MBULU NGULU – HAUDANVARTIJA Edessäsi on mbulu ngulu 1 , esivanhempien luut sisältävän säilytysastian vartija. Säilytysastia on yleensä joko kangasnyytti tai kori, jota kutsutaan hautausseremonian mukaan nimellä bwete. Mbulu ngulu asetetaan bwete-korin päälle. Veistos on peräisin Keski-Afrikan kota-kansoilta, joita asuu itäisen Gabonin ja Kongon tasavallan alueella. Koska suvut ja perheryhmät jäljittävät perimänsä yhteiseen esi-isään, on vanhusten, edesmenneiden sukulaisten ja esi-isien rooli ollut keskeinen. Bwete-korista huolehtiminen on ollut kunnia-asia eläville sukulaisille. Puinen mbulu ngulu on päällystetty metallilla, josta heijastuu valoa bwete-korin hämärään säilytyspaikkaan. Metallipinnan uskotaan myös heijastavan pois noituutta ja pahoja aikomuksia. Mbulu ngulu kertoo esi-isien asemasta ja vauraudesta: kenelle tahansa metallista luiden vartijaa ei ole valmistettu. Veistoksen avulla kuolleiden sukupolvien valta ja voima säilyivät elävien ihmisten hallussa. Kuolleen, arvostetun esi-isän uskottiin vaikuttavan bwete-koria huoltavan sukulaisen menestykseen. Kristinuskon ja siirtomaa-ajan myötä on siirrytty uusiin hautaamisen tapoihin ja asumisjärjestelyihin. Mbulu ngulut ovat lakanneet vartioimasta esi-isiä. Museossa on kahta eri tyyliä edustavia mbulu nguluja. Helinä Rautavaaran elämäkertavitriinin edessä oleva veistos seisoo omalla jalustallaan. Keski- ja Itä-Afrikka-vitriinin mbulu ngulut ovat hieman eri näköisiä – niiden alaosa muistuttaa ristissä olevia käsivarsia tai jalkoja, joista mbulu ngulu sidotaan kiinni bwete-koriin. Tämä on mbulu ngulujen yleisempi muoto.