Tässä kuussa

Mitä tulen jättämään jälkeeni muistoina lapsilleni ja lapsenlapsilleni – tulevIlle sukupolville?

”Isovanhemmat eivät välttämättä ole täällä aina, mutta heidän rakkautensa ja muistonsa jäävät.” – ”Isovanhemmalla on hiuksissa hopeaa ja sydämessä kultaa.” – ”Ole iloinen isovanhemmistasi, kun he vielä ovat täällä. Kuuntele heidän kertomuksiaan, iloitse heidän rakkaudestaan ja vietä heidän kanssaan aikaa. Se on yhtä arvokasta teille molemmille.” Kiinnostavia lainauksia! Läpi historian isovanhemmilla on ollut keskeinen rooli lasten ja lastenlasten elämässä.

Isovanhemmistani kolme kuoli jo varhain lapsuudessani varsin nuorina, 50–60-vuotiaina. Lopulta jouduin – sisarieni ja veljieni kanssa – ”jakamaan” ainoan ”jäljellä” olevan isoäidin, mutta sydämessäni hän oli todella ”minun” isoäitini, ja rakastin häntä. Hän asui noin 400 kilometrin päässä, ja olimme aina hyvin iloisia, kun pääsimme tapaamaan häntä tai kun hän tuli tapaamaan meitä. Muistan, että ensimmäisenä halusimme tietää hänen saapuessaan, oliko matkalaukussa meille lahjoja...

Vuosia myöhemmin, kun olin mennyt naimisiin ja olimme saaneet ensimmäisen lapsemme, matkustimme Etelä-Ranskasta Saksaan tapaamaan silloin yli 80-vuotiasta ”Omaa” poikavauvamme, hänen lapsenlapsenlapsensa kanssa.

Vanhempani iloitsivat myös isovanhemmuudesta ja ottivat lapsemme mielellään kesällä luokseen. Lapsilla on edelleen ihania muistoja pihaleikeistä, isoisästä rakentamassa intiaanitelttaa ja isoäidistä tekemässä naamiaisasuja ja ruokia… Vanhempani olivat hyvin luovia, he tekivät lapsille jopa ritarihaarniskan ja järjestivät taisteluita ja kilpailuja (joihin liittyi suuri määrä vaahtomuovia).

Neljä sukupolvea samassa kuvassa vuonna 2019. Kuvassa isäni, mieheni, tyttäreni, nuorin poikamme ja lapsenlapsemme.

On hienoa ja hyvin erityistä, kun kolme tai jopa neljä sukupolvea voi kokoontua yhteen.

Melkein neljä vuotta sitten meillä oli ilo tulla itsekin isovanhemmiksi. Noin kaksi vuotta sitten neljä sukupolveamme pääsi kokoontumaan 80-vuotiaan isäni hoitokodissa. Koimme mittaamatonta iloa ja rauhaa, kun saimme viettää hyvin lämpimän kesäisen iltapäivän yhdessä isoisoisän kanssa. ”Opa” poistui keskuudestamme joitakin kuukausia sitten, mutta meillä on hänestä paljon ihania muistoja.

Välillä elämässä on hyvä pysähtyä pohtimaan: mitä tulen jättämään jälkeeni muistoina tai ”perintönä” lapsilleni ja lapsenlapsilleni, tuleville sukupolville? Minkälainen vaikutus elämälläni on?

Oma elämäni muuttui noin 40 vuotta sitten, kun löysin pelastuksen ja uskon Jeesukseen. Sitä lähtien Pyhä Henki on johdattanut ja siunannut minua, ja olen löytänyt Raamatun sanoista lohtua, ohjausta, rohkeutta ja voimaa.

Raamatussa kerrotaan, että kaikkein tärkeintä ja hedelmällisintä Jumalan valtakunnan kannalta on hengellinen jatkuminen: siunaus, jota siirrämme eteenpäin tuleville sukupolville, kun rukoilemme heidän puolestaan, vietämme arvokasta aikaa heidän kanssaan, rakastamme heitä ja siirrämme heille ilon, toivon ja uskon Jeesukseen. 2. Timoteuskirjeen jae 1:5 muistuttaa minua äitinä ja isoäitinä, että mikään ei ole yhtä tärkeää kuin uskon perinnön siirtäminen eteenpäin.

Meillä on suuri, jumalan antama vastuu kertoa lapsillemme ja lapsenlapsillemme Herran rakkaudesta ja välittää heille tuo mittaamattoman arvokas aarre ja siunaus. Voimme olla mukana heidän elämässään luomassa ihania muistoja ja vaikuttaa heihin myönteisesti.

Saakoon uskosi rohkaistua ja vahvistua! Meidän kaikkien – iästä huolimatta – on hyvä huomioida, kuinka tärkeitä olemme nuoremmille sukupolville ja heidän perheilleen.

Olkaamme siunauksia heille!

”Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt… jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen. Jumalaan heidän tulee turvautua” (Ps. 78:4, 6-7).

Anne-Dore Naud , eversti territorion naistyön presidentti