MAKRAMEESTA
ON MONEKSI S. 4
TEE UUDESTA
SUOMI-LANGASTA LAPASET S. 12
TUTUSTU
ALUEESI KURSSEIHIN S. 6
TAITOYHDISTYKSEN ASIAKASLEHTI KEVÄT 2017
ONE1701_1-3.indd 1
27.12.2016 11:33:42
a ja n ko h ta i s ta TEKSTI
JOHANNA AYDEMIR, ANNE OSSI, MERJA RÄTY KUVAT TAITOLIITTO, TAITO KESKI-SUOMI
Taitojärjestölle uusi visuaalinen ilme KÄSITYÖN KURSSI- ja työpajapalveluja tarjoava Taitojärjestö uusii graafisen ilmeensä kaikissa taitoyhdistyksissä. Järjestön uusi slogan ”Onni elää käsityössä” viestii käsityön merkityksestä ihmisten arjessa ja hyvinvointivaikutuksista. Taitojärjestön uuden ilmeen on toteuttanut Suunnittelutoimisto Both, joka luonnehtii työtä näin: ”Meillä oli riemu saada visualisoida uusi ilme Taitojärjestölle. Työn aikana kohtasimme osaamista, materiaaleja, tekemistä, innostusta, iloa, valoa ja optimismia, jota aikamme kipeästi tarvitsee.”
Taito Shop -ketjussa 21 myymälää on suurin suomalaisen käsityön myymäläketju, joka myy käsi- ja pienteollisesti valmistettuja, persoonallisia ja ajanhenkisiä tuotteita niin lahjaksi kuin oman arjen piristämiseen. Taito Shop on merkittävä yhteistyökumppani käsityöläisille ja pienyrittäjille. Tuotto menee kokonaisuudessaan käsityöyrittäjyyden ja -kulttuurin edistämiseen. Taitojärjestön omistamassa Taito Shop -ketjussa on tällä hetkellä mukana 21 myymälää sekä verkkokauppa. Uusin Taito Shop -myymälä avattiin Turkuun joulun alla pop up -tyyppisenä kausimyymälänä. Verkkokaupan osoite on www.taitoshop.fi
TAITO SHOP
TAITOYHDISTYKSISSÄ VIETETÄÄN 28.1. Käsityö-
lauantaita. Järjestämme ohjelmaa, esittelyjä, työpajoja ja kutsumme kaikki mukaan tutustumaan kevään kurssitarjontaan. Tule mukaan!
2
ONE1701_1-3.indd 2
taito
Käsityön taiteen perusopetus kasvattaa tekijöitä – Täytyy löytää uusia toimintatapoja ja uuKÄSITYÖN TAITEEN perusopetuksella on Taito Aiviassa kunnioitettavan pitkät perinteet: sia sisältöjä. Meillä esimerkiksi on pyritty ottamaan pojat huomioon tuomalla opetukseen opetusta on annettu jo lähes 27 vuotta. – Olemme edelläkävijöitä valtakunnallises- elektroniikkaa ja robotiikkaa. Nuoria on ajati, sanoo Jyväskylän käsityö- ja muotoilukou- teltu tuomalla mukaan anime ja cosplay. Vaikka opiskelulla ei ammattia tavoittelilun rehtori Maire Valkonen. monta vuotta kestävä Monelle käsityö- ja muotoiKäsityöt eivät ole sikaan, opiskelu istuttaa käsityöt arlukoulun opiskelijalle käsitöisharrastus vaan keen ja osaksi elämäntapaa. tä on tullut elinikäinen opinto–Käsityö on matka, prosespolku. Osalle on alalta löytynyt elämäntapa. si. Opiskelun aikana kertyy elämyös ammatti. – Moni on jatkanut opiskelua kulttuurialoil- myksiä ja kokemuksia ja samalla harjaannule, ja onpa tännekin päätynyt opettajaksi en- tetaan taitoja ja opitaan hallitsemaan matetinen käsityökoululainen, kehaisee Valkonen riaaleja. Taito-käsityökouluja toimii eri puolilla Suotyytyväisenä. Valkosen mukaan opetuksen kehittämises- mea 15 taitoyhdistyksen alueella ja oppilaita niissä on yhteenäs lähes 4000. sä on otettava huomioon ajan haasteet.
Kenelle Junior Taito-palkinto 2017? Taitoliitto ja LähiTapiola ovat perustaneet uuden nuorille taitajille suunnatun kädentaitojen palkinnon, joka jaetaan ensimmäisen kerran vuonna 2017. Taitoliitto valitsee palkinnon saajan alueellisten taitoyhdistysten sekä yleisön tekemien esitysten perusteella. Voittaja julkistetaan huhtikuussa 2017. Lisätietoa ja palkintoehdotuslomake netissä: www.taito.fi
– Onni elää käsityössä
27.12.2016 11:33:44
KÄSITYÖHARRASTUS KOUKUTTAA SUOMALAISIA Taitoliiton teettämä laaja kyselytutkimus kertoo, että käsityöharrastus on suosittua. KÄSITYÖN HARRASTAJIEN joukko on suuri: kyselytutkimus kertoo, että neljännes 36–65-vuotiaista suomalaisista tekee käsitöitä, nikkaroi tai rakentaa viikoittain. Kyse ei siis ole mistään marginaalisesta ilmiöstä. Hyvä me! Naisten keskuudessa suosituimpia olivat neulonta ja virkkaus, jotka muutenkin ovat jo olleet pitkään pinnalla. Miehet puolestaan harrastavat nikkarointia, puutöitä, rakentelua sekä pienoismallien tekemistä. Rahaa suomalaiset 36–65-vuotiaat käyttivät harrastukseensa vuodessa noin 300 euroa, ja aktiiviharrastajat 450 euroa. Aktiiviharrastajat osallistuvat monenlaisiin
tapahtumiin ja tekevät käsitöitä myös lahjaksi tai myyntiin. Tämä lienee tuttua monelle: käsityöharrastus ei laannu, vaikka perhe ja suku olisi lahjottu omilla käsitöillä useaan kertaan. Käsityökursseihin ollaan hyvin tyytyväisiä. Vaikka sosiaalinen media tavoittaa hyvin aktiiviharrastajat, ei puskaradion merkitys ole markkinoinnissa vähäinen, sillä ystävien rooli vinkkien antajina ja suosittelijoina on suuri. Hyvä kello kuuluu edelleen kauas. Miksi käsitöitä sitten harrastetaan? Kyselyssä kärkeen nousivat rentoutuminen ja näkyvien tulosten aikaansaaminen. Käsityökursseille osallistumisen motiiveja puolestaan ovat uuden taidon oppiminen ja yhdessä te-
kemisestä tuleva hyvä olo. Erityisesti nuoremmille vastaajille käsityön rentouttava vaikutus ja itsensä toteuttaminen olivat tärkeitä harrastuksen kannalta. Käsin tekeminen samanaikaisesti virkistää ja rauhoittaa. Yhdessä tekeminen tuo bonuksena uusia ideoita ja yhteisöllisyyden tunnetta: voi jakaa kokemuksia samanhenkisessä seurassa ja saa palautetta omista töistään. Nämä tulokset mielessä on hyvä jatkaa harrastamista ja kurssien järjestämistä myös Suomi 100 -juhlavuotena ja sen jälkeen. Hyvästä kannattaa pitää kiinni.
taito
ONE1701_1-3.indd 3
– Onni elää käsityössä
3
27.12.2016 11:33:48
Ohut lanka tai nyöri ja muutama solmu: makrameella syntyvät kevään ja kesän kauneimmat korut.
4
ONE1701_4-5.indd 4
taito
– Onni elää käsityössä
27.12.2016 11:34:54
v u o d e n k ä s i t yöt e k n i i k k a TEKSTI
MERJA RÄTY KUVAT TAITOLIITTO
MAKRAMEE INNOSTAA SOLMUN TEKOON
Kun oppii muutaman perussolmun, voi solmeilla melkein mitä vain koruista riippumattoon.
T
aitoliitto on valinnut ensimmäistä kertaa Vuoden käsityötekniikan: vuonna 2017 tuo tekniikka on
makramee. – Halusimme nostaa perinteistä, mutta moderneihin malleihin soveltuvaa tekniikkaa, sanoo Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen. Tekemisen iloa malliston 2015– 2016 suunnittelijat Saara Renvall ja Elina Helenius halusivat hekin nostaa esiin unohtuneen tekniikan. – Makramee tuntui ajankohtaiselta ja kiinnostavalta. Tekniikassa kiinnosti myös helppous ja matala kynnys käsityöharrastuksen aloittamiseen – saa vaivattomasti ja nopeasti aikaan näyttävää jälkeä. Nyt makramee on todellinen käsin tekemisen muotitekniikka. Tekniikkaa voidaan soveltaa innovatiivisesti ja laaja-alaises-
ti. Makramee on paljon muutakin kuin amppelit. Tekemisen iloa -makramee on kaunis kodin sisustustuote. Sen tekeminen on helppoa ja koukuttavaa, sanovat Renvall ja Helenius. Makramee on tosiaan vanha tekniikka, sillä solmukoristelu oli tunnettu jo Babyloniassa ja Assyriassa. Taito levisi vuosituhanten mittaan ja 1800-luvulla solmeiluharrastus oli huipussaan. Meillä tekniikkaa on käytetty muun muassa kassien, amppeleiden ja ystävärannekkeiden tekemiseen. – Alkuun tekniikka saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta on itse asiassa helppo, kun alkuun pääsee, vakuuttaa Hyytiäinen. Taitoyhdistysten kevään kursseilla pääsee kokeilemaan makrameen uusia virtauksia. Voit tehdä seinätekstiilin, lampunvarjostimen ja vaikka kokonaisen korusarjan, jos oikein innostut solmeilusta.
Vielä yksi solmu… INNOSTUIN OSTAMAAN Tekemisen iloa -malliston tekemispaketin. Mies viritti minulle solmimispaikan sopivalle korkeudelle: kun työ oli lähellä, siihen saattoi ohi kulkiessaan solmia solmun jos toisenkin. Alkuun piti vähän miettiä, miten nyörit kulkivat, mutta kun solmujen taju siirtyi selkäytimeen, ei tekemistä oikein malttanut lopettaa, vaikka kello oli jo vaikka mitä. Koska kodissamme ei ollut sopivaa seinää, ripustin makrameetyön käsityöhuoneeni ikkunaan. Sopii mainiosti! taito
ONE1701_4-5.indd 5
– Onni elää käsityössä
5
27.12.2016 11:34:57
MAKRAMESTA VIRKKAUKSEEN Taito Itä-Suomi ry:n kurssitarjonta on kuin morsiuspuku. Jotain uutta, jotain vanhaa, vähän lainattua ja tästä kaikesta koostuu kaunis kokonaisuus.
Lusikkakorut Supersuositut lusikkakorukurssit jatkuvat keväällä 2017. Kierrätä kauniit vanhat hopealusikat ja luo uniikkeja koruja itselle tai lahjaksi. Kurssilla valmistetaan lusikoista riipuksia, sormuksia, korvakoruja ja rannekoruja.
Virkatut kesäkengät DIY-KENGÄT VIRKATEN,
Tee se itse -kengät kesäksi. Espadrilles-sandaalipohjaan voit virkata kepeät kesäkengät tai trendikkäät varsikengät, ihan niin kuin haluat. Taito Itä-Suomi ry:n omasta kenkämallistosta, voit valita mieleisen mallin ja värin. Kurssille osallistuminen edellyttää perusvirkkaustaitoa.
6
taito
Itä-Suomi_6-11.indd 6
Virkatut palamatot OMAN MATTOMALLISTON uutuustuotteet, ihanat kukka- ja rinkulapalamatot ovat nyt kurssituotteina. Mattojen koko ja muoto ovat helposti muutettavissa. Matot ja Makramee -seinätekstiili muodostavat yhdessä kauniin kokonaisuuden kotiisi.
– Onni elää käsityössä
27.12.2016 10:34:38
KURSSIT KEVÄT 2017 MIKKELI
ystävällisen valinnan. Huopa ei ole
Makramee-seinätekstiili
tekee lopputuotteesta uniikkeja. Sopii
To 12.1. ja 19.1. klo 12–14.30; 16 e + materiaalit 30 e. Makramee-seinätekstiili on
Makramee seinätekstiili vanha käsityötekniikka, joka on monille tuttu amppeleista. Solmeilemalla valmistat huippusuunnittelijoiden Tekemisen iloa -malliston seinätekstiilin. Kaunis, ajaton ja nuorekas makramee seinätekstiili on helppo valmistaa, omaan kotiin tai lahjaksi. Kun opit perussolmun, pystyt suunnitelmaan omiakin malleja ja valmistamaan amppeleita, koruja ja kesäkasseja. MAKRAMEE ON
Virkatut palamatot
tiili sopii hyvin monenlaisiin koteihin.
To 9.2. ja 16.2. klo 16.30–19; 16 e +
Väriksi voit kurssilla valita valkoisen,
materiaalit 50 e. Taito Itä-Suomi ry:n
harmaan tai mustan. Sopii sekä aloitteli-
oman mattomalliston uutuustuotteet,
joille että osaajille.
ihanat rinkula- ja kukkapalamatot nyt
Seniorit 1. T 17.1.– 21.2. klo 12–14.30; 65e + materiaalit, eläkelaiset ja työttömät 25 e +
laisia palamattoja kanssamme. Sopii perusvirkkaustaidot omaavalle.
