ÄÄRETÖN matkailu: Massachusetts, Hoosac tunneli eli "Kuolon kaivanto"

Teksti Aleksi Lehtinen

Hoosac Tunneli “Kuolon kaivanto”

42 pohjoista leveyttä, 73 läntistä pituutta

Massachusetts osavaltio, Yhdysvallat

Läntisen Massachusettsin alueelle vuonna 1951 rautatieyhtiö Troy & Greenfield päätti rakentaa junaliikennereitin, jonka haluttiin kulkevan suoraan Berkshire-vuoriston läpi. Sen mahdollistamiseksi piti rakentaa tunneli. Kaavoitettu toive oli saada tunnelin läntinen pää alkamaan Florida-nimisestä pikkukaupungista, kun taas itäinen pää tulisi hieman suuremman paikkakunnan North Adamsin lähettyville.

Linnuntietä valmiina olevan tun nelin mitaksi olisi tulossa n. 7,5 kilometriä.

Maaliskuun 20. päivä 1865

sattui ensimmäinen tunnelin kaivuutyömaalle liittyvistä traagisista onnettomuuksista. Tuona päivänä “Räjähdyksien erikoisyksikkö”, jolla totuuden nimeen ei ollut lähes aavistustakaan siitä, mitä olivat tekemässä, oltiin ohjattu räjäyttämään lisää pinta-alaa tunneliin. Kolme paikallista miestä, Ned Brinkman, Billy Nash ja Ringo Kelly menivät sisään tunneliin ja kaikella sillä ymmäryksellään mikä heillä oli, he asensivat räjähteet. Kun tarvittavat toimenpiteet oltiin varmistettu useamman kerran, sytytyslanka sy tytettiin, mutta se oli liian lyhyt. Kolmesta räjähdysmiehestä vain Ringo Kelly selvisi turvaan etäämmäksi rakennettuun räjähdyssuojaan. Juuri hänen vastuulleen oltiin annettu sytytyslangan virittäminen. Kaksi muuta miestä hautautuivat räjähdyksen alle ja menehtyivät.

Tästä tapahtuneesta syvästi järkyttyneenä ja kovasti häpeissään Ringo Kelly ei enää pystynyt kohtaamaan yhteisöä, missä oli majaillut ja muutti etäämälle erämaahan eristäytymään omiin oloihinsa. Noin vuosi tuon räjähdyksen jälkeen Kelly löytyi surmattuna kurkku auki viillettynä, samasta kohtaa kuin hänen kolleegansa olivat hautautuneet elävänä.

Berkshire-vuoriston kaltaiseen, kallion sisällä menevään noin pitkään tunneliin on nykyäänkin vaikeaa rakentaa tarpeen vaatiessa tuuletuskuilua, mutta 1800-luvun junien moottorimekaniikan ja sen kaiken hiilen takia mitä junissa poltettiin, tuuletuskuilu oli pakollinen. Vaarallisen savun takia siellä ei olisi muuten mitään mahdollisuuksia hengittää. Tultiin siihen päätökseen, että tunnelista maan alta, mihin kiskot tulisivat, vuorten huipulle asti pitäisi kaivaa kuilu, jotta tunkkainen ilma saataisiin ulos ja raikas ilma sisään. Myös kosteus, joka aiheutui pohjavedes tä kaivuuprojektin aikana, saataisiin imettyä kuilun kautta ulos tunnelista.

Kaavailtu ilmastointikuilu tulisi olemaan n. 10 metriä halkaisijaltaan ja 300 metriä syvä, vuoren laelta tun nelin pohjalle asti.

Lokakuussa 1867

ilmastokuilu oli vasta 150 metriä syvä. Jotta tämä jättimäisen iso ja syvä kaivuuprojekti saataisiin valmiiksi, päätettiin silloin rakentaa eräänlainen huoltorakennus vuoren huipulle. Siitä kyhäelmästä ohjailtiin jonkin näköistä alkeellista nosturia, jolla saatiin kai vauksessa syntyneet jätteet pois maan alta. Myöskin kuilua pitkin pistettiin ylhäältä alas pumppu, jolla saatettiin ainakin jonkun verran pumpata pohjavettä maan alta pois, jotta kaivosmiehet voisivat tehdä töitään.

Lokakuun 17. päivä 1867

ajattelemattomasti ja harmittomasti sytytetty kynttilä laukaisi ketjureaktion vuoren laella olevan ilmastokuilun huoltorakennuksen sisällä, johon oli kerääntynyt vuotavasta sen aikaisesta kaasulyhdystä Napatha-kaasua. Tämä räjähdysherkkä aine aiheutti kohtalokkaan jysäyksen kynttilän liekin kanssa kohdattuaan ja suurin osa nosturin teräksestä ja huoltorakennuksessa olevasta puumateriaalista, sekä putkissa olevasta kuilusta imetystä pohjavedestä tuli 150 metrin pituisen matkan suoraan kaivosmiesten niskaan, sulkien kuilusta poispääsyn täysin.

Neljä vuoren laella ollutta työläistä selvisi hengissä. Mutta kaikki tuolloin kuilussa olleet 13 henkeä jäivät traagisesti sisälle jumiin. Eräs työmies nimeltään Mallory lasket tiin parin päivän päästä kuiluun sisälle katsomaan tilannetta. Mutta kun hänet nostettiin pian takaisin pintaan, hän kertoi, että sisällä kui lussa oli niin huonot hengitysmahdollisuudet, että yksinkertaisesti mitään ei ollut tehtävissä sinne onnettomuudessa jäänneiden miesten hyväksi. Suruikseen rakennusyhtiö päätti sulkea toistaiseksi kuilun paloiksi räjähtäneen yläpään välttääkseen lisää onnettomuuksia.

