Taitojärjestö - Onni elää käsityössä

Page 1


MIKSI KÄSITYÖLLÄ ON VÄLIÄ?

Hyvinvoiva yhteisö kasvaa hyvinvoivista yksilöistä Itse tehdyn arvoa ei mitata rahassa, se tunnetaan sydämessä. KÄSITYÖ on rakas harrastus, joka lisää onnellisuutta. Hyvinvointi ja onnellisuus lisääntyvät, kun ihminen kokee iloa ja onnistumista ja oppii uusia asioita. Yli puolet käsitöiden harrastajista kertoo harrastuksen tärkeimmäksi anniksi ajatusten nollaamisen, rentoutumisen ja terapeuttisen hyvänolontunteen. Tärkeää käsitöissä on jakamisen kulttuuri ja sosiaalisuus. Yhdessä tekeminen luo osallisuutta ja saa tekijän tuntemaan itsensä arvokkaaksi. Käsityöt lisäävät yhteisöllisyyttä.

1/3 suomalaisista tekee käsitöitä, nikkaroi tai rakentelee kuukausittain. Käsityön harrastaminen Suomessa -tutkimus, Taitoliitto


Juuriaan arvostava yhteiskunta säilyy vahvana ovat siirtyneet kautta aikojen taitajalta toiselle. Käsitöiden elävä perintö viittaa taitoon ja tietoon tehdä käsitöitä erilaisilla elinympäristön materiaaleilla oli kyse sitten talon rakentamisesta, huonekalujen entisöinnistä tai villasukkien neulomisesta. Vuonna 2013 Suomi hyväksyi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskevan yleissopimuksen. Aineeton kulttuuriperintö on muun muassa käsityötaitoja, suullista perinnettä, esittävää taidetta, sosiaalisen elämän käytäntöjä sekä rituaaleja ja juhlamenoja.

KÄSITYÖTAIDOT

1913

perustettiin Taitojärjestö edistämään käsityötaitoa, käsityön koulutusta sekä elinkeinotoimintaa Suomessa.


Innovoivat, luovuutta vaalivat yhteiskunnat menestyvät ei saa hukata. Uusien innovaatioiden juuret ovat perinteisissä tekniikoissa, materiaaleissa ja työtavoissa. Vanhaa pitää kunnioittaa ja vaalia, mutta katseen tulee olla rohkeasti tulevassa ja uuden kehittämisessä. Käsityötaidot ja materiaalien tuntemus ovat hyvä pohja luovalle ajattelulle ja uusille innovaatioille. Käsityön kehittäminen ei voi olla ainoastaan alan harrastajien käsissä. Ala tarvitsee myös koulutuksen saaneita ammattilaisia.

KÄDENTAITOJA

96 000 osallistujaa vuosittain taitoyhdistysten kursseilla ja työpajoissa. Taitoliitto, toimintatilastot


MIKSI KÄSITYÖLLÄ ON VÄLIÄ?

Kokeilevat yhteiskunnat luovat uutta tehokkaammin Luova ajattelu antaa pohjan uusille innovaatioille ja kehitykselle. ELINIKÄISEN OPPIMISEN tarve korostuu tulevaisuuden yhteiskunnassa, ja yhä useammalla on tarve päivittää osaamistaan elämän eri vaiheissa. Oikeus oppimiseen ja sen tuottama ilo kuuluvat kaikille. Koulutus ja osaamispolut uudistuvat ja elävät ajassa: tärkeintä ei enää ole se, missä opitaan, vaan mitä osataan. Uusien taitojen harjoittelu ja oppiminen tarjoava mielekästä tekemistä ja osallisuuden tunnetta läpi koko elämän. Oppia kannattaa hakea sieltä, missä tunnetaan taito ja perinne.

Käsityöt voivat opettaa niin kertotaulua kuin epäonnistumisen sietämistäkin. Minna Huotilainen, aivotutkija


TAITOJÄRJ YHTEEN PER TULEVAISUUD


JESTÖ TUO ERINTEEN JA DEN TAITAJAT


550 000 asiakasta vierailee vuosittain taitoyhdistysten organisoimissa näyttelyissä ja tapahtumissa. Taitoliitto, toimintatilasto


