Sgn group kasvutarina by SGN Group

SGN Group

Sven G. Nieminen (1908–2000) perusti nimeään kantaneen toiminimen vuonna 1933, mistä tulee vuonna 2013 kuluneeksi 80 vuotta. Yritys aloitti tuomalla Suomeen maatalous- ja puutarhasiemeniä. Sven Niemisen pontimena oli halu parantaa suomalaisten ruokahuoltoa. Hänestä kehittyi siemenkauppias, jonka osaamista ja näkemyksiä alan toimijat arvostivat. Yhtiön tämän päivän keskeiset arvot, toisten kunnioittaminen, luotettavuus ja rehellisyys olivat yrityksen arvoja alusta alkaen. Toisen maailmansodan aikana Sven Nieminen osallistui maan elintarvike-

huollon turvaamiseen käyttämällä kansainvälisen siemenkaupan kokemustaan ja suhteitaan. Tänään SGN Group on kansainvälinen monialayritys, joka markkinoi niin traktoreita kuin moottoripyöriäkin ja on mukana urheilukaupassa. Merkittävä osa yrityksen toiminnasta tapahtuu Venäjällä. Nykyinen toimitusjohtaja Sam G. Nieminen on toisen polven yrittäjä ja myös hänen poikansa Stefan G. Nieminen on jo mukana yrityksessä. Sukupolvien ketjussa nähdään paljon yhtäläisyyksiä mutta myös eroja aikakausien välillä.

Kasvutarina

Kolme polvea S.G. Niemisiä: Sven G. Nieminen (oik.), Sam G. Nieminen ja Stefan G. Nieminen vuonna 1990.

SGN Group

Kasvutarina

MArKKu JALAVA

SGN Group

Kasvutarina

ÂŠ Markku Jalava ja SGN Group Oy

Kirjoittaja Taittaja Kuvatoimittaja

Markku Jalava Anne Sinivaara Helena Peltola

ISBN: 978-952-93-1739-4 Livonia Print Ltd. Latvia 2012

SGN Group

Kasvutarina Markku Jalava

SISÄllYS Siemenestä kaikki alkoi ........................................................................................................................................................................... 6

1908-1939

1. Sven Gustaf Nieminen aloitti yrittämisen nuorena.......................................................................................................... 8 Sven Gustaf Nieminen, kauppiasperheen poika ...................................................................................................................... 8 Toiminimi S.G. Nieminen syntyy.............................................................................................................................................. 10

1939-1945

2. S. G. Nieminen maan elintarvikehuoltoa turvaamaan....................................................................................................16

1945-1960

3. Sodan jälkeen alkoi jälleenrakentaminen........................................................................................................................ 22 Toiminimi S.G. Niemisestä osakeyhtiö.................................................................................................................................... 22 Sven Nieminen ja Raisa Jerkku solmivat avioliiton ................................................................................................................ 22 Istukassipuli oli Sven Niemisen sydäntä lähellä..................................................................................................................... 25 Maatalous tehostui voimakkaasti 1900-luvun kuluessa ....................................................................................................... 26 Yritys ja perhe ........................................................................................................................................................................... 30

1960-1990

4. Uusia toimialoja, uusia yrityksiä ...................................................................................................................................... 38 Puutarhaviljelyn murros: kotipuutarhoista teolliseen tuotantoon ....................................................................................... 38 Sumeko perustettiin tekemään konekauppaa yksityisten jälleenmyyjien kautta ............................................................... 41

Oma toimitalo Kiloon ...............................................................................................................................................................50

Sosiaalista elämää päämiesten ja asiakkaiden kanssa ........................................................................................................ 52

S.G. Nieminen Oy:n koneosaston tuotevalikoima laajenee ................................................................................................... 55 Maataloudessa tapahtui 1980-luvulla suuria muutoksia ..................................................................................................... 58 Agritek perustettiin tekemään traktorikauppaa ....................................................................................................................60

Siemenagentuurista maahantuojaksi .................................................................................................................................... 61 Sukupolvenvaihdos: Sam Nieminen rinnalle ja vetovastuuseen .......................................................................................... 63

1990-2000

5. Syvästä lamasta uuteen nousuun .................................................................................................................................... 66 1990-luvun lama Suomessa .................................................................................................................................................... 66 Vaikea aika vei SGN:n eteenpäin ............................................................................................................................................. 66

Sven G. Niemisen aikakausi päättyy ....................................................................................................................................... 79

2000-luku

6. SGN kasvaa ja kansainvälistyy .........................................................................................................................................84 SGN Group -brändin kehittäminen .........................................................................................................................................84

Traktorivalmistajien fuusiot tuovat uuden merkin Agritekille ............................................................................................... 86

SGN Groupista kasvoi Suomen suurin kaksipyöräisten maahantuoja ja vahva vapaa-ajan osaaja ..................................88

Venäjä, Venäjä ........................................................................................................................................................................... 91 Sportia, sporttia ....................................................................................................................................................................... 96

Truebell tuo Kaukoidästä ......................................................................................................................................................... 99 Bioenergia on kehityshanke ...................................................................................................................................................101

SGN valmistautuu tulevaan ................................................................................................................................................... 102

Sukupolvenvaihdos on käynnissä ......................................................................................................................................... 108 80 vuotta luotettava kumppani ........................................................................................................................................................... 114

SIEMENESTÄ kaIkkI alkoI Siemenkaupasta tuli vuonna 1908 silloisessa Helsingin pitäjässä kauppiasperheen esikoisena syntyneen Sven Gustaf Niemisen (1908 - 2000) elämäntehtävä, jolla oli pelkkää kaupan tekemistä syvempi merkitys; hän halusi tuoda maahan hyvää siementä, jotta ihmisten elämä paranisi. Oliko hänen lähtemisensä siemenkauppaan sattuma, tulos hänen ensimmäisistä kokemuksistaan liike-elämässä vai liikemiesvainusta syntynyt? Siemenkaupan valitseminen oli ainakin sikäli sattumaa, että hän olisi voinut valita myös toisin. Liikealalle lähteminen oli varmaan kodin perintöä, mutta siemenkauppiaaksi päätyminen näyttää olleen tulos harkinnasta ja ensimmäisistä kokemuksista liike-elämässä. Kyse oli menestysmahdollisuuksia sisältävän liikeidean aavistamisesta. Sven Niemistä voidaan hyvin kutsua siemenkaupan ”Grand Old Maniksi”. Hänestä kehittyi siemenkauppias, joka tunnettiin ja jonka osaamista ja näkemyksiä kaikki alan toimijat arvostivat. Yhtiön tämän päivän

keskeiset arvot, toisten kunnioittaminen, luotettavuus ja rehellisyys olivat yrityksen arvoja jo Sven G. Niemisen aikana. Sven Niemisen toiminta oli alusta lähtien kansainvälistä. Tänään SGN on monialayritys, joka ei vain harjoita tuontikauppaa, vaan myös toimii ulkomailla. Yrityksen nykyisen johtajan Sam G. Niemisen isä sekä molemmat isoisät toimivat kaupan alalla ja hänen poikansa Stefan G. Nieminen on myös jo mukana yrityksessä. Sukupolvien ketjussa nähdään paljon yhtäläisyyksiä mutta myös eroja aikakausien välillä. Sven Niemiselle työnteko oli kaikki kaikessa, mutta hänessä oli monia, yllättäviäkin puolia. Tarkoitukseni on kertoa Sven Gustaf Niemisen 80 vuotta sitten aloittaman yrityksen tarina siemenkauppiaasta kansainvälistä kauppaa käyväksi monialakonserniksi. Yrityksen vaiheet kulkevat rinnan yhteiskunnan ja talouselämän kehityksen kanssa, sitä seuraten ja sii-

hen vaikuttaen. Suomi on kokenut tänä aikana useamman rakennemuutoksen, viiden vuoden sota-ajan ja voimakkaita talouden heilahteluja. Sven Gustaf Nieminen on tässä kirjassa keskeisessä roolissa, mutta kerron paljon myös hänen perheestään, perheyrityksestä ja sukupolvenvaihdoksista. Vaikka kyse on historiikista, käsittelen myös yrityksen nykyisyyttä ja yritän raottaa hieman tulevaisuutta. Tuon esiin perheyritystä koossa pitäviä voimia, mutta myös uhkatekijöitä. Mielenkiintoista on tarkastella sitä, mitä 80-vuotiaassa yrityksessä on jatkunut läpi vuosikymmenien ja mikä on muuttunut. Konsernin laajenemisesta johtuen sisältö painottuu viimeisimpiin vuosikymmeniin. Yksiköitä, työntekijöitä ja erilaista toimintaa on yrityksen historian jälkimmäisellä puoliskolla paljon enemmän kuin alkuvuosikymmeninä. Kirjan aineiston kokoaminen aloitettiin syksyllä 2010. Keskeisenä henkilönä työn

aloittamisessa ja etenemisessä on ollut SGN Groupin viestintäpäällikkö Helena Peltola. Hän piti tärkeänä, että yrityksen vaiheita kirjataan ylös nyt, kun on vielä ollut mahdollista haastatella aikaisemmin yrityksessä tai alalla työskennelleitä henkilöitä. Kiitän suuresti häntä ja toimitusjohtaja Sam Niemistä sekä kaikkia haastatteluissa tai muilla tavoilla tietoja antaneita kuin myös tekstiin oikolukuun osallistuneita ja painoasuun saattaneita. Helena Peltola on vastannut kirjan mielenkiintoisen kuvituksen kokoamisesta. Kirjan graaﬁsen suunnittelun ja taiton on tehnyt Anne Sinivaara. Keskeisenä lähteenäni ovat olleet henkilöhaastattelut, yrityksessä syntynyt kirjallinen aineisto, jossain määrin myös lehdet, kirjallisuus sekä yritysten ja yhteisöjen julkaisut verkossa.

Markku Jalava

1990-2000

1908–1939

1945-1960

1939-1945

1960-1990

1. 1908-1939 SVEN GUSTAF NIEMINEN ALOITTI YRITTÄMISEN NUORENA Sven Gustaf Nieminen, kauppiasperheen poika Sven Gustaf Nieminen syntyi 30. toukokuuta vuonna 1908 Helsingin maalaiskunnassa kaksikieliseen kauppiasperheeseen.1 Hänen äitinsä Ida Charlotta os. Wendelin (s. 8.8.1889 Kirkkonummella) oli ruotsinkielinen, isä kauppias Väinö Henrik Nieminen (s. 28.12.1886 Teiskossa) suomenkielinen. Niemiset asuivat Puistolan Heikinlaaksossa, mistä muuttivat myöhemmin Espoon Kauklahteen Espoon kartanon alueelle.2 Perheeseen syntyi kaksi poikaa, Sven ja John, joita äiti hoiti kotona. Ida-äiti oli 18-vuotias Svenin syntyessä. Sven Nieminen osoitti pienestä pitäen yrittäjähenkeä ja ansaitsi jo lapsena rahaa posteljoonina, jäniksiä pitämällä ja mitä töitä hän sattui keksimäänkään. Isä Väinö sairastui Svenin ollessa nuori, näin Sven joutui vanhimpana lapsena auttamaan kotona ja ottamaan vastuuta perheestä. Sen ajan tapakulttuuriin kuului, että Sven teititteli äitiään ja isäänsä.3 Asevelvollisuutensa hän suoritti vapaaehtoisena 19-vuotiaana 12.3.1927 – 12.3.1928. Itsenäisyyspäivänä 6.12.1927

hänet ylennettiin korpraaliksi. Tuohon aikaan hänen asuinpaikakseen oli merkitty Espoon Myllykylä. Sven Nieminen oli kantakortin mukaan pitkä ja laiha nuorimies, pituus 184 ja paino 60. Ammatiksi oli merkitty prokuristi, joka oli myöhemmin muutettu ensin konttoristiksi ja sitten johtajaksi. Kielitaidoksi merkittiin äidinkielen ruotsin ohella suomi ja saksa. Tehtävä asevelvollisena ja myöhemmin reserviläisenä oli taistelulähetti. SG, niin kuin häntä jo varhain kutsuttiin, kävi kauppakoulun ja myöhemmin vielä kauppaopistoa, joka jäi kuitenkin kesken

isän sairastumisen vuoksi. Hän oli lyhyen aikaa parissakin työpaikassa konttoritehtävissä ja perusti ensimmäisen oman yrityksensä vain 20-vuotiaana lokakuussa 1928 käytännöllisesti katsoen tyhjästä, sekä muutti 1930-luvun alussa Helsinkiin. Konttorin huonekalut ja kirjoituskoneenkin hän vuokrasi. Yrityksen perustaminen ilman omaa pääomaa ei ollut helppoa siihen aikaan, koska lainaa oli vaikeaa saada. Sven teki jo silloin paljon töitä. Hän kertoi, että pisimmillään kolme vuorokautta voi tehdä töitä yhteen menoon nukkumatta. Tämä oli ennen kuin hänellä oli perhettä.

Väinö ja Ida Niemiselle syntyi kaksi poikaa, Sven ja John.

2000-luku

Sven Niemisen vanhemmat Väinö ja Ida Nieminen asuivat ensin Helsingin pitäjän Puistolassa, mistä muuttivat Espooseen Kauklahteen. Isä-Väinö toimi kauppiaana.

Sven Nieminen aloitti opinnot Helsingin kauppakoulussa ruotsinkielisellä osastolla vuonna 1924 ja kävi sen jälkeen kauppaopistoa, jonka hän joutui jättämään kesken isän sairastumisen takia. Hän opiskeli myös konekirjoitusta.

Sven Nieminen suoritti asepalveluksen vapaaehtoisena 19-vuotiaana Yleisesikunnan Koulutustoimiston kirjurina. Yleisesikunnan majuri toteaa todistuksessaan Svenin osoittaneen innostusta sekä ahkeruutta ja voivansa häntä täysin suositella.

Kun oli kova halu päästä eteenpäin, hän ei malttanut mennä nukkumaan. Siihen aikaan ei ollut varaa syödä kuin yksi puuroannos päivässä. Yrityksen nimi oli Helsingfors Partiaffär, Helsingin Tukkuliike. Yritys toimi osoitteessa Läntinen Rantakatu 6, joka nykyisin tunnetaan Etelärannan nimellä. Yrityksen perustamiseen hän tarvitsi vanhempien luvan, koska siihen aikaan 20-vuotias oli alaikäinen. Mitä yritys tarkemmin teki, ei ole tiedossa.

Ilmeisesti yritys ei lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle tai sitten veronmaksukäytännöt olivat nuorelle yrittäjälle epäselviä, koska papereista löytyy 30-luvun alkupuolelle päivätty Helsingin Ulosottolaitoksen tarkastajan kirje, jossa karhutaan valtion, kunnan ja kirkon veroja vuosilta 1929 ja 1930. Aika oli muutoinkin vaikea, kun talouden pitkä nousu kääntyi nopeaan laskuun vuosikymmenen lopulla. Vuoden 1930 aikana Sven Nieminen tutustui virolaiseen liikemieheen ja unka-

rilaiseen tohtoriin. He perustivat yhdessä tasaosuuksin Suomalais-Unkarilainen Kauppa Oy:n ja samalla Helsingin tukkuliikkeen toiminta loppui. Suomalais-Unkarilaisessa Kauppahuoneessa prokuristina toiminut Sven Nieminen tutustui tuona aikana kaupankäyntiin erityisesti unkarilaisten ja baltialaisten yritysten kanssa. Muun muassa hedelmiä ja mausteita myyneen yrityksen toiminta alkoi lupaavasti, vaikka maailmantalous oli ajautunut vaikeaan kriisiin. Niemisen yhtiökumppanit olivat tottuneet elämään leveästi ja näkemyserojen seurauksena Sven Nieminen päätti luopua osuudestaan vuoden 1932 lopulla ja perustaa oman yrityksen.

Toiminimi S.G. Nieminen syntyy Toiminimi S.G. Nieminen merkittiin kaupparekisteriin 3. tammikuuta 1933. Sven oli silloin 24-vuotias nuori mies, jolla oli kuitenkin kokemusta jo kahdesta yrityksestä. Nieminen oli nähnyt, että siementen tuontija vientitoiminta olivat kasvamassa ja uskoi siinä olevan hänelle mahdollisuuksia. Hänellä ei ollut mitään maatalousalan koulutusta tai aikaisempaa kokemusta alalta. Hänen lähtönsä juuri siemenkauppaan oli sikäli sattumaa, että hän olisi voinut valita jonkin muunkin kaupan alan tai tuoteryhmän. Siemenkauppaan Sveniä johdattelivat hänen siihenastiset lyhyet kokemuksensa

Sven perusti 3.1.1933 toiminimi S.G. Niemisen 24-vuotiaana. Hän oli nähnyt, että siementen tuontija vientitoiminta olivat kasvamassa ja uskoi siinä olevan mahdollisuuksia. Myöhemmin hän muutti yrityksen osakeyhtiöksi. kaupasta ja hyvä liikemiesvaisto, jota hän osoitti myöhemminkin urallaan. Hän kertoi itse 50 vuotta myöhemmin, että ”kun aloitin oman yritykseni toiminnan, minulla oli vain tieto siitä, että siemeniä tullaan aina tarvitsemaan. Minulla oli halu yrittää itse ja tehdä työtä enemmän kuin välttämättömän jokapäiväisen leivän takia olisi ollut tarpeen”. Myös tämän Bulevardin varrella sijainneen yrityksen toimistoon tarvittavan kaluston hän vuokrasi. Vuokrasopimuksen mukaan

SG Nieminen hankki Billnäs-konttorikaluston ja Underwood-kirjoituskoneen 300 markan vuosivuokralla. Toiminta lähti ilmeisesti hyvin liikkeelle, koska Nieminen jo vuotta myöhemmin lunasti kalusteet itselleen. Yhtiö kävi alusta saakka kauppaa kasvien siemenillä. Siementen lisäksi kauppakirjoista löytyy merkintöjä rehujen, suolakurkkujen, perunajauhon ja mausteiden tuonnista. Erikoisuutena oli ranskalainen Otard-konjakki, joka oli vähän aikaa ohjelmassa 1930-luvulla.

Siemenkaupalle suotuisaa aikaa Nieminen lähti siemenkauppaan sikäli suotuisaan aikaan, että puutarhaviljely ja samalla puutarhasiemenkauppa lähtivät Suomessa kasvuun juuri 1920-luvulla. Kun puutarhojen pinta-ala vuonna 1920 oli 4 900 hehtaaria, se oli vuosikymmenen loppuun mennessä noussut 7 500 hehtaariin ja 1950-luvun puoliväliin mennessä vielä kaksinkertaistunut 15 400 hehtaariin. Myös peltoala kasvoi vuoden 1920 kahdesta miljoonasta hehtaarista vuoteen 1955 mennessä 2,5 miljoonaan hehtaariin.4 Siinä välillä käytiin pitkä sota, joka merkitsi notkahdusta puutarha- ja peltoviljelyssä. Puutarhakauppa ja puutarhaviljely kasvoivat ja monipuolistuivat voimakkaasti 1930-luvulla: harjoitettiin vihannesviljelyä, perustettiin kotipuutarhoja ja hedelmätarhoja. Kaikki tarvitsivat siemeniä.

Otard-konjakkia Mielenkiintoinen edustus oli laadukas ranskalainen konjakki Otard, joka tuli Niemiselle vuonna 1939. SG selvästi halusi panostaa sen markkinointiin, koska tilasi 1 000 Otard-tuhkakuppia, 120 000 tulitikkurasian etikettiä ja 20 000 ruokalistaa Otard-logolla, ilmeisesti kaikki ravintoloille jaettavaksi. Oletettavasti toiminta jäi lyhyeen talvisodan syttymisen takia. Otard-konjakkia valmistetaan edelleen. Nostalgisesti sitä on nautittu 2000-luvulla SGN Groupin henkilökuntajuhlassa.

S.G. Nieminen toi Pauligille sikurin juurta, jota käytettiin kahvin korvikkeena.

Puutarhaviljelyssä käytettävät siemenet, taimet ja sipulit ovat alusta lähtien olleet pääosin tuontitavaraa Keski-Euroopasta ja Pohjoismaista, varsinkin Ruotsista ja Tanskasta. Puutarhasiementen tuontimäärät olivat laskeneet 1920-luvun alkupuolella, mutta kasvoivat vuosikymmenen lopulla ja varsinkin laman aikaisen notkahduksen jälkeen 1930-luvulla. Kauppapuutarhaliitto oli perustettu vuonna 1919. ”Sanotaan, että sateen jälkeen tulee aina pouta. Suomessa alkoi 1930-luvun alkuvuosien laman jälkeen voimakas kasvukausi. Minulla oli onnea saada aloittaa yritykseni juuri kun aurinko alkoi jälleen talouselämässämme pilkottaa”, muisteli Sven G. Nieminen.

Suhdanteet nousevat ja laskevat Taloudellineni tilanne parani vähitellen. 1920-luvun lopulla alkanut lama oli väistymässä, mutta varmuutta siitä ei vielä vuoden 1933 alussa ollut. Taloudellinen kehitys oli maailmalla ja Suomessa erinomainen koko 1920-luvun, mikä johti talouden ylikuumenemiseen. Suomessa tähän havahduttiin vuonna 1928, jolloin Suomen pankki kiristi voimakkaasti rahamarkkinoita. Korot olivat korkealla ja rahaa vaikea saada, minkä Sven Nieminenkin sai kokea jo ensimmäisen yrityksensä kohdalla. Maailmantalous romahti vuosikymmenen vaihteen tienoilla, minkä alkumerkkinä pidetään New Yorkin pörssiromahdusta

Puutarhaviljely alkoi luostareissa Albert Ketelbeyn sävellys (1915) ”Luostarin puutarhassa” on maailmankuulu ikivihreä. Kauniilla kappaleella on historiallinen todellisuuspohja, sillä puutarhaviljelyä harjoitettiin keskiajalla juuri luostareissa. Luostarien puutarhoja kutsuttiin ryytitarhoiksi. Niissä viljeltiin aluksi lähinnä lääke- ja rohdoskasveja, myöhemmin myös muita kasveja kuten mauste- ja talouskasveja, joita olivat keskiajan lopulla esimerkiksi tupakka, pellava ja hamppu. Naantalin munkkiluostarissa tiedetään olleen puutarha, jossa harjoitettiin ja kehitettiin lääkekasvien viljelyä. Naantalin luostarin yrttikirjassa esitellään useita eri kasveja ja niiden lääketieteellistä käyttöä. Luostari vihittiin käyttöön vuonna 1463 ja ainakin sen munkkiluostarin puolella oli puutarhaharrastusta. Luostarit olivat mallitiloja, joiden kautta eurooppalaiset kasvit ja viljelystavat levisivät Suomeen. Puutarhaviljely levisi vain hitaasti Pohjolaan. Kustaa Vaasa määräsikin, että säteri- ja rusthollitiloille oli perustettava ryytimaita.6 Siemenkaupan ensimmäisen vähittäiskauppaketjun muodostivat apteekit. Puutarhakaupan historian kirjoittanut Aimo Nummi luettelee 18 suomalaista apteekkia, jotka ilmoittivat puutarhasiemenien

myynnistä. Apteekkien siemenkauppaan osallistumisen perusteena olivat lääkeyrtit, joita apteekit myös itse viljelivät. Apteekkien ohella siemenkauppaa 1800-luvulla kävivät siirtomaatavarakaupat. Myös ammattiviljelijät, kauppapuutarhurit, alkoivat kauppiaiksi; samalla kun he hankkivat siemeniä itselleen, myivät he niitä vähittäisostajille. Kauppapuutarhojen ohella puutarhaviljelyä harjoitettiin laajemmassa määrin kartanoissa ja linnoissa sekä pappiloissa, jotka perivät luostareilta esimerkin näyttäjän roolin. Viljely oli laantunut 1600-luvulla noustakseen uudelleen 1800-luvulla, ja 1900-luvun alkupuolelta alkoi kotipuutarhojen perustaminen.7 Siementen vähittäismyynti pienissä annospusseissa alkoi kukansiemenistä 1800-luvulla. Värilliset kuvat pusseihin tulivat 1930-luvulla.

jo voimakkaan kasvun vuosia. Hyvät suhdanteet jatkuivat vuosikymmenen loppuun asti.5 Kauppapolitiikalla on aina ollut yhteys myös ulkopolitiikkaan. Suomen 1920-luvun hyvät Baltian ja Puolan kauppasuhteet taantuivat 1930-luvulla, tilalle tulivat muun muassa Saksa ja Englanti. Perustan ulkomaankaupalle loivat kahdenväliset sopimukset. Tavoitteena oli omavaraisuus sekä viennin ja tuonnin tasapaino.

Kasvuvoimaa ulkomailta Pian yhtiön perustamisen jälkeen vuonna 1933 Sven Nieminen solmi merkittävät sopimukset ruotsalaisten Weibullin ja Hilleshögin kanssa. Molemmat olivat tunnettuja laadukkaiden siementen tuottajia, Weibull maatalous- ja puutarhansiemenissä ja Hilleshög sokerijuurikkaan siemenissä.

Tanskalaisen siementuottajan Daehnfeldtin siemenlaboratorio. S.G. Nieminen aloitti yhteistyön nurmi- ja puutarhakasvien siementuottajan Daehnfeldtin kanssa vuonna 1937.

tiistaina 29. lokakuuta 1929. Suomessa kansantuotteen määrä laski 1929–1932 neljä prosenttia ja työttömiä oli yli yhdeksän prosenttia työvoimasta. Lama tuntui myös maaseudulla kantohintojen romahtamisena ja pakkohuutokauppoina. Markan devalvointi loi edellytyksiä viennin kasvulle ja kotimarkkinoille. Nousu oli alkamassa Niemisen aloittaessa yrityksensä, ja vuodet 1933 sekä 1934 olivat Suomessa

”1930-luku oli suomalaisessa viljelyssä laajentumisen ja monipuolistumisen kautta. Meillä otettiin käyttöön uusia lajikkeita ja parannettiin viljelymenetelmiä. Tähän tarvittiin uusia siemeniä ja tietoa, jota meillä itsellä ei silloin vielä ollut. Näitä lähdin ulkomailta etsimään ja minulla oli onnea. Heti alkuvaiheessa vuonna 1933 saimme kaksi edustusta: W. Weibull ja Hilleshög Ab. Ilman näitä yhteyksiä yrityksemme tuskin olisi saanut riittävää kasvuvoimaa selviytyä alkuvuosiensa vaikeuksista.” Sven G. Nieminen, puhe yhtiön 50-vuotisjuhlassa 3.1.1983.

Niemisellä oli alusta lähtien tunnettuja edustuksia Sven Nieminen onnistui 1930-luvulla luomaan laajan kontaktiverkon Euroopan siemenkauppiaisiin. Siihen aikaan erityisen tärkeitä olivat Pohjoismaat, Saksa, Unkari, Viro ja Latvia. Jo silloin merkittävä osa Suomen siementen tuontikaupasta tehtiin Sven Niemisen välityksellä. Hän toimi maataloustuotekaupan neuvottelijana muun muassa Viron, Latvian ja Liettuan viranomaisten ja viejien kanssa vuosina 1935–1940. Yrityksen palveluksessa oli siihen aikaan kahdesta neljään henkilöä. Konttori sijaitsi aluksi Kalevankadulla, vähän aikaa Bulevardilla ja vuodesta 1937 lähtien Vuorikadulla. Vuorikadun konttori toimi samalla silloin vielä perheettömän Sven Niemisen asuntona. Sven Nieminen oli jo 1930-luvulla keskeinen henkilö Suomen siemenkaupassa. Silloin luotiin pohja hänen vahvalle asemalleen tulevaisuudessa. S.G. Niemisen ensimmäisiä edustuksia olivat tunnetut ruotsalaiset jalostajat. Sokerijuurikkaassa solmittiin sopimus Hilleshögin kanssa sekä maatalous- ja puutarhasiemenissä Weibullin kanssa jo vuonna 1933. Molemmat olivat ruotsa-

Viljelyyn liittyvien koneiden tuonti alkoi jo 30-luvulla, vaikka kone- ja laitekauppa laajemmin tuli yrityksen toimintaan vasta myöhemmin.

laisia laadukkaiden siementen tuottajia. Myöhemmin S.G. Nieminen toimitti käytännössä kaiken Suomen sokeritehtaiden tarvitseman sokerijuurikkaan siemenen. Tanskalainen L. Daehnfeldt osoittautui merkittäväksi siemenedustukseksi, joka sai alkunsa vuonna 1937 Latvian kautta. Daehnfeldt toimitti nurmi- ja puutarhakasvien siemeniä ja oli pitkään suurimpia nurmikasvisiementen tuottajia Suomeen. Sven Nieminen hankki edustuksia muistakin tärkeistä siementuottajamaista, kuten Hollannista, Saksasta, Englannista ja Yhdysvalloista.8 Nykyisistä siemenedustuksista hollantilaisen Cebeco Zaadenin kanssa tehtiin sopimus ennen sotaa vuonna 1938. S.G. Nieminen alkoi tuoda jo 1930-luvulla myös viljelyyn liittyviä koneita, vaikka konekauppa laajemmin tuli yrityksen toimintaan vasta myöhemmin. Esimerkiksi Gingen sopimus on vuodelta 1938, jolloin Ginge valmisti muun muassa kasvinsuojeluruiskuja ja työnnettäviä kelaruohonleikkureita. Toinen 1930-luvun lopun kone-edustuksista oli Damas, jonka viljankäsittelykoneet ovat vieläkin yrityksen valikoimissa. Kukkasipuli- ja -mukulaedustukset tulivat ohjelmaan vasta sodan jälkeen.

Sokerijuurikas on nuori viljelykasvi Sokerijuurikas on viljelykasvina nuori. Ruotsissa juurikkaanviljely alkoi tosimielessä 1880-luvulla. Svenska Sockerfabrik Aktiebolagetin perustaminen vuonna 1907 merkitsi myös sokerijuurikkaan huomattavan jalostustyön alkua. Toiminta sijoitettiin Hilleshögiin, Etelä-Ruotsiin. Hilleshög aloitti 1920-luvulla siementen viennin ulkomaille, myös Suomeen. Suomessa ensimmäiset kokeilut sokerin tuottamiseksi juurikkaista tehtiin jo vuosina 1837–1840 Voipaalan kartanossa Hämeenlinnassa. Tuotanto osoittautui kannattamattomaksi ja tilanomistaja joutui myymään tilansa. Toinen yritys käynnistyi Turussa vuonna 1899. Yrityksen suurimpana ongelmana oli saada tehtaalle riittävä määrä juurikkaita ja kahden satokauden jälkeen yritys teki konkurssin.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomessa oli sokerista puutetta ja oma tuotanto nähtiin tarpeelliseksi. Sen seurauksena päätettiin rakentaa sokeritehdas Saloon vuonna 1919. Siitä lähtien Suomessa on viljelty sokerijuurikasta. Sotien jälkeen viljely laajeni huomattavasti. Siemenenä käytettiin pääasiassa Hilleshögin siementä. Hilleshög oli vuoteen 1968 asti osa ruotsalaista Sockerbolaget-yhtiötä. Vuodesta 2001 Hilleshög on ollut kautta maailman tunnettu sokerijuurikkaan siemenen tavaramerkki Syngentassa, joka on kasvinsuojeluaineisiin ja kasvinjalostukseen keskittynyt maailmanlaajuinen maatalousalan yritys.9

1990-2000

1908–1939

1945-1960

1939-1945

1960-1990

1939 - 1945 S.G. NIEMINEN MAAN ELINTARVIKEHUOLTOA TURVAAMAAN Talouden – ja ihmisten elämän – myötätuuli kääntyi syksyllä 1939, kun Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta Puolaan ja Neuvostoliitto 30. marraskuuta Suomeen. Ensimmäinen vakava takaisku S.G. Niemisen yritykselle tuli vuonna 1939 Viron joutuessa sodan jalkoihin ja menettäessä itsenäisyytensä. Yritykseltä jäi paljon sinne saatavia ja puolet liikevaihdosta leikkautui pois. Mutta pian koko Suomen ulkomaankauppa joutui uuteen, vaikeaan tilanteeseen ja Sven Nieminen kutsuttiin maanpuolustuksen tehtäviin. Kansainväliset suhteet olivat kiristyneet nopeasti vuoden 1938 aikana. Hitlerin Saksalla oli laajentumispyrkimyksiä, joita se myös toteutti Itävaltaan ja Tšekkoslovakiaan. Stalinin Neuvostoliitto puolestaan vaati Suomea puolustusyhteistyöhön kanssaan sekä aluejärjestelyjä. Tunnustelut näistä toimenpiteistä alkoivat huhtikuussa 1938. Jännitys nousi joka puolella ja purkautui

lopulta suursodaksi syksyllä 1939.

Sven Nieminen lähti sotaan… Kymmenen vuotta asevelvollisuutensa suorittamisen jälkeen sai Sven Nieminen kutsun kertausharjoituksiin 6. heinäkuuta 1938. Harjoitukset kestivät sillä kertaa 20 vuorokautta. Runsaan vuoden kuluttua kutsu kävi ylimääräisiin kertausharjoituksiin

Sven Nieminen palveli talvisodassa jalkaväkirykmentti 10:ssä ja jatkosodassa kuuluisassa JK26:ssä, Ässärykmentissä taistelulähettinä.

12.-31. lokakuuta 1939. Silloin Saksa oli jo hyökännyt Puolaan, jota länsivallat Ranska ja Englanti olivat sitoutuneet puolustamaan. Neuvostoliitto ja Saksa olivat tätä ennen solmineet hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka perusteella Puola jaettiin ja kumpikin maa sai vapaat kädet tahollaan. Sven Niemisen palvelusyksikkönä oli Uudeltamaalta koottuun 4. divisioonaan kuulunut jalkaväkirykmentti 10. Näiden ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana

2000-luku

Varsin pian Sven Nieminen kutsuttiin kansanhuoltoministeriön palvelukseen hoitamaan Suomelle tärkeitä vilja- ja siemenhankintoja. Ennen sotia luodut henkilösuhteet auttoivat. Sven Nieminen vastasi sotien aikana käytännössä koko Suomen kylvösiemenhuollosta. ja jälkeen yksiköt muodostettiin sekä varustettiin – niukkojen mahdollisuuksien mukaan – sota-ajan vahvuuteen. Ilmeisesti Sven Nieminen kuitenkin jatkoi talvisodan aikana siemenkauppaa, eikä hän kuulunut sotaan lähteneeseen kokoonpanoon. Sen sijaan kesäkuussa 1941 syttyneessä jatkosodassa Sven Nieminen palveli jalkaväkirykmentti 26:ssa, kuuluisassa Ässärykmentissä, joka kutsuttiin palvelukseen 18. kesäkuuta 1941. Ässärykmenttiä kutsuttiin myös Sörkan rykmentiksi, koska se oli koottu Sörnäisten ja Kallion asevelvollisista. Talvisodassa se oli ollut JR 11. Rykmentti siirrettiin vielä kesäkuun aikana rajan tuntumaan Miehikkälään ja edelleen Joutsenoon sekä sieltä jalkamarssia rajalle. Taistelulähettinä Niemisen paikka oli esikuntakomppaniassa. Taistelulähettien tehtävänsä oli viedä viestejä rintamalinjan joukkojen ja takana olleiden johtokeskusten välillä, kun ei ollut käytettävissä muita viestiyhteyksiä. Taistelulähetin tehtävä oli vaarallinen, sillä hän liikkui koko ajan aivan etulinjassa. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon aamuyöllä 22. kesäkuuta antaen ymmärtää Suomen taistelevan sen rinnalla. Neuvostoliiton pommitettua maatamme katsoi Suomi 25. kesäkuuta olevansa sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Varsinaiset taistelutoimet JR 26 aloitti 21. elokuuta, jolloin se liitettiin 12. divisioonaan, alistettiin pian 4. divisioonalle ja osallistui läntisen kannaksen valtaamiseen. Rykmentin sotatie kulki Kannaksella Suokumaan ja

Säiniön kautta pohjoisemmaksi kohden Karhumäkeä, jonka valtaukseen rykmentti osallistui joulukuussa.

… mutta palveli kauppaneuvotteluissa Sven Nieminen on kuitenkin enemmän kuin toisella jalalla kansanhuollon palveluksessa, vaikka olikin 18. kesäkuuta lähtenyt rykmenttinsä mukana kohden tulevaa sotatoimialuetta. Jo 10. heinäkuuta esitti kansanhuoltoministeriön elintarvikeosasto Sven Niemiselle yleisen edun vuoksi tilaisuutta puhelimen käyttöön. Perusteluna oli, että Nieminen voisi olla ”ministeriön kanssa puhelinyhteydessä maallemme tärkeiden vilja- ja siementavaroiden ostoja koskevissa asioissa”. Sven Nieminen teki 3. elokuuta rykmentin

komentajalle loma-anomuksen kolmeksi vuorokaudeksi ajalle 6.–8. elokuuta, jotta voisi käydä Helsingissä kauppaneuvotteluja saksalaisten siemenalan edustajien kanssa. Lisäksi hän anoi litteraa eli vapaalippua junaan välille Joutseno–Helsinki. Hän kertoi eräästä lähdöstä näihin kansakunnan kannalta tärkeisiin tehtäviin: ”Tyypillistä armeijalle: minut herätettiin klo 23 ja piti silmänräpäyksessä lähteä, sillä juna lähti klo 04-06 välillä ja kävelymatkaa asemalle oli n. 16 km, enkä ollut täysin varma tiestä”. Loppuvuoden aikana Sven Nieminen oli ilmeisesti suurimmaksi osaksi ja lopulta kokonaan yksiköstään lomalla kansanhuoltoministeriön tehtävien vuoksi. Kirjeenvaihtoa näistä lomista tapahtui jo päämajan kautta, jolloin Niemisen ei tarvinnut niitä itse anoa. Kantakortin mukaan hän kuitenkin osallistui jatkosodassa yhdeksään taisteluun.10

Säännösteltyyn kauppaan Elintarvikehuollon turvaaminen oli yksi sota-ajan vaikeista kysymyksistä. Jos se pettää, pettää kaikki muukin. ”Sota on perunakysymys”, oli yksi luonnehdinta.11 Sven Nieminen totesi sota-aikaa muistellessaan, että ” Siemen on hyvin tärkeä ja siemenestä alkaa kaikki – olkoon sitten ihmiset, eläimet tai kasvit”. Maamme elintarvikeomavaraisuus oli 1939 hyvä, mutta heikentyi nopeasti sotavuosina. Sodasta odotettiin lyhytaikaista ja talvisodan aika selvittiin vielä varastojen turvin. Vaikeudet alkoivat sen jälkeen vuonna 1940 sodan maailmalla jatkuessa ja laajentuessa. Lannoitteiden ja rehun tuonti romahti, vanhat kauppasuhteet eivät enää toimineet, eivätkä säätkään sotavuosina suosineet maataloutta. Viljelykset kärsivät jo talven 1939–1940

Toimiessaan kansanhuollon palveluksessa Sven Nieminen matkusti paljon ja päivät olivat pitkiä. Jatkosodan aikana ennätys oli käynti 32 kaupungissa 60 päivän aikana.

Sota-aikana siemenen merkitys korostui ”Sotavuodet merkitsivät myös siemenkaupassa hyvin poikkeuksellisia oloja. Silloin siemenen merkitys erityisesti korostui. Millään maalla ei ollut haluja myydä siementä. Ainoastaan vaihtokaupat tulivat kysymykseen. Sodan aikana oli erityisen tärkeätä omistaa mahdollisimman hyviä ystäviä, joilla oli sellainen asema, että

he pystyivät auttamaan. Vaikeuksista huolimatta onnistuttiin Suomen siementilanne koko sotavaiheen ajan pitämään tyydyttävänä. Se oli monasti parempi kuin sotaa käymättömissä maissa.” Sven G. Nieminen, puhe yhtiön 50-vuotisjuhlassa 3.1.1983.

ankaruudesta. Alkuvuodesta 1940 tilanne oli Suomen kannalta hankala, koska Saksa oli luovuttanut Suomen Neuvostoliiton etupiiriin, ja oli sen vuoksi pidättyväinen. Saksa miehitti keväällä Tanskan ja Norjan, jotka Ruotsin kanssa siihen asti yrittivät olla puolueettomia. Baltia ja Puola olivat sotanäyttämönä ja jo joko Saksan tai Neuvostoliiton miehittämänä. Maailma oli jakaantumassa kahtia, ja pieni Suomi yritti pysyä hengissä. Vaikein tilanne oli vuonna 1942, jolloin ainakin kaupungeissa kärsittiin suorastaan nälkää. Lähentyminen Saksaan ja sen kanssa vuonna 1940 solmittu kauppasopimus pelastivat saarretun Suomen pahimmasta pulasta.12 Taloudellinen puolustusneuvosto oli jo 1930-luvulla kiinnostunut puutarhatuotannon mahdollisuuksista. Talvisodan sytyttyä marraskuun lopulla 1939 oli ryhdyttävä toteuttamaan tehtyjä suunnitelmia elintarvikkeiden jakelun säännöstelemiseksi. Säännöstelyn toteuttajana oli kansanhuoltoministeriö. Kun tuonti loppui lähes kokonaan, oltiin oman tuotannon varassa. Oma tuotanto puolestaan oli ainakin osittain riippuvainen ulkomailta saatavista siemenistä. Säännöstelyyn siirryttiin vähitellen 1939–1942 ja sitä jatkettiin 1950-luvulle asti. Säännöstelystä vastaava kansanhuoltoministeriö sekä tuontija vientikauppaa valvova valtion lisenssitoimikunta olivat molemmat perustettu jo ennen talvisodan syttymistä syyskuussa vuonna 1939. Puutarhatuotteiden kulutuksesta tuonnin

osuus oli ollut noin neljännes. Sen korvaaminen omalla tuotannolla ei ollut helppo tehtävä. Eräs seuraus sota-ajasta oli, että lasinalaisessa viljelyssä siirryttiin kukista vihanneksiin. Ruoka oli välttämätöntä, kukat ja koristukset eivät. Myös kotitaloudet pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan viljelemään jotain syötävää. Kotipuutarhat ja palstaviljely osoittautuivat tärkeäksi osaksi maan elintarvikehuoltoa. Ulkomaankauppa ei ollut helppoa ja vei paljon aikaa. Perustana olivat valtioiden väliset kauppasopimukset ja periaatteena oli vaihtokauppa. Pahin haitta sodan puhkeamisesta lähtien oli ulkomaisen tavaransaannin niukkuus. Lannoitteiden ja väkirehujen tuonti oli monopolisoitu määrätyille liikkeille. Siementen tuonti tapahtui vuoteen 1948 saakka yhteisostoina, joiden jaon kaupan ja teollisuuden yritysten kesken suorittivat alan omat luottamusneuvostot.13 Luottamusneuvostot olivat epätoivoisen tehtävän edessä, sillä jaettavaa oli liian vähän. Jakelussa tukkuliikkeille noudatettiin kunkin liikkeen aikaisemman myynnin suhdetta. Kaikki saivat liian vähän. Siemenkauppiaat muodostivat ensin yhden luottamusneuvoston, kunnes syksyllä 1940 perustettiin Siemenkauppiaiden liitto, jonka johtokunta otti luottamusneuvoston tehtävät. Sven Nieminen toimi juuri siemenkauppiaiden asiamiehenä. Toisen luottamusneuvoston perustivat kauppapuutarhurit. Vuodesta 1947 alkaen alettiin säännös-

telyä aste asteelta purkaa sitä mukaa kuin tavaran tarjonta lisääntyi. Valuuttavaikeuksien takia tuonti kuitenkin jatkui tiukan säännöstelyn alaisena. 14

Siemenkaupan asiamiehenä jatkosodan aikana Jatkosodan aikana Sven Nieminen toimi myös kansanhuoltoministeriön määräämänä Suomen siemenkaupan asiamiehenä tehtävänään ostaa ulkomailta Suomen tarvitsemia maatalous- ja vihannessiemeniä ja myydä Suomessa tuotettuja siemeniä muille maille. Perusteena Niemisen kutsumiselle tehtävään olivat hänen 1930-luvulla solmimansa yhteydet eurooppalaisiin maatalousalan toimijoihin. Siemenasiamiehellä oli laajat valtuudet. Tavaran osto ja myynti tapahtui pääosin vaihtokauppana. Sodan aikana Sven Nieminen oli suuren osan ajasta matkoilla eri maissa ja liikkuminen niiden välillä oli luonnollisesti hankalaa. Jatkosodan aikana hän oli noin puolet vuodesta ulkomailla. Ennätys oli käydä 32 kaupungissa 60 päivän aikana. Melkoinen suoritus huomioiden, että siihen aikaan matkanteko tapahtui öisin. Hän kävi Pohjoismaiden lisäksi neuvotteluja ainakin Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Unkarissa ja Bulgariassa. Niemisen arkistosta löytyy eri ministerien allekirjoittamia valtakirjoja, joissa Sven Niemiselle annetaan melko vapaat kädet vaihtokauppojen tekemi-

seen. Hänen kielitaitonsa riitti hyvin sen ajan tarpeisiin; hän hallitsi hyvin ruotsin ja saksan, englantia hän oli oppinut koulussa vähän, mutta ei puhunut sitä. Kaupassa oli monenlaisia vaikeuksia. Suurin haaste oli löytää kauppakumppani, joka olisi halukas myymään siementä. Lisäksi saattoi yllättää valuuttapula tai matka vaikeutui merten jääesteiden takia. Suomi tarvitsi useita nurmilajikkeita, pellavaa, sokerijuurikasta ja erilaisten vihannesten siemeniä sekä sikurinsiementä. Näiden lisäksi tuotevalikoimaan kuului myös merkittäviä määriä hamppua, jota siihen aikaan varmaankin käytettiin kuitujen valmistukseen. Nämä tuotteet piti hankkia tarjoamalla vaihtokauppana Suomessa viljeltyjä tuotteita, käytännössä kyseeseen tuli timotein siemen. Suurin osa kaupasta tehtiin Saksan kanssa, sillä Saksa osti vuosina 1941–1944 yli 95 % Suomen timotein siemenestä. Saksa oli ylipäätään kansanhuollon tärkein kumppani vuoteen 1944 ja sen jälkeen vaikeina vuosina 1945–1946 Ruotsi. Myös Tanskasta saatiin ostettua siemeniä. Kaupanteossa oli sota-aikana monta mutkaa, joita Sven Niemisen oli oiottava. Tehtiin kauppasopimuksia, hankittiin vientilupia ja vastiketuotteita ja oli järjestettävä kuljetukset. Eräs erikoisuus sodan aikana olivat suomalaisten liikkeiden sopimusviljelykset Unkarissa. Nieminen oli näitäkin suhteita järjestämässä ja hänen tehtäviinsä kuului myös siementen tarkastaminen, mikä tarkoitti aitous- ym. kokeita Valtion siementarkastuslaitoksen koekentillä.15

Timotein siementä ei aina riittänyt vientiin, koska omakin tarve oli suuri. Niinpä Sven Nieminen halusi edistää timotein siementuotantoa lahjoittamalla maatalousministeriölle tätä varten 100 000 markkaa kesällä 1942. Nieminen perusteli hanketta sillä, että meille tärkeiden tuontisiementen saaminen on lähes mahdotonta ilman timoteita vaihtotuotteena. Ministeri Viljami

Kalliokoski kiitti ja ilmoitti nimittävänsä siementuotannon edistämistä varten toimikunnan, johon kutsuisi myös Sven Niemisen.16 Siemenkaupan vaikeudet jatkuivat vielä sodan jälkeenkin kunnes tuotanto vähitellen saatiin normaalille tasolle. Historiankirjoitus muistaa sota-ajan vaikean elintarviketilanteen ja kertoo kotirintaman töistä sekä valmiiden

tuotteiden määrät, mutta unohtaa, että kaikki kasvu alkaa siemenestä. Osa siemenistä tuotiin normaalivuosinakin ulkomailta, mutta sodan aikana omaa siementuotantoa rasittivat erityisesti epäsuotuisat säät, tuotannon putoaminen ja käyttö kulutukseen. ”Syötiin siemenperunatkin”, kuten vanhan kansan sanonta kuuluu.