Talvella 1867

erään paikallissanomalehden kirjeenvaihtaja Glenn Drohan kirjoitti artikkelin lehteensä:

Kyläläiset, jotka ovat käyneet lähellä onnettomuusaluetta, mainitsevat nähneensä outoja muotoja ja kuul leensa vaimeita avunhuutoja. Jotkut kaivauksella työskennelleet työläiset ovat myös sanoneet havainneensa eksyneitä kaivosmiehiä hakkujensa ja lapioidensa kanssa. Lähestyttäessä nämä erikoiset henkilöt ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Näitä ilmiöitä on esiintynyt alueella, jolla räjähdys sattui.

Lokakuussa 1868

päästiin viimein puhdistamaan tunneli vedestä ja ilmakin alkoi olla sen laatuista, että siellä saattoi taas oleskella ja hengittää. Kun kaivauksen pohjalle päästiin, löydettiin jotain sekä ah distavaa että shokeeraavaa. Muutamat pitempään elossa selvinneet olivat yrittäneet pelastautua kokoamalla kuolleiden kaivosmiestovereidensa ruhoista eräänlaisen lautan pysyäkseen pin nalla pohjaveden tulviessa. Mutta hekin olivat loppujen lopuksi me nehtyneet ruuan ja hapen puutteeseen. Riutuneet kuolleeksi. Siitä sai Hoosac tunneli nimensä “Kuolon kaivanto” (eng. Bloody Pit). Marraskuussa 1868 herra Dunn Hoosac Tunnel Construction -yhtiöstä käydessään kaivannossa yhtiökumppaninsa Paul Traversin kanssa, kirjoitti muistiinpanoihinsa seuraavaa:

Siirtyessämme tunneliin klo 21.00 talvisessa hämärtyvässä illassa ja käveltyämme noin 3 kilometrin matkan tunnelin sisällä, kuulimme pimeässä miehen selvästi valittamassa kovasta kivusta. Emmekä kuitenkaan nähneet ketään siirtäessämme lyhtyjen valon äänen osoittamaan suuntaan. Pai kalla ei ollut herra Traversin ja minun itseni lisäksi ketään muita.

Kesäkuun 25. päivä 1872

tohtori Clifford Jones ja James R. McKistrey, porausoperaatioiden jälkitarkastajat mainitsevat kokemuksistaan:

Kun olimme matkanneet noin 3 kilometriä tunnelissa, pysähdyimme hetkeksi lepäämään sytyttämämme lampun valoon. Siinä ollessamme näimme tunnelin itäisestä päädystä lähestyvän meitä kohden himmeän, eriskummallisen valon. Lähemmäksi tullessaan valo alkoi vaihtaa sävyään sinertäväksi ja alkoi muistuttaa päätöntä ihmisfiguuria. Tämä meille tuntematon valoilmiö tuli meitä niin lähelle, kokoajan käyden selkeämmäksi, että olisimme voineet koskettaa sitä. Kunnes se salaperäisesti katosi.

Lokakuun 16. päivä 1874

paikallinen metsästäjä nimeltään Frank Webster katosi Hoosacin tunnelin läheisillä vuorilla. Kolme päivää myöhemmin hänet löydettiin katatonisessa tilassa läheisen Deerfield-joen rannalta. Hänen herättyään ja palattuaan takaisin ennalleen järkiinsä, kertoi hän kummallisten äänten kutsuneen hänet metsällä ollessaan sisälle Hoosac tunneliin, jossa oli näkynyt aavemaisia hahmoja. Kohottaessaan aseensa niitä kohden, näkymättömät kädet olivat riistäneet häneltä kiväärinsä ja kolkanneet hänet tajuttomaksi. Löydettäes sä Websterillä ei ollut asetta ja hänellä oli päässään näkyvä jälki kolkkauksesta.

Vuonna 1936

jokin tunnelissa pelasti rautatietyöntekijä Joseph Impocon kahdesti. Molemmat kerrat tapahtuivat hänen ollessaan työ vuorossa yksin syvällä tunnelissa. Joku selittämätön taho oli huutanut “Suojaan Joe, suojaan!” ja etäällä oli näkynyt ihmismäisen muotoinen valofiguuri. Samalla sekunnilla oli juna kiihdyttänyt hänen takaansa. Väistettyään varoituksen kuullessaan, hän selvisi yhteentörmäykseltä, sekunnin tarkkuudella. Muutamaa kuukautta myöhemmin vastaava ääni oli taas huutanut Impocolle “Väistä Joe, Väistä!”

Tällä kertaa hän oli hyppännyt kiskoilta suojaan varoituksen kuul lessaan ja samalla hetkellä oli käynyt onnettomuus; kiskoihin tunnelin sisälle oli jostakin ihmeellisestä syystä johtautunut 11 000 wolttia sähköä, joten hän olisi kuollut.

Hoosac tunneli on vielä tänä päivänäkin aktiivisessa rautatiekäytössä Massachusettsin osavaltiossa.

Tämän artikkelin kirjoittaja on myös luonut Facebook-ryhmän "Tarinat ja Totuus Maailman salaperäisistä paikoista ja myyteistä". Hänen elämästään on myös ilmestynyt kirja: Aleksi Oletukseton – Erilaisuuden ja avoimuuden kuningasvoimat (kirjoittaja Taina Laane 2020)