7 minute read
Ourang Medan – salaperäisen rahtilaivan arvoitus
Teksti Aleksi Lehtinen
Advertisement
Malesian rannikon ja Sumatran saaren väliin maantieteellisesti asettuu yksi maailman kapeimmista, tärkeimmistä ja ruuhkaisimmista rahtilaivaväylistä. Tuo alue on nimeltään Malakansalmi. Kyseistä laivareittiä tavaroidensa toimituksessa käyttävät ainakin Japani, Intia ja Kiina.
Jopa 266 isoa rahtilaivaa menee tuota vilkasta reittiä käyttäen salmesta läpi joka päivä. Nuo alukset kuljettavat jopa noin 1/4 kaikesta maailman meriteitse liikkuvasta kauppatavarasta.
Malakansalmen tunnettavuus merien jättimäisenä logistiikan pääväylänä on mahdollista ohittaa vain samaisen reitin pahamaineisuudella. Eikä vähiten siksi, että vuosisatojen ajan tuo väylä eli täysin paikallisten merirosvojen armeliaisuuden vallassa. Mutta myöskin siitä syystä, että se on yksi kapeimmista laivareiteistä maailmassa. Kapeimmillaan reitti on alle 2,5 km:n levyinen. Noissa kohdin suurimpien laivojen on puhdas mahdottomuus päästä salmesta läpi. Mutta ehkäpä juuri tämä seikka saattaakin olla noiden suurten laivojen onni, ennemmin kuin niiden kohtalolle haitta. Koska kyllähän toki on vielä yksi ikävä syy alueen kohtalokkaalle maineelle: viimeisimmän sadan vuoden aikana on tuolla alueella meren syvyyksiin uponnut enemmän kuin 30 jättimäistä rahtilaivaa. Eli suunnilleen yksi laiva 3-4 vuoden välein, ja yksi juuri noista laivoista oli S.S. Ourang Medan.
Niin sydäntä järisyttävä tuon laivan kohtalo on, että se on vainonnut sekä häirinnyt merenkävijöiden mieliä jo vuosikymmenien ajan. Lopulta tarina on ankkuroitunut muistoihin yhdeksi maailman merien mystisimmistä legendoista.
Heinäkuussa 1947 Malakansalmesta läpi menossa olleet laivat ottivat vastaan radioteitse hyvin erikoisen avunpyynnön. Tuona hetkenä tuntemattomasta lähteestä saapunut viesti tuli morsettaen ja kolmessa osassa. Kuitenkaan noista viesteistä ei selvinnyt tarkemmin laivan merellistä sijaintia. Mutta samalla ne kuitenkin antoivat selkeästi shokeeraavaa ja selkäpiitä karmivaa tietoa hädässä olevan laivan tuolloin hallitsevasta tilanteesta. Viesteissä ollut informaatio kuului seuraavalla tavalla:
Tätä viestiä vastaanottajat kovasti ihmettelivät, koska yleensä kun SOS-viesti saapuu, koko laivan pitäisi olla vaarassa. Pian kuitenkin ensimmäisen viestin perään tuli toinen:
“Kaikki päällystö, mukaan lukien kapteeni ovat kuolleita (stop) He makaavat ohjaamossa ja komentosillalla (stop) Mahdollisesti koko miehistö on kuollut (stop)”
Noita kahta viestiä seurasi muutamia minuutteja myöhemmin shokeeraava loppuviesti:
“Nyt kuolen minäkin (stop)”
Mitään muuta viestiä ei enää kuultu tuon jälkeen, ja viranomaiset huomasivat kilpailevansa tuosta hetkestä alkaen vain aikaa vastaan, löytääkseen tuon erikoisia viestejä lähettäneen laivan. Kaikkia alueella oleskelleita laivoja tiedotettiin tilanteesta sekä pyydettiin tarkkailemaan ympäristöään siltä varalta, että he sattuisivat huomaamaan mitään poikkeavaa.
Mutta mitään merkkejä ei kuvauksen oloisesta laivasta loppujen lopuksi virallisen etsintäprosessin aikana löydetty. Kuitenkin ystävällisesti englantilaisten ja hollantilaisten merivoimien tarjoamalla kuunteluavulla oli lopulta mahdollista saada selville viestin lähettäneen laivan alkuperä.
Noilla tiedoilla oli sitten mahdollista saada selville, että kyseisen laivan paikannus sijoittui kauas aavalle ulapalle, keskelle Intian valtamerta, jonnekin yleisesti tunnettujen laivareittien ulkopuolelle. Viestien innoittamana ja tuntiessaan moraalisen velvollisuuden auttaa, yhdysvaltalainen rahtilaiva Silver Star otti vastaan hätäkutsun ja päätti rientää apuun, huomatessaan kurssinsa kulkevan kaikkein lähimpänä oletettua viestin lähettämispaikkaa. Niinpä Silver Starille lähetettiin tarkat koordinaatit, laivan kapteenin saatua varmistetuksi hätäviestin tarkemmat tiedot.
