2 minute read

135 vuotta aitoa suomalaista sisua

On yhtä mahdotonta antaa muutamalla lauseella todenmukainen kuva Pelastusarmeijan vaikutuksesta yksittäisiin ihmisiin ja koko suomalaiseen yhteiskuntaan 135 vuoden aikana kuin yrittää kuvailla Jumalan kaikenkattavan rakkauden määrää. Se ei vain ole mahdollista. Jos kuitenkin yrittäisimme, käytämme yhtä parhaimmista suomalaisista sanoista, jonka tunnemme: sisu!

Sisu voi tunnetusti tarkoittaa montaa asiaa, voimaa, pelottomuutta, jääräpäisyyttä, kestävyyttä, ja kaikki nämä sopivat erittäin hyvin kuvaamaan Pelastusarmeijan tapaa hoitaa tehtäväänsä vuosien varrella. Jos mukaan lisätään oikeudentuntoa, määrätietoisuutta, myötätuntoa, tarkkanäköisyyttä ja nöyryyttä, alamme lähestyä sitä elävää ja moniulotteista kuvaa, mikä meillä on Pelastusarmeijasta.

Kahdelle työjaksollemme Suomessa oli alusta asti leimallista vilpitön rakkaus ihmisiä kohtaan kollegojen, vapaaehtoisten ja jäsenten keskuudessa. Mikään ponnistus ei ollut liian suuri eikä mi- kään huolenpito turhaa ihmisten palvelemisessa, ja tämä omistautuminen teki meihin syvän vaikutuksen.

Seitsemän viime vuotta olemme palvelleet kansainvälisessä päämajassa Lontoossa vastuualueenamme koko Euroopassa tehtävä työ, ja siksi meillä on monta kertaa ollut tilaisuus palata Suomeen keskustelujen ja perusteellisten toiminnantarkastusten merkeissä. Haasteita tulee aina olemaan, se on totta, mutta on ilo todeta, että Pelastusarmeijaa motivoi yhä Jumalan rakkaus, ja se keskittyy yksilöihin ja heidän elämäntilanteeseensa. Kehotamme siis jatkamaan tämän raamatunkohdan sanoin: ”Vain tätä Herra sinulta odottaa; tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” (Miika 6:8)

Sydämelliset onnittelumme Pelastusarmeijalle Suomessa 135-vuotisesta aidosta suomalaisesta sisusta, epäitsekkäästä rakkaudesta Jumalan palveluksessa, ihmisten arvon palauttamisesta ja pelastuksesta!

Eva ja Johnny Kleman komentajat

This article is from: