Kappelin Kaikuja 1/2012

Page 1

Kappelin Kaikuja 11. vuosikerta 1/2012

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Pyh채n Syd채men kappelin kannatusrenkaan tiedotuslehti


Pääkirjoitus

”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.” Ps. 32:8 Jeesukseen uskovan ihmisen elämä on johdatuksessa kulkemista. Luit aivan oikein: Johdatuksessa kulkemista. Johdatus ei tarkoita välttämättä menestystä ja vaivatonta elämää, vaikka joskus saatetaan näin ymmärtääkin. Useimmiten joudumme kulkemaan kyynellaaksojen ja monien vaikeuksien lävitse. Ei elämämme ole useinkaan mitään ruusuilla tanssimista, vaan tuskaa ja ahertamista päivästä toiseen. Juuri tällaisenaan se on kuitenkin Taivaan Isän johdatuksessa kulkemista. Johdatus taitaa olla syvimmiltään sitä, että Taivaan Isä kuljettaa meitä erilaisten elämämme valintojen kautta kohti päämäärää, Taivaan Kotia. Omassa elämässäni olen saanut kokea paljon Jumalan hyvää huolenpitoa ja johdatusta. Taivaan Isä on kuljettanut minua monien inhimillisesti katsottuna mahdottomienkin vaiheiden kautta tähän päivään. Koen vahvasti, että

kaikki elämäni vaiheet ovat olleet valmistautumista johonkin uuteen ja lopulta hyvään vaiheeseen. AnneMari Kaskinen runoilee hienossa hengellisessä laulussaan: ”Kerran vielä merkityksen saavat kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat! Aika kutoo suurta salaisuutta: kivun kautta Jumala luo uutta.” Emme elä tätä elämäämme pelkästään itsellemme, vaan lopulta kaikki tähtää siihen, että olisimme kerran perillä Taivaan kirkkaudessa. Toivottavasti muistamme tämän tärkeän näkökulman aina silloinkin, kun elämämme tuntuu olevan koettelemuksesta toiseen kulkemista. Jumalan johdatus on myös sitä, että Hän antaa voiman ja rohkeuden kohdata elämän vastoinkäymisiä, sekä lopulta selvitä niistä uuteen vaiheeseen. Joskus saattaa tuntua, että Taivaan Isä kuljettaa meitä varsin kiemuraisiakin teitä eteenpäin. Tämä on kuitenkin vain ihmisajatus. Taivaallinen Isämme tietää tarkalleen, minkälaisia teitä hän kuljettavaksemme antaa. Siksi onkin hyvin turvallista heittäytyä Hänen johdatettavakseen, vaikka 2


elämämme tie näyttäisikin ajoittain varsin haasteelliselta. Me olemme täällä maailmassa Jumalan tahdosta, emme vähäisessäkään määrin ihmisten päätöksestä, vaikka sellaisia ikäviä ja mahtipontisia kielikuvia välillä kuuleekin ihmisten keskusteluissa. Koska Jumala on meidät luonut ja suonut tämän maanpäällisen elämämme, niin Hän myöskin johdattaa elämämme taivalta eteenpäin. Siinä lujassa ja varmassa uskossa saamme olla. Me saamme päivittäin pyytää Taivaan Isän johdatusta elämäämme, sillä yksin Hänen johdatuksessaan pääsemme perille Taivaan kirkkauteen.

ovat jääneet ”eläkkeelle” kummien tehtävästä ja uusina kummeina on aloittanut Lea ja Pekka Leino. Kiitän lämpimästi Paulaa ja Penttiä siitä työstä, jonka olette tälläkin sektorilla tehneet ja samalla toivotan Lean ja Pekan lämpimästi tervetulleeksi uusien haasteiden pariin. Taivaallinen Isämme molempia pariskuntia siunatkoon! Tätä me kaikki varmasti olemme rukoilemassa. ” Anna kiitokseesi käyttää tämä matkaaikani, anna Hengen lohdutusta, anna mieleen rauhasi. Auta valvomaan ja täällä taistelussa jaksamaan, että aina katson ristiin, pelastuksen perustaan.” SK 57:4 Siunattua paastonaikaa ja Pääsiäisiloa! Jorma Tikkamäki päätoimittaja

Kiitos, Paula ja Pena! Kohon Paula ja Pentti ovat olleet uranuurtajia toimiessaan kymmenkunta vuotta Evankelisten opiskelijoiden ja nuorten aikuisten kummeina pääkaupunkiseudulla. He käynnistivät kummityön SLEY:ssä ja vuosien varrella on työ laajentunut myös monille uusille paikkakunnille. Jumalan avulla ja Armosta ovat Paula ja Pena saaneet olla luomassa uutta ja todella merkityksellistä rinnallakulkemismallia SLEY:ssä. Lukematon määrä nuoria on saanut vuosien varrella kääntyä iloissaan ja ongelmissaan kummien puoleen. Monia keskusteluja on käyty, monia öitä valvottu, monia rukouksia ja huokauksia välitetty Taivaan Isälle ja myös monia vastauksia saatu rukouksiin. Työ on ollut varmasti ajoittain todella raskasta, mutta samalla myös hyvin antoisaa. Nyt Paula ja Pena

Pyhän Sydämen kappelin vuosi 2011: - kolehdit 80 662,39 euroa ja 40 US dollaria. - kahviraha 3656,84 euroa - kannatusrenkaan tuotot 1998 euroa

Yhteensä 86 317,23 euroa ja 40 US dollaria Taivaallinen Isämme lahjasi siunatkoon! 3


Taivaitten valtias lyötynä

Siionin kannel 43.

