Kappelin Kaikuja 13. vuosikerta 1/2014
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Pyh채n Syd채men kappelin kannatusrenkaan tiedotuslehti
Pääkirjoitus
”Vain yksi on kaikille tarpeellinen, muu turhaa ja pientä on rinnalla sen, ja riittää se kaikille aina: Veren armossa synnit kun anteeksi saa, ihan lahjaksi autuuden saa omistaa, ei syyllisyys mieltäsi paina.” SK. 205:5 Lina Sandell on oivaltunut jotakin todella oleellista kirjoittaessaan tuon edellä olevan runon. Vain yksi asia on oikeasti tarpeellinen: syntien anteeksiantamus Jeesuksen täytetyssä työssä. Siinä vaiheessa kun tämän maailman valot meiltä sammuvat, niin hyvin harvalla asialla on todellista merkitystä. Maallisilla asioilla ja toimeentulon turvaamisella on merkitystä tämän maanpäällisen elämämme ajan, mutta kun on tullut aika siirtyä ajan rajan taakse, niin ne menettävät kokonaan merkityksensä. Siinä vaiheessa on vain yksi asia tärkeää eli onko nimemme Karitsan Elämänkirjassa. Me tiedämme jo maanpäällisen elämämme aikana sen, löytyykö nimemme tuosta suuresta kirjasta. Kasteessa on nimemme tuohon kirjaan kirjoitettu ja siellä se pysyykin, kun uskossa Jeesukseen vaellamme, sekä päivittäisessä syntien
tunnustamisessa ja anteeksiannossa elämme. On myös mahdollista, että nimemme pyyhitään pois Karitsan Elämänkirjan sivuilta, jos hylkäämme Jumalan kutsun ja lähdemme omin voiminemme elämään tätä maanpäällistä elämäämme. Vaikka elämämme olisi ulkoisilta puitteiltaan mallielämää, niin kadotukseen joudumme, jos hylkäämme Jeesuksen hankkiman syntien anteeksiantamuksen omalta kohdaltamme. Omalla kiltteydellämme tai hyvän tekemisellä emme Taivaaseen pääse. Omat tekomme eivät riitä meitä pelastamaan. Yksin Jeesus voi meidät pelastaa ja vain Hän antaa meille Iankaikkisen Elämän täysin ilmaisena lahjana. Golgatan keskimmäisellä ristillä sovitettiin meidän syntimme. Jeesus vuodatti oman verensä meidän puolestamme ja Hänen ansiostaan pääsemme Taivaaseen. Kun olemme saaneet uskoa omalle kohdallemme syntien anteeksiantamuksen, niin tämä asia saa meidät myös palvelemaan lähimmäistämme. Me ihmiset kannamme monesti syyllisyyttä mitä kummallisimmista 2
asioista. Jumalan herättämä omatunto on herkkä. Saamme jättää kuitenkin kaiken syyllisyytemme Jumalan käsivarsille ja uskoa tässäkin asiassa syntimme ja laiminlyöntimme Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä anteeksiannetuksi. Syntien anteeksiantamuksessa on valtava voima. Kun saa omistaa sen omalle kohdalle, niin padot murtuvat ja syyllisyys poistuu. Silloin saa olla armosta autuas ja vapaa Jumalan lapsi. Oletko Sinä jo saanut uskoa kaikki syntisi anteeksiannetuiksi? Jeesuksen ristintyön tähden saat uskoa, tässä ja nyt, kaikki syntisi ja laiminlyöntisi anteeksiannetuksi. Itse Taivaan Isä antaa Sinulle anteeksi kaikki rikkomuksesi ja saat palata tuhlaajalapsen tieltä Taivaaseen johtavalle Tielle! Taivaassa iloitaan, kun yksi syntinen tekee parannuksen ja kääntyy Jumalan puoleen.
Vielä tässä lehdessä on Tiinan kirjoitus, mutta seuraavasta lehdestä lähtien on toimittajan tehtävää hoitamassa jälleen Saara Räty. Lämmin kiitos Tiinalle työpanoksestasi lehtemme eteen. Toivotamme Sinulle kaikenlaista myötätuulta ja hyvän Taivaallisen Isämme siunausta! Saaran toivotamme jälleen lämpimästi tervetulleeksi lehtemme tekijöiden joukkoon ja voinemme todeta: tuttujen haasteiden pariin! ”Ja hän sanoi heille: Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.” Luuk.10:2 Iloa, rauhaa, sekä hiljentymistä paastonaikaasi ja Pääsiäisiloa! Jorma Tikkamäki päätoimittaja
”Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.” Luuk.15:7.
Kappelin tuotot v.2013: Kolehdit 79 960,47 euroa Kahviraha 3590,02 euroa Kappelin kannatusrengas 5450,04 euroa
Muutoksen tuulia
Kokonaistuotto 89 734,55 euroa
Olemme saaneet pitää vuoden verran Kappelin Kaikujen toimittajana Tiina Arpiaista, mutta elämän mukanaan tuomien muutosten myötä on Tiina siirtymässä uusien haasteiden pariin.
Lämmin kiitos! Taivaan Isä lahjasi siunatkoon!