Lusikkakorut
ja solmeillaan makrameeta. Ryhmiin
Ma 13.2. ja 20.2. klo 16.30–19;16 e + materi-
otetaan uusia käsitöistä kiinnostuneita.
aalit. Kierrätä kauniit, vanhat hopealusikat
Sopii niin aloittelijoille kuin osaajille.
koruiksi. Kurssilla valmistetaan lusikoista
Seniorit 2.
riipuksia, sormuksia ja rannekoruja. Sopii sekä aloittelijoille että taitajille.
riaalit, eläkeläiset ja työttömät 25 e +
Kirjovirkatut kassit ja laukut
materiaalit. Keväällä maalataan kankaita
Ke 22.2. ja 8.3. klo 16.30–19; 16 e +
ja solmeillaan makrameeta. Ryhmiin
materiaalit 53 e/75 e. Kirjovirkkauksella
otetaan uusia käsitöistä kiinnostuneita.
saadaan aikaan muodikkaita geomet-
Sopii niin aloittelijoille kuin osaajille.
risiä kuvioita. Voit suunnitella oman
Ti 24.1. ja 31.1. klo 12.–14.30; 16 e +
kuvioinnin tai käyttää valmiita malleja. Kassit viimeistellään nahkahihnoilla. Perusvirkkaustaidot osaavalle.
neuletekniikka, pykäreuna, kierreraita
Siveltimellä maalatut sisustustyynyt
ja ryijynukka. Kurssin jälkeen onnistut
Ma 20.3. ja 27.3. klo 12–14.30; 16 e + ma-
neulomaan kaikki 15 mallia Lapasesta
teriaalit 19e/ tyyny. Sivellinmaalaustek-
lähtöö Savossa -ohjevihkosesta. Perus-
niikalla akvarellimaisia sisustustyynyjä
neuletekniikan osaajille.
kotiin tai lahjaksi. Helppo ja nopea tek-
tarvikepaketti 19.50 e. Ota haltuun kirjo-
Sisustuskoulu Ke 1.2.,8.2.ja 15.2. klo 17–19; 90 e+
näyttävät ja tyylikkäät kesäkassit! Saimme kurssituotteeksi Taito Etelä-Pohjanmaan mallistosta kaksi mallia; Purjeet- ja Tähkä- kassit. Kuviovirkkauksella saadaan aikaan muodikkaita geometrisiä kuvioita. Kassitarvikepaketista riittää langat vielä toiseenkin kassiin, voit vaikka suunnitella oman mallin. Kassit viimeistellään nahkahihnoilla.
kurssituotteina. Tule tekemään uuden-
materiaalit. Keväällä maalataan kankaita
Lapasesta lähtöö Savossa -kirjoneulelapanen
NYT OVAT
aloittelijallekin.
ajaton. Solmeilemalla valmistettu teks-
Ke 18.1.–22.2. klo 9.30–12; 65 e + mate-
Kirjovirkatut kesäkassit
koskaan täysin samanlaista, joten se
niikka, vaatii vain rohkeutta heittäytyä taiteilijaksi. Sopii kaikenikäisille.
työpajamaksut. Sisustussuunnittelua;
Virkatut kesäkengät
tila- sisustus- ja värisuunnittelua sekä
Ti 4.4. ja 18.4. klo 16.30–19; 16 e +
itse valmistettuja sisustustuotteita. Voit
materiaalit alkaen 28.50 e. Tennarit vai
valita kurssitarjonnasta kolme mieleistä
pitsikengät, sinä päätät missä kengissä
kurssia suunnittelukertojen lisäksi. Sopii
astelet kesään. Itse tehdyt kengät herät-
kaikille sisustamisesta kiinnostuneille.
tävät huomiota. Sopii virkkaustaidon
Green Craft -kierrätyshuopakorit, easy-kurssi
omaavalle.
Mosaiikkikenkä puutarhaan
Ti 7.2. ja 14.2. klo 16.30–19.; 16 e +mate-
Ke 19.4., 26.4. ja 3.5. klo 16.30–19; 24 e
riaalit. Valmista Green Craft -kierrätys-
+ materiaalit. Kierrätä vanhat kengät
huovasta näppärät säilytyskorit kodin
kaunistamaan puutarhaasi. Mosaiikki-
pientavaroille. Käyttämällä Green Craft
kenkiin voit istuttaa vaikka mehikasveja.
-kierrätysmateriaaleja teet ympäristö-
Sopii niin aloittelijoille kuin taitajille. taito
Itä-Suomi_6-11.indd 7
– Onni elää käsityössä
7
27.12.2016 10:34:41
Lapasesta lähtöö Savossa -kirjoneulelapanen
Virkatut palamatot
Seniorit 3.
Ti 10.1.–9.5. klo 17– 20.15; 140 e + mate-
To 30.3. ja 6.4. klo 17–19.30; 16 e +
Ti 31.1.– 21.3. klo 9.30–12; 65 e + ma-
riaalit. Opetus rakentuu pidempikes-
To 9.2. ja 16.2. klo 17–19.30. 16 e + tarvike-
materiaalit 50 e. Taito Itä-Suomi ry:n
teriaalit, eläkeläiset ja työttömät 25 e
toisista omaa suunnittelua sisältävistä
paketti 19.50 e. Ota haltuun kirjoneu-
oman mattomalliston uutuustuotteet,
+ materiaalit. Keväällä tehdään mm.
kokonaisuuksista, lyhyistä trendikkäistä
letekniikka, pykäreuna, kierreraita ja
ihanat rinkula- ja kukkapalamatot nyt
valaisin, tossuja sekä patakintaita. Sopii
käsityöpajoista sekä muusta omaa käsi-
ryijynukka. Kurssin jälkeen onnistut
kurssituotteina. Tule tekemään uuden-
niin aloittelijoille kuin osaajille.
työn tekemistä sivuavasta toiminnasta.
neulomaan kaikki 15 mallia Lapasesta
laisia palamattoja kanssamme. Sopii
Sopii niin aloittelijoille kuin taitajille.
lähtöö Savossa -ohjevihkosesta. Perus-
perusvirkkaustaidot omaavalle.
Käsityökoulu aikuisille
neuletekniikan osaajille.
KUOPIO Seniorit 1.
Siveltimellä maalatut sisustustyynyt
Ti 7.2.– 28.3. klo 12–14.30; 65 e +
Amppelit
Seniorit 4. Ti 31.1.– 21.3. klo 13–15.30; 65 e + materiaalit, eläkeläiset ja työttömät 25
Ti 11.4. klo 13–15.30; 10 e + materiaalit.
e + materiaalit. Keväällä tehdään mm.
Nahasta tai kierrätysmateriaalista val-
valaisin, tossuja sekä patakintaita. Sopii
Ke 15.2. ja 22.2. klo 17–19.30; 16 e + mate-
mistettu amppeli on kevätkodin kaunis
niin aloittelijoille kuin osaajille.
materiaalit, eläkeläiset ja työttömät
riaalit 19 e/ tyyny. Sivellinmaalaustek-
yksityiskohta. Amppeliin voi yhdistää
25 e + materiaalit. Keväällä maalataan
niikalla akvarellimaisia sisustustyynyjä
myös makrameesolmeilua. Sopii sekä
kankaita, muotoillaan koruja lusikoista ja
kotiin tai lahjaksi. Helppo ja nopea tek-
aloittelijoille että osaajille.
hopeasavesta sekä tehdään kuvansiirtoa.
niikka, vaatii vain rohkeutta heittäytyä
Ryhmiin otetaan uusia käsitöistä kiin-
taiteilijaksi. Sopii kaikenikäisille.