4. Kunnian kruunusta, Herrani, luovuit, / piikkisen seppeleen vuokseni sait. / Syntimme päällesi ottamaan suostuit, / murskasit synnin ja kuoleman lait. / Näin sinä tuomion nöyränä kannoit, / hylkäämä ihmisten, myös Jumalan. / Kuoleman lapsille rauhasi annoit, / vaatteesi puhtaan ja tahrattoman.

1. Taivaitten valtias lyötynä! / Miksi uhrauduit puolesta syntisen maan? / Kaikki me sorruimme rikollisiksi, / itse et rikkonut piirtoakaan. / Autuas vaihto: nyt Herramme korjaa / maailman vääryyden määrättömän. / Kuiluun ei hylkää hän kuoleman orjaa, / syyllisten puolesta kuolla saa hän.

Laulun tekijätiedot: Sävelmä ruotsalainen kansansävelmä 1800-luvulta, teksti: Fredrik Engelke 1873. Suomentaja: Anna-Maija Raittila 1961, uudistaja: Anna-Mari Kaskinen ja Sk-toimikunta. Laulu on otettu Siionin kanteleeseen 1961

2. Kuoleman vankien tuomion tähden / Elämän Ruhtinas kahlehditaan. / Luoja käy kuolemaan luotujen nähden, / vankina syntiset armahtamaan. / Ainoa Poika ja ruhtinas taivaan / kaikkien uhriksi riisuttu on. / Taivaitten valtias helvetin vaivaan, / autuuden lapseksi jumalaton.

Siionin kanteleen Kirkkovuoden laulujen osastossa 5. Kristuksen kärsimys ja kuolema on kaksikymmentä laulua: laulut 39-59, vain joululauluja on muutama enemmän. Pääosaston Ilolaulu Jeesuksesta osastoissa 2. Autuuden lauluja ja 3. Kiitos ja ylistys on myös muutama laulu enemmän kuin Kärsimysajan lauluissa. Mitä tämä kertookaan evankelisuuden keskei-

3. Rakkaus itse nyt syntisten nähden / pilkan ja kuoleman maljasta juo. / Synnitön kaikkien syntisten tähden / lahjaksi armonsa heikoille suo. / Syntinen sielu nyt lääkkeen sai uuden, / kun sydän Jeesuksen raadeltiin niin. / Valheiden kansa sai tahrattomuuden, / kun Totuus taivaallinen kirottiin. 4


sistä uskonelämän korostuksista? Synkkää ja ilotonta murehtimista, ristinkuolemalla ja verellä mässäilyä edelleen, vai kuinka?

mitä hän siitä saa ihmiseltä palkaksi. Kuvaamataiteessa arvostetuimpien teosten teho ja vaikuttavuus perustuu hallitun värienkäytön ohella taitavaan valon ja varjon vaihteluun ja niiden avulla luotujen tehojen hyödyntämiseen. Samoin rakentaa Engelke laulutekstissään jokaisessa säkeistössä Luojan ja luodun välisen eron kautta jännitteen, joka hätkähdyttää ja pysähdyttää. Laulu Himlarnes Konung, hwi blifwer du slagen oli otsikoitu kokoelmassa nimellä Det saliga bytet, eli Autuas vaihto. Tätä “autuasta vaihtoa” Engelke tuo esille laulun jokaisessa säkeistössä voimakkaiden ja selkeiden kielikuvien kautta. Engelken kristillisyys oli hernhutilaissävytteistä Ruotsin evankelisuutta, jonka perustajilla ja edustajilla oli läheiset vuorovaikutussuhteet Suomen evankelisiin, etenkin F.G. Hedbergiin. Hernhutilaisuuteen kuului Kristuksen kärsimysten tarkastelu ja julistus hänen sovintoverestään ja haavoistaan. Yksipuolista olisi kuitenkin pitää niitä hernhutilaisuuden ainoina tunnusmerkkeinä. Hernhutilaisuuden kulttuurillinen rikkaus, syvyys ja monikerroksisuus nousi myös runsaasta Raamatun käytöstä, sen sanomaan ja ikäänkuin huomaamatta samalla Raamatun kulttuuri-ilmapiiriin ja –maisemaan perehtymisestä.