3
Elämämme kallein asia
Kuvaaja: Pia Haataja
Ennen paastonaikaa on kirkkovuodessa pari pääsiäisjakson alkavaa pyhää, nykyisiltä nimiltään 3. ja 2. sunnuntai ennen paastonaikaa. Aikaisemmin ne olivat latinankieliset Septuagesima(seitsemäskymmenes) ja Sexagesima (kuudeskymmenes) sunnuntai. Laskiainen, jolloin ”laskeudutaan” paastonaikaan oli Quinquagesima (viideskymmenes). Nimi johtuu siitä, että päivä on 49. päivä ennen pääsiäistä, tai 50., kun pääsiäinen lasketaan mukaan. Sekä Roomalaiskatolinen että Anglikaaninen kirkko poistivat 1970-luvulla em. nimet ja lakkasivat kutsumasta niiden jaksottamaa aikaa esipaastoksi. Luterilainen kirkkomme seurasi esimerkkiä poiketen vain sikäli, että Evankeliumikirjassa, jossa on präntättynä kirkkovuoden tekstit kullekin pyhäpäivälle, ne ovat yhä vanhoilla nimillänsä. Jotenkin näiden pyhien tekstit ja aiheet: Ansaitsematon armo (3. sunnuntai ennen paastonaikaa) ja Jumalan sanan kylvö (2. sunnuntai ennen paastonaikaa) johdattavat yhä itsetutkisteluun ja valmistautumiseen paastonaikaan. Olen viime aikoina huomannut muutenkin pohdiskelevani mm. kristinuskon olen-
naista eroa muihin uskontoihin sekä oikean ja raittiin kristillisen opetuksen eroa vääristyneeseen ja siitä johtuen luterilaisen tunnustuksemme mukaisen uskon sisällön ja luonteen eroa vääristyneeseen. Mitä kaikkea pitääkään sisällään käsite Ansaitsematon armo? Kuinka mullistava ja laaja käsite se onkaan! Entä Jumalan sanan kylvö? Meidät on lähetetty kylvämään Jumalan sanaa. Mistä tiedämme kylvävämme oikeaa sanaa ja oikein, eikä ”valhevehnää” tai rikkaviljaa, kuten väärä opetus nykyisessä raamatunkäännöksessä nimetään? Olemme omassa herätysliikkeessämme kovasti huolissamme Jumalan sanan arvovallan murenemisesta yhteiskunnassamme, jopa kirkossamme. Jotenkin olen itse päätynyt kerta kerralta yhä yksinkertaisempaan tulokseen satunnaisissa pohdiskeluissani – varsinkin keskusteltaessa kirkkoamme hajottavista kiistanalaisista kysymyksistä, joita tässä en halua edes mainita. Niitähän riittää – osuvasti luonnehti eräs pastori meitä kristittyjä Jeesuksen lausahdusta nykykäytäntöä peilaavaksi mukaillen: ”Siitä teidät 4
tunnetaan minun opetuslapsikseni, että te riitelette keskenänne.” Mikä on se luovuttamaton ja ainutlaatuinen asia, se josta tunnistaa, onko kysymyksessä kristinusko vai joku pelkkä Raamatusta kiteytetty oppirakennelma, moraalikoodisto, eettinen elämänkatsomus, saati ”tikapuut taivaaseen”, ”stairway to heaven”, josta jo Led Zeppelin, yksi raskaan rokin kehittäjäyhtye, teki biisin1970-luvun alussa? Se on se ansaitsematon armo. Sitä ei tunne mikään muu maailman uskonto, oppirakennelma, lainsäädäntö, maailmanselitys, moraalikoodisto yms. Se on vain kristillisen uskomme keskeinen, ainutlaatuinen sisältö. Se on Jumalasta, Pyhästä Kolminaisuudesta; niin valtava ja mullistava asia, ettei se voi ollakaan muualta lähtöisin. Sen ainakin minä Raamatustani luen ja haluan lukea. Siitä kertoo se kirkkovuoden aika, minkä juuri jätämme taaksemme ja se mihin juuri valmistaudumme. Herran apostoli Paavali, ylösnousseelta Kristukselta tehtävänsä saanut, tuntee ja tunnustaa olevansa itsessänsä syntinen ihminen, jopa ”syntisistä suurin”. Samanlaisia olemme kaikki, langenneita, monessa Jumalan tahdon rikkovia. Voimme eksyä pahastikin. Siksi meille on valmistettu ja tarjolla Jumalan armo. Jos tämä kadotetaan, kadotetaan kaikki. Jos uskomme ja opetuksemme sisältö kirkoissamme, herätysliikkeissämme, erilaisissa kuppikunnissamme – joita syntyy joka tapauksessa – keskittyy johonkin muuhun, ollaan väärällä tiellä, ns. ”mennään metsään”. Avustin opiskeluaikanani ja vuosia sen jälkeenkin ”päivystävänä bassona” mm.
