VUODEN KÄSITYÖTEKNIIKKA KII
VUOLEMINEN MAAOMA VUOLE VIRKKUUKOUKKU TSA
MOLLA MILLSIN KANSSA
TAITOYHDISTYKSEN
KÄSITYÖKURSSIT S. 6
TAITOYHDISTYKSESSÄ
KURSSEJA JA TAPAHTUMIA
KÄSITYÖOHJE NEULEOHJE
TUFTAA KAUNIS LAPTA LINTUTAULU SUA S. 4
TAITOYHDISTYKSEN ASIAKASLEHTI KEVÄT 2020
ONE2001_Pohjois-Karjala_1.indd 1
2.12.2019 12:55:18
a ja n ko h ta i s ta
TAITO SHOP -MYYMÄLÄKETJU 20 VUOTTA SUURIN SUOMALAINEN käsityöyrittäjien tuotteiden sisäänostaja ja myyjä on pysynyt mukana sisustus-, lahja- ja asustekaupassa kahdesta syystä: on vastattu kysyntään jatkuvasti uusituilla kotimaisilla pienteollisilla tuoteperheillä ja taas toisaalta sillä, että tuotevalikoimassa on säilynyt oma käsityömäinen, pienyrittäjyyttä tukeva tuotevalikoima. "Ostamme vuosittain yli kahdella miljoonalla eurolla tuotteita alan kotimaisilta yrittäjiltä. Se on erittäin merkittävä määrä, kun asiaa katsoo pienyrittäjyyden ja kansantalouden näkökulmasta. Merkittävää on myös kaupan kulttuuriset arvot. Taito Shopien kauniit, hyvillä myymäläpaikoilla sijaitsevat myymälät ylläpitävät suomalaista kädentaitokulttuuria ja nostavat käsityöyrittäjyyden tunnettuutta", kertoo Taito Myymälät Oy:n johtaja Anne Ossi. Taito Shop myymälöitä on tällä hetkellä 23 ympäri Suomen ja kasvua on odotettavissa lähivuosina. Taito Shopeilla on myös verkkokauppa: www.taitoshop.fi.
Taitoja tulevaisuuteen Taito-käsityökoulut 30 vuotta TEKSTI
MINNA HYYTIÄINEN / TAITOLIITTO KUVA MILKA ALANEN.
NÄIN DIGIAIKAKAUDELLA kannetaan usein sen opintoja tarjolla myös aikuisille. suurta huolta lasten ja nuorten kädentaidoisToiminnan kantavana ideana on oppimisen ta. Osin huoli onkin aiheellinen, mutta todel- ilo kokeilemalla, harjoittelemalla ja itseään illisuudessa meillä on iso joukko nuoria, jotka maisemalla. Eikä tarve kädentaitojen osaajista ovat todella taitavia, innostuneita ja sitoutu- ole katomassa tulevaissudessakaan. Päinvasneita käsityön harrastajia. toin. Kestävä kulutus haastaa Vuonna 1998 säädettiin lameidät paikkamaan, korjaaKädentaitojen ki taiteen perusopetuksesta, maan ja huoltamaan. Materiosaajia tarvitaan aalien ja kestävien rakenteiden minkä myötä laadittiin käsiaina. työlle valtakunnalliset opetuntemus on tulevaisuudessa tussuunnitelman perusteet. entistäkin tärkeämpää. JuhlaTästä alkoi Taito käsityö- ja muotoilukoulu- vuotta vietetäänkin teemalla Taitoja tulevaijen tarina. Tänä päivänä taitoyhdistysten käsi- suuteen. Valtakunnallinen käsityökoulujen työkouluja on 15, toimintaa 61 paikkakunnalla näyttely on esillä 6.–28.3.2020 CraftCornerin ja oppilaita yli 3 200 ja taiteen perusopetuk- Taito Galleriassa, Eteläesplanadi 4, Helsinki .
Valtakunnallinen Käsityölauantai 18.1.2020 S HOP
2
taito
onni elää lehti s 2-3.indd 2
Taitoyhdistyksissä vietetään Käsityölauantaita taas tammikuussa. Tule mukaan tutustumaan yhdistysten toimintaan, varmaan paikkasi kevään kursseille ja kurkistamaan, mitä yllätyksiä on tarjolla. Käsityölauantai on myös hyvä aika liittyä taitoyhdistyksen jäseneksi, jäsenille on tarjolla omia etuja ja tarjouksia
– Onni elää käsityössä
26.11.2019 9.50.38
Molla Mills kiertueelle taitokeskuksiin! Tule työpajaan vuolemaan oma virkkuukoukku.
VUOLE OMA VIRKKUUKOUKKU Molla Millsin kanssa MODERNIN VIRKKAUKSEN kansainvälisesti tunnettu taitaja Molla Mills kiertää kaikissa Suomen taitoyhdistyksissä huhti-toukokuussa opettamassa virkkuukoukun vuolemista ja virkkausta. Seitsemällätoista paikkakunnalla vietetään kevään kynnyksellä kurssituokio todellisen matalan kynnyksen vuolemisen parissa ja lopputuloksena kurssilaiset saavat mukaan kauniin ja käytännöllisen itse tehdyn käsityövälineen. Näin haluamme innostaa Vuoden 2020 käsityötekniikan eli vuolemisen kokeiluun myös enemmän pehmeiden materiaalien käsityötekniikoista innostuneita. Molla Millsin vuolutyöpaja kestää noin 2,5 tuntia ja työpajan hinta on 15 euroa. Yhteen
KUVA KAPINA OY
työpajaan mahtuu 20 osallistujaa. Pajatuokioon sisältyy virkkuukoukun vuoleminen sekä mahdollisuus aloittaa Mollan suunnitteleman hedelmäpussin virkkaaminen, virkkausohjeen saat mukaasi. Ja toki Molla kertoilee muutenkin omista virkkutöistään. KIERTUEAIKATAULU
14.4. Taito Pohjois-Karjala, Joensuu klo 17.30 15.4 Taito Itä-Suomi, Mikkeli klo 17.30 16.4. Taito Keski-Suomi, Jyväskylä klo 17.00 17.4. Taito Nyland, Tammisaari 17.30 18.4.Taito Etelä-Suomi, Helsinki klo 14.00 22.4 Taito Satakunta, Pori klo 17.30 23.4. Taito Pirkanmaa, Tampere klo 17.30
24.4. Taito Kymenlaakso, Kouvola klo 17.00 27.4. Taito Åboland, Parainen klo 17.30 28.4. Taito Varsinais-Suomi, Turku klo 17.30 5.5. Taito Keski-Pohjanmaa klo 17.30 6.5. Taito Österbotten, Vaasa klo 17.30 7.5. Taito Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoki klo 17.30 11.5 Taito Lappi, Rovaniemi klo 17.30 12.5. Taito Pohjois-Pohjanmaa, Oulu klo 17.30 13.5. Taito Kainuu, Kajaani klo 17.30 14.5. Taito Ylä-Savo, Iisalmi klo 17.30 Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautuminen avautuu netissä www.taito.fi lauantaina 18.1.2020 klo 9.
taito
onni elää lehti s 2-3.indd 3
– Onni elää käsityössä 3
26.11.2019 9.50.41
Vuolumestarien taito on katoamassa.
ONE2001_4-5.indd 4
2.12.2019 11:57:32
TEE ITSE TEKSTI
JOHANNA AYDEMIR KUVA KAPINA OY
VUODEN 2020 KÄSITYÖTEKNIIKKA VUOLEMINEN Suomalaisilla on erityinen suhde luontoon ja metsässä liikkumiseen sekä puuhun materiaalina. Puukko on perinteisesti kulkenut mukana metsäretkillä. Puun käsittely, vuoleminen ja puukon käyttö on arvokasta käsityötaitoa, joka nyt halutaan nostaa esiin nimeämällä vuoleminen Vuoden 2020 käsityötekniikaksi.
