Reilua työtä

Oranssin pöydän ääressä läppärinsä ruutua selaa keskittyneen näköinen ihminen. Kulmat ovat vähän kurtussa, välillä pääsee huokaus. Kahvi tuoksuu. Ovi käy. Ihmiset kokoontuvat vähitellen, mutta ruudun imu vaikuttaa tiiviiltä. Lopulta tulee turhautuminen. ”Kaisu, miten mä merkkaan tänne sen, että käytän kertyneitä plussatunteja siihen ensi perjantaiksi sovittuun vapaaseen?” Neuvon oikean merkitsemistavan. Käy, niin kuin helposti käy, kun oranssin pöydän äärellä aletaan puhua mistä hyvänsä aiheesta: keskustelu leviää ja rönsyilee. Muillakin on kysymyksiä työajan kirjaamisesta, lomista ja sen sellaisesta. En heti osaa vastata kaikkeen ulkomuistista. Piipahdan toimistooni ja haen työehtosopimuksen. Vastaus kinkkiseen lomakertymäasiaan löytyy sieltä. Osastolla hiljattain projektityön aloittanut nuori kuuntelee keskustelua valppaan näköisenä. Tajuan, että hänellä ei ole vielä juurikaan kokemusta työelämästä tai sen säännöistä. Näen, että hän on kiinnostunut, mutta ei pysy ihan kaikessa kärryillä. Täytyykin muistaa käydä näitä asioita vielä hänen kanssaan läpi. On tärkeää tietää, mitä tarkoittavat työsopimus, työehtosopimus tai vuosiloma. Tunnen tyytyväisen hytkähdyksen sisälläni. Iloitsen aina siitä, kun saan auttaa ihmisiä ymmärtämään oikeutensa ja velvollisuutensa työntekijöinä. Jos ei tunne työelämän pelisääntöjä, saattaa käydä niin, että saa epäreilua kohtelua tai tulee jopa hyväksikäytetyksi. Toisaalta on myös hyvä ymmärtää, mitä omalle vastuulle kuuluu, niin ei tahtomattaan töpeksi.

Minulle on tärkeää, että saan olla rehellisen ja oikeudenmukaisen työnantajan edustaja osastomme työntekijöille.

On mahtavaa, ettei työni tavoitteena ole kiskoa mahdollisimman paljon rahaa ihmisten selkänahasta. Pelastusarmeijassa ovat työn tekemiseen liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset olleet alusta asti tärkeitä. William Boothin aikana perustettiin reilu tehdas, jossa työtä ei tarvinnut tehdä henkensä kaupalla, niin kuin siihen aikaan usein piti. Nykyisin taistellaan modernia orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan. Epäoikeudenmukaisuus ja suoranainen pahuus rehottavat liian usein siellä, missä tarvitaan paljon työvoimaa.

Minussa asuu tulisieluinen oikeudenmukaisuuden puolesta taistelija, vaikka en kovin usein ääntä pidäkään. Oikeudenmukaisuus on kuitenkin työpaikalla käytännössä monimutkainen juttu, ja joskus on pakko tehdä ratkaisuja, jotka ovat toisille parempia kuin toisille. Meidän pienessä yhteisössämme tehdään monenlaista työtä. Joskus tapahtuu ihme ja saamme palkata ammattilaisen määräaikaisesti ulkopuolisella hankerahoituksella. Useammin hankerahoitukset on sidottu työllisyystoimenpiteisiin ja kohderyhmä määrätty. Juuri tuossa vieressäni vapaaehtoiset pohtivat tulevia vuorojaan. Työkokeilijan ja opintoihin liittyvän työharjoittelijan tilanteet ovat omanlaisiaan. Joku tekee työtä suorittaakseen hänelle rangaistukseksi määrätyn yhdyskuntapalvelun. Minä uskon avoimuuteen, keskusteluun, erilaisten elämäntilanteiden ymmärtämiseen, kaikkien osallistamiseen, selkeisiin sääntöihin ja kaikkea kantamassa – rukoukseen. Näiden avulla pyrin siihen, että osastomme olisi hyvä paikka tehdä monenlaista työtä.

Aamukahvimukit alkavat olla tyhjiä. On aika hiljentyä kuulemaan päivän raamatunpaikka. Rukouksessa johdatan muistamaan ihmiskaupan uhreja ja heti perään pyydän siunausta omiin arkisiin puuhiimme. Pari vuotta sitten paljastui, että osastomme naapurissa olevassa ravintolassa oli syyllistytty ihmiskauppaan ja teetetty työtä kohtuuttomin ehdoin. Tunsin silloin suurta voimattomuutta. Ihmiskaupasta kertovat vihkoset kahvilamme esitetelineessä eivät auttaneet sitä ihmisparkaa, jota naapurissamme orjuutettiin.

Aamurukouksen päätyttyä jään vielä hetkeksi keskustelemaan uudehkon vapaaehtoisen kanssa. Talousasiat tulevat puheeksi. Käy ilmi, että sosiaaliturvan leikkaukset ovat purreet häneen lujasti ja toimeentulo on kiristynyt äärimmäisen tiukalle. Lupaan rukoilla hänen työnhakunsa puolesta ja sanon: ”Arvostan sinua todella paljon. Sinä olisit voinut tehdä toisenlaisia valintoja. Voisit nyt istua jossakin tuijottamassa olutpulloon ja kerryttää sisällesi vihaa yhteiskuntaa kohtaan. Sen sijaan sinä olet valinnut tulla tänne auttamaan toisia, jotka myös ovat vaikeassa tilanteessa –enkä nyt tarkoita, että et saisi olla vihainen. Minäkin olen vihainen sinun puolestasi, mutta on todella mahtavaa, että et ole jäänyt vihaan jumiin. Sinä olet valinnut vihan sijasta rakkauden. Hienoa, että olet nyt siinä.” Mies hymyilee minulle ja lähtee työhönsä. Minä otan pari askelta ja näen, kuinka oranssin pöydän ääressä läppärin kansi sulkeutuu ja sen takaa paljastuu tyytyväinen hymy. ”Nyt se on merkitty oikein.” Päivä voi alkaa.

Kaisu Leino kapteeni Tampereen osaston johtaja