Kallion Kantaattikuoroa ja Espoon Vanhan kirkon kuoroa; Katedraalikuoro, Olaus Petri kören ja Hakavuoren srk:n koraalikuoro olivat niinikään tuttuja ja opiskelijalle oivallisia ryhmiä tutustua kirkkomusiikin klassikoihin. Kallion Kantaattikuoro esitti useana vuonna mm. Reinhard Kaiserin Markus-passion, jossa sain laulettavakseni muutamia pikkurooleja. Sadanpäämiehen repliikin ”Totisesti, tämä oli Jumalan Poika” on Kaiser kirjoittanut niin, ettei laulaja aluksi saa oikein tukea orkesterista eikä alkusäveltä, se pitää ”poimia” harmoniasta. Kerran aloitin sen kokemattomuuttani sillä tavalla pitkin sävelasteikkoa seilaten, että vaati jo hiukan ääniakrobatiaa päästä oikeaan ääneen ja kunnialla maaliin. Ainakin kollegat huomasivat, yleisö ei ihan välttämättä. Evankelistan roolin laulanut Esa Ruuttunen rohkaisi noviisia sakastissa keikan jälkeen: ”Ei se ole mies, joka metsään menee, se on mies, joka tulee sieltä takaisin.” Niin, Jumalan armon varassa, siihen luottaen se voi onnistua muussakin yhteydessä, kuin passiosoolossa. Pitkäperjantaina kuullaan parin vuoden tauon jälkeen Pyhän Sydämen kappelissa jälleen Heinrich Schützin pienoispassio Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä Helsingin Evankelisen kuoron, kapellin ja solistien esittämänä. Siinä kerrotaan musiikin keinoin, suomenkielellä, Raamatun sanoin, miten kaikki tapahtui, kuinka me saimme ansaitsemattoman armon. Sydämellisesti tervetuloa kuuntelemaan! Kullervo Puumala kappelin kanttori 5
Nikean uskontunnustus mikä se on?
Evästystä uskon tunnustamiseen, osa I lausua muun muassa kasteen yhteydessä. Tämä on hyvä käytäntö, koska kastettava ihminen on uskonsa alussa; messussa käy puolestaan pääsääntöisesti ihmisiä, jotka ovat taittaneet taivalta jo pidempään. He ovat valmiita pureskelemaan jo vähän seikkaperäisempääkin uskontunnustusta. Itäisessä kristikunnassa eli ortodoksisessa kirkossa Nikean uskontunnustus on käytössä myös kasteen yhteydessä, kun taas Apostolinen uskontunnustus ei ole siellä käytössä lainkaan. On hyvä huomata, että nimestään huolimatta Apostolinen uskontunnustus ei ole apostoleilta peräisin, vaan on Nikean uskontunnustusta nuorempi. Nikean uskontunnustus sai lopullisen sanamuotonsa vuonna 381 jKr., kun taas Apostolinen uskontunnustus nykyisessä muodossaan on peräisin 700-luvulta.
Olet ehkä miettinyt, miksi luemme joka messussa niin sanotun Nikean uskontunnustuksen. Ehkä olet myös kokenut vaikeaksi ymmärtää joitain lauseita, mitä siihen sisältyy. Ehkä sinun on helpompi tunnustaa uskosi, kun olet saanut vähän selitystä tuohon lähes 1700 vuotta vanhaan tunnustukseen. Tämä on tavoitteemme nyt alkavassa Kappelin Kaikujen kirjoitussarjassa. Tässä ensimmäisessä osassa on hyvä kertoa pohjustukseksi jotain yleistä uskontunnustuksista ennen kuin sitten myöhemmissä numeroissa menemme varsinaiseen Nikean uskontunnustuksen tekstiin. Niin sanotun läntisen kristikunnan piirissä, eli roomalais-katolilaisessa ja luterilaisessa kirkossa nyt ainakin, Nikean uskontunnustus on saanut vankan aseman ehtoollisjumalanpalveluksessa eli messussa lausuttavana uskontunnustuksena. Apostolinen uskontunnustus tavataan puolestaan
Uskontunnustusten idea on lausua tiivistetyssä muodossa raamatun 6
opetus Jumalasta, johon jokainen kristitty uskoo henkilökohtaisesti. Usko Jeesukseen pelastaa ilman, että tietää kaikkia uskontunnustuksen sisältämiä yksityiskohtia, mutta kristityn on tarkoitus syventää uskoaan oppimalla lisää kolmiyhteisestä Jumalasta. Ja jos joku opettaa toisin kuin uskontunnustus opettaa, tästä opetuksesta – mahdollisesti myös tästä opettajasta on sanouduttava irti, koska Hän voi opetuksellaan johtaa ihmisiä luopumaan oikeasta Jumalasta.
uskontunnustuksessa ylistämme Jumalaa ja annamme Hänelle kunnian kaikista Häneltä saamistamme lahjoista, ennen kaikkea pelastuksen lahjasta. Miten sitten uskontunnustukset ovat alunperin syntyneet? Ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisiltä uskottava tieto, että jo apostoleilta perittiin tietty ”uskon sääntö” eli tiivis sanallinen kuvaus siitä, mikä on oikea usko. Näiden pohjalta sitten kehittyivät seikkaperäisemmät tunnustukset. Uudesta testamentista löytyy lukuisia kohtia, joissa havaitaan säännönmukainen, mutta vaihteleva tapa tiivistää apostolinen opetus.
