3 minute read
Pelastusarmeijan rohkeat naiset: majuri Anne Read
from Sotahuuto 2020/09
by Sotahuuto
Pelastusarmeijan rohkeat naiset
Pelastusarmeija on aina ollut tasa-arvoinen kristillinen yhteisö, ja naiset ovat olleet tärkeitä tämän kansainvälisen liikkeen kehityksessä. Sarjassa tutustutaan näihin toimintamme ja uskomme sankarinaisiin.
Majuri Anne Read
Tässä artikkelissa kerrotaan nyt eläkkeellä olevasta brittiläisestä Pelastusarmeijan upseerista. Majuri Anne Readin vastahakoisuus olla jutun aiheena kertoo hänen nöyrästä halustaan palvella. Kun otin häneen yhteyttä, Anne vastasi: ”Yleensä sanon kyllä, jos ei ole pakko sanoa ei, mutta ei tunnu luontevalta olla osa tätä sarjaa. Minulla on ollut onni saada monenlaisia määräyksiä, ja erityisesti niistä viimeinen oli haastava ja sopi minulle hyvin, mutta en sanoisi olevani mitenkään merkittävä.” Häntä kiinnosti yhtä paljon kuulla minun elämästäni kuin kertoa omastaan. Suostuttelun jälkeen sain kuitenkin jakaa hänen tarinansa.
Annen vanhemmat olivat Pelastusarmeijan upseereja. Heidän työnsä toimi esimerkkinä käytännön kristillisyydestä, ja Anne alkoi jo nuorena miettiä, voisiko upseerin ura olla hänenkin kutsumuksensa. Opettajaksi opiskellessaan Anne tapasi aviomiehensä Johnin, jonka vanhemmat olivat myös upseereja, ja he tunsivat yhdessä kutsun upseeriksi. Uransa alussa he toimivat Pohjois-Englannissa köyhillä kaupunkialueilla. Jossain vaiheessa heidät määrättiin perustamaan uusi osasto, mitä ei ollut tapahtunut Isossa-Britanniassa pitkään aikaan. Anne puhuu nuorten upseerien tärkeydestä: nuori upseeri uskaltaa toimia, koska ei tajua, ettei pysty tekemään mitä tahansa.
Anne ja hänen aviomiehensä olivat joitakin vuosia töissä The William Booth Training Collegessa. Tuolloin Anne alkoi miettiä toisten upseerien kanssa Pelastusarmeijan perusasioita ja kehittämistä, ja noiden keskustelujen ja rukousten tuloksena syntyi Juuret-ohjelma. Saatat muistaa, että Readit olivat kutsuvieraina Suomen ensimmäisessä Juuret-tapahtumassa. Seuraavaksi pariskunta määrättiin Bournemouthin osaston johtajiksi. Nyt eläkeläisinä he asuvat meren rannalla Weymouthissa ja ovat sotilaita tuossa samassa osastossa, jota johtivat 20 vuotta sitten. Johnin 96-vuotias isä on myös osaston sotilas.
Etelä-Englannista tie johti Uuteen-Seelantiin, John määrättiin upseerikoulun johtajaksi ja Anne opintoupseeriksi ja kokelassihteeriksi. Anne kertoo tehtävän ihanuudesta, haasteista ja onnistumisista. Jumalan uskollisuus näkyi ensimmäisessä kokelaslautakunnan kokouksessa syyskuussa. Eräs kabinetin jäsen sanoi, että he uskovat 12 kadetin aloittavan tammikuussa. Anne oli epäileväinen, sillä tilanne ei vaikuttanut lupaavalta. Aivan poikkeuksellisesti tammikuussa opintonsa aloitti 12 kadettia! Se oli innostavaa aikaa, ja upseerikoulusta tuli tuolloin osa Uuden-Seelannin rekisteröityä raamattuopistoa.
