TAITO KESKI-POHJANMAA Onni elää käsityössä asiakaslehti kevät 2022

Page 1

Vuoden käsityötekniikka 2022

VÄRJÄYS LUONNONVÄREILLÄ

Tervetuloa käsityökursseille TAITOYHDISTYKSEN ASIAKASLEHTI KEVÄT 2022

Kansi1_22keskipohjanmaa.indd 1

10.12.2021 11.14.28


a ja n ko h ta i s ta

TAITOJA YHDESSÄ ETEENPÄIN pitkät perinteet järjestötoiminnalla. Yhdessä on haluttu edistää niin urheilun harrastamista kuin erilaisia kulttuuririentoja. Ja hyvä niin, sillä yhdessä tekeminen ja niissä syntyneet ystävyyssuhteet ovat tuoneet monelle valtavaa iloa ja merkityksellisyyttä elämään. Taitojärjestö tarjoaa mahdollisuuden osallistua monenlaiseen harrastustoimintaan: kursseille, näyttelyihin ja tapahtumiin. Mutta mukaan kaivataan aina myös yhdistystoiminnasta kiinnostuneita. Mitäpä jos käsitöiden tekemisen ohella osallistuisit tänä vuonna myös muuhun paikallisen taitoyhdistyksen toimintaan? Käsityön ihanuus piilee siinä, että sitä voi harrastaa niin monella tapaa.

SUOMESSA ON

MINNA HYYTIÄINEN TAITOLIITON TOIMINNANJOHTAJA

Värjätään yhdessä Käsityölauantaina 15.1. alkaa yhteinen värjäyskokeilujen matka, tule mukaan kokeilemaan kotivärjäystä! KÄSITYÖLAUANTAI ALOITTAA uuden kau- lauantaina 15.1., jolloin voit käydä hakemassa den taitokeskuksissa. Kevään kurssitarjonta ensimmäisen värjäysohjeen ennakkoon taitoon edessä ja nyt on hyvä hetki tutkia ohjelmat keskuksesta. Nettiin ensimmäinen ohje tulee ja ilmoittautua mukaan moniin kiinnostaviin maanantaina 17.1. taito.fi -sivulle. Jatko-osat ilkäsityökursseihin ja -tapahtumiin. mestyvät aina viikon välein ja helmikuun loAnna-Karoliina Tetri on suunnitellut meille pussa meillä on neljä valmista värjäystä. kaikille kivan tutustumisreiLähde mukaan yhteiselle tin luonnonväreillä värjäämivärjäyskokeilujen matkalle. sen maailmaan. Monelle tu- #varjataanyhdessa Tarvitset 4 kannellista lasituksi tulleet yhteisneulonnat purkkia vetoisuudeltaan noin eli KAL-projektit saavat nyt seuraa, kun sukel- 2 litraa, 200 g villalankaa tai villasekoitelanlamme värikokeiluihin kivan vaiheittain ete- kaa ja 15 grammaa alunaa. Väriaineet kerronevän ja paljastuvan purkkivärjäyksen kautta. taan aina ohjetta edeltävällä viikolla niin ehVäriaineet saadaan tällä kertaa kotikeittiöstä, dit kerätä niitä. hyödynnämme erilaisia keittiön bioroskia, Taitokeskukset myyvät lanka + aluna -tarviesimerkiksi hedelmien kuoria. kepaketteja yhteisvärjäykseen. Värjätään yhdessä -projekti alkaa käsityö-

Käsityön taito on aineetonta kulttuuriperintöä Aina kun teemme käsitöitä – kudomme, taomme, neulomme, veistämme – ylläpidämme käsityökulttuuria. Suomesta Unescon sopimukseen perustuvaan aineettoman kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon on nimetty kymmenen käsityötaitoa. LUE LISÄÄ: WWW.TAITO.FI JA WWW.AINEETONPERINTO.FI

2

taito

aloitusaukema s2_3.indd 2

– Onni elää käsityössä

10.12.2021 10.45.22


VÄRJÄYS LUONNONVÄREILLÄ Taitoliitto on valinnut vuoden 2022 käsityötekniikaksi värjäyksen luonnonväreillä. TEKSTI

L

JOHANNA AYDEMIR KUVA TAITO ETELÄ-POHJANMAA

uonto on täynnä kiehtovia väriaineita, joita voidaan hyödyntää monipuolisesti myös lankojen, kankaiden ja vaikkapa paperin värjäämisessä ja kuvioinnissa Tänä päivänä merkittävä syy kotivärjäykseen luonnon väriaineilla on kokonaisvaltaisen luontoelämyksen liittäminen käsityöharrastukseen sekä halu vähentää omien tekstiilien kemikaalikuormaa. Tällä vuoden käsityötekniikan valinnalla Taitoliitto haluaa osaltaan herättää keskustelua tekstiilien ja materiaalien vastuullisuudesta ja niiden ympäristövaikutuksista. ”Ekologisempien ja eettisempien tuotteiden valmistaminen edel-

lyttää kestävämpiä ratkaisuja myös värjäykseen. Valitsemalla myrkyttömät väriaineet osaksi omaa käsityön tekemistä voi samalla iloita sekä kasvivärjäyksen uniikeista värjäystuloksista että edistää vastuullisempaa tapaa valmistaa tuotteita”, toteaa Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen. ”Itse värjätty ja valmistettu tuote on erityinen ja erityisestä halutaan pitää hyvää huolta. Jo tämä osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka pitkään käytämme jotakin tuotetta. Kun tuntee jokaisen työvaiheen ja siihen käytetyn työmäärän, ohjaa se luontevasti pohtimaan omaa kuluttamista”, Hyytiäinen sanoo.

Luonnon väriaineet on tunnettu tuhansia vuosia, mutta teolliset väriaineet lähes kadottivat värjäysosaamisen. Uusi innostus kotivärjäykseen luonnon väriaineilla heräsi 1990-luvun folkloreinnostuksen myötä, mutta varsinaisen ilmiön on luonut tiedon leviäminen internetissä 2000-luvulla. Ihanien värimallien ja esimerkkien jakaminen innostaa koko ajan uusia harrastajia kiehtovan värjäyksen pariin.

taito

aloitusaukema s2_3.indd 3

– Onni elää käsityössä 3

10.12.2021 10.45.26


Värjääminen sipulin kuorilla Punasipulin kuorista saat vihertäviä sävyjä, keltasipulin kuorista keltaisia sävyjä. Tarvikkeet: 15 g sipulinkuoria /100 g kuivaa villalankaa, kattila, esipuretettu lanka, lämpömittari, tarkka vaaka, keppi vyyhdin nosteluun. 1. Keitä sipulinkuoria vedessä vähintään 1 tunti. 2. Siivilöi sipulinkuoret pois ja anna veden jäähtyä 30–40 -asteiseksi. 3. Laita puretetut, kosteat langat värjäysliemeen. Nosta lämpö hitaasti 80 asteeseen, pidä vähintään tunti välillä liikutellen, älä keitä! 4. Anna jäähtyä ja pese värjätyt langat hellästi haalealla vedellä neutraalilla pesuaineella (PH 7).

Värjärin tarvikkeita • Tarkka vaaka. • Lämpömittari, peruspaistomittari käy hyvin • Puretusaineet, villalle esimerkiksi alunaa ja viinikiveä. Netissä on paljon tarkkoja värjäysohjeita, ota aina selvää käyttämäsi kuidun ja väriaineiden tarvitsemista aineista. • Iso kattila. Värjäystä voi tehdä myös lasipurkeissa, silloin värjäysaika on pitkä, 2–3 viikkoa.

Lisää ohjeita värjäykseen löydät www.taito.fi. Taitoyhdistykset järjestävät myös värjäyskursseja.

vuoden tekniikka s 4_5.indd 4

10.12.2021 10.43.47


v u o d e n k ä s i t yöt e k n i i k k a TEKSTI

JOHANNA AYDEMIR KUVAT KAPINA OY

KOKEILE VÄRJÄYSTÄ Värjäystä kokeilevista moni sanoo hurahtaneensa. Jännitys ja yllätyksellisyys on värjäyksen kiehtova puoli, lopputulos on aina pieni yllätys ja täsmälleen samaa väriä on vaikea toistaa, ainakin kun värjätään luonnon väriaineilla.

S

uurin osa kasvien väripigmenteistä on vesiliukoisia, joten tarvitaan apuaine, joka kiinnittää värin kuituun. Tätä apuaineen käyttöä, eli langan valmistelua värjäykseen kutsutaan puretukseksi ja aineena on yleensä aluna tai aluna ja viinikivi yhdessä. Ilman puretusainetta lanka näyttää väripadassa saavan kyllä väriä, mutta väri irtoaa jo huuhtelussa, koska se ei ole kiinnittynyt kuituun. Helpoin värjättävä tekstiilimateriaali on villa. Värjäykseen soveltuvia väripigmenttejä on esimerkiksi kasvien juurissa, lehdissä, kukissa ja varsissa, sienissä, maa-aineksissa, kävyissä ja pähkinöissä, jäkälissä jne. Kotikeittiön jätteistäkin saadaan monia värejä, hedelmien kuoret tai kivet ovat yksi värin lähde. Värjäysliemi kannattaa hyödyntää huolellisesti. Ensimmäi-

sessä väriliemessä saadaan voimakkain väri, mutta usein väriä jää liemeen vielä niin paljon , että vaaleampia sävyjä voi samasta liemestä värjätä lisääkin. Myös jo kertaalleen värjätyn langan voi aina värjätä uudelleen jos värisävy ei miellytä. Langassa jo oleva pohjaväri luonnollisesti vaikuttaa lopputulokseen ja muuttaa sävyä, mutta jos uusintavärjäyksellä saadaan toivottu lopputulos, se kannattaa aina. Myös langan pohjaväri vaikuttaa lopputulokseen, puhtaimmat sävyt saat valkoiseen pohjalankaan. Tienpenkoilla laajasti kasvavan lupiinin kukista ja varsista saadaan hyvää väriainetta kotivärjäykseen ja ensi kesänä onkin tarkoitus innostaa yleisöä yhdistämään tärkeä haittalajitorjunta ja värjäysharrastus. Näin haitta voidaan muuttaa hyödyksi.

Villalangan puretus eli esikäsittely ennen värjäystä Puretusaine toimii kiinnittimenä kuidun ja väriaineen välillä. Ilman puretusta väri ei kiinnity kuituun. TARVIKKEET:

Kattila, villalankaa, alunaa, viinikiveä, lämpömittari, tarkka vaaka, keppi vyyhdin nosteluun. 1. Sido 100 g villalankavyyhti löyhästi useammasta kohtaa kalalangalla. 2. Sido vyyhtiin nostolenkiksi kangassuikale. 3. Sekoita kattilassa 5 l kädenlämpöistä vettä, 10 g alunaa, 5 g viinikiveä. Jos värjäät isomman määrän, lisää aineita suhteessa langan määrään. 4. Laita kasteltu lanka alunaveteen ja nosta lämpö hitaasti 80 asteeseen. Pidä tässä lämmössä 1 tunti välillä liikutellen, älä keitä! Anna langan jäähtyä liemessä tai jatka suoraan värjäykseen. Puretus säilyy langassa eli voit värjätä puretetut langat joko heti tai antaa niiden kuivua ja värjätä myöhemmin. Alunaa ja viinikiveä voit tiedustella taitokeskuksista, apteekista tai tilata esimerkiksi verkkokaupasta www.tetridesign.com.

taito

vuoden tekniikka s 4_5.indd 5

– Onni elää käsityössä 5

10.12.2021 10.43.50


KUVAT

TAITO KESKI-POHJANMAA, TAITOLIITTO

VÄRIKÄSTÄ KEVÄTTÄ! Löydä omat kurssit ja tapahtumat: taitokeskipohjanmaa.fi, facebook.com/ taitokeskipohjanmaa, /kptaitokasityokoulu, /taitoshopkankuri, insta@taitokeskipohjanmaa, @taitokasityokoulukp, @taitoshopkankuri

Värjäystä luonnonväreillä, monipuolisia materiaaleja – mukavaa tekemistä kevääseen! TAITOJÄRJESTÖN VUODEN KÄSITYÖTEKNIIKKA 2022 – Värjäys luonnonväreillä

Kuva Kapina Oy

– on vahvasti mukana Taito Keski-Pohjanmaan kurssitarjonnassa. Kokeile bundle- eli nyyttivärjäystä ja purkkivärjäystä sipulinkuorilla, syksymmällä kasvi- ja sienivärjäystä. Värjäysteeman innostamana kevään kursseilta löytyy myös kerä- ja solmuvärjäystä sekä kastovärjäystä. Neulebuumi näkyy runsaana tarjontana kevään kursseillamme: Pohjantähti-neuleet, Sukat ja kantapäät, Neuleita monipuolisesti, Lyhde-seinätekstiili, Neulo ystävän kanssa, Sticka tröjor och strumpor också på svenska. Uusina kurssiaiheina tehdään laukkuja parkkinahasta, lampetteja kierrätyspellistä, purnukoita ja vateja ilmakuivuvasta savesta ja koreja rautalangasta. Kevään aikana toteutamme myös sisustuksen teemailtoja. Tule ja löydä oma juttusi, nauti oivaltamisen ilosta ja kevään väreistä!

6

taito

– Onni elää käsityössä

ONEKeskiPohjanmaa122_006-012.indd 6

7.12.2021 11:49:58


KEVÄT 2022 TAITO SHOP KANKURI

Paikalliset käsityöt, tekemispaketit ja materiaalit käsityön ystäville Taito Shop Kankuri, Pikku Kankuri Kalajoki ja Sievi sekä taitoshop.fi/kategoria/taito-shopmyymalat/taito-shop-kokkola-kankuri/.

Tilauskurssit ja Muotoilubussi OMAN PORUKAN KURSSI on mielekäs tapa viettää vapaa-aikaa tai juhlaa työkavereiden ja tuttujen kesken. Käsityön hyvinvointipajat sisältävät hauskaa yhdessäoloa, irtautumista työkiireistä ja luovaa käsillä tekemistä. Kokoa työpaikaltasi, järjestöstäsi tai ystäväpiiristäsi porukka ja pyydä tarjous kurssista tai tilaa yrityksesi tapahtuman yhteyteen hetki kädentaitojen merkeissä. Kurssiaiheita näet tapahtumakalenteristamme, lisäksi räätälöimme kursseja tilaajan ehdotuksista. Pajoihin on mahdollista järjestää suolainen tai makea kahvitarjoilu. Porukkapajoja ja tilauskursseja järjestetään kaikissa taitokeskuksissamme. Voit myös tilata kurssin toivomaasi paikkaan – hurautamme paikalle Muotoilubussilla!

TAITOKURSSIT

Kurssit järjestetään Taitokeskus Kankurissa Kokkolassa. Ilmoittaudu kursseille etukäteen: www.taitokeskipohjanmaa.fi, kankuri@taitokeskipohjanmaa.fi, p. 044 336 3504. Peruutukset viimeistään 3 vrk ennen kurssia. KURSSIT OPISTOJEN KANSSA

Järjestämme kursseja yhteistyössä Kokkolan seudun opiston (KSO, KNI), Pietarsaaren suomenkielisen työväenopiston (PTO), KanTo kansalaisopiston sekä Kalajoen kansalaisopiston kanssa (KKO). Kursseille ilmoittaudutaan opistojen internet-sivujen kautta. Kokkolan seudun opiston kurssit pidetään pääosin Kankurissa, muut kurssipaikat löytyvät opistojen sivuilta. VERKKOKURSSIT

Kevään Miniryijy-verkkokurssille voit osallistua mistä päin suomea tahansa; kurssilla opiskelet verkkotapaamisissa, verkkomateriaalin avulla ja vertaisryhmässä. SISUSTUKSEN TEEMAILLAT

Värit ja tekstiilit kodin sisustamisessa sekä Stailaa kotisi kesäkuntoon – maksuttomissa teemailloissa saat ideoita kodin sisustamiseen, värien ja tekstiilien käyttöön. TAITO KÄSITYÖKOULU

Taito Keski-Pohjanmaa järjestää käsityön taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille Kokkolassa, Kalajoella, Sievissä, Kannuksessa ja Kaustisella, aikuisille Kokkolassa ja Kalajoella. Lukukausi alkaa viikolla 2. Lue lisää: taitokeskipohjanmaa.fi/taito-kasityokoulu, facebook.com/ kptaitokasityokoulu, insta @taitokasityokoulukp. Innocrafts-hanke kartoittaa, kerää ja vaihtaa käsityöyrittämiseen liittyviä hyviä käytäntöjä, verkostoja ja kokemuksia Suomen ja Irlannin kesken. Hanketta toteuttavat Rieska Leader, Keskipiste Leader, LAG Westmeath Community Development, LAG Offaly Local Development Company, Taito Keski-Pohjanmaa sekä suomalaiset ja irlantilaiset käsityöharrastajat ja -ammattilaiset. Toteutusaika on 1.4.2019–31.8.2022. Tutustu hankkeen videoihin: taitokeskipohjanmaa.fi/kurssit-ja-palvelut/hankkeet/innocrafts/ Taitotasot antavat suuntaa lyhytkurssien valintaan: ••• Aloittelija: Kurssi sopii kaikille taitotasosta riippumatta. ••• Osaaja: Kurssi on jo hivenen vaikeampi ja vaatii keskittymistä. ••• Taitaja: Kurssi on hieman haastavampi ja saattaa sisältää erikoistekniikoita.

taito

ONEKeskiPohjanmaa122_006-012.indd 7

– Onni elää käsityössä

7

7.12.2021 11:49:59


KURSSIT JA TAPAHTUMAT KEVÄT 2022 KOKKOLA

Käsityölauantai 15.1. klo 11–15: Vuoden 2022 käsityötekniikka Värjäys luonnonväreillä.

Jatkavat kurssit:

Kankaankudonta Kankuri to 13.1.–21.4. klo 12–15 (ei kurssia 14.4.). Taitopaja-Kudonta Eskola ti 18.1.–19.4. klo 17–20. Kankaankudonta Kälviä ke 19.1.–20.4. klo 17–20. Käsityökurssi maahanmuuttajille joka 2. ti 11.1.–22.3. klo 18–20.30. Käsityökurssi senioreille joka 2. pe 14.1.–8.4. klo 9.30–12.

Neuleita monipuolisesti

Joka 2. tiistai 18.1.–12.4. (myös vko 9) klo 17–19.15; 34 e + materiaalit. Valmista neuleita oman valintasi mukaan. Tutustu ideoihin, lankoihin ja opi uutta Anniina Juutin kanssa. Ilmoittaudu: KSO.

Luova käsityöyrittäjyys luontoalalla -luento klo 11–11.40; maksuton. Terveysmetsäretkien esittely, Ronja Kuokkanen, Outar. Bundle- eli nyyttivärjäys -työpaja klo 12–15; 40 e, jäsen 38 e, aiku 20 e sis. materiaalit. Työpajassa päästetään luovuus valloilleen luonnonvärien kanssa. Perehdy bundle- eli nyyttivärjäyksen saloihin ja kuvioi uniikki silkkihuivi ekologisesti luonnonkukilla. Opettaja Ronja Kuokkanen, Outar.

Tuftattu Kotimetsä-tyyny ●●○ To 20.1. klo 17–20; 28 e, jäsen 26 e + materiaalit. Pohjakangas 15 e, lanka 10,20 e/100 g. Menekki noin 500 g/ tyyny. Tyynyn koko noin 50 x 50 cm. Valmis kuviomalli. Aloitamme työn lähiopetuksessa. Kehyksen, neulan ja verkko-ohjeet saat lainaan 24.2. asti. Purkkivärjäys ●○○ La 22.1. klo 9.30–15; 28 e, jäsen 26 e + materiaalit. Purkki- eli aurinkovärjäyksessä loihditaan lankoihin upeat värisävyt kasvivärjäyksen keinoin. Voit värjätä max. 300 g lankaa. Kuva Kapina Oy

Kuva Anniina Juuti

Boho-seinäpunos ●●○

Kuva Anu Paloaho

Ke 19.1. ja ke 26.1. klo 17–20; 28 e, jäsen 26 e + materiaalit 35 e. Kankurin sisustusmalliston Boho-seinäpunos paperilangasta punoen. Värinä luonnonsävyinen paperi.

8

taito

Taitopaja Pietarsaari

Joka 2. ma 24.1.–21.3. klo 17–20.15; 35 e + materiaalit. Monipuolisia käsityötekniikoita ja aitoja materiaaleja. Ilmoittaudu: PTO.

Kuva Kapina Oy

jantähti kuviolla. Neuletta voi jatkaa 14.2. klo 17–19.

Sukat ja kantapäät

Joka 2. tiistai 25.1.–19.4. klo 17–19.15; 34 e + materiaalit. Opi neulomaan sukat tai vahvista taitojasi Anniina Juutin kanssa. Tutustu malleihin, lankoihin ja opi neuleniksit. Ilmoittaudu: KSO.

Sticka tröjor och strumpor

Varannan tordag 27.1.–21.4. kl. 17–19.15; 34 e + material. Sticka efter eget behag. Bekanta dig med nya ideér, garn, lär dig något nytt med Annika Roos. Undervisningsspråk svenska/finska. Anmäl dig till KNI.

Väv med bordsvävstol ●●○

Lö 29.1. kl. 9.30–15; 46 e, medlem 44 e, vux. stud 23 e + material, kursavgiften innehåller lån av redskap. Väva med vävstol du kan ha i famnen. Väv en halsduk eller kudde med Annika Roos. Vävstol, Studiematerial på nätet får du låna till 23.2. Undervisningsspråk svenska/finska.

Pohjantähti-neuleet ●●○

Ma 31.1. klo 17–20; vain materiaalit. Aloita sukka, lapanen tai paita poh-

Kuva Anu Paloaho

Makramee-seinätekstiilit ja -amppelit

Ti 1.2. ja 15.2. klo 17–20; 21 e + materiaalit 25–30 e. Solmeile seinätekstiili tai amppeli makrameetekniikalla. Ilmoittaudu: KSO.

Aurora-makramee-seinäkoru -verkkokurssi ●●○

1.2.–29.4.; 28 e + materiaalit 20 e. Kun olet ilmoittautunut kurssille, tilaa Aurora-tekemispaketti taitoshop.fi -verkkokaupasta.

Neulo Lyhde-seinätekstiili ●●○ Ke 2.2. ja 9.3. klo 17–20; vain materiaalit 65 e. Neulo kuviollisena pyöröneuleena seinätekstiili luonnonsä-

– Onni elää käsityössä

ONEKeskiPohjanmaa122_006-012.indd 8

7.12.2021 11:50:02


vyissä, koko n. 90 cm. Työ aloitetaan 2.2. ja viimeistellään 9.3. Pyöröpuikot nro 9, 100–120 cm tai käytä kaksia 80 cm:n puikkoja.

Lautanauhat ●●○

Pe–la 11.–12.2. ja 18.–19.3., pe klo 17–20, la 9.30–15; 40 e, jäsen 38 e + materiaalit alk. 10 e. Opi kutomaan lautanauha Mervi Annala-Väisäsen ohjauksessa. Laudat saat lainaan kurssin ajaksi. Malli ja materiaalit valitaan oman toiveesi ja taitotasosi mukaan.

Parkkinahasta laukku käsin ommellen ●●●

La 19.2. klo 10–16; 40 e, jäsen 38 e, aiku 20 e + materiaalit 40/80 e. Ompele käsin läpällinen laukku Johanna Smedin ohjauksessa. Koko n. 20 x 16 cm tai 26 x 23 cm.

Talvilomaviikon lasten pajat ●○○ Ti 1.3. ja ke 2.3. klo 12–14; pajamaksu 30 e/2 pv, 20 e/1 pv, sis. materiaalit. Tiistai pientä nikkarointia, keskiviikko ötököitä fimo-massasta muotoillen.

Koreja korkkikankaasta ●●○ Kerävärjäys ●○○

La 5.2. klo 9.30–15; 28 e, jäsen 26 e + puretus 10 e + langat. Kerävärjäyksellä saa kirjavaa ja moniväristä lankaa, jossa on hyvä värinkesto. Värien kirjo tekee langasta ainutlaatuisen. Voit värjätä max. 500 g villa- tai villasekoitelankoja.

Paperilankavarjostimet ja -koristeet ●●○

Ke 9.2. ja 23.2. klo 17–20; 28 e, jäsen 26 e + materiaalit 35 e/kpl. Ripinävarjostin, Rapina-seinätekstiili, Merta-koriste ja Papegoija-varjostin luonnonsävyissä. Kuva Anu Paloaho

To 3.3. klo 17–20; vain materiaalit alk. 20 e. Ompele korkkikankaasta koreja.

Neulo ystävän kanssa ●●○

Ma 14.2. klo 17–19; vain materiaali alk. 10,20 e. Neulo rannekkeet Paksusta Pirkasta. Kotimainen ja laadukas Pirkka-lanka on nyt 50-vuotias. Taito Shop Kankurin asiakasilta.

Kankaankudonnan abc

To 17.2.–17.3. klo 17–20; 34 e + materiaalit. Kudo matto, tyyny tai pieni sisustustekstiili. Suunnittelukerta 17.2., muuten kudotaan ja viimeistellään omaan tahtiin. Yhden työn kutomiseen varataan aikaa 1–2 viikkoa. Ilmoittaudu: KSO.

Bekanta dig med Tufting ●○○ To 17.2 och 17.3. kl 17–19.15; 28 €, medlem 26 € + material 40 €/st. Tufta i rund ram (30 cm) efter en färdig mall eller designa din egen. Arbetet lämnar i ramen. Du får låna en nål att tufta med under kursens gång. Du kan köpa mera material, om du gör flera arbeten. Undervisningsspråk svenska/finska.

Kuva Johanna Smed

Verkkokurssi: Miniryijyt ●●○

To 24.2. ja 17.3.; 28 e + materiaalit. Ilmoittaudu kurssille ja tilaa materiaalit taitoshop.fi verkkokaupasta. Kurssin tukena on kuvallinen ohje ja video ryijyn ompelusta.

Hexagon-korit ●●●

La 12.3. klo 9.30–15; 28 e, jäsen 26 e +materiaalit 40 e. Rottinkipunonnalla valmistettu iso vaalea tai ruskea kori tai laakea, vaalea kori ohuemmasta rottingista.

