Ajatuksia elämästä

Kirjoittajamme pohtivat elämää, uskoa ja sydämellään olevia asioita.

Elämä on kuin villapaita

Moni on varmaan kuullut, kuinka elokuvassa Forrest Gump elämää verrataan suklaarasiaan: koskaan ei tiedä mitä saa. Itselleni tuli tässä eräänä päivänä mieleen, että elämä on kuin villapaita, ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin itse tehty villapaita.

Ajatus tuli mieleeni, kun vuosien jälkeen tartuin taas kutimiin. En ole koskaan ollut käsityöihminen, ja kun kouluaikoina aloin kutoa villapaitaa, sain pitkällisen piinan jälkeen kasaan vain etu- ja takakappaleet, jotka lopulta opettaja yhdisti liiviksi. Sen jälkeen en ole edes haaveillut tekeväni villapaitaa. Sosiaalisessa mediassa näkee, kuinka ihmiset kutovat toinen toistaan hienompia villapaitoja, ja kun yksi ystävistänikin kertoi kutoneensa norjalaisen villapaidan, ajattelin, että kyllähän nyt minunkin on pakko osata! Niinpä päätin mennä ystäväni luo ja hänen opastuksellaan kutoa itselleni hienon norjalaisen villapaidan.

Olimme ostamassa minulle lankoja, ja ystäväni alkoi puhua langan juoksuttamisesta kuviota tehdessä. Se kuulosti jo niin vaikealta, että päätinkin muuttaa suunnitelmaa ja kutoa vain yksinkertaisen, yksivärisen villapaidan ilman hienoja kuvioita ja langanjuoksuttamisia. Onneksi kaupan alelaarissa sattui olemaan kaunista kirjavaa lankaa, jota kutoessa saa raidat ihan kaupan päälle. Tuumasta toimeen! Koska en ymmärrä kirjallisista neulontaohjeista tuon taivaallista, piti ystäväni näyttää minulle kädestä pitäen, kuinka päästä alkuun. Vauhtiin kun pääsin, se olikin todella hauskaa ja koukuttavaa. Minulla oli kuitenkin intoa enemmän kuin taitoa, ja tein paljon virheitä. Osa virheistä oli pieniä ja ne saattoi jättää huomiotta, vaikutus oli vain hassunnäköinen kohta neuleessa. Osa virheistä oli kuitenkin niin pahoja, että oli pakko pyytää apua, että pääsin ylipäätään eteenpäin. Välillä meinasi hermo mennä. Tuolloin mieleeni tuli, että elämähän on kuin villapaita! Tarvitsemme apua päästäksemme alkuun. Jonkin aikaa voi pärjätä yksinkin, mutta tosipaikan tullen on pakko pyytää apua, yksin ei pääse eteenpäin. Virheitä tulee väistämättä, mutta niitä voi opetella välttämään ja korjaamaan. Ja kun tarpeeksi kärsivällisesti vain jaksaa yrittää, niin ehkä jossain vaiheessa oppii myös juoksuttamaan lankaa ja tekemään hienoja kuvioita. Koska on olemassa hyvät kirjalliset ohjeet, kannattaisi niitä ehdottomasti opetella lukemaan.

Elämä tuntuu joskus yhtä hankalalta kuin villapaidan kutominen. Elämässä virheiden ja epäonnistumisten jälkeen tekee joskus jopa mieli luovuttaa. Tuntuu, että omat taidot ja kärsivällisyys eivät vain riitä, valmista ei tule. Antaa olla, pitäkää tunkkinne! Paitaa kutoessa mieleeni ei kuitenkaan kertaakaan juolahtanut lopettaa, sillä olin päättänyt, että tämän minä teen, minä osaan, ja valmiiksi on saatava!

Jumalallakin meinaa varmasti mennä ajoittain hermot kanssamme. Taasko tuo teki tuon saman virheen, eikö se jo voisi ottaa opikseen? Eikö se oppinut yhdestä, kahdesta, edes kolmesta kerrasta? ”Älkää olko kuin järjettömät eläimet, kuin muulit ja hevoset, joita täytyy hillitä suitsilla ja kuolaimilla, muuten ne eivät suostu ohjattavaksi.” Ps. 32:9

Onneksi myös elämässä voimme aina pyytää apua muilta, ja ennen kaikkea voimme pyytää apua Jumalalta. Raamatussa meillä on hyvät kirjalliset ohjeet, kunhan vain viitsisimme lukea ja toimia ohjeiden mukaan. Vaikka itse voisimme jättää villapaidan kesken, Jumala ei onneksi koskaan jätä työtään meissä kesken. Joskus Jumalakin käyttää apujoukkoja löytääkseen karanneet silmukat, eksyneet lampaat. Kärsivällisesti hän kutsuu meitä aina vain uudelleen, vaikka kuinka kompuroimme ja teemme virheitä. Hän odottaa meitä luokseen ja haluaa auttaa meitä. ”Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!” Ps.138:8. ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” Fil. 1:6

Sain oman villapaitani pitkällisen ponnistuksen ja apujoukkojen neuvojen jälkeen valmiiksi, ja oloni on suorastaan euforinen. Minä osasin! Todellakin ylitin itseni. Löysin itsestäni aivan uudenlaista kärsivällisyyttä ja sitkeyttä enkä luovuttanut. Kunpa Jumala voisi vielä jonain päivänä olla minusta yhtä ylpeä.

Heidi Vuorenoja

Kuva: Mabel Amber