1 minute read

KASVEJA TAI SIEMENIÄ ULKOMAILTA

TÄMÄN LEHDEN PARAS JUTTU?

KERRO MEILLE mikä mielestäsi on tämän lehden paras juttu: toimitus@ siirtolapuutarhaliitto.fi. Liitä mielellään mukaan perustelu, miksi pidit eniten siitä jutusta.

Advertisement

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan S-ryhmän 30 euron lahjakortti.

Viime numeron parhaimmaksi jutuksi äänestettiin Siirtolapuutarhojen tulevaisuus. Osallistujien kesken suoritetussa arvonnassa palkinnon voitti Päivi

Prami.

KASVEJA JA SIEMENIÄ ULKOMAILTA

TEKSTI PAULA LILJA

Ulkomaiset verkkokaupat houkuttelevat puutarhaharrastajaa erikoisuuksilla, joita ei välttämättä kotimaasta saa. Laki asettaa kuitenkin rajoituksia kasvitautien ja tuholaisten vuoksi.

KASVINTERVEYSLAINSÄÄDÄNNÖSSÄ on rajoituksia kasvien ja siementen tilaamiselle ulkomailta, jotta kasvitaudit ja tuholaiset eivät pääse leviämään ja aiheuttamaan vahinkoa suomalaiselle luonnolle ja kasvintuotannolle.

Tarkista siis seuraavat asiat ennen kuin tilaat kasveja EU:n ulkopuolella sijaitsevasta verkkokaupasta.

ONKO TÄMÄN KASVILAJIN TUOMINEN SALLITTUA? Jotkut kasvilajit ovat kokonaan tuontikiellossa EU:n ulkopuolelta, koska niiden mukana voi levitä karanteenituhoojia. Suomeen ei saa tuoda esimerkiksi tulipoltteen isäntäkasveja kuten omenapuita,

havukasveja eikä siemenperunaa.

Maahamme ei saa tuoda myöskään haitallisia vieraskasveja.

SAAKO VERKKOKAUPASTA KASVINTERVEYSTODISTUKSEN? Kasvinterveystodistus (Phytosanitary Certificate) tarvitaan kaikille taimille, ruukkukasveille ja lisäysmateriaalille, kuten pistokkaat, mukulat ja siemenet, kun niitä tuodaan EU:n ulkopuolelta. Todistuksen myöntää lähettäjämaan viranomainen. Siinä vakuutetaan, että lähetys täyttää EU:n vaatimukset. Vaatimuksena voi olla esimerkiksi, että kasvit on käsitelty tietyn kasvintuhoojan torjumiseksi. Kasvinterveystodistus on yleensä maksullinen. Siemenille on omat lisävaatimuksensa.

TEE TUONTI-ILMOITUS Tee EU:n ulkopuolelta maahan tulevasta lähetyksestä ilmoitus Ruokaviraston verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Lähetykselle tehdään myös maksullinen tarkastus maahantuonnin yhteydessä.

EU:N ALUEEN RAJOITUKSET Toisesta EU-maasta kasveja tilattaessa rajoituksia on ainoastaan tulipoltteen isäntäkasveille ja siemenperunalle. Niillä pitää olla kasvipassissa PZmerkintä Suomeen myytäessä.

Tulipoltteen isäntäkasvit ja siemenperuna kannattaakin hankkia Suomesta, koska toisen EU-maan verkkokaupasta ei yleensä löydy tuotteita, joilla olisi PZ-merkintä.

Vaikka tuonnissa olisi noudatettu vaatimuksia, on hyvä tarkkailla kasveja tuonnin jälkeen. Kasvitaudit ja tuholaiset voivat olla kasveissa oireettomina ja tulla esille pitkänkin ajan kuluttua. Monissa maissa esiintyy kasvintuhoojia, joita ei ole Suomessa. ✖

Tutustu karanteenituhoojiin Ruokaviraston verkkosivuilla ja ilmoita, jos epäilet karanteenituhoojaa: kasvinterveys@ruokavirasto.fi

Lisätietoa: www.kasvinterveys.fi / www.vieraslajit.fi

This article is from: