1M-seminaaritilan esiintyjät sunnuntaina 13.10.2019
siä hoitoja. Tutkimusten mukaan niitä käytetään useimmiten tavanomaisen hoidon lisänä ja täydennyksenä. Suurin osa käyttäjistä raportoi saavansa niistä apua. Käyttäjät eivät ole tiedevastaisia, kuten monesti väitetään.
Pauliina Aarva Tutkija, tietokirjailija Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja dosentti Tampereen yliopistossa tutkimusalana terveyden edistäminen. Hän luennoi, kirjoittaa ja osallistuu täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen tutkimukseen. Kirja Täydentävät hoidot (Viisas elämä) ilmestyy lokakuussa 2019.
Kansalaiset suhtautuvat melko myönteisesti näihin hoitoihin. Noin puolet väestöstä on sitä mieltä, että akupunktio, kiropraktiikka ja vyöhyketerapia pitäisi olla yleisesti hyväksyttyjä. Alle 10 prosenttia katsoo, että näitä pitäisi rajoittaa vakavasti sairailta. (Taloustutkimus 2018).
www.liinanblogi.com
Johannes Setälä: ihminen on osa luontoa ja avaruutta seminaaritila 1m, 1. krs sunnuntaina klo 14.30
Olemmeko ihmisenä olemassa? Muutummeko koneiston osaksi? Tahdommeko vaikuttaa kehityksen suuntaan ja mitä keinoja meillä niin halutessamme on? Kun kokoamme nykyisen hajanaisen maailmamme palasia, ratkaisu ristiriitoihin löytyy sisältämme. Punainen lanka on olemassa, ja shamaanitietoisuus antaa vankan perustan sen löytämiseen. Johannes Setälä Shamaani Johannes Setälä on lohjansaarelainen shamaani, kuvataiteilija ja kuvataideopettaja. Hän on ollut yhteydessä esivanhempiensa, shamaanien, tietäjien ja noitien perintöön koko ikänsä. Shamaanin initiaatio alkoi kuusikymmentäluvulla, ja Johannes jatkoi suomalaisten ja kalevalaisten tietäjien oppiin. Hän on myös Four Windsyhdistyksen perustajajäsen ja shamaanitulen vartija. Tällä pitkällä shamaanin polulla Johannes Setälä on palvellut meitä suomalaisia jo 50 vuotta. Näiden vuosien aikana hän on hoitanut ja parantanut apua tarvitsevia, järjestänyt julkisia ja yksityisiä rituaaleja, opettanut tulevia parantajia ja taiteilijoita ja elvyttänyt uutta kalevalaista taidetta ja kuvanveistoa ja kirjoittanut artikkeleita kalevalaisesta hengenperinnöstämme.
Nykyhetkessä vallitsee keinotekoinen kvasitodellisuus. Tämä tarkoittaa muun muassa jatkuvaa ja yhä syvenevää ristiriitaa niin yksilön sisällä, kuin yhteisöjen välillä. Mutta kaikki ei sittenkään ole rikkinäistä. Elämämme ei ole vain tähän yhteen näkyvään todellisuuteen sidottu, vaan moniulotteinen ja -tasoinen kudelma menneestä tulevaan, elämästä elämään.
Yhä vain mekaanistuvan maailman keskellä olemme havahtumassa kysymään ihmisen merkitystä ja sijaintia tässä kaikessa. Shamaanitietoisuus auttaa ymmärtämään, että elämän ilmeneminen kokonaisuutena on yhteistä ja kaikkeudellista, ei yksilöllistä. Kaikkien karmallisten kehitysvaiheiden jälkeen jokainen yksilöllinen elämä liukenee takaisin suureen kaikkeudellisen hengen välittömään yhteyteen. Samaan, mistä se on aikanaan eronnut. Samoin koko kaikkeuden kehitys ja aika alkoi hengestä, ja siihen se myös aikojen kuluttua palaa takaisin. Näihin teemoihin pureutuvan Johannes Setälän luennon ohella Susanna Aarnio tulee tuomaan kuulumiset shamanistiselta koulutusmatkaltaan italialaiselle lääkäriryhmälle. Susanna Aarnio, FM, on Pohjoisen perinteen kantaja, uskontotieteilijä, taiteilija, itkijä, ammattiluontovalokuvaaja sekä Johannes Setälä-Keskuksen (Centre For Finno-Ugric and Arctic Shamanism) johtaja ja pääopettaja.
pyjsetala@gmail.com 39