaiselle jotakin: historiaa, arkkitehtuuria, taidetta, ostoksia, museoita, aurinkoa ja hiekkarantaa. Sunnuntai: Barcelona (retki Montserratiin) Barcelonan luoteispuolella sijaitsee vaikuttava Montserratin vuori, joka paikallisella kielellä tarkoittaa sahattua vuorta. Jylhänä yli 1200 metriä merenpinnasta kohoava vuori on ollut katolilaisten pyhiinvaelluspaikka jo vuosisatojen ajan. Vuori on tunnettu erityisesti 1000-luvulla perustetusta benediktiläisestä munkkiluostarista, joka on edelleen toiminnassa ja majoittaa lähes sata munkkia. Matka vuorelle kiemurtelevaa vuoristotietä on kokemus ja näköala ylhäältä on vaikuttava. Retken aikana nautimme lounaan. Paluu iltapäivällä hotelliin. Maanantai: Barcelona (viiniretki) Barcelonan eteläpuolella sijaitseva Penedesin viininviljelysalue on tunnettu erityisesti Cava-kuohuviinistä, jolla Kataloniassa on kansallisjuoman asema. Alueella on lukuisia viinitiloja, jotka ovat erikoistuneet tämän kuohuviinin valmistamiseen samppanjamenetelmällä ja vuosittain alue tuottaakin juomaa yli 200 miljoonaa pulloa.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Finnairin lennot Helsinki–Barcelona–Helsinki turistiluokassa, majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiaisella, kaksi lounasta, matkaohjelman mukaiset kuljetukset, retket ja sisäänpääsymaksut, suomenkielisen oppaan palvelut. Lisämaksusta yhden hengen huone.
H OT E L L I T Lähtö 6.5.: Fira Congress Hotel **** Osoite: C/de Jose Agustin Goytisolo 9-11, 08908 Barcelona Puhelin: +34 93 2671800 Internet: www.firacongress.com Lähtö 13.5.: Catalonia Park Putxet Hotel *** Osoite: Putxet 68-74, 08023 Barcelona Puhelin: +34 93 2125158 Internet: www.hoteles-catalonia.com Lähtö 2.9.: Holiday Inn Express Hotel Barcelona City *** Osoite: Calle Pallars 203, 08005 Barcelona Puhelin: +34 93 4338400 Internet: www.hiexpress.com Lähtö 16.9.: Alimara Hotel **** Osoite: Berruguete 126, 08035 Barcelona Puhelin: +34 93 4270000 Internet: www.alimarahotel.com
M AT K AO H J E L M A Perjantai: Helsinki–Barcelona Lähöselvitys Helsinki-Vantaan lentoasemalla noin kaksi tuntia ennen koneen lähtöä. Finnairin lento Helsingistä Barcelonaan, jonne saapuminen illalla. Lentoasemalla on vastassa opas. Kuljetus hotelliin ja majoittuminen. Lauantai: Barcelona Aamupäivällä tutustumme Barcelonaan kiertoajelun aikana, jolloin näemme kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Kaupungin tunnetuin maamerkki on Antonio
15
Keski-Euroopan kiertomatkat
Berliini–Praha–Karlovy Vary–Marienbad Aikamatka kesäisessä Saksassa Linnojen Slovakia ja Tatravuoristo Alppien postikorttimaisemat 24
Laiva–bussimatkat Saksa & Tšekki 1.7., 8.7., 15.7. ja 22.7.
Berliini–Praha–Marienbad UUTUUS! alk. 795 € Perjantai: Marienbad–Rostock Jatkamme Saksan puolelle ja edelleen Rostockin satamakaupunkiin. Illalla on aikaa tutustua tähän hansakaupunkiin, jolle leimaa antavat pohjoissaksalainen punatiiliarkkitehtuuri, ylväät porvaristalot ja goottilaiset kirkot. Siirtyminen satamaan ja edelleen laivaan myöhään illalla/yöllä. Majoittuminen hytteihin. (Päivän ajomatka noin 590 km.) Lauantai: Rostockista kohti Suomea Lähtö Rostockista yöllä klo 2, päivä merellä.
Trendikäs ja boheemi Berliini, svengaava satukaupunki Praha sekä hienostuneet ja pittoreskit kylpyläkaupungit Karlovy Vary ja Marienbad kertovat kaikki oman tarinansa osana eurooppalaista historiaa ja nykypäivää. Bussimatkalla näemme myös Saksan ja Tšekin maaseutuelämää ja silmiähivelevän upeita maisemia. Mennen tullen vietämme leppoisan päivän kesäisellä Itämerellä.
M AT K AO H J E L M A Perjantai: Lähtö Helsingistä Ilmoittautuminen Matka-Vekan lähtöselvityksessä Helsingin Vuosaaren Hansaterminaalissa noin kaksi tuntia ennen laivan lähtöä. Tallinkin Superfast lähtee Helsingistä klo 19. Majoittuminen hytteihin. Lauantai: Saapuminen Rostockiin Koko päivä aikaa nauttia mukavasta meripäivästä. Saapuminen Rostockiin klo 21:30. Matkanjohtaja on vastassa terminaalissa, josta siirrymme bussilla Rostockin hotelliin. (Päivän ajomatka noin 15 km) Sunnuntai: Rostock–Berliini Rostockista ajamme Saksan pääkaupunkiin Berliiniin. Tuskin mikään kaupunki on nähnyt yhtä paljon historian loistoa ja tuhoa. Kaupunkikuvassa kohtaavatkin niin historia ja nykypäivä kuin itä ja länsikin. Kiertoajelun aikana näemme kaupungin tunnetuimmat nähtävyydet, mm. Olympiastadionin, kuuluisan Check Point Charlien rajanylityspaikan, Unter den Lindenin lehmusbulevardin, Branderburgin portin, Valtiopäivätalon sekä itäisen ja läntisen Berliinin keskusta-alueet. Kiertoajelun jälkeen majoittuminen hotelliin. (Päivän ajomatka noin 240 km.) Maanantai: Berliini omatoimisesti tai retki Sachsenhauseniin ja Potsdamiin Päivän voi viettää omatoimisesti Berliinissä – kaupungin ostomahdollisuudet ovat lähes rajattomat ja ravintolatarjonta todella monipuolista – tai lähteä ryhmän mukana tutustumaan Sachsenhausenin keskitysleiriin ja Potsdamin kaupunkiin. Berliinin pohjoispuolella sijaitseva Sachsenhausenin leiri luokiteltiin ensisijaisesti työleiriksi, mutta siellä kohtasi loppunsa kymmenet-
tuhannet ihmiset. Sodan jälkeen se toimi Neuvostoliiton ylläpitämänä vankileirinä. Preussin ajan kuninkaallisten kaupunki Potsdam ihastuttaa linnoillaan ja puistoillaan, jotka on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon. (Päivän ajomatka noin 140 km). Tiistai: Berliini–Praha Berliinistä jatkamme matkaa Tšekin pääkaupunkiin Prahaan. Kaupunkia koristavat sadat barokki- ja goottilaistornit, jugendrakennukset ja romanttiset sillat. Vanha kaupunki on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon ja täällä todella tuntuu, että aika on pysähtynyt. Kiertoajelun aikana näemme kaupungin tärkeimmät nähtävyydet, joista tunnetuimmat ovat varmasti Kaarlen silta ja Prahan linna. Kiertoajelun jälkeen majoittuminen hotelliin. (Päivän ajomatka noin 370 km.) Keskiviikko: Praha omatoimisesti tai retki Kutna Horaan Halutessasi voit viettää päiväsi Prahassa, jossa nähtävää riittää – poikkea vaikkapa paikallisessa oluttuvassa, sillä tšekkiläiset oluet arvostetaan laajalti maailman parhaiksi. Ryhmän mukana voit lähteä Prahan itäpuolella sijaitsevaan historialliseen Kutna Horaan, jonka vanhakaupunki on liitetty Unescon maailmanperintöluetteloon. Kaupungin hopeakaivokset toivat keskiajalla kunniaa Böömin kruunulle ja siitä tulikin sen rikkain ja merkittävin kaupunki. (Päivän ajomatka noin 170 km). Torstai: Praha–Karlovy Vary–Marienbad Tšekin maailmankuulut kylpyläkaupungit tunnettiin vuosisatoja yhtenä Euroopan hienostuneimmista kohteista, joissa jokaisen itseään kunnioittavan aristokraatin piti vierailla. Ajamme ensin Karlovy Varyn (Carlsbad) kaupunkiin, joka perustettiin jo 1300-luvulla. Kaupungin kietovat syleilyynsä romanttiset kukkulat, joita vuosisadan vaihteen hienosti kunnostetut rakennukset täydentävät. Kuuluisa Becherovka-yrttilikööri on täältä kotoisin. Täältä jatkamme Länsi-Böömin toiseen kuuluisaan kylpyläkaupunkiin Marienske Lazneen (Marienbad), jonka kaupunkikuvaa hallitsee uusklassinen arkkitehtuuri ja todellinen helmi on viehättävä pylväskäytävä vuodelta 1889. Erikoisen elämyksen tarjoaa Laulavan Suihkulähteen musiikki- ja valoesitys. Majoittuminen hotelliin. (Päivän ajomatka noin 200 km.)
Sunnuntai: Saapuminen Helsinkiin Laiva saapuu Helsingin Vuosaareen klo 7.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Laivamatkat jaetussa kahden hengen B-luokan hytissä Helsinki-Rostock-Helsinki, matkaohjelman mukaiset bussikuljetukset ja retket, - suomeksi opastettu kiertoajelu Berliinissä ja Prahassa, majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiaisella, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta yhden hengen hytti+huone 450 €.
H OT E L L I T Saksa /Rostock: Hotelli Inter City *** Osoite: Herweghstrasse 51, 18055 Rostock Puhelin: +49 381 4950-0 www. intercityhotel.com Saksa /Berliini: H2 Hotel Alexanderplatz *** Osoite: Karl-Liebknecht Strasse 33, 10178 Berlin Puhelin: +49 30 240 8801-0 Internet: www.h2-hotels.de Tšekki /Praha: Hotelli Ibis Old Town *** Osoite: Na Poriĉi 5, 110 00 Praha 1 Puhelin: +420 266 000 999 www.hotelibis.cz Tšekki /Marienbad: Hotelli Svoboda *** Osoite: Chopinova 393, 353 22 Marienbad Puhelin: +420-354-662-111 www.danubiushotels.com
17
Aikamatka kesäisessä Saksassa
Laiva–bussimatkat Saksan kiertomatka 1.7., 8.7. ja 15.7.
UUTUUS! alk. 995 € Saksa on antoisa, avartava ja kaunis matkailumaa. Kattava kesäseikkailumme alkaa mukavalla laivamatkalla Itämerellä ja jatkuu Rostockista bussilla hienoissa vaihtelevissa maisemissa aina eteläisimpään osavaltioon Baijeriin saakka. Tutustumme kuvankauniisiin keskiaikaisiin pikkukaupunkeihin, uskonpuhdistuksen synnyinpaikkaan Wittenbergiin sekä itäosan barokkikaupunkiin Dresdeniin, jota kansalliskirjailija Johann G. Herder kutsui Elben Firenzeksi. Maisemallisesti reitti on upea. Näemme viljavia vainioita, vehreitä nummia, kauniita kukkulamaisemia, vuoristoseutuja ja romanttisia jokilaaksoja viiniviljelmineen. Poikkeamme myös Saksan kauneimmaksi matkailureitiksi kutsutun Romantische Straβen varrella.
Baijerin osavaltion helmi on pieni, viehättävä Rothenburg ob der Tauber, jonka keskiaikainen vanha osa on hyvin säilynyt. Saksin osavaltion pääkaupunki, 800-vuotias Dresden, menetti loistonsa päivät talven 1945 pommituksessa, oli sitten vuosia osa Saksan demokraattista tasavaltaa ja Saksojen yhdistymisen jälkeen on restauroitu entiseen asuunsa. Dresden poikkeaa useista Saksan kaupungeista barokkiarkkitehtuurinsa ansiosta. Saksan hengellinen keskus Wittenberg sijaitsee Saksi-Anhaltin osavaltiossa Elben rannalla ja sen vanhakaupunki on kuin ulkoilmamuseo. Uskonpuhdistuksesta tulee pian kuluneeksi 500 vuotta.
M AT K AO H J E L M A
saksaa lai d asta laitaan Vehreässä Ala-Saksin osavaltiossa on kaksi ihastuttavaa pikkukaupunkia, jotka molemmat ovat olleet valtaapitävien suosiossa. Allerjoen varrella sijaitseva Celle on säilyttänyt hyvin keskiaikaisen ilmeensä ja sitä hallitsee renessanssityylinen Herttuoiden palatsi. Jo Celleä aiemmin kuninkaiden ja keisareiden asuinpaikkana toimi Harzvuoriston rinteille rakennettu Goslar. Saksan länsiosassa Rheinland-Pfalzin osavaltiossa kohtaavat Rein- ja Moseljoet, joiden laaksoja asuttivat aikoinaan myös roomalaiset. Jokilaaksot ovat kuuluisia vanhoista linnoistaan, viininviljelysalueistaan ja pienistä viinikylistään. Idyllinen Cochem levittäytyy Moselin molemmille puolille ja myös sen kaupunkikuvaan vaikuttaa läheisellä kukkulalla oleva vanha linna.
18
Perjantai: Lähtö Helsingistä Ilmoittautuminen Matka-Vekan lähtöselvityksessä Helsingin Vuosaaren Hansaterminaalissa noin 2 tuntia ennen laivan lähtöä. Tallinksiljan m/s Superfast lähtee Helsingistä klo 19. Majoittuminen hytteihin. Lauantai: Saapuminen Rostockiin Koko päivä aikaa nauttia mukavasta meripäivästä. Saapuminen Rostockiin klo 21:30. Matkanjohtaja on vastassa terminaalissa, josta jatkamme bussilla Rostockin hotelliin. (Päivän ajomatka noin 15 km.) Sunnuntai: Rostock–Celle–Goslar Päivän ensimmäinen kohteemme on Lüneburgin nummien alueella sijaitseva, Saksan kauneimmaksi kaupungiksi äänestetty Celle, jossa aika tuntuu lähes pysähtyneen. Kaupungissa on noin 500 upeasti kunnostettua puurakenteista ristikkotaloa, joista vanhimmat ovat 1200-luvulta. Ajamme edelleen kohti Harzin vuoristoaluetta Goslarin kaupunkiin, joka oli 1000-luvun alkupuolella saksalaisten kuninkaiden ja keisarien
asuinpaikka. Ovaaliin muotoon rakennuttu vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintölistalle ja sitä hallitsee historiallinen raatihuone, kirkon ja kappelin tornit sekä taidokkaasti rakennetut ristikkotalot. Majoittuminen hotelliin ja illallinen. (Päivän ajomatka noin 390 km.) Maanantai: Goslar–Koblenz–Cochem Ajamme kohti Reinin ja Moselin jokilaaksoja ja jokien liittymäkohdassa sijaitsevaa Koblenzin kaupunkia. Tätä niemenkärkeä kutsutaan nimellä Deutsches Eck, saksalainen kulma. Aikaa jää tutustua myös viehättävään vanhaankaupunkiin. Olemme nyt Moselin romanttisen jokilaakson portilla ja jatkamme edelleen Moselin rantaa myötäillen Cochemin kaupunkiin. Upeita maisemia hallitsevat jyrkkien rinteiden viiniviljelmät ja vanhat linnat. Majoittuminen hotelliin ja illallinen. (Päivän ajomatka noin 420 km.)
Tiistai: Cochem Kuvankaunista Cochemia ei suotta kehuta jokilaaksojen kauneimmaksi kaupungiksi. Idyllisen vanhankaupungin katukahvilat ja pienet viinituvat ovat vierailun arvoisia. Olemme Saksan viinialueen sydämessä ja paikalliset viinit ovat ehdottomasti maistamisen arvoisia. Päivällä teemme pienen jokiristeilyn ja upeat maisemat avautuvat uudessa valossa. Illallinen hotellissa. Keskiviikko: Cochem–Rothenburg ob der Tauber Ajamme maailmankuulun ”Romanttisen reitin” varrella sijaitsevaan Rothenburg ob der Tauberiin, joka sijaitsee Baijerin osavaltiossa. Kaupungin sanotaan olevan Saksalaisen olemuksen sydän, Romantiikan tyyssija ja Saksan historian peilikuva. Tämän vanhan frankkilaisen kaupungin muurien sisäpuolella oleva osa on säilynyt lähes muuttumattomana 30-vuotisen sodan päivistä lähtien. Se onkin yksi parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista, jossa tunnelma on kuin ulkoilmamuseossa. Majoittuminen hotelliin ja illallinen. (Päivän ajomatka noin 340 km.)
onkin virallisesti saksaksi Lutherstadt Wittenberg. Vielä tänäänkin kaupunki huokuu reformaation ja renessanssin henkeä ainutlaatuisen historiansa ansiosta. Täältä jatkamme Rostockin satamaan ja kohti mukavaa laivamatkaa Suomeen. Laivaan pääsee myöhään illalla /yöllä, minkä jälkeen majoittuminen hytteihin. (Päivän ajomatka noin 460 km.) Lauantai: Rostockista kohti Suomea M/s Superfast lähtee Rostockista yöllä klo 2. Rentouttava päivä kesäisellä Itämerellä. Sunnuntai: Saapuminen Helsinkiin Laiva saapuu Helsingin Vuosaareen klo 7.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Laivamatkat jaetussa 2 hengen B-luokan hytissä Helsinki–Rostock–Helsinki, matkaohjelman mukaiset bussikuljetukset, kiertoajelut ja jokiristeily, majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiaisella, matkaohjelman mukaiset ateriat (viisi illallista), suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta yhden hengen hytti+huone 450 €.
H OT E L L I T Rostock: Osoite: Puhelin: Internet:
Hotelli Inter City *** Herweghstrasse 51, 18055 Rostock +49 381 4950-0 www. intercityhotel.com
Goslar: Osoite: Puhelin: Internet:
Ramada Hotel Bären **** Krugwiese 11 A, 38640 Goslar +49 5321 782-0 www.ramada.de
Cochem: Osoite: Puhelin: Internet:
Hotelli Burg *** Moselpromenade 23, 56812 Cochem +49 2671 7117 /1317 www.burghotel-cochem-mosel.de
Rothenburg ob der Tauber: Hotelli Rappen *** Osoite: Vorm Würzburger Tor 6-10, 91451 Rothenburg ob der Tauber Puhelin: +49 9861 9571-0 Internet: www.hotel-rappen-rothenburg.de Dresden: Osoite: Puhelin: Internet:
Hotelli Achat *** Budapester strasse 34, 01069 Dresden +49 351 47380-0 www. achat-hotels.com
Torstai: Rothenburg ob der Tauber–Dresden Ajamme entisen Itä-Saksan puolelle Dresdenin barokkikaupunkiin. Tämä Elben jokilaaksossa sijaitseva 800-vuotias kaupunki on kokenut Saksin vaaliruhtinaiden ja kuninkaiden loistokauden, suuret Euroopan sodat ja DDR:n sosialistivallan. Kaupunki tuhoutui lähes täydellisesti kahdessa yössä toisen maailmansodan pommituksissa. Kaupunki on kunnostettu Saksojen yhdistymisen jälkeen ja palannut taas entiseen loistoonsa. Vertauskuvana tästä on Frauenkirche, joka on rakennettu kivi kiveltä uudestaan. Majoittuminen hotelliin ja illallinen. (Päivän ajomatka noin 400 km.) Perjantai: Dresden–Wittenberg–Rostock Ajamme Wittenbergiin, missä vuonna 1517 Martti Luther naulasi 95 teesiä linnankirkon eteen ja siitä tuli luterilaisen uskonpuhdistuksen syntymä- ja keskuspaikka. Kaupungin nimi
19
Linnojen ja vuorten Slovakia
Lentomatkat 16.5., 6.6., 11.7. ja 5.9.
UUTUUS! alk. 975 € Slovakian maisemaa hallitsevat huikaisevat vuorijonot ja vehreät laaksot jokineen. Maa tunnetaan myös värikkäästä kulttuuristaan, johon on vuosisatojen aikana tullut vaikutteita kaikista ympäröivistä maista. Matkamme kohokohtia ovat lukuisat linnat puutarhoineen sekä historialliset kaupungit ja puukylät. Teemme myös kevyen vaelluksen Tatravuoristossa.
M AT K AO H J E L M A Maanantai: Helsinki–Komarno–Nitra Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla viimeistään kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Aamulento Helsingistä Budapestiin. Jatkamme suomenkielisen paikallisoppaamme johdolla Komarnon kaupunkiin, jossa näemme Keski-Euroopan suurimman linnoituksen ja kuuluisan Eurooppa-aukion. Iltapäivällä tutustumme ainutlaatuiseen Kollarovon kelluvaan myllyyn ja nautimme lounaan. Nitran kaupungissa majoitumme hotelliin. toiseen UNESCO:n maailmaperintökohteeseen, Vlkolinecin kylään, jossa on säilyneenä upeaa slovakialaista puurakentamista. Matka jatkuu pitkin Liptovin laaksoa ohi suuren Liptovska Maran tekojärven. Matkalla näemme Tatran vaikuttavimmat huiput. Majoitumme hotelliin Popradissa ja teemme kävelyretken Spišská Sobotan keskiaikaiseen kaupunginosaan. Torstai: Vaellusretki Popradista Teemme retken Slovakian korkeille Tatroille Hrebienokiin. Parin tunnin helppo vaellus Zamkovn vuoristomajalle ja paluumatkalla lounas Stara Lesnan kylässä.
20
Tiistai: Retkipäivä Nitrasta käsin Aamiaisen jälkeen ajamme Drazovcen kylään, jossa näemme Slovakian vanhimman kivikirkon ja Mlynanyn kasvitieteellisen puutarhan. Nautimme lounaan Zlate Moravcessa ja vierailemme Euroopan biisoneita suojelevalla tarhalla. Paluu Nitraan, jossa iltakävely kaupungin pyhiinvaelluskukkulalla.
Perjantai: Retkipäivä Popradista käsin Tutustumme Kezmarokissa puurakenteisiin luterilaisiin kirkkoihin ja Levocassa goottilaiseen kirkkoon, jossa on maailman korkein puualttari. Lounaan jälkeen jatkamme Spin linnaan, joka on Keski-Euroopan suurin linnoitus. Matkalla kuulemme Slovakian historiasta ennen unkarilaisaikaa ja keskiaikaisten linnojen valtiaista. Paluu Popradiin, jossa voit virkistäytyä Aquacitykylpylässä.
Keskiviikko: Nitra–Banska Stiavnica– Vlkolinec–Poprad Matkamme jatkuu yli Stiavnice Vrhyn kukkuloiden Banska Stiavnicaan, joka on UNESCO:n maailmanperintökohteeksi valittu kaivoskaupunki. Tutustumme kaupunkiin, minkä jälkeen on aikaa kahvikupposelle raatihuoneen aukiolla. Matkalla pohjoiseen pysähdymme lounaalle Zvolenin kaupungin lähellä viihtyisässä majatalossa. Ajettuamme Tatravuoriston ja Fatrojen laakson halki, pysähdymme
Lauantai: Poprad– Kralova Hola–Rimavska Sobota–Helsinki Popradista ajamme Kralova Hola -vuoren juurelle, missä tutustumme lehmänkellomuseoon ja ikiaikaisiin hirsitaloihin. Muranin ylängöllä ihailemme upeita maisemia maailman korkeimmalta rauniolinnalta. Kuulemme tarinoita linnan ryöväriruhtinaista ja sotapääliköistä ja nautimme lounaan linnan lähellä sijaitsevassa majatalossa. “Goottilaista tietä“ ajamme Rimavska Sobotan viehättävään
pikkukaupunkiin ja sieltä edelleen Budapestin lentoasemalle. Iltalento Helsinkiin.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Malevin reittilennot Helsinki–Budapest–Helsinki, hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, matkaohjelman mukaiset bussimatkat ja kiertoajelut, puolihoitoateriat ohjelman mukaisesti, sisäänpääsymaksut ohjelmassa mainittuihin kohteisiin ja suomenkielisen paikallisoppaan palvelut.
H OT E L L I T Nitra: Osoite: Puhelin: Internet:
Hotelli Atrium *** Štefánikova 8, 94901 Nitra +421 37 652 3790 www. hotelatriumnitra.sk
Poprad: Hotelli Sobota *** Osoite: Kežmarská 988/15, 05801 Poprad Puhelin: +421 52 466 3121 Internet: www.hotelsobota.sk
Lentomatkat 6.6., 4.7., 18.7. ja 5.9.
Alppien postikorttimaisemat UUTUUS! alk. 1395 € loistostaan, joka muuttuu vuodenaikojen myötä. Saari oli aikanaan ränsistynyt linnan puisto, mutta Ruotsin kreivi Bernadotte kunnosti sen lumoavaksi puutarhaksi, jolle vastinetta tuskin maan päältä löytyy. Saaren pitää kukkivana noin 800 puutarhuria. Paluu Bregenziin ja illallinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 150 km.) Sunnuntai: Bregenz–München–Helsinki Ajamme Saksan puolelle Baijerin pääkaupunkiin Müncheniin, joka uhkuu vaurautta ja historiallista loistoa. Kaupungin keskipiste on Marienplatz, sen reunustalla sijaitseva raatihuone sekä sieltä lähtevät kävelykadut. Lento Münchenistä Helsinkiin, jonne saapuminen noin klo 22. (Päivän ajomatka noin 230 km.)
Satumainen matkamme vie neljän maan majesteettisiin maisemiin. Alppien huimat huiput ja järvialueet laaksoineen sekä kuvaukselliset alppikylät ja legendaariset kaupungit tekevät vaikutuksen.
M AT K AO H J E L M A Maanantai: Helsinki–Füssen Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Aamulento Müncheniin, josta lähdemme kohti Saksan Alppeja. Vierailemme ensiksi Neuschwansteinin linnassa. Walt Disney käytti linnaa esikuvana prinsessa Ruususen tarinassa ja nykyään se on Saksan suosituin nähtävyys. Linnan rakennutti Baijerin mielisairas kuningas Ludvig II 1800-luvun lopulla upealle paikalle korkealle kukkulalle. Pienen ajomatkan jälkeen olemme Saksan Romanttisen tien eteläpäässä, yhdessä sen kauneimmista kaupungeista. Füssen omaa yli 700vuotisen historian ja sen vanhakaupunki on rakennettu kukkulalle Lechjoen varteen. Kaupungin upeimpia nähtävyyksiä on barokkityylinen luostari ja vanhankaupungin kävelykaduilla on tunnelmallisia ravintoloita. Majoittuminen Füssenissä. Illallinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 160 km.) Tiistai: Füssen–Innsbruck–St. Anton Ajamme Itävallan puolelle Tirolin pääkaupunkiin Innsbruckiin, jota kutsutaan myös ”Alppien pääkaupungiksi”. Tätä Innjoen varrella sijaitsevaa kaupunkia ympäröi kaunis vuoristomaisema. Barokkityylisen vanhankaupungin kävelykaduilla on paljon nähtävää ja paikalliset suklaaherkut vievät kielen mennessään. Tunnetuimmat nähtävyydet ovat Hofburgin keisarillinen palatsi sekä Goldenes Dachl -rakennus, jonka kattoa koristaa noin 3000 tulessa kullattua kuparitiiltä. Täältä matkaammme kohti Arlbergin vuoristoaluetta, jonka rinteillä 1300 metrin korkeudessa sijaitsee St. Antonin viehättävä pieni tirolilaiskaupunki. Kaupunki on tunnettu hiihtokeskus ja siellä järjestetään vuosittain alppihiihdon maailman
cup -kilpailu. Se on kuitenkin säilyttänyt myös alkuperäisen ja aidon tunnelmansa. Majoittuminen St. Antonissa. Illallinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 220 km.) Keskiviikko: St. Anton (retkipäivä Alpeilla) Päivän teema on kuuluisa ”Silvretta Hochalpenstrasse”, alppitie, joka nousee kahteen kilometriin. Kulisseina lumihuippuisia vuoria ja kristallinkirkkaita vuoristojärviä. Paluu St. Antoniin ja illallinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 120 km.) Torstai: St. Anton–Liechtenstein–Luzern Ajamme aluksi Euroopan neljänneksi pienimpään maahan, Liechtensteinin ruhtinaskuntaan, joka sijaitsee ainutlaatuisella paikalla Reinin varrella keskellä Alppeja. Päivän kolmas maamme on Sveitsi. Saavumme Luzernin kaupunkiin kauniissa Vierwaldstätterseen rantamaisemissa. Luzernin sanotaan olevan Sveitsin kaupungeista kaunein, suosituin ja sveitsiläisin. Kaupungin symboli on Reussjoen ylittävä 1300-luvulla rakennettu katettu puusilta, joka on Euroopan vanhin. Tärkeimmät nähtävyydet ovat hyvin säilyneessä vanhassakaupungissa. Kaupungista avautuu näkymä Pilatus-vuorelle ja luonnonkauniille järvialueelle. Majoittuminen Luzernissa. Illallinen hotellissa. (Päivän ajomatka n. 240 km.) Perjantai: Luzern–Bregenz Aamulla nousemme köysihissillä ylös mahtavan Pilatusvuoren huipulle, aina 2132 metrin korkeuteen. Täältä voi kirkkaalla säällä nähdä jopa 73 alppihuippua. Jatkamme Bodenjärven Itävallan puoleiselle rannalle. Lumoavan kaunis järvi sijaitsee postikorttimaisemissa Sveitsin, Saksan ja Itävallan rajalla, jolle leimaa antavat Alpit, mutta ilmasto on kesällä lähes välimerellinen. Alue on tunnettu myös laadukkaista viineistään. Majoittuminen hotelliin idyllisessä Bregenzin rantakaupungissa. Illallinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 200 km.) Lauantai: Bregenz–Mainau–Bregenz Pieni Mainaun saari on maailmankuulu kukka-
H I N TA A N S I S Ä LT YY Finnairin lennot Helsinki–München–Helsinki turistiluokassa, hotellimajoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiaisella, kuusi illallista, matkaohjelman mukaiset bussikuljetukset, kiertoajelut ja sisäänpääsymaksut ja suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta yhden hengen huone.
H OT E L L I T Saksa /Füssen: Hotelli Luitpoldpark **** Internet: www.luitpoldpark-hotel.de Itävalta /St. Anton lähtö 6.6.: Sporthotel St. Anton *** Internet: www.sporthotel-st-anton.at Itävalta /St. Anton muut lähdöt: Hotelli Alpenhof *** Internet: www.alpenhof-stanton.at Sveitsi /Luzern lähtö 18.7.: Grand Hotel Europa *** Internet: www.europe-luzern.ch Sveitsi /Luzern muut lähdöt: NH Hotel Luzern *** Internet: www.nh-hotels.com Itävalta /Bregenz: Hotelli Schwärzler **** Internet: www.hotelschwaerzler.at
21
Royal Caribbean Vision of the Seas
Itämeren kierros ja Norjan vuonoristeily H Y VÄ T I E TÄ Ä • Risteilyä varten tarvitaan jokaiselta matkustajalta henkilötietolomake ja kopio passin tietosivusta. Kaikilla tulee olla vähintään kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen voimassa oleva passi ja Itämeren-risteilyllä myös Venäjän viisumi. Viisumia ei tarvita, jos osallistuu Matka-Vekan retkelle tai laivayhtiön järjestämälle englanninkieliselle retkelle. • Laivalla palvelukieli on pääasiassa englanti. Mukana myös ruotsinkielistä henkilökuntaa. Matka-Vekan matkalla on suomalainen matkajohtajamme mukana koko risteilyn ajan. • Laivalla käytettävä valuutta on USD. Laivalla jokaiselle asiakkaalle luodaan oma Sea Pass -tili, jota varten tarvitaan luottokortti. Mikäli luottokorttia ei ole tai sitä ei haluta käyttää, voi maksaa myös käteisellä. Käteisellä maksettaessa laivan vastaanottoon jätetään käteispantti joko euroissa tai USD-dollareina. • Laivan sähkövirta on 110/120. Hyteissä on hiustenkuivaajat. Laivalla on tarjolla maksulliset pesulapalvelut ja silitys. HUOM! Suosittelemme sähkölaitteiden pakkaamista matkatavaroiden joukkoon, ei käsimatkatavaroihin. • Laivalle ei ole luvallista tuoda silitysrautaa, kynttilöitä, kahvin- tai vedenkeitintä, sähkömuuntajaa, paloherkkiä aineita, räjähteitä, kuten ilotulitteita, jääkiekkomailoja, laittomia huumeita, alkoholia, rulla- tai surflautoja. • Risteilyn hintaan sisältyvät aamiainen, lounas ja päivällinen ( juomat eivät sisälly). Ruokasalissa on kaksi kattausta. Jos suosit jompaa kumpaa vaihtoehtoa, pyydämme ottamaan tämän esiin jo varausvaiheessa. Myös mahdolliset ruokavaliot ja allergiat on hyvä kertoa matkavarauksen yhteydessä. • Kaikilla laivoilla jätetään tarjoilu- ja hyttihenkilökunnalle tippiä. Tipin suuruus on 10 dollaria jokaista risteilypäivää ja henkeä kohden ja se kattaa ravintola- ja hyttihenkilökunnan. Matka-Vekan kautta tehdyissä varauksissa risteilymatkan perushintaan sisältyvien palveluiden tipit on sisällytetty matkan hintaan. 15 %:n palvelumaksu lisätään kaikkiin laivalla ostettujen juomien ja kauneus- ja terveyspalveluiden ostojen kuitteihin ja laskutetaan automaattisesti Sea Pass -tililtä.
Karibialainen risteilyalus vie Sinut kesällä 2011 Itämeren mielenkiintoisiin kaupunkeihin ja Norjan mahtaviin vuonomaisemiin. Tasokkaalla laivalla nautit hyvästä palvelusta ja monipuolisesta ohjelmasta. Risteilyesittelyt seuraavalla aukeamalla.
• Laivalla on lääkäriasema, jossa työskentelee yksi lääkäri ja ainakin yksi sairaanhoitaja. Laivayhtiö veloittaa laivan lääkäripalveluista, joten suosittelemme, että jokaisella matkustajalla on voimassa oleva sairaus- ja/tai matkavakuutus, joka korvaa hoidon.
Kysy lisää matkatoimistostasi tai lue sivuilta www.matkavekka.fi.
23
Itämeren kierros
Royal Caribbean Itämeren risteily 17.7., 24.7. ja 31.7.
UUTUUS! alk. 1260 € Koe Karibian tunnelmia Itämerellä! Vietä viihdyttävä täyden palvelun loma upealla aluksella ja vieraile viidessä merellisessä kaupungissa. Vision of the Seas -loistoristeilijä kuljettaa Sinut uljaaseen Pietariin, hurmaavaan Riikaan, Puolan Kolmoiskaupunkiin, Gotlannin viehättävään Visbyyn ja trendikkääseen Tukholmaan, josta kotimatka Helsinkiin taittuu Silja Linen laivalla. Karibialaisella aluksella tunnet olevasi kaukana saman tien, kun astut laivaan! ”Uiva lomahotelli” vie Sinut Helsingistä tasokkaalle merimatkalle viiteen pitkän historian ja elinvoimaisen nykypäivän omaavaan kaupunkiin, jotka kaikki ovat erilaisia. Pietari Suuren toimesta 1700-luvun johtavat eurooppalaiset arkkitehdit loihtivat loistokkaan ”Venäjän läntisen näyteikkunan”, josta tuli yksi maanosamme kauneimmista kaupungeista.
M AT K AO H J E L M A Lauantai: Lähtö Helsingistä Laiva lähtee Helsingistä klo 18 kohti Pietaria. Sunnuntai: Pietari Saavumme Pietariin aamulla klo 7. Laivan aamiaisen jälkeen on mahdollisuus kiertoajeluun Pietarissa (lisämaksusta). Lähtö Pietarista merelle klo 24. Maanantai: Päivä merellä Päivä merellä aikaa nauttia laivan palveluista.
Latvian pääkaupunki Riika, ”Baltian Pariisi”, oli keskiajalla huomattava hansakaupunki; vanhat korttelit mukulakivikatuineen ovat tänäkin päivänä kaupungin sydän. Puolassa rantaudumme ns. Kolmoiskaupungin alueelle, jonka satamana toimii Gdynia ja virikkeellisenä keskuksena monivaiheisesta historiastaan tunnettu Gdansk. Ruotsin kesäinen lomasaari Gotlanti tunnetaan Ruusujen saarena, jonka ihastuttavaan Visbyn pikkukaupunkiin laskemme ankkurin ennen viimeistä risteilysatamaamme Tukholmaa.
V isi o n o f the se a s Matka on paljon muutakin kuin mielenkiintoisia kaupunkeja. Kesäinen Itämeri tarjoaa kauniita maisemia ja Royal Caribbean Cruise Line -varustamon tasokkaalla laivalla nautit hyvästä palvelusta ja monipuolisesta ohjelmasta. Aurinkokansi, uima-altaat, elokuvateatteri, kuntosali, kylpyläpalvelut... aika kuluu rattoisasti myös merellä. Lue lisää viereiseltä sivulta.
24
Tiistai: Riika Saavumme Riikaan klo 7. Aamiaisen jälkeen on mahdollisuus kiertoajeluun Riiassa (lisämaksusta). Riiasta matka jatkuu kohti Puolaa klo 16:30.
Keskiviikko: Gdynia Laiva saapuu klo 11 Gdanskiin /Gdyniaan, jossa on mahdollisuus kiertoajeluun (lisämaksu). Risteily jatkuu klo 18. Torstai: Visby Laiva saapuu Visbyhyn klo 9. Mahdollisuus kiertoajeluun (lisämaksu). Laiva lähtee kohti Tukholmaa klo 18. Perjantai: Tukholma Risteily päättyy Tukholmaan, jonne saavumme klo 7. Aamiaisen ja laivasta poistumisen jälkeen kiertoajelu Tukholmassa. Kotimatka Silja Linen laivalla Helsinkiin alkaa klo 17. Lauantai: Saapuminen Helsinkiin Laiva saapuu Helsinkiin klo 9:55.
H I N TAA N S I S Ä LT YY Roayl Caribbeanin risteily Helsinki–Pietari– Gdynia–Visby–Tukholma jaetussa 2 hengen hytissä täysihoidolla, laivan runsas vapaa-ajan ohjelma, risteilymatkan perushintaan sisältyvien palveluiden tipit Vision of the Seas -aluksella, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut, kiertoajelu Tukholmassa, laivamatka Tukholma– Helsinki jaetussa 2 hengen A-luokan hytissä Slija Linella. Lisämaksusta ruokajuomat sekä kiertoajelu Pietarissa, Riiassa, Gdyniassa ja Visbyssä.
H Y vä tietää risteilystä Sivulle 23 olemme keränneet tietoa mm. matkustusasiakirjoista, valuutasta ja monesta muusta risteilyyn liittyvästä asiasta. Tutustu!
Royal Caribbean Norjan vuonoristeily 3.5. ja 29.5.
Norjan vuonoristeily UUTUUS! alk. 1150 € kuten Amalieborgin linnan, Marmorikirkon ja Pieni merenneito -patsaan. Iltapäivällä kuljetus lentoasemalle ja lento Helsinkiin.
H I N TAA N S I S Ä LT YY Reittilennot Helsinki–Kööpenhamina–Helsinki, kuljetus Kööpenhaminan lentoasemalta satamaan ja takaisin, risteily jaetussa 2 hengen hytissä, täysihoito koko risteilyn ajan, laivan runsas vapaa-ajan ohjelma, kiertoajelu Kööpenhaminassa, risteilymatkan perushintaan sisältyvien palveluiden tipit, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta ruokajuomat sekä laivayhtiön järjestämät kansainväliset retket Bergenissä ja Geirangerissa.
visi o n o f the se a s – lo istava lo m a risteilijä Lähde Karibian loistoristeilijällä maailman kauneimpiin maisemiin! Nautit kiireettömistä päivistä upealla laivalla ja tutustut unohtumattoman kauniisiin kohteisiin. Tuhatvuotinen Bergen on kautta historiansa kuulunut Norjan tärkeimpiin satamakaupunkeihin. Hansa-ajan historia näkyy kaupungin kaduilla ja kortteleissa edelleen. Merenrannan hauskat ja värikkäät puutalot tekevät Bergenistä viihtyisän. Unescon maailmanperintökohteeksi valittu Geiranger-vuono on uskomaton näky. Saapuminen Geirangeriin on jo elämys sinänsä; huikaiseva laivamatka pitkin kapeaa vuonoa, lumihuippuisten tuntureiden ympäröimänä.
M AT K AO H J E L M A
Rosenkrantz-torni, Bergen Aquarium sekä monet kirkot ja galleriat. Bergenissä on viihtyisiä kahviloita, joissa vieras tuntee heti itsensä tervetulleeksi. Laivamatka jatkuu klo 19. 4. päivä: Geiranger Saavumme Geirangeriin klo 10. Geirangeria pidetään yhtenä maailman kauneimmista vuonoista. Tunturit kehystävät vuonojen kirkasta vettä ja korkeilta kallioilta valuu useita vesiputouksia. Mahdollisuus osallistua lisämaksullisille retkille tai poiketa omatoimisesti Geirangerin kylään. Laiva lähtee klo 18 kohti Kööpenhaminaa. 5. päivä: Päivä merellä Päivä merellä aikaa nauttia laivan palveluista. 6. päivä: Kööpenhamina–Helsinki Laiva saapuu Kööpenhaminaan klo 7. Aamupäivällä tutustumme kiertoajelulla Kööpenhaminaan. Näemme kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä
Royal Caribbean Cruise Line -varustamon tasokkaalla laivalla nautit hyvästä palvelusta ja monipuolisesta ohjelmasta. Vision-aluksilla on aivan oma luonteensa ja tyylinsä, johon kuuluvat valoisat atriumit ja valkoiset marmoriportaat. Teemaravintolat ja -baarit, kasino, uima-altaat, aurinkokannet, keskusaukio ja muun muassa minigolf-rata takaavat, että laivalla riittää palveluja ja tapahtumia aamuvarhaisesta yömyöhään. Laivalla on lisäksi kylpylä- ja kuntosaliosasto, kiipeilyseinä, useita liikkeitä, elokuvateatteri sekä teatteri show-esityksineen. Lue lisää www.royalcaribbean.fi
H Y vä tietää risteilystä Sivulle 23 olemme keränneet tietoa mm. matkustusasiakirjoista, valuutasta ja monesta muusta risteilyyn liittyvästä asiasta. Tutustu!
1. päivä: Helsinki–Kööpenhamina Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Lento Helsingistä Kööpenhaminaan. Kuljetus satamaan ja puolen päivän jälkeen majoittuminen hytteihin. Laiva lähtee Kööpenhaminasta merelle klo 17. 2. päivä: Päivä merellä Kiireetön päivä aikaa nauttia merimatkasta, laivan monipuolisesta ohjelmasta ja runsaista aterioista. 3. päivä: Bergen Saavumme Bergeniin klo 7. Päivä aikaa tutustua kaupunkiin omatoimisesti tai lähteä opastetuille retkille. Bergenin kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat vanha satamaalue Bryggen, värikäs kalatori, keskiaikainen
25
Norjan kiertomatkat
Hurtigruten Lofootit Vuonojen Norja
Hurtigruten
Hurtigruten-risteily 18.4., 9.6., 2.7., 4.8. ja 6.9.
Hinta alk. 1885 € 4. päivä: Reitti kulkee halki Vesterålenin ja Lofoottien ainutlaatuisten saariryhmien. Kapeita salmia ja jyrkkiä vuorenseinämiä; tämä on monien mielestä koko matkan komein osuus! 5. päivä: Ylitämme napapiirin ja ohitamme tarunhohtoiset Seitsemän Sisarusta -tunturit. Päivän viimeinen satama on Rørvik. 6. päivä: Aamiaisaikaan saavumme Trondheimiin, jossa on mahdollisuus tutustua Norjan suurimpaan keskiaikaiseen kirkkoon. Illansuussa laiva poikkeaa ihastuttavassa ruusujen kaupungissa Moldessa ja saapuu puolen yön aikaan Ålesundin jugend-kaupunkiin. 7. päivä: Bergen–Helsinki Nautimme vielä merimatkasta Vestlandetin kauniissa maisemissa. Ohitamme Sognevuonon suun ja saavumme Bergeniin klo 14:30. SAS:n lento Kööpenhaminan kautta Helsinkiin. Jouluristeily lähtö 19.12. alk. 1690 €.
Hurtigruten on Norjan kuvankaunista länsirannikkoa pitkin kulkeva laivalinja, joka on Norjan kiemuraisiin maanteihin verrattuna sutjakka reitti tutustua maan vaihteleviin maisemiin. Näköalaravintolasta ja hytin ikkunasta voit kiireettömästi ihailla lumihuippuisia tuntureita, kirkkaita vuonoja, idyllisiä kalastajakyliä ja vilkkaita kaupunkeja. Maisemat vaihtuvat päivittäin pienistä kalastajayhdyskunnista suuriin kaupunkeihin ja avomerestä kapeisiin salmiin. Reitin varrella on lukuisia pysähdyspaikkoja, joista käsin voi valintansa mukaan joko lähteä lisämaksullisille retkille tai tutustumaan norjalaiseen elämänmenoon omin päin. Matkan hintaan sisältyy täysihoito laivalla.
M AT K AO H J E L M A 1. päivä: Helsinki–Ivalo Ilmoittautuminen lähtöselvityksessä Helsinki-Vantaan lentoasemalla kaksi tuntia ennen koneen lähtöä. Finnairin lento Helsingistä Ivaloon, jossa majoitumme hotelliin. Yhteinen päivällinen hotellissa. 2. päivä: Ivalo–risteilylaiva Bussikuljetus Kirkkoniemeen, josta Hurtigrutenin laiva lähtee klo 12:45. Ylitettyään Varanginvuonon laiva poikkeaa Vardøssa. Mahdollisuus tehdä omatoimiretki Vardøhusin linnoitukseen. 3. päivä: Aamulla saavumme Honningsvågiin, josta matka jatkuu Hammerfestiin. Reilu tunti aikaa jaloitteluun maailman pohjoisimmassa kaupungissa. Hammerfestin jälkeen ylitämme Lopphavetin, ja juuri ennen keskiyötä saavumme Tromssaan.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Reittilennot Helsinki–Ivalo ja Bergen–Helsinki, lentokenttäkuljetukset Ivalossa ja Bergenissä, hotellimajoitus Ivalossa jaetussa kahden hengen huoneessa puolihoidolla, bussikuljetus Ivalo–Kirkkoniemi, risteily Kirkkoniemi–Bergen jaetussa kahden hengen ikkunallisessa hytissä täysihoidolla (aamiainen, lounas, päivällinen), suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta retket. Huomioi matkan poikkeukselliset peruutusehdot hinnaston s. 23.
H OT E L L I Ivalo: Hotelli Ivalo *** Osoite: Ivalontie 34, 99800 Ivalo Puhelin: 016-688 111 Internet: www.hotelivalo.fi
27
Lofootit
Bussimatkat kesä-elokuussa
Hinta alk. 605 € Kesäiset bussimatkamme Lofoottien satumaiseen saarivaltakuntaan tarjoavat huikaisevia maisemia. Kuljemme halki saariston ja näemme myös Ruotsin Lapin komeimmat maisemat. Kuusi päivää täynnä elämyksiä! Lofootit ja sen pohjoispuolelle levittäytyvä Västerålen tarjoavat vaikuttavia näkymiä: teräväkärkisiä lumihuippuisia tuntureita, kristallinkirkkaita vuonoja, vehreitä laaksoja, rauhallisia lahdenpoukamia ja idyllisiä kalastajakyliä. Näihin ainutlaatuisiin maisemiin ja omaa luokkaansa olevaan valoon ovat ihastuneet myös monet taiteilijat kautta maailman.
M AT K AO H J E L M A Maanantai: saapuminen Kemiin Lähdemme aikataulun mukaan bussilla kohti pohjoista. Saavumme illansuussa Kemiin, jossa majoitumme hotelliin. Tiistai: Kemi–Bjerkvik Ajamme Kiirunaan, jossa tutustumme Gustaf Wichmanin piirtämään kirkkoon. Kiirunan kirkko valittiin aikanaan Ruotsin kauneimmaksi rakennukseksi. Riksgränsenin tuntureiden jälkeen ylitämme Norjan rajan ja maisemat muuttuvat entistä jylhemmiksi. Majoittuminen vuonon rannalla sijaitsevaan hotelliin Bjerkvikissa. (Päivän ajomatka noin 530 km.) Keskiviikko: Bjerkvik–Svolvær Ajamme Lofooteille uutta tietä ja tunnelia pitkin. Kulkiessamme halki Västerålenin ja Lofoottien saariston näemme alppimaisia tuntureita, kristallinkirkkaita vuonoja ja pieniä kalastajakyliä. Tutustumme Henningsværin kalastajakylään ja majoitumme hotelliin Svolværissa. Nautimme yhteisen päivällisen, jonka jälkeen on iltakävelyllä aikaa tutustua Svolværin idylliseen keskustaan ja kalasatamaan. (Päivän ajomatka noin 245 km.) Torstai: Svolvær–Arjeplog Aamiaisen jälkeen laivamatka Svolværista Skutvikiin vie meidät
takaisin mantereelle. Vuonojen ja tuntureiden reunustamaa tietä ajamme Fauskeen, josta jatkamme edelleen Ruotsin puolelle Arjeplogiin. Majoittuminen hotelliin ja päivällinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 400 km.) Perjantai: Arjeplog–Oulu Tutustumme Arjeplogin Hopeamuseoon, jonka huikeat kokoelmat ovat tohtori Einar Wallquistin elämäntyö. Jatkamme Arvidsjaurin ja Haaparannan kautta Ouluun, jossa majoitumme hotelliin. (Päivän ajomatka noin 500 km.) Lauantai: lähtö Oulusta Kotimatka sujuu joko Pohjanmaan tai Keski-Suomen kautta Tampereelle ja edelleen Helsinkiin. Lähtöpäivät 13.6., 27.6., 4.7., 11.7., 18.7. ja 1.8..
B U S S I A I K ATAU LU Lähtö Helsingistä klo 06:15. Tampereelta matka jatkuu joko Seinäjoen tai Jyväskylän kautta Ouluun. Lisätiedot hinnastossa.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa (5 yötä), aamiaiset hotelleissa, kaksi päivällistä, ohjelman mukaiset bussimatkat ja kiertoajelut; myös bussiaikataulun mukainen kuljetus lähtöpaikkakunnalta Kemiin ja takaisin, lauttamatka Svolvær–Skutvik, sisäänpääsymaksut ohjelmassa mainittuihin kohteisiin, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
H OT E L L I T Kemi: Osoite: Puhelin: Internet:
Cumulus Kemi *** Hahtisaarenkatu 3, 94100 Kemi 016-22 831 www.cumulus.fi
Bjerkvik: Viking Hotel Bjerkvik *** Osoite: Trollvikveien 18, NO-8530 Bjerkvik Puhelin: +47-76-963 090 Internet: www.vht.no Svolvær: Osoite: Puhelin: Internet:
Norlandia Vestfjord Hotell *** Havna, NO-8300 Svolvær +47 76 07 08 70 www.vestfjord.norlandia.no
Arjeplog: Hotell Lyktan ***Osoite: Lugnetvägen 4, SE-930 90 Arjeplog Puhelin: +46-961-612 10 Internet: www.hotellyktan-arjeplog.se Oulu: Osoite: Puhelin: Internet:
28
Cumulus Oulu *** Kajaaninkatu 17, 90100 Oulu 08-882 71111 www.cumulus.fi
Vuonojen Norja
Laiva-bussimatkat kesä-elokuussa
Hinta alk. 565 € Ottan ja Lillehammerin ohi Hamariin, jossa majoitumme hotelliin. Illallinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 380 km.) Lauantai: Hamar–Tukhoma Aamiaisen jälkeen alkaa kotimatka. Päivän kuluessa ajamme Tukholmaan, josta Viking Linen laiva lähtee kohti Turkua. (Päivän ajomatka noin 540 km.) Sunnuntai: Saapuminen Turkuun aamulla. Lähtöpäivät 7.6., 14.6., 28.6., 5.7., 12.7., 19.7. 26.7., 2.8. ja 9.8. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Laivamatkat Turku–Tukholma–Turku jaetussa kahden hengen hytissä, hotellimajoitus jaetussa kahden hengen huoneessa, aamiaiset hotelleissa, kaksi illallista, ohjelman mukaiset bussimatkat ja kiertoajelut, lauttamatkat Norjassa, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta liityntäkuljetukset kotimaassa, ateriat matkan aikana (hotelliaamiaiset ja kaksi illallista sisältyvät hintaan).
Lähde maailman kauneimmiksi mainittuihin maisemiin, jylhien vuonojen ja kristallinkirkkaitten vetten äärelle! Reitin varrella Norjan maalaukselliset maisemat vaihtelevat kirsikkapuiden koristamasta Hardanger-vuonosta Jotunheimenin lumihuippuisiin tuntureihin. Yksi matkan kohokohdista on huikaisevan kaunis Nærøyfjord – Unescon maailmanperintökohde, jota voimme ihailla unohtumattomalla laivamatkalla.
M AT K AO H J E L M A Tiistai: Lähtö Turusta Kokoontuminen Viking Linen Turun terminaalissa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2. krs) tuntia ennen laivan lähtöä. Nousemme Tukholmaan lähtevään iltalaivaan. Keskiviikko: Tukholma-Hønefoss Saavumme Tukholmaan aamulla. Ajamme Örebron ja Karlstadin kautta Osloon, jossa teemme pienen kiertoajelun ja tutustumme Vigelandin puistoon. Yövymme idyllisessä Hønefossin pikkukaupungissa. (Päivän ajomatka noin 515 km.) Torstai: Oslo–Vossestrand Lähdemme kohti Norjan kauneimpia vuonoalueita. Ajamme Hallingdaljokea seuraillen Goliin ja sieltä edelleen Geilon kautta Hardanger-vuonon rannalle. Matkalla näemme Vøringvossin, yhden Norjan mahtavimmista putouksista. Vuonon ylitämme lautalla Brimnesistä Bruravikiin. Hardanger-vuonon ympäristöä sanotaan Norjan puutarhaksi, sillä leudon ilmaston ansiosta alueella kasvaa mm. luumu- ja kirsikkapuita. Lauttamatkan jälkeen ajamme Vossin kautta Vossestrandiin, jossa yövymme ja nautimme yhteisen illallisen hotellissa. (Päivän ajomatka n. 390 km.) Perjantai: Vossestrand–Hamar Ajamme Gudvangeniin, josta alkaa huikaiseva laivamatka pitkin Nærøy-vuonoa, joka on vuonojen kuninkaan Sognen sivuhaara. Kahden tunnin laivamatkan jälkeen saavumme Kaupangeriin, josta jatkamme bussilla kohti Lomia. Mahtava maisematie vie halki Norjan korkeimman tunturialueen, Jotunheimenin. Lomista matka jatkuu
H OT E L L I T Hønefoss: Quality Hotel Ringerike *** Osoite: Kongensgate 3, 3510 Hønefoss Puhelin: +47 32 17 16 20 Internet: www. choicehotels.no Vossestrand: Osoite: Puhelin: Internet:
Vossestrand Hotel *** 5713 Vossestrand +47 56 52 27 30 www.vossestrand-hotel.no
Hamar: Osoite: Puhelin: Internet:
Scandic Hotel Hamar *** Vangsveien 121, 2318 Hamar +47 21 61 40 00 www.scandic-hotels.com
29
Ruskamatkat
Ivaloon ja J채채meren rannalle
Kuva: Petri Turunen
Bussimatkat Suomi & Norja 2.9., 13.9. ja 23.9.
Ruskamatkat Lappiin UUTUUS! alk. 615 € 6. päivä: Lähtö Kuusamosta Kotimatka sujuu joko Pohjanmaan tai Keski-Suomen kautta Tampereelle ja edelleen Helsinkiin.
H I N TA A N S I S Ä LT YY
Kuva: Petri Turunen
Hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa (5 yötä), puolihoitoateriat (aamiaiset ja päivälliset hotelleissa), matkaohjelman mukaiset bussimatkat, retket Jäämeren rannalle ja Inarinjärvelle paikallisen oppaan johdolla, sisäänpääsymaksut ohjelmassa mainittuihin kohteisiin.
Lapin ruska on elämys, joka jokaisen on itse koettava. Maaruskan hehkuvat värisävyt ja puiden punakeltainen loisto luovat silmiä hivelevän värien kirjon. Matkamme vie ohi Napapiirin aina Jäämeren mahtaviin maisemiin. Norjan puolella tutustumme mm. pyhiin saamelaispaikkoihin ja suomalaisten perustamaan kauniiseen Pykeijan kylään. Risteilemme Inarijärvellä, teemme vaellusretken Pielpajärven erämaakirkkoon, tutustumme Alarieston lappiaiheeseen taiteeseen, näemme myös Kemijärven ja Kuusamon maisemia – ja paljon muuta, tutustu matkaohjelmaan!
M AT K AO H J E L M A 1. päivä: Saapuminen Kemiin Lähdemme aikataulun mukaan bussilla kohti pohjoista. Saavumme illansuussa Kemiin, jossa majoitumme hotelliin. Päivällinen hotellissa. 2. päivä: Kemi–Ivalo Ajamme Kemistä Napapiirille, jossa poikkeamme Joulupukin pajakylässä. Ennen Ivaloon saapumista ihailemme Kaunispäältä avautuvia tunturimaisemia. Ivalossa majoittuminen hotelliin ja päivällinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 400 km.)
b u ssiaikatau lu Lähtö Helsingistä klo 06:15. Tampereelta matka jatkuu joko Seinäjoen tai Jyväskylän kautta Ouluun. Lisätiedot hinnastossa. 4. päivä: Inarinjärvi ja erämaakirkko Suuntaamme matkamme Inarijärven rannalle ja nousemme M/S Inari-alukseen. Tunnin risteilyn jälkeen rantaudumme ikivanhalle uhrisaarelle Ukonkivelle, jonka jälkeen risteilemme kohti Pielpavuonon satamaa. Matkalla ohitamme vanhan hautausmaasaaren, jossa vieläkin on nähtävissä puuristejä. Vaellamme Pielpajärven erämaakirkkoon, joka on suoranainen helmi. Vaellusmatkaa on noin 4 km suuntaansa. Kirkkokentällä nautimme retkieväistä ja hartaasta tunnelmasta sekä kuulemme kirkon vaiherikkaasta historiasta. Paluumatkalla käymme Tuulispään tunturin laella, josta näemme Inarijärven koko komeudessaan. (Päivän ajomatka noin 80 km.) 5. päivä: Ivalo–Kuusamo Ajamme Ivalosta Sodankylään, jossa tutustumme Andreas Alarieston taiteeseen. Lapin maisemat, kertomukset ja perinteet elävät voimakkaina maalauksissa, joihin tutustumme museo-galleria Alariestossa. Taivaan tulet -sarjasta tutun Kemijärven ja Rukatunturin kautta ajamme Kuusamoon, jossa majoitumme hotelliin ja nautimme päivällisen. (Päivän ajomatka noin 400 km.)
H OT E L L I t Kemi: Osoite: Puhelin: Internet:
Hotelli Cumulus Kemi *** Hahtisaarenkatu 3, 94100 Kemi 016-22 831 www.cumulus.fi
Ivalo: Osoite: Puhelin: Internet:
Hotelli Ivalo *** Ivalontie 34, 99800 Ivalo 016-688 111 www.hotelivalo.fi
Kuusamo: Osoite: Puhelin: Internet:
Sokos Hotel Kuusamo **** Kirkkotie 23, 93600 Kuusamo 020 123 4693 www.sokoshotels.fi
3. päivä: Jäämeren rannikko Suuntaamme kohti Norjan Neideniä ja Pykeijaa. Kuljemme Inarijärven kauniissa rantamaisemissa kohti Näätämöä ja ylitämme Norjan rajan. Tutustumme Neidenin kuuluisiin lohikoskiin ja pyhiin saamelaispaikkoihin. Reittimme jatkuu Varanginvuonon rantoja pitkin Pykeijaan. Suomalaisten 1800luvun nälkävuosina perustamaa Pykeijan kaunista kylää kutsutaan satumaaksi ja alueella puhutaan edelleen suomen kieltä. Kahvit ja retkieväät nautimme luonnonhelmassa. Paluumatkamme kulkee Jäämeren rantoja myötäillen Nuorgamiin ja sieltä Tenojoen vartta Utsjoelle, jossa pysähdymme hetkeksi historiallisille kirkkotuville. Illalla paluu Ivaloon ja yhteinen illallinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 500 km.)
31
Islanti
Ihmeiden Islanti – kiertomatkat Reykjavik – kaupunkilomat
Lentomatkat Islannin kiertomatka 14.6., 11.7., 8.8., 12.9.
Ihmeiden Islanti Hinta alk. 1299 € parlamentti kokoontui ensimmäisen kerran jo yli 1000 vuotta sitten, vuonna 930. Jatkamme Borgarfjördurin alueelle, jossa on Islannin vesipitoisin kuuma lähde. Kuljemme myös kuuluisan islantilaisen kirjailijan, Snorri Sturlusonin jalanjäljillä ja näemme paikan, jossa nautittiin kuumista kylvyistä jo 1100–1200 -luvuilla. Ennen Reykjavikiin palaamista ihailemme vielä Hraunfossarin vesiputouksia. Kiertomatkan viimeinen ilta vietetään Reykjavikissa. Majoittuminen ja yhteinen päätösillallinen. (Päivän ajomatka noin 380 km.) 5. päivä: Reykjavik–Helsinki Aikainen aamiainen ja kuljetus Keflavikin lentokentälle, josta paluulento takaisin Helsinkiin. (Päivän ajomatka noin 50 km.)
Islanti on huikea vastakohtien maa. Kuumat lähteet, tulivuoret, vesiputoukset ja jäätiköt luovat eksoottiset puitteet upealle kiertomatkalle. Suomenkielisen oppaan johdolla saat matkasta irti enemmän. Maan ainutlaatuisen luonnon lisäksi tutuksi tulee niin historia kuin jokapäiväinen elämäkin.
M AT K AO H J E L M A 1. päivä: Helsinki–Blue Lagoon–Reykjavik Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Icelandairin suora lento Helsingistä Islantiin. Opas on vastassa Keflavikin lentoasemalla. Uimavarusteet kannattaa pakata päällimmäiseksi, sillä lähdemme suoraan kentältä luonnon muovaamaan ulkoilmakylpylään, Blue Lagooniin. Uinti turkoosinsinisessä, lämpimässä vedessä ulkoilmassa on unohtumaton elämys, joka huuhtoo pois matkan rasitukset. Blue Lagoonista jatkamme Reykjavikiin, jossa majoitumme hotelliin. (Päivän ajomatka noin 70 km.)
2. päivä: Reykjavik–Kultainen kolmio– Etelärannikko–Vík Aamulla jätämme pääkaupungin taaksemme ja lähdemme kohti Islannin tunnetuimpia luonnonnähtävyyksiä. Geysirin alue kuumine lähteineen on vaikuttava kokemus. Strokkur suihkuttaa vettä kohti korkeuksia noin viiden minuutin välein. Jatkamme kohti etelärannikkoa, joka on kuuluisa vesiputouksistaan, jäätiköistään ja mustahiekkaisista rannoistaan. Näemme yhden Islannin tunnetuimista vesiputouksista, Gullfossin, ja pysähdymme myös Seljalandsfossin ja Skogafossin vesiputouksilla. Päivän aikana vierailemme myös Skogarin kotiseutumuseossa ja Víkin kylässä. Yhteinen illallinen ja yöpyminen Víkin alueella. (Päivän ajomatka noin 300 km.) 3. päivä: Vík–Skaftavell–Jökursárlón–Vík Tämä päivä tarjoaa useita maisemallisia elämyksiä. Ylitämme mustan hiekan Mýrdalssandurin sekä Eldhraunin valtavan laavakentän, joka muodostui vuoden 1783 tulivuorenpurkauksessa. Matkaamme halki vaikuttavien maisemien kohti Euroopan suurinta jäätikköä, Vatnajökullia. Jäätikön kainalossa on Skaftavellin kansallispuisto, joka on kasvillisuudeltaan uniikki paikka ja kuin keidas keskellä erämaata ja jäätiköitä. Mahdollisuus pieneen patikkaretkeen vaikkapa kauniille Svartifossin vesiputoukselle. Jatkamme kohti itää ja Jökursarlonin kristallinkirkasta jäälaguunia, jossa järjestetään mm. veneretkiä jäävuorten lomassa. Illallinen ja yöpyminen Víkin alueella. (Päivän ajomatka noin 390 km.) 4. päivä: Vík–Thingvellir–Borgarfjördur– Reykjavik Lähdemme kohti Thingvellirin kansallispuistoa, jossa muinainen Islannin
H I N TA A N S I S Ä LT YY Icelandairin reittilennot Helsinki–Keflavik– Helsinki, matkaohjelman mukaiset kuljetukset ja retket, vierailu Blue Lagoonissa, majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa, aamiainen hotellissa, kolme illallista (ruokajuomat lisämaksusta), suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa. Lisämaksusta huone yhdelle.
H OT E L L I t Hotellien ja majatalojen pienestä koosta johtuen ryhmämme majoitus voi olla samalla alueella useammassa eri hotellissa. Majoitus on kahden hengen huoneissa, joissa suihku/ kylpy ja wc.
33
Lentomatkat Kaupunkilomat 14.6., 11.7., 8.8., 12.9.
Reykjavik Hinta alk. 899 € Islanti on maa, jolle monet ovat menettäneet sydämensä. Sen pääkaupunki, trendikäs ja sympaattinen Reykjavik, on loistava tukikohta Islanninlomalle. Tunnetuimmat luonnonnähtävyydet, kuten geysirit ja vesiputoukset ovat kohtuullisen ajomatkan päässä kaupungista. Unohtumaton kokemus on myös uintiretki Blue Lagoonissa, laavakenttien keskelle syntyneessä ulkoilmauimalassa. Päiväretkien puitteissa ehtii nähdä monia muitakin eksoottisia paikkoja. Reykjavik on iloisen ilmapiirin miniatyyrimetropoli, jossa minnekään ei ole pitkä matka. Laugavegur-ostoskadun mielenkiintoisissa putiikeissa tekee löytöjä ja kulinaristisia nautintoja kokee kaupungin tasokkaissa ravintoloissa; etenkin tuoreet merenherkut ja lammasruuat ovat maistamisen arvoisia. Kulttuurinnälkään sopivat kaupungin lukuisat taidemuseot ja -näyttelyt sekä konsertit. Yöelämä on vilkasta etenkin viikonloppuisin, trendikkäitä baareja ja kahviloita on runsaasti.
M AT K AO H J E L M A 1. päivä: Helsinki–Blue Lagoon–Reykjavik Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Icelandairin suora lento Helsingistä Islantiin. Opas on vastassa Keflavikin lentoasemalla. Teemme retken Blue Lagooniin heti tulopäivänä lentokentälle saapumisen jälkeen. Uinti laavalohkareiden ympäröimänä luonnonmuovaaman kylpylän lämpimässä vedessä on unohtumaton, rentouttava elämys. Blue Lagoonista jatkamme Reykjavikiin, jossa majoitumme hotelliin. (Päivän ajomatka noin 70 km.) 2.–4. päivä: Reykjavik Aamiainen hotellissa. Päivät vapaita omatoimiselle ohjelmalle. Mahdollisuus osallistua kansainvälisille retkille. Kauttamme on mahdollista varata esimerkiksi Reykjavikin kaupunkikierros sekä kokopäiväretkiä. Retkien opastus tapahtuu englannin kielellä. 5. päivä: Reykjavik–Helsinki Aikainen aamiainen ja kuljetus Keflavikin lentokentälle, josta paluulento takaisin Helsinkiin. (Päivän ajomatka noin 50 km.)
34
hotellit
H I N TA A N S I S Ä LT YY
Hotelli Park Inn *** Osoite: Armuli 9, 108 Reykjavik Puhelin: +354 595 7000 Internet: www.parkinn.com/hotel-reykjavik
Icelandairin reittilennot Helsinki–Keflavik– Helsinki, lentokenttäkuljetukset suomenkielisen oppaan johdolla, majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa, aamiainen hotellissa, retki Blue Lagooniin tulopäivänä. Lisämaksusta huone yhdelle, retket.
Viihtyisä hotelli, josta on noin 20 minuutin kävelymatka keskustaan. Hotellissa on 7 kerrosta ja 119 huonetta, aulabaari sekä kesä-elokuussa avoinna oleva ravintola. Huoneissa on puhelin, TV, langaton internetyhteys, minibaari, kahvinja teenkeittovälineet, housuprässi, kylpy/suihku ja wc. Hotelli Radisson Blu 1919 **** Osoite: Posthusstraeti 2, 101 Reykjavik Puhelin: +354 599 1000 Internet: www.radissonblu.com/1919hotel reykjavik Tasokas hotelli Reykjavikin keskustassa kauniissa historiallisessa rakennuksessa. Hotellissa on 88 huonetta, suosittu aulabaari sekä ravintola. Huonepalvelu. Tyylikkäissä huoneissa on puhelin, TV, langaton internetyhteys, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku ja wc.
retket Retket varataan ja maksetaan Suomessa viimeistään kaksi viikkoa ennen matkaa. Retket ovat kansainvälisiä, opastuskieli englanti. Reykjavikin kaupunkikierros (kesto noin 2,5 tuntia). Hinta 40 € /henkilö. Kultainen kolmio (kesto noin 8 tuntia) Thingvellirin kansallispuisto, Geysir ja Gullfossin vesiputoukset. Hinta 70 € /henkilö. Islannin etelärannikko (kesto noin 10 tuntia). Luonnonystävän kokopäiväretki saaren eteläosaan. Ohjelmassa mm. Seljanlandsfossin ja Skogafossin vesiputoukset, Skogarin kotiseutumuseo, Reynisfjaran mustan hiekan ranta sekä vierailu Víkin kylässä. Hinta 100 € /henkilö.
Baltian kiertomatkat
Jurmala–Riika–Pärnu Erilainen Etelä-Viro Haapsalu–Hiidenmaa–Saarenmaa Pohjois-Viron kartanot
Laiva-bussimatkat 12.6., 26.6., 3.7., 7.8. ja 21.8.
Jurmala–Riika–Pärnu UUTUUS! alk. 399 € Tällä matkalla koet kolme kiehtovaa, keskenään erilaista kaupunkia; Latvian rantaparatiisi Jurmala, upea suurkaupunki Riika ja Viron kesäpääkaupunki Pärnu tarjoavat puitteet monipuoliselle lomalle. Aikaa on varattu myös omatoimiselle ohjelmalle. Matkan aikana näet myös Turaidan linnan Siguldassa ja kuulet monia mielenkiintoisia tarinoita.
M AT K AO H J E L M A Sunnuntai: Helsinki–Tallinna–Jurmala Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2. krs) tuntia ennen laivan lähtöä. Laivamatka Helsingistä Tallinnaan kestää kaksi tuntia. Laivalla on mahdollisuus nauttia lisämaksullinen aamiainen. Matkanjohtaja on vastassa Tallinnan satamassa. Lähdemme Tallinnasta kohti etelää ja Jurmalaa. Pidämme matkalla tauon Viron puolella. Saavumme Jurmalaan illansuussa ja majoitumme kaupungin keskustaan, rannan lähellä sijaitsevaan Jurmala Spa -hotelliin. (Päivän ajomatka noin 335 km.) Maanantai: Jurmala–Riika Aamupäivä vapaata. Voit lähteä halutessasi vaikkapa aamuuinnille tai -kävelylle Jurmalan kilometrien pituiselle hiekkarannalle. Lähdemme puolenpäivän maissa kohti Riikaa ja teemme lyhyen kaupunkikierroksen bussilla ennen hotelliin
majoittumista. Albert-hotelli sijaitsee kaupungin keskustassa, kävelymatkan päässä historiallisesta vanhastakaupungista. Hotelliin majoittumisen jälkeen päivä ja ilta vapaata omatoimiselle ohjelmalle. Riiassa järjestetään mm. korkealaatuisia teatteri-, baletti ja musiikkiesityksiä (lisätietoja esim. www.opera.lv/en). (Päivän ajomatka noin 30 km.) Tiistai: Riika Voit viettää päivän haluamallasi tavalla ja tutustua tarkemmin vaikkapa Riian vanhaankaupunkiin, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Sen sydämessä on kaksi komeaa kirkkoa, Tuomiokirkko ja Pietarinkirkko, ja kujien varrella on toinen toistaan viehättävämpiä rakennuksia, ravintoloita ja kahviloita. Keskustassa on myös hyvät ostosmahdollisuudet, useita pieniä liikkeita sekä tavarataloja. Mielenkiintoinen tutustumiskohde on myös Zeppelin-hallien valtava torialue. Keskiviikko: Riika–Sigulda–Pärnu Lähdemme puolenpäivän jälkeen kohti Siguldaa. Vierailemme Turaidan linnassa, joka on peräisin 1200 -luvulta. Siguldasta matka jatkuu kohti Viroa ja vehreiden puistojen Pärnua. Pärnu on tunnettu kylpyläkaupunki ja suosittu rantalomakohde. Ilta vapaata. (Päivän ajomatka noin 230 km.) Torstai: Pärnu–Tallinna–Helsinki Voit pistäytyä aamulla vaikkapa läheisellä Rüütlikävelykadulla, jonka varrella on mukavia pieniä putiikkeja. Lähdemme Pärnusta kohti Tallinnaa yhdentoista maissa. Laiva Tallinnasta Helsinkiin lähtee klo 14. Voit halutessasi varata lisämaksullisen lounaan laivalle jo etukäteen matkavarauksen yhteydessä. Laiva saapuu Helsinkiin klo 16. (Päivän ajomatka noin 130 km).
36
H OT E L L I T Latvia /Jurmala: Jurmala Spa **** Osoite: Jomas iela 47/49, 2015 Jurmala Puhelin: +371 778 4400 Internet: www.hoteljurmala.lv Latvia /Riika: Osoite: Puhelin: Internet: Viro /Pärnu: Osoite: Puhelin: Internet:
Hotelli Albert *** Dzirnavu iela 33, 1010 Riika +371- 733 1717 www.alberthotel.lv
Hotelli Pärnu *** Rüütli 44, 80010 Pärnu +372 447 8911 www.pergohotels.ee
H I N TA A N S I S Ä LT YY Laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki, majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, hotelliaamiaiset, kuljetukset ja sisäänpääsymaksut ohjelman mukaan, Jurmala Span sauna- ja allasosaston käyttö maanantaina klo 12 asti. suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta liityntäkuljetus satamaan kotimaassa, ateriat laivalla. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
Laiva-bussimatkat 16.6., 30.6., 4.8. ja 18.8.
Erilainen Etelä-Viro UUTUUS! alk. 369 € Lauantai: Tartto–Peipsijärvi–Tartto Lähdemme aamiaisen jälkeen kohti Peipsijärveä. Ihailemme kauniita maisemia ja tutustumme Peipsijärven rannalla sijaitsevaan venäläisten vanhauskoisten museoon Kolkjassa. Nautimme myös yhteisen lounaan. Matkamme jatkuu Peipsijärven rantaa myötäillen pohjoiseen. Iltapäiväksi palaamme Tarttoon, jossa on aikaa omatoimiseen kaupunkiin tutustumiseen. Vilkas ja viehättävä yliopistokaupunki on täynnä museoita, hienoja rakennuksia ja puistoja. Runsaasta kahvila- ja ravintolatarjonnasta löydät varmasti mieleisesi illallispaikan. (Päivän ajomatka noin 230 km.) Sunnuntai: Tartto–Tallinna–Helsinki Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti kohti Tallinnaa. Matkalla pysähdymme vielä Pöltsamaalla, jossa mahdollisuus omatoimiseen kahvitaukoon. Tallinkin laiva lähtee Tallinnasta klo 14 ja saapuu Helsinkiin klo 16. (Päivän ajomatka noin 190 km.)
Etelä-Viro tarjoaa uusia kokemuksia tottuneellekin Viron kävijälle. Kiertomatkamme vie sinut pois totutuilta reiteiltä, monien kulttuurien Etelä-Viroon. Vierailemme vanhassa hansakaupungissa Viljandissa, Peipsijärven rannalla sijaitsevassa Venäläisten vanhauskoisten museossa ja Obinitsan Setukaismuseossa. Maistelemme myös lounasta setukaisten tapaan. Alueen sydämelliset ihmiset ja moderni yliopistokaupunki Tartto tuovat myös omat mausteensa matkaan.
