Taito asiakaslehti 2/2017 Taito Pirkanmaa

Page 1

Uudet

Tekemisen iloa -mallit S. 3

Tee sinivalkoiset

Kajastus-sukat S. 13

TUTUSTU

ALUEESI KURSSEIHIN S. 6

TAITOYHDISTYKSEN ASIAKASLEHTI SYKSY 2017

ONE1702_Pirkanmaa_1.indd 1

16.6.2017 14:05:35


a ja n ko h ta i s ta TEKSTI

JOHANNA AYDEMIR, MINNA HYYTIÄINEN, MERJA RÄTY KUVAT OTTO JAHNUKAINEN, TAITO ITÄ-SUOMI

ILTOJEN HÄMÄRTYESSÄ

on ihana jälleen palata rakkaiden harrastusten pariin. Käsityön harrastajalle väriä ja lämmön tunnetta tuovat nyt hehkuvissa väreissä loistavat langat, murretuin sävyin värjätyt pellavapinnat, kimaltelevat kristallit sekä jaetut yhteiset hetket toisten samanhenkisten ystävien kanssa. Nyt on oikea hetki antaa itselle aikaa sekä lupa haastaa itsensä kokeilemaan jotakin uutta. Miten olisi makramee-solmeilu, kudonta kangaspuilla tai kehyksellä tai vaikkapa neulonta sinivalkoisin ideoin? Ja joko sinun syksyäsi valaisee valohimmeli? Taitojärjestö tarjoaa valtavan määrän erilaisia työpajoja, kursseja, tapahtumia sekä käsityökoulutoimintaa kaikille käsityön ystäville. Olemme koonnet tähän lehteen ajankohtaisia asioita käsityön kentältä sekä alueellista kurssitarjontaamme.

IHANAA KÄSITYÖSYKSYÄ! MINNA HYYTIÄINEN TAITOLIITON TOIMINNANJOHTAJA

Himmeli voi myös loistaa Taitoyhdistysten valohimmelistä on tullut hittituote. suunnittelua, että sopiva valosarja löytyi. Perinteistä himmelin ideaa mukaileva tee huomannut, että sisustusvalot ovat suosiossa: on valopalloja, valokirjaimia ja ties mitä muu- se itse -valohimmeli on kätevä, sillä sen voi ta. Taito Itä-Suomen vuosi sitten kehittämä sijoittaa ulos tai sisälle. Tarvikepaketti sisälvalohimmeli osuikin keskelle sisustustrendiä. tää himmelimateriaalit, mallia varten mitoiMistä idea valohimmelistä lähti liikkeelle, tetun tiheän led-valosarjan ja tekemisohjeet. Valohimmeleitä ei ole tehty toiminnanjohtaja Anne Ossi? vain Itä-Suomessa, vaan niitä – Olin nähnyt eräässä ravintoMalli syntyi on tehty ympäri Suomen. Syklassa himmeleitä, joiden päälle kymmenien syllä valohimmeleitä voi tehdä oli viritelty valot. Meidän henkitaitoyhdistysten kursseilla tai lökunnan kanssa mietittiin, miprotojen ostaa tarvikepaketin kotiin tehten himmeliin voisi laittaa valot. jälkeen. täväksi. Alettiin kehittelemään ajatus– Suosio on yllättänyt meidät ta ja tehtiin kymmeniä protoja, kunnes nykyinen malli löytyi. Airamin kans- totaalisesti. Ei uskottu että siitä tulee jopa valsa olemme myös tehneet paljon yhteistyötä ja takunnallinen hittituote, sanoo Anne Ossi.

JOS ON vähänkään selaillut sisustuslehtiä, on

Taitoyhdistykset mukana Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella Vuoden odotetuin käsityö- ja design-tapahtuma tuo valoa marraskuun keskelle jälleen 17.–19.11.2017, jolloin Suomi 100 vuotta -juhlavuosi näkyy käsityömessujen ohjemassa monin eri tavoin, muun muassa suomenlampaanvillan ympärille kudotussa sisällössä. Taitolavan työnäytökset kaikkina kolmena messupäivänä antavat monta uutta ideaa omaan tekemiseen, tule tutustumaan! www.kadentaidot.fi 2

ONE1702_2-3.indd 2

taito

– Onni elää käsityössä

16.6.2017 13:27:13


TEKEMISEN ILOA -KÄSITYÖMALLISTO Käsityö ja design kohtaavat moderneissa sisustustuotteissa. TAITOYHDISTYSTEN KURSSIT ovat viime vuosina täyttyneet ihanan ja innostavan makramee-solmeilun tekijöistä. Makramee koki uuden tulemisen, kun Tekemisen iloa -kurssimalliston suunnittelijat, muotoilijat Elina Helenius ja Saara Renvall suunnittelivat modernin makramee-seinätekstiilin. Muotoilijakaksikon 2015 suunnittelema ensimmäinen kurssimallisto palkittiin Habitare-messuilla arvostetulla Toimittajien tusina -huomionosoituksella. Nyt tämä suunnittelijapari on ideoinut jo kolmannen kurssimalliston taitoyhdistysten asiakkaiden käyttöön. Tulevan syksyn kurssiohjelmassa on taas

uutta ja innostavaa! Kodin sisustusta voi nyt täydentää tyylikkäillä Labyrintti- ja Sulka-seinätauluilla, jotka toimivat myös akustiikkaelementteinä. Kaunis pinta tehdään silkkinauhakirjontana rei’itetylle puulevylle. Värivaihtoehtoja on lähes rajaton määrä ja Tekemisen iloa -malliston ideana onkin, että ammattisuunnittelijat ovat luoneet laadukkaan pohjaidean, jota toteuttaja jatkaa esimerkiksi soveltamalla väritystä omaan makuun ja kotiin parhaiten istuvaksi. Näin jokaisella on mahdollisuus toteuttaa designtuote itse! Toinen uutuustuote on Nomparelli-tyyny, joka voidaan tehdä joko kangaspuissa kuto-

KUVA

en tai kehyskudontatekniikalla. Silloin toteutus ei vaadi omia kangaspuita ja onnistuu pienemmissäkin tiloissa. Tekemisen iloa -kurssimallit täydentyvät joka vuosi. Taitoyhdistysten kurssivalikoimassa tarjonta vaihtelee, monia malleja tehdään usean kurssikauden ajan ja suosittuja voidaan nostaa myös uudelleen ohjelmaan. Asiakkaat voivat esittää aina myös toiveita, jos joku kiinnostava malli ei vielä ole tämän syksyn kurssiohjelmassa, niin ehkäpä kevään kurssitarjotinta suunniteltaessa se nostetaan kärkeen. Tule mukaan kursseille ja innostu uusista ideoista ja malleista! taito

ONE1702_2-3.indd 3

JOHANNA AYDEMIR HARRI KOSKINEN

TEKSTI

– Onni elää käsityössä

3

16.6.2017 13:27:16


Roosa nauha -langat ja ohjekuvastot taitoyhdistyksissä myynnissä syyskuun lopulla! Ohjeita kuvastossa näiltä suunnittelijoilta: • Tiina Kaarela / Puikkomaisteri

• Titta Järvensivu / Fantasysocks

• Laura Lehtinen / Onnenlankamoinen • Anna-Karoliina Tetri / Tetridesign

• Marita Metsäkylä / Maridis Design • Soile Pyhänniska / Neulova Narttu

• Tiina Kuulasmaa / Tiina Kuu Käsistä karannut

4

ONE1702_4-5.indd 4

taito

– Onni elää käsityössä

16.6.2017 13:27:45


ro osa n au h a TEKSTI

-neuleet

MERJA RÄTY KUVAT MERJA RÄTY, JANI PESONEN JA JOHANNA AYDEMIR

PUIKKOMAISTERIN VALTIT: VÄRIT JA OMINTAKEISUUS Puikkomaisteri – Tiina Kaarela – on yksi uusien Roosa nauha -neulemallien suunnittelijoista. Ohjevihkoon on tulossa päähine puikkomaisterimaisella tyylillä.

H

aastatteluhetki osui keskelle Tiina Kaarelan ja hänen puolisonsa Vesa Rosilon muuttokiireitä: melkein kaikki tavarat – myös langat – olivat jo laatikoissa, mutta sohvalle mahtui vielä juttelemaan neuleista ja neulesuunnittelusta. – Jos haluaa tehdä malleja ja myydä niiden ohjeita, se ei kannata, jos ei ole todella omaperäistä ideaa. Ei kannata toistaa jo tehtyä tai sitä muistuttavaa. Kaivakaa narikasta se oma luovuutenne, rohkaisee Kaarela. Uutta neulevaatetta on hankala lähteä keksimään, joten juju on yleensä siinä, että näkee tutussa uuden mahdollisuuden, keksii sen idean, joka erottaa muista. – Ideoista minulla ei ole ollut koskaan pulaa, joten mallit syntyvät helposti. Kun olen saanut idean siitä, minkälainen neuleesta tulee, pysyn uskollisena visiolleni.

Mallit syntyvät tehdessä, ja välillä neulomisen lomasta kuuluu manailuakin, sillä Puikkomaisterin mallit eivät ole välttämättä niitä helpoimpia, eivät edes suunnittelijalle itselleen. – Usein joudun tuumaamaan, että ’taas on Kaarela keksinyt jotain, mitä pitää oikein miettiä’. Toki homman voisi hoitaa niinkin, että suunnittelisi ja laskisi etukäteen, mutta se ei oikein sovi Puikkomaisterin tapaan tehdä. – Tietysti tämä tapa on epätaloudellinen. Mutta minulla pitää olla tilaa purskahduksille. Ja kun saa jonkin jutun toimimaan, niin se on valtava riemu ja onnistumisen tunne. Syksyllä ilmestyy Puikkomaisterin kolmas kirja: sukkien ja käsineiden jälkeen ovat vuorossa päähineet. Pääsin kurkistamaan kirjaan tulevia malleja, ja voin kertoa, että Puikkomaisterin mallien ystävät eivät tule pettymään. Purskahduksia on luvassa.

Pirkka-langasta kelpaa neuloa lähti arvelematta mukaan Roosa nauha -suunnittelijaksi. – Hyvän asian vuoksi ja koska Taito Pirkanmaa Oy pyysi. Lähden ihan mihin vain keksivät pyytää. Pirkka-lankojen värikartta on mahtava eikä langalla ole mitään häpeämistä ulkomaisten lankojen rinnalla. Yksi asia voisi kuitenkin olla paremmin: valikoimassa saisi olla ohut sukkalanka. – Ohuella sukkalangalla ei ehkä kotimaassa olisi riittävästi menekkiä, mutta maailmalla voisi hyvinkin olla kysyntää.

TIINA KAARELA

taito

ONE1702_4-5.indd 5

– Onni elää käsityössä

5

16.6.2017 13:27:48


TEKSTI JA KUVAT

TAITO PIRKANMAA RY

KIINNI PERINTEESSÄ

MODERNILLA OTTEELLA Taito Pirkanmaan syksyn mallisto ammentaa perinteestä, mutta on kuitenkin vahvasti tämän päivän muotoilua. Valitse mieleisesi, tule kutomaan tai osallistu kursseille.

Käsityölauantai 16.9. KUTOMINEN ON kivaa! OPASTAMME JA annamme vinkkejä

räsymaton kutomiseen sekä muihin kutomomme mahdollisuuksiin. Pääset myös kokeilemaan kutomista ja saat opastusta matonkuteiden leikkaamiseen. Oman alueesi taitokeskuksen syyskauden avaustapahtuman löydät lehden tapahtumakalenterista.

Tarjotin oman maun mukaan helpoilla kankaankuviointimenetelmillä persoonallinen tuote. Tarjottimia on saatavana kolme erikokoista. Samaan pakettiin voit yhdistää myös tekemäsi keittiöpyyhkeen.

TARJOTINKURSSEILLA KUVIOIDAAN

6

taito

Graafinen Fortuna-shaali SYKSYN MALLISTOSSAMME on upea Fortuna-shaali. Sen graafinen ja sidoksellinen pinta sopii monenlaiseen kotiin ja on oiva lahjaidea myös miehelle tai nuorelleparille.

– Onni elää käsityössä

ONE1702_Pirkanmaa_6-12.indd 6

16.6.2017 14:07:59


KURSSIT SYKSY 2017 EPILÄ TAITO-KURSSIT

Keittiön uutuudet

Uutta kotiin ja keittiöön SYYSKAUDELLA KURSSEILLAMME

hyödynnetään kankaanpainoa valmiilla sabluunoilla. Tee lahjaksi keittiöpyyhe & tiskiliina tai kuvioi näyttävä poppanaliina.

Kaiverretaan leimasimia ja kuvioidaan kankaita laminoitaviin tarjottimiin ja käsipyyhkeisiin, 3/5 t. Viiden tunnin kurssilla ehtii valmistaa useampia esim. joululahjoiksi. To 10.8. klo 12–15.15; 19 € + materiaalit. To 17.8. klo 18–21.15; 19 € + materiaalit. La 19.8. klo 10–15.15; 29 € + materiaalit. Pe 1.9. klo 15–20.15; 29 € + materiaalit. Pe 8.9. klo 10–15.15; 29 € + materiaalit.

Kutomisesta harrastus

Kudonnan perusteet la 14.10. klo 10–16.15; 35 € + materiaalit. Kiikkalainen matto – teoriasta käytäntöön la 11.11. klo 10–16.15; 35 € +materiaalit.

Koru

Lusikkakorut pe 6.10., la 7.10. ja la 25.11. klo 10–16.15; 35 €/kerta + materiaalit. Hopeasavikorut, mahdollisuus valmistaa myös lusikkakoruihin lisäosia, pe 24.11. klo 10–16.15; 35 € + materiaalit.

Sisustus

Inspiraatio kansallispuvusta RIPSILIINA ON saanut inspiraationsa Pirkanmaan kansallispuvun pirtanauhasta. Samaa nauhaa on käytetty myös servettirenkaisiin. Pirtanauhakursseillamme tai -työpajoissa voit opetella pirtanauhan kudontaa.

Betonipaja ke 23.8. klo 12–16.15; 25 € + materiaalit. Mosaiikista on moneksi ma 4.9.–30.10 klo 16.30–19.30; 115 € + materiaalit. Seinätekstiili kudontakehykseen la 21.10. klo 10–15.15; 29 € + materiaalit. Trendikkäät kudotut seinätekstiilit ma 6.11.2017–19.2.2018 klo 16.30– 19.30; 115 € + materiaalit. Makrameen monet mahdollisuudet pe 10.11. klo 12–18.15; 35 € + materiaalit. Valohimmeli, voit tulla valmistamaan taitokeskuksen aukioloaikoina sovitusti; 74/89/94 € sis. kurssimaksun.

Kohti joulua

Paperin valmistus pe 3.11. klo 12–15.15; 19 € + materiaalit. Paperin marmorointi pe 3.11. klo 16–19.15; 19 € + materiaalit. Joulupajat to 7.12. klo 12–20 ja la 9.12. klo 10–16; vain materiaalimaksu. LAPSILLE JA NUORILLE

Syyslomaleiri 16.–18.10. ma–ke klo 10–14. Teemana Halloween; 82 € + materiaalit 15 €. VAUVOJEN VÄRIKYLVYT

Kotisivuillamme www.taitopirkanmaa.fi päivitetty kurssiaikataulu. TAPAHTUMAT

La 16.9 klo 12–18 Käsityölauantai – avoimet ovet. Teemana kiikkalainen räsymatto. La 23.9. klo 12–18 Epilän taitokeskus 5-vuotissynttärit. Tule painamaan oma T-paita, opastajina innokkaat näpsäläiset. La 30.9. Asiakasretki Pohjanmaalle: Lankava Oy:n syysmarkkinat, Seinäjoen käsityömessut. taito

ONE1702_Pirkanmaa_6-12.indd 7

– Onni elää käsityössä

7

16.6.2017 14:08:03


HERVANTA KERAMIIKKAPAJA

Omatoimisille osaajille. Tila on käytössä vapaa-aikakeskuksen aukioloaikoina. 88 € + materiaali- ja polttomaksu. TAITOKLUBI

99 €/kausi + materiaalit (sis. 8 klubikertaa) tai 19 €/kerta + materiaalit. Viimeistely sopimuksen mukaan. Ti klo 13–16 tai la klo 11–14. Hervanta-päivien paja la 26.8. Tarjotin omalla kuviolla ti 26.9. tai la 30.9. Pirtanauha – avaimenperä tai avainnauha ti 10.10. tai la 14.10.

La 16.9. klo 11–14 Käsityölauantai – avoimet ovet. Teemana kiikkalainen räsymatto. Pe 13.10. Pukeudu pinkkiin -päivän paja.

KANGASALA TAITO-KURSSIT

Tarjotin omalla kuviolla ma 25.9. klo 17–20; 19 € + materiaalit. Betonikorut ma 2.10. klo 17–19; 19 € + materiaalit. Pirtanauha-avaimenperä, painettu pyyhe ma 9.10. klo 16–20; 25 € + materiaalit. Makramee-amppeli tai -seinätekstiili ma 23.10. klo 17–20; 19 € + materiaalit. Neulotut ja virkatut varjostimet ti 24.10. klo 12–15; 19 € + materiaalit. Hopeasavi, peruskurssi ma 30.10. klo 17–20; 19 € + materiaalit. Valohimmeli ma 20.11. klo 17–20; 19 € + materiaalit. Joulupaja koko perheelle ma 11.12. klo 17–20, vain materiaalimaksu.

LEMPÄÄLÄ TAITO-KURSSIT

Taitopiiri, yli 65-vuotiaille, 31.8.–7.12. to klo 9.30–12; 35 € + materiaalit. Pirtanauhakorut la 9.9. klo 10–13; 19 € + materiaalit. Makramee-seinäkoru pe 13.10. klo 10–15 nonstop; 19 € + materiaalit. Tarjotin omalla kuviolla la 14.10. klo 10–13; 19 € + materiaalit. Betonikorut la 4.11. klo 10–13; 19 € + materiaalit. Keraamiset astiat ma 6.11.2017– 19.2.2018 klo 17–20; 115 € + materiaalit. Kynttilänkasto la 2.12. klo 11–14; 19 € + materiaalit 20 €/kg.

Taitoklubeja voi tilata myös esim. työporukalle pidettäväksi. LAPSILLE JA NUORILLE

Syyslomaleiri ma–ke 16.–18.10. klo 10–14; 82 € + materiaalit 15 €. TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT

La 26.8. klo 11–15 Hervanta-päivät, tervetuloa tutustumaan taitokeskuksen toimintaan. Ti 5.9.– to 28.9. Sinistä ja valkoista -tekstiilinäyttely.

8

taito

Aikuisten käsityön taiteen perusopetus 5.9.–28.11. ti klo 17.30–20.30, vapaita paikkoja. Taito Juniorit 6–9-vuotiaille joka toinen ti 5.9.–12.12. klo 15.30–17; 84 € + materiaalit. LAPSILLE JA NUORILLE

TAPAHTUMAT

La 16.9. klo 10–15 Käsityölauantai – avoimet ovet. Teemana kiikkalainen räsymatto. La 9.9. klo 10–15 Lempäälä-päivä, pajassa pirtanauhakorut. La 30.9. Asiakasretki Pohjanmaalle: Lankava Oy:n Syysmarkkinat, Seinäjoen käsityömessut. La 7.10. klo 10–14 Birgitan markkinat. Pe 13.10. klo 10–15 Pukeudu piikkiin -päivä, pajassa makramee-seinäkoru. La 25.11. klo 10–15 Wanhan Aseman Joululahjapäivät, Lempäälän Joulun avaus. NÄYTTELYT

28.8.– 22.9. Lempäälän taitokeskus 35-v. 2.– 27.10. Sininen ja valkoinen, Lempäälän Taideyhdistys. 6.–25.11. Suomalainen Joulu. 28.11.– 23.12. Wanhan Aseman Joulu.

PITKÄKESTOISET KURSSIT

Sadun päivän iltasatu Taito-kissasta ja paja ke 18.10. klo 17.30–19. Betonikoruja ti 24.10. Makramee-seinätekstiili ti 31.10. Painettuja pyyhkeitä tai essuja ti 7.11. Kehyksellä kudottu tekstiili ti 14.11. Hopeapyörre paperinarusta ti 28.11. Joulupaja koko perheelle ti 5.12., la 9.12., ti 12.12. tai 16.12. vain materiaalimaksu.

Tuolin tuunaus to 7.9.–2.11. klo 17.45–20.45. Tuolin tuunaus ti 7.11.2017–20.2.2018 klo 17–20. Pieniä Kawaii-ompelutöitä to 9.11.2017–22.2.2018 klo 17.45–20.45.

Valohimmeli la 9.12. klo 11–13; 74/89/94 € sis. kurssimaksun. Kansanomaiset keittiötekstiilit la 16.12. klo 11–13; 19 € + materiaalit. Keramiikan ja värjäyksen omatoimipaja, 2 pv/vko klo 9–17 (21); 40 € + materiaalit + polttomaksu.

Lasten syyslomaleiri ma–ti 16.–17.10. klo 10–14; 56 € + materiaalit 10 €. Perhepaja la 28.10. klo 10–13, 19 €/ aikuinen, 10 €/lapsi + materiaalit. Perhepaja la 25.11. klo 10–13, 19 €/ aikuinen, 10 €/lapsi + materiaalit.

LAPSILLE JA NUORILLE

NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT

PITKÄKESTOISET KURSSIT

La 16.9. klo 10–14 Käsityölauantai – avoimet ovet. Teemana kiikkalainen räsymatto. Pe 13.10. 10–17 Roosa nauha -päivä. Ke 25.10.– pe 10.11. Sata Sinivalkoista -näyttely .

115 € + materiaalit Lempäälä Puutyöt ma 4.9.–30.10. klo 17–20. Aikuisten taiteen perusopetus 6.9.–22.11. ke klo 17.30–20.30. Akaa, Kulttuuritalo Laaksola Pieniä Kawaii-ompelutöitä ti 5.9.–31.10. klo 17–20.

Syyslomaleiri ma–ke 16.–18.10. klo 10–14; 82 € + materiaalit 15 €. Kynttilänkastoa ryhmille tilauksesta 28.11.–8.12. Pyydä tarjous.

MÄNTTÄ TAITO-KURSSIT

Lauantaisin klo 9–13; 25 € + materiaalit. Pirtanauha-avaimenperä 23.9. Makramee-solmeilulla seinätekstiili 30.9. Tarjotin ja pyyhe omalla kuviolla 7.10. Ryijyt, suunnittele oma pikkuryijy tai tee valmiista mallista 14.10. Lampunvarjostin neuloen tai virkaten 21.10. Huopapitsimatto huovuttaen 21.10. Valomatto virkaten 29.10. Sisustusvalot pellavapaperimassasta muotoillen 11.11. Valohimmeli; 74/89 € sis. kurssimaksun 25.11. Havupukki; 45 € sis. valmiin rungon ja havut 2.12.

– Onni elää käsityössä

ONE1702_Pirkanmaa_6-12.indd 8

16.6.2017 14:08:06


La 18.11. Asiakasretki Suomen Kädentaidot -messuille Tampereelle; matkat ja pääsymaksu 30 €. La 25.11. klo 17–20 Joulunavaus. To 14.12. klo 18 Pieni eläin – Seela Sella 80 vuotta juhlamonologi, Mäntän Klubi. Liput 28 € ennakkomyyntinä. NÄYTTELYT

4.9.–30.9. Vanhojen tekstiilien kertomaa – käsitöitä Kronholm-suvun kokoelmasta. 2.10.– 28.10. Ryijyt lankamaalauksina – Helmi Vainio. 2.11.– 22.11. Valot ja varjot. 24.11.– 1.12. Joulunmyyntinäyttely. Vuokraamme näyttelytilaa.

ORIVESI Joulupaja, joulukoristeet; 15 € + materiaalit 9.12. PITKÄKESTOISET KURSSIT

Aikuisten käsityön taiteen perusopetus ke 6.9.–22.11. vapaita paikkoja. Sisustus- ja vaatetuskankaiden kuviointi ti 29.8.–31.10. klo 18–20.15; 115 € + materiaalit. Fantasiahahmo 3D ti 7.11.2017– 20.2.2018 klo 18–20.15; 115 € + materiaalit. TAITOKLUBI

Kokoontuu kauden aikana 8 kertaa alk. 12.9. klo 10–13, joka toinen tiistai. Aiheet valitsemme ensimmäisellä kokoontumiskerralla; 99 € kausi + materiaalimaksu.

IISI-KLUBI

Kokoontuu kauden aikana 6 kertaa alk. 19.9. klo 10–13, joka toinen tiistai. Opettelemme perusasioita kädentaidoista. Aiheet valitsemme ensimmäisellä kokoontumiskerralla. 75 € kausi tai 19 €/kerta + materiaalit. TAPAHTUMAT

La 16.9. klo 9–14 Käsityölauantai; Sata kuvaa Suomen käyttötekstiileistä, tj. Virve Pajusen kuvallinen esitelmä käyttötekstiilien historiasta klo 12. La 30.9. klo 10 Lasten satu- ja tekemispaja ”Kissa Pistoksissa”, 5–7-vuotiaille; 3 €. Pe 13.10. 12–17 Roosa nauha -malliston ja lankojen esittely.

TAITO-KURSSIT

Lusikkakorut la 9.9. klo 9.30–13.30; 25 € + materiaalit. Kankaanpainoa pellavalle la 23.9. klo 9.30–12.30; 19 € + materiaalit. Tarjotin omalla kuviolla la 7.10. klo 9.30–11.30; 19 € + materiaalit. Villi ja vapaa virkkaus la 21.10. klo 9.30–12.30; 19 € + materiaalit. Pirtanauha la 11.11. klo 9.30–12.30; 19 € + materiaalit. Makramee-amppeli ke 15.11. klo 17–20; 19 € + materiaalit.

Tule tekemään!

1

ILMOITTAUDU AJOISSA!

Kursseille ja klubeihin ilmoittautumiset viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua. Ilmoittautumisen voi tehdä myös netissä www.taitopirkanmaa.fi. Ilmoita mahdolliset kurssiperuutukset viimeistään viikkoa ennen taitokeskukseen. Peruuttamattomista kursseista perimme kurssimaksun.

2

Hanki itsellesi kudontakortti. Saat edullisen harrastuksen jopa 70 €:lla puoleksi vuodeksi tai 120 €:lla koko vuodeksi. Yksittäiset kudontapäivät maksavat 10 €/päivä. Lisäksi maksat vain käyttämistäsi materiaaleista.

3

NAUTI HYVÄSTÄ SEURASTA!

Taitokeskukset ovat iloisen tekemisen paikkoja. Järjestämme myös tyky- ja tilauskursseja.

4

TARVITSETKO APUA?

Taitokeskukset palvelevat kaikissa kädentaidon ongelmissa. Teemme myös kotikäyntejä mm. kangaspuihin loimen laittoja.

Kurssitoimintaamme tukevat:

taito

ONE1702_Pirkanmaa_6-12.indd 9

SÄÄSTÄ KUSTANNUKSISSA!

– Onni elää käsityössä

9

16.6.2017 14:08:10


Taitokeskus palvelee Järjestämme tilauksesta käsityösynttäreitä, tilaus- ja tykykursseja sekä joulupajoja kaiken ikäisille. Ota yhteyttä, niin räätälöidään sinulle sopiva tapahtuma haluamaasi ajankohtaan!

Valohimmeli la 9.12. klo 9.30–11.30; 74/89/94 € sis. materiaalit. Joulupajat, kynttilänkastoa ryhmille tilauksesta ma–pe 11.–15.12. Pyydä tarjous. Kynttiläpaja la 16.12. klo 11–13; vain materiaalimaksu.

NEULEKAHVILA

PITKÄKESTOISET KURSSIT

La 26.8. Mämmilän elomeininkit – nonstop-perhepaja, 10 €/lapsi & vanhempi. 26.8.–16.9. Muistoissamme Aki Koivisto – maalauksia Orivedeltä. La 16.9. klo 11 Käsityölauantai – avoimet ovet. Teemana kiikkalainen räsymatto. 19.–30.9. SQIN – Pirkanmaa muotoilee 6. Modus ry. Pe 13.10. Roosa nauha -päivä, puhetta pinkistä. 13.10.–3.11. Roosa nauha -näyttely, Sydänlanka – Laura Lehtisen teoksia. Pe 13.10. ja 3.11. klo 18 KAL (KnitALong) yhteisneulonta Roosa nauha -mallistosta Lauran kanssa. 11.–30.11. Käsityöperinnettä Orivedeltä -näyttely alueen tekstiiliaarteista. La 2.12. Taito-Joulu, koko perheen joulutapahtuma. 7.–23.12. Joulumyyntinäyttely.

Aikuisten käsityön taiteen perusopetus 5.9.–12.12. vapaita paikkoja. Kehrää omat langat ti 5.9.–31.10. klo 17.45–21; 115 € + materiaalit. Kigurumi – minuus ja maailma to 7.9.–2.11. klo 15.30–18.45; 115 € + materiaalit. Kankaanpainoa silkkipainotekniikalla ti 7.11.2017–20.2.2018; 115 € + materiaalit. Paperista on moneksi to 9.11.2017– 22.2.2018 klo 15.30–18.45; 115 € + materiaalit. TAITOKLUBI

Monipuolisista kädentaidoista kiinnostuneille, parittomat viikot ti 12.9.–12.12. klo 11–13. Syksyn aiheet valitaan ensimmäisellä kerralla. 99 € kausi/8 kertaa + materiaalimaksu.

kuun ensimmäinen maanantai alkaen 4.9. klo 14–16. Joka kerta uusi teema; 5 €/kerta TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT

PIRKKALA TAITO-KURSSIT

Kirjontapiiri pe 1.9.–8.12. klo 9–12 parittomat viikot, 70 € + materiaalit. Kudonnan startti-illat 19.9. ti tai 5.10. to klo 17.15–19.30. Kudonta harrastuksena, loimitarjonta ja oman kudontatyön suunnittelu. Vapaa pääsy. Himmeli – valo-, lasi- tai paperipillihimmeleitä la 28.10. ja 11.11. klo 10–13; 19 €/kerta tai 35 €/2 kertaa. Lasimosaiikkilyhty ti 31.10. tai to 2.11. klo 13–16/17–20; 19 €/3 t kerta + materiaalit. Joulupaja 2.12. la klo 10–15, jouluista tekemistä materiaalimaksun hinnalla. TAITOKLUBI

monipuolisista kädentaidoista kiinnostuneille, parittomat viikot ti 12.9.–12.12. klo 17–20. Syksyn aiheet valitaan ensimmäisellä kerralla. 88 € kausi/7 kertaa + materiaalimaksu. TEEMATAITO

Sovi oma paja-aika. 19 €/kerta tai 35 €/2 kertaa + materiaalit. Makrameen monet mahdollisuudet. Green Craft -ekotuotteita kierrätyshuovasta. Pyörre-kranssi, Alfa- ja Omegavarjostin.

TAPAHTUMAT

To 24.8. klo 17–20 Meidän Pirkkala -tapahtuma Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa. La 2.9. Asiakasretki Jyväskylään. La 16.9. la klo 11–15 Käsityölauantai – avoimet ovet, teemana kiikkalainen räsymatto. Su 26.11. Pirkkalan Joulumyyjäiset.

VESILAHTI KUDONNAN STARTTI

– rohkeutta uuteen harrastukseen ma 14.8. ja 21.8. klo 17.30–20.30; 35 €. TAITOPIIRI

Yli 65-vuotiaille, 28.8.–18.12. ma klo 10–13, joka toinen viikko; 35 € + materiaalit. TAITO-KLUBI

To 21.9.–23.11. klo 17.30–20; 99 € kausi/8 kertaa + materiaalimaksu (aiheet esittelyssä 16.9. alk.). Valmista tai korjaa kansallispuku tai feresi juhlakuntoon. Tarjotin omalla kuviolla. Kansanomaiset keittiötekstiilit. Pirtanauhatekniikalla koruja ym. Makramee-tekniikalla lampunvarjostin tai seinäkoru. Paperiini- tai havupukki jouluksi. JOULUPAJAT

Valohimmeli to 30.11. 74/89/94 € sis. kurssimaksun. Kynttiläpajat ryhmille tilauksesta, 27.11.–15.12. klo 10–20. Pyydä tarjous. NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT

La 5.8. klo 9–21 Kudontamaraton taitokeskuksen piha-alueella. 11.–29.9. Feresi – karjalainen kansanpuku. La 16.9. klo 10–14 Käsityölauantai – avoimet ovet. Teemana kiikkalainen räsymatto. 2.–13.10. Ylämäen Tilkkulikat. 9.–13.10. Roosanauhakampanja,

10

taito

– Onni elää käsityössä

ONE1702_Pirkanmaa_6-12.indd 10

16.6.2017 14:08:13


Taitokeskuksessa on myynnissä kädentaitajien tuotteita!

taidokkaasti Roosa nauha -langasta. 6.–30.11. Talvivalaisimia.

VIRRAT TAITO-KURSSIT

Aikuisten Näpsä-käsityökoulu torstaisin klo 18–21, vapaita paikkoja. Askartelubetoni ja betonikorut la 21.10. klo 10–13; 19 € + materiaalit.

Pe 17.11. Asiakasretki Tampereelle Suomen Kädentaidot -messuille. La 25.11. klo 10–14 Joulun avaus.

YLÖJÄRVI TAITO-KURSSIT

Tarjotin omalla kuviolla 2.–6.10. Kolme tuntia sovittuna aikana; 19 € + materiaalit. Minitekstiili kehyskudonnalla ti 3.10. ja 10.10. klo 13–16.15 tai klo 17–20.15; 35 € + materiaalit. Himmeli – valo- tai paperipillihimmeleitä ti 7.11. tai 21.11. klo 13–16.15 tai 17–20.15; 19 € + materiaalit. Pipareita savesta joulun iloksi ti 14.11. klo 13–16.15 tai 17–20.15; 19 € + materiaalit. Kankaanpainoa valotetulla seulalla ja pirtanauhan kutomista 30.10.–1.12. Kolme tuntia sovittuna aikana tai la 25.11. klo 10–13.15; 19 € + materiaalit. LAPSILLE JA NUORILLE

Syyslomaleiri koululaisille ma–ke 16.–18.10. klo 10–14; 82 € + materiaalit 15 €. Joulupaja aikuisille ja lapsille la 9.12. klo 10–16, nonstop; 19 €/hlö + materiaalit, lapsilla vain materiaalimaksu. TAPAHTUMAT

Makramee –seinäkoriste sisustukseen la 11.11. klo 10–13; 19 € + materiaalit. Joulupaja – kynttilöitä, koristeita, valotaloja ja -himmeleitä 28.11.–9.12. Varaa oma paja-aikasi. Toivekursseja myös tilauksesta, kerää oma ryhmä (minimi 6 hlöä). LAPSILLE

Syyslomaleiri koululaisille ke–to 18.–19.10. klo 10–13; 55 € . Perhepajat la 28.10. ja la 18.11. klo 10–13; 19 € aikuinen, 10 € lapsi/ kerta + materiaalit.

To 24.8. klo 17–19; Sata kuvaa Suomen käyttötekstiileistä, tj. Virve Pajusen kuvallinen esitelmä käyttötekstiilien historiasta, Vanha Räikkä (Kuruntie 10–12). 4.–29.9. Pirteitä kudontatöitä Taito Pirkanmaalta, näyttely. La 16.9. klo 11–15 Käsityölauantai – avoimet ovet. Teemana kiikkalainen räsymatto. La 30.9 Asiakasretki Pohjanmaalle: Lankava Oy:n syysmarkkinat, Seinäjoen käsityömessut. 6.–30.11. Lämmikettä talveksi -neulenäyttely.

VERKARANTA TAITO-KURSSIT

Keittiön uutuudet

Värjätään ja kuvioidaan käsipyyhkeitä ja keittiöliinoja pe 15.9. klo 16.–20.15; 25 € + materiaalit. Tarjotin omalla kuviolla la 14.10. klo 11.–15.15; 25 € + materiaalit.

Myymme messulippuja. Tiedustele taitokeskuksesta!

Sisustus

Kudontakehyksellä seinätekstiili la 11.11. klo 11–15.15; 25 € + materiaalit. Makramee-tekniikalla matto tai seinätekstiili la 9.12. klo 11–14; 19 € + materiaalit. Perinnetekniikat uusiksi! Nauhoja, pistoja, nukkia ja tupsuja – nonstoppajat ke 20.9.–4.10. klo 13–17, 19 €/pv + materiaalit. Valohimmelin valmistus taitokeskuksen aukioloaikoina; 74/89/94 € sis. kurssimaksun.

Joulu

Joululahjavalvojaiset pe 8.12. klo 12–20, tehdään käsitöitä eri materiaa-

Suomen Kädentaidot -messut

17.–19.11.2017 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus kadentaidot.fi #Kädentaidot

TAPAHTUMAT

Pe 13.10. klo 10–17 Roosa nauha -tapahtuma. taito

ONE1702_Pirkanmaa_6-12.indd 11

– Onni elää käsityössä

11

16.6.2017 14:08:15


leista itselle ja lahjaksi. Vain materiaalimaksu. Ilmoittaudu mukaan! Joulupajoja ryhmille, pyydä tarjous ja varaa oma paja-aikasi.

Kudontamaratonit

Kankaankudontaa aamusta iltaan. To klo 10–20, pe klo 10–20, la klo 10–15; 25 €/vkl tai kudontakortti. I 14.–16.9. II 12.–14.10. III 9.–11.11. IV 7.–9.12.

La 30.9. klo 12 Suomalaisia käyttötekstiilejä 100 vuoden ajalta -luento. Pe 13.10 klo 10–17 Pukeudu pinkkiin -päivä, kuvataiteilija Liisa Hietanen esittelee tekstiiliteoksiaan. NÄYTTELYT PARVIGALLERIASSA JA TAITOKESKUKSESSA

24.5.–31.8. 100 vuotta suomalaista taitoa. 28.7.–31.8. Arja Hyvönen -muistonäyttely. 18.8.–7.9. Sinistä ja valkoista -näyttely. 7.9.–5.10. Perinnetekniikat. 16.10.–11.11. Liisa Hietanen, tekstiiliteoksia. 15.11.–22.12. Joulunäyttely.

KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPSÄ Tammelan toimipiste TAITO-KURSSIT

LAPSILLE JA NUORILLE

Syyslomaleiri ma–ke 16.–18.10. klo 10–14. Värjäystä, kankaanpainoa, ompelua, punontaa ja kudontaa; 82 € + materiaalit 15 €. TAPAHTUMAT

Värkkäyspäivät 13.–16.9.

Ke 13.9. klo 11–18 Värkkäystä ulkona: mm. kehräystä, nypläystä, nauhoja, kasvivärjäystä, kudontaa, köydenpunontaa ja perinnetiiliä sekä lettuja (säävaraus). To–pe 14.–15.9. Perinnetekniikoiden esittelyä parvigalleriassa. La 16.9. klo 10–15 Käsityölauantai – avoimet ovet. Teemana kiikkalainen matto. La 30.9. klo 10–15 Keittiöliinapaja, materiaalit 2 €/kpl.

12

taito

https://napsa.starsoft.fi; 115 € + materiaalit. Keramiikka ma 4.9.–30.10. klo 17.15–20.15. Koruja lasista ma 4.9.–30.10. klo 17.15–20.15. Elektroniikkarakentelun alkeet ti 5.9.–31.10. klo 17.15–20.15. Craftivismia, pehmeitä kannanottoja ti 5.9.–31.10. klo 17.15–20.15. Kuvapaja ke 6.9.–1.11. klo 17.15–20.15. Metalli veistosmateriaalina ke 6.9.–1.11. klo 17.15–20.15. Kigurumi-kurssi to 7.9.–2.11. klo 17.15–20.15. Istuin omasta maailmasta vk 36, 38, 40 ja 43 pe klo 17.15–20.15, la klo 10–13. Kuvasta tuotteeksi ma 6.11.2017– 19.2.2018 klo 17.15–20.15. Käsityöselfiet ti 7.11.2017–20.2.2018 klo 17.15–20.15. Radio-ohjattu auto Arduino-alustalla ti 7.11.2017–20.2.2018 klo 17.15–20.15. Lapaset, kintaat, rasat, tumput ke 8.11.2017–21.2.2018 klo 17.15–20.15. Koruja lasista ke 8.11.2017–21.2.2018 klo 17.15–20.15.

Valukeramiikkaa to 9.11.2017– 22.2.2018 klo 17.15–20.15. Kokeellinen sarjakuva to 9.11.2017– 22.2.2018 klo 17.15–20.15. Ihmishahmoiset kojeet vk 45, 47, 3, 5 ja 7 pe klo 17.15–20.15, la klo 10–13. TYÖPAJAT PÄIVÄKOTI JA ESIKOULURYHMILLE

1.9.–17.11. ma–pe klo 9 tai 12 alkaen, 1,5–3 t; 9 €/lapsi sis. opetus, materiaalit, keramiikkatyön poltto tai värien kiinnitys. Paja-aiheet: keraamiset eläimet, ruukut, omakuvat, joululiinat, kassit väritekniikoin, reppukorut, isänpäivälahjat. Varaukset napsa@taitopirkanmaa.fi. JOULUPAJAT PÄIVÄKOTI-, KOULULAIS- JA PIKKUJOULURYHMILLE

1.–16.12. ma–la klo 9–12, 12–15, 15–18 ja 18–21, kesto max 3 t. Paja-aiheet: piparimuotit, havukranssit, kynttilät, himmeli. Valitse oma aihe ja aika. Varaukset 14.8. alkaen napsa@taitopirkanmaa.fi. Päiväkoti- ja koululaisryhmät 9 €/hlö. Muut ryhmät/pyydä tarjous, max 15 hlöä, materiaalit käytön mukaan.

Kerhola, Nokia TAITO-KURSSIT

115 € + materiaalit. Aikamatkatrilogia – Osa 1. Cotté vai surcotté ti 5.9.–31.10 klo 17.15–20.15. Valokuva ja käsityö ti 5.9.–31.10 klo 17.15–20.15. Aikamatkatrilogia – Osa 2. Vöitä, koruja ja kukkaroita ti 7.11.2017– 20.2.2018 klo 17.15–20.15. Sivut kannet – oma kirja ti 7.11.2017– 20.2.2018 klo 17.15–20.15.

Hae Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsään! Näpsä toimii Pirkanmaalla 11 paikkakunnalla. Ryhmiä on nelivuotiaista aikuisten ryhmiin. Toimipisteiden tiedot löytyvät tämän lehden yhteystietosivulta. Lisätietoja ja sähköinen haku https://napsa.starsoft.fi ja www.taitopirkanmaa.fi

– Onni elää käsityössä

ONE1702_Pirkanmaa_6-12.indd 12

16.6.2017 14:08:18


TEE ITSE TEKSTI

MINNA AHONEN KUVA JOHANNA AYDEMIR

KÄSITYÖOHJE KAJASTUS -SUKAT

KAJASTUS -sukat

MALLI:

= tummasininen (36) Työohje: Taito Pirkanmaa Oy, = Suomi raita valkoinenTämän osa sukan silmukkamäärästä ja Suomi Minna Ahonen raitalangan väriosuuksien pituudesta johtuen = Suomi raita sininen osa sukan raidoitus ei ole tasainen. Raitojen korkeus KOKO: vaihtelee 5–7 kerroksen välillä. Kirjoneulekuviot Naisen koko 38 kohdistetaan kunkin raidan kohdalle siten, että pohjavärillä neulotaan ensin 1 krs ja sitten aloiteTARVIKKEET: taan kuvio. Mallipiirros on suuntaa antava. Taito Pirkanmaa Oy:n Suomi-raitalanka sekä Varsi: Kirjo-Pirkkalanka Luo tummansinisellä 72 silmukkaa ja jaa ne neljäl(75 % villaa, le puikolle 18 s/puikko. Neulo suljettuna neuleena 25 % polyamidia, 2o2n resoria 17 krs. Ota mukaan Suomi-raitalanka kerä 100 g = 420 m) ja aloita varren kirjoneule mallipiirroksen mukaan. - sini-valkokirjava Aloita sukan raidallinen osuus sinisellä raidalla eli - tummansininen (36) etsi langasta ensimmäinen kokonainen sininen Sukkapuikot 2½ tai osuus. Kerrosten vaihtumiskohta on sukan käsialan mukaan. keskellä takana. Kun olet neulonut kirjoneuletta yhteensä 39 krs, katkaise Suomi-raitalanka ja NEULETIHEYS: aloita kantapää tummansinisellä. 30 s x 40 krs = 10 cm

KAJASTUS -sukat

= tummasininen (36) = Suomi raita valkoinen osa = Suomi raita sininen osa

NEULOMINEN

Kantapään mallineule = puolipatentti: 1. krs Nosta 1. s nurin neulomatta ja neulo loppukerros nurin. 2. krs Käännä työ. Nosta 1. s oikein neulomatta, ”neulo 1 s oikein, nosta seuraava s oikein neulomatta”. Toista ”-”. Lopeta kerros 1 o. Toista 1. ja 2. kerroksia.

Kantapää: Siirrä 1. ja 4. puikon silmukat neuloen samalle puikolle (= 36 s) ja aloita kantalappu nurjan puolen kerroksella mallineuleen mukaisesti. Kun lapussa on 25 krs (viimeisenä nurja krs), aloita kantapään kavennukset. Neulo edelleen puolipatenttia 24 s ja tee ylivetokavennus. Käännä työ ja ota 1. s nurin neulomatta, neulo 12 s nurin, neulo 2 s nurin yhteen. Käännä työ, neulo puolipatenttia 13 s ja tee jälleen ylivetokavennus. Jatka kaventamista näin, kunnes puikolla on jäljellä 14 s (viimeisenä nurja kerros). Jaa silmukat tasan puikolle 1. sekä 4. (7 s/p). Ota työhön takaisin Suomi-raitalanka (aloittaen valkoisella raidalla ja mallipiirroksen viimeinen kuvio) ja poimi puikoille 1. ja 4. vielä kantapään sivuilta 13 s/p. Kerrosten vaihtumiskohta on edelleen sukan takana keskellä, kantapään alla. Työssä on nyt 76 s.

Kiilakavennukset: Neulo kirjoneuletta 4 krs ja aloita kiilakavennukset seuraavasti: Kavenna 1. puikon lopussa neulomalla 2 s oikein yhteen ja 4. puikon alussa 2 s yhteen ylivetokavennuksella. Neulo 2 kerrosta ilman kavennuksia ja tee kavennukset vielä kerran. Työssä on jälleen 72 s. Jalkaterä: Jatka kirjoneuletta mallipiirroksen mukaan kunnes pikkuvarpaan kynsi alkaa ja viimeisestä kuvioraidasta tulee kokonainen. Katkaise Suomi-lanka, lopeta kirjoneule ja aloita sukan kärkikavennukset tummansinisellä. Kärki: Kavenna joka puikon alussa ja keskellä neuloen 2 s oikein yhteen. Neulo 5 välikerrosta ilman kavennuksia ja 1 kavennuskerros. Neulo 4 välikerrosta ja 1 kavennuskerros. Jatka kavennuksia näin kunnes puikoilla on jäljellä yhteensä 8 s, katkaise lanka, vedä langanpää silmukoiden läpi ja kiristä. Neulo toinen sukka samoin. Viimeistely ja hoito: Päättele langanpäät sukan sisäpuolelle ja höyrytä kevyesti. Konepesu 40°, muotoile kosteana oikeaan muotoonsa. Kuivaa tasaisella alustalla ilmavassa paikassa. Höyrytä kevyesti. MALLIN KOPIOINTI JA KAUPALLINEN VALMISTUS KIELLETTY.

taito

ONE1702_12-15.indd 13

– Onni elää käsityössä

13

16.6.2017 13:32:10


Seija Herukan (edessä) ja Sinikka Blomsterin Kynttiläpaja sijaitsee Pudasjärvellä.

On tärkeä miettiä, mihin yrityksessä keskitytään.

ONE1702_12-15.indd 14

16.6.2017 13:32:18


KÄSITYÖYRITTÄJYYS TEKSTI

MERJA RÄTY KUVAT MAIJU POHJANHEIMO

LAADUSTA

EI KÄRSI TINKIÄ Kynttilätalon sisarukset Sinikka Blomster ja Seija Herukka tietävät, mikä on käsityöyrittäjän valtti: laatu. Siitä täytyy pitää kiinni.

