Sosialidemokraattiset ehdokkaat Tradekan vaaleissa 2016

Page 1

Vastuullista liiketoimintaa, palkitsevia jäsenetuja sekä kasvavaa tukea yleishyödylliselle toiminnalle!

Tradekan edustajiston vaalit 2016

Tradekasta on kehittynyt vakavarainen osuuskunta, joka kanavoi tuloksensa jäsentensä ja yhteiskunnan hyväksi. Sosialidemokraatit haluavat olla jatkossakin vahvalla panoksella mukana 100-vuotiaan E-liikkeen toiminnassa!

Työtä hyvin hoidetusta liiketoiminnasta Tulevaisuudessa uusia työpaikkoja syntyy entistä enemmän palvelualoille. Tradeka tytäryhtiöineen tarjoaa tänään töitä lähes 5000 henkilölle. Tämä joukko myös kasvaa joka päivä.

Pitkäjänteistä omistamista Omistamissaan yhtiössä Tradekan tulee olla pitkäjänteinen omistaja, joka ei hae pikavoittoja vaan kestävää, pitkän aikavälin omistaja-arvon kasvua. Liiketoiminnan kannattavuudesta huolehtimalla turvataan Osuuskunnan mahdollisuudet investoida kasvuun ja uusiin työpaikkoihin myös tulevaisuudessa.

Vastuullisuus kuuluu osuustoimintaan

Vaalit posti- ja nettiäänestyksenä 1.–22.3.2016 Äänioikeutettuja ovat Osuuskunnan jäsenrekisteriin 31.1.2016 merkityt Osuuskunnan jäsenet, joille äänestysaineisto postitetaan kotiin helmikuun lopussa

Sosialidemokraatit edellyttävät, että Tradeka toimii jatkossakin vastuullisena omistajana ja sijoittajana sekä kantaa vastuunsa ympäröivästä yhteiskunnasta. Osuuskunnan tulee jatkossakin pyrkiä palauttamaan mittava osa liiketoimintansa tuloksesta takaisin yhteiskuntaan.

Toimintaa jäsenistön hyväksi Osuuskunta on olemassa jäseniään varten. Tradekan jäsenetutoimintaa on kehitettävä jäsenistön kannalta palkitsevammaksi ja jäsenistön odotuksia vastaavasti.

