Aimo 1/2015

Page 1

E L L ME

O U S A T N U U S

SDP TARJOAA OIKEUDENMUKAISEMMAN VAIHTOEHDON S. 13–15

PAAVO LIPPONEN PÖLLYTTÄÄ SUOMALAISTA ASENNEILMAPIIRIÄ S. 16–17

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015


12

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

SDP TARJOAA OIKEUDENMUKAISEMMAN VAIHTOEHDON

LOPPUKIRI RATKAISEE VAALITULOKSEN Huhtikuun eduskuntavaaleista on muodostumassa jännitysnäytelmä. Neljästä puolueesta kolme (SDP, Kokoomus ja Perussuomalaiset) ovat mielipidemittauksissa lähes tasatuloksessa. Keskustalla taas on selkeä gallupjohto. Etumatka on sen verran mittava, että liikkuvat keskustan kannattajat saattavat nyt ryhtyä äänestämään puolueelle mieluisinta hallituskumppania. Useiden selvitysten mukaan mieluisin hallituskumppani keskustan aktiiveille on SDP. Sosialidemokraattien kannalta tilanne on kutkuttava. Tammikuussa tehdyn selvityksen mukaan puolueen mielikuva kansalaisten keskuudessa on merkittävästi parantunut ja potentiaalisten äänestäjien määrä on kasvanut. Puolue on potentiaaliäänestäjissä ohittanut kokoomuksen selvästi. Kokoomuksen kannatusalamäki on taas jyrkentynyt, mitä lähemmäs vaaleja on menty. Vielä EU-vaaleissa kokoomuksen kannatus oli 22,7 prosenttia, kun se viimeisessä Ylen mittauksessa oli 16,1 prosenttia. Kannatussyöksy reilussa puolessa vuodessa on ollut vailla vertaa. Kokoomus onkin viimeisten arvioiden mukaan kärsimässä historiallisen 11 kansanedustajapaikan tappion.Tämä näkyy myös vaalikentillä, sillä useampi lehtijuttu ja paikallishavainto kertovat, että kokoomuksen teltat ovat tyhjiä vaalikansasta eikä äänestäjiä kiinnosta ylimieliseksi leimautuneen kokoomuksen ehdokkaat. Ensi viikolla kansalaiset pääsevät kertomaan oman näkemyksensä. Myös puolueet ja ehdokkaat käynnistävät viime metrien mainoskampanjansa toden teolla. Yksi asia on jo siis selvää. Vaalien äänestysviikoista muodostuu äärimmäisen jännittävät ja puolueiden vaali-illan lopullisen järjestyksen ratkaisevat viimeisten viikkojen loppukiri. Sosialidemokraatit lähtevät näille kiriviikoille hyvistä gallupasemista.

PUOLUEIDEN KANNATUSPOTENTIAALI EDUSKUNTAVAALEISSA (% jonkin puolueen maininneista) 0

5

10

15

20

25

30

35

40

KESK SDP

Työ ja vientivetoinen talouskasvu ovat SDP:n vaaliohjelman keskiössä. Sopeutustoimissa puolue haluaa huomioida tavallisten ihmisten arjen.

› Kuvat Jukka-Pekka Flander

32 29

VIHR

25

PS

23

VAS

22

RKP KD

45 40

KOK

13

10 8 TNS Gallup tammikuu 2015

Kannatuspotentiaali = voisi äänestää

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Neljän suurinta puoluetta ja niiden puheenjohtajat Alexander Stubb, Antti Rinne, Timo Soini ja Juha Sipilä lähtevät vaaleihin tasaisesta tilanteesta keskustan kärkipaikkaa lukuunottamatta.

SDP:N EHDOKAS LÖYTYY HELPOSTI SDP kampanjoi näissä vaaleissa ehdokkaat edellä. Puolueen vaalikampanjan loppusuoran ytimessä on ollut ehdokkaiden esittely ja esimerkiksi naamagalleriat tuotiin torikäyttöön jo helmikuun alkupuolella. Ehdokkaiden löytäminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi ja monessa vaalipiirissä erilaiset yhteiset ehdokkaita esit-

televät vaalilehdet ovat olleet jo jaossa pitkään. Puolue on vahvasti mukana myös sosiaalisen median arjessa.Vaalit.sdp.fi -sivustoon perustuva On niin helppoa löytää ehdokas -mainoskampanja on tavoittanut nettimaailmassa jo yli miljoona suomalaista. Mainoskampanja kiihtyy ja monipuolistuu vielä vaalien loppusuoralla ja vii-

me viikolla julkaistut SDP:n uudet vaalivideot ovat ensimmäisten päivien katsojalukujen perusteella tavoittaneet jo yli 60 000 katsojaa. Mielenkiinto SDP:n ehdokkaita ja ajatuksia kohtaan on kasvanut pitkin kevättä ja puolueen markkinointitahti tulee vielä kiihtymään, kun puolueen tvmainoskampanja pyörähtää käyntiin huomenna.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja vaalipäällikkö Tytti Tuppurainen uskovat, että talousvaikeuksista huolimatta voidaan oikealla politiikalla turvata ihmisten yhdenvertaisuus ja hyvinvointi.


