Rocksportmagazine01 2015 nakoislehti 26072015 by Rock Sport Magazine

www.rockspor tmagazine.fi

i Magaz

Numero 1 | Huhtikuu 2015 | 10€

Teem

Kiipeilijän jalat ja kengät

Matka maailman ympäri

Ranska●Espanja●Nepal Uusi-Seelanti●Bolivia

Lapset seinäkiipeilemässä Arkea Keski-Euroopassa

Pää kirjoitus

irjoittaminen ei ole koskaan ollut minulle näin vaikeaa, vaikka kirjoittaminen ei muutenkaan ole helppoa. Lehden lyhyen historian aikana suomalaisessa kiipeilypiirissä on sattunut jo kaksi ikävää kiipeilytragediaa. 25.3. uutinen Samuli Mansikkamäen katoamisesta ja kuolemasta Nepalissa Annapurnan onnistuneen huiputuksen jälkeen pysäytti ja jo tekeillä olleen pääkirjoituksen aihe vaihtui. Kiipeilijän kuolemasta kertovat uutiset ovat aina pysäyttäviä ja erityisen koskettavia ne ovat, kun kiipeilijä on suomalainen. Oman kiipeilyurani aikana näitä pysäyttäviä hetkiä on ollut useita, mutta aina kuitenkin kaipuu kalliolle tai vuorireiteille on vienyt voiton ja sormet ovat jälleen hamunneet yhä uusia otteita, joiden tavoittamiseksi joutuu laittamaan kaiken peliin. Useimmiten noiden otteiden tavoittelussa kaiken peliin laittaminen ei merkitse suurinta riskiä. Osalle meistä kiipeilyunelmien tavoittelu kuitenkin merkitsee tuon suurimman riskin hyväksymistä, se on jatkuvasti läsnä oleva osa unelman tavoittelua. Riskiä pystyy pienentämään kokemuksella, harkinnalla ja edelleen lisää kokemusta hankkimalla. Mikään ei kuitenkaan voi poistaa kokonaan riskiä ja silloin astuu esiin sattuma, jossa yleensä luonto on se suurin muuttuja. Luonnonvoimien edessä kiipeilijät pysähtyvät ja muistavat ystäviään, jatkaen kuitenkin omien kiipeilyunelmiensa tavoittelua. Kiipeilyunelmaansa tavoitelleiden muistoa kunnioittaen.

Kari Laitila

Toimitus

Päätoimittaja | Kari Laitila AD | Satu-Tuulia Oksanen

Kansikuva Aleksi Mehtonen Olhavanlampi syysaamuna 2014

Yhteys

Painos

toimitus@rocksportmagazine.fi

2000 kpl

Myynti

Painopaikka

myynti@rocksportmagazine.fi

Printservice Oy

www.rocksportmagazine.fi facebook.com/ROCKSportmagzine

Pääkirjoitus

Galleria

Margalef: Espanjan pockettiparatiisi

Uutuudet & Uutiset

Grandes Jorasses: Mont Blancin klassikko

Teemana kiipeilijän jalat

Galleria

Kalliokiipeilyä Nepalissa

20 Uutuudet 24 Vaasa Boulderfest 2015 38 44

Kiipeilijän jalkojen huolto Kiipeilykengän valinta on kompromissi

60 Uusi-Seelanti: Suuren valkean pilven maa 74

Hakkuhuukkailu

Lapset ja perheet seinäkiipeilemässä

Huiputusta Boliviassa

Galleria

Seuraavassa numerossa

Sisäseinät

Tässä numerossa

Espanjan pockettiparatiisi Margalef

Teemana kiipeilijän jalat Treenit ja varusteet

Extremeä täällä, arkea euroopassa Lapset ja perheet seinäkiipeilemässä

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Huiputusta Boliviassa

THE WORLD’S LIGHTEST WATERPROOF JACKET Weighing just 75g, the Vapourlight HyperSmock 2.0 redefines the lightweight waterproof category. Berghaus’ brand new HydroShell Hyper technology is 100% waterproof, highly breathable and so packable you’ll hardly know it’s there. The ideal companion for fast and light adventures, wherever the trail takes you.

Hyper Smock 2.0 Jacket

NYT SAATAVILLA

Helsinki, Forum Vantaa, Tammisto Tampere Turku Turku Kuninkoja Pori Salo scandinavianoutdoorstore.com

5 BerghausFinland

berghaus.com

@berghausfinland

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Margalefissa kiivet채채n luonnonpuistossa, joten maisemat ovat monilla sektoreilla hienot.

Espanjan pockettiparatiisi Suomen Kansallisen Geologian Komitean mukaan konglomeraatti on sedimenttikivien luokkaan kuuluva kivilaji, jota syntyy kun sorakivet kittaantuvat toisiinsa vedest채 kiteytyneen kvartsin avulla. Teksti ja kuvat | Lari Malmberg

Margalefin kuuluisia pocketteja.

iis mitä? Jos ei satu olemaan geologi, edellisen sivun komitean selvennös saattaa jäädä kryptiseksi, mutta kiipeilijän kannalta sillä on onneksi hyvin vähän väliä. Kiipeilijän tarvitsee tietää konglomeraatista vain kaksi asiaa. Se, että pahkuraiseen kivilajiin näyttää sedimentoitumisprosessin aikana syntyvän lukemattomia yhden, kahden tai kolmen sormen mentäviä koloja, niin kutsuttuja pocketteja. Ja se, että yksi maailman parhaista paikoista harrastaa konglomeraattipocketeilla kiipeämistä löytyy Espanjan Kataloniasta, keskeltä Montsantin vuorijonoa. Siellä sijaitsevasta Margalefista on tullut nopeasti yksi Pohjois-Espanjan suosituimmista kiipeilykohteista.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Margalef on pieni kylä keskellä Montsantin vuorijonoa.

Kaikki alkoi vuonna 1996, kun espanjalainen kiipeilijä Jordi Pou kyllästyi kaupunkielä-

mään. Pou päätti etsiä paikan, jossa olisi tilausta kiipeilijöille suunnatulle retkeilymajalle. Koska Kataloniassa on loputon määrä kiveä ja kallioita, Pou uskoi, että oikeanlaisen paikan löytymiseen tarvitaan vain vähän vaivannäköä. Niinpä hän alkoi kiertää lähiympäristön kyliä autollaan. Yhtenä päivänä Pou lähti ajelulle Montsant-vuoriston ympäristöön ja päätyi pieneen Margalefin kylään. Kylässä oli vain kolmisenkymmentä taloa, mutta sen ympärillä oli loputon määrä jyrkkää kalliota. Pou ymmärsi löytäneensä tulevan kotinsa.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Ramon Julian projektoi reittiä Via del Oscar (8c+).

Vielä siinä vaiheessa Margalefissa ei ollut yhtään kiipeilyreittiä, joten Pou alkoi

tehdä niitä itse. Pikkuhiljaa alue alkoi kasvattaa suosiotaan kiipeilijöiden keskuudessa ja mukaan tuli uusia reitintekijöitä, sellaisia kuin espanjalaiset kiipeilylegendat Dani Andrada ja Oscar Jimenez. Vaihtelevien ja oterikkaiden profiilien ansiosta Margalefin seinämät osoittautuivat poikkeuksellisen monipuolisiksi. Pockettien ansiosta Margelefista löytyi loputon määrä sisäkiipeilyä muistuttavia kattoreittejä, mutta alueen kalliot tarjosivat myös pitkiä vertikaalireittejä, tufia ja släbiä. Poikkeukselliseksi Margalefin teki myös se, että samalta seinämältä saattoi löytyä reittejä vaikeusasteesta 5 vaikeusasteeseen 9. Tänä päivänä Margalefissa on reittejä jo yli 1000. Reitit on tehty pääosin kahden kanjonin ympäristöön, joten monilta Margalefin sektoreilta löytyy joka päivä suhteellisen helposti niin varjoa kuin aurinkoakin. Tämä mahdollistaa ympärivuotisen kiipeilyn, vaikka lämpötilojen puolesta paras aika Margalefiin matkustamiselle onkin keväällä ja syksyllä.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

El Raco de la Finestrasta saa majapaikan lis채ksi muun muassa alueen topon.

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Margalefiin pääsee Suomesta helpoiten ja halviten lentämällä Barcelonaan. Barcelonasta kannattaa vuokrata auto ja ajaa itse muutaman tunnin matka Margalefiin. Pääsy Margalefiin julkisilla kulkuneuvoilla on hankalaa ja sektorien läheisyydestä huolimatta auto on Margalefissa lähes välttämätön. Ainakin jos ei ole ilmiömäinen liftaaja. Majoitusmahdollisuuksia piskuisessa kylässä on vähän, joten sänkypaikat kannattaa varata etukäteen. Varsinkin yleisten lomapäivien aikaan Margalef täyttyy kiipeilijöistä ja vaeltajista. Sisätiloihin haluavalle paras vaihtoehto on juuri Poun ylläpitämä El Raco De La Finestra. Sänkypaikka siistissä retkeilymajassa maksaa 11 euroa yöltä, yleisissä tiloissa toimii wifi ja ravintolasta saa pelkistettyjä mutta maistuvia paikallisia ruokia. Vieraita varten on tarjolla myös kokkausmahdollisuus. Ne, jotka eivät yövy retkeilymajassa, saavat käydä suihkussa kolmen euron maksua vastaan.

Retkeilymajan ruoka on espanjalaisen tuhtia.

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Raco De La Finestran lisäksi Margalefissa on toinen kahvilatyyppinen ravintola, josta löytyy majoitusta muutamalle hengelle ja suurempi, ajan kuluttama hostelli, jossa kahden hengen huone maksaa 35 euroa henkeä kohden ja yhden hengen huone 40 euroa. Telttailijoille on tarjolla kaksikin aluetta, joista toisella on myös grillaus ja tiskausmahdollisuus. Alueet eivät kuitenkaan ole virallisia leirintäalueita, eikä niillä ole vessoja, suihkuja tai muita viihdykkeitä Muutenkin Margalef on nimenomaan kiipeilykohde, siellä on hyvin vähän tekemistä kiipeilyn lisäksi – ainakaan, jos energia ei välipäivinä riitä alueen retkeilymaastoissa vaeltamiseen. Siksi kiipeilystä vapaat päivät kannattaa ehkä käyttää ruokavarastojen täydentämiseen. Margalefissa on vain yksi todella pieni ruokakauppa, eikä lähiympäristön kylien tilanne ole sen parempi. Shoppailut on paras hoitaa Reusissa tai Lleidassa, joihin molempiin ajaa Margalefista noin 40 minuuttia. Hyvä välipäivän aktiviteetti on tietysti myös päiväreissu Barcelonaan.

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Korkealla sijaitseva Espadelles Extensión -sektori.

Kiipeily Margalefissa on voimallista. Aluksi pocketteihin tottumattomat kä-

det pumppaavat helposti, mutta kun oikea tekniikka löytyy, alkavat hänkkipätkät antautua. Pockettikiipeilyn huono puoli on se, että kolojen reunat syövät sormia niiden sivuista, paikoista joihin suomalainen graniitti harvoin pureutuu. Reissuun kannattaa siis varata mukaan reilusti kiipeilyteippiä. Reittejä ja sektoreita on niin paljon, että uutta ihmeteltävää riittäisi kuukausien matkalle. Ensikertalaisen on kuitenkin helpointa aloittaa suurimmista sektoreista, joilla valinnanvarakin on runsainta. Reitit löytää parhaiten Jordi Poun laatimasta Margalefin toposta, jota myydään retkeilymajassa. Erityisen suositeltavia sektoreita ovat ainakin Raco de les Espadelles, Raco

de la Finestra ja Laboratori. Raco de Espadelles on korkealla sijaitseva ja nopeasti kuivuva sektori, jolta löytyy pitkiä, loivasti hänkkääviä reittejä 6a:sta 8c+:aan, esimerkiksi sektorin oikeassa laidassa sijaitseva Amb pal no dona pal (7b). Raco de La Finestralta taas löytyy vaikeampia klassikkoreittejä, mutta myös muutama helpompi, kuten poikkeuksellisen hieno Magrana (6b+). Tien varressa sijaitseva Laboratori-sektori onkin sitten todella koville tytöille ja pojille suunnattua katto- ja hänkkikiipeilyä. Seiskan puolelta suositellaan esimerkiksi Tsunamia (7c), mutta suurimmalta osin reittien greidit alkavat numeroilla kahdeksan tai yhdeksän. Helpompia 4- ja 5-greidin reittejä löytyy tukuittain esimerkiksi Can Llepafils - ja Can Mansettes -sektoreilta. Margalef sijaitsee keskellä luonnonpuistoa, joten maisemat ovat monilla sektoreista häikäisevät. Metsän keskeltä nousee jylhiä kallioseinämiä, jotka ovat – niin kuin Jordi Pou runoilee Margalefin topon saatesanoissa – kuin syntyneet kiivettäväksi. ■

Uutuudet TORUK AP 10 kamera helikopteri AEE on tuonut markkinoille uuden kameralla varustetun he-

likopterilennokin TORUK AP 10. Uudessa helikopterissa on parannettu lento-ominaisuuksia. lento nopeutta ja lento korkeutta. Helikopterin maksimi lentonopeus on 25 metriä sekunnissa ja maksimi lentokorkeus on 300 metriä. Helikopterilla lentoaikaa on 25 minuuttia. Helikopteria voi lentää kauko-ohjaimen avulla sekä vaihtoehtoisesti iOS- tai Android laitteilla joissa on Wi-Fi ominaisuus. Helikopterin mukana oleva kamera on video ominaisuuksiltaan 1080i/60f full HD. Kameralla voi kuvat myös 16 megapixelin still-kuvaa 120 asteen kuvakulmalla. Hintaa helikopterille kertyy alle 1000 euroa Maahantuonti Esa Korpela Oy

