Lauri Lehtoruusu SYL:n hallitukseen 2015

Page 1

AYY esitt채채

Lauri Lehtoruusu SYL:n hallitukseen 2015


LAURI LEHTORUUSU RATKAISUKESKEINEN VISIONÄÄRI Lauri Lehtoruusu on 26-vuotias arkkitehtiopiskelija Aalto-yliopistosta. Tänä vuonna Lauri on toiminut Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) hallituksen puheenjohtajana. SYL:ssa Lauri haluaa edistää positiivista kuvaa opiskelijoista ja muodostaa yhtenäistä ja tulevaisuuteen katsovaa opiskelijaliikettä. SYL saa Laurista ratkaisukeskeisen visionäärin, joka hahmottaa ja hallitsee suuret kokonaisuudet. YHTENÄISENÄ EDUSKUNTAVAALEIHIN

KORKEAKOULUT VASTAAMAAN TULEVAISUUDEN TARPEITA

Opiskelijoiden eduskuntavaalikampanjan pitää näyttää, että opiskelijat ovat tulevaisuuden rakentajia. Kevään vaaleissa puolustetaan maksutonta koulutusta, laadukasta opiskelijaterveydenhuoltoa ja opiskelijoiden riittävää toimeentuloa. Ylioppilasliike ei kuitenkaan saa käpertyä kuoreensa, vaan esiin tulee nostaa näkyvästi tuoreita avauksia. Opiskelijat voivat esimerkiksi olla etunenässä kehittämässä ketterämpää, perustuloon perustuvaa sosiaaliturvajärjestelmää.

Seuraavan hallituskauden aikana suomalaista korkeakoulutusta pitää tarkastella kriittisesti. Tarkastelun tulee lähteä tulevaisuuden osaamistarpeista, ei korkeakoulujärjestelmän tai –verkon rakenteista. SYL:n pitää osallistua korkeakoulutuksen kehittämiseen ylioppilaiden omalla visiolla. Binäärinen duaalimallikanta ei riitä, vaan tarvitsemme syvällisempää, tulevaisuuden osaamistarpeista lähtevää keskustelua.

Kevään hallitusneuvotteluista on odotettavissa hankalat. Opiskelijoiden edun ajaminen monimutkaisissa neuvotteluissa edellyttää nopeaa reagointikykyä ja ketterää päätöksentekokulttuuria, jossa ylioppilaskunnat osallistetaan kiireisiinkin päätöksiin. Yhtenäinen ylioppilasliike edellyttää ennalta sovittuja pelisääntöjä ja työnjakoa sekä hyvää keskusteluyhteyttä ja vahvaa luottamusta ylioppilaskuntien ja liiton välillä. Opiskelijat ovat vahvimmillaan yhdessä.

Kaksiportaisessa tutkinnossa laajan kandidaatintutkinnon jälkeen voi erikoistua yhteen alaan tai laajentaa osaamistaan laajaalaisemmilla maisteriopinnoilla. Korkeakoulutus ei saa olla putki fuksivuodesta maisteriksi, vaan tarvitaan jatkuvaa itsearviointia ja uudelleensuuntautumista, jotta koulutus tukee parhaalla tavalla henkilökohtaisten vahvuuksien kehittymistä. Opintoihin hakiessa on hankala tietää painottuvatko omat vahvuudet enemmän työelämä- vai tutkimuslähtöiseen koulutukseen ja onko


parhaimmillaan kapean alan asiantuntijana vai laajoja kokonaisuuksia hallitsevana generalistina. Korkeakoulutuksesta pitää tehdä aidosti kaksiportaista, mutta se ei saa johtaa koulutustason laskuun. Suomessa tarvitaan tulevaisuudessa entistäkin enemmän korkeakoulutettuja osaajia. Kaikille yliopisto-opiskelijoille tulee taata paikka maisteriopinnoissa ja maisteriopintojen sisäänottojen tulee seurata kysyntää. Kaksiportaisilla tutkinnoilla ja sallivilla siirtymäkäytännöillä saadaan Suomen tarvitsemia yksilöllisiä huippuosaajia.

”Lauri Lehtoruusu on asiantunteva ja innostunut neuvottelija joka edistää asioita rakentavalla dialogilla – hän on AYY:n puheenjohtajana ollut Aalto-yliopistolle hyvä yhteisyökumppani.”

Tuula Teeri

Rehtori, Aalto-yliopisto

”Lauri on juuri niin oivaltava, tulevaisuutta rakentava ja yhteistyökykyinen, kuin ylioppilaskuntien edustajalta saattaa odottaa. Olen oppinut tuntemaan hänet myös aitona ja hauskana yhteistyökumppanina.”