Ylläoleva laulu on ruotsalaisen piirustuksenopettajan ja laulukirjojen julkaisijan Fredrik Engelken (1848–1906) käsialaa. Engelke aikoi papiksi, mutta joutui luopumaan aikeesta terveydellisten syiden takia. Taiteellisesti lahjakkaana hän sitten opiskeli Tukholman Taideakatemiassa vv. 1869-1875 piirustuksenopettajaksi. Engelke toimi piirustuksenopettajana Halmstadissa vuoteen 1900, jolloin hän lisääntyvän huonokuuloisuuden takia joutui luopumaan virasta. Hän julkaisi laulukokoelman Lofsånger och Andelige Wisor i nådene (suom. ≈ Kiitoslauluja ja hengellisiä virsiä armossa) vuosina 1871-1875 (LAW I-VI). Kiintoisaa on, että Engelke julkaisi kokoelmansa jo opiskeluaikanaan, reilusti alle 30-vuotiaana, ja se, että Suomessa Helsingin Nikolainkirkon kanttori Johan August Gottlieb Hymander alkoi samalla vuosikymmenellä, alkaen v. 1874 toimittaa vastaperustetun “Suomen Lutherilaisen Ewankeliumiyhtiön” laulukirjaa “Sionin Kannelta”. Engelken oheinen kärsimysajan laulu on rakennettu taitavasti. Se muistuttaa retoriikaltaan Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa käytettävää vanhaa, alkukirkon ajoilta periytyvää liturgista osaa Improperiot eli Moitteet, joissa Luojamme ja Vapahtajamme luettelee sitä hyvää, jolla hän on pitänyt huolta ihmisestä, ja

Todellisen Valon ja varjon välinen jännite Engelken laulussa syntyy juuri tästä: maailmankaikkeuden Luoja, ihmiseksi syntynyt, uhraa itsensä pelastaakseen luomansa, syntiin langenneen ja sen vangiksi joutuneen ihmispoloisen. Kristuksen 5


Pankkiyhteystiedot Pyhän Sydämen kappelin toiminnan tukemiseksi:

kärsimyksiä, meidän pelastamisemme hintaa, voi edelleenkin kuvata tai tajuta tarkastelemalla lauluissakin sitä, mitä tapahtui. Ja kuitenkin on meidän mahdotonta tajuta Vapahtajamme suurimman tuskan syvyyttä ja aiheuttajaa. Se ei ollut ruumiillinen kärsimys, ei myöskään se kärsimys, jonka aiheuttivat lähimmätkin oppilaat hylkäämällä hänet. Vapahtajamme suurimman kivun ja tuskan aiheutti se, jonka kuulemme hänen kauheassa ja epätoivoisessa huudossaan ristillä: “Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut!”

Tilinro: Sampo 800015-779195 Saaja: SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Viitenro: 10078 89200 41311 40515 Keräyslupa no: 2020/2010/3611

Keräyslupa:

Ehkä me tämän edessä, tätä tutkien, voimme vaikka edes kerran vuodessa laulaa niitä lauluja, joissa osaksemme tulleen lunastustyön hinnasta ja siihen liittyvistä tapahtumista kerrotaan aidosti ja taitavasti niitä kuvaavalla ja tuntevalla tavalla.

Poliisihallituksen 16.12.2010 myöntämän keräysluvan 2020/2010/3611 mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys voi kerätä varoja 1.1.2011-31.12.2012 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetus- ja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla.

Ole tervetullut laulamaan Siionin kanteleen kärsimysajan lauluja Pyhän Sydämen kappeliin hiljaisen viikon tiistai-iltana 3.4. klo 18 alkaen! Kullervo Puumala Kappelin kanttori

6


Ilmoittautumiset ja tiedustelut toimisto@keokarkku.fi tai (03) 513 4151 7


Messun johdanto-osa

Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa perehdyimme jumalanpalveluselämän peruskäsitteisiin ja symboliikkaan. Sarjan toinen osa käsittelee johdantoa, messun neljästä osasta ensimmäistä.

läsnäoloa ja siunaa seurakunnan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Siunatessaan hän tekee ristinmerkin. Seurakuntalaiset voivat siunata itsensä ristinmerkillä Pyhän Kasteensa muistoksi. Aamenet (hepr. totisesti), jotka lauletaan tai lausutaan siunauksen päätteeksi, ovat ilmaus seurakunnan uskosta.

Johdanto-osa alkaa virrellä, jonka aikana voidaan järjestää ristikulkue, jossa messun toimittajat saapuvat kirkkosaliin. Alkuvirren tulisi johdattaa kirkkovieraiden ajatukset pyhän aiheeseen. Ristikulkue on vanha tapa. Alun perin siihen osallistui usein koko messuun kokoontuva seurakunta. Nimi ristikulkue tulee siitä, että kulkueen kärjessä kulkeva airut kantaa kädessään kulkueristiä, johon seurakunta luo katseensa. Näin seurakunta saapuu Sanan ja Sakramentin hoidettavaksi katse luotuna Kristuksen ristiin, sovituksen puuhun. Viimeisenä tulee messun liturgina toimiva pastori, paimen, joka huolehtii, ettei yksikään Kristuksen lampaista jää jälkeen.