Kuva Hilja Mustonen

Ilmoittaudu Taitokurssille: www.taitokeskipohjanmaa.fi kankuri@taitokeskipohjanmaa.fi, 044 336 3504 taitokeskipohjanmaa.fi/kurssit Opiston kurssit: KSO ja KNI: opistopalvelut.fi/kokkola PTO: opistopalvelut.fi/pietarsaari KanTo: opistopalvelut.fi/kannus taito

ONEKeskiPohjanmaa122_006-012.indd 9

– Onni elää käsityössä

9

7.12.2021 11:50:05


Tuftattu Kuusipuu-tyyny ●●○ Ke 16.3. klo 17–20; 28 e, jäsen 26 e + materiaalit. Pohjakangas 15 e, lanka 10,20 e/100 g. Tyynyn koko noin 50 x 50 cm. Valmis kuviomalli ja värit tai valitse itse värit. Aloitamme työn lähiopetuksessa. Kehyksen, neulan ja verkko-ohjeet saat lainaan 22.4. asti.

Makramee-seinätekstiilit ja -amppelit Eskola

peltipurkeista pläkkiseppä Tom Ojanperän ohjauksessa.

Ti 5.4. ja 19.4. klo 17–20; 15 e + materiaalit 25–30 e. Solmeile seinätekstiili tai amppeli makrameetekniikalla. Kudontatila Eskola. Ilmoittaudu: KanTo.

Harjat ja huiskat

La 7.5. klo 9.30–15; 28 e, jäsen 26 e + materiaali 6–15 e/kpl. Opi harjansidontaa ja valmista pesuharja, juuriharja tai patasuti. Pohjana valmiit puuaihiot.

Makramee-amppeli ●●○

La 9.4. klo 9.30–15; 28 e, jäsen 26 e + materiaali 20 e. Amppeli makrameetekniikalla ja valmiin amppelin kastovärjäys.

Virkatut matot ●●○

Ke 20.4. ja 27.4. klo 17–20; 28 e, jäsen 26 e + materiaalit alk. 34 e. Siksak-, Silmu-, Piparireuna- ja Spiraalimatot virkaten. Koukku nro 9 tai 10.

Solmuvärjäys ●●○ La 26.3. klo 9.30–15; 28 e, jäsen 26 e + materiaalit. Kuvioi ja värjää tyynyt ja asusteet solmuvärjäystekniikalla.

Rautalankakorit

Ti 26.4. ja 10.5. klo 17–20; 21 e + materiaalit 25/35 e. Puno reilu käsityökori rautalangasta. Valmis kehikko, kaksi eri kokoa. Ilmoittaudu KSO.

Lasten kesäkudonta

Ti–pe 7.–10.6. klo 10–14; 45 e + materiaalit alk. 20 e. Kudo matto tai tyyny oikeilla kangaspuilla. Sopii yli 10-vuotiaille.

Virkatut Tähkä-korit ●●○

Ke 30.3. klo 17–20; 20 e, jäsen 18 e + 25 e/kori, 39 e/2 koria. Virkkaa neulepintaa muistuttava neliö- ja/tai pyöreäpohjainen kori nahkasomistein. Koukku nro 9–10.

Värit ja tekstiilit kodin sisustamisessa, ideoita kotiin

To 31.3. klo 17–20; maksuton luento ennakkoilmoittautuneille. Illan aikana saat ideoita kodin sisustamiseen, värien ja tekstiilien käyttöön.

Värjätyt koristemunat ●○○

La 2.4. klo 10–14; vain materiaalit 20 e / 4 munaa. Mehiläisvahalla kuvioidut munaväriin kastetut koristemunat. Valmiiksi puhalletut ja kuivatut kananmunat.

Kudontakoulu ●●●

Rae-purnukka, Tikku-amppeli ja Tikku-vati ●●○

Pe 22.4., 29.4. ja 6.5. klo 17–20; 32 e, jäsen 30 e + materiaalit alk. 10 e/kpl. Muotoile ilmakuivuvasta savesta ruukku tai amppeli ja virkkaa siihen koristeet. Värit valkoinen, musta ja punasavi.

28.4.–20.5. ja 11.8.–1.9., 56 h +kudontajaksot 80 h; 140 e + materiaalit. Opi kankaanrakennusta ja kutomista ammatillisella tasolla. Kurssi lähiopetusjaksot käynnistyvät verkkotapaamisilla Teams-ympäristössä. Opiskelijoilla on käytössä verkkooppimisalusta materiaaleineen. Lue lisää: taitokeskipohjanmaa.fi/ koulutus.

Taito Käsityökoulun näyttely HYVÄN TEKIJÄ 5.–27.5.

Kokkolan kirjasto ja taitokeskus Kankuri Kannuksen kirjasto Kaustinen (paikka ilmoitetaan myöhemmin)

Kuva Anna-Maija Wargh

Stailaa kotisi kesäkuntoon Kuva Hilja Mustonen

Lampetteja kierrätyspellistä

La 23.4. klo 9.30–14; pajamaksu 34 e, aiku 17 e, sis. materiaalit. Lampetteja

10

taito

To 5.5. klo 17–19; maksuton kurssi. Ideoita sisustamiseen rakkaimpien tavaroidesi ympärille. Ota sisustettavasta tilasta kuva ja tule mukaan ideailtaan.

– Onni elää käsityössä

ONEKeskiPohjanmaa122_006-012.indd 10

7.12.2021 11:50:08


Resukökkä – Räsytalkoot To 2.6. klo 16–19; osallistumismaksu 35 e, sisältää tarjoilun. Jukkolanmäen Navetanvintti, osoite Jukkolanmäentie 27, 68230 Lohtaja. Opi leikkaamaan räsykuteita käytetyistä vaatteista. Ota mukaan terävät sakset, puhtaita, käytettyjä vaatteita, esim. farkkuja, trikoopaitoja tai lakanoita. Tapahtumaan voi osallistua itselle sopivaan aikaan.

Kokkolan Vohvelikahvilan käsityökesä Kesä–elokuu. Taito Shop Kankuri mukana Vohvelikahvilan kesässä, Kokkola-tuotteet, paikallista käsityötä ja käsityön tekemispaketit. Tervetuloa kahvittelemaan ja tutustumaan käsityöhön.

KALAJOKI Pikku Kankuri

Tekemispaketit, materiaalit ja käsityöt Pikku Kankuri Kalajoki. TAITO käsityökoulu

Taito Keski-Pohjanmaa järjestää käsityön taiteen perusopetusta Kalajoella lapsille ja nuorille sekä aikuisille. Lasten ja nuorten ryhmät kokoontuvat viikoittain, aikuisten joka toinen viikko. Lukukausi alkaa viikolla 2. Lue lisää: taitokeskipohjanmaa.fi/taito-kasityokoulu.