Sodan ajan siemenasiamiehenä Sven Niemisellä oli laajat valtuudet, mistä on osoituksena ministereiden allekirjoittamat valtakirjat (vas.). Toisessa asiakirjassa ministeriö kiittää Niemisen tekemästä lahjoituksesta.

1990-2000

1908–1939

1945-1960

1939-1945

1960-1990

1945 - 1960 SODAN JÄLKEEN ALKOI JÄLLEENRAKENTAMINEN Toiminimi S.G. Niemisestä osakeyhtiö Sotien jälkeen maksettiin sotakorvauksia ja jälleenrakennettiin maata, ja silloin syntyivät suuret ikäluokat. Elinkeinorakenteemme monipuolistui – osaksi kiitos sotakorvausten, avauduimme muuhun maailmaan ja koimme 1970-luvun puoliväliin asti jatkuneen taloudellisen kasvun ajan. Maataloudelle sotien jälkeiset vuosikymmenet merkitsivät nopean koneellistumisen ohella hehtaarisatojen jatkuvaa kasvua parempien lajikkeiden ja väkilannoitteiden käytön yleistymisen ansiosta.17 Maa- ja metsätalous työllistivät vielä yli puolet Suomen työvoimasta.18 Säännöstelyn ja tuontirajoitusten päättyminen 1950-luvun loppupuolella oli käännekohta puutarhakaupassa; tavarapulasta ja rajallisten tavaraerien jakelusta siirryttiin kiristyvään kilpailuun tavaroiden myynnissä.19 Viimeistään sotien aikana Sven Nieminen oppi tuntemaan kaikki Euroopan tärkeimmät siemenalan yritykset, mistä oli paljon hyötyä tulevina vuosina. Hänellä oli myös hyvät suhteet viranomaisiin ja alan toimijoihin, 1930-1940-luvuilla syntyneet

kontaktit ja saadut edustukset loivat hyvän pohjan yritykselle. Sodan jälkeinen jälleenrakentamisen aika oli myös yhtiölle kasvun aikaa. Toiminnan painopiste siirtyi selkeästi tuontikauppaan. Toiminimi S.G. Nieminen muutettiin osakeyhtiöksi syksyllä 1944.

Sven Nieminen ja Raisa Jerkku solmivat avioliiton Sven Nieminen tapasi tulevan puolisonsa, silloin 18-vuotiaan viipurilaisen kauppiasperheen tyttären Raisa Jerkun Helsingissä vuonna 1942. Svenin paras ystävä työskenteli samassa huoneessa Raisan kanssa. Kerran työkaveri oli menossa illalla ulos Pörssitalossa sijainneeseen Adloniin ja pyysi Raisan mukaan. Sven tuli myös viettämään iltaa heidän kanssaan ja näin Raisa ja Sven kohtasivat toisensa. Adlon oli juuri ennen sotia avattu ”pintapaikka” Helsingissä ja kuului kaupungin tasokkaimpiin ruoka- ja viihderavintoihin. Adlon oli Suomi-Filmin suosittu kuvausmiljöö 1930-1950-luvuilla, joten se nähdään kulissina monissa vanhoissa kotimaisissa elokuvissa.

Sven tapasi tulevan vaimonsa Raisa Jerkun kuuluisassa ravintola Adlonissa vuonna 1942. Svenin paras ystävä työskenteli samassa työpaikassa Raisan kanssa ja hän oli pyytänyt Raisaa mukaan illanviettoon. Nuoripari ehti nauttia kesästä Villingin saaristossa.

2000-luku

Perheeseen syntyi kolme lasta: Krista (vas.) vuonna 1947, Aneta vuonna 1949 ja Sam vuonna 1958. Säännöstelyn aikaa kun elettiin, sai perhe sen ajan sääntöjen mukaan naimisiin mentyään asuttavakseen normaalisti vain yhden huoneen. Niemisen perheellä oli poikkeuksellisesti Vuorikatu 22:ssa kahden huoneen asunto, koska heillä oli yritys ja toinen huone oli yrityksen käytössä. Tämä järjestely oli luonnollisesti perhe-elämän kannalta vaativa, sillä asiakkaiden ollessa hoitamassa työasioita, pienet lapset eivät

Asuntosäännöstely Naimisiin he menivät heinäkuun 12. päivänä vuonna 1946 Raisan ollessa 22-vuotias ja Svenin 38-vuotias. Ikäeroa oli siis 16 vuotta. Raisa ja Sven vihittiin Johanneksen kirkossa Helsingissä ja häitä vietettiin sen jälkeen perhepiirissä Raisan vanhempien kotona. Elettiin vielä säännöstelyn aikaa, jolloin Sven Nieminen hoiti suomalaisille tärkeitä elintarvikehuollon asioita ympäri Eurooppaa. Häämatka tehtiin puolen vuoden kuluttua Tukholmaan, mikä oli Raisan ensimmäinen ulkomaanmatka. Hän matkusti yksin laivalla Tukholmaan, jonne Sven tuli jouluaattoiltana Berliinistä. Häämatkan järjestelyt ilmensivät hyvin sen ajan Suomen asemaa maailmankartalla

ja toisaalta häämatkakin ennakoi Niemisen perheen tulevaa elämää. Tukholma ja Berliini olivat silloin Suomelle tärkeitä kaupunkeja, ja perhe Nieminen eli siitä lähtienkin liike-elämän ehdoilla. Molemmilla puolisoilla oli oikeastaan yllättävän samanlainen tausta. Kummankin vanhemmat olivat kauppiaita, isät aloittaneet liike-elämän nuorina ja omistautuivat vahvasti työlleen. Sekä Raisalle, että Svenille sota-aika merkitsi suurta elämänmuutosta, kuten niin monille suomalaisille. Raisan ja Svenin perhe alkoi kasvaa nopeasti; Krista syntyi 1-vuotishääpäivänä 1947, Aneta 1949 ja Sam sitten myöhemmin vuonna 1958.

Voimakas muuttoliike, siirtoväen asuttaminen, asuntokannan poistuma muun muassa pommitusten johdosta sekä asuntotuotannon pysähtyminen loivat Helsinkiin 1940-luvulla asuntopulan. Asumisväljyyden kasvu pysähtyi, alivuokralaisten määrä kasvoi ja ilmeni paljon suoranaista asunnottomuutta. Asuntopulaa pyrittiin 1940-luvulla lievittämään asuntosäännöstelyn kiristämisellä. Huoneenvuokralautakunnalla oli oikeus osoittaa lisää asukkaita huoneistoihin, joissa oli vähemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti.20

olisi saaneet kuulua tai näkyä. Lisäksi Sven Niemisellä oli tapana usein kutsua lounasvieraita kotiin. Raisa yritti olla päivisin mahdollisimman paljon ulkona lasten kanssa. Apuna heillä oli kotiapulainen. Siihen aikaan ei noudatettu mitään toimistoaikoja. Asiakkaat saattoivat soittaa Sven Niemiselle vaikkapa yöllä kello kaksi ja aloittaa: ”Ettehän ole mennyt vielä nukkumaan?”. Sitten vuonna 1949 löydettiin tilat yritystoiminnalle Pohjois-Esplanadilta ja koti vapautui perheen käyttöön. S.G. Nieminen Oy:n henkilökunnan määrä oli noussut jo kuuteen. Sam Niemisen syntymän aikoihin 1950-luvun lopulla hankittiin uusi asunto Urheilukadulta.

pääsiäismunia. Pekka Jerkku perusti 25-vuotiaana vuonna 1916 oman yrityksensä, Tukku- ja agentuuriliike Pekka Jerkku Oy:n Viipuriin, jolloin matkatyö loppui. Liikkeellä oli paljon kotimaisia edustuksia. Sodan jälkeen liike jatkoi toimintaa Helsingissä Kaisaniemenkadulla. Johanna Jerkku oli aluksi liikkeessä myyntityössä mukana, kunnes sai siitä työstä tarpeekseen ja perusti oman

eläinliike Vivariumin Viipuriin. Liikkeessä myytiin eläimiä yksityisille ihmisille ja yliopistolle: maaja vesikilpikonnia, käärmeitä, alligaattorin poikasia, kanarialintuja ja kärppiä. Suurin menekki oli yliopiston tilaamilla kilpikonnilla. Käärmeiltä otettiin ensin myrkkyhampaat pois. Raisakin auttoi eläinliikkeessä muun muassa pesemällä altaita. Liiketoiminta jouduttiin lopettamaan sodan takia. Perhe asui Viipurin keskustassa use-

Raisa Nieminen syntyi Viipurissa kauppiasperheen tyttärenä Raisa Nieminen (os. Jerkku) syntyi Viipurissa 28. kesäkuuta 1924 perheen toiseksi vanhimpana lapsena. Sisaruksia oli neljä, kolme tyttöä ja yksi poika. Perheen isä Pekka (s. 1891) oli tukkukauppias ja äiti Johanna (os. Österman) työskenteli myös aluksi perheyrityksessä. Yritys välitti erilaisia tavaroita kuten Chymoksen ja Turun Vanun tuotteita kauppiaille. Raisan isä oli jo alle 20-vuotiaana ollut Chymoksen tehtaan makeisten ja mehujen kauppamatkustajana kulkien moottoripyörällä myyntimatkoilla. Raisa muistelee tästä ajasta, että kuinka ihanaa oli saada pääsiäisenä Chymokselta

Raisan isä Pekka oli tukkukauppias, joka välitti mm. Chymoksen ja Turun Vanun tuotteita kauppiaille. Äiti Johannalla oli 30-luvun puolivälissä eläinliike Viipurin keskustassa. Sisaruksia oli kaikkiaan neljä. Kuvassa vasemmalla Raisa, sisaret Rita ja Pia, keskellä äiti Johanna, veli Veikko ja isä Pekka.

ammassa osoitteessa Pellervonkadun kerrostaloissa. Raisalle tärkeä harrastus oli partio, jossa hän toimi vartionjohtajana. Hän pelasi pesäpalloa ja ui paljon. Koulua hän kävi Viipurin tyttölyseossa, ”Tipolassa”. Raisa oli sodan syttyessä 15-vuotias ja koska hän oli partiotoiminnassa mukana, hän ei lähtenyt sotaa pakoon muun perheen mukana, vaan jäi vanhemman sisarensa kanssa Viipuriin vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Partiolaiset auttoivat ihmisiä eri tavoin, kuten jakamalla kaasunaamareita. Tytöt joutuivat lähtemään ensimmäisten sotaviikkojen jälkeen Viipurista työtehtäviin Kuopioon, jossa eräällä koululla naiset jynssäsivät kivääreitä koko talvisodan ajan. Muu Jerkun perhe oli evakossa talvisodan aikana Iisalmen tienoilla. Viipurissa kaikki tuhoutui pommituksissa, eivätkä vanhemmat voineet jatkaa entisiä töitään. Talvisodan loputtua perhe muun suvun kanssa kokoontui Helsinkiin, josta uudet kodit löytyivät Munkkiniemestä. Johannes Virolainen oli hoitanut omaisuutensa menettäneiden viipurilaisten asiaa ja perhe sai vähän korvausta menetyksistä. Vähitellen löytyi myös uusia töitä; isä jatkoi entistä ammattiaan, mutta joutui aloittamaan kaiken aivan alusta. Pekka Jerkku Oy toimii edelleen ja erikoistui tuonnin vapauduttua vuonna 1956 tupakka-alan tuotteisiin ja on alan vanhin ja suurin maahantuoja. Isän kuollessa 62-vuotiaana Raisan veli Veikko jatkoi yritystä. Äiti Johanna kuoli 70-vuotiaana.

Jatkosodan alkuaikoina Raisa teki kansalaisvelvollisuutena lyhyen aikaa erilaisia maanpuolustustöitä halkometsässä, maatilalla ja miinatöissä. Myöhemmin jatkosodan aikana hän toimi varatuomarin konttoristina, jolloin tapasi tulevan puolisonsa Sven Niemisen.21

Raisa työskenteli jatkosodan alkuvaiheissa lyhyen aikaa erilaisissa maanpuolustustehtävissä, kuten halkometsässä, maatilalla ja miinatöissä Kuopiossa. Myöhemmin jatkosodan aikana hän toimi varatuomarin konttoristina Lönnrotinkadulla.

Istukassipuli oli Sven Niemisen sydäntä lähellä S.G. Niemisellä oli sipuli- ja mukulaedustuksia 1930-luvulta lähtien. Istukassipulit ovat sormenpäänkokoisia pikkusipuleita, jotka on kasvatettu siemenistä jo edellisenä vuonna. Viljelijä ostaa sipulit istukkaina ja laittaa ne keväällä maahan ja korjaa sadon syksyllä. Tavallisen, kellertävän ruskean ruokasipulin lisäksi viljellään ryvässipulia, joka nimensä mukaisesti tekee ympärilleen joukon sipuleita, ryppään. Sipulit olivat itse asiassa Sven Niemisen ensimmäisiä tuotteita, koska hän toi Unkarista Mako-istukassipuleita jo kauppahuoneen aikana. Niiden ongelmana oli liian aikainen kukintaherkkyys, jolloin niistä ei saatu enää kunnon sipulisatoa. Niemisen aloitteesta Piikkiön puutarhantutkimuslaitoksessa ja Lepaan puuharhaopistolla kehitettiin 1950-luvun alussa lämpökäsittelymenetelmä, jolla kyettiin vähentämään kukintaherkkyyttä ja parantamaan satoisuutta. Lämpökäsiteltyjen istukassipulien yleisnimeksi vakiintui S.G. Niemisen kehittämä Liva, joka sai nimensä hollantilaisen siementuottajan Lieuwaardin mukaan. Istukaskokeet ja viljelyneuvonta tekivät S.G. Niemisestä johtavan istukassipulikauppiaan ja istukassipulin viljelystä vihannesviljelyn merkittävän osa-alueen. Istukkaat tuotiin Hollannista ja Nieminen myi niitä Meteor- ja Liva-nimillä. S.G. Niemisellä sipulit näkyivät ja tun-

tuivat tiettynä aikana vuodesta yrityksen toimitiloissa ja henkilökunnan tehtävissä. Istukassipulin käsittely oli tärkeä vuoden kiertoon kuuluva tehtävä. Pistosipuleiden saavuttua Sven Nieminen saattoi jäädä yöksi töihin. Sipulit saapuivat S.G. Niemiselle kylmissä ”termorekoissa”, sillä sipuleiden tuli kuljetuksen aikana olla mahdollisimman vakioviileydessä, jotta eivät rupea itämään. Tämän jälkeen ne laitettiin kuivuriin, millä varmistettiin istukassipuleiden korkea laatu. Raisa soitti joskus ilmatieteen laitoksen meteorologille kaksikin kertaa päivässä, koska kuivatus täytyi keskeyttää sadekelillä. Aikataulut olivat tiukat, sillä seuraavien rekkojen saavuttua edelliset erät tuli saada kuivatettua. Liva-istukassipulit ovat esimerkkinä lähes kokonaan uudesta vihannesviljelyn osa-alueesta, jonka Sven Nieminen synnytti. Istukassipulilla oli suuri merkitys koko Suomen ruokasipulituotannolle. Se oli tuottavaa toimintaa myös yritykselle, kun määrät olivat suuria. Sipulista tuli Sven Niemisen henkilökohtainen lempilapsi, josta hän omakohtaisesti huolehti työuransa loppuun asti.

Sipulisesonkina tehtiin töitä urakalla Raisa Nieminen muistaa istukassipuleiden maahantuonnin todella rankkana työnä, ”likimain kauhulla”. Näitä istukassipuleita tuotiin laivalla Hollannista 2-3 kuukauden

ajan keväällä. Raisa otti rekat vastaan. Töissä täytyi olla joskus jo kello kolme aamulla, jotta tuotteet saataisiin mahdollisimman pian toimitettua eteenpäin. Eikä niihin aikoihin ollut vielä trukkeja. Kerran Hollannista tulleen rekan kuljettajat eivät ymmärtäneet kiiretilannetta, jolloin Raisa tarttui itse vihaisena toimeen ja ryhtyi purkamaan sipuleita rekasta – sitten rekkamiehetkin ymmärsivät ryhtyä töihin. Istukassipuli oli helposti pilalle menevä tuote, jonka kuljetukset oli organisoitava tehokkaasti. Iltaisin Raisa osallistui vielä poikien kanssa ”ompeluseuroihin” eli rikkinäisten sipulisäkkien korjaamiseen. Sipulisesonki rytmitti voimakkaasti sekä yrityksen että Niemisen perheen vuodenkiertoa.

Maatalous tehostui voimakkaasti 1900-luvun kuluessa Maatalous koki 1900-luvulla melkoisen rakennemuutoksen. Maataloustyöntekijöistä tuli itsenäisiä viljelijöitä, mutta heidän määränsä laski. Viime vuosisadan alkuun verrattuna pieni osa työvoimaa ruokki väkiluvultaan kasvaneen kansakunnan asukkaat. Peltoala kasvoi aluksi ja supistui myöhemmin. Tuottavuus yksikköä (= työntekijä, hehtaari, tuotantoeläin) kohden eli tehokkuus oli kasvanut voimakkaasti. Sven Nieminen tarkasteli rakennemuutosta muistiossaan ”Översikt över

Finlands lantbruksproduktion”, jossa hän vertaili Suomen ja Ruotsin maataloutta. Muistiossa ei ole päivämäärää, mutta sisällön perusteella se on kirjoitettu 1950-luvun loppupuolella, ehkä vuonna 1957. Hän oli itse vahvasti vaikuttamassa tuohon kehitykseen erityisesti turvatessaan siementen määrää ja parantaessaan sen laatua. Hänen yrityksensä S.G. Nieminen Oy eli tuon kehityksen sykkeessä vahvasti mukana. Maatalouden tuottavuutta kasvattivat koneellistuminen sekä viljelymenetelmien, muun muassa väkilannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden kehittyminen ja käyttäminen. Samoin sosiaalisen rakenteen muutos, jossa torppareista ja maatyöläisistä tuli itsenäisiä yrittäjiä, lisäsi varmasti maatalouden tuottavuutta. Peltopinta-ala kasvoi vuosina 1920–1930 kahdesta miljoonasta hehtaarista 2,6 miljoonaan hehtaarin, ”käsin raivaamalla”, kuten Sven Nieminen muistiossaan huomauttaa. Viljan hehtaarisadot kasvoivat tuona aikana 50 prosentilla 1 600–1 700 kiloon. Sodassa Suomi menetti 300 000 hehtaaria, mutta se otettiin uutta peltoa raivaamalla pian kiinni ja 1950-luvun lopulla se oli jälleen 2,6 miljoonaa hehtaaria. Tällä hetkellä peltopinta-ala on hieman laskenut, 2,3 miljoonaan hehtaariin. Hehtaarisadot ovat nykyään leipäviljalla vajaa 3 800 kiloa hehtaarilta. Suomen säät eivät aina suosi viljelyä ja kasvukauden pituus jää aina muuta Eurooppaa lyhyemmäksi. Ilmastolle ja sijainnille emme voi mitään,

mutta siemenen laatua parantamalla ja viljelytekniikkaa kehittämällä olemme kuroneet etumatkaa kiinni. ”1900-luvun kuluessa maatalousväestön osuus laski 70 prosentista seitsemään”, on historioitsija Juha Sihvola todennut. Maatalousväestön vähenemisen ohella muuttui heidän asemansa, torppareista tuli itsenäisiä viljelijöitä. Vuonna 1901 – melkein Sven Niemisen syntymän (1908) aikoihin, maataloudesta leipänsä ansaitsevista maata omisti noin kolmannes, muut olivat maatyöläisiä tai torppareita. Maatalousväestön määrä supistui 1920-luvulta 1950-luvulle kahdesta miljoonasta 1,67 miljoonaan. Vuonna 1950 maataloudessa

työtä tekevistä oli maanomistajia 90 prosenttia, loput olivat töissä tiloilla. Nykyään maataloudessa työskentelevien osuus on noin 4-5 prosenttia työvoimasta.22 Maidontuotannon kasvu ja tuottavuus (tuotanto per yksikkö eli lehmä) kuvaa hyvin maatalouden tuottavuuden kasvua. 1920 keskituotos oli 1 865 kiloa lehmää kohden, 1950 vastaava tuotos oli 3 275 kiloa ja nykyään yli 6 000 kiloa. Traktori alkoi yleistyä Suomen pelloilla 1950-luvulla: Kun 1920 Suomessa oli 147 traktoria, vuonna 1950 niiden lukumäärä oli 14 500 ja 50-luvun lopulla jo 74 500. Vuonna 2006 Suomessa oli 342 259 rekisteröityä traktoria.

Sven Nieminen toi istukassipuleita maahan jo 30-luvulta alkaen. Hänen aloitteestaan ryhdyttiin kehittämään sipulien lämpökäsittelymenetelmää, joka parantaa sipulin laatua. Lämpökäsiteltyjen istukassipulien yleisnimeksi vakiintui S.G. Niemisen kehittämä Liva.

1950-luvulla S.G. Nieminen Oy toi markkinoille Teho-puutarhalannoitesarjan.

Kasvinsuojeluaineet tulivat 1940-luvulla Torjunta-aineiden käyttö kasvinviljelyssä oli aloitettu jo ennen sotia mutta käyttö laajeni 1940-luvulla, kun tuotteet paranivat ja viljelyä voimaperäistettiin.23 S.G. Nieminen Oy:n tuotevalikoimaan kasvinsuojeluaineet tulivat vuonna 1947. Osaston johtoon tuli Svenin nuorempi veli John. Vuonna 1960 S.G. Nieminen Oy luopui kasvinsuojeluaineosastosta. Toimintaa jatkoi John Nieminen, yhtiön nimeksi tuli J.H. Nieminen Oy. Yhtiön tehdas ja pakkaamo toimivat Koivusaaressa

S.G. Nieminen Oy:n tuotevalikoimaan kuuluivat 1947 alkaen myös kasvinsuojeluaineet. Tämän osaston johtoon tuli Svenin veli John. Vuonna 1960 kasvinsuojeluaineosastosta muodostettiin oma yhtiö J.H. Nieminen Oy.

Siemenkaupan kausi- ja vuosivaihteluiden takia toiminta laajentui viljankäsittelylaitteisiin sekä puutarhakoneisiin ja -työvälineisiin. Näitä tuotteita olivat esim. Ginge-kelaleikkurit ja -reppuruiskut, Damas-viljanlajittelija sekä Wolf-puutarhatyövälineet.

Lauttasaaren vieressä 1970-luvulle saakka. Vanhimmat puutarhalannoitteet olivat karjanlantaa tai kompostituotteita, vähän myöhemmin luujauhoa ja lintujen lannasta muodostunutta guanoa, jota tuotiin Suomeen ensimmäisen kerran 1800-luvun puolivälissä. Muita 1800-luvulla käyttöön tulleita lannoitteita olivat superfosfaatti, salpietari, tuomaskuona, kalisuola ja ammoniumsulfaatti. Seoslannoitteiden valmistus alkoi 1920-luvulla. S.G. Nieminen Oy toi markkinoille 1950-luvulla tuotekohtaisen Teho-puutarhalannoitesarjan, mutta siitä luovuttiin muutaman vuoden jälkeen.

Tuotevalikoima laajeni viljely-, puutarha- ja materiaalinkäsittelykoneisiin S.G. Nieminen Oy:lle olivat ensimmäiset kone-edustukset tulleet jo 1930-luvun lopulla. Koneet tulivat S.G. Niemisen ohjelmaan entistä voimakkaammin 1950-luvulla, silloin kyse oli lähinnä viljankäsittelyyn liittyvistä laitteista. S.G. Niemisestä tulikin pian merkittävä viljasiilojen ja viljankuljet-

timien myyjä. Myös puutarhakoneiden kysyntä kasvoi ja hankittiin uusia edustuksia. Saksalaiset Hako-pienkoneet kuten jyrsimet ja puutarhatraktorit, Solon moottoriruiskut sekä Wolfin työvälineet ja ruohonleikkurit tulivat suomalaisille puutarhoille ja pihoille 1950-luvulla. Konekaupan kasvu toi uusia tehtäviä maahantuojalle: koneita ja varsinkin varaosia oli varastoitava ja järjestettävä huoltotoimintaa. Yrityksen kannalta tämä muutos merkitsi toiminnan laajenemisen ohella vuotuisten vaihtelujen tasaamista. Siemenkaupalle on ominaista hyvin suuret ja yllättävät vaihtelut vuodesta toiseen. Yhtiön ensimmäiset 15 vuotta olivat lähes kokonaan siemenkauppaa. Jos Suomessa sattui olemaan hyvä sato, saattoi myynti laskea jopa 50 %, koska siemenviljaa saatiin omasta takaa. Siksi kausi- ja vuosivaihteluiden tasoittamiseksi oli välttämätöntä löytää uusia tuotteita myyntivalikoimaan. Näin tulivat mukaan viljelyssä tarvittavat välineet ja koneet. Kun Suomessa oli hyvä viljelyvuosi, tarvittiin lisää koneita. Kun oli ollut osittainen katovuosi, tarvittiin uutta

siementä. Koneet liittyivät kiinteänä osana erikoistuneeseen viljelyyn ja 1950-luvulla konekauppa oli jo yhtä tärkeää kuin siemenkauppakin.

Yritys ja perhe Sven Nieminen eli oikeastaan koko ikänsä yritykselleen. Se tarkoitti sitä, että myös perheen elämä nivoutui yrityksen ympärille ja elettiin paljolti yrityksen ehdoilla. Se oli hänen aikanaan yleistä, Sven Nieminen ei ollut tässä suhteessa harvinainen poikkeus, vaikka ylittikin työmäärällään kyllä kaikenlaiset keskiarvot.

Krista Raatikainen (vas. ) ja Aneta Owens muistelivat lapsuuttaan: ”Taskurahoissa isä oli tarkka. Opituista asioista sai palkkion. Matkoilta isä toi vaatteita, nenäliinoja – ja kukkia. Vaatteissa saattoi olla runsaasti kasvuvaraa. Isä ajatteli säästäväisesti.”

Kotielämää tyttärien kertomana Sven Niemistä kutsui kotona koko perhe papaksi. Seuraavassa Sven ja Raisa Niemisen tyttäret Krista Raatikainen ja Aneta Owens muistelevat lapsuutensa ja nuoruutensa kotielämää: Pappa ei paljon puhunut isästään tai äidistään, sen sijaan äiti kertoi enemmän omista vanhemmistaan. Oli kaksi ajankohtaa, jolloin isän kanssa enemmän puhuttiin asioista: jouluna ja juhannuksena. Jouluna käytiin hautausmaalla ja juteltiin kaikenlaisista asioista. Jouluna oli koko perhe koolla ja sukuakin kävi kylässä. Joulupäivänä ei saanut tehdä mitään. Isä ei juuri osallistunut kotitöihin tai

lastenhoitoon. Tyttöjen ja Samin ikäerosta johtuen tytöt saivat hoitaa veljeään aika ajoin. Myös isän äiti, fammu oli joskus auttamassa, kun äiti oli isän mukana matkoilla. Isä tuli kesää lukuun ottamatta myöhään töistä. Usein syötiin klo 20 jälkeen. Isä puhui kotona jonkun verran työasioita, joskaan ei lapsille, jotka kuitenkin saattoivat kuulla ja ymmärtää sanan silloin tällöin. Vanhempana niistä puhuttiin enemmän myös lasten kanssa. Isä saattoi illallisen jälkeen palata vielä toimistolle. Äiti Raisalla oli kaunis käsiala, joten isä saneli usein työkirjeitä ja Raisa kirjoitti ne saman tien puhtaaksi. Liiketuttavia isä kutsui usein kotiin päivälliselle, äidin mielestä joskus liian lyhyellä varoitusajalla. Tyttäret auttoivat äitiä ja ”kokkitätiä” kattauksessa ja tarjoilemisessa. Myös lauantai oli työpäivä aina 1970-luvulle ja Sven Niemiselle sen jälkeenkin. Sunnuntai sen sijaan oli vapaapäivä. Isän lempiruokia olivat borschkeitto, kukkakaali ja paistettu sipuli, jouluna lipeäkala. Sikariakin hän poltteli. Taskurahoissa isä oli tarkka. Opituista asioista sai palkkion. Matkoilta isä toi vaatteita, nenäliinoja – ja kukkia. Vaatteissa saattoi olla runsaasti kasvuvaraa. Isä ajatteli säästäväisesti. Isä oli ylpeä tyttäristään, mutta kiitosta hän viljeli säästeliäästi. Se lienee ollut perua lapsuuden kodista. Noin kerran kesässä isä otti muutaman päivän lomaa

ja lähdettiin kiertämään Suomea. Reitti suunniteltiin etukäteen ja tarkoitus oli näyttää lapsille kotimaata. Kokonaan töistä isä ei päässyt, vaan reitin varrelle osui kasvinviljelyn koetiloja. Aneta kävi ensin ruotsinkielistä ja sen jälkeen vielä saksalaista leikkikoulua, koska isä halusi hänen oppivan saksaa. Siitä hän meni Saksalaiseen kouluun, mutta valmistui ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta. Opintoja hän jatkoi Turussa Åbo Akademissa, koska poikaystäväkin opiskeli siellä. Anetan tie on kulkenut sittemmin Yhdysvaltoihin, jossa hän nykyään asuu ja toimii kiinteistövälittäjänä Washington D.C:ssä. Isä kävi siellä kerran vuodessa, mutta Aneta useammin Suomessa. Krista kävi suomenkielistä kansakoulua, mutta saksankielisen keskikoulun, ja hänkin valmistui ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta ja edelleen Hankenilta Helsingistä eli ruotsalaisesta kauppakorkeakoulusta. Krista tuli vuonna 1982 perheyritykseen S.G. Niemiselle töihin palveltuaan ensin Finnarilla. Krista jäi S.G. Niemiseltä eläkkeelle kesällä 2009.

Sotien jälkeen hyvää ruokaa arvostettiin Raisa Nieminen järjesti kotona paljon tilaisuuksia. Hän piti kirjaa, mitä vieraat olivat milloinkin syöneet; oli tärkeää tarjoilla aina erilaista ruokaa. Hän osti ruokatarvikkeet itse kauppahallista tai Töölöntorin Nybergin

sekatavarakaupasta. Ruuat valmisti usein keittiöapulainen. Sodan jälkeen oltiin pitkään oltu ilman parempaa ruokaa ja juomaa. Siksi hyvä tarjoilu oli erityisen tärkeää nyt, kun sitä oli saatavilla. Ei voinut kuvitella päivällistä, johon ei olisi kuulunut snapsi, soodavesi, sherry, puna- ja valkoviini ja lopuksi madeira tai portviini. Sota-ajan jälkeen saattoi käydä joskus niin, että kun pyysi asiakkaan lounaalle, hän saattoi istua siellä päivälliseen saakka, minkä jälkeen siirryttiin vielä ravintolaan. Uutena vuotena järjestettiin joskus hyville liiketuttaville juhlalliset päivälliset, joissa pukeuduttiin iltapukuun ja smokkiin. Kerran Raisa oli hankkinut päivälliselle pieniä eläin- ja ihmisfiguureja, kaksi kappaletta kutakin. Vieraat valitsivat omansa ja ketkä saivat samanlaiset, asettuivat pariksi.

Tekniset tiedot tutuiksi Krista Raatikaisen ensimmäinen tehtävä perheyrityksessä oli bambukeppien ja linnunsiementen myynti. Aivan ensimmäisen kaupankin hän muistaa: 50 kiloa auringonkukan siemeniä lintujen ruokintaan, ostajana Tuko. ”Se tuntui silloin isolta kaupalta. Myöhemmin selvisi, että siemeniä myytiin keskusliikkeille tuhansien kilojen erissä.” Myöhemmin hän toimi puutarhakoneiden tuotepäällikkönä. Tekniset tiedot olivat aluksi vieraita, mutta niitäkin oli opeteltava,

Krista toimi S.G. Niemisellä tuotepäällikkönä pääsiallisena vastuualueenaan pienkoneet, mm. ruohonleikkurit.

sillä etenkin messuilla kuntien hankintaväki niitä kyseli, ja varmasti naiselta vielä tarkemmin kuin muilta myyntimiehiltä. Tähän aikaan pienkonepuolella toimineet Leo Luomala ja Jukka Repo olivat Kristalle hyviä tietolähteitä. Krista kertoo kulkeneensa töihin Kiloon ja takaisin bussilla, joka illalla lähti kello 16.30. Vähän ennen töistä lähtöä saattoi isä Sven kysyä, ”tulisitko pikkuisen”, mikä tarkoitti tunnin, parin keskustelua.

Niemisen perheen kesäpaikka Lilla Bastö Sven Nieminen etsi kesäpaikkaa yrityksen

edustuskäyttöä varten ja löysi Lilla Bastön – suomeksi Pikku Niinisaari – saaren Helsingin edustalta vuonna 1944. Aluksi hän ei saanut ostolupaa, sillä valtion rajoitusten mukaan maa-alue oli liian suuri ja hinta liian halpa. Sven Nieminen sai kuitenkin puoltolausunnon ministeriöltä, että tilaa todella tarvitaan asiakaskäyttöä varten ja näin Lilla Bastö voitiin hankkia poikkeusluvalla. Saaren lähellä on nykyään Vuosaaren satama ja sen ohi kulkee laivareitti Keski-Eurooppaan. Saaressa oli silloin valmis rakennus, joka oli kuitenkin ollut hoitamatta jo jonkun aikaa, joten sitä piti aluksi remontoida. Sven Nieminen oli kiinnostunut puista ja pensaista ja halusi istuttaa niitä saa-

relle, mutta koska paikka oli kallioinen, sinne täytyi ensin ajaa maata. Kasveja tuotiin saareen muun muassa Mustialan kartanosta ja ulkomailta hollantilaiselta siemenalan yritykseltä. Sven Nieminen kokeili määrätietoisesti erilaisia kasveja hirvien ja jäniksien aiheuttamista vahingoista huolimatta. Istutustöissä auttoivat maatalousharjoittelijat, joita saattoi viikonloppuisin tulla jopa kymmenen henkeä kerrallaan. Kaikki työ tehtiin käsivoimin. Suuri määrä multaa ja kasveja siirrettiin kottikärryillä. Perheen lapsille puutarhanhoito opetti tunnollisuutta ja järjestelmällisyyttä. Nykyään näistä kasveista ei ole enää paljon jäljellä. Työteliäisyys näkyy saarella edelleenkin Hikipoluksi kutsutun tien reunustamina kivivalleina. Vuosien aikana kerättiin saarelta kiviä aidoiksi, jotka ovat nykyisin 8 m pitkät, 3 m leveät ja 1½ m korkeat. Lilla Bastössä kävi kesäisin suuri määrä liiketuttavia, suomalaisia sekä ulkomaisia päämiehiä, yleensä kolmen viikon ajan heinäkuun puolesta välistä alkaen elokuun alkuun saakka. Sven ja Raisa olivat olleet vasta kaksi päivää naimisissa, kun saarelle saapuivat jo ensimmäiset vieraat. Oli tavallista, että tiistaisin ja torstaisin tuli herravieraita,

Lilla Bastö hankittiin alun perin yrityksen edustuskäyttöä varten vuonna 1944. Sen päärakennus oli ollut jonkin aikaa hoitamatta ja vaati aluksi remontoimista.

sitten lauantaisin miehet rouviensa kanssa. Sunnuntaina tulivat laivalla ne vieraat, jotka eivät voineet yöpyä. ”Lukujärjestys” johtui siitä, että Raisa saattoi käydä kaupassa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin tekemässä hankinnat vieraiden tarjoiluita varten. Päivällispöytään mahtui 16 henkeä oma väki mukaan lukien. Viikolla miespuolisia vieraita oli yleensä kerrallaan noin 12–14. Vieraina oli Helsingissä työasioissa ja kongresseissa

käyviä tai varta vasten kutsuttuja. Apuna Raisalla oli ruuanlaitossa keittäjä, joka oli ollut apuna myös kaupungissa. Lilla Bastössä ei ollut vesijohtoa eikä sähköä. Sähköä tosin tuotettiin myöhemmin polttomoottorikäyttöisellä aggregaatilla. Merellinen ympäristö tarjosi hyvät puitteet epävirallisemmalle yhdessäololle. Kallion päällä oli huvimaja, alhaalla rannassa sauna, lapsille oli leikkimökki. Lapset olivat pienestä pitäen mukana

Sven ja Raisa viettivät naimisiin menonsa jälkeen kesät Lilla Bastössa. Kasvavan perheen kaikki jäsenet pääsivät osallistumaan myös työntekoon vapaa-ajanvieton ohella.

Svenin läheisin harrastus oli pihan ja puutarhan hoito. Puita ja pensaita tuotiin mm. Mustialan kartanosta sekä ulkomailta hollantilaiselta siemenalan yritykseltä. Istutustöissä auttoivat maatalousalan opiskelijat. Perheen lapsetkin pääsivät mukaan talkoisiin.

Lilla Bastössä vieraili Helsingissä työasioissa ja kongresseissa käyviä tai varta vasten kutsuttuja asiakkaita, joita saattoi olla kerralla jopa 12-14 henkeä.

saarella. Perheen kaupunkikoti oli siihen aikaan Vuorikadulla. Saareen muutettiin ennen juhannusta kuorma-autolla, jolla päästiin Vuosaareen asti. Tavarat olivat kuorma-auton lavalla isoissa matka-arkuissa. Herttoniemen jälkeen oltiin jo maaseudulla. Hiekkatien varrella saattoi nähdä vielä siihen aikaan lehmiä, mikä jäi tyttöjen mieleen. Rannasta kävi saaressa asuva kalastaja hakemassa Niemiset tavaroineen saareen.

Isä Sven kävi saaresta edelleen töissä kaupungissa. Matkan hän teki aamulla ja illalla saaressa poikenneen laivan kyydissä. Meritse matka kesti tunnin verran. Isä palasi normaalisti töistä kello 18 aikoihin ja toi samalla kauppatavaraa mukanaan. Ensin juotiin kahvia ja vasta vähän myöhemmin syötiin. Aamulla isä – tai pappa, kuten häntä kutsuttiin – jätti lapsille listan päivän aikana tehtävistä töistä. Varsinkin ”vierasaikana”

Sven piti kalastamisesta. Samin ollessa jo isompi he kävivät yhdessä pitkällä siimalla ankeriaita pyydystämässä.

Kesäisin oli tarkka viikko-ohjelma: tiistaisin ja torstaisin tuli herravieraita, lauantaisin miehet rouviensa kanssa. Sunnuntaina tulivat laivalla ne vieraat, jotka eivät voineet yöpyä. ”Lukujärjestys” johtui siitä, että Raisa saattoi käydä kaupassa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin tekemässä hankinnat vieraiden tarjoiluita varten.

Lilla-Bastössä Svenillä oli aikaa osallistua perheen arkeen.

piti kerätä roskia, niittää ruohoa ja tehdä muuta sellaista. Vieraat saunoivat, söivät ja pelasivat seurapelejä. Lapset olivat siinä aina mukana. Sam oli nuorena innokas kalastaja. Hänellä oli usein taskuissa matoja valmiina, että pääsee nopeasti onkimaan, kun joku muukin innokas kalakaveri löytyi. Isän kanssa hän kävikin usein kalassa. Heillä oli tapana laittaa pitkä siima, millä saivat muun muassa ankeriaita. Kristalle ja Anetalle on jäänyt mieleen kumipatjalla kelluminen aaltojen heiluttamana. Isä vei veneellä kauas rannasta, mistä aallot toivat kumipatjalla kelluvat tytöt takaisin rantaan. Kun kesä päättyi, oli paluu kaupunkiin ja

melkein jo unohtuneiden mukavuuksien äärelle: sähköt, raitiotievaunut... Lilla Bastö oli vuosikymmenien ajan tärkeä perheen lomapaikka sen jälkeenkin kun siellä eivät vierailleet yrityksen asiakkaat. Raisa vietti kesät saarella kaikkiaan 66 vuoden ajan.

Sven Niemisen sihteerit Sven Niemisen aikana kaikki muistiot, kirjeet ja vastaavat saneltiin. Sihteeri – itse asiassa sihteerit – kirjoittivat pikakirjoituksella asiat muistiin ja tekstin myöhemmin puhtaaksi. Kalkeripaperin läpi syntyivät samalla kopiot, joihin Sven

aina merkitsi nimikirjaimensa. Näin niihin voitiin myöhemmin vedota. Se oli ennen kopiokoneiden aikaa. Telexiä eli kaukokirjoitinta käytettiin jo 1930-luvulta lähtien ja varsinkin sotien jälkeen. Sven Niemisellä oli useampia sihteereitä: kaksi päiväsihteeriä, iltasihteeri ja vielä vaimollekin jäi kirjoitettavaa. Sven Niemisellä oli tapana tulla sihteerinsä rouva Mickelssonin kanssa joka ilta kotiin syömään. Tämän jälkeen Sven nukkui yleensä lyhyet unet, minkä jälkeen he saattoivat lähteä takaisin töihin klo 21–22 maissa. Rouva Mickelsson oli saksalainen syntyjään ja kotoisin Lübeckistä. Hän teki

töitä Sven Niemisen kanssa 85-vuotiaaksi saakka ja oli onnellinen saadessaan olla vielä iäkkäänäkin töissä. Hän asui Etu-Töölössä vanhojen naisten kodissa ja saapui toisinaan töistä kotiin vasta klo 3 aamulla. Muut asukkaat kurkistelivat ikkunoista ja ihmettelivät kateellisina, kun rouva tuoksui hyvältä sikarilta. Toinen sihteeri neiti Sjöblad oli töissä S.G. Niemisellä yli 40 vuotta. Hän tuli toisen muualla tehdyn päivätyön jälkeen illalla S.G. Niemiselle ja teki töitä myöhään yöhön. Kolmas sihteeri, italiankielen taitoinen neiti von Plato oli töissä S.G. Niemisellä 30 vuotta. Neiti Myllykangas

oli pikakirjoittaja, jolle Sven Nieminen saneli kaikki kirjeet. Myös neiti von Platon ja neiti Myllykankaan kanssa Sven Nieminen kävi joskus kotona syömässä illalla töiden välissä. Joskus kun jäätiin töihin koko illaksi, kello 19 laitettiin kahvi tai tee ja syötiin voileipiä. Tämän jälkeen taas jatkettiin töitä. Ja heidän lisäkseen vielä puoliso Raisa kirjoitti miehensä saneluja kotona. Tästä saa kuvan, miten paljon tietotekniikka on muuttanut toimistotyön tekemistä.

Raisa Nieminen työssä yhtiössä Raisa aloitti päivittäisen työn yhtiössä Samin lähtiessä kouluun. Sitä ennenkin olivat edustustehtävät ja työmatkat vieneet lastenhoidon ohessa paljon aikaa. Tosin Raisa tiesi ja tunsi yrityksen asiat koko ajan hyvin, sillä hän kuuli niistä jatkuvasti kotona päivällisillä. Sven Niemisen työpäivät olivat usein pitkiä, joskus jopa 17-18 tunnin mittaisia. Usein Raisa lähti kotiin aiemmin illalla, mutta Sven saattoi saapua kotiin vasta puolen yön aikoihin. Harvoin oli iltoja, jolloin koko perhe oli koossa. Raisa Niemisen työtehtäviä olivat vastuut kiinteistön sisustuksesta, keittiö- ja

Sven Nieminen teki pitkiä työpäiviä ja siksi hänellä oli useita sihteereitä samaan aikaan, eri vuoroissa. Kuvassa sihteeri Aune Myllykangas työssään Sven Niemisen kanssa 1980-luvulla.

Vuosijuhla Yrityksen vuosijuhla alkuvuodesta on ollut tärkeä tapahtuma, joka jaksottaa edelleen S.G.Nieminen Oy:n – nykyään SGN Groupin vuotta. Vuosijuhlat pidetään aina tammikuun alussa, mikä perustuu siihen, että yhtiö perustettiin 3. tammikuuta. Sven Niemisen johdolla siihen valmistauduttiin huolella. Kauppaneuvos antoi ohjeita kirjallisesti ja varmisti, että ne toteutettiin. Plaseeraus oli tärkeä toimenpide. Edellisen vuoden papereista katsottiin, että plaseeraus on seuraavana

vuonna erilainen. Vuosijuhlia vietettiin jo Kansakoulukujan aikoina ravintola Adlonin kabinetissa. Ensin henkilökunta kokoontui Sven ja Raisa Niemisen kotiin cocktailsille, minkä jälkeen siirryttiin varsinaiseen juhlapaikkaan. Illan ohjelmaan kuului illallinen, ohjelmaa ja lopuksi tanssittiin. Paikalla kävi valokuvaaja. Illan menu on aina ollut ranskankielinen. Vuosijuhliin on kuulunut myös pitkään yhtiössä työskennelleiden henkilöiden huomioiminen.