Virkatut kesäkengät
Lapasesta lähtöö Savossa -kirjoneulelapanen Ke 8.2. ja 15.2. klo 12–14.30 ja 17–19.30; 16 e + tarvikepaketti 19,50 e.
Ti 18.4. ja 25.4. klo 13–15.30;. 16 e +
Ota haltuun kirjoneuletekniikka, pykä-
materiaalit alkaen 28.50 e. Tennarit vai
reuna, kierreraita ja ryijynukka. Kurssin
pitsikengät, sinä päätät missä kengissä
jälkeen onnistut neulomaan kaikki
Ti 21.2. ja 28.2. klo 17–19.30; 16 e +
astelet kesään. Itse tehdyt kengät herät-
15 mallia Lapasesta lähtöö Savossa
Ke 8.2.– 29.3. klo 12–14.30; 65 e +
materiaalit. Valmista Green Craft
tävät huomiota. Sopii virkkaustaidon
-ohjevihkosesta. Perusneuletekniikan
materiaalit, eläkeläiset ja työttömät
-kierrätyshuovasta näppärät säilytys-
omaavalle.
osaajille.
25 e + materiaalit. Keväällä maalataan
korit kodin pientavaroille. Käyttämällä
kankaita, muotoillaan koruja lusikoista ja
Green Craft -kierrätysmateriaaleja teet
Lusikkakorut
Sisustuskoulu
hopeasavesta sekä tehdään kuvansiirtoa.
ympäristöystävällisen valinnan. Huopa
Ke 3.5. ja 10.5. klo 17–19.30; 16 e + mate-
Ke 1.2., 8.2. ja 15.2. klo 17–19; 90 e +
Ryhmiin otetaan uusia käsitöistä kiin-
ei ole koskaan täysin samanlaista, joten
riaalit.
työpajamaksut. Sisustussuunnittelua;
nostuneita. Sopii niin aloittelijoille kuin
se tekee lopputuotteesta uniikkeja. Sopii
To 4.5. ja 11.5. klo 17–19.30; 16 e + materiaa-
tila– sisustus– ja värisuunnittelua sekä
osaajille. Ryhmä kokoontuu 6 kertaa.
aloittelijallekin.
lit. Kierrätä kauniit, vanhat hopealusikat
itse valmistettuja sisustustuotteita. Voit
koruiksi. Kurssilla valmistetaan lusikois-
valita kurssitarjonnasta kolme mieleistä
ta riipuksia, sormuksia ja rannekoruja.
kurssia suunnittelukertojen lisäksi. Sopii
Sopii sekä aloittelijoille että taitajille.
kaikille sisustamisesta kiinnostuneille.
ajaton. Solmeilemalla valmistettu teks-
Koululaisten taitoviikko
Virkatut korit ja palamatot
tiili sopii hyvin monenlaisiin koteihin.
Ma–pe 5.6.–9.6. klo 10–15. 75 e. Viikon ai-
Ke 22.2. ja 8.3. klo 17–19.30; 16 e + materi-
Väriksi voit kurssilla valita valkoisen,
kana tehdään mielenkiintoisia tuotteita
aalit. Taito Itä-Suomi ry:n oman matto-
harmaan tai mustan. Sopii sekä aloitteli-
monipuolisin tekniikoin ja materiaalein.
malliston uutuustuotteet, ihanat rinkula-
joille että osaajille.
Sopii ala- ja yläasteikäisille käsitöistä
ja kukkapalamatot nyt kurssituotteina.
kiinnostuneille nuorille.
Tule tekemään virkattuja koreja ja
nostuneita. Sopii niin aloittelijoille kuin osaajille. Ryhmä kokoontuu 6 kertaa.
Seniorit 2.
Green Craft -kierrätyshuopakorit, easy-kurssi
Makramee-seinätekstiili Ke 1.3. ja 15.3. klo 17–19.30; 16 e + materiaalit 30 e. Makramee-seinätekstiili on
Kiinnostuitko?
1
ILMOITTAUDU
kurssille www.taitoitasuomi.fi
2
HINTA
taito
Itä-Suomi_6-11.indd 8
uudenlaisia palamattoja kanssamme.
SAVONLINNA
Sopii perusvirkkaustaidot omaavalle.
risiä kuvioita. Voit suunnitella oman
Seniorit 1.
Munankuorimosaiikkirasiat ja -korut
kuvioinnin tai käyttää valmiita malleja.
Ma 30.1.– 20.3. klo 9.30–12; 65 e +
Ke 15.3. ja 22.3. klo 12–14.30 ja 17–19.30;
Kassit viimeistellään nahkahihnoilla.
materiaalit, eläkeläiset ja työttömät 25
16 e + materiaalit. Tule tekemään mielen-
Perusvirkkaustaidot osaavalle.
e + materiaalit. Keväällä tehdään mm.
kiintoisella ja monipuolisella tekniikalla
valaisin, tossuja sekä patakintaita. Sopii
korurasia sekä koru munankuorimosa-
niin aloittelijoille kuin osaajille.
iikista. Sopii sekä aloittelijoille että
saadaan aikaan muodikkaita geomet-
MATERIAALIT
ohjaus 16 e (sis. 2 kertaa) +materiaalit.
8
To 2.3. ja 16.3. klo 17–19.30; 16 e + materiaalit 53 e/75 e. Kirjovirkkauksella
saat kurssilta, väritoiveet voit kertoa meille ennen kurssia
3
Kirjovirkatut kassit ja laukut
Mosaiikkikenkä puutarhaan Ke 29.3., 5.4. ja 12.4. klo 17–19.30; 24 e
osaajille.
+ materiaalit. Kierrätä vanhat kengät
Seniorit 2.
kaunistamaan puutarhaasi. Mosaiikki-
Ma 30.1.– 20.3. klo 13–15.30; 65 e + materi-
Unisiepparit solmeillen
kenkiin voit istuttaa vaikka mehikasveja.
aalit, eläkeläiset ja työttömät 25 e + ma-
Ma 20. ja 27.3. klo 17–19.30; 16 e + materi-
Sopii niin aloittelijoille kuin taitajille.
teriaalit. Keväällä tehdään mm. valaisin,
aalit. Solmeilemalla valmistettu unisiep-
tossuja sekä patakintaita. Sopii niin
pari on ihana katseenvangitsija koteihin.
aloittelijoille kuin osaajille.
Sopii sekä aloittelijoille että osaajille.
– Onni elää käsityössä
27.12.2016 10:34:42
Green Craft -kierrätyshuopalaukut ja korit
Kevätpörriäiset
Seniorit 1.