Kudonta 2 taitokeskus ke 12.1.–13.4. klo 12–14.15. Posliini ilta to 13.1.–21.4. klo 17.45–20. Aikuisten käsityökoulu ma 17.1.–9.5. klo 17–20. Ompelukoulu to 17.2.–21.4. klo 17–20.

Vuoden 2022 käsityötekniikka Värjäys luonnonväreillä

Käsityöperjantai 14.1. klo 10–15; vain materiaalimaksu. Purkkivärjäys sipulilla ja muilla kotoa löytyvillä kasvinosilla. Ilmoittaudu etukäteen, saat ohjeet kotiin.

Kurssit Kuva Jussi Vierimaa

Aikuisten kesäkudonta

Ti–pe 14.–17.6. klo 10–17; 30 e, jäsen 20 e, aiku 15 e + materiaalit. Kudo kangaspuilla matto, tyyny tai pyyhe valmiisiin loimiin. Ensimmäisenä päivänä suunnitellaan työ ja aloitetaan kutominen.

Kesäsaippua

Ma 4.7. klo 10–13; 10 e, materiaalit 8 e / 3–6 kpl. Saippuanvalmistamista valmiista saippuamassasta muottiin valamalla. Lapset 5–16 v. yhdessä aikuisen kanssa ilman kurssimaksua.

Festarikäsityöt Kaustisella

Ma–la 11.–16.7. Suomalaisen käsityön ja Taito Keski-Pohjanmaan myyntinäyttely.

Makramee-seinätekstiilit ja -amppelit

To 21.7. klo 10–13; 10 e + materiaalit 10–30 e. Solmeile seinätekstiili tai amppeli makrameetekniikalla.

Kankaanpainopäivä

Ma 25.7. klo 10–13; 10 e + materiaalit. Paina tiskiliina 3 e, kesäkassi 15 e, astiapyyhe 13 e tai tyyny 15 e puuvilla- tai pellavakankaalle, valmiita seuloja. Lapset 5–16-v yhdessä aikuisen kanssa ilman kurssimaksua.

Virkkuu-tapahtuma Vohvelikahvilassa

To 4.8. klo 16–18; osallistumismaksu 25 e, sisältää kahvin, vohvelin ja opastuksen + materiaalit. Opi mosaiikkivirkkausta. Syksyllä 2022 tulossa:

Sisustuskoulu Kokkola ja Ompelukoulu Kalajoki, hakuaika toukokuu. Katso lisää: taitokeskipohjanmaa.fi/ koulutus. Kasvivärjäyskurssi Eskola ja Sienivärjäyskurssi Kaustinen Tulossa myös toivotut kehruu-, rautalankakynttelikkö- ja piparimuottikurssit.

Taitokurssit järjestetään Taitokeskus Kalajoella. Ilmoittaudu kursseille etukäteen: arvi.taito.fi/fi/kauppa/ taito-keski-pohjanmaa-ry, kalajoki@ taitokeskipohjanmaa.fi, p. 08 460 998. Peruutukset viimeistään 3 vrk ennen kurssia. Taitokeskus järjestää kursseja yhteistyössä Kalajoen kansalaisopiston kanssa. Kursseille ilmoittaudutaan opiston internet-sivujen kautta. Opiston kurssit pidetään pääosin taitokeskuksessa, muut kurssipaikat löytyvät opiston sivuilta.

Kuva Kapina Oy

Hexagon-korit ●●●

La 29.1. klo 9.30–15; 28 e, jäsen 26 e +materiaalit 40 e. Rottinkipunonnalla valmistettu iso vaalea tai ruskea kori tai laakea, vaalea kori ohuemmasta rottingista.

Jatkavat kurssit:

Taitopaja päivä ma 10.1.–11.4. klo 12–14.15. Taitopaja ilta ti 11.1.–12.4. klo 17.45–20. Kudonta 1 taitokeskus ti 11.1.–12.4. klo 12–14.15.

Ilmoittaudu Taitokurssille: www.taitokeskipohjanmaa.fi kalajoki@taitokeskipohjanmaa.fi, 08 460 998, 050 513 6489 sievi@taitokeskipohjanmaa.fi, 08 481 331, 050 513 5229 taitokeskipohjanmaa.fi/kurssit Opiston kurssit: KKO: opistopalvelut.fi/kalajoki

Makramee-seinätekstiilit

Ke 2. ja 16.2. klo 17.45–20; 18 e + materiaalit 17–30 e. Solmeile seinätekstiili makrameetekniikalla. Voit valmistaa myös amppelin. Ilmoittaudu: KKO. taito

ONEKeskiPohjanmaa122_006-012.indd 11

– Onni elää käsityössä

11

7.12.2021 11:50:10


kurssit

Neulo ystävän kanssa rannekkeet ●●○

Pe 18.2. 10–15; vain materiaalit alk. 6 e. Neulo rannekkeet Paksusta Pirkasta. Kotimainen ja laadukas Pirkka-lanka on nyt 50-vuotias. Pikku Kankurin asiakasilta.

Kerävärjäys ●○○

Ke 16.3. klo 17.45–20; 20 e, jäsen 18 e + puretus 10 e + langat. Kerävärjäyksellä saa kirjavaa ja moniväristä lankaa, jossa hyvä on värinkesto. Värien kirjo tekee langasta ainulaatuisen. Voit värjätä max. 500 g villa- tai villasekoitelankoja.

Havulan käsityökesä ja -kahvila

Toiminnan äärellä -käsityökahvila

27.6.–7.8. klo 11–17, ke 12–20.

joka perjantai 21.1.–1.4. klo 12–15,

Jaana Öljymäen näyttelyn avajaiset 2.7.

Tule mukaan tutustumaan tekemisen ideoihin ja kahvilaan nauttimaan pikkupurtavasta.

Merimarkkinat, tuohityöpaja 2.7. Hilkan pajat joka keskiviikko 4.7.–25.7. klo 13–16.

Luonnonsaippua ●○○ Kerävärjäys ●○○

Ma 7.2. klo 17–19.15; 18 e + puretus 10 e + langat. Kerävärjäyksellä saa kirjavaa ja moniväristä lankaa, jossa on hyvä värinkesto. Värien kirjo tekee langasta ainulaatuisen. Voit värjätä max. 500 g villa- tai villasekoitelankoja.

Minimosaiikki ●●○

Tähkäkori ●●○

Ma 21.3. klo 17–20; 18 e + 25 e/kori, 39 e /2 koria. Virkkaa neulepintaa muistuttava neliö- ja/tai pyöreäpohjainen kori nahkasomistein. Koukku nro 9–10. Kuva Jenni Rahkonen

Ke 30.3. ja 6.4. klo 17.45–20; 18 e + materiaalit alk. 15 e. Muna tai pallo minimosaiikilla kuvioiden kodin sisustukseen sopivaksi. Ilmoittaudu: KKO.

Ma 14.3. klo 17–19.15; 18 e + materiaalit alk. 8. Luonnonsaippuaa valmiista saippuamassasta muottiin valamalla. Lahjarasiat saippuoille.

SIEVI Tekemispaketit, materiaalit ja käsityöt Taitokeskus Sievistä.

Minimosaiikki ●●○

TAITO käsityökoulu

Tähkä-korit ●●○

Ke 20.4. klo 17.45–20; 20 e, jäsen 18 e + 25 e/kori, 39 e/2 koria. Virkkaa neulepintaa muistuttava neliö- ja/tai pyöreäpohjainen kori nahkasomistein. Koukku nro 9–10.

Kurikkalan Jussin patsaan pipotus

La 30.4. klo 18–19. Neuletapahtuma Kurikkalan puistossa. Tule mukaan penkkineulontaan oman neuleen kanssa. Taito Käsityökoulun näyttely HYVÄN TEKIJÄ

5.–27.5. Kalajoen kirjasto.

Käsityökökkä – räsytalkoot To 2.6. klo 16–19 Jukkolanmäen Navetanvintillä.

12

taito

Taito Keski-Pohjanmaa järjestää käsityön taiteen perusopetusta Sievissä lapsille ja nuorille. Lasten ja nuorten ryhmät kokoontuvat viikoittain. Lukukausi alkaa viikolla 2. Lue lisää: taitokeskipohjanmaa.fi/ taito-kasityokoulu.

Neulo ystävän kanssa rannekkeet ●●○

Taitopaja – Kudonta taitokeskus jatkuu

Tutustu tuftaukseen ●○○

Ti 11.1.–5.4. klo 12–15.

Vuoden 2022 käsityötekniikka Värjäys luonnonväreillä

Käsityöperjantai 14.1. klo 10–15; vain materiaalimaksu. Purkkivärjäys sipulilla ja muilla kodista löytyvillä aineosilla. Ilmoittaudu etukäteen, saat ohjeet kotiin.

Ma 14.2. klo 17–19.15; vain materiaalit alk. 6 e. Neulo rannekkeet Paksusta Pirkasta. Kotimainen ja laadukas Pirkka-lanka on nyt 50-vuotias. Taitokeskus Sievin asiakasilta.

Ma 21.2. ja 28.2. klo 17–19.15; 18 e + materiaalit 40 e/kpl. Tuftaa pyöreä kehyksellinen taulu (30 cm) valmiin mallin mukaan tai suunnittele oma malli. Kehys jää työhön kiinni. Saat neulan lainaan kurssin ajaksi. Voit ostaa lisämateriaaleja, jos teet useamman taulun.

Ma 28.3. ja 4.4. klo 17–19.15; 18 e + materiaalit alk. 15 e. Muna tai pallo minimosaiikilla kuvioiden kodin sisustukseen sopivaksi.

Taito Käsityökoulun näyttely HYVÄN TEKIJÄ

5.–27.5. Sievin Taidelaari.

Lasten kesäkudonta

Ti–pe 7.–10.6. klo 10–14; 45 e + materiaalit alk. 20 e. Kudo matto tai tyyny oikeilla kangaspuilla. Sopii yli 10-vuotiaille. Lasten käsityöleirit: Ti–to 14.–16.6.klo 10–13; pajamaksu 30 e/2 pv, 20 e/1 pv, sis. materiaalit. Tuftaus ti 14.6., Kankaankuviointi ke 15.6., Kehyskudonta to 16.6. Ota omat eväät mukaan.

Y HTEI S TYÖS SÄ:

Konekirjonta ●●○ Ma 17., 24. ja 31.1. klo 17–20; 26 e + materiaalit. Vapaata konekirjontaa kierrätyskankaita käyttäen Irene Jokitalon johdolla. Mukaan ompelukone.

– Onni elää käsityössä

ONEKeskiPohjanmaa122_006-012.indd 12

7.12.2021 11:50:13


t u t k i t t ua t i e toa KUVAT

KAPINA OY JA KEKSI /SUVI-TUULI KANKAANPÄÄ

KÄSITYÖ

SUURSUOSIOSSA Korona-aika on innostanut uusia harrastajia käsityön pariin. Lähes puolelle käsityötä harrastavista käsityön harrastamista motivoi eniten käsityön palkitsevuus ja se, että syntyy näkyviä tuloksia.

T

aitoliitto selvitti yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa suomalaisten käsityöharrastusta laajalla Käsitöiden harrastaminen Suomessa -kuluttajakyselyllä lokakuussa 2021. Edellisen kerran vastaava kysely tehtiin 2018 ja käsityön suosio näyttää vain kasvaneen kuluneiden kolmen vuoden aikana. Käsityöharrastus on lisääntyneen kotoilun myötä koukuttanut uusia harrastajia ja harrastus koetaan rentouttavaksi ja palkitsevaksi. Valtaosalle käsitöitä harrastavista käsityöt ovat tärkeä osa elämää. Entistä suurempi osa ihmisistä on myös kiinnostunut opettelemaan käsitöitä: jopa 85 % suomalaisista on kiinnostunut oppimaan käsitöitä, kun 2018 vastaava luku oli 65 %.

Suomalaiset vastasivat käsityöharrastuksesta näin: SUOMALAISISTA LÄHES PUOLET kertoo tekevänsä käsitöitä, nikkarointia tai rakentelua vähintään muutaman kerran kuukaudessa. Yhä useampi harrastaa käsitöitä, sillä vuonna 2018 vastaava osuus oli 34 % KORONA-AIKA ON lisännyt käsitöiden tekemistä. Vastaajista 2 % on aloittanut käsitöiden tekemisen korona-aikana ja 19 % on tehnyt käsitöitä enemmän kuin ennen koronaa. NEULOMINEN ON SUOSITUIN käsityön muoto ja sen suosio on kolmen vuoden aikana myös kasvanut niin, että nyt 26 % vastaajista sanoo neulovansa viikoittain, kun vastaava luku 2018 oli 22 %. SUOMALAISISTA JOKA KOLMAS on antanut viime vuoden aikana itse tekemiään käsitöitä lahjaksi. Hieman useampi suunnittelee antavansa itse tekemiään käsitöitä lahjaksi tulevana vuonna. SUOMALAISISTA 30 % kertoo käyttäneensä yli 100 euroa käsityömateriaaleihin ja työvälineisiin viime vuoden aikana, mikä on suurempi osuus kuin vuonna 2018. Käsityömateriaaleihin ja työvälineisiin on käytetty huomattavasti enemmän rahaa kuin vuonna 2018, sillä nyt keskimääräinen vuosiostos on yli 200 euroa, kun aiemmin vuodessa oli käytetty käsityömateriaaleihin ja työvälineisiin alle sata euroa. Käsityön aktiiviharrastajien keskuudessa käytetty rahamäärä oli hieman laskenut vuodesta 2018. Tämä saattaa selittyä vähentyneillä tapahtumilla ja messujen peruutumisella. KÄSITÖITÄ AKTIIVISESTI tekevät ovat vahvasti läsnä sosiaalisessa mediassa ja seuraavat laajasti erilaisia käsityösivustoja ja -ryhmiä. LUE LISÄÄ WWW.TAITO.FI

