Kotona yhteisössä

Kun saavuimme Suomeen vuonna 1999, meillä oli vahva tunne missiosta ja kodista. Missiosta, koska se oli keskeistä elämässämme Pelastusarmeijan palveluksessa. Kodista, koska ensimmäiset lyhyet vierailut maassa olivat kuin ”paluu paikkaan, jossa en ollut koskaan käynyt”, kuten kirjailija Karen Blixen on kirjoittanut. Kohtasimme Pelastusarmeijan, jolla oli rikas ja kunnioitettava menneisyys.

Noiden kuuden vuoden (1999–2005) aikana yritimme eri tavoin yhdessä tavoittaa ihmisiä ja tuoda heille elämää mullistavaa sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Kaikki mitä saimme aikaan oli sotilaiden ja upseerien vuosien mittaisen palvelun ansiota, ja ja me tunsimme olevamme kotona yhteisössänne. Saimme ottaa vastaan paljon enemmän kuin mitä annoimme, ja lähtiessämme ylittämään uusia rajoja ja kokemaan uusia kulttuureja, teimme niin Suomesta saadun ”määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden” (2. Kor. 4:17) kokemuksen avulla.

Päivittäisissä hartaushetkissämme tunnemme olevamme etuoikeutettuja rukoillessamme Suomen ja Viron Pelastusarmeijan puolesta muistaen, että ”ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi” ja kiittäen Jumalaa nykyisistä ja vanhoista pelastusarmeijalaisista.

Carl ja Gudrun Lydholm komentajat