Kappelin Kaikuja 11. vuosikerta 4/2012
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Pyh채n Syd채men kappelin kannatusrenkaan tiedotuslehti
Pääkirjoitus
"Nyt seimellesi seisahdan, oi Jeesus autuuteni, ja maahan asti kumarran Herralle, luojalleni. Sain elämäni, kaikkeni, Sinulta synnyinlahjaksi. Ne ota, Jeesus, vastaan. Kun murhe murtaa mieltäni tai epätoivo kaivaa, rohkaise silloin sieluni ja lievitä sen vaivaa. Kun synti mieltä ahdistaa, lohdutat, Jeesus, surevaa, velkani maksoit kaikki. Oi Jeesus, tänne maailmaan et tullut itses tähden, minua saavuit auttamaan kurjuuden kaiken nähden. Ja raskaan ristin kärsien armahdit minut syyllisen. Voisinko kyllin kiittää." VK.25:1,4-5
kautta. Se Valo on puhdasta, ilman minkäänlaista sameutta. Saamme jälleen olla valmistautumassa suureen juhla-aikaan, jolloin odotamme Jeesusta. Adventinaika on aivan erityistä odottamisen aikaa, kun vähitellen lähestymme suurta juhlaa, Joulua. Meillä on myös toinenkin odottamisen aihe: Jeesus on luvannut tulla takaisin maanpäälle. Nyt hän ei tule enää lapsen muodossa, vaan Kunnian Kuninkaana ja Hallitsijana. Kenellekään ei jää epäselväksi tapahtumien kulku, kun Jeesus tulee kirkkaudessaan noutamaan kaikki ihmiset Jumalan Tuomioistuimen eteen. "Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus." Matt.24:27. Silloin haudat aukeavat ja jokainen noudetaan viimeiselle tuomiolle, sekä elävät, että kuolleet. Tuo päivä on suuri ilonpäivä Jeesuksen ristintyöhön turvautuneille. Heille ei lueta tuomiota, sillä Jeesus on vienyt synnit Golgatan ristille ja nämä ihmiset ovat turvautuneet elämänsä aikana
Elämme vuoden pimeintä aikaa, jolloin valoisat päivät ovat harvinaisia. Tämä kuuluu luonnollisena osana vuodenaikojen ketjuun täällä Pohjolassamme. Yhtä luonnollista on myöskin se, että Jumalan Valo loistaa jokaisena hetkenä kaikkein pimeimpäänkin paikkaan. Emme aina silmillämme näe tätä loistetta, mutta me tiedämme asian olevan juuri näin. Jumalan Valo loistaa sydämiimme Jeesuksen ristintyön 2
Jeesukseen omana Vapahtajanaan. Ei nämä ihmiset synnittömiä ole, vaan suuria syntisiä, jotka ovat uskoneet syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Sovintoveressä. He pääsevät vaivojen maasta iäiseen iloon, Taivaan kotiin!
nimeltä mainiten otettu Taivaan perilliseksi. Tämän saat uskoen omistaa omalle kohdallesi! "Ja Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ilm.21:4.
Jumalan Tuomioistuimen edessä seisoo myös suuri joukko ihmisiä, jotka tuossa hetkessä itkevät, kun huomaavat rippikoulussa tai muissa elämäntilanteissa kuulemansa Jumalan Sanan opetukset olleenkin täysin totta. Heidän silmiensä edessä näkyy koko eletty elämä ja välinpitämättömyys Jumalan Sanaa kohtaan. Mutta itku ja katumus eivät enää auta, koska Jumala antoi lahjaksi koko eletyn elämän ja juuri sitä varten, että Jeesuksen hankkima sovitustyö tulisi tutuksi ja syntien anteeksiantamus omistettavaksi. Armonaika on tuolloin lopussa ja parannuksen tekeminen myöhäistä, joten iankaikkinen kadotus odottaa. Todella hurjia näkymiä, mutta Raamatun mukaan ne ovat täysin totta.
Adventista Jouluun Jouluna saamme hiljentyä Jeesuksen seimen äärelle muistelemaan, kuinka valtavan teon Jumala teki lähettäessään Jeesuksen tänne maailmaan meidän syntivelkamme tähden. Suurempaa lahjaa ei maailma olisi voinut saada, kuin Jeesuksen kautta lahjoitetun syntiemme sovituksen. Siinä riittää ilon aihetta loputtomiin. Tästä on Joulussa pohjimmiltaan kysymys. Olivatpa oman Joulumme ulkoiset puitteet minkälaiset tahansa, niin pääasia on kuitenkin Jeesus. Iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä!
50. Kappelin Kaikuja -lehti
Mutta tänään on vielä Armonaika meneillään. Jeesus kutsuu edelleenkin jokaista ihmistä: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Matt. 11:28. Tämä Iankaikkinen kutsu on voimassa siihen saakka, kunnes Jeesus tulee kirkkaudessaan toisen kerran tänne maailmaan. Tähän kutsuun kannattaa vastata myöntävästi, sillä se takaa Iankaikkisen Elämän Taivaassa. Jeesus on jokaisen synnit vienyt Golgatan ristille ja sovitus on tapahtunut. Kasteessa Sinut on
Aika rientää huimaa vauhtia. Tästä kertoo myös se, että olet juuri lukemassa 50. Kappelin Kaikuja -lehteä. Oma rukoukseni on ollut koko tämän lehden olemassaolon ajan (11 vuotta), että Kappelin Kaikujen kautta voisimme pitää Jumalan Sanaa esillä kansantajuisen yksinkertaisesti ja iloa tuottaen. Yksin Jumala näkee, olemmeko me näissä asioissa onnistuneet. Työllä ja joskus myös vaivalla ovat lehdet syntyneet, mutta näky on ollut selkeänä koko ajan mielessä: Kappelin väelle ja kai3
kille muillekin lehden tilaajille pala Taivasta arkisen aherruksen keskelle. Kiitän lämpimästi kaikkia lehden tekoon osallistuneita, sekä jokaista Kaikujen lukijaa. Tästä jatkamme, mikäli Jumala näin suo. Erityiskiitokseni haluan lausua upealle Saara -toimittajallemme, joka on ainakin joksikin aikaa luopumassa Kaikujen toimittajan työstä. Saara lähtee ensi kevätkaudeksi vaihto-oppilaaksi Irlantiin, joten toivotamme hänelle siunattua ja mielenkiintoista aikaa uusien haasteiden parissa. Jäämme kaipaamaan raikkaita tekstejäsi.
Pankkiyhteystiedot Pyhän Sydämen kappelin toiminnan tukemiseksi: Tilinro: Sampo 800015-779195 Saaja: SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Viitenro: 10078 89200 41311 40515 Keräyslupa no: 2020/2010/3611
Keräyslupa:
"Vaan kuinka suuren vieraani ottaisin oikein vastaan, kun sydämeni, lahjani, on multaa ainoastaan? Oi Herra maan ja taivasten, käyt itse luokse syntisten, armosi meille annat." VK.25:7
Poliisihallituksen 16.12.2010 myöntämän keräysluvan 2020/2010/3611 mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys voi kerätä varoja 1.1.2011-31.12.2012 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetus- ja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla.
Odottamisen iloa ja oikeaa Joulujuhlaa! Jorma Tikkamäki päätoimittaja
Pidätkö kristittyjen perheiden yhteyttä tärkeänä? Millaista lapsiperheiden tilannetta sinä olisit valmis tekemään ja mihin osallistuisit? Pyhän Sydämen kappelissa käyvien perheiden tilanteita kanssanne suunnittelevat ja toteuttavat pastori Ari Norro ja lapsi-, varhaisnuoriso- ja perhetyöstä vastaava lehtori Saija Simanainen. Tilanteen toteutumiseen tarvitaan idea, valmistelijat ja osallistujat. Kerro ideasi ja ilmoittaudu vaikkapa yhden tilanteen valmistelutiimiin sähköpostitse saija.simanainen@sley.fi tai puh. 040-5054041. Katsotaan saako idea "innon, lennon ja siivet". 4
5
Kaikuja kansalta
”Jeesusta taas minä tahtoisin kiittää, Golgatan uhrista veisata saan. Voisiko enkelikuorokaakaan riittää kiittämään vertaan ja rakkauttaan? Siellä, vain siellä hän velkani kantoi, siellä jo itseni puhtaana nään. Jeesusta kiitän, hän anteeksi antoi, en minä kuole vaan jään elämään.” SK 344:1
Jeesuksen antamasta iankaikkisesta elämästä. Raikkaat syystuulahdukset ovat muuttuneet viileämmiksi, meitä kauneudellaan ilostuttanut värikylläisyys vähenee vähenemistään, maanviljelijöiden huolet menetetystä sadosta painavat mieltä alaspäin, monet ovat vailla työtä ja toisilla työ ruuhkautuu. Huolia riittää.
Prrrrr, prrr – puhelimeni soi! Vastaan ja kuuntelen. Ehtisitkö, pääsisitkö sairaalaan vastaan potilasta, joka siirretään toisesta sairaalasta. Häntä pelottaa. Syövän lisäksi nyt uusi vakava käänne. Pääsen, mielelläni menen. Saan nimi- ja ikätiedot sekä lyhyen tilannekartoituksen.
Kuitenkin:
”Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” 1 Tess. 5:18 ... ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Ef. 5:20
Juttelemme monista elämän asioista. Pidän kädestä. ”Ethän lähde ennen kuin olemme rukoilleet yhdessä. ”Kiitetään siitä, että Jumala lähetti sinut tänne. Kiitetään, että olen saanut jakaa asioita. Kiitetään siitä, että saat kantaa minua ja puolisoani rukouksessa Kaikkivaltiaalle.” Kristus kantaa taakat, antaa meille levon. Yhdessä kiitämme
”Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta.” Kol 1:12
6
Jos sydämemme on täynnä kiitollisuutta Jumalaa kohtaan, jokaiseen rukoukseen liittyy kiitos jo siitäkin syystä, että meillä on armollinen Jumala, jota me voimme rukouksessa lähestyä.
Hän ruoan ruumiillemme suo päivä päivältä ja ruokkii sieluamme elämän leivällä. Hengellään hoivaa, kantaa, anteeksi synnit antaa. Iloitkaa Herrassa!
”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta.” 1 Tim 2:1
Hän holhoaa, hän muistaa orpoja, leskiä. Hän tietää, ketä painaa raskaasti elämä. Hän avun sille tuottaa, ken häneen turvaa, luottaa. Iloitkaa Herrassa!
”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.” Fil 4:6
Jos sairastut tai työstä joutuisit luopumaan, ei epätoivoon syöstä saa päivä vaikeinkaan. Laupias Isän käsi on avoin hädässäsi. Iloitkaa Herrassa!
Minulla tai sinulla ei ole mitään, jolla voisimme palkita Herran hyvät teot. ”Kuinka voisin maksaa Herralle sen, minkä hän on hyväkseni tehnyt?” Ps 116:12. Kiitämme Jumalaa parhaiten käyttämällä iloiten Hänen antamiaan lahjoja, alistumalla nöyrästi Hänen tahtoonsa.
Suo Herra, lohdutusta, suo leipää sanasta, jaa meille virvoitusta armosi virrasta sinussa elääksemme, toivossa kestääksemme. Iloitkaa Herrassa!
Nyt Herran hyvyydestä me saamme riemuita ja armon kyllyydestä kiitosta veisata. Päivinä myötäisinä ja vaivan täyteisinä iloitkaa Herrassa!
Näin auta, Herra, meitä uskossa elämään, vie pyhiesi teitä luoksesi kiittämään. Kasvosi kirkkaat näytä, riemulla meidät täytä. Iloitkaa Herrassa! VK 330 Sinikka Ahvenainen
7
Messun päätösosa
Kuvaaja: Pia Haataja
löytyvä Aaronin siunaus. Herran siunaus on hyvin kokonaisvaltainen. Liturgi saa Kristuksen Kirkon palvelijana kätkeä kirkkokansan ajallisine ja iankaikkisine tarpeineen Taivaallisen Isämme huolenpitoon. Kirkko on lisännyt siunaukseen trinitaarisen eli kolminaisuusopillisen päätöksen, jonka yhteydessä pappi siunaa kirkkokansan ristinmerkillä. Näin messu sekä alkaa että päättyy Kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Messuvieraat voivat tehdä ristinmerkin papin lausuessa: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Siunauksen jälkeen lauletaan kolminkertainen aamen uskon ja luottamuksen ilmauksena.
Messua käsittelevän sarjan ensimmäisessä artikkelissa perehdyimme jumalanpalveluselämän peruskäsitteisiin ja symboliikkaan, toisessa messun johdantoon, kolmannessa messun sana-osaan ja neljännessä messun ehtoollisosaan. Sarjan päättävässä viidennessä artikkelissa tarkastelemme messun päätösosaa. Messun päätösosa alkaa ylistyksellä (benedicamus). Ylityksen aluksi pappi kehottaa seurakuntaa ylistämään Jumalaa. Hän voi kohottaa kätensä ylistyksen ajaksi kiitokseen. Seurakunta vastaa kehotukseen yhtymällä ylistykseen, joka päättyy kolmeen halleluja-huudahdukseen. Hallelujasana on hepreaa ja tarkoittaa ’kiittäkää Herraa’. Näin koko messuun kokoontunut seurakunta rohkaisee toisiaan kiitokseen ja ylistykseen. Hallelujat jäävät pois paastonaikana, jolloin ne korvataan kaksinkertaisella aamenella. Poisjättäminen ilmentää paaston luonnetta hiljentymisen ja itsetutkistelun aikana. Ylistystä seuraa Herran siunaus. Sen perusrunko on 4. Moos. 6:22-27
8
Siunauksen lausuttuaan tai laulettuaan paimen lähettää Kristuksen sijassa seurakunnan palvelemaan Herraansa. Lähettäminen muistuttaa siitä, että Kirkolla on missio. Kristitty on kutsuttu julistamaan evankeliumia ja palvelemaan lähimmäisiään arjen keskellä. Luontevinta olisi, jos lähettäminen tapahtuisi aivan lopuksi, päätösvirren jälkeen. Tällöin ristikulkue poistuisi kirkkosalista loppusoiton aikana tai hiljaisuuden vallitessa, ja seurakunta
lähtisi heti kulkueen mentyä. Lähettäminen voidaan myös jättää pois.
