Lori Lepojärvi Jumalan, lapsien ja yhteisöllisyyden ihana kolminaisuus

Kun jokin asia on tapahtunut kahdesti, voidaanko puhua jo perinteestä? Jos näin on, niin Sotahuudon kesäperinteeksi on muodostunut lämminhenkisten ja hyväsydämisten kanadalaisten esittely.

Viime kesänä haastattelimme majureita Gerry ja Hannu Lindholmia, jotka olivat palaamassa Suomesta Kanadaan. Nyt meillä on vuorossa Lori Lepojärvi, jonka sukujuuret ovat kaukana Kanadan pohjoisosissa, Tyynenmeren rannalla. Lorin elämässä on ollut suuria haasteita, jotka on voitettu Jumalan voimalla – ja paljon rakkautta ja iloa, joita ovat tuottaneet lapset, perhekodin pyörittäminen ja suloisen kahvilan tuoma yhteisöllisyys.

Pohdin Loria ja Gerryä kävellessäni lyhyttä viiden minuutin matkaa Pitäjänmäen asemalta Lorin luokse. He ystävystyivät Lindholmien vieraillessa Lorin Heavenly Scent Homemade Gifts -kellarikahvilassa Pitäjänmäessä. Hauskasti heillä on vielä pari muutakin yhdistävää tekijää: Lorin kouluaikaisen parhaan ystävän nimi oli Gerry, ja Gerryn rakas sisko oli nimeltään Lori

Saavun Helsingin Pitäjänmäen Marttilassa kookkaan, kauniin puutalon luokse. Talo on rakennettu 1939, ja se on toiminut alkujaan Punaisen Ristin seuraintalona. Myöhemmin rakennuksessa toimi päiväkoti. Viimeiset parikymmentä vuotta Lori ja hänen miehensä Markku Lepojärvi ovat pitäneet perhekotia erityistukea tarvitseville nuorille. Talon kellaritiloissa sijainneet juureskellarit ovat löytäneet uuden elämän kellarikahvilana ja työpajana, jossa Lori valmistaa koruja. Palaamme kaikkeen tähän, mutta sitä ennen aurinkoisesti hymyilevä Lori haluaa esitellä pihapiirinsä vetonaulat – rakkaat eläimet. Kiertäessämme pihaa perässämme kulkee uskomattoman suloinen Bella-karitsa. Lammikon ääreltä vaakkuen tervehtivät ankat Henri, Roosa ja Chanel. Pihan perältä löytyy vielä kanatalo, jossa haaremia johtaa kukko Ilari. Lori kertoo, että heidän pihansa on aina auki lähialueen asukkaille ja vierailijoille.

– Lapset ovat innoissaan, mutta aikuiset vielä sitäkin enemmän, Lori naurahtaa lämpimästi. – Eläimissä on jotain, mikä koskettaa meidän kaikkien sydäntä. Lasten puheensorina ja nauru ovat aina päivän piristys.

Jos Jumala onkin olemassa?

Bella ja Markku palaavat taloon, ja siirrymme Lorin kanssa viihtyisään kellarikahvilaan. Piipahdamme ensin Lorin korupajan puolella, joka on erilaisten nippeleiden ja nappeleiden ihana aarreaitta. Istahdamme juttelemaan kahvilan nurkkauksen mukaviin taljoilla pehmus- tettuihin rottinkituoleihin. Nyt 62-vuotiaan Lorin elämässä tapahtui 17-vuotiaana mullistuksia, kun elämä – ja Jumala – johdatti hänet Kanadan pohjoisosista Tyynenmeren rannalta Pohjanlahden perukoille Ouluun.

Lorin kotipaikka Kitimat oli luonnoltaan idyllinen, pieni parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupunki majesteetillisen vuonon perukoilla. Pikkukaupunki oli teollinen ja kansainvälinen: paikallisten alumiini- ja paperitehtaiden työntekijöistä löytyi 39 eri kansalaisuutta. Lorin oma perhe-elämä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin idyllinen. Lorilla oli viisi veljeä ja kaksi siskoa, perheen isä oli alkoholisoitunut, äiti kärsi mielenterveysongelmista ja huumeet olivat vahvasti osa perheen elämää. Sisaruskatras piti teini-ikäisinä pitkälti huolta toinen toisistaan.