Lisäksi, tunnustamalla julkisesti uskomme, esimerkiksi messussa, lausumme samalla maailman keskellä, mikä erottaa meidät maailmasta: me olemme Jumalan lapsia ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia. Vaikka maailma olisi eri mieltä, me olemme valmiit sanomaan, mikä on ainoa oikea ja pelastava usko. Jumala armahtakoon kristittyjään, että voisimme tehdä tämän jalon tunnustuksen silloinkin, kun maailma vihaa meitä. Uskontunnustuksen taustalla on aina ollut myös vainojen todellisuus. Kun oma tai omaisten ajallinen hyvä on uhattuna, kristityn jalo tehtävä on kuitenkin tunnustautua. Jeesus sanoo: ”Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.” ( Matt. 10:32,33)
Ehkä kaikkein varhaisin kristittyjen uskontunnustus on ”Jeesus on Herra” (ks. mm. 1. Kor. 12:3). Tämä onkin myös kappelin pyhäkoulussa käytettävä uskontunnustus! Vähän pidemmästi, useissa Uudessa testamentin kohdissa toistuu tunnustuksen omainen ilmaus Jumalasta, joka on herättänyt kuolleista Jeesuksen – joka siis on Herra. Joskus tämän uskon säännön yhteydessä on mainittu kolmantena myös Pyhä Henki. ”Hänen kauttaan te uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että te uskoessanne myös panette toivonne Jumalaan.” (1. Piet. 1:21), ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.” (Room. 10:9), ”Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin
Ehkä kaikkein tärkeimpänä, uskon tunnustaminen yksin ja yhdessä on kristityn rakkauden huudahdus Jumalalle, joka on ensin rakastanut häntä: 7
hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.” (Room. 8:11)
paaston ajan siihen, mitä on kristillinen usko. Tämä opetus – kuten nykyinen rippikoulukin – noudatti kolminaisuusopillista kaavaa – siis samaa kaavaa, jossa nimessä sitten oppilaat pääsiäisenä kastettiinkin. Ensin opetettiin Isästä Jumalasta, sitten Pojasta Kristuksesta ja viimeiseksi Pyhästä Hengestä. Sitten, muutama päivä ennen pääsiäisenä tapahtuvaa käännynnäisten kastamista, tämän opetusten pohjalta opetettiin heille uskontunnustus kasteopetuksen tiivistelmänä. Tämä tuli oppilaiden opetella ja sisäistää sitä silmällä pitäen, että voisivat kastetilaisuudessa sydämestään tunnustautua siihen uskoon ja tulla kristityiksi. Kastetilaisuudessa sitten kastajana toiminut piispa kysyi kolmessa osassa kastettavilta: ”Uskotko Isään Jumalaan...”, ”Uskotko Jeesukseen Kristukseen...”, ”Uskotko Pyhään Henkeen...” Kastettava vastasi niin ikään kolme kertaa: ”Uskon” Heti tämän jälkeen seurasi kastaminen kolme kertaa upottamalla tai valelemalla Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Mielenkiintoista on, että alkuvuosisatoina uskontunnustusta ei saanut kirjoittaa muistiin. Se tuli säilyttää ”salaisuutena” ei-kristilliseltä maailmalta ulkoa opittuna.
Tässä vain muutama esimerkki siitä, että raamatusta selvästikin löytyy tiettyjä jo silloin käytössä olleita, kristityille opetettuja ”uskon sääntöjä”, joista apostolit opetustensa lomassa mielellään muistuttavat. Uuden testamentin lyhyistä lauselmista alettiin ensimmäisinä vuosisatoina kehitellä pidempiä versioita. Tuli tarvetta tarkentaa, mitä tarkoittaa, että Jeesus on Herra. No, esimerkiksi sitä, että Hän on todellinen Jumala mutta myös todellinen ihminen. Mitä tarkoittaa, että uskon Pyhään Henkeen? Muun muassa sitä, että uskon Hengen puhuneen koko raamatussa ”profeettojen kautta”. Sitten tuli vielä tarvetta lisätä loppuun lisää tarkennuksia kristillisestä uskosta: uskon myös kristillisen kirkon olemassaoloon sekä ruumiin ylösnousemukseen jne. 200-luvulle tultaessa alkoi näillä Uutta testamenttia selvästi yksityiskohtaisemmilla ”uskon säännöillä” sitten jo olla lukkoon lyöty sanamuotokin. Ensimmäiseksi alettiin ”lukita” yhtenäiseksi kasteen yhteydessä lausuttavien uskontunnustusten sanamuotoja. Tämä tapahtui jo selvästi ennen 200-lukua. Ylipäänsä kasteen sakramentti ja siihen valmistautuminen oli se paikka, jossa uskon sääntöä opeteltiin ja viimein lausuttiin julkisesti. Tapana oli, että kasteelle valmistautuvia aikuisia opastettiin
Paitsi kasteopetuksen tarpeisiin liittyen, yhtenäiset ja lukkoon lyödyt sanamuodot alkoivat vallata alaa siitä syystä, että seurakuntien jumalanpalvelusliturgia ylipäänsä alkoi saada samoja lukkoon lyötyjä piirteitä. 200-luvulle tultaessa messussa oli yhä vähemmän osia, joissa oli soveltamisen mahdollisuutta. Alettiin yhä 8
enemmän suosia tarkempaa jumalanpalveluskaavaa. Ja uskontunnustus oli jo tällöin kiinteä osa liturgiaa.
Pankkiyhteystiedot Pyhän Sydämen kappelin toiminnan tukemiseksi:
Kasteopetuksen tarpeiden ja jumalanpalveluskaavan suosimisen ohella kolmas syy erillisten ja sanamuodoiltaan määrättyjen uskontunnustusten syntyyn olivat kullakin ajalla vaikuttaneet harhaopit. Kirkon oikeaoppisilla opettajilla syntyi tarvetta tehdä kirkkokansalle uskontunnustusten avulla selväksi, että tietyt liikkeellä olevat käsitykset esimerkiksi Kristuksen Jumaluudesta ja kuolemanjälkeisestä elämästä eivät edusta raamatun oppia, vaikka näiden väärien oppien levittäjät niin väittäisivätkin. Tämä selittää monia Nikean uskontunnustuksenkin lauseita.
Tilinro: Sampo 800015-779195 Saaja: SLEY, PL 184, 00181 Helsinki Viitenro: 10078 89200 41311 40515 Keräyslupa no: 2020/2012/3761
Keräyslupa 2013-2014: Poliisihallituksen 26.11.2012 myöntämän keräysluvan 2020/2012/3761 mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry voi kerätä varoja 1.1.2013-31.12.2014 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetus- ja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla.
