Pääkirjoitus

Anni Kultajoki

Ja niin se kesä vaihtuu taas syksyyn.

Kaikista karanteeneista ja rajoituksista huolimatta, monelle tämä on ollut todellinen vapauden kesä. Minullekin.

Monet meistä joutuvat jo varhain vanhempiensa, yhteiskunnallisten odotusten ja muiden ylempien tahojen määräämien elämässä onnistumisen kri teereiden viitoittamalle polulle. Jota aletaan kulkea yhä nopenevin askelin, sitten juosten, kompastuen ja kaatuen, mutta seuraten uskollisesti tiettyä pol kua, sitä ainoaa turvaamme, joka ei välttämättä ole vienyt meitä mihinkään mukavaan paikkaan, mutta onpahan tuttu. Kun on koko ajan yhä enemmän asioita suoritettavana yhä lyhyemmässä ajassa, koko elämä tuntuu loppumattomalta juoksumara toonilta. Mutta kaikkihan eivät voi olla urheilijoita, vai kuinka?

Liian usein me kannamme taakkoja, joista kärsim me, mutta emme yksinkertaisesti ehdi pysähtyä miettimään: viekö tämä tie minut todella siihen, mitä sisimmässäni haluan? Tarvitsenko todella tätä? Tekeekö tämä minut oikeasti onnelliseksi, vai onnettomaksi?

Loppujen lopuksi oman sisäisen äänen, intuition kuuntelemiseen ei tarvita vuosien keskittymishar joituksia. Se vaatii vain hieman rauhallista aikaa, pysähtymistä. Kun pääsee hidastamaan tahtia, mieleen alkaa usein virrata luovia ideoita, tekee mieli nauttia taiteesta, tai on vain hyvä olla luon non keskellä, tekemättä mitään sen kummempaa. Vaikka vallitseva yhteiskunta on voimakkaasti sito nut ihmisen itseisarvoon tämän olemisen kapitalismikoneen rattaana, me olemme jokainen paljon enemmän kuin ”kuluttajia”. Ja vaikka yksilöitä yritetään asetella mahdollisimman ahtaisiin suo rittamislokeroihin, se ei estä meitä heräämästä totuuteen.

Juuri tänä kesänä monella on ollut mahdollisuus juurikin pysähtyä. Toisille on ollut jopa liikuttavaa huomata, että ympärillä on aina ollut tämä kaikki: aurinko, kauniit metsät, välkehtivä vesi, niin paljon mielenkiintoisia kirjoja, upeaa musiikkia. Sitä ei vain ole juostessaan ehtinyt huomata.

Jos sielussa on yhtään totuudenetsijän kipinää, pysähtyminen voi johtaa todelliseen heräämi seen. Voimmekin tehdä johtopäätöksen, että suurin osa ihmisistä elää kuin unessa. Vääristetyin arvoin, vääristetyin mielihaluin, vääristetyin totuuksin.

Totuuden etsijänä alkaa jossain vaiheessa väistämättä pohtia kysymyksiä: miksi valtakoneisto ei salli ihmisten kysyä yleisesti hy väksytyn asiakehyksen ulkopuolisia kysymyksiä? Ketkä laativat valtakunnan lait ja asetukset? Mitä on yhteiskunnallinen tottelevaisuus käytännössä? Onko kriittinen ajattelu yhteensopivaa tämän tottelevaisuuden kanssa? Mikä stimuloi kriittistä ajattelua ja mikä tukahduttaa sen? Miksi asioista hyvin perillä olevia itsenäisiä ihmisiä on yleensä vaikeampi hallita kuin muita?

Hyvä lukija, jos Sinulla on aikaa, suosittelen luke maan, tutkimaan ja selvittelemään asioita. Astu kiehtovalle rehellisen totuudenetsijän tielle – et tule olemaan yksin. Tervetuloa seuraamaan Rajatiedon Yhteistyö ry:n järjestämää livestream-seminaaria ajankohtaisista aiheista 10.-11.10.2020. Lisätietoja sivulla 39 sekä osoitteessa www. rajatieto.fi.