katse kulkueen kärjessä kannettuun ristiin luotuina. Tämä muistuttaa seurakuntaa siitä, että lähdemme arkeen Herramme askelissa, katseet Häneen kiinnitettyinä. Hän johdattaa meitä. Ristinkantajan takana tulevat maallikkoavustajat, sitten avustava papisto ja viimeisenä liturgi. Jos paikalla on piispa, hän kulkee viimeisenä. Kulkueen mentyä seurakunta ikään kuin liittyy siihen lähtemällä kirkosta palvelemaan Herraansa.
Päätösvirren tulisi olla suhteellisen lyhyt. Sen teemoiksi sopivat esimerkiksi Jumalan varjelus ja johdatus, kiitos, lähetys ja palvelu. Veisaamalla virren seurakunta julistaa Jumalan suuria tekoja. Päätösvirren jälkeen tai sen aikana messun toimittajat muodostavat ristikulkueen ja poistuvat kirkkosalista
Tervetuloa messuun! Teemu Haataja
Tulosilta ja betoniviidakon eksyneet lampaat
Mikäli ehdokas tekee vaalityötä tosissaan ja sitoutuneesti eri verkostoissa ja eri kanavia pitkin, mutta äänipotti jää laihaksi, vaali-iltana mielessä pyörii nippu kysymyksiä. Miksi minua ei pidetty äänestämisen arvoisena? Eivätkö ajamani asiat herättäneet kiinnostusta? Enkö ollut riittävän vakuuttava? Eikö minua tunneta? Voittajan leirissä sitä vastoin kysymyksiä esitetään ehkä vähemmän. Onnistuneille toimille
Äskettäin käydyt kuntavaalit olivat jälleen täynnä huikeaa draamaa. Viestinnän alan ihmisenä seuraan vaaleja puolueista riippumatta mielenkiinnolla erityisesti tavoittamisen näkökulmasta. Politiikassa tavoitellaan äänestäjiä ja vaikutusvaltaa, kristillisessä järjestötoiminnassa puolestaan eksyneitä lampaita. Työmaa on molemmissa kivinen ja ainakin se on varmaa, että ketään ei tavoiteta, jos mitään ei tehdä. 9
ja ratkaisuille hyristään tyytyväisinä. Äänestäjät saatiin liikkeelle.
on etuoikeus saada kertoa tuota pelastuksen ilosanomaa eteenpäin.
Kristillisessä järjestötoiminnassa on vähemmän yhtä jännittäviä kilpailutilanteita. Suomalaiset eivät kokoonnu jonain tiettynä iltana televisioitten ääreen jännittämään pitkästä tuloslähetyksestä saatavaa tietoa, onko seuratoiminta Pihtiputaalla tai Saarijärvellä onnistunut tavoittamaan aiempaa enemmän väkeä. Ehkä pitäisi. Ehkä tietty kilpailuasetelma kannustaisi meitä jokaista tekemään töitä uusien tulijoiden löytämiseksi entistä ahkerammin.
Koko maailmaa ei tarvitse tavoitella kerralla, vaan liikkeelle voi lähteä yhdellä askeleella. Sleyn tavoittavalla työllä on teemana ”Etsi yksi”. Kenelle siis minäkin omalta osaltani voisin kertoa evankeliumin? Ketä voisin kutsua Kristuksen omien joukkoon? Mitä sanoisit ajatuksesta, että aletaan itse kukin meistä rukoilla yhden tuttavamme puolesta ja kutsua häntä mukaan messuun Pyhän Sydämen kappelille tai muuhun toimintaan? Henkilökohtainen kutsuminen ja suosittelu kun on markkinoinnin kanavista kenties se kaikkein merkittävin. Sitten jos ja kun käy niin onnellisesti, että tuttava päättää lähteä mukaan, oma rooli on merkittävä lämpimän ilmapiirin luomisessa sekä ihmisiä tutustuttavaksi esiteltäessä. Saapuminen uuteen paikkaan ventovieraana on kelle tahansa meistä haasteellista.
Pyhän Sydämen kappelin messuissa riemastuttaa aina uudestaan ja uudestaan nähdä iso osallistujamäärä. Meillä on kuitenkin vielä tehtävää omassa asuinympäristössämme pääkaupunkiseudulla. Harmillisen moni asukas ei tunne Jeesusta Vapahtajanaan. Tarttis tehrä jotain, mutta mitä? Tavoittaminen lähtee Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskystä. Se, että Jeesus on sovittanut meidän kaikkien synnit ristinpuussa ja avannut tien Isän luokse, on yhä vielä taivaallisen tietotoimiston ykkösuutinen. Jumalan lapsina meillä
”Sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia”, kirjoittaa Paavali Efesolaiskirjeessä Jumalan taisteluvarustusta esitellessään. Laitetaan lenkkarit jalkaan ja otetaan tuo pieni askel lähimmäisemme hyväksi! Martti Haverinen Sleyn viestintäpäällikkö
10
Joulun Tähti
Kuvaaja: Saara Räty
Joulun kirkas tähti syttyi Betlehemiin pimeään, säteet lähti valloittamaan kuolon maata synkeää.
Öisen taivaan pienet lyhdyt Betlehemin katto saa, marttyyrit, nuo todistajat, muistoillansa vilkuttaa.
Kedon miehet kuultuansa ihmeviestin taivaasta kiiruhtavat halpaan majaan, Lapsi löytyy tallista.
Laskee Herodeksen tähti, sammuu pian kokonaan. Tähti seimen kirkkaudellaan yltää koko maailmaan.
Tietäjätkin idän mailla näkee tähden syttyneen, Betlehemiin johtaa tiensä luokse Lapsen pienoisen.
Joulun viesti, lahja taivaan, pimeyden valloittaa, välkkyy sätein valaisevin, kunnes voiton saavuttaa,
Hallitsijan mieli syöksyy vihaan, pelkoon katkeraan, vallanhimo silmissänsä tahtoo lapsen kuolemaa.
astuu majaan pieneen, suureen, jos vain siellä sijan saa, synkimmänkin mielen loukot valaisee se armollaan.
Monen kodin rauha vaihtuu kuolinitkuun pienoisten, äidit, isät tuskaan nääntyy, lohdutusta etsien.
Joulun Lapsi, joulun Tähti pyytää tulla luoksesi juhlaasi tuo siunauksen, kirkastaa myös arkesi. Anneli Räty
11
Ihan(an) kamalaa
Olematon ehtoollisyhteys
”Kiitos hakemuksestasi. Tässä sähköpostissa on tietoa opiskelusta ja asumisesta Traleessa.” Tänään, 6.11., siitä tuli täysin virallista: lähden ensi kevääksi Irlantiin vaihto-oppilaaksi. Kouluni päätti jo viime keväänä lähettää minut vaihtoon ja nyt tullut vastaanottajakoulun päätös oli tässä tapauksessa vain virallinen muodollisuus. Silti vasta nyt tuntuu siltä, että uskallan varata lennot.
Irlanti on ollut voimakkaasti katolinen maa. Elokuussa Belfast Telegraph kirjoitti, että Irlanti on hylkäämässä uskon nopeammin kuin useimmat maat. Irlantilaisista 69 prosenttia määritteli itsensä uskovaiseksi vuonna 2005. Nyt luku on enää 47 prosenttia. Kristittynä on kamalaa lukea maallistumisesta. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole minulle suurin haaste. Olen luottavainen sen suhteen, että löydän seurakuntayhteyden Irlannista. Mutta löydänkö sieltä ehtoollisyhteyttä?
Samaan aikaan tuntuu ihanalta ja kamalalta. Olen käynyt Irlannissa vuonna 2008 ja menetin sydämeni maalle – on ihanaa päästä olemaan siellä rauhassa ja näkemään maata ja kulttuuria. Kuitenkin pitää järjestellä sitä ja tätä, ja jättää moni asia tänne Suomeen. Ei pitkäksi aikaa – palaanhan jo kesäksi takaisin – mutta ei se oloa juuri helpota. Erästä tänne jäävää asiaa aloin pohtia jo viime keväänä: seurakuntayhteyttä.
Ikävä kyllä olen tottunut siihen, että Suomessa kirkossa on ongelmansa ja opillisista kysymyksistä kiistellään enemmän ja vähemmän. Suomessa on kuitenkin saanut elää lähes jatkuvassa ehtoollisyhteydessä. Ensimmäistä kertaa joudun näin konkreettisesti vastakkain sen todellisuuden kanssa, ettei kirkollamme ole ehtoollisyhteyttä esimerkiksi roomalais-katolisen kirkon kanssa. Vaikka se voikin kuulostaa hassulta, en ole koskaan tuntenut näin todellisesti kristittyjen jakautuneisuutta.
Olen kasvanut käyden Tampereen Luther-talolla. Sieltä oli helppo siirtyä pääkaupunkiseudulle muuton yhteydessä jo ennestään tuttuun Pyhän sydämen kappeliin. Monet ihmiset olivat valmiiksi tuttuja ja SLEY:n toiminta on kotoisaa. Nämä tutut asiat jäävät Suomeen odottamaan, kun lennän tammikuussa Irlantiin.
12
Tuleva opiskelukaupunkini on Tralee, jossa on 28000 asukasta. Internetetsintöjen perusteella en ole löytänyt kaupungista anglikaanista kirkkoa,
jonka kanssa luterilaisella kirkollamme olisi ehtoollisyhteys. Olo on ristiriitainen. Erityisesti nykyisin, kun ihmiset etääntyvät Raamatusta, on mielestäni entistä tärkeämpää pitää siitä kiinni. Tämän takia on mielestäni erittäin tärkeää, että kirkollamme on Porvoon julistus, jonka allekirjoittaneiden välille on solmittu ehtoollisyhteys. Nämä kirkot tunnustavat sen tavan, jolla muut allekirjoittaneet julistavat evankeliumia. Mutta kuten sanoin, näinä aikoina on entistä tärkeämpää pitää kiinni Raamatusta ja hoitaa uskoaan. Siksi tahtoisin päästä vaihtoni aikana myös ehtoolliselle – mielellään säännöllisesti.
rukoilevalla mielellä Irlantiin. Rukoilen, että löydän ehtoollisyhteyden. Ja toisaalta rukoilen, että jos en sitä löydä, saan vahvistua rukouksessa ja raamatunluvussa. Toivon myös, että löydän Irlannista seurakuntayhteyden ja uusia kristittyjä ystäviä, joiden kanssa jakaa yhteisen uskon – vaikka se sitten joissain opillisissa käsityksissä hieman eroaisikin. Rukoilen, että minut otetaan vastaan tällaisena Saarana ja tällaisena kristittynä kuin olen. Suljen myös teidät kristityt lähimmäiset rukouksiin ja kiitän siitä, että täällä on ehtoollisyhteys, johon saan palata. Rukoukseni on myös, että uutena Pyhän sydämen kappeliin tulevat otetaan ilolla ja lämmöllä vastaan – kuten toivon, että minutkin Traleessa.
Rukoilevalla mielellä Ehtoollisyhteys on kysymys, johon varmastikin olisi keksitty vastaus, jos sellainen täällä syntisessä maailmassa olisi olemassa. Minä voin vain ihmetellä, pohtia ja rukoilla. Niinpä lähdenkin
Vaihtoon lähdön myötä jätän Kappelin kaikujen toimittajan paikan seuraavalle. Kiitos tästä ajasta, siunausta elämääsi! Saara Räty
13
Iloa!
Kuvaaja: Pia Haataja
Taivaan Isän siunaamaa adventin ja joulun aikaa sinulle, hyvä Kappelin kaikujen lukija!
rina Ambomaalla Afrikassa toiminut pastori, joka myöhemmin Evankeliumiyhdistyksen saarnamiehenä oli kannustamassa ja käynnistämässä Sleyn japaninlähetystyötä. Pietari Kurvinen oli suoraan alenevassa polvessa tunnetun ilomantsilaisen runonlaulajan Mateli Kuivalattaren jälkeläinen, joten musikaalisuus oli suvussa vahva perinnöllinen ominaisuus. Esteri Kurvinen avioitui Japanista palattuaan Laihian kappalaisen Frans Kärjen kanssa. Toivo Kärki opiskeli kirkkomusiikkia Helsingissä ja vaikkakin opiskelurahoja tienatakseen toimi ravintolamuusikkona, oli hän ilmeisesti mukana myös Helsingin evankelisten nuorten toiminnassa. Nuorison Ystävässä julkaistu sävellyskin kertonee siitä. !970-luvulla Kärki myös sovitti useita lauluja SleyKirjat Oyn nuottijulkaisuun "Minua nyt paimeneni kantaa" isoisänsä Petari Kurvisen Lunastettujen lauluja –kokoelmasta.