Yksi SGN Groupin varhain syntyneistä perinteistä on henkilökunnan vuosijuhlat. Edelleenkin juhlissa on plaseeraukset ja ranskankielinen menu. Kuvassa vietetään SGN:n 25-vuotisjuhlia 1958.

siivoushenkilöstöstä sekä PR-lahjoista ja -yhteydenpidosta. Hän piti monella tavalla huolta viihtyvyydestä työpaikalla, esimerkiksi huolehtimalla, että pöydillä oli kukkia. Hän oli työpaikan ”äiti”. Raisa kävi joka päivä töissä vuoden 2010 marraskuuhun saakka. Vuosittain toistuvia töitä oli muun muassa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden joulumuistamisten järjestäminen. Lisäksi on aina muistettu lahjat tasavuosien syntymäpäiville sekä yhtiön työntekijöille syntyneille vauvoille. Usean vuoden aikana toimitettiin pääsiäistervehdyksenä belgialaiset atsaleat Helsingin lähiympäristössä asuville asiakkaille. Atsaleoille oli oikein vuokrattu oma kasvihuone. Niemisillä oli siihen aikaan Helsingin suurin atsalea olohuoneessa kukkimisen ajan. Sitten se vietiin taas takaisin kasvihuoneeseen. Atsalean kasvattaminenhan on vaativaa, se täytyy kastella huolellisesti upottamalla kokonaan veteen. Tämä kukka lahjoitettiin sittemmin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan.

1990-2000

1908–1939

1945-1960

1939-1945

1960-1990

4. 1960 - 1990 UUSIA TOIMIALOJA, UUSIA YRITYKSIÄ Puutarhaviljelyn murros: kotipuutarhoista teolliseen tuotantoon Suomen puutarhaviljely koki suuria muutoksia 1960-luvulta lähtien. Sotien jälkeen ja vielä 1950-luvulla oli tärkeää tuottaa vihanneksia ja hedelmiä sodasta toipuvan ja kasvavan kansan ravinnon tarpeeseen. Tuonti käynnistyi hitaasti vuosien perästä. Omakotitalot rakennettiin aluksi väljille tonteille, joille mahtuivat myös runsaat puutarhapalstat. Palstaviljelyn tärkeyden puolesta puhuivat myös sota-ajan opetukset. Kotipuutarhojen tuotteita riitti oman käytön lisäksi torillekin myytäväksi. Siemeniä myytiin paljon pikkupusseissa. Sellaisessa annostavarakaupassa sai hyvän tuoton. Vähitellen hyötypuutarhojen rinnalle tuli koristepuutarhoja, jolloin myös kukkasipulien ja -mukuloiden kauppa vilkastui. Puutarhatyökin koneellistui, kun moottorikäyttöiset jyrsimet ja ruohonleikkurit yleistyivät. Tuonnin kasvu ja monipuolistuminen muutti kotimaan tuotannon tarvetta. Omakotitalotontit pienenivät ja ihmisten kulutustavat muuttuivat, eikä kotipuutarha enää ollut kaikkien

tavoitteena. Elintarvikkeita ryhdyttiin tuottamaan yhä enemmän teollisesti. Raaka-aine tuotettiin sopimusviljelynä vihannesviljelijöiden kanssa, joille aluksi siemenliikkeet toimittivat siemenet. Myöhemmin teollisuus alkoi hankkia siemenet suoraan lajikkeiden jalostajilta ja omistajilta. Säännöstelyn loppuminen merkitsi siemen- ja puutarhakaupassa siirtymistä tavaran niukkuudesta kiristyvän kilpailun aikaan. Joutomaille ja asuinalueille rakennettiin hoidettavia nurmikoita ja syntyi uusi yritysmuoto, jota alettiin kutsua ympäristörakentamiseksi. Ihmisten vapaa-aika lisääntyi, joka toi sekin uusia tarpeita myös kaupalle. Kuluttaminen alkoi ulottua myös vapaa-aikaan.24

Siemenkauppa kehittyi voimakkaasti Siemenkaupalle sotien jälkeiset vuosikymmenet olivat voimakkaan kasvun ja kehityksen aikaa. Sven Nieminen oli siinä työssä vahvasti mukana. Unna Söderholm seurasi läheltä Sven Niemisen

toimintaa asiakkaana, ensin Laborilla ja sitten Keskolla. Unna Söderholm tapasi Sven Niemisen ensimmäisen kerran vuonna 1963. Söderholm oli silloin Osuusliike Laborin palveluksessa ja vastasi sen puutarhaosastosta Porvoossa. ”Ostin S.G. Niemiseltä muun muassa istukassipuleita, silpoydinhernettä ja pienkoneita. Pienkonekaupat hän aloitti Gingen työnnettävää kelaleikkuria ostamalla. ”Ostin ensin 30 kappaletta, vähän myöhemmin 100 lisää ja ne menivät heti kaupaksi.” Vuonna 1969 Laborin Malmin toimipaikkaan siirtynyt Unna Söderholm osti Sumekolta, joka oli perustettu S.G. Niemisen tytäryhtiöksi vähän aikaisemmin, ensimmäisen Hako-jyrsimen, jonka luovutti S.G. Nieminen Oy:n koneosaston vetäjä, varatoimitusjohtaja Kalle Kuurma. Söderholm muutti samoihin aikoihin asumaan Urheilukadulle Niemisten naapuriin, mutta silloin he eivät vielä lähemmin tutustuneet. Vuonna 1980 Unna Söderholm siirtyi Maatalous-Keskon palvelukseen siemenosastolle. Sen jälkeen kanssakäyminen Sven Niemisen ja hänen perheensä kanssa lisääntyi. Kesko välitti SGN:n maahantuo-

2000-luku

mia siemeniä, erityisesti nurmikasvien siemeniä. Söderholmin vastuualueelle Keskossa kuuluivat maataloussiemenet. Sven Nieminen näki kasvinjalostajan aseman merkityksen ja oikeudet. Hän käännätti suomeksi vuoden 1982 vaiheilla eri maissa julkaistuja kasvinjalostajien oikeuksia käsitelleitä asiakirjoja. Tämä työ osaltaan johti Suomessa vuonna 1992 lain säätämiseen kasvinjalostajan oikeuksista. Sen mukaan kasvinjalostajalla katsottiin olevan ikään kuin patenttioikeus jalostamiinsa uusiin lajikkeisiin, mikä tuotti heille myös palkkioita jalostamansa

lajikkeen lisäysaineiston tuottamisesta. Sven Nieminen oli tässä uranuurtaja. Hän katsoi kauemmas, jotta saataisiin maamme olosuhteisiin sopivia uusia, hyviä kasvilajikkeita myös tulevaisuudessa. Tähän kuului myös siemenen aitouden ja laadun tarkastaminen ja sertifiointi. Siemenjalostus ja siemenkauppa saivat näin järjestyneemmät muodot. Samalla pyrittiin takaamaan hyvää siementä satovuosien vaihteluista riippumatta. Myös kasvinjalostus oli mennyt kovasti eteenpäin. Valtiolla oli Jokioisissa oma kasvinjalostuslaitoksensa, samoin Hank-

Sven Nieminen osasi kuunnella ja häntä kuunneltiin ”Sven Nieminen kuului sukupolveen, joka oli nähnyt huonompiakin aikoja ja kurjuutta, mikä näkyi heidän luonteessaan. Heissä oli auttamisen halua. Sven Nieminen oli auktoriteetti, häntä kunnioitettiin ja hän osasi kuunnella. Hän oli ystävällinen ja kiltti, mutta myös määrätietoinen ja osasi katsoa kauemmas. Sven Nieminen huomioi toiset ihmiset. Ilmapiiri SGN:llä oli jotain ainutlaatuista. Siellä työntekijät huomioitiin. Kauppaneuvos teki paljon töitä. Hän saattoi soittaa työpaikalta vielä kello 20–21 aikoihin ja halusi jutella. Hän jaksoi sitä vuosikymmenestä toiseen. Ja samalla yrityksen organisaatio laajeni, tuli uusia tuotteita ja uusia yksiköitä. Kauppaneuvos huomioi myös perheensä hyvin.” Unna Söderholm, Sven Niemisen liiketuttava

Keskolla maataloussiemenkaupassa mukana ollut Unna Söderholm on harrastanut moottoripyöriä pitkään, niitä keräilemällä, entisöimällä sekä kilpailuissa ajamalla. Kuvassa Unna Kemoran radalta vuonna 1999, jolloin hän voitti H-D Suomen Cup -mestaruuden.

kijalla Tuusulassa25 ja Maatalous-Keskolla oli omaa jalostusta ja koetoimintaa Hahkialassa26 Hauholla yhteistyössä ruotsalaisten ja norjalaisten jalostajien kanssa. Siemenliikkeillä oli myös suoria yhteyksiä varsinkin Saksaan, josta tuotiin tänne kokeiltavaksi lajikkeita. Söderholm jäi eläkkeelle Keskon siemenkaupan tehtävistä vuonna 2004. Siemenliikkeet kävivät kaupallista kilpailua, mutta niillä oli myös paljon yhteistyötä. Siemenalaa edistettiin ja ammattitaitoa lisättiin yhteistuumin. Jonkun verran toteutettiin kaupallisiakin operaatioita yhdessä. Esimerkiksi liikkeet yhdessä – tai yhden liikkeen toimiessa muiden puolesta – toivat pieniä siemeneriä yhdessä maahan ja jakoivat ne keskenään. Erät olivat sen verran pieniä, että kenenkään ei olisi kannattanut yksin tuoda niitä. Monen vuoden ajan Sven Nieminen järjesti Daehnfeldt-iltoja, jotka olivat seminaari- ja illallistilaisuuksia, joihin kutsuttiin siemenkaupan alan viranomaisia sekä järjestöjen ja kaupan edustajia. Tanskalainen Daehnfeldt oli merkittävä nurmi- ja nurmikkosiemenen tuottaja, joka edusti alan viimeisintä tietoutta. Mukana oli viitisenkymmentä henkilöä kuulemassa ajankohtaista tietoa uusista siemenistä ja niiden saatavuudesta. Näissä tilaisuuksissa ei ollut suoria kaupallisia tavoitteita. Kauppaneuvottelu käytiin erikseen ja muualla. Tilaisuudet olivat siemenväelle vuoden kohokohtia. Puitteet olivat hyvät: kokoonnuttiin Seurahuoneella tai Kalas-

Sven Niemisellä oli esikuva Saksassa Sven Niemiselläkin oli esikuvia. Eräs heistä oli saksalaisen maailmanlaajuisen viljakauppaliikkeen perustaja ja omistaja Alfred Töpfer (1894-1993). S.G. Nieminen Oy toimi pitkään Alfred C. Töpfer -yrityksen edustajana Suomessa. Alfred Töpfer arvosti työntekoa ja teki sitä pitkään, lähes 100-vuotiaaksi. Töpferillä oli kotimaassaan omia vaikeuksiaan, hän ei esimerkiksi kannattanut kansallissosialistista 1930-40-lukujen hallintoa. Nieminen ja Töpfer tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 1937 ja he olivat kirjeenvaihdossa. Sven Nieminen lähetti vuonna 1994 Saksan entisen liittokanslerin Helmut Schmidtin die Zeit -lehteen kirjoittaman muistokirjoituksen Unna Söderholmille, mikä osoitti, kuinka tärkeänä Sven Nieminen Töpferiä piti. Artikkelissa todetaan mm. seuraavaa: ”Sellainen oli Alfred Töpfer: aina hillitysti suhtautuva, aina uskollinen omille liikemiesperiaatteille kuten myös omille ihanteille ja moraalikäsitteille. Töpfer oli itsepäinen, särmikäs idealisti, joka ei antanut periksi päivän opportunismille, ei myöskään natsismin aikoina. Häntä leimasi velvollisuudentuntoisuus, mutta silti hän oli elämästä ja luonnosta iloitseva ihminen.

Töpfer oli vuosisatamme menestyksellisimpiä saksalaisia yksityiskauppiaita; saadut voitot nousivat hänen elinaikanaan satoihin miljooniin markkoihin. Elintavaltaan hän oli samalla hyvin vaatimaton, hänen esiintymisensä ei pistänyt silmiin. Hänen mielilauseihinsa kuului ”teot puhuvat puolestaan”, jonka keksijä hän olisi voinut olla. Elämänsä aikana Töpfer on käyttänyt 99 prosenttia suuresta omaisuudestaan yhteiskunnan hyväksi; nuorisomajapaikkoihin, luonnonsuojeluun, apurahoihin, ulkomailla ja kotimaassa asuville ansioituneille meneviin palkintoihin sekä lukuisiin muihin hyviin ja tarpeellisiin tarkoituksiin.”

Sven Niemisen liikekumppani Alfred Töpfer (vas.) vaimoineen Suomen vierailulla.

Neuvotteluissa hyvä ilmapiiri ”Tulin Keskon maatalousosaston puutarhajaoston johtajaksi vuoden 1959 alussa ja tutustuin melkein heti S.G. Niemiseen. SG oli hyvä opettaja ja valmis kertomaan kaikesta. Hän tunsi hyvin Euroopan siemenmarkkinat ja häneen luotettiin. Neuvotteluissa ilmapiiri pysyi aina hyvänä. Niissä ’ei lyöty nyrkkiä pöytään’, vaikka kyllä hänelläkin tuli raja jossain kohdassa vastaan. SG perusteli yleensä hyvin kantansa.” Aimo Nummi 28

tajatorpalla. Tiedon jakamisen ohessa nautittiin hyvästä ateriasta ja juotavasta. Unna Söderholm27 kertoo, miten Sven Niemisen isännöimänä käytiin konserteissa ja vietettiin koti-iltoja Urheilukadulla. Konsertit olivat monipuolisia, käytiin sekä stadionin pop-konserteissa että kuuntelemassa klassista musiikkia Finlandia-talossa. Tällaisessa vapaa-ajan toiminnassa lähestyivät liiketuttavat toisiaan vapaamuotoisemmin, ihmisinä, ei asiakkaina. Niissä yhteyksissä puhuttiin myös henkilökohtaisia asioita, ei tehty kauppaa. Kokemuksia maailmalta vaihdettiin, mutta politiikkaa ei puhuttu. Svenin vaimo Raisa oli lähes aina mukana

S.G. Nieminen Oy:n koneosaston tuotteet esillä Keskon osastolla Kouvolan maatalousnäyttelyssä 1964. Kuva Aimo Nummen arkistosta.

Hortonomi Aimo Nummi oli Sven Niemisen asiakas ja ystävä. Hän toimi Keskon puutarhajaoston tehtävissä vuosina 1959-1991, josta jaostopäällikkönä 1971-91. Kuva: Puutarha ja kauppa -lehti.

jo emännänkin roolin perusteella. Vielä 1980-luvulla maatalouskauppaa käyviä keskusliikkeitä oli useita: Hankkija, SOK, Kesko, Tuko, OTK. Sen jälkeen rakennemuutos on keskittänyt maatalouskauppaa huomattavasti.

Sumeko perustettiin tekemään konekauppaa yksityisten jälleenmyyjien kautta Konekauppa tuli sodan jälkeen ensin vähitellen ja 1950-luvulla voimakkaammin S.G. Niemisen ohjelmaan. 1960-luvun alussa

yhtiö sai vielä uusia puutarhakone-edustuksia kuten Dolmarin moottorisahat ja Flymon ruohonleikkurit. Uudet edustukset merkitsivät periaatteellista muutosta Niemisen toiminnassa. Kun siemenet ja maatalouskoneet myytiin siihen asti pelkästään keskusliikkeille, näiden uusien tuotteiden myynti tapahtui yksityisten jälleenmyyjien kautta. Tässä vaiheessa tuli tarve eriyttää keskusliikkeiden ja yksittäisten jälleenmyyjien myyntitoiminnot toisistaan. Tämän johdosta perustettiin jälleenmyyjäkauppaa varten oma yhtiö. Syyskuussa 1963 aloittikin S.G. Nieminen Oy:n tytäryrityksenä Sumeko Oy,

Kalle Kuurma, koneosaston vetäjä S.G. Nieminen Oy:n koneosaston vetäjä, varatoimitusjohtaja Kalle Kuurma oli Sven Niemisen läheisin työtoveri ja ystävä. He olivat tutustuneet Niemisen ystävän Otto Vallen välityksellä. ”Kalle Kuurma oli nuorena agraari-ylioppilaana Tukholman lähellä harjoittelemassa eikä viihtynyt. Professori Vallen kehoituksesta sain hänet siirretyksi Etelä-Ruotsiin Weibullille. Syksyllä 1947 oli Työtehoseuran ensimmäinen suurnäyttely, mihin me osallistuimme melko suurella osastolla. Tarvitsimme varsinkin siemenpuhdistuskoneille esittelijän ja löysimme Kuurman. Siitä yhteistyö alkoi. 25 vuoteemme mahtuu paljon. Sota oli juuri päättynyt, lisenssivaikeudet, tavara- ja rahaniukkuus. Ensimmäiset 7-8 vuotta olivat tosi hankalia, paljon työtä ja vähän tuloksia.

Kun muistelen näitä aikoja, on syytä ihailla Sinun tarmoasi ja optimismiasi. Moni olisi vähemmästäkin lannistunut. ”, kertoi Sven Nieminen puheessaan Kalle Kuurmalle vuosijuhlassa 1974, Kuurman oltua 25 vuotta töissä S.G. Niemisellä. Kalle Kuurma oli töissä S.G. Niemisellä vuoteen 1983 saakka, minkä jälkeen hän siirtyi perheensä omistaman ravintolaketjun tehtäviin.

Kalle Kuurma oli herrasmies ”Tulin koneosastolle heinäkuussa 1979. Esimieheni agronomi Kalle Kuurma oli todellinen vanhan hyvän ajan herrasmies. Hän oli hillitty, kohtelias ja toiset huomioonottava,

niin päämiesten edustajat, asiakkaat kuin oman henkilökunnankin. Alaisilleen hän oli aina tasapuolinen, eikä pitänyt ketään toista parempana. Kuvaavaa oli, että kun hänen piti irtisanoa eräs alaisistaan, hän teki sen niin tahdikkaasti ja kauniin sanakääntein, ettei asianomainen ymmärtänyt tulleensa irtisanotuksi, vaan ihmetteli miksi palkanmaksu oli lopetettu. Kalle oli viipurilainen, kuten minäkin juuriltani, ehkä siitä syystä yhteistyömme sujui hyvin heti alusta alkaen. Meillä oli Kallen kanssa tiivis yhteistyö. Hän halusi, että kaikki asiat olivat yksiselitteisesti paperilla. Niinpä tiesin asiat ja pystyin hyvin olemaan avuksi eri tilanteissa sekä ennakoimaan, mitä Kalle milloinkin tarvitsi. Kauppaneuvos Niemisellä ja Kalle Kuurmalla oli johtavana ajatuksena myynnissä olevien artikkelien limittäisyys, esimerkkeinä siemenet ja siilot. Jos tuli hyvä viljavuosi, myytiin paljon siiloja, jos taas sato oli huonompi, myytiin siemeniä keväällä kylvettäväksi. Kallen osastolla myytiin pääasiassa viidelle keskusliikkeelle agenttikauppana muun muassa itäsaksalaisia ja englantilaisia viljasiiloja, itäsaksalaisia viljavaakoja sekä niiden varaosia. Osissa oli yksi merkittävä hankaluus: itäsaksalaisten viisivuotissuunnitelma. Osat

oli tilattava heidän valmistusaikataulunsa mukaan, pikatoimitukset asiakkaan tarpeen mukaan eivät siis olleet mahdollisia. Myimme myös viljankuljettimia eli viljakierukoita, joilla purettiin vilja pois siiloista sekä viljanlajittelijoita, joissa oli seulat kaikille neljälle Suomessa viljeltävälle viljalajille. Siihen aikaan aloitettiin perunoiden pakkaaminen, jota varten perunat lajiteltiin kokoluokan mukaan. Pienet perunanlajittelijat kävivät kaupaksi, samoin harjauskoneet ja pussinsuunsulkijat olivat haluttuja. Hankkija oli yksi asiakkaista. Suomalaiselle muovipaalauslangalle oli tansanialainen kilpailija Sisal-paalauslanka. Se oli maatuva luonnontuote ja hyvin perusteltavissa kertaalleen käytettävänä tavarana. Oli myös hollantilaisia pelletöintikoneita. Koneet olivat kalliita ja neuvottelut pitkiä ja vaikeita, mutta kun kaupat oli tehty, toimitukset ja lisätilaukset sujuivat joustavasti. Siihen aikaan alkoi olla tarvetta myös marjan- ja jätelasin värilajittelijoista. Englantilaisen lajittelijan kanssa päästiinkin hyvään alkuun. Marja Lindroth, töissä S.G. Niemisen koneosastolla 1979-1992

jonka nimi on lyhennys sanoista Suomen Metalli ja Kone. 1970-luvulle tultaessa yhtiöön kuuluivat keskusliikkeiden kanssa kauppaa käyvät S.G. Nieminen Oy:n maatalousosasto ja koneosasto sekä yksityisten kauppiaiden kanssa yhteistyössä toimiva Sumeko Oy. S.G. Nieminen Oy:n koneosaston tuotevalikoimaan kuului pienkoneita kuten Gingen leikkureita ja reppuruiskuja tai teollisuudelle siiloja ja suuttimia. Sumekon valikoimiin tulivat pian myös Klippo-ruohonleikkurit sekä Kawasaki-moottoripyörät. 1980-luvulla S.G. Nieminen Oy:n koneosasto jaettiin kahtia. Suuttimista ja materiaalinkäsittelylaitteista muodostettiin oma SGN-tekniikan osastonsa.

Kawasaki Suomen markkinoille 1966 Sven Niemiselle ajatus moottoripyöräkauppaan lähtemisestä ja nimenomaan Kawasakilla tuli ilmeisesti Ruotsin ja henkilökohtaisen tuttavuuden kautta. Aiemmat siemenkauppayhteydet Ruotsiin olivat luoneet tuttavuuden tukholmalaiseen Hartmut Flöteriin. Flöter oli päättänyt laajentaa omaa liiketoimintaansa Kawasaki-moottoripyörien maahantuontiin, jonka hän käynnisti alkuvuodesta 1966. Flöter esitti samaa Sven Niemiselle. Saksalaissukuinen Hartmut Flöter järjesti Svenille yhteyden Kawasakin Euroopan edustusta hoitaneeseen suureen japanilaiseen kaup-

pahuoneeseen Nissho Iwaihin. Moottoripyöriä käytettiin siihen aikaan vielä pääasiallisesti hyötyajoneuvona esimerkiksi työmatkaliikenteessä, mutta ennen kaikkea liikkeelle lähtenyt moottoripyörämarkkinoiden kasvu kertoo vapaa-ajan kasvusta ja elintason noususta tai ainakin odotuksesta, että niin tulee tapahtumaan. Moottoripyörät olivat uusi asia Sven Niemiselle, eikä hän itse niitä harrastanut, mutta tämän uuden liiketoiminnan aloittaminen kertoo hänen ennakkoluulottomuudestaan. Moottoripyörät olivat hänelle puhdas liikeasia, ja hänellä oli aavistus, että niiden suosio tulee kasvamaan ja niiden kauppaan kannattaa lähteä mukaan. Sven Nieminen ei aikaillut päätöksenteossa, vaan ensimmäiset pyörät tulivat myös Suomeen jo vuonna 1966. Japanilaispyörät olivat tulossa vauhdilla Euroopan markkinoille. Suomeen ensimmäisenä sieltä rantautui Honda alkuvuonna 1960. Kawasakin lisäksi Suomen moottoripyörämarkkinoille saapuivat myös Yamaha ja Suzuki. Moottoriurheilu-lehden lokakuun 1966 numeron takakannessa oli mainos: ”Nyt Suomessa, japanilainen Kawasaki-kevytmoottoripyörä”.29 Samassa lehdessä julkaistiin myös uutuuden ensimmäinen suomalainen testi, mikä kertoo paitsi harrastajien mielenkiinnosta uutta merkkiä kohtaan, myös siitä, että Sven Nieminen ja Sumeko olivat tosissaan moottoripyöräkaupan suhteen. Tekniikan Maailma testasi Kawasakia

Ensimmäinen Kawasaki-mainos Moottoriurheilu-lehdessä lokakuussa 1966. Kuva: Juhani Anttila ja Olli Saarnio, Japanilaiset moottoripyörät Suomessa 1960–1975.

vuotta myöhemmin. Ensimmäiset Suomeen vuonna 1966 tulleet Kawasakit olivat mallia ”85 Sport”. Niiden suomenkielinen esittelylehtinen oli otsikoitu ”Nopea urheilumallinen hyvin kiihtyvä pitkäikäinen kevytmoottoripyörä”. Samalla luotiin jälleenmyyjäverkostoa. Niinpä ensimmäisessä Kawasaki-mainoksessa oli teksti ”Huom! Tulokselliseen myyntiin pystyvät liikkeet. Vielä on muutamia alueita vailla piirimyyjiä. Ottakaa yhteyttä, se kannattaa.” ”Tavoite oli selvä, kasvaa ja laajentua käyttämään myös muunlaisia myyntikanavia. Näkymät ainakin olivat valoisat. Moottoripyöräkauppa Suomessa osoitti selviä vilkastumisen merkkejä ja Kawasakin

tehtaan mallivalikoima oli laajentumassa pikkupyöristä keskikokoisiin kaksipyöräisiin”, kirjoittivat Juhani Anttila ja Olli Saarnio kirjassaan Japanilaiset moottoripyörät Suomessa 1960–1975.

Moottoripyöräkauppaa varten oli rakennettava kauppiasverkosto Jussi Tele tuli helmikuussa 1970 Sumekoon osastonhoitajaksi. Myöhemmin nimike muuttui kaupalliseksi johtajaksi ja hän oli johtoryhmän jäsen. Sumeko oli tuonut moottoripyöriä jo muutaman vuoden, ensin pientä 85 kuution Kawasakia. Jussi Telen tullessa helmikuussa Sumekoon oli

suurempia pyöriä jo tilattu ja niitä odotettiin kevätsesonkiin. Jussi Tele ei itse ollut koskaan harrastanut moottoripyöräilyä. ”Harrikalla ajoin kerran”, hän kertoo, mutta hän oli myyntimies, joka näki asiakkaasta jo päältä, minkä merkkisestä tai tyyppisestä pyörästä tämä oli kiinnostunut. ”En itse ajanut prätkällä, mutta pidin niistä kavereista ja ymmärsin heitä.” Keskusliikkeissä pyörät olivat aluksi siemensäkkien ja muun tavaran takana. Pyöriä myytiin muun kaupan kyljessä, mutta ne piti saada paremmin näkyville, erikoisliikkeisiin. Oli luotava jälleenmyyjäketju. Kauppiasverkosto laajeni kauppias kerrallaan. Korjaamosta, pienkoneliikkeestä tai alan harrastajasta saattoi tulla myös moottoripyöräkauppias. Ensin pyrittiin isoille paikkakunnille, jossa volyymit olivat suurempia. Yleensä kauppiailla oli useampia merkkejä, 2-3 merkkiä, ei kukaan menesty vieläkään vain yhdellä merkillä – ehkä Harley-Davidsonia lukuun ottamatta. Messut olivat hyvä tilaisuus luoda kontakteja. Frank Nyman oli yksi 1970-luvulla mukaan tulleita kauppiaita. Frank oli itse motocross-kuljettaja, joka oli voittanut Suomen mestaruuksiakin ja oli tätä kautta alalla tunnettu. Oy Frank Nyman Ab on edelleenkin Kawasaki-jälleenmyyjä.

Kawasaki rynnisti maailmalle 1960-luvulla Kawasaki -niminen yritys aloitti toimintansa laivanrakentajana vuonna 1878. Kawasaki alkoi valmistaa vetureita 1900-1uvun alussa sekä pian myös autoja ja lentokoneita. Vuonna 1940 yhtiö siirtyi nykyiselle paikalleen Akashiin. Moottoripyöräpuolelle Kawasaki tuli alkamalla valmistaa moottoripyörien osia, vaihdelaatikoita ja moottoreita. Moottorit valmistettiin lentokoneteollisuuden laatustandardien mukaan, mikä oli selkeä kilpailuvaltti. Akashiin rakennettu uusi moottoripyörätehdas mahdollisti kokonaisten moottoripyörien valmistamisen. Vuoden 1960 lopulla Kawasaki osti Meguron, Japanin vanhimman moottoripyöränvalmistajan, joka oli aloittanut toimintansa jo vuonna 1928. Kaupan myötä Kawasakin mallivalikoima laajeni, se sai valmiin myyntikanavan, ja sen uskottavuus moottoripyörävalmistajana kasvoi merkittävästi. Vuonna 1961 Kawasaki valmisti ensimmäisen oman moottoripyörän, 125-kuutioisen kaksitahtisen B7:n. Kawasaki esitteli ensimmäistä kertaa moottoripyörämallistonsa omalla nimellään vuonna 1960 Osakan kansainvälisessä vientinäyttelyssä. Kawasakin mallivalikoima poikkesi kilpailijoista, mistä tuli yksi sen myyntivalteista. Vuonna 1963 esitelty malli B8 oli hyötykul-

kuneuvo, jonka pohjalle rakennettiin merkin ensimmäinen kilpamotocross-pyörä B8M. Sillä voitettiin luokassa alle 125-kuutiota Japanin mestaruus. B8 oli Kawasakin historiassa merkittävä malli myös sen vuoksi, että sillä aloitettiin vienti Yhdysvaltoihin. Vuonna 1965 Kawasaki oli noussut Japanin neljänneksi suurimmaksi moottoripyöränvalmistajaksi. Samoihin aikoihin Kawasakin lentokone-, telakka- ja liikkuva kalusto -yhtiöt sulautettiin Kawasaki Heavy Industries (KHI) -yhtiöksi. Sen jälkeen moottoripyörät erotettiin omaksi toimialakseen lentokonetuotannosta. Alkuvuodesta 1966 käynnistyi maahantuonti Pohjoismaihin. Tanskalainen Carl Andersen oli ensimmäisenä liikkeellä

Pohjoismaissa. Hartmut Flöter aloitti hieman myöhemmin Tukholmassa, kuten myös Sumeko Oy samana vuonna Suomessa. Englantiin Kawasaki rantautui samoihin aikoihin, Ranskaan 1967, Saksaan 1968 ja Italiaan 1969. Muiden japanilaismerkkien tavoin kilpailutoiminta on Kawasakille ollut tärkeä tapa harjoittaa tuotekehittelyä ja markkinoida merkkiä ja pyörää. Ensimmäisiin asfalttikilpailuihin tehdas osallistui syksyllä 1965 road racingin maailmanmestaruusosakilpailussa Japanin GP:ssä Suzuka-radalla. Vuonna 1969 Dave Simmonds saavutti Kawasakilla ensimmäisen maailmanmestaruuden.30 Kawasaki on tämänkin jälkeen jatkanut menestystään kilparadoilla.

Kawasaki DeltaFin -tiimin kuljettaja Kenan Sofuoglu voitti Kawasaki Ninja ZX-6R:llä Supersport-luokan maailmanmestaruuden 2012.

Frank Nyman voitti Suomen mestaruudet vuosina 1962 ja 1966 motocrossin pääluokassa, jota ajettiin 500 cc pyörillä. Kiinnostus moottoripyöriin tuli harrastuksen kautta ja Frank Nyman perusti oman autojen ja moottoripyörien huoltoyrityksen vuonna 1966. Myöhemmin toiminta laajeni moottoripyörien myyntiin ja Kawasaki-edustus alkoi 1978. Silloinen liike sijaitsi Gresantiellä, vain noin 500 m päässä nykyisestä liikkeestä Espoossa (kuvassa vas.). Frankin poika Ben Nyman otti liikkeen vetovastuun vuonna 2000 ja jatkaa isän viitoittamaa tietä moottoripyöräalalla. Hänellä on myös kilpa-ajotausta, lajina asfalttiradoilla ajettava road racing. Kansainvälisesti tunnetuimpien kilpailujen joukkoon kuuluvan Le Mansin 24 tunnin ajoon Ben osallistui seitsemän kertaa ja parhaana sijoituksena oli viides tila. Hän on lisäksi ollut palkintosijoilla SM- ja PM-kilpailuissa.

Vesa Kytönen (s. 1966) on suomalainen endurokuljettaja. Kytönen kuuluu J-SMK:hon eli Jämsän seudun moottorikerhoon. Hän voitti luokassaan maailmanmestaruuden vuonna 1999 ja oli mukana voittamassa joukkuemestaruutta vuosina 1996, 1998 ja 1999. Nykyään Kytönen pyörittää omaa rengasliikettä kotikaupungissaan Jämsässä. Kuva: Vesa Kytösen oma arkisto, kuvaaja Matthias Eckert

Alku oli vaikeaa: Miten päästä uudella merkillä vanhojen, vakiintuneiden merkkien joukkoon. Nuorilla ei ollut rahaa. Kaupan tekeminen oli hankalaa. Ei ollut rahoitusyhtiöitä. Lisenssituonti oli byrokraattista, mutta se oli sama kaikilla maahantuojilla. Uuden turvallisuusajattelun mukaisesti kypärät tulivat pakollisiksi, mikä näkyi pienissä pyörissä myynnin notkahduksena. Kawasakilla oli myös moottorikelkka, jota Sumeko toi maahan. Se oli hyvä kelkka ja hinta sopiva, mutta kilpailu oli kovaa ja 1970-luvun energiakriisi supisti markkinoita, ja niin sen valmistus lopetettiin. Sumeko ehti myydä 400 Kawasaki-kelkkaa. Kawasakilta kokeiltiin myös vesiskoottereita ja generaattoreita. ”Kawasakia yritettiin viedä meiltä pois, joten sitä piti hoitaa

hyvin”, Jussi Tele muistelee. Vuonna 1974 ehkä hieman yllättäen määrätty ylimääräinen moottoripyörävero aiheutti jännittävän tilanteen. Vero tuli suurille pyörille 750 kuutiosta ylöspäin, joissa Kawasaki oli vahva. ”Meillä oli isoja 1 1001 300-kuutioisia pyöriä jo maassa ja niistä oli maksettu normaali vero, jonka päälle tuli tuo ylimääräinen maksu. Isoissa pyörissä se oli paljon, ja oli pelättävissä, että niitä ei saada myytyä, jos kaikki laitetaan hintaan. Myimme ne Ruotsiin ja toivoimme, että saamme maksetut verot valtiolta takaisin. Ensimmäinen päätös oli, että maksettu mikä maksettu, palautusta ei tule. Uuden anomuksen jälkeen se onnistui. Siinä oli iso tappio lähellä”, muistelee Jussi Tele. Moottoripyöräkauppa notkahti alas

vähäksi aikaa. Siitä seurasi luonnollisesti myös kauppiaille vaikeuksia. Kun eräällä kauppiaalla saldo kasvoi kovin suureksi, he ehdottivat, että voisivat antaa velan vastineeksi tavaraa, lähinnä jo ostamiaan pyöriä tai vaihtokoneita. Tele kertoo, että SG ei suostunut. ”Kauppias meni konkurssiin, emmekä saaneet mitään.” Moottoripyörien tyyppikatsastus oli 1970-luvulla vaativa tehtävä. Moottoripyörien ääntä ja tärinää mitattiin tarkasti. Jussi Telen mielestä se on EU-aikana helpompaa.

Sumekon tiimissä ajoi lahjakkuuksia Moottoripyöräkauppaan on aina läheisesti liittynyt myös kilpailutoiminnan tukeminen. Sumekon tiimissä oli 80-luvulle tullessa muutamia lupaavia nuoria ajajia. Tunnetuin heistä oli ralliautoilijana maailmantähdeksi myöhemmin noussut, vuonna 1968 syntynyt Marcus Grönholm. Hän aloitti uransa motocrossissa 13-vuotiaana 80-kuutioisella

Pasi Hagström aloitti kilpauransa Kawalla ”Ensimmäinen vuoteni Kawasaki-kuljettajana oli vuonna 1981, jolloin Panttilan Arto sai suositeltua minut tiimikuljettajaksi 80 cc luokkaan, kun hän itse siirtyi 125 cc Kawasakiin. Ajoin vuodesta 1981 aina vuoteen 1990, jolloin motocrossurani loppui loukkaantumisiin. Vuonna 1982 ajoin KX80 Kawasakilla 30 kilpailua, joista voitin 20. Valitettavasti silloin ei vielä 80 cc:lla ajettu virallisesta Suomen mestaruudesta. Vuonna 1987 voitin Kawasakilla A125 cc luokan Suomen mestaruuden ja 1988 A250 cc luokan Suomen mestaruuden. ”Hauska tarina liittyy kuvaan, missä olemme Marcuksen kanssa vierekkäin vihreät endurotakit päällä. Kuva on vuodelta 1982 Itä-Helsingin Westerkullasta, missä siihen aikaan syksyllä ajettiin aina yksi

kauden merkittävimmistä ja erikoisimmista kilpailuista. Rata oli tehty tilan pelloille, joilta karja siirrettiin siksi aikaa pois. Siellä ei saanut harjoitella etukäteen. Koska oli syksy, niin pelto oli aika märkä ja näin ollen radalle muodostui syviä uria, jotka oli tietenkin aika haastavia pikkupyöräisille 80 cc pyörille. Vuoden 1982 kisan muistan hyvin, koska olin itse kaatunut kotona mopolla edellisenä päivänä ja vasen ranne oli kisapäivänä todella kipeä. En edes pystynyt käyttämään kytkintä lähtöpuomilla vaan puomin pudottua potkaisin vaihteen sisään ilman kytkintä. No lähtö ei tietenkään ollut paras mahdollinen. Nousin kuitenkin kisan kuluessa toiseksi, voittajana Marcus. Palkintojen jaossa olimme molemmat voittajia, sillä Marcus onnekseni ajoi silloin

vielä 12-14-vuotiaiden sarjassa ja minä 14-16-vuotiaissa. Marcus nurmiratojen spesialistina olisi ollut kyllä kova lyötäväksi ilman kipeää rannettanikin. Käteni kuvattiin kisan jälkeisenä iltana ja ranne todettiin murtuneeksi, joten se lastoitettiin Jos olisin maininnut kaatumisestani ja kipeästä ranteestani jotain vanhemmilleni ennen kilpailua, olisi minulta tuo kisa jäänyt varmasti ajamatta, mutta ajamisen palo oli niin kova että salasin asian heiltä aina kisan jälkeiseen iltaan asti. Tulin kokopäiväiseksi työntekijäksi Sumekolle 1992 vuoden alussa, mutta olin sitä ennen useana vuonna kesätöissä varaosissa. Toimenkuvaksi oli sovittu Kawasaki-motocrosspyörien myynnin kehittäminen. Vuonna 1997 omat rallikuvioni oli kasvaneet jo sille tasolle, että piti päättää haluaako jatkaa Kawasakin tuotepäällikkönä vai kokeilla siipien kantavuutta rallikuljettajana. No silloin päädyin jälkimmäiseen ja sillä saralla menikin sitten 12 vuotta!” Pasi Hagström Pasi Hagström ja Marcus Grönholm, vas, Pasi ja pokaali oik.

pyörällä ja oli Jussi Telen tiimin jäseniä. ”Marcus oli erittäin lahjakas, sen näki heti. Hän oli nurmikkoradoilla ylivoimainen.” Sitten Marcus loukkasi polvensa ja siirtyi autoihin tunnetuin seurauksin: ”Bosse” oli 1990-2000-luvuilla yksi maailman huippukuskeista. Pasi Hagström, s. 1966, on toinen moottoripyörillä aloittanut, mutta ralleihin siirtynyt. Hagström ajoi motocrossia MM-sarjassa sekä myöhemmin myös autopuolellakin. Pasi Hagström toimi Sumeko Oy:n Kawasaki-myynnissä monta vuotta.

Näytekappale ilmaiseksi kaupungin puutarhurille Klippo-ruohonleikkurit tulivat Sumekolle myyntiin Jussi Telen aikana. ”Aloitimme varovasti, ensimmäinen erä oli 30 kappaletta. Niissä oli hyvä tekniikka ja laatu, jota kilpailijat kadehtivat.” Saadakseen uudelle leikkurille markkinoita otti Tele yhteyttä Helsingin kaupungin ylipuutarhuriin ja antoi hänelle yhden leikkurin kokeiltavaksi. Pian Helsinki, muut kaupungit ja seurakunnat alkoivat tilata niitä. Tieto levisi ammattipiireissä nopeasti. Tele muistelee Keskon halunneen Klipon itselleen, mutta kauppaneuvos Sven Nieminen teki varmuuden vuoksi pitkän sopimuksen ruotsalaisen päämiehen kanssa. Kesko oli yrittänyt nostaa omaa merkkiään samalla tasolle, mutta kenttä vastasi, että haluavat Klippoa. Kesko

”Myynti on mun pointti” Jussi Tele työskenteli Sumekolla vuosina 1970-1993. Hän oli käynyt armeijan ja opiskellut sen jälkeen autoinsinööriksi. Jussin ensimmäinen työpaikka oli lähellä Kansakoulukujaa, jossa S.G. Nieminenkin toimi silloin. Niinpä Jussi tapasi Sumekossa myyntitehtävissä olleen koulu- ja opiskelututtunsa Veli Salmen ruokatunnilla. Salmi kertoi olevansa lähdössä pois ja kehotti Jussi Teleä hakemaan sinne. Salmi sanoi ”paikan kyllä olevan raskaan, kun on niin paljon duunia ja pitää iltamyöhään istua SG:n kanssa juttelemassa”. Jussi Tele oli silloin Ase Oy:ssä autorengaspuolella asiantuntijainsinöörinä, mutta kaipasi myyntityöhön. ”Myynti on mun pointti. En viihtynyt paikallaan työpöydän ääressä. Halusin ottaa kontakteja”, hän muistelee. Kaupan tilanne oli houkutteleva, varsinkin 1970-luvun alkupuolella taloudessa meni hyvin, kauppa oli vapautunut, ihmisillä oli rahaa ja vapaa-ajan vietto alkoi näkyä kaupassa. Näin esimerkiksi moottoripyöräkauppa lähti nousemaan. Telen työhönotto kesti useamman viikon. Ensin hän tapasi muutaman kerran osaston vetäjän Kalle Kuurman ja lopulta hän sai kutsun Sven Niemisen luokse. Sven kysyi muutaman kysymyksen, muun muassa: puhutko ruotsia? Myöhemmin sitten

Kuurman kanssa sovittiin yksityiskohdista. Sumekolle tulo teki nuoreen insinööriin vaikutuksen. ”Työpöydällä oli monta puhelinta (suoria linjoja ulos ja yrityksen sisällä mm. varastoon) ja huoneessa sohvaryhmä. ”Halusin toteuttaa itseäni ja kokeilla, mihin pystyn.” Tele oli kiireestä kantapäähän myyntimies, jolle kaupan syntyminen oli tärkeää, ja sitä varten käytettiin luovia menetelmiä. Kun Sven Nieminen oli kuullut, että Tele oli antanut veloituksetta markkinoille lanseerattavan uuden leikkurin kaupungin puutarhurille, sai Tele kyllä moitteet, minkä hän arvelee olleen ainoan kerran. Kerran hän sai moottoripyörää Japanista kuumeisesti odottaneet pyörän jo tilanneet ostajat odottamaan viikko toisen perään kertoen aina, missä vaiheessa rautatievaunu oli tulossa ja pitäen näin toivoa yllä. Usein tuli soitto kello 16, kun SG kysyi, että ”jutellaanko puoli kuudelta”. Joskus istuttiin autossa pysäköintipaikalla ja juteltiin. SG antoi paperilla toimeksiantoja seuraaville päiville, esimerkiksi ”viisi tehtävää”. Nuo olivat yleensä talon yleisiä tehtäviä, muita kuin omaa työtä koskevia asioita. Tele oli joskus mukana Sven Niemisen kanssa matkoilla. Sven puhui matkoillakin yleensä vain kaupan ja liikkeen asioista.

ryhtyikin sitten suureksi jälleenmyyjäksi, joka hoiti seurakunnat ja kunnat. ”Meidän työtä helpotti, kun Kesko saattoi tilata kerralla 500 leikkuria.” Moottorisahat olivat silloin tärkeitä, kun monitoimikoneet eivät olleet vielä vallanneet Suomen metsiä. Niemisen sahakauppa alkoi teollisuuteen tarkoitetuilla Dolmar-sahoilla. 1970-luvun alun turvallisuusbuumi ulottui myös moottorisahoihin, mikä tarkoitti tärinän rajoittamista ja mittaamista. Saksalaiselta Hakolta tuli Sumekoon siihen aikaan jyrsimiä ja lakaisukoneita. Kun Kawasaki lopetti kelkkojen valmistuksen, sai Sumeko tilalle Polariksen, jonka se kuitenkin menetti 1990-luvun talouslaman yhteydessä toiselle maahantuojalle. Myöhemmin vuonna 1997 saatiin uusi edustus Arctic Cat.

Leo Luomala monessa mukana Leo Luomala oli kauppaneuvos Sven Niemisen luottohenkilö monessa tehtävässä: autonkuljettaja, varastopäällikkö ja lopulta myös myyntimies. Sahaajakadulla Luomala teki pitkiä päiviä. Kilon toimitalon rakennusprojektissa hän oli keskeisesti

Henkilöstöä 1980-luvulla: kuvassa vasemmalta Sumekon varatoimitusjohtaja Asko Ojanen, osastopäällikkö Leo Luomala, varastopäällikkö Jukka Repo, kaupallinen johtaja Jussi Tele ja huoltopäällikkö Seppo Sirmeikkö.