OPERA 8.5 mm - UNICORE Opera 8.5 on kevein ja ohuin single köysi markkinoilla,

köyden paino on vain 48g metri. Köyden valmistustekniikassa on käytetty kaikkia valmistustekniikoita jotka Beal on köysien valmistuksessa kehittänyt. Lopputuloksena on syntynyt köysi jossa on matala impact forces, UNICORE teknologia, DRY COVER suojaus, Köysi täyttää UIAA:n standardin veden imeytymisestä köyteen, Opera 8.5 UNICORE köyteen imeytyy vettä vain 2%. Tämä erittäin notkea ja kevyt köysi sopii täydellisesti vaativaan sporttikiipeilyyn kuten myös vuoristonousuhin. Vahvuudet • Ultrakevyt. • Ultra notkea. • Monipuolinen. • Tarjoaa kaikki UNICORE tekniikan edut. Käyttö Sporttikiipeily, peruskiipeily ja vuoristokiipeily Huomioitavaa köyttä käytettäessä Käytettäessä köyttä single-köytenä on huomioitava, että jotkin automaattiset varmistusvälineet eivät toimi ohuen köyden kanssa ollenkaan. Perinteiset varmistuslaitteiden jarrutusvoima on alentunut minkä johdosta varmistajan täytyy olla kokenut ja valveutunut varmistajana.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

VapourLight Hyper Smock 2.0 VapourLight on edeltä jäänsä kevyempi, takin materi-

aali on ohutta ja läpikuultavaa. Miesten L kokoisen takin paino on vain 75g. Takki on vedenpitävä ja sen vesipilariarvo on 15 000 mm.. Takin hengittävyysarvo on 10 000/m2/24h. Vedenpitävyys on saavutettu teippaamalla takin kaikki saumat. Takin kehittelyssä on otettu huomioon urheilijoilta saadut ideat ja ajatukset. Takki on vartaloa myötäilevä eikä se lepata tuulessa, sen hihasuissa ja helmassa on kuminauhat. Takissa on yksi vetoketjullinen tasku. Takki voidaan pakata sen mukana tulevaan pieneen pussiin. Hinta 135€ ISPO Award Winner 2014/2015

VapourLight Hypertherm Reversible Hoody Hypertherm Hoody on kevyt, monikäyttöinen keinokuitutäytteinen takki joka on kehitetty aktiiviselle liikkujalle. Takissa ei ole varsinaista ulko- tai sisäpintaa, vaan sitä voi käyttää kummin päin vain. Valitsemalla takin tuulenpitävän pinnan ulkopinnaksi takin kaikki lämmitysominaisuudet saadaan tehokkaasti käyttöön. Ohuempi tuulta läpäisevä pinta ulkopintana takki ei lämmitä avain tehokkaimmillaan ja takkia voidaan pitää päällä liikuttaessakin. Monikäyttöisyyden mahdollistaa täytteenä oleva 40g Hydroloft täyte. Painoa takilla miesten L kokoisena on 221 g. Takissa on huppu, kaksi vetoketjullista taskua joissa voi myös lämmitellä käsiä kävellen liikkumisen aikana. Takki on suunnattu polkujuoksijoille vuoristoreiteille, maastopyöräilijöille sekä kiipeilijöille. Hinta Berghaus verkkosivuilta (http://eu.berghaus. com/on/demandware.store).

The Berghaus Hyper 22 reppu

The Berghaus Hyper 22 reppu on suunnattu erityisesti polkujuoksijoille, seikkailu kilpailijoille kun kilpailusuorituksen aikainen mukana kannettava paino tulee minimoida. Repun on suunnitellut Spine Challenge voittaja Philippe Gatta. Berghaus Hyper 22 reppu on täynnä ominaisuuksia kuitenkaan tinkimättä painosta. Keveyden ansiosta reppu toimii hyvin myös multipitch kiipeilyssä, repun paino on 488g. Repun mitat ovat 51cm (K) x 26cm (L) x 20cm (S) Reppun hinta on alle 80 € Berghaus verkkosivuilla (http://eu.berghaus.com/on/demandware.store).

Uutuudet Ocun WeBee 1, WeBee Quattro ja WeBee Lady Ocunin WeBee- valjas on saavuttanut suosiota innovatiivisella rakenteellaan ja hyvällä hinta-laatusuhteellaan. Nyt perusmalli WeBee 3 on saanut rinnalleen kolme uutta valjasta. WeBee 1 on kevyt (330g) sporttivaljas neljällä varustelenkillä. WeBee Quattro soveltuu esim. trädi-, alppi- tai vaikkapa bigwall- kiipeilyyn. Leveä, ergonominen vyötärölenkki, jossa kaksi kiristyssolkea. Seitsemän varustelenkkiä, lisäksi haul bag- lenkki takana. Kaksi varmistuslenkkiä. Rakenteensa ansiosta kategoriassaan kevyt (660g). Naisille WeBee Lady- yleisvaljas neljällä varustelenkillä ja säädettävillä jalkalenkeillä.

Maahantuoja: Bouldertehdas Oy WeBee1 (53€), Quattro (95€), Lady (63,5€)

Macchu -lasten istumavaljas Lasten säädettävät istumavaljaat. Soveltuvat seinäkii-

peilyyn, kalliokiipeilyyn ja muihin korkeanpaikan harrasteisiin.Paino jakautuu tasaisesti valjaaseen ja valjas tarjoaa lapselle erinomaisen mukavuuden myös pitkäaikaisessa roikkumisessa. Macchu muokkautuu lapsen kiipeilytaitojen ja koon kehityksen mukaan: Alussa voidaan käyttää Body-rintavaljasta ja taitojen kehittyessä se voidaan jättää pois; myös säätöjen laajuus sallii suuren kasvuvaran. Yksi koko, joka riittää n. 4-9 vuotiaille siihen asti mistä aikuisten pienimmät mallit alkavat. Takuu 3 vuotta. Sh. 60 €

Body- lasten rintavaljas Säädettävä rintavaljas sporttikiipeilyyn. Käytetään ai-

na yhdessä lasten istumavaljaiden (Petzl Macchu) kanssa, ei irrallaan. Mahdollistaa istumavaljaiden käytön nuoremmille lapsille, joilla on ohuet reidet ja lantiossa ei ole vielä riittävästi muotoa, jotta pelkkien istumavaljaiden käyttö olisi toimivaa. Voi tietyissä tilanteissa ehkäistä lapsen putoamisen istumavaljaista. Antaa myös vanhemmille mielenrauhaa kun lapsi kiipeää. Sh. 39,95 € Maahantuoja: Vandernet Oy, vandernet.com, 020718330

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

    CONDOR HMS + HURRY varmistulaitesetti Hinta : 35€ CONDOR HMS sulkkari Hinta: 19€

OCUN WEBEE 3 –valjaat Kevyet, mukavat, neljä varustelenkkiä Hinta 55€

OCUN WEBEE LADY Naisten uutuus valjaat Super mukavat Hinta: 65€

OCUN WEBEE 1 Huikean kevyet uutuus sporttivaljaat Hinta 55€

OCUN WEBEE QUATTRO 7 varustelenkkiä, tupla belay-loop, haul-loop Hinta: 85€

Uutiset

Vaasa BoulderFest2015 BoulderFest2015 on Vaasan

High Sport Ry:n järjestämä kaikille avoin ja ilmainen kiipeilytapahtuma. Se järjestetään 1.-3.5.2015 Vaasan Runsorissa. Perjantaina festivaali keskittyy Eläinten hautuumaan noin kolmellesadalle valmiille reitille. Lauantaina alueena on Itäinen Runsor, josta valmiita reittejä löytyy sata, sekä valtavasti potentiaalia ensinousuille. Viimeisen päivän alueena on Vaxlax eteläisessä Runsorissa. Festivaalien ohjelmassa on muun muassa melkein leikkimielinen boulderkilpailu, vaikeiden reittien projektointia ja seuraamista, sekä kirsikkana kakun päällä yhteinen illanvietto lauantaina. Festivaalialueella oppaat auttavat kullekin sopivien reittien löytämisessä. Tapahtumaa voi seurata sosiaalisessa mediassa #boulderfest2015 sekä osoitteessa www.highsport.fi.

Reitti | Hartman Kuvaaja | Anssi Laatikainen

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Grandes Jorassesin (4208 m) tuhatmetrinen pohjoisseinä on jylhin, massiivisin ja kaikella tavalla mieleenpainuvin osa Mont Blancin massiivia. Ranskan ja Italian rajalla kohoava Jorasses ei ole yhtä tunnettu kuin Eiger tai Matterhorn, mutta kiipeilyllisesti reitit vuoren pohjoisseinällä ovat omaa luokkaansa seinän kiipeäminen on jokaisen alpinistin unelma. Yhden reitin kiivettyään polte takaisin seinälle vain kasvaa. Teksti | Juho Knuutila Kuvat | Juho Knuutilan albumi

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Pohjoisseinä lähestyy.

– Mont Blancin klassikko 27

Grandes Jorasses

aikki reitit Grandes Jorassesin pohjoisseinällä on oma lukunsa alppikiipeilyn historiassa. Legendaariset Walker – ja Croz Spurin nousut, Gousseault – Desmaisonin 342 tuntia kestänyt kärsimysnäytelmä, äärimmäisen vaativat Rolling Stones ja No Siesta. Reittejä kiipeävä kulkee läpi historian, muistellen ensinousijoiden ääretöntä rohkeutta ja kylmäpäisyyttä. Syvä kunnioitus alpinismin pioneereja kohtaan on pohjaton. Suomalaisten nousut pohjoisseinällä ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Pertti Lintinen kiipesi 80-luvulla Walker Spurin brittiläisen kiipeilyparinsa kanssa. Vasta vuonna 2011 saatiin toinenkin onnistunut suomalaissuoritus vahvalta tekijäkolmikolta: Autio, Modenius ja Siivonen. Trio kiipesi Croz Spurin Slovenialaisten variaatiolla. Seuraavaksi seinälle ehti Fredrik Aspo Uusi-Seelantilaisen Daniel Jollin kanssa vuonna 2012. Parivaljakko onnistui kiipeämään Colton-MacIntyren ikään kuin lämmittelyreittinä ennen Drun North Couloir Directin nousuaan. Vielä kesällä 2013 seinä tuntui kaukaiselta haaveelta sitä Couverclen majalta tähyillessäni. En tuntenut sen historiaa, saati reittien nimiä. Jonakin päivänä kiipeäisin sen.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Samaisena syksynä tapasin Juha Sillanpään Stora Sjöfalletilla. Lyöttäydyimme tiimiksi ja onnistuimmekin kiipeämään harvoin kunnossa olevan Snövit-jääputouksen. Suomessa on hyvin vähän kiipeilijöitä, joilla on halua ja aikaa keskittyä kiipeämään isoja ja teknisesti haastavia reittejä Alpeilla tai maailman suurilla vuorilla. Meillä molemmilla oli samanlaisia ajatuksia alpinismista ja reiteistä joita haluaisi joskus kiivetä. Juhalla oli vain kymmenen vuoden etumatka kokemuksen puolella. Idea Colton-MacIntyren kiipeämisestä syntyi.

COLTON – MACINTYRE (ED, 1000m, WI5+, M4+, VI). Vuonna 1976 vain parikymppiset Nick Colton ja Alex MacIntyre ottivat hypyn tuntemattomaan aloittaessaan nousun Grandes Jorassesin pohjoisseinällä, tähtäimessään seinän selkein jäälinja, joka näytti päättyvän vaikeaan mixed-kipeilyyn heti Walker-spurin oikealla puolella. Linjaa aikaisemmin yrittänyt Chris Bonnington oli joutunut jättämään leikin kesken fixattuaan reitille satoja metrejä köyttä 17 päivän ajan – tuloksetta. Colton ja MacIntyre, uuden sukupolven kiipeilijöinä, luottivat kevyempään lähestymistapaan. Kaksikko kiipesi reittiä kaksi päivää kohdaten vaikeaa jää- ja mixedkiipeilyä, huonoa kiveä ja isoja putoamisia. Omistautuminen reitille

oli totaalista. Viimeiset metrit Grandes Jorassen korkeimmalle kohdalle ottaessaan, he tiesivät saavuttaneensa jotakin suurta. ColtonMacIntyren ensinousua voidaankin pitää modernin alppikiipeilyn syntyhetkenä. Reitistä on vuosien saatossa muodostunut isojen mixtanousujen klassikko. Viimeistään Ueli Steckin vuonna 2009 tekemä käsittämätön nopeusennätys (2h 24min.), nosti reitin kiipeilymaailman tietoisuuteen. Se onkin tällä hetkellä yksi Alppien tavoitelluimmista merkkipaaluista. Syksyllä 2014 ColtonMacIntyrea kiipesi jo parhaimmillaan 30 ihmistä samana päivänä. Reitin greidi ei ole suinkaan laskenut vuosien saatossa – kiipeilijöiden taso on vain noussut. Extremement difficile (1000m, WI5+, M4+, VI) on edelleen reipasta vääntöä.