– Olin koulussa lahjakas, mutta löysin huumeet 13-vuotiaana veljeni kautta. Ne veivät mukanaan, Lori paljastaa.

Lorin paras ystävä Gerry oli harras kristitty. Lori itse ei uskonut lainkaan Jumalaan. Tytöt pelasivat samassa lentopallojoukkueessa ja olivat ystävystyneet erilaisuuksistaan huolimatta. Gerry halusi vaihto-oppilaaksi ja houkutteli Lorin esittelytilaisuuteen. Sen lopussa oli mahdollisuus esittää kysymyksiä, mutta kaikki olivat aivan hiljaa. Lorin pinnan alla kupli. Hänellä oli vaikka kuinka paljon kysyttävää. Hän rohkaistui ja kysyi, mutta vakuutti, ettei lähtisi mihinkään.

– Gerry oli tästä hyvin suuttunut. Hän sanoi: ”Kristittynä minun uskottava, että se on osa Jumalan suunnitelmaa, jos tulet valituksi.” Tuohduin ja päätin laittaa hakemuksen ja samalla näyttää, että kyllä tämä on ihan oma suunnitelmani, eikä minkään olemattoman Jumalan.

Hakemukseen piti laittaa kolme kohdetta. Lori halusi jonnekin, missä olisi aurinkoa ja huumeita. Hän valikoi Brasilian ja Kreikan. Hän ei keksinyt kolmatta, joten äidin ehdotuksesta hän lisäsi Suomen. Melkein poikkeuksetta kaikki pääsevät ykkösvaihtoehtoonsa, joten Lori ei ollut huolissaan. Toisin kuitenkin kävi.

– Olin niin ahdistunut. En halunnut paikkaan, jossa on kylmää ja pimeää. Mutten kehdannut kieltäytyä.

Lähtiessään Lorilla oli piilotettuna marihuanaa, hasista ja kokaiinia vaatteisiin- sa ja matkatavaroihinsa kolmen kuukauden tarpeisiin, sillä hän oli varma, ettei olisi matkalla kauempaa. Ihmeen kaupalla hän pääsi kolmen tullin lävitse. Lori saapui orientoitumisviikolle Vammalaan. Hän oli niin ahdistunut, että käytti tuomistaan huumeistaan puolet noiden päivien aikana. Leirillä tapahtui kuitenkin kokemus, joka alkoi avata Lorin silmiä muutoksen mahdollisuudelle.

Bella-karitsa

Kanatalosta kuuluu iloista kotkotusta

Vaakkuvat terveiset!

Noin 40 vuotta sitten Lori opetteli viittomakielen tämän kirjasen avulla, apuna hänellä oli suomi–englanti-sanakirja. – Minulla oli niin paljon kysyttävää Markun äidiltä, minulla meni tunteja opiskellessani, miten viittoa kysymykseni hänelle. Olen kysynyt Markulta, viittoilevatko he taivaassa. Hän sanoo, että he puhuvat nyt enkelien kieltä, kuten kaikki muutkin.

– Istuin laiturilla ja oli viileä, sumuinen aamu. Kuului kuikan huuto, ja yhtäkkiä sumuharso avautui ja auringonsäde valaisi järvellä olevan pienen saaren. En ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Kirjoitin päiväkirjaani: ”Mitä jos Gerry onkin oikeassa – ja Jumala onkin olemassa?”

Ja sitten Jumala…

Lorin huonon asenteen vuoksi hänet lähetettiin ainoana vaihto-oppilaana Tamperetta pohjoisemmaksi Ouluun. Elämä tuntui vaikealta ja synkältä. Vuorossa oli kuitenkin uusi käänne. Lori tapasi Markun paikallisessa baarissa. Markku esitteli Lorin vanhemmilleen. Markun molemmat vanhemmat olivat kuuroja, köyhiä maanviljelijöitä.

– He tulivat sellaisella hetkellä elämääni, että kun Markun äiti Kaija otti kädestäni kiinni ja katsoi minua silmiin, sydämeni pakahtui. Olin ollut kolme kuukautta maassa, ja kukaan ei ollut katsonut minua silmiin. Näin heti, että vaikka heillä oli köyhyyttä ja vaikeutta, niin heidän kotinsa oli täynnä rakkautta. Markku ja Lori vierailivat vanhempien luona viikoittain.