Oma toimitalo Kiloon S.G. Niemisen toiminta laajeni merkittävästi 1960-luvulla. Myyntiin tuli yhä enemmän tuotteita, joita piti varastoida. Samoin tuli järjestää koneiden ja laitteiden varaosamyynti. Varaosat ja osa tuotteista varastoitiin Sahaajankadulla Herttoniemessä, mutta lopulta varastoja oli kuudessa eri paikassa ja syntyi ajatus oman toimitalon rakentamisesta. Sopiva tontti löytyi Kilon Nihtisillasta Espoosta, suunnitelmat tehtiin ja lainajärjestelyt saatiin kuntoon. Rakentamisen piti alkaa vuonna 1972, mutta kaikelle rakenta-

mukana. Myöhemmin Leo Luomala halusi tulla Sumekoon myyntitehtäviin ja aloitti siellä vuonna 1978. Leo Luomala oli S.G. Niemisen palveluksessa kuolemaansa 1993 saakka.

miselle määrättiin juuri silloin – talouden ylikuumenemisen pelossa – korkea vero ja hanketta jouduttiin lykkäämään. Yritys ehti jo irtisanoa konttoritilat ja myydä varastorakennukset, joten edessä oli muutto väliaikaisesti pariksi vuodeksi vuokratiloihin. Konttorille löytyi tilat Uudenmaankatu 26:lta ja varastolle Haagan kuljetusristikosta. Kilon toimitalo valmistui vuoden 1975 lopulla. Yrityksen koko toiminta ja henkilökunta, noin 25 henkilöä siirtyi Kiloon. Rakentamisen viivästys ja toimitalon

rakentamista varten otetut lainat rasittivat yrityksen tulosta aina 1980-luvun alkupuolelle asti. Aika oli yritykselle tiukkaa. S.G. Niemisen liikevaihto oli vuonna 1980 runsaat 10 mmk ja henkilökuntaa edelleen 25. Seuraavien viiden vuoden aikana liikevaihto nousi 10 miljoonasta yli nelinkertaiseksi, 43 miljoonaan markkaan ja henkilökunnan määrä 36:een. 1980-luvun puolivälissä oli taas päästy hyvään tasapainoon ja oli mahdollisuus etsiä uutta liiketoimintaa. Investointi uuteen toimitaloon oli yri-

Espoon Kilon toimitalon rakentaminen oli mittava ponnistus yhtiölle. Sven Nieminen luotti yrityksen kasvuun, neliöissä oli otettu huomioon yrityksen tulevaisuuden kasvu: toimisto- ja myyntinäyttelytilat sekä asiakaspalvelutilat: 2 200 m², varastoja korjaamotilat: 3 200 m².

Otteita Sven G. Niemisen puheesta SGN Groupin vuosijuhlassa 1976 ”Oman toimitalon saaminen on melkoinen saavutus. Meidän velkataakka on suuri, mutta olen laskenut, että paremmat työskentelyolot tekevät työn miellyttäväksi. Olemme rakentaneet laadukkaasti ja toivon, että siitä olisi kaikille iloa. Muutamia yksityiskohtia: meillä on konttorissa kolminkertaiset ikkunat, varastossa kaksinkertaiset. Ilmastointi pitäisi olla melko täydellinen, sekä lämpö että kosteus. Meillä on ollut rakentamisessa hyvä joukko vastoinkäymisiä. Ensinnäkin investointirakennusvero, joka siirsi raken-

tyksen kokoon nähden mittava. Sven G. Nieminen oli kaukonäköinen ja luotti yrityksen kasvuun, koska Kilon toimitalossa oli kasvuvaraa.

Sosiaalista elämää päämiesten ja asiakkaiden kanssa Vaikka Sven Nieminen matkusteli paljon, eivät matkat perheen kasvun myötä enää olleet tavallisesti pitkiä. Raisa matkusteli paljon miehensä mukana. Hollannissa ja Saksassa käytiin kaksi, kolme kertaa vuodessa. Suomessa kävi myös paljon päämiesten edustajia ja joskus epäviralli-

tamisen. Meillä oli lainat kunnossa, mutta hinnat oli laskettu tammikuun -73 mukaan, ja ennen kuin pääsimme rakentamaan, hinnat olivat nousseet n. 40 %. Vei aikaa ennen kuin saimme lainat uudelleen kuntoon. Kun siirrymme uuteen konttoriin, aiheuttaa uusi työmatka monelle hankaluuksia. Toivon kuitenkin, että uudet työolot ja ympäristö sekä että kaikki on samassa paikassa, saa voimakkaan Me-hengen aikaan. Olen täysin selvillä, että ilman Teidän kaikkien apua ja myötämielisyyttä, meidän on vaikea

semmilla matkoilla olivat rouvat mukana. Siihen aikaan oli enemmän aikaa matkoihin, joten vieraat saattoivat olla täällä viikonkin. Vieraille järjestettiin työasioitten ohella ohjelmaa kuten kiertoajeluja ja koelaitoksilla käyntejä. Ulkomaisia vieraita kutsuttiin myös kotiin cocktailille. Kotimaisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kokoontui Helsinkiin esimerkiksi ulkomaisen päämiehen vierailun yhteydessä. Svenin ja Raisan ensimmäisessä kodissa Vuorikadulla oli välillä ahdastakin. Vieraat saattoivat herättää Raisan aamuyöllä serenadilla järjestelemään tarjoiluja herraseurueen tultua jatkoille. Perheen muutettua Urheilukadulle 1958 väljiin

selviytyä. Meillä tulee olemaan monta melko hankalaa vuotta, sillä velvollisuuksien täyttäminen edellyttää ankaraa työtä. Työllä ja hyvällä Me-hengellä tulemme selviytymään. Meillä on muutto edessä. Jo toinen lyhyessä ajassa. Muutosta on paljon hankaluuksia, mutta voin vakuuttaa, että tämän jälkeen emme muuta pitkään aikaan.

tiloihin, asiakkaiden kutsuminen kotiin oli helpompaa. Sven Nieminen oli myös monien alan järjestöjen jäsen, mikä toi oman lisänsä sosiaaliseen elämään. Kutsuja järjestettiin puolin ja toisin. Oli tärkeää muistaa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden perheiden lasten nimet ja iät.

Päivällispöydässä ei puhuttu työasioista Sven Nieminen kiinnitti paljon huomioita suhdetoimintaan. Ystäviä, asiakkaita, sidosryhmiä ja kauppakumppaneita, kilpailijoitakin kutsuttiin päivällisille, juhliin

Menneinä aikoina asiakassuhteiden ylläpitämiseen kuuluivat monenlaiset vapaamuotoiset avec-illanvietot, jotka kuitenkin hoidettiin viimeisen päälle huolellisesti, vieraat huomioiden.

ja kesäisin Lilla Bastön saarelle. Usein olivat myös puolisot mukana. Sven oli hyvä seuraihminen, isäntänä kohtelias ja huomaavainen. Päivällispöydässä ei puhuttu työasioista, niille oli oma aikansa ja paikkansa. Sven Niemisen parhaina vuosikymmeninä sosiaalinen kulttuuri oli sellainen, että ihmiset olivat paljon tekemisissä toistensa kanssa työajan ja työpaikan ulkopuolellakin. Asiakkaita kutsuttiin myös kotiin, mikä 2000-lukua lähestyttäessä kävi työkulttuurissa ja liike-elämässä yhä harvinaisemmaksi. Daehnfeldt-illat ovat jääneet monen mieleen. Niitä pidettiin Kalastajatorpalla, Seurahuoneella ja Inter-Continentalissa. Sven Nieminen oli isäntänä ja puitteet juh-

lavat. Vieraina oli sidosryhmien edustajia ja asiakkaita. Yhdessäolon lomassa jaettiin myös hyödyllistä, ajankohtaista tietoa. Urheilukadun kotiin Niemiset kutsuivat usein asiakkaita. Syötiin päivällinen, seurusteltiin ja tanssittiin levyjen tahdissa. Juhlia saatettiin pitää esimerkiksi silloin, kun ulkomailta tuli tärkeitä vieraita, jolloin mukaan kutsuttiin myös kotimaisia asiakkaita. Sven Niemisen asiakas ja ystävä Aimo Nummi muistaa erään tilanteen Niemisten kotona, kun Urheilukadulla ensin nautittiin drinkit ja lähdettiin sen jälkeen Palaceen syömään. Sven oli hyvällä tuulella, mutta hieman salaperäinen. Syy selvisi vasta myöhemmin: hän oli tehnyt hyvät raihei-

Illanvietto tärkeän asiakkaan kanssa: Vas. ylhäältä: Kalle Kuurma, Raisa Nieminen, Hankkijan pääjohtaja Eino Tuomola. Oik. ylhäältä: Eeva Tuomola, Sven Nieminen, Eila Kuurma. näkaupat hollantilaisten kanssa. Raisa ja Sven Niemisen ystävyyssuhteet syntyivät työn kautta. Oli myös muutamia erityisiä ystäväpiirejä, joilla oli ehkä hieman

salaperäisiä nimiä, kuten ”Ompeluseura” ja ”Voimisteluryhmä” tai jostain syystä ”Rakkauden kerhoksi” kutsuttu sokerijuurikasporukka.

Siemenkauppiaat istuivat samassa pöydässä Siemenalalla vedettiin yhtä köyttä samaan suuntaan vaikka oltiin kilpailijoita. S.G. Nieminen Oy siemenagenttina ja Sven Nieminen siemenkaupan vahvana osaajana ja edistäjänä olivat keskeisiä tekijöitä 1960-1980-luvuilla siemenalalla. Agronomi Jorma Suurnäkki tunsi Sven Niemisen ja hänen yrityksensä kilpailijan näkökulmasta. Jorma Suurnäkki aloitti vuonna 1960 Keskolla konekaupassa, mutta siirtyi pian Tukolle18 ja edelleen Hankkijaan siemenpuolelle. Hankkijan aikana hän tutustui vuonna 1964 Sven Niemiseen. Kotimaan yhteyksien lisäksi hän kiersi Sven Niemisen kanssa siemenkauppiaiden kansainvälisissä konferensseissa. ”Alkuaikoina Sven Nieminen kokosi meidät suomalaiset samaan pöytään ja toimi isäntänä. Hän oli erittäin hyvä siinä tehtävässä. Sven Niemisellä oli usein rusetti kaulassa, tai ainakin meistä tuntui siltä. Hän arvosti hyviä tapoja, eikä loukannut ketään. Hän oli tottunut kansainvälisiin ympyröihin ja tunsi paljon ihmisiä ja oli siten korvaamaton meille nuoremmille. Usein hän valitsi päivällismenun etukäteen ja tulokset olivat erinomaisia. Myöhemmin

menimme ’kansainvälisiin pöytiin’ eli suomalaiset hajaantuivat muiden seuraan”, muistelee Jorma Suurnäkki. Neuvottelijana Niemistä kuvataan selväsanaiseksi, joskus kovaääniseksikin, mutta reiluksi. Kilpailijoitakin S.G. Niemiselle alkoi tulla. Nuoremman polven kauppamiehet eivät – Jorma Suurnäkin arvion mukaan – välttämättä enää olleet vanhaan tapaan herrasmiehiä sillä tavalla kuin Sven Nieminen ja hänen ikäluokkansa. Jorma Suurnäkki päätyi erilaisten tehtävien kautta vielä Valtion siementarkastuslaitoksen johtajaksi, ennen jäämistään eläkkeelle vuonna 1990. ”Kehitys voisi kulkea kohden yritys-

Maailman siemenkauppiaiden (FIS) kongressissa Madridissa 1974 kokouspäivällisellä. Vasemmalta: Sven G. Nieminen, Juho Mäki (SOK), Mirja Suurnäkki, Aimo Nummi (Kesko), Jorma Suurnäkki (Hankkija), Raisa Nieminen, Jorma Närhinen (SOK), Antti-Jussi Pättiniemi (Tuko) ja Tapani Kuuskoski (Hankkija). Kuva: Jorma Suurnäkin arkisto.

vetoista ja omavalvontaan perustuvaa siemenkauppaa, jossa olisi vähemmän valtion ohjausta”, linjaa Jorma Suurnäkki. Suurnäkin ja Niemisen tiet kohtasivat myös Agronomiliitossa, jonka kunniajäseneksi Sven Nieminen kutsuttiin, ja jonka vuosijuhlaan hän vuosien ajan osallistui. Suurnäkki sai Agronomiliiton hallinnoiman S.G. Niemisen rahaston32 stipendin vuonna 1967. Apurahalla hän tutustui OECD:n siemensertifiointijärjestelmään vierailemalla useissa maissa. Apuraha edellytti, että tämän perehtymisen avulla Suurnäkki käänsi alan tekstejä ja järjesti jatkokoulutusta siemenkauppiaille. Liikesivistysrahastoon puolestaan perustettiin vuonna 1971 Raisa ja S. G. Niemisen rahasto.

Raisa Nieminen järjesti jumppahetkiä Raisa oli harrastanut liikuntaa läpi elämänsä. Hän voimisteli ja kerran liiketuttavien rouvat sitten kysyivät, voisiko hän järjestää jumpparyhmän heillekin. Niinpä hän varasi Koiton talosta huoneen sekä jumpan vetäjän ja pianonsoittajan ja aluksi organisoi myös maksut. Paikkana oli myöhemmin myös muun muassa Yrjönkadun uimahalli. Noin 20 henkilöä osallistui tähän Raisan organisoimaan yksityiseen jumpparyhmään 20 vuoden ajan, kaksi kertaa viikossa, opettajien välillä vaihtuessa. Eräänä päivänä kaupunginjohtajan rouva Airi Ilaskivi soitti, että oli kuullut tästä jumppaseurasta ja

kysyi, voisiko hän päästä mukaan, niinpä hänkin liittyi seuraan. Raisa pelasi myös tennistä 35 vuoden ajan kerran viikossa. Pelikaveri vaihteli, milloin se oli ystävätär, milloin Raisan veli Veikko.

Niemiset olivat innokkaita tanssimaan Kerran oli joukko maatalousalan yhteistyökumppaneita koolla Kalastajatorpalla ja rouvat totesivat, että miehet eivät osanneet tanssia. Niinpä Raisa järjesti tanssikurssin ja siitä tulikin hauskaa. Pariskuntia oli mukana 14–16 henkeä, lopettajaiset järjestettiin Urheilukadulla. Osallistujat ehdottelivat jatkokurssejakin. Rouvat olivat siihen aikaan usein miestensä mukana iltaisin. Raisa muistaa erään belgialaisen atsalean kasvattajayrityksen johtajan, Robert Haerensin, pienen ranskalaistyyppisen miehen, joka oli hyvä tanssimaan eikä väsynyt tanssimiseen koskaan, vaikka ”oli lopulta punainen kuin rapu”. Hän sopi aina pari kuukautta aiemmin saapumisensa ja silloin tanssittiin Kalastajatorpalla. Hän tanssitti tunnon tarkasti kaikki rouvat, joten saatuaan tietää kyseisen herran olevan tulossa, rouvat alkoivat soitella Raisalle kyselläkseen aikataulusta. Myös Sven Nieminen piti tanssimisesta. Joskus tanssiaisia järjestettiin kotonakin, matot vain rullattiin ensin kasaan. Niemisten asunnon yläpuolella asui ulkoministeri Ralf Törngren, alakerrassa sijaitsi vanhainkoti.

Vanhainkodista valitettiin, että tanssiaisten melu häiritsee. Silloin rouva Törngren sanoi napakasti, että ”jos halutaan pitää vanhainkotia kerrostalossa, tulee sietää ääniä”. Tämän jälkeen oli vanhainkodinkin suhtautuminen aina ystävällistä.

S.G. Nieminen Oy:n koneosaston tuotevalikoima laajenee S.G. Nieminen Oy:n koneosaston tuotevalikoima laajeni Kalle Kuurman aikana viljankäsittelylaitteista materiaalinkäsit-

Hyvin hoidettu Yleinen käsitys oli, että S.G. Nieminen Oy oli hyvin hoidettu yritys, jolla oli vahva talous. Yritys tunnettiin pitkään lähinnä Sven G. Niemisestä. Yrityksen sisällä kauppaneuvos oli tarkka, jopa ”pikkutarkka”, joten hänen kanssaan eivät kaikki tulleet toimeen, tai päinvastoin. Hänellä oli läheisiä saksalaisia tuttuja siemenalalta ja hän sai sieltä vaikutteita. Hän myös arvosti saksankieltä kovasti. Hän oli varovainen, mutta se ei estänyt häntä yrittämästä ja tarttumasta uusiin asioihin. Hän pyrki aina varmistamaan kaiken. Aimo Nummi

Timo Kallioja (kuvassa vas.) aloitti S.G. Nieminen Oy:n koneosaston suutin- ja ilmankuljetinmyynnissä vuonna 1984 ja Tapio Kekkonen (kuvassa toinen oikealta) materiaalinkäsittelyn myynnissä vuonna 1986. Heidän lisäkseen kuvassa Sam, Sven ja talouspäällikkö Heikki Rönkä.

Lilla Bastöhön aggregaatti Koneosaston tehtäviin kuului Lilla Bastön aggregaatista huolehtiminen. Ensimmäistä sellaista hankittaessa kutsuttiin edustaja Kiloon. Lähdimme edustaja, kauppaneuvos ja minä Lilla Bastöhön. Menimme edustajan autolla, kauppaneuvos istui etupenkillä kuljettajan vieressä ja hän innostui antamaan ajo-ohjeita vanhasta muistista, sen mukaan kuinka tiet ennen menivät. Hikikarpalot nousivat edustajan otsalle ja kävimme melkein Lohjalla, ennen kuin pääsimme lopulta Vuosaareen, joka oli aivan toisessa suunnassa. Tapio Kekkonen

telykoneisiin ja -laitteisiin, joita myydään suoraan elintarviketeollisuudelle, tuottajille ja keskusliikkeille. 1980-luvun alussa S.G. Nieminen Oy:n koneosasto oli jaettuna kolmeen jaostoon: pienkoneisiin, materiaalinkäsittelykoneisiin sekä teollisuussuuttimiin ja ilmankuljettimiin. Koneinsinööri Tapio Kekkonen tuli materiaalinkäsittelylaitteiden jaostopäälliköksi vuonna 1986. Hän tuli yrityksestä, joka valmisti ja asensi laitteita Valtion Viljavarastolle, mistä muodostui näin yhteys myös S.G. Nieminen Oy:hyn. S.G. Nieminen Oy oli tuonut Damasin viljankäsittelylaitteita jo 30-luvulta alkaen keskusliikkeille ja teollisuuteen, mutta ne eivät silloin soveltuneet suomalaisille pienikokoisille maatiloille. Tilakoon kasvaessa Damasin pienemmille teollisuustuotteille löytyi markkinat myös maatalousyrityksistä. Toinen materiaalinkäsittelyosaston vanhempi edustus on tanskalainen Skals, jolla on perunan ja juuresten käsittelyyn

liittyviä laitteita, kuten siiloja, kuljettimia ja lajittelijoita. S.G. Niemisen edustuksiin on tullut koko ajan uusia elintarviketeollisuuden laadunvarmistuksen tuotteita, kuten röntgenlaitteita, pakkauskoneita, tarkistusvaakoja ja metallinilmaisimia. ”Voimme vaikkapa yhdessä asiakkaan kanssa etsiä valmistajia tai jopa toista edustajaa, jos se ei kuulu meidän valikoimiin.” ”Tulevaisuus tuo lisää automaatiota ja laadunvalvontaa. Uudet tarpeet tulevat asiakkailta, joten yritämme löytää asiakkaille heidän toimintaansa helpottavia ratkaisuja. Etsimme laatumerkkejä”, sanoo Tapio Kekkonen. ”Me myymme loppukäyttäjille, emme jälleenmyyjille. Tässä eroamme useimmista muista SGN:n yksiköistä. Lisäksi huollamme ja autamme koneiden käyttöönotossa. Haluamme pitää asiakkaan tyytyväisenä, välittää hänestä. Työ on pitkäjänteistä ja vaatii

”Kulmahuoneessa paloi valo myöhään yöhön” Päivi Kokemäki tuli töihin agronomi Kalle Kuurman vetämälle S.G. Niemisen koneosastolle vuonna 1982. ”Tulin töihin Kiloon heinäkuussa, jolloin oli paljon työntekijöitä lomalla. Muistan, kuinka SG jakoi postia eri pinoihin ja minä vein niitä eteenpäin. Kauppaneuvos Niemisen palattua matkoilta, saneli hän usein muistion. Se oli tietysti luonnollista. Erikoista sen sijaan oli, että niihin usein sisältyi tietoa jopa tilaisuuksien ruokalistasta ja arvioita ruuan laadusta.

kärsivällisyyttä”, kuvailee materiaalinkäsittelyosaston päällikkö Tapio Kekkonen.

Suuttimet ja pumput Amerikkalainen, nykyisin maailman suurin suutinvalmistaja Spraying Systems tuli taloon Sven Niemisen henkilökohtaisen ruotsalaisen tuttavuuden kautta. Spraying Systems on vuonna 1937 perustettu kansainvälinen yritys, jonka perustajilla oli ruotsalaisia sukujuuria. Ruotsissa Spraying Systemsiä edusti Allan Rehnström, jonka Sven Nieminen tunsi henkilökohtaisesti. Näin Nieminen alkoi Rehnströmin välityksellä edustaa Spraying Systemsin tuotteita Suomessa.

SG ei juuri pitänyt lomia, vaan työskenteli monessa vuorossa. Kun ajettiin Turuntietä Kilon toimitalon ohitse, paloi ”kulmahuoneessa” yllättävinäkin aikoina valo. Minua kauppaneuvoksen erikoisen työajat eivät koskeneet, vaan me muut saimme yleensä tehdä normaaleja työvuoroja ja työaikoja. Vieraista pidettiin toimistolla hyvää huolta. Sihteerille oli saneltu aiheesta jo monia muistioita etukäteen. SG oli tarkka pienissäkin asioissa, mutta kyllä hän aina

Vakiosuuttimia on kymmeniä tuhansia erilaisia eri käyttötarkoituksiin. Suuttimella tehdään ”hallittu nesteen ruiskutus”. Suuttimissa on eroja muun muassa suihkun ja pisaran muodon sekä virtauksen määrän mukaan. Painepesurin suutin on useimmille tuttu tämän teknologian yksinkertainen sovellus. Suuttimien suurkäyttäjä on paperiteollisuus. Paperin valmistaminen on ”kastelua ja kuivatusta”, joten siellä käytetään paljon suuttimia. Yrityksellä on yhteys myös käytännön maanviljelyyn, sillä Spraying Systemsin ruiskuteknologiaa käytetään suorakylvö- ja kasvinsuojelulaitteissa. Myöhemmin koneosaston valikoimaan tulivat myös pumput. Looginen yhteys on selvä: ei ole suuttimesta tulevaa suihkua

huomioi myös suuret linjat. Hän katsoi silmiin, tervehti ja arvosti käytöstapoja. Esimerkiksi firman juhlissa miehillä oli pikkutakit ja heidän tuli hakea naisia tanssimaan. Pääovesta ei saanut tulla shortseissa sisään, ei ainakaan työntekijä.”

Päivi Kokemäki, markkinointiassistentti

ilman pumppua. Myynti-insinööri Timo Kalliojalla oli kaksi vaihtoehtoa ensimmäiseksi varsinaiseksi työpaikaksi valmistumisensa jälkeen. Valinnan S.G. Niemisen eduksi ratkaisi autoetu, jota toinen yritys ei tarjonnut. ”Juuri valmistuneena osasin antaa sille arvoa.” Rekrytointihaastattelussa olivat häneen tutustumassa Sven ja Sam Nieminen sekä Jussi Tele. Testattavaksikin hänet lähetettiin. Timo Kallioja tuli elokuussa 1984 myyntimieheksi S.G. Niemisen koneosastolle tehtävänään hankkia suuttimille uusia asiakkaita kentällä kiertäen. ”Kiersin viisi päivää viikossa paperi- ja terästehtaita. Tuotteita oli paljon ja niitä oli teknisesti vaikea hallita”, hän muistelee. Isoja kauppoja

Kerran oli luottamus mennä Tapio Kekkosella oli kerran Kilossa asiakas, joka oli ostamassa perunanlajittelukonetta. Laitetta haluttiin kokeilla ja Tapio lähti keittiöstä hakemaan perunoita. Perunoita ei ollut, mutta hän palasi appelsiineja sylissään. Käytävällä tuli SG vastaan. ”Hän taisi ihmetellä näkemäänsä ja luulla minun rohmunneen kaikki jälkiruokahedelmät. Asiaan palattiin myöhemmin: SG sanoi, että ’taisi olla väärinkäsitys”.

kuitenkin syntyi ja pian valikoima kasvoi, tuli lisää myytävää. Italialainen Annovi Reverberi oli ensimmäinen pumppuedustus. Timo näki sellaisen asiakkaan luona kokeiltavana, ja kun asiakkaalla oli siitä hyviä kokemuksia, eikä kukaan tuonut sitä vielä maahan, S.G. Niemiseltä otettiin pian yhteyttä pumpun valmistajaan Annoviin. Sitä seurasivat Gorman-Rupp-jätevesipumput ja Flojet-pumput. Jo vuonna 1985 muodostettiin SGN Tekniikka aputoiminimeksi, koska haluttiin teknisten tuotteiden kuten suuttimien

ja pumppujen erottuvan siemenkaupan imagosta, kuten osaston vetäjänä toiminut Timo Kallioja perustelee. Kallioja kiersi kentällä, tiimin kaksi muuta työntekijää olivat toimistolla. Pian Kallioja vastuualueet kasvoivat ja kentällä kiertäminen jäi vähemmälle.

Maataloudessa tapahtui 1980-luvulla suuria muutoksia Maatalouskaupassa 1980-luvun alku merkitsi suuria muutoksia. Maatalous oli tehostunut valtavasti 1960- ja 1980-lukujen välisenä aikana. Torjunta-aineita oli käytetty jo vuosia ja käyttömäärä saavutti huippunsa 1980-luvun alussa. Viljanviljely ja karjatalous olivat paljolti eriytyneet toisistaan, mikä tarkoitti tuotannon erikoistumista. Keinolannoitteet olivat korvanneet karjanlannan ja typpilannoituksen määrä oli kohonnut. Sijoituslannoitus ja leikkuupuinti olivat yleisessä käytössä.33 Seurauksena viljelymenetelmien kehityksestä maataloutta vaivasi 1980-luvulla yhä pahemmin ylituotanto. Se johti tuotannon ohjaamiseen ja rajoittamiseen erilaisin toimin. Käytännössä kaikki tuotanto alkoi olla jollain tavoin säänneltyä, joko kiintiöityä tai luvanvaraista.34 Maatalouden koneiden, tarvikkeiden ja tuotteiden kaupassa tehostuminen ja rakennemuutos johtivat keskittymiseen. Tilakoot suurenivat ja maatalouden har-

joittajat eli maatalouskaupan asiakkaat vähenivät ja he asuivat harvemmassa. Tämä tarkoitti, että palvelupisteet ja kaupan yritykset vähenivät, mutta volyymit esimerkiksi asiakasta kohden kasvoivat. Tämä muutos jatkuu yhä. Toistuva muutostekijä maatalouskaupassa on säiden vaihtelu, hyvät ja huonot sadot vaikuttavat aina jossain määrin kaupantekoon.

Maatalouskaupassa uudelleenjärjestelyjä Maataloustuotekauppa romahti 1980-luvulla, mikä johti yhden alan johtavan toimijan, Hankkijan, vaikeuksiin. Hankkija vastasi siihen toiminnan uudelleenjärjestelyillä ja laajensi liiketoimintaansa rakennusalalle. Maatalouskaupan ketjut menivät 1900-luvun lopulla useampaan kertaan uuteen järjestykseen. Erityisesti osuustoimintaliikkeessä oli hajaannuksen ja yhdistymisen vaiheita, jotka vaikuttivat myös maatalouskonekauppaan ja edustuksiin. Hankkija ja SOK lähtivät vuonna 1968 eri teille ja kohtasivat uudelleen vuonna 1988. Lopputulos oli Hankkija-Maatalous Oy, jonka omistajaksi tuli lopulta SOK yksinään. Toisena suurena keskusliikkeenä jäljelle jäi asemaansa vahvistanut Kesko. Tuko ja OTK puolestaan olivat päättäneet luopua maatalouskaupasta kokonaan. Maatalouskaupassa rakenteet muuttuivat rajusti, ja konekaupan ketjut vähenivät merkittävästi. Tästä avautui SGN: lle mah-

Sven ja Sam Nieminen sekä John Deere. Sam aloitti 22-vuotiaana työt SGN:llä vuonna 1981. Hänestä tuli varatoimitusjohtaja vuonna 1984. Yhtiön toiminta kasvoi merkittävästi vuonna 1986 Agritekin aloittaessa traktorija maatalouskonekaupan. dollisuus ryhtyä mukaan konekauppaan. Myös traktoriedustukset vaihtuivat 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa useaan otteeseen. Hankkija-Maatalous Oy luopui kotimaisesta Valmetista ja alkoi myydä Hankkijan pitkään maahantuomia Massey Ferguson -traktoreita. Hankkija oli lopettanut myös omistamansa Labor Oy:n toiminnan, jolloin John Deere -maatalouskoneet jäivät ilman maahantuojaa. Samaan aikaan maailmalla Case ja International Harvester yhdistyivät, ja traktorivalmistus jatkui tuotemerkillä Case IH, jonka maahantuonti siirtyi ensin SOK:lle ja sitten Keskolle.

Vakaan kasvun vuosikymmen S.G. Nieminen Oy eli 1980-luvulle tultaessa vakiintuneen kasvun aikaa. SGN:n palveluksessa oli vuosikymmenen puolivälissä 35 henkilöä. Oma toimitalo Kilossa oli otettu käyttöön, oli saatu monipuolisuutta tuoneita hyviä edustuksia ja kauppa kävi kohtuullisen hyvin. Svenin ja Raisan vuonna 1958 syntynyt poika Sam valmistui ekonomiksi 1979 ja hän tuli armeijan jälkeen 22-vuotiaana konttoripäälliköksi perheyritykseen. Sam Niemisestä tuli 1984 yhtiön varatoimitusjohtaja, mutta toimitusjohtajuus oli edelleen tiukasti Sven Niemisen käsissä. Isä-Sven varmaan ajatteli luottavaisemmin yrityksen tulevaisuutta, kun jatkaja oli jo talossa. Monia asioita tapahtui samaan aikaan

1980-luvun puolivälissä. Kansainvälinen traktorijätti John Deere etsi Laborin jälkeen traktoreilleen maahantuojaa jälleenmyyjäverkostoineen Suomesta. Casen jäljiltä puolestaan oli monella paikkakunnalla uutta myytävää merkkiä etsivä kauppias. Ja S.G. Nieminen Oy oli puolestaan valmiina uusiin haasteisiin. Yhtiössä oli päätetty keskittyä tuotteisiin, joita markkinoidaan jälleenmyyjien kautta ja oltiin valmiita astumaan raskaampaan konekauppaan Vielä tarvittiin kuitenkin yksi tekijä, jotta nämä kaikki löysivät toisensa. Suomalaisella Valmetilla traktorien ja eräiden muiden koneiden markkinoinnista

vastaavana johtajana ollut Christer Smeds haki Valmetin organisaatiomuutoksen johdosta uusia töitä, mutta halusi pysyä traktorikaupan piirissä ja mielellään Suomessa, ”jalat maassa kiinni”, koska hänellä oli oma maatila Siuntiossa. Smeds oli ollut mukana traktorikaupassa vuodesta 1970 lähtien, joten hänellä oli jo kokemusta. Valmetille hän oli tullut tilanteessa, jossa Valmet osti ruotsalaisen VolvoBM:n maatalouskonetoiminnot. Volvolla oli laajempi kansainvälinen verkosto kuin Valmetilla ja tätä haluttiin käyttää hyväksi viennin vauhdittamiseksi. Näin Smedsillä oli myös kansainvälisen traktorikaupan kokemusta,

Traktorikaupassa vuodesta 1970 saakka toiminut Christer Smeds etsi John Deerelle suomalaista yhteistyökumppania. Näin John Deere tuli SGN:lle ja perustettiin Agritek Oy. Christer Smedsistä tuli yhtiön ensimmäinen toimitusjohtaja.

erityisesti Saksasta, joka oli yksi Deeren tukikohdista Euroopassa. Amerikkalainen Deere tutki mahdollisia suomalaisia yhteistyökumppaneita ja päätyi kysymään Christer Smedsin kiinnostusta. Smeds oli kiinnostunut ja pääsi mukaan yhteistyökumppanin etsimiseen ja valintaan. Useammasta ehdokkaasta jäi jäljelle S.G. Nieminen, jota pidettiin luotettavana ja hyvin hoidettuna yrityksenä, vaikka ehdolla olisi ollut ehkä

resursseiltaan suurempia yrityksiä. S.G. Niemiselle oli siis tarjolla John Deere -traktori ja kauppiasverkoston runko. Sitä varten oli luontevaa perustaa tytäryritys. Päätös Agritek Oy:n perustamisesta tehtiin nopeasti ja yritys aloitti toimintansa vuoden 1986 alusta. Omaa yritystä traktorikauppaa varten pidettiin parempana vaihtoehtona kuin toimimista S.G. Nieminen Oy:n alla. Erillisessä yhtiössä olisi omat etunsa ja riskinsä. Ilmeisesti myös päämiehet eli valmistajat pitivät sitä parempana vaihtoehtona. Nimessä Agritek yhdistyivät sanat maatalous ja tekniikka. Nimeä pidettiinkin onnistuneena. Siihen aikaan Suomessa myytiin vuodessa noin 10 000 traktoria ja vaikka John Deerellä oli täällä melko pieni markkinaosuus, pääsi Agritek sillä taloudellisesti järkeviin lukuihin. John Deere oli maailman suurin maatalouskoneiden valmistaja ja iso merkki monessa maassa, muun muassa Ruotsissa. Suomessa John Deerellä oli tähän aikaan vielä pieni markkinaosuus. Sitä myytiin Tukon ja myöhemmin Laborin maahantuomana lähinnä Etelä-Suomen vilja-alueella.

Agritek perustettiin tekemään traktorikauppaa Agritek Oy aloitti traktorikaupan lähes alusta, vaikka olihan emoyhtiö SGN:llä jo paljon kokemusta pienempien koneiden kaupasta. Ensimmäiset vuodet olivat rakentamista: oli rekrytoitava työntekijät, perustettava varaosahuolto ja huoltoverkosto sekä koulutettava henkilökuntaa. Ja tietysti aivan ratkaisevaa tulevan menestymisen kannalta oli hyvän jälleenmyyjäverkoston rakentaminen. Kuten edellä todettiin, John Deere oli jäänyt ilman maahantuojaa ja samaan aikaan yksityiset Case-jälleenmyyjät ilman traktorimerkkiä. Alkuvaiheessa oli näin vapaana sekä traktorimerkki että osa myyntiverkostoa. Monelle paikkakunnalle jouduttiin myös etsimään uusi jälleenmyyjä. Osa henkilökunnasta tuli Laborilta, ja heillä oli John Deeren osaaminen, mutta mukaan tuli myös nuoria uran alussa olevia agronomeja. Traktorimyyntiä tukemaan saatiin myös työkone-edustuksia, kuten JF-heinäkoneet sekä Trima-etukuormaimet. Koska John Deerellä oli Suomessa 1980-luvulla vielä pieni markkinaosuus ja

Herrasmiesmäinen Christer Smeds kuvaa S.G. Nieminen Oy:tä “herrasmiesmäiseksi” yritykseksi, jossa työntekijöistä pidettiin - ja yhä pidetään - hyvää huolta. Joskus oltiin ehkä liiankin kilttejä. Työntekijöitä kuunnellaan ja johtajille annetaan vastuuta. Sven Nieminen oli kiinnostunut traktorikaupasta, mutta hän lähestyi jo 80 ikävuottaan, joten vastuu oli siirtymässä Samille. SG ei puuttunut detaljeihin, mutta oli kaikesta kiinnostunut. Hän tunsi keskusliikkeet ja paljon ihmisiä maatalouskaupan piirissä. Perheyrityksessä päätöksenteko oli joustavampaa ja nopeampaa kuin suurissa – tai valtion yrityksissä. Smeds oli Agritekissa toimitusjohtajana vuoteen 1993 ja on sen jälkeen toiminut liikkeenjohdon konsulttina.

sen konekanta oli silloin paljon alle 10 000 traktoria, kun suurilla merkeillä kanta oli 50-60 000 konetta, sen varaosakauppa kasvoi hitaasti. Suurilla merkeillä varaosakauppa ja muu jälkimarkkinointitoiminta oli merkittävä osa tulonmuodostusta. Markkinat olivat kuitenkin vakaat. Valmet oli markkinajohtaja, mutta asiakkaita oli riittävästi myös muille. Rakenteet ovat

konekaupassa tärkeitä, mutta lopulta tuote ratkaisee menestyksen. Sen vuoksi hyvistä merkeistä ja edustuksista kilpaillaan. S.G. Nieminen Oy:llä oli hyvä imago. Yritys tunnettiin siemen- ja pienkonekaupan ansiosta maalla hyvin, mutta traktorimyyjänä sitä ehkä vähän oudoksuttiin. Maatalousväki on vakaata ja merkkiuskollista, joten pienen traktorimerkin myynnin lisääminen on pitkäjänteistä työtä. Traktorikauppaan lähteminen muutti S.G. Niemisen ja keskusliikkeiden (SOK, Hankkija, Kesko) suhdetta siten, että keskusliikkeistä Niemisen asiakkaina tuli myös kilpailijoita. Tämä ei kuitenkaan kovin paljon kanssakäymistä haitannut, vaan asiat otettiin asioina. Kauppa oli kauppaa, jossa itse kunkin asema vaihteli eri tilanteissa. Jossain kohden tehtiin yhteistyötä, jossain muussa kilpailtiin. Näin ainakin Suomessa, muualla Euroopassa saatettiin olla mustasukkaisempia. Agritekista kehittyi seuraavina runsaana kymmenenä vuotena yksi maan suurimmista maatalouskonealan yrityksistä, jolla on koko maan kattava yksityisten yrittäjien muodostama jälleenmyyjäverkosto. Maailmalla maatalouskonekauppa perustui yleisesti yksityiseen yrittämiseen, joka oli osuustoiminnassa pitkät perinteet omanneeseen Suomeen vasta tulossa. Smeds sanoo ensimmäisten vuosien tuloksen olleen ”siedettäviä” ja 1980-luvun lopusta jo hyviä, silloin päästiin kannattavuusrajan yli. Suomi eli taloudellista nousukautta ja vuodet 1988–1989 erityisesti

olivat hyviä. Nyt tiedetään, että oltiin jo lähellä talouden ylikuumenemista, joka monien tekijöiden summana johti lamaan. Samaan aikaan Kilon toimitaloa laajennettiin, jolloin Agritek sai omat tilansa. Laajennuksen myötä saatiin konsernin yhteiseen käyttöön uusia tiloja, mm. luentosali, näyttelytilat, laajennettu ruokala ja saunatilat. Agritekin aloitettua toimintansa otettiin käyttöön nimitys SGN-yhtiöt. 1980-luvun loppu oli kaikille yrityksille hyvää aikaa ja toiminta kasvoi. SGN-yhtiöiden liikevaihto vuonna 1985 oli 43 mmk ja henkilökuntaa noin 36, vuonna 1990 jo 230 mmk ja lähes 100 henkilöä.

Siemenagentuurista maahantuojaksi Siemenkaupassa S.G. Niemisen toimintatapa oli 1990-luvulle tullessa muuttumassa agentuurista (=päämiehen edustaja) maahantuontiliikkeeksi. Kun aikaisemmin Niemisen asiakkaina olivat lähinnä keskusliikkeet, alettiin siemeniä myydä myös puutarhamyymälöille ja siemenliikkeille sekä ammattimaisille loppukäyttäjille, toki edelleen myös keskusliikkeille. Siemeniä myytiin myös suoraan käyttäjille kuten laadukasta nurmikkosiementä tarvitseville golfkentille, joita rakennettiin eri puolille maata. Se tarkoitti, että nurmikkosiemenet olivat yhä tärkeämpi tuoteryhmä. Myös maataloussiemeniä tuotiin, mutta aikaisemmin tärkeitä puutarhasiemeniä enää

Juhani Paatela maan parhaita nurmikkosiemenasiantuntijoita Valmistuttuaan agronomiksi 1944 aloitti Juhani Paatela (1917 – 2008) tutkijan työn Maatalouskoelaitoksessa (nykyisin Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskus). Tohtoriksi Paatela väitteli vuonna 1947 ja toimi kasvinviljelytieteen professorina vuosina 1954-1973, osan aikaa myös puutarhatieteen professorina, sekä sen jälkeen em. tutkimuslaitoksen ylijohtajana. Juhani Paatela siirtyi eläkkeelle jäädessään S. G. Nieminen Oy:n siemenosaston asiantuntijaksi, missä tehtävässä hän

toimi vuoteen 2005 saakka. Hän oli muun muassa kehittämässä Griino-tuotteita. Juhani Paatela oli maan parhaita nurmikkoviljelyn asiantuntijoita ja hänellä oli suuri vaikutus golfkentillä käytettyihin nurmikkolajikkeisiin, joista tuli S.G. Niemisen vahvuus. Paatela kutsuttiin Suomen Golfkentänhoitajien yhdistyksen kunniajäseneksi. Paatela oli aktiivinen lintuharrastaja, joka kirjoitti muun muassa lintujen lauluajoista sekä teki Laulavan lintukirjan vuonna 1963.36

Professori Juhani Paatela (oik.) toimi eläkkeelle jäätyään S.G. Nieminen Oy:n siemenosaston asiantuntijana. Siemenet olivat Sven Niemisen (vas.) ja Juhani Paatelan yhteinen mielenkiinnon kohde.

vähän. Ammattimaiset käyttäjät olivat yhä vaativampia, jolloin siemenen myyjältäkin vaadittiin paljon tietoa.35 Viljan käyttösiemeniä sai tuoda vain poikkeustapauksissa, lähinnä katovuosien jälkeen. Sellaisia oli viimeksi ollut vuosina 1962 ja 1988. Esimerkiksi satovuonna 1962 ei saatu tiloilla kunnon siementä, jolloin sitä oli seuraavan kevään kylvöjä varten hankittava ulkomailta. Hätätuontia harjoitettiin muun muassa Kanadasta. Tällainen hätätuonti ei aina ollut riittävän laadukasta ja osa viljasta jouduttiin jopa palauttamaan muun muassa hukkakaurapitoisuuden vuoksi. Siementen saamisen vaikeutta lisäsi se, että kato oli kohdannut muitakin pohjoismaita. Viljan käyttösiemen tuotettiin pääsääntöisesti kotimaassa, mutta sitä S.G. Nieminen ei harjoittanut. Sen sijaan toimittiin uusien lajikkeiden edustajana ja tuotiin ulkomaisten jalostajien tuottamaa kantasiementä. Uudet lajikkeet laitettiin niin kutsuttuihin virallisiin lajikekokeisiin, joiden perusteella lajike voitiin hyväksyä Suomessa viljelykasvien lajikeluetteloon. Uusien lajikkeiden kantasiementä myytiin siemenliikkeille, jotka tuottivat ns. sertifioitua käyttösiementä viljelijöiden käyttöön. Sertifioidun siemenen osuus on kylvömääristä noin neljännes, loppu siemen on kotivaraista eli viljelijät jättävät osan sadosta siemeneksi. Aika ajoin he uusivat siemenen kokonaan hankkimalla sertifioidun uuden siemenen. ”Määrän ja laadun puolesta hyvä sato alkaa sie-

menestä, mutta ei se yksin riitä”, sanoo Jorma Suurnäkki.

Siemenjalostajalle tekijänoikeudet Nykyään jalostajan ja lajike-edustajan tekijänoikeudet vastaavat patenttisuojaa. Tähän päästiin vasta 1990-luvulla ja se oli suurelta osin Sven Niemisen ansioita. Hän teki paljon työtä koko siemenalan puolesta. Suojattua lajiketta ei ilman kasvinjalostajanoikeuden haltijan lupaa saa lisätä tai markkinoida. Laki kasvinjalostajanoikeudesta säädettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Suomessa olivat pitkään toimineet valtion omistama Jokioisten kasvinjalostuslaitos ja Hankkijan kasvinjalostuslaitos, jotka nykyään muodostavat Boreal Oy:n. Ruotsalaista Svalöfiä edusti 1960-luvulta lähtien Kesko. 1990-luvulla toinen ruotsalainen jalostaja Weibul ja Svalöf yhdistyivät. Muu merkittävä lajiketuonti tapahtui pääosin S.G. Niemisen toimesta, joka teki yhteistyötä Weibullin sekä puolalaisen Dankon ja norjalaisten jalostajien kanssa. Ylipäätään siemenalalla eri toimijoiden välit olivat hyvät. Kaikki tunsivat toisensa ja tekivät paljon yhteistyötä, ajatellen alan etua. Viranomaisten rooli oli siemenkaupassa keskeinen. Siemenkauppaan kuuluvat olennaisesti yhteistyö jalostajien kanssa sekä koetoiminta vallitsevissa olosuhteissa.

Tämä vaatii teoreettista ja kaupallista erityisosaamista. Professori ja ylijohtaja Juhani Paatelan osaamisella oli tärkeä merkitys S.G. Niemiselle erityisesti nurmikkosiemenkaupan kehittämisessä. Hänen tukemanaan S.G. Niemisen nurmikkosiemenkauppa alkoi kehittyä voimakkaasti 1990-luvulla. Nykyisin S.G. Nieminen on markkinajohtaja erityisesti golfkenttien nurmikkosiementen toimituksissa. Nurmikkosiemeniä myytiin perinteisesti vain ”nurmikkosiemeninä” ilman tuotemerkkiä ja tarkoin eriteltyjä ominaisuuksia. Uuden konseptin myötä SGN loi oman brändin Griinon, joka kattaa erilaisia siemenseoksia

kaikkiin käyttökohteisiin. Griinoa varten perustettiin vuonna 1991 oma pakkaamo, jotta voitiin tehdä vaativiin käyttötarkoituksiin urheilu- pallo- ja golfkentille sopivia siemenseoksia. Vuonna 2010 aloitettiin korkealaatuisten, hallitusti liukenevien lannoitteiden maahantuonti Griino-tuotemerkillä. Näin yhteistyö ammattikäyttäjien kanssa laajentui ja tiivistyi merkittävästi. Siemenkaupassa ollaan S.G. Niemisen sydämessä. Siitä yritys on saanut alkunsa ja se on edelleen tärkeä osa yritystä ja sen imagoa, vaikka sen osuus liikevaihdosta onkin supistunut.

Sukupolvenvaihdos: Sam Nieminen rinnalle ja vetovastuuseen Sven Nieminen aikoi jäädä eläkkeelle Siemenkauppa oli SGN-yhtiössä ollut suvereenisti yhtiön perustamisestuutoksia. Jussi Heikkinen tuli siemenosaston päälliköksi joulukuussa 1990 Hankkijalta vastaavasta tehtävästä. ”Ymmärsin niin, että SG aikoi jäädä eläkkeelle ja tässä mielessä Sam soitti minulle. Minua kiinnosti tehtävässä kansainvälinen kauppa, kun olin työskennellyt pelkästään kotimaisen siemenkaupan parissa”, kertoo Heikkinen.

Sven Nieminen täytti 50 vuotta samana vuonna kun Sam Gustav syntyi vuonna 1958. Keskikouluun asti Sam ei juuri ollut tekemisissä isänsä työn ja perheen yrityksen kanssa, mitä nyt kotona kävi paljon vieraita. Sam kävi Saksalaista koulua leikkikoulusta ylioppilaskirjoituksiin saakka. Opinnot sujuivat hyvin. Samia kiinnostivat liikunnalliset harrastukset jo silloin. Voiton vei jääkiekko. Isä oli ajan salliessa mukana ja saattoi kantaa raskaita maalivahdin varusteita solmio kaulassa ja puku päällä. Pääosin kuljetuksista harjoituksiin ja peleihin vastasi kuitenkin ajokortin hankkinut äiti. Mutta lukiossa alkoivat yhteiskunnalliset ja kaupalliset asiat kiinnostaa. Lukioaikana

Sven ja Sam Nieminen työskentelivät yhdessä 17 vuotta. Samista tuli yhtiön toimitusjohtaja vuonna 1992.

Sam alkoi ajatella jo omaa tulevaisuuttakin. Kauppakorkeakoulu oli lähes ainoa mahdollinen jatko-opintopaikka ja mielessä alkoi työ perheen yrityksessä olla luon-

teva jatko. Lukioaikana hän oli jo lyhyitä aikoja yhtiössä kesätöissä, mutta ei koko kouluaikaa eikä jatkuvasti. Myös joitakin ”keikkoja” tehtiin, kuten sipulirekkojen

tyhjennyksiä. Sam ikään kuin kasvoi yritykseen. Isä hoiti työasioita paljon kotona. Kotona kävi useamman kerran viikossa 12-14 hengen ryhmiä isän liiketuttavia päivällisellä, samoin kesällä saaressa. Poika näki tätä elämää ja oppi tuntemaan ihmisiä. Kesällä käytiin tutkimuskeskuksissa, joiden toiminta tuli tällä tavalla tutuksi. Oli selvä asia, että isä toivoi Samin tulevan töihin yhtiöön, mutta ei hän siitä suoraan puhunut eikä millään tavalla painostanut. Koulukin alkoi kiinnostaa vasta lukiossa. Keskikoulussa painopiste oli vielä muissa harrastuksissa. Sam arvelee isänsä pitäneen luonnollisena, että hän tulee jatkamaan yritystä. Svenin sukupolvelle poika oli itsestään selvä jatkaja. Sam suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1976 ja hankki nopeaan tahtiin kauppakorkeakoulussa ekonomin paperit syksyllä 1979. Sen jälkeen hän tuli S.G. Nieminen Oy:öön töihin ja meni seuraavana vuonna armeijaan. Sieltä palattuaan Sam Nieminen nimitettiin konttoripäälliköksi 1981 ja hän alkoi olla Svenin oikea käsi. Varatoimitusjohtaja hänestä tuli 1984 ja 1992 toimitusjohtaja. Sam ja Sven Nieminen työskentelivät

Sam ja Martina tutustuivat ylioppilasjuhlissa Kalastajatorpalla vuonna 1976. Kuva on S. G. Nieminen Oy:n 50-vuotisjuhlista vuonna 1983 Kalastajatorpalla.

tiiviimmin yhdessä 17 vuotta. Yhteistyö sujui hyvin. Luontaisesti kumpikin alkoi vastata asioista omien vahvuuksiensa pohjalta. Sven oli loppuun asti siemenkauppias. Hän myös edusti varovaisempaa otetta kehittämiseen, kuten vanhemmalla polvella on – kokemuksen tuomalla viisaudella – tapana. Sven oli vielä vuoteen 1997 asti mukana yrityksen toiminnassa. Samin vastuulle tuli yhä selvemmin kehittäminen ja uudet toimialat. Hän oli valmis ottamaan enemmän riskejä, kuten nuorilla on tapana tehdä. Näin kehitys menee eteenpäin. Sam kertoo isän antaneen tilaa, vaikka joistakin asioista oltiin eri mieltä.

Sam sanoo isänsä olleen varovaisen, mutta avarakatseisen ja ennakkoluulottoman. Eräs esimerkki tästä olivat moottoripyörät, jotka edustivat täysin uutta tuotetta ja uutta toimialaa.

Sam ja Martina Sam Niemisen puoliso Martina PaatelaNieminen on Juhani Paatelan tytär, joten Samin ja Martinan tutustuminen ei ollut aivan sattumaa, mutta vähän kuitenkin, eikä ainakaan ”järjestetty”, kuten käy ilmi Samin kertomuksesta: ”Vanhempamme olivat perhetuttuja ja isillä oli yhteistä myös

työasioissa, siemenasiat kiinnostivat molempia. Isäni ja äitini olivat keväällä 1976 vähän ennen ylioppilasjuhliani Paateloilla illallisella, jolloin oli ohimennen tullut puheeksi, että myös heidän tyttärensä koulun ylioppilaat juhlivat Kalastajatorpalla, kuten minunkin kouluni. Kuulin siitä ja Kalastajatorpalla tuo palautui illan kuluessa mieleeni ja lähdinkin etsimään häntä satojen valkolakkipäisten ylioppilaiden joukosta, ja löysin.” Martina Paatela-Nieminen valmistui taiteen maisteriksi vuonna 1985 ja taiteen tohtoriksi Taideteollisesta Korkeakoulusta (nykyisestä Aalto Yliopistosta) vuonna 2001 taidekasvatuksen alalta. Hän toimii kuvataiteen didaktiikan yliopistonlehtorina Helsingin Yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella, ja on työskennellyt aikaisemmin professorina Itä-Suomen yliopistossa sekä eri tehtävissä Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän tutkii erityisesti visuaalista kulttuuria ja kuvataidekasvatusta toimien näiden alojen dosenttina Aalto Yliopistossa ja Helsingin Yliopistossa.

1990-2000

1908–1939

1945-1960

1939-1945

1960-1990

5. 1990-2000 SYVÄSTÄ LAMASTA UUTEEN NOUSUUN 1990-luvun lama Suomessa Suomen 1990-luvun alun lama oli ehkä pahin Suomen historiassa. Vaikutuksiltaan vain sota-aika 1940-luvulla on ollut suurempi. Lama lopetti ja muutti yrityksiä, vaikutti yrittäjien elämään ja laittoi maan pankkilaitoksen aivan uuteen järjestykseen. Tapahtui suuria omaisuuden siirtymiä. Laman seurauksena syntyi suuri pitkäaikaistyöttömien joukko, jonka oli vaikea päästä takaisin työelämään. 1990-luvun alun laman perussyyt olivat kansallisia, vaikka sillä oli myös kansainvälisiä yhteyksiä. Eräs sen alkujuonne ulottuu 1970-luvun energiakriisiin, jossa öljyn hinta nousi voimakkaasti. Silloisesta Neuvostoliitosta Suomeen tuodun öljyn noussut hinta maksettiin kasvaneella tavaraviennillä, mikä osaltaan vaikutti Suomessa talouden ylikuumenemiseen. Ja kun Neuvostoliiton romahtaessa vuonna 1991 kauppa sinne joksikin aikaa pysähtyi, menetti moni yritys markkinansa ja työttömyys lähti nopeaan nousuun. Ratkaisevaa oli kuitenkin rahamarkkinoiden vapautuminen. Pankkien luotonanto ja ulkomaisen luoton hakeminen vapautuivat

vuonna 1986. Ne johtivat talouden ylikuumenemiseen sekä Suomen ja monien yritysten velkaantumiseen ulkomaille. Hallitus noudatti vahvan markan politiikkaa, mikä heikensi Suomen kilpailukykyä. Tilannetta yritettiin helpottaa sisäisellä devalvaatiolla eli laskemalla tulopoliittisella sopimuksella palkkoja. Siitä eivät työmarkkinajärjestöt kuitenkaan päässeet sopimukseen. Niinpä Suomi devalvoi marraskuussa 1991 ja uudelleen 1992 päästämällä markan kellumaan. Nämä toimenpiteet – erityisesti yksi yö 14. marraskuuta – nostivat ulkomaisia lainoja ottaneiden yritysten valuuttavelkoja. Samoihin aikoihin romahti Neuvostoliitton vienti, joka oli ollut 15–20 prosenttia ulkomaankaupasta. Laman seurauksena kulutus ja investoinnit putosivat sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Yritysten konkurssien määrä nousi voimakkaasti, mikä yhdessä heikon taloustilanteen kanssa aiheutti suurtyöttömyyden. Valtion vakuusrahasto jakoi pankeille pankkitukea, jonka pankit myöhemmin maksoivat takaisin. Vähitellen 1990-luvun puolivälistä lähtien talous alkoi taas nopeasti kasvaa. Suomen talouden nousua vauhditti liittyminen

Euroopan Unioniin vuonna 1995 ja myöhemmin liittyminen EU:n yhteiseen rahaan euroon vuonna 2002.37

Vaikea aika vei SGN:n eteenpäin SGN-yhtiöille 1980-luvun loppupuoli oli hyvää kasvun aikaa. Agritek oli juuri aloittanut ja päässyt hyvään alkuun. Yrityksen tunnusluvut olivat 1980-luvun lopulla erinomaisia. Sven kuitenkin totesi kerran lukuja aikansa tutkittuaan, että ”tässä nykytaloudessa on jotain mätää”. Hän ilmeisesti aavisti, että tällainen kasvu ei ole kestävää, ei kansantalouden eikä yrityksen kannalta. Lama iski S.G. Niemisen kaltaiseen yritykseen hieman myöhässä, vuoden 1991 lopulla, vuoden 1993 ollessa kaikista pahin. Voisi jopa sanoa laman iskeneen yhdessä yössä 14. marraskuuta 1991 kun Suomen markka devalvoitiin. Yritys teki paljon valuuttapohjaista kauppaa ja oli ottanut valuuttaluottoa, jolloin valuuttakursseilla oli yritykselle suuri merkitys. Devalvaatio merkitsi ostovelkojen ja valuuttalainojen arvon huomattavaa

2000-luku

nousua. Valuuttalainasta ja tavaravelasta päämiehille aiheutui devalvaation seurauksena suuria tappioita. Ja kun sen jälkeen myös markkinat – ja sitä myöten yrityksen tulot – romahtivat, oltiin suurissa vaikeuksissa. Traktorikauppa putosi neljännekseen ja moottoripyörämyynti samalla tavalla. Myyntisaatavat erääntyivät ja syntyi luottotappioita. Rahaa oli paljon kiinni varastoissa, jotka eivät kiertäneet. Vain osa valuuttaluotoista oli suojattu. S.G. Niemisen perinteisesti vahva omavaraisuus tippui alle kymmenen prosentin. Raha ei riittänyt ja maksut viivästyivät. ”Yrityksen tulevaisuus oli silloin hiuskarvan varassa”, kuvaa Sam Nieminen. Se oli myös henkilökohtaisesti vaikeaa

aikaa. ”Monta kuukautta meni lähes nukkumatta, mutta silloin huomasi, että sitä saa itsestään paljon irti, kun hätä on suuri”, hän muistelee parikymmentä vuotta myöhemmin. Toki kovia paikkoja oli ollut aikaisemminkin, esimerkiksi sodan syttyessä 1939, jolloin S.G. Niemiselle jäi paljon saamisia ulkomaille. Yritykselle luonteenomainen piirre on kuitenkin ollut vaikeuksien voittaminen. Henkilökunnan joustaminen oli 1990-luvun alun kriisissä hyvin merkittävää. Talvilomarahoista luovuttiin, mistä tehtiin yhteinen päätös työntekijöiden kanssa. Sam Nieminen lupasi, että ne maksetaan takaisin. Näin myös tapahtui; ne maksettiin korkojen kanssa takaisin. Tällä oli jatkoa

Liikevaihto 1987-2001

Milj. mk

2001

2000

1999

1998

1997

1996

1995

1994

1993

1992

1991

1990

1989

1988

1987

510 476 442 408 374 340 306 272 238 204 170 136 102 68 34 0

ajatellen suuri merkitys, se muistetaan. Yrityksen yli sadasta työntekijästä jouduttiin silti irtisanomaan nelisenkymmentä, mikä koettiin perheyrityksessä erityisen raskaana. Niin ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin. Sam kertoi tunteneensa monia irtisanotuista pikkupojasta alkaen. Eri vaiheiden jälkeen henkilökunnan määrä oli noin 70, kun se oli suurimmillaan ollut 110. Samaan aikaan 230 mmk liikevaihto putosi puoleen. Tulevaisuuden kannalta oli ratkaisevan tärkeää, että yrityksen johdossa ei lamaannuttu tai tyydytty vain leikkaamaan kuluja ja ajamaan toimintaa alas, vaan etsittiin aktiivisesti uusia ratkaisuja. Silloin laman keskellä John Deere vaihtui volyymiltään ratkaisevasti suurempiin traktorimerkkeihin Fordiin ja Fiatiin sekä saatiin muitakin uusia edustuksia kuten moottoripyörien aateliin kuuluva Harley-Davidson. ”Kun siitä lamasta selvittiin, tuli tunne, että selvitään jatkostakin. Myöhemmät notkahdukset ovat olleet aivan eri luokkaa, kevyempiä”, toteaa Timo Kallioja.

1990-luvun alun lama iski rajusti myös SGN-yhtiöihin.

Fordin ja Fiatin tulo Agritekille merkitsi merkittävää varaosakaupan kasvua. Agritek lähti nopeaan kasvuun laman jälkeen. Lehtileike: Maaseudun Tulevaisuus 29.8.1992

Lama ja uudet edustukset traktorikaupassa Lama hiljensi traktorikaupan, johon Agritek oli vasta muutama vuosi aikaisemmin lähtenyt. Suomessa yhteensä vuosittain myydystä 10 000 traktorista pudottiin alle 3 000 kappaleeseen. Laskuun vaikuttivat akuutin laman lisäksi huoli EU:hun liittymisestä ja tilojen määrän väheneminen. Uusia traktoreita jäi käteen, vaihtokonevarastot eivät kiertäneet ja syntyi luottotappioita. Se merkitsi, että jälleenmyyjät joutuivat vaikeuksiin ja yrityksiä kaatui, mikä toi luottotappioita

myös maahantuojalle. Maahantuojana Agritek yritti tukea jälleenmyyjiä ja sitä odotettiin myös päämieheltä. John Deere oli kuitenkin tottunut toisenlaiseen kulttuuriin. Amerikassa elettiin jo kvartaalitaloutta, jossa tuloksen muodostumista seurataan neljännesvuosittain. Tuloksentekopaineet olivat kovia. Tulosta oli tultava koko ajan tai seurasi radikaalejakin muutoksia. Suomeen kvartaalitalous rantautui vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Jonkun verran John Deere tuli vastaan, mutta ei siinä määrin kuin eurooppalaiset valmistajat olivat tottuneet tekemään. ”Oltiin lujilla ja mietimme, mitä tehdä”,

muistelee Christer Smeds tuota vaihetta. ”Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt saneerata aikaisemmin ja kovemmin, mutta kukapa sitä silloin osasi niin varautua.” Vuosi 1993 oli vaikein. Jotain oli tehtävä nopeasti, jotta ongelmista selvitään. Se jotain oli tälläkin kertaa rohkeita askeleita ja muutoksia edustuksissa. Ympäristössä tapahtui suuria muutoksia, jotka tarjosivat S.G. Nieminen Oy:lle mahdollisuuden tarttua tilaisuuteen. Maatalouskonekaupan rakennemuutos pyörähti 1990-luvun alussa maailmalla jälleen yhden suuren kierroksen, jonka

tuloksena Fiat osti Ford New Hollandin maatalouskonetuotannon.38 Fiat ja Ford olivat suuria ja perinteisiä traktorivalmistajia, New Hollandin puimurit sekä maataloustyökoneet olivat tunnettuja ympäri maailman. Valmistajien omistussuhteiden muutokset aiheuttivat luonnollisesti muutoksia edustuksissa ympäri maailmaa. Yhdistyminen johti edustusten uudelleenjärjestelyihin, joissa on aina monta vaikuttavaa tekijää: Mitä valmistaja tavoittelee, mikä on maahantuojien tilanne ja mitä tapahtuu jälleenmyyjille sekä mitä tapahtuu silloin muille edustuksille. Uusi tilanne siitä aina syntyy.

Agritekille tarjoutui tilaisuus saada Fordja Fiat-traktoriedustukset ensimmäisenä maana Euroopassa samaan yhtiöön. Muualla Euroopassa merkit myytiin edelleen eri myyntiorganisaatioissa. Valmistaja halusi ehkä kokeilla tällaista mallia, koska Fiat oli Työväline Oy:n lopettamisen jälkeen ollut ilman maahantuojaa vuoden verran, ja se saattoi jo ennakoida näiden merkkien yhteistä tulevaisuutta New Holland -nimen alla. Tarjoukseen vastaaminen merkitsi Agritekilta rohkeaa ja pitkää askelta, mutta se oli monella tavalla merkittävä yrityksen tulevaisuuden kannalta. Deerestä

Traktorivalmistajat yhdistyvät Traktorimaailmassa tapahtui 1980–1990 –luvuilla suuria muutoksia. Ensimmäiset traktorit valmistettiin 1800-luvun lopulla, minkä jälkeen seuraavina vuosikymmeniä syntyi useita valmistajia ja myöhemminkin tunnettuja tuotemerkkejä. Jo sotien välisenä aikana pienistä yrityksistä alkoi fuusioiden seurauksena muodostua suurempia. Yhdistymiskehitys saavutti huippunsa 1980–90-luvuilla. International Harvester ja Case yhdistyivät vuonna 1985, molemmat olivat vuosisadan alkupuolella aloittaneita maatalouskonevalmistajia. Seuraavana vuonna olivat

yhdistymisvuorossa Ford-traktorit ja New Holland -työkoneet. Ford oli aloittanut Fordson-traktoreiden valmistamisen jo vuonna 1917. New Hollandin historia ulottuu vielä kauemmas 1800-luvun loppuun. Vuonna 1991 Fiat puolestaan osti Ford New Hollandin ja Ford keskittyi autoihin. Näin oli syntynyt suuri kansainvälinen traktorijätti. Fiatinkin traktorien historia ulottui vuosisadan alkupuolelle vuoteen 1918. Case IH:n takana on monia tuotemerkkejä kuten Case, International Harvester (perustettu 1902), David Brown, McCormick ja Farmall. Casen ensimmäinen traktori

tehtiin jo 1892. Sekä New Hollandin että Case IH:n omistajana on nykyään italialaisen Fiatin omistama CNH. Fuusioituminen on koskenut myös Suomen valtion metallitehtaasta (Valmet) syntynyttä ja vuonna 1951 traktorivalmistuksen aloittanutta Valtraa, jonka omistus siirtyi vuoden 2004 alusta yhdysvaltalaiselle Agcolle. Agcon tuotemerkkejä ovat Valtran ohella myös Suomessa myytävät Fendt ja Massey-Ferguson. Tätä ennen Valtra ehti olla kotimaisten Sisun, Partekin ja Koneen omistuksessa.39

Agritekin toimitusjohtaja Matti Hietanen, Sam sekä Agritekin laatusertifikaatti vuodelta 1998, taustalla Agritekin laatutuote. luopuminen Fordin ja Fiatin hyväksi oli volyymieron johdosta Agritekissa helppo valinta. Rohkeutta tarvittiin lähinnä siinä, että suurella volyymillä myös riskit olivat suurempia ja koko yritystä oli kasvatettava luokkaa suuremmaksi.

Varaosakaupalle kasvua uusista edustuksista Ford ja Fiat olivat suuria merkkejä, joiden kautta oli mahdollisuus nostaa volyymiä kokonaan uudelle tasolle. Ja koska Fordeja ja Fiateja oli Suomessa käytössä jo yli 70 000 kappaletta eli moninkertaisesti John Deereen verrattuna, sai Agritek suuren konekannan ansiosta merkittävän kasvun varaosakauppaan. Varaosakaupan tuotolla saattoi selvitä silloinkin, kun uusien koneiden myynti oli vähäisempää. SGN-yhtiöt sai lisää kivijalkoja selvitä suhdanteiden vaihteluista. Oy Ford Ab:n jälkeen hetken Fordia maahantuonut FNH Finland lopetti toimintansa ja sieltä siirtyi avainhenkilöitä Agritekiin. Yksi seuraus siitä puolestaan oli erilaisten yrityskulttuurien yhteen sovittaminen. Tämä oli jälleen yksi vaihe kotoisen perheyrityksen matkalla suureen maailmaan. Myös jälleenmyyjäverkostossa tapahtui muutoksia. Laman seurauksena osa vanhoista yhteistyökumppaneista oli mennyt nurin. Tilalle tuli aikaisemmin Fordia ja Fiatia myyneitä kauppiaita. Kaiken kaikkiaan jälleenmyyjien määrä kasvoi.

Muutoinkin Agritek eli kasvun aikaa. Kun Matti Hietanen tuli taloon, Agritek oli toiminut jo kuusi vuotta. Hän oli vastannut Fordilla ensin kuorma-autojen, sitten vielä henkilöautojen myynnistä ennen traktoreita. Traktoriosaston johtaja hänestä tuli Fordilla 1983, ja 1992 hän siirtyi Fordin traktoreiden mukana

Agritekille. Laman, uusien traktorimerkkien ja uusien jälleenmyyjien, ylipäätään yrityksen laajenemisen vuoksi oltiin ikään kuin uudelleen alussa. Puhuttiinkin ”uudesta Agritekista”. Vähitellen Suomessa vuosittain myytyjen traktorien määrä nousi viidentuhannen paikkeille vuodessa ja vakiintui siihen.

Ensin varatoimitusjohtajaksi 1992 tullut ja seuraavana vuonna Agritekin toimitusjohtajana aloittanut Matti Hietanen sanoo alun olleen vaikean. Laman vaikutukset tuntuivat ja uudet merkit olivat suuri harppaus, johon kesti jonkun aikaa sopeutua. Toisaalta niiden myötä Agritek oli valmis nousukauteen. Agritek lähti nopeasti uuteen nousuun, mutta se ei ollut helppoa. Matti Hietanen korostaa hyvien päämiessuhteiden merkitystä. ”Päämiehet luottivat ja uskoivat meihin. Saimme markkinointitukea, joka oli sidoksissa myynnin kasvuun, mutta sen avulla päästiin pahimman yli”, kertoo Matti Hietanen. Hänellä oli ennestään hyvä verkosto traktorialan toimijoihin ja SGN tunnettiin luotettavana kumppanina. Periaatteena oli – ja on edelleen, että se, mikä luvataan, myös tehdään. Kahtena muuna tärkeänä menestystekijänä Hietanen mainitsee Agritekin hyvän tiimin ja emoyhtiön luottamuksen. Luottamuksen ketju ulottui edelleen jälleenmyyjiin. Agritek toimi itsenäisten jälleenmyyjien kautta. Se poikkesi Suomen muusta traktorikaupasta, joka oli keskusliikevetoista ja Valtran osalta valmistajan hoitamaa. Jälleenmyyjät olivat näin yrittäjiä kuten heidän asiakkaansa, maataloustuottajat. Matti Hietanen kertoo Agritekin tarvittaessa rahoittaneen kauppaa, mutta siten, että vaihtokoneen omistus säilyi Agritekilla kunnes kauppias oli myynyt senkin. Näin ei päässyt syntymään luottotappioita ja varsinkaan aloittavien yritysten ei tarvinnut

”Paras työpaikkani” ”Agritek oli paras työpaikkani. Se johtui erityisesti siitä, että omistajaperheen tuki oli täydellinen. Päätös syntyi tarvittaessa viidessä minuutissa, jos meillä oli selvä ehdotus. Ei tarvinnut odottaa kuukautta, kun asia olisi kiertänyt hallinnossa”, kertoo, Agritekissa vuodet 1992–2002 ollut Matti Hietanen. Matti Hietanen oli Fordilla sattumalta tullut traktorimyyntiin. ”Se oli puhdas

sattuma, ekonomipohjalta. Minulla ei ollut maataloustaustaa. Meillä oli erikseen maatalouden asiantuntijat. Ja kun Ford kansainvälisesti myi traktorit pois, lähdin traktorien mukana Agritekiin. Mukana tuli useampia fordilaisia. Meillä oli hyvä tiimi.” Matti Hietanen jäi 60-vuotiaana eläkkeelle, ja viettää nykyään talvet Espanjassa. ”Työt jäivät Kiloon. En ole töitä kaivannut, mutta tätä taloa ja hyvää porukkaa kylläkin.”

sitoa pääomaa varastoon. Tässä oli opittu 1980-luvun väljemmästä luotottamisesta. Huollosta vastasivat jälleenmyyjät ja käytännössä itsenäiset sopimushuoltajat, joita Agritek koulutti. Traktorit kehittyivät noina vuosina paljon, kun niihin autojen lailla tuli paljon tietotekniikkaa.

Pienkone- ja siemenkaupalle uusi merkkejä Jussi Heikkinen oli tullut vuonna 1990 S.G. Nieminen Oy:n siemenosaston johtoon. Elokuun lopussa 1993 hän ryhtyi Leo Luomalan kuoltua vetämään myös pienkoneosastoa, jossa oli tuotepäällikkönä Krista Raatikainen, Sven Niemisen tytär. Puutarha-alan pienkoneilla oli pitkät

Jussi Heikkinen tuli vuonna 1990 siemenosaston johtoon ja otti vastuun myös pienkoneosastosta vuonna 1993.

Amerikkalainen MTD on yksi maailman suurimpia puutarhakoneiden valmistajia. perinteet siemenkaupan rinnalla. Tanskalainen Ginge oli S.G. Niemisen edustuksena jo 1930-luvulta lähtien. Alun perin Ginge tunnettiin kelaruohonleikkureista ja reppuruiskuista. Gingen reppuruisku oli eräänlainen kulttituote, jota saatettiin hankkia jopa syntymäpäivälahjaksi puutarhurille. Gingen rinnalle tuli vuonna 1955 ruotsalainen Klippo, jonka ruotsalainen Karl Dahlman oli perustanut vain vuotta aikaisemmin. Klippo teki erityisesti ammattikäyttöön tarkoitettuja, alumiinirunkoisia leikkureita. Klippo siirrettiin 1963 Sumekolle sen vuoksi, että emoyhtiössä olivat jo Gingen

leikkurit, mikä koettiin kilpailijana. Klipon edustus siirtyi pois SGN:ltä vuonna 2007, kun toinen ruotsalaisyritys, niin ikään myös ruohonleikkureita valmistava Husqvarna osti Klipon. Amerikkalaisen MTD:n puutarhakone-edustus tuli S.G. Niemiselle vuonna 1982. MTD on yksi maailman suurimpia puutarhakoneiden valmistajia, jolta löytyy laaja tuotevalikoima ruohonleikkureista lumilinkoihin sekä kotipuutarhureille että ammattilaisille.40 Emoyhtiö toimii Clevelandissa Yhdysvalloissa. MTD valmistaa koneita myös Wolf- ja Cub Cadet-tuotemerkeillä. MTD hankki omistukseensa vuonna 2009 saksalaisen, talousvaikeuksiin joutuneen Wolf Geräten, jonka edustus oli ollut S.G. Nieminen Oy:llä jo 50-luvulla. Näin Wolf-tuotemerkki palasi takaisin SGN:lle. Myös John Deeren ammattikäyttöön tarkoitetut ympäristönhoitokoneet olivat SGN:n myynnissä. Kun JD-traktorit siirtyivät pois, kiinteistö- ja ympäristönhoitokoneet jäivät SGN:lle. Vuonna 2001 ne siirtyivät Hankkijalle kuten traktorit jo aikaisemmin. Japanilaisen Kioritzin Echo-sahat tulivat SGN:lle vuonna 1995. Nykyään sama japanilaisyritys valmistaa sekä Echoettä Shindaiwa- tuotemerkillä ketjuja

S. G. Nieminen Oy:n siemen- ja pienkoneosastot siirtyivät Keravalle vuonna 2000 Tukolta vuokrattuihin tiloihin. Tukolta ostettiin silloin osa Tuko Gardenian liiketoiminnoista, jolloin Hortus-tuotemerkki tuli SGN:lle.

raivaussahoja sekä muita puutarhakoneita. Saksalaisen Solon kasvinsuojeluaineruiskut tulivat SGN:lle jo 1960-luvulla. Välillä Solo oli SOK:lla, mutta palasi vuonna 2003 takaisin. Eurooppalaisena valmistajana sillä on lyhyemmät ja joustavammat toimitusajat. Pienkone- ja siemenosastot siirtyivät vuonna 2000 Keravalle, kun Espoon Kilossa tuli tilanpuute varsinkin siementen pakkaamisessa. Tuko oli lopettanut toimintansa kyseisissä tiloissa Keravalla ja siirtynyt pois sieltä. S.G. Nieminen osti osan Tukon Gardenian liiketoiminnoista, lähinnä annossiementen pakkaustoiminnan sekä Hortus-tuotemerkin. Hortus on perinteinen annossiemensarja johon kuuluu useita satoja vihanneslajeja. Kauppaan kuului myös kaksi nurmikkosiementen pakkauslinjaa, joiden ansiosta nurmikkosiementen toimitusmäärät lisääntyivät merkittävästi.

Tohatsu aloitti 1932 Tohatsu-historian katsotaan alkaneen vuonna 1932, kun se kehitti ensimmäisen perämoottorinsa, mallin OB-1. Vuonna 1939 yhtiö muuttaa nimekseen Tokyo Hatsudoki Corporation. Sodan jälkeen se laajensi tuotantoaan: 1948 maatalousmoottorit, 1949 pienet palopumput ja 1956 perämoottorien sarjatuotanto. Tohatsu-perämoottorit olivat vuonna 1962 ensimmäisen kerran mukana Tokion venenäyttelyssä. Vuonna 1972 nimi vaihtui jälleen, kun uudeksi nimeksi tuli Tohatsu

Corporation, joka oli jo nähtävissä aikaisemmassa Tokyo Hatsudoki -nimessä. Uusia malleja ja suurempia moottoreita tuli sen jälkeen lähes vuosittain. Vuonna 1980 yhtiö valmisti tähän asti suurimman, 140 hv perämoottorin ja vähän myöhemmin ensimmäiset nelitahtiset moottorit. Vähäpäästöinen, modernin tekniikan suorasuihkutusmoottori MD50 esiteltiin vuonna 2000. Uusi tehdas ”Tohatsu Marine Corporation” aloitti toimintansa vuonna 2005.

Tohatsu Sumekolle 1991 Tohatsu-perämoottorien edustus tuli Sumekolle vuonna 1991. Tuonnin oli aloittanut Eri Oy jo kuusikymmenluvulla. Sen jälkeen maahantuojana toimi aluksi SOK ja myöhemmin sen tytäryhtiö Maanteho. Maanteho lopetti toimintansa 90-luvun alussa, ja siinä yhteydessä Tohatsun tuonti siirtyi Sumekolle. Ensimmäiset vuodet taloustaantuman aikana olivat varsin hiljaisia myynnin ollessa

Tohatsun historian katsotaan alkaneen vuonna 1932. Sumekolle Tohatsun edustus tuli vuonna 1991.

Tohatsun ensimmäinen perämoottorimalli OB-1.

muutaman kymmenen moottoria vuodessa. 1990-luvun lopulta ja varsinkin 2000-luvulla kasvu on ollut huomattavaa niin Suomessa kuin Venäjälläkin, joissa Sumekolla oli yksinmyyntioikeus. Kaksitahtimoottoreiden myynnin loppuminen EU:n alueella johti Suomen myynnin notkahdukseen, josta vähitellen on päästy nykyisten vähäpäästöisten moottoreiden myötä takaisin lähes entisiin markkinaosuuksiin. Venäjällä sen sijaan saa edelleen myydä myös kaksitahtimoottoreita, joissa Tohatsulla perinteisesti oli muuallakin maailmassa vahva asema. Venäjällä Tohatsun kaksitahtimoottorit ovat osoittaneet niin toimintavarmuutensa kuin myös kaupallisen vahvuutensa. Tällä hetkellä Sumeko myy Tohatsu-perämoottoreita Suomessa, Venäjällä, Virossa, Valkovenäjällä ja Kazakstanissa. Tohatsun tuotanto on noin 170 000 - 200 000 moottoria vuodessa, mistä määrästä Sumekon kautta maailmalle löytää tiensä noin 15 000 konetta. Näin Tohatsun tuotannosta vuosittain noin kuukausi kuluu Sumekon myymien moottoreiden valmistukseen.

Moottoripyöräkauppaan uusia merkkejä Vuonna 1992 alkoi moottoripyöräkauppakin pienentyä. Neuvoteltiin kauppiaiden kanssa, miten tästä selvitään. Nyt otettiin myös tavaraa takaisin, kun 1970-luvulla sitä ei vielä hyväksytty. Sumekon päätuote

olivat moottoripyörät ja erityisesti suuret pyörät. Sellaisten tuotteiden ostamista oli helppo lykätä tai luopua kokonaan, kun kotitalouksien tulot supistuivat tai niiden pelättiin supistuvan. Kaupan volyymiin vaikuttaa ratkaisevasti jo kuluttajien uskon horjuminen, vaikka ei vielä olisi mitään reaalisesti tapahtunutkaan. ”Kun ei uskalleta ostaa, ei auta vaikka kuinka yrittäisi myydä. Myynnin energialla ei enää menty eteenpäin”, luonnehti Jussi Tele tilannetta 1990-luvun alussa. Hyvinä aikoina on mennyt hyvin kun on ollut hyvät tuotteet. Huonona aikana on sinniteltävä, sillä silloin kuluttajat säästävät. Kuten traktorikaupan yhteydessä todettiin, Niemisellä ei lamaannuttu laman alla, vaan pyrittiin aktiivisesti löytämään tietä eteenpäin. Harley-Davidsonin, tuon moottoripyörien kuninkaan, edellinen maahantuoja oli Harley Man. Talouslama oli saattanut maahantuojan vaikeuksiin ja H-D oli jäämässä ilman maahantuojaa Suomessa. Toimitusjohtaja Sam Nieminen huomasi tilanteen ja pian S.G. Niemiseltä otettiin yhteyttä Harley-Davidsoniin. ”Kerroimme heille, mitä voisimme tehdä merkin hyväksi Suomessa.” H-D oli myös muuttanut strategiaansa jokunen vuosi aikaisemmin ja oli etsimässä jotain uutta. Laman keskellä oli selvää, että kallis laatupyörä ei silloin myy, mutta Niemisellä ja Sumekolla uskottiin, että tulevaisuudessa sillä on mahdollisuuksia. Sopimus Harley-Davidsonin kanssa syntyi. Timo Kallioja otti muiden töidensä ohella H-D-tiimin

H-D-jälleenmyyjä Hoghaus osana Sumekoa Vuonna 2000 Sumeko osti 80 % osuuden H-D-tarvikeosien myyjästä Hoghaus Oy:stä. Kaupan myötä liikkeestä tuli toinen virallinen Harley-Davidson-jälleenmyyjä pääkaupunkiseudulla. Hoghaus oli Sumekon omistuksessa vuoteen 2003 saakka, jolloin se myytiin ja yrityksen nimeksi muuttui H-D of Helsinki.

vetovastuun vuoden 1994 puolivälissä Jussi Telen jälkeen. Suomen talous alkoi 1995–96 tienoilla jälleen nousta ja Harrikkakin käydä kaupaksi. H-D-tiimi oli silloin valmiina. Harley-Davidsonin tunnettuina jälleenmyyjinä toimivat jo tällöin suomalaiset musiikkivaikuttajat Mato Valtonen ja Sakke Järvenpää. H-D on paitsi vanhimpia yhä valmistettavia moottoripyörämerkkejä maailmassa, se on myös ehkä tunnetuin ja arvostetuin brändi alalla. William S. Harley ja Arthur Davidson aloittivat moottoripyörävalmistuksen vuonna 1903 Milwaukeessa Wisconsinin osavaltiossa Yhdysvalloissa.”H-D on enemmän kuin vain moottoripyörä, se on elämäntapa, oma kulttuurinsa”, kuvailee Timo Kallioja. Pyörän mielikuva on kallis,

SGN Bikesin tarina Sumeko Oy:öön kuuluvan moottoripyörien jälleenmyyjän SGN Bikesin tarina alkoi virallisesti 1.7.2002. Yritys perustettiin Turussa lopettaneen V-Twin Cityn vapaaksi jääneisiin tiloihin hoitamaan Harley-Davidsonin ja Buellin jälleenmyyntiä Turun talousalueella.Toimin tuolloin V-Twin Cityn myymälähoitajana ja luonnollinen jatke urallani oli jatkaa samaa työtä SGN Bikesilla. Tiloina toimivat silloin Korjasmäenkatu 7:n myymälä- ja huoltotilat. Alussa neliöitä oli myymälässä noin 200 m2. Henkilökuntaa oli aluksi kaksi

henkeä. Neliöt kävivät pian ahtaaksi ja lisätilaa vuokrattiin sitä mukaan kuin sitä hallista vapautui. Vuonna 2006 käytössä oli jo 400 m2 ja henkilökuntaa kuusi. Vuonna 2003 myytiin liikkeestämme 102 moottoripyörää ja 2006 jo 273 pyörää. Vuonna 2007 osui silmiin lehti-ilmoitus, jossa tarjottiin vuokralle upea tiilirakennus. Tartuttiin toimeen ja päästiin sopimukseen nykyisten tilojen vuokraamisesta Hämeentie 133:ssa. Upeat tilat, kokonaisuudessaan noin 850 m2.

Tarpeeseen tuli, sillä huippuvuonna 2008 myytiin 367 moottoripyörää. Henkilökunta on vakiintunut 8 henkilöön. Vuonna 2012 SGN Bikes Oy täytti 10 vuotta ja samalla myös työurani SGN Groupissa saavutti saman rajapyykin.

Hemmo Lehtonen, SGN Bikes Oy:n myymäläpäällikkö

mutta se on myös laadultaan erinomainen. Timo Kallioja kuten Jussi Telekään eivät olleet varsinaisia moottoripyörämiehiä, mutta tiesivät, miten pyöriä pitää myydä ja pitivät siitä ympäristöstä. ”Minulle se oli ensin puhdas työ, vaikka pyörät kyllä kiinnostivat. Onhan se vienyt sielun mukanaan”, sanoo Kallioja.

Kawalla ja H-D:lla omat tiimit Sumekossa Sumekossa Kawasakilla ja Harley-Davidsonilla oli kummallakin omat tiiminsä. Pyörät, niiden imago ja pääosin asiakkaat ovat täysin erilaisia. Harrikan asiakkaat eivät vain osta pyörää, vaan muodostavat yhteisön, lähes elinikäisen suhteen myös kauppiaaseen ja toisiinsa. Asiakkaiden ja yrityksen välille muodostuu ”intiimi” suhde, johon kuuluu paljon muutakin kuin pyörä ja sen huolto. Eri puolilla Suomea toimivat H-D-omistajien kerhot ovat aktiivisia myös verkossa ja tosielämässä. Myös päämiehenä H-D oli erilainen; se piti maahantuojiin kiinteää yhteyttä ohjeistaen ja kouluttaen. Kawasakin imago on urheilullinen, nopea, jopa aggressiivinen. Japanilaispyörien omistajat saattavat nekin muodostaa kerhoja tai verkkoyhteisöjä, mutta ne eivät ole niin tiiviitä kuin Harrikalla. Markkinoinnissa pitää ottaa huomioon, ettei voida myydä kaikkea kaikille, vaan on tunnettava merkkien luonne ja ostajat.

Ja Cattia kanssa! Laman loppuvaiheissa Sumeko sai edustuksekseen Polaris-moottorikelkkojen tilalle Arctic Catin, ja kelkkojen rinnalla tulivat tietysti myös mönkijät. Arctic Cat tuoteperheen alkuaikoja Sumeko Oy:ssä leimasi suunnaton innostuneisuus sekä kova halu saada merkki uuteen nousuun Suomessa. Eikä ihme, sillä olihan talon sisällä jo valmiiksi vahvaa moottorikelkkaosaamista niin myynnissä kuin jälkimarkkinoinnissakin. ”Arctic Cat oli mielestäni jo silloin vuonna 1997 edelläkävijä monissa teknisissä asioissa, esimerkiksi autoista tuttu kahdesta kolmiotukivarresta muodostettu keularatkaisu oli aivan omaa luokkaansa ajettavuudessa. Tämä keularatkaisu on

nykyään lähes kaikissa kelkkamerkeissä ja malleissa”, kertoo kelkkojen myyntipäällikkönä Sumekolla kahteen otteeseen vuosina 1992-1994 ja toisen kerran 19962003 ollut Harry Granö. ”Edelläkävijän vaikeutena olivat tuotekehittelyn mukanaan tuomat pienet laatuongelmat. Nämä ”pikku jutut” olivat toki hyvin tehtaan myyntiosaston tiedossa. Osaavat myyntimiehet kehuivat tuotteita amerikkalaiseen tyyliin vuolaasti, mikä meitä aina välillä hymyilytti. Tiesimmehän toki asioiden oikean laidan”, muistelee Harry Granö. Kilpailutoiminta leimasi Catin markkinointia kotimarkkinoilla USA:ssa. Maassa missä kaikki on suurta, oli kisatoimintakin sen mukaista. Varikolla komeilivat isot

Arctic Catin juuret ovat Minnesotassa Arctic Cat -tuotemerkki on ollut olemassa jo 50 vuotta ja on tunnettu ja arvostettu nimi moottorikelkkateollisuudessa. Arctic Cat valmistaa ja myy moottorikelkkoja, mönkijöitä sekä tarvikkeita ja vaatteita. Juuriltaan yritys on Minnesotan Thief River Fallsilta, jonne Arctic Cat perustettiin 1983 Arctco, Inc.-nimisenä. Yritys jatkaa Arctic Enterprises Inc -yrityksen jättämää perintöä moottorikelkkavalmistajana. Arctic Cat on tällä hetkellä maailmassa

markkinaosuudellaan kolmas moottorikelkoissa sekä viides mönkijöissä. Arctic Catin tuotantolaitokset sijaitsevat Thief River Fallsilla Minnesotassa ja Madisonissa Etelä-Dakotassa. Vuonna 1996 yritys lähti mukaan mönkijämarkkinoille. Yritys valmisti jonkin aikaa Tigershark-tuotenimellä myös vesiskoottereita. Tänä päivänä maailmanlaajuinen verkosto käsittää noin 1500 jälleenmyyjää 30 maassa.

Urheilullisella Arctic Catilla on ollut menestystä kilpailuissa. Kirk ”Hipsu” Hibbert on yksi legendaarisista kisakuskeista.

huoltorekat telttoineen, sävy sävyyn mekaanikkoineen ja tietysti team-tyttöineen. Monet silloin jo legendaariset kisakuskit ajoivat Catti-Teamissa, kuten Suomessakin vieraillut Kirk ”Hipsu” Hibbert. Myös Suomessa kilpailutoiminnalla oli alkuvaiheessa merkittävä rooli, koostuihan valtaosa myydyistä Cateista tuohon aikaan nopeista ja tehokkaista urheilukelkoista. Onnellisten yhteensattumien kautta Catin kilpatallin rungoksi vakiintui useiksi vuosiksi ylivoimaisen nopean ja varman Joni Rinkisen ympärillä toiminut Team Arctic Cat Racing Finland. Taustajoukoissa häärivät kultaisella jakoavaimellakin palkittu kisakuski ja me-

kaanikko, sittemmin Catti-kauppiaanakin toiminut Jarmo Siira sekä tiimin sponsseja ylläpitänyt Marakon Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Tomi Veijalainen. Myös Suomen ensimmäinen naiskuljettajista koostunut Team Paula valloitti värikkäällä esiintymisellään kaikkien kelkkamiesten sydämet kisatapahtumissa. Arctic Cat kiinnitti huomiota yhtenäisellä ilmeellään niin kisoissa kuin messuillakin. Yhteistä Catti-kuskihenkeä luotiin myös kisatoiminnan ulkopuolella. Yhteinen Catti-miesten ensilumenleiri pidettiin useampana itsenäisyyspäivänä Kuusamossa. ”Tämä tapahtuma oli suunnattu koko

Inspiraatiota parempiin myyntituloksiin haettiin jenkkien kilpailutoiminnasta. Harry Granö Canterburgissa USA:ssa kisoja ja Kirk Hibbertin menestystä seuraamassa vuonna 2000. Tuolloin USA:n Cat Teamissa ajoi mm. suomalainen Toni Haikonen Kemijärveltä. perheelle ja mukana kaikissa oli myös esimieheni Sam Nieminen. Samin mukanaolo Catti-tapahtumissa viestitti kelkkakansalle Sumeko Oy:n vahvaa sitoutumista kelkkamarkkinaan. ”Nykyisin Sumeko Oy ja Arctic Cat ovat jo käsite, jonka kaikki tuntevat ”, toteaa Harry Granö.

Laatujärjestelmän rakentaminen aloitettiin vuonna 1997 loppupuolella. Sertifikaatti saatiin huhtikuussa 1998 ja sitä juhlittiin SGN:llä.

Laatujärjestelmän rakentaminen SGN kasvoi 1990-luvulla vauhdikkaasti, kun laman aiheuttamasta takapakista oli selvitty. Itse asiassa jo taantuman aikana luotiin uuden nousun edellytyksiä. Vuonna 1991 sai Sumeko Oy Tohatsu-perämoottoriedustuksen, vuonna 1992 Agritek Oy Ford- ja Fiat-traktoriedustukset ja vuosina 1993–1994 New Holland puimuri- ja -paalainedustukset. Vuonna 1993 sai Sumeko Oy Harley-Davidson-edustuksen. Pian

1990-luvun puolivälissä aloitettiin toiminta Venäjällä ja Baltiassa. Arctic Cat -kelkkaedustus ja Derbi-mopoedustus tulivat vuonna 1997. Nämä suuret muutokset osoittautuivat yhtiön kannalta onnistuneiksi ja se sai nopeasti kannattavuuden paranemaan ja velkaantumisen pienenemään. Yrityksen liikevaihto kasvoi voimakkaasti. Liikevaihto, joka vuonna 1991 oli noin 10-12 milj. € nykyrahassa, viisinkertaistui ollen vuonna 1998 jo n. 60 milj €. Kasvu ja toiminnan laajeneminen sekä

eri osastojen erilaiset toimintatavat loivat tarpeen yhtenäistää ja virtaviivaistaa yhtiön toimintatapoja. Asiat tulisi tehdä järjestelmällisemmin ja samalla tavalla läpi organisaation. Tämä oli tausta laatutyön aloittamiselle. ”Lähdimme liikkeenjohdon konsultointiyrityksen MMC:n kanssa rakentamaan meille laatujärjestelmää menettelyohjeineen. Projekti aloitettiin vuoden 1997 loppupuolella. Koko henkilökunta oli projektityöskentelyssä mukana”, kertoo

Laatujärjestelmän alkuaikoina palkittiin eniten asiakas- ja muita palautteita järjestelmään kirjanneita henkilöitä, tarkoituksena tietysti saada toiminta aktivoitua. Päivi Kokemäki ja Jyrki Hukkanen voittivat ensimmäisen kisan. Palkintokuohuviinejä luovuttamassa logistiikka- ja laatupäällikkö Keijo Niironen.

nykyinen laatupäällikkö Torsten Åvall. Inspecta Sertifiointi Oy myönsi SGN-yhtiöille ISO 9001:2000-sertifikaatin 1.4.1998. Keijo Niironen oli ensimmäinen laatupäällikkö vuosina 1998–2000 (k. 2000), hänen jälkeensä Aino Hällfors vuosina 2000-2005 ja vuodesta 2005 lähtien Torsten Åvall. Järjestelmä on sittemmin jatkuvasti päivitetty muun muassa uusilla prosessikuvauksilla ja menettelyohjeilla sekä uusien yritysten vaatimilla erityisvaatimuksilla. Koko järjestelmä päivitettiin vuonna 2009 uudelle ISO-9001:2008-vaatimustasolle. Prosessit, prosessikuvaukset ja menettelyohjeet ovat auttaneet myös uusien yritysten integroinnissa SGN Groupiin ja monessa muussa kehittämistyössä. Koko organisaation toiminta on tänään prosessilähtöistä ja laadunhallintajärjestelmä ohjaa prosessien toimivuutta. Laatujärjestelmä on selkäranka, joka antaa toiminnalle selkeät suuntaviivat ja raamit, eli ohjeet miten toimia. Laatujärjestelmän ydin- ja tukiprosessien vastuuhenkilöinä toimivat konsernin johtoryhmän jäsenet.

Näin varmistetaan laadun tärkeys kaikissa toiminnoissa ylimmän johdon kautta.

Sven G. Niemisen aikakausi päättyy Sven Niemisen henkilökuvassa on monia puolia. Hän oli autoritäärinen, mutta oikeudenmukainen ja herkkä. Hän saattoi myös liikuttua helposti. Huomaavainenkin hän oli muistaen työntekijöiden ja heidän perheidensä merkkipäivät, joista Raisa piti

kirjaa. Kohteliaisuus kuului herrasmiesten hyveisiin hänen aikanaan ja sellainen hän oli. Merkittävä arvostuksenosoitus oli kauppaneuvoksen arvon myöntäminen Sven Niemiselle vuonna 1968. Häntä kutsuttiin työpaikalla kauppaneuvokseksi, mutta sinunkaupat tehneet saivat kutsua SG:ksi. Jos olivat tyttäret Svenille tärkeitä, sitä oli myös poika Sam. Sven täytti 50 vuotta muutama kuukausi Samin syntymän jälkeen. Samilla ei Kristan ja Anetan mielestä ollut vaihtoehtoja ammatinvalinnan suhteen.

Sven G. Nieminen oli monessa mukana Sven Gustav Niemisen jäsenyyksiä eri yhteisöissä ja muita luottamustoimia: Maataloustuotekaupan neuvottelija Viron, Latvian ja Liettuan viranomaisten ja viejien kanssa 1935–1940; kylvösiemenhankintojen neuvottelija Pohjoismaissa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Unkarissa, Bulgariassa 1939–1944; Kansallis-Osake-Pankin valvoja 1964–1975; Liikesivistysrahaston hallitus 1975–1978. Handelsgillet 1936–; Helsingin kauppakamari; Helsingin Kauppiaitten Yhdistys; Kauppatieteellinen Yhdistys; Suomen Ulkomaankauppaliitto; Ulkomaankaupan Agenttiliitto. Suomen Maataloustieteellinen Seura; Pohjoismaiden Maataloustutkijain Yhdistys. Kunnianosoitukset: Kauppaneuvos 1968. Suomen Leijonan R I 1954. Sven G. Niemisen mukaan nimetty: S. G. Niemisen erikoisrahasto 1960/ Agronomiliiton agronomien jatkokoulutusrahasto; Raisa ja S. G. Niemisen rahasto 1971/ Liikesivistysrahasto, joka myöntää apurahoja kaupalliseen tutkimukseen ja täydennysopiskeluun.41

Heille oli itsestään selvää, että Samista tuli isän seuraaja yrityksen johdossa. Sam pelasi nuorena jääkiekkoa maalivahtina. Äiti kuljetti häntä ja suurta varustekassia harjoituksissa ja peleissä. Isä oli unohtanut uusia ajokortin, ehkä pelkäsi sitäkin, että ei läpäise koetta? Tai ei halunnut käyttää aikaa auton ajamiseen? Sven arvosti koulutusta ja kielitaitoa, ehkä senkin vuoksi, että hänellä itsellään sitä ei niin paljon ollut. Hän kyllä puhui kotimaisten kielten lisäksi saksaa. Lukio oli lapsille itsestään selvä ja korkeakoulututkintokin suotava. Pappa oli ehkä kuitenkin vähemmän läsnä lasten elämässä, siksi äiti oli läheisempi. Raisa kuvailee miestään Sveniä hyväsydämiseksi ihmiseksi, joka oli hyvin jämpti – asiat piti tehdä aina ajallaan. Sven Nieminen piti ensimmäisen kesälomansa vasta 57-vuotiaana, kahden viikon loman Kanarian saarilla. Muutoin hän vietti ”vapaa-aikaansa” siemenkauppiaiden matkoilla tai hoitaessaan kasvejaan Lilla Bastössä. Svenin ajatuksena oli viedä lapset kesäisin 2-3 päivän matkalle tutustumaan Suomeen: ”Ensin tulee tuntea oma maa, sitten vasta ulkomaat.” Kauppaneuvos Niemisen aikakaudella, ehkä aivan viimeisiä vuosia lukuun ottamatta, olivat hänen henkilökohtaiset suhteensa aina tärkeitä ja usein aivan ratkaisevia. Moni kauppasuhde muodostui tuttavuuden perusteella. Sven Nieminen saattoi tutustua matkoillaan, vaikkapa messuilla kiinnostaviin henkilöihin, yri-

Sam Niemisessä paljon samaa kuin isässään ”Sitten tuli Sam G. Nieminen mukaan kuvioihin. Siirtymävaihe kauppaneuvoksen ajasta Samin johtoon tapahtui hyviin joustavasti. Samissa on henkilönä paljon samaa kuin isässään. Kaupanteko on tosin muuttunut ja siihen tullut paljon uutta. Kilpailu oli koventunut, mutta kanssakäyminen siemenliikkeiden kesken jatkui. Eräs uusi muoto olivat moottorikelkkasafarit Lapissa. Ne loivat me-henkeä, vaikka varsinainen kaupanteko on aina tapahtunut markkinoiden ehdoilla.” - Unna Söderholm

tysten edustajiin ja johtajiin, joiden kanssa myöhemmin loi kauppasuhteita. Usein ei tehty edes kirjallisia sopimuksia, vaan johtajien sana ja herrasmiessopimukset riittivät. Moni tällainen kauppasuhde on jatkunut samalla pohjalla, vaikka henkilöt ovat vaihtuneet. Sven Nieminen kävi töissä päivittäin 87-vuotiaaksi saakka hoitaen siihen asti siemenkaupan. Tämänkin jälkeen hän kävi työpaikalla aika ajoin. Ihan loppuun saakka Raisan tullessa töistä kotiin hänen tuli kertoa, mitä konttorille kuului.

Sven Niemisellä oli silmää pukeutumiselle nuoresta miehestä alkaen. Herrasmiesmäinen käytös oli häneen sisäänrakennettuna: juhlissa käsisuudelmat naisille kuului asiaan. Korrektia pukeutumista ja hyvää käytöstä hän edellytti myös työntekijöiltä.

Sven Nieminen sai aivohalvauksen vuonna 1995 ollessaan rutiinikokeissa sairaalassa. Sven kävi seuraavien kahden vuoden aikana ajoittain töissä. Sen jälkeen Raisa hoiti Sveniä yli kolme vuotta kotona ollen silti suurimman osan tuosta ajasta osa-aikaisesti myös töissä. Vielä kerran Sven vietiin myös Lilla Bastöhön. Sven Gustaf Nieminen kuoli 91-vuotiaana 21. tammikuuta vuonna 2000.

Karismaa, patruunamaisuutta ja oikeudenmukaisuutta Sam luonnehtii isäänsä: ”Isän luonnehtiminen henkilönä ei ole minulle helppoa, kun kyseessä on oma isä, mutta hänessä oli määrättyä karismaa ja patruunamaisuutta, jota meikäläisen ja nuoremmissa sukupolvissa ei helposti löydä. Hän oli oikeudenmukainen, mutta vaativa ja temperamenttinen tarvittaessa. Kulmahuoneessa käytiin välillä melko äänekkäitä keskusteluja.” ”Liikkeenjohtajana häntä voi kuvata rohkeaksi, siemen- ja puutarhakonekauppiaan siirtyminen moottoripyöräkauppaan oli

aikamoinen harppaus tuntemattomaan. Häntä voi myös hyvin sanoa työnarkomaaniksi, sillä hän teki kahdessa vuorossa töitä. Viikonloppuisin työnteko jatkui kotona ja äiti sai usein tuntikaupalla olla apuna saneluita kirjaamassa.” ”Korrekti pukeutuminen ja käytös työpaikalla oli isälle tärkeää. Jos joku sattui vaikka tulemaan ruokalaan hattu päässä, niin siitä nousi aika iso mekkala”. ”Papan läheisin harrastus olivat puut ja pensaat, botaniikka, liikunnallisia harrastuksia hänellä ei ollut lainkaan. Sikaria hän poltti 40 vuotta, aina vuoteen 1971 saakka. Hän poltti puolipitkiä paksuja Signora-sikareita 15–20 kappaletta päivässä. Muistikuvani mukaan hän nukahti sikari suussa ja sängystä noustuaan hänellä oli

Svenille ja Raisalle Lilla Bastö oli tärkeä kesänviettopaikka myös myöhempinä vuosina.

yhä sikari suussa. Lopettamispäätöksen kypsyttyä hän piti vielä viikkoja sikarirasiaa yöpöydällään, mutta päätös oli tehty.”

Perheyrityksessä organisaatio on matala SGN on ollut alusta lähtien ja koko olemassaolonsa ajan perheyritys. Perheyritys poikkeaa suuryrityksistä, joissa omistaja saattaa olla tuntematon tai jossain kaukana. ”Perheyrityksessä tietää, kuka päättää. Organisaatio on ollut hyvin matala. Vasta viime vuosina on keskijohdon asema vahvistunut yrityksen kasvaessa”, kertovat Päivi Kokemäki ja Tapio Kekkonen. Työpaikan ja yrityksen kulttuuri muuttui

1980-luvun loppua kohden, vaikka perusta näyttää pysyneen samana nykypäiviin asti. 1980-luvulla asiat alkoivat yhä enemmän kulkea Sam Niemisen kautta, kauppaneuvos seurasi sivummalta. Sven Niemisen aikana päätöksenteko oli vähemmän delegoivaa, vaikka toisaalta istuttiin paljon kokouksissa ja palavereissa. Suoraviivaisuus aiheutti jonkun verran myös vaihtuvuutta henkilökuntaan. Uuden toimitusjohtajan Sam Niemisen aikana iltatyöt vähenivät pikku hiljaa ja siirryttiin nykyaikaan työajoissa. Yrityksen koon kasvu ja Sam Niemisen tapa johtaa ovat tuoneet keskijohdon vahvemmin mukaan päätöksentekoon, vaikka lopullisen sanan edelleen sanoo toimitusjohtaja. SGN Group on itsenäisistä yhtiöistä

koostuva konserni, mutta edelleen myös perheyritys. Yksiköiden vetäjillä on paljon omaa vastuuta ja päätösvaltaa. Toisaalta emoyrityksen omistaja ja johtaja on koko ajan läsnä, hänen kanssaan voi tarvittaessa helpostikin keskustella. Virheitäkin voi tehdä: ei ajatella, että ollaan virheettömiä, mutta keskimäärin pitäisi tietysti tehdä oikeita päätöksiä ja onnistua. Suuruus ja konsernirakenne tuovat lisää erilaisia käsityksiä ja näkökulmia, jotka on otettava huomioon ja yritettävä sovittaa yhteen. Johtaja tekee viimeisen päätöksen, mutta myös työntekijöihin luotetaan, ja he saavat tehdä itsenäisesti omaa työtään. Perheyrityksen yrityskulttuuri kannustaa työntekijöitä vastuulliseen työskentelyyn yhteisen päämäärän eteen. Eräs yksikönjohtaja kertoo: ”Kun kysyin Sveniltä tai nykyään Samilta jostain asiasta, on vastaus usein, että ’sinä olet tätä enemmän pohtinut, tiedät miten menetellä’.” Perheyrityksessä on puolensa, toiset pitävät, toiset eivät. Ne, jotka eivät pidä työn tekemisestä perheyrityksessä, eivät viihdy siellä kauaa, muut ovat vuosikym-

SGN Groupin vuosijuhlissa huomioidaan kauan talossa olleet työntekijät. Vuoden 2011 vuosijuhlissa Finlandia-talossa pitkästä työurasta palkittiin Asko Sulonen (20 v., vas.), Mirja Peltonen (10 v.), Marko Mustonen (10 v.), Jussi Peltonen (10 v.), Tarja Jokinen (10 v.), Jukka Repo (30 v.), Teijo Laaksonen (20 v.), Jussi Heikkinen (20 v.). Isäntinä Sam ja Stefan Nieminen.

meniä. Keskimäärin työurat ovat pitkiä; työntekijät ovat hyvin sitoutuneita. SGN Group on aina ollut perheen omistuksessa. Sam Niemisen mukaan myyntiä ulkopuoliselle ei ole harkittu, ei myöskään pörssiin hakeutumista.

Aika ja liiketoiminnan kasvu muuttavat yritystä Pienehkö perheyhtiö muodosti vielä 1980-luvun alkupuolella tiiviin työyhteisön, jossa kaikki tunsivat toinen toisensa. Sumeko ei vielä juuri vaikuttanut yrityskulttuuriin tai työpaikkahenkeen, mutta Agritek jo niitä koetteli. Konserni kasvoi, tuli enemmän työntekijöitä ja traktorimerkkien mukana tuli uusia työntekijöitä, jotka olivat tottuneet toisenlaisiin tapoihin. Agritek toi kerralla 25 henkilöä lisää. Sen jälkeen jakaannuttiin vanhaan ja uuteen. Ruokalassakin alettiin istua oman porukan pöytään. Kaikki eivät enää tunteneet kaikkia. Eri yksiköissä vallitsevat hieman erilaiset tavat, mutta toki on vielä löydettävissä paljon yhteistäkin. Kauan talossa olleet luovat ja ylläpitävät kulttuuria, joka rekrytoinnin kautta vähitellen muuttuu. Merkittävä muutos 80-luvulla oli tietokoneiden tulo yrityksen arkipäivään. Myös pukukoodi seurasi aikaa. ”80-luvun alkupuolella farkut ja epävirallisempi look alkoivat syrjäyttää valkoisen paidan ja solmion työasuna, missä muutoksessa sen ajan it-työntekijät olivat edelläkävijöitä.”, muistelee Jussi Tele.

Pikakirjoitusmuistioista pikaviestimiin Tietotekniikan kehitys on muuttanut työelämää olennaisesti viimeisten 50 vuoden kuluessa, ja viime vuosina aina vaan kiihtyvämmällä vauhdilla. Kun Sven Niemisen työuran keskeinen toiminto oli muistioiden saneleminen pikakirjoitustaitoiselle sihteerille, ei niin nykyään enää juuri tapahdu. Jokaisen työntekijän käytössä on tietokone, tekstit lähetetään eteenpäin sähköpostissa tai tietoverkossa muulla tavalla. Palaverit voidaan järjestää pikaviestimillä tai videoneuvotteluina kukin omalta paikalta eri puolilta maailmaa. Sosiaalista mediaa varten on luotu myös yrityksen käytösohjeet. Asiakkaat etsivät tietoa netistä, ei niinkään soittamalla myyjälle tai käymällä hänen luonaan. Tuotteista haetaan tiedot ensin maahantuojan sivuilta, josta löytyy myös tiedot jälleenmyyjistä. Verkkopalvelu on pidettävä ajan tasalla, tieto ei tule sinne itsestään. Suuri muutos työelämässä on tavoitettavuus. Matkapuhelimen ja internetin ansiosta työntekijän odotetaan olevan aina tavoitettavissa ja työtä tehdään jatkuvasti.

1960-luvun toimistotekniikkaa.

Nykyisin koneet ja laitteet ovat täynnä tietotekniikkaa, mikä on muuttanut myös huoltotyön luonteen. Huoltoyrittäjät Tero Torkko ja Timo Luumi CH Huoltokeskuksesta Lahdesta käyttävät traktorihuoltoja tehdessään Agritekin tarjoamia sähköisiä apuvälineitä, mm. EST-diagnostiikkatyökalua ja internet-pohjaista huollon tietokantaa. Kuvaaja: Eeva Anundi

1990-2000

1908–1939

1945-1960

1939-1945

6. 2000-LUKU SGN KASVAA JA KANSAINVÄLISTYY SGN on alusta lähtien harjoittanut tuontija tukkukauppaa, ensin tuonut Suomeen siemeniä, sitten vähitellen yhä enemmän koneita ja laitteita sekä erilaisia muita tavaroita. Aika ajoin oli ollut myös vientiä Suomesta, mutta varsinaisesti vasta 1990-luvun puolivälissä SGN:stä tuli myös viejä, mikä sopi tuohon lamanjälkeiseen nousun aikaan.

SGN Group -brändin kehittäminen Vuoden 1999 lopulla Sam Nieminen käynnisti SGN:n logon uudistamisen yhdessä johtoryhmän kanssa. Yhteistyökumppaniksi valittiin Griino-tuotemerkin aiemmin luonut mainostoimisto SLT. Samassa yhteydessä oli luonnollista ottaa keskusteluun myös yhtiöstä käytetty nimi. SGN-yhtiöt nimi otettiin käyttöön vuonna 1986 Agritek Oy:n tullessa yhtiöön S.G. Nieminen Oy:n ja Sumekon lisäksi. Vuoteen 2000 tultaessa SGN Groupin Venäjän toiminnot olivat olleet vielä yksittäisiä projektikauppoja sekä kauppaa Pietarin alueen jälleenmyyjille, mutta jo tässä vaiheessa nähtiin Venäjän ja lähialueiden

S.G. Niemisen, Sumekon ja Agritekin logojen kehitys nykyiseen muotoonsa. SGN-yhtiöt-nimi muutettiin SGN Groupiksi vuonna 2000 ja aloitettiin SGN Group -brändin rakentaminen.

1960-1990

2000-luku

Espoon Blues ja Kiekko-Vantaa ovat olleet SGN Groupin urheiluyhteistyökumppaneita usean vuoden ajan. merkitys liiketoiminnalle. Näin konsernista käytetty SGN-yhtiöt-nimi muutettiin SGN Groupiksi tammikuussa 2000. Tähän saakka tuotemarkkinoinnissa ja viestinnässä käytettiin näkyvimmin liiketoimintayksiköiden nimiä. Konsernimielikuvaa ei siis vielä ollut olemassa. Tässä yhteydessä päätettiin aloittaa SGN Group -brändin rakentaminen. Haluttiin, että loppuasiakkaamme yhdistävät SGN Groupin myymiin laatumerkkeihin. Haasteena oli erottua selkeästi luotettavana, itsenäisenä ja uudistuvana laatutuotteiden markkinoijana ja vastata tärkeimpiin asiakasodotuksiin koko konsernin asiakaskentässä.

Sponsorointi osana SGN Groupin brändin rakentamista Sponsorointi on tärkeä osa SGN:n markkinointiviestintää. SGN:n tai jonkin sen tytäryrityksen logon tai ainakin värit on useiden vuosien ajan voinut nähdä paitsi jääkiekossa myös Suomen yhdistetyn hiihdon maajoukkueen ja mäkihypyn yhteydessä. Yhteistyötä ei tehdä vain kilpaurheilun huippujen kanssa, vaan myös nuoriso- ja vammaisurheilun. Luonnollisesti yhteistyötä tehdään vahvasti moottoripyörä- ja moottorikelkkaurheilun parissa. Moottoripyörissä SGN tuki suomalaista Ajo Motorsport -tallia silloin kun talli voitti kaksi kertaa

SGN Group aloitti pitkäaikaisen yhteistyön Hiihtoliiton kanssa vuonna 2001 sponsoroiden sekä yhdistetyn että mäkihypyn joukkueita. Vas. yhdistetyn joukkue 2002, oik. lajin 2000-luvun valtias, Hannu Manninen.

SGN sponsoroi useana vuotena suomalaistalli Ajo Motorsportia, jonka espanjalaisajaja Marc Marquez voitti MM-kultaa Derbi-pyörällä MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokassa vuonna 2010. Televisioitu maailmanmestaruusgaala järjestettiin SGN Groupin tiloissa.

ratamoottoripyörien 125-luokan maailmanmestaruuden Derbillä. Kaudella 2008 kuljettajana oli ranskalainen Mike Di Meglio ja vuonna 2010 nuori, 1993 syntynyt espanjalainen Marc Marquez. Sen jälkeen Ajo Motorsport -talli siirtyi suurempaan luokkaan ja sen vuoksi toiseen merkkiin. Marc Marquezin mestaruusjuhlia vietettiin SGN Groupin toimitalossa Koivuhaassa joulukuussa 2010. Sponsoriyhteistyö on tärkeätä molemmille osapuolille. Seuroille ja joukkueille se tietää tuloja, yritykselle näkyvyyttä. Eikä mitä tahansa näkyvyyttä, vaan lajivalinnoilla sitä voidaan kohdistaa oikeisiin kohderyhmiin. Onnistunut sponsorointi on segmentoivaa markkinointiviestintää.

Traktorivalmistajien fuusiot tuovat uuden merkin Agritekille SGN-yhtiöille alkoi 1990-luvun loppupuolelta jälleen vakaan kasvun aika, jota kesällä 2001 Agritekin saama Case IH -traktorien edustus entisestään vahvisti. Luottamus SGN-yhtiöitä kohtaan joutui jälleen koetukselle, kun uusi fuusio järisytti traktorimarkkinoita. New Holland osti vuonna 1999 Case IH:n, jota Kesko toi silloin maahan. ”Matti Hietanen soitti minulle vuoden 2000 lopulla ja kertoi kuulleensa, että meillä voisi olla mahdollisuuksia saada nyt myös Case IH:n edustus”, muistelee Sam Nieminen. Kun valmistajat yhdistyvät, niin syntyy

väistämättä epävarma tilanne edustusten kannalta. Alkoivat neuvottelut maahantuonnista. Agritekin puolesta korostettiin luotettavuutta. Sen etuna oli myös koko. Case-New Holland -paketti oli sopivan kokoinen haaste, johon haluttiin ja voitiin panostaa täysillä. ”Vedimme esiin historiaa. Olimme luotettava maahantuoja, jolla oli hyvä historia. Olimme myös sopivan kokoinen yritys, jolle tämä edustus oli tärkeä, josta se ei hevin luopuisi”, kertaa Matti Hietanen 2000-luvun alun tapahtumia. Ilmeisesti päämies katsoi, että Agritek oli onnistunut hyvin Fordin, Fiatin ja New Hollandin maahantuojana, missä se oli ensimmäisenä Euroopassa ollut edelläkävijänä. Omalla tavallaan yksi ympyrä sulkeutui, olihan Niemisen tulo traktorikauppaan mahdollistunut vuonna 1986 juuri Casen ja IH:n yhdistymisen myötä – nyt Case IH tuli sen omaan myyntiin. Agritek pistettiin tiukkaan syyniin, mutta se selviytyi ja sopimus syntyi. Edellytyksenä oli, että Case IH oli pidettävä erillään New Hollandista. Kummallakin oli oma myyntiorganisaatio ja omat myyjät myös jälleenmyyjillä. Sama diileri voi

Vuonna 2001 Agritek sai uuden traktoriedustuksen, Case IH:n, jonka CNH-konserni oli ostanut vuonna 1999. olla, mutta eri myyjät ja tilat. Merkit oli pidettävä erillään. Agritek Oy:stä on kasvanut yksi Suomen suurimpia maatalouskonealan yrityksiä ja ainoa alan suurista, joka toimii yksityisen, koko maan kattavan jälleenmyyjäverkoston kautta. Merkittävimmät edustukset ovat maailman suurimman traktorivalmistajan New Holland ja Case IH -traktorit. Traktoreiden lisäksi nykyiseen tuotevalikoimaan kuuluvat mm. New Holland -puimurit ja -paalaimet, Case IH -puimurit ja paalaimet, Trima-etukuormaimet sekä Kvernelandin monipuolinen maatalouskonevalikoima. Kverneland Groupin valmistamien Kverneland-Taarup-työkoneiden yksinmyynnin Agritek Oy aloitti Suomessa syksyllä 2008. Norjalainen Kverneland on yli sadan toimintavuotensa aikana kasvanut maailman johtavaksi maatalouden työkoneisiin keskittyneeksi valmistajaksi. Kvernelandin tuotantolaitokset sijaitsevat Norjassa, Tanskassa, Italiassa, Hollannissa ja Saksassa.

Agritek nousi toiseksi suurimmaksi Traktorien vuotuinen kokonaismyyntimäärä on Suomessa 2000-luvulla vakiintunut 3000:n paikkeille. Agritek on noussut kahdella merkillään suurimmaksi maahantuojaksi ja Valtran jälkeen toiseksi suurimmaksi traktorimyyjäksi. Valtran jälkeen kilpailu on kuitenkin tasaista ja traktorimerkkien sekä traktoritalojen

sijoitukset voivat vaihdella vuosittain tai jopa kuukausittain vuoden kuluessa.42 Agritekin toimitusjohtajana toimii nykyisin DI Tomi Niemi, joka tuli Agritekiin elintarviketeollisuuden tarvikkeiden ja laitteiden maahantuoja Thomeko Oy:n toimitusjohtajan paikalta. Hän sanoo tulevaisuuden mahdollisuuksiin kuuluvan jakeluverkoston entistä voimakkaamman tukemisen ja kehittämisen yhdessä elinkaariajattelun kanssa.

SGN Groupista kasvoi Suomen suurin kaksipyöräisten maahantuoja ja vahva vapaa-ajan osaaja

on vahvasti kilpailullinen, mutta se valmistaa myös suosittuja käyttöpyöriä. Vuoteen 2012 mennessä Aprilialla on hallussaan kaikkiaan 51 maailmanmestaruutta. Espanjalaisella Derbilläkin on pitkä historia, joka alkoi polkupyörien valmistamisesta 1920-luvulla. 1940-luvulta lähtien sekin ryhtyi valmistamaan moottoripyöriä ja sillä on ollut erinomainen kilpailumenestys. Maailmanmestaruuksia on kertynyt kaikkiaan 107. Gileran juuret ovat 1900-luvun alkupuolella. Italialainen Giuseppe Gilera valmisti ensimmäisen moottoripyöränsä vuonna 1909. Vuonna 1969 Gilerasta tuli osa Piaggio-konsernia. Gileralla on voitettu lukuisia kansainvälisiä kisoja, siksi Gileran nimeen

Espanjalaisten Derbi-mopojen maahantuonti alkoi Sumekolla 1997. Espanjassa Derbillä ja Kawasakilla oli sama maahantuoja, ja näin Kawasaki-yhteyksien kautta Derbi päätyi Suomessa SGN:lle. Piaggio osti Derbin vuonna 2001. Piaggio-, Gilera- ja Vespa-mopojen ja skoottereiden liiketoiminnot ostettiin Oy Otto Brandt Ab:n Sportstyle Oy:ltä marraskuussa 2003. Seitsemän vuotta myöhemmin 2011 tuli tuotevalikoimaan Piaggio-konserniin kuuluva Aprilia. Italialainen Aprilia alkoi valmistaa moottoripyöriä 60-luvun lopulla. Myös sen maine

Aprilia tuli SGN Motorsille vuonna 2011.

liittyy edelleen vahvasti urheilullinen leima. SGN Motors perustettiin vuonna 2011. Sumeko ja SGN Motors ovat sisaryrityksiä, jotka molemmat toimivat moottoripyöräkaupassa. Perustelu kahdelle erilliselle yhtiölle on maahantuotavien moottoripyörämerkkien jakaminen eri yrityksiin lähinnä päämiesten toivomuksesta: SGN Motorsille siirtyivät kaikki Piaggio-konsernin tuotteet ja lisäksi JDM Roxsyn mopoautot. Vuonna 2010 siirryttiin H-D:n myynnissä suoriin toimituksiin; kahdeksan jälleenmyyjää tilaavat pyörät suoraan päämieheltä. Vuoden 2013 alusta Sumekon maahantuontiyhteistyö Harley-Davidsonin kanssa loppuu, kun valmistaja aloittaa suoratoimitukset kauppiaille.

Vespa on käsite Vespan historia on ainutlaatuinen esimerkki kuolemattomasta teollisesta muotoilusta ja merkistä, josta tuli nimi yhdelle kaksipyöräisten lajityypille. Kulkuvälineestä tuli osa sosiaalista historiaa, yleiskäsite. Vespa symboloi maailmanlaajuisesti tunnettua italialaista luovuutta, muotoilua ja elämäntapaa. Lifestyleen se tuli maailmanlaajuisesti elokuvan välityksellä. Vespa on tunnetuin Piaggio-konsernin omistamista tuotemerkeistä. Piaggion tuotevalikoimaan kuuluvat 50–1200 cm³ skootterit, moottoripyörät ja mopot, joita myydään tuotemerkeillä Piaggio, Vespa, Gilera, Aprilia, Moto Guzzi, Derbi ja Scarabeo. Yhtiön perusti Genovassa vuonna 1884 kaksikymmentävuotias Rinaldo Piaggio. Aluksi Piaggio teki loistoaluksilla asennustöitä, ennen kuin hän alkoi tuottaa rautatievaunuja sekä moottoreita, raitiovaunuja ja erikoiskuorma-autojen koreja. Ensimmäisen maailmansodan aikana yhtiö alkoi valmistaa myös lentokoneita ja vesitasoja. Rinaldo Piaggion pojat Enrico ja Armando käynnistivät teollisuustuotannon uudelleen heti toisen maailmansodan jälkeen. Enrico Piaggio antoi muodon intuitiolleen ja rakensi ajoneuvon, josta tuli kuuluisa lentokoneinsinööri ja keksijä Corradino D’Ascanion

poikkeuksellisen suunnittelutyön tuloksena. Vespa tarkoittaa italiaksi ”ampiaista”. Enrico Piaggion tavoitteena oli luoda edullinen tuote massoille. Piaggio & C. S.p.A. jätti 23. huhtikuuta 1946 Firenzen patenttivirastoon patenttihakemuksen ”moottoripyörästä, jossa on järkevä osien ja elementtien yhdistelmä ja runko, johon liittyvät lokasuojat ja kotelo, joka peittää kaikki mekaaniset osat”. Pian Vespa esiteltiin myös yleisölle. Vespa 98cc:stä tuli myyntiin kaksi erihintaista versiota. ”Luksusversiossa oli muutama lisävaruste, muun muassa nopeusmittari, sivutuki ja tyylikkäät valkoreunuksiset renkaat. Vuoden 1947 lopulla tuotanto räjähti, ja seuraavana vuonna ilmestyi Vespa 125, suurempi malli, joka pian vakiinnutti asemansa ensimmäisen Vespa 98:n seuraajana. Vespan ”ihmeestä” oli tullut todellisuutta, ja tuotanto kasvoi jatkuvasti Vespasta tuli itseoikeutetusti Piaggion tuoteperheen lippulaiva. Vespalla ajaminen rinnastettiin vapauteen, tilan ketterään hyödyntämiseen ja mutkattomiin sosiaalisiin suhteisiin. Uudesta skootterista oli tullut elämäntavan symboli, joka jätti aikaan jälkensä: elokuvissa, kirjallisuudessa ja mainonnassa Vespa esiintyi yhä uudestaan

muuttuvan yhteiskunnan symbolina. Vespa on osa sosiaalista historiaa. Vespasta tuli skootterin synonyymi: ulkomaiset toimittajat kuvasivat Italiaa ”Vespan maana” ja Vespan rooli yhteiskuntahistoriassa – eikä pelkästään Italiassa vaan myös ulkomailla – heijastuu sen esiintymisessä sadoissa elokuvissa. Audrey Hepburn ja Gregory Peck elokuvassa ”Loma Roomassa” olivat ensimmäisiä pitkässä sarjassa kansainvälisiä näyttelijöitä, jotka on nähty ajamassa maailman tunnetuinta skootteria. Vespaa on valmistettu yli 17 miljoonaa kappaletta. Ensimmäisestä, vuoden 1946 98cc-mallista tähän päivään mennessä Vespasta on tehty yli 150 eri mallia tai versiota.

Arctic Catin Wild Cat, villi kissa on yksi sovellus vapaa-ajan mönkijästä. Kyse on Harley-Davidsonin toimintatavan muutoksesta koko maailmassa ja asiasta sovittiin jo vuonna 2007 hyvässä yhteisymmärryksessä. Suomi ja Ruotsi siirtyvät viimeisinä suoratoimituksiin. Muutoksen viivästyminen täällä johtui korkeasta markkinaosuudesta, kertoo Sam Nieminen. Harley-Davidson-ryhmään43 kuuluneen Buell-moottoripyörän maahantuonnin Sumeko Oy aloitti vuonna 2001 helmikuussa. Buell tunnettiin ärhäkkänä katupyöränä, niin kutsuttuna Street Fighterina, jonka näkeminen sai motoristien päät kääntymään. Buellin valmistus lopetettiin vuonna 2009 ja Harley-Davidson ilmoitti keskittyvänsä H-D-pyörien valmistamiseen.

Vapaa-ajan tuotteiden kauppa aaltoliikettä Vapaa-ajan viettoon liittyvien tuotteiden tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Jos katsotaan vuoden 1966 jälkeistä aikaa – silloin SGN aloitti Kawasakin maahantuonnin – myyntimäärät ovat tehneet aaltoliikettä muodin, trendien, talouden suhdanteiden ja hyvinvoinnin tason mukaan. Lyhyellä aikavälillä myös sää ja viranomaisten toimenpiteet kuten veromuutokset ja vastaavat vaikuttavat. Tällä hetkellä moottoripyöriä myydään noin 5 000 kappaletta vuodessa, mopoja 10 000, mönkijöitä eli ATV44-ajoneuvoja 5 000 ja kelkkoja 4 000 kappaletta vuodessa. Näitä

määriä voi pitää jonkinlaisina keskiarvoina. Ennustettavuuteen vaikuttavista viranomaistoimenpiteistä käy esimerkkinä vaikkapa mopokortti, jonka saaminen nyt edellyttää autokoulussa suoritettua teoria- ja käsittelykoetta. Vuoden 2013 alusta 2-pyöräisten ja mopoautojen ajokortit eriytetään siten, että mopoauton kuljettajan on suoritettava oma ajokoe liikenteessä. Näiden toimien tavoitteena on turvallisuuden parantaminen. Merkittävä muutos oli myös isojen moottoripyörien verotuksen kiristyminen vuonna 2009, mikä pudotti niiden myyntiä noin 30 prosenttia. Muutokset vaikuttavat aina koko

kaupan ketjuun. Päätökset tulevat yleensä tietoon vasta päätöksentekohetkellä, vaikka asioilla etukäteen spekuloidaan. Myös kuluttajien tulevaisuuden odotukset vaikuttavat. Esimerkiksi vuosien 2010–2011 Kreikka-keskustelu vaikutti nopeasti kalliiden vapaa-ajan tuotteiden kauppaan. Nuorten kohdalla muoti vaikuttaa paljon esimerkiksi mopojen ja skoottereiden ostopäätöksiin, samoin mallien ja niiden ominaisuuksien arvostukseen. Mopoautojen myynti on kasvanut Suomessa viime aikoina nopeasti. Mopoautomarkkinoiden kasvuun on vaikuttanut muun muassa jääkiekkonuorten käytännön tarve

Kpl

Moottoripyörien ensirekisteröinnit 1990 - 2011

12000

voi istua neljäkin matkustajaa. Suomessa myynti on tällä hetkellä 400 vesijetin paikkeilla vuodessa.

10000

Venäjä, Venäjä

8000

6000

4000

2011

2010

2009

2008

2007

2006

2005

2004

2003

2002

2001

2000

1999

1998

1997

1996

1995

1994

1993

1992

1991

2000

1990

Moottoripyöräkauppa vaihtelee mm. talouden suhdanteiden, viranomaisten toimenpiteiden ja trendien mukaan.

Lähde: Tilastokeskus

kuljettaa varustekassit treeneihin. Siitä se on laajentunut muihin käyttäjäryhmiin, myös tyttöihin. JDM-mopoautoja voi valita tarpeen ja persoonallisten mieltymysten mukaan kymmenistä eri vaihtoehdoista. Moottorikelkkojen myyntilukuihin vaikuttaa olennaisesti lumitilanne ja safariyrittäjien sekä julkisen sektorin hankinnat. Pohjoisessa nuorisolla on eri menopelit kuin etelässä: kelkka usein korvaa mopon, molempia saavat ajaa 15-vuotiaat. ATV-ajoneuvoissa eli mönkijöissä ammattija vapaa-ajan käyttäjien tarpeet poikkeavat selvästi toisistaan. Ammattilaitteiden käyttö on jo lähellä traktoreita. Uutuuksina ovat autoa muistuttavat mönkijät, joista löytyy malleja tielle sekä maastoon. SGN myy sekä Arctit Catin että Kawasakin

mönkijöitä. Suomi on pitkä maa, jossa pohjoisen ja etelän välillä on eroa. Venekauppaa on Sumeko Oy:llä kokeiltu muutamaan otteeseen viime vuosikymmeninä, mutta se ei ole lopulta soveltunut hyvin tuotekokonaisuuteen ja siitä on luovuttu. Vesijetit tulivat 1980-luvulla, jolloin vesijetteily oli erittäin trendikästä. Ne olivat yhden ajajan malleja, joissa kuljettaja seisoi. Suomi oli tässä lajissa Euroopan kärkimaita – kiitos ”tuhansien järvien”, mutta 2000-luvulla nuo ensimmäisen polven vesijetit 2-tahtisina ja äänekkäinä joutuivat epäsuosioon. Nyt ne ovat jälleen kasvussa, mutta nyt istuttavina, hiljaisempina ja vähäpäästöisempinä, ehkä veneen korvaavina laitteina, joissa

SGN:n ulkomaankauppa alkoi Venäjällä laajemmin 1990-luvun puolivälissä. Yhteistyökumppanina oli aluksi Pietarissa ja sen ympäristössä toiminut yritys Frankardi. Venäjälle vietiin perämoottoreita ja moottorikelkkoja. Pää tuli avattua, mutta pian kauppa pysähtyi Venäjän talouden romahduksen vuoksi. Venäjä ajautui vuonna 1998 talouskriisiin, jonka akuutissa vaiheessa elokuussa seurauksena oli valtion maksukyvyttömyys ja pankkien romahtaminen. Venäjän bruttokansantuote laski kriisin aikana viidellä prosentilla, venäläisten ostovoima supistui yli kolmanneksella ja rupla devalvoitiin 70 prosentilla. Kriisin pääsyynä olivat Venäjän valtion pitkäaikainen budjettialijäämä ja velkaantuminen. Lamasta ei tullut pitkäaikaista, vaan talous lähti kasvuun jo seuraavan vuoden alkupuoliskolla, osin vientiä helpottaneen devalvaation ansiosta.45 Tilanne normalisoitui parin vuoden kuluessa ja vuosituhannen vaihteessa myös SGN:n Venäjän kauppa lähti uudelleen kasvuun. Tässä vaiheessa tuli ajankohtaiseksi oman tytäryrityksen perustaminen Pietariin. OOO Sumeko aloitti toimintansa toukokuussa 2003. Frankardista siirtyi Sumekolle muuta-

mia avainhenkilöitä. Merkittävää oli alun perinkin SGN:n yhteyshenkilönä Venäjällä olleen Sergei Yakimetsin tulo Sumekoon. Hänellä oli aikaisempaa kokemusta Nesteen polttoaineen jakeluasemien vetämisestä, joten hän tunsi länsimaisia kauppatapoja. Jo syyskuussa 2003 tuli yritykseen toinen työntekijä, kirjanpitäjä Anna Volkova ja pian kolmas, Sergei Layko. Nämä kaikki kolme ovat edelleenkin OOO Sumekon palveluksessa. Yli vuoden ajan Sumeko hankki tullauspalvelut muilta yrityksiltä. Ratkaisevaa toiminnan kehittämisen kannalta oli 28. joulukuuta 2004 saatu lupa itse tullata tavarat. Tullaaminen tapahtui Pietarissa, jonne myös perustettiin ensimmäinen varasto. Aluksi markkinat olivat ”tyhjät” ja laajentuminen oli nopeaa. Sumekon tuotteista valtaosa menee vapaa-ajankäyttöön, osaksi myös työkäyttöön. Vapaa-ajan kulttuuri oli Venäjällä vapautumisen ja vaurastumisen myötä muuttumassa. Venäjällä on kautta aikojen ollut suvun piirissä datsoiksi kutsuttuja mökkejä, joilla aiemmin pääasiassa viljeltiin vihanneksia ja juureksia omaan käyttöön. Keskiluokan vaurastumisen myötä on myös datsojen käyttötarkoitus pikku hiljaa muuttunut, nyt siellä myös halutaan rentoutua ja viettää vapaa-aikaa. Veden äärellä oleville datsoille halutaan vene, usein kumivene ja perämoottori, koska kalastus on suosittu vapaa-ajan harrastus Venäjällä. Ellei ole mökkiä, veneen ja perämoottorin voi ottaa autoon mukaan ja mennä veden äärelle.

1980-luvulla ensimmäiset Venäjän kaupat Ensimmäiset Venäjän kaupat olivat yksittäisiä projektikauppoja. Esimerkiksi SGN:n koneosasto oli myynyt 1980-luvulla Neuvostoliittoon juuresten ja marjojen varastointi- ja käsittelylaitteita. Se saattoi tapahtua suomalaisen rakennusyrityksen alihankkijana, rakennusyritykset kun

urakoivat siihen aikaan kokonaisia kyliä tai suuria tehdaskombinaatteja. Paperisotaa niissä oli runsaasti. S.G. Nieminen Oy myi myös 2000-luvun alussa ison marjojen käsittelylinjan Vologdaan arvoltaan miljoonaa euroa. SGN:n ulkomaankauppa alkoi Venäjällä laajemmin 90-luvun puolivälissä.

OOO Sumekon ensimmäinen Arctic Cat -myyntikokous pidettiin Tahkolla vuonna 2003. Kelkkojen ja mönkijöiden suhteen pätee sama trendi. Venäjällä on paljon alueita, joissa ne ovat tärkeitä kulkuvälineitä metsästyksessä, mutta myös työtehtävissä.

Suomessa yleisiä sporttikelkkoja ei siellä juuri myydä. Skootterit ovat vasta yleistymässä suurkaupunkialueilla. OOO Sumekolla on toimitilat Pietarissa

Venäjällä, Kazakstanissa, Valko-Venäjällä ja Baltiassa on jälleenmyyjiä yhteensä noin 200. Sofiskaja-kadun varrella sijaitsevassa ”Leninets”-toimistotalossa, missä aikanaan toimi paljon suomalaisia yrityksiä. OOO Sumeko toimii tukkukauppana käyttäen laitteille vuokravarastoja eri puolilla Venäjää. Oma varaosavarasto sijaitsee Pietarissa. Jälleenmyyjien myyntipisteitä on lähes 200. Huolto- ja varaosapalvelut ovat näiden liikkeiden yhteydessä. Tällä hetkellä OOO Sumekolla tukkukaupassa työskentelee runsaat 20 henkilöä. Tärkeimmät tuotteet ovat edelleen Tohatsun perämoottorit ja Arctic Cat -moottorikelkat ja -mönkijät. Uusina tuotteina Sumeko alkoi vuonna 2009 viedä Venäjälle Piaggio-ryhmän skoottereita ja moottoripyöriä. Sumekolla on Pietarissa myös oma vähittäismyymälä Motorpride, jossa on 11 työntekijää. Liikkeessä ovat esillä kaikki Sumekon maahantuomat merkit sekä liikkeen yhteydessä huolto ja varaosamyynti. Motorpride toimii muille kauppiaille esimerkkinä myymäläkonseptista. OOO Sumeko ja sen merkit tunnetaan Venäjälläkin laadusta. Tämä on tärkeä tekijä myös jälleenmyyntiverkoston rakentamisessa. Kauppiailta vaaditaan luotettavuutta ja ammattitaitoa, ja toisinpäin SGN ja OOO Sumeko ovat heille luotettava ja pitkäjänteinen kumppani. Nämä ovat tärkeitä kilpailutekijöitä edelleen. ”Meissä on jatkuvuutta ja kasvupotentiaalia”, tiivistää Sergei Yakimets. Kymmenessä vuodessa kilpailu on koventunut huomattavasti. Markkinat täyttyvät, jolloin kasvua on haettava

enemmän markkinaosuuden kasvun, uusien tuotteiden tai kokonaan uuden bisneksen kuin vain verkoston laajentamisen avulla. Kymmenen vuotta sitten kauppatavoissa oli paljon epävarmuustekijöitä, jopa vaaroja. Alkuaikoina Sergei sai jopa uhkauksia. Oikeus tullata itse poisti välikäsiä kaupasta. Yksi trendi Venäjällä on halpa kiinalainen tuotanto, joka on tullut vahvasti markkinoille. Osa kiinalaisista tuotteista kootaan Venäjällä, jotta säästetään tullikuluissa. Omaa tuotantoa Venäjällä on esimerkiksi kelkoissa, mutta niiden laatu ei ole kansainvälistä tasoa.