KERRAN SUKUPOLVESSA Syksyllä 2014 huhut Alppien isojen pohjoisseinien poikkeuksellisista olosuhteista olivat saaneet koko alppikiipeilymaailman innostuksen valtaan. Nettiin tulvi kymmenittäin blogipäivityksiä vaikeiden reittien onnistuneista nousuista. Oli vain yksi ainoa ja oikea suunta: Grandes Jorasses. Lokakuun lopulla Föhn-tuulet olivat moukaroineet korkeita huippuja jo viikon, hissit olivat kiinni ja laaksot hiljaisia. Luntakin oli sata-

Kolmas lumikenttä ja railoinen lähestymisjäätikkö taustalla.

Juha toisella mixtaköydenpituudella.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

nut puolisen metriä. Olimme Juhan kanssa kiivenneet Sveitsissä Dent Blanchen pohjoisseinän ja saaneet kunnolla nokkiimme Taculin Supercouloirin spindriftiltä. Päivät olivat harmaita ja terassit sulkeneet ovensa. Iso pohjoisseinä kutsui. Emme olleet aikeinemme yksin. Montenversin juna aukesi vuosittaiselta huoltotauoltaan sopivasti vakaan sääikkunan lähestyessä. Löysimme itsemme pohjoisseinän alle suuntaavan jonon jatkona. Tottakai halusimme kiivetä Colton-MacIntyren, mutta olisiko se järkevää, jos reitillä poukkoilisi viisi muutakin köysistöä? Erittäin railoisen jäätikkölähestymisen jälkeen, jonka kohokohtana oli pelottavin railonylitys aikoihin, kaivoimme bivipaikan serakin päälle, lähietäisyydelle reunarailosta. Seinälle olisi ehdittävä ensimmäisenä. Ilma oli kirkas ja täysin tyyni, suorastaan lämmin. Linnunrata näkyi selvästi, samoin No Siestaa kiipeävien vilkkuvat otsalamput. Vain ajoittain seinältä ropisevat pikkukivet häiritsivät unta. Illalla valmiiksi räkätyt valjaat ja auki koilatut köydet tekivät aamukolmen lähdöstä nopean. Juhan heittäessä reppua selkään olin jo kiipeämässä reunarailon yli. Aikaisemmin syksyllä railon ylitys oli vaatinut jyrkän 15 metrisen seinän kiipeämistä, mutta nyt lumisateiden ansiosta parimetriseksi muuttunut kinkama meni helposti. Toisen, edellistä helpomman reunarailon jälkeen iso lumikenttä (kts. reittikartta kohta 1) avasi pohkeet sopivasti jyrkempää kiipeilyä varten. Etenimme simulina tasaisen tappavaa vauhtia. Mustaa jäätä ei liiemmin löytynyt 400 metrin matkalta ja vaihdoimmekin liidaajaa vain kerran. Olimme ensimmäinen köysistö reitillä ja hyvä niin. Alapuolellamme syvyydessä vilkkui valoja kuin Jukolan viestissä. Kaikki ylä-

puolelta irtoava jää putoaisi takana tulevien niskaan. Juha siirtyi kärkeen jyrkän jään alkaessa. Topossa oli puhuttu kolmesta köydenmitasta 80-85 asteista jäätä (kts. reittikartta kohta 2), mutta ständillä varmistaessani kuului huuto ”Lähde perään”. Kiipeäisimme siis simulina. Köyden kulku pysähtyi juuri kun olin jäärännin jyrkimmässä kohdassa. En jäänyt kuluttumaan voimiani, vaan kiipesin kymmenen metriä ylöspäin odottamaan, että Juha saa ständin valmiiksi. Alppijäätä oli helppo kiivetä, mutta 120 metrin matkalta ei vain ollut löytynyt hyvää jäätä ständiä varten. Toisen lumikentän (kts. reittikartta kohta 3) loputtua olimme sopivasti jääkruxin alla auringon noustessa. Kilometrisella seinällä ei ole varaa pitää pitkiä taukoja, jos toppaamisen haluaa suorittaa valoisassa. Helppo maasto tulee kiivetä vauhdilla, turhia hidastelematta. Juha otti ohjat kokeneempana jäämiehenä ja säntäsi jyrkälle (kts. reittikartta kohta 4). Pystysuoran ja puhkihakatun jään liidaaminen näytti hurjalle. Ne vähäisetkin köydenpituudelle saadut jääruuvit olivat surkeita. Koko komeuden päätti sokeriluminen lippa. Colton-MacIntyre ei antutuisi helpolla! Kakkostelin jääkruxin ylös fiilistellen köydenpituuden ilmavuutta ja jatkoin suoraan loivemmalle jäälle. Ohuen jään siivittämänä saavuimme kolmannelle lumikentälle (kts. reittikartta kohta 5), joka tällä pohjoisseinällä tarkoittaa noin 60-asteista lunta. Pohkeille ei tarjottu armoa. Pieni kramppi ravisteli jalkoja. Tekemiseen keskittyminen oli entistä tärkeämpää – ruuveja viljeltiin 30 metrin välein. Molempien motivaatio häilyi loputtomalta tuntuvalla lumikentällä.

PIMEYDESTÄ VALOON Mixtaseinän alla tuntui kuin olisimme saapuneet vuoren sydämeen.

Amfiteatterin reunoista vastasivat Walker Spur vasemmalle ja Manituan kilpi oikealla. Edessämme odotti kuusi köydenpituutta vaikealta näyttävää mixtaa (kts. reittikartta kohta 6). Föhn-tuulet olivat kuivattaneet jäänorot ja suunnitellun Extreme dream- variaation olemattomaksi korpuksi. ”Vuosikymmenen parhaimmat” olosuhteet olivat mennyttä. Saksalaiset ohittivat meidät törkeästi pudotellen viimeisetkin rosoiseen graniittiin kiinnityneet jäät alas. Tämän takia isoilla reiteillä olisi parempi olla yksin. Juha lähti kiipeämään alkuperäisen reitin kuivahkoa chimnyä. Nyt kiipeily muuttui todella haastavaksi. Kivi oli huonolaatuista ja vähäotteista. Juha puski mixtakruksia ylöspäin yrittäen käyttää apunaan muutaman sentin levyistä jäänoroa leikkauksen pohjalla. Jäärautojen kärkipiikit hakivat paikkaansa släbiltä. Kaman saaminen seinään oli heikkoa alun pitoneita lukuunottamatta. Seuraava köydenpituus teki traversen Walker Spurin alle. Tarinat poikkikulussa kohdattavista ongelmista olivat nyt turhia hyvän jään ansiosta. Jään loputtua kiipeilytyyli vaihtui lähes puhtaasti dry toolaukseksi. Erinomainen 60 metrinen pätkä oli omasta mielestäni koko reitin parasta kiipeilyä. Selkeitä mooveja ja kunnon graniittihalkeamaa camuilla varmistamiseen. Juha totesi kolme ensimmäistä mixtaköydenpituutta liidattuaan oman osuutensa urakasta valmiiksi ja passitti minut köyden terävään päähän. Yritin hieman kammeta vastaa, mutta kunnon käskytys poisti turhan empimisen. Reitti kulki nyt helpompia mixtarännejä pitkin Walker Spurin molemmin puolin. Menetimme puolisen tuntia kellosta reittiä tutkiessani. Väsymys näkyi jo selvästi. Hollantilaisopas vaimoineen ehti rinnalle ja ohikin, ennen viimeistä köydenpituutta Pointe Walkerille. Tuulen yltyessä odottelimme

SUOMALAISET GRANDES JORASSESIN POHJOISEINÄLLÄ 80-luku Pertti Lintinen brittiläisen kiipeilykaverin kanssa. Walker Spur. 2011 Tatu Autio, Sami Modenius, Osku Siivonen. Croz Spur Slovenialaisten aloituksella. 2012 Fredrik Aspo Uusi-Seelantilaisen Daniel Jollin kanssa. Colton-MacIntyre. 2014 Juho Knuuttila ja Juha Sillanpää. Colton-MacIntyre.

6. Mikstaseinä, 6 KP:ta

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

5. Kolmas lumikenttä

4. Jääkruksi (85–90%) 3. Toinen lumikenttä 2. 120m jyrkkää jäätä (80–85%)

1. Iso lumikenttä (65–55%)

Grandes Jorasses Italian puolelta.

ständillä nätisti omaa vuoroamme kun slovakialaiskaksikko puski ohi. Grandes Jorassesin pohjoisseinällä ei ilmeisesti käytöstapoja tunneta, joten lähdin slovakkiitiimin kärkimiehen perään. Köysiä risteili kapeassa mixtarännissä joka puolella. Tähänkö alppien hienoimman pohjoisseinän kiipeily oli mennyt? Viimeiset metrit Grandes Jorassesin päähuipulle olivat euforiset. Lumilipan yli kiivetessä, Mont Blancin siluetin terävästi esiin tuova myöhäisiltapäivän aurinko lämmitti viidentoista tunnin pohjoisseinän varjossa kiipeämisen jälkeen. Seisoimme Alppien upeimmalla huipulla tovin. Hetkeen kiteytyi kaikki se mitä alpinismi parhaimmillaan on. Vaikka Colton-MacIntyren ensinoususta oli kulunut jo 38 vuotta – ei reitin kiipeämisen jälkeinen fiilis ole muuttunut mihinkään.

TULIKÄRPÄSIÄ Kultainen hetki toisessa todellisuudessa loppui pian ja karu paluu

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

maan pinnalle odotti. Edessä oli pirullinen laskeutuminen Boccalattenmajalle Grandes Jorassesin eteläseinällä. Coumayeurin pormestari oli lain voimalla kieltänyt liikkumisen reitillä suuren serakkivyöryuhkan takia. Whymperin serakin tiedettiin aikoinaan vyöryneen laaksoon asti. Syyskuussa vyöryjen määrä oli taas kerran kasvanut. Ei siis ihme, että italialaiset olivat varovaisia. Tiesimme kuitenkin serakin aktiivisuuden vähentyneen syyskuusta riittävästi ja alas oli päästävä. Auringon valoa riitti tunniksi kun kiipesimme alaspäin 50-asteista kurua kaikkien aikojen sokerilumessa. Toinen hakku lumeen työnnettynä ja toinen kiinni Whymperin serakissa. Pidimme vauhtia yllä, mutta yön pimeys saavutti meidät nopeasti. Yö oli kirkas ja edessä selkeät jäljet joita seurata. Harkitsimme biviä, mutta turvallisen nukkumapaikan löytäminen ilman objektiivisia riskejä olisi ollut hankalaa. Paras-

ta oli vain taistella väsymystä vastaan ja antaa Planpincieuxin-valojen johdattaa refugiolle tulikärpästen lailla. Loputon määrä köysilaskeutumisia, serakkien läpi navigointia ja kapeilla kiviharjoilla tasapainoilua myöhemmin pääsimme pois jäätiköltä. Boccalatten majan löytäminen kesti vielä ikuisuuden. Kello näytti 01:00 refugion betoniterassille saapuessamme. Olimme kiivenneet 22 tuntia putkeen ilman pidempiä taukoja. Viimein uskalsimme myöntää Colton-MacIntyren kiivetyksi. Helpotuksen huokaus. Majaa ei turhaan kutsuta kiipeilijöiden turvasatamaksi. Grandes Jorassesin pohjoisseinää pidetään alpinistien katedraalina. Aika ajoin sinne on palattava kokemaan matka pimeydestä valoon, elämään ja aistimaan myyttisen pohjoisseinän voima. Vain neljän päivän kuluttua Colton-MacIntyren noususta olimme jälleen Jorassesin pohjoisseinällä. ►

Aamuaurinkoa ja vasemmalla Manituan kilpi.

Sponsorina:

Grandes Jorasses – Faktat TOPO Grandes Jorasses North Face, 2013, Julien Désécures. Topossa yksityiskohtaiset kuvaukset kaikista pohjoisseinän reiteistä ja eteläseinän laskeutumisreiteistä. Sisältää myös asiaa seinän jäätymissykleistä aina ensinousijoiden mietteisiin asti. Täydellisyyttä hipova topo.

KAUSI Grandes Jorassesin pohjoisseinän reittejä kiivetään pääasiassa syysja lokakuussa. Lämpötilat ovat vielä siedettäviä, reitit ovat yleensä parhaassa iskussa ja lähestymiselle ei tarvita suksia. Useasti talven edetessä Föhn- tuulet kuivattavat seinän yläosan jäät huonoon kuntoon. Silti ei ole poikkeuksellista kuulla nousuista talvella ja aikaisin keväällä. Kannattaa seurata kiipeilyblogeja, webkameroita ja erityisesti Leschauxinmajan Facebook-sivuja. Uusi majavahti on ottanut asiakseen postata kuvia seinän kunnosta majan ollessa miehitetty.

LÄHESTYMINEN Alppien mittakaavassa lähestyminen pohjoisseinän alle on pitkähkö – noin 10 kilometriä. Chamonixin keskustasta lähtevällä Montenversin hammasratajunalla pääsee aina 1900 metrin korkeuteen Mer de Glace- jäätikön reunalle, josta kävely alkaa. Helppokulkuista jäätikköä seuraillaan aina Leschauxin-majalle asti. Syyskaudella reitti majalle on merkattu keppien ja maalattujen kivien avulla. Leschauxin majalta pohjoisseinän alle on vielä useamman tunnin reippailu erittäin railoisella jäätiköllä. Vaikka majan läm-

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

pö houkuttelisikin – suosittelen bivittämistä aikomasi reitin alla. Näin pääset lähtemään reitille tuoreilla voimilla ja vältät toivottomalta tuntuvan navigoinnin jäätiköllä aamuyön pimeinä tunteina. Bivisetiksi syyskaudella riittää lämmin makuualusta ja kevyt makuupussi – tämä tuo myös turvaa, jos joudut jäämään seinälle tai laskeutumisreitille yöksi.

LASKEUTUMINEN Grandes Jorassesin Italianpuoleinen eteläseinä on täynnä serakkeja ja suuria graniittitorneja. Kiivetystä reitistä riippumatta laskeutuminen on hankala ja objektiivisten riskien värittämä. Kattavin kuvaus laskeutumisreiteistä löytyy Désécuresin toposta. Usein yömyöhään venyvä laskeutuminen on lähes mahdoton whiteoutissa ilman seurattavia jälkiä. Ajoita kiipeilysi niin, että ehdit ainakin Boccalatten-majalle (2880 m) ennen seuraavaa säärintamaa. Maja on hankala löydettävä. Planpincieux-jäätiköltä pois päästyäsi kivikasoin merkattua polkua on vaikea seurata. Täytä juomapullosi 2950 metristä löytyvästä purosta ja hakeudu kalliosaarekkeen oikeaan laitaan. Näin löydät majan helpoiten ja vältät ikävän yllätyksen. Majan läheisyydestä ei lunta tai virtaava vettä syksyllä löydy. Majalta Planpincieuxiin kylään kävellessä on syytä pysytellä hereillä. Nopeasti sulavat jäätiköiden kärjet ovat sortuessaan uhka ennen puurajan saavuttamista. Kylästä liftaamalla Courmayeuriin, josta klo 17:00 bussilla (14 €) takaisin Chamonixiin.

Juha Boccalatten majalla.

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Treenit

Kiipeilijän Jalkojen huolto Kiipeily lähtee jaloista, käytä enemmän jalkoja, muista jalat, nouse jalan päälle, jaloista ei voima lopu. Näitä fraaseja kuulee paljon kiipeilypiireissä, varsinkin kokeneempien neuvoessa aloittelijoita. Fraaseissa kyllä piilee se totuus, että kiipeily lähtee jaloista ja jaloilla pystyy tekemään paljon. Teksti ja treenikuvat | Ismo Miettinen Pääkuva | Kari Laitila

ehokas jalkojen käyttö on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Fraasien sijaan harvemmin aloittelijat saavat kunnollisia neuvoja miten niitä jalkoja pitäisi käyttää tai opetella käyttämään. Yleensä aloittelijalle jalkojen käytön maailma on täysin uusi, riippuen aiemmasta harrastustaustasta.

Monotoniset jalat Ihmiselle luontainen piirre on luottaa käsiinsä ja käyttää enemmän käsiään. Käsien motoriikka on huomattavasti kehittyneempää kuin jalkojen. Jalkoja käytetään pääasiassa

liikuttamaan meitä tasamaalla paikasta toiseen hyvin monotonisesti. Jalkojen käyttö ja täten liikkeet on varsin yksipuolista. Voimaa jaloista löytyy aina enemmän kuin käsistä, mutta miten nuo voimanpesät valjastetaan tehokkaasti käyttöön, onkin toinen tarina. Sanonta jaloista ei voima lopu on sinänsä harhaan johtava. Joskus sitä voimaa ei löydy juuri ollenkaan. Esimerkkinä usein kiipeilyssä eteen tuleva tilanne. Hieman korkeampi jalan nosto otteelle ja siitä pitäisi pystyä ponnistamaan itseään ylöspäin. Ilman harjoitusta polvikulman mennessä yli 90 asteen kehon painon kannattelu on melko

haasteellista yhdellä jalalla. Kiipeily tuo myös mukanaan täysin uusia liikeratoja jaloille. Voimaa pitäisi pystyä tuottamaan nivelten ääriasennoissa ja asennoissa joihin jalat eivät useimmissa harrastuksissa koskaan joudu. Joten aloittelijan ei ole helppo käyttää jalkoja tehokkaasti. Tehokas jalkojen käyttö on opittavissa ja siinä kehittyy, mutta meiltä useimmilta se vie aikaa vuosia. Ja kuka uskaltaa tunnustaa jalkatekniikkansa olevan täydellinen?

JALKOJEN LIIKKUVUUS Jalkojen ja lonkkien liikkuvuus on keskeisiä tekijöitä kiipeilyssä. Liikku-

vuus on usein varsinkin miehillä kiipeilyä rajoittava tekijä. Nykyisellään venyttely jakaa mielipiteitä sekä asiantuntijoiden että harrastajien parissa. Tämä johtunee siitä, että venyttely on, niin kuin kaikki muukin, yksilöllistä vaikutuksiltaan ja sopivilta liikkeiltään. Lisäksi kehomme rakenteista löytyy pieniä eroavaisuuksia. Usein kiistellään siitä mistä liikkeen rajoittuminen johtuu. Joskus rajoite on rakenteellinen, joskus se johtuu kireistä lihaksista ja joskus taas heikoista lihaksista. Tärkeää on myös miettiä mihin pyritään. Perinteinen staattinen venyttely on todettu vaikutuksiltaan huonotehoiseksi liikkuvuuden lisäyksen suhteen. Liikkuvuus lisääntyy hetkellisesti, mutta palautuu suhteellisen nopeasti takasin lähtötilanteeseen. Perusperiaate on, että venyttely on lihaksen kannalta passiivista toimintaa ja palauttaa lihasta lepopituuteen, kun taas dynaaminen liikkuvuusharjoittelu aiheuttaa lihaksistossa muutostarpeen ja elimistö vastaa siihen. Näin ollen dynaamisessa liikkuvuusharjoittelussa lihakseen tulee lisää pituutta ja kimmoisuutta. Näistä seikoista johtuen nykyään on alettu suosimaan enemmän dynaamisia liikkuvuusharjoituksia jotka räätälöidään lajiin sopiviksi. Plussana dynaamisessa liikkuvuusharjoitteessa, staattiseen venytykseen on se, että motoriikka kehittyy, lajissa vaadittavien liikkeiden hallinta paranee ja heikotkin lihakset joutuvat töihin. Haasteena dynaamisissa liikkuvuusharjoittelussa on se, että se vaatii jonkin verran enemmän opettelua ja ohjausta. Toki oikeaoppinen venyttelykin on opettelua vaativaa.

HUOLLON TÄRKEYS Käsien huollosta ja käsistä puhutaan kiipeilypiireistä paljon. Huomattavasti vähemmän puhutaan

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

jalkojen huollosta ja hoidosta. Jalkojen huoltoon ja hoitoon pätee hyvin pitkälle samat asiat kuin käsien huoltoon, johon perehdyimme ensimmäisessä numerossa (RSM 1/2014).

HARJOITTELUSTA Hyvä jalkatekniikka on edellytys menestyksekkääseen kiipeilyyn. Jalkojen käyttöä kannattaa aktiivisesti ja tietoisesti harjoitella, sillä mitä parempi jalkatekniikka kiipeilijällä on, sitä vähemmän hän kuluttaa käsivoimia. Jalkojen käyttöä opetellessa jalat kannattaa pitää näköetäisyydellä, jotta pystyy sujuvasti seuraamaan mitä jalat tekevät ja asettuvatko ne otteille kuinka hyvin ja kuinka tarkasti. Kannattaa myös muistaa, että sisällä jalkaotteita on yleensä rajallisemmin kuin ulkona kiivetessä. Ulkona jalkojen käyttö on vielä suuremmassa roolissa ja jalkojen tehokas käyttö vaatii enemmän ajatustyötä, kun otteet eivät olekaan niin selkeitä ja värikoodattuja. Jalkaterän lihaksistoa voi vahvistaa kiipeämällä pehmeämmällä kengällä. Tämä on hidasta, mutta kannattavaa. Sama asia, kuin jos on käyttänyt peukaloa apuna krimpeissä ja sitten päätät luopua siitä. Takapakki on armoton, mutta maksaa pitkässä juoksussa vaivan. Jalkojen voimaa ja kestävyyttä lisäävien perusliikkeiden (erilaiset kyykyt ym.) lisäksi kannattaa liikepankkiin ottaa muutama spesiaaliliike. Lehtemme ensimmäisessä numerossa (RSM 1/2014) oli artikkeli aloittelevan kiipeilijän harjoittelusta. Artikkelista löytyy muutama kokeilemisen arvoinen jalkatreeniliike (tuolille nousu, ristikyykky ja lantion nosto). Lisäksi kannattaa myös harjoitella jalkojen koordinaatiota ja tasapainoa. Koordinaatioharjoitus kiipeilyseinän edessä: kosketa varpaanpäillä tarkasti otteita eri puolilta ja korkeuksilta. Myös ääriasennoissa.

8 vinkkiä jalkojen huoltoon ► Ota kiipeilykengät pois jaloista, jos et kiipeile. Jalat ja kengät pysyvät kuivempina. ► Pidä jalat ja kengät puhtaana (sisältä ja ulkoa). ► Älä jätä käytön jälkeen kenkiä märkänä reppuun vaan kuivata ne. ► Huolehdi jalkaterän ja varpaiden ihosta. Rikkinäinen iho on taudinaiheuttajien tie elimistöömme. Kiipeilyhallilla ei kannata kävellä paljain jaloin. ► Kynnet kuntoon ja lyhyiksi. Pitkät kynnet ovat isossa riskissä lähteä irti. ► Ulkona kiivetessä älä jätä kenkiä aurinkoon. Kengät lämpenevät ja hiostavat enemmän sekä kumi saattaa haurastua. ► Sukkien käyttäminen on myös sallittua ja ne vähentävät kenkien huoltotarvetta. Sukat on helppo vaihtaa, kun taas kenkien putsaaminen/peseminen on työläämpää. ► Jalkojen ja jalkaterän lihaksistokin kaipaa venyttelyä palautuakseen.

Kiipeily positiivisella seinällä käyttäen pelkästään jalkoja tai apuna vain yksi käsi. Mielenkiintoinen harjoitus on myös sellainen missä käsissä pidetään esim. tennispalloja. Tällöin tukea käsillä voi seinästä ottaa, mutta otteista ei saa kiinni.

Liikkuvuuden parantaminen Artikkelissa ei käydä läpi liikkuvuusharjoitteita, koska liikkuvuuden lisäämisen ohjeistaminen kirjallisesti on hieman haastavaa ja liikkeet vaativat yleensä ohjausta sekä mallisuorituksia. Netistä löytyy materiaalia videoiden muodossa joiden avulla pääsee tutustumaan dynaamisen verryttelyyn ja liikkuvuuden lisäämiseen.

Ismo Miettinen

Kiipeilykenkien valinta

Äänetön kiipeily tuo tarkkuutta jalkatyöskentelyyn. Äänetöntä kiipeilyä voi harjoitella esimerkiksi bouldereilla liikkumalla vaakatasossa. Säännöt ovat yksinkertaiset. Kun jalan asettamisesta otteelle tai seinälle kuuluu ääni, matkanteko loppuu siihen. Tässä voi ottaa myös kisan kaverin kanssa ja katsoa kumpi pääsee pidemmälle. Kisata voi myös aikaa vastaan jolloin saadaan liikkeisiin nopeutta ja tarkkuus alkaa kärsiä. Yksi tapa havainnollistaa itselleen jalkatyöskentelyään on se, että jalkaa ei saa enää liikuttaa, kun olet asettanut sen otteelle. Tällöin huomaa helposti epätarkkuuden jalkatyöskentelyssä mikäli kiipeily muuttuu vaikeaksi ja jalat lipsuvat otteilta. Lisäksi voi tehdä edellisten harjoitusten yhdistelmiä yksin ja yhdessä, esimerkiksi kaverin kanssa kiivetä äänettömästi yhtä kättä apuna käyttäen. Voit myös kokeilla kiivetessäsi jotain reittiä ettet liikuta käsiä ennen kuin olet löytänyt jaloille oikealta tuntuvan paikan ja tasapainoisen asennon. Voit kokeilla asetella jalat eri tavoin ja eri otteille sekä tunnustella mikä tuntuu parhaimmalle ja mistä on helpoin jatkaa seuraavalle otteelle. Tässä harjoituksessa myös kädet vahvistuvat huomaamatta.

Hyvän jalkatekniikan oppimisessa ovat sopivankokoi-

set ja omaan jalan muotoon sopivat kiipeilykengät tarpeen. Liian isoissa kengissä jalat alkavat liikkua kengän sisällä. Tällöin kenkä alkaa helposti kiertyä ja lipsua otteilta. Tämä taas saa aikaan sen, että käsiä joudutaan käyttämään enemmän. Oikeiden kenkien valinnassa kannattaa turvautua myyjien asiantuntemukseen ja kokeilla kenkiä seinällä ennen ostopäätöstä.

Ei tiukka, vaan sopiva Liian löysä kenkä ei ole tehokas, kuten jo todettiin. Otteilla pysyminen on vaikeaa kengän taipuessa liian helposti. Liian iso kenkä kuormittaa myös jalkaterää, koska otteilla pysymiseen tarvittava lihastyö kasvaa. Kuten sormissa, myös varpaissa, nivelet alkavat oireilla. Ja lipsahdukset otteilta altistavat vammoille sekä jaloissa että muissa kehonosissa. Liian tiukka kenkä taas hankaloittaa jalkaterän normaalia toimintaa. Tuloksena voi olla vaurioita varpaiden nivelissä ja muissa jalkaterän rakenteissa.