Väriksi voit kurssilla valita valkoisen,
Ti 18. ja 25.4. klo 17–19.30; 16 e + materi-
Pe 3.2., 17.2., 3.3., 17.3., 31.3. ja 21.4. klo
harmaan tai mustan. Sopii sekä aloitteli-
To 23.3. ja 30.3. klo 17–19.30; 16 e +mate-
aalit. Taiteile metallilangasta ja helmistä
10–12.30; 65 e + materiaalit, eläkelaiset
joille että osaajille.
riaalit. Valmista Green Craft -kierrätys-
ihania kevätpörriäisiä kotiin tai puutar-
ja työttömät 25 e + materiaalit. Keväällä
huovasta laukku tai näppärä säilytyskori
haan. Sopii aloittelijoillekin.
maalataan kankaita ja solmeillaan
kodin pientavaroille. Käyttämällä Green
makrameeta. Ryhmiin otetaan uusia
Green Craft -kierrätyshuopakorit, easy-kurssi
Craft -kierrätysmateriaaleja teet ympä-
Järjestämme kursseja myös yhteistyössä
käsitöistä kiinnostuneita. Sopii niin
Ma 20.2. ja 27.2. klo 17–19.30; 16 e +
ristöystävällisen valinnan. Sopii sekä
Linnalan opiston kanssa. Ilmoittaudu
aloittelijoille kuin osaajille.
materiaalit. Valmista Green Craft
aloittelijoille että osaajille.
kursseille: linnala.fi tai (015)511 80
Kevätkranssit Ke 29.3. ja 5.4. klo 12–14.30; 16 e + materiaalit. Valmista kaunis kevätkranssi somistamaan kotia. Sopii aloittelijoillekin.
Makramee-seinätekstiili
VARKAUS Lapasesta lähtöö Savossa -kirjoneulelapanen
Seniorit 2.
-kierrätyshuovasta näppärät säilytyskorit kodin pientavaroille. Käyttämällä
Pe 2.2., 17.2., 3.3., 17.3., 31.3. ja 21.4. klo
Green Craft -kierrätysmateriaaleja teet
13–15.30; 65 e + materiaalit, eläkeläiset
ympäristöystävällisen valinnan. Huopa
ja työttömät 25 e + materiaalit. Keväällä
ei ole koskaan täysin samanlaista, joten
maalataan kankaita ja solmeillaan
se tekee lopputuotteesta uniikkeja. Sopii
makrameeta. Ryhmiin otetaan uusia
aloittelijallekin.
To 26.1. ja 2.2. klo 17–19.30; 16 e + tarvike-
käsitöistä kiinnostuneita. Sopii niin
Ma 3.4. ja 10.4. klo 17–19.30; 16 e + mate-
paketti 19.50 e. Ota haltuun kirjoneu-
aloittelijoille kuin osaajille.
riaalit 30 e. Makramee-seinätekstiili on
letekniikka, pykäreuna, kierreraita ja
ajaton. Solmeilemalla valmistettu teks-
ryijynukka. Kurssin jälkeen onnistut
Makramee-seinätekstiili
tiili sopii hyvin monenlaisiin koteihin.
neulomaan kaikki 15 mallia Lapasesta
To 9.2. ja 16.2. klo 17.–19.30; 16 e + mate-
hopealusikat koruiksi. Kurssilla valmis-
Väriksi voit kurssilla valita valkoisen,
lähtöö Savossa -ohjevihkosesta. Perus-
riaalit 30 e. Makramee-seinätekstiili on
tetaan lusikoista riipuksia, sormuksia ja
harmaan tai mustan. Sopii sekä aloitteli-
neuletekniikan osaajille.
ajaton. Solmeilemalla valmistettu teks-
rannekoruja. Sopii sekä aloittelijoille että
tiili sopii hyvin monenlaisiin koteihin.
taitajille.
joille että osaajille.
Lusikkakorut Ma 13.3. ja 20.3. klo 17–19. 30; 16 e + materiaalit. Kierrätä kauniit, vanhat
Asuntomessut ja Kenkävero 2017 Kenkävero on valittu Mikkelissä pidettävien asuntomessujen viralliseksi oheiskohteeksi. Messualue sijaitsee Saimaan rannalla, kahden kilometrin päässä Kenkäverosta. Asuntomessuilla kävijöiden on vaivatonta ja helppoa tutustua Kenkäveroon, sillä kuljetukset messujen parkkipaikalta messualueelle kulkevat Kenkäveron kautta. Kenkäveroon pääsee myös laivalla Mikkelin satamasta. Asuntomessujen teemana on hyvä asuminen. Kenkävero on kädentaitojen elämyskohde, jossa kohtaavat käsityön ideat, kotimaiset sisustuksen tuotteet ja suomalaisten käsityöyritysten monipuolinen osaaminen. Kenkävero ja sen historiallinen ympäristö toimii loistavana inspiraationa oman elämisen ja kodin suunnitteluun sekä toteutukseen. Lue lisää: http://www.kenkavero.fi/asuntomessut-2017-mikkelissa Käsityöläistori Käsityöläisillä on mahdollisuus tulla myymään omia tuotteitaan Käsityöläistorille Kenkäveroon Asuntomessujen aikana. Lisätietoja: http://www.taitoitasuomi.fi/kasityolaisto-asuntomessujen-aikaan
taito
Itä-Suomi_6-11.indd 9
– Onni elää käsityössä
9
27.12.2016 10:34:43
Virkatut palamatot
Mosaiikkikenkä puutarhaan
To 16.3. ja 23.3. klo 17–19.30; 16 e +
To 4.5, 11.5. ja 18.5. klo 17–19.30; 24 e +
materiaalit 50 e. Taito Itä– Suomi ry:n
materiaalit. Kierrätä vanhat kengät
oman mattomalliston uutuustuotteet,
kaunistamaan puutarhaasi. Mosaiikki-
ihanat rinkula- ja kukkapalamatot nyt
kenkiin voit istuttaa vaikka mehikasveja.
kurssituotteina. Tule tekemään uuden-
Sopii niin aloittelijoille kuin taitajille.
laisia palamattoja kanssamme. Sopii perusvirkkaustaidot omaavalle.
Kirjovirkatut kassit ja laukut
Ma–pe 5.6.–9.6; klo 10–15. 75 e + kudonnan materiaalit. Viikon aikana tehdään
Ma 27.3. ja 3.4. klo 17–19.30; 16 e +
mielenkiintoisia tuotteita monipuolisin
materiaalit 53 e/75 e. Kirjovirkkauksella
tekniikoin ja materiaalein. Sopii ala– ja
saadaan aikaan muodikkaita geomet-
yläasteikäisille käsitöistä kiinnostuneille
risiä kuvioita. Voit suunnitella oman
nuorille.
kuvioinnin tai käyttää valmiita malleja. Kassit viimeistellään nahkahihnoilla. Perusvirkkaustaidot osaavalle.
Koululaisten Taitoviikot
Koululaisten taitoviikot 1
LOMAVIIKOLLE MUKAVAA JA MONIPUOLISTA KÄSILLÄ TEKEMISTÄ ILOISESSA SEURASSA. SOPII 7–15-VUOTIAILLE TYTÖILLE JA POJILLE. HINTA 75 E + KUDONNAN MATERIAALIT/ VIIKKO. KESÄLLÄ KOULULAISTEN TAITOVIIKKOJA JÄRJESTETÄÄN PAIKKAKUNNILLA KUOPIO,
PIEKSÄMÄKI
Siveltimellä maalatut sisustustyynyt
Käsityöklubi
To 20.4. ja 27.4. klo 17–19.30; 16 e + mate-
aalit. Käsityövinkkejä ja yhdessäoloa!
riaalit 19 e/ tyyny. Sivellinmaalaustek-
Kevään aikana tutustutaan mm. sivellin-
niikalla akvarellimaisia sisustustyynyjä
maalaukseen ja tehdään mosaiikkikenkä.
VARKAUS JA PIEKSÄMÄKI.
Ma 6.2., 6.3. , 3.4. ja 8.5; 30 e + materi-
kotiin tai lahjaksi. Helppo ja nopea tekniikka, vaatii vain rohkeutta heittäytyä
Seniorit
Makramee-seinätekstiili
taiteilijaksi. Sopii kaikenikäisille.
To 26.1.–6.4. klo 12–14.30; 65 e + mate-
Ke 1.2.–8.2. kl0 17.30–20; 16 e + materiaalit
riaalit, eläkeläiset ja työttömät 25 e +
30 e. Makramee-seinätekstiili on ajaton.
materiaalit. Keväällä maalataan kankaita
Solmeilemalla valmistettu tekstiili sopii
ja solmeillaan makrameeta. Ryhmään
hyvin monenlaisiin koteihin. Väriksi
otetaan uusia käsitöistä kiinnostuneita.
voit kurssilla valita valkoisen, harmaan
Sopii niin aloittelijoille kuin osaajille.
tai mustan. Sopii sekä aloittelijoille että
Lapasesta lähtöö Savossa -kirjoneulelapanen
osaajille.
T 31.1.–7.2. klo 17–20.30; 16 e +tarvike-
Siveltimellä maalatut sisustustyynyt
paketti 19.50 e. Ota haltuun kirjoneu-
Ke 15.2.–22.2. klo 17.30–20; 16 e + mate-
letekniikka, pykäreuna, kierreraita ja
riaalit 19 e/ tyyny. Sivellinmaalaustek-
ryijynukka. Kurssin jälkeen onnistut
niikalla akvarellimaisia sisustustyynyjä
neulomaan kaikki 15 mallia Lapasesta
kotiin tai lahjaksi. Helppo ja nopea tek-
lähtöö Savossa -ohjevihkosesta. Perus-
niikka, vaatii vain rohkeutta heittäytyä
neuletekniikan osaajille.
taiteilijaksi. Sopii kaikenikäisille.
KENKÄVERO Tapahtumat La 28.1. Käsityölauantai La 8.4. Lasten pääsiäistapahtuma 24.6.–13.8. Vielä pimeempi -valohimmelinäyttely To–pe 6.–7.7. Kenkäveron käsityömarkkinat 14.7.–13.8. Kenkävero Asuntomessujen oheiskohde Pe–su 4.–6.8. Jurassic Rock ja Piknik La 12.8. Kansallispukujen tuuletuspäivä La 26.8. Sieninäyttely ja sadonkorjuumarkkinat Ma 25.12. Lasten joulutapahtuma La–su 16.–17.12. Herkkumarkkinat To 5.12. Yötapahtuma
10
taito
Itä-Suomi_6-11.indd 10
– Onni elää käsityössä
27.12.2016 10:34:44
Virkatut palamatot
Aikuisten käsityökoulu To 12.1. –17.5; 140 e /lukukausi+ materiaa-
Siveltimellä maalatut sisustustyynyt
Mosaiikkikenkä puutarhaan
Ti 21.2.–28.2. klo 17.30–20; 16 e. Taito ItäSuomi ry:n oman mattomalliston uutuus-
lit. Käsityökoulussa tutustutaan hyvin
Ke 12.4. ja 19.4. klo 17–19.30; 16 e + mate-
riaalit. Kierrätä vanhat kengät kaunista-
tuotteet, ihanat rinkula- ja kukkapalama-
monipuolisesti käsityön materiaaleihin ja
riaalit 19 e/ tyyny. Sivellinmaalaustek-
maan puutarhaasi. Mosaiikkikenkiin voit
tot nyt kurssituotteina. Tule tekemään
tekniikoihin. Lähtökohtana on oppilaan
niikalla akvarellimaisia sisustustyynyjä
istuttaa vaikka mehikasveja. Sopii niin
uudenlaisia palamattoja kanssamme.
oma suunnittelu ja toteutus. Käsityökou-
kotiin tai lahjaksi. Helppo ja nopea tek-
aloittelijoille kuin taitajille.
Sopii perusvirkkaustaidot omaavalle.
luun ei ole mitään pohjataitovaatimuksia,
niikka, vaatii vain rohkeutta heittäytyä
innostus ja tekemisen ilo riittävät.
taiteilijaksi. Sopii kaikenikäisille.
Green Craft -kierrätyshuopakorit, easy-kurssi Ke 8.3.–15.3. klo 17.30–20; 16 e + materiaalit. Valmista Green Craf -kierrätys-
MÄNTYHARJU
huovasta näppärät säilytyskorit kodin
Seniorit
pientavaroille. Käyttämällä Green Craft
Ti 31.1.–21.3. klo 11–13.30; 65 e + mate-
-kierrätysmateriaaleja teet ympäris-
riaalit, eläkeläiset ja työttömät 25 e +
töystävällisen valinnan. Huopa ei ole
materiaalit. Keväällä tehdään kehysryijy-
koskaan täysin samanlaista, joten se
jä, neulotaan pitkävartisia kukkasukkia
tekee lopputuotteesta uniikkeja. Sopii
ja maalataan kankaita. Ryhmiin otetaan
aloittelijallekin.
uusia käsitöistä kiinnostuneita. Sopii
Mosaiikkikenkä puutarhaan
niin aloittelijoille kuin osaajille.
+ materiaalit. Kierrätä vanhat kengät
Lapasesta lähtöö Savossa -kirjoneulelapanen
kaunistamaan puutarhaasi. Mosaiikki-
To 9.2. ja 16.2. klo 17–19.30; 16 e + tarvi-
kenkiin voit istuttaa vaikka mehikasveja.
kepaketti 19.50 Ota haltuun, kirjoneu-
Sopii niin aloittelijoille kuin taitajille.
letekniikka, pykäreuna, kierreraita ja
Ke 22.3., 29.3. ja 5.4. klo 17.30–20; 24 e
Lusikkakorut
ryijynukka. Kurssin jälkeen onnistut neulomaan kaikki 15 mallia Lapasesta
Ke 12.4.–19.4. klo 17.30–20; 16 e + materiaa-
lähtöö Savossa -ohjevihkosesta. Perus-
lit. Kierrätä kauniit, vanhat hopealusikat
neuletekniikan osaajille.
koruiksi. Kurssilla valmistetaan lusikoista riipuksia, sormuksia ja rannekoruja.