Kokemukset myönteisiä, Venäjällä on potentiaalia SGN Groupin kokemukset Venäjän kaupasta ovat myönteisiä, vaikka olosuhteet ja tavat poikkeavat Suomessa totutusta.

Toimintatavat saattavat muuttua nopeasti ja vastaan voi tulla aivan yllättäviä tilanteita. Sumekon kohtaamia yllätyksiä oli esimerkiksi tilanne, kun heidän edustamansa Tohatsu-tuotemerkin olikin rekisteröinyt eräs sikäläinen yritys. Oikeuskäsittely tuotti puolen vuoden viivytyksen. Sam Nieminen sanoo OOO Sumekon toimineen alusta saakka Venäjällä virallisten lakien ja sääntöjen mukaisesti, mikä ei aina ole nopein tapa toimia. Kokemuksesta on apua; osataan suhtautua ja varautua yllätyksiin. Ratkaisevan tärkeää on saada luotettavaa henkilökuntaa ja siinä OOO Sumeko on onnistunut hyvin. Venäjällä on toimittava pitkäjänteisesti. Venäjän kaupan merkitys on tällä hetkellä konsernille suuri: liikevaihdosta kolmannes ja tuloksesta vielä enemmän tulee Venäjältä. Sam Nieminen sanoo Venäjän olevan selkeästi konsernin kasvusuunta, johon halutaan panostaa. Venäjällä on

Sumekolla on Pietarissa oma vähittäismyymälä Motorpride, jossa on esillä kaikki Sumekon maahantuomat merkit sekä liikkeen yhteydessä huolto ja varaosamyynti. Motorpride toimii muille kauppiaille esimerkkinä myymäläkonseptista. Sergei Yakimets (vas.) tuntee hyvin Venäjän markkinat. Hän toimii OOO Sumekon toimitusjohtajana ja Stefan Nieminen maajohtajana. Kuvaaja Eeva Anundi.

paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia, jos kohta myös suuria riskejä. ”Meidän on hoidettava työmme niin hyvin, että päämiehet kokevat meidän toiminnastamme olevan heille hyötyä.” Nykyään OOO Sumekolla on toimisto myös Moskovassa ja varastoja eri puolilla Venäjää Kaukoidän Vladivostokia myöten. Vuonna 2012 Sumeko vei Venäjälle noin 500 konttia tuotteita. Kelkkojen myynti on kymmenessä vuodessa noussut 300:sta kappaleesta tuhansiin ja perämoottorien määrä on noussut samassa suhteessa parista sadasta reilusti yli 10 000 kappaleeseen. OOO Sumeko hoitaa Pietarista käsin

valtavan kokoisen maan laajuista kauppiasverkostoa. Venäjän olosuhteita kuvataan usein länsimaisista kauppatavoista poikkeaviksi. Sanotaan harmaan talouden olevan laajaa ja asioiden hoitamisen viranomaisten kanssa vievän joskus paljon aikaa. Harmaa talous tarkoittaa esimerkiksi sitä, että veroja kierretään yleisesti ja korruptio rehottaa. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut ja nyt odotetaan Venäjän liittymisen maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi vaikuttavan edelleen myönteiseen suuntaan. Nopeaa muutosta sen ei kuitenkaan uskota tuovan, vaan siihen kuluu vuosia. SGN Groupissa kolmatta polvea edustavan,

Venäjällä maajohtajana työskentelevän Stefan Niemisen mukaan harmaaseen talouteen ei osallistuta, mikä joskus viivästyttää asioita. Silloin ollaan kuitenkin varmemmalla pohjalla. Venäjällä ei saa olla sinisilmäinen. Esimerkiksi rekrytoinnissa luotettavuus on jopa pätevyyttä olennaisempi tekijä. Ihmistuntemus on siellä tärkeä taito. Auktoriteetteja arvostetaan, jolloin nuorena miehenä vie usein hetken, että voittaa mahdolliset ennakkoluulot. ”Olen tutustunut moniin mukaviin ja fiksuihin ihmisiin”, Stefan kertoo. Venäjän kautta SGN on laajentanut toimintaansa myös entisiin Neuvostoliiton valtioihin kuten Kazakstaniin ja

Osaatko venäjää? Lotta Sandström-Peltonen toimii SGN Groupissa vientipäällikkönä. Hänen tulonsa SGN:lle vuonna 2002 oli summa muutamasta sattumasta. Hän oli opiskellut yliopistossa pääaineena kaupallista venäjää ja työskenteli nyt Turussa vientikaupan parissa. Puoliso Jussi Peltonen teki puolestaan töitä Lancon siemen Oy:ssä, joka myi siemeniä, istukassipuleita ja vihannespakkauksia ammattikäyttöön avo- ja kasvihuoneviljelijöille. S.G. Nieminen

osti marraskuussa 2000 Lanconin, jonka toiminta siirtyi Helsingin seudulle osaksi emoyhtiötä. Jussi Peltosen työ oli siis siirtynyt pääkaupunkiseudulle, mutta Lotalla työ oli auki. Ja samaan aikaan SGN oli lähdössä vahvemmin mukaan Venäjän kauppaan. ”Sam oli kuullut minun taustastani, sain puhelinsoiton ja sovittiin ”työhaastattelu” moottoripyörämessuilla keväällä 2002.

Näin Lotta Sandström-Peltonen tuli mukaan perustamaan OOO Sumekoa. ”Siinä oli monenlaista järjestelyä ja yllättäviä käänteitä melkein päivittäin. Se oli tien etsimistä. Nyt olot ovat järjestyneemmät ja villit vuodet ovat takana”, hän muistelee. ”Venäjällä pitää mukautua ja osata reagoida nopeasti. Ei voi tyytyä sanomaan, ettei onnistu. Venäjällä on yhä paljon mahdollisuuksia.” Kymmenen vuoden aikana on bisneskulttuuri muuttunut melkoisesti ja vapaa-ajan vietto on tullut yhä tärkeämmäksi. Tuote- ja laatutietous on siellä nyt aivan eri luokkaa ja kilpailu on sen myötä huomattavasti koventunut.”

Lotta Sandström-Peltonen tuli vuonna 2002 vientipäälliköksi hoitamaan Venäjän kauppaa. Nykyisin tiimi on kasvanut 6 henkeen: Aino Hällfors (vas.), Lotta Sandström-Peltonen, Simo Korhonen, Henna Kivioja ja Slava Kononenko. Jussi Alanko puuttuu kuvasta. Kuvaaja: Eeva Anundi

Valko-Venäjälle. Kazakstanin Alma-Atassa, tai kuten nykyään sanotaan Almatyssa, OOO Sumekolla on konttori. Kazakstaniin tuodaan laitteet Venäjältä käsin, Valko-Venäjälle Suomen kautta. Sumeko Oy on tehnyt kauppaa Baltian maissa 90-luvun puolivälistä, jolloin aloitettiin Tohatsun perämoottorimyynti Virossa. Arctic Cat -moottorikelkkojen ja -mönkijöiden jakelu Virossa, Latviassa ja Liettuassa aloitettiin 90-luvun loppupuolella kauppiasverkoston kautta. Myös oman konttorin perustamista Tallinnaan Baltian kauppaa varten harkittiin vakavasti, mutta markkinatutkimuksen myötä todettiin, että maat ovat kukin omanlaisiaan, joihin ei käy yksi ja sama toimintatapa. Kullakin maalla on oma historiansa ja tapansa, jotka tulisi kaupankäynnissä ottaa huomioon.

Sergei aloitti tyhjällä vihkolla Sergei Yakimetsin tutustuminen suomalaiseen ja samalla länsimaiseen liike-elämään alkoi vuonna 1992 Nesteen jakeluaseman hoitajana. Samalla tuli hankittua englannin kielen taitoa ja hänestä kehittyi yhteyshenkilö Venäjän ja Suomen väliseen kauppaan. Talouskriisiin aikoihin vuonna 1998 Sergei sanoi itsensä irti Nesteeltä. ”En tiennyt silloin mitään vapaa-ajan bisneksestä. Siihen aikaan vapaa-ajan tuotteet Venäjän markkinoille valmistettiin pääosin vain kotimaassa. Tuonti alkoi vuoden 1999 tienoilla, ja niin

minäkin lähdin mukaan siihen.” Sergei Yakimets siirtyi tuontiyritys Frankardin palvelukseen tehtävänään ostaa tavaraa Suomesta, mihin kokemus Nesteellä ja englannintaito antoivat hyvän pohjan. Sergei kävi Suomessa paikan päällä ostamassa yrityksen lukuun. Tavara tuotiin rajan yli Venäjälle, tullattiin ja myytiin asiakkaille, joko vähittäismyyjille tai tuotteen käyttäjille. Frankardi toi veneitä, perämoottoreita, kelkkoja ja mönkijöitä sekä niiden varaosia ja niihin liittyviä varusteita. Sergein ostopaikkoina Suomessa olivat monet liikkeet, muiden muassa Sumeko, Brandt ja Maritim. Sumekolta hän hankki lähinnä kelkkoja ja perämoottoreita sekä niiden varusteita. 2000-luvun alussa Sumeko Oy päätti oman toiminnan aloittamisesta Venäjälle ja perusti kesäkuussa 2003 Pietariin tytäryhtiön OOO Sumekon. Kaupankäynnin menestymisen kannalta oli tärkeätä saada yritykseen paikalliset olosuhteet tuntevia ja venäjän kielen osaavia työntekijöitä. Sergei Yakimets tunnettiin SGN:llä. Niinpä hänen kanssaan otettiin jo vuoden 2002 puolella puheeksi siirtyminen Sumekon töihin. Sergei kertoo Brandtilla olleen samanlaisia suunnitelmia ja samoihin aikoihin häntä kysyttiin töihin myös sinne. Siirtyminen suomalaisyrityksen palvelukseen kiinnosti, mutta hänen täytyi tehdä valinta kahden mahdollisen työnantajan välillä. Sitten eräänä perjantaipäivänä käydessään jälleen kerran Suomessa ostosmatkalla hän sopi aamupäivällä

asiasta Sam Niemisen kanssa, ja meni iltapäivällä Brandtille, jossa sitten joutui ilmoittamaan valintansa. Vaaka kallistui SGN:n eduksi, koska paikka ja henkilökunta olivat tutumpia ja molemminpuolinen luottamus antoi hyvän pohjan bisnekselle. ”SGN:llä kiinnosti myös yrittäjähenki ja panostus uusiin markkinoihin.” Sergei Yakimets on toiminut ikään kuin linkkinä suomalaisten ja venäläisten kesken. ”Suomalaisten kanssa on ollut helppo työskennellä, koska tunsin jo ennestään teidän toimintatapojanne ja ajatteluanne”, kertoo Sergei. Hän teki aluksi töitä kotoa käsin. Alkupääomana oli tyhjä vihko, johon hän alkoi kerätä yhteyshenkilöiden ja vähittäismyyjien tietoja. Sergei teki pitkiä päiviä, kun oli hoidettava kaupan rutiineja ja luotava jälleenmyyjäverkostoa. ”Hobbyni on myydä meidän tuotteita”, kuvailee Sergei harrastuksiaan. Eikä kadu, että valitsi aikoinaan SGN:n, eikä SGN:lläkään olla kaduttu Venäjälle menemistä.

Sportia, sporttia Sportia-erikoisurheilukaupanketju on uusimpia jäseniä SGN Groupissa. Urheilu on yksi osa SGN brändiä, jota rakentavat Sportian lisäksi urheilulliset tuotteet kuten kelkat ja moottoripyörät sekä sponsorointi. Itsenäisiä urheilun ja liikunnan erikoisliikkeitä palvelevan Sportian logo ja toiminnot sekä edustukset ja vastuut

Itsenäisinä yrittäjinä Sportia-Hangon kauppiaat Jyrki Kortelainen ja Anu Rantanen saavat Sportia-ketjulta joustavan mahdollisuuden mukauttaa tuotevalikoimansa paikkakunnan tarpeisiin. Kuvaaja: Juha Eloranta siirtyivät Wihuri Oy:ltä SGN Groupille 15. kesäkuuta 2006. Sportian historia ulottuu 1980-luvun alkuun, jolloin sen perusti Teräs Oy. Sieltä se siirtyi pian Tukolle, jolloin tukolainen Wihuri Oy Aarnio oli jo yksi ketjun osakas. Kokonaan Sportia siirtyi Wihuri Oy:lle Tukon hajoamisen yhteydessä vuonna 1993.46 SGN osti Sportian liiketoiminnan Wihurilta siis 2000-luvun puolivälissä. Kauppa oli osaksi sattumaa, vaikka molemmilla osapuolilla oli ”haku päällä” tuolloin. SGN tutki mahdollisuuksia hankkia jokin uusi toimiala ja Wihuri halusi luopua Sportiasta, joka ei oikein sopinut sen ydinliiketoimintaan. Toimitusjohtaja Sam Nieminen ja Wihurin hiljattain nimitetty uusi toimitusjohtaja Juha Hellgren tapasivat helmikuussa 2006 Venemessuilla Helsingissä. Kahvikupin äärellä vaihdettiin ajatuksia yritysten tulevaisuuden näkymistä. Siinä tuli sitten myös Sportia puheeksi. Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti: toukokuussa kauppa oli sovittu ja kesäkuussa solmittu. Sportian katsottiin sopivan hyvin SGN:n liiketoimintaan. ”Tuntui, että meillä oli kasvuvaraa ja kauppiasyhteistyö oli meille tuttua. Ihmisten vapaa-aika kasvoi ja terveet elämäntavat koettiin yleisesti tavoiteltavaksi asiaksi”, perustelee Sam Nieminen hankintaa. Wihurilla Sportia oli jäänyt ehkä vähemmälle huomiolle ja hyvä nimi oli päässyt pölyttymään. Panostamalla siihen oli mahdollista päästä eteenpäin. Konserniin siitä tulisi uusi, vahva toimiala, joka myös tasoittaisi kausivaihteluja.

Sportia tukee ketjun yhteistoimintaa Sportia-ketjussa on noin 60 Sportian merkin alla toimivaa jäsenliikettä. SGN Sportia toimii ketjunohjausyksikkönä ja kehittäjänä vastaten yhteisostoista ja markkinoinnista. Ketjussa sovitaan yhteisistä kampanjoista, Sportia tukee kampanjoita, tilaa tavaran ja tekee ostosopimukset tuottajien kanssa. Sportia on Intersportin jälkeen Suomen toiseksi suurin erikoisurheiluliikeketju.

Ketju muodostaa Sportian, kauppiaiden ja tavarantoimittajien kanssa kolmion, jossa kullakin on oma tehtävänsä ja ne ovat riippuvaisia toisistaan. Tavarantoimittajat eivät ehdi kiertää kaikkia yksittäisiä liikkeitä, vaan tarjoavat ensin tuotteitaan keskitetysti ketjun ostajille. Ketjuyksikön tuotepäälliköt organisoivat ostamisen, joka muuten olisi liikkeille mahdoton tehtävä samassa mittakaavassa. Luonnollisesti ketjuna ostaessa määrät kasvavat ja päästään kilpailukykyisempiin hintoihin. SGN Sportia Oy:n toimitusjohtaja

Veli-Pekka Erkkilä kertoo heidän yhdessä ketjun kauppiaista valittujen edustajien muodostaman raadin kanssa valitsevan tuotteita ja toimittajia koko ketjulle ja päättävän kampanjoista. Ostopäivillä kauppiaat tapaavat tavarantoimittajia ja valitsevat itselleen sopivia tuotteita. Kauppiaat täydentävät valikoimaansa ketjun yhteisten tuotteiden ohella omalle paikkakunnalle tärkeillä tuotteilla. Paikalliset tarpeet vaikuttavat aina yksittäisen liikkeen valikoimaan. Lisäksi ketju huolehtii markkinoinnista ja koulutuksesta. ”Joskus toimimme olkapäänäkin”, lisää Erkkilä yrityksen toimenkuvaan.

Erkkilä sanoo liikuntalajeista juoksun suosion olevan nousussa. Juosta voi melkein missä vaan, eikä siitä aiheudu suuria kustannuksia. Vauhti ja kilpailu eivät ole tärkeitä ainakaan aina ja kaikille, vaan siihen on tullut mukaan hauskaa yhdessä

Sää ja suhdanteet vaikuttavat urheiluvälinekauppaan Talouden suhdanteet ja ihmisten odotukset tulevaisuuden suhteen sekä varsinkin sää vaikuttavat Sportian myyntiin. ”Sesongin alkuun sijoittuva hyvä tai huono sää vaikuttaa erittäin paljon kausituotteiden myyntiin. Suhdanteet vaikuttavat jonkun verran. Jos tuntuu menevän hyvin, ostetaan kalliimpaa, muutoin edullisempaa. Sikäli erikoisurheiluvälinekauppa on varmaa, että liikkumista ihmiset eivät jätä”, arvioi Veli-Pekka Erkkilä.

Sportian nettikauppa on avautunut vuoden 2013 alussa.

tekemistä. Sama pätee maastohiihtoon, kun vain talvet antavat siihen mahdollisuuden, sekä salibandyyn. Jääkiekko on tietysti Suomessa aina tärkeä laji. Erkkilä harrastaa itse montaa lajia tilanteen mukaan: lenkkeilee, pelaa golfia ja

jääkiekkoa parissa aikuisten harrastajajoukkueessa, talvella myös maastohiihtoa ja laskettelua. ”Me palvelemme kaikkia liikkujia, niin kilpaurheilijoita kuin harrastajia ja kuntoilijoitakin.” Hän korostaa palvelun merkitystä. Erikoisliike palvelee ostajaa jo oikean tuotteen valinnassa ja käyttämisessä sekä myöhemmin mahdollisessa välineiden huoltamisessa. Veli-Pekka Erkkilä ei tullut kaupan mukana SGN:lle, mutta urheiluvälinekaupasta hänellä oli toimittajapuolelta jo silloin pitkä kokemus. Sportian hallitukseen SGN:lle tulon yhteydessä kutsuttu Pekka Pättiniemi toimi Veli-Pekka Erkkilän rekrytoinnissa välittäjänä. ”Minä tunsin Pekka Pättiniemen ja hän Sam Niemisen. Kerran Pekka kysyi, menisinkö Sam Niemisen kanssa kahville. Siitä seurasi muutama tapaaminen lisää ja lopulta ehdotus tulla tänne töihin, Sportiaan toimitusjohtajaksi”, muistelee Veli-Pekka Erkkilä.

kuin polkupyöriä, lenkkitossujakin kun koko ja haluttu malli on tiedossa. Nettikauppa toimii kauppiaskeskeisesti. ”Kun jossain kuluttaja tilaa netissä tavaran, menee tilaus lähimmälle Sportia-liikkeelle, jossa tuote on saatavissa. Kyseinen liike hoitaa kaupan loppuun.” Myös Sumeko ja SGN Motors lähtevät mukaan kuluttajaverkkokauppaan vuoden 2013 aikana Sam Nieminen sanoo Sportian toiminnan vastanneen odotuksia. Mukaan on tullut uusia kauppiaita, konseptia on kehitetty ja Sportian liikeidealle on ollut tilausta. SGN Groupin liikevaihdosta Sportia on vajaa viidennes, mutta tuloksesta toiminnan luonteesta johtuen vähemmän. ”Olemme ylittäneet erikoisurheilukaupan keskimääräisen kasvun.” Hänen mukaansa nyt on aika pohtia, miten tästä eteenpäin? Jotain uutta on tarpeen kehittää.

Yrityskaupat eivät aina onnistu Verkkokauppa käynnistynyt Sportian tulevaisuuden kehittämistavoitteena Erkkilä mainitsee ketjun kokonaisvaltaisen kehittämisen. Sportia on vuoden 2013 alussa käynnistänyt nettikaupan. Erkkilä kertoo asiakkaista suuren osan olevan Kehä III:n tuntumasta eli netti ei ole ainoastaan haja-asutusalueiden ja maaseudun kaupantekoväline. Verkkokaupan kautta myydään kaikkea, niin sykemittareita

Kaikki uudet hankkeet ja yrityskaupat eivät onnistu. Polkupyörämyymäläketju Bike Planet on SGN:llä esimerkki sellaisesta. Bike Planet oli vuonna 1987 perustettu yritys, joka toimi kuudella paikkakunnalla. SGN omisti Bike Planetista elokuusta 2007 alkaen parin vuoden ajan 30 prosenttia. Bike Planet myi kalliimpia polkupyöriä, mutta tarkoituksena oli, että ketju myisi myös keskihintaista pyörää, jotka Sportia toimittaisi sille, ja Bike Planet auttaisi

polkupyöräkaupan kehittämisessä. Konsepti ei kuitenkaan toiminut ja SGN luopui osuudesta 2010. Todettiin, että keskihintaluokan pyörät sopivat paremmin Sportian myyntiin, eikä synergiaa löytynyt. Polkupyörät sinänsä ovat tärkeä tuoteryhmä urheiluliikkeille ja myös marketit ovat vahvistuneet polkupyöräkauppiaina varsinkin edullisimmissa hintaluokissa. Sam Nieminen myöntää, että siinä kaupassa tuli takkiin. Yrityskaupat ja laajennukset eivät aina onnistu, mutta se pitää ajoissa myöntää, ja luopua tuloksettomasta liiketoiminnasta.

Truebell tuo Kaukoidästä Kaukoidästä kulutustavaroita Suomeen tuova Truebell liittyi SGN-konserniin yrityskaupalla syyskuussa 2008. Truebellin englantilainen emoyhtiö oli perustettu vuonna 1969 ja Suomessakin yritys oli toiminut jo yli 35 vuotta. Englannin Truebell elää yhä omaa elämäänsä, yrityskauppa koski vain Suomen ja Kiinan yksiköitä. Truebellin asiakkaita ovat mm.kauppaketjut sekä postimyyntiyritykset. Päätuoteryhmiä ovat urheilu, kodin tavarat ja laitteet sekä elektroniikka. Sam Nieminen sanoo kiinnittäneensä ensisijaisesti huomiota Truebellin Kiinan tuntemukseen. Kiina on merkittävä urheilutarvikkeiden valmistaja. Truebellin toiminta-ajatus on erilainen kuin SGN:n perinteinen toimintatapa: Truebell ei aina

Bornlion Yin toimii Truebellin China Managerina Dongguanissa. Hänen tehtävänään on mm. tehdä tehdas- ja tavarantarkistuksia ennen laivausta. Hän toimii myös yhteyshenkilönä tehtaisiin.

edusta ulkomaalaista päämiestä Suomessa, vaan päinvastoin edustaa tavallaan suomalaisia asiakkaitaan ulkomailla etsien heille sopivia tuotteita tai ratkaisuja esiin tulleisiin toiveisiin ja tarpeisiin. Truebellin asiakkaita ovat suuret ketjut, jolloin puhutaan usein suurista sarjoista. Truebell Finlandin nykyinen toimitusjohtaja Sakari Moisala on pitkäaikainen truebellilainen, hän aloitti yrityksessä yli 20 vuotta sitten ja tuli SGN:lle yrityksen mukana vuonna 2008. Yrityksen toiminta-ajatuksena on etsiä, tilata ja muokata tuotteita haluttuun tarkoitukseen ja tuoda niitä Suomeen. Se myös huolehtii valmistusprosessien sopimisesta suomalaisiin vaatimuksiin muun muassa turvallisuuden ja eettisen valmistusprosessin suhteen. ”Joskus saamme toiveen asiakkailtamme, keskusliikkeiltä, että tämän tapaisella tuotteella voisi olla kysyntää. Sen jälkeen

etsimme sille valmistajan ja teemme muut valmistelut. Usein tuotteita muokataan Suomen tarpeisiin sopiviksi”, kertoo Moisala. ”Voimme myös itse löytää maailmalta tuotteen, jolla voisi olla Suomessa kysyntää, ja etsimme sille asiakkaan.” Kauppatavarana on yhä useammin brändituotteita, joko omia tai päämiesten ”housebrändejä”, nykyään myös kansainvälisesti tunnettuja merkkejä, ehkä tunnetuimpana Karhu-urheilutuotteet. ”Truebellilla on tietoa ja kokemusta hoitaa asiat valmistusmaassa. Meillä on Kaukoidässä työntekijöitä, jotka tekevät tehdastarkastuksia ja toimivat yhdyshenkilöinä tehtaisiin päin. Tarvittaessa järjestetään asiakkaille tehdaskäyntejä.” Kiinassa Truebellia edustava Bornlion Yin on ollut töissä Truebellilla 13 vuotta. Hänen tehtävänään on varmistaa, että jokainen Kiinasta lähtevä tuote on moitteeton ja

100

sellainen kuin tarkoitus oli. ”Teemme maahantuonnin asiakkaalle helpoksi. Huolehdimme tarkastukset, käyttöohjeet ja luvat, siis kaikin tavoin tuotteen turvalliseksi Suomeen. Ostajat eivät keskusliikkeissä ehdi tehdä kaikkea, silloin meitä tarvitaan. Yritämme tehdä sen mahdollisimman hyvin, että asiakas on meihin tyytyväinen, eikä tunne tarvetta ryhtyä itse tekemään sitä kaikkea”, sanoo Moisala. Tuotevalikoima on ollut hyvin monipuolinen, tuotteita laidasta laitaan, nykyään kuitenkin keskittyen vapaa-ajan ja sisustuksen tuoteryhmiin. Uudet ideat löytyvät maailmalla ja messuja kiertämällä. Kun sellainen tulee vastaan, ”alkaa nenä kutista”. Truebell vie tuotteita myös Baltiaan, joko suoraan tai asiakkaidensa kautta. Aikaisemmin nykyisen asiakkaansa

Agrienergia aloitti toimintansa vuonna 2011 Gillesin täysautomaattisten pelletti- ja hakelämpöjärjestelmien maahantuonnilla.

Citymarketin palveluksessa työskennellyt Moisala arvelee tehneensä itse Kiinaan kuutisenkymmentä matkaa, kaikki työmatkoja. Kiina on jo Moisalan 20-vuotisen uran aikana muuttunut paljon. Kiina on kaupallistunut ja kaupankäynti helpottunut, mutta myös tullut raaemmaksi. Kaupat pyritään tekemään nopeasti ja raha ratkaisee enemmän kuin aikaisemmin, jolloin arvot ja henkilökohtaiset suhteet olivat tärkeitä.

Kiinassa ovat myös kotimarkkinat kasvaneet Kiinan kauppa ei ole enää vain viennin varassa, vaan siellä kotimarkkinat ovat kasvaneet voimakkaasti. Keskiluokka on vaurastunut ja tekee paljon hankintoja kotiin. Kiinasta saa Moisalan mukaan sellaista laatua kuin haluaa ja mistä on valmis maksamaan. Esimerkiksi maailman viihde-elektroniikasta noin kaksi kolmasosaa valmistetaan Kiinassa. Korruptiota Kiinassa esiintyi ennen laajemmin, mutta siihen törmää enää harvoin. Viranomaiset eivät juuri nykyään puutu kansainväliseen kauppaan. Tilanteita saattaa tulla vas-

taan paikallistasolla esimerkiksi tehtaita perustettaessa. Mitä SGN on tuonut Truebelliin? Moisala sanoo toiminnan tulleen järjestelmällisemmäksi. Se näkyy esimerkiksi taloushallinnossa, informaatioteknologiassa, seurannassa ja raportoinnissa. Konsernin tuki tuntuu muun muassa pakkausten suunnittelussa ja esitemateriaalien valmistamisessa. Ne palvelut ostettiin ennen ulkopuolelta. Toisaalta Truebell auttaa asiantuntemuksellaan konsernin muita yrityksiä esimerkiksi tuomalla veneitä Sumekolle. Tällainen sisäinen synergia oli myös yksi syy Truebellin hankkimiselle konserniin. Truebell on aikaisemmin toimittanut tavarat pelkästään suoraan tilaajille, mutta

101

tulevaisuudessa voidaan harjoittaa myös varastokauppaa. Sitä on jo vähäisessä määrin aloitettu. Tulevaisuuden näkymiin kuuluu myös Venäjän ja Baltian kaupan laajeneminen.

Bioenergia on kehityshanke SGN Groupin alla aloitti vuonna 2011 uusiutuvan energian kehitysprojekti, jolta odotetaan paljon. Aputoiminimellä Agrienergia aloittanut hanke on kehittynyt 2012 aikana siihen pisteeseen, että se päätettiin siirtää tulosyksiköksi SGN Tekniikka Oy:öön. Agrienergia aloitti itävaltalaisen Gillesin täysautomaattisten pelletti- ja hakelämpöjärjestelmien maahantuonnilla.

Tuotteita esiteltiin jo samana vuonna useilla messuilla. Agrienergian vetäjänä toimii Heikki Seppälä, joka toimi aiemmin Agritekin myyntijohtajana. ”Meillä pitkään kytenyt ajatus uusiutuvaan energiaan perustuvasta liiketoiminnasta on nyt edennyt laajoista selvityksistä konkreettiseen toimintaan. Selvitettyämme kaikki uusiutuvan energian muodot ja niiden liiketaloudelliset potentiaalit, olemme päätyneet aloittamaan biolämmöstä, joka on ainoa tällä hetkellä ilman tukia kannattava uusiutuvan energian muoto”, kertoo Heikki Seppälä. Nämä biolämpöjärjestelmät soveltuvat erityisesti maanviljelijöiden, kasvihuone- ja lämpöyrittäjien sekä lähinnä maaseudulla suurissa kiinteistöissä asuvien ja toimivien käyttöön. Biolämmön eli käytännössä puuhakkeeseen tai pellettiin perustuvan lämmön tuottamisen kannattavuutta lisää viimeaikoina kallistunut polttoöljyn ja sähkön hinta. Pelletillä tuotettu lämpöenergia maksaa noin puolet öljyllä tuotetun hinnasta sähkölämmityksen ollessa hivenen öljyäkin kalliimpaa. Bioenergian laitteita ja järjestelmiä tukee Agritekin huoltoverkosto, joka hoitaa tarvittaessa myös laitteiden mekaanisen asentamisen.

SGN valmistautuu tulevaan SGN Group alkoi kehittyä monialayritykseksi 1960-luvulta, Sumekon perustami-

sesta lähtien. Suunta on ollut koko ajan selvä. Se on ollut määrätietoinen tavoite, tosin on tartuttu myös vastaan tulleisiin tilaisuuksiin. Sam Nieminen sanoo, että monialaisuudella kyetään hajauttamaan riskejä ja saavuttamaan kasvua. Vanhoilla aloilla kasvua on vaikea saada muuta kuin markkinaosuuden kautta. Useampi toimiala vähentää suhdannevaihtelujen, kaupallisten tekijöiden ja päämiesten taholta tulevia riskejä. Laajeneminen myös uusia yrityksiä perustamalla on joskus tarpeen edustusten ja päämiesten vaatimusten perusteella. Esimerkiksi kaksipyöräedustuksia ei voi olla kovin monta samassa yksikössä tai yhtiössä. Tästä syystä SGN perusti SGN Motorsin Piaggiota varten, kun muita kaksipyöräisiä tuo maahan Sumeko. Tukkukaupassa eri toimialat eivät lopulta paljoa poikkea toisistaan. Bisneslogiikka ja brändin rakentaminen ovat melko samanlaisia tuotteesta riippumatta. Tukkukaupan toiminnan riskinä voi nähdä riippuvuuden päämiehistä, jotka omistavat brändit. ”He voivat yhtäkkiä päättää, etteivät tarvitse enää meidän palveluja”, pohtii Sam Nieminen. Tätä riskiä vähentää se, ettei olla yhden tai kahden brändin varassa. Toisaalta se myös pitää virkeänä; on jatkuvasti kyettävä tyydyttämään päämiesten toiveet mahdollisimman hyvin, on kyettävä antamaan päämiehen brändille lisäarvoa. Sam Nieminen näkee monitoimialaisuuden etuna myös sen, että konsernissa voidaan

102

oppia eri toimialoilta. Hän kokee monitoimialaisuuden mieluummin rikkautena kuin fokuksen hajottamisena. Arvopohja on kaikissa konsernin yksiköissä sama: pitkäjänteisyys, yhteistyö, luotettavuus, vastuun kantaminen, henkilökunnan arvostaminen ja itsenäinen työskentely. Perheyrityksessä on puolensa. Siellä pysyvät ne, jotka arvostavat työn itsenäisyyttä, sisältöä ja kehittämistä. Matala organisaatio ei ehkä tyydytä, jos odottaa nopean urakehityksen mahdollisesti tuomaa statusta. Toisin sanoen työ on mielenkiintoista ja vastuullista, mutta tittelit vaatimattomampia.

Konserni saman katon alle Vantaalle SGN-yhtiöt toimi Helsingissä useassa osoitteessa kunnes ensimmäiset omaa toimintaa varten suunnitellut tilat otettiin käyttöön vuonna 1975 Espoon Kilossa. Yritys kuitenkin laajeni ja jakaantui useisiin toimialoihin, mitä varten alkuperäisiä tiloja laajennettiin ja vuokrattiin myös lisätilaa. Yrityskaupan mukana tullut Keravan toimipiste oli jo varsin kaukana Kilosta. SGN Tekniikka asettui vuokratiloihin lähelle SGN:n pääkonttoria. Yrityksen työntekijämäärä oli 2000-luvulle tultaessa moninkertaistunut. Hajasijoitus alkoi haitata toimintaa ja heikentää yhteishenkeä, joka oli yrityksen kulmakiviä. Kilon tilat alkoivat

S. G. Niemisen toimitilat 1933– 1933-1937 Kalevankatu 13, III krs. ja tämän jälkeen Raken talo osoitteessa Bulevardi 4, Helsinki 1937-1959 Vuorikatu 37, Helsinki 1959-1974 Kansakoulukuja 3, Kamppi, Helsinki (kuva 1) 1959-1974 Varastotilat Sahaajankadulla Herttoniemessä (kuva 2) 1974-1975 Uudenmaankatu 26, Espoon Kilon toimitalon rakentamisen ajan 1975-2008 Espoo Kilo, Nihtisillankuja 6 (kuva 3) Vuokratut tilat: Kerava, Kytömaantie 14 (kuva 4): S. G. Nieminen Oy/ siemenet, pienkoneet, Sumeko Oy / mopot, SGN Sportia Nihtisillankuja 4: SGN Tekniikka 2008 Vantaa, Juurakkokuja 4 (kuva 5)

olla jo vanhat ja epäkäytännölliset. Sijaintikaan ei ollut enää paras mahdollinen. Sportia-liiketoiminnan siirtyessä SGN:lle se asettui aluksi Keravalle ahtaisiin tiloihin. Helpotusta tila-ahtauteen oli kuitenkin tulossa, koska tässä vaiheessa oli jo tehty päätös uuden toimitalon rakentamisesta. Niinpä ryhdyttiin suunnittelemaan uuden toimitalon rakentamista ja etsiä sitä varten tonttia. Sijainnin tuli olla logistisesti

103

Rakennusprojektin vetovastuussa toimi projekti- ja laatupäällikkö Torsten Åvall – tässä työnsä ääressä. Torsten on ollut talossa pitkään, hän on toiminut aiemmin päätoimisesti Agritekin varaosapäällikkönä, vastaten mm. New Holland -varaosatoimintojen käynnistämisestä 90-luvun alussa. Uuden pääkonttorin valmistuttua joulukuussa 2008 pääsivät SGN:läiset saman katon alle. Sijainti Vantaalla on logistisesti hyvä Kehä III:n tuntumassa, lentoaseman ja Vuosaaren sataman lähellä.

SGN Groupin uuden toimitalon avajaisia vietettiin kahtena päivänä tammikuussa 2009. Sam ja Martina vastaanottivat vieraita (kuva: Koneviesti/Jorma Voutilainen). Illan puhujina mm. Mato Valtonen ja isä Mitro.

104

SGN Groupin toimitilat Vantaan Koivuhaassa: 27 500 m2 = 2,75 hehtaaria toimisto (3 kerrosta) 4 180 m2, varasto 8 750 m2, korjaamo 1 065 m2 Kaikkiaan 14 000 m2 Urakoitsija: SRV Toimitilat Pääsuunnittelija: Arkkitehtitoimisto Jussi Laitinen Oy, Helsinki Konsultoiva sisustusarkkitehti: Suunnittelutoimisto Harri Laatio

Tontin pinta-ala: Rakennusten pinta-ala:

Toimiston henkilökunta muutti uusiin toimitiloihin 15.12.2008.

mahdollisimman hyvä ja oli varattava myös kasvuvaraa pidemmäksi ajaksi. Sopiva paikka, lähes optimaalinen löytyi Vantaan Koivuhaasta Niittytien ja Kuriiritien kulmauksesta. Se on keskeisiä maatieliikenteen valtaväyliä yhdistävän Kehä III:n tuntumassa, lentoaseman ja Vuosaaren sataman lähellä. Uuden talon suunnittelu aloitettiin vuonna 2005 ja muuttamaan päästiin vuoden 2008 lopulla. Pääkonttoritiloihin sijoittuivat SGN Groupin kaikkien liiketoimintayksikköjen toimisto-, koulutus- ja näyttelytilat sekä henkilöstöravintola. Logistiikkakeskukseen rakennettiin varastotilojen lisäksi myös SGN Groupin huoltotoimintoja palveleva korjaamo SGN Service sekä siemenpakkaamotilat. Kaikki oli nyt saman katon alla. Rakennusten kokonaislaajuus on noin 14 000 neliömetriä, mistä toimistoraken-

nuksen osuus on noin 4 000 neliömetriä. Tiloissa työskentelee nyt noin 140 henkilöä. Uuden kiinteistön rakensi SRV ja sen omistaa Kiinteistö-Tapiola Oy.

Vuosien 2008–2009 notkahdus pelästytti Vuonna 2007 SGN Group teki ennätystuloksen ja liikevaihto oli yli 170 miljoonaa euroa. Vuoden 2008 vuosijuhlassa, joka perinteisesti pidetään alkuvuodesta, Sam Nieminen kiitti edellisen vuoden hyvästä tuloksesta. ”Haluaisin kiittää teitä viime vuodesta lukemalla osan isäni firman vuosijuhlassa vuonna 1964, siis 44 vuotta sitten pitämästä puheesta: ’Samalla pyytäisin kiittää teitä kaikkia uhrautuvaisesta työstänne firmamme hyväksi. Kilpailu

105

tulee yhä ankarammaksi ja pienempi liike pysyy pystyssä ainoastaan, jos on pystyvä ja tarmokas henkilökunta. Annan erittäin suuren arvon hyvälle työtoveruudelle, sillä kitkaton yhteistyö, jossa jokainen tuntee itsensä yhtä välttämättömäksi, on nykyään entistä enemmän edellytyksenä, että pystymme olemaan kilpailussa mukana.’ Maailma on 44 vuodessa muuttunut valtavasti, mutta puheessa esiin tulleet ajatukset ja arvot ovat yhtä ajankohtaisia kuin silloin.” Vuoden 2008 alussa ei vielä tiedetty, että oli tulossa uusi notkahdus, eikä tiedetty sen syvyyttä. Vuoden 2008 tulos oli erinomainen, mutta vuoden lopulla olivat laskun merkit jo näkyvissä. Pudotus vuonna 2009 olikin Suomessa nopeaa liukua alas. SGN:ssä varsinkin kalliimpien vapaa-ajan tuotteiden kuten moottoripyörien myynti putosi eniten. Sportian tuotteissa kasvu jatkui, hyvä talvi vaikutti enemmän kuin suhdanteet; pienemmän yksikköhinnan urheilu- ja vapaa-ajantuotteet eivät ole niin suhdanneherkkiä. Maataloudessakin oli lievää laskua. Venäjällä lasku oli voimakkain, liikevaihto jopa puolittui. Suomen vienti ja bruttokansantuote laskivat vuosien 2008–2009-taantumassa erittäin nopeasti ja enemmän kuin 1990-luvun lamassa, mutta lamamielialaa ei ollut samassa määrin havaittavissa. Taantuma tuli vuonna 2008 taloudellisesti vahvaan Suomeen. Pankit olivat aikaisempaa lamaa paremmassa kunnossa ja rahoitusmarkkinat kykenivät suoriutumaan silloin

hyvin myös laskusuhdanteessa. Suomen valtion talous oli ollut ylijäämäinen ja elvytys pystyttiin aloittamaan varhaisessa vaiheessa. Asuntolainat eivät rasittaneet yksityistalouksia silloin yhtä paljon kuin 1990-luvulla. 1990-luvun lama oli kaiken kaikkiaan enemmän kotimainen, kun vuosien 2007–2009 tapahtumat lähtivät liikkeelle ulkomailta, lähinnä Yhdysvalloista. Tilanteesta pyrittiin monissa maissa, myös Suomessa, selviytymään elvyttämällä.47 Aluksi näytti siltä, että kyseessä oli vain lyhyt notkahdus, mutta tätä kirjoitettaessa tiedetään, että kriisi ei ollutkaan pian ohi. Ensimmäiset merkit pelästyttivät myös SGN:ssä, oliko 1990-luvun alku toistumassa? Niinpä notkahdukseen reagoitiin 1990-luvun tapahtumat mielessä nopeasti: pois lähtevien työntekijöiden tilalle ei palkattu uusia, pienistäkin asioista yritettiin säästää ja kaikki hankinnat kilpailutettiin tarkasti, eikä yt-neuvotteluiltakaan vältytty. Loppujen lopuksi vuosi ei ollut niin heikko

kun pelättiin eikä lainkaan verrattavissa vuoden 1992 tilanteeseen. Konsernin hallituksen puheenjohtaja Pekka Pättiniemi sanoo vuoden 2009 notkahduksen herättäneen yrityksen. ”Oli tärkeätä, että hallituksessa tilanteeseen suhtauduttiin ammattimaisesti. Se tarkoittaa, että otettiin todesta talouden ja yritysmaailman lainalaisuudet. Ehkä notkahdus myös osoitti henkilökunnalle,

Myös henkilökunta etsi säästökohteita aktiivisesti. Talkoohengestä oli osoituksena mm. vuoden 2010 vuosijuhla, joka suunniteltiin kustannustietoisesti. Illan suuren suosion saavuttaneena yllätysesiintyjänä oli talon oma housebändi Walking Disaster: Laulajina Teppo Tirkkonen (myös kitara), Sari Sillanpää ja Noora Kokkonen, kitarassa Antti Anttila, bassossa Timo Kallioja, koskettimissa Sakari Moisala ja rummuissa Henri Moisala. Bändi osallistui samana vuonna Firma-Rockiin ja on jatkanut toimintaansa eri kokoonpanoilla. Fanikortin teki Anne Sinivaara.

106

kuinka hyvää huolta heistä on pidetty tässä yrityksessä. Hyville eduille voidaan tulla sokeiksi, ajatellaan, että ne ovat ikään kuin itsestään selviä.”

Hyvät edustukset ovat tärkeitä Hyvät edustukset ovat S.G. Niemisen kaltaiselle yritykselle olleet aina tärkeitä.

SGN Groupin johtoryhmä vuonna 2012: Stefan Repo (vas.), Stefan Nieminen, Tomi Niemi, Timo Kallioja, Sam Nieminen, Ari Taavitsainen, Sakari Moisala, Jussi Heikkinen ja Veli-Pekka Erkkilä. Kuvaaja: Markus Sommers

Edustuksia löydetään ja saadaan monella tavalla. Perinteisesti on kierretty messuilla tai muutoin maailmalla. ”Messuilla voi syntyä hyviä kontakteja, mutta enemmän siellä haetaan ideoita ja trendejä”, sanoo Sam Nieminen. Kauppasuhteet syntyvät usein suosituksen tai tarjouksen perusteella. Valmistaja hakee edustajaa, jonka arvelee sopivan heidän tarpeisiinsa. Tai maahantuoja hakee sopivaa edustusta, joka sopii sen hetken tilanteeseen tai jolla arvelee olevan mahdollisuuksia. Se voi olla kokonaan uusi toimiala, tuote tai merkki. Yrityskaupat maailmalla vaikuttavat usein edustuksiin. Esimerkiksi SGN menetti pitkäaikaisen edustuksensa Klipon, kun Klippo siirtyi toisen yrityksen omistukseen ja myynti-

verkostoon. Vastaavasti SGN on samalla tavalla saanut edustuksia. ”Olemme olleet toimialajärjestelyissä enemmän saamassa kuin menettämässä”, laskee Sam Nieminen. Brändiksi kutsutaan asiakkaiden, sidosryhmien ja suuren yleisön yrityksen nimeen tai tuotemerkkiin liittämien, yleensä myönteisten mielikuvien kokonaisuutta. Sen ainesosia ovat maine ja imago. Hyvä brändi on rahanarvoinen myyntivaltti.48 Monialayrityksessä on yleensä useita brändejä, jotka voivat kilpailla keskenään, ellei niiden hallintaan kiinnitetä riittävästi huomiota. SGN Group on itsessään brändi, mutta monet sen edustamat tuotemerkit ovat brändinä tunnetumpia. SGN-brändiin liittyvät laadukkaat tuotteet, hyvät kaup-

107

patavat, jälkimarkkinointi ja koko yritys. Emoyhtiön hyvä maine tukee myös sen myymiä tuotteita.

