Onko teilläkin oma

Onko teilläkin oma ekolobbari?

Nykylapset ja -nuoret kasvavat ekotietoisiksi viimeistään alakoulussa. Onko teilläkin käynyt niin, että lapsi ympäristövalistaa vanhempiaan?

TEKSTI ROSANNA MARILA KUVAT VILJA HARALA

Jos 16-vuotias vantaalainen Vilma Lahtinen löytää kotinsa sekajätteestä isänsä Samuli Lahtisen sinne heittämän tyhjän karkkipussin, isä saa kuulla kunniansa. Vilma on tarkka kierrättäjä eikä pidä siitä, jos isä tai 18-vuotias isoveli eivät lajittele roskiaan. – Olen kierrätykseen pakotettu. Minulle riittäisivät biojäte ja sekajäte, mutta meillä kierrätetään aivan kaikki, isä Samuli virnistää Vilman pyöritellessä hänelle silmiään.

Lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Vilma on esimerkki nykynuoresta, jolle ekologisuus on ollut pienestä pitäen tärkeä arvo. Nykylapsista kasvaa ekonatiiveja, joille ilmastonmuutoksesta ja ympäristöstä huolehtiminen on luonteva osa elämää. Kouluissa ekovalistus on osa opetussuunnitelmaa.

Vilma ei osta juuri mitään vaatteita uutena vaan suuntaa etsimään tarvitsemaansa tavaraa Kierrätyskeskuksiin ja kirpputoreille.

Usein äiti Tanja Hautakangas tulee mukaan. Kierrätyskeskuksissa äiti ja tytär saattavat piipahtaa jopa kerran viikossa. – Käytettyjen vaatteiden etsiminen on minun ja Vilman yhteinen juttu. Aika usein löydämme niitä ilmaislaarista. Toki joudumme välillä ostamaan asioita uutenakin, jos tarvitsemme niitä kiireesti, Tanja-äiti huomauttaa.

Vilma käy hakemassa vaatekaapistaan näytille viimeisimmät vaatelöytönsä. Toinen niistä on vaaleanharmaa, kuvallinen t-paita. Se kaipasi kaverikseen pitkähihaista, joka löytyikin jo parin päivän päästä uudella käynnillä. Maastonvihreä, takkimainen kauluspaita vaikuttaa siltä, että se kestää hyvänä vielä seuraavallekin käyttäjälle.

Ilmastolakossa jo alakoulussa

Vilma on osoittanut mieltä ilmaston puolesta ensimmäistä kertaa jo viidesluokkalaisena. Kun Helsingissä järjestettiin ruotsalaisen ilmastoaktivisti Greta Thunbergin innoittamana iso ilmastolakkotapahtuma, Vilma osallistui siihen.

Ennen lakkoa Vilma kirjoitti koululleen kirjeen, jossa hän perusteli osallistumisensa tärkeyttä. Koulu kun oli ilmoittanut, että lakkoon osallistumisesta tulisi poissaolomerkintä.

Eduskuntatalon portailla oli mahdollisuus pitää myös puhe. Yleensä harkitseva Vilma kiipesi mikrofonin ääreen – ja yllätti rohkeudellaan jopa itsensä. – Muistutin puheessani toistojen tärkeydestä. Vaikka tuntuu, että ilmaston puolesta kaikki on jo sanottu, asioiden toistaminen auttaa muistamaan ja sisäistämään ne.

Vanhemmat katsoivat jälkikäteen puheesta videotallenteen ja liikuttuivat. Tanja-äiti luuli ensin, että puhe oli jonkun muun kirjoittama, mutta ne olivat tyttären omia sanoja. – Laitoin heti ylpeänä kaikille sukulaisille ja Facebooktutuille linkin Vilman puheeseen, Samuli-isä muistelee.

Liha ostetaan punalaputettuna

Vilma ja hänen perheensä eivät ole kasvissyöjiä mutta pyrkivät suosimaan kotimaista lähiruokaa. Lisäksi he ostavat punalaputettua lihaa, ettei se menisi viimeisen käyttöpäivän lähestyessä hukkaan. – Ruokahävikin välttäminen on tärkeää. Ja tulee aletuotteiden osto halvemmaksikin, Vilma sanoo.

Ulkona syödessään Vilma valitsee yleensä kasvisvaihtoehdon. Siihen häntä on innostanut oman isän esimerkki, joka on tehnyt samoin jo pitkän aikaa. – Ravintoloissa kasvisruoka osataan valmistaa tosi hyvin. Voisin vuoden parin sisällä siirtyä kokonaan kasvissyöjäksi, mutta haluan ensin totutella ajatukseen ja harjoitella sitä, Vilma pohtii.

Vilma on myös toisella tavalla tarkka ruokaostoksistaan. Hän ei nimittäin halua, että valinnoista

”Päiväkodissa

vietettiin ympäristöviikkoa, ja sen jälkeen illat sitten vietettiinkin metsässä roskia keräten.” – Laura, 36, ja Eliel, 5

”En enää syö

lihaa, en halua syödä sitä. Olen meidän perheen ainoa kasvissyöjä, mutta äiti on oppinut tekemään ihan ok ruokaa ilman lihaa. Joskus se ei kyllä ole niin herkullista.” – Iines, 9

”Kun äitini pohti uuden takin ostamista, kysyin häneltä, tarvitseeko hän sitä oikeasti. Takki jäi ostamatta.”

”Tyttäreni on aina rakastanut eläimiä, ja niinpä hän sitten eräänä päivänä ilmoitti ruokapöydässä, ettei enää syö lihaa. Hän aiheutuu harmia uhanalaisille eläimille. Hiljattain Vilma kertoi äidilleen katsoneensa dokumentin, jonka mukaan palmuöljyn viljelyn seurauksena orangit eivät enää löydä kumppania, koska niiden välimatkat kasvavat hakkuiden vuoksi liian pitkiksi. oli silloin kahdeksan- – Vilma on tietopankki uhanalaisten eläinten vuotias. Nyt lähes kaksi vuotta myöhemmin hän syö yhä asioista. Hän opettaa niistä minua jatkuvasti, Tan ja kertoo.

omaa kasvisruokaansa ja me muut vaihtelevasti kaikkea. Hänen päätöksensä pitää, Tavat uusiksi pikkuhiljaa

vaikka hänellä onkin Lahtisten perhe muutti hiljattain rivitalosta kerrosjoskus nakkinälkä.” – Taina, 48 taloon. Se helpotti kierrätystä, sillä nyt kaiken saa kannettua kotoa taloyhtiön roskakatokseen. Rivitalossa asuessa kierrätettävä jäte piti käydä erikseen ajamassa autolla kierrätyspisteille, mikä ei tuntunut perheestä kovin ekologiselta. Ehdottomien totuuksien sijaan Vilma ja vanhemmat kannattavat ilmastonmuutoksen torjunnassa ajatusta, että asioista voi ottaa opikseen ja tapoja muuttaa pikkuhiljaa. – Olen kerännyt tietoa koulusta, uutisista, kotoa äidiltä ja kavereiden kanssa jutellessa. Ystävilleni valitan välillä siitä, miten paljon minua ärsyttää, että ihmiset toimivat, miten toimivat. Ilmastonmuutos kun on tosiasia, johon pitää puuttua, Vilma sanoo. Joskus Vilman valinnat tosin menevät hieman yli jopa vanhempien mielestä. Siitä esimerkkinä toimii Samuliisän yli 30 vuotta vanha Captain America tpaita, joka on virttynyt, harmaantunut ja reikäinen, mutta jota Vilma edelleen käyttää yöpaitana. Toistaiseksi se kuitenkin vielä kelpaa Vilmalle, joten vanhempien ei auta kuin sopeutua.

Ekonatiivit Aada ja Elli

Viidesluokkalaiset Aada Ellinger ja Elli Pääkkö kurtistavat kulmiaan kuullessaan, ettei kouluissa vielä muutama vuosikymmen sitten opetettu ilmastonmuutoksesta paljoakaan. Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulua käyville 11vuotiaille tytöille ekoajattelu kun on aivan arkinen asia, joka kuuluu luontevana osana jokaiseen koulupäivään. – Me olemme puhuneet ympäristöopin tunnilla muun muassa vastuullisesta kuluttamisesta. Jos oma vaate on laadukas, se kestää käyttöä pidempään, Aada huomauttaa. – Vaatteita voi hankkia myös kirppareilta. Meidän perheemme tekee niin, Elli jatkaa.

Tyttöjen opettaja, luokan lehtori Sanna Patrikainen vahvistaa, että ekologinen ajattelu kuuluu nykyään laajasti luokan arkeen kierrätyksestä lähtien. Luokassa jätteet lajitellaan omiin roskakoreihinsa. Suurin osa koulukirjoista kiertää vanhoilta oppilailta uusille, ja ne pyritään vuoden aikana pitämään mahdollisimman siisteinä jatkokäyttöä varten. Ja jos opettaja ottaa vaikkapa vahingossa liian monta kopiota oppilaille, hukkapaperi käytetään suttupaperina. – Olen tehnyt periaatepäätöksen, että tunneillamme valitaan vaikkapa askartelutarvikkeiksi aina ekologisempi vaihtoehto, Sanna sanoo.