-K
äsityö jo sanana mielletään meillä Suomessa aivan liian usein vain pehmeisiin materiaaleihin, lankoihin ja tekstiiliin. Haluamme kuitenkin muistuttaa, kuinka moninaista käsityötekniikoiden ja materiaalien kirjo on. Vuolutaito on perinteinen, arvokas käsityöosaamisen osa-alue ja meillä Suomessa on myös vahva puukkojen valmistuksen perinne, sanoo Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen. – Puukon käyttötaito opittiin aiemmin luonnollisesti jo lapsena. Nykyään perinteinen vuolutaito on kuitenkin monella unohduksissa. Toivomme, että ihmiset innostuvat kokeilemaan ja opettamaan myös nuorille vuolemisen taitoa. Tekniikkaan ei tarvita kalliita työvälineitä tai materiaaleja. Hyvällä peruspuukolla ja metsästä löydetyllä puunpalalla pääsee alkuun, ja puun muokkautuminen omissa käsissä on ainutlaatuinen kokemus. Vuolemisen taito on kansanperinnettä, joka on vaarassa kadota. Vuolumestarien käsissä on syntynyt esimerkiksi perinteisiä, äärimmäistä käsityötaitoa vaativia lastukoristeita, lintuja ja tuomaanristejä. Vuolemisen valinta
vuoden käsityötekniikaksi ei tavoittele kuitenkaan sitä, että kaikkien pitäisi oppia lastulintujen tekijöiksi. Yksinkertainen pajupillin veistely, kaarnalaivan muotoilu tai grillitikun vuoleminen antaa jo tuntumaa puuhun materiaalina ja opettaa puukon käsittelytaitoa. Olisi kuitenkin hienoa, jos tekniikan esiin tuominen lisäisi myös kiinnostusta katoavaa taitoa kohtaa ja perinteisillekin mestareille löytyisi oppilaita jatkamaan vanhojen tekniikoiden taitoa. Vuoden 2020 aikana on tulossa taito.fi-sivulle jakoon ohjevideoita ja materiaalia, joiden avulla vuolemista on helppo uskaltautua kokeilemaan. Taitoliitto ja Suomen käsityön museo toteuttavat yhteistyönä vuoden käsityötekniikkaa tukevan Metsästä käsin -kutsunäyttelyn, joka esittelee suomalaisten suhdetta metsään, puuta materiaalina sekä metsää tilana ja paikkana käsityön näkökulmaa unohtamatta. Tunnelmallinen näyttely pyrkii esittelemään suomalaisen metsän ytimen, metsän tunnun, äänet ja tuoksut. Näyttely tulee olemaan esillä Jyväskylässä Suomen käsityön museossa 23.5.–30.8.2020 ja CraftCornerissa Helsingissä syyskuussa 2020.
Vuoden käsityötekniikoista kestosuosikkeja Vuoden käsityötekniikan nyt neljännen kerran. Edellisten vuosien tekniikat makramee, kirjonta ja kudonta ovat nousseet kestosuosikeiksi ja saaneet paljon näkyvyyttä.
TAITOLIITTO NIMESI
Kolmasosa suomalaisista (34 %) kertoo nikkaroivansa, rakentelevansa tai tekevänsä käsitöitä ainakin muutaman kerran kuussa. 7 % kertoo tekevänsä käsitöitä joka päivä ja 77 % suomalaisista harrastaa käsitöitä ainakin satunnaisesti. Naisista jopa 11 % tekee käsitöitä päivittäin. Käsityön harrastaminen Suomessa -tutkimus 2018.
taito
ONE2001_4-5.indd 5
– Onni elää käsityössä
5
2.12.2019 11:57:32
KÄDENTAITOKURSSILLA
KOHTAAMISIA, ILOA JA OPPIMISTA
Käsillä tekeminen rikastuttaa elämääsi, antaa mahdollisuuden luoda uutta ja nauttia kädenjäljestäsi. Tervetuloa Taito-kursseillemme!
Punch needle eli neulatuftaus PUNCH NEEDLE - eli neulatuftaus on mielenkiintoinen ja suosittu tekniikka. Voit valmistaa kurssilla ihania tuftattuja tyynynpäällisiä tai seinätekstiilejä. Saat suunnitella oman kuvion tai meiltä löytyy myös valmiita malleja. Tekniikka on mukaansatempaava, lähde mukaan kokeilemaan. Tarvittavat materiaalit ja työvälineet löytyvät meiltä, tarvitset mukaan vain tekemisen iloa.
Makrameekurssit MAKRAMEE tai makrameesolmeilu on käsityötekniikka, jossa solmuja käyttämällä saadaan aikaan koristeellisia nyörejä tai pintoja. Makramee on helppo tapa tehdä mitä erilaisimpia solmeilutöitä. Tyylikäs makrameesisustustekstiili syntyy helposti ja nopeasti. Valitse värisi ja sisusta kotiasi trendikkäällä ja kauniilla makrameeseinätekstiilillä. Kurssikalenteristamme löydät itsellesi sopivan kurssin. Aloittelijan kurssilla opit perussolmut ja edistyneiden kurssilla solmeilet näyttävän seinätekstiilin.
6
taito
– Onni elää käsityössä
ONE2001_Pohjois-Karjala_6-12.indd 6
2.12.2019 12:56:24
Nauti lomastasi käsityön parissa! järjestämme aikuisille käsityökursseja Taitokeskus Joensuun tiloissa Taitokorttelissa. Käsillä tekeminen on mielelle hyväksi: se purkaa stressiä, rentouttaa ja voimaannuttaa. Tämä on ihan tutkimustuloksilla todettu. Pääset olemaan luova; väreillä ja erilaisilla materiaaleilla saat kauniita ja persoonallisia kodintekstiilejä.
TULEVANA KESÄNÄ
KURSSIT KEVÄT 2020 ILOMANTSI
TUNIKA OMPELEMALLA
KUDOTAAN HUIVI MATKAKANGASPUILLA
Pe 28.2. klo 17–20 ja la 29.2. klo 10–14. Kurssimaksu 75 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit 45 x 250 cm:n huiviin sekä kahvitarjoilun. Tule tutustumaan kevyiden matkakangaspuiden mahdollisuuksiin. Viikonlopun aikana pääset nauttimaan kutomisen ilosta ja saat valmiiksi takuulämpimän villahuivin. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, haluatko huivisi pohjaksi tumman vai vaalean langan. Väriilotteluun päästään käsiksi kutoessa! Ilmoittaudu 21.2. mennessä.
NUOTTA-VERKKOKASSI
KESÄKURSSIT AIKUISILLE TAITOKESKUS JOENSUUSSA Kesäkurssit järjestetään ohjattuna päiväopiskeluna klo 10–16, lisäksi opiskelijoilla on työtilat käytössään myös iltaisin klo 21:een asti. Käsityökurssi, ma–ke 29.–31.7. Kurssilla valmistetaan tuotteita eri tekniikoilla monenlaisista materiaaleista. Esim. paperinaru, -massa, betonivalu, villa. Kurssimaksu on 115 € sisältäen opetuksen, työvälineet sekä lounaan ja päiväkahvin kurssipäivinä. Materiaalit käytön mukaan. Kudontakurssi, kurssin kesto 4 päivää, valitsemanasi ajankohtana 24.6.–31.8. Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan matto, poppana tai muu kudonnainen. Kurssimaksu 128 € sisältäen opetuksen, työvälineet sekä lounaan ja päiväkahvin kurssipäivinä. Materiaalit käytön mukaan.
ennen kurssia. Kurssi sopii virkkauksen perusteet osaaville. Ilmoittaudu 19.3. mennessä.
To 26.3. klo 17–21. Kurssimaksu 48 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja työvälineen verkkosolmujen tekoon sekä kahvitarjoilun. Kesän uusi kauppakassi valmistuu virkkaamalla ja verkkosolmuilla. Ilmoittautumisen yhteydessä saat aloituspaketin, jonka ohjeen mukaan valmistat verkkokassin pohjaosan
Ti 5.5. ja to 7.5. klo 17–20. Kurssimaksu 40 € sisältää ohjauksen ja kahvitarjoilun. Ompelun iloa! Tunika on kevään monikäyttöisin vaate. Ehtan pop up -kangasmyynti taitokeskuksessa kurssin aikana. Kankaat ovat helppohoitoisia ja miellyttäviä joustavia luomupuuvillakankaita. Kurssilaisten käytössä on rajallinen määrä saumureita ja ompelukoneita. Voit ottaa myös omat koneet mukaan. Ilmoittaudu 28.4. mennessä.
BETONIKORISTEITA PUUTARHAAN
La 23.5. klo 14–17. Kurssimaksu 35 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Sekoittele massaa ja valuta sitä muotteihin tai uita pitsiliinoja betonimassaan ja valmista upeita ruukkuja. Betonitöiden tekeminen on kivaa, ulkona tehden sotku ei haittaa ja lopputulos ilahduttaa. Käytössä on myös eläinaiheisia silikonimuotteja. Ilmoittaudu 15.5. mennessä. Järjestämme haluamanne kurssin juuri teille sopivaan aikaan. Kerää vähintään viiden kaverin porukka ja varaa kurssi! Ota rohkeasti yhteyttä! Järjestämme kursseja myös yhteistyössä Ilomantsin kansalaisopiston kanssa. Näiden kurssien tiedot löydät kansalaisopiston julkaisusta.
PUINEN HELMI VUOLEMALLA
To 16.4. klo 17–20. Kurssimaksu 35 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, puukon ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Kurssilla tutustutaan oikeaan vuolemistekniikkaan ja vuollaan puusta kaunis puuhelmi kaulakoruksi tai avaimenperäksi. taito
ONE2001_Pohjois-Karjala_6-12.indd 7
– Onni elää käsityössä
7
2.12.2019 12:56:28
KERHOT
OMPELUKERHO
Torstaisin joka toinen viikko klo 17–20 alkaen 16.1.–23.4. Kerhossa valmistetaan vaatteita, asusteita ja sisustustekstiilejä ompelemalla. Omia ideoita ja keskeneräisiä töitä voi myös valmistaa kerhon puitteissa. Kerhon sisältö suunnitellaan tarkemmin yhdessä osallistujien kiinnostusta vastaavaksi.
27.4.–8.5. Ehta-kankaiden pop up -myynti 23.5. Piirolan Pihan Puutarhapäivä 1.–29.7. Kesätoripäivien työnäytökset 13.–15.8. Karhufestivaalit
JOENSUU
VÄRJÄÄ, ROISKI, MAALAA LANKOJA
Kerhomaksu 12 €/kerta + materiaalit käytön mukaan. Kerhoon yhdistyksen Kästyöpassillalla (85 €/vuosi) 8 kertaa maksutta. Ilmoittaudu viimeistään viikkoa ennen kerhopäivää. TAITO KÄSITYÖKOULU KÄSSÄ, ILOMANTSI
Yhteiset opinnot 1–4 tiistaisin 14.1. alkaen klo 14.30–16. Teemaopinnot 5–6 tiistaisin 14.1. alkaen klo 14.30–16. Kässässä annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista käsityön opetusta 7–13-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kässän lukukausi alkaa syksyisin syyskuussa ja keväisin tammi-helmikuun vaihteessa. Aloittavat oppilaat sijoitetaan ryhmiin oppilaan ikä ja taidot huomioon ottaen. Lukukausimaksut: yhteiset opinnot 1–4; 75 € + materiaalit 40 €, teemaopinnot 5–6; 105 € + materiaalit 50 €. Talviloma viikolla 10.
BRIOSSI – KAKSIVÄRISEN PATENTTINEULEEN JATKOKURSSI
18.1. Käsityölauantai 6.–16.4. Potroit – kansalaisopiston kevätnäyttely 14.–17.4. Taidon ja käsityön viikko, nonstop-vuolemisen työpaja
8
taito
LAPASET KINNASNEULATEKNIIKALLA
Ti 4.2. klo 17–21. Kurssimaksu 45 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, langan ja kinnasneulan sekä kahvitarjoilun. Tule tutustumaan perinteiseen kinnasneulatekniikkaan! Kurssilla aloitetaan lapasten valmistaminen.
KUDOTAAN HUIVI MATKAKANGASPUILLA
La 8.2. klo 10–15. Kurssimaksu 75 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja
NUOTTA-VERKKOKASSI
To 12.3. klo 17–21. Kurssimaksu 48 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja työvälineen verkkosolmujen tekoon sekä kahvitarjoilun. Kesän uusi kauppakassi valmistuu virkkaamalla ja verkkosolmuilla. Ilmoittautumisen yhteydessä saat aloituspaketin, jonka ohjeen mukaan valmistat verkkokassin pohjaosan ennen kurssia. Kurssi sopii virkkauksen perusteet osaaville.
MAKRAMEETÖITÄ EDISTYNEILLE
MAKRAMEETÖITÄ ALOITTELIJOILLE
VIHMERÄT VIIKOT
TAPAHTUMAT, ILOMANTSI
To 13.2. klo 18–21. Kurssimaksu 40 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Tule tekemään unelmiesi käsin värjätyt neulelangat! Kurssilla mikrovärjätään villalankaa yhtä sukkaparia tai huivia varten vapaasti maalaten tai roiskien. Vain mielikuvitus on rajana!
To 30.1. klo 18–21. Kurssimaksu 40 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja langat sekä kahvitarjoilun. Kurssilla aloitetaan neulomaan lapasia tai kämmekkäitä briossitekniikalla. Kurssilla opetellaan suljettuna neuleena valmistetun kuviollisen briossineuleen perusteet, minkä jälkeen työtä voi jatkaa omatoimisesti kotona kurssilla saadun ohjeen mukaan. Kurssi sopii parhaiten kaksivärisen patenttineuleen alkeet hallitsevalle.
LASTEN KESÄ KÄSILLLÄ -KÄSITYÖLEIRI
Ma–pe 1.–5.6. Käsityöleirillä kokeillaan, keksitään ja riemuitaan yhdessä tekemisen meiningistä. Leirillä sekä kudotaan että kokeillaan erilaisia materiaaleja ja käsityötekniikoita. Leiri toteutetaan yhteistyössä Ilomantsin nuorisotoimen ja 4H-yhdistyksen kanssa.
materiaalit 45 x 250 cm:n huiviin sekä kahvitarjoilun. Tule tutustumaan kevyiden matkakangaspuiden mahdollisuuksiin. Pääset nauttimaan kutomisen ilosta ja saat valmiiksi takuulämpimän villahuivin suomalaisesta lampaanvillasta. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, haluatko huivisi pohjaksi tumman vai vaalean langan. Väri-ilotteluun päästään käsiksi kutoessa!
To 18.2. klo 17–21. Kurssimaksu 35 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Kurssilla valmistetaan pieniä makrameetöitä ja harjoitellaan makrameesolmeilun perusteita. Kurssityönä toteutetaan amppeli tai pieni seinätekstiili.
Ti 17.3. klo 17–21. Kurssimaksu 55 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Tämä kurssi sopii edistyneemmille makrameesolmeilijoille. Valittavanasi on seinätekstiili tai monivärinen makrameetyö.
KÄSIN TEHTY SAIPPUA
Ti 24.3. klo 18–21. Kurssimaksu 40 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Tule tekemään laadukasta ja hellävaraista kookosmaitosaippuaa tai vaikkapa oma palashampoo. Kurssilla voit valita viiden erityyppisen saippuan välillä.
VUORISTO-RYIJY OMMELLEN
To 27.2. klo 17–21. Kurssimaksu 60 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Kurssilla perehdytään ryijyn ompelutekniikkaan ja aloitetaan Tiia Erosen Taito-lehdelle suunnittelemaa Vuoristo-ryijyä (koko 25 x 30 cm).
– Onni elää käsityössä
ONE2001_Pohjois-Karjala_6-12.indd 8
2.12.2019 12:56:34
ohjeet virkattuun verkkokassiin. Ilmoittautuminen kurssille www. taito.fi -sivujen kautta.