Estä vaurioita Eräs vähemmän huomioitu seikka on tiukan kengän vaikutus tiputtaessa esimerkiksi boulderoidessa maahan/patjalle. Kun jalkaterä ei toimi normaalisti, se häiritsee tasapainoa sekä liikeketjua joka vastaanottaa putoamisesta aiheutuvan energian. Tällöin tiputtaessa kiveltä voi nilkka nyrjähtää tai tulla muita vammoja vaikka tiputus ei olisikaan korkea.

Huomioi paino ja kasvuikäiset Aloittelijan osalta kehon painolla on myös vaikutusta kenkään ja kenkävalintaan. Jäykempi pohja kengässä antaa enemmän tukea jalkaterälle ja jalkaterä ei rasitu liikaa kovassa paineessa kehon painon ollessa suuri. Nuorten ja lasten osalta voidaan todeta myös se, että liian tiukkojen kenkien käyttäminen häiritsee jalkaterän normaalia kasvua. On ensiarvoisen tärkeää tarkistaa lasten ja nuorten kenkien oikea koko riittävän tiheästi.

Tyylillä on väliä Kiipeilylajilla, kiipeilytyylillä ja kiipeilykokemuksen määrällä on oma vaikutuksensa kenkävalintaan. Alkuun pääsee kokeilemalla erilaisia kenkiä mikäli mahdollista, oma kenkä varmasti löytyy valikoimista jotka laajenevat koko ajan. Muista myös, että kengät venyvät käytössä: Jotkin kengät enemmän ja toiset taas vähemmän. Useat kengät vaativat myös sisäänajoa istuakseen jalkaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Oululainen liikuntalääketieteilijä, työskennellyt liikunnan parissa vuodesta 2007. Aloittanut kiipeilyn syksyllä 2013. Pitää blogia aloittelevan kiipeilijän näkökulmasta: www.facebook.com/kipusikiipiainen

Liikkeet Tärkeä tasapaino Tasapainon harjoittelu on tärkeää. Ei pelkästään tasapainon takia, vaan koska tasapainoharjoittelu parantaa myös niveliä tukevien lihasten toimintaa ja voimaa. Tästä on apua esimerkiksi putoamistilanteissa erityisesti ulkona boulderoidessa ja tiukoilla reiteillä kenkä pysyy otteella, kun esimerkiksi nilkan saa pysymään tietyssä asennossa tukevasti.

Tasapainoa, koordinaatiota ja jalkojen motoriikkaa voi harjoitella esimerkiksi siten, että seisoo tasaisella lattialla, tekee paperista eri kokoisia palloja ja poimii niitä varpailla kippoon (kuva 1). Voit käyttää myös useampaa kippoa ja vuorotella jalkoja jolloin saat lisää haastetta. Kaveri voi myös osoittaa satunnaisesti kippoja johon pallo pitää laittaa. Mikäli tekee vakioitua harjoitusta voi sitä tehostaa ottamalla aikaa ja katsoa pystyykö tulosta parantamaan harjoituskertojen lisääntyessä.

Tasapainoa voi harjoitella vaikkapa tasapainolaudalla tai muulla vastaavalla välineellä. Joskus riittää sopivan pehmeä alusta, esimerkiksi boulderhallin paksulla alastulopatjalla voi tasapainoilla yhdellä jalalla (kuva 2).

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Seiso laudan päällä yhdellä jalalla ja tee laudalla kiikkuliikettä ojentamalla ja koukistamalla nilkkaa (kuvat 3 ja 4). Laudan reuna voi koskettaa lattiaan. Jos kaipaat lisähaastetta, tee liike siten ettei laudan reuna koske lattiaan.

9 Seiso molemmilla jaloilla tasapainolaudan päällä (kuva 7). Kallista lautaa eteenpäin niin, että reuna koskettaa lattiaa. "Piirrä" laudan reunalla ympyrä siten, että laudan reuna koskettaa lattiaa (kuvat 8 ja 9). Muista vaihtaa välillä suuntaa. Haastavampi versio on tehdä sama yhdellä jalalla tai siten ettei laudan reuna koske lattiaan.

Myös perinteistä jalkakyykkyä voit tehdä tasapainolaudan päällä (kuvat 5 ja 6). Huomioi etteivät polvet taivu sisäänpäin kyykkyyn mennessä tai ylös tullessa.

Kuvassa 10 on näppärä nilkan toimintaa vahvistava liike ja samalla myös toehook-harjoitusliike. Aseta kahvakuula tai jokin muu sopiva paino varpaiden päälle ja koukista sekä ojenna nilkkaa. Säären etuosan lihaksisto saa hyvin harjoitusta.

Varusteet

Satojen eri kiipeilykenkämallien joukosta yhden valitseminen voi tuntua mahdottomalta tehtävältä. Kannattaa kuitenkin valita kiipeilykengät huolellisesti, sillä ne ovat sormenpäiden ohella ainoat, jotka pitävät kiipeilijän kivessä kiinni. 44

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

ikean kiipeilykengän valinta oli helppoa vielä 1950-1970-luvuilla. Silloin oli tarjolla vain yhtä tai korkeintaan kahta eri kenkää. Ranskalainen Pierre Allain kehitti 50-luvulla ensimmäisten joukossa kiipeilyyn tarkoitetun kengän, jossa pohja ja kengän ulkoreuna olivat kovaa kumia. ”PA” -kengät olivat 50-luvun loppupuolella yleistyneet kiipeilijöiden käyttöön jo maailmanlaajuisesti. Seuraava innovaatio tuli Allainin maanmieheltä Eduard Bourdineaulta, joka keksi käyttää pehmeämpää kumia omassa ”EB” -kengässään. Pehmeä kumi lisäsi pitoa ja edesauttoi vaikeampien reittien kiipeämisessä. EB:t saavuttivat suosionsa huipun 60-ja 70-luvulla kunnes Boreal lanseerasi vuonna 1982 ensimmäisen ”sticky rubber” -kengän, joka kantoi nimeä ”Fire”. Uudet innovaatiot kopioidaan nopeasti ja pian alkoikin ilmaantua jos jonkinlaista kiipeilykengän valmistajaa. Nykyään kiipeilykenkien valmistajia on jo useampi kymmenen ja kullakin heistä useita eri kenkämalleja. Jokaiselle löytyy varmasti omaan jalkaan sopiva tossu kunhan jaksaa vain sovittaa riittävän monta eri kenkäparia. Oman kengän valinta voi tuntua hankalalta, mutta helpottuu merkittävästi, kun miettii vastaukset kolmeen kysymykseen: Kuinka kokenut olen kiipeilijänä? Mitä kiipeilyn alalajia haluan harrastaa? Kuinka kauan kerrallaan haluan pitää kenkiä jalassa?

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Kiipeilykenkätyypit Kiipeilykengät voi jakaa käytännössä kolmeen eri ryhmään: suora, asymmetrinen ja voimakkaasti alaspäin taivutettu lesti. Ryhmän määrittää hyvin pitkälle pohjan muotoilu ja se, kuinka kippurassa varpaat ovat kengän sisällä.

taivutettu pohja auttaa kenkää pitämään muotonsa paremmin ja helpottaa pienillä listoilla seisomista. Myös negatiivista seinää kiivetään näillä mukavammin verrattuna suoralestiseen kenkään.

Voimakkaasti alaspäin taivutettu Suoralestisessä kengässä jalka on - yllättävää kyllä - suorassa. Jalan asento on suhteellisen rento eikä juuri lainkaan epämukava. Suoralestisissä kengissä on usein hieman paksumpi pohja, joka tukee jalkaa paremmin ja tekee käytöstä mukavampaa. Ne ovatkin suunnattu pitkäkestoiseen kiipeilyyn, jossa kenkää pidetään jalassa useamman tunnin ajan yhtäjaksoisesti. Näiden kenkien etuna on mukavuus sekä monipuolisuus. Jos haluaa kiivetä vähän kaikkea, suoralestiset kengät ovat hyvä valinta.

lesti on kengistä aggressiivisin. Ja myös epämukavin. Aloittelijan ei ehkä kannata valita aggressiivista kenkää ensimmäiseksi tossukseen. Tämä kenkä on käytännössä asymmetrinen lestiltään, mutta vielä voimakkaammin alaspäin taivutettu. Näissä kengissä varpaat ovat kippurassa kengän kärjessä. Se tuottaa suurimman mahdollisen voiman pienille jalkaotteille. Jalan ja varpaiden asento on suunniteltu siten, että esimerkiksi katossa kiivetessä niillä voi ikään kuin tarrata kiinni jalkaotteista. Nämä kengät ovat kotonaan negatiivisilla reiteillä, niin ulkona kuin sisälläkin kiivetessä. Aggressiivisilla kengillä kiivetään usein lyhytkestoisesti ja niitä venkslataan sessiossa useita kertoja pois jalasta ja takaisin.

Oikea koko? Hieman alaspäin taivutetussa eli

asymmetrisessä kengässä varpaat ja eritoten isovarvas työntyvät voimakkaammin kohti kengän kärkeä. Nämä ovatkin tarkoitettu hieman lyhytkestoisempaan kiipeilyyn pienen epämukavuuden takia. Asymmetriset kengät soveltuvat parhaiten suoralle tai aavistuksen negatiiviselle seinälle. Hieman alaspäin

Kengän koko on hyvin pitkälle mukavuuskysymys. Nykytrendi tuntuu olevan, että mitä kovempaa haluat kiivetä, sitä pienempi on kengän oltava. Tottahan se kyllä on, että pienempi kenkä pysyy pienemmillä otteilla hieman paremmin. Napakassa kengässä ei ole ollenkaan tyhjää tilaa, joka muljauttaisi kengän kumin pois otteelta.

Liian pieni Kiipeilykenkä ei kuitenkaan saa olla liian pieni. Jos jaloissa tuntuu kipua heti kun saa tapeltua kengät jalkaan, tekeekö niillä mieli lähteä kiipeämään? Liian pienet tossut luultavasti saavat kiipeilijän välttelemään juuri niitä kaikkein pienimpiä jalkaotteita, johon kengät on alun perin suunniteltu. Mieluummin kannattaa ottaa puoli numeroa isompi koko, jolla kiipeily on nautittavampaa. Myös liian tiukkojen kenkien terveydellisistä vaikutuksista on paljon kirjoiteltu. (Yksi loistava artikkeli aiheesta löytyy löytyy BMC: sivuilta osoitteesta https://www.thebmc.co.uk/climbing-shoes-is-pain-insane.) Ellet kiipeä ammatiksesi, tuskin minkään reitin toppaaminen jää kiinni siitä, oliko kengän koko puoli numeroa mukavamman suuntaan. Kun etsii syitä siihen, miksei jokin reitti mennytkään, mielestäni kannattaa kääntää katseensa ensin muihin asioihin kuin kengän kokoon.

Liian suuri Liian isot ja mukavat kengätkään eivät ole hyvä asia. Hyvää jalkatekniikkaa on hankala oppia huonoilla tai huonosti istuvilla kengillä. Pa-

himmassa tapauksessa oppii huonoja tapoja ja jalkatekniikka kärsii tossujen lipsuessa ja muljahdellessa pois jalkaotteilta. Liian iso koko saattaa olla myös epämukava koska kenkä ei tue jalkaa oikein. Ensimmäistä kiipeilykenkää valitessa hyvä nyrkkisääntö on: kivulias on liian pieni, mukava on liian iso, epämukava on juuri sopiva. Koon valinta on usein kompromissi. Jos haluaa erittäin istuvan ja tiukan kantapään, se yleensä tarkoittaa pienemmän koon valintaa. Jos taas haluaa, että varpaat eivät ole ihan kippurassa ja nahistettu kärkeä kohti, kannattaa ottaa hieman mukavampi koko, vaikkakin kantapään istuvuus siitä hieman kärsii. Kokoa valitessa on hyvä pitää mielessä myös se, että kenkä lähes poikkeuksetta venyy käytössä. Valmistusmateriaalista riippuen kenkä saattaa venyä käytössä jopa numeron verran. Nahkakengät venyvät tyypillisesti enemmän, jopa numeron verran, ja synteettiset vähemmän. Se, kuinka paljon jokin tietty kenkä venyy, selviää vain kokeilemalla. Kenkä, joka tuntui aavistuksen naftilta ekassa sessiossa, voikin tuntua jo aivan eri kengältä seuraavassa.

Eri valmistaja, eri koko Eri valmistajien koot ja kengän tilavuudet eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Normaali kengän kokoni on 41-42. Silti käytän esimerkiksi Scarpalta kokoa 38,5-39. Five teniltä vastaava koko on 40-41. Jos mahdollista, kannattaa sovittaa mahdollisimman monen eri valmistajan kenkiä ja eri malleja, jotta löytää juuri itselleen sen sopivimman. Kenkää siis kannattaa aina sovittaa huolellisesti ennen ostopäätöstä. Mielellään vaikka seistä kotona tai kaupassa jalkalistan päällä, jotta saa käsityksen siitä, miltä tuntuu, kun kengälle laittaa painoa. Jos ostaa kenkänsä jostain sisäkiipeilykeskuksesta, luultavasti saat kokeilla kenkää seinällä kiipeilytilanteessa ennen ostopäätöstä. Ammattitaitoiselta henkilökunnalta kannattaa kysyä vinkkejä. Ovathan hekin kiipeilijöitä ja luultavasti heillä on kokemusta juuri sovittamastasi kengästä.