TAITO YRITTÄJYYDEN TUKENA

Käsityö luo bisnestä Käsityöläisyys on aina nivoutunut läheisesti yhteen yrittäjyyden kanssa. TEKNOLOGIA ja sähköiset toimintaympäristöt avaavat

uudenlaisia mahdollisuuksia käsityöyrittäjille. Digitalisaatio mahdollistaa käsityöyrittäjyyden myös alueilla, joilla työllistyminen on muutoin vaikeaa. Taitoliiton yrittäjäkyselyn mukaan käsityöalan yrittäjät nostavat tärkeimmiksi yrityksen menestystekijöiksi laadun ja laadunvalvonnan sekä erottumisen kilpailijoista. Käsityöalan yrittäjät eivät kilpaile hinnalla. He kilpailevat tuotteiden yksilöllisyydellä ja korkealla laadulla. Kädentaitoalojen vaikutukset kokonaistyöllisyyteen ovat lähes 14 000 henkilöä. Meillä Suomessa on arvokkaita, alueellisesti omaleimaisia perinnetuotteita ja vahva pohjoismaisen modernin suunnittelun osaaminen, jotka ovat vahvuus suomalaiselle käsityöosaamiselle.

SUOMALAISEN KÄSITYÖN MYYMÄLÄVERKOSTO TAITO SHOP on suurin suomalaisen käsityön markki-

nointiketju. Se tarjoaa lähellä tehtyjä, persoonallisia ja aikaa kestäviä tuotteita. Taitoyhdistyksillä on 21 Taito Shop -myymälää eri puolilla Suomea. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Taito Shop -ketjun myymälätoiminnalle Avainlippu- ja Yhteiskunnallinen yritys -tunnukset. Kotimainen käsityötuote on hyvä valinta, kun tuotteen tekijällä ja tarinalla on merkitystä. Matkailu on keskeinen osa Taitojärjestön toimintaa. Esimerkiksi Taitokortteli Joensuussa ja Kenkävero Mikkelissä ovat vilkkaita palvelukeskittymiä, joiden merkitys koko kaupungin matkailulle ja kulttuuritoiminnalle on erittäin suuri.

”Lovi Oy:n ja Taito PohjoisPohjanmaan yhteis­työ on todellista kumppanuutta. Molempien osapuolten lisäksi voittajia ovat asiakkaat, joille tarjoamme elinvoimaisen ja ajassa elävän myymälän.” Mikko Paso, toimitusjohtaja, Lovi Ltd


TAITO YHTEISTYÖKUMPPANINA

Palveluja parhailta osaajilta

KOULUTUS ON YHTEISTYÖTÄ toimii koulutuksen kumppanina aina varhaiskasvatuksesta ammatilliseen koulutukseen saakka. Kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmat ja perusopetuksen kanssa tehtävä yhteistyö luovat pohjan käsityötaitojen siirtymiselle tuleville sukupolville. Taitoyhdistykset tarjoavat väyliä ammatillisen koulutuksen näyttötutkintoihin sekä työssäoppimispaikkoja lähes 300 opiskelijalle vuosittain.

TAITOJÄRJESTÖ

Koulutus, suunnittelu ja valmistus – kaikki tarvitsevat huippuosaajia tekijöiksi, jotta lopputulos on paras mahdollinen. ja taitavia tekijöitä tarvitaan kaikkialla. Käsityömäisissä ammateissa työskentelee tuhansia suomalaisia. Taitojärjestö jakaa ammatillista osaamista ja on mukana kouluttamassa tulevaisuuden tekijöitä. Jotta ihmiset kohtaavat käsityön arjessa, järjestö tekee laajaa yhteistyötä yrittäjien, tapahtumien, alan parhaiden suunnittelijoiden sekä muiden järjestöjen kanssa. Taitojärjestö tuottaa palveluita ja toimintaa kyliin ja kaupunkeihin, ja valtakunnalliset kampanjat ja hankkeet ovat luonteva osa toimintaa. Tämän kaiken mahdollistavat Taitojärjestössä työskentelevät koulutetut käsityön ammattilaiset.

KÄDENTAITOJA

LIIKKUVIA PALVELUJA ASIAKKAIDEN LUOKSE TAITOBUSSI JA MUOTOILUBUSSI ovat matalan kynnyksen palveluja alueilla, joissa etäisyydet ovat pitkiä ja palvelut harventuneet. Liikkuva palvelu tuo ohjauksen sinne missä asiakkaat ovat ja näin voidaan tukea asukkaiden hyvinvointia haja-asutusalueilla. Muotoilubussi liikkuu Keski-Pohjanmaan alueella ja Taitobussi Pohjois-Karjalassa.