Siunauksen jälkeen liturgi johtaa seurakunnan vuorotervehdykseen. Siinä pastori tervehtii seurakuntaa Herran sanansaattajana, Hänen sijassaan, anoen Jumalan läsnäoloa nostaen kätensä siunaavaan asentoon. Seurakunta vastaa rukoillen papille Jumalan siunausta. Papin tulisi seurakunnan vastauksen aikana painaa päänsä ja hiljentyä ottamaan vastaan seurakunnan siunaava toivotus. Seuraavaksi liturgi johtaa Sanan ja Sakramentin hoidettavaksi kokoontuneen lauman synnintunnustukseen johdantosanoin. Johdantoa ei ole tarkoitettu toiseksi saarnaksi, joten sen tulisi olla suhteellisen lyhyt. Synnintunnustuksessa jokainen mes-

Kulkuetta ja alkuvirttä seuraa siunaus. Pappi rukoilee Jumalan siunaavaa 8


suvieras tunnustaa omakohtaisesti Jumalalle syntinsä ja rukoilee anteeksiantamusta. Synnintunnustuksen aikana pappi polvistuu alttarin äärelle katumuksen merkiksi.

kiitoslauluun ylistäen, palvoen ja anoen rauhaa rakastavalta Jumalalta. Kristus on vastaus rukouksiimme, Hän on ilomme lähde! Ylistäessään pappi nostaa kätensä kohti taivasta; seurakunta voi tehdä samoin. Paastonaikana Kunnia jää pois. Pois jättäminen ilmentää paastoajan luonnetta erityisenä hiljentymisen ja itsetutkistelun jaksona.

Synnintunnustusta seuraa synninpäästö. Siinä pappi julistaa Kristuksen palvelijana ja Hänen sijassaan synninpäästön koko koolla olevalle seurakunnalle. Seurakunta ottaa sen vastaan Jumalan omana päästösanana. Julistaessaan synninpäästön Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen pappi tekee ristinmerkin muistutuksena siitä, että syntien anteeksiantamuksen perusta on Kristuksen lunastustyö. Seurakunta voi jälleen siunata itsensä ristinmerkillä. Aamenet vahvistavat seurakunnan ottavan synninpäätön uskossa vastaan.

Kunniaa seuraa kiitosvirsi. Siinä tulisi painottua Pyhä Kolminaisuus, sillä seurakuntaa kiittää Jumalaa luomisen (Isä), lunastuksen (Poika) ja pyhityksen (Pyhä Henki) lahjoista. Kiitosvirren aikana kädet voidaan kohottaa ylistykseen. Paastonaikana kiitosvirttä ei veisata. Päivän rukous eli kollehta-rukous päättää messun johdanto-osan. Kollehta tulee latinan kielen sanasta colligere, koota yhteen. Rukouksessa kannetaankin Jumalan sydämelle pyhän teemaan keskeisesti liittyvät asiat. Perinteinen kollehta on lyhyt ja ilmaisultaan tiivis. Yleensä siinä ensin keskitytään hengellisiin, sitten maallisiin kysymyksiin. Rukous osoitetaan usein Isälle Pojan kautta. Pappi ja seurakunta voivat kohottaa kätensä rukouksen ajaksi kohti taivasta, rukousta symboloivaan asentoon.

Synninpäästön jälkeen tulee Herra armahda – hymni. Siinä seurakunta palvoo Vapahtajaansa ja uskoutuu Hänen armolliseen huomaansa juuri julistetusta synninpäästöstä iloiten. Hymnin kolmiosainen rakenne muistuttaa Jumalan kolmiyhteisyydestä. Herra armahda – hymniä seuraava Kunnia on luonteeltaan ylistävä. Sen sanat tulevat enkelten ylistyslaulusta Betlehemin kedolla (ks. Luuk. 2:14). Liturgi aloittaa sen ylistämällä Jumalan kunniaa, jonka jälkeen seurakunta liittyy enkelten taivaalliseen

Artikkelisarjan seuraava osa käsittelee messun sana-osaa. Teemu Haataja Kappelin pastori

9


Kaikuja kansalta - rukous voimanlähteenä

Sanonnat rukous on taivaan avain tai rukous on kristityn hengitystä ilmaisevat miten tärkeää kristitylle on päivittäinen rukous tai jatkuva rukous eli oratio continua. Rukous Kolmiyhteisen Jumalan nimeen saa aineksensa Roomalaiskirjeen kahdeksannesta luvusta. Siinä kerrotaan lapseuden hengesta; saamme nimittää Jumalaa sanalla Abba, Isä ja uskoa, että Hän rakastaa meitä, huolehtii meistä ja tuntee tarpeemme ja hoitaa sen mukaan asiamme. Samassa luvussa kerrotaan, että Jeesus on Jumalan oikealla puolella ja Hän myös rukoilee meidän edestämme. Meillä on puolustaja, advokaatti , isän tykönä. Kun tiedät että vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras, saat rukoillessasi vedota Jeesuksen lahjavanhurskauteen, Jeesuksen, joka puolustaa sinua Isän tykönä.