Lori Lepojärvi työpajassaan, jossa hän valmistaa koruja. Tänään kuitenkin vuorossa hillopurkkien etikettien liimausta ja viimeistelyä.

– Näin heidän viittovan, ja se näytti minusta niin kauniilta. Siitä innostuneena opettelin viittomaan. Viittoilin kerran Markun äidille kysyen, miksi olet niin iloinen. Hän vastasi: ”Koska minulla on Jeesus Kristus sydämessäni.” En ymmärtänyt tätä, mutta se jäi mieleeni. Huumeet korvautuivat alkoholilla. Juopuneena Lori sai takautumia asioista, jotka tuottivat häpeää.

– Kerran riidellessämme Markku kysyi: ”Oletko ylpeä itsestäsi? Olisiko äitisi sinusta ylpeä?” Se mursi minut. Päätin seuraavana päivänä ostaa Raamatun. Luin, mutten ymmärtänyt. Lukiessani sukulistoja pohdin, että puhelinluettelokin olisi mielekkäämpää luettavaa. Kun pääsin kohtaan ristiinnaulitsemisesta, järkytyin, että tämähän on kärsimystä, ei iloa. Tapasin sattumalta amerikkalaisen miehen, jota kuvittelin diileriksi, mutta hän paljastuikin saarnaajaksi. Hän oli kuin kävelevä Raamattu! Hän antoi minulle vastauksia ja kertoi, että minun pitäisi nöyrtyä Jumalan edessä. Pakenin paikalta ja hän huusi perääni: ”Jumala kuulee ajatuksesi.” Olin niin pettynyt, ja koin ettei toivoa ole. Olimme Markun vanhempien luona, ja olin niin ahdistunut, että menin perheen asehuoneeseen ja latasin haulikon. Itkin ja huusin Jumalalle: ”Jumala, en tunne sinua! Jos olet olemassa, auta minua!” Silloin kuulin: ”Minä olen. Polvistu.” Heittäydyin polvilleni ja itkin, ja huusin Jumalalle, etten tunne sinua. Luonto kutsui, ja minun oli käytävä ulkohuussissa. Siellä istuessani yhtäkkiä sama valo, jonka näin aikoinaan laiturilla, valaisi huussin. Kuulin linnun äänen ja ymmärsin: ”Tämä on viesti Jeesukselta. Olen pelastettu!” Palattuani sisälle Markku ja hänen vanhempansa näkivät muutokseni – tuhlaajatyttö oli tullut kotiin! Vielä samana iltana Markku avasi sydämensä Jeesukselle – se ilta oli meille varsinainen ilojuhla, Lori kertoo ilonkyyneleitä silmäkulmassaan.

Kuurot ja lapset johdatuksena

Asiat etenivät Markun kanssa nopeasti. Lori oli saapunut Suomeen elokuussa 1978, lokakuussa nuoret tapasivat, ja helmikuussa 1979 he menivät kihloihin. Kesäkuussa Lori palasi Kanadaan, ja Markku seurasi. Heinäkuussa he menivät naimisiin. Markku palasi kouluun, ja Lori tuskaili kerätäkseen rahan paluulippuun. Lorin isää suretti tyttären tuska, ja hän lupasi maksaa lipun. Syyskuussa Lori pääsi palaamaan aviomiehensä luokse.

Markku opiskeli ahkerasti, ja Lori oli yksinäinen. Kerran itkiessään hän kuuli äänen: ”Mene kuurojen kouluun.”

– Houkuttelin Markun viemään minut sinne. Tapasin rehtorin, ja hän lupasi ottaa minut ruokapalkalla avustamaan vapaaehtoisena kahdesti viikossa. Hetken päästä olinkin siellä joka päivä ja pääsinkin ihan palkkatöihin. Vaikka en osannut kieltä vielä, niin ihmeellisesti opin viittoilemaan suomea. Puhuttu Suomi ei vielä sujunut hetkeen... Lori iskee silmää.