Kun jatkossa selitän joitain harhaoppisten opetuksia, avautuu miksi tietyt vaikeatajuisetkin lauseet ovat tässä tunnustuksessa ja mitä ne oikein tarkoittavat. Tulevissa jatkoosissa selitän eniten Kristusta koskevaa toista uskonkappaletta, koska se on vaikeatajuisin, toiseksi eniten Pyhää Henkeä koskevaa kolmatta uskonkappaletta. Vähiten tarvitsee selitystä Isää Jumalaa koskeva ensimmäinen uskonkappale. Aleksi Kuokkanen Kappelin teologi
9
Luopumisen vaikeus ja siunaus
Erään helmikuisen pyhän evankeliumina oli viimeiset jakeet Matteuksen 19. luvusta. Tekstissä Pietari kysyy, mitä opetuslapset saavat vastineeksi siitä, että ovat luopuneet kaikesta ja seuraavat Jeesusta. Jeesus vastaa, että he saavat tulevassa uudestisyntymässä hallita Israelin kahtatoista sukukuntaa, ja jatkaa: Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän (Matt. 19:29). Muutamissa vanhoissa käännöksissä luopuvalle luvataan satakertaisesti takaisin.
tulee pitää kaikin voimin kiinni, ovat luottamus Jumalan armoon ja huolenpitoon, oman itsensä ja lähimmäisen rakastaminen sekä yhteydet läheisiin ihmisiin. Elämästä katoaa mielekkyys, perusturva ja ilo ilman näitä. Silloin, kun läheinen ihminen kuolee tai oma tai läheisen terveys pettää, on kyse luopumisesta, jota emme voi itse valita. Joudumme luopumaan ja sopeutumaan siihen. Kun luopumisen hetki tulee, heräävät mitä moninaisimmat tunteet, joita itsekin on vaikea ymmärtää, mutta vähitellen vain kasvaa hyväksymään tapahtuneen. Hiukan toisenlaista, mutta yhtä kaikki välttämätöntä luopumista liittyy myös vanhenemiseen: lapsuus- tai nuoruusikää ei saa takaisin, vaikka kuinka kaipaisi.
Evankeliumin pohjalta valmistetussa saarnassa puhuttiin kaikenlaisesta luopumisesta, jota ihminen elämässään kohtaa: läheisen kuolema, terveyden menetys, luopuminen hyvästä työpaikasta perheen vuoksi. Aihe jäi pyörimään mieleen ja olen sittemmin pohtinut, mistä asioista joutuu luopumaan, mistä pitäisi luopua ja mistä ei koskaan. Viimeksi mainittuja, joista
Joistakin ulkoisista asioista luopuminen on ihmisen oman harkinnan varassa, vaikkapa luopuminen hyvästä työpaikasta tai mukavasta asuinpaikasta läheisen ihmisen vuoksi. Samaan kategoriaan kuuluu luopuminen 10
jostakin omistuksestaan, jotta voisi hankkia tilalle jotakin muuta tai auttaa saamillaan varoilla tarvitsevaa. Tällaisesta luopumisesta olen tavannut sekä positiivisia että negatiivisia esimerkkejä: toiset luottavat tehneensä oikean valinnan, toiset epäröivät tai katuvat päätöksiään.
ihan sama, toteutuvatko kuvitelmani, elämästä tuli paljon kevyempää ja valoisampaa: pystyi iloitsemaan siitä, mitä on saanut ja saa. Ja se, mitä Luoja on minulle suonut, on sata kertaa parempaa kuin unelmat ilman mitään todellista. Kaikkiin luopumisen lajeihin näyttää minusta liittyvän elämän kokeminen vähän syvemmin, todellisempana kuin miten nuori, terve ja välillä ajattelematon nuori ihminen sen yleensä kokee. On helppo mennä siihen ansaan, että luulisi luopumisen tuottavan katkeruutta, mutta kun katsoo ihmisiä, jotka ovat joutuneet luopumaan paljosta, kohtaakin heissä elämäniloa, tyyneyttä ja lämpöä. Ihmiselle on luonteenomaista tarrautua tuttuun, turvalliseen ja oman mielensä mukaiseen. Siksi luopuminen on vaikeaa, mutta se kuuluu elämään. Yksi sen tehtävistä epäilemättä on muistuttaa meille, ettemme voi luottaa ja turvautua itseemme tai mihinkään maanpäälliseen, vaan meidän on kaikessa katsottava Taivaallisen Isämme puoleen. Tiina Arpiainen
On vielä ihmisen sisäisiä asioita, joista luopumisen katson olevan ehdottomasti hyväksi. Tällaisia ovat etenkin jotkin mielikuvat ja toimintamallit. Moni omiin mahdollisuuksiinsa uskomaan kasvatetun sukupolveni edustaja odottaa parikymppisenä elämältä suuria: puolisoksi täydellistä prinssiä tai prinsessaa, hohdokasta työpaikkaa, suurta komeaa omakotitaloa ja kaikin puolin ruusuista elämää. Olen tavannut sekä sellaisia nuoria, jotka ovat aika yksin erinomaisuutensa ja oletetun loistavan tulevaisuutensa kanssa, että sellaisia, jotka masentuvat, kun tosimaailma ei vastaakaan haaveita. Itse olen jälkimmäistä tyyppiä. Kun lopulta suostuin sanomaan, että on
11
Kaikuja Myanmarista
Kappelin kaikuja –lehden nimi tuo mieleeni lapsuuden pyhäkoulun ja sen alussa radiosta kuunnellut kirkonkellojen kaiut, ”kellot kaikuu, kellot temppelin”. Myanmar-aiheen äärellä mieleeni palautuu rumpujen kumina. Ennen virttä laulunjohtaja lyö rumpupalikallaan pari kolme kertaa rummusta rytmin: ”ton, ton, ton” ja niin laulu alkaa.
ja kaasutusta -suurkaupungin ääniä. Ne kutsuvat lähetystyöntekijää kertomaan ilosanomaa. ”Teille on syntynyt Vapahtaja. Synnit on sovitettu. Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, laskeutuu ihmisen sydämeen.”