niin kuin rukoilla tulisi, mutta henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.” Jos elämässä joudut koville, voimavarat ovat vähissä ja tapahtumien kulku ei vastaa ollenkaan omia suunnitelmiasi ja toiveitasi, joudut pyytämään Jumalalta apua sekä luottamuksen säilyttämiseksi että voimien saamiseksi. Tarvitset näkökykyä ymmärtääksesi Jumalan tarkoitusta ja missä Jumalan siunaus on tässä elämän tilanteessa. Tarvitset Jumalalta apua siihen miten rukoilisit ja mitä pyytäisit. Elämän vaikeuksissa omalle kohdalleni on tullut rakkaaksi Raamatun kuvaus isän oikealla puolella olevasta puolustajasta. Luther kirjoitti Dextere Dei est ubique eli Jumalan oikea käsi on kaikkialla. Olen miettinyt tätä Pyhän Hengen puolustajatehtävää. Pyhä Henki kertoo ihmiselle Jeesuksesta, kirkastaa Kristusta. Kun hätääntynyt henkilö rukoilee Jumalaa ja pelkää omien syntiensä olevan este Jumalan mielisuosioon tai että hän omilla synneillään estää Jumalan hänessä alkaman

Kolmanneksi siinä kerrotaan, että, jos emme ahdistuksessamme löydä oikeita sanoja ” Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä mitä meidän pitää rukoileman, 10


työn, hän saa aina uudestaan tukeutua anteeksiantamukseen. Pyhä Henki näyttää hänelle Jeesuksen verihaavat ja Pyhä Henki kuvantaa hänelle Jeesuksen olemusta ja rakkautta ja vakuuttaa hänet siitä, että Jeesus on lunastaja ja on hänenkin syntinsä pyyhkinyt pois. Pyhä Henki toimii ihmisen tasolla puolustajana. Taivastasolla Jeesus on puolustaja ja kertoo saatanan syyttäessä: Katso minä olen ristinkuolemallani tämän henkilön lunastanut saatanan syytöspiirin alueelta; saatanalla ei ole häneen enää omistusoikeutta, vaikutusvaltaa eikä syytösoikeutta. Pyhä Henki kertoo ihmiselle tästä Jeesuksen puolustustehtävästä. Krummacherin kirjassa: Rukous Jeesuksen nimeen viitataan UT:n kohtaan Joh 16:23-24 ”Totisesti, totisesti minä sanon teille. Jos te anotte jotakin isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen”. K. Kirjoittaa: ”Sen sanotaan rukoilevan Jeesuksen nimeen, joka sillä mielellä laskee rukouksensa Jumalan eteen, että hän toivoo kuulemista, ei oman kelvollisuutensa vuoksi, vaan Kristuksen ansion tähden ja vapaasta armosta. Sen sanotaan rukoilevan Jeesuksen nimeen, joka

lähenee Jumalan istuinta nöyrällä tuntemuksella olevansa varsin ansioton Jumalan apuun, mutta vartoo kuitenkin itsellensä parasta, koska hän tuntee olevansa puhdistettu Jeesuksen veressä…Ajattele minkä suuren valtuuden Kristus antaa meille. Sillä mitä muuta Hän tahtoo sanoa meille, että uskossa asettuisimme Hänen sijalleen ja astuisimme Isän eteen niin rohkeasti ja iloisesti kuin olisimme Kristus itse. Saamme puhutella isää niin kuin Kristus puhuttelisi.” Jeesuksen tähden meillä on lapsen oikeus lähestyä Jumalaa ja uskoa Hänen rakastavan meitä. Jeesuksen tähden uskova on Jumalan rakastettu lapsi, jota Hän kuulee ja auttaa. Uskova on puettu Jeesuksen vanhurskauden pukuun ja on sellaisena Jumalan mieleinen. Krummacherin mukaan VT:n rukoilijoilla oli vain lupaus Messiaasta. Niinpä Abraham rukoillessaan sanoi: ”Herra minä olen alkanut puhua sinun kanssasi, vaikka minä tomu ja tuhka olen.” Jumalan sovitussuunnitelman toteutumisen jälkeen meillä on tämä uusi ja ihana tilanne vedota Jeesukseen. Joh 15:7” Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa mitä ikänä tahdotte ja saatte sen.” K.: ”Tällä ihmeitä tekevällä sauvalla kädessäs olet sinä koko maailman herra.” Latinakieliseen sanaan Amen, amen eli totisesti, totisesti, sisältyy vakuutus toteutumisesta. Kirsti Kiviranta