Anne kertoo määräysten olleen haastavia ja vaatineen venymistä. Englantiin palattuaan aviopari oli viisi vuotta osastoupseereina Regent Hallissa. Lontoon pommi-iskut tapahtuivat varsin lähellä osastoa. Päivällä Readit pysyivät osastolla, avasivat osaston wc-tilat ja tarjoilivat vettä sadoille ihmisille, jotka eivät olleet päässeet palaamaan koteihinsa. Illan he palvelivat Pelastusarmeijan kriisipalvelun autossa pommitetun metroaseman sisäänkäynnillä. Annesta tuli myöhemmin hengellinen edustaja keskuksessa, joka perustettiin auttamaan uhreja ja heidän omaisiaan.
Seuraava määräys oli Annen viimeinen ja tunnetuin, kun hänestä tuli Pelastusarmeijan ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattori. Samaan aikaan Ar
meija päätti sitoutua uudella tavalla tekemään työtä asian ratkaisemiseksi. Myös Ison-Britannian hallitus huomioi tuolloin, että ihmiskaupasta oli tullut koko maassa suuri on- gelma, ja nykyajan orjuus nousi etualalle. Anne sanoo sen olleen vaativaa ja kiinnostavaa oppimisen aikaa, jolloin tehtiin perustavaa työtä, pidettiin kokouksia hallituksen kanssa ja saatiin huomiota mediassa. Pelastusarmeija teki hallituksen kanssa sopimuksen ihmiskaupan uhrien autta- misen järjestämisestä. Anne muistaa, että kun hän aloitti tehtävässä, koko maassa oli vain yksi turvakoti ihmiskau- pan uhreille. Siitä on nyt yhdeksän vuotta, ja monia tuhan- sia uhreja on autettu. Pelastusarmeijan turvakodeissa asuu noin 100 uhria ja lisäksi Armeijan alihankkijoiden kaut- ta hallinnoimissa satoja. Anne sanoo tehtävän olleen suu- ri etuoikeus. Hän ei halua kunniaa itselleen, mutta tuntee olleensa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Yksi viimeisistä opetustehtävistä ennen eläkkeelle siirtymistä oli Pelastusar- meijan ihmiskaupan vastaisessa konferenssissa Helsingissä vuonna 2018.
Eläkkeelle jäätyään Anne toimi osa-aikaisena kappalaisena yhdessä Yhdistyneen kuningaskunnan suurimmista nais- vankiloista. Vankeinhoitojärjestelmä oli tunnistanut ihmi- siä, jotka on kriminalisoitu ja tarvitsevat tukea ihmiskau- pan uhreina. Anne käytti kokemustaan ja taitojaan ja kehitti ohjelman, joka tunnistaa ja tukee epäoikeudenmukaisista syistä vankilaan joutuneita nykyajan orjuuden uhreja. Nyt Anne on kokonaan eläkkeellä, ja kotona oleminen tun- tuu haasteelliselta (Matt. 11:28–30). Hän on aviomiehen- sä kanssa pitänyt ohjenuorana Ilmestyskirjan kohtaa 3:8. Kun Jumala on avannut oven, täytyy siitä kulkea ja luottaa, että jos se ei ole oikea, Jumala sulkee sen. ”Upseerius on ollut menemisen ja tekemisen ja olemisen seikkailu”, Anne sanoo.
Majuri Anne Read ei koe olevansa merkkihenkilö. Hänen tarinansa kuitenkin osoittaa, kuinka tavallinen nainen, jolla on avoin sydän ja auliit kädet, voi tehdä merkittäviä asioi- ta. Annella ja Johnilla on kaksi lasta ja viisi lastenlasta. He jakavat oppimaansa opettamalla ja puhumalla kokemuk- sistaan ympäri maailmaa. Ehkä he vielä joskus tulevat taas Suomeenkin. Jumalalle olkoon kunnia.
Gerry Lindholm majuri
Kuva: Toni Kaarttinen