MYANMAR JAPANI MATKARAPORTTI 11. - 25.2. 2013
Laulujen sävelet ovat minulle outoja enkä ymmärrä kieltä, jolla lauletaan. Mutta olen kirkossa, kristillisessä, luterilaisessa kirkossa ja tiedän, että täällä lauletaan Jeesuksesta. Olemme saman Jumalan lapsia. Usko yhdistää välittämättä kielimuurista tai kulttuurieroista. Rukouksen aikana kädet menevät ristiin, joidenkin kädet nousevat ylös ja mieleeni muistuu Paavalin sanat Timoteus kirjeestä: ”… Miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet…” Yangonissa hotellihuoneeseeni kuuluu kirkonkellojen kaiku. Se tulee naapuritontilla sijaitsevan anglikaanikirkon tornista, joka aamu, varhain. Kellot kutsuvat rukoukseen, näin minulle kerrottiin. Martinin ja Maryn pappilassa illalla pysähdyn kuuntelemaan liikenteen ääniä, tööt, tööt, jarrutusta
Sirkka-Liisa Huhtinen MYANMAR GTBS -koulutus Matka suuntautui Myanmarin Luterilaisen Kirkon (LCM) kutsusta Yangoniin, maan suurimpaan (4 milj.) kaupunkiin. Siellä toteutin paikallisen seurakunnan tiloissa raamattupiirin vetäjien koulutuksen Glad Tidings Bible Study (GTBS) –menetelmää käyttäen. GTBS on evankeloiva raamattupiiri, jota maallikot voivat vetää. Piiri perustuu kysymyksiin, joiden perusteella esillä olevaan raamatunkohtaan paneudutaan keskustellen. Menetelmää pidettiin hyvänä ja eri12
Nuorten lääkärien
tyisesti keskustelumahdollisuudesta iloittiin. Koulutukseen osallistui 27 henkilöä ympäri Myanmaria, kauimmaiset 1200 km:n päästä. Osallistujat olivat pappeja, vanhimpia, naistyönjohtajia ja paikallisia lähetystyöntekijöitä. Sleyn avustuksen turvin koulutukseen voitiin saapua myös kaukaa ja koulutuspäivinä kaikille tarjottiin ateriat. Kirkon lähetysjohtaja Martin Lalthangliana ja vaimonsa Mary osallistuivat myös koulutukseen. Koulutukseen osallistuneet voivat kouluttaa paikkakunnillaan uusia GTBS raamattupiirien vetäjiä.
raamattuopetus
Matkan aikana sain vetää GTBS -raamattupiirin myös paikallisille nuorille lääkäreille, jotka kokoontuivat japanilaisen lääkäri-lähetystyöntekijän kodissa. Samalla sain tutustua burmalaiseen naiseen, joka oli saanut kutsumuksen evankelioida lääketieteen opiskelijoita. Hän järjestää vuosittain valmistuville lääkäreille lähetysmatkan kyliin, joissa hän opettaa, miten uskonsa voi tunnustaa ja evankeliumia viedä eteenpäin buddhalaisessa ympäristössä.
13
Tulevaisuuden visiot
Matkan aikana sain keskustella paljon Martinin ja Maryn kanssa. Myanmariin toivotaan myös lähettejä. Varsinaisina lähetystyöntekijöinä Myanmariin ei vielä voida mennä, sillä lähetystyöntekijäviisumeita ei maahan myönnetä. Sen sijaan kristillinen järjestö voi rekisteröityä maahan ja järjestää esim. koulutusta eri aloilla (kielet, musiikki, kirjanpito yms). Lisäksi maassa on avautumisen myötä kova imu yritystoiminnalle, joka mahdollistaisi teltantekijä-lähetin toimimisen maassa esim. matkailunalalla. Sirkka-Liisa Huhtinen
Myanmarin matka rohkaisi monin tavoin näkemään, miten lähetystyö voi alkaa pienistä asioista silloin, kun suuri Jumala antaa näyn ja kutsuu yksittäisiä ihmisiä työhönsä. Jokaista tarvitaan omalla paikallaan, Yoshikoa, Martinia, Marya, Glorya, Cinea ja Gracea vain muutamia heistä mainitakseni. LCM on Kristuksen nimeä julistava kirkko buddhalaisen yhteiskunnan keskellä.
Raamattukurssilla lounasaikaan 14
Rukous illalla
Käy päivä jälleen metsänrannan taa ja äänet hämäryyteen hajoaa, jo koloihinsa linnut hakeutuu, myös illan rauhaan taipuu latva puun. Eteesi, Herra, vielä hiljenen ja kerron mietteet päivän kuluneen. - Kun sinä, Jeesus, vierelleni jäät, en pelkää yötä, enkä pimeää.