TUFTAUSNEULA- ELI PUNCH NEEDLE -TEKNIIKKA
TUFTAUSNEULA- ELI PUNCH NEEDLE -TEKNIIKKA
To 26.3. klo 18–20. Kurssimaksu 40 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Maailmalla sydämiä valloittanut tuftausneulatekniikka on helppo tapa valmistaa lenkkinukkaista tai aivan sileää pintaa. Kurssilla tutustutaan neulan käyttöön kirjontakehykseen sopivan työn muodossa. Tuftausneulan voit lunastaa itsellesi erilliseen hintaan.
LUOVAA KUDONTAA MATKAKANGASPUILLA
Ti 21.4. klo 17–21. Kurssimaksu 40 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Maailmalla sydämiä valloittanut tuftausneulatekniikka on helppo tapa valmistaa lenkkinukkaista tai aivan sileää pintaa. Kurssilla tutustutaan neulan käyttöön kirjontakehykseen sopivan työn muodossa. Tuftausneulan voit lunastaa itsellesi erilliseen hintaan.
VIRKATUT KORVAKORUT
To 23.4. klo 17–21. Kurssimaksu 30 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Virkkaa kevään ja kesän juhliin ihastuttavat kukkakorvakorut puuvillalangasta. Illan aikana näppärimmät ehtivät valmistaa useamman parin useammankin asun kaveriksi.
Pe ja la 3.–4.4., pe klo 17–20 ja la klo 11–15. Kurssimaksu 60 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Väri-ilottelua ja materiaalien tuntua! Kurssilla opetellaan loimen rakennus matkakangaspuihin ja tutustutaan erikoistekniikoihin, kuten pujotteluun ja poimintoihin. Valmistetaan pieni tekstiili esim. seinälle tai tyynynpäälliseksi nauttien luovan kudonnan eri mahdollisuuksista.
Ti 14.4. klo 17.30–20. Kurssimaksu 15 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Virkkausguru Molla Mills saapuu Joensuuhun tutustuttamaan vuolemiseen. Kurssilla vuollaan omin käsin virkkuukoukku ja saadaan
KERHOT
LASTEN KESÄ KÄSILLÄ -KÄSITYÖLEIRIT, JOENSUU
TAITO-SENIORIKERHO
Joka keskiviikko 16.1. alkaen klo 10–13. Senioreiden käsityökerhossa opitaan kahvikupin ja iloisen seurustelun lomassa uudet ideat eri käsityötekniikoihin.
KEHRÄYSKERHO
Joka kuun viimeinen torstai 31.1. alkaen klo 17.30–20.30. Kerhossa opetellaan kehräämään värttinällä ja rukilla käyttäen erilaisia villoja ja karvoja.
PIENIÄ BETONITÖITÄ PUUTARHAAN
MOLLA MILLS: VUOLLAAN VIRKKUUKOUKKU
Ehtan pop up -kangasmyynti Taitokeskuksessa kurssin aikana. Kankaat ovat helppohoitoisia ja miellyttäviä joustavia luomupuuvillakankaita. Kurssilaisten käytössä on rajallinen määrä saumureita ja ompelukoneita. Voit ottaa myös omat koneet mukaan.
Kässässä annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista käsityön opetusta 7–13-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kässän lukukausi alkaa syksyisin syyskuussa ja keväisin tammi–helmikuun vaihteessa. Aloittavat oppilaat sijoitetaan ryhmiin oppilaan ikä ja taidot huomioon ottaen. Lukukausimaksut: yhteiset opinnot 1–4; 75 € + materiaalit 40 €, teemaopinnot 5–6; 105 € + materiaalit 50 €. Talviloma viikolla 10.
Ti 12.5. klo 17–21. Kurssimaksu 40 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Sekoittele massaa ja valuta sitä muotteihin tai uita pitsiliinoja betonimassaan ja valmista upeita ruukkuja. Betonitöiden tekeminen on kivaa, ulkona tehden sotku ei haittaa ja lopputulos ilahduttaa.
TUNIKA OMPELEMALLA
To 14.5. ja ti 19.5. klo 17–20. Kurssimaksu 40 €, sisältää ohjauksen ja kahvitarjoilun. Ompelun iloa! Tunika on kevään monikäyttöisin vaate.
Kerhomaksu 12 €/kerta + materiaalit käytön mukaan. Kerhoon yhdistyksen Kästyöpassilla (85 €/vuosi) 8 kertaa maksutta. Talviloma viikolla 10. TAITO-KÄSITYÖKOULU KÄSSÄ, JOENSUU
Yhteiset opinnot 1–4 keskiviikkoisin 16.1. alkaen klo 15–17 ja teemaopinnot 5–6 keskiviikkoisin 16.1. alkaen klo 15–17.30.
Käsityöleiri 7–10-vuotiaille ti–pe 4.6.–7.6. klo 10–14 ja 10–14-vuotiaille ti–pe 11.6.–14.6. klo 10–14. Käsityöleirillä kokeillaan, keksitään ja riemuitaan yhdessä tekemisen meiningistä. Pääset kokeilemaan monia eri materiaaleja ja käsityötekniikoita. Leirimaksu käsityöleiri 55 € + materiaalit alk. 30 €. Kudontaleiri 7–15-vuotiaille ma–to 17.6.–20.6. klo 10–14. Kudontaleirillä suunnitellaan ja kudotaan oma matto tai liina sekä riemuitaan yhdessä kangaspuiden paukkeessa. Leirimaksu kudontaleiri 55 € + materiaalit alk. 35 €. taito
ONE2001_Pohjois-Karjala_6-12.indd 9
– Onni elää käsityössä
9
2.12.2019 12:56:39
KESÄKURSSIT AIKUISILLE, JOENSUU
aloituspaketin, jonka ohjeen mukaan valmistat verkkokassin pohjaosan ennen kurssia. Kurssi sopii virkkauksen perusteet osaaville.
KUDOTAAN HUIVI MATKAKANGASPUILLA
suunnitelman mukaan. Valmiin työn koko on 40 x 40 cm. Kurssilla voit tutustua myös tuftausneulan eli punch needlen käyttöön.
Pe 20.3. klo 17–20 ja la 21.3. klo 10–14. Kurssimaksu 75 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit 45 x 250 cm:n huiviin sekä kahvitarjoilun. Tule tutustumaan kevyiden matkakangaspuiden mahdollisuuksiin. Viikonlopun aikana pääset nauttimaan kutomisen ilosta ja saat valmiiksi takuulämpimän villahuivin. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, haluatko huivisi pohjaksi tumman vai vaalean langan. Väri-ilotteluun päästään käsiksi kutoessa!
Kesäkurssit järjestetään ohjattuna päiväopiskeluna klo 10–16, lisäksi opiskelijoilla on työtilat käytössään myös iltaisin klo 21:een asti. Käsityökurssi, ma–ke 29.–31.7. Kurssilla valmistetaan tuotteita eri tekniikoilla monenlaisista materiaaleista. Esim. paperinaru, -massa, betonivalu, villa. Kurssimaksu on 65 € + materiaalit käytön mukaan. Kudontakurssi, kurssin kesto 4 päivää, valitsemanasi ajankohtana 24.6.–31.8. Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan matto, poppana tai muu kudonnainen. Kurssimaksu 80 € + materiaalit käytön mukaan.
Joka toinen maanantai 10.2. alkaen klo 10–13. Kerhomaksu 12 €/kerta + materiaalit käytön mukaan. Kerhoon yhdistyksen Kästyöpassilla (85 €/ vuosi) 8 kertaa maksutta. Senioreiden käsityökerhossa opitaan kahvikupin ja iloisen seurustelun lomassa uudet ideat käsityötekniikoihin.
PUINEN HELMI VUOLEMALLA Ti 18.2. klo 17–20. Kurssimaksu 35 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, puukon ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Kurssilla tutustutaan oikeaan vuolemistekniikkaan ja vuollaan puusta kaunis puuhelmi kaulakoruksi tai avaimenperäksi.
La 18.1. Käsityö-lauantai Ti–la 14.–18.4. Taidon ja käsityön viikko, nonstop-vuolemisen työpaja La 16.5. Lasten käsityökarnevaalit Taitokorttelissa ja kauppatorilla La 8.8. Wanhan kaupungin -päivä Taitokorttelissa
SEINÄTEKSTIILI TUFTAAMALLA
Pe 31.1. klo 17–21 ja la 1.2. klo 9–16. Kurssimaksu 95 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Tuftaamalla voit valmistaa ryijyn nopeasti oman
10
taito
KERHO
TAITO-SENIORIKERHO
TAITO-KÄSITYÖKOULU KÄSSÄ, LIEKSA
TAPAHTUMAT, JOENSUU
LIEKSA
teeksi puutarhaan. Halutessasi voit osallistua silikonimuottien yhteistilaukseen ma 11.5. mennessä.
MAKRAMEE-TÖITÄ ALOITTELIJOILLE
NUOTTA-VERKKOKASSI
Ti 10.3. Klo 17–21. Kurssimaksu 48 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen, materiaalit ja työvälineen verkkosolmujen tekoon sekä kahvitarjoilun. Kesän uusi kauppakassi valmistuu virkkaamalla ja verkkosolmuilla. Ilmoittautumisen yhteydessä saat
Ti 7.4. klo 17–21. Kurssimaksu 35 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Kurssilla valmistetaan pieniä makrameetöitä ja harjoitellaan makrameesolmeilun perusteita. Kurssityönä toteutetaan amppeli tai pieni seinätekstiili.
BETONITÖITÄ PUUTARHAAN
La 23.5. klo 10–14. Kurssimaksu 40 €. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja materiaalit sekä kahvitarjoilun. Valetaan pieniä betoniesineitä koris-
Yhteiset sekä teemaopinnot 1–6 maanantaisin 3.2. alkaen klo 14.30–17. Kässässä annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista käsityön opetusta 7–13-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kässän lukukausi alkaa syksyisin syyskuussa ja keväisin tammi–helmikuun vaihteessa. Aloittavat oppilaat sijoitetaan ryhmiin oppilaan ikä ja taidot huomioon ottaen. Lukukausimaksut: yhteiset opinnot 1–4; 75 € + materiaalit 40 €, teemaopinnot 5–6; 105 € + materiaalit 50 €. Hiihtoloma viikolla 10. LASTEN KESÄ KÄSILLÄ -KÄSITYÖLEIRIT
Käsityöleiri 7–10-vuotiaille ti–pe 2.6.–5.6. klo 10–14 ja 10–14-vuotiaille ti–pe 9.6–12.6. klo 10–14. Käsityöleirillä kokeillaan, keksitään ja riemuitaan yhdessä tekemisen meiningistä. Pääset kokeilemaan monia eri materiaa-
– Onni elää käsityössä
ONE2001_Pohjois-Karjala_6-12.indd 10
2.12.2019 12:56:44
KULHO, SÄRKIVAARAN TAITOPAJA Kerran kuussa keskiviikkoisin 29.1. alkaen klo 18–21. Särkivaaran kylätalo, Kissapurontie 10, Kulho.
leja ja käsityötekniikoita. Leirimaksu 55 € + materiaalit alk. 30 €. TAPAHTUMAT, LIEKSA
La 18.1. Käsityö-lauantai 14. – 18.4. Taidon ja käsityön viikko
TAITOBUSSI
Taitobussi tarjoaa asiakasläheistä kurssipalvelua Pohjois-Karjalan alueella. Kurssia varten tarvitaan vain viisi osallistujaa ja Taitobussin käsityöneuvoja tulee luoksenne ohjaamaan sen. Kurssipaikaksi sopii kylä- tai seurojentalo tai vaikka oma kotisi. Taitobussin kurssien hinnat ovat samat kuin Taitokeskuksissamme. Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä teille sopiva kurssi. Joensuun seutu puh. 050 315 6957, taitobussi.joensuu@taitopohjoiskarjala.fi Pielisen Karjala puh. 050 315 6958, taitobussi.pielisenkarjala@taitopohjoiskarjala.fi
TAITOBUSSI JOENSUUN SEUTU
Taitopajan käsityökerhossa opitaan iloisessa seurassa uusia käsityötekniikoita. Taitopajojen käsityöteemat ovat vaihtuvia. Pajamaksu 12 €/kerta + materiaalit käytön mukaan. Taitopajaan voi osallistua yhdistyksen käsityöpassilla (85 €/vuosi) 8 kertaa maksutta.
LIPERI, SALOKYLÄN TAITOPAJA Joka toinen tiistai 14.1. alkaen klo 10–13. Salokylän kylätalo, Liperintie 51, Salokylä LIPERI, ROUKALAHDEN TAITOPAJA Kerran kuussa lauantaisin 25.1. alkaen klo 11–17. Kivekkäiden kylätalo, Tutjuntie 88, Roukalahti KITEE, KITEEN KIRJASTON TAITOPAJA Kerran kuussa alkaen 27.1. klo 12–14 Opintie 9, Kitee. Taitobussiin on lastattu materiaaleja ja työvälineitä, joita voi ostaa paikan päältä. Mahdollisuus tehdä ennakkotilauksia, yhteydenotto Taitobussi Joensuun seutu. Vaihtuva nonstoptyöpaja, johon mahdollisuus osallistua materiaalimaksujen hinnalla. KESÄLAHTI, KESÄLAHDEN KIRJASTON TAITOPAJA Kerran kuussa 27. 1 alkaen klo 15–17 Kesälahti. Taitobussiin on lastattu materiaaleja ja työvälineitä, joita voi ostaa paikan päältä. Mahdollisuus tehdä ennakkotilauksia, yhteydenotto Taitobussi Joensuun seutu. Vaihtuva nonstoptyöpaja, johon mahdollisuus osallistua materiaalimaksujen hinnalla.
TAITOBUSSI PIELISEN-KARJALA
Yhteistyössä Ylä-Karjalan kansalaisopiston kanssa: VALTIMO, KANKAANKUDONTA Ti 4.2. alkaen klo 11–14. Kudonta kurssilla pääset oppimaan kudonnan lisäksi kankaan suunnittelun ja rakentamisen eri vaiheita. Työt suunnitellaan jokaisen omien toiveiden
Muista myös tilauskurssit kaveriporukoille ja työyhteisöille virkistykseksi ja työhyvinvoinnin tukemiseksi. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan kurssi yhdessä. ja taitojen mukaan. Käytettävissä on useita erilevyisiä kangaspuita. Kunnantie 8, Valtimo. NURMES, KANKAANKUDONTA To 6.2. alkaen klo 14–16.15. Kudontakurssilla pääset oppimaan kudonnan lisäksi kankaan suunnittelun ja rakentamisen eri vaiheita. Työt suunnitellaan jokaisen omien toiveiden ja taitojen mukaan. Käytettävissä on useita erilevyisiä kangaspuita. Koulukatu 3, Nurmes. NURMES, RONKELIN TAITOPAJA To 6.2. alkaen klo 11–13.30. Kudontaa ja vaihtuvia käsityöteemoja. Ronkelintie 14, Nurmes. NURMES, KESKUSTAN TAITOPAJA Ke 19.2. alkaen klo 17–20. Tutustumme monenlaisiin käsityötekniikoihin kurssilaisten toiveet huomioon ottaen. Koulukatu 3, Nurmes. NURMES, KÄSITYÖKOULU KÄSSÄ Yhteiset ja teemaopinnot 1–6 keskiviikkoisin 5.2. alkaen klo 14–16.30. Kässässä annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista käsityön opetusta 7–13-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kässän lukukausi alkaa syksyisin syyskuussa ja keväisin tammi-helmikuun vaihteessa. Aloittavat oppilaat sijoitetaan ryhmiin oppilaan ikä ja taidot huomioon ottaen. Lukukausimaksut: yhteiset opinnot 1–4; 75 € + materiaalit 40 €, teemaopinnot 5–6; 105 € + materiaalit 50 €. Kirkkokadun yläkoulun tekstiilityön luokka, Kirkkokatu 15, Nurmes. Hiihtoloma viikolla 10. NURMES, JOKIKYLÄN TAITOPAJA Kerran kuussa keskiviikkoisin 5.2. alkaen klo 10–13. Tutustumme monenlaisiin käsityötekniikoihin kurssilaisten toiveet huomioon ottaen. Rötsäntie 2, Nurmes.
