SINÄ, MINÄ JA HENTUN LIISA…

TEKSTI PIRJOLIISA LAURÉN / KUVITUS TOPIAS HAIKALA

”Missä ihmisiä, siellä ongelmia”, tiivisti joku joskus. Ei tietenkään vain ongelmia, mutta totta on, että mitä enemmän ihmisiä, sen enemmän on erilaisia näkemyksiä. Olemme koonneet alle siirtolapuutarhojen yhteiselämään liittyviä kysymyksiä, ja pyysimme psykologi Pirkko Lahdelta vinkkejä, kuinka niitä olisi viisasta lähestyä. Asiat selviävät yleensä hyvällä tahdolla, keskustelemalla ja joustavuudella.

”KISSAT JA KOIRAT TULISI PITÄÄ SIIRTOLAPUUTARHASSA KIINNI, MUTTA MONI ANTAA LEMMIKKINSÄ KULKEA VAPAANA. LEMMIKKIEN JÄTÖKSIÄ LÖYTYY SITTEN MILLOIN MISTÄKIN, EIKÄ OLE MUUTENKAAN MUKAVA, ETTÄ OMALLE PIHALLE TUPSAHTAA VIERAS KOIRA TAI KISSA.”

Siirtolapuutarha-alueilla perussääntö on, että koirien ja kissojen tulee olla kiinni tai palstan ympärillä pitää olla aita, joka pitää lemmikin omalla pihalla.

Koiran ominaisuuksiin kuuluu, että se ei tee omalle pihalle jätöksiään vaan

hakeutuu asioilleen muualle, jos se on mahdollista. Kyse on reviiristä, koira ei käytä omaa reviiriään vessana.

Iso koira, vaikka kuinka hyväntahtoinen, saattaa myös hypätä ihmisiä vasten ja kaataa etenkin vanhan ihmisen tai lapsen. Siinä voi sattua pahasti. Ja vaikka omistaja vakuuttaa, että koira on ihan kiltti, pienikin koira voi purra, jos se säikähtää tai kokee joutuvansa ahdinkoon.

Samat seikat koskevat kissoja paitsi että kissa harvoin hyökkää oma-aloitteisesti päälle. Mutta jos menee silittämään tai ottamaan syliin vierasta kissaa, se voi raapaista. Kissan luontoon kuuluu myös se, että ne vaanivat lintuja.

Vapaaksi päästettyjä lemmikkejä kohtaan naapureilla ei tarvitse olla ymmärrystä.

”OLEMME UUSIA SIIRTOLAPUUTARHUREITA. MÖKKI JA PIHA OLIVAT AIKA KULAHTANEET, JA OLEMME LAITTANEET PALJON UUSIKSI. HARMITTAA, KUN VANHAT SIIRTOLAPUUTARHURIT TULEVAT PYYTÄMÄTTÄ ANTAMAAN NEUVOJA. MONI ALOITTAA, ETTÄ TÄÄLLÄ ON AINA TEHTY NIIN TAI NÄIN, VAIKKA EMME TEE MITÄÄN ALUEEN SÄÄNTÖJEN VASTAISTA.”

En ottaisi pyytämättä annettuja neuvoja kovin vakavasti. Monenlaista voi kuunnella ja antaa ihmisen puhua. Ei pidä loukkaantua kaikesta eikä hermostua, vaan voi ottaa huvittuneen asenteen: mitähän neuvoa sieltä nyt tulee. Ja toki neuvojen joukossa voi olla myös hyvää tietoa.

”ISTUMME USEIN ILTAA YSTÄVIEN KANSSA SIIRTOLAPUUTARHAMÖKILLÄMME. EMME MELUA, MUTTA JUTTELEMME JA NAURAMME JA VOIMME SOITTAA MUSIIKKIA. TÄSTÄ ON TULLUT SANOMISTA, ETTÄ ALUEEN ILTARAUHA MENEE, KUN ME ”PIDÄMME METELIÄ”, VAIKKA OLEMME LOPETTANEET TAI SIIRTYNEET MÖKKIIN SISÄLLE, KUN ALUEEN ILTAHILJAISUUDEN AIKA TULEE.”

Musiikki on tässä tapauksessa hankala puoli, musiikkimakua on niin monenlaista. Musiikin soittamisessa kohtuu menee siinä, ettei se raikaa yli alueen.

Muuten ihmissuhteisiin kuuluu se, että joku asia harmittaa välillä. Jos alueella on 50 mökkiä, siellä on 50 mielipidettä. Kaikista yhteisöistä löytyy aina myös niitä, jotka ovat ottaneet päätehtäväkseen tarkkailla muita.