Lori ja Markku asuivat Oulussa neljä vuotta. Markku on koulutukseltaan opettaja, ja hän sai pestin Espoosta. Lori sai viittomakielen tulkin pätevyyden. He saivat kolme lasta. Lapset ovat tänä päivänä aikuisia, ja Lorilla ja Markulla on kaikkiaan 13 lastenlasta. – He asuvat nyt kaikki Amerikan mantereella. En olisi tällaista päivää odottanut, että kaikki jättävät minut tänne, Lori naurahtaa leikisti tuohtuneena. Lasten varttuessa Lori päätti kouluttautua uudelleen. Hän suoritti toimintaterapeutin koulutuksen, muttei koskaan löytänyt alan töitä. Hän päätyi Espoon Viherlaakson lasten ja nuorten kotiin ohjaajaksi.

Hän työskenteli siellä neljä vuotta, ja sinä aikana Loriin syttyi palo siitä, että perhemuotoinen hoito olisi laitoshoitoa parempi vaihtoehto nuorille. Sattumalta Lorin silmiin osui lehdessä ilmoitus, jossa Helsingin kaupunki etsi ammatillista perhekotityöntekijää. Lori sai paikan.

Lori ja Markku etsivät sopivaa taloa ja löysivät tämän, jossa nyt olemme. Loppuvuonna Lori ja Markku ovat pitäneet nelihenkistä perhekotia kaksikymmentä vuotta. Perhekodissa on ollut erityistukea tarvitsevia 12–21-vuotiaita, joilla on ollut erilaisia psyykkisiä ja kehityksellisiä rajoituksia ja traumaperäisiä haasteita sekä nuoria, jotka ovat tulleet vaikeista elämäntilanteista ja joilla on ollut omat vaikeat ongelmansa kannettavanaan.

– Useimmiten meillä on ollut kolme nuorta kerralla, sillä he tarvitsevat erityistä tukea. Kahdenkymmenen vuoden aikana meillä on ollut 16 sijoituslasta. Olemme saaneet aina kokea, että meillä on juuri oikeat nuoret luonamme. Yksi tänne saapuneista nuorista toimi äitinä kolmevuotiaalle lapselle, joten tämä pienokainen tuli meille kylkiäisenä. Hän on edelleen kanssamme, Lori toteaa hymyillen lämpimästi.

Yhteisöllisyys on ollut Lorille tässä toiminnassa aina tärkeää.

– Sijaislapsilla ei ollut kovin hyvä maine, joten meille oli tärkeää alusta alkaen, että menemme tutustumaan naapurustoon. Pidimme myös kahvikokoontumisia täällä. Koin tärkeäksi kokea yhteisöllisyyttä. Koskaan meillä ei ole ollut naapuruston kanssa mitään ongelmia. He ovat olleet aivan mahtavia!

Omat lapset toimivat inspiraationa perhekotitoiminnalle.

– Lapsillani on ollut suuri merkitys omassa sisäisessä parantumisessani. Huomasin, että olin omille lapsilleni kateellinen siitä, että heidän vanhempansa ovat läsnä. Se oli vaikea, mutta hedelmällinen kasvuprosessi. Tämä on kornia, mutta lapset ovat tulevaisuus. Koin, että lapset ovat se viimeinen pyhä, viaton saareke, jonka sielunvihollinen haluaa murtaa. Haluan olla siinä välissä suojelemassa.

Yhteisöllisyyttä kahvilasta

Kellarikahvila on täynnä ihastuttavia tuotteita

Lorilla on myös monta muuta rautaa tulessa – siitä pitävät huolen eläimet, korut ja kellarikahvila.

Kymmenisen vuotta sitten yksi Lorin siskoista tuli vierailulle Suomeen. Hän antoi Lorille lahjaksi koruntekosetin. Tämä antoi alkusysäyksen korujen valmistamiselle. Ihmiskaupan uhrit ovat lähellä Lorin sydäntä. Lori tekee kahta korumallistoa, joiden tuotot menevät Samaria Groupin Rose-kodille, joka on ihmiskaupasta selviytyneiden turvakoti. Lisäksi eri tapahtumissa myytävistä koruista tuotot menevät Rose-kodille.

– Olen mukana järjestön toiminnassa, ja eläköidyttyäni toivottavasti vie- lä enemmän. Itse asiassa huomenna on ryhmä Rose-kodin asukkaita tulossa tänne, ja pidän heille koruntekokurssin. Ajatuksena on, että he voisivat saada rahallista lisätukea valmistamalla ja myymällä itse tekemiään koruja.