Virkatut palamatot
Sopii sekä aloittelijoille että taitajille.
To 23.2.ja 9.3. klo 17–19.30; 16 e + mate-
Kirjovirkatut kassit ja laukut
riaalit 50 e. Taito Itä-Suomi ry:n oman mattomalliston uutuustuotteet, ihanat
Ti 28.3.–4.4. klo 17.30–20; 16 e + mate-
rinkula- ja kukkapalamatot nyt kurssi-
riaalit 53 e/ 75 e. Kirjovirkkauksella
tuotteina. Tule tekemään uudenlaisia
saadaan aikaan muodikkaita geomet-
palamattoja kanssamme. Sopii perus-
risiä kuvioita. Voit suunnitella oman
virkkaustaidot omaavalle.
kuvioinnin tai käyttää valmiita malleja. Kassit viimeistellään nahkahihnoilla.
Makramee-seinätekstiili
Perusvirkkaustaidot osaavalle.
To 16.3. ja 23.3. klo 17–19.30; 16 e + mate-
Koululaisten taitoviikot 1
riaalit 30 e. Makramee-seinätekstiili on ajaton. Solmeilemalla valmistettu teks-
Ma–pe 5.6.–9.6. klo 10–15; 75 e + kudonnan
tiili sopii hyvin monenlaisiin koteihin.
materiaalit. Viikon aikana tehdään mielen-
Väriksi voit kurssilla valita valkoisen,
kiintoisia tuotteita monipuolisin tekniikoin
harmaan tai mustan. Sopii sekä aloitteli-
ja materiaalein. Sopii ala- ja yläasteikäisille
joille että osaajille.
käsitöistä kiinnostuneille nuorille.
Koululaisten taitoviikot 2
Ti 2.5., 9.5.ja 16.5. klo 17–19.30; 24 e+ mate-
Kirjovirkatut kassit ja laukut Ti 28.3. ja 4.4. klo 12–14.30; 16 e + ma-
Ma–pe 12.6.–16.6. klo 10–15; 75 e + kudon-
teriaalit 53 e/75 e. Kirjovirkkauksella
nan materiaalit. Viikon aikana tehdään
saadaan aikaan muodikkaita geomet-
mielenkiintoisia tuotteita monipuolisin
risiä kuvioita. Voit suunnitella oman
tekniikoin ja materiaalein. Sopii ala- ja
kuvioinnin tai käyttää valmiita malleja.
yläasteikäisille käsitöistä kiinnostuneille
Kassit viimeistellään nahkahihnoilla.
nuorille.
Perusvirkkaustaidot osaavalle.
Lapasesta lähtöö Savossa -lapasmallisto Lapasesta lähtöö Savossa -ohjevihko sisältää 15 lapasen malliston, jonka Taito Itä-Suomi ry on julkaissut Suomi 100 -vuotta juhlavuoden kunniaksi. Mallistolla halutaan ylläpitää aineetonta kulttuuriperintöä ja siirtää neulomisen taitoa ja arvostusta eteenpäin. Lapasten aiheet on haettu savolaisesta luonnosta, kulttuurista ja elämänmenosta. Savon luonnosta mukaan on poimittu mm. norppa, kuutti, muikku, hirvi, mustikka ja puolukka sekä pihlaja. Kulttuuriperintö elää ajassa, niin myös lapasmallit! Mallit on suunnitellut Taito Pirkanmaa Oy. Materiaalina lapasissa on Taito Pirkanmaan lapaslanka, 100 % villaa. Ohjevihkon hinta on 6 € ja lapastarvikepaketit 19.50 /kpl. Molempia voi ostaa Taito Shopeista sekä www.taitoshop.fi –verkkokaupasta.
taito
Itä-Suomi_6-11.indd 11
– Onni elää käsityössä
11
27.12.2016 10:34:45
ONE1701_12-15.indd 12
2.1.2017 11:35:29
TEE ITSE TEKSTI
MINNA AHONEN KUVAT TAITOLIITTO
KÄSITYÖOHJE
SUOMIRAITALAPANEN MALLI:
Taito Pirkanmaa Oy, Minna Ahonen
KOKO:
Naisen koko TARVIKKEET:
Suomi -raitalanka 70 g (75 % villa, 25 % polyamidia, kerä 100 g).
LISÄKSI TARVITSET:
Sukkapuikot nro 4 NEULETIHEYS:
10 x 10 cm = 26 s ja 27 krs. Kokeile tiheyttä ja vaihda puikot tarvittaessa käsialan mukaan. Jos haluat isommat lapaset, vaihda isommat puikot.
NEULOMINEN
Neulotaan kaksinkertaisella langalla. Aloita neule lankojen samasta (sininen) värikohdasta. Eli neulo aina siten, että lanka on kaksinkertaisena valkoista tai sinistä. Luo 40 s ja neulo 2 s nurin 2 s oikein 20 krs neljällä puikolla suljettuna neuleena. Jatka oikeaa ja lisää ensimmäisellä kerroksella joka puikolla 1 silmukka. Neulo sitten sileää kunnes väri vaihtuu. Neulo nostetuilla silmukoilla 2 krs:ta; *neulo oikein 2 s. nosta edelliseltä krs 2 s.*. Neulo ilman nostoja kunnes langan väri vaihtuu. Kun langan väri vaihtuu nosta jälleen kahdella ’’kerroksella’’ silmukoita kuten edellä, eli *2 nostoa 2 oikein*. Kaksi ’’välikerrosta’’. Älä siis seuraa kerroksen vaihtumista vaan aloita silmukan nostot aina langan vaihtaessa väriä. Sijoita nostot lomittain edellisten nostojen kanssa. Jatka näin 16 krsta. Poimi peukalon 8 silmukkaa apulangalle, luo tilalle 8 s ja jatka neuletta kuten edellä 26 krs tai kunnes pikkurilli peittyy. Aloita kärkikavennukset. Kavenna joka toisella kerroksella 1. ja 3. puikon alussa 2 s ylivetäen ja 2. ja 4. puikon lopussa 2 s oikein yhteen neuloen neljän kavennuskerroksen ajan. Tee jatkossa kavennukset joka kerroksella. Kun jäljellä on 8 s, vedä lanka silmukoiden läpi ja kiristä. Neulo toinen lapanen peilikuvaksi.
Peukalo: Poimi apulangalta ja peukaloaukon reunasta silmukat puikoille (18 s) ja neulo peukaloa 14 krs, tai kunnes peukalo peittyy ja tee kavennukset kuten kämmenosassa mutta joka kerroksella. Hoito: Konepesu 40o. Muotoile kosteana oikeaan muotoon. Kuivaa tasaisella alustalla ilmavassa paikassa. Höyrytä kevyesti. MALLIN KOPIOINTI JA KAUPALLINEN VALMISTUS KIELLETTY.
taito
ONE1701_12-15.indd 13
– Onni elää käsityössä
13
2.1.2017 11:35:32
Psst! Tämän lehden kurssisivuilla näet, mitä kaikkea tulevana keväänä on omassa yhdistyksessäsi tarjolla.