VALTIMO, BETONITYÖT Ke 27.5. klo 17–20 ja la 30.5. klo 10–17. Mahdollisuus osallistua muottien (4 erilaista hahmoa) yhteistilaukseen ennen kurssia. Kurssilla valmistetaan betonisia piha- ym. koristeita. Karhunpään kylätalo, Neitivirrantie 35, Karhunpää VALTIMO, YLÄ-VALTIMON TAITOPAJA Joka toinen viikko pe 21.2. alkaen klo 17–20. Kurssilla valmistetaan erilaisia käsityötuotteita opiskelijoiden toiveiden mukaan. Eskeliläntie 100, Ylä-Valtimo TAITO-KÄSITYÖKOULU KÄSSÄ
Kässässä annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista käsityön opetusta 7–13-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kässän lukukausi alkaa syksyisin syyskuussa ja keväisin tammi-helmikuun vaihteessa. Aloittavat oppilaat sijoitetaan ryhmiin oppilaan ikä ja taidot huomioon ottaen. Lukukausimaksut: yhteiset opinnot 1–4; 75 € + materiaalit 40 €, teemaopinnot 5–6; 105 € + materiaalit 50 €. ILMOITTAUTUMISET
Ilmoittautuminen kursseille viimeistään viikkoa ennen kurssipäivää taitokeskuksiin, ilmoittautuminen on sitova. Yhteystiedot ovat esitteen takakannessa. Kurssimaksu maksetaan kurssilla ja se sisältää ohjauksen ja työvälineiden käytön. Taito PohjoisKarjala ry:n jäsenet saavat yhdistyksen omilla kursseilla kurssimaksuista -10%. Mikäli ilmoittautumista ei ole peruttu viimeistään kaksi päivää ennen kurssin alkua, laskutamme kurssin osallistumismaksun. Maksuvälineenä käyvät myös Edenredvirike, ePassi, Tyky+ ja Smartum.
taito
ONE2001_Pohjois-Karjala_6-12.indd 11
– Onni elää käsityössä
11
2.12.2019 12:56:46
Osa kursseistamme järjestetään yhteistyössä Opintokeskus Siviksen tai kansalaisopiston kanssa. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
lehti 2 kertaa vuodessa kotiin postitettuna, jäsenkirje 2 kertaa vuodessa • Sähköinen uutiskirje 4 kertaa vuodessa • jäsenyys, kortin hintaan sisältyy yhdistyksen jäsenmaksu kuluvalle kalenterivuodelle (20 €) Passi on henkilökohtainen ja voimassa ostopäivästä vuoden eteenpäin kaikissa Taito Pohjois-Karjala ry:n taitokeskuksissa. TAITOKESKUKSET
TILAUS- JA HYVINVOINTIKURSSIT
taitoa • uuden oppimista • yhdessäoloa Taitokeskus tarjoaa monipuolisia tilauskursseja kaveriporukoille ja työyhteisöille virkistykseksi ja työhyvinvoinnin tukemiseksi. Tilauskurssit sisältävät hauskaa yhdessäoloa, irtautumista kiireistä ja luovaa tekemistä. Aiheen voi valita kurssivalikoimastamme tai se suunnitellaan ryhmän toivomusten mukaisesti. LOIMIEN LUONNIT JA ASIAKASKÄYNNIT
Taitokeskusten sekä Taitobussin palveluihin kuuluvat myös loimien luonnit ja kangaspuiden valmistelu asiakkaan omassa kodissa. Lisätietoja saat lähimmästä taitokeskuksesta tai Taitobussista.
KÄSTYÖPASSI
Kästyöpassi on edullinen tapa harrastaa käsitöitä. Passin hinta on 85 €. Kästyöpassin omistajana saat henkilökohtaisia etuja: • saat kutoa ilman päivämaksua • loimet -10 % • -10 % alennusta materiaaleista, työvälineistä, materiaalipaketeista ja tuoteostoista Taitokeskuksista, Taito Shopista ja Taitobussista • voit osallistua kerhoihin 8 kertaa maksutta • edulliset ja mielenkiintoiset jäsenretket • Onni elää käsityössä Taitojärjestön
12
taito
Tervetuloa tutustumaan Taito Pohjois-Karjalan taitokeskusten palveluihin. Palveluihin kuuluvat erilaiset kurssit, kudonnan palvelut ja käsityökoulu. Kudonta ja kudonnan aloittaminen on helppoa. Taitokeskuksista löytyy erilaisia loimia, joihin voi kutoa muun muassa mattoja, shaaleja ja erilaisia sisustustekstiilejä. Käsityöneuvojamme ohjaavat ja auttavat kaikissa kudontaan liittyvissä asioissa. Käsityöneuvojamme ovat paikalla aukioloaikoina, kutoa voi oman aikataulun mukaisesti myös illalla ja viikonloppuisin. TAITOKORTTELI
Taitokortteli on Joensuun keskustassa toimiva matkailu-, käsityö- ja kulttuurikortteli. Vanhat puutalot ja niiden pihapiiri ovat täynnä ihania käsityöputiikkeja, tasokkaita näyttelyjä ja tunnelmallisia tapahtumia ympäri vuoden. Kauppaneuvoksen viehättävä kahvila tarjoaa toinen toistaan herkullisempia ja paikan päällä leivottuja leivonnaisia, salaatteja ja virkistäviä juomia. Taitokortteli henkii luomisen iloa ja karjalaista vieraanvaraisuutta. Taitokorttelin palveluihin kuuluvat myös ryhmille räätälöidyt kahvilapalvelut, kädentaitopajat sekä opastetut kierrokset. Opastetut kierrokset (30 min) Taitokorttelissa ennakkovarauksesta ma–pe 50 € ja lauantaisin 70 €.
TAITO SHOP JOENSUU
Taito Shop -ketjulle vuosi 2020 on yhtä juhlaa! Suurin suomalaisen kädentaidon myymäläketju täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Juhlavuosi näkyy myymälöissä valtakunnallisina kampanjoina sekä juhlavuoden tuotteina. Taito Shop Joensuu on korkealuokkaisten suomalaisten kädentaitotuotteiden myymälä Joensuussa, Taitokorttelissa. Taito Shop tarjoaa upean valikoiman alueellista taitoa, käsiteollisuuden helmiä ja perinteisiä tuotteita. Taito Shopista löydät laajan valikoiman sisustustuotteita, asusteita ja suomalaista designia sekä Karjala-malliston tuotteita. Hyvään yhteistyökumppanuuteen kuuluvat myös laadukkaat liikelahjat. Taito Shopista löydät paikallisia, ajattomia ja ainutlaatuisia tuotteita, jotka sopivat monenlaiseen käyttöön. Suunnitellaan yhdessä yrityksellesi sopiva liikelahjakokonaisuus.
20.–25.4. Pukeudu suomalaiseen -viikko 11.–24.5. Dream Circus pop up -kangasmyynti KÄDENTAITO TUOKSUU JA MAISTUU KAHVILASSA
Kauppaneuvoksen kahvila on maalaisromanttiseen tyyliin sisustettu kahvila Taitokorttelissa, Joensuun keskustassa. Oman keittiön valmistamat leivonnaiset ja arkisin tarjoiltava keittolounas takaavat kiireettömän herkkuhetken kauniissa ympäristössä. Kahvila on myös tunnelmallinen paikka yksityistilaisuuksien ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi tilaisuuksiin voi yhdistää muita Taito Pohjois-Karjalan palveluja esim. kädentaitopaja. Kahvilasta voi myös tilata suolaiset ja makeat tilaustuotteet kodin juhliin.