SGN Groupista konserni Vuonna 2010 yhtiön rakenne muutettiin SGN Group -konserniksi. Aikaisemmin yhtiöiden sisällä toimineet liiketoimintayksiköt eriytettiin selkeämmin omiksi yhtiöikseen. Vanha emoyhtiö S.G. Nieminen Oy muuttui SGN Group Oy:ksi ja perustettiin uusi yhtiö S.G. Nieminen Oy, joka jatkaa siementen, lannoitteiden ja pienkoneiden kauppaa. Toimitusjohtajaksi nimitettiin Jussi Heikkinen. Perustettiin myös SGN Tekniikka

Sam toteaa, että SGN Group tulee säilymään perheyrityksenä. Samin ja Martinan lapset Stefan ja Mikaela kuuluvat molemmat hallitukseen ja ovat yhtiön osakkaita. Kuvaaja: Markus Sommers Oy, johon tulivat vanhasta emoyhtiöstä suuttimien ja pumppujen tuoteryhmät sekä materiaalinkäsittelyn tuotteet. SGN Tekniikka Oy:n toimitusjohtajana toimii Timo Kallioja. Sumeko Oy, sen tytäryhtiö OOO Sumeko ja Agritek Oy olivat jo olemassa pidempään. Niiden rinnalle perustettiin vielä vuonna 2011 SGN Motors Oy. SGN Sportia Oy ja Truebell Finland Oy ovat 2000-luvulla tulleet konserniin. Konserniuudistuksessa osakeyhtiöiden asema muuttui itsenäisemmäksi. Tukipalvelut kuten talous- ja tietohallinto, henkilöstöhallinto, logistiikka sekä konsernin markkinointi ja viestintä sijoittuvat SGN Group Oy:öön. Yhtiöittämisellä haluttiin myös korostaa S.G. Niemisen ja SGN Tekniikan liiketoimintojen merkitystä. Yksiköiden tavoitteena on hakea aktiivista kasvua muun muassa yrityskauppojen kautta. Rakenne on looginen ja konsernin yrityksillä on selkeät vastuualueet ja niille muodostuu omaa yrittäjähenkeä. ”Ratkaisu on ollut oikea ja sillä tiellä jatketaan”, vahvistaa Sam Nieminen. Hallituksen puheenjohtaja Pekka Pättiniemi sanoo konsernirakenteen antavan toimitusjohtajalle ”aikaa katsoa pidemmälle ja ajatella suuria asioita”. Toimitusjohtaja voi ottaa etäisyyttä konsernin osiin ja luottaa niiden johtoon. Aikaisemmin Samin ajasta huomattava osa meni operatiiviseen johtamiseen. ”Johtajan on voitava – ja osattava - pitää myös lomaa”, muistuttaa hallituksen puheenjohtaja.

Sukupolvenvaihdos on käynnissä SGN Group tulee säilymään perheyrityksenä, sanoo Sam Nieminen. Suunnitelmia myydä yritystä tai mennä pörssiin ei ole. Konsernin yksittäisissä yhtiöissä voi olla myös muita omistajia, mutta emoyhtiö on tarkoitus säilyttää perheen omistuksessa. Samin lapset Stefan ja Mikaela omistavat kumpikin tällä hetkellä 20 prosenttia emoyhtiön osakkeista. Loput omistaa Sam Nieminen yhtä hänen äitinsä omistamaa prosenttia lukuun ottamatta. Stefan ja Mikaela ovat myös SGN Groupin hallituksen jäseniä. Osakkeet on järjestetty siten, että äänivalta tulee kuitenkin säilymään Sam Niemisellä, vaikka hänen lastensa omistusosuus kasvaisikin yli 50

108

prosentin. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan Sam Niemisen täyttäessä 60 vuotta vuonna 2018 hän siirtyisi hallituksen puheenjohtajaksi ja liiketoiminnan vetäjäksi ryhtyisi Stefan Nieminen. Sukupolvenvaihdosta suunniteltaessa on perheyrityksen tulevaisuuden ohella lasten oikeudenmukainen kohtelu ollut isä Sam Niemisen mukaan lähtökohtana. Mikaela, s. 1990, on opiskellut hotelli- ja ravintola-alan johtamista Sveitsissä Les Rochesin yliopistossa suorittaen BBA- ja Bsc-tutkinnot ja hän valmistui joulukuussa 2012. Sam Niemisen puoliso Martina Paatela-Nieminen ei ole osallistunut perheyrityksen päivittäiseen toimintaan tilaisuuksia ja edustustehtäviä lukuun ottamatta. Hän työskentelee aivan eri alalla, taiteen tutkimuksessa ja opetuksessa. Myös sillä

Sam, Mikaela ja Martina Mikaelan valmistujaisjuhlissa Sveitsissä joulukuussa 2012.

tavalla on eroa edelliseen sukupolveen. Tämä on tietoinen päätös. Näin perheen elämä ei pyöri pelkästään yrityksen asioiden ympärillä.

Stefan G. Nieminen, kolmas sukupolvi Stefan Gustav Nieminen, s. 1986, kävi saksalaista koulua kuten isänsäkin. ”Olen tyytyväinen, että faija pisti minut sinne. Hän kai ajatteli saada saksani sujuvaksi ja oli itse pitänyt koulusta.” Saksan kielen ja saksalaisen kulttuurin arvostaminen näkyi perheen kouluvalinnoissa. Svenin lapset kävivät saksalaista koulua ja kerrotaan Svenin iloinneen, kun kuuli Samin pojan Stefanin menneen samaan kouluun.

Lukion Stefan kävi kuitenkin suomalaisessa Viikin normaalikoulussa. ”En ottanut ylioppilaskirjoituksista paineita, mutta sen jälkeen aloitin tiukan valmistautumisen Kauppiksen pääsykokeisiin. Sinne oli päästävä ensimmäisellä kerralla, kuten isäkin oli päässyt.” Lukiossa hän ei juuri muita vaihtoehtoja miettinyt. ”Tiesin jo lapsena, että pyrin Kauppikseen. Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa Stefanin pääaineina olivat johtaminen ja yrittäjyys. Sivuaineena hän luki myös lakia. Aluksi opiskelu oli päätoimista, mutta pian oli jaettava aika opiskelun ja työn kesken. ”Opiskelu oli vain väline”, Stefan perustelee. Fokus oli perheyrityksessä. Kauppatieteen maisterin tutkinto valmistui vuoden 2012 alussa. Stefan pelasi nuorempana jääkiekkoa –

109

maalivahtina kuten isänsäkin – ja harrasti kehonrakennusta, mutta kun fysiikan rajat tulivat vastaan, hän lopetti ne. Liikunta ei kuitenkaan jäänyt; hän juoksee pitkiäkin lenkkejä ja kuuntelee samalla musiikkia. Se on vastapainoa työlle ja antaa tilaa ajatella, jooga puolestaan auttaa keskittymään. Stefan on Niemisen perheessä ensimmäinen, joka on myös henkilökohtaisesti innostunut – intohimoisesti - kaksipyöräisillä ajamisesta. Ensimmäisen moottoripyörän hän hankki omalla palkallaan . ”Ihmettelen, että isä antoi minun hankkia sen. Isoisä ei ollut antanut isäni ostaa pyörää.” Stefanin enempi harrastaminen päätyi kaatumiseen. Se ei kuitenkaan lopettanut kiinnostusta kaksipyöräisiin. Stefanin suhteet isä Samin kanssa ovat läheiset. ”Isä on myös paras ystävä. Hän on vaativa, mutta on sitä perustellusti. Isä huolestui, kun yläasteella koulu ei oikein kiinnostanut. Välimme ovat luottamukselliset, häneltä ei tarvitse salata mitään”, Stefan sanoo. Yrityksen asioista hän on puhunut isänsä kanssa pikkupojasta alkaen. Ensin ei tietenkään kovin syvällisesti, mutta pieniä paloja silloin tällöin. Stefan kasvoi perheyritykseen, kuten Sam oli kasvanut oman isänsä Svenin kanssa. Kun ikää karttui, teki Stefan yrityksessä kesä- ja kausitöitä, varastolla ja korjaamolla. Sportian yhtiöön tulon myötä Stefanista tuli perheyrityksen pienosakas ja hän oli paljon kehitystyössä mukana. Stefan on edelleen myös Sportian hallituksen jäsen.

Sekä Sam että Stefan ovat harrastaneet jääkiekkoa ja olleet maalivahtina joukkueessaan. Kuva vuodelta 2001.

Talouden notkahdusvuotena 2009 hän toimi business controllerina laskentatoimen ja kehittämistyön parissa johdon apuna. ”Se oli haastava ja opettava tehtävä.” Seuraavana vuonna Stefan lähti Venäjälle. ”Isä kehotti opettelemaan kielen ja bisneksen. Hän sanoi, että siellä on tulevaisuus.” Stefanin mielestä paras tapa oppia oli mennä Venäjälle ja ryhtyä käytännön työhön. Niinpä hän muutti Pietariin. Ensimmäinen asunto oli meluisan pääkadun Nevski Prospektin varrella. Se ei ollut oikein hyvä asuinpaikka, mutta kuitenkin keskellä suurkaupungin sykettä. OOO Sumekon toimintaan tutustumisen sekä kielen ja olosuhteiden opettelun ohella hän teki gradua Kauppakorkeakouluun. OOO Sumekossa Stefan toimii nykyisin

maajohtajana. Se tarkoittaa kauppiasverkoston kehittämistä ja laajentamista sekä matkustamista ympäri Venäjää. Stefan on kiertänyt maata kuuntelemassa kauppiaita. ”Heiltä saa tuotteista ja olosuhteista tietoa, joka palvelee meitä ja päämiehiämme. Kauppiaisiin tulee pitää aktiivisesti yhteyttä. Tykkään tehdä tätä työtä”, hän vakuuttaa.

Hallituksessa perheen ulkopuolisia jäseniä Vuonna 2009 yhtiö lunasti Kristan ja Anetan osakkeet. Silloin muutettiin yrityksen johtoa siten, että hallitukseen otettiin myös ulkopuolisia jäseniä. Hallituksen puheen-

110

johtajaksi valittiin perheen ja yrityksen ulkopuolinen henkilö, toimitusjohtaja, kauppatieteen maisteri Pekka Pättiniemi. Muiksi jäseniksi kutsuttiin Aki Ojanen ja Jorma Minkkinen. Niemisen perheestä hallituksen jäseniä ovat isä Sam sekä lapset Stefan ja Mikaela, joka tuli hallituksen jäseneksi vuonna 2011. SGN konsernin hallituksen puheenjohtajan Pekka Pättiniemen päätoimi on vuodesta 2007 ollut Santander Consumer Finance Oy:n vetäminen toimitusjohtajana. Ennen Santanderia hänellä on ollut laaja kokemus kansainvälisten suuryritysten palveluksessa. Hänellä on myös kokemusta omasta yritystoiminnasta, maahantuontikaupasta ja kaupallisesta toiminnasta Venäjällä. Kaupallisen koulutuksen hän oli hankkinut Hankenilla ja Uppsalassa. Päätyön ja SGN:n lisäksi hän on mukana – ”harrastuksena, kuten hän itse sanoo” – muutamien muidenkin yritysten hallituksissa. Hänellä on siis varsin osuva tausta SGN:n hallitustyöskentelyä ajatellen. SGN:lle Pekka Pättiniemi tuli Sportian kaupan yhteydessä. ”Aloimme vuonna 2005 eräällä pidemmällä prätkäreissulla keskustella Samin kanssa enemmän bisnesasioista. Seuraavana vuonna hän pyysi minua SGN Sportian hallitukseen ja siitä lähtien aloimme olla enemmän kanssakäymisissä”, kertoo Pekka Pättiniemi. Eräänlainen sparraajan rooli alkoi muotoutua jo silloin. Kun SGN:n hallitusta sitten laajennettiin aidosti ulkopuolisten

SGN Groupin hallitus vuonna 2012: Stefan Nieminen (vas.), Pekka Pättiniemi, Sam Nieminen, Jorma Minkkinen, Mikaela Nieminen ja Aki Ojanen. Kuvaaja: Markus Sommers

jäsenten suuntaan, Pättiniemi sai kutsun hallitukseen. Hallituksen ulkopuoliset jäsenet eivät saaneet kutsua sattumalta, vaan kokoonpanoa ajateltiin osaamisen ja yritykselle tulevan todellisen hyödyn näkökulmasta. Aki Ojasella on paljon kokemusta Venäjän ja entisten IVY-maiden kaupasta. Hän on Aspo-konsernin toimitusjohtajana perehtynyt erityisesti liiketoiminnan kehittämiseen kehittyvillä markkinoilla, ja

onhan Aspo myös monialainen konserni. Jorma Minkkinen puolestaan on henkilöstön ja sen rekrytoinnin asiantuntija, joka oli tehnyt SGN:n kanssa yhteistyötä jo kauan. Hän toimii People Management Oy:n toimitusjohtajana. People Managementin 20-vuotisjuhlaseminaarissa elokuussa 2011 korosti toimitusjohtaja Jorma Minkkinen puheenvuorossaan yritysten sisäisen kommunikoinnin merkitystä. ”Yrityksen

111

kasvun edellytys on omistajien, hallituksen, toimivan johdon ja sittemmin koko henkilöstön yhdensuuntainen tahto aikaansaada määritelty kasvupolku. Tämän lisäksi kullakin tasolla toimivilta ihmisiltä vaaditaan oikeanlaisia kykyjä.”49 Hallituksen tehtävänä on Pättiniemen mukaan johdon sparraaminen ja vaihtoehtojen pohtiminen. Hallituksen on uskallettava kyseenalaistaa ja katsoa asioita ulkopuolisen silmin. Sen sijaan on suuri ero pörssiyrityksen tai muutoin laajalle hajautuneen omistuksen yrityksen ja perheyrityksen välillä. SGN:n kaltaisessa perheyrityksessä ei katsota kvartaalin, vuosineljänneksen mukaista tulosta, vaan katse on suunnattu kauemmas, kymmenen vuoden päähän tai vielä pidemmälle. Siinä omistaja myös istuu hallituksessa ja on läsnä, eikä omistajuus ole hajautuneena ympäri maailmaa. Pekka Pättiniemi kertoo hänellä olleen kaksi ehtoa ryhtyä hallituksen puheenjohtajaksi. Ensiksikin hän halusi tietää, koska sukupolvenvaihdos tulee tapahtumaan. Tämä edellytti omistajalta sukupolvenvaihdoksen ajattelemista jo tässä vaiheessa, mikä tekee hallitustyöskentelystä Pättiniemen kannalta kiinnostavan ja on myös mahdollisuus yrityksen kannalta. Toisena edellytyksenä Pättiniemellä oli, että toimitusjohtaja tiedostaa toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan roolit. Äärimmilläänhän hallituksen puheenjohtaja voi irtisanoa toimitusjohtajan. Tällainen ei ole ollut lähelläkään SGN:ssä, mutta

se osoittaa hallituksen painoarvon ja toimivallan. Pättiniemen mukaan SGN Groupin hallituksessa on kyllä käyty tiukkojakin keskusteluja muun muassa strategiasta. Toimitusjohtajalle hallituksen ulkopuoliset jäsenet ja erityisesti hallituksen puheenjohtaja merkitsevät keskustelukumppania. Toimitusjohtaja ei enää ole niin yksinäinen, on aina joku, jolle voi soittaa. Pättiniemi arvostaa sitä, että Sam Nieminen sukupolvenvaihdoksessakin toimii oman etiikkansa mukaisesti ja haluaa oikeudenmukaisen ratkaisun.

Stefan Nieminen valmiina vastuuseen Omistuksen osalta sukupolvenvaihdos on siis jo pantu liikkeelle. Ajatuksena on, että nykyisen toimitusjohtajan Sam Niemisen poika Stefan Nieminen ottaisi liiketoiminnan ohjat vuonna 2018, mutta Stefanin sanoin ”se on Samin käsissä”. Stefan on luvannut kantaa vastuun ja turvata 80 vuotta täyttävän yrityksen jatkuvuuden. Stefan tuntee olevansa monessa suhteessa samanlainen isänsä kanssa, ”vaikkakaan ei yhtä rauhallinen”. Stefan kuvailee isäänsä, että ”hän on varovainen, kuten oikein on”. Osaksi se johtuu varmaan Stefanin mielestä isänsä omista kokemuksista. Hän ei ota liian suuria riskejä, tyytyy vähän pienempään tulokseen ja ajattelee aina jatkuvuutta. Sukupolvien ero näkyy tässä

2010-luvulla Samin ja Stefanin, isän ja pojan kesken samalla tavalla kuin Svenin ja Samin välillä 1980-luvulla. Nuorempi on valmis ottamaan vanhempaa polvea suurempia riskejä. ”Olen valmis ottamaan riskiä, mutta en missään tapauksessa niin suurta, että se voisi vaarantaa yrityksen tulevaisuuden”, arvioi Stefan.

Perheyrityksellä on vahvuutensa, jos… Stefan Nieminen pohtii syvällisesti perheyrityksen luonnetta. Jos vastuussa olevat henkilöt ottavat tehtävän tosissaan ja kykenevät johtamaan yritystä ja saavat henkilökunnan kunnioituksen, se on hyvä yritysmuoto. Siinä on kuitenkin mahdollisuus myös epäonnistua. ”Jos yritystä jatkava sukupolvi ei tsemppaa kunnolla ja luottaa kaiken menevän vanhalla painolla, perheyritys ei silloin ole hyvä muoto. Bisnes ei suju itsestään, ei varsinkaan nykyaikana. Voi myös olla lapsille rankka kokemus, jos heillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin jatkaminen, vaikka ei olisi kiinnostusta tai taipumuksia.” Isänsä Stefan sanoo onnistuneen hyvin ja ansainneen kunnioituksen yrityksen johtajana ja lupaa myös itse tehdä mahdollisimman hyvin ja täysillä sen, mihin ryhtyy. Johtajan on kuunneltava muita, mutta lopulta hänen on yksin tehtävä päätökset, varsinkin vaikeat päätökset. Vaikeimpia ovat

112

henkilökuntaa koskevat, mutta silloinkin on yritettävä toimia oikein. Oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen on yksi Niemisillä sukupolvia yhdistävä ominaisuus. Hallituksen puheenjohtaja Pekka Pättiniemi katsoo eräänä tehtävänään olevan huolehtia yrityksen valmistamisesta sukupolven vaihdokseen. Se tarkoittaa toimimista Stefan Niemisen mentorina, mikä on jo merkinnyt monia keskusteluja heidän kesken. Pättiniemen mukaan myös yrityksen henkilökuntaa on valmennettava tulevaan. Uusi sukupolvi voi toimia johtajana eri tavalla kuin nykyinen, joka puolestaan toimii eri tavalla kuin sitä edeltävä polvi. Henkilökunnan on sopeuduttava tähän. Perheyrityksen jatkajalla on harvoin vaihtoehtoja ammatinvalinnassa ja työpaikassa, toisin kuin ammattijohtajalla, joka ei omista yritystä. ”Perheyritysten johtajille eivät headhunterit soittele ja tarjoa uusia työtehtäviä.”

Kasvua uudesta bisneksestä Kasva tai taannu; kasvu pitää yrityksen hengissä. Toimitusjohtaja Sam Nieminen sanoo Suomen markkina-alueella kasvua olevan mahdollista saada lähinnä uusien bisnesten kautta, nykymuotoisen toiminnan kasvunäkymät ovat rajalliset. Suomessa konserni tulee kehittämään ja laajentamaan nykyistä liiketoimintaa mahdollisuuksien mukaan uusille toimialoille tai toimintatavoille.

Kotimaata enemmän kasvua on saatavissa Suomen rajojen ulkopuolelta. ”On mahdollista liittää uusia tuotteita, erityisesti sellaista, mikä liittyy nykyiseen valikoimaan, tukee sitä, ja liittyy meidän osaamiseemme ja meidän jakelukanaviimme esimerkiksi Venäjällä. On mahdollista palvella näitä asiakkaita laajemmalla sortimentilla, sellaisella, jossa voimme käyttää osaamiseemme liittyviä vahvuuksia. Uuden on oltava sellaista, että meillä on jotain annettavaa siihen.” Venäjällä on vielä nykyiselläkin toiminnalla kasvumahdollisuuksia. ”Lähdimme Venäjälle näin jälkeenpäin katsoen sopivaan aikaan, mutta olisi voitu lähteä rohkeamminkin”, pohtii Sam Nieminen. Kun yritys jatkuu yli sukupolvien, haluaa pitää riskit järkevinä. Yritysostoja on käynyt hallituksen pöydällä. Osa voi toteutua, mutta ei kaikki. Hallituksen puheenjohtaja Pekka Pättiniemi sanoo SGN:llä olevan riskinottokykyä, talous on hyvin hoidettu, mutta ”pääoma olisi saatava poikimaan paremmin”. Venäjän hän sanoo olevan tulevaisuudessa elinehto tälle yritykselle. Hän sanoo tulevaisuuden SGN Groupin olevan ”kansainvälisemmän, sen konsernirakenteen korostuvan ja sillä olevan myös omia brändejä”. Hän sanoo perheyrityksellä olevan hyvät edellytykset toimia ja menestyä, mutta on seurattava aikaa. On monia perheyrityksiä, joissa on jääty paikalleen tai ei ole otettu ajoissa huomioon ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Yksi perheyrityksen haasteista on

Pättiniemen mielestä ”uuden veren” saaminen taloon. Työurat ovat usein pitkiä, mikä on sekin hyvä asia, mutta toisaalta uudet työntekijät tuovat uusia ajatuksia ja työtapoja. Tässä tulisi vallita tasapaino. Yrityksen kasvaessa tämä ei yleensä muodostu ongelmaksi.

Entä kun maailma muuttuu? Entä kun maailma muuttuu? Trendit ja ihmisten tarpeet muuttuvat. Markkinoille tulee uusia tuotteita, jotka tyydyttävät uudenlaisia tarpeita. Kansainvälinen toimintaympäristö mukaan lukien ilmasto muuttuvat ja asettavat uusia vaatimuksia tai tekevät tilaa kokonaan uusille tuotteille ja palveluille. Lainsäädäntö muokkaa sekin kauppaa. Kansainvälisillä markkinoilla ja suurestikin toisistaan poikkeavissa kulttuureissa toimivan yrityksen on otettava huomioon tuo erilaisuus toiminta-alueensa eri osissa. Yrityksen menestys riippuu silloin usein muutosten havaitsemisesta sekä niihin reagoimisen tavasta ja nopeudesta. Tukkukaupan uhkana ovat varastoja luottoriskit tai päämiehen toimenpiteet. Stefan Nieminen uskoo kansainvälisyyden kasvavan, mikä tuo lisää mahdollisuuksia, mutta lisää myös riskejä. On järkevää etsiä uutta bisnestä; ei vain uusia tuotteita, vaan myös uusia toimintatapoja. Hän pohtii, miksi tyytyä vain muiden luomien brändien vahvistamiseen ja myymiseen?

113

Vahvoja merkkejä kannattaa tietysti aina ottaa ja pitää, mutta joillekin aloille voisi luoda myös omia merkkejä. Se ei tarkoittaisi välttämättä omaa tuotantoa, vaan valmistuttamista samaan tapaan kuin jo tapahtuu elintarvikekaupassa ja kodinkonealalla. Tukkukaupan asema kahden tahon välissä ei ole helppo. Toisaalla jälleenmyyjät, toisaalla päämies esittävät toiveitaan ja vaatimuksiaan. Molempia on yritettävä palvella mahdollisimman hyvin. Päämiehen kannalta on tärkeää, että sen tuotteita myydään paljon ja brändin maine säilyy hyvänä. Tavoitteet voidaan täyttää vain jälleenmyyjien avulla ja myös jälleenmyyjiä on autettava menestymään. Suomi on rajallinen markkina-alue, kaikilla ei ole intressejä tulla tänne. Tänne ei ole niin suurta tunkua kuin suurempiin keskuksiin. Toisaalta täällä omatkin kasvumahdollisuudet ovat rajatut, joten on mentävä maailmalle.

80 VUOTTA LUOTETTAVA KUMPPANI Sven Gustaf Nieminen (1908–2000) perusti nimeään kantaneen toiminimen vuonna 1933, mistä tulee vuonna 2013 kuluneeksi 80 vuotta. Yrityksen toiminta-ajatuksena oli ensimmäisinä vuosikymmeninä tuoda Suomeen maatalouden ja puutarhaviljelyn siemeniä. Sven Niemisen toiminnan pontimena ei ollut pelkästään kaupan tai edes vain siemenkaupan harjoittaminen, vaan hän halusi parantaa suomalaisten ruokahuoltoa turvaamalla kylvösiemenen ja leipäviljan sekä muiden maatalous- ja puutarhatuotteiden saatavuuden ja laadun. Sven Nieminen ajatteli alusta lähtien asiakaslähtöisesti. Toisen maailmansodan aikana Sven Nieminen osallistui maan elintarvikehuollon turvaamiseen käyttämällä kansainvälisen siemenkaupan kokemustaan ja suhteitaan. Silloin siementä oli vaikea saada ulkomailta yhteyksien vaikeuduttua aikaisempiin kauppakumppaneihin. Sotaa käyvät tai puolueettomina pysyneet maat rajoittivat siemenen myyntiä ulkomaille. Sven Nieminen kuitenkin onnistui hyvien yhteyksiensä, sitkeiden neuvottelujen ja taitavan kaupanteon turvin. Maataloudessa on näinä 80 vuotena

tapahtunut valtava tuottavuuden kasvu viljelymenetelmien ja koneellistumisen avulla. Sven Nieminen osallistui kehitystyöhön monella tavalla, kuten toimimalla siemenen laadun parantamiseksi ja Suomeen sopivan siemenen jalostamiseksi. Hän oli aloittamassa nykyaikaista viljelyn koetoimintaa ja laadun sertifiointia. Samoin hän edisti alalla toimivien koulutusta ammattitaidon parantamiseksi. Tärkeä osa Sven Niemisen toimintaa oli yhteistoiminnan lisääminen erityisesti siemenkaupan piirissä. Näiden 80 vuoden aikana on tapahtunut paljon muutoksia maamme maaja puutarhataloudessa. Maataloudessa tilojen määrä on pienentynyt ja koko kasvanut, mikä on näkynyt merkittävinä muutoksina myös kaupan rakenteessa. Puutarhapuolella on vaikuttanut lisäksi kotitalouksien harrastuneisuuden lisääntyminen. Siemenalalla uusi ilmiö, kuten golfharrastuksen suosio, on johtanut kokonaan uuden sektorin syntymiseen. SGN Groupin historiassa on otettu monta tärkeää askelta. Ensimmäinen askel oli nuoren Sven Niemisen päätös perustaa oma yritys ja päätös lähteä

114

mukaan siemenkauppaan. Toinen askel olivat viljankäsittelyyn liittyvien koneiden ja laitteiden sekä pienkoneiden ottaminen yhtiön myyntivalikoimaan. SGN on ollut keskeisellä tavalla myös koneellistamassa Suomen maataloutta. Aluksi myytiin viljelyyn liittyviä pienkoneita ja laitteita, sitten tuotevalikoima laajeni suurempiin viljankäsittelykoneisiin. Kolmas suuri askel oli päätös lähteä mukaan vapaa-ajankauppaan Kawasaki-merkin myötä 1960-luvulla. Se oli Sven Niemiseltä rohkea askel, joka otettiin selkeästi uudelle toimialalle. Neljäs askel oli laajentuminen traktorien ja muiden maatalouskoneiden kauppaan. Tässä vaiheessa oli mukana jo myös uusi sukupolvi, Sam Nieminen. Viidentenä askeleena on luetteloon lisättävä päätös lähteä tekemään kauppaa Venäjälle. Kuudes askel on vapaa-ajan sektorin laajeneminen erikoisurheiluvälinekauppaan. Uudet askeleet on otettu harkitusti mutta päättäväisesti, jopa rohkeasti. Ja seitsemäntenä askeleena voidaan nähdä yrityksen sisäisen rakenteen muutokset: on käynnistetty toinen sukupolvenvaihdos, konsernirakenteeseen siirtyminen ja omistajaperheen ulkopuo-

listen jäsenten tulo hallitukseen. Yritys oli aluksi toiminimi, toisen maailmansodan jälkeen siitä tuli osakeyhtiö ja nykyään yritys on laajentunut monialaiseksi kansainväliseksi konserniksi. Sven Niemisen poika Sam Nieminen (1958-) otti vetovastuun yrityksestä 1990-luvulla. Sukupolven vaihdos tapahtui joustavasti. Toiminnassa on säilynyt jotain perinteistä, mutta myös ajan vaatimukset tunnistaen. Nyt on Sam Niemisen poika Stefan vahvasti mukana yhtiön toiminnassa. Käynnissä on toinen sukupolvenvaihdos. Suomen elinkeinorakenteen ja ihmisten elintapojen muutosten myötä toiminta on laajentunut maataloudesta vapaa-ajan tavaroiden kauppaan. Siemenkaupan ja viljankäsittelyn rinnalle ovat tulleet yhä vahvemmin erilaiset vapaa-ajantuotteet ja maatalouskonekauppa sekä erikoisurheiluvälinekauppa. Monipuolistumisen yhteydessä on jouduttu pohtimaan, missä kohdassa tuotannon ja kaupan välistä ketjua oma paikka on. Päämiehinä on eri alojen johtavia tuotemerkkejä ja asiakkaina keskusliikkeitä ja jälleenmyyjiä tai ketjuja. Vähäisessä määrin yrityksellä on ollut myös omaa jälleenmyyntiä. SGN Group

on saanut näin useampia kivijalkoja, joiden varassa se on kasvanut. Merkittävä osuus yrityksen toiminnasta tapahtuu nykyään Venäjällä. Myös sinne lähteminen oli rohkea päätös, jota sitäkään ei ole tarvinnut katua. Se näyttää olevan myös keskeinen kasvusuunta tulevaisuudessa. Maailmalaajuisen 1930-luvun alun laman jälkimainingeissa aloittanut yritys on 80 vuoden aikana muutaman kerran joutunut ulkoisten syiden vuoksi todella vaikeaan tilanteeseen, jossa jopa yrityksen tulevaisuus on ollut uhattuna, vaikeimpina sodan aika 1939–1945 ja 1990-luvun alun lama. Uhkaavista tilanteista on selvitty kiristämällä vyötä, kantamalla yhdessä vastuuta ja katsomalla eteenpäin. Eikä ole vain katsottu eteenpäin, vaan myös tehty töitä tulevaisuuden eteen. SGN on ollut koko ajan perheyritys, jonka omistuspohja on suppea. Yrityksessä on aina pidetty hyvää huolta henkilökunnasta. Yrityksen kasvun ja konsernirakenteeseen siirtymisen myötä konsernin hallitukseen on kutsuttu myös ulkopuolisia jäseniä. Toimivaltaa ja vastuuta on jaettu, mutta omistajaperhe on edelleen vahvasti mu-

115

kana. Yrityskulttuurissa henkilökohtaisella panoksella – osaamisella ja vastuullisuudella – on aina ollut keskeinen sija. Se koskee niin omistajia ja johtoa kuin työntekijöitäkin eri tehtävissä. Laajentuminen on tapahtunut omien vahvuuksien kautta, jolloin on ajateltu jatkuvuutta ja vältetty liian suurien riskien ottamista. Näin myös tulevaisuus on läsnä jo tämän päivän toiminnassa, jonka pohjalta haetaan mahdollisuuksien mukaan kasvua. SGN:n tämän päivän keskeiset arvot kuten toisten kunnioittaminen, luotettavuus ja rehellisyys olivat yrityksen arvoja jo Sven G. Niemisen aikana. Ne ovat olleet yrityksen ja sen johdon ohjenuorana myös käytännössä. Yhdistyneenä korkeaan ammattitaitoon ja asiantuntemukseen ne ovat tehneet SGN:stä luotettavan kumppanin.

Henkilöstökuvia vuosien varrelta Henkilöstökuva vuodelta 1996

Henkilöstökuva vuodelta 2002

116

Henkilรถstรถ 1987-2011

Henkilรถstรถkuva vuodelta 2012 Kuvaaja: Markus Sommers

200 180 160 140 120 100 80 60 40 20

117

2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987

Lähteet Painetut lähteet ja kirjallisuus Anttila Juhani ja Saarnio Olli: Japanilaiset moottoripyörät Suomessa 1960–1975, Alfamer Oy 2009 Collan Olavi: Hedelmän- ja marjanviljelyksen käsikirja. Helsinki 1929. Hertzen Pirjo von: Brändi yritysmarkkinoinnissa. Helsinki, 2006. Hoikkala, Tommi & Roos J:P. 2000-luvun elämä; sosiologisia teorioita vuosituhannen vaihteesta. Helsinki 2000. Häikiö Martti: Satoa ja katoa Hankkijan saralla. Hankkijan ja Noveran historia 1955–1992. Kirjayhtymä Oy 1997. Kiander, Jaakko: Laman opetukset: Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 2001. Kiander, Jaakko, Vartia, Pentti: Suuri lama. Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu. Etla 1998. Kuisma, Markku: Suomen poliittinen taloushistoria 1000–2000. Keuruu 2009. Nikinmaa Timo, Vartia Pentti toim. Luotettavaa tietoa taloudesta, Etla 60 vuotta, Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos Etla, Taloustieto Oy 2006. Nummi, Aimo: Puutarhakaupan historia. Suomen Siemenkauppiaiden Yhdistys ry 1997. Malmelin Nando & Hakala Jukka: Radikaali brändi, Helsinki 2007. Vesikansa, Jyrki: Kehitysmaasta elintaso-Suomeen. Itsenäisen Suomen talouden vaiheita ja niiden taustaa. Helsinki 1992. Rahkola Janne: Kun traktorit vyöryivät Suomeen ja Peräpohjolan pelloille. Oulun yliopiston historiatieteiden julkaisu Havina 1/2011. Rahola Pentti, Vesa Mikko: Oraitten päälle, MTK:n 90-vuotisjuhlakirja, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto 2007 Rasila Viljo, Markkola Pirjo: Suomen maatalouden historia 3: Suurten muutosten aika - Jälleenrakennuskaudesta EU-Suomeen. SKS 2004. Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo 1988. Suomen sota 1941–1945, Asemasotavaihe maarintamilla. Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto, Helsinki 1956 osat 3 ja 6. Suomen taloushistoria 1, toimittaneet Jorma Ahvenainen, Erkki Pihkala, Viljo Rasila. Helsinki 1982. Suomen taloushistoria 3, toimittanut Kaarina Vattula. Helsinki 1983. Painamattomia lähteitä Asuminen Helsingissä 1950-2004. Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 2006 nro 34. Hellman, Sari: Laskusuhdanteet Suomessa: 1990-luvun laman ja 2008 taantuman vertailua, Helsingin kauppakorkeakoulu, Kansantaloustieteen laitos 2010. http://epub.lib.aalto.fi/fi/ethesis/id/12392 Komulainen Tuomas: Elokuun 1998 talouskriisi (pdf), Suomen Pankki, Bofit Online 2002 no. 3. Siirtymätalouksien tutkimuslaitos 2002. Seija Lainela: Nopean kasvun aika ohi Venäjällä? (pdf), Elinkeinoelämän tutkimuslaitos 2002. Nieminen Sven G.: Översikt över Filnands lantbruksproduktion, muistio, noin 1957. Wihuri Oy Aarnion tiedotteet 5.2.1993 ja 31.5.1993. Jari Lehtonen, Hankkija. Elinkeinoelämän keskusarkisto ELKA 1997. Sihvola Juha: Talonpojan elämä ja arvot globalisaation myllyssä. Esitelmä, Talonpoikaiskulttuurisäätiö 2005. Sven Gustaf Niemisen asevelvollisen kantakortti, Kansallisarkisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Biografiakeskus: Kansallisbiografia. Artikkelin laatinut Annastiina Henttinen, Julkaistu 5.9.2011. www.kansallisbiografia.fi.

118

Lehtiä ja lehtiartikkeleita Sodassa on kysymys perunoista. Kotirintama kestää. Untamo Utrio, toimittanut Kai Linnilä. Arvio kirjasta Jukka Tarkka Helsingin Sanomat 27.11.2011 Kauppaneuvos Sven Gustav Nieminen, Sinnikäs siemenkauppias oli alansa perustajahahmoja. Aimo Nummi ja Juhani Paatela, Helsingin Sanomat 5.2.2000 Emeritusprofessori Juhani Paatelan muistokirjoitus. Esko Poutiainen ja Aimo Nummi, Helsingin Sanomat 19.10.2000. Juhani Paatelan muistokirjoitus. Elise Järvinen. Bunkkeriuutiset 4 2008. Bunkkeri-uutiset on golfkentänhoidon ammattilehti, jota julkaisee Suomen Golfkentänhoitajien Yhdistys FGA ry. Wihuri-lehti 2/1992. Kauppalehti 8.2.1993 Tiedonjyviä, SGN Groupin henkilöstölehti Vanhat koneet 4/11 Käytännön maamies 8/2011 Maaseudun Tulevaisuus 12.7.2012 Helsingin Sanomat 8.9.2012 Kuvia Niemisen perhearkisto SGN Group Oy:n arkisto Lena Andersén (s. 32) Harry Granö (s. 81) Pasi Hagström (s. 52) Vesa Kytönen (s. 51) Aimo Nummi (s. 45) Frank Nyman (s. 50) Christer Smeds (s. 64) Unna Söderholm (s. 43), Jorma Suurnäkki (s. 58) Koneviesti/Jorma Voutilainen (s. 104)

119

Haastattelut Haastattelijoina Markku Jalava ja Helena Peltola, ellei toisin mainita. 2.1.2008 Raisa Nieminen, haastattelijana Helena Peltola. 28.2.2011 ja 25.5.2012 Sam Nieminen 1.3.2011 Jussi Tele, Jussi Heikkinen, Martti Kinnari, Aimo Nummi 8.3.2011 Unna Söderholm, Tapio Kekkonen, Päivi Kokemäki, Jorma Suurnäkki 10.3.2011 Christer Smeds, Timo Kallioja 8.4.2011 Aneta Owens, os., Nieminen, Krista Raatikainen, os. Nieminen 10.6.2011 Matti Hietanen, Jussi Heikkinen 27.4.2012 Stefan Nieminen 14.5.2012 Sergei Yakimets, Lotta Sandström-Peltonen 25.5.2012 Veli-Pekka Erkkilä, Tom Kivimäki, Sakari Moisala 12.6.2012 Pekka Pättiniemi

120

121

Viitteet Helsingin kaupungin ympärille sijoittuva Helsingin pitäjä muuttui Helsingin maalaiskunnaksi kunnallislain perusteella vuonna 1865. Maalaiskunnasta tuli kauppala 1972 ja nimeksi Vantaa ja edelleen kaupunki 1974. S. G. Niemisen vanhempien hauta on Espoon tuomiokirkon vieressä olevalla hautausmaalla. 2 Puistolan alue oli 1800-luvun puoliväliin asti metsiä ja niittyjä ”Malmin takana” osana Helsingin maalaiskuntaa. 1860-luvulla rautatien rakentaminen sekä 1862 rautatieliikenteen alkaminen Helsingin ja Hämeenlinnan välisellä rataosalla alkoi tuoda Puistolaan enemmän asutusta. Puistola liitettiin Helsingin kaupunkiin suuressa alueliitoksessa vuonna 1946. Puistola-seura ry. http://kaupunginosat.net/puistola. Kauklahti on Espoon vanhimpia asuinpaikkoja. Merenlahden ja Kuninkaantie liittymäkohdan ansioista se oli myös muinainen kauppapaikka. Alueella sijaitsee myös Espoon kartano. Nykyään kylä sijaitsee Kehä III:n ja rantaradan varrella. 3 Sven Niemisen elämän alkutaipaleen tiedot perustuvat pääosin hänen vaimonsa Raisan sekä heidän lastensa Samin, Anetan ja Kristan haastatteluihin. 4 Suomen taloushistoria 3 sivu 67. 5 Vesikansa 1992 sivut 91-112 ja Suomen taloushistoria 2, sivut 186-188. 6 Olavi Collan: Hedelmän- ja marjanviljelyksen käsikirja. Helsinki 1929. 7 Nummi, Puutarhakaupan historia 1997 8 Puutarhakaupan historia 1997 sivut 189-194 sekä Aimo Nummen haastattelu. 9 Suomen taloushistoria 2 sivut 218-219 10 Suomen sota 1941–1945, Asemasotavaihe maarintamilla. Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto, Helsinki 1956 osat 3 ja 6. Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo 1988. Sven Gustaf Niemisen kantakortti, Kansallisarkisto. 11 Jukka Tarkan artikkeli Helsingin Sanomissa 27.2.2011 Kai Linnilän toimittamasta kirjasta ”Untamo Utrio: Kotirintama kestää”, Amanita 2010. 12 Kuisma, Suomen poliittinen taloushistoria 2009 sivu 182. 13 Nummi 1997. 14 Hankkija, Jari Lehtonen Elka 1997 Elinkeinoelämän keskusarkistossa tehty tutkimus. 15 Siemenen tarkastuksen aloitti Suomen Talousseura 1865 palkkaamalla kaksi viljantarkastajaa. Myöhemmin perustettiin siementarkastuslaitoksia eri puolille maata ja Valtion siementarkastuslaitos 1919. Samana vuonna vahvistettiin laki siementavaran kaupasta. 1990-luvulla ETA ja EU toivat uudet säännökset siemenkauppaan. 16 Kirjeenvaihto Sven G. Niemisen ja maatalousministeriön välillä kesällä 1942. 17 Suomen taloushistoria 3 sivu 387. 18 Kuisma 2009, sivu 202. 19 Nummi 1997. 20 Asuminen Helsingissä 1950–2004 Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 2006 nro 34. 21 Raisa Nieminen kertoi Helena Peltolan tekemässä haastattelussa 2.1.2008 laajasti omasta elämästään sekä yhteisistä vuosista Sven G. Niemisen kanssa. 22 Juha Sihvola, Talonpojan elämä ja arvot globalisaation myllyssä. Esitelmä, Talonpoikaiskulttuurisäätiö 2005. 23 Ensimmäinen kasvinsuojelulaki säädettiin vuonna 1925 ja uusittiin vuosina 1981 ja 1995. 24 Nummi 1997 ja SGN:n työntekijöiden haastattelut. 25 Boreal perustettiin 1994. Jokioisissa on pitkät perinteet kasvinjalostuksessa jo sitä edeltävältä ajalta Hankkijan isännöidessä Jokioisten laitoksia. 26 Nykyään Hahkialan kartano tarjoaa matkailupalveluja, mutta osa tilan pelloista on yhä Keskon käytössä. 1

122

27 Unna

Söderholm harrastaa yhä museoajoneuvoja. Käyntikortissa lukee ”Chaufför”. Nummi toimi yli 30 vuotta Keskon puutarhajaoston johtajana. Hän tunsi hyvin S. G. Niemisen ja kuului hänen ystäväpiiriinsä. 29 Juhani Anttila ja Olli Saarnio: Japanilaiset moottoripyörät Suomessa 1960–1975, Alfamer Oy 2009. 30 Juhani Anttila ja Olli Saarnio: Japanilaiset moottoripyörät Suomessa 1960–1975, Alfamer Oy 2009. 31 Tukkukauppojen Oy eli Tuko aloitti toimintansa pienten tukkuliikkeiden keskusliikkeenä vuonna 1942. Tuko oli parhaina vuosinaan yksi kolmesta suuresta keskusliikkeestä. Se toimi monella alalla, joista yksi oli maatalous. Kesko osti Tukosta osakeenemmistön vuonna 1996. EU ei tosin kauppaa hyväksynyt aivan sellaisenaan. 32 Rahaston apurahat oli tarkoitettu nimenomaan siementuotannon ja siemenkaupan kehittämiseen. 33 Terho Hytösen artikkeli maatalousympäristön monimuotoisuudesta Maatalouden tutkimuskeskus/tietopaketit. 34 http://www.mtk.fi/mtk/julkaisut/esitteet_ja_oppaat/jarjesto/fi_FI/oraitten_paalle_02022010/_files/82910041263572853/ default/018-025.pdf 35 Martti Kinnarin ja Jussi Heikkisen haastattelut. 36 Esko Poutiaisen ja Aimo Nummen Paatelasta kirjoittama muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 19.10.2008. 37 Kiander, Jaakko: Laman opetukset: Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 2001. Kiander, Jaakko - Vartia, Pentti: Suuri lama. Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu. Etla 1998. 38 Tiedot tuotemerkkien ja yritysten historiasta tässä ja muissa kohdissa kyseisten yritysten omilta nettisivuilta tai SGN:n tiedotteista, ellei toisin mainita. 39 Tiedot tuotemerkkien ja yritysten historiasta kyseisten yritysten omilta nettisivuilta. 40 Vuonna 1932 kolme saksalaista insinööriä muutti Yhdysvaltoihin ja perusti Ohion Clevelandiin yrityksen nimeltä Modern Tool and Die Company eli MTD:n. Yritys teki aluksi vain työkaluja, mutta laajensi vähitellen tuotevalikoimaansa ja aloitti 1958 ruohonleikkureiden valmistamisen. Nykyisin MTD on yksi maailman suurimmista puutarhakoneiden valmistajista. Sen tuotemerkkejä ovat mm. MTD, Yard-Man ja Cub Cadet. Yhtiöllä on tehtaita Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Euroopassa. 41 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Biografiakeskus: Kansallisbiografia. Artikkelin laatinut Annastiina Henttinen, Julkaistu 5.9.2011. www.kansallisbiografia.fi.Kuvia 42 Maaseudun Tulevaisuus 12.7.2012, Käytännön maamies 8/2011. 43 Harley-Davidson ja Buellin luoja Erik Buell olivat läheisessä yhteistyössä koko Buellin historian ajan. Vuonna 1994 HD tuli Buellin vähemmistö- ja 1998 enemmistöosakkaaksi. Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Buell 44 An all-terrain vehicle (ATV) eli maastoajoneuvo. 45 Tuomas Komulainen: elokuun 1998 talouskriisi (pdf). Suomen Pankki, Siirtymätalouksien tutkimuslaitos 2002. Venäjän talouden seuraavien vuosien kehityksestä myös Seija Lainela: Nopean kasvun aika ohi Venäjällä? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos 2002. 46 Sportian vaiheista ennen SGN:lle siirtymistä: Wihuri-lehti 2/1992, Wihuri Oy Aarnion tiedotteet 5.2.1993 ja 31.5.1993, Kauppalehti 8.2.1993. 47 Hellman, Sari, Laskusuhdanteet Suomessa: 1990-luvun laman ja 2008 taantuman vertailua, Helsingin kauppakorkeakoulu, kansantaloustieteen laitos 2010. 48 Hertzen Pirjo von, Brändi yritysmarkkinoinnissa. Helsinki, 2006. Malmelin Nando & Hakala Jukka, Radikaali brändi, Helsinki 2007. 49 http://www.peoplemanagement.fi/node/70 28 Aimo

123

SGN Group

Kasvutarina

Kolme polvea S.G. Niemisiä: Sven G. Nieminen (oik.), Sam G. Nieminen ja Stefan G. Nieminen vuonna 1990.

SGN Group

Kasvutarina

MArKKu JALAVA