14

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

Antti Rinteen mielestä Suomeen tarvitaan vientivetoista kasvua, jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan säilyttää.

SDP haluaa tarjota kevään eduskuntavaaleissa äänestäjille selkeän vaihtoehdon, jolla Suomea viedään eteenpäin seuraavalla vaalikaudella. Puolueen puheenjohtaja Antti Rinteen ja vaalipäällikkö, kansanedustaja Tytti Tuppuraisen mielestä äänestäjillä on vaaleissa mahdollisuus valita usean hyvin erilaisen vaihtoehdon väliltä. – SDP haluaa tarjota ihmisille näkymän, joka herättää luottamusta huomiseen. Tästä taloudellisesta kurimuksesta, jossa nyt elämme, on mahdollista päästä tavalla, joka lisää ihmisten yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia, Tuppurainen toteaa. SDP:n vaaliohjelman keskiössä on erityisesti työ ja kestävään kasvuun nojaavan viennin voimakas edistäminen. Puheenjohtaja Rinteen mukaan vientivetoista talouskasvua tarvitaan, jotta Suomi pysyisi jatkossakin hyvinvointiyhteiskuntana. – Viennistä saatavilla tuloilla rahoitamme hyvinvointipalvelut, terveyskeskukset, vanhustenhoidon, koulut ja päiväkodit.Toinen edellytys hyvinvointimme säilyttämiselle on, että tulevalla vaalikaudella työllisyysaste saadaan nousuun ja työttömyys laskuun. Tä-

hän ongelmaan on tartuttava heti vaalikauden alusta lähtien, Rinne kertoo.

Puolueiden välillä on eroja Rinne uskoo, että jos SDP on mukana seuraavassa hallituksessa päättämässä talouspolitiikan linjasta, on hallituksen mahdollista saavuttaa kahden prosentin talouskasvu vaalikauden loppuun mennessä. Avaintekijä tässä on Rinteen mukaan vientivetoinen kasvustrategia, jolla autetaan yrityksiä kansainvälistymään sekä löytämään uusia vientimarkkinoita. – Voimavarat on osattava keskittää oikeisiin asioihin. Kaupungistuminen, puhdas vesi, maa ja ilma sekä energia- ja ympäristöteknologiat ja energiatehokkuus ovat globaaleja megatrendejä, joiden varaan uusi vientivetoinen kasvu pitää rakentaa. Sekä Rinne että Tuppurainen kummeksuvat muiden eduskuntapuolueiden tapaa käydä vaalikeskustelua.Tuppuraisen mukaan talouspoliittisesta keskustelusta on tullut huutokilpailua siitä, kuka leikkaa eniten.

– Meille kysymys huutokilpailun sijaan on se, miten synnytetään aidosti kasvua Suomeen. Sosialidemokraatit ovat tässä tarjonneet aitoja ratkaisuja. On ymmärrettävä, että esimerkiksi kokoomuksen esittämät työttömyysturvan tai

Rinne kummastelee kokoomusnäkemystä, että työelämän pelisääntöjä polkemalla saataisiin lisää työtä Suomeen.

lapsilisien leikkaukset eivät auta vientiä tai kasvua yhtään.

Tavallisten ihmisten arki huomioitava Rinne näkee juuri talouspolitiikan linjassa suurimman eron porvaripuolueiden keskustan ja kokoomuksen sekä sosialidemokraattien välillä. Hän kummastelee erityisesti kokoomuslaisten näkemyksiä, että työelämän pelisään-

Tytti Tuppurainen ihmettelee, mitä muut puolueet tavoittelevat huutokilpailulla tulevista leikkauksista.

töjä polkemalla saataisiin lisää työtä Suomeen. – On ihan käsittämätön ajatus, että talousahdingosta selvittäisiin laittamalla ahtaalle ne ihmiset, jotka työllään tämän hyvinvointiyhteiskunnan ovat rakentaneet, Rinne korostaa. SDP:n mielestä välttämättömät sopeutuspäätökset pitäisi tulevalla hallituskaudella toteuttaa niin, että ne eivät koske suoraan tavallisten ihmisten arkea. Rinteen mukaan eläkkeitä ei leikata,