M AT K AO H J E L M A Torstai: Helsinki–Tallinna–Viljandi Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityspisteessä (2. krs). Laivamatka Helsingistä Tallinnaan. Matkanjohtaja on vastassa Tallinnan satamassa. Lähdemme kohti kumpuilevien maisemien Etelä-Viroa ja 20 000 asukkaan Viljandia. Kaupunkiin saavuttaessa teemme tutustumiskierroksen bussilla, jonka jälkeen majoitumme Viljandiin kaupungin keskustaan. (Päivän ajomatka noin 160 km.) Perjantai: Viljandi–Õisu–Obinitsa–Tartto Lähdemme aamiaisen jälkeen Viljandista kohti Õisun kartanoa. Vierailemme paikallisessa sepän
pajassa, jossa kuulemme Viljandin seudun ihmisten historiasta ja elämäntavoista. Jatkamme kohti Viron kaakkoisrajaa ja Obinitsaa. Venäjän rajan tuntumassa asuvat setukaiset eli setot ovat ortodokseja ja heidän omaleimainen kulttuurinsa poikkeaa valtaväestöstä. Setukaisia asuu Virossa tänä päivänä noin 10 000. Nautimme lounaan setukaisten tapaan ja vierailemme setukaismuseossa. Illaksi ajamme Tarttoon ja majoitumme hotelliin. (Päivän ajomatka noin 275 km.)
H I N TA A N S I S Ä LT YY Laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki, majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, hotelliaamiaiset, kaksi lounasta, kuljetukset ja sisäänpääsymaksut ohjelman mukaan, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta liityntäkuljetukset satamaan kotimaassa, ateriat laivalla. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
H OT E L L I T Viljandi: Osoite: Puhelin: Internet:
Grand Hotel Viljandi*** Tartu 11 / Lossi 29, 71004 Viljandi +372 043 55800 www.ghv.ee
Tartto: Osoite: Puhelin: Internet:
Hotelli Dorpat*** Soola 6, 51014 Tartto +372 7 337180 www.dorpat.ee
37
Haapsalu–Hiidenmaa–Saarenmaa
Laiva-bussimatkat 28.4. ja kesä-elokuussa
Hinta alk. 379 € Lähde ihastuttavalle matkalle Viron merellisiin maakuntiin! Matka alkaa maan länsirannikolla sijaitsevasta rauhallisesta Haapsalun pikkukaupungista ja jatkuu idyllisen Hiidenmaan kautta suositulle Saarenmaalle. Saarenmaan pääkaupunki Kuressaare tunnetaan hienosti säilyneestä vanhastakaupungistaan, kauniista luonnostaan, kylpylöistään ja välittömästä tunnelmastaan. Tällä matkalla koet kesäisen Viron kauneimmillaan ja majoitut mukavasti tasokkaissa merenrantahotelleissa.
M AT K AO H J E L M A Torstai: Helsinki–Tallinna–Haapsalu Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2. krs) tuntia ennen laivan lähtöä. Matkanjohtaja on vastassa Tallinnan satamassa. Lähdemme kohti kylpyläkaupunkinakin tunnettua Haapsalua (ajomatka noin 1,5 tuntia). Majoitumme Thalasso Spa Fra Mareen, joka sijaitsee rauhallisella paikalla meren rannalla. Majoittumisen jälkeen tutustumme kaupunkiin bussilla ja jalkaisin. Vierailemme myös Piispanlinnassa. (Päivän ajomatka noin 100 km.) Perjantai: Haapsalu–Hiidenmaa–Kuressaare Lähdemme aamulautalla mantereelta Hiidenmaalle. Lauttamatka Rohukülasta Heltermaalle kestää noin 1,5 tuntia. Tutustumme luonnonkauniiseen Hiidenmaahan kiertoajelulla ja nautimme iltapäivällä lounaan Kärdlan pikkukaupungissa. Hiidenmaan idyllisistä maisemista matka jatkuu Saarenmaalle. Lauttamatka Sõru– Triigi kestää tunnin verran. Kuressaareessa majoitumme meren rannalla sijaitsevaan tasokkaaseen Georg Ots Spa -hotelliin. (Päivän ajomatka noin 200 km.) Lauantai: Saarenmaa Hyvin nukutun yön jälkeen teemme kävelykierroksen Kuressaaressa
38
ja vierailemme 1300–1400 -luvuilla rakennetussa Piispanlinnassa, joka sijaitsee kauniilla paikalla puistossa, merenrannan tuntumassa. Loppupäivä on vapaata omatoimiseen kaupunkiin tutustumiseen ja vaikkapa tuliaisostosten tekoon. Myös hotellin Active Spa erilaisine altaineen ja saunoineen on käytössäsi. Halukkaiden on mahdollista lähteä myös lisämaksulliselle saarikierrokselle, jonka aikana nähdään mm. Kaalin kraaterijärvi, Anglan perinteiset tuulimyllyt, Karjan kirkko ja Pangan rantatörma. Retki varataan ja maksetaan etukäteen Suomessa ja sen hintaan sisältyy myös lounas. Sunnuntai: Kuressaare–Tallinna–Helsinki Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Kuivastun satamaa, josta on puolen tunnin lauttamatka mantereelle, Virtsun satamaan. Iltapäivällä olemme takaisin Tallinnassa, josta laivamatka takaisin Helsinkiin. (Päivän ajomatka n. 220 km.) Lähtöpäivät 28.4., 2.6., 9.6., 16.6., 23.6., 7.7., 14.7., 28.7., 1.8. ja 18.8. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
H OT E L L I T Haapsalu: Thalasso Spa Fra Mare ***+ Osoite: Ranna tee 2, 90403 Haapsalu Puhelin: +372–472 4600 Internet: www.framare.ee Kuressaare: Osoite: Puhelin: Internet:
Georg Ots Spa **** Tori 2, 93810 Kuressaare +372–455 0000 www.gospa.ee
H I N TA A N S I S Ä LT YY Laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki, majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, hotelliaamiaiset sekä matkaohjelman mukaiset muut ateriat, kuljetukset ja sisäänpääsymaksut ohjelman mukaan, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta Saarenmaan kierros (sis. lounaan) 30 € /hlö, liityntäkuljetukset satamaan kotimaassa, ateriat laivalla.
Laiva-bussimatkat kesä-elokuussa
Pohjois-Viron kartanot Hinta alk. 279 € Lähtöpäivät 10.6., 17.6., 1.7., 8.7., 15.7., 22.7., 29.7., 5.8. ja 12.8. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
H I N TA A N S I S Ä LT YY Laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki, majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, hotelliaamiaiset sekä matkaohjelman mukaiset muut ateriat, kuljetukset ja sisäänpääsymaksut ohjelman mukaan, suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta liityntäkuljetukset satamaan kotimaassa, ateriat laivalla.
Lähde matkalle kiehtovaan PohjoisViroon! Suomenlahden eteläpuolella on paljon mielenkiintoisia linnoja ja aateliskartanoita, jotka henkivät tunnelmaa toisenlaisesta maailmasta vuosisatojen takaa. Kaunis luonto, mielenkiintoinen historia ja värikäs nykypäivä luovat puitteet unohtumattomalle matkalle.
M AT K AO H J E L M A Perjantai: Tallinna–Palmse–Rakvere Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessa (2. kerros) tuntia ennen laivan lähtöä. Matkanjohtaja on vastassa Tallinnan satamassa, josta lähdemme kohti viehättävää Palmsen kartanoa. Tutustumme kartanoon ja sen puistoon. Palmsesta jatkamme kohti Rakverea, joka on yksi Viron vanhimmista kaupungeista. Majoitumme aivan kaupungin keskustaan viihtyisään Aqva Spa -hotelliin ja
nautimme tervetuloillallisen hotellin ravintolassa (sisältyy matkan hintaan). Halutessasi voit käydä myös rentoutumassa hotellin sauna- ja allasosastolla, joka on avoinna myös illalla. (Päivän ajomatka noin 120 km.) Lauantai: Rakvere–Mäetaguse/Saka Aamiaisen jälkeen teemme kaupunkikierroksen Rakveressa. Vierailemme myös vaikuttavilla Piispanlinnan raunioilla. Kierroksen jälkeen hieman vapaa-aikaa omatoimista kaupunkiin tutustumista tai vaikkapa lounasta varten. Iltapäivällä lähdemme kohti Kuremäella sijaitsevaa Pühtitsan luostaria, joka on Viron ainoa toiminnassa oleva ortodoksinen nunnaluostari. Tutustumme luostarin alueeseen ja kirkkoon. Luostarista jatkamme idylliseen Mäetagusen kartanoon. Teemme kierroksen kartanossa ja nautimme myös iltapäiväkahvit. Majoitumme Mäetagusen kartanon yhteydessä toimivaan hotelliin. Lähdöillä 10.6., 17.6. ja 12.8. majoitumme Pohjois-Viron rantatörmällä sijaitsevaan Saka Cliff -hotelliin, joka on entisöity1800luvulta peräisin olevan Sakan kartanon maille. (Päivän ajomatka noin 110 km, Mäetaguse–Saka noin 40 km.) Sunnuntai: Saka/Mäetaguse–Kohtla-Nõmme –Tallinna–Helsinki Sunnuntaina tutuksi tulee Viron kiinnostava lähihistoria. Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Kohtla-Nõmmea. Tutustumme Viron tärkeimmän energialähteen, palavan kiven, tuotantolaitokseen, joka toimii nykyään kaivosmuseona. Käymme myös alhaalla kaivoksessa. Palaamme iltapäiväksi Tallinnaan, josta Tallinkin laiva lähtee kohti Helsinkiä klo 14.00. Laiva saapuu Helsinkiin klo 16.00. (Päivän ajomatka noin 185 km.)
H OT E L L I T Kaikki lähdöt: Rakvere: Aqva Hotel & Spa**** Osoite: Parkali 4, 44308 Rakvere Puhelin: +372 326 0000 Internet: www.aqvahotels.ee Heinäkuun lähdöt ja 5.8.: Mäetaguse: Hotelli Meintack ***Osoite: Mäetaguse alevik, Mäetaguse vald, 41301 Ida-Virumaa Puhelin: + 372 336 9292 Internet: www.moisahotell.ee Kesäkuun lähdöt ja 12.8.: Saka: Saka Cliff & Spa *** Osoite: Kohtla Vald, 30103 Ida-Virumaa Puhelin: +372 336 4900 Internet: www.saka.ee
39
Kaupunkilomat Kaupunkiin laivalla tai lentäen Matka-Vekan kaupunkikattaus sisältää monipuolisen valikoiman kaupunkeja lähellä ja hieman kauempana. Suositut Tallinna, Pärnu ja Saarenmaan Kuressaare ovat ohjelmassamme ympäri vuoden. Pärnuun ja Kuressaareen pääset myös lentäen. Kevään voit ottaa vastaan trendikkäässä Berliinissä, viehättävässä Vilnassa, Riiassa tai Jurmalassa. Kesän korvalla tarjoamme matkoja myös Islannin Reykjavikiin, ruusujen Visbyyn, nuorekkaaseen Tarttoon ja aina ajankohtaiseen Tukholmaan. Valitse oma suosikkisi!
Berliinin monet kasvot
Lentomatkat 21.4., 28.4., 5.5., 12.5., 25.8., 8.9. ja 15.9.
UUTUUS! alk. 495 € Opastetulla kaupunkilomalla tutustut pintaa syvemmältä Berliiniin, joka perustettiin jo 1200-luvulla ja on nykyään Euroopan suurimpia ja suosituimpia metropoleja. Kaupunki on kansainvälinen, ilmapiiriltään vapaamielinen ja boheemi, kulttuurielämältään värikäs, yöelämältään eloisa, arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen ja monivivahteista historiaa huokuva, shoppailijoiden unelmakohde, inspiroiva, nuorekas, leppoisa... Berliini pitää itse kokea!
m at k ao h j e l m a Torstai: Helsinki–Berliini Lähtöselvitys HelsinkiVantaan lentoasemalla noin kaksi tuntia ennen koneen lähtöä. Air Berlinin lento Helsingistä Berliiniin, jonne saapuminen noin klo 14. Lentoasemalla on vastassa suomenkielinen opas. Kaupunkikiertoajelu, jonka aikana näemme Berliinin tunnetuimmat nähtävyydet mm. Olympiastadion, Unter den Linden -lehmusbulevardin, Branderburgin portin, Valtiopäivätalon sekä itäisen ja läntisen Berliinin keskusta-alueet. Kierroksen jälkeen majoittuminen hotelliin. Perjantai: Berliini Aamupäivällä tutustumme suomenkielisen oppaan johdolla kuuluisaan Check Point Charlien rajanylityspaikkaan, joka on yksi kuuluisimpia kylmän sodan symboleita. Vierailemme vaikuttavassa muurimuseossa, joka sai alkunsa kun länsiberliiniläiset aktivistit alkoivat kerätä jo vuonna 1963 dokumentteja muurista sekä sen ylittäjistä ja alittajista. Museo pursuaa pakolaisten kekseliäisyyden näytteitä, tunnelin rakentajien alkeellisia kelkkoja, itse kyhättyjä sukelluspukuja, muunneltuja autoja jne. Museo kertoo karua kieltään kahtia jaetun kaupungin arjesta.
42
Lauantai: Berliini Aamupäivällä vierailemme suomenkielisen oppaan johdolla upeassa Charlottenburgin linnassa. Preussin ensimmäinen kuningas Friedrich I rakennutti linnan vuonna1695 toiselle vaimolleen Sophie Charlottelle. Vierailemme linnan vanhimmassa osassa, jonka sisustus on entisöity alkuperäiseen tyyliin, tutustumme mm. kaikkiin juhlahuoneisiin ja posliinikabinettiin. Vuonna 2010 entisöidyssä sivusiivessä on mm. kuningas Friedrich Wilhelm III:n vaimon, kuningatar Luisen yksityishuoneet. Päätämme kierroksen linnan puutarhaan, joka jakautuu Versaillesista mallia saaneeseen keskustaan ja sitä ympäröivään englantilaiseen puutarhaan. Sunnuntai: Berliini–Helsinki Kuljetus lentoasemalle ja lento Helsinkiin, jonne saapuminen noin klo 16.
H I N TAA N S I S Ä LT YY Air Berlinin lennot Helsinki–Berliini–Helsinki turistiluokassa, hotellimajoitus jaetussa kahden hengen huoneessa, aamiaiset hotellissa, matkaohjelman mukaiset kuljetukset, kiertoajelu ja retket. Lisämaksusta yhden hengen huone.
HOTELL I t Pääsiäislähtö 21.4. Hotelli Berlin **** Osoite: Lützowplatz 17, 10785 Berlin Puhelin: +49 30 26 050 Internet: www.hotel-berlin.de Hotelli sijaitsee keskustassa kävelymatkan päässä kuuluisasta Kurfürstendamin ostoskadusta ja KaDeWe-tavaratalosta. Hotellissa on ravintola, baari, sauna, kuntosali ja kokoustilaa. Kaikissa huoneissa on suihku/kylpy, wc, TV, puhelin, ilmastointi ja hiustenkuivaaja. Lähtö 25.8. Leonardo Royal Hotel Berlin **** Osoite: Otto-Braun Strasse 90, 10249 Berlin Puhelin: +49 30 755 4300 Internet: www.leonardo-hotels.com Hotelli sijaitsee keskustassa noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Alexanderplatzista. Hotellissa on ravintola, baari ja kokoustilaa. Kaikissa huoneissa on suihky/kylpy, wc, TV, puhelin, ilmastointi, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero. Muut lähdöt Ivbergs Premium Hotel **** Osoite: Kleistrasse 9-12, 10787 Berlin Puhelin: +49 30 6883 686 100 Internet: www.ivbergs.de Hotelli sijaitsee keskustassa, kävelymatkan päässä kuuluisasta Kurfürstendamin ostoskadusta ja KaDeWe-tavaratalosta. Hotellissa on baari ja kaikissa huoneissa on suiku/kylpy, wc, TV, puhelin, ilmastointi, hiustenkuivaaja, minibaari ja tallelokero.
Viehättävä Vilna
Lentomatkat huhti-kesäkuussa ja elo-syyskuussa
Hinta alk. 389 € HOTELL I t Hotelli Centro Kubas *** Osoite: Stikliu Str 3, 01131 Vilnius Puhelin: +370–5–266 0863 Internet: hotel.centrokubas.lt Pieni, persoonallinen hotelli vanhassakaupungissa. Keskustan kaikki palvelut kävelyetäisyydellä. Hotellissa on aamiaisravintola ja langaton internetyhteys. Huoneiden koko ja sisustustyyli vaihtelevat. Huoneissa on puhelin, TV, minibaari, suihku/kylpy ja wc. Osaan huoneista mahtuu lisävuode. Hotelli Artis **** Osoite: Liejyklos str. 11/23, 01120 Vilnius Puhelin: +370–5–266 0366 Internet: www.centrumhotels.com
Vilkas ja viehättävä Vilna on Baltian kauneimpia kaupunkeja. Kolmen ristin kukkulalta aukeaa huima kirkontornien pilkuttama näköala yli kaupungin ja sen punaisten tiilikattojen. Vilna on suurkaupunki, jossa on kuitenkin ihanan kiireetön pikkukaupunkilaistunnelma. Eurooppalaisuuden ei pitäisi tulla Vilnassa yllätyksenä; Euroopan maantieteelliseen keskipisteeseen on matkaa 25 kilometriä. Silti kaupungin historia hämmästyttää. Vankilasta KGB-museoksi muutetusta rakennuksesta kävelee parissa minuutissa vuonna 1579 perustetun museon sisäpihoille. Vilna on täynnä historian monia kiehtovia, traagisiakin tarinoita ja niiden vastapainoksi vilkkaita ostoskatuja, yökerhoja ja erinomaisia ravintoloita.
Lauantai ja sunnuntai: Vilna Päivät vapaita omatoimiselle ohjelmalle. Kaupunki on täynnä museoita, kirkkoja, pieniä putiikkeja, ruokaravintoloita ja viehättäviä kahviloita. Maanantai: Vilna–Helsinki (Trakain retki iltapäivällä) Ehdit viettää vielä mukavan päivän Vilnassa ja tehdä vaikkapa tuliaisostoksia. Huoneiden luovutus kello 12, jonka jälkeen on mahdollista jättää tavarat säilytykseen hotellille. Myöhään iltapäivällä kuljetus lentokentälle, josta Finnairin suora lento Helsinkiin. Halukkaiden on myös mahdollista osallistua puolipäiväretkelle Trakain linnaan. Retkelle lähdemme puolen päivän maissa ja sen jälkeen on kuljetus lentokentälle. Lähtöpäivät 8.4., 22.4., 6.5., 20.5. 3.6., 5.8., 19.8., 2.9., 16.9. ja 30.9.
retket
Viehättävä historialliseen rakennukseen entisöity hotelli vanhassakaupungissa, lähellä palveluita. Hotellissa on kaksi ravintolaa, aulabaari ja kesäterassi. Kuntosali, tilaussauna ja poreallas. Kokoustilat ja langaton internetyhteys. Viihtyisät huoneet, joissa on puhelin, TV, minibaari, ilmastointi, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Lisävuode lapselle. Hotelli Radisson Blu Astorija **** Osoite: Didzioji Str 35/2, 01228 Vilnius Puhelin: +370–5–212 0110 Internet: www.radissonblu.com/hotel-vilnius Historialliseen rakennukseen entisöity hotelli loistavalla paikalla vanhankaupungin sydämessä. Hotellissa on tyylikäs á la carte -ravintola, baari ja kahvila. Kokoustilat, kuntosali, sauna, uima-allas ja poreallas. Huonepalvelu 24 t/vrk. Hotelli ei sovi liikuntaesteisille (portaita). Viihtyisät huoneet, joissa on puhelin, TV, ilmainen internetyhteys, minibaari, ilmastointi, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Huoneiden koko vaihtelee. Lisävuode lapselle.
Kaupunkikierros Opastettu kävelykierros vanhassakaupungissa sisältyy matkan hintaan ja se toteutetaan tulopäivänä heti hotelliin saapumisen jälkeen.
m at k ao h j e l m a Perjantai: Helsinki–Vilna Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Lento Vilnaan kestää reilun tunnin. Opas on vastassa lentokentällä. Kuljetus hotelliin kestää noin puoli tuntia. Heti hotelliin saapumisen jälkeen teemme kävelykierroksen vanhassakaupungissa.
Trakai Puolipäiväretki Liettuan ensimmäiseen pääkaupunkiin Trakaihin, jossa tutustumme keskiaikaiseen linnaan ja museoon. Retki varataan ja maksetaan Suomessa, ja se toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään neljä. Retkipäivä huhtikuussa sunnuntai, touko-syyskuussa maanantai. Hinta 40 €/hlö.
H I N TAA N S I S Ä LT YY Finnairin reittilennot Helsinki–Vilna–Helsinki, kuljetus lentokentältä hotelliin ja takaisin, majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, aamiainen hotellissa ja kaupunkikierros tulopäivänä. Lisämaksusta 1 hengen huone, Trakain retki.
43
Riika
Lentomatkat touko-kesäkuussa ja elo-lokakuussa
Hinta alk. 329 € Riika hurmaa vieraansa tyylikkyydellään ja kauneudellaan. Kaupungilla on takanaan yli 800-vuotinen historia ja se oli keskiajalla huomattava hansakaupunki. Pitkä, loistelias menneisyys näkyy myös nykyRiian katukuvassa. Riiassa on runsaasti hienoa arkkitehtuuria, kauppoja ja loistavia ravintoloita, joten matkapäiviksi riittää nähtävää ja koettavaa. Riian historiallinen keskus eli Vecriga on henkeäsalpaavan kaunis. Keskiaikaiset hansakorttelit ovat Unescon suojeluksessa. Vecrigan ympärille levittäytyy puistojen ja bulevardien vyöhyke, jonka jugend-rakennukset ovat 1800-luvun puolivälistä.
m at k ao h j e l m a Perjantai: Helsinki–Riika Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä viimeistään 1,5 tuntia ennen lennon lähtöä. Lento Riikaan kestää noin tunnin. Kuljetus lentokentältä hotelliin (noin puoli tuntia). Kaupunkikierros. Lauantai ja sunnuntai: Riika Päivät vapaita omatoimiselle ohjelmalle. Kaupunki on täynnä museoita, ostoskeskuksia, hyviä ruokaravintoloita ja viehättäviä kahviloita. Illalla voit käydä vaikkapa baletissa tai konsertissa. Jos haluat pois kaupungin hulinasta, voit pistäytyä paikallisjunalla Latvian kuuluisimmassa rantakaupungissa, upeiden hiekkarantojen Jurmalassa. Maanantai: Riika–Helsinki Ehdit viettää vielä mukavan päivän Riiassa ja tehdä vaikkapa tuliaisostoksia. Huoneiden luovutus kello 12,
minkä jälkeen on mahdollista jättää tavarat säilytykseen hotellille. Lentokenttäkuljetus lähtee hotellilta iltapäivällä, noin kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Lähtöpäivät 13.5., 20.5., 3.6., 17.6., 12.8., 26.8., 9.9., 23.9., 14.10. ja 21.10.
H I N TAA N S I S Ä LT YY Finnairin reittilennot Helsinki–Riika–Helsinki, kuljetus lentokentältä hotelliin ja takaisin, majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa, buffetaamiainen hotellissa, kaupunkikierros tulopäivänä (kesto noin 3 tuntia). Lisämaksusta yhden hengen huone.
retket Riian kaupunkikierros Tulopäivänä tutustumme Riikaan bussilla ja jalkaisin. Näemme upeita jugend-taloja, Vapaudenpatsaan, Daugavajoen sekä kuuluisat Zeppelin-hallit, joiden suojissa toimii nykyään valtaisa ulkoilmatori. Teemme kävelykierroksen vanhassakaupungissa. Näemme upeita keskiaikaisia rakennuksia, kirkkoja ja mm. Mustapäiden veljeskunnan talon. Retki sisältyy matkan hintaan.
Kiertomatkat Jurmala–Riika–Pärnu, ks. sivu 36.
Hotelli Albert Osoite: Dzirnavu iela 33, 1010 Riika Puhelin: +371–733 1717 Internet: www.alberthotel.lv Keskustaan: 0 km Rakennettu: 2005 Uusittu: – Kerroksia: 11
Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
on 246 on on
Moderni hotelli Riian keskustassa, kävelymatkan päässä vanhastakaupungista. Vastaanotto palvelee vuorokauden ympäri, tallelokerot vastaanotossa. Ravintola ja aulabaari. Ylimmässä kerroksessa kokoustiloja ja baari upein kaupunkinäkymin. Koko hotellissa ilmainen langaton internetyhteys. Matkatavarasäilytys ja pesulapalvelu. Huoneet: Viihtyisät huoneet, joissa on puhelin, TV, minibaari, ilmastointi, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatto.
Tallink Hotel Riga Osoite: Elizabetes iela 24, 1050 Riika Puhelin: +371–6709 9760 Internet: www.hotels.tallink.com Keskustaan: 0 km Rakennettu: 2010 Uusittu: – Kerroksia: 7
44
Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
on 256 on on
Uusi, tasokas hotelli keskustassa, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista (noin 500 m). Vastaanotto palvelee vuorokauden ympäri. Ravintola, kahvila ja aulabaari. Kokoustilat, sauna, kuntosali ja kauneushoitola. Matkatavarasäilytys ja pesulapalvelu. Huoneet: Modernisti sisustetut huoneet. Huoneissa puhelin, TV, minibaari, ilmastointi, ilmainen langaton internetyhteys, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatto.
Jurmala
Lentomatkat touko-kesäkuussa ja elo-lokakuussa
Hinta alk. 329 € Maanantai: Jurmala–Helsinki Ehdit viettää vielä mukavan päivän Jurmalassa. Huoneiden luovutus kello 12, jonka jälkeen on mahdollista jättää tavarat säilytykseen hotellille. Lentokenttäkuljetus lähtee hotellilta iltapäivällä, noin kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Lähtöpäivät 13.5., 20.5., 3.6., 17.6., 12.8., 26.8., 9.9., 23.9., 14.10. ja 21.10.
H I N TAA N S I S Ä LT YY Finnairin reittilennot Helsinki–Riika–Helsinki, lentokenttäkuljetukset, majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa, aamiainen sekä Wellness Oasis -osaston saunojen, kuntosalin ja uima-altaiden käyttö.
Upota varpaasi hiekkaan, vedä keuhkosi täyteen mäntymetsälle ja merelle tuoksuvaa puhdasta ilmaa, anna katseesi vaeltaa sinisenä hohtavaan horisonttiin... olet Jurmalassa, yhdellä Baltian hienoimmista hiekkarannoista, jota riittää yli kolmekymmentä kilometriä. Ranta soveltuu mainiosti myös lapsille, sillä rannikon vesi on matalaa ja hiekasta saa muovailtua upeita linnoja. Pohjois-Euroopan suurin vesipuisto Livu Akvaparks toimii ympäri vuoden. Puistossa on mm. vesiliukumäkiä, aaltoallas, porealtaita ja lämmin ulkouima-allas. Jurmala henkii vuosisataisten perinteiden tuomaa ainutlaatuista charmia ja koostuu monesta eri kaupunginosasta, jotka sijaitsevat peräkkäin Riianlahden ja Lielupejoen muodostamalla kapealla kaistaleella.
m at k ao h j e l m a Perjantai: Helsinki–Jurmala Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä 1,5 tuntia ennen lennon lähtöä. Aamulento Riikaan, joka kestää noin tunnin. Lentokentältä kuljetus Jurmalaan ja majoittuminen keskustassa sijaitsevaan Jurmala Spa -hotelliin. Lauantai ja sunnuntai: Jurmala Päivät vapaita omatoimiselle ohjelmalle. Voit tehdä kävelyretkiä pitkällä hiekkarannalla tai romanttisten jugend-huviloiden ja viehättävien kahviloiden reunustamilla vehreillä kaduilla. Tai viettää päivää vesipuistossa. Jurmalasta on myös helppo pistäytyä paikallisjunalla Riiassa, joka on täynnä hienoja rakennuksia, museoita, hyviä ruokaravintoloita ja viehättäviä kahviloita; matkaa on vain parisenkymmentä kilometriä. Myös hintataso on matkailijalle ystävällinen.
Kylpylähotelli Jurmala Spa Osoite: Liejyklos str. 11/23, 01120 Vilnius Puhelin: +370–5–266 0366 Internet: www.centrumhotels.com
Laadukas, monipuolisten palvelujen Jurmala Spa täyttää vaativammankin matkailijan toiveet. Hotelli sijaitsee loistavalla paikalla kävelykadun varrella.
Keskustaan: 0 km Rakennettu: 1880-l. Uusittu: 2008 Kerroksia: 5
on 118 on on
Allasosaston käyttö sisältyy matkan hintaan klo 18 saakka, lähtöpäivänä klo 12 saakka. Hienohiekkaiselle uimarannalle on lyhyt matka. Hyvät ulkoilumahdolllisuudet.
Yleiset tilat ja palvelut Kaksi ravintolaa, aulabaari, kasino, kesällä terassikahvila. Rahanvaihto ja tallelokerot. Suomenkielinen kylpyläopas. Kylpylä järjestää retkiä.
Allasosasto Wellness Oasis -allasosastolla on lämpötilaltaan erilaisia altaita (ei lastenallasta), porealtaat ja viisi erilaista saunaa, mm. perinteinen, suola- ja höyry-sauna. Uima-allasbaari. Allasosaston käyttö sisältyy matkan hintaan.
Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
Kauneushoitola Vartalo-, käsi-, kasvo- ja jalkahoidot sekä kampaamo- ja parturipalvelut. Hoitotilat ja -palvelut Tyylikkäät ja yksilölliset hoitotilat. Hoito-osastolla lääkäreiden vastaanotto ja kylpylähoidot.
Huoneet Savuttomat standard-luokan huoneet, joissa puhelin, TV, minibaari, ilmastointi, hiustenkuivaaja, suihku, wc, ranskalainen parveke ja laminaattilattiat tai kokolattiamatot.
45
Visby
Lentomatkat Kaupunkilomat kesä-elokuussa
Hinta alk. 575 € Keskikesällä viehättävä Visbyn kaupunki on parhaimmillaan. Lentäen Helsingistä matka kestää vain puolitoista tuntia, joten pitkän viikonlopun aikana ehdit nauttia niin kaupungin keskiaikaisista kujista kuin Gotlannin ainutlaatuisesta luonnostakin.
Matkalla on kaksi kokonaista päivää aikaa rentoutua jossakin Visbyn lukemattomista idyllisistä kahviloista tai käyskennellä ihastelemassa värikkäiden ostoskatujen tarjontaa. Kaupungissa on myös paljon historiaan liittyvää nähtävää. Hotellista voi vuokrata polkupyörän ja hurauttaa lähirannalle uintiretkelle tai lähteä bongaamaan saaren harvinaisia lintuja ja kasveja tai vain tallentamaan ainutlaatuisia maisemia.
Kuva: imagebank.sweden.se/Stig Hammarstedt
Kesäinen Gotlanti on monipuolinen lomasaari, jossa luonto ja historia ovat lähellä. Saarella kasvavat harvinaiset kämmekät ja villit orvokit. Keskiaikainen Visbyn kaupunki on Unescon maailmanperintökohde, jossa pienten talojen pihoilla kukkivat ruusut ja kaupungissa on myös kasvitieteellinen puutarha. Visbylle antavat oman leimansa vanha kehämuuri, kiemurtelevat kadut sekä lukuisat vanhat talot ja kirkot.
m at k ao h j e l m a
H I N TA A N S I S Ä LT YY
Torstai: Helsinki–Visby Ilmoittautuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Lento Helsingistä Visbyyn. Suomenkielinen opas on vastassa lentoasemalla. Kuljetus keskustaan, majoittuminen hotelliin ja opastettu kiertokävely vanhassakaupungissa.
Lennot Helsinki–Visby–Helsinki, lentokenttäkuljetukset, hotellimajoitus jaetussa kahden hengen huoneessa, aamiaiset hotellissa, opastettu kiertokävely Visbyssä. Lisämaksusta polkupyörän vuokraus noin 8 € /päivä (maksetaan hotelliin).
Perjantai ja lauantai: Visby Kiireettömiä päiviä aikaa tutustua ihastuttavaan Visbyn kaupunkiin omaan tahtiin. Tai mikset lähtisi vaikka pyöräretkelle tutustumaan Gotlannin ainutlaatuiseen luontoon tai lekottelemaan uimarannalle.
Lähtöpäivät 23.6., 30.6., 14.7., 21.7., 28.7., 4.8., 11.8. ja 18.8.
Sunnuntai: Visby–Helsinki Kuljetus hotellista lentoasemalle ja lento Visbystä Helsinkiin.
H OT E L L I Hamnhotellet *** Osoite: Färjeleden 3, SE-62158 Visby Puhelin: +46-498-201280 Internet: www.visbyhamnhotell.se Hotelli sijaitsee meren rannalla, 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa on aulabaari ja kaksi ravintolaa. Huoneissa on suihku, wc, tv ja radio.
46
Tukholma
Laivamatkat + hotelli Kaupunkilomat kevät, kesä ja syksy
Hinta alk. 79 € h ot e llit
Kuva: imagebank.sweden.se/Lena Granefelt
Scandic Hotel Ariadne ****- Osoite: Södra Kajen 37, 11574 Stockholm Puhelin: +46–8–5173 8600 Internet: www.scandichotels.fi/ariadne
Trendikäs Tukholma tarjoaa jokaiselle jotakin. Kaupungissa riittää tekemistä niin talvella kuin kesälläkin. Etsitpä sitten museoita, kulttuuria, hyviä ravintoloita, kahviloita tai ostosmahdollisuuksia, tarjontaa on runsaasti. Hotellimatkalla sinulle jää enemmän aikaa tutustua kaupungin kiehtovaan tarjontaan. Matka-Vekan kautta pääset hotellimatkalle talvilomalla, kesällä ja syyslomien aikaan. Meiltä saat myös risteilyt päivittäin ympäri vuoden laivalla sekä Turusta että Helsingistä. Kaupungissa liikut kätevästi metrolla tai jalkaisin. Tukholman vanhakaupunki Gamla stan on yksi maailman parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupunkikeskustoista. Idyllisten kapeiden kujien varsilla on kiehtovia antiikkiliikkeitä, taidegallerioita ja kahviloita. Vanhassakaupungissa on myös kuninkaanlinna ja Suurkirkko, jossa Victoria ja Daniel vihittiin kesällä 2009. Tukholman historia ja kulttuuritarjonta hakee vertaistaan koko Pohjois-Euroopassa, mutta myös ostosmahdollisuudet ovat loistavat. Monet tunnetut vaateliikkeet ja -ketjut ovat ruotsalaisia, ja sisustuksen ystäville löytyy tarjontaa aina trendikkäistä design-liikkeistä Ikeaan. Keskustan kauppakeskuksissa ja tavarataloissa vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Myös Södermalmin trendikkään kaupunginosan SoFossa on muodikkaita kauppoja ja kahviloita. Shoppailtavaa löytyy varmasti joka makuun.
Djurgårdenin saarella on useita suosittuja nähtävyyksiä. Historiallinen Vasa-laiva ja maailman vanhin ulkoilmamuseo Skansen kiinnostavat kaikenikäisiä. Perheet viihtyvät varmasti myös huvipuisto Gröna Lundissa ja Junibackenissa, jossa tapaa Astrid Lindgrenin rakastettuja satuhahmoja aina Vaahteramäen Eemelistä Peppi Pitkätossuun ja Katto-Kassiseen.
Suosittu hotelli 500 metrin päässä Silja Linen terminaalista. Ravintola, aulabaari, lasten leikkihuone, kokoustiloja, kuntosali ja sauna. 283 huonetta, joissa on puhelin, tv, minibaari, silitysrauta, hiustenkuivaaja, ilmastointi, suihku/kylpy ja wc. Huoneiden koko ja sisustus vaihtelevat. Yksi lisävuode aikuiselle tai 1–2 lisävuodetta lapsille. Scandic Hotel Sergel Plaza **** Osoite: Brunkebergstorg 9, 10327 Stockholm Puhelin: +46–8–5172 6300 Internet: www.scandichotels.com/sergelplaza Viihtyisä hotelli loistavalla paikalla kaupungin keskustassa. Keskustan hyvät ostosmahdollisuudet, vanhakaupunki, teatterit ja museot ovat kävelyetäisyydellä. Hotellin lähin metropysäkki on T-Centralen. Hotellissa on ravintola, baari, kokoustiloja ja kuntosali. Ilmainen langaton internetyhteys. 403 savutonta huonetta, joissa puhelin, tv, hiustenkuivaaja, suihku/ kylpy ja wc. Huoneeseen saa yhden lisävuoteen.
m at k avaihto e h d ot Kaupunkilomat torstai–sunnuntai Turusta ja Helsingistä (2 yötä laivalla ja 1 yö hotellissa Tukholmassa), lähdöt keväällä 24.2., 3.3. ja 10.3., kesällä viikottain 2.6.–25.8. sekä syksyllä 13.10., 20.10. ja 27.10. Risteilymatkat Silja Line ja Viking Line päivittäin Turusta ja Helsingistä.
·
·
Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
H I N TA A N S I S Ä LT YY k au p u n k ilo m illa Edestakainen laivamatka Helsingistä / Turusta Tukholmaan valitussa hyttiluokassa, hotellimajoitus (1 yö) Tukholmassa jaetussa kahden hengen huoneessa, aamiainen hotellissa. Lisämaksusta liityntäkuljetus satamaan kotimaassa, ateriat laivalla, hytti+huone yhdelle. Tukholmassa omatoiminen siirtyminen satamasta hotellin ja takaisin.
Kuva: imagebank.sweden.se/Conny Fridh
47
Tartto
Laiva-bussimatkat 21.4., 2.6., 16.6., 7.7. 21.7. ja 4.8.
Hinta alk. 249 € Erilaisuutta ja eksotiikkaa hakevan ei tarvitse lähteä Tarttoa kauemmaksi. Ihastuttava yliopistokaupunki sykäyttää energisellä elämänmenollaan ja kuvauksellisella sijainnillaan vehreässä EteläVirossa. Kaupunki on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia museoita, ihania illanviettopaikkoja sekä hienoja rakennuksia ja puistoja, joiden välissä kulkee kapeita keskiaikaisia kujia. Tartto on kuuluisa vuonna 1632 perustetusta yliopistostaan ja vilkkaasta opiskelijaelämästään. Yliopistorakennuksessa toimiva, vuonna 1803 perustettu Tarton yliopiston taidemuseo on kaupungin museoista vanhin. Myös Viron kansallismuseo ja lelumuseo moninetuhansine nukkeineen ja leluineen ovat tutustumisen arvoisia. Vanhankaupungin kupeessa sijaitsevalla Toomemäellä on mm. komeat Pirunsilta ja Enkelinsilta, osin tuomiokirkon raunioihin perustettu historian museo, observatorio ja korkein oikeus.
retket Varaa retket matkavarauksen yhteydessä! Kaupunkikierros Lomapaikka tutuksi! Tutustumme kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin sekä bussilla että jalkaisin. Hinta 10 €, lapset 2-11 v 5 €.
m at k ava i h to e hd ot
Kauneinta Etelä-Viroa Tutustumme puolipäiväretkellä eteläisen Viron kauniisiin maisemiin ja mielenkiintoisiin paikkoihin. Tutuiksi tulevat Viron talvipääkaupunki Otepää, luonnonkaunis Pühajärve ja upea Sangasten linna, jonka sanotaan muistuttavan Windsorin palatsia. Retken kesto noin 5,5 tuntia. Hinta 40 €, lapset 2-11 v 20 €. Retken hintaan sisältyy maittava lounas.
· kaupunkilomat torstai–sunnuntai · kiertomatkat Erilainen Etelä-Viro
(Viljandi–Tartto–Peipsijärvi) ks. sivu 37. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
Hotelli Dorpat Osoite: Soola 6, 51014 Tartto Puhelin: +372–7–337 180 www.dorpat.ee Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
500 m 2007 6 on 205 on on
Moderni hotelli Tarton keskustassa, Emajoen rannalla. Raatihuoneen aukiolle n. 500 m. Hotellissa on ravintola, aulabaari, kokouskeskus ja hoito-osasto, jossa on mahdollisuus erilaisiin kauneus- ja hemmotteluhoitoihin. Dorpat-hotellin asukkaat voivat käydä aamu-uinnilla läheisessä Aura-vesikeskuksessa. Huoneet: Huoneissa on puhelin, TV, internetyhteys, suihku, wc ja hiustenkuivaaja. Lisävuodemahdollisuus. Kokolattiamatot. Myös allergiahuoneita. Hemmottelupaketit (tilattava ennen matkaa): - kauneuspaketti naisille 65 €: De Lux -maitokylpy 20 min, Klassinen jalkahoito 70 min, Klassinen kasvohoito 60 min. - hemmottelupaketti miehille 48 €: Klassinen jalkahoito 70 min, Klassinen hieronta 60 min.
Hotelli Draakon Osoite: Raekoja Plats 2, 51003 Tartto Puhelin: +372–7–442 045 www.draakon.ee Keskustaan: Peruskorjattu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
48
0 km 2000 5 on 41 on on
Upealla paikalla Raatihuoneen aukion laidalla sijaitseva hotelli Draakon tarjoaa tunnelmalliset puitteet lomanviettoon. Hotelli on entisöity perinteikkääseen 1800-luvulta peräisin olevaan rakennukseen. Kaikki keskustan palvelut ja nähtävyydet ovat lähietäisyydellä. Hotellissa on ravintola ja 25 hengen kokoustila. Tallelokerot vastaanotossa. Huone- ja pesulapalvelu. Huoneet: Viihtyisät huonet, joiden koko ja sisustus vaihtelevat. Huoneissa on puhelin, TV, suihku, kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin mahtuu yksi lisävuode aikuiselle tai lapselle.
Rakvere
Laiva-bussimatkat ympäri vuoden
Hinta alk. 209 € m at k ava i h to e hd ot
· torstai–sunnuntai, lähdöt 6.1.–15.12. · sunnuntai–torstai, lähdöt 9.1.–11.12. · sunnuntai–sunnuntai, lähdöt 9.1.–11.12. · torstai–torstai, lähdöt 13.1.–15.12. Kylpylälomat erillisessä esitteessä. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
h e mm ot t e lulo m a Lisää lomanautintoa rentouttavilla hoidoilla! Paketti 1 (20 €): Sabbia Med -hiekkatupa 30 min, hierova vesisänky 20 min Paketti 2 (67 €): Shanghailainen kokovartalo hieronta 60 min, Rasulbad 35 min Paketti 3 (78 €): Wellness-kokovartalo hieronta 60 min, Rasulbad 35 min, Thermo Spa -vartalohoito 30 min Paketti 4 (98 €): Thai- tai Shanghailainen hieronta 60 min, kylpy 30 min, Relax tai Shanghailainen jalkahieronta 30 min, käsihoito (naisille Nail Spa 60 min, miehille UOMO 45 min) Paketti 5 (165 €): Nimikko kasvo- ja vartalo- hoito Serenite tai Vitalite 90 min, Pedix Vital Classic -jalkahoito 60 min, Sabbia Med -hiekkatupa 30 min, Rasulbad 35 min, 1 x 60 min kokovartalohieronta seuraavista: kivi-, aroma- tai shanghailainen hieronta. Varattava viimeistään viikkoa ennen lähtöpäivää.
· · ·
Rakveressa, noin sadan kilometrin päässä Tallinnasta, vietät rentouttavan kaupunkiloman! 1300-luvulla kaupunkioikeudet saanut Rakvere on yksi Viron vanhimmista kaupungeista, jonka pitkästä historiasta muistuttaa meidän päiviimme saakka säilynyt ritarilinna. Aivan Rakveren keskustassa, lähellä linnaa, sijaitsee Aqva Hotel & Spa. Hotelli sopii loistavasti myös perheille, viihtyisä allasosasto saunoineen on käytössä aamusta iltaan.
Loman aikana kannattaa tutustua läheiseen vanhaan linnaan, joka toimii kesäisin myös ulkoilmakonserttien ja kesäteatterin näytöspaikkana. Linnan museossa on keskiaikaan liittyvä näyttely. Päiväkävelyistä voit nauttia keskustassa ja hotellin lähistön puistoissa. Neljänkymmenen kilometrin säteellä Rakveresta sijaitsee useita tunnettuja nähtävyyksiä, kuten Lahemaan kansallispuisto ja upeita kartanoita. Rannikolla sijaitsevat idylliset Käsmun, Võsun, Altjan ja Vainopean kylät.
·
·
Kylpylähotelli Aqva Hotel & Spa Osoite: Parkali 4, 44308 Rakvere Puhelin: +372–326 0000 www.aqvahotels.ee Keskustaan: Peruskorjattu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
0 km 2008 3 on 75 on on
Aqva Hotel & Spa on uudentyyppinen, hemmotteleviin hoitoihin keskittyvä kylpylähotelli. Jo sisään astuessa aistii ripauksen luksusta – vastaantottoaulassa on upeat marmorilattiat, akvaario ja kaunis vesiputous. Vesipuiston, saunojen ja kuntosalin käyttö sisältyvät matkan hintaan. Yleiset tilat ja palveut: Tyylikkäät yleiset tilat, ravintola ja kahvila. Vastaanotto avoinna 24 tuntia/vrk. Tasokas kauneushoitola ja parturi-kampaamo. Vesipuisto ja saunakeskus. Suomenkielinen kylpyläopas. Hoitotilat: Emeraude Spa tarjoaa hemmotteluhoitoja aistikkaasti sisustetussa ympäristössä. Vesipuisto ja saunakeskus: Uima-allas (25 m), vastavirta-allas, porealtaita, vesihierontapisteitä ja ulkouima-allas. Kaksi lastenallasta (syvyydet 35 cm ja 90 cm) ja vesiliukumäki. Saunakeskuksessa on seitsemän saunaa: höyrysauna, höyryaromisauna, matalalämpöinen sanarium-leposauna, höyrysuolasauna, infrapunasauna sekä perinteinen sauna sitrustuoksulla ja ilman. Kylmävesiallas, jalkojen verenkiertoa virkistäviä kylmä-kuuma-vaihtokylpyjä ja kaksi perinteistä jalkakylpyä, poreallas sekä rentouttava lämmin penkki. Huoneet: Savuttomissa huoneissa on puhelin, TV, internetyhteys, ilmastointi, tallelokero, minibaari, hiustenkuivaaja, kylpytakit- ja tossut, suihku ja wc. Kokolattiamatot (allergia- ja invahuoneissa laminaattilattiat). Huoneisiin saa lisävuoteen lapselle (2-14 v). Myös väliovellisia huoneita.
49
Kuressaare
Laiva-bussimatkat Risteily + Kuressaare Lentomatkat
Hinta alk. 149 € m o n ta ta pa a m at k u s ta a Matka-Vekan Saarenmaa on tarjonnaltaan monipuolinen niin matkustustapojen kuin hotellivalikoimankin suhteen. Perinteisten laivabussimatkojen lisäksi keväällä on lentomatkoja maakunnista ja kesällä voit aloittaa lomasi myös risteilyn merkeissä. Ohjelmassamme on useita erilaisia majoitusvaihtoehtoja aina pienistä tunnelmallisista hotelleista isoihin moderneihin kylpylöihin. Kylpylähotellien allasalueet ovat myös kaupunkilomalaisten käytössä. Yhteistä kaikille hotelleillemme on hyvä sijainti lähellä merta tai keskustan palveluja.
m at k ava i h to e h d ot
Viron suurimmalla saarella riittää nähtävää ja koettavaa: luonto on kaunis, historia rikas ja kulttuuritarjonta monipuolista. Perinteisin tavoin rakennetut talot ja kiviaidat värittävät maisemaa ja oma murre on säilynyt ihmisten puheissa. Samalla Saarenmaa on moderni, tätä päivää elävä paikka, jossa on kaikki matkailijan tarvitsemat palvelut. Tähän lomaparatiisiin pääsee kätevästi Matka-Vekan mukana. Kuressaaren idylliseen vanhaankaupunkiin tutustuu helposti jalkaisin. Kaupungin keskustassa on paljon hurmaavia vanhoja rakennuksia. Kahvilla tai syömässä voi piipahtaaa vaikka yli 100 vuotta vanhassa tuulimylly Veskissä. Upea piispanlinna on ehdottomasti visiitin arvoinen. Linna on peräisin 1200-luvulta ja toimii nykyään kotiseutumuseona. Kaupungin vehreissä puistoissa on mukava kävellä. Välillä voi istahtaa puiston penkille ja jatkaa sitten merenrantaan ihailemaan kauniita näkymiä. Kesäaikaan kannattaa poiketa myös keskustan tuntumassa olevalla uimarannalla. Kesäisin Kuressaaressa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, konsertteja ja festivaaleja.
v i r o n k i e ltä o pp i m a a n ! Yhdistä huvi ja opiskelu ja varaa Saarenmaanlomaasi viron kielen kurssi! OÛ KS Koolitus on nuori ja innovatiivinen koulutusyhtiö, joka järjestää suomalaisille suunnattuja viron kielen kursseja Saarenmaalla. Kurssit ovat alkeiskursseja ja sisältävät oppimateriaalin sekä kahvitauon jokaisena kurssipäivänä. Nyt voit varata lisäpalveluna kurssipaketin Matka-Vekan kautta. Tarkemmat tiedot toimistoistamme tai www.matkavekka.fi.
Laiva–bussimatkat torstai–sunnuntai, lähdöt 7.4.–29.9. sunnuntai–torstai, lähdöt 3.4.–25.9. sunnuntai–sunnuntai, lähdöt 5.6.–21.8. Lentomatkat sunnuntai–sunnuntai, lähdöt 17.4.–22.5. Risteily + loma Kuressaaressa keskiviikko–sunnuntai, lähdöt 8.6.–3.8. lauantai–torstai, lähdöt 11.6.–30.7.
· · ·
retket Piispanlinna ja kaupunkikierros Tutustumme saaren pääkaupunkiin Kuressaareen, jonka tärkein nähtävyys on piispanlinna. Tutuiksi tulevat myös eri kaupunginosat, värikäs nykypäivä ja mielenkiintoinen lähihistoria. Retken kesto noin 3 tuntia. Maaseutukierros Kierroksen aikana tutustumme Saarenmaan kauniiseen luontoon ja tärkeimpiin nähtävyyksiin. Kesto n. 4 tuntia.
· · ·
Kylpylälomat erillisessä esitteessä. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
Suosittelemme retkien varaamista etukäteen. Kohteessa järjestetään myös muita retkiä, joista saat tietoa oppailtamme.
golf Saarenmaan 18-reikäinen golfkenttä sijaitsee Kuressaaren kaupungin välittömässä läheisyydessä, vain muutaman minuutin kävelymatkan etäisyydellä suurimmista kylpylähotelleista. Kentän eteläpäästä on matkaa merelle parisataa metriä. Tietoja kentästä www.saaregolf.ee. 7 Ke 5 6 sk us ta an
Linnanpuisto
Piispanlinna
Kuressaare
Uimaranta Kuressaare lahti Tori
1 2 3 4 5 6 7
Saaremaa Valss Rüütli 3Meri Georg Ots Spa & GoSpa Residence Grand Rose Spa Arensburg Arabella
51
Baltic Princess -risteily + 3 tai 4 yötä Kuressaaressa Mainio matkavaihtoehto yhdistää risteily- ja kaupunkiloma! Menomatkalla ehdit nauttia rentouttavasta risteilytunnelmasta ja sen päälle viettää loman ihastuttavassa Kuressaaren kaupungissa. Arjesta pääset irti saman tien kun Tallinkin vauhdikas viihdelaiva Baltic Princess nostaa ankkurinsa. Baltic Princess on suunniteltu risteilyvieraiden viihdealukseksi, jossa matka taittuu huvitellen ja herkutellen. Valoisassa kesäyössä on mukavasti aikaa istua iltaa ystävien seurassa, vaikkapa kiireettömällä illallisella jossakin laivan tunnelmallisista ravintoloista. Voit myös viipyä tanssin pyörteissä tai iskelmämusiikin ja karaoken parissa ja nauttia yökerhon viihde-esityksistä. Laivan ostoskeitaasta löydät tuliaiskassiin muotia, makuja ja tuoksuja. Mukava loma jatkuu Kuressaaressa, jossa lomaan voi lisätä ripauksen luksusta kylpylä- ja kauneushoidoilla.
Spa Hotel Saaremaa Valss Osoite: Kastani 20, 93815 Kuressaare Puhelin: +372–45–27 100 www.saaremaaspahotels.eu Keskustaan: n. 1 km Rakennettu: 1978/-84 Uusittu: 1997/2007 Huoneita: 75 Kerroksia: 4 Hissi: on Tallelokerot: on Uimarantaan: n. 700 m
Saaremaa Valss sijaitsee rauhallisella alueella Kuressaaren keskustan tuntumassa. Hotellissa on ravintola, baari, kioski, kokoustila 24 hengelle ja oleskelutila.Tallelokerot vastaanotossa. Vuokrattavana kylpytakkeja, pyyhkeitä, kahvinkeittimiä, kävelysauvoja ja polkupyöriä. Pysäköintialue hotellin vieressä. Keilahalli. Erillisessä hoitorakennuksessa mahdollisuus kylpylä- ja kauneushoitoihin. Urheilurakennuksessa sauna, uima-allas (6 x15 m) ja kuntosali. Huoneet: Savuttomissa huoneissa on puhelin, TV, suihku ja wc. Laminaattilattiat.
Hotelli Arabella + Osoite: Torni 12, 93812 Kuressaare Puhelin: +372–45–55 885 www.arabella.ee Keskustaan: 0 km Kerroksia: 4 Hissi: on Huoneita: 51 Ravintola: on Baari: on Uimarantaan: n. 900 m
Kodikas Arabella sijaitsee Kuressaaren keskustassa rauhallisen sivukadun varrella. Hotellin ala-aulassa on pieni lobby-baari ja kellarikerroksessa ravintola, missä aamiainen tarjoillaan. Kellarikerroksessa sijaitsee myös asiakassauna. Huoneet: Kahden hengen huoneissa kokolattiamatto tai laminaattilattia. Puhelin, satelliitti-TV, jääkaappi ja internetyhteys, suihku ja wc. Osaan huoneista mahtuu lisävuode yhdelle. Lisämaksusta yhden hengen huone tai perhehuone.
Arensburg Boutique Hotel & Spa / Osoite: Lossi 15, 93819 Kuressaare Puhelin: +372–452 4705 www.arensburg.ee
Superior-huone
52
0 km Keskustaan: Rakennettu: 1800-luv. 2002/2007 Uusittu: Kerroksia: 3-4 Hissi: on Huoneita: 46 Ravintola: on Tallelokerot: on Uimarantaan: n. 500 m
Viihtyisä Arensburg sijaitsee Kuressaaren vanhankaupungin pääkadun varrella, lähellä kaikkia palveluja, kaupunginpuistoa ja Piispanlinnaa. Hotelli on rakennettu 1800-luvun lopulta peräisin olevaan rakennukseen, jota on laajennettu uudella modernilla osalla. Uudella puolella on myös pieni, tyylikäs Spa-osasto. MatkaVekan asiakkaille paikan päällä ostetuista Spahoidoista -30% alennus. Hotellissa on ravintola, aulabaari ja kaksi kokoussalia. Tallelokerot vastaanotossa. Kaunis piha, jossa kesäaikaan myös terassi. Huoneet: Standard-huoneissa ** on puhelin, TV, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy, wc ja parkettilattiat. Lisämaksusta superior-luokan huone***, jossa lisäksi ilmastointi, kylpytakki ja -tossut; kokolattiamatot.
Spa Hotel Meri + Osoite: Pargi 16, 93813 Kuressaare Puhelin: +372–45–22 100 www.saaremaaspahotels.eu Keskustaan: n. 1 km Rakennettu: 2001/2006 Kerroksia: 4 Hissi: on Huoneita: 132 on Ravintola: on Tallelokerot: Uimarantaan: n . 200 m
Spa Hotel Meri on meren rannalla lähellä piispanlinnaa, Rüütli-kylpylän vieressä. Hotellissa ravintola, baari, oleskelutilat, myymälä, lasten leikkihuone, kokoustiloja noin 120 hengelle, internetpiste, keilahalli ja golfsimulaattori. Tallelokerot vastaanotossa. Vuokrattavana kylpytakkeja, pyyhkeitä ja polkupyöriä. Pysäköintialue. Hotellissa nykyaikainen kylpyläosasto, voimistelusali, kuntosali, uima-allas (16 m), sauna ja höyrysauna. Huoneet: Savuttomissa huoneissa on puhelin, TV, radio, hiustenkuivaaja, suihku, wc ja ranskalainen parveke. Laminaattilattiat. Lisävuode lapselle. Lisämaksusta merinäköala.
Spa Hotel Rüütli Osoite: Pargi 12, 93813 Kuressaare Puhelin: +372–452 4705 www.saaremaaspahotels.eu Keskustaan: 800 m Rakennettu: 2001/2006 3 Kerroksia: Hissi: on 93 Huoneita: Tallelokerot: on Uimarantaan: n. 300 m
Moderni Rüütli sijaitsee vastapäätä piispanlinnaa, Meri-kylpylän vieressä. Hotellissa ravintola, à la carte -ravintola, salonki/sikarihuone, biljardisali, aulabaari, oleskelutilat, lasten leikkihuone, kauneushoitola, optikko, myymälöitä, internetpiste ja tallelokerot. 2 squash-kenttää, kuntosali ja uimahalli. Allasosastolla uima-allas (25 m), poreallas, lastenallas ja vesiliukumäki. Vuokrattavana kylpytakkeja, pyyhkeitä ja polkupyöriä. Pysäköintialue hotellin vieressä. Huoneet: Savuttomissa huoneissa on puhelin, TV, radio, hiustenkuivaaja, suihku, wc ja parveke. Laminaattilattiat. Lisävuode lapselle.
Grand Rose Spa Osoite: Tallinna 15, 98819 Kuressaare Puhelin: +372–666 7000 www.grandrose.ee Keskustaan: 0 km Rakennettu: 1800 l./2006 Huoneita: 65 Kerroksia: 3 Hissi: on Tallelokerot: on Uimarantaan: n. 800 m
Grand Rose Spa on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Hotelli sijaitsee hyvällä paikalla Kuressaaren keskustassa. Vastaanoton yhteydessä aulabaari ja tyylikkäät oleskelutilat. Aulatiloissa langaton internetyhteys. Lasten leikkihuone, kauneushoitola, kampaamo ja kellariravintola. Kesällä terassi sisäpihalla. Vuokrattavana polkupyöriä. Huoneet: Viihtyisät savuttomat huoneet, joissa puhelin, TV, hiustenkuivaaja, kylpytakki, suihku/kylpy ja wc. Huoneiden koko ja sisustustyyli vaihtelee. Muutamissa huoneissa pieni parveke, osassa huoneita ilmastointi. Kokolattiamatot, muutamassa huoneessa parkettilattiat. Lisävuode 2–12 -vuotiaalle lapselle.
Georg Ots Spa Osoite: Tori 2, 93810 Kuressaare Puhelin: +372–45–55 000 www.gospa.ee Keskustaan: 1,3 km Rakennettu: 2004 Kerroksia: 5 Hissi: on Huoneita: 91 Tallelokerot: on Uimarantaan: n. 300 m
Georg Ots Spa sopii Sinulle, joka haluat lomallasi ripauksen luksusta arjen vastapainoksi! Kylpylä sijaitsee ihanteellisella paikalla meren rannalla, kävelymatkan päässä keskustasta. Hotellissa on aistikkaasti sisustetut yleiset tilat ja ravintolassa panostetaan terveelliseen, kevyeen ruokavalioon. Tallelokerot vastaanotossa. Huone- ja pesulapalvelu. Hyvinvarustettu Wellness Spa -kylpyläosasto. MatkaVekan asiakkaille paikan päällä ostetuista Spa-hoidoista -10% alennus. Huoneet: Viihtyisät, savuttomat huoneet, joissa on puhelin, TV, langaton internetyhteys, minibaari, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja -tossut, suihku/kylpy, wc ja parveke tai ranskalainen parveke. Osassa ilmastointi. Kokolattiamatot. Lisävuode 2–12-vuotiaalle lapselle.
Go Spa Residence Osoite: Tori 2, 93810 Kuressaare Puhelin: +372 50 30 719 www.gosparesidents.ee Keskustaan: 1,3 km Rakennettu: 2009 Kerroksia: 2 Hissi: ei Huoneita: 30 Tallelokerot: ei Uimarantaan: n. 300 m
Uudehko huoneistohotellialue sijaitsee entisessä Kalurin kalastajasatamassa, vapaa-ajan sataman ja Georg Ots Spa -hotellin vieressä. Alueella on useita kaksikerroksisia rakennuksia. GoSpa Residencen asiakkaat voivat käyttää Georg Ots Span sauna- ja allasosastoa sekä vastaanottopalveluita. Huoneistot: Tasokkaat, hyvinvarustellut kaksiot, joissa erillinen olohuone ja makuuhuone, pienoiskeittiö, suihku/wc sekä parveke tai terassi. Yksi lisävuode aikuiselle tai 1-2 lisävuodetta lapselle sohvasta.
53
Odotettavissa ihana kesä!
M AT K A - V E K A N PA R H A AT P E R H E LO M AT le g olan d ®, d i s ne y lan d par i s ® , g ar d alan d ® v i s by, kolm å R d en , tall i nna , pä rn u, t u kholm A E SI T E I L M E S T YY H E L M I K UUSS A
Laiva–bussimatkat touko-elokuussa
Haapsalu Hinta alk. 175 € m at k ava i h to e h d ot Kaupunkilomat torstai–sunnuntai, lähdöt 5.5.–25.8. sunnuntai–torstai, lähdöt 1.5.–21.8.
· ·
Kylpylälomat erillisessä esitteessä. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
Idyllinen ja rauhallinen pikkukaupunki Haapsalu Viron länsirannikolla on monen mielestä se ainoa oikea paikka lomanviettoon. Vanhakaupunki pitsikoristeisine puutaloineen ja merenrantaan johtavat kapeat kujat luovat leppoisat lomapuitteet. Haapsaluun tutustut kätevästi vaikka jalkaisin.
Haapsalu on ollut tunnettu lomakaupunki jo 1800-luvulta alkaen, jolloin kaupunkiin perustettiin mutakylpylä. Kylpyläkaupungin maine kiiri pian Pietariinkin, ja tsaari ja paikallinen hienosto alkoivat suosia Haapsalua lomapaikkanaan. Piispanlinnan rauniot, puupitsinen juhlasali, vanha rautatieasema, merenlahtea kiertävä kävelytie ja kauniit puutalot kielivät yhä loiston ja vaurauden vuosista.
Hotelli Laine Osoite: Sadama 9/11, 90502 Haapsalu Puhelin: +372-47-24 400 Internet: www.laine.ee Perinteikäs ja suosittu Laine sijaitsee meren rannalla lähellä keskustaa. Tyylikäs kauneushoitola tuo lomaan ripauksen luksusta. Yleiset tilat ja palvelut Hotellissa on ravintola, kahvila, kesäterassi ja kokoustila. Rahanvaihto ja tallelokerot vastaanotossa. Vuokrattavana kylpytakkeja, kävelysauvoja, polkupyöriä ja aurinkotuoleja. Vastaanoton yhteydessä myymälä. Pieni kirjasto ja kahvilassa ilmainen internetpiste. Suomenkielinen kylpyläopas. Allasosasto ja kauneuskeskus Uima-allas (5 x 20 m) ja saunatilat.
Keskustaan: 800 m Rantaan: 600 m Rakennettu: 1986 Uusittu: 1994- 2009
Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Kahvila:
4 on 98 on on
Kampaamo ja parturipalvelut, jalka-, käsi-, kasvo- ja vartalohoidot. Huoneet Savuttomissa huoneissa puhelin, TV, wc ja suihku. Kokolattiamatot tai laminaattilattiat. Lisämaksusta uusi 2 hengen huone, jossa on hiustenkuivaaja, kylpytakit, ilmastointi ja laminaattilattiat. Kerroksissa on yhteiset jääkaapit.
Thalasso Spa Fra Mare + Osoite: Ranna tee 2, 90403 Haapsalu Puhelin: +372-47-24 600 Internet: www.framare.ee Thalasso Spa Fra Mare sijaitsee meren rannalla kauniin luonnon keskellä, mäntymetsän ympäröimänä. Yleiset tilat ja palvelut Ravintola, aulabaari, myymälä, kaksi kokoustilaa 25-60 hengelle. Parkkipaikkoja hotellin edessä. Vastaanotossa rahanvaihto ja tallelokerot. Internetpiste.Vuokrattavana hiustenkuivaajia, kylpytakkeja ja -pyyhkeitä sekä kävelysauvoja ja polkupyöriä. Thalasso Day Spa Nykyaikaiset hoitotilat 1. kerroksessa. Uusi allas- ja saunaosasto, jossa merivesiallas, vesihierontapisteitä, poreallas,
Keskustaan: 1,5km Rantaan: 50 m Rakennettu: 1997 Uusittu: 2006
Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
2 ei 113 on on
lämmitetty ulkoallas ja erilaisia saunoja: Thalasso-suolasauna, höyrysauna, infrapunasauna, löylysaunat ja leposauna, jossa voi nauttia höyryn, lämmön, värien ja valon yhdistelmästä. Huoneet Savuttomissa huoneissa puhelin, TV, wc ja suihku. Laminaattilattiat. Lisävuode lapselle. Lisämaksullisissa Thalasso Spa -luokan huoneissa jääkaappi, osassa parveke. Sviiteissä ja perhehuoneissa kokolattiamatot.
55
Pärnu
Laiva-bussimatkat Risteily + Pärnu Lentomatkat
Hinta alk. 109 € m at k ava i h to e h d ot Laiva–bussimatkat torstai–sunnuntai, lähdöt 3.2.–27.10. sunnuntai–torstai, lähdöt 30.1.–23.10. sunnuntai–sunnuntai, lähdöt 5.6.–14.8. Lentomatkat lauantai–lauantai, lähdöt 23.4.–21.5. Risteily + loma Pärnussa keskiviikko–sunnuntai, lähdöt 16.2.–26.10. lauantai–torstai, lähdöt 11.6.–30.7.
· · ·
· · ·
Kylpylälomat erillisessä esitteessä. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
Pitkien vaaleahiekkaisten rantojen ja suurten vehreiden puistojen Pärnua kutsutaan Viron kesäpääkaupungiksi. Hienohiekkainen ranta on kuin luotu auringonottoa, uimista ja rantaleikkejä varten. Joidenkin mielestä Pärnu taas on parhaimmillaan kun se syksyllä palaa rauhalliseen elämänrytmiinsä. Pärnun kävelykatu ympäristöineen on keskustan sydän. Kadun varrella on monia mukavia liikkeitä ja kesäaikaan myös myyntikojuja ja terasseja. Istahda penkille ja seuraa ihmisvilinää, tai nauti vaikkapa lounas tai kahvikupponen jollakin mukavista terasseista. Keskustassa on myös muutamia tavarataloja. Hintataso on hieman edullisempi kuin Suomessa, ja täältä löydät sellaisiakin tuliaisia, joita ei koti-Suomen kaupoissa ole. Pärnun keskusta on sopivan kokoinen, pääset kävellen helposti kaikkialle.
monipuolinen m at k ata r j o n ta Matka-Vekan mukana pääset Pärnuun paitsi perinteisillä laiva-bussimatkoilla, myös aloittaen lomasi rennosti risteillen. Maakunnista on keväällä lisäksi suoria lentoja, jotka säästävät mukavasti matkustusaikaa. Hotellitarjontamme Pärnussa on nyt entistä laajempi, majoitusvaihtoehtoja löytyy jokaiselle kukkarolle. Voit valita pienen tunnelmallisen keskustahotellin tai jonkun moderneista monipuolisten palvelujen kylpylähotelleista, jotka soveltuvat mainiosti myös kaupunkiloman viettoon.
s u o s i t t u lo m a k au p u n k i k e s ät, ta lv e t Upean rantansa, monipuolisen vesipuistonsa ja lapsiystävällisen ilmapiirinsä vuoksi Pärnusta on kehittynyt vuosi vuodelta aina vain suositumpi perhelomakohde. Pärnu on paljon muutakin, mikä tekee siitä kiinnostavan lomakohteen kaikkina vuodenaikoina: Pärnu suosii kävelyretkiä, sillä kaupunki on täynnä mielenkiintoista arkkitehtuuria ja puistoja. Hansa-aikaa huokuvien kortteleiden putiikeista sopii ostaa tuliaisiksi vaikkapa käsintehtyä laatutavaraa. Herkkusuu voi hemmotella itseään viihtyisissä kahviloissa ja ravintoloissa, kulttuurinnälkä sammuu konserttitalossa tai teatterissa. Iloisia iltamenoja on moneen makuun.
g o l fa a pä r n u s s a ! Pärnun keskustasta noin kahdeksan kilometrin päässä on 18-reikäinen White Beach Golf. Vesielementit ovat läsnä kentällä golfatessa, sillä kentän vieressä virtaa Audrujoki ja useat lammet tuovat haastetta peliin. Lisätiedot kentästä www.villaandropoff.fi/golf.
m at k a - v e k k a pa lv e l e e m yö s pä r n u s s a Matka-Vekan toimisto sijaitsee keskustassa kävelykadun varrella (os. Rüütli 34). Suomenkieliset oppaamme ovat paikalla sinua varten. He auttavat kaikissa lomaasi liittyvissä asioissa. Hotellissa on Matka-Vekan kansio, josta löydät toimiston aukioloajat ja palvelupuhelimen numeron, josta tavoitat oppaan tarvittaessa. Oppaamme ovat vastassa satamassa ja lentokentällä ja myös saattamassa takaisin, joten matkustaminen Matka-Vekan mukana on helppoa ja joustavaa.
pä r n u s s a ta pa h t u u ! Pärnu on mukavan vilkas pikkukaupunki, jossa kesäaikaan toki tapahtuu enemmän, mutta myös talven kalenterista löytyy etenkin kulttuuripuolen tapahtumia, konsertteja ja teatteria. Vuonna 2011 koko kaupunkikuvaan vaikuttavat runsaan viikon kestävät Jää- ja Vesifestivaalit, jotka kannattaa panna merkille. Lue lisää seuraavalta sivulta.
57
m at k a n m a k u pa lo j a Pärnussa voit tehdä myös makumatkan: ravintoloita on moneen makuun aina hotellien tasokkaista à la carte -ravintoloista kansainvälisten keittiöiden antimiin. Unohtaa ei sovi tietenkään virolaista keittiötä. Kun tutustut virolaiseen ruokaan, on hyvä muistaa muutama seikka. Munakas tarkoittaa mukulakiveä, viiner nakkimakkaraa ja piim maitoa. Perinteisen virolaisen keittiön antimet ovat aika tuhteja, perinneruokiin kuuluu mm. verimakkara (verivorst). Kala on yleensä joko savustettua (suitsukala) tai suolattua. Hapankermaa (hapukoor) käytetään paljon. Ruoka on maittavaa ja hinta-laatusuhde kohdallaan. Ulkona syöminen on yksi loman elämyksistä! Pärnu ei nukahda illallakaan. Kesällä Kuursaal ja muut ranta-alueen kahvilat tarjoavat elävää musiikkia lähes joka ilta, ohjelmaa on hotelleissakin ja iltaa voi viettää myös yökerhoissa ja kasinoilla. Matka-Vekan toimisto Koidula Park Emmi Carolina Pärnu St. Peterburg Strand Delfine Astra Viiking Tervis Tervise Paradiis Estonian Puistotalo Estonian Vihreä Talo Estonian Valkoinen Talo Villa Wesset Villa Artis
retket Kaupunki- ja ostoskierros Lomapaikka tutuksi! Kierroksen aikana saat hyvän kuvan Pärnusta ja sen eri kaupunginosista. Poikkeamme myös suuressa kauppakeskuksessa. Retken kesto noin kolme tuntia. Hinta 10 €, lapset (2–12 v) 5 €.
19 3
5
59
4
1 16
10 6
7 15 Konventa 13 Seta 14 17 12
4 5 Radisson SAS Daugava 18 8 6 Metropole 20 711 Sõprus Legend Jahtkubi Scandic Rannahotell Pärnu
2 6
Retken voit varata jo ennakkoon Suomessa. Järjestämme vuodenajasta riippuen myös muita retkiä, joista kuulet enemmän kohteessa. Pärnussa ympäri vuoden asuvien suomenkielisten oppaidemme asiantuntemusta kannattaa hyödyntää! Omatoimiselle retkeilijälle sopii esimerkiksi Latvian pääkaupunki Riika, jonne on Pärnusta matkaa vain noin 180 kilometriä.
j ä ä - j a v e s i f e s t i va a l i t
Jää- ja tulishow • Talvikisat joulumäellä • Koko perheen luistelutapahtuma • Jääveistoksia ja jääratakilpailut • Elokuvafestivaali • Purjekelkkailua • Lumilinna • Luistelu- ja hiihtoretkiä • Viron itsenäisyyspäivä – parhaat virolaiset käsityöt • Pilkkikisat • Jäistä jazzia ja bluesia.
Vesi- ja tulishow • Hiekkakaupunki rannalla • Vesijuhlat ja rantamuotia • Auringonlaskun tanssiaiset • Hauskojen vesikulkuneuvojen kilpaajot • Purjehduskilpailut • Yöttömän yön elokuvia • Käsityö- ja taidepäivä • Kalatori ja kalaruokakilpailu • Juhannusaatto – parhaat virolaiset käsityöt. Lisää festivaaleista sivuilla www.waterfest.eu
58
ko ko p e r h e e n s e i k k a i lu p u i s to Valgerannan seikkailu- ja kiipeilypuisto sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Pärnun keskustasta. Puiden väliin rakennetut erilaiset sillat ja esteet tarjoavat elämyksiä ja haasteita. Viidellä eri tasoisella radalla on yhteensä 64 erilaista tehtävää, mm. apinarata eli nopea vaijeriliuku. Koko radan pituus on noin 700 metriä ja sen kulkemiseen rohkeudesta ja tasapainosta riippuen kuluu 1,5–2,5 tuntia. Helpoimmalla pikkulasten seikkailuradalla perheen pienimmillekin riittää puuhaa. Lisätietoja www.valgerannaseikluspark.ee Matka-Vekan asiakkaana saat alennusta sisäänpääsylipun hinnasta. Alennushintainen lippu tulee ostaa Matka-Vekan oppaalta. Tarkemmat tiedot hinnoista ja lisämaksullisesta kuljetuksesta saat Matka-Vekan oppailta.
y h d i s tä r i s t e i ly n r i e m u t k au p u n k i lo m a a n ta i l e n n ä s u o r a a n pä r n u u n !
Baltic Princess -risteily + Pärnu 3–4 yötä. Matkavaihtoehdot keskiviikko–sunnuntai ja lauantai–torstai. Loistava tapa ottaa kaikki irti merellä ja maissa! Menomatkalla saat nauttia risteilytunnelmasta ja sen päälle viettää lomaa Viron kesäpääkaupungissa Pärnussa. Arjesta irtaudut saman tien, kun Tallinkin vauhdikas viihdelaiva Baltic Princess nostaa ankkurinsa. Baltic Princess on suunniteltu risteilyvieraiden viihdealukseksi, jossa matka taittuu huvitellen ja herkutellen. Valoisassa kesäyössä on mukavasti aikaa istua iltaa ystävien seurassa, vaikkapa kiireettömällä illallisella jossakin laivan tunnelmallisista ravintoloista. Voit myös viipyä tanssin pyörteissä tai iskelmämusiikin ja karaoken parissa ja nauttia yökerhon viihde-esityksistä. Laivan ostoskeitaasta löydät tuliaiskassiin muotia, makuja ja tuoksuja. Mukava loma jatkuu kesäisessä Pärnussa!
Suorat lennot viikoksi keväiseen Pärnuun 23.04. Kokkola 30.04. Kemi 07.05. Seinäjoki
14.05. Kuopio 21.05. Joensuu
Pärnun lentoasemalta on vain lyhyt matka hotelliin, joten lomavietto alkaa sujuvissa merkeissä. Matkan kesto lauantai–lauantai.