Siunaathan kansat paljon kärsineet, katkaise sodat maita runnelleet. Suo, ettei pienimmistä yksikään palele yössä, eikä nälkään jää. Pehmitä mielet, kovat sydämet, niin että jaamme leipäpalasen. - Kun sinä, Jeesus vierelleni jäät en pelkää yötä enkä pimeää.
Jos rikkomukset jäävät painamaan, myös laiminlyönnit mieltä ahdistaa, niin näytä, Jeesus, haava kylkesi johdata minut eteen ristisi. Tuntooni rauhan siellä yksin saan, anteeksiannon kuulla uudestaan. - Kun sinä Jeesus vierelleni jäät, en pelkää yötä, enkä pimeää.
Jos sallit uuteen aamuun herätä, suo vireyttä, voimaa tehtävään. Suo päivä käyttää kunniaksesi ja matkakumppaneiden iloksi. Sinulta siihen yksin taidon saan, saan jäädä askeliisi kulkemaan. - Kun sinä, Jeesus, vierelleni jäät, en pelkää yötä, enkä pimeää.
Huomaasi suljen rakkaat, läheiset, myös tutut, ystävät ja kaukaiset. On usein huolta täynnä päivänsä, annathan levon heitä virkistää. Rauhasi yksin kestävä vain on, muu vaikka horjuu, se on loputon. - Kun sinä, Jeesus, vierelleni jäät en pelkää yötä, enkä pimeää.
Kun kuolonuneen suljen silmäni, ja viimein päätän maisen matkani, kätkethän, Herra, minut huomaasi, pyhäisi joukkoon kanna omasi. Ei siellä päivä yöksi vaihdukaan, vaan Kristus-valo loistaa ainiaan. - Sinulta, Jeesus, taivaan ilon saan, ei enää yötä, eikä kuolemaa. Anneli Räty 15
Maan korvessa
Minulle ja kahdelle ystävättärelleni on muodostunut perinteeksi viettää vuoden viimeinen päivä yhdessä patikkareissulla tai muuten urheillen. Niin teimme myös viime uudenvuodenaattona. Lähdimme aamunkoitteessa kiertämään erästä järveä ja tarvoimme rivakasti koko päivän karttaan merkittyä polkua pitkin. Hämärän laskeutuessa olimme jo pitkällä, kun matka katkesi yllättäen. Reitti kulki poikki kapean salmen, jonka ylittämiseen tarkoitettu vene oli uponnut. Emme päässeet mitenkään eteenpäin. Harkittuamme päätimme kääntyä, kulkea muutamia kilometrejä takaisinpäin ja pyrkiä sitten lähimmälle metsätielle. Siinä neuvotellessamme oli kuitenkin tullut pilkkopimeää, ja kun lähdimme taas liikkeelle, emme nähneet ympäristöstämme enää mitään. Taskulampun himmeässä valossa oli vaikeaa erottaa varpujen seasta polkua, joka kivikossa hävisi välillä kokonaan näkyvistä. Tuon tuostakin epäilimme, että olimme eksyneet, kunnes taas huomasimme reittiä viitoittavan maaliläiskän jossakin
männynrungossa. Suo-osuuksilla oli pakko kahlata hyisessä vedessä, joka oli noussut jäisten pitkospuiden päälle. Matkaan kului tuntikausia, olimme uupuneita, nälissämme ja kylmissämme. Lopulta meidän oli uskaltauduttava umpimetsään kartan ja puhelimen navigaattorin varassa päästäksemme metsätielle.
16
Rämpiminen sysimustassa korvessa oli paitsi hermoja raastava seikkailu, myös puhutteleva hengellinen kokemus. Tutussa ja turvallisessa ympäristössä, kun kaikki etenee totutusti ja suunnitelmien mukaan, voi olla vaikeaa pitää mielessä, kenen käsissä uskomme ja elämämme on. Erämaan pimeydessä olin kuitenkin aivan avuton enkä pystynyt enää turvautumaan omiin voimiini, taitoihini tai suorituksiini. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jättäytyä täysin Isän käsiin ja huutaa Häntä avuksi. Saimme ihmeellisesti tuntea todeksi sen lupauksen, että Jumala johdattaa, kun kuljemme rukoillen (Jer. 31:9). Vaikka vaarallinen retkemme oli terveellinen muistutus ihmisen heikkoudesta, meidän ei tarvitse odottaa vaikeuksia kokeaksemme
Jumalan johdatusta ja huolenpitoa. Pelastuksemme on yksin Hänen varassaan helppoinakin aikoina.