Hallituspuolueiden luottamus koetuksella Vaalikauden lähestyessä loppuaan sekä SDP:n että kokoomuksen välit hallituksessa vaikuttavat tulehtuneen. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne huomauttaa, että luottamusta on nakertanut erityisesti kokoomuksen toiminta hallitukselle tärkeissä hankkeissa. Yhdes-

sä sovitusta ei ole Rinteen mukaan osattu pitää kiinni. – Kyllä se on pakko myöntää, että meidän ja kokoomuksen välillä on paljon ideologistakin erimielisyyttä, esimerkiksi harjoitetusta talouspolitiikasta. Tässä mielessä aika paljon pitää tapahtua, että samaan halli-

15

tusaitioon mahdumme kokoomuksen kanssa ensi vaalikaudella. Rinne kertoo tottuneensa työssään erityisesti työmarkkinapuolella siihen, että kokoomuslaisten lupaukset pitävät. – Ihmettelen tapaa, jolla puolue vastustaa konsensus-

toimeentulotukeen ei kajota eikä pieni- ja keskituloisten verotusta koroteta, jos SDP on hallituksessa. Sen sijaan puolue olisi valmis rokottamaan suurituloisia kiristämällä esimerkiksi pääomatulojen verotusta. – Ja jos taloustilanne elpyy hallituksessa harjoitetun sosialidemokraattisemman talouspolitiikan ansioista, voidaan joistakin veronkiristyksistä tai säästöistä luopua, Rinne täsmentää.

”Aika paljon pitää tapahtua, että mahdumme samaan hallitusaitioon kokoomuksen kanssa.”

ta ja rikkoo yhteisiä sopimuksia. Metropolihallinto ja pisararata ovat esimerkkejä rikotuista lupauksista.

”Suomalaiset hyväksyvät isotkin muutostalkoot, jos ne tehdään oikeudenmukaisella tavalla.”

Politiikan on rakennettava luottamusta Kansanedustaja Jutta Urpilainen pitää tärkeänä, että myös ensi vaalikaudella huolehditaan jokaisen suomalaisen pysymisestä mukana yhteiskunnassa. Tämä lähtee Urpilaisen mukaan nuorten syrjäytymisen estämisestä. – Työministeri Lauri Ihalaisen kanssa kirjoitimme äskettäin niistä hyvistä uutisista, joita nuorisotakuuseen liittyy. Nuorisotakuun toi-

meenpanoa tuleekin edelleen jatkaa ja kehittää. Urpilainen korostaa, että myös ensi vaalikaudella luottamusta on lujitettava suomalaisessa yhteiskunnassa. – Tavallisen palkansaajan on koettava, että hänen ostovoimastaan pidetään huolta reilulla tavalla. Harmaa talous, veropakoilun salliminen ja johdon palkitsemisen ylilyönnit syövät tätä luottamusta, Urpilainen toteaa.

”Nyt kaivataan kansakunnan kokoamista tasapuolisen yhteiskunnan rakentamiseksi.”

Eero Heinäluoma.

Luottamusta on Urpilaisen mukaan vahvistettava myös siihen, että työuran jälkeinen turvaverkko toimii. Vanhuspalvelulain toimeenpano ja takuueläkkeen korotus ovat hänen mielestään tärkeitä luottamusta vahvistavia viestejä. – Tämän vaalikauden työ toimii hyvänä perustana, kun olemme korottaneet perusturvaa merkittävästi, säätäneet vanhuspalvelu-

lain, luoneet nuorisotakuun ja tehneet tuloeroja kaventavaa veropolitiikkaa. Omalla eduskuntavaalikampanjallaan Urpilainen haluaa viestiä, että suomalaiset ovat aikaisemminkin olleet vaikeissa paikoissa, joista sisukkaana kansana on selviydytty. Hän haluaa korostaa, että suomalaiset hyväksyvät isotkin muutostalkoot, jos ne tehdään oikeudenmukaisella tavalla.

Jutta Urpilainen.

Suomi tarvitsee yhteistyötä ja johtajuutta Eduskunnan puhemies, kansanedustaja Eero Heinäluoma näkee Suomen tarvitsevan johtajuutta ja yhteistyön henkeä taloudellisesti vaikeina aikoina. Heinäluoman mukaan erityisesti sosialidemokraatit ovat Suomen historiassa näyttäytyneet yhteistyön liikkeenä. – Me sosialidemokraatit olemme puolustaneet

palkansaajia, mutta samalla ymmärtäneet yrittäjiä. Koonneet kansakuntaa, emme hajottaneet sitä. Juuri nyt kaivataan kansakunnan kokoamista tasapuolisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Jotta Suomi pärjäisi jatkossakin, korostaa Heinäluoma korkeasta osaamisesta kiinni pitämistä ja

työn arvostuksen merkitystä. Hän kehuu SDP:n vientivetoisen kasvun strategiaa hyväksi avaukseksi keskusteluun kansakunnan pärjäämisestä. – Viennin uusi nousu vahvistaa myös kotimarkkinoita ja tuo ne tulot, joista myös julkiset ja yksityiset palvelut kukoistavat, Heinäluoma toteaa.