Paikannustiedot saatuaan Silver Starin kapteeni ei hukannut hetkeäkään aikaa, vaan asetti aluksensa suunnaksi välittömästi uuden määränpään, jonka jälkeen aluksensa suuntasi koordinaattien mukaan keskelle Intian valtameren synkkiä aamuöisiä aaltoja.
Muutaman tunnin sisällä ja auringon noustessa Silver Starin tutkat havaitsivat hiljalleen kelluvan laivan ilmestyvän heidän eteensä, kuin aavelaiva horisontissa. Tuo laiva oli kuin olikin hätäviestin lähettänyt S.S. Ourang Medan.
Silver Starin lähestyessä alusta, päällepäin näytti siltä, ettei laivasta noussut minkäännäköistä höyryä, tai että sen ohjaimet olisivat olleet kenenkään miehistön jäsenen kontrolloitavissa. Laivan mastoissa ei ollut lippua.
Alus näytti olevan ajelehtimassa ilman määränpäätä, aavan ulapan yli. Lähestyttäessä laivaa useita kertoja, yritettiin ottaa yhteyttä laivan miehistöön, mutta valitettavasti kaikki nuo yritykset päättyivät epäonnistuneesti. Mistään kohdin laivaa ei näkynyt tai kuulunut päällepäin, että laivassa olisi ollut ainuttakaan merkkiä elämästä. Alkoi pikkuhiljaa kiistämättä näyttää siltä, että jokin tuntematon taho oli saapunut riivaamaan laivaa ja kaikkia laivalla töissä olleita. Mykistävä hiljaisuus ympäröi koko laivan ja sen ympäristön.
Lopulta pelastamaan saapunut Silver Star telakoitui tuon Jumalan hylkäämän laivan rinnalle. Siten nuo laivat olivat nyt kiinnittyneinä toisiinsa, ja pelastusryhmä pelokkaana ja hermostuksissaan pääsi nousemaan aavemaisen hiljaiseen laivaan.
Noustessaan tuohon hiljaiseen laivaan, Silver Starin miehistö mietti, odottiko heitä laivassa kenties jonkinnäköinen kapina päällystöä vastaan.
Tappoiko miehistö toisiaan? Olivatko merirosvot hyökänneet? Vai oliko laivan miehistöön kenties iskenyt joku kulkutauti?
Tuolloin Silver Starilla saapuneet pelastajat uskalsivat alkaa varautumaan pahimpaan. Pelon valloittava ilmapiiri henkisesti muurautui noiden ihmisten ympärille...
Pian etsintäpartion pahimmat pelot saivat varmistuksen. He näkivät aluksen kannen, joka oli kokonaisuudessaan “vuorattu” hollantilaisen miehistön ruumiilla. Jokainen kuolleista miehistön jäsenistä tuijotti silmät kauhusta suurina taivasta kohden, kasvot pelosta vääristyneinä ja raajat vääntyneinä sellaisiin asentoihin, jotka viittasivat siihen että miehistö olisi yrittänyt taistella jotain ulkopuolista kimpustaan pois ennen kuolemaansa. Jopa aluksen laivakoira makasi menehtyneenä miehistön rinnalla. Tuolla koiralla oli hampaat esillä ja huulet taaksepäin vedettynä. Suu oli näkijäänsä ahdistavassa vääntyneessä virneessä.
Silver Starin miehistön käydessä läpi S.S. Ourang Medania he löysivät kapteenin kuolleena komentosillalta ja loput upseereista aluksen ruorihuoneesta. Koneenkäyttäjät löydettiin kuolleena asemaltaan ja radiomies, tuo sama, joka todennäköisesti oli lähettänyt hätäviestin alukselta, löydettiin myös työskentelypisteeltään, radion viereltä. Miehen ruumis retkotti hänen kommunikaatiolaitteidensa päällä.
Kaikkien kuolleiden kasvoilla oli suunnattoman pelon ilmeet. Oli itsestään selvää, että kaikki laivalla olleet olivat kuolleet johonkin suurta kipua ja pelkoa aiheuttaneeseen asiaan, mutta miksi näin oli heille tapahtunut?
Sitä ei tuossa vaiheessa osannut kukaan sanoa. Alus oli pintapuolisesti kaikkialta vahingoittumaton. Vaikka selkeästi näytti siltä, että miehistö oli ollut syvästi järkyttynyt ennen kuolemaansa, heitä ei mikään taho kuitenkaan ollut näennäisen fyysisesti satuttanut tai vahingoittanut millään lailla. Ruumiit näyttivät muuten olleen fyysisesti täydellisesti kunnossa ja ehjiä, jos ei oteta huomioon hyvin erikoista faktaa, joka oli muodostumassa yhä selkeämmäksi pelastuspartiolle – löytöhetkestä alkaen, jokaisella ohimenevällä minuutilla, ruumit olivat yhtäkkiä alkaneet mädäntymään. Tuo prosessi tapahtui paljon nopeammin, kuin olisi luonnollisesti ollut odotettavissa, jopa Kaakkois-Aasian kesäisen kuumissa lämpöasteissa.