”Suunnittelijana voin tarjota harrastelijalle uutta näkökulmaa sekä nähdä oman työni innostavan käsillä tekemisen pariin. Se tekee yhteistyöstä erityisen palkitsevaa.” Marianne Huotari, STUDIOsmoo, muotoilija



ELINIKÄINEN OPPIMINEN

Taitojärjestö huolehtii kädentaitojen opetuksesta Kädentaitojen harjaannuttaminen Taito­järjestössä alkaa Taito Taaperoista. Järjestö tarjoaa kädentaitojen kursseja ja koulutusta kaikille taaperoikäisistä varttuneempiin kädentaitojen harrastajiin. kokonaisvaltaista oppimista. Tutkimukset osoittavat, että kädentaidot rentouttavat, vahvistavat keskittymiskykyä ja aktivoivat aivojen eri osia. Monet ammatit edellyttävät tarkkoja kädentaitoja. Taiteen perusopetusta järjestävissä Taito käsityö- ja muotoilukouluissa opitaan käsityön vaiheet tuotteen suunnittelusta toteuttamiseen. Opiskelun lähtökohtana on oppilaan omakohtaiset kokemukset, käsillä tekeminen, tuotteiden valmistus ja itseilmaisu. Käsityö- ja muotoilukoulu antaa hyvät eväät laaja-alaiseen käsityötaidon osaamiseen ja tutustuttaa eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Opituista arjen taidoista on hyötyä läpi koko elämän.

KÄSITYÖTAIDOT TUKEVAT

14

taitoyhdistysten käsityö- ja muotoilukoulua Suomessa.

3 200

oppilasta käy vuosittain taitoyhdistysten käsityöja muotoilukouluissa. Taitoliitto, toimintatilastot


SISÄLTÖÄ ELÄMÄÄN

Oppimisen iloa kursseilla ja työpajoissa Taitojärjestöllä on Suomen laajin käsityötaitojen palveluverkosto. Vuosittain kursseille osallistuu 27 000 harrastajaa. TAITOKESKUKSET OVAT kaikille avoimia käsityön elämyskeskuksia. Lähes sadan toimipisteen verkosto tarjoaa hyvät mahdollisuudet oppia monenlaisia käsityötekniikoita. Ammattitaitoiset ohjaajat, hyvät työskentelytilat ja välineet sekä paikanpäältä löytyvät materiaalit tekevät harrastamisesta vaivatonta ja helppoa. Taitojärjestön kautta käsityön harrastaminen on mahdollista jokaiselle. Taitoliiton tekemän Käsityön harrastaminen Suomessa -kyselytutkimuksen mukaan käsityön harrastamisessa tärkeintä on uuden taidon oppiminen ja oppimisen tuoma hyvä mieli. Toiseksi tärkeimpänä pidetään yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Taitokeskuksissa asiakkaat tapaavat muita harrastajia. Keskusten kautta syntyy luontevia verkostoja, joilla on iso merkitys ihmisten sosiaalisena toimintaympäristönä.

”Käsityöt ovat minulle vasta­ painoa työlle. Kurssille on mukava tulla, koska saan siellä vinkkejä, neuvoja ja ideoita myös toisilta kurssilaisilta.” Saila, 43 vuotta, toimistopäällikkö



Käsityön iloa Taitojärjestöstä Taitojärjestön 17 taitoyhdistystä ja niiden yli 100 toimipaikkaa ovat Suomen laajin käsityön palvelu­verkosto. Taitoliitto ja alueelliset taitoyhdistykset muodostavat valtakunnallisen Taitojärjestön. on aktiivinen käsityöpalveluiden tuottaja ja kehittäjä, joka edistää käsityökulttuuria taitona ja elinkeinona. Järjestön arvot ovat luovuus, taito, yrittäjyys ja kestävä kehitys. Koko maassa toimivan Taitojärjestön verkostoon kuuluu 17 taitoyhdistystä ja niiden yli sata kiinteää toimipaikkaa. Järjestö on merkittävä työllistäjä. Sen palveluksessa on noin 200 vakituista toimihenkilöä.

TAITOJÄRJESTÖ

TAITOYHDISTYKSET

Taito Etelä-Suomi Taito Etelä-Pohjanmaa Taito Itä-Suomi Taito Kainuu Taito Keski-Pohjanmaa Taito Keski-Suomi Taito Kymenlaakso Taito Lappi

Taito Pirkanmaa Taito Pohjois-Karjala Taito Pohjois-Pohjanmaa Taito Satakunta Taito Varsinais-Suomi Taito Ylä-Savo Nylands hantverk Åbolands hantverk Österbottens hantverk

TAITOLIITTO – KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSLIITTO TAITO RY

taitoliitto@taito.fi

www.taito.fi

Facebook: Onni elää käsityössä

Instagram: @onni.elaa.kasityossa


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.