16

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

Kuvat Kari Hulkko

”JOKIN MEILLÄ NYT MÄTTÄÄ” Paavo Lipponen ihmettelee Suomen henkistä tilaa Paavo Lipponen ei halua edes kommentoida vaalilomalle siirtyneen eduskunnan viimeisiä työpäiviä. Hän toivoo eduskunnan hulabaloon unohtuvan mahdollisimman nopeasti. Parlamentarismin puolustajana tunnettu Lipponen ihmettelee parlamentarismin nykytilaa Suomessa.

– Se on epäparlamentarismia, jos koko eduskunta on valmistelemassa asioita. Hallitus valmistelee ja esittää asiat eduskunnalle. Sitten vasta oppositio ottaa ne käsittelyyn. Lähtökohta on hallituksen on oma vahva linja, Paavo Lipponen sanoo. Lamavuosien ja Lipposen hallituksen valtiovarainmi-

nisteri Iiro Viinanen julkaisi oman talouden säästölistansa viime viikolla. Lipponen sanoo vastaavien listojen kärsivän jo uskottavuuden inflaatiosta. Muilta osin Lipponen kehuu nyt käytävää talouspoliittista keskustelua monipuoliseksi ja ongelmat tunnustavaksi. Lipposen mukaan Suomi tarvitsee rakenteellisia uudistuksia, parempaa tuottavuutta ja investointeja. Sote ja kuntauudistuskin

Se on epäparlamentarismia, jos koko eduskunta on valmistelemassa asioita.

Paavo Lipponen ei ole ehtinyt eläkepäiville. Konsultoinnin ja kirjahankkeiden lisäksi hän on muun muassa tehnyt arktista politiikkaa selvittäneen raportin.

Downshiftaus ei kiinnosta Paavo Lipponen ei sovi peruseläkeläisen muottiin. Maanantaina ilmestyi Elinkeinoelämän keskusliiton Lipposelta tilaama Arktinen raportti, jossa selvitettiin Suomen arktista ja pohjoista politiikkaa sekä yritysten roolista siinä. Raportissa Lipponen esittää muun muassa Pohjois-Suomeen kansainvälisesti kilpailukykyistä arktista yliopistoa. Lipponen uskoo, että Suomella voisi olla johtava rooli arktisessa politiikassa, johon

hän laskee mukaan mukaan myös Itämeren alueen. Nyt Suomi on tässä työssä liian passiivinen. Viime viikolla Pietarissa järjestetyn Pohjoisen ulottuvuuden yritysneuvoston kokouksessa puhunut Lipponen uskoo, että yhteistyö hyödyntää sekä Eurooppaa ja Venäjää. – Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuudet ovat toimineet hyvin, pelkästään ympäristöhankkeisiin on investoitu jo kolme

miljardia euroa. Venäjälle asetetut sanktiot valitettavasti estävät uusien ympäristöhankkeiden käynnistämisen. Lipponen vetää nyt henkeä muistelmatyöstä, kun muistelmien kakkososa valmistui viime syksynä. Huhtikuussa esitellään Berliinissä hänen saksankielinen kirjansa Die Vernunft siegt (Järki voittaa). Konsulttitoimintaansa Lipponen ajaa alas, joskin sanoo tarvitsevan tätä työ-

tä muistelmatyön rahoittamiseksi. – Muistelmat eivät Suomessa tuota. Kesällä Lipponen käy kiinni muistelmiensa kolmanteen osaan, josta hän on innoissaan. Vuorossa ovat pääministerivuodet ja Suomen EU-jäsenyyden alkuvaiheet. – Urakka kuitenkin hirvittää. Edessä on valtava määrä haastatteluja, kirjoja ja asiakirjoja. Esimerkiksi kaikki EU:n huippukokoukset pitää käydä läpi.

olisi hyvä saada uudelleen vauhtiin. – Valtiovarainministeri Antti Rinteen ja SDP:n linjaus Suomen kilpailukyvyn parantamisesta on oikea, nyt tarvitaan maltillista palkkakehitystä ja sopivia veroelementtejä. Miettisin myös valtion omaisuuden myyntiä investointeja varten. Lipponen pelkää, että keskustan mahdollinen vaalivoitto voi kääntyä uudistusten tappioksi. Keskusta on vaalinut ajatusta uudesta maakunnallisesta hallintoportaasta. – Se ei olisi uudistamista, vaan byrokratian ja verotuksen lisäämistä. Sotessa valtiolla pitää olla johtava rooli. Muuten kustannukset karkaavat, Lipponen linjaa.

Suomi ulos Paavo Lipponen on huolissaan Suomen henkisestä kääntymisestä sisäänpäin. Maailmalle ei uskalleta lähteä, on kyse sitten yrityksistä tai opiskelijoista. – Suomessa ei mielestäni ole pula visioista, kyse on asenteellisista ongelmista. Katsokaa vaikka Ruotsia. Siellä ihmisillä on maailmanvalloittajan asenne. Suomi on taantunut jopa urheilussa. Joku meillä nyt mättää, Lipponen ihmettelee. Hän pitää ruotsin kielen väheksyntää esimerkkinä Suomen asenneilmapiiristä. Hän uskoo, että pienellä kielipreppauksella tuhansille suomalaisille avautuisi työ- ja opiskelumahdollisuuksia Pohjoismaista. Lipposen mielestä kehityksessä mennään taaksepäin, kun Itä-Suomeen kaavaillaan venäjää ruotsin kielen vaihtoehdoksi. – Suunniteltu kielipolitiikka eristäisi jo muutenkin taantuneen Itä-Suomen reservaatiksi. Tällaisen näpertelyn pitäisi olla mennyttä aikaa. Sosialidemokraattien pitäisi ajaa nykyistä vahvemmin Itä-Suomen kehittämistä.

Paavo Lipposen mielestä Suomea vaivaa asenneongelma: suomalaiset eivät uskalla lähteä maailmalle.

17


18

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015 Kuvat Jukka-Pekka Flander

EI OLE LAPSEN RUKKASTA VAHVEMPAA SUUNTAMERKKIÄ

SDP:n vaalimainoksissa esiintyvät tavalliset ihmiset

SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasen mukaan arvostus ja yhteistyö ovat tärkeitä teemoja SDP:n vaalimainonnassa.

”POLITIIKKA ON TEKOJA, JOITA ROHKEAT IHMISET TEKEVÄT” SDP:n eduskuntavaalikampanja herättää tunteita ja esittelee tekijöitä Tunteet, teot ja tekijät ovat pääosassa, kun SDP aloittaa eduskuntavaalikampanjansa loppukirin vaalien lähestyessä. SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasen mukaan puolue haluaa korostaa kampanjassa paitsi arvojaan työstä, turvallisuudesta ja tasa-arvosta, myös esittää konkreettisia ratkaisuja Suomen suunnan oikaisemiseksi. – Puolueen marraskuussa hyväksytty vaaliohjelma antaa hyvät eväät tarjota rat-

kaisuja tulevalle vaalikaudelle. Vaalikampanjan mainonnassa ja viestinnässä haluamme syventää ja tiivistää näkemyksiämme paremmasta politiikasta, Paananen kertoo. Asiatasolla puolue haluaa Paanasen mukaan korostaa arvostusta sekä yhteistyötä. Arvostusta täytyy Paanasen mukaan antaa paitsi työlle, mutta myös sen tekijöille. Yhteistyötä puolue pitää tärkeimpänä työkaluna talouspoliittisessa päätöksenteossa.

Politiikan tekijät mainoskasvoina Eduskuntavaalikampanjansa viestinnässä SDP on halunnut nostaa etusijalle paitsi arvonsa ja ratkaisunsa, myös ne ihmiset jotka sosialidemokraattista politiikkaa käytännössä toteuttavat. Puolueen mainoskasvoina tullaan siis näkemään puolueen poliitikkoja. – Emme halua rakentaa mitään kulissia, vaan näyttää äänestäjille liikkeemme moniarvoisuutta ja monitaitoisuutta. Meillä on todella paljon niin paikallisia kuin valtakunnallisiakin tekijöitä, joilla on pal-

jon kokemusta ja uskottavuutta politiikkamme tekemisestä. Paanasen mukaan esimerkiksi televisiomainoksissa ei kuitenkaan ole tarkoitus henkilöidä politiikkaa. – Haluamme muistuttaa äänestäjille, että politiikka on tekoja joita rohkeat ihmiset tekevät, Paananen täydentää. Viestiä tukeakseen SDP panostaa Paanasen mukaan entistä enemmän myös verkkoviestintään. Facebook ja YouTube ovat kanavia, jotka puolue kertoo ottaneensa kokonaisvaltai-

Mainonnalla ja viestinnällä on väliä • Tutkimusten mukaan vasta puolet äänestäjistä on päättänyt, ketä aikovat äänestää. • Lähes puolet äänestäjistä on liikkuvia äänestäjiä. • Tapa jolla puolueet lähestyvät äänestäjiä voi ratkaista vaalit. • SDP nostaa kampanjansa keskiöön arvostuksen ja yhteistyön. • Lisäksi puolue nostaa TV-mainoksissaan kasvoiksi tekijöitään politiikasta

semmin haltuun. Kuvallinen kerronta on Paanasen mielestä erityisen tärkeää,

sillä sen avulla saadaan luotua tehokkaasti tunnelmaa kampanjan ympärille.

Pieni lapsi nostaa kättään ja kurkottaa nauraen ylös ja eteenpäin äitinsä sylistä. Rukkanen osoittaa viistosti katsojaa, äänestäjää. Sillä annetaan suuntaa Suomelle. Tämä kuva komeilee vaalien alla mainostelineissä SDP:n ehdokkaiden kuvagallerioiden kyljessä. Äidin hymyilevä katse on kiinnittynyt lapseen, taustalla suomalainen lähiö kylpee kevätauringon valossa. Tähän kuvaan kiteytyy SDP:n eduskuntavaalien sanoma: maailmaa voi muuttaa, tarvitaan vain rohkeita ihmisiä. Näitä rohkeita ihmisiä asuu varmasti myös alhaalla kuvan auringon keltaamissa kerrostaloissa. He vievät lapsensa aamulla päivähoitoon, käyvät töissä ja kaupassa, opiskelevat. Auttavat naapuria lumitöissä. Soittavat illalla iäkkäille vanhemmilleen. He ovat huolissaan eriarvoistumisesta, ruoan hinnasta ja siitä, saako oma lapsi hyvän koulutuksen ja riittääkö itselle töitä. Rohkeutta löytyy yhtä monta sorttia kuin on suomalaisia-

kin. Siksi SDP:n eduskuntavaalimainoksissa ja vaalimateriaalissa esiintyy tavallisia ihmisiä.

Kukaan ei saa jäädä kyydistä Lapsen nimi on ”nyt” ja sama on nimi myös Suomen talouden tervehdyttämisellä. Se tarkoittaa viennin kasvattamista, uusia työpaikkoja, talouskasvua, rakenteiden uudistamista ja hyvinvointipalveluiden turvaamista. Se tarkoittaa myös turvallisuutta, sillä muutoksia tehtäessä on pidettävä huoli siitä, ettei kaikkein pienin jää yksin ja että arjessa pärjää myös ilman painavaa kukkaroa. Tämä turvaamistyö on rohkeiden ihmisten hommaa. Ihmiset vaalimainosten ja -esitteiden kuvissa ovat äitejä, isiä, työntekijöitä ja puolueaktiiveja. Ihan tavallisia ihmisiä ja tavallisia äänestäjiä arjen keskellä. He ovat kameran edessä avoimesti omilla kasvoillaan ja täysin tunnistettavina. Heitä ei ole stailattu kuvapankkien

Ihmiset SDP:n vaalimainosten ja -esitteiden kuvissa ovat äitejä, isiä, työntekijöitä ja puolueaktiiveja. Ihan tavallisia ihmisiä arjen keskellä.

muovisiksi ideaali-ihmisiksi eikä sitä ole tehty taustamiljööllekään. Kuvauspaikat ovat koteja ja työpaikkoja. Niiden kahvipöytien äärestä ja työtuoleista otetut kuvat lähentelevät dokumenttia: tätä on suomalainen elämä, nämä arjen hymyt kuuluvat jokaiselle.

Työn pehmeämmät kulmat Kuvitusilmeen lisäksi myös kirjasintyyli on saanut päivityksen. ”Jämäkän pehmeä” kuvailee hyvin SDP:n uuden ilmeen saaneita teemasanoja. Aivan kuten tosielämän työ

on muuttunut, ovat myös mainostekstin TYÖ:n kulmikkaat kirjasimet saaneet lihaa ympärilleen ja samalla pyöristyneet. Sanoma kirjasinten takana on silti sama.

Aiemmista vaaleista tuttu valko-punainen värimaailma on käännetty ympäri. Sillä, kuten kuvien värimaailman heleydellä, on haettu kirkkautta painavalle asialle.

19


20

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

VAALIT OVAT IHMISEN PARASTA AIKAA Mistä tunnistaa hyvän vaalikampanjoinnin? Sen tunnistaa kampanjaa tekevien iloisista ilmeistä. Siitä ettei malta lopettaa. Siitä että äänestäjät tulevat kampanjointia nähdessään hyvälle mielelle ja muistavat puolueen ja ehdokkaan sekä tietenkin siitä että 19.4. meillä kaikilla on vieläkin iloisempi ilme.

SUUNTA SUOMELLE

Meri­ karvialla demarit kampanjoi­ vat luisti­ met jalassa.

SDP:n puolueosastot, kunnallisjärjestöt, vaalityöryhmät ja ehdokkaat tukijoukkoineen ovat järjestäneet tuhansia hyviä kampanjatilaisuuksia.Tuhansia edelleen järjestetään. Kerrotaan toimivista kampanjointimuodoista muillekin esimerkiksi SDP:n facebook-sivuilla. Tässä kuvia muutamista hyvistä kampanjointitilaisuuksista.

Muhok­ sella de­ mareiden soppaty­ killä riitti väkeä.

Suomi on loistava esimerkki maasta, joka on kyennyt nostamaan itsensä muutamassa vuosikymmenessä köyhästä ja syrjäisestä valtiosta maailman parhaimpien ja onnellisimpien maiden joukkoon. Nykyisistä vaikeuksista huolimatta Suomen tarinassa on voimaa. Nyt Suomen suunta on saatava uudelleen nousuun. Tässä työssä tarvitsemme enemmän panostuksia talouden kasvuun, työelämän kehittämiseen ja turvallisuuden lisäämiseen. Ohessa on osa sosialidemokraattien vaalitavoitteista, joilla Suomen suunta saadaan nousuun. Mitkä näistä asioista ovat sinulle tärkeimmät?

KASVU

Demareiden Dej seudun paikal una kampanjoi pääkaupu nki­ lisjunissa.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven vauhdit­ ti SDP:n ovelta ovelle ­kampanjaa Porvoossa.

Talous saadaan kasvuun

panostamalla kotimarkkinoiden ostovoiman vahvistamiseen pieni- ja keskituloisten verotusta keventämällä tukemalla yrittäjiä alv-alarajaa nostamalla ja poistamalla yritysten kasvua haittaavia normeja julkisilla investoinneilla homekouluihin, sairaaloihin sekä tieverkostoon

Jenni Pellinen kauppakeskuksessa Tampereella.

TYÖ

HAE POLIITTISEEN KORKEAKOULUUN! Oletko harkinnut uraa poliitikkona tai järjestöalan ammattilaisena työväenliikkeessä? Oletko kaivannut aikaa ja apua kehittää kykyjäsi poliitti-

Poliko:

sena ja järjestöllisenä toimijana? Poliko tarjoaa kaikkea tätä, ja paljon muuta. Historian kolmas Poliittisen korkeakoulun eli Polikon kurs-

• SDP järjestää Polikon yhdessä TSL:n, Työväen Akatemian, ja Palkansaajien Opintoyhdistyksen kanssa. • Poliko on koulutusjakso, jonka avulla poliittista ja järjestöllistä uraa työväenliikkeessä suunnittelevat voivat syventää omaa osaamistaan ja kerätä kokemusta työväenliikkeen poliittisesta ajattelusta ja työväenliikkeessä työskentelemisestä. • Hakemukset 15.5. mennessä osoitteeseen neuvonta@tsl.fi

si alkaa syksyllä. Koulutuksessa keskustellaan ja opitaan muun muassa kuntavaikuttamisesta, Euroopan unionista sekä Suomen ja globaalin ympäristön muutoksesta. Samalla opitaan esiintymistä, neuvottelemisen taitoja ja vuorovaikutustaitoja.

Hakuaika alkanut Polikon kolmas vuosikurssi alkaa syyskuussa 2015 ja päättyy elokuussa 2016. Tähän aikaan mahtuu paljon; seitsemän yhteistä viikonlopun mittaista tapaamista, laajoja poliittiseen työhön liittyvä välitehtäviä, työssäoppimisjakso työväenliikkeen järjestössä sekä oman henkilökohtaisen mentorin tapaamista.

Jos löydät itsestäsi halua ja kykyä sitoutua koulutukseen, laita vapaamuotoinen hakemus tulemaan. Valinnoissa huomioidaan järjestö- ja poliittisen toiminnan historia, ehdokkuudet vaaleissa ja vaalityön tekeminen sekä aktiivisuus jossain työväenliikkeen järjestössä. Myös alle 30 vuoden ikä tuo lisämahdollisuuden päästä koulutukseen. Vapaamuotoiset hakemukset suosittelijoineen lähetetään 15.5.2015 mennessä osoitteeseen neuvonta@ tsl.fi. Valituille ilmoitetaan koulutukseen pääsystä toukokuun aikana. Koulutuksen hinta osallistujalle on 100 euroa. Hintaan sisältyy matkat lähitapaamisiin, sekä majoitukset ja ruokailut.