Silver Starin miehistö huomasi myös, että vaikka päivä oli ollut pilvetön, aurinkoinen ja lämpötila nousi jopa yli +40 celsiusasteen, saattoi Ourang Medanin sisällä ja kannella huomata hämmentävästi viileän väristyksiä, kuin lämpötila olisi ollut matalampi. Mitatessa aluksella vallitsevaa lämpötilaa, saatiin mitattua joissain kohdin niinkin alhainen lämpötila kuin +4 celsiusta.
Näistä faktoista johtuen tai ehkä juuri niistä huolimatta, päätti Silver Starin kapteeni kääntää aluksensa takaisin päin, matkalle kohti lähtösatamansa suojaa. Mutta pian kuitenkin alkoi taas tapahtumaan, aluksien toisiinsa kiinnityksen jälkeen, juuri kun ne olivat lähtemässä liikkeelle.
Savua alkoi nousemaan Ourang Medanin kannen alta, ja silloin Silver Starin miehistö tajusi, että nyt oli jotain pahasti pielessä ja päätti katkaista laivojen välistä pelastusnarut. Se tapahtui juuri ja juuri ajallaan. Koska vain sekunteja myöhemmin Ouran Medan räjähti taivaan tuuliin sellaisella voimalla, että mitään merkkejä siitä että alus olisi koskaan edes ollut olemassa, ei jäännyt veden pinnalle. Laiva hajosi täysin paloiksi ja vajosi vain minuuteissa Intian valtameren tummiin syvyyksiin. Ourang Medania ei enää koskaan tuon jälkeen nähty.
Onnekseen kukaan Silver Starilla ei vahingoittunut tapahtuneesta ja onneksi myöskään kukaan elossa olevista ihmisistä ei ollut halunnut olla autiolla laivalla sen räjähtäessä.
Oli myös onni, ettei räjähdys ollut tapahtunut aluksien ollessa rinnakkain. Muuten se olisi todennäköisesti voimakkuudellaan tuhonnut molemmat laivat. Silver Starin miehistöä saamme myös kiittää siitä, että meillä ylipäänsä on jotain silminnäkijöitä Ourang Medanin olemassaolosta.
Julkisesti tietoa tästä epäonnisesta oudon kohtalon kokeneesta laivasta saatiin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen rannikkovartiostolta sanomalehtiin vasta toukokuun 9. päivä 1952, ja siitä lähtien ovat ihmiset pohtineet, mitä todella tuolle traagisen kohtalon kokeneelle alukselle tapahtui vuonna 1947.
Jotkut teoreetikot ovat ehdottaneet, että Ourang Medan olisi mahdollisesti ollut osallisena joihinkin hallituksen salaisiin kokeisiin, joiden lopputulos olisi ollut laivalle ja sen miehistölle lopullisen kohtalokas. Toiset taas sanovat, että Ourang Medan olisi joutunut selittämättömien voimien hyökkäyksen kohteeksi, koska miten muutenkaan kukaan voisi selittää nuo lasittuneet katseet taivaita kohden, vääristyneet ruumiin asennot, pysähtyneen tunnelman sekä aluksen luonnottoman alhaisen lämpötilan?
Oliko laivalla kuljetettavana jonkin hallituksen salaisen tehtävän mukainen kaasulasti, joka olisi myrkyttänyt ihmiset?
Tai kenties meren syvyyksistä olisi noussut itse vanha kunnon Kraken? Mitä muinaisia olentoja meidän valtamerissä voikaan olla, kuinka suuria ja kuinka maailmaa mullistavia. Kohtalokkaita ihmisen maalliselle vaellukselle? Näiden kysymyksien ääreen taas ilolla lukijani jätän.
P.S.
Joidenkin tarinoiden mukaan laivasta on kirjoitettu italialaisissa, ranskalaisissa ja saksalaisissa sanomalehdissä noin vuosikymmen aikaisemmin, kuin tapaus todellisuudessa sattui. Jos tämä pitää paikkaansa, kohtasiko Silver Star aidosti jonkin epäonnisen muinaisen aavelaivan…
Tämän artikkelin kirjoittaja on myös luonut Facebook-ryhmän "Tarinat ja Totuus Maailman salaperäisistä paikoista ja myyteistä". Hänen elämästään on myös ilmestynyt kirja: Aleksi Oletukseton – Erilaisuuden ja avoimuuden kuningasvoimat (kirjoittaja Taina Laane 2020)