S

inikka Blomster oli suunnitellut myyvänsä keraamisia kynttilänalusia. – Ajattelin, että aluset tarvitsevat kaverikseen kynttilät. Kun en saanut tekijää, tein kynttilät itse, kertoo Sinikka. Ja sitten kävikin niin, että keramiikka ei Oulun Maakarin asiakkaita kiinnostanut, mutta kynttilät menivät kaupaksi. Siitä se alkoi, vähitellen. Ratkaiseva käänne oli se, kun Sinikka sai työpaikan, joka antoi mahdollisuuden tehdä kynttilöitä, kun oli sesonki ja palata palkkatöihin, kun sesonki oli ohi. Tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa kun tarvitaan sekä aikaa että rahaa. Kun Sinikka sai kumppanikseen sisarensa Seijan, yrittämisestä tuli hivenen helpompaa.

– Vaikeita tilanteita on ollut, mutta ihmeesti on silti selvitty eteenpäin, sanoo Sinikka. Yrittäjän pää voi olla pilvissä, mutta jalat kannattaa pitää maassa. – Liiketoimintasuunnitelma kannattaa tehdä heti alussa, se suuntaa omaa tekemistä. Vaikka osaisi monenlaista, on tärkeä miettiä, mitä tehdään ja mihin keskitytään, sanovat yrittäjäsisarukset. Lopettamista sisarukset eivät ole koskaan harkinneet, sen verran palkitsevaa itsensä työllistäminen on. – Jos käsityötaitoa on, kannattaa haaveitaan kohti mennä, sanoo Sinikka. – Nyt kun on saatu paja lähelle kotia, ei sieltä lähdetä kulumallakaan, tuumaa Seija.

Ammattilainen tuntee materiaalinsa on Aurora, jykevä kynttilä, jonka miehetkin mielellään ostavat lahjaksi. Kauniin pitsimäiseksi palava Aurora on vähän diiva. – Auroralla on tapana oikkuilla, kertoo Sinikka. Niinpä. Käsityöläinen tekee työtään materiaalinsa ehdoilla – ja hallitsee myös materiaalinsa oikut.

KYNTTILÄTALON YLPEYS

Kaikkea ei kannata tehdä itse SINIKKA JA SEIJA ottavat kellottamalla selvää, miten monta kynttilää syntyy missäkin ajassa. Ajankäytön miettiminen on yrittäjän hommissa tärkeää eikä kaikkea kannata tehdä itse. – Tilitoimisto on ihana. Ja laskutuspalvelu, sanoo Seija.. taito

ONE1702_12-15.indd 15

– Onni elää käsityössä

15

16.6.2017 13:32:28


TULE MUKAAN TAITO PIRKANMAAN TOIMINTAAN

TAITOKESKUS EPILÄ

TAITOKESKUS ORIVESI JA TAITOKAUPPA

Pispalan valtatie 133, 33270 Tampere 03 225 1450, 050 409 3760 epila@taitopirkanmaa.fi ma–to 9–16 TAITOKESKUS HERVANTA

Keskustie 37, 35300 Orivesi 03 225 1455, 050 433 8681 orivesi@taitopirkanmaa.fi ma–pe 10–17, la 10–14 TAITOKESKUS PIRKKALA

Lindforsinkatu 5, Vapaa-aikakeskus, 33720 Tampere 03 225 1451, 050 414 6658 hervanta@taitopirkanmaa.fi ma 9–14, ti 9–17, ke 9–14, to 10–14, pe 9–15

Suupantie 2, 33960 Pirkkala 03 225 1456, 050 433 9124 pirkkala@taitopirkanmaa.fi ma 9–16, ti 12–16, ke–to 9–16 TAITOKESKUS VESILAHTI

TAITOKESKUS KANGASALA

Ainontie 6, 36200 Kangasala 03 225 1452, 050 527 3125 kangasala@taitopirkanmaa.fi ma 9–17, ti 9–15, ke 11–15, to 9–15

Tapolantie 1B, 37470 Vesilahti 03 225 1457, 050 342 2508 vesilahti@taitopirkanmaa.fi ma, ti, pe 9–13, ke 11–18, to 17–20 TAITOKESKUS VIRRAT JA

TAITOKESKUS LEMPÄÄLÄ

TAITOKAUPPA

Wanha Asema, Asematie 6, 37500 Lempäälä 03 225 1453, 050 414 6756 lempaala@taitopirkanmaa.fi ma 12–17, ti–ke 9–17, to–pe 9–15 Joulukuussa ma–pe 9–17, la 10–14 SÄÄKSJÄRVEN käsityöpiste Kehätie 3, Kurjentörmän kerhohuone

Mäkitie 24, 34800 Virrat 9.10. alkaen Virtaintie 36 03 225 1458, 050 527 3120 virrat@taitopirkanmaa.fi ti–ke 10–17, to 12–18, la 10–14

TAITOKESKUS MÄNTTÄ JA TAITO SHOP

Itätorikatu 4, 35800 Mänttä 03 225 1454, 050 592 9039 mantta@taitopirkanmaa.fi ma–pe 9–17, la 9–14

TAITOKESKUS YLÖJÄRVI

Krankkula, Suojastentie 10, 33480 Ylöjärvi 03 225 1459, 050 593 9622 ylojarvi@taitopirkanmaa.fi ma–to 9–16

www.taitopirkanmaa.fi

KÄSITYÖNTALO VERKARANTA

TAITO SHOP

Vuolteentori 2, 33100 Tampere - Taitokeskus Verkaranta 03 225 1419, 050 496 1121 verkaranta@taitopirkanmaa.fi ma–pe 10–17 - Lankamyymälä 03 225 1409, 050 406 7532 taitopirkanmaa@taitopirkanmaa.fi ma–pe 10–17

Hatanpään valtatie 4, 33100 Tampere 03 225 1415, 050 598 4367 taito.shop@taitopirkanmaa.fi ma–pe 10–18, la 10–15

Olemme facebookissa.

KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPSÄ

Peltokatu 16 C, 33100 Tampere 03 225 1417, 050 560 6332 napsa@taitopirkanmaa.fi napsa.wordpress.com Muutokset mahdollisia.

TAITO PIRKANMAA RY:N ASIAKASLEHTI SYKSY 2017 / JULKAISIJA TAITOJÄRJESTÖ / PAINOSMÄÄRÄ 56 000 / PÄÄTOIMITTAJA MERJA RÄTY / ULKOASU WWW.BOTH.FI / TAITTO FORSSA PRINT TAITTOPALVELU / PAINOPAIKKA FORSSA PRINT 2017 / KANNESSA ONNI ELÄÄ KÄSITYÖSSÄ -KÄSSÄPUSSI, KUVA JOHANNA AYDEMIR / YHTEISTYÖSSÄ TAITO ETELÄ-POHJANMAA, TAITO ETELÄ-SUOMI, TAITO ITÄ-SUOMI, TAITO KESKI-POHJANMAA, TAITO KESKI-SUOMI, TAITO KYMENLAAKSO, TAITO PIRKANMAA, TAITO POHJOIS-KARJALA, TAITO POHJOIS-POHJANMAA, TAITO SATAKUNTA, TAITO UUSIMAA, TAITO VARSINAIS-SUOMI JA TAITOLIITTO

www.taitoliitto.fi

ONE1702_Pirkanmaa_16.indd 16

16.6.2017 14:16:32


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.