11


Sley-Median kaikuja Kunniakkaita perinteitä ja nykyajan elämää

Meitä Sley-Median työntekijöitä yhdistää yksi suuri näky: Teemme työtä kunniakkaita perinteitämme arvostaen tämän päivän ihmisille. On ollut välillä yllättävää huomata, että evankelisen liikkeen ihmisetkään eivät tiedä, että viikoittain ilmestyvä Sanansaattaja on ilmestynyt jo 135 vuotta, tai että lastenlehtemme Vinkki on yli 120 vuotta vanha. Näiden kahden nuorekkaan veteraanin lisäksi kustannamme nuoren seurakunnan lehteä, Nuottaa.

ne saa elää.” Jes 55:3 ja ”Herran sana pysyy iankaikkisesti.” 1.Piet.1:25. Niin edelleen uskomme ja sen mukaisesti pyrimme lehteä tekemään. Teemme kaikkia lehtiämme varsin pienellä toimituskunnalla, niin että olemme hyvin iloisia, jos muistaisit meitä rukouksissasi. Sitä toimituksen kokouksessa itsekin aina rukoilemme, että saisimme viisautta, ymmärrystä, taitoa ja rohkeuttakin tehdä lehtiämme juuri Sinulle ja tämän ajan tarpeisiin. Otamme todella mielellämme vastaan myös vinkkejä siitä, mitä voisimme käsitellä lehdissämme. Avustajiakin tarvitsemme jatkuvasti. Voisiko Sinun lahjasi olla käytössä lehtiemme kautta? Herätysliike on sillä tavalla joustava, että kutsumme jokaista panemaan omat lahjansa käyttöön Taivaan Isän eteemme avaamalla työsaralla.

Olen itse luonnehtinut Sanansaattajaa, että se on turvallinen, luterilainen. Uskon, että yhä useampi osaa arvostaa tässä monella tapaa kuohuvassa ajassa juuri turvallista Raamatun sanaan ja luterilaiseen tunnustukeen nojaavaa lehteä. Onhan meidän kyettävä arvioimaan omaa aikaamme kirkon perustasta, Jumalan sanasta käsin, ettemme joutuisi opillisesti tuuliajolle. Sanansaattajan pääkirjoitussivulla on kaksi raamatunpaikkaa, jotka ovat olleet siinä alusta, vuodesta 1876 alkaen: ”Kuulkaa, niin teidän sielun-

Tuleehan Sinulle oma lehti? Tuleehan Sinulle oman liikkeesi ja jumalanpalvelusyhteisösi lehti: Sa12


nansaattaja, Vinkki tai Nuotta? Isät ja äidit ennen meitä kulkeneet ovat olleet hyvin sitoutuneita lehtiemme tilaajia. Usein on ollut niin, että vanhemmat ovat tilanneet vielä aikuisille lapsilleen Sanansaattajaa. Olen kuullut tapahtumia, joissa tällaisten lehtien saajat ovat kertoneet, ettei lehti aluksi tuntunut oikein miltään tai ainakaan tutulta, mutta kun vanhemmat ovat kuolleet, on siitä tullut elämän tärkein lehti.

Hedbergin sanoihin tehtyjä lauluja ”Elämän lauluja Sinulle” –levylle. Kaustisen Purppuripelimannit ja Anna-Maija Mäkelä esittävät ”Kultainen kotini” –levyllä Konsta Jylhän hengellistä- ja kansanmusiikkia.

Tänä vuonnakin tarkoituksenamme on tehdä normaalien tabloid-lehtien lisäksi kaksi Sanansaattajan noin 60-sivuista extra –lehteä; toukokuussa ja lokakuussa.

Suurhanke Kirkon aarteet

Kertakaikkisen oiva lahja on myös Martti Lutherin Mannaa Jumalan lapsille äänikirjana. Siinä on jokaiselle kuukaudelle oma levynsä ja jokaiselle päivälle lyhyt tekstin selitys.

Tilattavien lehtien lisäksi toimitamme myös joulunaikaan ilmestyviä Talvikukkia ja lasten Joululyhdettä sekä kevätkauteen ja ennen kaikkea pääsiäisen sanomaan keskittyvää Kevätkukkia -lehteä.

Musiikkia ja kirjoja Viime vuonna olemme kustantaneet yhden kirjan: Oulun emerituspiispa Olavi Rimpiläisen ”Sanon enkä perruuta”. Olen iloinen, että saimme tämän levollista kristillisyyttä edustavan hartauskirjan valmiiksi. Se on lähtenyt todella hyvin lukijoille. Luonnehdin tätä kokoamaani kirjaa sen takakannessa: ”Jumala saa olla Jumala, eikä ihmisenkään tarvitse olla enempää kuin ihminen.” Hannu Niemelä lauloi liikkeemme isäksi kutsutun Fredrik Gabriel 13

