1 minute read

Kansainvälisen Saunaliiton ISA:n kuulumisia

Saunotaan ja luetaan kotona

Korona sulki yleiset saunat ja saunatapahtumat on peruttu tai siirretty tulevaisuuteen, mutta uutta sauna-aiheista luettavaa on runsaasti. C ovid-19-virus on todella sulkenut yleiset saunat käytännössä kaikkialla paitsi Ruotsissa ISA:n saamien tietojen mukaan. Eri tyisen ankarana tämä on vaikuttanut suurissa saunamaissa kuten Saksassa ja Japanissa, missä yleisiä saunoja ja kylpylöitä on runsaasti.

Helsinki Sauna Dayn korvaavaksi tapahtumaksi nousi World Sauna Mo ment, joka tarkoitti yhteisiä saunahetkiä samaan aikaan globaalisti 04.04. klo 5 pm/CST. Saunojia oli mukana erityisesti Amerikasta ja siis kukin omassa saunassaan.

Show Aufgussin MM-kisojen ja siihen liittyvien karsintojen osalta pe ruttiin yli 20 tapahtumaa, joista osaan olisi myös ollut pääsy ISA:n puitteis sa. Kisat siirtyvät siis vuodelle 2021. Tsekkien, puolalaisten ja liettualaisten keväiset saunatapahtumat lopulta siir tynevät vuodelle 2021.

Stuttgartin Interbad-messujen kanssa ISA oli järjestämässä noin 30 saksalaisen median edustajan tuloa Suomeen toukokuun lopulla. Matka peruuntui. Interbad-messujen mahdol lisesta siirrosta odotellaan päätöksiä.

Nyt on aikaa lukea Onneksi uusia saunakirjoja on tullut melkoisesti ja niitä on ehtinyt lukea näissä karanteenin omaisissa oloissa.

Mielenkiintoisin minulle on Ethan Pollockin ”Without The Banya We Would Perish a History of the Russi an Bathhouse” (Oxford Press 2019). Pollock asui pitkään Venäjällä ja puhuu sujuvasti kieltä. Kirja kertoo banjan historian alkuajoista nykyaikaan.

Ruotsissa ilmestyi Bastuakademi en Jens Linderin kirja ”Bastu” (Polaris 2019), joka kertoo laajasti saunan historiasta, saunomisesta ja saunoista keskittyen Ruotsiin ja Suomeen. Kirjan mielenkiintoisesta kuvituksesta vastaa Stefan Wettainen. Kirjassa on myös ruokaohjeita, sillä Jens on myös kokki ja kirjoittanut keittokirjoja. Kirja löytyy Adlibriksen verkkokaupasta noin 25 euron hinnalla. Kannattaa lukea.

Ulrica Nordström, myös Bastuaka demien jäsen, kirjoitti kirjan pohjoismaisista kylpylöistä nimellä ”Nordiska Bad – I sjö, hav, bassäng och källa”. Mukaan on päässyt vajaat 50 kylpylää/ saunaa Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Kirja toimii hyvänä mat kaoppaana ja löytyy myös Adlibriksen verkkokaupasta .

Maailmalla on käynnissä selvityk siä siitä, olisiko sauna avuksi jotenkin Covid-19-viruksen voittamisessa. Muutamat tulokset mm. Kiinan Wuhanista osoittavat ainakin, että liian viileä (alle 50 °C) ja kostea sauna saattaa jopa levittää virusta. Tässäkin mielessä aikoinaan hyväksytty sau nan määritelmä ja sen lämpötilat ovat tarpeellisia ja onneksi meillä myös käytössä.

Pysykää terveinä!

Risto Elomaa puheenjohtaja

This article is from: