Shiba-piknik veti puoleensa Roihuvuoren Hanami -kirsikkakukkajuhla Helsingissä 19.5. keräsi shiboja kymmenkunnittain, ja ihastelijoita monin verroin enemmän. Teksti: Anniina Virtanen
T
änä vuonna Suomen Shiba ry oli toista kertaa mukana vuosittain järjestettävässä Roihuvuoren Hanamissa. Yhdistyksellä oli alueella telttapaikka, jonka luona kävijät saattoivat rapsutella ja kysellä shiboista, ostaa vanhoja lehtiä ja osallistua kilpailuun. Teltan läheisyyteen levitimme yhtei-
sen piknik-alueen, jolle shibat omistajineen olivat enemmän kuin tervetulleita. Ja olipa paikalla shiboihin tutustujia. Tarjolla oli mehua, pullaa, mokkapaloja, viinirypäleitä ja vesimelonia. Silti eniten väkeä kuhisi teltalla. Karvapurkkikilpailu oli suosittu siitä päätellen, että iso pinkka osallistumislipukkeita loppui. Kilpailussa täytyi arvata, kuinka paljon purkissa oleva
karva painaa. Samalla sai hahmotettua ihmisille, kuinka paljon shiboista lähtee karvaa. Shibojen karvanlähdöstä tuli jonkin verran kysymyksiä.
Papu selvisi Hanamista viilipyttynä
Piknikillä herkuttelivat ja päivää paistattelivat Paula Laine shibansa Papun (Shirokawa Legacy Ikebana) kanssa. Sen
Paula Laine ja Papu saivat paljon huomiota osakseen. Loppupäivän sai nautiskella piknikillä herkkuja syöden.
28
Shibasanomat