Sosialidemokraattiset ehdokkaat

UUSIMAA Ahde Hilkka

24

Yhteyspäällikkö Helsinki

Kemppinen Hilkka

30

Filosofian maisteri Vantaa

Paananen Reijo

Puoluesihteeri Helsinki

Kiukkonen Marjo

31

Asianajaja Hyvinkää

38

Pohjola Markku

Varatuomari Espoo

Lahtinen Tuija

RaatesalmiSalonen Terhi

32

Backman Erja

Pääluottamusmies Salo

Larke Annamari

40

2

Saarinen Matti

33

26

Lehtinen Lasse

41

Sievinen Jani

34

Atk-suunnittelija, yrittäjä Somero

Haapanen Leena-Maarit

Luottamushenkilö Salo

27

Lindtman Antti

35

Kansanedustaja Vantaa

42

Valmentaja Vihti

3

Hentunen Mika

Ammattikorkeakoulun opettaja, FM, KTM Espoo

Kirjailija, FT Helsinki

Kansanedustaja, emeritus Lohja

Elo Jouko

Heinäluoma Eero Kansanedustaja Helsinki

Sihteeri, tradenomi Porvoo

Työsuojelutarkastaja Vantaa

VARSINAISSUOMI

25

Kansanedustaja Espoo

Filosofian tohtori Hyvinkää

39

Guzenina Maria

Taurovaara Reino

Heinonen Ulla Konsulentti Pöytyä

28

Luuk Pekka

43

5

Torsti Pilvi

36

44

Yrittäjä, valtiotieteiden tohtori Helsinki

Hellsten Kristiina

Hankejohtaja Turku

Järvinen Aarno

29

Kauppatieteiden maisteri Tuusula

Toimistopäällikkö Vantaa

Taksiyrittäjä, herastuomari Järvenpää

Varhaiskasvatusjohtaja Järvenpää

4

Ihalainen Tuija

6

Nevalainen Lea

37

Myymäläpäällikkö Vihti

Välimäki Heta

45

Viestintä- ja yhteiskuntasuhdevastaava, VTK Helsinki

7

HällforsLaaksonen Tuula Erikoissairaanhoitaja, etuuskäsittelijä Loimaa


Kantola Ilkka

8

Laulumaa Janne

9

Pääluottamusmies Raisio

Kansanedustaja Teologian tohtori Turku

Rönnholm Mikko

10

Diplomi-insinööri, ent. europarlamentaarikko Naantali

Raikasniemi Martti

11

Liikuntasihteeri, eläkeläinen Rusko

Reunanen Minna

12

Roos Jukka

13

Eläkeläinen, entinen kansanedustaja Salo

Fysioterapeutti Laitila

Sepponen Ilkka

14

Siren Jukka

15

Entinen tavaratalojohtaja fil.toht. VTM Kaarina

Isännöitsijä Turku

SATAKUNTA Vainio Ritva

16

Palveluneuvoja Aura

Mattila Johanna

Vikman Kaarina

17

Anttila Esa J.

Terveydenhoitaja Uusikaupunki

6

Sosionomi (ylempi AMK), perhetyönohjaaja Ulvila

Merikallio Juhani

2

Rehtori, pääluottamusmies Pori

7

Toimittaja Kokemäki

8

Nordman Ulla

Nummikari Reijo

9

Sähköasentaja Harjavalta

Toimistosihteeri Pori

Pihlajaniemi Sari

10

Järvinen Erja

3

Sosiaalityöntekijä Pori

Starck Erja

4

Maakuntaneuvos, VTM Rauma

11

Koordinoiva pääluottamusmies Rauma

Myyjä Kankaanpää

Kallio Reijo

Vesivalo Rauno

12

Tehyn puheenjohtaja, sairaanhoitaja Pori

Lehtonen Harri

5

Rehtori, KM Eura

Vuolanne Antti

13

Projektityöntekijä, VTM Pori

HÄME 2

Hacklin Jorma

Talousneuvos Jokioinen

Kauranen Aarne

8

Radiotoimittaja, maakuntaneuvos Hämeenlinna

Lintonen Emmi

9

Optikko Forssa

Lönnqvist Miikka

Hirvenoja Liisa

3

Eläkeläinen, postinjakaja Hausjärvi

10

Demarinuorten pääsihteeri Hollola

Moilanen Heikki

11

Veturinkuljettaja, eläkeläinen Lahti

Hyppölä Inga-Maija

4

Eläkeläinen Lahti

Murtonen Leena

Hämäläinen Matti

5

Yrittäjä HattuIa

12

Laboratoriohoitaja Hämeenlinna

Nahkuri Miia

Joenpalo Ilkka

6

Maakuntaneuvos Forssa

13

Salmi Kari

7

Eläkeläinen Heinola

14

Johdon konsultti, ent. kaupunginjohtaja Lahti

Palveluohjaaja, sosionomi (AMK) Riihimäki

Järvinen Arvo

Vaara Ulla

15

Osastonsihteeri, eläkeläinen Lahti

PIRKANMAA Virtanen Seppo

16

Liikuntaneuvos Lahti

Koivisto Risto

Maakuntaneuvos Pirkkala

Viskari Pauli

17

Ahonen Jussi-Pekka

Eläkeläinen, järjestöpäällikkö Janakkala

30

Koivisto Sirpa

26

Ammattiyhdistystyöntekijä Ylöjärvi

31

Lähihoitaja, eläkeläinen Tampere

Mikkola Esa

32

Liikuntapaikkamestari, eläkeläinen Mänttä-Vilppula

Nenonen Tuomo

Sosiaalineuvos Nokia

33

Niskanen Marja-Leena Asiakasneuvoja Valkeakoski

34

Gustafsson Eino

27

Eläkeläinen Kangasala

Nord Aarre

Sopimustoimitsija, eläkeläinen Akaa

Gustafsson Jukka

28

Kansanedustaja Tampere

35

Ojakangas Aki Rehtori Tampere

Kilpinen Lilli

29

Pääluottamusmies Tampere

36

Ojala Arja

Sosiaalineuvos Tampere

37


Peltovirta Kari

38

Alueluottamusmies Sastamala

Hätönen Juha

46

Maatalousyrittäjä Hämeenkyrö

Hämäläinen Pentti

39

Pääluottamusmies Sastamala

Kaleva Keijo

Plattonen Hanna

40

20

28

Kansanedustaja Kotka

Kiljunen Anneli

21

Kansanedustaja Lappeenranta

Pirinen Riku

Järjestösihteeri Kotka

Salo Alpo

22

30

20

Putkiasentaja Tohmajärvi

Logistiikkajohtaja Kuopio

27

Seurakuntaneuvos, eläkeläinen Varkaus

Isännöitsijä Kuopio

Röppänen Neeta

Alanen Heikki

34

Tikkanen Ensio

Anttilainen Riikka-Leena

Työteknikko, eläkeläinen Iisalmi

Väätäinen Tuula

23

Suomalainen Ritva

31

Eduskunta-avustaja Savonlinna

Huttunen Olavi

21

28

Mielonen Mervi

Ratkaisuasiantuntija Lieksa

36

Ent. kansanedustaja, sairaanhoitaja Kuopio

Väyrynen Sinikka

24

Kärnä Jukka

32

Teittinen Leena

Myymäläpäällikkö, eläkeläinen Mikkeli

Kaverinen Maija

37

Johtava kirjastonhoitaja, eläkeläinen Juuka

Pesonen Matti

Eerola Aila

22

30

Pääluottamusmies Joensuu

Lehkonen Raine

17

Kosunen Jaakko

25

33

Helminen Harri

Myyryläinen Hannu

18

23

Lahtela Esa

26

Kunnallisneuvos, varatuomari Kuopio

Vaalit posti- ja nettiäänestyksenä 1.–22.3.2016

Rajamäki Kari

Hirvonen Teemu

19

Nykänen Harri

27

Aluepäällikkö Imatra

34

24

Sekatyömies, ent. kansanedustaja Kitee

31

45

Freelancer Savonlinna

Kunnallisneuvos Lappeenranta

Varho Hannu

Hult Heikki

Yrittäjä Lempäälä

Rehtori, eläkeläinen Imatra

Opettaja Kuopio

Pulkkinen Jukka

44

Projektityöntekijä, työsuojeluasiat Kouvola

Lehtori, pääluottamusmies Mikkeli

Tuukkanen Minna

Välimäki Auli

Eläkeläinen Mänttä-Vilppula

Opinto-ohjaaja Kouvola

Yrittäjä, terveydenhoitaja Lieksa

29

43

Laboratoriohoitaja Kotka

Elinkeinopoliittinen asiantuntija Imatra

Myymäläpällikkö Suonenjoki

Merkonomi Kontiolahti

35

Kukkonen Päivi

Toiminnanjohtaja Lappeenranta

Rehtori, eläkeläinen Pieksämäki

Haaranen Martti

26

16

Pääsihteeri Savonlinna

Kokkola Kari

Wigelius Ari Koti-isä Tampere

Kunnallisneuvos Parkano

Backman Jouni

Aluetoimitsija Mikkeli

29

42

Salo Matti

KAAKKOISSUOMI

SAVOKARJALA

Ahonen Heikki

41

Kunnallisneuvos Tampere

Järjestösihteeri Tampere

47

Salminen Seppo

Neuvottelupäällikkö, eläkeläinen Virrat

Työsuojeluvaltuutettu, eläkeläinen Hamina

Paatero Sirpa

Pietilä Tarja

32

Ent. kansanedustaja, sisäministeri Varkaus

von Hertzen Ulla-Maija

35

Toimittaja, FM Kotka

Martikainen Maija

25

Perushoitaja, eläkeläinen Joensuu

Rämänen Pirjo

33

Liikunnan - ja terveystiedon lehtori Joensuu

! ä t s e n Ää


VAASA Aaltonen Markus

13

Valtiopäiväneuvos, taloustieteiden maisteri Seinäjoki

Kuusisto Raija

19

Aluejohtaja, eläkeläinen Kauhajoki

Hakonen Eero

14

Tekninen suunnittelija, eläkeläinen Äänekoski

Lehtola Riitta

20

Lehtori Seinäjoki

Luukkonen Paavo

Mäkynen Matias

21

Oikeustieteen yo Vaasa

15

Kunnallisneuvos Jyväskylä

Ojala Kimmo

AiraksinenRajala Oili

14

Oikeusapusihteeri Pietarsaari

Myyntineuvottelija Vaasa

Urpilainen Pirjo

15

Hellén Ulla

22

Kant Esa

16

Koneasentaja Kokkola

Toimitusjohtaja Jyväskylä

Pekonen Tarmo

17

Koneasentajamestari Laukaa

17

Verkkoasentaja Alavus

KESKISUOMI Haapsalo Kaija

Erityisluokanopettaja Kokkola

16

Koivisto Kari

18

Yrittäjä Pihtipudas

Träff Henry

19

Sähköasentaja Keuruu

Viitanen Jorma

18

Sairaanhoitaja, eläkeläinen Kauhava

12

Hacklin Iiris

13

Opetusneuvos Jämsä

Sairaanhoitaja, pääluottamusmies Jyväskylä

Toikkanen Jorma

Korpimäki Marja-Leena

20

Opetusneuvos Saarijärvi

Yksjärvi Leena

21

Business intelligencepäällikkö, työtön Jyväskylä

OULU Husa Sanna

2

Kunnallissihteeri Oulu

Mustakangas Terhi

8

KTM, toiminnanjohtaja Liminka

Mustonen Leena

9

Myymäläpäällikkö, eläkeläinen Kuusamo

Puranen Reijo

3

Järvenpää Raimo

Kunnallisneuvos Oulu

10

Eläkeläinen Haapajärvi

Saarinen Vesa

4

Kitinoja Ritva

Aluejohtaja Oulu

Salonperä Valto

5

Eläkeläinen Oulu

Aluepäällikkö, eläkeläinen Oulu

11

Ahde Seppo

12

Eläkeläinen Kempele

Savela Timo

Aho Virpi

6

Kiinteistökoordinaattori Kempele

Opetusneuvos Raahe

13

Vt Opetustoimenjohtaja Raahe

Torro Kaarina

7

Etelä Jouko

14

Kirjastovirkailija Oulu

Tuppurainen Tytti

15

Kansanedustaja, FM Oulu

LAPPI Törrö Leena

16

Kirjaamissihteeri Kajaani

Ojala-Niemelä Johanna Kansanedustaja, varatuomari Rovaniemi

von Bell Aarno

17

Aheinen Ritva

Kunnallisneuvos Kajaani

14

Tammela Kari

Rakennusmestari, eläkeläinen Inari

Perhepäivähoitaja, eläkeläinen Kemi

15

Tiuraniemi Helena Aluepäällikkö Tervola

16

Väisänen Asta

17

Laboratorionhoitaja Ylitornio

10

Harju Markku

11

Maanmittausneuvos, eläkeläinen Kemijärvi

Ikäläinen Jukka

12

Valmentaja, liikunnanohjaaja Kemi

Sosialidemokraattiset ehdokkaat

Liikkanen Antti

Erikoislääkäri Rovaniemi

13


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.