Vaikuttaako kokemus? Myös sillä on merkitystä, mikä on taitotasosi kiipeilijänä. Ensimmäisiä kenkiä hankkiessa kannattaa lähes poikkeuksetta ostaa suoralestiset kengät. Kokematon kiipeili-

jän alku ei välttämättä tiedä haluaako kiivetä esimerkiksi boulderia vai sporttia, ulkona vai sisällä. Suoralestiset kengät ovat monipuoliset ja sopivat vähintäänkin tyydyttävästi kaikkiin kiipeilylajeihin. Myös hinta on usein hieman aloittelijaystävällisempi. Uuden harrastajan ei kannata ostaa niitä kaikkein kalleimpia kenkiä, sillä ensimmäiset kengät yleensä kuitenkin suditaan loppuun melko nopeasti. Jalkatekniikan kehittyessä voi sitten kääntää katseensa arvokkaampien kenkien suuntaan. Kiipeilijän jalkapohjien voiman ja tekniikan karttuessa voi siirtyä suoralestisestä ja paksupohjaisemmasta kengästä aggressiivisempiin, ohutpohjaisempiin kenkiin. Niissä jalka tekee enemmän työtä kuin kenkä. Ohuemman pohjan ehdoton etu on se, että jalka tuntee otteet paremmin. Opit myös laittamaan otteille juuri sopivasti painetta ilman, että jalka lipsuu; toisin sanoen parempaa jalkatekniikkaa. Kokemuksen karttuessa kengän valinta helpottuu, kun tietää tarkemmin mitä kengältään haluaa.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Eri kengillä eri vahvuudet Muistan jonkun joskus sanoneen, että kiipeilijällä pitäisi olla kenkiä kuin golfaajalla mailoja. Eri tilanteisiin sopivat erilaiset kengät. Onpahan välillä nähty kiipeilijän käyttävän eripari kenkiäkin jollain reitillä. Jos se auttaa lähettämään jonkin reitin, niin mikä ettei. Varsinkin jos harrastaa useampaa eri alalajia, on useamman eri kenkäparin omistaminen hyvin perusteltua. Sanoisin kuitenkin, että kahdella parilla kenkiä pärjää jo mukavasti. Itselläni on luottokengät ja toiset varalla. Ykköskengät siirtyvät sitten ikääntyessään (ja löystyessään) varakengiksi, kun uudet päheämmät kengät löytävät tiensä kiipeilykassiini. Suosittu tapa on myös kiivetä ulkona ja sisällä eri kengillä: sisällä pehmeämmät ja mukavammat joita jaksaa pitää jalassa koko treenisession, ulkona hieman aggressiivisemmat ja tarkemmat niille pienille jalkaotteille.

Makukysymyksiä Minusta on mukava vaihdella kenkiä, joilla kiipeän. Kokeilen usein eri merkkejä ja malleja. Voihan olla, että

jalkatekniikkakin kehittyy, kun jokaisella kengällä pitää astua hieman eri tavalla. Huomaan myös alitajuisesti kiinnittäväni kiivetessä enemmän huomiota jalkoihin ja jalkatekniikkaan, kun uudet kengät jalassa tuntuvat hieman vieraalta ja muistuttavat olemassaolostaan. Tai näin ainakin perustelen itselleni (ja vaimolleni) uusien kenkien ostamista. ■ Kirjoittaja on harrastanut kiipeilyä useita vuosia ja omistanut kiipeilykenkiä noin kymmenen paria, kaikki eri mallia. Täydellisen oman kengän etsintä jatkuu yhä. Uusien kenkien kokeilemisen lisäksi pidän blogia osoitteessa http://kiipeilypaivakirja.wordpress.com/ Lähteet: climbing.com, http:// en.wikipedia.org/wiki/Climbing_ shoe, http://www.outdoorgearlab. com/Climbing-Shoe-Reviews/buying-advice https://www.thebmc.co.uk/ http://www.madrockclimbing.com/ support/ http://www.ems.com/shop/index. jsp?categoryId=3942304

HIRUNDOS

Photo Photo © © www.kalice.fr www.kalice.fr

Keveyden ja suorituskyvyn saumatonta yhteistyötä.

Hirundos-valjaat ovat ihanteelliset vaativaan sporttikiipeilyyn. Fuseframe-teknologian ansiosta rakenne on poikkeuksellisen kevyt ja mukava.

Maahantuonti ja lisätiedot: Vandernet Oy | vandernet.com | vandernet@vandernet.com | 020 7418 330

Galleria

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Liljendal Kuvaaja | Iiro Immonen

Kalliokiipeilyä kasvaa Nepalissa Laji ja kehittyy Nepali tunnetaan alan harrastajien piirissä loistavista vuorikiipeily ja trekkaus mahdollisuuksista. Harvemmille mieleen tulee kuitenkaan maan huikeat mahdollisuudet myös kalliokiipeilyssä. Teksti | Saara Nokelainen Kuvat | Jaana Hynninen, Saara Nokelainen ja Bikash Gurung

ämä ei ole erityisen tyylikästä kiipeilyä, mietin, ja työnnän takamustani lujemmin kiinni kallioon. Olen kahden seinämän välissä noin kahdeksan metrin korkeudessa. Jos kalkkikivisten seinien välissä olisi vielä etuseinä, tämä olisi pystysuora tunneli kuin piippu, enkä ahtaanpaikankammoisena todellakaan olisi täällä. Nyt väli on juuri sopiva kääntyillä ja hivuttaa ylöspäin, harrastaa niin sanotusti piippukiipeilyä. Käännän oikeaa polveani ja lantiota sisäänpäin ja kurotan vasemmalla kädelläni vielä ylemmäs sopivaan kivion-

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Kakani

Shivapuri

Nagarjuno

Nagargot Kathmandu

Pokhara

Nepal

Mustang Jomsom

Hattiban

Lamosangu

Manaslu Gorgha Pokhara Bimalnagar Khumjung Phortse Kathmandu

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

kaloon. Puolentoista metrin päästä pääni osuu kevyesti kalliorailon kattoon, ja päätän tämän matkan riittäneen minulle. Viimeinen ponnistus kallion laelle olisi negatiivista seinää, johon minulla ei päivän lopuksi vaan ole enää voimia. Laskeudun tyytyväisenä alas Nagarjunin luonnonpuistoon Kathmandun laidalla.” Nepal on maailmankuulu vaellus- ja vuorikiipeilykohde, mutta kalliokiipeilymaana vielä tuntematon. Kalliota toki Himalajalla riittää, ja osana vuorikiipeilyä on kalliokiipeilyä harrastettu vuosikymmeniä. Silti erillisenä harrasteena kiipeilyyn on alettu panostaa vasta vuosituhannen vaihteen tienoilta. Sopivia kallioita on raivattu kiipeilykäyttöön ja myös vuokrattu yksityismailta. Nyt Nepalissa on tusinan verran julkisia kiipeilykohteita ja kiipeilystä yritetään rakentaa uutta matkailuvalttia. Nuorista nepalilaisista koostetaan kiipeilyjoukkuetta, ja heille raivataan yhä vaikeampia reittejä kiivettäväksi. Helmikuussa avataan kanadalaisella tuella uusia reittejä Bimalnagariin. Tällä hetkellä maan vaikein ulkoreitti on tasoa 7b+. Suurin osa Nepalin kalliokiipeilystä on sporttireittejä. Enemmistö reiteistä on noin 30-metrisiä, pisimmät 100 metrin tienoilla. Boulderointi on vähäisempää, vaikka siihenkin olisi paljon sopivia maastoja. Trädikiipeilyä on niukasti. Kathmandusta löytyy myös useita kiipeilyhalleja sekä Pokharan vuorikiipeilymuseosta kiipeilyseinä. Kiipeily on Nepalissa vahvasti myös naisten laji. Kathmandun kiipeilyhallilla näkyy mukavasti nuoria naisia kiipeilemässä. Pokharassa kiipeilyseinää ylläpitää vaellusyhtiö Three Sisters, jonka kaikki kiipeilyoppaat ovat naisia. Yrityksen tarkoituksena onkin nimenomaan voimaannuttaa naisia vaellus- ja kiipeilyoppaina. ►

Three Sisters Rock Pokhara Three Sisters Adventure Trekking ylläpitää Pokha-

ran kaupungissa kiipeilyseinää, josta avautuu huimat maisemat kaupungin keskellä olevan järven ylle. Alueelle pääsee noin puolen tunnin reippaalla patikoinnilla. Reittejä on 18 välillä 4c-6b. Seinää ylläpidetään pääsymaksuilla. Itsenäisesti kiipeäville pääsymaksu on noin 5 euroa, oppaan ja kahden hengen varusteet saa noin 30 eurolla. https://empoweringwomenofnepal.wordpress. com/rockclimbing/

Hard Core Nepal Kathmandu Kathmandun ympäristön kiipeilyseinille pääse

helpoimmin Hard Core Nepalin järjestämillä kiipeilyretkillä. Puolen tunnin päässä pääkaupungista sijaitsevat Nagarjun Hill ja Shivapuri. Hieman kauempana noin tunnin ajomatkan ja puolen tunnin patikoinnin päässä sijaitsee Hattiban. Nagarjunin kalkkikiviseinissä reittejä on reilut 20 asteikolla 4a7b+. Hattibanissa reittejä on noin kymmenen asteikolla 6a-7a. Päivän kiipeilymatka Hard Core Nepalin matkassa kustantaa 70 euroa oppaineen, lounaineen ja kuljetuksineen. Nagarjuniin edellytetään opasta, muihin voi etsiytyä myös itsenäisesti. http://hardcorenepal.com/rock-climbing-nepal/

Astrek Climbing Wall Kathmandu Astrekin kiipeilykeskuksessa Thamelissa tapaavat

ja kisaavat Nepalin kiipeilyhuiput. Boulderluolan lisäksi keskuksen 15 metrin seinällä on kuusi köysipaikkaa. Astrekista löytää helposti myös seuraa ulkona kiipeilyyn. http://www.astrekclimbingwall.com/

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Wuthering heights, Castle Hill

Uusi-Seelanti, maa kaukana etelässä on paikka, jossa ulkoilmaihmisen on hyvä olla. Vaan kuinkas on kiipeilijän laita? Kannattaako reissu maapallon toiselle puolelle?

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

ma vastaukseni on kaksijakoinen – kyllä ja ei. Yksinomaan kiipeilyn takia en lähtisi Uuteen-Seelantiin. Osana laajempaa kokonaisuutta kiipeily sen sijaan toimii erittäin hyvin ja saarilta löytyykin hyvin moni-

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

muotoista ja erikoista kiivettävää. Omalla neljän viikon kierroksellamme kiipesimme sporttia sekä boulderoimme neljässä eri paikassa yhteensä seitsemänä päivänä.

Castle Hill Varmasti kuuluisin kiipeilyalue Uudessa-Seelannissa on Eteläsaarella, tunnin ajomatkan päässä Christchurchista sijaitseva Castle Hill, jonka eriskummallisten kalkki-

Quantum Field (edessä) ja Spittle Hill (takana) Wuthering Heightsin korkeuksista nähtynä.

kivimuodostelmien katselu ei jätä yhdenkään kiipeilijän sormia kuiviksi. Käännyttyämme Castle Hillin pääsektorien parkkipaikalle innostuksemme on käsinkosketeltavaa – vain parin sadan metrin päässä, lumihuippuisten vuorien syleilyssä lepää suht pienellä alueella tuhansittain 1–50 m korkeita lohkareita ja seinämiä. Quantum Fieldillä saamme saman tien heittää greiditoiveet romukoppaan, sektorille ominaiset manttelitop-

paukset täysin kitkattomalla pyöreällä slouppipinnalla näyttävät kaapin paikan eivätkä antaudu, vaikka kuinka vikisemme ja puhisemme. Muistan pian Kuutti Huhtikorven maininneen, että täällä kiipeilyyn totuttelu vei häneltä viikkoja. Meillä on aikaa kolme päivää. Ensimmäisen päivän lopuksi alamme onneksi hahmottamaan linjoja ja saamme jopa kiivettyä reittejä, jotka tuovat oikeita onnistumisen fiiliksiä.

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Spittle Hill, Castle Hill

Spittle Hill ja Wuthering Heights Parkkipaikkaa lähimmältä sektorilta, Spittle Hillilta, löytyy vähemmän epätoivoa kylväviä manttelitoppauksia, mutta parkkipaikan läheisyys on tehnyt tehtävänsä. Klassikkoreitit ovat lasittuneet todella pahasti, osa ihan piloille asti. Pääalueen kaukaisin sektori, puolen tunnin ylämäkireippailun takana oleva Wuthering Heights tarjoaa meille Castle Hillin parasta antia. Reittejä on hieman vähemmän ja ne ovat hajautuneet laajemmalle alueelle, mutta ovat edelleen priimakunnossa ja tyyliltään tutumpaa kiipeilyä. Kuulopuheiden mukaan Castle Hillin kruununjalokivi on Flock Hill - hieman pidemmän lähestymisen johdosta reitit ovat edelleen hyvässä kunnossa, mutta ovat moninaisuudeltaan sekä määrältään Quantum Fieldin tasoa. Valitettavasti sektori on joulukuussa suljettu lampaiden poikimisen johdosta, joten emme päässeet siihen tutustumaan.