Kuin ihmeen kaupalla mekin selvisimme lopulta erämaasta takaisin kotiin. Kun aamu seuraavan kerran valkeni reissumme jälkeen, oli koittanut uuden vuoden ensimmäinen päivä. Edellisiltainen ahdinkomme tuntui yhtäkkiä kaukaiselta unelta, ja saatoimme vain kiittää pelastumisestamme. Samoin saa meistä jokainen herätä tämän elämän korpivaelluksen jälkeen uuteen aamuun, jolloin kaikki entinen on jäänyt taakse. Riippumatta siitä, millaisissa soissa olemme erehtyneet matkamme aikana rämpimään, Taivaan Isä tahtoo armossaan tuoda meidät kotiin iankaikkiseen valkeuteen, elävien maahan. Kerran taivaassa voimme yhtyä psalminkirjoittajan kiitoslauluun:
Väistämättä tulin myös rinnastaneeksi matkamme kristityn vaellukseen. Arjen keskellä saattaa usein tuntua siltä, että tietä ei näy ja suunta on hukassa. Pimeys hämmentää ymmärryksen, kylmyys kangistaa sydämen ja syntien suo uhkaa nielaista syvyyksiinsä. Onneksi meille on annettu matkaoppaaksi Raamattu, jossa Jumala neuvoo oikealle polulle: ”Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: – Tässä on tie, kulkekaa sitä” (Jes. 30:21). Eksymisen välttämiseksi karttaa on luettava jatkuvasti, jotta suunta ja sijainti säilyvät kirkkaina mielessä. Raamattu karttanamme ja uskovat ystävät tukenamme saamme kulkea eteenpäin. Hyvästä kartasta huolimatta astumme vähän väliä harhaan, sillä kukaan meistä ei voi välttyä tekemästä syntiä. Erehdymme luottamaan omaan arvioomme, vaikka emme näe mitään, ja siten joudumme ryvettämään itsemme ja varusteemme. Jumala ei kuitenkaan tahdo yhdenkään omistaan hukkuvan, ja siksi Hän on tullut Pojassaan vetämään meidät ylös syntiemme syövereistä. Jeesus on itse kulkenut läpi synkimmän korven ja voittanut kuoleman kauhut, jottei yhdenkään meistä tarvitsisi jäädä erämaataipaleelle. Hän on maailman valkeus, se lamppu, joka valaisee tiemme ja jota kohti kuljemme. Hänen tähtensä meidät on vapautettu pimeyden vallasta ja saamme vaeltaa valossa jo täällä ajassa.
Kuoleman köydet kiertyivät ympärilleni, tuonelan kauhut ahdistivat minua, minut valtasi tuska ja murhe. Silloin minä huusin Herran nimeä: ”Herra! Pelasta minut!” Herra on oikeamielinen ja laupias, meidän Jumalamme on armollinen. Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni. Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen. Hän pelasti minut kuolemasta, hän säästi silmäni kyyneliltä, ei antanut jalkani astua harhaan. Minä saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa. (Ps. 116: 3–9) Ruut Korpinen
17
Messu sunnuntaisin klo 11 Pyhän Sydämen kappelissa, os. Kirstinkatu 1 Rukoushetki ennen messua klo 10.30
Pvm
Liturgi
16.03. 23.03. 30.03. 06.04. 13.04.
Ari Norro Aleksi Kuokkanen Lauri Thurén Lauri Thurén Pekka Huhtinen Martin Lalthangliana Tapio Kiviranta Aleksi Kuokkanen Palmusunnuntai Ari Norro Erkki Koskenniemi Kiirastorstai Ari Norro Reino Toikka Pitkäperjantai, sanajumalanpalvelus Aleksi Kuokkanen Pasi Hujanen 1. pääsiäispäivä Pekka Huhtinen Marko Turunen 2. pääsiäispäivä Tapio Kiviranta Erkki Helle Lasse Nikkarikoski Lasse Nikkarikoski Ari Norro Aleksi Kuokkanen Äitienpäivä Ari Norro Reijo Arkkila Tapio Kiviranta Jukka Niemelä Lasse Nikkarikoski Olavi Rimpiläinen Helatorstai Tapio Kiviranta Aleksi Kuokkanen
17.04. 18.04. 20.04. 21.04. 27.04. 04.05. 11.05. 18.05. 25.05. 29.05.
klo 18
Saarnaaja
18
Perheuutiset Ajasta Iankaikkisuuteen Eero Martti Olavi Väisänen s. 14.11.1947 Ruokolahdella k. 24.1.2014 Helsingissä ”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.” Fil.1:21
Kastettu Saara Aino Nummi 7.12.2013 Hella Maija Aallotar Vuola 7.12.2013 Aamos Pietari Valdemar Häkämies 6.1.2014 Nooa Elias Siirilä 16.2.2014 ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” Room. 6:3-4
Ilmoitathan syntyneet, vihityt ja Taivaan kotiin muuttaneet tätä palstaa varten osoitteeseen: jorma.tikkamaki@gmail.com 19
Yhteystietoja KAPPELIN KAIKUJEN TOIMITUSKUNTA
KAPPELIN VASTUUNKANTAJAT
Päätoimittaja: Jorma Tikkamäki p. 040-552 9754 jorma.tikkamaki@gmail.com
Kappelin teologi: TT Aleksi Kuokkanen p.044 3511437 aleksi.kuokkanen@sley.fi
Kappelin teologi: TT Aleksi Kuokkanen aleksi.kuokkanen@sley.fi
Pääsuntio: Matias Salmi puh 044 2001215, matias.salmi@helsinki.fi
Kappelipelimanni: Kullervo Puumala kullervo.puumala@sley.fi
Kappelipelimanni: Kullervo Puumala, p. 0400-568666, kullervo.puumala@sley.fi
Toimittaja: Tiina Arpiainen Taitto: Kaisa Koponen Kansikuva: Pia Haataja
Kahvitusvastaava: Mira Pirttimaa, p. 0440-255 557 mira_pirttimaa@hotmail.com Pyhäkouluvastaava: Marjut Veikkola, p. 050-5740303 marjut.veikkola@saunalahti.fi
Jos osoitteesi muuttuu, muistathan ilmoittaa siitä joko jorma.tikkamaki@gmail.com (puh. 040-5529754) tai sinikka.ahvenainen@sley.fi.
Raamattukerhovastaava: Soili Norro, soili.norro@mantsala.fi
20