TAPAHTUMAT, TAITO SHOP
24.2–7.3. Paapiin pop up -kangasmyynti pe 6.3. Juhlitaan ennakkoon kansainvälistä naistenpäivää KANSALLISROMANTIKKO
Kansallispuvut inspiroivat meidät Kansallisromantikko-kattaussarjan suunnitteluun. Vanhaan käsityöperinteeseen perehtyneet löytävät niistä ronkkausraitoja ja tunnistavat kuvioinnissa kirjonta- ja pirtanauhaperinteen helmiä. Kansallisromantikkokattaussarjan ensimmäisiä tuotteita voi kysyä Taito Shop- myymälöistä ympäri Suomen. Kansallisromantikko-kattaussarjan kuosit Riemujenkka, Rytmipolkka ja Taikatanhu. Tuoteperheessä kahvi-/teemukit, tarjottimet, pyyhkeet ja servetit.
– Onni elää käsityössä
ONE2001_Pohjois-Karjala_6-12.indd 12
2.12.2019 12:56:52
t e rv e i s e t ta i to k e s k u k s e s ta TEKSTI
MERJA RÄTY
KÄDENTAIDOT
KANTAVAT PITKÄLLE Hanna Korpualle ja Matilda Polojärvelle taitokeskus on tuttu ja mieluisa paikka.
K
uusamosta kotoisin olevilla ystävyksillä Hanna Korpualla (24) ja Matilda Polojärvellä (22) on takanaan jo monta käsityövuotta. – Kun olin kymmenvuotias, äiti ilmoitti minut Kuusamon taitokeskukseen lasten kesäkurssille. Se tuntui heti omalta jutulta. Hyvin äiti tiesi, naurahtaa Hanna. Ja kun ystävä lähti kutomaan, halusi Matildakin mukaan, tietenkin. Niinpä molemmat ovat ehtineet kutoa monenmoista ja kädentaidot ovat tulleet tutuiksi. Nykyään Hanna opiskelee Rovaniemellä matkailututkimusta ja teollista muotoilua ja Matilda Jyväskylässä luokanopettajan opintoja sivuaineenaan käsityö. Kumpikin sanoo, että varhain alkanut harrastus on antanut eväitä myös opiskeluun. – Kärsivällisyys tekemisen ja ideoimiseen on kehittynyt harrastuksen myötä, mistä on paljon apua opinnoissa, sanoo Hanna. Samansuuntaisia kokemuksia on myös Matildalla. – Taitokeskuksessa vietetty aika on saanut minut kiinnostumaan käsitöistä enemmän. Olen oppinut käsityön prosessiluonteisuutta ja päässyt harjoittelemaan omien ideoiden käyttöä, josta on
ollut opinnoissa apua. Ohjaus on aina tärkeää, mutta varsinkin silloin, kun kyse on lapsista ja nuorista. Hanna Korpua ja Matilda Polojärvi kiittävät Kuusamon taitokeskuksessa työskentelevää Aija Jaakkolaa. – Taitokeskus on ihana paikka! Ja Aija saa olon tuntumaan aina tervetulleelta, sanoo Hanna. – Aija on auttanut ihan hirveästi. Tuskin olisin tässä pisteessä ilman hänen ohjaustaan, tuumii Matilda. Oma merkittävä roolinsa on kummankin mielestä ollut Kuusamon taitokeskuksen tunnelmalla ja sillä, että siellä kohtaavat eri sukupolvet. – Tuskin olisin missään muualla tutustunut niin eri-ikäisiin ihmisiin, sanoo Hanna. Matilda on opinnoissaan pohtinut yhdessä tekemisen merkitystä. – Pedagogisten opintojen myötä olen tajunnut yhä selvemmin, että vuorovaikutuksessa oleminen ja yhteisöllisyys on tärkeä osa käsitöiden tekemistä. Tällä hetkellä opinnot nielaisevat leijonanosan kummankin ajasta eikä aikaa tutussa taitokeskuksessa käymiseen ole kovinkaan usein. Käsitöiden harras-
tus ei kuitenkaan ole jäänyt sivuun. Hanna kertoo enimmäkseen neulovansa ja virkkaavansa, samoin Matilda, joka on elvyttänyt myös ompeluharrastuksensa jo opintojenkin vuoksi. Opintojen kautta mukaan on tullut myös kaikkea uutta ja kiinnostavaa teknisen työn puolelta. Kädentaitojen kentällä riittää kokeiltavaa hyvinkin ihmisiäksi.
.
Hanna Korpua.
Matilda Palojärven luokanopettajan opinnoissakin käsityö on mukana sivuaineena.
taito
Onni elää lehti s 13.indd 13
– Onni elää käsityössä 13
27.11.2019 9.41.48
OHJE JA MALLI
Taito Pohjois-Pohjanmaa ry, Johanna Lumila KOKO
30 x 30 cm TARVIKKEET
• Monks Cloth -kankaalla päällystetty puinen kehys, koko 30 x 30 cm. • Tuftausneula Oxford Punch Needle, koko 10 regular. • Villalankaa, vahvuus Bulky tai Sport / Sport-vahvuiset langat voi tuftata kaksinkertaisena. • Mallitöihin on käytetty Sandnes Garn Tykk Ull 100% -villalankaa. Vaaleapohjainen taulu: luonnonvalkoinen 1012, vaalea puuteri 3011, ruoste 3044, okra 2035. Tummapohjainen taulu: harmaa 1055, vaalea puuteri 3011, ruoste 3044, okra 2035. Lankavaihtoehdot: Sandnes Garn Fritidslanka tai Taito Pirkanmaa Oy:n Paksu Pirkkalanka kaksinkertaisena, Istex Lettlopi tai muut vastaavat paksut villalangat. • Vedenkestävä tussikynä, sakset ja silitysrauta.