Suihkukäynnit lyhenivät

Koulun oppituntien innoittamana Aada ja Elli ovat muokanneet myös omia elämäntapojaan ekologisemmiksi. Kun he kävivät tunnilla läpi sitä, miten paljon vettä oikeasti kuluu yhteen suihkukäyntiin, he häkeltyivät. Nykyään molemmat käyvät suihkussa kotonaan korkeintaan parin minuutin ajan ja ovat puhuneet asiasta vanhemmilleenkin.

Kestävä kehitys kuuluu nykyään sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen viralliseen opetussuunnitelmaan. Se läpileikkaa lähes joka oppiaineen. Sanna kertoo olleensa mukana suunnittelemassa matematiikan kirjaa, jonka yksi luku käsitteli ekologisuutta.

Viikin normaalikoulun lipputangossa liehuu Vihreä lippu. Se on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja sertifikaatti, joka myönnetään tahoille, jotka ovat ansioituneet ekologisen toiminnan jatkuvassa edistämisessä.

Ystävykset Elli Pääkkö (vas.) ja Aada Ellinger haluavat suojella luontoa. 11-vuotiaiden tyttöjen opettaja Sanna Patrikainen vie oppilaansa toisinaan ulos luokkahuoneesta lähimetsiin tutustumaan sen ihmeisiin käytännössä.

Käytännössä kestävää kehitystä on Viikin normaalikoulussa edistetty muun muassa ruokahävikkikilpailun avulla. Sen voittajaksi selviytyi luokka, joka viikon ajan keräsi vähiten biojätettä oman luokkansa astiaan. Aadan ja Ellin luokka ei voittanut, mutta osallistuminen inspiroi heitä. – Syön nykyään aina lautaseni tyhjäksi, ettei ruokaa menisi roskiin, Elli sanoo.

Aina on toivoa

Tytöt kertovat, että heidän koulunsa ruokalassa on aina tarjolla sekä liha- että kasvisruokavaihtoehto. Ennen ne piti käydä hakemassa eri linjastoilta, mutta nykyään kun ne ovat samassa paikassa, kasvisvaihtoehto on kuulemma helpompi valita.

Aadan lempiruokaa koulussa ovat pinaattiletut, Ellin herkkua kasvispyörykät. Kumpikin tytöistä suosii kasvisruokaa, vaikka he syövätkin joskus kalaa ja kanaa. Aada on myös inspiroinut Elliä luopumaan punaisesta lihasta. Ellille eläinten oikeudet ovat sydämen asia. – Kaikilla eläimillä pitäisi olla hyvät oltavat. Niiden elämä on yhtä arvokas kuin meidän ihmisten, Elli pohtii.

Molemmat tytöt myöntävät, että ilmastonmuutos huolettaa. He eivät kuitenkaan halua keskittyä liikaa murehtimiseen vaan lähestyvät asiaa tekemisen kautta.

– On hyvä saada asioista tietoa, mutta liikaa ei pidä ahdistua. Voi vaikka miettiä, onko jokin tavara välttämätön ostaa, vai selviäisikö sittenkin ilman, Elli sanoo.

Aada huomauttaa, ettei kaikkia tavaroita tarvitse itse omistaa. Heidän lähikirjastostaan voi lainata paitsi kirjoja myös vaikkapa pihapelejä ja soittimia. – Annan pieneksi jääneet vaatteeni pikkusiskolleni. Ja kun äitini pohti uuden takin ostamista, kysyin häneltä, tarvitseeko hän sitä oikeasti. Takki jäi ostamatta, Aada kuvailee. Elli lisää: – Minä puolestani saan vaatteita omalta isosiskoltani. Äitini sanoi juuri, että tarvitsisin uusia housuja reikiintyneiden tilalle, mutta minua pienet reiät eivät haittaa.

Sanna-opettaja myöntää, että näin tiedostavien oppilaiden opetus kestävästä kehityksestä on kiitollista puuhaa. – Kun tytöt ja heidän ikätoverinsa kasvavat aikuisiksi, he osaavat ekologisen elämäntavan automaattisesti. Se on ihan mahtava juttu.

Aada ja Elli haluavatkin kannustaa kaikkia tekemään maapallon hyväksi edes jotain pientä. – Kierrättäminen kannattaa. Muistetaan, ettemme ole luonnon yläpuolella, vaan meidän pitää suhtautua sitä kohtaan empaattisesti, Aada sanoo, ja Elli jatkaa: – Pidä huolta ympäristöstä ja itsestäsi. Toivoa on aina.

”Kuljemme

eskarimatkat laatikkopyörällä. Äiti tai isä polkee, minä istun kyydissä. Matkat ovat tosi hauskoja silloin, jos saan kaverinkin kyytiin.” – Liisa, 6