POHJOISP O H JA N M A A
Kisojen keskellä
rentoudutaan neulomalla S. 3
Neulo itsellesi tai lahjaksi
Kaisa-sukat S. 4
TUTUSTU
ALUEESI KURSSEIHIN S. 6 TAITOYHDISTYKSEN ASIAKASLEHTI SYKSY 2018
ONE1802_Pohjois-Pohjanmaa_Lappi_1.indd 1
12.6.2018 8:06:24
a ja n ko h ta i s ta TEKSTI
JOHANNA AYDEMIR, MINNA HYYTIÄINEN, MERJA RÄTY KUVAT OTTO JAHNUKAINEN, HILJA MUSTONEN
TEHDÄÄN YHDESSÄ
Milloin viimeksi yllätit itsesi haaveilemasta siitä, kuinka ihanaa olisi tehdä jotakin ihanaa, uutta ja erilaista? Enää ei kannata haaveilla, vaan tulla mukaan toimintaamme. Syksyn kursseilla ja tapahtumissa voit ihastua uusiin tekniikkoihin ja materiaaleihin. Olemme sinua varten, valmiina tekemään käsitöitä kanssasi.
Roosa nauha -neulemallisto 2018
MINNA HYYTIÄINEN TAITOLIITON TOIMINNANJOHTAJA
TAITOJÄRJESTÖ
Suomessa toimii ainutlaatuinen käsityön palveluverkosto, jonka muodostavat valtakunnallinen Taitoliitto ja 18 alueellista taitoyhdistystä. Taitoyhdistykset tarjoavat matalan kynnyksen kohtaamisia, joissa käsityöstä kiinnostuneet ihmiset ja yhteisöt voivat kohdata käsityön äärellä. TAITO ETELÄ-SUOMI TAITO ETELÄ-POHJANMAA TAITO ITÄ-SUOMI TAITO KAINUU TAITO KESKI-POHJANMAA TAITO KESKI-SUOMI TAITO KYMENLAAKSO TAITO LAPPI TAITO PIRKANMAA TAITO POHJOIS-KARJALA TAITO POHJOIS-POHJANMAA TAITO SATAKUNTA TAITO UUSIMAA TAITO VARSINAIS-SUOMI TAITO YLÄ-SAVO
Ruotsinkielistä palvelua tarjoavat:
TAITO NYLAND / NYLANDS HANTVERK TAITO ÅBOLAND / ÅBOLANDS HANTVERK TAITO ÖSTERBOTTEN / ÖSTERBOTTENS HANTVERK
2
ONE1802_2-3.indd 2
taito
TAITOJÄRJESTÖN KUUDES Roosa nauha -neulemallisto on kotimaisten huippusuunnittelijoiden suunnittelema ja mallisto kietoutuu teeman ”Tanssien” ympärille. Neuleohjeet julkaistaan syksyn aikana taito.fi sivuilla ja ohjeiden Roosa nauha -villalankaa myyvät Taitoyhdistykset ja Taito Shopit. Langan hinnasta 10 % lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen, jolla kerätään varoja kotimaiseen Syöpätutkimukseen ja vertaistukitoimintaan.
MALLISTON SUUNNITTELIJOINA OVAT:
Mia Sumell / SullaVikat Titta Järvensivu / Fantasysocks Marita Metsäkylä Emma Karvonen / Villaviidakko Sari Suvanto Soile Pyhänniska / Neulova Narttu Sari Åström / Aarteeni.
Tule mukaan, osta Roosa nauha -lankoja, tehdään hyvää yhdessä!
Nordic Craft Week 1.–8.9. Syyskuussa vietetään ensimmäisen kerran yhteispohjoismaista Nordic Craft Week -tapahtumaviikkoa. Mukana tapahtumassa ovat Suomen Taitojärjestön lisäksi Färsaaret, Viro, Tanska, Islanti, Norja ja Ruotsi. Taitoyhdistyksissä on tapahtumia ja ohjelmaa eri puolilla Suomea ja Facebookissa jaamme ideoita ja vinkkejä eri maiden välillä facebook.com/nordiccraftweek/.
– Onni elää käsityössä
12.6.2018 8:49:34
Kaisa Mäkäräinen ja Aino-Kaisa Saarinen kokoamassa olympiajoukkueen lahjapeittoa presidenttiparin vauvalle.
SILMUKKA SILMUKALTA
RENNOMPAAN OLOON Käsillä tekeminen tekee ihmiselle hyvää, se on ihan todistettu juttu. MONI KAIPAA työnsä vastapainoksi jotain erilaista tekemistä. Käsillä tekeminen on oiva keino rentoutumiseen oli sitten kyse tietokone kaverinaan töitä tekevästä tai vaikkapa huippuurheilijasta. Urheilupsykologi Hannaleena Ronkainen pohti vuoden 2014 Šotsin talvikisoja suunniteltaessa, mitä rentouttavaa yhteistä tekemistä voisi kehitellä Suomen joukkueelle. – Kisareissu on pitkä ponnistus urheilijalle – silloin tarvitsee myös sellaista aikaa, jolloin ei tarvitse suorittaa. Lisäksi urheilijat asuivat kolmessa eri kisakylässä, joten kaivattiin jotain, mikä kokoaisi urheilijoita yhteen, kertoo Ronkainen.
Ronkainen ideoi yhteiseksi tekemiseksi neulonnan, joka istui hyvin urheilijan arkeen ja toi muuta ajateltavaa kisan keskelle. – Aika monella on jonkinlaiset neulomisen perustaidot ja mielestäni oli kivaa tuoda esiin myös kädentaitojen arvostusta. Ja neulominenhan on rentouttavaa, parhaimmillaan silkkaa mindfullnessia. Idea sai tulta niin hyvin, että suomalaiset urheilijat ovat neuloneet jo kolmissa olympialaisissa. Tänä vuonna Pyeongchangin olympialaisissa ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen ideoi neulontaprojektiksi peitteen presidenttiparin vauvalle. – Urheilijat opettivat toisiaan, joten mukaan
KUVA
pääsivät helposti myös ne, jotka eivät olleet koskaan pitäneet puikkoja käsissään. Ronkainen sanookin, että mukavinta on, jos aloitteleva neuloja saa oppia ihan kädestä pitäen joltakulta kokeneemmalta. – Siinä tulee mukaan myös yhteisöllisyys, mikä sekin tuo oman hyvän lisänsä tekemiseen. Neulominen tuottaa iloa monella tasolla: käsin tehtyä arvostetaan yhä enemmän ja moni neuloja nauttii myös siitä, että saa omin käsin tehdyksi jotain konkreettista. Esimerkiksi itse tehty lahja on aina hieno juttu, sanoo Hannaleena Ronkainen.
taito
ONE1802_2-3.indd 3
MERJA RÄTY HANNALEENA RONKAINEN
TEKSTI
– Onni elää käsityössä
3
12.6.2018 8:49:36
KÄSITYÖOHJE: KAISA
Huippu-urheilija Kaisa Mäkäräinen on säteilevä, positiivinen, sisukas ja määrätietoinen. Kaisan nimikkosukkiin on haettu juuri näitä suomalaisen supernaisen ominaisuuksia ja sukissa löytyy viitteitä kuningattaren kruunusta, lumihiutaleista ja latu-urasta. Raikkaat värit viimeistelevät sukan. SUUNNITTELU:
OHJE
LANKA JA MENEKKI:
Sukat tehdään päävärillä ja yhdellä tai kahdella kontrastivärillä.
NEULETIHEYS:
Varsi: Luo 72 s päävärillä ja jaa ne neljälle puikolle 18 s / puikko. Kerroksen vaihtumiskohta on aina 1. ja 4. puikon välissä.