Työelämää tulee kehittää

edistämällä työssä käyvien jaksamista ja parantamalla työelämän laatua tukemalla työmarkkinaratkaisuja, jotka kaventavat sukupuolten välisiä palkkaeroja poistamalla nollatuntityösopimukset lisäämällä osatyökykyisten ja vammaisten ihmisten mahdollisuutta työntekoon

Koulutukseen sisältyy seitsemän lähijaksoa: • 1. lähijakso: 4.–6.9.2015 • 2. lähijakso: 16.–18.10.2015 • 3. lähijakso: 11.–13.12.2015 • 4. lähijakso: 22.–24.1.2016 • 5. lähijakso: 4.–6.3.2016 • 6. lähijakso: 13.–15.5.2016 • 7. lähijakso: 26.–28.8.2016 Lisätietoja: TSL:n koulutuspäällikkö Katri Söder katri. soder@tsl.fi, 040 773 9303 ja SDP:n järjestöpäällikkö Ari Näätsaari ari.naatsaari@ sdp.fi, 09 - 47898251

TURVALLISUUS

ON NIIN HELPPOA LÖYTÄÄ EHDOKAS

Eriarvoisuutta tulee poistaa

vahvistamalla lapsiperheiden kotipalvelua parantamalla yksinasuvien ja yksinhuoltajien asemaa lisäämällä omaishoitajien palveluja ja tuen saatavuutta turvaamalla arvokas vanhuus ikäihmislle ja korottamalla takuueläkettä

Lisää tavoitteitamme löydät osoitteesta: vaalit.sdp.fi

SDP.FI

ENNAKKOÄÄNESTYS 8.–14.4.2015

VAALIPÄIVÄ 19.4.2015

21


22

SDP:N JÄSENLEHTI 1/2015

Yhteistä hyvää Asioilla on tapana järjestyä. Tolkku, ahkeruus ja usko tulevaan vievät elämässä pitkälle. Silti maailma voi olla kova ja yllättävä. Näin oli myös 105 vuotta sitten, kun tavalliset työssäkäyvät ihmiset turvautuivat luotettavimpaan mahdolliseen tahoon: toisiinsa. Vakuuttaakseen kotinsa he perustivat yhdessä keskinäisen vakuutusyhtiön nimeltä Turva.

Tuotot asiakkaiden hyväksi Etu jopa

Keskinäisyys merkitsee edelleen sitä, että asiakkaat – eli vakuutuksenottajat – omistavat Turvan. Ja jokaisen yrityksen tehtävä on hyödyttää omistajiaan. Meidänkin. Siksi käytämme kertyneet tuotot asiakkaidemme hyväksi. Tämä periaate näkyy kilpailukykyisinä hintoina, alennuksina, omistaja-asiakasetuina ja paranevina palveluina.

-17%

255x365_SDP_Jasenlehti_TurvaManifesti_31032015.indd 1

Avoin ja avokätinen hinnoittelu

Tyytyväisimmät asiakkaat

Ja homma toimii. Tyytyväiset Uudistimme vuoden alussa omistajaasiakkaat ovat todiste siitä. asiakkaan edut entistä avoimemmiksi EPSI Rating tutkii vuosittain ja avokätisemmiksi. Meillä sinun suomalaisten vakuutusyhtiei tarvitse pelata pinsseillä, pisteillä, öiden asiakastyytyväisyyttä. Olemme bonuksilla tai kupongeilla. Emmekä olleet jo neljä kertaa peräkkäin sijalpakota sinua liittymään kerhoihin, la 1*. Emme aio kuitenkaan ylpistyä, vaan aiomme olla luottamuksen arvoikanta-asiakasjärjestelmiin tai sullosia huomennakin. Jatkamme rehdillä ja maan lompakkoosi lisää täytettä. reilulla linjallamme. * 2011, 2012, 2013, 2014 Pelkkä omistaja-asiakkuus ja ammattiliiton jäsenyys riittää. Tervetuloa Turvaan. Meiltä saat henAmmattiliiton kortti kilökohtaista palvelua. Palvelemme – paras etukortti sinua 50 toimipaikassa ympäri SuoAmmattiliiton jäsenmen. Tavoitat meidät myös numerossa kortti onkin mitä parhain 01019 5110 ma–pe 8–18 sekä verkosetukortti. Säästät heti sa osoitteessa turva.fi selvää rahaa jopa 17% vapaaehtoisten vakuutusten maksuista, kun kuulut liittoon ja keskität meille vakuutuksesi. Hymyile, olet Turvassa

25.3.2015 16:04:11


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.