taito

s 13 tutkimusuutinen.indd 13

– Onni elää käsityössä 13

10.12.2021 10.50.09


kasityoohje_s.indd 14

10.12.2021 11.02.42


t e e i ts e OHJE JA KUVAT

TAITO KESKI-POHJANMAA

VIRKKAA

TÄHKÄ-KORI Kori on kiva säilytin käsitöille, langoille tai vaikka eteisessä pipoille ja lapasille. Tähkä-korin pinta näyttää neulotulta, mutta se tehdään virkaten. Virkkaus etenee spiraalina, pohja on neliö ja sen jälkeen virkataan reunat alhaalta ylös. KORIN KOKO

Leveys 24 cm, korkeus noin 20 cm. TARVIKKEET

• Lankavan Lilli-ontelokudetta, yhteen koriin tarvitset 1 kg kudetta (800 g pohjaväriä ja 200 g reunaväriä). Kahdesta kerästä virkkaat kaksi koria vastakkaisilla värityksillä. • Virkkuukoukku nro 8–9 tai käsialan mukaan. • Nahkanauhaa lenkiksi. Lue ohje huolellisesti läpi ennen kuin aloitat virkkaamisen. Tee lankalenkkialoitus, katso kuvat. Jatka pohjan virkkaamista spiraalina: 1.krs Virkkaa 1 ks aloituskerroksen 1. kiinteään silmukkaan. *Virkkaa 1 ks, 1 kjs, 1 ks edel-

Lankalenkkialoitus: Kierrä kude vasemman etu- ja keskisormen ympäri, vie koukku renkaan läpi ja vedä juokseva lanka koukulle. Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa (tämä lasketaan yhdeksi kiinteäksi silmukaksi ja yhdeksi ketjusilmukaksi). Virkkaa *1ks ja 1kjs* kolme kertaa. Kiristä aloituslangasta vetämällä aloituslenkki täysin kiinni.

lisen kerroksen ketjusilmukkaan, virkkaa 1 ks ed. krs. ks:ään*. Toista *-* 4 kertaa. 2.–7. krs Virkkaa jatkossa 1 ks jokaiseen kiinteään silmukkaan ja kulmassa 1ks, 1 kjs ja 1ks ketjusilmukkaan. Neliön sivun silmukkamäärä on pariton ja kasvaa jokaisella kerroksella kahdella silmukalla. Sulje pohjan viimeinen kierros piilosilmukalla ja aloita korin laidan virkkaaminen yhdellä ketjusilmukalla. Korin reunat: Virkkaa ensimmäinen kerros pohjan silmukoiden takareunaan. Virkkaa kulmissa edellisen kerroksen kiinteät silmukat yhteen niin, että hyppäät ketjusilmukan yli, näin saat kulmista terävämmät. Jatka reunojen virkkaamista spiraalina yht. 14

krs. Vaihda kuteen väri keskellä korin sivua (ei siis kulmassa) ja virkkaa vielä yksi kerros kiinteitä silmukoita ja lopuksi päätöskerros piilosilmukoilla. Päättele langat. Kiinnitä nahkanauha värin vaihtumiskohdan päälle pellavalangalla. LYHENTEET

kjs ketjusilmukka ks kiinteä silmukka (tässä ohjeessa edellisen kerroksen ks:n keskelle virkattu ks, katso kuvat alla) ps piilosilmukka krs kerros *-* toista tähtien välissä olevaa ohjetta Mallin kaupallinen käyttö kielletty.

taito

kasityoohje_s.indd 15

– Onni elää käsityössä 15

10.12.2021 11.02.42


TULE MUKAAN TAITO KESKI-POHJANMAAN TOIMINTAAN www.taitokeskipohjanmaa.fi Liity jäseneksi taitokeskipohjanmaa.fi/ liity-jaseneksi TAITOKESKUS KANKURI/TAITO SHOP KANKURI

Mannerheiminaukio 3 67100 Kokkola p. 044 336 3504 kankuri@taitokeskipohjanmaa.fi

Aukioloajat ma–pe klo 9–17 ryhmille myös muina aikoina sopimuksen mukaan taitokeskipohjanmaa.fi facebook.com/taitokeskipohjanmaa insta @taitokeskipohjanmaa TAITOKESKUS KALAJOKI

Raahentie 1 85100 Kalajoki p. 050 513 6489 kalajoki@taitokeskipohjanmaa.fi

Aukioloajat ma–to 9–17, pe 9–15 TAITOKESKUS SIEVI

Kantolantie 8 85410 Sievi p. 050 513 5229 sievi@taitokeskipohjanmaa.fi

Aukioloajat ma klo 12–17, ti–to klo 9–17, pe klo 9–15 MUOTOILUBUSSI/TILAUSKURSSIT

Tuija Isopahkala p. 044 336 3503 tuija.isopahkala@taitokeskipohjanmaa.fi

Porukkakurssit ja Muotoilubussi Tilaa kädentaitoilta Taitokeskukseen tai Muotoilubussi haluamaasi paikkaan! Lisätietoja: taitokeskipohjanmaa.fi/kurssit/tilauskurssit Ota yhteys: tuija.isopahkala@taitokeskipohjanmaa.fi

TAITO KESKI-POHJANMAA RY:N ASIAKASLEHTI KEVÄT 2022 / JULKAISIJA TAITOJÄRJESTÖ / PAINOSMÄÄRÄ 21 950 / PÄÄTOIMITTAJA MERJA RÄTY / ULKOASU WWW.BERRYCREATIVE.FI / TAITTO PUNAMUSTA, SISÄLTÖ- JA SUUNNITTELUPALVELUT / PAINOPAIKKA PUNAMUSTA, 2021 / KANNEN KUVA TAITO ETELÄ-POHJANMAA / YHTEISTYÖSSÄ TAITO ETELÄ-SUOMI, TAITO KESKI-POHJANMAA, TAITO KESKI-SUOMI, TAITO POHJOIS-KARJALA, TAITO POHJOIS-POHJANMAA, TAITO SATAKUNTA JA TAITOLIITTO

www.taito.fi

ONEKeskiPohjanmaa122_016.indd 16

7.12.2021 10:46:08


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.