Uima-allas- ja dws-osasto, Paynes Ford

Kävelymatkan päässä 250 reittiä Eteläsaaren pohjoisosassa sijaitsee edelleen vahvan kehityksen alla olevat Payne's Fordin ja Poharan sporttikalliot, joiden sydämessä sykkii kiipeilijöiden isännöimä ja kansoittama, hipahtava Hangdog Camp leirintäalue. Leirintäalueelta on vain muutaman minuutin kävelymatka Payne's Fordin neljälletoista sektorille. Otteikkaan näköistä, slouppaavaksi paljastu-

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

vaa, kalkkikiveä löytyy yli 250 reitin verran. Pääasiassa reitit ovat alle 7a-tasoa, mutta muutamia vaikeampiakin pätkiä löytyy joukosta. Poharan rantakalliot ovat 10 minuutin ajon päässä, mutta näitä joudumme ihailemaan vain valokuvien kautta. Erikoisuutena leirintäalueen välittömästä läheisyydestä, joen rannasta, löytyy upeita uimapaikkoja ja hieno kattopätkä dws:n kokeilemiseen.

Pääsektori, Froggat edge, Wharepapa South

Wharepapa South Yksi kehittyneimmistä kiipeilyalueista Uudessa-Seelannissa on Pohjoissaarella sijaitseva uskomattomia lausuntaongelmia tuottava Wharepapa South. Kylän ainoa liike on alueen kiipeilypioneeri Bryce Martinin kiipeilykauppa Bryce's, josta alueen kaikki kalliot on saavutettavissa 5-30 minuutin ajolla. Tiskin takaa löytyy kaikki tarvittava, hyvää kahvia, reittivinkkejä, vuokravarusteita sekä avulias ja mukava herrasmies. Bryce's on alueella vieraileville erinomainen tukikohta, sillä miehen takapihalta löytyy kaiken lisäksi lähes ilmainen leirintäalue. Kiipeämme kaksi päivää Froggat's Edgellä, joka antaa hyvän kuvan alueen kiipeilystä sekä sieltä löytyy alueen

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

pidetyimmät reitit. Muilta crageilta löytyy lähinnä paljon lisää samaa.

Two thumbs up! Wharepapa Southin alueiden kivenlaatu on tuliperäistä ignimbriittiä, johon kaasukuplat ovat luoneet erityisen suuren määrän kaiken kokoisia poketteja. Froggat's Edgellä pokettien reunat ovat pääosin mukavasti kuluneita, ja erittäin miellyttäviä sormille. Kitkasta ei tarvitse juurikaan huolehtia, sillä hyviä jalkaotteita löytyy enemmän kun olisi pakko. Reitit ovat erittäin laadukkaita, auton saa parkkiin aivan kallioiden kupeeseen ja vettäkin saa hanasta pellon reunasta. Two thumbs up!

Brontosaurus Theory (24), Animal Biscuit Valley, Froggatt Edge, Wharepapa South

Airstrip bouldersin muotoja

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Luolia ja lampaita Vietettyämme aamupäivän Waitomon luolissa, suuntaamme vielä iltapäiväksi lähellä sijaitsevalle boulderalueelle, joka tunnetaan Waitomo bouldersina sekä Airstrip bouldersina. Alueen laineikkaat ja erittäin hyvän kitkan omaavat kalkkikiviboulderit sijaitsevat yksityisellä maatilalla ja vierailijan tuleekin ilmoittautua omistajille puhelimitse. Olemme lampaiden lisäksi ainoat paikallaolijat ja kiipeily jääkin pädien puuttuessa lähinnä alueen kiertokävelyksi ja helpoimpien reittien lähettämiseksi. Paremmalla ajalla täälläkin olisi viettänyt mielellään hieman enemmän aikaa, mutta tie kutsuu ja me vastaamme. ■

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Hakkuhuukkailu Teksti | Teija Laukka

Hakkuhuukkailun eli drytoolingin epäviralliset SM-kisat järjestettiin JP Vuolijoen isännöimänä Helsingin olympiastadionin pohjoiskaarteessa jo kolmatta kertaa.

akkuhuukkailukisa lähti liikkeelle siitä kun JP ja Jose halusivat järjestää tapahtuman, johon he voivat kutsua kiipeilykaverinsa ympäri Suomea stadikalle kiipeilemään. Vaikka kyseessä on kilpailu, tapahtuma on haluttu pitää

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

hyvin lämminhenkisenä alusta saakka. Osallistujaluetteloja ei olla haluttu retostella netissä etukäteen, jotta jokainen voi hyvillä fiiliksillä lähteä kisaan. Pitkämatkalaisille on järjestetty siskonpeti, ja tapahtumassa on laitettu talkoovoimin kisaajille ruokaa, jotta kauempaakin tuleville Helsingin keikka ei käy liian kalliiksi. Jälkipelit on pelattu joka kerta Poliisien kesäkodilla saunaillan merkeissä, ja kisaajille on tilattu myös iltaruoka saunalle. Kiitos yhteistyökumppaneiden, osallistumismaksu kisaajille on pysynyt pienenä. Parina eka vuonna kisan pääpalkinnoksi lahjoitettiin 500 euron kiipeilystipendi, ja lisäksi paljon erilai-

Hakkuhuukkailu 2014 top 3: 1. Pauli Salminen 2. Konstantin Zazdravnykh 3. Maria Kuznetsova Muut finalistit ( aakkosjärjestyksessä): Ape Kaikkonen, Enni Bertling, Matthew Watkins, Tapsa Alhonsuo

sia tuotepalkintoja. Viime kisan pääpalkinto oli 500 euron varustelahjakortti, ja erilaisia tuotepalkintoja oli niin paljon, että eiköhän lähes jokaiselle kisaajalle riittänyt jotakin, ja yleisö sai myös osan palkinnoista. Hakkuhuukkailun finaali on ollut erittäin jännittävä ja katsojaystävällinen joka kerta. Lauantaina 13.12.2014 olympiastadionille oli kokoontunut noin 40 kisaajaa hakkuhuukkailun karsintoihin. Tunnelma oli lämminhenkinen koko pitkän päivän. Lisämausteen tunnelmaan toivat ulkomaalaiset urheilijat, ja etenkin Venäläisistä odotettavissa oli erittäin kovia kisaajia. Vieraanvaraiset Venäläiset toivat myös kisapalkintoja tullessaan. Finaalia seuratessa ei ollut vaikea ymmärtää miksi jääkiipeilyn maailman cupin kisat ovat suosittuja yleisölajeja. Hakkujen kanssa seinällä touhutessa kiipeilijät keksivät ja kokeilevat mitä erinäisempiä ratkaisuja ylöspäin menoon. Vain yksi finalisti oivalsi millä tekniikalla reitintekijä oli kruksikohdasta päässyt. Harmittavasti Paulin hyvä yritys ei ihan onnistunut, vaan hän huukkasi yrkässä otteen yli. Venäläiskaksikon yritykset olivat myös vakuuttavia vaikka eivät ihan riittäneet. Reitintekijä itse oli joutunut jumppaamaan ja hakemaan hakkuja seinältä finaalin aikana jo useamman kerran, joten hänkään ei kruksikohtaa päässyt kisailtana. Sen sijaan kisojen jälkeisenä päivänä JP:n kruksisuoritus kuvattiinkin. JP Vuolijoki oikean kätensä Pasi Jaatisen kanssa olivat viime kisojen aikaansaavat voimat. Ilman näitä kahta miestä ei tätä erityistä tapahtumaa olisi ollut. Hatunnosto hienosta työstä näille miehille! Miesten lisäksi tukijoukoissa oli iso määrä apureita mahdollistamassa kisoja. Unohtamatta yhteistyökumppanien panosta. ■

Lapset ja perheet seinäkiipeilemässä Extremeä täällä, arkea Euroopassa Tämä artikkeli kuuluisi oikeastaan johonkin toiseen lehteen, koska Rock Sport Magazinen tyypillinen lukijakunta tietää jo, että kiipeily on oikein hyvä ja sopiva perheharrastus. Teeppä siis meille kaikille palvelus ja jätä tämä lehti työpaikkasi kahvipöydälle, auki tältä aukeamalta.

ulussa avattiin uusi kiipeilykeskus reilu vuosi sitten. Paikallislehti uutisoi tapahtunutta julkaisemalla jutun extreme-lajien rantautumisesta Suomeen. Luin uutisen Saksassa, jossa harrastin kiipeilyä perheiden keskellä, päätäni puistellen. Toki Keski-Euroopan maissa, Alppien keskellä tai niiden läheisyydessä, kiipeilyperinteet ulottuvat historiassa hyvin paljon kauemmas, mutta siinä missä perinteet voivat viedä uutuudenviehätyksen mennessään, extremelajin leimaa ne eivät voi poistaa. Sittemmin olen seurannut yhä nuorempia ja kokemattomampia kiipeilijöitä Itävallassa Zillertalin kiipeilykeskuksella, jonka asiakkaista iso osa tulee viereiseltä Aufenfeldin leirintäalueelta. “Lomailevat perheet kokeilemassa seinäkiipeilyä” on vieläkin kauempana extremestä kuin minkä olin aiemmin kokenut Saksassa.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

On siis tullut aika poistaa extremen stigma seinäkiipeilyharrastuksen yhteydestä. Aloittelijalle kiipeily yläköydessä ei ole erityisen vaikeaa tai vastuullista; varmistaminen sen sijaan on, ja vanhemmat hoitavatkin usein tämän puolen. “Meillä käy kursseilla vanhempia, jotka eivät edes aio kiivetä itse vaan sen sijaan opettelevat varmistamaan ja harrastamaan siten lastensa kanssa”, sanoo Zillertalin kiipeilykeskuksen vetäjä Lukas Fiegl. Ikärajoista asiakkaiden kanssa keskustellessamme puhe kääntyy usein siihen, että jokaisella kokeilutunnille osallistuvalla tulee olla riittävästi kärsivällisyyttä kuunnella ohjeita ja noudattaa niitä. Useimmiten lapset kuuntelevat ohjaajaa hyvinkin rauhallisesti, ja vanhempiensa seurassa kiipeävät jopa alle kouluikäiset pärjäävät kiipeilyn parissa erittäin hienosti.

Normaalia kerhotoimintaa Zillertalissa kokoontuu paikallisten lasten kiipeilyryhmä kaksi kertaa

viikossa. Kerhoiltoina lapset leikkivät leikkejä, pelaavat pelejä ja välillä kiipeilevätkin yhdessä. Suurin anti näyttää olevan yleinen hauskanpito, johon kiipeilyhalli tarjoaa puitteet. Fyysisen ja motorisen kehityksen lisäksi lapset oppivat luottamaan varmistajiinsa ja kiipeilyssä käytettäviin varusteisiin jo nuorella iällä. Ero harrastuksen aikuisella iällä aloittaneisiin on myöhemmin melkoinen, kun jo junnuina aloittaneet eivät koe minkäänlaista korkeanpaikankammoa. Kiipeilykeskuksellamme vietetään usein myös lasten syntymäpäiväjuhlia. Tämäkin on luultavasti pidemmän päälle turvallisempaa ja terveellisempää kuin visiitti hampurilaisravintolaan. Iloa ja riemua liikunnallisessa ympäristössä – mikä sopisikaan paremmin varhaiseen kasvuikään? Paikallislehden jutun olisikin pitänyt kertoa extremen sijaan uusien lajien rantautumisesta – ja toivottaa nämä uutuudet ennakkoluulottomasti tervetulleiksi! ■

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Condoririn kiehtova huippu ja Charjiota-järven leiri. Kuva: Kalle Viira

Bolivia. Kiipeilyä, maisemia, punkkua, fiilistä. Menkää ja kiivetkää. Teksti | Kalle Viira Kuvat | Mandala Travel

Huyana Potosi

uorikiipeily ei lähtökohtaisesti ole helppoa, tai turvallista. Laji perustuu henkisesti ja fyysisesti raskaisiin suorituksiin, selviytymiseen ja riskien hallintaan haastavissa olosuhteissa. Suorituksen onnistuminen riippuu lähtötasosta, palveluiden hyväksikäyttämisestä ja asetetuista tavoitteista. "The best climber in the world is the one having the most fun!” (Alex Lowe) Kyseisessä sitaatissa mainitun hauskuuden löytämisestä ja ymmärtämisestä on kiipeilyssä mielestäni kysymys, kaikissa tilanteissa. Uuden reitin kiipeäminen yksin talvella tai perusreitin nouseminen opastetussa ryhmässä edustavat kahta eri lajia, toisistaan poikkeaa

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

lähestymistä ja ihmistyyppiä. Alex Lowen viisaiden sanojen lisäksi olen usein käyttänyt vuorikiipeilyyn liittyen ystäväni Eddyn määritelmää työnteosta: ”Sometimes more shit, sometimes less shit, usually always little bit shit.”