Joitakin vuosia sitten toi Sleyn edellinen toiminnanjohtaja, dosentti Seppo Suokunnas musiikkitoimistoon oheisen, Nuorison Ystävä –lehden vuoden 1933 numerosta 19 löytämänsä joululaulun. Tekstin tekijän, Valma T:n sukunimeä en ole saanut toistaiseksi jäljitetyksi, mutta säveltäjä on sitäkin tunnetumpi sävelten mestari Toivo Kärki. Kuinka Toivo Kärki, paremmin tangosäveltäjänä ja –kapellimestarina sekä Musiikki Fazer Oyn legendaarisena tuotantopäällikkönä tunnettu musiikkivaikuttaja on säveltänyt joululaulun Evankeliumiyhdistyksen silloiseen Evankelisen Nuorisoliiton lehteen? Kärki oli syntynyt ja kasvanut evankeliseen kotiin. Hänen äitinsä oli Sleyn ensimmäisen japaninlähetin Esteri Kurvisen poika ja isoisänsä Pietari Kurvinen, Suomen Lähetysseuran lähettinä ja Martti Rautasen työtove-
Tämän laulun nimi on 'Iloa'. Tekstiä myötäillen heijastaa sävelmä tyyntä, valoisaa ja rauhallista iloa joulun tärkeimmästä sanomasta, pelastuksesta, 14
jonka Jumala ihmiseksi syntyessään meille langenneille lapsilleen toi.
tilaisuuksin, erityisesti joululaulujen iltaan 12.12.!
Iloitaan ja lauletaan siitä, sydämellisesti tervetuloa Kappelin joulunajan
Kullervo Puumala kappelin kanttori
Iloa Valma T.
&C œ œ
C
F
Toivo Kärki Ab
œ œ œ œ œ œ œ bœ
C
C
œ œ œ œ œœ ú
C
C7
ú
Mi- nun täh - te - ni Jee - sus syn - tyi, mi - ten rie - mui -sa to - tuus tää!
5
A
&œ
œ œ œ
œ
tun - nel - ma mie - len
Dm
ú
val
-
œ
taa,
Fm
C/G
D7
G7
œ œ œ œ œ œ œ œ
C
ú
sy - dän hel - ty - vi kiit - tä - mään.
Œ œ œ
Py - hä
Ó
2. Minun tähteni Jeesus syntyi tänne tuskien maailmaan. Toi armosta taivaan aarteet, lapsi Kuninkaan olla saan.
4. Tätä iloa aatokset toistaa. Ylen suuri on pelastus. Minun huoleni täysin poistaa kaikkiuhraava rakkaus.
3. Minun tähteni Jeesus syntyi, joululahjaksi hänet sain. Isän poikansa antaa täytyi Vapahtajaksi puolestain.
5. Syvä rauha nyt sielun täyttää, jot' ei maailma aavista. Saan Jeesuksen kanssa viettää onnentäyteistä joulua.
Julkaistu Nuorison Ystävässä numerossa 19/ 1933 © Sley-Media Oy
15
Konsertit ja muut erillistilaisuudet joulun aikaan kappelilla (Kirstinkatu 1) Sunnuntai 25.11. klo 19.00 Scholares aeternaes –kuoro – Keski-ajan ja renessanssin (vokaali) laulumusiikkia. Vapaa/ ohjelmamyynti 7 €.
Lauantai 8.12. klo 18.00 Konsertti Lauluyhtye Meri
– Tunnelmia revontulien räiskeestä, Afrikan savannien kuumuudesta ja talven ihmemaasta. Konsertissa kuullaan musiikkia kauniista balladeista meneviin pop-kappaleisiin, väliajan jälkeen virittäydytään joulun odotukseen perinteisten ja uusien joululaulujen tunnelmissa. Liput 13/7€ (lapset ja opiskelijat).
Sunnuntai 9.12. klo 14.00 Konsertti Marjatta Wihinen, sopraano Vapaa/ kolehti
Keskiviikko 12.12. klo 18.00 Kappelin joululaulujen ilta Helsingin Evankelinen kuoro, Kappeli Sound Systems, Tapio Kiviranta, Kullervo Puumala.
