4 minute read
Oivalluksia: kauppiaat Anni ja Topi Miettinen
from Pirkka 1–2/2023
by K-ryhmä
Tämän olen oivaltanut
Saumaton yhteistyö on kuopiolaisen K-Citymarket Kolmisopin kauppiaiden Anni ja Topi Miettisen supervoima.
TEKSTI JUHA RIIHIMÄKI KUVA MATIAS HONKAMAA
AITOUDESTA Kauppiuus oli yhteinen haaveemme. Opiskelimme molemmat Vaasan yliopistossa kauppatieteitä ja tapasimme siellä. Yhdentoista yrittäjävuoden arvokkaimpana oppina on ollut se, että aina on oltava aito oma itsensä, myös esihenkilön roolissa. Pitää rohkeasti sanoa, jos jotain ei osaa, ja kerätä ympärilleen taitava henkilökunta. Siinä on voimaa. Alkuun yritimme tehdä kaiken itse, mutta opimme pian, että vastuuta kannattaa jakaa. Se kertoo luottamuksesta. Meistä Topi kiertää aamupäivän aikana juttelemassa kaikkien työntekijöiden kanssa. Hän aistii fiiliksiä, tekee havaintoja ja jututtaa myös asiakkaita.
VIRHEISTÄ On tärkeää korostaa, että epäonnistumiset ovat sallittuja. Jos virheitä pelätään liikaa, uusia asioita ei koskaan uskalleta kokeilla. Kokeileminen ja vastuun antaminen ruokkivat onnistumisia ja auttavat ihmisiä löytämään omat vahvuutensa. Silloin voidaan tehdä tarvittavia muutoksia ja kehittyä yhdessä. Olemme molemmat avoimia ja uskomme, että näin saamme avoimuuden helpommin esiin myös muissa ihmisissä.
PARISUHTEESTA Topi: Teen lapsille aamiaisen, lähetän heidät kouluun ja aloitan työt sen jälkeen. Anni taas menee kaupalle hyvissä ajoin ennen sen aukeamista. Stressinsietokykymme on kehittynyt melkoisesti yhteisten kauppiasvuosiemme aikana. Uusi tilanne otetaan vastaan rauhallisesti ja sen jälkeen mietitään ratkaisua. Annin vahvuus on organisointikyky. Kaikki päivät ovat erilaisia, mutta Anni osaa pitää paketin kasassa. Anni: Tämä on perheyritys, ja työskentelemme rinta rinnan. Molempien vahvuudet ja sitä myötä myös ammatillinen työnjako ovat muodostuneet selkeiksi. Toisen tuntee jo aika hyvin, ja yhteispeli on vahvaa. Topin vahvuuksia ovat positiivinen asenne ja periksiantamaton luonne. Hän ei jätä mitään kesken.
KUKA? K UOPIOLAISISTA Saimme kuin Anni, 39, ja Topi, 41, saimmekin avattua täysin uudis-
Miettinen K-City- tetun kauppamme marraskuun market Kolmisopesta Kuopiosta ovat toimineet K-kauppiaina vuodesta 2011. puolivälissä aivan alkuperäisessä aikataulussa. Monet asiakkaat tulivat kiittämään meitä ponnisteluista ja tsemppaamaan Perheeseen kuuluu henkilökuntaa. Asiakasuskollisuus näkaksi alakoulu- kyy, vaikka remonttiaika olikin haastavaa. ikäistä lasta. Oma kauppa on monelle tärkeä, ja tämä on hyvin perinteikäs kauppapaikka KuoJUURI NYT piossa. Monet ihanat vakioasiakkaat ovat Uudistettuun kauppaan avattiin K-ryhmän suurimpiin kuuluva verkkokäyneet täällä kaupan avaamisesta asti. Toiveita tulee paljon, ja saamme paljon palautetta. Asiakkaat tietävät, että kuunkaupan noutopiste. telemme herkällä korvalla.
LIIKKUMISESTA Topi: Yritän liikkua mahdollisimman paljon erityisesti talvella, koska tykkään hiihtämisestä ja laskettelusta. Pojan kanssa käymme myös kalassa ja veneilemässä. Teemme paljon asioita yhdessä perheenä ja keskitymme nauttimaan arkisista asioista. Anni: Kuskaan alakouluikäisiä lapsiamme lähes joka ilta eri harrastuksiin, joten hyödynnän sen ajan käymällä välissä esimerkiksi juoksemassa. Sauna on meidän juttumme, ja se lämpiääkin monena iltana viikossa. Avantoon pääsee suoraan omasta rannasta. Se on huikeaa!
MONTA TAPAA ONNISTUA
Valtaosa tupakoijista haluaisi lopettaa. Onnistuminen on useimmiten kiinni omasta huolellisesti valmistellusta ja oikein ajoitetusta päätöksestä.
Joillekin se on läpihuutojuttu, monille muille pitkäaikaista taistelua tottumusta ja omia mielitekoja vastaan. Tupakoinnin lopettaminen ei välttämättä onnistu ensimmäisellä kerralla, useimmilta vasta 3–4 yrityksen jälkeen.1 Tärkeintä on muistaa, että lopettaminen kannattaa aina, epäonnistuneista yrityksistä huolimatta.
Pehmeä lasku vai kertarysäys?
”Ei enää ikinä”, sanovat jotkut tupakoijat ja kääntävät kertaheitolla onnistuneesti uuden lehden elämässään taakseen enää vilkuilematta. Riittävä motivaatio voi syntyä vaikkapa ensimmäisen lapsen odotuksesta tai uudesta parisuhteesta tupakoimattoman kumppanin kanssa. Ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa lopettaa. Joskus tupakoinnin asteittainen vähentäminen on ensimmäinen askel tiellä täydelliseen savuttomuuteen.
Liikkeelle selkeällä päätöksellä
Onnistunut lopettaminen tarvitsee tuekseen selkeän järkisyiden varaan rakentuvan päätöksen. Ota vauhtia ratkaisuun tupakoinnin terveysriskeistä ja muista haittavaikutuksista. Valitse päivä, jolloin jätät lopulliset hyvästit tottumuksellesi. Ole valmis tahtojen taisteluun mielitekojesi ja päätöksesi välillä.
Tukiverkosto kuntoon
Keskustele lopettamispäätöksestäsi lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa. Tutustu tarjolla oleviin ryhmävieroitusvaihtoehtoihin. Käytä netin vieroitussivustoja ja vertaistukea hyväksesi. Varmista myös oman lähipiirisi ja tuttavaverkostosi tuki kertomalla päätöksestäsi jo etukäteen.
Vältä kiusausta
Hankkiudu hyvissä ajoin eroon kaikista tupakointivälineistäsi kotona, työpaikalla ja autossa. Vältä mahdollisuuksien mukaan tupakoivien henkilöiden seuraa ja sellaisia tilanteita, joihin tupakka on aiemmin olennaisesti liittynyt. Muista, että alkoholi ja jopa kahvi laukaisevat usein tupakanhimon. Kun himo iskee
Kun tupakanhimo yltyy, käy mielessäsi läpi lopettamispäätöksen syitä ja etsi korvaavaa tekemistä. Lähde vaikka reippaalle kävelylle. Ajatusten ja tarkkaavaisuuden keskittämisen johonkin muuhun on todettu nujertavan pahimman himon jopa 5 minuutissa. 2
Varaudu vieroitusoireisiin
Kun tupakan sisältämä nikotiini alkaa poistua elimistöstä, jotkut pitkään tupakoineet alkavat kärsiä vieroitusoireista. Oireiden voimakkuus ja kesto vaihtelevat yksilöllisesti. Osa lopettajista selviää jopa täysin ilman. Oireet ovat yleensä voimakkaimmillaan ensimmäisen viikon aikana. Yritä suhtautua oireisiin myönteisesti, sillä ne ovat merkki elimistön käynnistyneestä puhdistautumisesta. 3
Apua nikotiinituotteista
Moni lopettaja saa vieroitusoireisiin apua erilaisista nikotiinikorvaushoidoista. Tutkimusten mukaan päätöksen tueksi otetut nikotiinituotteet voivat parhaimmillaan jopa tuplata tupakasta irti pääsemisen todennäköisyyden. Esimerkiksi nikotiinisuusumute voi olla tehokas apu tupakoinnin lopettamiseen. 4, 5
Palkkio porkkanaksi
Lopettaminen on pitkään polttaneelle palkkio jo itsessään. Stressinhallinta paranee, samoin yöunen laatu. Hengitys on raikkaampi, ja ihokin voi paremmin. Suorituskyky kohenee. Myös henki kulkee vaivattomammin.6, 7 Voit parantaa motivaatiotasi lupaamalla itsellesi tuntuvan palkinnon vaikkapa ensimmäisestä vuodesta ilman savukkeita. Jos olet tupakoinut askin päivässä, muuhun on vuoden aikana säästynyt yli 2700 euroa. 8
Lähteet: 1 https://www.duodecimlehti.fi /lehti/2004/4/duo94102 2 https://www.northumbria.nhs.uk/our-services/stop-smoking/new-you/triggers-and-how-manage-them 3 https://www.cancer.gov/about-cancer/causes-prevention/risk/tobacco/withdrawal-fact-sheet 4 https://www.nhs.uk/conditions/stop-smoking-treatments/ 5 http://www.tobacco-cessation.org/PDFs/NicFactSheet-09-07.pdf 6 http://www.tobaccoinaustralia.org.au/chapter-7-cessation 7 https://thl.fi /fi /web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/tupakka/tupa-koinnin-lopettaminen/lopettamisen-hyodyt 8 Kun käytät 15 savuketta/pv (10,65 €/aski, 20 savuketta/aski) 12 kuukauden ajan tai 15 sumutetta/pv (keskihinta 05/2022) 3 kuukauden ajan. Suositus 1-2 sumutetta/kerta. 9 https://www2.hse.ie/wellbeing/quit-smoking/get-help-when-you-quit-smoking/cravings-and-withdrawal-when-you-stopsmoking.html#:~:text=Cravings%20for%20nicotine%20can%20start,after%204%20to%206%20weeks
3-5
min. Tupakanhimo kestää yleensä vain 3-5 minuuttia 9
NICORETTE® HELPOTTAA 7 YLEISTÄ VIEROITUSOIRETTA:
Tupakanhimo
Ahdistuneisuus
Ärtyneisyys
Masentunut mieliala
Levottomuus
Lisääntynyt ruokahalu
Huono keskittymiskyky