Sari Suvanto
Teetee Pallas (50 g = 130 m) Pääväri n. 85 g, 1. kontrastiväri n. 20 g ja 2. kontrastiväri n. 20 g. Yhteensä n. 125 g. n. 28 s ja 36 krs sileää neuletta = 10 cm PUIKOT:
3-3,5 mm sukkapuikot (oman käsialan mukaan) KOKO: Naisen koko 38-39
Yhdistä suljetuksi neuleeksi ja aloita Kaavio 1 ja neulo kaavio kaikilla puikoilla kaksi kertaa (yhteensä 64 krs). Voit käyttää kahta kontrastiväriä tai neuloa kaavion kummallakin kerralla samalla kontrastivärillä. Jatkossa loput sukasta neulotaan päävärillä.
Kaisa kaaviomerkit
KAISAN KAAVIOMERKIT: Oikein
•
Nurin Langankierto Ylivetokavennus tai 2 o takareunasta 2 oikein yhteen Nosta oikealle puikolle yhtä aikaa 2 o neulomatta, neulo 1 o ja siirrä nostetut silmukat neulotun yli Pääväri Kontrastiväri Tyhjä ruutu
O
4
taito
ONE1802_4-5 ja 13.indd 4
Neulo Kaavio 2 ja kavennusten jälkeen neuleessa on yhteensä 56 s eli 14 s / puikko. Tämän jälkeen jatka Kaavioon 3 ja neulo se 3 kertaa (15 krs) kaikilla puikoilla tai kunnes varsi on haluamasi mittainen. Kantapää: Kantapää tehdään päävärillä. Aloita kantatilkku neulomalla 1. puikon s:t 4. puikolle (=28). Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ, nosta 1. s neulomatta ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ, *nosta 1. s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *-* kerros loppuun Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 14 kertaa (= 28 krs). Kantapohjan kavennukset tehdään seuraavasti: Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta kunnes toisessa reunassa on jäljellä 10 s.
Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) jakäännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 8 s nurin ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 9 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän silmukat pysyvät samana eli 10:nä. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa kantalapun silmukat 2 puikolle (5,5). Kiilakavennukset ja jalkaterä Poimi puikolle värillä A kantalapun vasemmasta reunasta min. 14 s ja neulo ne kiertäen oikein puikolle. Neulo 2. puikolla Kaaviota 3 ja 3. puikolla Kaaviota 4. Huom. Kavenna 3. puikon lopussa 2 o yhteen. Puikolle jää 13 s. Poimi puikolle kantalapun oikeasta reunasta min. 14 s ja neulo ne kiertäen oikein puikolle. Jatka näillä puikoilla olevilla silmukoilla seuraavasti:
– Onni elää käsityössä
12.6.2018 8:50:22
t e e i ts e MALLI
Kaisa Kaavio 1
Kaisa Kaavio 2
Kaavio 1 • •
• •
• •
Kaavio 2
• •
• •
• •
• •
• •
• •
• •
O O O O O O O O
• •
• •
• •
• •
• •
• •
• •
• •
O O O O O O O O
• •
• •
• •
• •
• •
• •
• •
• •
18
17
16
15
14
13
12
11
17
16
15
14
13
12
11
• •
• •
• •
• •
• •
• •
• •
27 O 26 O 25 O 24 O 23 O 22 O 21 20 • • • • • • • • • • 19 • • • • • • • • • • 18 17 O 16 O 15 O 14 O 13 O 12 O 11 O 10 O 9 8 • • • • • • • • • • 7 • • • • • • • • • • 6 5 4 Kaisa Kaavio 2 3 2 1 • 10 9 8 7 6 5 4 3• 2 1
14
13
12
• • • • •
•
•
•
•
O
10
•
•
O
•
O
•
O
9
•
O
O
O 11 10
8
•
O 9
8
7
6
5
4
7
6
5
O
4
• • • • •
3
• • • • •
2
1
13
12
11
17
14
13
•
O
• O
O 12
•
•
O
•
•
O O O
•
•
•
•
O
•
•
O
O
O
O
•
O
•
•
•
•
O
•
•
O
O
O
O 12
• • • • • • • • • • • • • • • •
•
O
O 11
10
•
•
•
••
••
•
•
• • • • •• •• •• •• • • •• •• • • •O • •O • Toista • kavennuskerrosta O • O O• •ja väli• •O • kunnes • OO puikoilla O kerrosta • • 1., 2. • ja•
•
•
O
O • •• •• • • •O • Välikerros: • O• O • O • 1.Opuikko, neulo oikeaa • • OO • • 2.13puikko, 1 o,102 n,O 9oikeaa 12 11 7 6 5 • 8 •puikon loppuun • • • Kaisa • Kaavio 5 • • neulo • • kunnes • • 3 3.• puikko, oikeaa O O • • • sPuikko 3 on jäljellä, 2O n, 1 o • • • • •neulo O 4. puikko, oikeaa • • •
O
O
15
•
2.•puikko,•1 o,•2 n, ylivetokaven• • • • • • • • nus, loppuun • oikeaa • puikon • O O 3.•puikko,•neulo • oikeaa O kunnes • • 2 oOyhteen, 2 n, 5 •s on jäljellä, 14 13 12 11 10 9 8 7 6 1o Kaisa Kaavioalussa 4 4. puikko, 1 o, ylivetokavennus, oikeaa puikon loppuun • • •
•
16
•
9
8
7
6
• • • • • • • • • • • • • • • • 5
• • • • • • • • • • • 4
16 15 14 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1
• • • • • • 3
2
1
Kaisa Kaavio 3
•
•
• • • • • • • • • • • • • • • •
8 •7 •6 •5 O 9 • on 4.13on 12 7 s ja113. 10 puikolla 6 s. • • • • 11 Tämän 10 9 jälkeen 8 7 tee6 kavennukset 5 4 3 2 joka rivillä kunnes 1., 2. ja 4. on 5 s ja 3. puikolla on 4 s. Jatka kavennuksia • • näin: 5
•
•
O
•
•
• • • •
O O O 8
7
6
5
4
• • • • 3
• • kuten 5edellä 1. ja 4. puikot • • • 4 kavennuskerroksessa • • 3 O2. puikko, • 1 •o, 2 n, ylivetoka2 O • • 1 vennus 5 4 3 2 1 3. puikko, 1 o, 2 n, 1 o Tässä vaiheessa kaikilla puikoilla on 4• s • 5 •
•
•16
•
4
•15 • kavennukset 3 Seuraavat teh•14 • 2 dään näin: O •13 • 1 1.4 ja124. 3 puikot 2 1 kuten edellä kavennuskerroksessa 11 10 2. puikko, 1 o, ylivetokavennus, 9 1o 8 Puikko 2 3. puikko, 1 o, 2 o yhteen, 1 o 7 •
•6 • • • • • • •5 • • • • Viimeinen •4 • kavennuskerros: • • • O1. ja•34. puikot • • • • kuten edellä
•
• • • • •
• • • • •
•
•
•
•
O
•
O 11 10
4 2 1 14 13 12 23 kavennuskerroksessa 1 2.1 puikko, 1 o, ylivetokavennus 3. puikko, 2 o yhteen, 1 o Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.
O O 9
8
7
6
4 3 2 1 2
• • • • • 13
• • • • •
12
•
•
•
•
•
O
•
O
O
O 11 10
• • • • •
•
1
O O 9
8
7
6
5
4
• • • • • 3
5 4 3 2 1 2
•
•
•
•
O
•
•
O
O O 10
•
O 9
8
7
6
5
O
4
• • • • •
3
• • • • •
1
Kaisa Kaavio 5
Puikko 3
2
5 4 3 2 1
1
• • • • • 13
Puikko 2
• • • • •
12
•
•
•
•
•
O
•
• • • •
O
O
O 11 10
•
O O 9
8
7
6
5
4
• • • • 3
•
2
1
• • • •
•
14
13
• • • • 12
• • • •
•
O 11 10
Kaisa Kaavio 5 Puikko 3
• • • • • • • • • ONE1802_4-5 ja• 13.indd 5 O
taito
Puikko 2
•
O
•
•
O
• O
•
• • •
• • •
•
• • •
•
• • •
• • •
•
• O
•
O
•
•
O
• O
•
• • • •
• • • •
5 4 3 2
•
•
•
•
O
•
•
O
O
O O 9
8
7
6
5
4
5 4 3 2 1
3
2
– Onni elää käsityössä
5
• • • • •
•
O
O
Kaavio 5
Kaisa Kaavio 4
• • • • •
18
• • • • • •
• • • • • • • • • • •
• • • • • • • • • • • • • • • •
3 2 1 Kaisa Kaavio 4
5 4 3 2 1
Kaavio 4 • • • • •
• • • • • • • • • • • • • • • •
Kerrokset 10-16: Siirrä edellisen puikon viimeinen silmukka tälle neulottavalle puikolle ja tee kavennus.
• • • • • • • • • • • • • • • • puikolla Kaaviota•4. Pohjan pituus • • cm • tai• on ennen kärkikavennuksia 20 • • • • haluamasi mitta. • • • • Huom. Viimeinen• ennen kärkika• • • • • • 16 •on eri• • vennuksia tehtävä• mallikerta • • • • • • 15 • • • lainen ja 5 mukaan. • tehdään • •Kaavion • 14 • • • ONurja kerros • • päättää mallineuleen • • 13 • • • O • • muutokset • • 12 • • • luontevasti, verrattuna • • • • • 11 • • • Kaavion •Kaavioihin • • •3 ja•4 ovat 18 17 1610 15 514 13 9 riveillä •4-5.• • O • • • Kaisa Kaavio 38 O • • • 7 Kärkikavennukset • 6• • • • • • tehdään • 5• • • •päävärillä • • • • •• • 4• • • • •• Kavennuskerros: • 3• O O • • • •• 1. puikko, neulo oikeaa, puikon • 2• O O • • • •• 12 1 11 10 9 • 14• 1 13 lopussa• 2 o• yhteen, s oikein
Kaisa Kaavio 3
• • • • •
• •
O
Kaavio 3 • • • • •
32 31 30 29 28
O
Kavennuskerros: 1. puikko, neulo oikeaa ja puikon lopussa 2 o2 yhteen, 1 o Kaisa Kaavio 2. puikko neulo Kaavion 3 mukai• • • sesti • • • • • • • 3.•puikko neulo Kaavion 4 mukai• • O • • • O sesti • • O 4.•puikko 1 o, ylivetokavennus, oikeaa • • • • puikon loppuun • • • • • • • • • • • välikerros • Neulo kavennusten 1. Oja 4. • • • • puikoilla oikeaa ja 2. puikollaOKaa• • • • O viota 3 ja•3. puikoilla • • • •Kaaviota 4 • • kavennukset • • • • kun • Toista tätä• ja •lopeta • • on • 14•s / puikko O 1. •ja 4. puikoilla • • • • • O Jatka neulomista puikoilla • • • •1. ja• 4. O • • • Kaaviota • oikeaa ja •2. puikolla 3 ja 3. 18
SARI SUVANTO KUVA TAITOLIITTO/ JOHANNA AYDEMIR
1
12.6.2018 8:50:23
5
4
TAITO POHJOIS-POHJANMAA / TAITO LAPPI TAITO POHJOIS-POHJANMAA/ TAITO LAPPI/ TAITOLIITTO/ANNUKKA PITKÄNEN/SANNA MULTISILTA/ELINA HELMINEN/TUIJA HEIKKINEN/KAROLIINA ERKINJUNTTI/ STORY OF ROO/TUBA FOOD&LOUNGE/PIENET ORANSSIT/JEANNE D´ARC LIVING/LOVI OY
TEKSTI KUVAT
KIRJONTAA JA KUDONTAA LÄHELTÄ JA KAUKAA!
Virkkaaminen, neulominen, kirjominen ja kudonta kokoavat taitokursseilla useat sukupolvet yhteen, ja näillä kursseilla on mahdollista oppia jokin uusi kädentaitotekniikka tai kerrata jo jotain opittua. Tämän syksyn monipuolisen kurssitarjonnan myötä tarjoamme sinulle mahdollisuuden tutustua sekä kotimaisiin että ulkomaisiin käsitöihin.
Kirjottu rakkaus TÄLLÄ KURSSILLA voit kirjoa kaikki kauneimmat muistosi kankaalle! Siirrä rakkaan perheenjäsenen tai lemmikin valokuva tai lapsen piirustus kankaalle ja elävöitä kuva erilaisilla pistoilla kirjoen. Kirjottu rakkaus -kursseja Oulun Taitokeskuksessa.
SASHIKO -kirjonta hyvin vanha japanilainen kirjonta- ja parsintatekniikka, jossa kuviot on kehitetty säännöllisen koristeellisiksi. Sashiko kirjotaan etupistokirjonnalla, joka sopii sekä vastaalkajille että osaajille. Sashikon kauneus piilee pistojen säännöllisessä rytmissä ja kuvioita voi muunnella lukuisilla tavoilla. Sashiko-kursseja tarjotaan sekä Kuusamon että Oulun Taitokeskuksissa. SASHIKO ON
6
taito
STORY OF ROO POP UP Roo:n kankaat saapuvat Oulun Taito Shopiin 17.9.! Pop upin aikana järjestämme kaksi ompelukurssia: pipojen ompelukurssin ja lastenvaatteiden perusompelukurssin. Molemmat kurssit järjestetään Oulussa, suositun Roo -kankaiden pop up -myyntitapahtuman aikana. Katso tarkemmat tiedot kursseista kurssiosiostamme. SULOISEN HERKÄT
– Onni elää käsityössä
ONE1802_Pohjois-Pohjanmaa_Lappi_6-12.indd 6
11.6.2018 9:52:29
KURSSIT SYKSY 2018 KUUSAMO TAITOKURSSIT
Käsityöyökerho 5.10. Ravintola Tubassa, Oulussa tekemään käsitöitä ja nautitaan samalla suositun oululaisen ravintolan antimista. Ota mukaasi keskeneräinen käsityö ja tule viihtymään mukavassa seurassa samanhenkisten käsityöharrastajien parissa. Lisää tietoa tapahtumasta lähempänä Yökerhon ajankohtaa. YÖKERHOSSA KOKOONNUTAAN
Kirjottu tai pujoteltu kassi Ke 31.10. klo 10 ja 18. Valmista tukeva kassi pujottelemalla tai kirjo näyttävä kassi kierrätyshuovalle. Hinta 15 € /
Pohjois-Pohjanmaan sukka
jäsenhinta 10 € + materiaalit.
Ke 3.10. klo 10 ja 18. Tule mukaan neulo-
Kirjontaa Minikehyksessä
maan Pohjois-Pohjanmaan alueen maa-
Ke 7.11. klo 10 ja 18. Tule mukaan kir-
kuntasukkaa. Tarvikepaketit myynnissä
jomaan itsellesi tai ystävälle ihastut-
Taitokeskus Kuusamossa. Kurssi sopii
tava koru! Sopii sekä aloittelijoille että
neulonnan perustaidot osaavalle. Hinta
osaajille. Hinta 15 € / jäsenhinta 10 € +
15 € / jäsenhinta 10 € + materiaalit alk.
materiaalit alk. 4 €.
14,50 €.
Betonilyhty
Valopilkku-valaisin Ti 13.11. klo 10 ja 18. Moderni valaisin,
Ti 9.10. klo 10 ja 18. Anna pyyhkeelle be-
jonka avulla luot tunnelmallista valoa
tonikylpy ja muotoile se näyttäväksi lyh-
joka kotiin. Sopii sekä aloittelijoille että
dyksi ulkotulelle. Sopii sekä aloittelijoille
osaajille. Hinta 15 € / jäsenhinta 10 € +
että osaajille. Hinta 15 € / jäsenhinta 10
materiaalit 40 €.
€ + materiaalit alk. 7 €.
Terho-säilytin Ke 17.10. klo 10 ja 18. Tekemisen iloa 2018 -malliston uusin japanilaishenkinen säilytin. Valittavanasi on kolme kokoa ja useita kankaiden värivaihtoehtoja. Hinta: 15 € / jäsenhinta 10 € + materiaalit
Loimia riittää kaikille kutojille Oulussa, Pellossa ja Rovaniemellä on mahdollista kutoa kaikenlaisia tekstiilejä oman kiinnostuksen ja tarpeen mukaisesti. Toteuta matot, kaitaliinat, huivit ja huovat helposti ammattilaisten ohjauksessa. Kysele vapaita kudonta-aikoja Taitokeskusten kutomoista. Yhteystiedot löytyvät tämän esitteen viimeiseltä sivulta. Tervetuloa mukaan! TAITOKESKUKSISSA KUUSAMOSSA,
käytön mukaan.
Sashiko-kirjontaa Ti 23.10. klo 10 ja 18. Sashiko-kirjonta on vanha japanilainen työtapa, jossa kaksi
Muinaiskoru
kangaskerrosta liitetään yhteen lyhyillä
Ke 21.11. klo 10 ja 18. Valmista pienistä
etupistoilla. Suunnittele oma kuviosi
hopeisista renkaista koottu ranneketju.
tai käytä valmista mallia. Hinta: 15 €
Sopii sekä aloittelijoille että osaajille.
/ jäsenhinta 10 € + materiaalit käytön
Hinta 15 € / jäsenhinta 10 € + materiaa-
mukaan.
lit alk. 10 €. taito
ONE1802_Pohjois-Pohjanmaa_Lappi_6-12.indd 7
– Onni elää käsityössä
7
11.6.2018 9:52:32
Himmelit
taiset kuvat kankaille. Toisella kerralla
Ti 27.11. klo 10 ja 18. Himmelin valmista-
koristellaan kuvat kirjontapistoilla.
minen voi parhaimmillaan olla rauhoitta-
Kahden kerran kurssi. Kuvat toimite-
vaa ja meditatiivista! Tule mukaan tälle
taan viikkoa ennen kurssia Taitokeskus
rentouttavalle kurssille, jolla voit val-
Ouluun. Sopii sekä aloittelijoille että
mistaa upeat himmelit jouluksi omaan
osaajille. Hinta: 40 € / jäsenhinta 35 € +
kotiin tai lahjaksi ystäville. Sopii sekä
materiaalit alk. 10 €.
aloittelijoille että osaajille. Hinta: 15 € / jäsenhinta 10 € + materiaalit alk. 10 €.
TAPAHTUMAT
Taiteiden Yö To 16.8. klo 17–22. Kirjontaa korteille ja kudontaa yhteiseen loimeen. Tietoa pajoista lähempänä tapahtumaa Taitokeskus Kuusamosta ja www.facebook. com/taitokeskuskuusamo.
Retki Oulun Kädentaito- ja Hyvinvointimessuille La 13.10. Lähtö klo 7.30 yhteisellä bussikuljetuksella Kuusamon Taitokeskuksen edestä ja paluu Kuusamoon noin klo 20.
OULU
Kalkkimaalikurssi La 8.9. klo 10–14. Tule opettelemaan maa-
TAITOKURSSIT
lausta kalkkimaalilla! Ota mukaasi pienikokoinen huonekalu, (jakkara tai muu
Kirjontaa minikehyksessä
pieni puuesine), ja uudista se nopeasti
To 16.8. klo 18–21 Taiteiden Yön työpaja Taitokeskus Oulussa. Tule mukaan kir-
kuivuvalla maalilla! Käsittele esine vielä vahalla tai lakalla. Sopii sekä aloittelijoil-
jomaan itsellesi tai ystävälle ihastuttava
Makramee sisustuksessa
väritoiveet ilmoittautumisen yhteydessä.
le että osaajille. Hinta: 20 € / jäsenhinta
koru! Non Stop -työpaja. Ei ennakkoil-
To 23.8. klo 15–19. Pientä tai suurta, väri-
Hinta: 20 € / jäsenhinta 15 € + materi-
15 € + materiaalit käytön mukaan.
moittautumista! Sopii sekä aloittelijoille
kästä tai hillittyä. Makramee-solmeilussa
aalit alk. 15 €
että osaajille. Osallistuminen tarvikepa-
kaikki käy! Kurssilla voit valmistaa
ketin hinnalla.
erikokoisia seinätekstiilejä, amppeleita
Kuvansiirtoa ja kirjontaa
tai muita seinä- tai kattokoristeita. Sopii
To 30.8. ja to 6.9. klo 15–19. Ensimmäi-
sekä aloittelijoille että osaajille. Malli- ja
sellä kurssikerralla siirretään omavalin-
Terho-säilytin La 18.8. ja la 25.8 klo 10–14. Tekemisen iloa 2018 -malliston uusin japanilaishenkinen säilytin valmistuu kahden kerran kurssilla. Valittavanasi on kolme kokoa ja useita kankaiden värivaihtoehtoja.
Kehyskudontaa
Sopii sekä aloittelijoille että osaajille.
La 15.9. klo 10–14. Kehyskudonta on
Hinta: 40 € / jäsenhinta 35 € + materi-
kaikessa helppoudessaan tavattoman
aalit käytön mukaan.
palkitsevaa puuhaa. Valmista pieniko-
8
taito
– Onni elää käsityössä
ONE1802_Pohjois-Pohjanmaa_Lappi_6-12.indd 8
11.6.2018 9:52:37
koinen seinätekstiili tai kaulakoru. Sopii
sekä aloittelijoille että osaajille.
ensimmäisellä kerralla, siirrämme kuvan
Lasihimmeli
sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta:
Hinta: 45 € / jäsenhinta 40 € + materi-
kankaalle ja lisäämme kuvaan kirjonnan
La 24.11. klo 10–14 tai su 25.11. klo 12–16.
20 € / jäsenhinta 15 € + materiaalit
aalit käytön mukaan.
avulla yksityiskohtia ja tunnelmaa. Kah-
Himmelin valmistaminen voi parhaim-
den kerran kurssi. Sopii sekä aloittelijoil-
millaan olla rauhoittavaa ja meditatiivis-
le että osaajille. Hinta: 40 € / jäsenhinta
ta! Tule mukaan tälle rentouttavalle kurs-
35 € + materiaalit alk. 10 €.
sille, jolla voit valmistaa upeat lasiset
alk. 10 €.
Sukkalankkukurssi La 6.10. klo 10–14 ja to 11.10. klo 15–19. Tämä on todella hauskaa puuhaa. Maa-
himmelit jouluksi omaan kotiin tai
laa valkoinen neuloskappale haluamal-
Lasiamppeli valolle tai kasville
lasi kuviolla tai kirjoita salainen viesti,
To 1.11. klo 15–18. Valmista makra-
että osaajille. Hinta: 20 € / jäsenhinta
käsittele värit pysyviksi. Kuivaa neulos,
meeamppeli kirkkaalle lasiselle pallo-
15 € + materiaalit alk. 10 €.
pura langaksi ja neulo sukat, lapaset tai
kulholle. Sujauta kulhoon ilmakasveja
huivi. Kahden kerran kurssi. Sopii sekä
tai led-valosarja. Sopii sekä aloittelijoille
Hopealusikkakoru
aloittelijoille että osaajille. Hinta: 40 € /
että osaajille. Hinta: 20 € / jäsenhinta
La 1.12. klo 10–14. Kerää laatikoista ja pii-
jäsenhinta 35 € + materiaalit alk. 10 €.
15 € + materiaalit 18 €.
rongeista kaikki tarpeettomat hopeiset
lahjaksi ystäville. Sopii sekä aloittelijoille
lusikat ja anna niille uusi elämä korun muodossa! Tässä työpajassa jokainen voi käyttää omaa luovuuttaan ja tehdä juuri omannäköisiä koruja itselleen tai lahjaksi. Työstettävät lusikat on toimitettava Taitokeskus Ouluun viikkoa ennen kurssin ajankohtaa esikäsittelyä varten. Enintään 5 lusikkaa/osallistuja. Sopii
Kirjottu kassi
sekä aloittelijoille että osaajille. Kurssin
To 13.9., to 20.9. ja to 27.9. klo 15–18. Kirjo
ohjaaja Annukka Pitkänen. Hinta: 35 € /
kassi kierrätyshuovalle. Käytä kirjontaan
jäsenhinta 30 € + materiaalit alk. 15 €.
valmista mallia tai suunnittele kuvio itse. Kurssin aikana opit kirjomaan
Kirjottu rakkaus
solmupistoja, laakapistoja, varsipistoja ja
La 8.12. ja la 15.12. klo 10–14. Kirjo kau-
jälkipistoja. Kolmen kerran kurssi. Sopii
neimmat muistosi kankaalle. Tuo valoku-
sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta: 45 € / jäsenhinta 40 € + materiaalit alk. 10 €.
Pipojen ompelupaja
Hopeatyön perusteet La 13.10. – la 10.11. klo 10–15. Kurssilla
La 22.9. klo 10–14. Osallistu Ihan Pipona
valmistat koruja perinteisin käsityöme-
Päivän -ompelupajaan, jossa valmistat
netelmin. Tekniikoihin kuuluu sahaus,
pipon itsellesi tai koko perheelle! Pipon
taonta, veivaaminen, filssaaminen,
kaava kuuluu kurssin hintaan. Kankaat
punominen ja juottaminen. Suunnittele
Taito Shopin Roo pop upista! Sopii sekä
omat yksilölliset korusi ammattilaisen
aloittelijoille että osaajille. Hinta: 18 €
ohjeistamana. Kolmen kerran kurssi /
/ jäsenhinta 15 € + materiaalit käytön
yht. 15 tuntia. Kurssin ohjaus Annukka
mukaan.
Pitkänen. Hinta: 80 € / jäsenhinta 75 € + materiaalit käytön mukaan.
Makramee sisustuksessa To 18.10. klo 15–19. Pientä tai suurta, värikästä tai hillittyä. Makramee-solmeilussa kaikki käy! Kurssilla voit valmistaa erikokoi-
Lastenvaatteiden ompelun peruskurssi
sia seinätekstiilejä, amppeleita tai muita seinä- tai kattokoristeita. Sopii sekä aloit-
Suomalainen sashiko
va tai vaikka lapsen piirustus mukaasi
telijoille että osaajille. Malli- ja väritoiveet
To 15.11. ja to 22.11. klo 15–19. Sashiko-
ensimmäisellä kerralla, siirrämme kuvan
La 29.9 klo 10–15 ja su 30.9. klo 12–17.
ilmoittautumisen yhteydessä. Hinta: 20 € /
kirjonta on vanha japanilainen työtapa,
kankaalle ja lisäämme kuvaan kirjonnan
Roo pop up -myynnin yhteydessä järjes-
jäsenhinta 15 € + materiaalit alk. 15 €.
jossa kaksi kangaskerrosta liitetään
avulla yksityiskohtia ja tunnelmaa. Kah-
yhteen lyhyillä etupistoilla. Suunnit-
den kerran kurssi. Sopii sekä aloittelijoil-
tele oma kuviosi tai käytä valmista
le että osaajille. Hinta: 40 € / jäsenhinta 35 € + materiaalit alk. 10 €.
tettävä ompelukurssi. Käytämme peruskaavoja. Ei kaavojen muokkausta. Kaavat
Kirjottu rakkaus
kuuluvat kurssin hintaan. Kurssilla
To 25.10. ja to 8.11. klo 15–18. Kirjo kau-
mallia. Kahden kerran kurssi. Sopii sekä
saat kaavat lasten paitaan, housuihin
neimmat muistosi kankaalle. Tuo valo-
aloittelijoille että osaajille. Hinta: 40 € /
ja mekkoon. Viikonloppukurssi. Sopii
kuva tai vaikka lapsen piirustus mukaasi
jäsenhinta 35 € + materiaalit alk. 10 €. taito
ONE1802_Pohjois-Pohjanmaa_Lappi_6-12.indd 9
– Onni elää käsityössä
9
11.6.2018 9:52:38
LASTEN JA NUORTEN VIIKOITTAINEN KURSSITOIMINTA TAITOKESKUS OULU/KULTTUURITALO VALVE
NÄPPÄRÄT (4–6-vuotiaat) Tutustutaan visuaalisen ilmaisun peruskäsitteisiin, -väreihin ja -muotoihin sekä käsityön perustekniikoihin. Lapset pääsevät alusta asti itse suunnittelemaan visuaalisen
Taito Pohjois-Pohjanmaa ry sekä Kult-
ilmeen työhönsä ja tekemään persoonal-
tuuritalo Valve tarjoavat yhteistyössä
lisia, omannäköisiä käsitöitä.
lukuvuosittain 4–16-vuotiaille lapsille ja
HUOM! Ryhmä kokoontuu Taitokeskus
nuorille käsityö- ja muotoilupajoja moni-
Oulussa, Rautatienkatu 11 B.
puolisesti. Pajoissa tutustutaan erilaisiin
Näppärät tiistaisin klo 17.30–18.30; 75 € /
kädentaitotekniikoihin, suunnitellaan
lukukausi + materiaalimaksu 35 €.
ja valmistetaan visuaalisen ilmaisun
Syksyn aloitus viikolla 35.
kautta monimuotoisia ja persoonallisia
Lasihimmeli To 13.12. klo 15–19. Himmelin valmista-
Liity Taito Pohjois-Pohjanmaa ry:n jäseneksi
minen voi parhaimmillaan olla rauhoit-
Kuka tahansa kädentaidoista kiinnos-
tavaa ja meditatiivista! Tule mukaan
tunut harrastaja tai pohjoispohjalai-
tälle rentouttavalle kurssille, jolla voit
sen käsityön arvostaja on tervetullut
valmistaa upeat lasiset himmelit jouluksi
Pohjois-Pohjanmaan Taitoyhdistyk-
omaan kotiin tai lahjaksi ystäville. Sopii
sen jäseneksi maksamalla 28 euron
sekä aloittelijoille että osaajille. Hinta:
vuotuisen jäsenmaksun. Jäsenyys on
20 € / jäsenhinta 15 € + materiaalit
voimassa liittymisvuoden ajan, ja se
alk. 15 €.
tuo mukanaan muun muassa mukavia
JOULUPAJAVIIKKO
edistää käsityötä taitona ja elinkeinona Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa.
aloittelijoille että osaajille. Tarvikepaketin hinnalla.
Lovi-työpaja lapsille jaan, jossa opit kokoamaan pupuja, possuja, sudenkorentoja tai muita eläimiä. Ei ennakkoilmoittautumista. Lapset alle 7 v. aikuisen seurassa. Hinta: alk. 6,90 € / eläin.
Lasten lauantai La 10.11. klo 10–14. Tule valmistamaan rakkaalle Isälle, vaarille tai ukille heijastin Isänpäivälahjaksi. Hinta: 15 € / 3 kpl heijastinta.
taito
hieman osaavien ryhmä, jossa lapset
taan, virkataan, neulotaan, nikkaroidaan,
pääsevät tutustumaan käsityön ja muo-
rakennetaan pienoismalleja, muotoillaan
toilun maailmaan perusteita pidemmäl-
savesta, ommellaan, värjätään lankoja,
le. Töiden lähtökohtana on lapsen oma
kuvioidaan kangasta, sisustetaan,
maailma ja mielikuvitus. HUOM! Ryhmä
tuunataan, tehdään koruja, rautalanka-
kokoontuu Kulttuuritalo Valveella.
töitä, lamppuja, paperia ym. käsitöitä.
Luovat keskiviikkoisin klo 17–18.30; 110
Opetukseen osallistuminen ei edellytä
€ / lukukausi + materiaalimaksu 40 €.
kädentaitotekniikoiden osaamista, uteli-
Syksyn aloitus viikolla 35.
aisuus ja innokas mieli riittävät.
LASTEN TAPAHTUMAT
To 16.8. klo 18–20. Tule mukaan työpa-
10
ja muita käsityön perustekniikoita jo
että pojille. Pajoissa maalataan, huovute-
Jäsenenä olet mukana sitä joukkoa, joka
12 ja 15. Kirjontaa minikehyksessä, lasiEi ennakkoilmoittautumista. Sopii sekä
LUOVAT (7–9-vuotiaat) Käsin ompelua
kädentaitoryhmät sopivat sekä tytöille
tapahtumia sekä jäsenhintaisia kursseja.
Ma 17.–to 20.12., aloitukset päivittäin klo amppelin ja lasihimmelin valmistusta.
tuotteita. Kerran viikossa kokoontuvat
LIITTYMÄLLÄ JÄSENEKSI SAAT: - kutoa kangaspuilla ohjatusti (4 € / pvä Taitokeskus Oulu ja 3 € / pvä Taitokeskus Kuusamo) - osallistua Taitokursseille jäsenhinnalla - kaikista normaalihintaisista materiaalija tuoteostoista 5 % alennuksen (ei koske tilaustuotteita eikä tilausmateriaaleja) - TAITO-lehden edulliseen jäsenhintaan.
– Onni elää käsityössä
ONE1802_Pohjois-Pohjanmaa_Lappi_6-12.indd 10
11.6.2018 9:52:42
TAPAHTUMAT OULU
TAITEIDEN YÖ To 16.8. Taito Shop Oulu/Kahvila Hankulttuuri- ja taidetapahtuma. Kahvila
ROOSA NAUHA -KAMPANJA JA ROOSA NAUHA -PÄIVÄ
Hanna palvelee klo 21 asti. Tule tutustu-
To 27.9. aloitamme vuoden 2018 Roosa
maan syksyn kurssimalleihin, mallit ovat
nauha -lankojen ja muiden Roosa
esillä Taitokeskus Oulussa.
nauha -tuotteiden myynnin Oulun Taito
na/Taitokeskus Oulu. Koko kaupungin
Shopissa. Roosa nauha -päivänä pe 12.10. pukeudumme pinkkiin!
KÄSITYÖYÖKERHO RAVINTOLA TUBASSA
pienet ORANSSIT POP UP To 1. – pe 30.11. Pop up -myyntitapahtumassa persoonallisia ja laadukkaita
Pe 5.10. klo 18–23. Suuren suosion
huovutettuja tuotteita itselle tai lahjaksi
saavuttama käsityöyökerho nyt toisen
ystävälle.
kerran! Nappaa mukaasi keskeneräinen seurassa rennossa ravintolamiljöössä,
TAMPEREEN KÄDENTAITOMESSUT
käsityö ja tule viihtymään mukavassa samanhenkisten käsityöharrastaji-
Pe 16.– su 18.11. Osallistumme vuoden
NIKKARIT (7–9-vuotiaat) Ryhmän ope-
en parissa. Samalla voit halutessasi
odotetuimmille ja Euroopan suurimmille
tus painottuu koviin materiaaleihin ja
nauttia ravintolan antimista. Lisää tietoa
käsityömessuille Tampereella marras-
käsityömuotoiluun. Nikkarit tutustuvat
lähempänä yökerhon ajankohtaa www.
kuussa! Messuosastollamme myynnissä
mm puu-, metalli-, savi-, paperi- sekä
facebook.com/taitoshopmaakari.
Parasta Pohjoisesta ja kirjailutyöpaja!
muovimateriaaleihin ja valmistavat tuot-
NORDIC CRAFT WEEK
teita näiden materiaalien yhdistelmistä.
La 1.– la 8.9. Yhteispohjoismainen
HUOM! Ryhmä kokoontuu Kulttuuritalo
OULUN KÄDENTAITO- JA HYVINVOINTIMESSUT
BLACK FRIDAY
tapahtumaviikko. Viikon aikana jaamme
Valveella. Nikkarit torstaisin klo 16.45–
ideoita, malleja ja kaikkea käsityöhön
La 13.– su 14.10. Taito Shop Oulu ja
Taito Shop Oulussa. Lue lisää lähempä-
18.15; 110 € / lukukausi + materiaalimak-
liittyvää eri maiden kesken. Lisää tietoa
Taitokeskus Oulu osallistuvat Pohjois-
nä tapahtumaa facebook.com/taitoshop-
su 40 €. Syksyn aloitus viikolla 35.
viikon tapahtumista www.taitopohjois-
Suomen suurimmille kädentaitomessuil-
maakari.
pohjanmaa.fi.
le Oulussa. Messuosastollamme tuote-
TAITURIT (10–12-vuotiaat) Käden-
myyntiä, tarvikepaketteja, työnäytöksiä
JOULUN AVAUS
ja työpaja.
La 24.– su 25.11. Oulun Taito Shopissa
ryhmä, jossa lapset suunnittelevat ja
KÄSITYÖPIKNIK HOLLIHAAN PUISTOSSA
valmistavat itse vaativampia tuotteita.
La 1.9. klo 12–15. Tule mukaan viettä-
YO ZEN POP UP
Käsityöllisen prosessin vaiheet opitaan
mään käsityöaiheista ulkoilma-piknikiä
15.– 31.10. Graafisista kuvioistaan tun-
pitempikestoisten tekemisten aikana.
kanssamme Hollihaan puistoon! Nappaa
netun suomalaisen lifestyle-brändin pop
HUOM! Ryhmä kokoontuu Kulttuuri-
mukaasi keskeneräinen käsityö ja tule
up -tapahtuma Oulun Taito Shopissa.
talo Valveella. Taiturit keskiviikkoisin
nauttimaan kupponen kahvia mukavas-
Myynnissä vaatteita ja asusteita.
klo 18.45–20.15; 110 € / lukukausi +
sa seurassa luonnon helmassa. Lapsille
materiaalimaksu 40 €. Syksyn aloitus
tarjolla mehua ja pipareita. Katso tar-
viikolla 35.
kemmat tiedot lähempänä ajankohtaa
taidoissa jo pidemmälle edenneiden
Pe 23.11. klo 10–18. Myyntitapahtuma
joulunavaustapahtuma, jossa tarjouksia, työnäytös ja työpajoja.
ILMOITTAUTUMISET KURSSEILLE
taitopohjoispohjanmaa.fi/tapahtumat.
Kuusamo
Oulu
Taiturit -ryhmälle. Ryhmään voivat osal-
ROO KANKAAT POP UP
Kurssille ilmoittautumisesta voi tehdä
Kurssille ilmoittautumisesta voi tehdä
listua kaikki kiinnostuneet. Mukanaolo
Ma 17.–la 29.9. Suloiset Story of Roo:n
varauksen Aija Jaakkola
varauksen Johanna Lumila p. 040 515
ei edellytä aikaisempaa osallistumista.
kankaat saapuvat Oulun Taito Shopiin
p. 040 162 0260 (puh. ilmoittautumiset
6100 (puh. ilmoittautumiset ma–pe
HUOM! Taiturit+ -ryhmä kokoontuu
syyskuussa! Järjestämme pop upin aika-
ma–to 10–16, pe 10–14) tai s-postilla
10–16) tai s-postilla johanna.lumila@
Kulttuuritalo Valveella. Taiturit+ torstai-
na kaksi ompelukurssia: pipo-kurssin ja
kuusamo@taitopohjoispohjanmaa.fi.
taitopohjoispohjanmaa.fi.
sin klo 18.15–20.30; 110 € / lukukausi +
lastenvaatteiden perusompelukurssin.
Ilmoittautumisaika päättyy viikkoa ennen kurssin alkamisajankohtaa. Osallistu-
materiaalimaksu 40 €. Syksyn aloitus
Lue lisää kurssiosiostamme.
jat otetaan kurssille ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on sitova.
TAITURIT+ (13–16-vuotiaat) Jatkoa
viikolla 35.
IHAN PIPONA PÄIVÄ
Peruuttaminen tulee tehdä viimeistään viikkoa ennen kurssin ilmoitettua alkamispäivää. Mikäli peruuttamista ei tehdä tai se tehdään myöhemmin kuin
Ryhmät kokoontuvat yhteensä 15 kertaa
La 22.9. Oulun Taito Shop ja Taitokeskus
edellä mainittu peruuttamisesta, koko kurssimaksu veloitetaan. Jos kurssi ei
syksyn 2018 aikana. Kysy vapaita paik-
Oulu järjestävät kankaiden myyntitapah-
toteudu esim. vähäisen osallistujamäärän vuoksi, (alle 8 hlöä), ilmoitamme siitä
koja lasten kursseille johanna.lumila@
tuman ja pipojen ompelukurssin.
osallistujille etukäteen.
taitopohjoispohjanmaa.fi taito
ONE1802_Pohjois-Pohjanmaa_Lappi_6-12.indd 11
– Onni elää käsityössä
11
11.6.2018 9:52:43
Tutustu Taito Lappiin! Taito käsityökoulu Peukusta löytyy ryhmiä, lapsille, nuorille ja aikuisille. Taitokeskuksissa Rovaniemellä ja Pellossa voit kutoa kangaspuilla ja osallistua erilaisille kädentaitojen lyhytkursseille ja pajoihin.
Liity Taito Lapin jäseneksi! Vain 20 € / vuosi. www.taitolappi.fi
ROVANIEMI JA PELLO keskus tarjoaa kudonnan ja ompelun neuvontapalveluja sekä materiaalien ja
Taito Lappi Valtakatu 21 96200 Rovaniemi p. 040 680 0101 toimisto@taitolappi.fi
tarvikkeiden välitystä. Syksyn lyhytkursseja: Matto ja minä, Moderni himmeli, Kirjontapaja, Makramee tutuksi, Salainen puutarha -yhteiskirjonta. Lue lisää www.taitolappi.fi.
Pellon Käsityökeskus Opintie 7 95700 Pello p. 040 680 0199 pello@taitolappi.fi
ILMOITTAUTUMISET KURSSEILLE Lappi Kurssille ilmoittautuminen ja kurssitiedustelut
KIVAA TEKEMISTÄ OMALLE PORUKALLE
toimisto@taitolappi.fi
TAITO KÄSITYÖKOULU PEUKKU
Käsillä tekeminen on luovaa ja mukavaa
ajankohta ja aihe. Sisällön voimme suun-
yhdessäoloa. Voit tilata oman kurssin tai
nitella toiveittesi mukaan. Toteutamme
työpajan vaikka kaveri- tai työporukalle.
kursseja myös tilaajan toivomassa
Taito käsityökoulu Peukussa opitaan
Illanvietto, synttärit, polttarit, tyky-päivä
paikassa. Ota yhteyttä niin suunnitellaan
käsityön eri vaiheita suunnittelusta
- kerää porukka ja sovitaan yhdessä
kurssi yhdessä.
toteutukseen. Opiskelussa on keskeistä taiteen tekemisen ja kokemisen ilo, halu, taito ja uteliaisuus sekä rohkeus tulkita taidetta persoonallisesti. Vapaat oppilaspaikat täytetään elokuussa. Paikat arvotaan, mikäli hakijoita on enemmän kuin ryhmiin mahtuu. Varsinaisen hakuajan jälkeen vapautuville oppilaspaikoille otetaan oppilaita pitkin vuotta. Taito käsityökoulu Peukusta löytyy opetusryhmiä lapsille, nuorille ja aikuisille.
TAITOKESKUKSET ROVANIEMELLÄ JA PELLOSSA Rovaniemen taitokeskuksessa voit kutoa ohjatusti kangaspuilla ja osallistua erilaisille lyhytkursseille. Kutomossa on valmiiksi rakennetut kangaspuut, joissa voit kutoa matoista huopiin ja huiveihin. Keskuksen aukioloaikojen ulkopuolella voit kutoa omatoimisesti. Pellon taito-
12
taito
– Onni elää käsityössä
ONE1802_Pohjois-Pohjanmaa_Lappi_6-12.indd 12
12.6.2018 13:53:27
TEKSTI
JOHANNA AYDEMIR KUVA ANNA AUTIO
ONNI ELÄÄ KÄSITYÖSSÄ – KÄSITYÖN UUTUUSIDEAT TAITOJÄRJESTÖLTÄ vilkasta messutapahtumien aikaa ja Taitojärjestökin on mukana useissa eri messutapahtumissa. Syksyn 2018 pääesiintymiset ovat Habitare 12.–16.9. Helsingissä ja Suomen Kädentaidot -messut 16.–18.11. Tampereella. Taitojärjestön vuosittainen käsityön uutuusmallisto esitellään syyskuussa Suomen suurimmassa huonekalu-, design- ja sisustustapahtumassa Habitaressa. Tekemisen iloa -kurssimallisto on Taitojärjestön oma, vuosittain uudistuva, trendikäs, monipuolinen ja itse tekemiseen innostava käsityön mallisto. Uuden malliston suunnittelijat ovat muotoilija Studio Smoo / Marianne Huotari, tekstiilisuunnittelija Tiia Eronen sekä muotoilija Katriina Nuutinen. Mallistossa on sisustustuotteita, jotka sopivat monenlaiseen kotiin: matto, tyyny, säilytyskoreja sekä valaisimia. Tekemisen iloa -kurssituotteiden ideana on, että kuka tahansa voi tehdä kotiinsa huippusuunnittelijan suunnitteleman designtuotteen valmistamalla sen itse. Marraskuussa Suomen Kädentaidot -messuilla Taitojärjestö esittäytyy laajalla Taitokadulla. Taitolavalla nähdään kaikkina messupäivinä taitoyhdistysten työnäytöksiä ja yhdistysten osastoilla kiinnostavia tarvikepakettiuutuuksia sekä paljon ihania käsityöideoita ja -tuotteita. Myös Tekemisen iloa -mallisto on esillä näyttelykokonaisuutena. Tule tutustumaan Taitojärjestön toimintaan ja ihaniin ideauutuuksiin molempiin messutapahtumiin. Taitoyhdistyksiä tapaat syksyn aikana myös muissa käsityötapahtumissa eri puolilla Suomea.
