Äär e t ön І joulukuu 2020
Mystikon mietteitä Lapsille sattuu ja tapahtuu. Monesti sellaistakin, minkä sisällöstä aikuisilla ei ole mitään havaintoa eikä pienintäkään käsitystä. Järkiperäinen materialismi on poistanut
matti kultajoki
Eräät marraskuussa näkemäni vanhat valokuvat runsaslumisista talvimaisemista ja lasten tekemistä lumiukoista toivat mieleen omasta lapsuudestani yhden hyvin kummallisen, lumiseen talvisäähän liittyvän muiston, josta hetken harkinnan jälkeen uskaltaudun tässä kertomaan lukijoille tarkemmin…
Olin silloin kahdeksanvuotias pikkupoika. Lapsuudenkotini sijaitsi heiltä lapsuuden ajan luonnonkauniilla paikalla, metsän ympäröimällä rivitaloalueella, muumaagisen maailmankuvan, taman kilometrin päässä kaupunjossa voi tapahtua aivan gin keskustasta. Alueella asui useita järjenvastaisiakin asioita. Sen lapsiperheitä, joilla oli suunnilleen saman ikäisiä lapsia, joten leikkikavereita riitti. Yhteisiin talvileikkeihin palauttaminen on aikuisille kuului tietysti myös lumiukkojen hyvin vaikeaa ja useimmiten rakentaminen, silloin kun lunta oli tarpeeksi paljon ja sää muutenkin lähes mahdotonta. sopivan lämmin. Niinpä talvisin jos32
kus aivan kilpailtiin siitä, kenellä oli upein ukko talon pihamaalla seisomassa. Muodoltaan lumiukot olivat kuitenkin yleensä aivan perinteisiä, yksinkertaisen koruttomia lumiveistoksia. Omalle lumiukolleni tapahtui kuitenkin sinä talvena jotain niin pelottavaa, että se jäi kyseisen talven ensimmäiseksi ja viimeiseksi lumitaideteokseksi. Vasta seuraavana talvena pihalle nousi jälleen uusi uljas lumiukko, paranneltu hattupäinen muunnos edellisestä. Parina edellisenä päivänä oli pyryttänyt maahan runsaasti uutta pakkaslunta, jonka jälkeen tuli etelätuulen mukana lämmin nollakeli. Oli viikonloppu, muistaakseni lauantaipäivä. Menin äidin keittämän maukkaan aamupuuron syötyäni ulos, pyörittämään hiki päässä isoja lumi-