59
Jahtklubi ¬¬ Osoite: Lootsi 6 Jahtklubi on pieni vierastalo huvivenesata 80100 Pärnu massa. Alakerrassa on suosittu ravintola. PihaPuhelin: +372–44–71740 alueella ja huvivenesatamassa järjestetään kesäaiwww.jahtklubi.ee kaan paljon ohjelmaa, jota vierastalon asiakkailla on mahdollisuus seurata ilmaiseksi. Lyhyt kävelymatka keskustaan. Huoneet: Vaatimattomat, mutta siisKeskustaan: n. 600 m tit huoneet sijaitsevat toisessa kerroksessa (huoneiRakennettu: 1993 siin saattaa kantautua musiikin ääniä). Osassa huoneiUusittu: 2003/2010 ta on jokinäköala. Huoneissa TV, suihku, wc ja langaton Kerroksia: 2 internetyhteys. Osaan huoneista mahtuu lisävuode Hissi: ei lapselle. Huoneita: 18 Uimarantaan: n. 600 m
Villa Artis ¬¬ Osoite: Amandus Adamsoni 80010 Pärnu Puhelin: +372–44–77 1480 www.reisir.ee Keskustaan: n. 300 m Rakennettu: 1936 Uusittu: 2003 Kerroksia: 2 Hissi: ei Huoneita: 10 Uimarantaan: n. 500 m
Vierastalo Villa Artis sijaitsee pienen, rauhallisen kadun varrella. Keskustaan, Rüütli –kävelykadulle, kävellen n. 5 min ja rannalle n. 15 min. Vuonna 1936 rakennettu talo avattiin täydellisen peruskorjauksen jälkeen vierastaloksi 2003. Talossa on kaksi kerrosta ja kellarikerros, jossa sijaitsee aamiaistila. Hotelli sopii hyvin perheille; huoneisiin mahtuu lisävuode 2-3 lapselle . Huoneet: Tilavat kahden hengen huoneet, joissa on wc/ suihku ja televisio. Lisämaksusta yhden hengen huone ja sviitti.
Hotelli Koidula Park ¬¬ Osoite: Kuninga 38, 80014 Pärnu Puhelin: +372–44–77 030 www.koidulaparkhotell.ee Keskustaan: 0 km Rakennettu: 1905 Uusittu: 2002 Kerroksia: 3 Hissi: ei Huoneita: 39 Uimarantaan: n. 1 km
Persoonallinen hotelli mukavalla paikalla keskustassa vastapäätä vehreää puistoa. Vastaanotossa baaripalvelua. Aamiaistila koostuu kahdesta erillisestä huoneesta, joista toista voi käyttää kokoustilana; kesällä sisäpihan puolella terassi. Huoneet: Pienet siistit huoneet, joiden koot ja muodot vaihtelevat. Joissakin huoneissa sisällä rappuja. Puhelin, satelliitti-TV, suihku ja wc. Puu- tai laminaattilattiat. Osassa parivuode.
Puistotalo ¬¬ Osoite: Pärna 12, 80014 Pärnu Puhelin: +372–44–76915 www.spaestonia.ee Keskustaan: 700 m Rakennettu: 1977 Uusittu: 2005 Kerroksia: 8/4 Hissi: on Huoneita: 107 Uimarantaan: n. 300 m
Pelkistetty, mutta kodikas Puistotalo on tunnettu perinteisistä terveyskylpylän palveluista. Kaksi ravintolaa, kahvila, pieni myymälä, kauneussalonki ja kampaamo, pieni kokoustila, tilaussauna porealtaineen. Oleskelutiloja eri kerroksissa. Vastaanotossa tallelokerot. Vuokrattavana kylpytakkeja, kävelysauvoja ja hiustenkuivaajia. Puistotalossa on kaksi osaa, matalammassa siivessä hissi kulkee vain kolmanteen kerrokseen. Huoneet: Savuttomissa huoneissa puhelin, TV, radio, wc, suihku ja osassa parveke. Muovilattiat.
Söprus ¬¬+ Osoite: Eha 2 80010 Pärnu Puhelin: +372 445 0750 www.soprus.ee Keskustaan: n. 1 km Peruskorjattu: 2005 Kerroksia: 2-3 Hissi: rajoitetusti Huoneita: 54 Ravintola: ei Baari: ei Uimarantaan: 200 m
60
Pieni ja sympaattinen Sõprus sijaitsee rauhallisella puisto-alueella, lähellä meren rantaa. Keskustaan kävelee alle kymmenessä minuutissa. Päärakennuksessa on kaksi siipeä, Eha ja Vasa -siivet, jotka ovat yhteydessä toisiinsa ruokasalin kautta. Vastaanotto (tallelokerot vastaanotossa), ruokasali ja kaksi kokoustilaa. Hotellissa on oleskelutilat, tv-huone ja perinteisen terveyskylpylän hoitotilat. Hissi on käytössä rajoitetusti, päiväaikaan. Huoneet: Savuttomat huoneet, joissa puhelin, tv, suihku ja wc. Muovimatto ja parveke (ei yhden hengen huoneissa.)
Hotelli Astra ¬¬+ Osoite: Tammsaare pst. 24, 80015 Pärnu Puhelin: +372–44–55 500 www.astra.ee Keskustaan: n. 1,5 km Peruskorjattu: 2005 Kerroksia: 3 Hissi: ei Huoneita: 23 Ravintola: on Uimarantaan: n. 500 m
Pieni ja viihtyisä hotelli Astra sijaitsee puistoalueella rannan tuntumassa. Hotellissa on ravintola, kauneushoitola ja tilaussauna, jonka yhteydessä takkahuone, poreallas sekä pieni pulahdusallas. Hotelli ei sovellu liikuntaesteisille, sillä siellä ei ole hissiä. Huoneet: Savuttomat huoneet, joissa suihku, wc, puhelin ja TV. Laminaattilattiat. Osaan huoneista saa yhden lisävuoteen.
Hotelli Emmi ¬¬+ Kodikas Emmi sijaitsee paikallisasutusalueella. Osoite: Laine 2, Hotellin vieressä on uusi ostoskeskus. Hotellis 80010 Pärnu sa on baari-ravintola, kokoussali ja hoitotiloja (mm. Puhelin: +372–44–76 444 porekylpyjä, vesihierontaa, osokeriitti-parafiinihoitowww.emmi.ee ja, sauna, infrapunasauna ja suolahuone). Kylpytakkeja vuokrataan. Viereisessä talossa kauneussalonki. Keskustaan: n. 2,5 km Huoneet: Tilavat huoneet, joissa puhelin, TV, Rakennettu: 1987 suihku ja wc. Puulattiat. Lisävuode 1–2 lapselle. Uusittu: 2006 Kerroksia: 3 Hissi: ei Huoneita: 36 Ravintola: on Uimarantaan: n. 2 km
Hotelli Carolina ¬¬+ Siisti, uudehko hotelli rauhallisella alueella lähelOsoite: Ringi 54 B, lä keskustaa ja rantaa. Hotellin lähellä on historialli 80012 Pärnu nen vallihauta, jonka alueella järjestetään kesäaikaan Puhelin: +372–44–20 440 konsertteja. Hotellissa on aamiaisravintola, kampaawww.carolina.ee mo ja kauneushoitola. Vastaanotossa vuokrattavana kävelysauvoja ja polkupyöriä. Keskustaan: n. 500 m Huoneet: Savuttomat huoneet, joissa televisio, suihRakennettu: 2006 ku ja wc. Laminaattilattiat. Lisävuode lapselle. HotellisKerroksia: 5 sa on neljä perhehuonetta. Hissi: on Huoneita: 25 Ravintola: on Osoite: Tammsaare 6, Baari: ei 80015 Pärnu Uimarantaan: n. 500 m Puhelin: +372–44–76 895 Internet: www.spaestonia.ee
Valkoinen Talo
¬¬¬ Osoite: Tammsaare 6 Valkoinen Talo on tunnettu kylpylähotelli, joka on 80015 Pärnu palvellut asiakkaitaan jo 1980-luvulta alkaen; tilat Puhelin: +372–44–76 895 ja palvelut on pidetty nykyajan vaatimuksia vaswww.spaestonia.ee taavina. Valkoinen Talo on yhdistetty lasitetulla kävelysillalla kadun toisella puolella olevaan Vihreään Taloon. Vastaanotto, apteekki, optikko, käsityöKeskustaan: n. 1 km myymälä, pitseria, biljardi, maksullinen internetyhteRakennettu: 1986 ys. Uima-allas ja saunatilat. Vuokrattavana kylpytakkeUusittu: 2007 ja ja kävelysauvoja. Huoneet: Savuttomissa huoneissa Kerroksia: 3, puhelin, TV, radio, wc, suihku ja osassa parveke. LamiHissi: on naattilattiat. Näköalat huoneista vaihtelevat Huoneita: 54 Uimarantaan: n. 300 m
Viiking
¬¬¬ Osoite: Sadama 15 Suosittu kylpylähotelli koostuu kolmesta eri osas 80012 Pärnu ta, A-, B- ja C-rakennuksesta, jotka ovat yhteydesPuhelin: +372–44–31 2930 sä toisiinsa. Ravintola, kahvila/baari, pieni kauppa, www.viiking.ee apteekki, optikko, luontaistuotekauppa, kauneussalonki, kampaamo ja hammaslääkäri. Tilaussauna ja pulahdusallas. Vastaanotossa tallelokerot. KylpytakKeskustaan: n. 700 m keja vuokrattavana. Hotellia ei suositella liikuntaRakennettu: 1993 esteisille, koska hotellissa on paljon portaita. Uusittu: Huoneet: Savuttomissa huoneissa puhelin, TV, suihKerroksia: 4 ku ja wc. Parketti- tai muovilattiat. A-talon huoneissa Hissi: on lisäksi jääkaappi ja osassa parveke. C- talon huoneisHuoneita: 131 sa jääkaappi, ilmastointi ja parveke. 1h huoneessa on Uimarantaan: n. 500 m jaettu kylpyhuone naapurin kanssa. Tilauksesta perhehuone, jossa kaksi makuuhuonetta.
61
Legend ¬¬¬ Osoite: Lehe 3 80012 Pärnu Puhelin: +372–44–25 606
Keskustaan: n. 700 m Uusittu: 2003 Kerroksia: 2 Hissi: ei Huoneita: 23 Baari: on Uimarantaan: 250 m
Legend sijaitsee lähellä uimarantaa ja kaunista rantapuistoa. Keskustaan kävelee noin 15 minuutissa Aulabaari ja ulkoterassi, jossa myös aamiaistarjoilu. Langaton internetyhteys. Huoneet Viihtyisät, savuttomat huoneet on varustettu massiivipuukalusteilla, ja lattioita peittää laminaattiparketti. Huoneissa on puhelin, TV, minibaari, tallelokero, suihku ja wc. Laminaattilattiat.
Scandic Rannahotell Pärnu ¬¬¬ Osoite: Ranna pst 5 80042 Pärnu Puhelin: +372–44–32 950 www.scandic-hotels.com Keskustaan: n. 1,5 km Kerroksia: 4 Hissi: on Huoneita: 62 Baari: on Uimarantaan: rannalla
1930 -luvun tyyliä edustava Rannahotelli sijaitsee loistavalla paikalla, suoraan Pärnun hienohiekkaisen uimarannan vieressä. Hotellissa on ravintola, baari sekä kesäterassi, kampaamo, kauneushoitola sekä kokoustilat. Huoneet: Kahden hengen huoneissa on puhelin ,TV, hiustenkuivaaja, suihku ja wc. Osassa huoneista on merinäköala ja parveke (lisämaksusta).
Hotelli Delfine ¬¬¬ Osoite: Supeluse 22, 80042 Pärnu Puhelin: +372–44–26 900 www.delfine.ee Keskustaan: n. 500 m Rakennettu: 1961 Uusittu: 2006–07 Kerroksia: 3 Hissi: on Huoneita: 36 Ravintola ja baari: on Uimarantaan: n. 500 m
Viihtyisä hotelli rantaan vievän tien varrella. Ravintola, kesäaikaan myös terassi, wellness-hoitoja tarjoava kauneushoitola, saunatilat ja kaksi kokoustilaa noin 35 hengelle. Pysäköintialue hotellin sisäpihalla. Polkupyöriä vuokrattavana. Ravintolassa järjestetään iltaohjelmaa viikonloppuisin. Huoneet: Savuttomissa huoneissa TV, puhelin, kylpytakit, suihku ja wc. Kokolattiamatot. Lisävuode lapselle.
Hotelli Villa Wesset ¬¬¬ Osoite: Supeluse 26, 80012 Pärnu Puhelin: +372–6–972 500 www.wesset.ee Keskustaan: n. 500 m Peruskorjattu: 2007 Kerroksia: 3 Hissi: ei Huoneita: 36 Ravintola: on Baari: on Uimarantaan: n. 500 m
Villa Wesset sijaitsee rannalle johtavan pääkadun varrella vain lyhyen kävelymatkan päässä rannasta ja keskustasta. Vuonna 1928 rakennetun huvilan peruskorjaus valmistui vuonna 2007 ja rakennuksen historiasta kertovat vanhat natisevat portaat, tyylikkäät puuholvirakenteet ja kaari-ikkunat. Hotellin alakerrassa on viihtyisä à la carte ravintola ja terassi. Hotelli ei sovellu liikuntaesteisille. Huoneet: Savuttomissa huoneissa on suihku/wc, TV, puhelin ja internetyhteys. Puu-/laminaattilattiat. Huoneiden koot vaihtelevat.
Hotelli St. Peterburg ¬¬¬ Osoite: Hospidali 6, 80011 Pärnu Puhelin: +372–44–30 555 www.seegimaja.ee Keskustaan: 0 km Peruskorjattu: 2001–03 Kerroksia: 3 Hissi: ei Huoneita: 54 Ravintola: on Baari: on Uimarantaan: n. 1 km
62
St. Peterburg on persoonallinen 1600–1700 -luvun rakennuksiin entisöity hotelli ihanteellisella paikalla keskustan kävelykatujen vieressä. Hotelli koostuu kahdesta eri rakennuksesta, jotka yhdistyvät kävelysillalla. Majoitushuoneita on kummallakin puolella. Hotellissa on tunnelmallinen keskiaikainen ravintola. Hotelli ei sovi liikuntaesteisille, sillä kerrosten välillä on jyrkät portaat. Bussi pääsee noin 100 metrin päähän hotellista. Huoneet: Historialliseen henkeen sisustetut, erikokoiset huoneet. Osa huoneista ravintolan yläpuolella. Huoneissa puhelin, TV, suihku ja wc. Puulattiat, parissa huoneessa kokolattiamatto. Osaan huoneista mahtuu lisävuode lapselle.
Hotelli Pärnu ¬¬¬ Osoite: Rüütli 44, 80010 Pärnu Puhelin: +372–44–78 911 www.pergohotels.ee Keskustaan: 0 km Rakennettu: 1972 Uusittu: 1995–99 Kerroksia: 7 Hissi: on Huoneita: 80 Ravintola: on Uimarantaan: n. 1 km
Suosittu hotelli ydinkeskustassa. Hotellissa on ravintola, baari ja terassikahvila. Rahanvaihto ja tallelokerot vastaanotossa. Huone- ja pesulapalvelu. Housuprässiä, silitysrautaa ja -lautaa lainataan. Kokoustiloja 75 hengelle. Kuntokeskuksessa sauna ja poreallas. Hotellin yhteydessä myös parturi-kampaamo ja kosmetologi, käsi- ja jalkahoitola, hierontaa ja solarium. Huoneet: Huoneissa puhelin, TV, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku, wc ja parveke. Kokolattiamatot. Lisävuode 1–2 lapselle.
Tervis ¬¬¬ Osoite: Seedri 6, 80010 Pärnu Puhelin: +372–44–50 310 www.spa.ee
1- ja 2-talon huone
Rakennettu: Uusittu: Huoneita: Kerroksia: Hissi: Tallelokerot: Rantaan: Keskustaan:
1971-2002 2005 284 2-6 on on n. 500 m n. 1 km
Monipuolisten palvelujen Terviksestä ei tarvitse loman aikana välttämättä poistua minnekään. 1-talossa vastaanotto, oleskelutilat, ravintola ja myymälöitä. 2-talossa kahvila-baari, lasten leikkitila, internetpiste. 3-talossa kahvila-baari, biljardi, tupakkahuone. Kulttuurikeskuksessa kirjasto, konserttisali, tanssisali ja baari. Kuntosali, kauneuskeskus, parturi-kampaamo ja hammaslääkäri. Spa- ja saunakeskus (erillinen sisäänpääsymaksu), jossa 4ratainen uima-allas (pituus 25 m), porealtaita, lastenallas sekä saunamaailma. Sisäpihalla 2 kauppaa. Hotellissa vuokrataan mm. kylpytakkeja ja polkupyöriä. Huoneet Savuttomissa huoneissa puhelin, satelliitti-TV, pieni jääkaappi, suihku, wc ja parveke. Muovi- tai laminaattilattiat. Osaan huoneista mahtuu lisävuode.
Kylpylä- ja konferenssihotelli Strand ¬¬¬¬ Osoite: Tammsaare pst. 35, 80010 Pärnu Puhelin: +372–44–75 370 www.strand.ee Keskustaan: 2 km Rakennettu: 1987 Uusittu: 2001–05 Kerroksia: 5 Hissi: on Huoneita: 187 Ravintola: on Baari: on Uimarantaan: n. 500 m
Monipuolisten palvelujen hotelli Pärnun ranta-alueella. Vastaanotto, aulabaari, ravintola ja yökerho. Kauneuskeskus, jossa mm. parturi-kampaamo, kosmetologi, käsija jalkahoitoja sekä hierontaa ja solarium. Allasosastolla uima-allas (16m), lastenallas, poreallas ja saunat. Lasten leikkitila, kuntosali. Kokoustiloja 8–500 hengelle (internetyhteys mahdollinen kokoustiloissa ja aulabaarissa). Vastaanotossa tallelokerot. Pohjakerroksessa 18-reikäinen minigolfrata (erillinen maksu). Matkan hintaan sisältyy allasosaston käyttö sekä yksi ilmainen sisäänpääsy hotellin yökerhoon torstaina, perjantaina tai lauantaina. Huoneet: Puhelin, satelliitti-TV, minibaari, hiustenkuivaaja, ilmastointi, kylpytakit, suihku, wc ja parkettilattiat; osassa parveke tai ranskalainen parveke. Lisävuode lapselle. Myös perhehuoneita, joihin voi majoittaa 1-2 lasta. Tilauksesta savuttomia, allergia- ja inva-huoneita.
Kylpylähotelli Tervise Paradiis ¬¬¬¬Osoite: Puhelin:
Side 14, 80010 Pärnu +372–44–51600
Internet:
www.spa.ee
Rakennettu: Huoneita: Kerroksia: Hissi: Rahanvaihto: Tallelokerot: Uimarantaan: Keskustaan:
2004 122 8 on on on n. 300 m n. 1,5 km
Tervise Paradiis on moderni lomakeidas, jossa asut tasokkaasti ja voit viettää valintasi mukaan joko rennon kaupunkiloman tai hemmotella itseäsi kylpylän monipuolisissa hoidoissa. Tervise Paradiis sopii erinomaisesti myös perheille. Ravintola, aulabaari, pikaruokala, näköalaravintola, kioski, myymälöitä, kasino, kokoustiloja 50 hengelle, keilasali, kauneussalonki, parturi-kampaamo, internetpiste ja Visa-automaatti. Vastaanotossa rahanvaihto ja vuokrattavana kävelysauvoja. Maksuton pysäköintialue (ei valvontaa). Huoneet Savuttomissa huoneissa puhelin, satelliitti-TV, minibaari, tallelokero, suihku, kylpytakki, wc ja parveke. Parketti-/laminaattilattiat. Huoneet meren puolella. Hoitotilat ja -palvelut Nykyaikaiset hoitotilat, lääkäreiden vastaanottotilat, allasosasto, aerobic- ja kuntosali. Vesipuisto Uima-allas 25 m, lastenallas,
ulkoallas, eripituisia vesiliukumäkiä, porealtaita, saunatilat ja allasbaari. Kiipeilyseinä ja vuoristojoki koskineen. Vesipuiston vastaanotossa on vuokrattavana kylpytakkeja ja -pyyhkeitä. Uima-asuja myytävänä. Kaupunkiloman hintaan sis. 3 tunnin lippu vesipuistoon joka päivä Hyvä tietää: Vesipuistossa on huoltopäivä joka kuukauden toinen tiistai, jolloin vesipuisto on kiinni (ei kesä–elokuussa). Vesipuisto on suljettu vuosihuollon vuoksi 5. -11.9.2011. Uimahalli on suljettu vuosihuollon vuoksi 12. -15.9.2011. Lomaohjelmaa Hotellissa järjestetään iltaohjelmaa, mm. tansseja.
63
Tallinna
Laiva-hotellimatkat Risteily + Tallinna ympäri vuoden
Hinta alk. 39 € m at k ava i h to e h d ot Kaupunkilomat Valitse itse matkasi kesto, laiva ja hotelli. Yö merellä, toinen maissa.
· ·
Risteilymatkat Kaikkien laivayhtiöiden matkat ja risteilyt.
·
Kylpylälomat erillisessä esitteessä. Liityntäkuljetukset satamaan s. 73.
Upea arkkitehtuuri, tasokas kulttuuritarjonta, mahtavat gourmet-ravintolat sekä lukuisat kauppakeskukset, muotiputiikit ja huippumuotoilua tarjoavat erikoisliikkeet... tässä muutamia syitä, jotka ovat nostaneet keskiaikaisen kaupunkikaunottaren suosituksi matkailukohteeksi ja yhdeksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista vuonna 2011.
kätköissä on toinen toistaan hurmaavampia putiikkeja, ravintoloita ja viihtyisiä kahviloita.
Halusitpa sitten syödä hyvin, shoppailla, rentoutua kylpylöiden hemmottelevissa hoidoissa, käydä konsertissa tai teatterissa, Tallinnassa se onnistuu.
v u o n n a 2011...
suosittu golf
Euroopan parhaat tarinat kerrotaan Tallinnassa. Tallinnassa tapahtuu joka päivä jotakin. Tallinna on Euroopan kulttuuripääkaupunki.
Tallinnan lähistöllä on tasokkaita kenttiä joka makuun ja tasoon. Pelikausi on pidempi kuin Suomessa, joten sinne kannattaakin matkata kun omat viheriöt kellastuvat. Valittavanasi on tyylikäs Estonia Golf & Country Club, Viron tunnetuin kenttä Niitvälja sekä Suuresta Golf. Voit yhdistää greenfeen hyvin päiväristeilyyn tai hotellimatkaan. Varaa golfmatkasi kauttamme!
Tallinna on monelle tuttu, mutta silti aina uusi. Kaupunki elää trendikkäästi tätä päivää, historiallinen vanhakaupunki ja nykyajan modernit liikekeskukset ovat vierekkäin sulassa sovussa. Ainutlaatuisen vanhankaupungin kujien
Voit yöpyä jossakin vanhankaupungin persoonallisista pikkuhotelleista tai valita kansainvälisen ilmapiirin ja monipuolisten palveluiden hotellin. Tallinna on myös oiva kokouskohde – useimmissa hotelleissa on nykyaikaiset kokoustilat ja -palvelut. Kaupunki viehättää kaikenikäisiä – kysy myös perhemajoituksiamme!
Tallinna tuo yhteen Viron ja koko maailman parhaat esiintyjät. Tämä on Viron historian suurin kultturitapahtuma. Lisätiedot www.tallinn2011.ee/events
n. 37 km Laulasmaa Resort
km n. 4 Spa 9 km p To n. ita pa Pir msi S Vii
98
Tallink Express Baltic Hotel Imperial Baltic Hotel Vana Wiru Park Inn Central Sokos Hotel Viru Clarion Hotel Euroopa Radisson Blu Tallinn Meriton Grand Conference & Spa Radisson Blu Olümpia Meriton Old Town Meriton Old Town Garden Tallink City City Hotel Portus Barons Kalev Spa Tallink Spa & Conference Braavo Nordic Hotel Forum Scandic Palace
65
Vietä yö merellä ja toinen maissa! Loistava tapa ottaa kaikki irti merellä ja maissa! Ensimmäinen yö vietetään laivalla, toinen hotellissa Tallinnan keskustassa. Lähdöt Helsingistä päivittäin. Valitse haluamasi laiva ja hotelli. Laiva-ateriat saat edullisemmin varaamalle ne etukäteen!
VIKING XPRS + PARK INN CENTRAL TAI SOKOS HOTEL VIRU
• • •
Maihinnousu aamulla Tallinnassa klo 07.30 mennessä. Omatoiminen siirtyminen hotelliin. Hotelliaamiainen Tallinnassa mahdollinen myös tuloaamuna lisämaksusta.
Huoneet saa käyttöön yleensä klo 15.00 mennessä ja ne luovutetaan lähtö päivänä klo 12.00. Hotelleissa on matkatavarasäilytys.
baltic princess + TALLINK EXPRESS TAI TALLINK CITY TAI TALLINK SPA & CONFERENCE
• •
Hyttien luovutus ja maihinnousu Tallinnassa klo 8.30–10.30. Omatoiminen siirtyminen hotelliin.
Huoneet saa käyttöön yleensä klo 15.00 mennessä ja ne luovutetaan lähtöpäivänä klo 12.00. Hotelleissa on matkatavarasäilytys.
Hotell Braavo ¬¬ Osoite: Aia 20, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–999 777 www.braavo.ee Keskustaan: n. 300 m Rakennettu: 1986 Uusittu: 2007 Kerroksia: 2 Hissi: ei Huoneita: 27 Ravintola: ei Baari: ei
Erinomaisella paikalla vanhankaupungin muurin kupeessa, lähellä satamaa ja Kalev Spa -hotellia. Hotelli sopii hyvin myös perheille, sillä siellä on muutamia keittonurkkauksella varustettuja parvellisia huoneita. Vastaanotto on avoinna 24 tuntia ja hotellissa on ilmainen langaton internetyhteys. Paikoitusmahdollisuus hotellin sisäpihalla. Huoneet: Viihtyisissä huoneissa on TV, puhelin, suihku tai kylpy ja wc. Perhehuoneisiin (huone 4:lle) on oma sisäänkäynti pihan puolelta. Sisääntulokerroksessa olohuone, keittonurkkaus, puhelin, TV, kylpyhuone ja wc. Yläkerran parvella on vuoteet 2:lle aikuiselle; jyrkähköt portaat. Olohuoneen vuodesohvasta saa vuoteen 2:lle (mitat 200 x 138 cm).
City Hotel Portus ¬¬ Osoite: Uus-Sadama 23, Kätevästi satamassa D-terminaalin vieressä sijaitseva City Hotel Portus tarjoaa perusmajoi 10120 Tallinna tusta kävelyetäisyydellä vanhastakaupungista. Puhelin: +372–6–806 600 Hotellissa on kahvila-ravintola, lasten leikkihuowww.portus.ee ne, internetpiste, kokoustiloja ja saunatilat porealtaineen. Tallelokerot. Hotelliasiakkaille maksullinen Keskustaan: n. 800 m parkkihalli. Huoneet: Huoneissa on puhelin, langaUusittu: 2004 ton internet-yhteys, TV, suihku ja wc. Korkkilattiat. Kerroksia: 4 Osaan huoneista mahtuu 1 lisävuode. Lisäksi perheHissi: on huone (4–6:lle), jossa 2 huonetta väliovella, toisessa Huoneita: 107 huoneessa ei ikkunaa. 4 normaalin vuoteen lisäksi Ravintola: on huoneeseen saa lisävuoteen sohvasta 1–2 hengelle. Baari: on
Tallink Hotel Express ¬¬ Osoite: Sadama 1, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–678 700 www.tallinksilja.com Keskustaan: n. 500 m Rakennettu: 1999 Kerroksia: 4 Hissi: on Huoneita: 163 Ravintola: on Baari: on
66
Hyvä sijainti sataman, Sadamarketin ja vanhankaupungin lähellä. Hotelli on Tallink Spa & Conference -hotellin vieressä. Hotellin alakerrassa on kahvila-ravintola, jossa tarjoillaan aamiaisen lisäksi mm. edullinen keittolounas. Kokoustila 40 hengelle. Tallelokerot vastaanotossa, langaton internetyhteys ja maksuton tavarasäilytys. Hotelliin on helppo tulla myös autolla, parkkipaikka on hotellin vieressä (videovalvonta). Huoneet: Pelkistetyt huoneet, joissa on puhelin, TV, hiustenkuivaaja, suihku ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin mahtuu 1–2 lisävuodetta.
Hotelli Meriton Old Town ¬¬+ Osoite: Lai 49, 10133 Tallinna Puhelin: +372–6–141 300 www.meritonhotels.com Keskustaan: n. 300 m Rakennettu: 1881 Peruskorjattu: 2004 Kerroksia: 5 Hissi: on Huoneita: 41 Ravintola: on Baari: on
Pieni ja kodikas historialliseen rakennukseen entisöity hotelli vanhassakaupungissa. Hotelli sijaitsee vanhankaupungin satamanpuoleisessa reunassa ja sopii persoonallista majoitusta etsivälle. Hotellissa on aulabaari, kahvila-ravintola Mademoiselle ja internetpiste. Tallelokerot vastaanotossa. Maksuton tavarasäilytys. Huoneet: Pienehköissä huoneissa on puhelin, TV, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot, osassa laminaattilattiat. Kaikki huoneet savuttomia. Muutamaan huoneeseen mahtuu lisävuode.
Park Inn Central ¬¬¬ Osoite: Narva Maantee 7, 10117 Tallinna Puhelin: +372–6–339 800 www.revalhotels.com Keskustaan: Uusittu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
0 km 2006 6 on 245 on on
Reval Hotel Central sijaitsee keskusta-alueella lähellä Viru-keskusta ja sataman D-terminaalia. Hotellissa on lounasravintola ja kahvila. Kauneushoitola, tilaussauna porealtaineen sekä lasten leikkihuone. Neljä kokoustilaa yht. 150 hengelle, langaton internetyhteys, huonepalvelu sekä pesula- ja silityspalvelu. Hotellin vieressä on maksullinen pysäköintialue (ei vartiointia). Huoneet: Huoneissa puhelin, TV, minibaari, langaton internetyhteys, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot tai parkettilattiat. Osaan huoneista saa 1–2 lisävuodetta.
Baltic Hotel Vana Wiru ¬¬¬ Osoite: Viru 11, 10140 Tallinna Puhelin: +372–6–691 500 www.vanawiru.ee Keskustaan: Peruskorjattu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
0 km 2002 5 on 82 on on
Loistava sijainti vanhankaupungin pääkadun varrella. Vana Wiru on lähellä kaikkia palveluja. Mikäli etsit mukavaa hotellia keskeisellä sijainnilla, on Vana Wiru hyvä valinta. Hotellissa on viihtyisät oleskelutilat, aulabaari, ravintola ja pubi, kesäisin myös grilliterassi. Suomalainen ja turkkilainen sauna, kokoustiloja, alakerrassa tietokonepiste ja langaton internetyhteys. Maksullinen, valvottu pysäköintialue. Huoneet: Erikokoiset, pastellisävyin sisustetut huoneet, joissa puhelin, TV, maksuton langaton internetyhteys, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Osaan huoneista mahtuu 1 lisävuode.
Hotelli Scandic Palace ¬¬¬+ Osoite: Vabaduse Väljak 3 10141Tallinna Puhelin: +372 6 407 300 palace@scandichotels.com Keskustaan: 0 m Rakennettu: 1937 Uusittu: Kerroksia: 7 Hissi: on Huoneita: 86 Ravintola: on Baari: on
Sokos Hotel Viru ¬¬¬+ Osoite: Viru Väljak 4, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–809 300 www.viru.ee Keskustaan: 0 km Rakennettu: –72/–00/–04 Kerroksia: 23 Hissi: on Huoneita: 516 Ravintola: on Baari: on
Scandic Palace -hotelli sijaitsee näyttävässä 1930-luvun rakennuksessa Tallinnan keskustan Vabaduse Väljäk -aukiolla, lyhyen kävelymatkan päässä Tallinnan vanhasta kaupungista. Hotellin ravintola ja baari kunnostettiin vuonna 2008, ja ne ovat sekä paikallisten että hotellivieraiden suosiossa. Rentoutumisosastolla voit ladata pattereitasi ja nauttia saunamenun antimia. Hotellin kokoustiloihin mahtuu 40 henkeä ja sieltä on hienot näköalat Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Tallelokerot vastaanotossa. Huoneet: Mukavissa huoneissa on suihkulla tai kylpyammeella varustettu kylpyhuone, pöytä ja nojatuoli, työpöytä, sekä langattomat internet-yhteydet. Hiustenkuivain, housuprässi ja minibaari. Puu- tai kokolattiamatto. Suosittu, alati uudistuva hotelli Tallinnan ydinkeskustassa. Hotelli tarjoaa kaikki palvelut, mitä lomalla tai liikematkalla tarvitsee. Konferenssi- ja bankettikeskus sekä internetpisteet. Tyylikäs à la carte -ravintola, tex-mex -seurusteluravintola Amarillo, karaokebaari, aulabaari ja yökerho. Kauneushoitola, tilaussaunat porealtaineen ja lasten leikkihuone. Suora yhteys Viru Keskus -kauppakeskukseen. Maksullinen pysäköinti hotellin edessä ja Viru Keskuksen parkkihallissa. Huoneet: Kodikkaissa Viru Class -huoneissa puhelin, TV, maksuton langaton internetyhteys, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Parkettilattiat. Yksi lisävuode. Lisämaksusta superior-huone (mahtuu 2 lisävuodetta) tai Onni Oravan perhehuone (kerrossänky kahdelle lapselle).
67
Kalev Spa ¬¬¬+ Osoite: Ala18, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–493 300 www.kalevspa.ee Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
0 km 2005 5 on 100 on on
Hotel Barons ¬¬¬+ Osoite: Suur-Karja 7 / Väike-Karja 2 10140 Tallinn Puhelin: +372 699 9700 barons@barons.ee Keskustaan: Rakennettu: Uusittu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
0 km 1913 2003 5 on 33 on on
Baltic Hotel Imperial ¬¬¬¬ Osoite: Nunne 14, 10133 Tallinna Puhelin: +372–6–274 800 www.imperial.ee Keskustaan: n. 800 m Peruskorjattu: 2003 Kerroksia: 3 Hissi: on Huoneita: 32 Ravintola: on Baari: on
Clarion Hotel Euroopa
Loistava vaihtoehto kaikille, jotka haluavat asua keskustan palvelujen vieressä ja nauttia monipuolisen vesipuiston altaista liukumäkineen. Hotellissa on ravintola, aulabaari ja langaton internet. Kokoustila 25 hengelle, lasten leikkinurkkaus, kolme tilaussaunaa, kuntosali ja kauneushoitola. Huoneet Savuttomat huoneet, joissa puhelin, TV, hiustenkuivaaja, minibaari, tallelokero, suihku/kylpy ja wc. Laminaattilattiat. Economy-luokan huoneissa on yhtenäinen 140 cm leveä parivuode. Lisämaksusta SPA-luokan huone, johon saa yhden lisävuoteen tai perhehuone (kaksi lisävuodetta lapsille). Vesipuisto 8-ratainen uima-allas, vastavirta-allas, kylmävesiallas, porealtaita, lastenallas, vesiliukumäkiä, tavallinen sauna, höyrysauna ja lisämaksullinen infrapunasauna ja solarium. Allasosaston käyttö kuuluu hintaan.
Hotelli Barons on viehättävä boutique-hotelli vanhassakaupungissa, joka sopii erinomaisesti pariskunnille. Huonehintaan sisältyy buffetillallinen. Hotelli on rakennettu entisen pankin tiloihin, jonka kellarikerroksessa sijaitsevaan vanhaan pankkiholviin on sijoitettu viini- ja sikarihuone. Hotellissa on mysö aulabaari, jossa tarjoillaan kahvia, coctaileja, erilaisia viinejä ja pikkupurtavaa, kesäterassi, kokoustila ja saunaosasto. Huonepalvelu. Aidattu pysäköintialue, joka kannattaa varata matkavaruksen yhteydessä. Raatihuoneen torile on lyhyt kävelymatka. Huoneet Kodikkaat ja klassisesti kalustetut huoneet, joissa satelliitti-TV, puhelin, internetvalmius, minibaari, hiustenkuivaaja ja aamutakki. Erikseen huoneet allergikoille ja liikuntarajoitteisille. Pieni ja idyllinen historiaa henkivä hotelli kaupunginmuurin kupeessa. Hotellirakennus on peräisin vuodelta 1887 ja se on täydellisesti uudistettu vuonna 2003. Jos etsit laadukasta, persoonallista hotellia vanhastakaupungista, Imperial on oiva valinta. Viihtyisät yleiset tilat, laadukas à la carte -ravintola, pubi ja kokoustila. Kellarikerroksessa sauna, poreallas ja takkahuone. Sisäpihalla muutama maksullinen autopaikka, varattava etukäteen. Huoneet: Tasokkaissa huoneissa on puhelin, TV, minibaari, maksuton langaton internetyhteys, kylpytakit, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Osaan huoneista mahtuu lisävuode.
¬¬¬¬ Osoite: Paadi 5, 10151 Tallinna Puhelin: +372–6–699 777 www.euroopa.ee Keskustaan: n. 200-300 m Rakennettu: 2007 Kerroksia: 6 Hissi: on Huoneita: 185 Ravintola: on Baari: on
Omaleimaisesti virolaiseen tyyliin sisustettu hotelli sataman läheisyydessä. Lyhyt kävelymatka vanhaankaupunkiin. Hotellissa on ravintola, baari, kuntosali ja sauna. Kokoustilat sijaitsevat omassa kerroksessaan, jossa on kuusi erillistä kokoustilaa. Lasten leikkihuone. Tilaussauna porealtaalla. Kauneuskeskus. Maksuton autohalli 30 autolle. Huoneet: Viihtyisissä huoneissa on puhelin, TV, minibaari, tallelokero, internetyhteys, ilmatointi, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Huoneita allergikoille sekä liikuntarajoitteisille. Koko hotelli on savuton.
Meriton Grand Conference & Spa ¬¬¬¬ Osoite: Paldiski Mnt 4, 10149 Tallinna Puhelin: +372–628 8100 www.meritonhotels.com Keskustaan: n. 1 km Rakennettu: 1999/2009 Kerroksia: 7 Hissi: on Huoneita: 465 Ravintola: on Baari: on
68
Tasokas hotelli Toompean mäen juurella vanhankaupungin vieressä muodostuu kahdesta eri rakennuksesta. Hotellissa on aasialainen ja venäläinen ravintola, bistro, tapas-baari ja ravintola, kahvila, aula- ja pianobaari sekä kokoustiloja. Wellness-keskus, allas- ja saunaosasto sekä kuntosali. Maksullinen pysäköintialue. Huoneet: Savuttomat standard- ja classic -luokan huoneet. Huoneissa TV, kahvin-/ teenkeittomahdollisuus, minibaari, tallelokero, ilmastointi, langaton internet-yhteys, hiustenkuivaaja, wc ja suihku/ kylpyamme. Kokolattiamatto (osassa parketti). Classic -luokan huoneisiin saa yhden lisävuoteen aikuiselle tai 1-2 lisävuodetta lapsille. Huoneita myös väliovella.
Radisson Blu Hotel Olümpia ¬¬¬¬ Osoite: Liivalaia 33, 10118 Tallinna Puhelin: +372–6–315 333 www.revalhotels.com Keskustaan: n. 1 km Rakennettu: 1980 Uusittu: 2008 Kerroksia: 26 Hissi: on Huoneita: 390 Ravintola: on Baari: on
Vaativankin asiakkaan toiveet täyttävä liikemieshotelli keskustassa. Monipuoliset palvelut, tyylikkäät yleiset tilat ja maksuton langaton internetyhteys. À la carte -ravintola, kahvila, aulabaari, pubi ja yökerho. Ylimmässä kerroksessa saunaosasto, uima-allas, kuntosali, hierontaa ja solarium. Parturi-kampaamo ja kauneushoitola. Konferenssikeskus, jossa 13 kokoustilaa. Hotellin asiakkaille maksuton pysäköinti hotellin takana olevalla parkkialueella. Huoneet: Huoneissa on puhelin, TV, radio, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Osaan huoneista yksi lisävuode. Hotellissa on myös Ladies Floor, jossa on huomioitu naismatkustajien toiveet.
Tallink City Hotel ¬¬¬¬ Osoite: A. Laikmaa 5, 10145 Tallinna Puhelin: +372–6–300 800 www.tallinksilja.com Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
0 km 2004 10 on 332 on on
Laadukas ja nykyaikainen hotelli Viru-keskuksen vieressä. Lyhyt kävelymatka vanhaankaupunkiin. Sopii modernia tyyliä ja keskeistä sijaintia arvostavalle. Hotellissa on buffet- ja à la carte -ravintolat, pianobaari ja yökerho. Kampaamo ja kauneushoitola, hierontaa, saunatilat ja kuntosali. Kokoustiloja, huone- ja pesulapalvelu, concierge-palvelu, maksuton matkatavarasäilytys hotellin asukkaille. Maksullinen vartioitu pysäköintialue hotellin takana. Huoneet: Pienehköissä huoneissa on puhelin, TV, internetyhteys, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin mahtuu junnupatja (pituus 140 cm) alle 12-vuotiaalle lapselle.
Nordic Hotel Forum ¬¬¬¬ Osoite: Viru väljak 3, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–222 900 www.nordichotels.eu Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
0 km 2007 8 on 267 on on
Tasokas hotellivaihtoehto Tallinnan ydinkeskustassa, vastapäätä Viru-hotellia. Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden. Sisääntulokerroksessa viihtyisä aulabaari takkoineen sekä ravintola, joka tarjoilee virolaisen ja kansainvälisen keittiön antimia. Kesäaikaan myös terassi. Kokoustiloja yhteensä 200 hengelle. Ylimmässä kerroksessa on tiloja virkistäytymistä ja rentoutumista varten; kuntosali, saunatilat, poreamme ja mehubaari. Huoneet: Kauniisti sisustetuissa huoneissa on puhelin, taulu-TV, minibaari, tallelokero, langaton internetyhteys, ilmastointi, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Huoneisiin saa yhden lisävuoteen lapselle.
Radisson Blu Hotel Tallinn ¬¬¬¬ Osoite: Rävala puiestee 3, 10143 Tallinna Puhelin: +372–6–682 3000 www.radisson.com/tallinnee Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari:
0 km 2001 26 on 280 on on
Korkeatasoinen, monipuolisten palvelujen hotelli keskustassa. Kävelymatka vanhaankaupunkiin. Hotellissa on ravintola, grilliravintola, aulabaari ja cocktailbaari. 14 kokous- ja konferenssitilaa. Kuntosali ja saunaosasto. Huonepalvelu sekä pesula- ja concierge -palvelu. Koko hotellissa ilmainen langaton internetyhteys. Maksullinen pysäköinti autotallissa. Huoneet: Standard-huoneet on sisustettu neljällä eri tyylillä (itämainen, merellinen, skandinaavinen ja italialainen tyyli). Hyvin varustelluissa huoneissa on puhelin, TV, radio, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, silitysrauta ja -lauta, housuprässi, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin saa yhden lisävuoteen.
Tallink Spa & Conference Hotel ¬¬¬¬ Osoite: Sadama 11, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–301 000 www.tallinksilja.com Keskustaan: n. 500 m Rakennettu: 2007 Kerroksia: 5 Hissi: on Huoneita: 275 Ravintola: on Baari: on
Moderni kylpylähotelli satamassa, A/B-terminaalin vieressä. Lyhyt kävelymatka keskustaan. Aulabaari, ravintola ja sikaribaari. Huonepalvelu, langaton internetyhteys, pesulapalvelut ja matkatavarasäilytys. Aqua Spa -kylpyläosaston käyttö sisältyy hintaan (erilaisia altaita ja saunoja). Kampaamo ja kosmetologipalvelut, hemmotteluhoitoja. Varaa hoidot viim. 2 vk ennen matkaa: herasalongid.spa@tallink.ee. Maksullinen pysäköintihalli kellarikerroksessa. Huoneet: Huoneissa on TV, minibaari, tallelokero, langaton internetyhteys, ilmastointi, hiustenkuivaaja, kylpytakit, suihku ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin mahtuu junnupatja (140 cm) alle 12 v lapselle.
69
Anna aikaa itsellesi. L채hde Matka-Vekan kylpyl채lomalle ja nauti. Nouda kylpyl채esite toimistostamme tai tutustu monipuoliseen valikoimaan osoitteessa www.matkavekka.fi
Hyvä tietää Aikataulut Esitteen ja hinnaston aikataulut ovat alustavia, tarkista aina lähtöaika matkavahvistuksesta/ lipusta. Matkustusasiakirjat Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana EU-maihin tai Sveitsiin käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty virallinen, kuvallinen henkilökortti (huom. ajokortti ei ole virallinen matkustusasiakirja). Tarkista ajoissa, että kaikkien matkustajien, myös lasten, matkustusasiakirjat ovat kunnossa. Viroon matkustettaessa kaikilla 7 vuotta täyttäneillä tulee olla oma matkustusasiakirja, tätä nuoremmat lapset voivat olla merkittynä mukana matkustavan vanhemman passiin. Muiden kuin Suomen kansalaisten tulee itse tarkistaa kohdemaahan vaadittavat matkustusasiakirjat. Henkilö- ja yhteystiedot Matkavarausta tehtäessä pyydämme ilmoittamaan henkilö- ja yhteystiedot sekä mahdolliset erityistiedot (esim. erikoisruokavalio tai liikuntarajoitteisuus). Ilmoittakaa puhelinnumero, josta olette tavoitettavissa myös matkalle lähdettäessä ja matkan aikana. Näin varmistamme, että pystymme palvelemaan Teitä hyvin myös mahdollisissa poikkeustilanteissa. Läheisille on hyvä ilmoittaa jo etukäteen yhteystiedot matkan aikana, sillä matkanjärjestäjää sitoo vaitiolovelvollisuus. Osanottajatodistus/matkalippu Tarkista, että osanottajatodistuksessa/ matkalipussa olevat tiedot ovat oikein. Ilmoita mahdollisista epäselvyyksistä välittömästi toimistoomme. Rokotukset ja lääkkeet Matkailijan perusrokotuksia ovat mm. jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotteet. Tarkista rokotusten voimassaolo hyvissä ajoin ennen matkaa. Lisätietoja matkailijan rokotuksista www.rokote.fi. Säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä kannattaa varata mukaan koko loman ajaksi. Pakkaa lääkkeet käsimatkatavaroihin alkuperäispakkauksissa. Matkavakuutus Suosittelemme matkustajaja matkatavaravakuutuksen ottamista kaikille matkoille. Vakuutuksen saa kätevästi matkatoimistosta jo matkavarauksen yhteydessä. Matkatavarat Huolehdi, että kaikissa matkatavaroissa on nimi- ja yhteystiedot. Ilmoittautuminen laivamatkoilla Tarkista lähtösatama matkavahvistuksesta. Satamassa tulee olla tuntia ennen laivan lähtöä. MatkaVekalla on satamissa oma lähtöselvityspiste, jonka tunnistat Matka-Vekka –kyltistä. Saat edustajaltamme maihinnousukortit osanottajatodistusta/matkalippua vastaan. Mikäli saavut satamaan Matka-Vekan liityntäkuljetuksella, noutaa kuljettaja maihinnousukortit puolestasi.
72
Liityntäkuljetukset laivamatkoille Järjestämme laivalla tehtäville matkoille liityntäkuljetuksia satamaan useilta paikkakunnilta. Bussin lähtö- ja paluuaikataulu ilmoitetaan matkavahvistuksen yhteydessä. Bussin lähtöpaikalla on hyvä olla viimeistään kymmenen minuuttia ennen vahvistukseen merkittyä lähtöaikaa. Bussiin on mahdollista nousta vain ennakkoon ilmoitetulta pysäkiltä, sillä linja-auto ajaa vain niiden pysäkkien kautta, joista matkustajia on etukäteen ilmoittautunut. Linja-auto ei siis aina aja kaikkien reitillä olevien pysäkkien kautta. Ilmoita matkavarauksen yhteydessä puhelinnumero, josta olet tavoitettavissa matkalle lähdettäessä. Matkatavarakuljetus Osalla Baltian kaupunki- ja kiertomatkoista tarjoamme liityntäkuljetuksen ostaneille lisäpalveluna matkatavarakuljetuksen laivamatkoilla, jolloin laukut kulkevat kätevästi matka tavara-autossa Tallinnan satamaan ja takaisin. Kaikissa laukuissa tulee olla nimi ja yhteystiedot. Matkatavara-autossa ei tullisäännösten vuoksi saa kuljettaa tupakkatuotteita tai alkoholijuomia, vaan ne on pakattava käsimatkatavaraan. Asiakas on aina itse vastuussa matkatavaroistaan ja niiden sisällöstä. Tulli voi suorittaa pistokokeita ja läpivalaista matkatavara-auton. Tarvittaessa jokainen joutuu tunnistamaan omat matkatavaransa tullissa. Liityntäbussikuljetuksilla matkatavaroiden ja tuliaisten sallittu yhteismäärä on 20 kg/ matkustaja. Ilmoittautuminen lentomatkoilla Lähtöselvityksessä on hyvä olla ulkomaanlennoilla viimeistään kaksi tuntia ennen lennon lähtöä ja kotimaan lennoilla tuntia ennen lähtöä. Lentomatkoilla saa kuljettaa lentoyhtiöstä riippuen veloituksetta 15-20 kg ruumaan menevää matkatavaraa sekä yhden 5-8 kg painoisen käsimatkatavaran (koko 56 x 45 x 25 cm). Käsimatkatavaraan ei saa pakata teräviä esineitä kuten veitsiä, saksia tai esim. pinsettejä. Myös nesteiden kuljetusta on rajoitettu. Nesteiden tulee olla pakattuna enintään 100 ml kokoisiin pakkauksiin, jotka mahtuvat läpinäkyvään, enintään litran kokoiseen uudelleen suljettavaan pussiin. Lentokoneen ruumaan menevissä matkatavaroissa voi kuljettaa suurempia määriä nesteitä kuin matkustamossa. Lisätietoja mm. nesteiden kuljetuksesta www. finavia.fi. Hotelliluokitus Matka-Vekka käyttää omaa hotelliluokitusta (alla). * Vaatimaton: Huoneissa niukka varustetaso. Sopii matkustajille, jotka etsivät edullista vaihtoehtoa. ** Vaatimaton keskitaso: Huoneissa on tarvittava kalustus ja perusmukavuudet. *** Keskitasoinen: Hotellissa on palveluita. Huoneet ovat toimivat ja tarkoituksenmukaiset.
**** Hyvätasoinen: Hotellissa tasokkaat yleiset tilat ja hyvä palvelu. Huoneissa hyvä varustetaso. ***** Korkeatasoinen: Monipuoliset palvelut, ylelliset oleskelutilat ja tasokkaat huoneet. Hotelliesittelyssä olevat tähdet kertovat hotellin tason. Plusmerkki tähden perässä nostaa luokitusta noin puoli tähteä ja miinusmerkki laskee sitä hieman. Hotellivuorokausi Hotellivuorokausi alkaa aikaisintaan klo 14. Huoneet luovutetaan lähtöpäivänä aamupäivän kuluessa. Hotellien meluhaitat Keskeisillä paikoilla sijaitsevissa hotelleissa on yleensä aina hieman meluhaittoja. Hotelliesittelyssä mainitut vilkasliikenteiset kadut, ravintolat ja mahdolliset rakennusprojektit tms. saattavat aiheuttaa meluhaittaa huoneeseen. Myös normaalit hotellin toimintaan liittyvät äänet, kuten hotellin vapaa-ajanohjelma, ilmastointi tai hotellin huoltotoimenpiteet saattavat aiheuttaa melua. Valitettavasti emme pysty takaamaan täysin hiljaista majoitusta. Ateriat Matkan hintaan sisältyvät ateriat selviävät matkaesittelystä tai hinnastosta. Ruokajuomat eivät yleensä sisälly ateriaan, ellei toisin ole ilmoitettu. Ilmoitathan erikoisruokavaliosta matkavarauksen yhteydessä, jotta voimme välittää tiedot eteenpäin yhteistyökumppaneillemme. Emme voi kuitenkaan taata erikoisaterioiden saamista matkakohteessa, tarjottavat erikoisateriat eivät välttämättä ole yhtä monipuolisia kuin normaalit ateriat. Retket Retket toteutetaan, mikäli lmoittautuneita on riittävä määrä. Suosittelemme varaamaan esitteessä mainitut retket etukäteen Suomessa matkavarauksen yhteydessä, jolloin retken toteutuminen on varmempaa. Retkiohjelma kohteissa saattaa olla laajempi kuin esitteessä mainittu. Kartat Kaikki kartat verkkosivuilla ja esitteessä ovat suuntaa-antavia. Matkustustiedotteet Osoitteessa www. formin.fi julkaistaan ulkoasiainministeriön matkustustiedotteet kohdemaittain. Suosittelemme tutustumaan niihin ennen matkaa. Esitteen lähtöpäivät ja hinnat Tässä esitteessä esiteltyjen matkojen lähtöpäivät ja hinnat ovat erillisessä hinnastossa. Tämän esitteen matkat ovat valmismatkoja. Noudatamme Yleisiä Valmismatkaehtoja ja Matka-Vekan lisä- ja erityisehtoja, jotka ovat hinnastossa ja saatavissa toimistoistamme tai osoitteesta www.matkavekka.fi.
Liityntäkuljetukset
Matka-Vekan liityntäkuljetuksella pääset kätevästi kotipysäkiltäsi lähtösatamaan. Järjestämme kuljetuksia useilta Suomen paikkakunnilta Helsingistä ja Turusta lähteville laivoille. Unohda raskaat ajomatkat ja parkkihuolet – hyppää bussin kyytiin ja anna ammattitaitoisten kuljettajiemme hoitaa ajaminen. Varaa paikkasi ajoissa! Seuraavan sivun bussireitit koskevat tässä esitteessä esiteltyjä matkoja; kuljetuksen hintatiedot ja bussin lähtöajan saat toimistoistamme tai www.matkavekka.fi -sivuilta.
Hyvä tietää Matkalle lähtö Lähtöpaikalla on hyvä olla viimeistään 15 minuuttia ennen ilmoitettua lähtöaikaa. Saman liityntäreitin varrelta voi olla useampia busseja. Pyrimme sijoittamaan samalla varauksella olevat matkustajat samaan bussiin. Matkustaja voi perua liityntäbussin kuluitta kun lähtöön on 3 vrk. Jos matkustaja peruu kuljetuksen alle 3 vrk ennen matkalle lähtöä, liityntäkuljetuksen hintaa ei palauteta. Yhteystiedot Matkaa varattaessa tulee ilmoittaa puhelinnumero, josta matkustajan tavoittaa ennen matkaa ja matkan aikana (tämä numero välittyy myös kuljettajalle). Tällä varmistamme, että voimme palvella asiakkaita hyvin myös mahdollisissa poikkeustilanteissa. Myös erikoismatkatavaroista, kuten pyörä-tuoleista ja lastenrattaista, on hyvä ilmoittaa liityntäkuljetusta varattaessa. Mikäli pyörätuolissa oleva matkustaja tarvitsee apua matkalla, on hänellä oltava mukana oma avustaja.
Liityntäkuljetuksen toteutuminen Matkanjärjestäjällä on oikeus perua liityntäkuljetus satamaan ja muuttaa matka alkavaksi satamasta, jos kuljetukseen ei ole ilmoittautunut riittävästi osanottajia. Liityntäkuljetus voidaan perua viimeistään 14 vrk ennen matkalle lähtöä, risteilymatkoilla 3 vrk ennen lähtöä. Matkanjärjestäjällä on oikeus muuttaa liityntäkuljetuksen kuljetusmuotoa viimeistään 3 vrk ennen lähtöä. Jos kuljetus perutaan kokonaan, matkustajalle palautetaan kuljetuksen hinta. Matkatavarat Painorajoitus matkatavaroille ja tuliaisille on 20 kg/matkustaja. Jokaisessa laukussa/matkatavarassa tulee olla asiakkaan nimi ja yhteystiedot. Tavarat kuljetetaan linja-auton tavaratilassa asiakkaan omalla vastuulla.
Istumapaikat Jokaisella matkustajalla tulee olla oma istumapaikka bussissa, tämä koskee myös alle 2-vuotiaita lapsia (lapsille voi ottaa oman turvaistuimen matkalle mukaan). Busseihin ei ole mahdollista varata tiettyä istumapaikkaa etukäteen. Matka-Vekan edustaja apunasi satamassa Linja-auton kuljettaja noutaa satamassa asiakkaiden maihinnousukortit sekä ateria- yms. kupongit. Tarkista liput saatuasi, että ne ovat tilauksesi mukaiset. Satamassa on myös Matka-Vekan oma lähtöselvityspiste, josta saat tarvittaessa apua matkaasi liittyvissä asioissa.
Matkatavarakuljetus Tallinnaan Osalla Baltian matkoja tarjoamme liityntäkuljetuksen ostaneille asiakkaille lisäpalveluna matkatavarakuljetuksen Tallinnan satamaan ja takaisin. Lisätietoja saatte toimistoistamme.
Paluukuljetus satamasta kotiin Paluukuljetus lähtee pääsääntöisesti puoli tuntia laivan satamaan saapumisen jälkeen. Bussi voi odottaa matkustajia useammalta eri laivalta, jolloin odotusaika voi olla noin 1 tunti. Matkavahvistuksessa ilmoitettupaluuaika on aina viitteellinen.
Löytötavarat Kadonneiden matkatavaroiden etsimisestä ja mahdollisesta perille toimittamisesta perimme siitä aiheutuneet kulut.
73
73
Bussit Helsingistä lähteville laivoille Linja 1: Mynämäki–Turku–Salo–Lohja– Helsinki
Mynämäki/ Linja-autoasema Nousiainen/ Neste th, pysäkki Masku/ Kurittulan koulu, pikavuoropysäkki Raisio/ St 1 keskusta, pysäkki Turku/ Linja-autoasema, laituri 9 Turku/ Tuomiokirkko, pysäkki Turku/ Uudenmaantulli, pikavuoropysäkki Turku/ Piispanristi, pikavuoropysäkki Kaarina/ Keskusta th, pikavuoropysäkki Piikkiö/ Tie 110, pikavuoropysäkki Paimio/ Neste ramppi, pikavuoropysäkki Salo/ Linja-autoasema tilauajolaituri Suomusjärvi/ Kivihovi, pikavuoropysäkki Lohja/ Linja-autoasema Helsinki/ Satama Linja 2: Isojoki–Pori–Eura–Forssa–Helsinki
Isojoki/ Matkahuolto Honkajoki/ Honkacenter Kankaanpää/ Matkahuolto Pomarkku/ Pisakan pysäkki Noormarkku/ Pikavuoropysäkki Pori/ Tikkula ABC piha Pori/ Linja-autoasema Luvia/ ST1 pikavuoropysäkki Eurajoki/ Tienhaara, pikavuoropysäkki Lapijoki/ As. alueen pysäkki Rauma/ Linja-autoasema Lappi/ Pikavuoropysäkki Eura/ Linja-autoasema Huittinen/ Matkahuolto Humppila/ Lasitorni Forssa/ Autokeidas, piha Forssa/ Linja-autoasema, turistipysäkki Loukku/ Tienhaara, pikavuoropysäkki Karkkila/ ABC Masuuni Vihti/ Porintien pikavuoropysäkki Nummela/ Tienhaara, pikavuoropysäkki Helsinki/ Satama
Linja 3: (Kokkola–Vaasa–Seinäjoki)– Tampere–Hämeenlinna–Helsinki Kokkola/ Linja-autoasema Pietarsaari/ Linja-autoasema Uusikaarlepyy/ Linja-autoasema Oravainen/ ABC Maksamaa/ Klemetsögårdarna Vaasa/ Kaupungintalo Laihia/ Matkahuolto Tervajoki/ Neste piha Isokyrö/ A 24 asema Ylistaro/ ST1 Seinäjoki/ Linja-autoasema Ilmajoki/ Matkahuolto Kurikka/ Matkahuolto Jalasjärvi/ ABC Parkano/ Shell Ikaalinen/ Neste Hämeenkyrö/ S-Market, pysäkki Ylöjärvi/ Liikekeskus, pysäkki Lielahti/ Tienhaara, Nesteen pysäkki Tampere/ Linja-autoasema tilausajolaituri Sääksjärven ramppi mt 38 Lempäälä/ Vaihmala th mt 34 Toijala / Moottoritie, pikavuoropysäkki mt 31 Jutikkalan liittymä mt 29
74
Iittala/ Moottoritie, pikavuoropysäkki mt 28 Parola/ Moottoritie, pikavuoropysäkki mt 27 Hämeenlinna/ Wetterhoffinkatu Tervakoski/ Moottoritie, pikavuoropysäkki mt 21 Riihimäki/ Matkakeskus, tilausajolaituri Hyvinkää/ ABC, piha Helsinki/ Satama
Linja 4: Äänekoski–Jyväskylä–Jämsä–Lahti– Helsinki
Hirvaskangas/ ABC piha Äänekoski/ Linja-autoasema Suolahti/ Linja-autoasema Laukaa/ Linja-autoasema Vaajakoski/ Wesmanninmäki, pikavuoropysäkki Jyväskylä/ Harjukatu, tilausajolaituri Muurame/ Shell, piha Korpilahti/ Linja-autoasema Jämsänkoski/ Linja-autoasema Jämsä/ Linja-autoasema Kuhmoinen/ Neste piha Padasjoki/ ABC-asema Vääksy/ Vanha tori Lahti/ Linja-autoasema, tilausajolaituri Lahti/ Laune Citymarket, pikavuoropysäkki Orimattila/ Tuuliharja, piha Mäntsälä/ Linja-autoasema Helsinki/ Satama
Linja 5: Iisalmi–Kuopio–Varkaus–Mikkeli– kouvolA – HELSINKI
Tolosenmäki/ Neste, piha Kitee/ ABC piha Puhos/ Tienhaara, valtatie 6 pysäkki Kesälahti/ Pivanka piha Saari/ SEO Särkisalmi/ ABC piha Parikkala/ Taksiasema Simpele/ Teboil piha Rautjärvi/ Pirholan tienhaara Vuoksenniska/ Neste piha Imatra/ Keskusliikenneasema Imatra/ Olavinkadun kaukoliikennepysäkki Joutseno/ Linja-autoasema Ahvenlampi/ Tienhaara, pysäkki Lauritsala/ Pikavuoropysäkki Lappeenranta/ Peltolan koulu, pysäkki Kourula/ Pikavuoropysäkki Sammonlahti/ Pikavuoropysäkki Luumäki/ Motelli, piha Taavetti/ Pitkä Shell pysäkki Hamina/ Linja-autoasema Karhula/Linja-autoasema Kotka/ Linja-autoasema Sutela/ pysäkki Pyhtää/ ABC pysäkki Ahvenkoski th Loviisa/ Linja-autoasema Helsinki/ Länsisatama Pidätämme oikeuden reittija pysäkkimuutoksiin.
Iisalmi/ Linja-autoasema Lapinlahti/ Matin ja Liisan asema Alapitkä/ Pikavuoropysäkki Siilinjärvi/ Linja-autoasema Vuorela/ Ramppi Kuopio/ Linja-autoasema, laituri 8 Pitkälahti/ ABC-asema piha Humalajoki/ Moottoritien pysäkki Paukarlahti/ Pikavuoropysäkki Oravikoski/ Pikavuoropysäkki Leppävirta/ Unnukka Varkaus/ Keskusliikenneasema Joroinen/ Ramppi, pikavuoropysäkki Juva/ ABC-asema piha Kielkallio/ Pikavuoropysäkki Mikkeli/ Mannerheimintien tilausajopysäkki Ristiina / Pikavuoropysäkki Rantinhovi/ pysäkki Tuohikotti/ ABC piha Valkeala/ ABC piha Kouvola/ Linja-autoasema Kuusankoski/ Keskustan pikavuoropysäkki Koria/ ABC pysäkki Kokkola Elimäki alppiruusu/ VT 6 pysäkki Pietarsaari Pukaron Paroni/ piha Lapinjärvi/ Teboil piha Vaasa Liljendal / Shell piha Seinäjoki Äänekoski Kuninkaantie / ABC piha Porvoo / Linja-autoasema Jyväskylä Isojoki Helsinki / Länsisatama
3
Kankaanpää
Joensuu/ Siltakatu, matk. pysäkki Joensuu/ Linja-autoasema Reijola/ Valtatie 6, ramppi pysäkki Honkavaara/ Gulf, pysäkki Onkamo/ Tienhaara
Rauma
3
Hämeenlinna Forssa Lahti Hyvinkää Mynämäki Turku Salo Helsinki
1
Kuopio
6
Joensuu
Varkaus
Jämsä
Tampere Padasjoki Eura
Iisalmi
4
2
Noormarkku Linja 6: Joensuu–Imatra– Pori Lappeenranta–kotka–Helsinki
5
Mikkeli Kouvola Kotka Porvoo
Parikkala
Imatra Lappeenranta
Bussit Turusta lähteville laivoille Linja 1: (Vaasa–Seinäjoki)–Pori–Rauma–Turku Vaasa/ Kaupungintalo Laihia/ Matkahuolto Tervajoki/ Neste Isokyrö/ A 24 asema Ylistaro/ ST1 Seinäjoki/ Linja-autoasema Ilmajoki/ Matkahuolto Kurikka/ Linja-autoasema Kauhajoki/ Matkahuolto Honkajoki/ Honkacenter Kankaanpää/ Matkahuolto Pomarkku/ Pisakan pysäkki Noormarkku/ Pikavuoropysäkki Pori/ Tikkula ABC Pori/ Linja-autoasema, laituri 9 Luvia/ ST1, pikavuoropysäkki Eurajoki/ Th, pikavuoropysäkki Lapijoki/ Hosistontien pysäkki Rauma/ Linja-autoasema, tilausajolaituri Vermuntila/ Taantumus th Ihode/ Säästöpankin pikavuoropysäkki Laitila/ Linja-autoasema Mynämäki/ ABC:n pikavuoropys. Turku/ Satama Linja 2: (Iisalmi)–Jyväskylä–Tampere–Nokia–Turku Iisalmi/ Matkahuolto Lapinlahti/ Matin ja Liisan asema Siilinjärvi/ Linja-autoasema Vuorela/ Ramppi Kuopio/ Linja-autoasema, laituri 8 Pitkälahti/ ABC Paukarlahti/ Pikavuoropysäkki Leppävirta/ Unnukka Varkaus/ Linja-autoasema Pieksämäki/ Linja-autoasema Hankasalmi/ Jari-Pekka piha Jyväskylä/ Harjukatu, tilausajolaituri Muurame/ Shell, piha Korpilahti/ St 1, pysäkki Saalahti/ Koskibaarin pysäkki Jämsä/ Linja-autoasema Orivesi/ ABC Oritupa piha Tampere/ Linja-autoasema Nokia/ Pirkkalaistien pikavuoropysäkki Sarkola/ Pikavuoropysäkki Sastamala/ Linja-autoasema Kiikka/ Tienhaara Äetsä/ Tienhaara Huittinen/ Linja-autoasema Turku/ Satama
Pidätämme oikeuden reitti- ja pysäkkimuutoksiin.
2: Iisalmi
Linja 3: Lahti–Hämeenlinna–Forssa–Turku Lahti/ Linja-autoasema, tilausajolaituri Salpakangas/ Valtatie 12, pikavuoropysäkki Hämeenkoski/ Valtatie 12, pikavuoropysäkki Lammi/ Valtatie 12, pikavuoropysäkki Tuulos/ St 1, piha Hämeenlinna/ Wetterhoffinkatu Renko/ Pikavuoropysäkki Forssa/ ABC, piha Forssa/ Linja-autoasema Forssa/ Kutomon kauppakeskus Jokioinen/ Valtatie 10, pikavuoropysäkki Ypäjä/ Valtatie 10, pikavuoropysäkki Turku/ Satama
75
(1: Vaasa) Kuopio Varkaus Noormarkku 1: Pori
Pomarkku Nokia
Rauma
Orivesi Tampere 3: Lahti
Forssa Turku
75
ruoka- ja viinimatkat piemonte ja liguria, kiertomatka (esite s. 9) Lauantai–keskiviikko
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Huhtikuu
02 09
1199
Syyskuu
03
1199
Lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
120
-
Finnairin reittilennot Helsinki–Milano–Helsinki hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiainen hotellissa tervetuloviinin ja juuston maistelu vierailu viinilinnassa - viinimaistiaiset vierailu kuohuviinitilalla maistiaisineen kaksi päivällistä viineineen suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - yhden hengen huone.
Lauantai–keskiviikko AY 793
AY 796
08.00
Helsinki
22.55
10.05
Milano
19.00
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
pohjois-italian järvialueen puutarhat, kiertomatka (esite s. 10) Lauantai–keskiviikko
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Huhtikuu
16 30
1179
Lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
160
-
Finnairin reittilennot Helsinki–Milano–Helsinki hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiainen hotellissa tervetulopäivällinen ruokajuomineen pizzapäivällinen kuljetukset ja retket matkaohjelman mukaan suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - yhden hengen huone - retki Villa Taranton puutarhaan, hinta noin 30 €. Sitova ilmoittautuminen ennakkoon, retki maksetaan vasta kohteessa.
Lauantai–keskiviikko AY 793
AY 796
08.00
Helsinki
22.55
10.05
Milano
19.00
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
veronan oopperajuhlat ja venetsia, kiertomatka (esite s. 11) Lauantai–keskiviikko
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Elokuu
06 13
1179
Lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
120
-
Finnairin reittilennot Helsinki–Milano–Helsinki kuljetukset ja retket matkaohjelman mukaan hotellimajoitus 4 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa aamiainen hotellissa tervetulopäivällinen ruokajuomineen oopperalippu numeroimattomalla paikalle kirkkokonsertti Venetsiassa suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - yhden hengen huone.
Lauantai–keskiviikko AY 793
AY 796
08.00
Helsinki
22.55
10.05
Milano
19.00
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
katalonian jalokivet, kiertomatka (esite s. 14) Perjantai–tiistai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Toukokuu
06 13
895
Syyskuu
02 16
895
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
200
2-12 v lisävuodealennus
100
Alle 2 v ilman omaa lento- ja vuodepaikkaa sekä aterioita 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
2
-
Finnairin lennot Helsinki–Barcelona–Helsinki turistiluokassa hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiainen hotellissa matkaohjelman mukaiset kuljetukset, retket ja sisäänpääsymaksut kaksi lounasta suomenkielisen paikallisoppaan palvelut.
Lisämaksusta - yhden hengen huone.
Perjantai–tiistai AY 3505
AY 3506
17.25
Helsinki
14.55
20.20
Barcelona
10.00
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
ALEKSANTERI SUUREN JALANJÄLJILLÄ, kiertomatka (esite s. 13) Lauantai–lauantai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Toukokuu
07
1755
Kesäkuu
11
1775
Syyskuu
24
1765
Lokakuu
22
1755
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
215
2-12 v lisävuodealennus
395
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
-
Austrian Airlinesin reittilennot Helsinki– Thessaloniki ja Istanbul–Helsinki hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa puolihoitoateriat matkaohjelman mukaan ohjelman mukaiset bussimatkat ja kiertoajelut risteily Athos-vuorelle laivamatka Bandirma–Istanbul sisäänpääsymaksut ohjelmassa mainittuihin kohteisiin suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - retki Dervissi-esitykseen 35 € - huone yhdelle.
Lauantai–lauantai OS 348
OS 347
07.35 09.15
23.30 20.00
Helsinki Wien
OS 809
OS 822
09.45
Wien
19.10
12.30
Thessaloniki
Istanbul
17.40
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
berliini–praha–karlovy vary–marienbad, kiertomatka (esite s. 17) Perjantai–sunnuntai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Heinäkuu
01 08 15 22
795
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Hytti+huone yhdelle, lisämaksu
450
2-12 v lisävuodealennus
200
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
- - - - -
laivamatkat jaetusssa kahden hengen B-luokan hytissä Helsinki-Rostock-Helsinki matkaohjelman mukaiset bussikuljetukset ja retket suomeksi opastettu kiertoajelu Berliinissä ja Prahassa majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiainen hotelleissa suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - yhden hengen hytti+huone.
Perjantai–sunnuntai Superfast
Superfast
pe 19.00
Helsinki
su 07.00
la 21.30
Rostock
la 02.00
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Ilmoittautuminen Matka-Vekan lähtöselvityksessä Helsingin Vuosaaren Hansaterminaalissa noin 2 tuntia ennen laivan lähtöä.
aikamatka kesäisessä saksassa, kiertomatka (esite s. 18) Perjantai–sunnuntai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Heinäkuu
01 08 15
995
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Hytti+huone yhdelle, lisämaksu
450
2-12 v lisävuodealennus
250
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa ja aterioita 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
- - - - -
laivamatkat jaetusssa kahden hengen B-luokan hytissä Helsinki-Rostock-Helsinki matkaohjelman mukaiset bussikuljetukset, kiertoajelut ja jokiristeily majoitus kahden hengen huoneessa aamiainen hotelleissa matkaohjelman mukaiset ateriat (viisi illallista) suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - yhden hengen hytti+huone.
Perjantai–sunnuntai Superfast
Superfast
pe 19.00
Helsinki
su 07.00
la 21.30
Rostock
la 02.00
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Ilmoittautuminen Matka-Vekan lähtöselvityksessä Helsingin Vuosaaren Hansaterminaalissa noin 2 tuntia ennen laivan lähtöä.
LINNOJEN JA VUORTEN SLOVAKIA, kiertomatka (esite s. 20) Maanantai–lauantai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Toukokuu
16
975
Kesäkuu
06
985
Heinäkuu
11
995
Syyskuu
05
985
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
120
2-12 v lisävuodealennus
120
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
-
Malevin reittilennot Helsinki–Budapest–Helsinki hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa ohjelman mukaiset bussimatkat ja kiertoajelut puolihoitoateriat matkaohjelman mukaisesti sisäänpääsymaksut ohjelmassa mainittuihin kohteisiin suomenkielisen paikallisoppaan palvelut.
Lisämaksusta - huone yhdelle.
Maanantai–lauantai MA 745
MA 744
07.20
Helsinki
22.10
08.40
Budapest
18.50
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
3
itämeren kierros, Royal Caribbean Cruise Line (esite s. 24) Lauantai–lauantai
Hinta €/hlö
Hintaan sisältyy
K2 ja L2
I2
H2
F2
Heinäkuu
17 31
1260
1360
-
1460
Heinäkuu
24
1260
-
1420
1460
Kaikilla lähdöillä Junior Suite 2390 € /hlö. K ja L = sisähyttejä, koko noin 13 m2 F, H ja I = merenpuoleisia ikkunallisia hyttejä, koko noin 15 m2
– – – – – –
Roayl Caribbeanin risteily jaetussa 2 hengen hytissä täysihoidolla Helsinki– Pietari–Gdynia–Visby–Tukholma laivan runsas vapaa-ajan ohjelma risteilymatkan perushintaan sisältyvien palveluiden tipit suomenkielisen matkanjohtajan palvelut kiertoajelu Tukholmassa laivamatka Tukholma–Helsinki jaetussa 2 hengen A-luokan hytissä Slija Linella.
Lisämaksusta – kiertoajelu Pietarissa, Riiassa, Gdyniassa ja Visbyssä – ruokajuomat.
Risteilyn aikataulu – – – – – –
lauantaina lähtö Helsingistä klo 18 sunnuntaina saapuminen Pietariin klo 07 ja lähtö Pietarista klo 24 tiistaina saapuminen Riikaan klo 07 ja lähtö Riiasta klo 16.30 keskiviikkona saapuminen Gdyniaan klo 11 ja lähtö Gdyniasta klo 18 torstaina saapuminen Visbyyn klo 09 ja lähtö Visbystä klo 18 perjantaina saapuminen Tukholmaan klo 07.
– perjantaina lähtö Tukholmasta klo 17 – lauantaina saapuminen Helsinkiin klo 09.55.
NORJAN VUONORISTEILY, Royal Caribbean Cruise Line (esite s. 25) Hinta €/hlö
Hintaan sisältyy
Lähtö 3.5. (ti-su) Hyttimajoitus
M2 1150
I2 1235
F2 1295
3. ja 4. henkilö hytissä
745
-
745
Hytti yhdelle
355
429
-
Lisämaksut /hlö:
Lähtö 29.5. (su-pe)
L2
K2
H2
F2
Hyttimajoitus
1255
1275
1345
1385
Lisämaksut /hlö:
3. ja 4. henkilö hytissä Hytti yhdelle
-
895
-
895
469
-
550
-
Hyttikategoriat:
sisähyttejä, koko noin 13 m2
K, L ja M = F, H ja I = merenpuoleisia ikkunallisia hyttejä, koko noin 15 m2
– – – – – – – –
reittilennot Helsinki–Kööpenhamina– Helsinki kuljetus Kööpenhaminan lentoasemalta satamaan ja takaisin risteily jaetussa 2 hengen hytissä täysihoito koko risteilyn ajan laivan runsas vapaa-ajan ohjelma kiertoajelu Kööpenhaminassa risteilymatkan perushintaan sisältyvien palveluiden tipit suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta – laivayhtiön järjestämät kansainväliset retket – ruokajuomat.