Aluksi kellaritilat oli kunnostettu sijaislasten oleskelutilaksi, mutta he eivät koskaan kokeneet tilaa omakseen.

– Silti kaikki ovat täällä aina viihtyneet, Lori naurahtaa. – On ollut tärkeää, että on ollut tila, jossa olen voinut puuhailla sekä yksin että nuortemme kanssa. Osallistava tekeminen on hyvin tärkeää.

Heavenly Scent Homemade Gifts -kellarikahvila sai alkunsa Lorin pohtiessa, miten saada koruja myydyksi. Hän alkoi pitää avoimia ovia, joissa tarjosi vierailijoille myös kahvia. Ihmiset tiedustelivat, onko leivonnaisia – ei ole, mutta voidaan tehdä. Keittoa? Ei ole, mutta voidaan tehdä. Näin kahvila sai nykyisen muotonsa. Korujen ja kahvilatuotteiden lisäksi löytyy Lorin valmistamia hilloja, itse tehtyä kosmetiikkaa ja ”oikeaa feikki” vaahterasiirappia, joka saa ihanan makunsa sokerista, siirapista ja mausteista. Kannattaa kokeilla!

Kahvila on normaalisti auki jokaisen kuun viimeisenä viikonloppuna ja satunnaisesti muulloin, kun Lorilla on inspiraatio päällä. Parhaiten tiedon aukiolosta löytää Heavenly Scent Homemade Gifts -Facebook-sivulta.

Lori kertoo, että pandemia sai ihmiset löytämään kahvilan. Kaikki tapahtui tuolloin pihalla.

– Keväällä 2020 täällä oli yhtäkkiä vierailemassa kymmeniä uusia lähialueen perheitä! Ihmisillä oli aivan valtava kaipuu yhteyteen, ja monet perheet tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa, Lori sanoo hymyillen.

Perhekotitoiminta – ja sen myötä myös kellarikahvilan toiminta – on päättymässä. Viimeiset kaksi nuorta ovat aikuistumassa ja muuttamassa parin vuoden sisällä. Tuolloin Lorilla ja Markulla alkavat eläkepäivät. Joten nyt on oikea hetki käydä tutustumassa kellarikahvilaan, kun se vielä on mahdollista!

Siunaustentäyteistä kesää

Miten ihastuttava iltapäivä kellarikahvilassa onkaan kulunut. Markku on lähtenyt asioille, ja Bella-karitsa on palannut seuraamme. Lori nappaa hänet syliinsä. Bella antaa merkkejä, että ruoka maistuisi... joten on aika päättää tämä tuokio. Lorin elämäntarinasta on käynyt ilmi, miten valtava voima Jeesuksella on ollut hänen elämässään. Tänä päivänä usko on Lorille kuin happi – ilman sitä ei voi olla olemassa. Hän on oppinut armollisuutta myös itseään kohtaan.

– Minulla oli vaikea leikkaus. Kun heräsin siitä, havahduin sanoihin: ”Täydellisyys on epätäydellisyydessä.” Olen aina vaatinut itseltäni paljon. Tuossa hetkessä koin rauhaa. Kyllä, Jumalalle olen täydellinen epätäydellisenä. Jos se riittää hänelle, se riittää minullekin, Lori toteaa hymyillen.

Haastatteluhetkellä emme vielä ole päässeet nauttimaan kesäisestä lämmöstä. Lori katselee toiveikkaana pihamaata ja paljastaa: – Parasta kesässä on, kun kanat saavat olla vapaana. Istun aamukahvilla ja he tulevat vuorollaan syliini. Erityisesti Ilari-kukko on varsinainen sylivauva, Lori nauraa ja huiskuttaa toimittajalle hyvästiksi:

– Siunattua kesää kaikille!

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen

Heavenly Scent Homemade Gifts -kellarikahvila

Korsukuja 20, Helsinki (Pitäjänmäki)

Kahvilatuotteita, koruja, kosmetiikkaa ja hilloja – kaikki itse valmistettua.

Kahvila on auki jokaisen kuun viimeisenä viikonloppuna, ja satunnaisesti muulloin.

Lisätietoa Heavenly Scent Homemade Gifts -Facebook-sivulta.