Äär e t ön І joulukuu 2020
CERN Cern on Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus. Se tutkii aineen perusolemusta ja voimia, jotka pitävät sen koossa.
P
äämaja sijaitsee Sveitsissä ja siellä työskentelee vakituisesti noin 2 500 työntekijää, sekä vierailevia tutkijoita noin 7 000 vuodessa. Miljardeja dollareita on investoitu tutkimuksiin CERNissä, ja lähes kaikki maailman maat osallistuvat niihin jossakin määrin. Miksi tämä tieteellinen laitos on herättänyt rajatietotoimittajan kiinnostuksen, saattaa lukija ihmetellä. Tähän on syynä useampikin CERNiin ja sen toimintaan liittyvä, laajaa ihmetystä herättänyt seikka. CERNissä pyritään selvittämään miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa, ja miten se toimii. Tutkimuksia suoritetaan törmäyttämällä aineen rakenneosasia toisiinsa hiukkaskiihdyttimillä. CERNissä keksittiin myös www eli world wide web, joka oli alun perin tarkoitettu tutkijoiden tiedonvaihtoon laboratorioissa, mutta muuntuikin sitten koko yhteiskunnan käyttöön. Jotta ymmärtäisimme tämän tutkimuskeskuksen olemusta vielä paremmin, täytyy mainita että sieltä
24
löytyy maailman kalleimmat tutkimuslaitteet ja koko keskus on tieteessä edelläkävijän asemassa, mikä tarkoittaa sitä, että sen tutkijat keksivät ja kehittävät itse uusia tutkimusmenetelmiä ja määrittelevät niihin tarvittavat laitteistot. Monet sivulliset tutkijat ovat vakavasti huolissaan, että CERNin kokeet saattavat joskus koitua ihmissivilisaation kohtaloksi. Suurin huolenaihe on Ranskan ja Sveitsin rajalla sijaitseva jättimäinen hiukkastörmäytin. Vuonna 2010 käyttöönotettu LHC-hiukkaskiihdytin (Large Hadron Collider) on Geneven alla sadan metrin syvyydessä kulkeva 27 kilometriä pitkä ympyrärata. Radalla kaksi vastakkaisiin suuntiin kiitävää hiukkassuihkua kiihdytetään lähes valon nopeuteen ja törmäytetään toisiinsa voimalla, joka pyrkii simuloimaan maailmankaikkeuden alkuräjähdystä. Tuloksia analysoidaan kerrostalon kokoisten mittalaitteistojen avulla. Suuritehoisen hiukkastörmäyttimen käynnistyminen herätti jo 2000-luvun alussa pelkoja, koska
– POR vastaavia kokeita yhtä suuren mittakaavan laitteella ei oltu vielä koskaan aikaisemmin tehty, ja kokeiden luonteen takia (alkuaineräjähdys) syntyvää lopputulosta pidettiin arvaamattomana ja pelättiin sen aiheuttavan pahimmassa tapauksessa jopa maailmanlopun. Laitteiston käyttöönotto ja sen jälkeinen käyttö ovat onneksi sujuneet hyvin, ja monia merkillisiä tieteellisiä löytöjäkin on tehty.
Onko turvallista leikkiä Jumalaa? Tutkijat törmäyttävät hiukkasia toivoen löytävänsä ns. Higgs'in bosonin, jota on kutsuttu myös ”jumala-hiukkaseksi”. Higgsin bosonia vastaavan bosonin löytämisestä raportoitiinkin vihdoin 4. heinäkuuta 2012. Löytö palkittiin Nobelin fysiikan palkinnolla. Higgsin bosoni ja kenttä on nimetty aihetta ensimmäisten joukossa teoreettisesti tutkineen englantilaisen fyysikon Peter Higgsin mukaan. Higgs on yksi ensimmäisiä fyysikoita, joka ennusti joitakin bosonin ominaisuuksia. Hänen lisäkseen hiukkasen olemassaolon ennustivat lähes samanaikaisesti, täysin toisistaan riippumatta myös Robert Brout ja Francois Englert.