SYKSY ON
HABITARE-LIPPUETU ASIAKKAILLEMME:
2 lippua yhden hinnalla 16 e (norm. 32 e), voimassa 1.8.–1.9.2018 verkkokaupassa shop.messukeskus.com, etukoodi on TAITO.
SUOMEN KÄDENTAIDOT –MESSUJEN EDULLINEN RYHMÄTARJOUS:
Tilaa liput vähintään 10 hlön ryhmälle 30.9.2018 klo 24 mennessä, saatte kolmen päivän rannekkeet yhden messupäivän hinnalla ja ryhmän vetäjälle sisäänpääsy veloituksetta. https://www.kadentaidot.fi/fi/kavijalle/ryhmakavijat/
taito
ONE1802_4-5 ja 13.indd 13
– Onni elää käsityössä
13
12.6.2018 8:50:44
Lahtisen väki luottaa tulevaisuuteen.
ONE1802_14-15.indd 14
12.6.2018 8:51:30
KÄSITYÖYRITTÄJYYS TEKSTI
MERJA RÄTY KUVAT HUOPALIIKE LAHTINEN
HUOPA
PITÄÄ PINTANSA Huopaliike Lahtinen on toiminut Jämsän Partalan kylässä likemmäs sata vuotta. Se on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva huopatossuja valmistava yritys. Klassikkoja tehdään yhä Veto ei vaivaa, kun varpaita lämmittää huopa. Moni viluvarpainen valitsee mieluusti huovasta tehdyt aamutossut. Niinpä Huopaliike Lahtinen valmistaa edelleen klassikoita: aamutossujen lisäksi varrellisia huopikkaita ja syylinkejä..
V
uonna 2021 Huopaliike Lahtinen täyttää sata vuotta. Sata vuotta on komea luku, joten varmasti juhlavuotta varten on jo jotain erityistä mietinnässä? – On kyllä, mutta se pidetään vielä salaisuutena, naurahtaa Riitta Koskinen. Huopaliike Lahtinen työllistää 11 työntekijää ja oman perheen jäsenet, joita Koskisen lisäksi on mukana veli Jukka Lahtinen sekä sisarusten vanhemmat Seija ja Eero Lahtinen. Yrityksen päämarkkina-alue on Suomi, mutta vientiä on kymmenisen prosenttia liikevaihdosta. Koskisen mukaan tuotteiden menekki on tällä hetkellä hyvä. – Pitkävartisen huopikkaan kysyntään vai-
kuttaa paljon talven sää, mutta sisäjalkineiden menekki on aina varmempaa. Yritys olisi tuskin pysynyt vuosikymmeniä pystyssä, jos se olisi jäänyt valmistamaan pelkästään ulkojalkineita. – Olemme tarttuneet rohkeasti uusiin haasteisiin ja tehneet perinteisten jalkineiden rinnalle uusia malleja sekä myös muita tuotteita sisustukseen ja käyttötavaroiksi, kertoo Koskinen. Talvet ovat käyneet Suomessa vähälumisiksi, mutta Lahtisen väki luottaa tulevaisuuteen. – Ilmastonmuutos asettaa meille haasteita. Meidän on muututtava tuotteidemme kanssa ilmaston mukana. Uskomme, että luonnonkuidusta valmistetuille tuotteille tulee olemaan entistä enemmän mahdollisuuksia.
Melkein kuin tennari Aki Choklat on suunnitellut Lahtisille jalkineita, joita ei ensivilkaisulla huopajalkineiksi uskoisikaan. Jonas Hakaniemi puolestaan on suunnitellut yritykselle linjakkaan laukku- ja reppumalliston..
taito
ONE1802_14-15.indd 15
– Onni elää käsityössä
15
12.6.2018 8:51:34
TULE MUKAAN TAITO POHJOIS –POHJANMAAN ja TAITO LAPIN TOIMINTAAN www.taitopohjoispohjanmaa.fi www.taitolappi.fi
TAITO POHJOIS–POHJANMAA RY
TAITOKESKUS KUUSAMO Ohjaaja Aija Jaakkola ja
Toiminnanjohtaja Elina Seppänen
apuohjaaja Mari Ollila
Rautatienkatu 11 B
Keskuskuja 4 C
90100 Oulu
93600 Kuusamo
p. 040 352 2500
p. 040 162 0262
toimisto@taitopohjoispohjanmaa.fi
kuusamo@taitopohjoispohjanmaa.fi
TAITO SHOP MAAKARI/ KAHVILA HANNA
Avoinna: Ma – to klo 8.30–17 (suljettu klo 12.–12.45) Pe klo 8.30–15.30, (suljettu klo 12–12.45)
Myymälävastaava Anne Vuollet Rautatienkatu 11 B 90100 Oulu
TAITOKESKUS OULU, KURSSITOIMINTA & TIEDOTUS
p. 040 352 2082 maakari@taitopohjoispohjanmaa.fi
Ohjaaja Johanna Lumila
Avoinna: ma–pe klo 10–18 ja la klo 10–14.
Rautatienkatu 11 B
TAITOKESKUS OULU, KUDONTA JA VARAUKSET Kudonnanohjaaja Sanna Järvenpää
90100 Oulu p. 040 515 6100 johanna.lumila@taitopohjoispohjanmaa.fi
KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA
Rautatienkatu 11 B 90100 Oulu
Vastaava ohjaaja Satu Leinonen
p. 040 352 2046
Rautatienkatu 11 B
taitokeskus@taitopohjoispohjanmaa.fi
90100 Oulu p. 040 572 0490 satu.leinonen@taitopohjoispohjanmaa.fi
TAITO LAPPI RY
PELLON KÄSITYÖKESKUS
Valtakatu 21
Opintie 7
96200 Rovaniemi
95700 Pello
p. 040 680 0101
p. 040 680 0199
toimisto@taitolappi.fi
pello@taitolappi.fi
TAITO POHJOIS-POHJANMAA RY:N JA TAITO LAPPI RY:N ASIAKASLEHTI SYKSY 2018 / JULKAISIJA TAITOJÄRJESTÖ / PAINOSMÄÄRÄ 42 000 / PÄÄTOIMITTAJA MERJA RÄTY / ULKOASU WWW.BERRYCREATIVE.FI / TAITTO FORSSA PRINT TAITTOPALVELU / PAINOPAIKKA FORSSA PRINT 2018 / KANNESSA KAISA MÄKÄRÄINEN, KUVA JOONA KOTILAINEN/TOVARI / YHTEISTYÖSSÄ TAITO ETELÄ-SUOMI, TAITO ITÄ-SUOMI, TAITO KESKI-POHJANMAA, TAITO KESKI-SUOMI, TAITO KYMENLAAKSO, TAITO LAPPI, TAITO POHJOIS-KARJALA, TAITO POHJOIS-POHJANMAA, TAITO SATAKUNTA, TAITO UUSIMAA, TAITO VARSINAIS-SUOMI JA TAITOLIITTO
www.taito.fi
ONE1802_Pohjois-Pohjanmaa_Lappi_16.indd 16
12.6.2018 10:47:04