Lähtö ti 3.5. (paluu su 8.5.) KF 651
KF 652
12.00
Helsinki
16.55
12.40
Kööpenhamina
14.15
Lähtö su 29.5. (paluu pe 3.6.) KF 653
KF 652
10.00
Helsinki
16.50
10.40
Kööpenhamina
14.15
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
Royal Caribbean Cruise Line -risteilyjen poikkeukselliset maksu- ja peruutusehdot Varausmaksu 200 euroa maksettava 7 vrk kuluessa varauksen teosta. Loppumaksu 2 kuukautta ennen lähtöä. Mikäli matka perutaan viimeistään 125 vrk ennen lähtöä, peritään 75 euron kulut. Mikäli matka perutaan 124 vrk - 65 vrk ennen lähtöä, peritään 125 euron kulut. Mikäli matka perutaan 64 vrk - 35 vrk ennen lähtöä, peritään 250 euron kulut. Mikäli matka perutaan 34 vrk -10 vrk ennen lähtöä, peritään 50% matkan hinnasta peruutuskuluina. Mikäli matka perutaan alle 10 vrk ennen lähtöä, peritään 100% matkan hinnasta peruutuskuluina. Toimitusmaksua ei palauteta.
VUONOJEN NORJA, kiertomatkat (esite s. 28) Tiistai–sunnuntai
Hintaan sisältyy
Hinta €/hlö Turun satamasta
B2P
B2
A2
Kesäkuu
07 14
565
580
590
Kesäkuu
28
575
595
605
Heinäkuu
05 12
585
605
615
Heinäkuu
19 26
575
595
605
Elokuu
02 09
565
580
590
155
175
195
–
125
145
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone ja hytti yhdelle, lisämaksu 2-12 v lisävuodealennus
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50€. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
4
– laivamatkat Turku–Tukholma–Turku jaetussa 2 hengen hytissä valitussa hyttiluokassa – hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiaiset hotelleissa – kaksi illallista – ohjelman mukaiset bussimatkat ja kiertoajelut – lauttamatkat Norjassa – suomenkielisen matkanjohtajan palvelut. Lisämaksusta - liityntäkuljetukset kotimaassa - ateriat matkan aikana (hotelliaamiaiset ja kaksi illallista sisältyvät hintaan).
tiistai 21.00 06.30
↓
Turku Tukholma
↑
sunnuntai
07.35 20.10
Aikataulu sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73–75.
HURTIGRUTEN, kiertomatkat (esite s. 27) Huhtikuu 18 m/s Nordlys
L2 2095
N2 2160
P2 2250
U2 2395
Kesäkuu
09 m/s Nordkapp
2250
2325
2475
2640
Heinäkuu 02 m/s Nordnorge
2250
2325
2475
2640
Elokuu
04 m/s Nordnorge
2095
2160
2250
2395
Syyskuu
06 m/s Nordnorge
1885
1935
2015
2125
1690
1715
1750
1810
Hinta €/hlö
Joulukuu 19 m/s Trollfjord
Hintaan sisältyy – – – –
ohjelman mukaiset reittilennot hotellimajoitus Ivalossa jaetussa kahden hengen huoneessa sisältäen puolihoidon bussikuljetus Ivalo–Kirkkoniemi lentokenttäkuljetukset Ivalossa ja Bergenissä – Hurtigruten-risteily Kirkkoniemi– Bergen kahden hengen ikkunallisessa hytissä – täysihoito laivalla (aamiainen, lounas, päivällinen) – suomenkielisen matkanjohtajan palvelut
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone ja hytti yhdelle, kesä–heinä
940
990
1095
1200
Huone ja hytti yhdelle, elokuu
475
500
530
580
Huone ja hytti yhdelle, muut kk
340
350
360
390
2-12 v lisävuodealennus
300
300
300
Huomioi matkan poikkeukselliset peruutusehdot tämän hinnaston s. 23.
300
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 75€. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan. L2 = ikkunallisia hyttejä kannella 2 ja 3, rajoitettu näköala N2 = ikkunallisia hyttejä kannella 3 ja 5, hytit 3. kannella tilavampia P2 = ikkunallisia hyttejä kannella 5 U2 = ikkunallisia hyttejä kannella 6
AY 471 17.15 18.50
↓
Helsinki Ivalo
↑
Helsinki Kööpenhamina
Kööpenhamina Bergen
↑
SK 714 22.45 20.05
SK 2869 19.30 18.10
Aikataulu sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta.
Lisämaksusta - retket
Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
LOFOOTIT, kiertomatkat (esite s. 29) Maanantai–lauantai
Hintaan sisältyy /Lofootit Hinta €/hlö
13 27
605
Heinäkuu
04 11 18
615
Elokuu
01
605
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
155
2-12 v lisävuodealennus
125
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
02 13
625
23
615
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
125
2-12 v lisävuodealennus
125
Hintaan sisältyy /Ruskamatkat - hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa (5 yötä) - puolihoitoateriat (aamiaiset ja päivälliset hotelleissa) - ohjelman mukaiset bussimatkat; myös bussiaikataulun mukainen kuljetus lähtöpaikkakunnalta Kemiin ja takaisin - retket Jäämeren rannalle ja Inarinjärvelle paikallisen oppaan johdolla - sisäänpääsymaksut ohjelmassa mainittuihin kohteisiin.
Hinta €/hlö
Syyskuu
Lähtö klo Paluu Lofootit noin klo ja Ruskamatkat
Kaikilla lähdöillä
↓
06.15 07.10 07.30 08.00 09.20
Helsinki, Mikonkadun turistipys. Hyvinkää, linja-autoasema Riihimäki, linja-autoasema Hämeenlinna, Wetterhoffinkatu Tampere, linja-autoasema
Lofootit 20.00 19.05 18.45 18.15 17.15
Ruskam. 22.00 21.05 20.45 20.15 19.15
Lähdöt Lofootit 13.6., 4.7. ja 18.7., ruskamatkat 13.9.
RUSKAMATKAT, kiertomatkat (esite s. 31) Syyskuu
Bussiaikataulu /Lofootit ja Ruskamatkat
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
09.50 10.05 10.40 11.35 12.10 15.00 17.30
Hämeenkyrö, S-Market Ikaalinen, Neste Parkano, Shell Jalasjärvi, ABC Seinäjoki, linja-autoasema Kokkola, linja-autoasema Oulu, linja-autoasema
16.45 16.20 15.40 14.30 14.00 12.00 09.00
18.45 18.20 17.40 16.30 16.00 14.00 11.00
Lähdöt Lofootit 27.6., 11.7. ja 1.8., ruskam. 2. ja 23.9. 09.55 10.40 11.40 12.50 13.50 15.10 17.30
Orivesi, ABC Jämsä, Shell Jyväskylä, Harjukatu, tilausajolait. Hirvaskangas, ABC Viitasaari, ABC Pyhäsalmi, ABC Oulu, linja-autoasema
↓
Kesäkuu
- hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa (5 yötä) - aamiaiset hotelleissa, kaksi päivällistä - ohjelman mukaiset bussimatkat ja kiertoajelut; myös bussiaikataulun mukainen kuljetus lähtöpaikkakunnalta Kemiin ja takaisin - lauttamatka Svolvær–Skutvik - sisäänpääsymaksut ohjelmassa mainittuihin kohteisiin - suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
16.30 15.45 14.45 14.20 12.40 11.10 09.00
18.30 17.45 16.45 16.20 14.40 13.10 11.00
alppien postikorttimaisemat, kiertomatkat (esite s. 21) Maanantai–sunnuntai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Kesäkuu
06
1395
Heinäkuu
04 18
1395
Syyskuu
05
1395
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
220
2-12 v lisävuodealennus
140
Alle 2 v ilman omaa lento- ja vuodepaikkaa sekä ateroita 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
-
Finnairin reittilennot Helsinki–München– Helsinki turistiluokassa hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiainen hotelleissa matkaohjelman mukaiset ateriat (kuusi illallista) matkaohjelman mukaiset bussikuljetukset, kiertoajelut ja sisäänpääsymaksut suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - yhden hengen huone.
Maanantai–sunnuntai AY 803
AY 808
08.00
Helsinki
22.05
09.30
München
18.40
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
5
jurmala–riika–pärnu, kiertomatkat (esite s. 36) Sunnuntai–torstai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Kesäkuu
12
399
Kesäkuu
26
409
Heinäkuu
03
429
Elokuu
07
429
Elokuu
21
409
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
120
Alle 12 v lisävuodealennus
100
Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
- - - - -
laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki kuljetukset ja sisäänpääsymaksut matkaohjelman mukaan majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiainen hotellissa Jurmalassa hotellin allas- ja saunaosaston käyttö maanantaiaamuna suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - liityntäkuljetukset kotimaassa - ateriat ja hytti laivamatkoilla.
Su/to/pe Star/Superstar 10.30
Helsinki
16.00
12.30
Tallinna
14.00
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityspisteessä (2. krs) tuntia ennen laivan lähtöä.
erilainen etelä-viro, kiertomatkat (esite s. 37) Torstai–sunnuntai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Kesäkuu
16 30
369
Elokuu
04 18
369
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
60
Alle 12 v lisävuodealennus
60
Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
- - - - -
laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki kuljetukset ja sisäänpääsymaksut matkaohjelman mukaan majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiainen hotellissa 2 lounasta suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Kaikilla Baltian-kiertomatkoilla on sama laiva-aikataulu. Liityntäkuljetukset satamaan, ks. esitteen sivu 73.
Lisämaksusta - liityntäkuljetukset kotimaassa - ateriat ja hytti laivamatkoilla.
haapsalu–hiidenmaa–saarenmaa, kiertomatkat (esite s. 38) Torstai–sunnuntai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Huhtikuu
28
379
Kesäkuu
02 09 16 23
389
Heinäkuu
07 14 28
429
Elokuu
04 18
389
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
80
Alle 12 v lisävuodealennus
60
Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
- - - - - -
laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki kuljetukset, lauttamatkat ja retket Virosssa matkaohjelman mukaan majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiainen hotellissa lounas Hiidenmaalla sisäänpääsymaksut Haapsalun ja Kuressaaren Piispanlinnoihin suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - Saarenmaan kierros, sis lounaan (30 €) - liityntäkuljetukset kotimaassa - ateriat ja hytti laivamatkoilla.
pohjois-viron kartanot, kiertomatkat (esite s. 39) Perjantai–sunnuntai
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Kesäkuu
10 17
289
Heinäkuu
01 08 15 22 29
279
Elokuu
05
279
Elokuu
12
289
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
50
Alle 12 v lisävuodealennus
40
Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
6
- - - - - -
laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki kuljetukset kohteessa matkaohjelman mukaan majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiainen hotellissa yksi illallinen (perjantaina) sisäänpääsymaksut Palmsen kartanoon, Rakveren linnaan, Mäetagusen kartanoon ja Kohtla-Nõmmen kaivosmuseoon suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta - liityntäkuljetukset kotimaassa - ateriat ja hytti laivamatkoilla.
ihmeiden islanti, kiertomatkat (esite s. 33) Hintaan sisältyy
Hinta €/hlö
Kesäkuu
14
ti-la
1299
Heinäkuu
11
ma-pe
1299
Elokuu
08
ma-pe
1299
Syyskuu
12
ma-pe
1299
– – – – – – –
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
200
Lisävuodealennus alle 12 v
200
Icelandairin reittilennot matkaohjelman mukaiset kuljetukset ja retket vierailu Blue Lagoonissa majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiainen hotellissa kolme illallista (ruokajuomat lisämaksusta) suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa.
FI 343
FI 342
15.20
Helsinki
14.20
15.55*
Reykjavik
07.55
* 12.9. meno FI 343 klo 16.00–16.30.
Lisämaksusta: – huone yhdelle.
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä. Lento Reykjavikiin kestää noin 3,5 tuntia.
reykjavik ja blue lagoon, kaupunkilomat (esite s. 34) Park Inn
Hinta €/hlö
Kesäkuu
14
ti-la
919
Hintaan sisältyy
Radisson Blu 1919 1049
Heinäkuu
11
ma-pe
929
1049
Elokuu
08
ma-pe
929
1049
Syyskuu
12
ma-pe
899
1049
200
270
– – – – – –
Alennukset ja lisämaksut /hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
Icelandairin reittilennot lentokenttäkuljetukset majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa aamiainen hotellissa retki Blue Lagooniin tulopäivänä suomenkielisen oppaan palvelut lentokenttäkuljetuksilla ja Blue Lagoonin retkellä.
FI 343
FI 342
15.20
Helsinki
14.20
15.55*
Reykjavik
07.55
* 12.9. meno FI 343 klo 16.00–16.30.
Lisämaksusta: – kansainväliset retket: Reykjavikin kaupunkikierros 40 €/ hlö Kultainen kolmio 70 €/ hlö Islannin etelärannikko, 100 €/ hlö.
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä. Lento Reykjavikiin kestää noin 3,5 tuntia.
VILNA (esite s. 43) PERJANTAI-MAANANTAI Hinta/hlö Helsingistä
389 399 399 399 399 399
429 439 439 439 439 439
Radisson Blu Astorija aamiainen 449 459 459 459 459 459
50 90
60 100
70 110
Centro Kubas aamiainen
Huhtikuu 08 Huhtikuu 22 (pääsiäinen) Toukokuu 06, 20 Kesäkuu 03 05, 19 Elokuu Syyskuu 02, 16, 30 Alennukset ja lisämaksut/ hlö 2-11 v. lisävuodealennus Huone yhdelle, lisämaksu
Artis aamiainen
Hintaan sisältyy
AY131 perjantai 09.45 11.00
↓
Helsinki Vilna
↑
AY134 maanantai
19.20 18.05
Aikataulu sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50 €.
– F innairin reittilennot Helsinki–Vilna–Helsinki – lentokenttäkuljetukset – majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa – kaupunkikierros tulopäivänä Lisämaksusta: - Trakain retki (40 euroa)
Lento Vilnaan kestää noin 1 t 15 min. Kuljetus lentokentältä hotelliin noin 30 minuuttia.
RIIKA (esite s. 44) PERJANTAI–MAANANTAI Hinta/hlö Helsingistä
Hotelli Albert Tallink Hotel Riga aamiainen aamiainen
Toukokuu 13, 20 Kesäkuu 03, 17 Elokuu 12, 26 Syyskuu 09 Syyskuu 23 Lokakuu 14, 21 Alennukset ja lisämaksut/ hlö 2-11 v. lisävuodealennus Huone yhdelle, lisämaksu Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50 €.
359 369 369 359 349 329
389 399 399 399 379 379
110 100
160 150
Hintaan sisältyy
AY3765 perjantai 09.45 10.40
↓
Helsinki Riika
↑
AY3768 maanantai
18.35 17.40
Aikataulu sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta.
– F innairin reittilennot Helsinki–Riika–Helsinki – lentokenttäkuljetukset – majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa – kaupunkikierros tulopäivänä (kesto noin 3 tuntia)
Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä. Lento Riikaan kestää noin tunnin. Kuljetus lentokentältä hotelliin noin 30 minuuttia.
7
JURMALA (esite s. 45) PERJANTAI–MAANANTAI Hinta/hlö Helsingistä
Jurmala Spa aamiainen
Toukokuu 13, 20 Kesäkuu 03 Kesäkuu 17 Elokuu 12, 26 Syyskuu 09, 23 Lokakuu 14, 21 Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu: - lähdöt 13.5.-3.6. ja 9.9.-21.10. - lähdöt 17.6., 12.8. ja 26.8.
329 329 379 379 329 329
Hintaan sisältyy
AY3765 perjantai 09.45 10.40
↓
Helsinki Riika
↑
AY3768 maanantai
18.35 17.40
– – – – –
Finnairin reittilennot Helsinki–Riika–Helsinki kuljetus lentokentältä Jurmalaan ja takaisin majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiainen hotellissa allasosaston, saunojen ja kuntosalin käyttö päivittäin klo 18 saakka (lähtöpäivänä klo 12 saakka)
Aikataulu sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. 70 90
Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä. Lento Riikaan kestää noin tunnin. Kuljetus lentokentältä hotelliin noin 30 minuuttia.
RAKVERE (esitteen s. 49) TORSTAI-SUNNNUNTAI Hinta / hlö Helsingistä Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu
SUNNUNTAI-TORSTAI Aqva Hotel & Spa Aamiainen
6, 13, 20, 27 3, 10, 17, 24 3, 10, 17, 24, 31 7, 14, 21, 28 5, 12, 19, 26 2, 9, 16, 23, 30 7, 14, 21, 28 4, 11, 18, 25 1, 8, 15, 22, 29 6, 13, 20, 27 3, 10, 17, 24 1, 08, 15
209 219 219 219 219 219 219 219 219 219 219 219
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
2–14 v. lisävuodealennus Huone yhdelle, lisämaksu Puolihoito, lisämaksu, aikuinen/ lapsi
60 100 40 / 20
Alle 2 -vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €.
Hinta / hlö Helsingistä
Aqva Hotel & Spa Aamiainen
Tammikuu 9, 16, 23, 30 Helmikuu 6, 13 Helmikuu 20, 27 Maaliskuu 6, 13, 20, 27 Huhtikuu 3, 10, 17, 24 Toukokuu 1, 8, 15, 22, 29 Kesäkuu 5, 12, 19, 26 Heinäkuu 3, 10, 17, 24, 31 Elokuu 7, 14, 21, 28 Syyskuu 4, 11, 18, 25 Lokakuu 2, 9, 16, 23, 30 Marraskuu 6, 13, 20, 27 Joulukuu 4, 11
239 239 249 249 249 249 249 249 249 249 249 239 239
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
2–14 v. lisävuodealennus Huone yhdelle, lisämaksu Puolihoito, lisämaksu, aikuinen/ lapsi
80 140 60 / 30
Alle 2 -vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. Aqva Hotel & Spa Aamiainen
Tammikuu 9, 16, 23, 30 Helmikuu 6, 13 Helmikuu 20, 27 Maaliskuu 6, 13, 20, 27 Huhtikuu 3, 10, 17, 24 Toukokuu 1, 8, 15, 22, 29 Kesäkuu 5, 12, 19, 26 Heinäkuu 3, 10, 17, 24, 31 Elokuu 7, 14, 21, 28 Syyskuu 4, 11, 18, 25 Lokakuu 2, 9, 16, 23, 30 Marraskuu 6, 13, 20, 27 Joulukuu 4, 11
379 379 379 379 379 379 389 389 379 379 379 379 379 140 240 100 / 50
Alle 2 -vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €.
8
Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu
Aqva Hotel & Spa Aamiainen
13, 20, 27 3, 10, 17, 24 3, 10, 17, 24, 31 7, 14, 21, 28 5, 12, 19, 26 2, 9, 16, 23, 30 7, 14, 21, 28 4, 11, 18, 25 1, 8, 15, 22, 29 6, 13, 20, 27 3, 10, 17, 24 1, 8, 15
374 374 374 379 379 389 389 379 379 379 379 379
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
2–14 v. lisävuodealennus Huone yhdelle, lisämaksu Puolihoito, lisämaksu, aikuinen/ lapsi
TORSTAI-TORSTAI Hinta / hlö Helsingistä
2–14 v. lisävuodealennus Huone yhdelle, lisämaksu Puolihoito, lisämaksu, aikuinen/ lapsi
140 240 100 / 50
Alle 2 -vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €.
10.30 12.30
↓
STAR / SUPERSTAR Helsinki Tallinna
↑
16.00 14.00
Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2. krs) tuntia ennen lähtöä. Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Kuljetus Tallinnasta Rakvereen on hotellin järjestämä ja mukana on hotellin suomenkielinen opas. Sama bussi voi noutaa asiakkaita eri laivoilta ja terminaaleista. Ajomatka Tallinnasta Rakvereen noin 100 km (kesto noin 2 tuntia). Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
Hintaan sisältyy
SUNNUNTAI-SUNNUNTAI Hinta / hlö Helsingistä
STAR / SUPERSTAR
– laivamatkat Helsinki–Tallinna Helsinki – bussikuljetus satamasta hotelliin ja takaisin – hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa – vesipuiston, saunojen ja kuntosalin käyttö – suomenkielinen opaspalvelu Lisämaksusta: – hytti ja ateriat laivalla – liityntäkuljetukset kotimaassa – puolihoitoateriat (illallinen) hotellissa – kylpylähoitoja (lisätiedot www. matka-vekka.fi)
TUKHOLMA kaupunkilomat Helsingistä (esitteen s. 47) TORSTAI-SUNNUNTAI Hinta/hlö Helsingistä Helmikuu Maaliskuu Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Elokuu Lokakuu
24 03, 10 2 9 23, 30 7, 14, 21, 28 4, 11 18, 28 13, 20, 27
Huone ja hytti yhdelle, lisämaksu Aikuinen lisävuoteessa, hinta Lapsi 2-11 v. lisävuoteessa, hinta
SCANDIC ARIADNE + SILJA LINE C-hytti B-hytti Promenade Seaside 99 99 99 99 109 109 109 99 99
119 119 119 129 139 139 139 119 119
139 139 139 154 169 169 169 139 139
159 159 159 179 189 189 189 159 159
99 79 49
119 79 49
139 79 49
159 79 49
Silja Serenade/Silja Symphony torstai 17.00 09.30
Kesäkuu Kesäkuu Heinäkuu Lokakuu
2, 9 23, 30 7, 14, 21, 28 13, 20, 27
Huone ja hytti yhdelle, lisämaksu Aikuinen lisävuoteessa, hinta Lapsi 2-11 v. lisävuoteessa, hinta
SCANDIC SERGEL PLAZA + SILJA LINE C-hytti B-hytti Promenade Seaside 139 149 149 135
159 179 179 159
189 199 199 189
199 219 219 199
119 79 49
139 79 49
169 79 49
189 79 49
↑
lauantai
09.55 17.00
Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Ajat paikallisaikoja. Ilmoittautuminen Eteläsatamassa (Olympiaterminaali) Matka-Vekan lähtöselvityspisteessä tuntia ennen laivan lähtöä. Tukholmassa omatoiminen siirtyminen satamasta hotelliin ja takaisin. Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa ilmainen. TORSTAI-SUNNUNTAI Hinta/hlö Helsingistä
↓
Helsinki Tukholma
Hintaan sisältyy – – –
laivamatkat Helsinki–Tukholma–Helsinki valitussa hyttiluokassa majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiainen hotellissa
Lisämaksusta: – liityntäkuljetukset Helsingin satamaan – ateriat laivalla - huone ja hytti yhdelle Lisätietoja: Tukholmassa omatoiminen siirtyminen satamasta hotelliin ja takaisin. Paluuliput saa Tukholman sataman lähtöselvityksestä.
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa ilmainen.
TUKHOLMA kaupunkilomat Turusta (esitteen s. 47) TORSTAI-SUNNUNTAI Hinta/hlö Helsingistä Helmikuu Maaliskuu Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Elokuu Lokakuu
24 03, 10 2 9 23, 30 7, 14, 21, 28 4, 11 18, 28 13, 20, 27
Huone ja hytti yhdelle, lisämaksu Aikuinen lisävuoteessa, hinta Lapsi 2-11 v. lisävuoteessa, hinta
SCANDIC ARIADNE + SILJA LINE C/E-hytti* B-hytti A-hytti 79 79 79 79 89 89 89 79 79
89 89 89 94 99 99 99 89 89
109 109 109 119 129 129 129 109 109
70 69 39
80 69 39
100 69 39
Silja Europa/Silja Galaxy torstai 20.15 06.10
↓
Turku Tukholma
↑
lauantai
07.00 19.30
Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/ lipusta. Ajat paikallisaikoja. Ilmoittautuminen Turun satamassa Silja Linen terminaalissa Matka-Vekan lähtöselvityspisteessä (1. krs) tuntia ennen laivan lähtöä. Tukholmassa omatoiminen siirtyminen satamasta hotelliin ja takaisin. Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa ilmainen. * E-hytit sijaitsevat Galaxylla kannen 8 ja 9 takaosassa, yökerhon yläpuolella (ravintolan ääniä saattaa kantautua hytteihin).
Hintaan sisältyy TORSTAI-SUNNUNTAI Hinta/hlö Helsingistä Kesäkuu Kesäkuu Heinäkuu Lokakuu
2, 9 23, 30 7, 14, 21, 28 13, 20, 27
Huone ja hytti yhdelle, lisämaksu Aikuinen lisävuoteessa, hinta Lapsi 2-11 v. lisävuoteessa, hinta
SCANDIC SERGEL PLAZA + SILJA LINE C/E-hytti* B-hytti A-hytti 109 119 119 109
119 129 129 119
139 159 159 139
90 69 39
100 69 39
120 69 39
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa ilmainen. * E-hytit sijaitsevat Galaxylla kannen 8 ja 9 takaosassa, yökerhon yläpuolella (ravintolan ääniä saattaa kantautua hytteihin).
– – –
laivamatkat Turku–Tukholma–Turku valitussa hyttiluokassa majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiainen hotellissa
Lisämaksusta: – liityntäkuljetukset Turun satamaan – ateriat laivalla – huone ja hytti yhdelle Lisätietoja: Tukholmassa omatoiminen siirtyminen satamasta hotelliin ja takaisin. Paluuliput saa Tukholman sataman lähtöselvityksestä.
9
VISBY, kaupunkiloma (esite s. 46) TORSTAI–SUNNUNTAI
Hintaan sisältyy Hinta €/hlö
Kesäkuu
23 30
575
Heinäkuu
14 21 28
585
Elokuu
04 11
585
Elokuu
18
575
-
lennot Helsinki–Visby–Helsinki lentokenttäkuljetukset hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiaiset hotellissa opastettu kiertokävely Visbyssä.
155
2-17 v lisävuodealennus
140
Lisämaksusta - polkupyörän vuokra noin 8 € /päivä (maksetaan hotelliin).
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
14.30
Helsinki
10.30
15.00
Visby
08.00
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta.
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu
Torstai–sunnuntai
Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
Alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
BERLIININ MONET KASVOT, kaupunkiloma (esitteen s. 42) TORSTAI –SUNNUNTAI Hinta / hlö Helsingistä
Hotel Berlin
Huhtikuu 21 (pääsiäinen) Huhtikuu 28 Toukokuu 5, 12 Elokuu 25 Syyskuu 8, 15 Lisämaksut ja alennukset/hlö: 2-11 v. lisävuodealennus Huone yhdelle, lisämaksu
545 -
495 495 495
495 -
40 155
40 125
40 125
Ivbergs Premium Hotel
Leonardo Royal Hotel Berlin
Lapsi alle 2 v ilman omaa lento-/vuodepaikkaa 50 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
Hintaan sisältyy
Torstai–sunnuntai 13.10
Helsinki
16.05
14.05
Berliini
13.15
– – – – –
lennot Helsinki–Berliini–Helsinki Lentokenttäkuljetukset Berliinissä Kaupunkikiertoajelu ja retket suomeksi opastettuna. majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiaiset hotellissa
Aikataulut sitoumuksetta. Ajat paikallisaikoja. Tarkista aikataulu lentolipusta. Ilmoittautuminen Helsinki–Vantaan lentoasemalla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä.
TARTTO (esitteen s. 48) TORSTAI –SUNNUNTAI Hinta / hlö Helsingistä
Hotel Draakon Hotel Dorpat aamiainen aamiainen
Huhtikuu 21 (pääsiäinen) 259 Kesäkuu 2 259 Kesäkuu 16 269 Heinäkuu 7 269 Heinäkuu 21 269 Elokuu 4 265 Lisämaksut ja alennukset/hlö: 2-11 v. lisävuodealennus 70 Aikuisen lisävuodealennus 30 Huone yhdelle, lisämaksu 70
249 249 259 259 254 40 30 70
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. Yhden aikuisen kanssa matkustava lapsi maksaa aikuisen hinnan.
Hintaan sisältyy
STAR / SUPERSTAR 10.30 12.30
↓
STAR / SUPERSTAR Helsinki Tallinna
↑
16.00 14.00
Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2.krs) viimeistään tuntia ennen lähtöä Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Bussimatka Tallinnan satamasta Tarttoon noin 190 km (n. 3 tuntia). Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
10
– – – – –
laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki bussikuljetus Tallinna–Tartto–Tallinna majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiaiset hotellissa suomenkielisen matkanjohtajan palvelut.
Lisämaksusta: – liityntäkuljetukset satamaan kotimaassa – retket: • kaupunkikierros (aik. 10 €, lapsi 2-11 v. 5 €) • k auneinta Etelä-Viroa (sis. lounaan) (aik. 40 €, lapsi 2-11 v. 20 €) – hemmottelupaketit (hotelli Dorpat): • kauneuspaketti naisille (65 €) •h emmottelupaketti miehille (48 €) Lisäpalvelut varataan ja maksetaan viimeistään viikkoa ennen lähtöä.
KURESSAARE (esite s. 50) SUNNUNTAI–TORSTAI Hinta / hlö Helsingistä
Arabella aamiainen
Valss aamiainen
Meri* aamiainen
Rüütli** aamiainen
Arensburg Arensburg Standard, aamiainen Superior, aamiainen
Grand Rose aamiainen
Georg Ots aamiainen
GoSpa Residence ei aterioita
Huhtikuu Toukokuu Toukokuu Kesäkuu
3, 10, 17, 24 1, 8, 15, 22 29 5
169 169 169 179
159 159 179 179
169 169 205 205
189 189 215 215
179 179 179 179
225 225 225 225
219 255 255 255
219 219 219 219
289
Kesäkuu
12
179
185
205
215
219
269
255
219
289
179 179 199 199 179 179 179 179
185 185 215 215 215 215 179 179 179
205 205 239 239 239 239 239 199 199
215 215 255 255 255 255 215 215 215
219 219 219 219 219 219 179 179
269 269 269 269 269 269 225 225
299 309 309 309 309 249 249 249
325 325 325 325 325 325 325 219 219
399 399 399 399 399 -
55 40 -
45 35
45 50 35
45 60 50 35
80 -
100 50 -
130 100 80 -
180 60 -
100 -
Grand Rose aamiainen
Georg Ots aamiainen
GoSpa Residence ei aterioita
Kesäkuu 19 Kesäkuu 26 Heinäkuu 3, 10 Heinäkuu 17 Heinäkuu 24, 31 Elokuu 7 Elokuu 14 Elokuu 21, 28 Syyskuu 4, 11, 18, 25 Lisämaksut ja alennukset/hlö: Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-11 vuotta Rose DeLux -huone lisämaksu/hlö Perhehuone Puolihoito, lisämaksu/hlö
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. *Meri: hintaan sisältyy Rüütlin vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin. **Rüütli: hintaan sisältyy vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin.
TORSTAI–SUNNUNTAI Hinta / hlö Helsingistä
Arabella aamiainen
Huhtikuu 7, 14, 21, 28 Toukokuu 5, 12, 19, 26 Kesäkuu 2 Kesäkuu 9 Kesäkuu 16 Kesäkuu 23, 30 Heinäkuu 7, 14 Heinäkuu 21 Heinäkuu 28 Elokuu 4 Elokuu 11 Elokuu 18 Elokuu 25 Syyskuu 1, 8, 15, 22, 29 Lisämaksut ja alennukset/hlö: Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-11 vuotta Rose DeLux -huone lisämaksu/hlö Perhehuone Puolihoito, lisämaksu/hlö
Valss aamiainen
Meri* aamiainen
Rüütli** aamiainen
Arensburg Arensburg Standard, aamiainen Superior, aamiainen
149 149 165 165 165 165 179 179 159 159 159 159 149
149 149 169 169 169 169 179 179 179 179 179 159 159 159
159 159 179 179 179 179 199 199 199 199 199 179 179 179
175 175 189 189 189 189 209 209 209 209 209 189 189 189
159 159 159 159 185 185 185 185 185 185 185 159 159
189 189 189 189 219 219 219 219 219 219 219 189 189
185 199 199 199 209 245 245 245 245 245 199 199 199
199 199 199 199 199 259 259 259 259 259 259 259 199 199
239 239 319 319 319 319 319 -
45 30 -
35 25
35 40 25
35 50 40 25
70 -
90 40 -
110 90 70 -
150 50 -
70 -
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. *Meri: hintaan sisältyy Rüütlin vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin. **Rüütli: hintaan sisältyy vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin.
SUNNUNTAI–SUNNUNTAI Hinta / hlö Helsingistä
Valss aamiainen
Kesäkuu 5, 12, 19, 26 Heinäkuu 3, 10 Heinäkuu 17 Heinäkuu 24, 31 Elokuu 7 Elokuu 14, 21 Lisämaksut ja alennukset/hlö: Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-11 vuotta
Meri* aamiainen
Rüütli** aamiainen
Grand Rose aamiainen
269 309 309 309 309 269
299 349 349 349 349 299
319 379 379 379 379 319
339 339 339 339 339
70 -
70 90
70 100
-
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. *Meri: hintaan sisältyy Rüütlin vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin. **Rüütli: hintaan sisältyy vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin.
Hintaan sisältyy
STAR / SUPERSTAR 10.30 12.30
↓
STAR / SUPERSTAR Helsinki Tallinna
↑
16.00 14.00
Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2.krs) viimeistään tuntia ennen lähtöä Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Bussimatka Tallinnan satamasta Kuressaareen noin 220 km (n. 5 tuntia). Matkaan sisältyy lauttamatka Virtsu–Muhu–Virtsu (n. 0,5 tuntia/suunta) Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
– laivamatkat Helsinki– Tallinna–Helsinki – bussikuljetus Tallinna– Kuressaare–Tallinna – l auttamatka Virtsu– Muhu–Virtsu – majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa – suomenkielinen opaspalvelu Lisämaksusta: – ateriat ja hytti laivamatkoilla – liityntäkuljetukset kotimaassa
11
BALTIC PRINCESS -RISTEILY + 3 YÖTÄ KURESSAARESSA (esite s. 50) KESKIVIIKKO–SUNNUNTAI Hinta / hlö Helsingistä
BALTIC PRINCESS -RISTEILY + 4 YÖTÄ KURESSAARESSA (esite s. 50)
Valss aamiainen
Meri* aamiainen
Rüütli** aamiainen
175 185 185
185 205 205
195 215 215
60 -
60 45
60 55
Kesäkuu 8, 15, 22, 29 Heinäkuu 6,13, 20, 27 Elokuu 3 Lisämaksut ja alennukset/hlö: Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-11 vuotta
LAUANTAI–TORSTAI Hinta / hlö Helsingistä Kesäkuu 11, 18, 25 Heinäkuu 2, 9, 16, 23, 30 Lisämaksut ja alennukset/hlö: Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-11 vuotta
Valss aamiainen
Meri* aamiainen
Rüütli** aamiainen
189 219
209 245
219 259
70 -
70 55
70 65
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. *Meri: hintaan sisältyy Rüütlin vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin. **Rüütli: hintaan sisältyy vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin.
Lapsi alle 2 v ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. *Meri: hintaan sisältyy Rüütlin vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin. **Rüütli: hintaan sisältyy vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin.
Hintaan sisältyy
BALTIC PRINCESS 18.30 22.00*
↓
– risteilymatka Helsinki–Tallinna jaetussa 2 hengen B-hytissä – bussikuljetus Tallinna–Kuressaare– Tallinna – lauttamatka Virtsu–Muhu–Virtsu – hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa – suomenkielinen opaspalvelu Saarenmaalla – paluumatka laivalla kansipaikoilla.
STAR/SUPERSTAR Helsinki Tallinna
↑
16.00 14.00
* Maihinnousu torstaina aamupäivällä Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2.krs) viimeistään tuntia ennen lähtöä Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Bussimatka Tallinnan satamasta Kuressaareen noin 220 km (n. 5 tuntia). Matkaan sisältyy lauttamatka Virtsu–Muhu–Virtsu (n. 0,5 tuntia/suunta)
BALTIC PRINCESS 18.30 22.00*
↓
STAR/SUPERSTAR Helsinki Tallinna
↑
16.00 14.00
* Maihinnousu sunnuntaina aamupäivällä Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2.krs) viimeistään tuntia ennen lähtöä Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Bussimatka Tallinnan satamasta Kuressaareen noin 220 km (n. 5 tuntia). Matkaan sisältyy lauttamatka Virtsu–Muhu–Virtsu (n. 0,5 tuntia/suunta)
Lisämaksusta: – ateriat laivalla – hytti laivalla paluumatkalla – liityntäkuljetukset kotimaassa
Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
KURESSAARE LENTÄEN (esite s. 50) KURESSAARE
SUNNUNTAI–SUNNUNTAI Hinta / hlö Helsingistä
Meri* aamiainen
Huhtikuu 17 Pori 519 Huhtikuu 24 Jyväskylä 519 Toukokuu 1 Savonlinna 519 Toukokuu 8 Kuopio 519 Toukokuu 15 Joensuu 519 Toukokuu 22 Vaasa 519 Lisämaksut ja alennukset/hlö: Yhden hengen huone lisämaksu 70
Rüütli** aamiainen
Grand Rose aamiainen
539 539 539 539 539 539
579 579 579 579 579 579
70
-
*Meri: hintaan sisältyy Rüütlin vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin. **Rüütli: hintaan sisältyy vesipuiston ja saunamaailman käyttö päivittäin.
Hintaan sisältyy Saarenmaan lentomatkoilla – lentomatkat Suomi–Kuressaare–Suomi – lentokenttäkuljetukset kohteessa – majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa – suomenkielinen opaspalvelu kohteessa
12
17.4. 11.35 12.40 24.4. 09.30 10.50 1.5. 10.10 11.40
↓ ↓ ↓
8.5. 09.45 11.20
↓
15.5. 08.55 12.55
↓
22.5. 09.10 10.40
↓
Pori Kuressaare
↑
12.30 11.25
Jyväskylä Kuressaare
↑
13.35 12.15
Savonlinna Kuressaare
↑
12.25 11.55
Kuopio Kuressaare
↑
12.45 11.20
Joensuu Kuressaare
↑
12.55 11.15
Vaasa Kuressaare
↑
14.25 12.55
Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat lentolipuista. Ilmoittautuminen lentoasemalla viimeistään 1,5 tuntia ennen lähtöä.
HAAPSALU (esitteen s. 55) TORSTAI–SUNNUNTAI
Fra Mare aamiainen
Laine aamiainen
179 179 179 179 179 179 179 179 179 179
169 175 175 175 169 184 184 189 189 169
65 30
25 30
Toukokuu 5 Toukokuu 12, 19, 26 Toukokuu 26 Kesäkuu 2, 9 Kesäkuu 16, 23 Kesäkuu 30 Heinäkuu 7 Heinäkuu 14, 21, 28 Elokuu 4, 11 Elokuu 18, 25 Lisämaksut ja alennukset/hlö: Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-12 v. lisävuoteessa Alle 2-vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €.
