2 minute read
Toimitukselta
from Sotahuuto 2022/11
by Sotahuuto
Kohdata ihmisten tarpeet erottelematta
Tässä lehdessä esittelemme Pelastusarmeijan tekemää avustustyötä kotimaassa. Pelastusarmeijan tehtävä on kohdata ihmisten tarpeet erottelematta. Vaasan osaston johtaja, luutnantti Eija Kulmala kertoo, miten hän on kohdannut avustustyössä niin kristittyjä, muslimeja kuin hindujakin. Eijan mielestä tärkeintä on kohdata ihminen ihmisenä uskontokunnasta riippumatta. Toki Eija on valmis kertomaan myös omasta kristillisestä uskostaan, jos toinen haluaa siitä kuulla.
Kolmatta vuotta jatkuvan pandemian ja Ukrainan sodan seurauksena avuntarvitsijoiden määrä on lisääntynyt kaikkialla Suomessa. Joulun lähestyessä avustuspyynnöt moninkertaistuvat. – Jouluna ruoan tarve on arkea suurempi, mutta toki myös jokainen lapsi haluaisi jouluna saada lahjan, ja jokainen vanhempi haluaisi lahjan ostaa. Autamme, miten vain voimme. Valtavia lahjoituksemme eivät ole, mutta ne ovat rakkaudella annettu, kertoo Pelastusarmeijan Helsingin sosiaalipalvelukeskus Sopan johtaja Kirsi Huldén.
Sotahuudon toimitus kävi tapaamassa myös Maria Rumpusta, joka työskentelee Takuusäätiössä kouluttajana sekä Toivo-hankkeen projektikoordinaattorina. Kannattaa lukea Marian vinkit siitä, miten omaa talouttaan voisi paremmin hallita ja sitä kautta selvitä arjen menoista.
Artikkelissaan Maire Wahlström 100 vuotta – olen turvassa Hänen kämmenellään Ulf Wahlström kertoo äidistään, rouva kenraali Maire Wahlströmistä, joka täyttää marraskuussa 100 vuotta. Maire ja hänen puolisonsa kenraali Jarl Wahlström palvelivat yhdessä Pelastusarmeijan kansainvälisinä johtajina vuosina 1981–1986. Jos haluat lukea lisää tämän pariskunnan kiehtovasta elämästä ja palvelutyöstä, voit tilata ilmaiseksi Jarl Wahlströmin omaelämäkerran Matkalaulu sähköpostilla kauppaosasto@pelastusarmeija.fi tai puhelimella 09 681 2300.
Esa Nenonen
majuri, vastaava toimittaja