Sari Leino-Laine viihtyy Hyvinkään taitokeskuksessa niin kutomassa kuin erilaisilla kursseillakin.
ONE1701_12-15.indd 14
2.1.2017 11:35:37
ASIAKASTARINA TEKSTI
MERJA RÄTY KUVAT OTTO JAHNUKAINEN, TUULA NIEMINEN
ÄITI LÄHTEE ASSALLE
Loimia riittää Sari Leino-Laine on Taito Uusimaa Hyvinkään käsityökeskuksen vakioasiakas. Viidentoista vuoden aikana kangaspuissa on syntynyt matto jos toinenkin ja aika paljon muutakin.
S
ari Leino-Laineen käsityöt alkoivat barbien vaatteista. Mallia antoivat käsistään kätevät mummi ja äiti. – Kun lapset olivat pieniä, oli vähän hiljaisempi aika, mutta jo viidentoista vuoden ajan olen kutonut Hyvinkään käsityökeskuksessa kaikenlaista. Käsityökeskus oli pienelle lapselle hankala käsittää, joten kun äiti lähti kutomaan, hän lähti assalle – käsityökeskus kun on aseman lähellä. – Ja siellä olen viettänyt aikaa paljon. Vuorotyötä tekevälle on mainiota, että kutomassa voi käydä iltaisin ja viikonloppuisinkin. Olen tainnut kutoa käsityökeskuksessa jonkin juhannusaatonkin, kun työvuoro osui niin, etten päässyt muun perheen kanssa mökille, kertoo lentoemäntänä
työskentelevä Sari. Maton suunnittelu on hänestä aina yhtä kiinnostavaa. – Kuteiden kerääminen on hauskaa; jos vaikka tekee kiikkalaista mattoa, niin välillä joutuu haluttua väriä ihan metsästämään. Kutomisen lisäksi Sari värjää lankoja ja neuloo paljon. Ompelu sen sijaan ei ole ominta alaa. – Jos teen ommellessa virheen, työ jää helposti sivuun. Mutta jos teen neuloessa virheen, puran työn vaikka alkutekijöihinsä. Sari Leino-Laine aloitti syksyllä Taito käsityö- ja muotoilukoulu Hyvinkään Aiku-Helmissä käsityön taiteen opinnot. – Käsitöissä on niin paljon mahdollisuuksia. Odotan, mitä kaikkea uutta pääsen kokeilemaan. www.taitouusimaa.fi
saattaa ajatella kutovansa vain yhden maton, mutta käsityökeskuksen monet loimet houkuttavat usein tekemään paljon muutakin. –Kun näkee, mitä kaikkea kivaa muut ovat tekemässä, tekee mieli koettaa itsekin. Mattojakin on syntynyt aika paljon yli oman tarpeen, naurahtaa Sari.
SARI LEINO-LAINE
Uudet kurssit, uudet taidot on syksyllä 2016 tehty muun muassa koruja massasta. Pastakone taipuu mainiosti koruntekijän tarpeisiin, mutta sitä varsinaista pastaa varten täytyy kyllä olla ihan oma laitteensa.
HYVINKÄÄN AIKU-HELMISSÄ
taito
ONE1701_12-15.indd 15
– Onni elää käsityössä
15
2.1.2017 11:35:39
TULE MUKAAN TAITO ITÄ-SUOMEN TOIMINTAAN
TAITO SHOP MIKKELI
TAITO SHOP SAVONLINNA
TAITO SHOP PIEKSÄMÄKI
KENKÄVERO
Kauppakeskus Akseli, Hallituskatu 7–9,
Puistokatu 7, Savonlinna
Keskuskatu 16, Pieksämäki
Pursialankatu 6, Mikkeli
Mikkeli
Puh. 0440 162 226
Puh. 0440 162 244
myyntipalvelu@kenkavero.fi
Puh. 0440 162 234
savonlinna@taitoitasuomi.fi
pieksamaki@taitoitasuomi.fi
myymälä puh. 0440 162 230
Aukioloajat
Aukioloajat
Ma–pe klo 10–17, la 10–14
Ma–pe klo 10–17, la 10–14
www.taitoitasuomi.fi
www.taitoitasuomi.fi
TAITO SHOP VARKAUS
TAITO SHOP MÄNTYHARJU
Kauppakatu 17, Varkaus
Pentinpolku 1, Liikekeskus, Mäntyharju
Liikekeskus Torikulma, 2. krs, Haapanie-
Puh. 0440 162 246
Puh. 0440 162 243
menkatu 28, Kuopio
varkaus@taitoitasuomi.fi
mantyharju@taitoitasuomi.fi
Aukioloajat
Aukioloajat
Ma–pe klo 10–17
Ma–pe klo 10–17
puh. 0440 162 236
www.taitoitasuomi.fi
www.taitoitasuomi.fi
toimisto@taitoitasuomi.fi
taitoshop@taitoitasuomi.fi
Aukioloajat Ma–pe 10–19, la 9–17 www.taitoitasuomi.fi
TAITO SHOP KUOPIO
Puh. 0440 162 277 kuopio@taitoitasuomi.fi
Aukioloajat
myyntipalvelu (ravintolan varaukset) puh. 0440 162 270 myyntipalvelu@kenkavero.fi
Aukioloajat Ma–pe, su 10–18, la 10–16 www.kenkavero.fi
TAITO ITÄ-SUOMI RY Kenkävero, Pursialankatu 6, 50100 Mikkeli
Ma–pe 10–18, la 10–15 www.taitoitasuomi.fi
a l l a m l e n Tun ! ä s n ä j i k e on t TAITO ITÄ-SUOMI RY:N ASIAKASLEHTI KEVÄT 2017 / JULKAISIJA TAITOJÄRJESTÖ / PAINOSMÄÄRÄ 52 000 / PÄÄTOIMITTAJA MERJA RÄTY / ULKOASU WWW.BOTH.FI / TAITTO FORSSA PRINT TAITTOPALVELU / PAINOPAIKKA FORSSA PRINT 2016 / KANNESSA SUOMI-RAITALANKA, KUVA JONNA HIETALA / YHTEISTYÖSSÄ TAITO ETELÄ-POHJANMAA, TAITO ETELÄ-SUOMI, TAITO KYMENLAAKSO, TAITO ITÄ-SUOMI, TAITO KESKI-SUOMI, TAITO PIRKANMAA, TAITO POHJOIS-KARJALA, TAITO POHJOIS-POHJANMAA, TAITO SATAKUNTA, TAITO UUSIMAA JA TAITOLIITTO
www.taitoliitto.fi
Itäsuomi_16.indd 16
27.12.2016 10:36:17