La Pazin vieressä Huyana Potosi (6088m) sijaitsee vain 25:n kilometrin päässä Bolivian pääkaupungista La Pazista ja se näkyy selkeästi yli 4000:n metrin korkeudessa Altiplanon ylängöllä sijaitsevalle lentokentälle. Laaksossa sijaitsevasta suurkaupungistakin massiivi näkyy hyvin, mikäli uljas ja tiuhaan asuttu laakso aukeaa oikeaan suuntaan. Vuoren juurelta löytyy majataloja, joiden pihaan pääsee autolla. Ylempiin vuoristomajoihin on muutaman tunnin nousu. Opaspalvelut, kuljetukset ja majoitukset täysihoi-

Matka majatalolta alkaa. Kuva: Kalle Viira

Potosí Potosin kaupunki mainitaan monissa yhteyksissä maailman korkeimmalla sijaitsevaksi kaupungiksi. Lähes 4000 metrin korkeudessa sijaitsevat hopeakaivokset operoivat edelleen dynamiitin ja hakkujen voimalla, aklimatisointireissuksi sopivan alueen vetonaula on vierailu mainareiden luokse, nauttimaan suojeluspaholaisten patsailla naukku ”Bolivian henkeä”, paikallista pirtua. Kaupunki sijaitsee kuitenkin kaukana samaa nimeä kantavasta vuoresta.

dolla ovat edullisia. Vaikka Bolivia on mantereen köyhimpiä valtioita, on kiipeilyllä pitkät perinteet ja toiminta sen mukaista. Cordillera Realin vuorijono levittäytyy 125:n kilometrin matkalle pitkin Bolivian karun kaunista ylänköerämaata. Paikallinen kulttuuri hakee autenttisuudessaan vertoja Himalajan syrjäisimmiltä seuduilta ja maisema tarjoaa runsaasti silmänruokaa. ”Kuninkaallisen vyöhykkeen” huipuista korkein on 6438 metrinen Illimani, kiehtovin mahdollisesti 5648 metriä korkea Condoriri, 5421 metriä korkealla Chacaltayalla sijaitsee maailman korkein hiihtokeskus. Hissit

tosin sulkeutuivat vuosia sitten lumien kadotessa. Myös Huyana Potosin reitti on muuttunut jäätiköiden sulamisen myötä, monissa kuvissa näkyvät jääseipäät ovat saaneet reitilleen jyrkän kiviseinämän, perusreitin siirtyessä kapealle harjanteelle.

Paljon tarjontaa Bolivia on kokonaisvaltainen elämys, joka kiipeilijälle kruunataan Cordillera Realin huipuilla. Innokas selviytyy sisulla Potosin koettelemuksista, kokeneempi ottaa sen ensiaskeleeksi ja suuntaa yläleirien ja nousun tarjoamilla pohjilla vielä muille huipuille. Päivän vaelluksel-

Vaellusta Cordillera Realin maisemissa, taustalla Huyana Potosi. Kuva: Kalle Viira

la pääsee upeaan perusleiriin, josta voi nousta teknisemmät Pequeno Alpamayon (5425m) ja Condoririn. Juurella sijaitsevaan järveen on istutettu taimenia, joita kokit paistavat leirimuonaksi. Korkeampia ja kokonaisuudessaan haastavampia, silti kohtuullisesti saavutettavia huippuja Cordillera Relilla ovat mm. Illimani ja Ilmapu (6368m), joille järjestetään kattavasti opastettuja nousuja. Peräti 6542:een metriin nouseva, maan korkein vuori Sajama, sijaitsee kauempana Oruron piirikunnassa.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Helppo kuusitonninen. vai onko sittenkään? Maailmassa on lukuisia vuoristoja, lukemattomia vuoria, ja kiipeilyyhteisöllä on luonnollinen tarve luokitella niitä: antaa vaikeusasteita ja kertoa tarinoita. Huyana Potosi määritellään usein maailman helpoiten lähestyttäväksi ja sen huippu yhdeksi helpoimmin saavutettavista yli 6000 metriä korkeista vuorista. Helppokin vuori voi kätkeä synkän historian. Perusreitin nousivat vuonna 1919 ensimmäisenä saksalaiset Rudolf Dienst ja Adolf Schultse. Aikaisemman, vuonna 1877 yrittäneen saksalaisen retkikunnan yritys johti katastrofaalisiin tuloksiin, kaikkien kuuden jäsenen menehdyttyä vuoren rinteillä.

Tyttรถ alpakkansa kanssa Isla del Solin polulla. Kuva: Kalle Viira

Nousu huippuharjanteelle. Kuva: Pancho

Oruron tunnetaan todella vahvasta alkuperäisväestöstä ja sinne asti kulkiessa ei kannata jättää väliin Atacaman maailman suurinta suola-aavikkoa. Potosi on kaunis ja kiehtova vuori upealla alueelle, sitä ympäröi mielenkiintoinen kulttuuri. Aklimatisoituminen onnistuu käytännössä pääkaupungin kaduilla, josta huipulle voi puskea kahden päivän ohjelmalla. Parempi tapa valmistautumiseen on nauttia vaelluksista vuoriston maisemissa, rentoutua Titicaca-järven rannalla ja suunnata sitten kohti huippua. Tänne asti jos päätyy, kannattaa ohjelmaan varata reilusti aikaa ja sisältöä.

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

”Pieniä vaikeuksia” Vuoren reitti saa UIAA asteikolla vaikeusasteen PD, joka viittaa ”pieniin vaikeuksiin”. Matkalla on vaihtelevaa jäätikköä ja joitakin mahdollisesti teknisiä kiipeily osuuksia. Suurta draamaa se ei tarjoa, kova tuuli ja vaihtelevat lumiolosuhteet sekä kausittain muuttuvat reitit ovat vuorikiipeilyn perusominaisuuksia. Helppo yli 6000 metriä korkea vuori tarkoittaa käytännössä sitä, että profiilin tuominen merenpinnan tasolle ei tekisi siitä kiipeilyllisesti houkuttelevaa. Yli 6000 metrin korkeudessa toiminta on helppoa valikoidulle joukolle asiasta kokemusta omaavia kiipeilijöitä. Petty-

mys voi olla suuri, jos vuorista helpoin ei antaudukaan; kukaan ei halua epäonnistua helpoimmalla reitillä. Varusteiden, tiedonkulun ja harrastajamäärien lomassa on suhtautumisemme vuorikiipeilyyn kuitenkin muuttunut ensinousun ajoista, aikoinaan kuusi kiipeilijää ei menettänyt henkeään ”maailman helpoimmalla kuusitonnisella”.

Kohti huippua Paikallisen kiipeilyoperaattorimme johtaja Marco on itse paikalla kun varusteemme ja kiipeilyoppaamme saapuvat La Pazista Potosin refugiolle. Marco sujauttaa käteeni kaksi pulloa bolivialaista punaviiniä: neljän päivän vaelluksen jäl-

Potosin pohjoisseinä vaellukselta nähtynä. Kuva: Kalle Viira

keen majatalon takkatuli, suihku ja sänky palauttavat mukavasti. Punaviinikin maistuu, matka yläleiriin aloitetaan seuraavana päivänä vasta lounaan jälkeen. Bolivialaiset viinit ovat erinomaisia, vaikka niitä ei juuri viedäkään maan rajojen ulkopuolelle. Luonteikkaat ja rotevat viinit erottuvat edukseen naapurimaan Chilen jättimaisen tuotannon rinnalla ja jättävät oman tarinan kerrottavaksi. PD-tason reitillä matka taittuu kohtuullista kivikkoa, laakeita lumikenttiä ja satunnaisia hieman jyrkempiä lumirinteitä pitkin, kävellen. Jäätikköä halkoo yleensä jonkin verran tallattu reitti, paikallinen opas johdattelee köysistöä kätevästi. Juuri ennen huippua kuljetaan paikoin ilmavaa harjannetta, mikä antaa kiipeilyn tuntua. Ylemmiltä refugioilta matkaa huipulle kertyy 5-7 tuntia. Matkalla yläleiriin törmäämme päiväretkellä olevaan bolivialais-

perheeseen, suomalainen hämmentyy tuntemattomien spontaaneista halauksista ja onnen toivotuksista. Lapset on tuotu retkeilemään 4500 metrin korkeuteen ihastelemaan jäätikön moreeneja ja imemään keuhkoihinsa ohutta vuoristoilmaa. Bolivialaisille yli 4000 metriä on arkipäivää, pääkaupunki sijaitsee 3600:n metrin korkeudessa. Vaatimattomat, hilseilleet kyltit ja kivisen suojan turvassa puistomaksun lunastava rouva kertovat että olemme kansallispuiston alueella.

Huipulla tuulee Yläleirissä tuuli vinguttaa lämpimän peltimökin rakenteita, suurempi yleinen refugio jää parisataa metriä alemmaksi. Aamullakin tuuli on voimakas ja ainoa ryhmämme ulkopuolinen majoittuja jää petiin. Hän onkin noussut Potosin jo useaan kertaan ja on nytkin vain ottamassa ohutta ilmaa

seuraavaa huippua varten. Yön kylmyys, kova tuuli ja pimeyden tuoma jännitys kääntää nousijoita. Auringon sarastaessa horisontista maisema aukeaa ja jännitys raukeaa, kokonaisuudessaan tätä ihmettä todistaa vain kourallinen kiipeilijöitä, reilusta parista kymmenestä yöhön ilmestyneestä otsalampusta sammutetaan vuoren rinteillä vain puoli tusinaa. Maailman helpoin vuori on tehnyt tehtävänsä ja lajin peruskuvioon tottumaton aines on antautunut. Huippuharjanteelle joutuu nousemaan lumirinteen jossa voi hakustakin ottaa hieman tukea, itse harjanne on hieno. Luvassa on komea selfie, joka vakuuttaa että ollaan ihan oikeasti kiipeämässä. Reunan yli voi ihastella uljasta, yhtenäistä pohjoisseinämää. Paluumatka ei ota montaa tuntia ja puoliltapäivin minibussi kiitää jo kohti pääkaupungin katuja. Ei draamaa, ei sankaritekoja, yksi nousu

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Huippuharjanne. Kuva: Pancho

muiden joukossa. Menkää ja kiivetkää. Vuorille valmistautumiseen kirjoittaja suosittelee pitkiä kävelyretkiä pimeässä, mielellään surkeassa kelissä, sekä reipasta uhoa. Lainatakseni toista legendaa, voi parhaassa metodissa oluen korvata punaviinillä, chileläiselläkin. ”The best training was to go to the pub, drink 5 quarts of beer, and talk about climbing.” Ron Fawcett ■

Galleria

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Liljendal Kuvaaja | Iiro Immonen

Seraavassalehdess채

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

Laaja kisaraportti Boulder-liiga, Junnuopen, Sotilaskiipeily

Seraavassalehdess채

Ensi numerossa treenivinkkej채

bigwall-kiipeilyyn! 92

Rock Sport Magazine 1 | Kev채t 2015

eis r y l i iip

Geyik Bariyi

Kiipeily lasten harrastuksena

Sisäseinät Helsinki Kiipeilyareena Energiakatu 3, 001800 Helsinki puh. 045-3392552 info@kiipeilykeskus.com Boulderkeskus Pasila Tallikatu 4, 00520 Helsinki puh. 020-7870511 pasila@boulderkeskus.com Boulderkeskus Konala Ruosilantie 1, 00390 Helsinki puh. 020-7870510 konala@boulderkeskus.com Boulderkeskus Isatis Mekaanikonkatu 15A, 00880 Helsinki puh. 050 - 4417489 isatis@boulderkeskus.com Helsingin Kiipeilykeskus Erätie 3, 00730 Helsinki puh. 050 554 2218 info@kiipeilykeskus.com

Turku Turun Kiipeilypalatsi Oy Vesilinnantie 1, 20500 TURKU puh. 045 - 670 5990 (Aho) juha.aho@kiipeilypalatsi.com Bouldertehdas Ruukinkatu 4, 20540 Turku 010 2818999 myynti@bouldertehdas.fi

Hämeenlinna Hämeenlinnan kiipeilykeskus Luukkaankatu 7, Hämeenlinna Puh. 044-7298832 info@hankki.fi

Lahti Yogarocks Saksalankatu 26, 15100 Lahti Puh. 0400 308 307 lisätiedot, tapahtumat: asiakaspalvelu@yogarocks.fi

Rock Sport Magazine 1 | Kevät 2015

Tampere Tampereen Kiipeilykeskus Mäntyhaantie 2, 33800 Tampere Puh. 010-420 4422 info@tampereenkiipeilykeskus.fi

Jyväskylä Boulderpa ja Ahjokatu 14, 40320 Jyväskylä GSM 0440 114 334 tai GSM 0440 581 555

Oulu Oulun kiipeilykeskus Paakakatu 7, 90520 Oulu Puh. 045 180 1403 info@oulunkiipeilykeskus.com

Tornio Tornion Kiipeily Cave Teollisuuskatu 10 J7 Torpin Monitoimitalo

Lappeenranta BoulderSaimaa Tuomikatu 26, 53810 LAPPEENRANTA puh. 040 630 4010 info@bouldersaimaa.fi

Kuopio VOEMA - Kuopion kiipeilykeskus Kaivotie 23, 70700 KUOPIO puh. 040-522 2655 (Kiipeilykeskus) puh. 044-545 9309 (Varaukset, jne.) info@voema.net www.voema.net

Joensuu JOENSUUN KUNTOKEIDAS Linnunlahdentie 10, 80100 JOENSUU Puh. (013) 126 558 kuntokeidas@fittari.fi

Tallinna, Viro RONI MISMINISTEERIUM Tartu mnt 80 E, 10112 Tallinn, ESTONIA Puh. +372 5332208 info@ronimisministeerium.ee

Koska näistä avaimista päättyy suojaus?

Suojaus ei perustu patenttiin, vaan elektroniseen salaukseen.

Suomalaisen iLOQ Avaimen kopiointisuojaus ei perustu patentin voimassaoloaikaan, vaan vahvaan elektroniseen salaukseen, aivan kuten kulunvalvontatunnisteissa. Pääsyoikeudet ohjelmoidaan digitaalisesti salattuina avaimen mikrosiruun. www.iLOQ.com