Adventin aikaan saatiin valmiiksi varsinainen suurhanke: ”Kirkon aarteet, Luther CD ja paljon muuta” eli teologinen suurkirjasto omalle koneellesi. Sitä on päätoimittanut Erkki Koskenniemi ja Liisa Rossi on pitänyt käytännön töitä hanskassaan. Tälle kokoelmalle vetävät vertoja vain muutamat yliopistolliset kirjastot. Jotta voisin jotenkin kuvata hankkeen mittaluokkaa, niin kerron, että se sisältää noin 50 000 sivua kristillistä kirjallisuutta, klassikkoja suomeksi. Suuri osa on sellaisia, ettei niitä saa enää muualta kuin kirjastojen varastosta ja niitä pitää lukea ”lähes valkoiset hanskat kädessä.” Mukana on lähes koko suomennettu Lutherin tuotanto, apostolisia isiä, kirkkoisiä, keskiajan opettajia, uskonpuhdistuksen suurmiehiä ja evankelisen liikkeen isiä. Mukana on myös Jukka Thurénin Uuden testamentin selityssarja. Kyse on siis samalla kirkon rakentamisesta ja kulttuuriteosta! Kaikkia tuotteitamme voit tilata ja tiedustella tilaajapalvelu@sley.fi tai puhelimella 0407007707.


Mielenkiintoinen näköalapaikka

Seurakunnan vastuulla on nimittäin profetoimisen arviointi. Kun luette eri lehtiä, kyselkää, onko lukemanne linjassa uskontunnustuksen ja käskyjen kanssa.

Viikoittain ilmestyvän lehden toimitus on varsinainen näköalapaikka. Olemme toimituksessa tottuneet siihen, että Sanansaattajaa luetaan myös rivien välistä. Lukijana on hyvä muistaa, että haastateltavien kanta ja lehden kanta eivät aina ole samanlaisia. Myöskään mielipidekirjoittajat eivät välttämättä edusta lehden kantaa. Haastankin Teitä kaikkia lukemaan kriittisesti kaikkia käteenne sattuvia lehtiä.

Toivotan omasta puolestani ja koko Sley-Median väen puolesta kaikille oikein hyvää kevättalvea. Kaiken sen, mitä on edessämme saamme kohdata turvallisesti Vapahtajan täytettyyn työhön luottaen. ”Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan koko maailman syntien.” Isän haltuun Hannu Kippo Sley-Media Oyn toimitusjohtaja ja Sanansaattajan päätoimittaja

14


Annan oman rauhani

”Älkää murheissanne olko, turhaan peläten, vaikka luotanne nyt lähden, teitä jätä en, Turvanne vain aina pankaa uskoin Jumalaan, tulevissa vaiheissakin minuun luottakaa. Tilalleni Pyhän Hengen teille lähetän, - Lohduttaja, Rohkaisija, Puolustaja hän. Minä viereltänne poistun, kuljen tietäni, rauhani sen jätän teille, oman rauhani. Se on aivan toisenlainen, kuin on rauha maan, tuskin moni valtiaista sitä tunteekaan.”

15

Jeesus, lähtöpuheessasi tämän lupasit omiasi lohduttaen heitä valmistit siihen, mikä edessäsi pian odotti, pilkka, lyönnit, häväistykset, ristinkuolokin. Eivät sitä kuulemassa olleet suuret maan, pieni, uskollinen joukko oppilaita vaan. Yhä tänään maailmassa rauhaa luvataan kättä lyödään, kansain nähden valat vannotaan. Tuokion voi rauha kestää, jo mennyt unohtuu, suuret pienten lasten lailla sotaan tuhoutuu. Antamasi rauha pysyy, mitä tulleekaan, omiasi kaikin ajoin, suo sen lohduttaa. Pelon alla auta meitä sinuun turvaamaan, ristin yössä Golgatalla aamuun katsomaan. Anneli Räty


Perheuutiset Taivaan kotiin muuttaneet Reijo Pekka Jaatinen, s. 29.6.1952, k. 5.11.2011 Eila Maija-Liisa Pienimäki, s. 30.10.1940, k. 12.11.2011 ”Jeesus sanoo, Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää vaikka olisi kuollut.” Joh 11:25.

Kastetut 11.12.2011 Eelis Ariel Velin 17.12.2011 Silja Maria Toikka Saima Elisa Toikka 28.12.2011 Samuel Hugo Aukusti Neulaniemi 6.1.2012 Jeremias Tamiru Kebede ”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matt. 28:18-20 Ilmoitathan syntyneet, vihityt ja Taivaan kotiin muuttaneet tätä palstaa varten osoitteeseen: jorma.tikkamaki@gmail.com 16


Messu sunnuntaisin klo 11 Pyhän Sydämen kappelissa, os. Kirstinkatu 1 Rukoushetki ennen messua klo 10.30

Pvm

Liturgi

11.03. 18.03. 25.03. 01.04.