SESONKI

Kaikkien mukaan ei voi elää, eikä normaalin keskustelun pidä häiritä ketään. Yhteisöllisyyteen sisältyvät tietyt säännöt, ja niiden sisällä jokaisella on oikeus omaan elämäntapaansa.

Meidän suomalaisten käytökseen kuuluu se, että poimimme herkästi esiin kielteisiä asioita. Sen sijaan voisimme kiinnittää huomiota siihen, mikä on hyvin.

”ON MUKAVA, ETTÄ ALUEELLE TULEE UUSIA LAPSIPERHEITÄ. KAIKILLE LAPSILLE EI KUITENKAAN OPETETA, MITEN SIIRTOLAPUUTARHAALUEELLA OLLAAN. LAPSET TULEVAT VIERAILLE PIHOILLE KUTSUMATTA JA MONET KOSKEVAT LUVATTA KORISTEISIIN, ISTUTUKSIIN JA TAVAROIHIN. KUN ASIASTA SANOO HEIDÄN VANHEMMILLEEN, OSA LOUKKAANTUU.”

Tässä on loistava mahdollisuus opettaa lapsille, kuinka alueella käyttäydytään. Lapset eivät tule pihoille ja koskettele tavaroita pahuuttaan, vaan koska ovat kiinnostuneita.

Jos lapsi tulee pihalle kutsumatta, eikä sinulla ole aikaa jutella hänen kanssaan, hänelle voi ystävällisesti sanoa, että nyt sinun pitää mennä omalle pihalle ja lisätä, että yleensä kuuluu kysyä ensin, voinko tulla. Jos hän ottaa vieraalla pihalla tavaroita, häntä voi ystävällisesti neuvoa, että toisen tavaroita ei saa ottaa ilman lupaa. Kaikesta ei tarvitse mennä puhumaan vanhemmille.

Jos kuljet ohi ja näet lasten tekevän jotain, joka ei ole sallittua, voit puuttua asiaan koko kylä kasvattaa -asenteella.

Isät ja äidit puolestaan voivat olla tyytyväisiä, että jos he eivät itse kasvata lapsiaan, toiset voivat tehdä sen heidän puolestaan.

”JOHTUUKOHAN SE SUURISTA PÄIVÄKOTI- JA KOULURYHMISTÄ, ETTÄ TUNTUU, ETTÄ NYKYLAPSET HUUTAVAT PUHUESSAAN? VAIKKA PIDÄN LAPSISTA, VÄLILLÄ ALKAA VÄSYTTÄÄ, KUN LASTEN KOVAT ÄÄNET KUULUVAT AAMUSTA ILTAAN NAAPURISTA.”

Kovat äänet ovat hankala juttu. Yleensä lapset eivät huuda huutaakseen, vaan se todella on jostain syystä nykyisin yleinen puhetapa. Jos lasten kovat äänet kaikuvat aamusta iltaan, ajan kanssa se kieltämättä kuluttaa.

Kovaäänisyys tuntuu olevan koko yhteiskunnan ongelma, täytyy huutaa, että saa äänensä kuuluviin. Asiasta voi keskustella lasten tai heidän vanhempiensa kanssa, mutta ystävällisesti.

”KANTAMINEN JA KÄVELY TUNTUU NYKYISIN OLEVAN VAIKEAA. KAIKKI PITÄISI SAADA OMAN MÖKIN PORTILLE, ON SE SITTEN KAUPPAKASSI TAI MULTASÄKIT. AUTOLLA AJOSTA SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEELLA ON SELVÄT SÄÄNNÖT, MUTTA KAIKKI EIVÄT PIITTAA NIISTÄ. LIIAN LEVEÄT KULJETUKSET SOTKEVAT TEIDEN VIERUKSIA, JA LUVATON LIIKENNE AIHEUTTAA VAARATILANTEITA MUUN MUASSA LAPSILLE.”

Autolla ajosta on siirtolapuutarha-alueilla säännöt, mutta jossain määrin niissä pitää olla joustavuutta. Oleellista on, ettei autolla ajosta tehdä tapaa. Mutta jos on raskaita kantamuksia tai kyydissä oleva henkilö tarvitsee esimerkiksi pyörätuolin, täytyy olla mahdollista tuoda kuljetus palstalle asti. Aikuisen ihmisen työntäminen pyörätuolissa hiekkatiellä on hyvin raskasta.

