Sotahuuto 130: Arkistojen aarteita

Sotahuuto

1890–2020 Krigsropet Arkistojen aarteita

Hyvää sanomaa vuodesta 1890 lähtien! Sotahuuto on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tauotta julkaistuista aikakauslehdistä. Tässä sarjassa kurkistamme Sotahuudon arkistojen kätköihin.

Pelastusarmeijan työstä Virossa alettiin keskustella 1920-luvun alussa, mutta kesti vuoteen 1927, ennen kuin tuli saatiin avattua. Vuonna 1923 brigadööri H. Randelin matkusti Viroon tutustuakseen maahan ja sen ihmisiin ja selvittämään Pelastusarmeijan mahdollisuutta jalkautua sinne.

Sotahuuto N:o 2 / 1923 Lauvantaina 13 p:nä Tammikuuta Muistelmia matkalta Viroon.

Kirj. Brigadööri H. Randelin.

Marraskuun 30 p. täsmälleen klo 9 aamulla, lähti höyrylaiva ”VIOLA” Helsingin satamasta halkomaan Eestin maata kohden. Matkustajia ei laivassa ollut varsin paljon, mutta puhuttiin sentään useampaa kieltä. – – Siellä kuluikin aika ystävällisten ihmisten parissa niin nopeaan, että nähtyämme Viron rannikon melkein hämmästyimme, että niin pian olimme perillä.

Iltapäivällä lähdin kersantti Abin, sotilas Bakulin ja kapteeni Dahlin mukana katselemaan kaupunkia. Tallinna tekee kapeine, mutkikkaine katuineen vieraaseen sekavan vaikutuksen. – – Kaduilla kuulee puhuttavan useampaa kieltä, josta voi päättää, että kaupungissa on paljon ulkomaalaisia, vaikka kyllä virolaiset itsekin puhuvat ainakin kolmea eri kieltä, viroa, saksaa ja venäjää. Vilkasliikkeisiä näyttivät kadut olevan, ja kapeilla katukäytävillä melkein kulkijat tyrkkivät toisiaan, vaikka virolainen muuten onkin huomaavainen ja kohtelias ja erittäinkin vieraalle koettaa esittää oloista ja maastaan paremman puolen. Käydessämme laitoksissa, kuulimme tuontuostakin kohteliaan, melkein anteeksipyytävän huomautuksen: ”Älkää ajatelko varsin huonoa meistä, emme ole ennättäneet saada vielä kaikkea ensiluokkaiseen kuntoon, sillä olemme vasta alussa.”

Kävimme ministeriössä. Arvokkaita ja ystävällisiä herroja nämä ministerit olivat ja niin kansanomaisia. Sisäministeri ymmärsi suomenkieltä siinä määrin, että ei juuri tulkkia kaivattu. Sydämellisesti hän toivotti Pelastusarmeijan tervetulleeksi maahan vakuuttaen työtä

Tallinna ja Tartto loppuvuonna 1922. Kuvitusta H. Randelin matkakertomukseen numerossa 2/1923.

olevan meidänkin osalle tarpeeksi. Sosiolisi mennyt. Kuinka kipeästi siellä kaiaaliministeri ajatteli sosiaalisia epäkohvattaisiinkaan turvakotiamme! tia maassa ja toivoi Pelastusarmeijalta Kävimme myöskin yömajassa, jonka apua, mutta sanoi käsittävänsä senkin, pienissä, ahtaissa suojissa näin ”ryysyläimitä selitin hänelle evankelioimistehtäsiä”, jollaisia en Lontoon yömajojenkaan Kesänumero 1967 NO 23 – 1. heinäkuuta 1967 västämme, mikä on kaiken työmme pesuojien sisällä nähnyt. ”Frälsningsarmén” rusta. Huomauttaessani, ettei aikomukkuulen jonkun huutavan naisten tuvassemme ole lähettää Viroon yksinomaan ta. Hän oli muuan entinen tukholmalaiKeskikesän tunnelma ulkomaalaista työvoimaa, vaan että odotamme saavamme maan omasta kansasta työntekijöitä, vastasi hän kauniisti hynen, joka tunsi Pelastusarmeijan. ”Toiset naiset täällä inttävät teidän olevan ”Punasen ristin” sisaria, mutta kyllähän myillen: ”Sitä minäkin toivon.” minä sentään Pelastusarmeijan tunnen”,