OHJETAITTO.indd 14
22.11.2019 13.22.26
t e e i ts e MALLI
TAITO-POHJOIS-POHJANMAA/JOHANNA LUMILA KUVAT ANNINA TUKIA
IHASTU NEULATUFTAUKSEEN
LAULULINTUTAULU
Tuftausneula, englanniksi punch needle, on ihana työväline kankaan kuviointiin. Neulan liukuessa kankaan pinnalla tuntuu kuin maalaisi langalla. Tämä innostava tekniikka sopii niin aloittelijalle kuin käsityökonkareillekin. ESIVALMISTELUT
Jäljennä vedenkestävällä tussilla kankaaseen lintukuvio. Tussipiirros ei näy valmiissa työssä. Helpoiten jäljentäminen onnistuu, kun jäljennät ensin lehden sivun kuvion tussilla paperille ja asetat paperin kehyksen taustalle ja piirrät läpi. Voit myös asettaa kehyksen valoa vasten, jolloin kuvio erottuu hyvin. Teippaa kuvio kiinni muutamasta kohdasta kehykseen jäljentämisen ajaksi. Langoita neula: lanka pujotetaan neulan kärjessä olevasta uran puoleisesta reiästä ja asetetaan neulan uraan koko pituudeltaan. Huom! Työskentele aina niin, että neulan langoitusaukko osoittaa kulkusuuntaan. Tuftausjärjestys on seuraava: 1) linnun silmä 2) siipi 3) keho 4) jalat 5) oksat ja lehdet. Viimeiseksi tuftataan pohjaväri. TUFTAUS
Aseta tuftausneula linnun silmän viivalle, työnnä neula kankaan läpi niin pitkälle, että puinen osa koskettaa kangasta. Vedä neulassa oleva langan alkupää nurjalle. Nosta neula reiästä ja liu´uta neulan kärki kangasta pitkin, siirtyen noin 8 mm eteenpäin. Älä nosta neulaa ylös kankaan pinnalta. Työnnä neula uudelleen kankaaseen ja jatka kun-
nes tuftattavan kuvion koko ääriviiva on täytetty. Jätä neula kankaaseen, vedä kevyesti taustapuolella olevasta neulasta tulevasta langasta ja katkaise lanka. Langan pää jää kehyksen taustapuolelle. Kun tuftaat, varo nostamasta neulaa liian korkealle kankaasta, näin kankaan taustapuolella oleva lenkki ei lyhene liikaa. Pyri tuftaamaan sileitä pistoja. Mikäli pistoista ei tule halutunlaisia, voit aina purkaa tuftatun langan, tasoittaa hieman kankaassa olevia purettujen pistojen jälkiä ja tuftata pistot uudelleen. Vaihda neulaan lanka ja tuftaa seuraava osa. Mikäli tuftaat kulmia, käännä neula kulman kohdalla niin, että langoitusaukko osoittaa seuraavaan kulkusuuntaan. Jatka tuftausta täyttäen kuviot spiraalimaisesti. Pyri täyttämään seuraava rivi aina limittäin edellisen viivan sisäpuolelle tai viereen. Ole varovainen, ettet halkaise edellisen kerroksen lankoja neulalla. Kun kuvio on valmiiksi täytetty, työnnä neula kankaasta läpi, vedä kevyesti taustapuolella olevasta langasta ja katkaise lanka. Jätä aina aloituksessa ja lopetuksessa langan päät kehyksen taustapuolelle. Tuftaa kaikki kuviot ja viimeiseksi taulun pohjaväri. Huom! Varo tuftaamasta liian lähellä kehyksen reunaa, etteivät taustalla olevat lenkit pullistaisi
kangasta kehyksen vieressä. Voit seurata kankaan lankoja noin 5 mm kehyksen sisäpuolelta. Viimeistely: Tasoita kaikki langan päät lenkkien mittaisiksi. Lenkkejä ei leikata auki. Höyrytä lopuksi kangas kehyksessä kostean liinan läpi. OHJETIEDUSTELUT
Taito Pohjois-Pohjanmaa ry, johanna.lumila@ taitopohjoispohjanmaa.fi. Tuftatun taulun tarvikkeita myy Taito Shop Oulu ja Taito Shop verkkokauppa www.taitoshop.fi. Kysy kursseja ja tarvikkeita myös oman alueen taitoyhdistyksestä!
taito
OHJETAITTO.indd 15
– Onni elää käsityössä 15
22.11.2019 13.22.28
TULE MUKAAN TAITO POHJOIS -KARJALAN TOIMINTAAN www.taitopohjoiskarjala.fi
YRITTÄJÄ, JÄRJESTÄ ONNISTUNUT VIRKISTYSPÄIVÄ KÄDENTAITOJEN ÄÄRELLÄ!
LIITY TAITO POHJOIS-KARJALA RY:N JÄSENEKSI Jäsenmaksu 20 €/vuosi. Liity jäseneksi toimipisteissämme tai osoitteessa www.taitopohjoiskarjala.fi. Liittymällä jäseneksi tuet pohjoiskarjalaisia käsityön harrastajia ja yrittäjiä sekä saat henkilökohtaisia etuja. Jäsenenä saat seuraavat edut: • kudonnan päivämaksu -50 % (norm. 15 €) • loimet -10 % • -10 % alennusta materiaaleista, työvälineistä, materiaalipaketeista ja tuoteostoista Taitokeskuksista, Taito Shopista ja Taitobussista • edulliset ja mielenkiintoiset jäsenretket • Onni elää käsityössä Taitojärjestön lehti 2 kertaa vuodessa kotiin postitettuna, jäsenkirje 2 kertaa vuodessa • Sähköinen uutiskirje 4 kertaa vuodessa • yhdistyksen jäsenyys kuluvalle kalenterivuodelle.
TAITOKESKUS ILOMANTSI
TAITO SHOP JOENSUU
Piirolan piha, Kauppatie 26, 82900 Ilomantsi, p. 050 315 6950, ilomantsi@taitopohjoiskarjala.fi
Taitokortteli, Koskikatu 1, 80100 Joensuu, p. 050 315 6945, taito@taitopohjoiskarjala.fi
TAITOKESKUS JOENSUU
Taitokortteli, Koskikatu 1, 80100 Joensuu, p. 050 315 6946, joensuu@taitopohjoiskarjala.fi TAITOKESKUS LIEKSA
Pielisentie 22, 81700 Lieksa, p. 050 315 6953, lieksa@taitopohjoiskarjala.fi
KAUPPANEUVOKSEN KAHVILA
Taitokortteli, Koskikatu 1, 80100 Joensuu, p. 050 315 6944, kahvila@taitokortteli.fi TAITOKORTTELI
Koskikatu 1, 80100 Joensuu, p. 050 315 6943, info@taitokortteli.fi
TAITOBUSSI
Joensuun seutu p. 050 315 6957, taitobussi.joensuu@ taitopohjoiskarjala.fi Pielisen Karjala p. 050 315 6958 taitobussi.pielisenkarjala@ taitopohjoiskarjala.fi
www.taitopohjoiskarjala.fi www.taitokortteli.fi
SOLMEILE KAUNEIMMAT UNESI SIEPPARIIN Unisiepparin valmistus on helppoa ja mukavaa. Keskittymistä vaativa tekeminen auttaa hiljentymään ja rauhoittumaan tähän hetkeen. Yllättäen unisieppari onkin valmis ja mieli virkistynyt. Kurssilla käytetään luonnonmateriaaleja. Pakettimme sisältää ohjauksen, materiaalit sekä kahvitarjoilun. Kurssin kesto 2 h. Hinta 48 €/hlö.
KUDO SIELUNMAISEMASI KEHYKSIIN Kiire unohtuu, kun katsot pohjoiskarjalaiseen luontoon ja maalaat langoilla sielunmaisemasi kudontakehykseen. Kurssilla käytetään laadukkaita villalankoja ja Suomessa valmistettua kudontakehystä. Pakettimme sisältää ohjauksen, materiaalit sekä kahvitarjoilun. Kurssin kesto 2 h. Hinta 48 €/hlö. •
Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Minimiveloitus 7 henkilöä, maksimiryhmäkoko 16 henkilöä. • Tarjous on voimassa 31.8.2020 saakka. • Erityisruokavaliot tilausvahvistuksen yhteydessä. • Vahvistus on sitova ja tehdään kirjallisesti osoitteeseen toimisto@taitopohjoiskarjala.fi • Ilmoita laskutusosoite tilausvahvistuksen yhteydessä. •
Taitokorttelin inspiroiva miljöö tarjoaa loistavat puitteet työyhteisösi viihtymiselle ja yhdessä tekemiselle. Lämpimästi tervetuloa!
Tykkää meistä facebookissa ja seuraa myös instagramissa
KÄYTTÄMÄLLÄ TAITO POHJOIS -KARJALA RY:N PALVELUJA TUET POHJOISKARJALAISTA KÄSITYÖTÄ JA PAIKALLISEN KÄSITYÖOSAAMISEN ELINVOIMAISUUTTA MYÖS TULEVAISUUDESSA. KIITOS SIITÄ!
TAITO POHJOIS-KARJALA RY:N ASIAKASLEHTI KEVÄT 2020 / JULKAISIJA TAITOJÄRJESTÖ / PAINOSMÄÄRÄ 25 000 / PÄÄTOIMITTAJA MERJA RÄTY / ULKOASU WWW.BERRYCREATIVE.FI / TAITTO FAKTOR / PAINOPAIKKA FORSSA PRINT 2020 / KANNEN KUVA KAPINA OY / YHTEISTYÖSSÄ TAITO ETELÄ-SUOMI, TAITO KESKI-POHJANMAA, TAITO KESKI-SUOMI, TAITO KYMENLAAKSO, TAITO POHJOIS-KARJALA, TAITO POHJOIS-POHJANMAA, TAITO SATAKUNTA JA TAITOLIITTO
www.taito.fi
ONE2001_Pohjois-Karjala_16.indd 16
2.12.2019 12:58:35