Jukka Mäkelä

Espoon kaupunginjohtaja

Saara Hyrkkö

Espoon kaupunginhallituksen jäsen, Vihreiden puoluehallituksen varajäsen

”Laurilla on yksi kovimmista työmoraaleista, joita tiedän ja pitkälti tämän ansiosta koko tiimimme ylsi suoritukseen, johon kukaan ei alussa uskonut. Kirjava mielikuvitus yhdistettynä rautaiseen ammattitaitoon on antanut Laurille kyvyn viedä asioita ideatasolta ensiluokkaiseen toteutukseen kerta toisensa jälkeen.”

OPISKELIJAT YHTEISKUNNAN VOIMAVARANA Opiskelijat vaikuttavat yhteiskunnassa, perustavat yrityksiä, käyvät töissä ja luovat kulttuuria opintojen lomassa; oppiminen ei tapahdu vain opinnoissa ja opiskelijat hyödyttävät yhteiskuntaa jo opintojen aikana. Tästä huolimatta opiskelijoita ei tunnusteta yhteiskunnan voimavaraksi. Olisi koko opiskelijaliikkeen etu, että opiskelijat näkyisivät julkisuudessakin niin aktiivisina, ahkerina ja aikaansaavina kuin todellisuudessa ovat. Opiskelijat ansaitsevat positiivisemman julkisuuskuvan ja tämän kuvan luomisen ja ylläpitämisen tulee olla osa SYL:n jatkuvaa toimintaa.

”Visionääri, vakuuttava edunvalvoja ja loistotyyppi - sellaisena olen oppinut Laurin tuntemaan. Laurilla on rohkeutta ja kykyä luovia kinkkisissäkin paikoissa. Yhteistyömme opiskelijaystävällisemmän Espoon puolesta on ollut mutkatonta ja vaikuttavaa. Opiskelijaliikkeen ei kannata päästää Laurista irti!”

Jukka Kujala

Chief People Officer, SLUSH Markkinointivastaava, Äpy 2013

”Laurin kanssa keskustelu on antoisaa. Hän on sivistynyt, selkeä ja tietää mistä puhuu. Kollegana kunnioitan eritoten hänen kykyään teekkarimaisen rationaaliseen ajatteluun.”

Tomi Mankinen

Hallituksen puheenjohtaja, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

”Laurin ymmärrys vaikuttamisesta, avoimuus yhteistyöhön ja vahva ote asioiden organisointiin ovat olleet tänä vuonna suureksi hyödyksi koko pääkaupunkiseudun opiskelijaliikkeelle. SYL saa Laurista osaavan ja innostavan tekijän, eli oikean opiskelijaliikkeen mallioppilaan!”

Katri Manninen

Hallituksen puheenjohtaja, Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

METKA

”Laurin tavassa toimia yhdistyy rakentava ja tahdikas ote jämptiyteen. Lauri on paitsi miellyttävä yhteistyökumppani, myös äärimmäisen mukava ihminen! Hän on hyvin terävä, ja ottaa tilanteita ja monimutkaisia asiakokonaisuuksia haltuun nopeasti. Juuri sitä SYL:n hallituksen jäsen hektisenä eduskuntavaalivuonna tarvitsee.”

Leena Pihlajamäki

Konsultti, Tekir SYL:n varapuheenjohtaja 2009


Lauri Lehtoruusu Syntynyt 5.4.1988 Nurmijärvellä Asuu Helsingissä Puh: 050-5209420 Sähköposti: lauri.lehtoruusu@ayy.fi Twitter:

@Lehtoruusu

Koulutus

Tekniikan ylioppilas 2009 – Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Ylioppilas 2008 Ressun lukio

Työkokemus WSP Finland, avustava suunnittelija 2013 Arkkitehtuurin laitos, Opintoneuvoja 2012 Seurasaaren ulkomuseo, museoapulainen, 2010 ja 2012 A-tasoite Oy, työmaaharjoittelija, 2011 Papula-Nevinpat Oy, toimistoharjoittelija 2009

Luottamustoimet

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta - Hallituksen puheenjohtaja 2014 - Edustajiston varsinainen jäsen 2012–2015 - Koulutuspoliittisen johtoryhmän jäsen 2013

Aalto-yliopisto - Aalto Executive Team, laajennetun johtoryhmän opiskelijajäsen 2014 - Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun akateemisen komitean jäsen 2012-2013 - Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun johtoryhmä 2012 - Arkkitehtuurin laitoksen johtoryhmän jäsen 2012 - Arkkitehtuurin laitoksen koulutusneuvoston varajäsen 2012

Aalto-yliopiston arkkitehtikilta ry - Puheenjohtaja 2012 - Hallituksen jäsen, Varapuheenjohtaja ja fuksivastaava 2011 - Tutorvastaava 2010

Suomen arkkitehtiliitto SAFA ry. - Koulutus- ja tutkimustoimikunta, opiskelijajäsen 2012-2013

Muita projekteja

- Wappulehti Äpy, päätoimittaja 2012-2013

Neuvottelija Janne Koskenniemi 050 520 9415 janne.koskenniemi@ayy.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.