Siveysosaston päällikkö oli epätoivakuuttelee hän puututtuani puheeseen Havuisen metsikön harpussa onvoinen prostitutsioonituhosta maassa, Kaukana huojussa petäjien,hänen kanssaan. sointuvat, uhkuvat kielet!samoin myös veneeristen tautien sairaayksinäisyytensä häivän,Sisar Abin seurassa, joka toimii lasRiemuista onnea kesässä on!lan ylihoitajatar, jonkun verran suomea huuhkaja metsien lekotellenten suojelusliitossa, kävin myöskin katTuoksuvat niityn pielet!taitava ystävällinen neiti. Mainittu saivuottaa laskua päivän.somassa sikäläisiä tyyväen kortteleita. raala oli suuri laitos. Portilla vartioivan Näissä pikku kodeissa vallitsee hirveä ahMetsään jos vaellan uneksuvaan,poliisin luvatta ei kukaan päässyt käyErämaajärven jos löytänen,taus, sillä vuokralaisia on useita, sekä hengitän tuoksua havun.mään sairaalassa, mutta kun sisar Abi raukeena uneksuvan,miehiä ja että naisia. Toisissa kodeissa Vuoteeni sinne jos valmistaa saan,oli puettu sairaanhoitajattaren pukuun väreillen vaipuvan kalvoon senon parempi järjestys ja toisissa huonomkesäyön tunnen savun.ja minua pidettiin ”Punaisen ristin” sisaauringon näen kuvan.pi. Juoppoutta ja raakuuttakaan ei puutturena, pääsimme me estettä sisälle. Sainut näistäkään asunnoista. Palatessani tälKulun jos vuorille suuntaeleeraalaan voidaan sijoittaa 225 potilasta ja Ihana kukoistus kesäisen tien,tä kiertokäynniltäni, oli sydämeni raskas ja kesäisen hämärän mailla,oli se nytkin melkein täynnä. Muuan 19 Jumalan teoista haasta!minä huokasin: ”Nuo kodit tarvitsevat Juheleinä kukkaset välkkyelee,vanha tyttö oli siellä 25 kertaa. Eteisessä Sydämen rauhan nyt mukaani vienmalan valoa!” Kuka on valmis sitä heille tie ei värejä vailla.näimme erään toisen nuoren, kalpean – tullut se onnen on maasta.viemään? tytön, joka oli juuri sairaalasta päässyt, mutta pyrki sinne takaisin, sillä hänellä Ragnar Åhlberg– –ei ollut muuta paikkaa kuin katu, mihin (Suom. HN) Paidessa.

– – Sisar Bakul on täällä ahkeruudella työskennellyt pitäen neljä kokousta viikossa. Sairaidenkin luona hän on käynyt lukemassa ja laulamassa heille. Mekin olimme hänen kerallaan muutamien sairaiden luona ja sairashuoneella. Paidessa johdimme kaksi kokousta. Oli oikein nautinto puhua, sillä kansi oli sekä sydämin että korvin asiassa kiinni. Älykkään näköinen nuorisojoukko siinä vanhemman väen kanssa totuuksia kuunteli. Kokouksen loputtua seurasi pari nuorta neitiä meitä asuntoomme. Sanoin heille että heistä pitäisi tulla pelastusupseereita, johon he vastasivat eilen illalla sitä jo tuumineensa… Kukapa tietää, vaikka he olisivatkin tulevia upseereita! – – Eestinmaalainen rakastaa maataan, mutta katselee suopein silmin ulkomaalaistakin. Helppo heitä on siunata, sillä kansa täällä on herkkää ja altista. Paljon sain osakseni ystävällisyyttä ja hyvät muistot muassani toin. – –

Jumala naapurimaatamme Viroa siunatkoon!