SUNNUNTAI–TORSTAI
10.30 12.30
↓
STAR / SUPERSTAR Helsinki Tallinna
↑
16.00 14.00
Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2.krs) viimeistään tuntia ennen lähtöä Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Bussimatka Tallinnan satamasta Haapsaluun noin 100 km (n. 2 tuntia). Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
Fra Mare aamiainen
Laine aamianen
175 179 179 179 175 175
169 169 189 189 189 169
85 40
30 40
Toukokuu 1, 8, 15, 22, 29 Kesäkuu 5, 12, 19, 26 Heinäkuu 3, 10, 17, 24, 31 Elokuu 7 Elokuu 14 Elokuu 21 Lisämaksut ja alennukset/hlö: Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-12 v. lisävuoteessa
STAR / SUPERSTAR
Hintaan sisältyy – laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki – bussikuljetus Tallinna–Haapsalu–Tallinna – majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa – suomenkielinen opaspalvelu Lisämaksusta: – ateriat ja hytti laivamatkoilla – liityntäkuljetukset kotimaassa
Alle 2-vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €.
13
14
30 6,13 20 27 6,13, 20,27 3,10,17 24 1 8,15,22 29 5 12 19 26 3,10,17,24,31 7 14 21 28 4,11 18 25 2,9,16,23
60 30 80 -
Valkoinen Talo*** aamiainen 189 189 189 189 139 139 -
40 -
149 149 165 165 165 165 165 165 199 199 169 169 165 165 149 149 149 -
70 -
165 165 169 169 169 169 169 169 169 189 189 189 189 189 195 195 169 169 169 169 169 169 169
-
149 149 149 149 149 179 179 205 205 205 205 179 179 179 149 149 149 149
Artis Puistotalo*** Jahtiklubi aamiainen aamiainen aamiainen
100 40 20 -
159 159 175 175 175 175 175 179 179 205 179 179 175 175 175 175 175 159
-
120 -
165 165 165 165 165 165 165 165 209 209 209 165 165 165 165 165 100 30 55 -
159 159 159 159 159 159 159 199 199 199 199 199 199 199 209 209 199 199 199 199 199 199 159 40 40 40 -
149 149 149 149 149 159 159 159 159 209 209 209 209 209 209 209 209 159 159 159 159 159 149 80 50 80 -
169 169 169 175 175 179 179 179 179 209 209 209 209 209 215 209 209 175 175 175 175 175 175 120 40 35 55 -
159 159 159 159 159 159 159 179 179 179 179 219 219 219 219 219 219 179 179 179 179 179 159
Emmi Koidula Park St.Peterburg Söprus Tervis 1/2*** Strand aamiainen aamiainen aamiainen aamiainen aamiainen aamiainen
60 40 -
165 165 165 165 165 165 165 229 229 229 229 229 169 169 169 169 169 169
Delfine aamiainen
120 40 -
130 40 70 80 -
90 50 55 -
Viiking Carolina Pärnu hotelli A/B**** aamiainen aamiainen aamiainen 159 145 159 145 165 145 165 145 165 145 175 165 145 179 165 185 179 179 185 179 179 185 179 179 199 229 179 199 229 239 199 229 239 219 229 239 219 229 239 239 229 239 199 229 239 199 179 185 199 179 185 185 179 185 185 179 185 185 179 185 185 165 185 149 100 40 80 -
Vihreä Talo*** aamiainen 185 185 189 189 189 189 189 189 189 215 215 215 215 225 225 225 189 189 189 189 189 189 189 -
169 169 189 189 189 189 239 239 239 239 239 239 189 189 189 189 189 189
Villa Wesset aamiainen
100 40 -
159 159 159 165 165 165 165 195 195 195 195 195 259 259 259 259 259 259 259 189 189 189 165 120 50 30
159 159 159 159 159 259 259 259 259 265 265 259 259 259 159 159 159 159
-
155 155 155 175 175 175 219 219 219 275 275 275 199 199 199 169 169 155
Legend Rannahotelli Astra aamiainen aamiainen aamiainen
Helmikuu Helmikuu Helmikuu Maaliskuu Maaliskuu
3, 10 17 24 3, 10, 17, 24 31
Hinta / hlö Helsingistä
TORSTAI-SUNNUNTAI
Valkoinen Talo*** aamiainen -
-
135 135 135 139 139
-
-
-
129 135 135 135 135
119 125 125 125 125
139 139 139 145 149
-
Artis Puistotalo*** Jahtiklubi Koidula Park Emmi St.Peterburg Söprus Tervis 1/2*** Delfine aamiainen aamiainen aamiainen aamiainen aamiainen aamiainen aamiainen aamiainen aamiainen
-
Carolina aamiainen
Viiking Legend Pärnu hotelli A/B**** aamiainen aamiainen aamiainen 129 129 109 129 129 109 129 129 119 135 135 129 135 135 129
Vihreä Talo*** aamiainen 159 159 159 159 159
129 129 129 139 139
Strand aamiainen
-
-
-
Villa Wesset Rannahotelli Astra aamiainen aamiainen aamiainen
Alle 2-vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. Tervise Paradiis: korkeammat lisämaksut 29.5.–21.8. lähdöillä. *Strand: hintaan sisältyy sauna- ja allasosaston käyttö päivittäin. **Tervise Paradiis: hintaan sisältyy vesipuiston käyttö joka päivä. ***Tervis, Puistotalo, Valkoinen Talo, Vihreä Talo: hintaan sisältyy aamusauna ja -uinti. ****Viiking: hintaan sisältyy saunakeskuksen ja uima-altaiden käyttö sekä kuntosalin käyttö aukioloaikoina
Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-12 vuotta (lisävuoteessa) Perhehuone lisämaksu/hlö De Luxe-huone lisämaksu/hlö Juniorsviitti lisämaksu/hlö Sviitti lisämaksu/hlö Parveke lisämaksu/hlö
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
Tammikuu Helmikuu Helmikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Huhtikuu Toukokuu Toukokuu Toukokuu Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Elokuu Elokuu Elokuu Syyskuu Syyskuu Syyskuu Lokakuu
Hinta / hlö Helsingistä
SUNNUNTAI-TORSTAI
PÄRNU (esite s. 56)
Tervise Paradiis** aamiainen 145 145 145 149 155
65/240 90 110/135 110/135 -
Tervise Paradiis** aamiainen 175 175 175 175 179 195 195 195 195 405 405 405 405 405 415 415 415 415 175 175 175 175 175
15
7, 14 21 28 5 12, 19, 26 2 9 16 23 30 7, 14, 21, 28 4 11 18 25 1, 8, 15, 22 29 6, 13, 20, 27
40 20 60 -
155 155 155 155 155 115 115 -
30 -
129 129 129 139 139 139 139 145 169 169 169 139 139 139 139 139 -
50 -
139 145 145 145 145 162 162 162 162 162 165 165 165 145 145 145 145 145
-
125 129 129 129 129 149 149 169 169 169 169 169 165 149 149 125 125 125 90 -
135 139 139 139 139 139 139 145 169 169 169 169 169 139 139 139 65 30 15 15 -
129 139 139 145 145 145 149 149 149 169 169 145 145 145 145 145 145 129 75 20 40 -
135 139 139 165 165 165 165 169 169 169 169 169 165 165 165 165 165 135 30 30 30 -
125 135 135 135 135 169 175 175 175 175 175 175 175 175 129 129 129 129 60 40 60 -
149 149 149 149 149 169 175 175 175 175 175 175 175 175 175 145 145 145 50 30 -
135 139 135 135 135 145 145 182 182 182 182 182 182 135 135 135 135 135 90 30 -
149 149 149 149 149 185 185 185 185 185 185 185 185 149 149 149 139 139 70 30 -
135 139 139 159 159 159 165 165 199 209 209 209 205 205 205 139 139 139 100 30 55 65 -
135 135 135 155 155 155 159 195 195 195 195 195 195 155 155 155 155 155 60 40 40 -
129 129 155 155 155 169 169 169 169 179 179 169 169 169 169 159 159 129 75 30 60 -
159 159 159 159 159 185 185 185 185 185 185 185 185 155 155 155 155 155 90 30 25 -
139 159 139 159 159 159 189 189 189 189 189 189 189 159 159 159 159 139 -
139 155 155 155 155 189 195 195 195 195 205 205 205 155 155 155 155 155 90 40 25
129 139 139 139 139 209 209 209 209 209 209 209 205 205 205 135 135 135 -
129 129 129 129 145 149 149 179 179 179 219 219 219 219 159 159 159 129
5 12 19, 26 3, 10, 17, 24, 31 7 14
120 60 45 70 -
279 299 299 299 299 279
Strand* aamiainen
70 60 -
-
-
239 345 345 345 345 239
Delfine aamiainen
50 -
319 319 319 319 319 319
St.Peterburg aamiainen
-
60 -
289 379 379 379 379 289
Pärnu hotelli aamiainen
Alle 2-vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. *Strand: hintaan sisältyy sauna- ja allasosaston käyttö päivittäin.
Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-12 vuotta (lisävuoteessa) Perhehuone lisämaksu/hlö Juniorsviitti lisämaksu/hlö Parveke lisämaksu/hlö
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Elokuu
Hinta / hlö Helsingistä
SUNNUNTAI-SUNNUNTAI
60
60 -
399 399 409 409 409 399
Rannahotelli aamiainen
↓
Helsinki Tallinna
↑
16.00 14.00
STAR / SUPERSTAR
Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
Bussimatka Tallinnan satamasta Pärnuun noin 130 km (n. 2 tuntia).
Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta.
Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2.krs) viimeistään tuntia ennen lähtöä
10.30 12.30
STAR / SUPERSTAR
50/180 70 80/100 80/100 -
155 165 155 155 155 319 319 319 319 319 325 325 319 319 319 149 149 149
laivamatkat Helsinki–Tallinna Helsinki bussikuljetus Tallinna–Pärnu–Tallinna hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiainen hotellissa suomenkielinen opaspalvelu Pärnussa
– ateriat laivalla – hytti laivalla – liityntäkuljetukset kotimaassa
Lisämaksusta:
– – – – –
Hintaan sisältyy
Alle 2-vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. Tervise Paradiis: korkeammat lisämaksut 2.6.–25.8. lähdöillä. *Strand: hintaan sisältyy sauna- ja allasosaston käyttö päivittäin. **Tervise Paradiis: hintaan sisältyy vesipuiston käyttö joka päivä. ***Tervis, Puistotalo, Valkoinen Talo, Vihreä Talo: hintaan sisältyy aamusauna ja -uinti. ****Viiking: hintaan sisältyy saunakeskuksen ja uima-altaiden käyttö sekä kuntosalin käyttö aukioloaikoina
Yhden hengen huone lisämaksu Lapsialennus 2-12 vuotta (lisävuoteessa) Perhehuone lisämaksu/hlö De Luxe-huone lisämaksu/hlö Juniorsviitti lisämaksu/hlö Sviitti lisämaksu/hlö Parveke lisämaksu/hlö
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
Huhtikuu Huhtikuu Huhtikuu Toukokuu Toukokuu Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Elokuu Elokuu Elokuu Syyskuu Syyskuu Lokakuu
BALTIC PRINCESS -RISTEILY + 3 YÖTÄ PÄRNUSSA (esite s. 56) KESKIVIIKKO-SUNNUNTAI Hinta / hlö Helsingistä Helmikuu Helmikuu Maaliskuu Maaliskuu Huhtikuu Huhtikuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Elokuu Elokuu Elokuu Syyskuu Lokakuu
Emmi aamiainen
St Peterburg aamiainen
Strand* aamiainen
Rannahotelli aamiainen
Tervise Paradiis** aamiainen
129 139 139 145 169 149 149 159 159 145 145 145 145 145 129
135 135 135 135 135 139 135 165 189 169 169 169 169 169 169 165 165 165 135
139 139 139 139 159 159 159 189 159 189 189 189 189 189 159 159 159 139
129 139 139 139 229 209 209 209 209 209 205 205 135 135 135
145 145 149 155 155 165 155 155 155 359 329 329 329 329 329 329 149 149 149
90 30 15 -
100 20 40 -
115 30 25 40 -
90 40 25
70/180 70 80/100 -
16 23 2, 9, 16, 23 30 6,13 20 27 4, 11, 18, 25 1 8 15, 22 29 6, 13, 20, 27 3 10 17, 24 31 7, 14, 21, 28 5, 12, 19, 26
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu Lapsialennus 2-12 vuotta (lisävuoteessa) Perhehuone lisämaksu/hlö Juniorsviitti lisämaksu/hlö Parveke lisämaksu/hlö
Alle 2-vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. Tervise Paradiis: korkeammat lisämaksut 8.6.–24.8. lähdöillä. *Strand: hintaan sisältyy sauna- ja allasosaston käyttö päivittäin. **Tervise Paradiis: hintaan sisältyy vesipuiston käyttö joka päivä.
BALTIC PRINCESS 18.30 22.00*
↓
Helsinki Tallinna
↑
16.30 13.30
* Maihinnousu Tallinnassa ke-su -matkoilla torstaina ja la-to -matkoilla sunnuntaina aamupäivällä. Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2.krs) viimeistään tuntia ennen lähtöä Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Bussimatka Tallinnan satamasta Pärnuun noin 130 km (n. 2 tuntia). Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
Hintaan sisältyy – risteily Helsinki-Tallinna jaetussa 2 hengen B-luokan hytissä – bussikuljetus Tallinna–Pärnu–Tallinna – hotellimajoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa – suomenkielinen opaspalvelu Pärnussa – paluumatka laivalla kansipaikoilla Lisämaksusta: – ateriat laivalla – hytti laivalla paluumatkalla – liityntäkuljetukset kotimaassa
BALTIC PRINCESS -RISTEILY + 4 YÖTÄ PÄRNUSSA (esite s. 56) LAUANTAI-TORSTAI Hinta / hlö Helsingistä Kesäkuu Heinäkuu
Emmi aamiainen
St Peterburg aamiainen
Strand* aamiainen
Rannahotelli aamiainen
Tervise Paradiis** aamiainen
179 199 120 40 20 -
209 209 100 30 55 -
219 219 140 40 35 55 -
259 265 140 50 30
409 419 240 90 135 -
11, 18, 25 2, 9, 16, 23, 30
Alennukset ja lisämaksut/hlö:
Huone yhdelle, lisämaksu Lapsialennus 2-12 vuotta (lisävuoteessa) Perhehuone lisämaksu/hlö Juniorisviitti lisämaksu/hlö Parveke lisämaksu/hlö
alle 2-vuotias ilman omaa vuodepaikkaa 30 €. *Strand: hintaan sisältyy sauna- ja allasosaston käyttö päivittäin. **Tervise Paradiis: hintaan sisältyy vesipuiston käyttö joka päivä.
PÄRNU
PÄRNU LENTÄEN (esite s. 56) LAUANTAI-LAUANTAI Hinta / hlö Helsingistä Huhtikuu Huhtikuu Toukokuu Toukokuu Toukokuu
23 30 7 14 21
Kokkola Kemi Seinäjoki Kuopio Joensuu
Pelkkä lento
Strand* aamiainen
Delfine aamiainen
289 289 289 289 289
469 469 469 469 469
489 489 489 489 489
*Strand: hintaan sisältyy sauna- ja allasosaston käyttö päivittäin.
16
Hintaan sisältyy Pärnun lentomatkoilla – – – – –
lentomatkat Suomi–Pärnu–Suomi lentokenttäkuljetukset kohteessa majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa aamiainen hotellissa suomenkielinen opaspalvelu kohteessa
23.4. 08.00 09.40
↓
30.4. 11.35 13.35
↓
7.5. 07.20 08.40
↓
14.5. 09.50 11.20
↓
21.5. 09.10 10.45
↓
Kokkola Pärnu
↑
15.50 14.10
Kemi Pärnu
↑
11.15 09.15
Seinäjoki Pärnu
↑
13.15 11.55
Kuopio Pärnu
↑
12.50 11.20
Joensuu Pärnu
↑
13.30 11.55
Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat lentolipuista. Ilmoittautuminen lentoasemalla viimeistään 1,5 tuntia ennen lähtöä.
Tallinna Yö merellä, toinen maissa (esitteen s. 64) XPRS + hotelli Hinta / hlö Helsingistä LÄHDÖT SUNNUNTAI–TORSTAI
Baltic Princess + hotelli Hinta / hlö Helsingistä
Park Inn Central*
Sokos Hotel Viru*
39 30 20 49 40 20
49 40 20 59 50 20
59 50 20 69 60 20
79 70 20 89 80 20
1.1.–17.2. - Huone ja hytti yhdelle, lisämaksu - A-hytti, lisämaksu 18.2.–30.6. - Huone ja hytti yhdelle, lisämaksu - A-hytti, lisämaksu PERJANTAI–LAUANTAI 1.1.–17.2. - Huone ja hytti yhdelle, lisämaksu - A-hytti, lisämaksu 18.2.–30.6. - Huone ja hytti yhdelle, lisämaksu - A-hytti, lisämaksu
*Aamiainen hotellissa tuloaamuna: aikuinen 10 €, lapsi 5-11 v. 5 €.
VIKING XPRS 21.30* 07.00
↓
Helsinki Tallinna
↑
20.30 18.00 **
Maihinnousu aamulla klo 07.30. mennessä. * su-lähdöissä lähtö 20.00.–07.00. ** pe-lähdöissä paluu 16.30.–19.00. Ilmoittautuminen Katajanokalla Matka-Vekan lähtöselvityksessä (1. krs) tuntia ennen lähtöä. Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta.
BALTIC PRINCESS 18.30 22.00
↓
Helsinki Tallinna
↑
16.30 13.00
Maihinnousu aamulla klo 08.30–10.30. Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2. krs) tuntia ennen lähtöä. Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta.
Hintaan sisältyy – laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki – menomatkalla 1. yö laivalla jaetussa 2 hengen hytissä (B-luokka), paluu kansipaikoin – 2. yö hotellissa Tallinnassa jaetussa 2 hengen huoneessa, hotelliaamiainen. Lisämaksusta – ateriat laivalla – hytti paluumatkalla. Tallinnassa omatoiminen siirtyminen satamasta hotelliin ja takaisin.
LÄHDÖT SUNNUNTAI–KESKIVIIKKO
Tallink Express
Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu (1.–2.6. pe-hinta) Heinäkuu Elokuu 15.8. asti Syyskuu 16.8. alk. Lokakuu Marraskuu Joulukuu (4.–5.12. to-hinta, ei 24.-26.12.) TORSTAI Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu 15.8. asti Syyskuu 16.8. alk. Lokakuu Marraskuu Joulukuu (ei 24.-26.12.) PERJANTAI Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu 15.8. asti Syyskuu 16.8. alk. Lokakuu Marraskuu Joulukuu (ei 24.-26.12.) LAUANTAI Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu 15.8. asti Syyskuu 16.8. alk. Lokakuu Marraskuu Joulukuu (ei 24.-26.12.) Lisämaksut ja alennukset / hlö: Huone ja hytti yhdelle, su–ke Huone ja hytti yhdelle, to+la Huone ja hytti yhdelle, pe Lisämaksu A-hytti /hlö, su–ke Lisämaksu A-hytti /hlö, to–la
Tallink City
Tallink Spa
49 49 49 52 52 59 69 69 59 49 49
69 69 69 72 72 79 89 89 79 69 69
73 73 74 72 72 84 99 99 89 79 79
49
69
79
49 59 59 65 65 59 69 69 59 59 59 59
69 79 79 83 83 79 89 89 79 79 79 79
73 89 89 89 89 84 99 99 89 89 89 89
59 59 79 89 89 69 69 69 89 89 89 89
79 79 99 109 109 89 89 89 109 109 109 109
89 89 109 119 119 94 99 99 119 119 119 119
59 59 59 65 65 69 69 69 79 89 89 89
79 79 79 83 83 89 89 89 89 109 109 109
89 89 89 89 89 94 99 99 99 119 119 119
50 60 80 20 30
70 80 100 20 30
80 90 110 20 30
17
TALLINNA (esite s. 56) Viking XPRS 3.1.–30.4.2011 Hinta / hlö Helsingistä LÄHDÖT SUNNUNTAI–TIISTAI 1 yö 2 yötä LÄHDÖT KESKIVIIKKO–LAUANTAI 1 yö 2 yötä Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu lisäyö 2–12 v lisävuodealennus Aikuisen lisävuodealennus
City Hotel Braavo Portus
Park Inn Clarion Meriton Meriton Scandic Meriton Central Euroopa GrandSpa Garden Palace Old Town
Vana Wiru
Imperial
Nordic Sokos Radisson Radisson Hotel Blu Blu Forum Hotel Viru Olümpia Tallinn 65 59 54 59 105 99 89 99
Kalev Spa
Barons*
69 113
69 113
39 59
49 74
46 76
53 83
59 94
56 91
53 83
49 79
54 89
59 99
49 69
59 84
59 89
63 93
65 100
65 100
63 93
59 89
64 99
69 109
76 116
79 119
62 97
69 109
79 123
79 123
20 20 15 5
25 25 15 5
30 30 20 5
30 30 20 10
35 35 30 5
35 35 30 5
30 30 20 10
30 30 30 5
35 35 30 5
40 40 20 10
40 40 30 5
40 40 25 5
35 35 20 10
40 40 20 10
44 44 20 5
44 44 -
Vana Wiru
Imperial
Kalev Spa
Barons*
69 96
69 111
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
1.5.–30.6.2011 Hinta / hlö Helsingistä LÄHDÖT SUNNUNTAI–TIISTAI 1 yö 2 yötä LÄHDÖT KESKIVIIKKO–LAUANTAI 1 yö 2 yötä Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu lisäyö 2–12 v lisävuodealennus Aikuisen lisävuodealennus
City Hotel Braavo Portus
Park Inn Clarion Meriton Meriton Scandic Meriton Central Euroopa GrandSpa Garden Palace Old Town
Nordic Sokos Radisson Radisson Hotel Blu Blu Forum Hotel Viru Olümpia Tallinn 65 69 54 59 105 109 89 99
42 62
49 74
49 79
53 83
69 114
60 100
52 85
53 88
69 114
65 105
49 69
59 84
59 89
63 93
79 124
69 109
59 92
59 94
75 120
72 112
76 116
79 119
62 97
69 109
79 113
76 118
20 20 15 5
25 25 15 5
30 30 20 5
30 30 20 10
45 45 30 5
40 40 30 5
33 33 20 10
35 35 30 5
45 45 30 5
40 40 20 10
40 40 30 5
40 40 25 5
35 35 20 10
40 40 20 10
44 44 20 5
35 42 -
Vana Wiru
Imperial
Kalev Spa
Barons*
75 119
75 117
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
1.–31.7.2011 Hinta / hlö Helsingistä LÄHDÖT SUNNUNTAI–TIISTAI 1 yö 2 yötä LÄHDÖT KESKIVIIKKO–LAUANTAI 1 yö 2 yötä Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu lisäyö 2–12 v lisävuodealennus Aikuisen lisävuodealennus
City Hotel Braavo Portus
Park Inn Clarion Meriton Meriton Scandic Meriton Central Euroopa GrandSpa Garden Palace Old Town
Nordic Sokos Radisson Radisson Hotel Blu Blu Forum Hotel Viru Olümpia Tallinn 79 79 59 66 119 119 94 106
49 74
59 89
59 89
59 89
75 120
69 109
59 92
59 94
79 124
69 109
59 84
65 95
69 99
69 99
84 129
76 116
69 99
69 104
82 127
79 119
86 124
86 126
69 104
75 115
85 129
83 125
25 25 15 5
30 30 15 5
30 30 20 5
30 30 20 10
45 45 30 5
40 40 30 5
33 33 30 10
35 35 30 5
45 45 30 5
40 40 20 10
40 40 30 5
40 40 25 5
35 35 20 10
40 40 20 10
44 44 20 5
35 42 -
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
Hintaan sisältyy – laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki – majoitus (1 tai 2 yötä) jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa Lisämaksusta – liityntäkuljetukset kotimaassa – ateriat laivalla. Tallinnassa omatoiminen siirtyminen satamasta hotelliin ja takaisin.
VIKING XPRS maanantai–lauantai 11.30 14.00
↓
Helsinki Tallinna
↑
20.30 18.00
↓
Helsinki Tallinna
↑
19.00 16.30
sunnuntai 11.30 14.00
Ilmoittautuminen Katajanokalla Matka-Vekan lähtöselvityksessä (1. krs) tuntia ennen lähtöä. Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta. Liityntäkuljetukset satamaan ks. esite s. 73.
18
1.–31.8.2011 Hinta / hlö Helsingistä LÄHDÖT SUNNUNTAI–TIISTAI 1 yö 2 yötä LÄHDÖT KESKIVIIKKO–LAUANTAI 1 yö 2 yötä Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu lisäyö 2–12 v lisävuodealennus Aikuisen lisävuodealennus
City Hotel Braavo Portus
Park Inn Clarion Meriton Meriton Scandic Meriton Central Euroopa GrandSpa Garden Palace Old Town
Vana Wiru
Imperial
Nordic Sokos Radisson Radisson Hotel Blu Blu Forum Hotel Viru Olumpia Tallinn 63 72 54 59 104 117 89 99
Kalev Spa
Barons*
69 113
66 108
39 59
49 74
49 79
53 83
69 114
59 99
49 82
59 94
67 112
69 109
49 69
59 84
59 89
63 93
79 124
69 109
59 92
69 104
74 119
79 119
72 114
79 124
62 97
69 109
79 123
76 118
20 20 15 5
25 25 15 5
30 30 20 5
30 30 20 10
45 45 30 5
40 40 30 5
33 33 30 10
35 35 30 5
45 45 30 5
40 40 20 10
40 40 30 5
45 45 25 5
35 35 20 10
40 40 20 10
44 44 20 5
35 42 -
Vana Wiru
Imperial
Kalev Spa
Barons*
69 113
66 108
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
1.–30.9.2011 Hinta / hlö Helsingistä LÄHDÖT SUNNUNTAI–TIISTAI 1 yö 2 yötä LÄHDÖT KESKIVIIKKO–LAUANTAI 1 yö 2 yötä Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu lisäyö 2–12 v lisävuodealennus Aikuisen lisävuodealennus
City Hotel Braavo Portus
Park Inn Clarion Meriton Meriton Scandic Meriton Central Euroopa GrandSpa Garden Palace Old Town
Nordic Sokos Radisson Radisson Hotel Blu Blu Forum Hotel Viru Olümpia Tallinn 63 64 54 59 104 104 89 99
39 59
49 74
49 79
53 83
69 114
59 99
49 82
53 88
56 91
59 104
49 69
59 84
59 89
63 93
79 124
69 109
59 92
59 94
66 101
69 109
72 114
76 116
62 97
69 109
79 123
76 118
20 20 15 5
25 25 15 5
30 30 20 5
30 30 20 10
45 45 30 5
40 40 30 5
33 33 30 10
35 35 30 5
35 35 30 5
35 35 20 10
40 40 30 5
40 40 25 5
35 35 20 10
40 40 20 10
44 44 20 5
35 42 -
Vana Wiru
Imperial
Kalev Spa
Barons*
64 104
66 108
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
1.10.–22.12.2011 Hinta / hlö Helsingistä LÄHDÖT SUNNUNTAI–TIISTAI 1 yö 2 yötä LÄHDÖT KESKIVIIKKO–LAUANTAI 1 yö 2 yötä Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu lisäyö 2–12 v lisävuodealennus Aikuisen lisävuodealennus
City Hotel Braavo Portus
Park Inn Clarion Meriton Meriton Scandic Meriton Central Euroopa GrandSpa Garden Palace Old Town
Nordic Sokos Radisson Radisson Hotel Blu Blu Forum Hotel Viru Olümpia Tallinn 63 64 54 59 98 104 89 99
39 59
46 71
46 76
53 83
59 94
55 90
49 82
46 81
56 91
59 94
45 65
56 81
56 86
63 93
69 104
65 100
59 92
56 91
66 101
69 104
73 108
76 116
62 97
69 109
76 116
76 118
20 20 15 5
25 25 15 5
30 30 20 5
30 30 20 10
35 35 30 5
35 35 30 5
33 33 30 10
35 35 30 5
35 35 30 5
35 35 20 10
35 35 30 5
40 40 25 5
35 35 20 10
40 40 20 10
40 40 20 5
35 42 -
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
19
TALLINNA (esite s. 56) Tallink 1.1.–20.2.2011 Hinta / hlö Helsingistä
Radisson Kalev City Hotel Braavo Park Inn Clarion Meriton Meriton Tallink Meriton Vana Imperial Scandic SokosBlu Portus Central Euroopa GrandSpa Garden Express Old Town Wiru Palace Hotel Viru Olümpia Spa 1 yö 53 65 56 68 74 69 56 59 69 72 68 75 65 79 2 yötä 73 90 81 98 109 104 76 89 104 107 98 115 99 124 Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu 20 25 25 30 35 35 20 30 35 35 30 40 35 45 lisäyö 20 25 25 30 35 35 20 30 35 35 30 40 35 45 2–12 v lisävuodealennus 15 15 20 20 30 30 20 30 20 20 20 30 20 20 Aikuisen lisävuodealennus 5 5 5 10 5 5 5 5 5 10 10 10 10 5
JOKA PÄIVÄ
Tallink City 69 109 40 40 20 -
Nordic Tallink Radisson Blu Hotel Barons* Spa Tallinn Forum 82 65 79 79 127 99 119 124 40 45 20 -
35 35 25 10
40 40 35 5
40 45 -
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
21.2.–30.4.2011 Hinta / hlö Helsingistä
Radisson Kalev City Hotel Braavo Park Inn Clarion Meriton Meriton Tallink Meriton Vana Imperial Scandic SokosBlu Portus Central Euroopa GrandSpa Garden Express Old Town Wiru Palace Hotel Viru Olümpia Spa 1 yö 59 65 65 72 76 79 59 65 73 75 72 84 69 89 2 yötä 79 90 95 102 111 119 84 95 108 115 102 129 104 137 Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu 20 25 30 30 35 40 25 30 35 40 30 40 35 45 lisäyö 20 25 30 30 35 40 25 30 35 40 30 45 35 48 2–12 v lisävuodealennus 15 15 20 20 30 30 20 30 20 20 20 30 20 20 Aikuisen lisävuodealennus 5 5 5 10 5 5 5 5 5 10 10 10 10 5
JOKA PÄIVÄ
Tallink City 79 119 40 40 20 -
Nordic Tallink Radisson Blu Hotel Barons* Spa Tallinn Forum 85 76 82 82 130 116 122 127 40 45 20 -
40 40 25 10
40 40 35 5
40 45 -
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
1.5.–12.6.2011 Hinta / hlö Helsingistä
Radisson Kalev City Hotel Braavo Park Inn Clarion Meriton Meriton Tallink Meriton Vana Imperial Scandic SokosBlu Portus Central Euroopa GrandSpa Garden Express Old Town Wiru Palace Hotel Viru Olümpia Spa 1 yö 59 65 65 72 85 79 59 69 84 82 72 84 69 89 2 yötä 79 90 95 102 130 119 84 99 129 127 102 129 104 137 Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu 20 25 30 30 45 40 25 30 45 45 30 45 35 45 lisäyö 20 25 30 30 45 40 25 30 45 45 30 45 35 48 2–12 v lisävuodealennus 15 15 20 20 30 30 20 30 20 20 20 30 20 20 Aikuisen lisävuodealennus 5 5 5 10 5 5 5 5 5 10 10 10 10 5
JOKA PÄIVÄ
Tallink City 89 129 40 40 20 -
Nordic Tallink Radisson Blu Hotel Barons* Spa Tallinn Forum 94 76 85 84 139 116 129 126 40 45 20 -
40 40 25 10
44 44 35 5
35 42 -
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
13.6.–7.8.2011 Hinta / hlö Helsingistä
Radisson Kalev City Hotel Braavo Park Inn Clarion Meriton Meriton Tallink Meriton Vana Imperial Scandic SokosBlu Portus Central Euroopa GrandSpa Garden Express Old Town Wiru Palace Hotel Viru Olümpia Spa 1 yö 65 72 69 76 89 84 72 76 89 86 76 94 76 92 2 yötä 85 97 99 106 134 124 102 106 134 131 106 139 111 137 Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu 20 25 30 30 45 40 30 30 45 45 30 45 35 45 lisäyö 20 25 30 30 45 40 30 30 45 45 30 45 35 48 2–12 v lisävuodealennus 15 15 20 20 30 30 20 30 20 20 20 30 20 20 Aikuisen lisävuodealennus 5 5 5 10 5 5 5 5 5 10 10 10 10 5
JOKA PÄIVÄ
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
20
Tallink City 94 144 50 50 20 -
Nordic Tallink Radisson Blu Hotel Barons* Spa Tallinn Forum 99 79 89 89 149 114 133 131 50 50 20 -
35 35 25 10
44 44 35 5
35 42 -
8.8.–30.10.2011 Hinta / hlö Helsingistä
Radisson Kalev City Hotel Braavo Park Inn Clarion Meriton Meriton Tallink Meriton Vana Imperial Scandic SokosBlu Portus Central Euroopa GrandSpa Garden Express Old Town Wiru Palace Hotel Viru Olümpia Spa 1 yö 59 65 65 72 85 79 64 69 79 79 72 89 69 86 2 yötä 79 90 95 102 130 119 89 99 119 124 102 134 104 134 Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu 20 25 30 30 45 40 25 30 40 42 30 45 35 45 lisäyö 20 25 30 30 45 40 25 30 40 45 30 45 35 48 2–12 v lisävuodealennus 15 15 20 20 30 30 20 30 20 20 20 30 20 20 Aikuisen lisävuodealennus 5 5 5 10 5 5 5 5 5 10 10 10 10 5
JOKA PÄIVÄ
Tallink City 84 124 40 40 20 -
Nordic Tallink Radisson Blu Hotel Barons* Spa Tallinn Forum 94 79 84 86 144 114 128 128 45 50 20 -
35 35 25 10
44 44 35 5
35 42 -
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
31.10.–22.12.2011 Hinta / hlö Helsingistä
Radisson Kalev City Hotel Braavo Park Inn Clarion Meriton Meriton Tallink Meriton Vana Imperial Scandic SokosBlu Portus Central Euroopa GrandSpa Garden Express Old Town Wiru Palace Hotel Viru Olümpia Spa 1 yö 49 59 59 65 69 69 53 59 69 69 65 79 65 79 2 yötä 69 84 89 95 104 104 78 89 104 104 95 119 99 127 Alennukset ja lisämaksut/ hlö Huone yhdelle, lisämaksu 20 25 30 30 35 35 25 30 35 35 30 40 35 45 lisäyö 20 25 30 30 35 35 25 30 35 35 30 45 35 48 2–12 v lisävuodealennus 15 15 20 20 30 30 20 30 20 20 20 30 20 20 Aikuisen lisävuodealennus 5 5 5 10 5 5 5 5 5 10 10 10 10 5
JOKA PÄIVÄ
Tallink City 69 104 35 35 20 -
Nordic Tallink Radisson Blu Hotel Barons* Spa Tallinn Forum 79 72 75 79 119 107 115 121 40 40 20 -
35 35 25 10
40 40 35 5
35 42 -
*sis. buffet-illallinen hotellissa.
Hintaan sisältyy
– laivamatkat Helsinki–Tallinna–Helsinki – majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa – aamiainen hotellissa
TALLINK STAR / SUPERSTAR maanantai–sunnuntai 10.30 12.30
↓
Helsinki Tallinna
↑
16.00 14.00
Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2. krs) tuntia ennen lähtöä. Aikataulut sitoumuksetta. Tarkista ajat matkavahvistuksesta/lipusta.
Lisämaksusta – liityntäkuljetukset kotimaassa – ateriat laivalla.
Tallinnassa omatoiminen siirtyminen satamasta hotelliin ja takaisin.
21
Palvelemme lähellä Sinua! Puhelinmyynti 020 120 4000 ma-pe 8-18, la-su 10-14 www.matkavekka.fi Forssa 020 1204 701 Kutomon kauppakeskus, ma-pe 10-18, la 10-14 Heinola 020 1204 401 Kauppakatu 12, ma-pe 9-17 Helsinki 020 1204 150 Keskuskatu 1, ma-pe 9-18, la 10-14 Hämeenlinna 020 1204 710 Hallituskatu 22, ma-pe 9-17 Joensuu 020 1204 310 Torikatu 21, ma-pe 9-17 Jyväskylä 020 1204 410 Forum, Kauppakatu 20 ma-pe 9-17 Järvenpää 020 1204 920 Prismakeskus, ma-pe 9-19, la 9-14
Klaukkala 020 1204 930 Kuonomäentie 2, ma-pe 9-18
Mäntsälä 020 1204 960 Keskustie 5, ma-pe 9-17
Tampere 020 1204 800 Keskustori, ma-pe 9-17
Kokkola 020 1204 620 Ristirannankatu 7, ma-pe 9-17
Pori 020 1204 570 Prisma, Itäkeskuksenkaari 6, ma-pe 9-18
Turku 020 1204 870 Kauppiaskatu 4, ma-pe 9-17
Kotka 020 1204 380 Keskuskatu 8, ma-pe 9-17 Kouvola 020 1204 390 Prismakeskus, ma-pe 9-18 Kuopio 020 1204 210 Tulliportinkatu 33, ma-pe 9-17 Lahti 020 1204 430 Mariankatu 12, ma-pe 9-17 Lappeenranta 020 1204 330 Valtakatu 36, ma-pe 9-17 Lohja 020 1204 940 Kauppakatu 5–9, ma-pe 9-17
Rauma 020 1204 580 Nortamonkatu 14, ma-pe 9-17 Riihimäki 020 1204 980 Keskuskatu 1, ma-pe 9-17 Rovaniemi 020 1204 650 Rovakatu 31, ma-pe 9-17
Tuusula 020 1204 990 Kauppatie 13, ma-to 9-17, pe 8-16 Vaasa 020 1204 770 Pitkäkatu 34, ma-pe 9-17 Varkaus 020 1204 250 Kauppakatu 29, ma-pe 9-17
Savonlinna 020 1204 340 Kauppatori 2, ma-pe 9-17 Seinäjoki 020 1204 760 Torikeskus, ma-pe 9-17
Sähköpostiosoite: kaupunki@matkavekka.fi Ryhmät: ryhmamyynti.pasila@matkavekka.fi Tämän esitteen hinnat ja lähtöpäivät ovat erillisessä hinnastossa. Noudatamme Yleisiä valmismatkaehtoja sekä Matka-Vekan lisä- ja erityisehtoja, jotka ovat hinnastossa tai saatavissa toimistoistamme. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Toimitusmaksu 10 €/ varaus, netistä ilman toimitusmaksua.