Lauri Thurén Lauri Thurén Teemu Haataja Teemu Haataja Pekka Huhtinen Ville Auvinen Palmusunnuntai, houseband Tapio Kiviranta Hannu Kippo Kiirastorstai Teemu Haataja Jukka Niemelä Pitkäperjantai Tapio Kiviranta Tapio Kiviranta Pääsiäispäivä Pekka Huhtinen Pekka Huhtinen 2. pääsiäispäivä Teemu Haataja Teemu Haataja Inkeril. kirkkop. Teemu Haataja Arvo Survo Seppo Suokunnas Seppo Suokunnas Tapio Kiviranta Jukka Niemelä Houseband Teemu Haataja Ville Auvinen Heikki Haataja Samuli Luomaranta Helatorstai Teemu Haataja Ari Norro Ari Norro Teemu Haataja Helluntai Lasse Nikkarikoski Lasse Nikkarikoski Houseband

05.04. 06.04. 08.04. 09.04. 15.04 22.04. 29.04. 06.05. 13.05. 17.05. 20.05. 27.05.

Saarnaaja

17


Valkeiksi kuin lumi

Sunnuntaina 19.2. ei meinannut nähdä eteensä ulkona kävellessä. Lumisade olisi ollut ihan mukavaa, eikä pakkastakaan juuri ollut, mutta tuuli oli inhottava.

Mieleen tuli jae Raamatusta: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi.” (Jes. 1:18) Tuuli pyyhki muutamassa tunnissa jälkeni olemattomiin. Tilalla oli puhdas ja koskematon hanki. Jumala pyyhkii syntini hetkessä.

Kävin jumalanpalveluksen jälkeen Ilmalassa. Rappuset Ilmalantorilta ylös vesitorneille olivat aivan lumessa ja olin todella kiitollinen, ettei lumen alla ollut jäätä. Ylöskipuaminen olisi saattanut äkisti päättyä vauhdikkaaseen alastuloon.

Kuinka suurta armoa onkaan, että saamme hiljentyä tunnustamaan syntimme Jumalan edessä. Saati sitten, että saamme synninpäästön! Jokainen syntimme pyyhitään pois, Jumala ei muistele niitä vaan antaa kaiken anteeksi – kerta toisensa jälkeen.

Rappusten yläpäässä odotti uusi haaste. Vesitornit ovat korkealla ja aukealla paikalla. Siellä tuulee aina enemmän kuin muualla – siltä ainakin tuntuu. Tuuli oli painanut lunta paksuiksi kasoiksi ja paikoin sain todella kahlata eteenpäin. Sisälle päästyäni kaivelin kengistä lumipaakkuja. Nilkat olivat useaan kertaan uponneet syvälle lumeen.

Ilmalan lumikinokset ylsivät yli nilkkojen ja jouduin kahlaamaan uudestaan niiden läpi. Jumalan armo ei lopu nilkkoihin. Se ympäröi minut kokonaan. Se ympäröi sinut kokonaan. Armon varassa kulkeminen ei ole tuskaista kahlaamista.

Vajaan kolmen tunnin päästä suuntasin kotiin. Tullessa jääneistä syvistä jalanjäljistä ei ollut pienintäkään painaumaa jäljellä. Tuuli oli peittänyt kaiken ja hanki näytti aivan koskemattomalta. Ei ollut valmiita jälkiä joihin astua ja joiden avulla pitää lumet poissa nilkoista.

Havahdun joskus siihen, että uskonasiat ovat tuntuneet itsestäänselvyyksiltä. Kuinka upeilta tuntuvatkaan ne hetket kun herää muistamaan armon suuruuden ja ihmeellisyyden! Ihanaa on myös huomata, millaisten asioiden kautta Jumala väliin pysäyttää ja puhuttelee. Ei siksi, että ansaitsisin sen. Yksin armosta.

Katselin kinoksia hetken ennen kuin lähdin tarpomaan bussipysäkille. 18


”Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville

aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” Ef. 2: 4-9 Teksti ja kuva Saara Räty

Tuuli oli peittänyt jalanjäljet vajaassa kolmessa tunnissa Ilmalan vesitorneilla.

19


Yhteystietoja KAPPELIN KAIKUJEN TOIMITUSKUNTA

KAPPELIN VASTUUNKANTAJAT

Päätoimittaja: Jorma Tikkamäki p. 040-552 9754 jorma.tikkamaki@gmail.com

Vastaava pastori: Teemu Haataja, p. 046-6586726 teemu.haataja@sley.fi

Kappelin pastori: Teemu Haataja, teemu.haataja@sley.fi

Pääsuntio: Jukka Haataja p. 040-4132449, jukka.haataja@saunalahti.fi

Kappelipelimanni: Kullervo Puumala kullervo.puumala@sley.fi

Kappelipelimanni: Kullervo Puumala, p. 0400-568666, kullervo.puumala@sley.fi

Toimittaja: Saara Räty

Kahvitusvastaava: Mira Pirttimaa 0440-255 557 mira_pirttimaa@hotmail.com

Taitto: Kaisa Koponen Kansikuva: Pia Haataja

Pyhäkouluvastaava: Meeri Kuokkanen, p. 044-3489800 meeri.kuokkanen@espoo.opit.fi

Jos osoitteesi muuttuu, muistathan ilmoittaa siitä joko jorma.tikkamaki@gmail.com (puh. 040-5529754) tai sinikka.ahvenainen@sley.fi.

20


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.