Viimeinen sana

Hirvittävä hirvi

Raamattukoulun syyslukukausi oli alkamassa. Opistolle kerääntyi nuoria ympäri maata. Ensimmäisenä iltana jokainen esitteli itsensä ja kertoi, mistä oli tullut. Eräs nuori mies kertoi (edelleen vapisten), kuinka ihmeellisellä tavalla Jumala oli varjellut häntä matkalla. Mies oli sivusilmällä huomannut, että metsästä ryntää hirvi tielle. Hän oli vaistomaisesti huutanut Jumalaa avuksi ja tuntui siltä kuin joku olisi viime hetkellä tarttunut rattiin ja kääntänyt sitä niin, että auto ei törmännyt hirveen. Kysymys oli vain muutamista senteistä ja sekunneista.

Kertomus teki kurssitovereihin suuren vaikutuksen. ”Kiitos Jumalalle!” ja ”Halleluja” -huutoja kuului eri puolilta salia. Joku ehkä ajatteli, että tämän miehen täytyy olla merkittävä, Jumalan valitsema henkilö, koska oli näin ihmeellisesti varjeltunut.

Mutta kun seuraavan henkilön vuoro tuli esitellä itsensä, hän aloitti kertomalla, että hänpä oli kokenut matkalla vielä ihmeellisempää Jumalan varjelusta. Kuulijat höristivät korviaan ja kumartuivat eteenpäin tuoleissaan. Mitähän jännittävää he nyt kuulisivat! ”Kun minä ajoin tänne opistolle...”, mies aloitti, ”yksikään hirvi ei juossut tielle.”

Arkipäivässä ja arkisissa tilanteissa emme aina huomaa Jumalan läsnäoloa – mutta Hän on siellä.

Saga Lippo, majuri

Kuva: G Poulsen