Savon Seutu Matkailuopas | Kesä 2022

Page 36

TEKEMISTÄ

Savon parhaat nähtävyydet Monella matkailijalla on lista kohteista, jotka on nähtävä vähintään kerran elämässään. Useimmin nämä ovat kaukokohteita, joista osa on jopa enemmänkin kaukaisia haaveita. Onneksi myös kotimaasta ja erityisesti Savosta löytyy monia kohteita, jotka kaikkien tulisi nähdä vähintään kerran elämässään. Nähtävää ja koettavaa löytyy niin paljon, että kaikkea ei ehdi kokea yhden kesän aikana. Ohessa viisi tärppiä, jotka kaikkien tulee ainakin kerran nähdä.

Olavinlinna – Suomen kansallismuseo Savonlinnan tärkein matkailukohde on upea Olavinlinna. Kyrönsalmen virran kallioluodolla sijaitseva linna on rakennettu 1400-luvulla. Linna on auki vuoden ympäri ja sen tarinoihin pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla. Olavinlinna tunnetaan myös Savonlinnan tunnetuimman tapahtuman Savonlinnan Oopperajuhlien päänäyttämönä.

Puijon torni Kuopion tunnetuin maamerkki Puijon torni on Kuopion tunnetuin maamerkki. Torni on 75 metriä korkea, mutta se seisoo noin 150 metriä korkealla Puijon mäellä, joten se kohoaa huikeat 224 metriä ympäröivän Kallaveden yläpuolelle. Tornista avautuvat kauniin maisemat Puijon kumpuilevaan maastoon ja Kallaveden järvimaisemaan. Maisemat on upeaa katseltavaa kaikkina vuodenaikoina. Torni tunnetaan myös sen pyörivästä torniravintolasta. Ravintola tarjoilee kävijöilleen panoraamanäköaloja pyörähtäen ympäri täydet 360 astetta tunnissa.

Kerimäen kirkko maailman suurin puukirkko Kerimäki on entinen Suomen kunta, joka kuuluu nykyään Savonlinnaan. Pienestä kylästä löytyy upea nähtävyys, maailman suurin puukirkko. Vuonna 1847 valmistuneessa kirkossa on istumapaikkoja yli 3000 hengelle. Seisomapaikkoineen kirkkoon mahtuu noin 5000 henkeä. Kirkon pituus on 45 metriä, leveys 42 metriä korkeus ristin huippuun 37 metriä.

Heinäveden reitti maailman kaunein sisävesireitti Heinäveden risteilyreittiä on kehuttu maailman kauneimmaksi sisävesiristeilyksi. Savonlinnan ja Kuopion väliä kulkevaa reittiä kaunistavat avarat, saarien koristamat järvenselät ja mutkaisen kapeat vesistöt. Rantamaisemat vaihtelevat kalliorannoista, metsäisiin saloseutuihin ja kylämaisemiin. Matkan varrella vastaan tulee neljä eri kanavaa: Karvion kanava, Kerman kanava, Vihovuonteen kanava ja Pilpan kanava. Reitti yhdistää toisiinsa Kallaveden ja Haukiveden.

Punkaharjun kansallismaisema Punkaharju on yksi Suomen kansainvälisesti kuuluisimmista luonnonihmeistä. Sen kansallismaisema on hurmannut matkailijoita jo vuosisatojen ajan. Suomen kuuluisin harju täyttää lupaukset kauneudellaan ja alueelta löytyy myös Suomen korkeimpia puita. Punkaharju on loistava paikka retkeillä joko patikoimalla, pyöräilemällä tai veneilemällä. Upeat maisemat kestävät useammankin käyntikerran ja ne näyttäytyvät erilaisena vuodenaikojen mukaan.

Savon parhaat

nähtävyydet 36 Savon seutu Matkailuopas


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.