16
Sunnuntai 16.12. klo 13.30 Konsertti Sopraano, Svetlana Musina, Pietari Piano & urut, Jelizaveta Pantzenko, Pietari Juonto ja puhe, Pasi Hujanen Vapaa/ kolehti Sleyn Venäjän lähetykselle Inkerinmaan seurakunnissa jaettaviin joulupaketteihin
Maanantai 17.12. klo 19.00 Uusien Joululaulujen konsertti HEO:n lauluntekijälinja, Martti Heikkilä.
Keskiviikko 19.12. klo 18.00 Joulun lauluja –konsertti Lauluyhtye Viisi.
Torstai 20.12. klo 18.00 ja klo 21.30 Joulun lauluja konsertit Lauluyhtye Viisi.
Sunnuntai 23.12. klo 15-18 Sleyn japanilainen joulujuhla Maanantai 31.12. klo 13-19 Raamattuopetus ja Siionin kannel-seurat Mukana mm. Reijo Arkkila ja Kullervo Puumala
17
Perheuutiset Kastetut 13.10.2012 Siiri Lilia Luomaranta
”Herra, sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” Ps. 139:13–16
Ajasta Iankaikkisuuteen siirtyneet: Tyyne Katariina Lumiaho s. 28.9.1914 Paavola k. 30.8.2012 Helsinki Oila Marjatta Niemi s. 11.9.1939 Mellilä k. 18.4.2012 Vantaa Juha Arto Niemi s. 13.7.1946 Alahärmä k. 7.9.2012 Vantaa Raino Kalevi Aaltonen s. 4.7.1937 Viipuri k. 11.10.2012 Helsinki ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.” Fil.1: 21.
Ilmoitathan syntyneet, vihityt ja Taivaan kotiin muuttaneet tätä palstaa varten osoitteeseen: jorma.tikkamaki@gmail.com 18
Messu sunnuntaisin klo 11 Pyhän Sydämen kappelissa, os. Kirstinkatu 1 Rukoushetki ennen messua klo 10.30
Pvm
Liturgi
25.11. 02.12.
Tapio Kiviranta Taamu Kakkuri 1. adventti Teemu Haataja Lasse Nikkarikoski Ari Norro Teemu Haataja Tapio Kiviranta Pasi Hujanen Houseband Teemu Haataja Lauri Thurén Joulupäivä Lauri Thurén Lauri Thurén Tapaninpäivä Teemu Haataja Teemu Haataja Ari Norro Jukka Niemelä Uudenvuodenpäivä Ari Norro Ari Norro Loppiainen, lähetyspyhä Pekka Huhtinen Ville Auvinen Teemu Haataja Reijo Arkkila Siioninkannel-messu Tapio Kiviranta Markku Niemelä Teemu Haataja Teemu Haataja Teemu Haataja Lauri Thurén Laskiaissunnuntai, Siionin kannel-messu Ari Norro Jukka Niemelä Lasse Nikkarikoski Lasse Nikkarikoski Teemu Haataja Teemu Haataja Teemu Haataja Olavi Rimpiläinen Siionin kannel-messu Ari Norro Hannu Kippo Pekka Huhtinen Pekka Huhtinen
09.12. 16.12. 23.12. 25.12. 26.12. 30.12. 01.01. 06.01. 13.01. 20.01. 27.01. 03.02. 10.02. 17.02. 24.02. 03.03. 10.03. 17.03.
Saarnaaja
19
Yhteystietoja KAPPELIN KAIKUJEN TOIMITUSKUNTA
KAPPELIN VASTUUNKANTAJAT
Päätoimittaja: Jorma Tikkamäki p. 040-552 9754 jorma.tikkamaki@gmail.com
Vastaava pastori: Teemu Haataja, p. 046-6586726 teemu.haataja@sley.fi
Kappelin pastori: Teemu Haataja, teemu.haataja@sley.fi
Pääsuntio: Jukka Haataja p. 040-4132449, jukka.haataja@saunalahti.fi
Kappelipelimanni: Kullervo Puumala kullervo.puumala@sley.fi
Kappelipelimanni: Kullervo Puumala, p. 0400-568666, kullervo.puumala@sley.fi
Toimittaja: Saara Räty
Kahvitusvastaava: Mira Pirttimaa, p. 0440-255 557 mira_pirttimaa@hotmail.com
Taitto: Kaisa Koponen Kansikuva: Pia Haataja
Pyhäkouluvastaava: Marjut Veikkola, p. 050-5740303 marjut.veikkola@saunalahti.fi
Jos osoitteesi muuttuu, muistathan ilmoittaa siitä joko jorma.tikkamaki@gmail.com (puh. 040-5529754) tai sinikka.ahvenainen@sley.fi.
Raamattukerhovastaava: Soili Norro, soili.norro@mantsala.fi
20