Olisi hyvä, jos alueella olisi sisääntuloportilla tavaroiden kuljetusta varten isopyöräiset kärryt, jotka voi lainata ja palauttaa paikoilleen. Kokonaisuutena tässä kysymyksessä terve järki on a ja o.

”MONET MÖKIT OVAT VIIME VUOSINA VAIHTANEET OMISTAJAA SIIRTOLAPUUTARHAALUEELLAMME. KAIKKI UUDET MÖKKILÄISET EIVÄT OSALLISTU TALKOISIIN, MISTÄ JOHTUEN NIILLE, JOTKA TULEVAT TEKEMÄÄN

HOMMIA, JÄÄ ENEMMÄN TYÖTÄ. TUNTUU, ETTÄ MONI TULEE MÖKILLE LEPÄILEMÄÄN, EIKÄ HALUA TEHDÄ MITÄÄN YLIMÄÄRÄISTÄ. HE AJATTELEVAT ILMEISESTI, ETTÄ ’JOKU MUU’ HOITAA ALUEEN YHTEISET TYÖT.”

Siirtolapuutarha-alueilla on yleensä kaksi tapaa osallistua talkoisiin. Kun alueelle tulee uusi mökkiläinen, hänelle kerrotaan, että jokaisen kuuluu osallistua yhteisiin töihin niin ja niin monta tuntia vuodessa. Toinen vaihtoehto on maksaa tietty summa per talkootunti, jolloin yhdistys voi palkata ulkopuolisen tekijän niihin tehtäviin.

Hyvä systeemi on valita yhdistyksen hallitukseen yksi jäsen, jonka tehtävänä on perehdyttää tulijat alueen sääntöihin. Talkoovaihtoehdot kannattaa printata paperille ja kysyä, kumman näistä valitset. Silloin kukaan ei voi olla tietämätön siitä, että on joko osallistuttava tai maksettava.

”SIIRTOLAPUUTARHAT OVAT MYÖS KAUPUNKIEN PUISTOJA. ALUEILLA ON SELKEÄT SÄÄNNÖT, MITÄ JA MINKÄ KOKOISTA VOI RAKENTAA, MUTTA NYKYISIN TULEE UUSIA ASUKKAITA, JOTKA EIVÄT PIITTAA SÄÄNNÖISTÄ, VAAN TEKEVÄT LIIAN KORKEITA MÖKKEJÄ. NE PISTÄVÄT SITTEN SILMÄÄN KOKONAISUUDESSA KUIN TORNIT JA RIKKOVAT HARMONIAN. MIKSI JOIDENKIN MIELESTÄ YHTEISET SÄÄNNÖT EIVÄT KOSKE HEITÄ?”

Uusille siirtolapuutarhureille voisi antaa A-nelosen, jossa kerrotaan selkeästi alueen säännöt. Siirtolapuutarha on myös kaupungin puisto ja sen yleisilmeen tulisi olla yhtenäinen. Kaupunki edellyttää rakennustoimikunnilta yhdentyyppistä rakentamista. Uusien tulijoiden on hyväksyttävä, että omapäisyydet eivät käy. Jos joku yrittää olla välittämättä säännöistä, rakennustoimikuntien on puututtava asiaan nopeasti.

”SIIRTOLAPUUTARHAN HALLITUKSEEN KYSELLÄÄN JA SUOSTUTELLAAN IHMISIÄ. KUN JOKU SITTEN RUPEAA SIIHEN, SEN JÄLKEEN ALKAA ARVOSTELU, ETTÄ HALLITUS EI TEE SITÄ TAI TEKEE TÄTÄ. EN KEHTAA LOPETTAA KESKEN KAUDEN, MUTTA TÄMÄ ON ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN KERTA, KUN SUOSTUN HALLITUKSEEN.”

Tämä on tuttua kaikkien hallitusten kaikille jäsenille. Koskaan eivät kaikki ole tyytyväisiä, vaikka ihmisten pitäisi olla kiitollisia siitä, että joku suostuu hoitamaan yhteisiä asioita.

Suomalainen tyyli on myös alakoulusta alkaen huomata virheet sen sijaan, että korostettaisiin, mikä on hyvin.

Sääntö numero yksi on se, että kun joku arvostelee, hänellä pitää olla tilalle parempi ehdotus. Häneltä kysytään suoraan: “Mitä ehdotat tämän sijaan?” Yleensä vastaus on, että se on teidän tehtävä keksiä, johon vastataan, että me olemme päätyneet tähän ratkaisuun. Jos ei muita konkreettisia ehdotuksia ole, teemme näin. ✖