Talentumpro juridiikka 5 2016

Page 1

5 • 2016

TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJELMA 2016–2017 alkaa 22.11. Tutustu sivuilla 4–5


Tietoa ja taitoa tiedon suojaamiseen Syksy on uusien alkujen aikaa. Olemme koonneet sinulle paketin mahdollisuuksia tietojesi ja osaamisesi päivittämiseen. Lainsäädännölliset uudistukset vaativat taitojesi saattamista uudelle tasolle. EU:n tietosuoja-asetuksen voimaantuloon on aikaa reilut 600 vuorokautta. Tiedätkö jo, millaisia uusia vaatimuksia on tulossa ja kuinka näihin tulisi käytännössä varautua? Onko organisaatiosi aloittanut valmistautumistoimet ja nimennyt oman tietosuojavastaavansa? Miten ajan voisi käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi? Koska laajan tietosuoja-asetuksen vaatimuksia ei pysty yhdessä päivässä käsittelemään, olemme koonneet olennaiset tiedot asetuksen vaatimuksista ja tietosuojavastaavan tehtäväkentästä koulutuskokonaisuudeksi, jossa voit päivittää tietosi ajan tasalle. Viime syksynä ensimmäistä kertaa aloitettu, maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen Tietosuojavastaavan koulutusohjelma sai erinomaisen vastaanoton ja olemme muun muassa osallistujapalautteiden perusteella kehittäneet ohjelman sisältöjä. Koulutusohjelman laadun takeena toimivat maamme parhaat tietosuojaasiantuntijat tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion johdolla sekä seminaareissa vierailevat ulkomaiset huiput. Syksyllä alkava toinen suuri seminaarikokonaisuutemme on kymmenettä kertaa yhteistyössä Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa järjestettävä Työoikeuden asiantuntijaohjelma. Näistä sekä muusta huikeasta seminaaritarjonnastamme ja juridiikan uutuuskirjoistamme löydät lisätietoja tulevilta sivuilta. Seuraathan ja osallistuthan keskusteluun ajankohtaisista juridisista teemoista myös sosiaalisessa mediassa @TalentumLaki. Antoisaa ja tietorikasta seminaarisyksyä!

Salla Korhonen vastaava koulutuspäällikkö


YHTEYSTIEDOT

Sisältö

Talentum Pro Alvar Aallon katu 3 C, 00100 Helsinki Maria Ampiala, liiketoimintajohtaja Juha Nurro, johtaja sisällöntuotanto Stina Wikberg, johtaja digitaaliset palvelut Heidi Antinkari, toimituspäällikkö Salla Korhonen, vastaava koulutuspäällikkö (perhevapaalla) Johanna Hirvi, koulutuspäällikkö Ann-Marie Söderholm, koulutuspäällikkö Jemmi Rantanen, kustannustoimittaja Arja Lappeteläinen, sisältöpäällikkö, juridiikka Anttoni Pihlajamäki, vt. sisältöpäällikkö, taloushallinto Henna Tolvanen, vt. sisältöpäällikkö, säädöstuotteet MYYNTI Miguel Rosenström p. 040 342 4715 Lotta Saunamäki p. 040 661 4722 Antti-Jussi Suominen p. 040 342 4769 Marjut Ylönen p. 040 350 1375

SEURAA MEITÄ Twitter ja Facebook @TalentumLaki

OSALLISTU

Immateriaali- ja teknologiaoikeus 4 Työoikeus 14 Julkisoikeus 22 Yhteisöoikeus ja yritystoiminta 25 Rahoitus ja vakuudet 28 Sopimukset ja velkasuhteet 30 Rikos- ja prosessioikeus 34 Perhe ja perintö 38 Ympäristö ja asuminen 42 e-kirjat 43 Verotus ja taloushallinto 44 Esimiestyö 50 Muut koulutukset 52 Fokus 54 Verkkokirjahylly 56 Suomen Laki 58 Timanttipesula, Kohtuuden kirja 60

Keskustele, jaa kokemuksia #talentumpro #lakimiesliitonkoulutus

sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi

ASIAKASPALVELU

Julkaisija: Alma Talent / Talentum Pro Alvar Aallon katu 3 C, 00100 Helsinki

KIRJAT JA VERKKOPALVELUT p. 020 442 4100 kirjat@almamedia.fi verkkopalvelut@almamedia.fi talentumshop.fi

Painopaikka: PunaMusta Oy, Joensuu Osoitelähde: Talentum Media Oy:n asiakasrekisteri ja Fonecta Kohdistamiskone B2B. Kansikuva: Arttu Laitala, Alma Talent Sivun 2 kuva: Karoliina Paavilainen, Alma Talent Ulkoasu ja toteutus: Riikka Rajapuro, Alma Talent

LAKIMIESLIITON KOULUTUS p. 020 442 4110 lakikoulutus@almamedia.fi lakimiesliitonkoulutus.fi

TALENTUM PRO ON OSA ALMA TALENTIA Alma Talent rikastuttaa tiedolla. Alma Talent on monipuolinen mediaperhe, laaja-alainen ­tietopalvelu sekä tehokas liiketoiminnan ja osaamisen kehittäjä. Tuotamme vaikuttavia sisältöjä talouden, juridiikan, johtamisen, HR:n, myynnin ja markkinoinnin, teknologian ja terveydenhuollon ammattilaisille. Toimimme monikanavaisesti ja kansainvälisesti. Päätuotteitamme ovat mediasisällöt, kirjat, verkkopalvelut, tapahtumat ja koulutukset.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

3


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

Tietosuojavastaavan kou

Reijo Aarnio

Eija Warma

Ahti Saarenpää

Oskari Rovamo

Tietosuojavastaavan koulutusohjelma 2016–2017, 22.11.2016–29.8.2017 Huippusuosittu, viisiosainen kokonaisuus EU:n tietosuoja-asetuksen vaatimuksista ja tietosuojavastaavan tehtävistä alkaa jälleen 22.11.2016. Tietosuojavastaavan koulutusohjelman seminaareihin osallistuvat saavat osallistumisestaan IAPP:n myöntämien sertifikaattien krediittejä

4

Hallitsetko organisaatioita velvoittavat tietosuojavastuut? Osaatko vastata EU:n tietosuojaasetuksen perusteella syntyviin uusiin velvoitteisiin? Miksi tietosuojavastaava? EU:n tietosuoja-asetus, joka tulee voimaan 25.5.2018, uusine velvoitteineen ja sanktioineen on hyvin laaja kokonaisuus, jota ei yhdessä seminaaripäivässä pysty käsittelemään. Siksi olemme koonneet olennaiset tiedot asetuksen vaatimuksista ja tietosuojavastaavan tehtäväkentästä koulutuskokonaisuudeksi, jossa voit päivittää tietosi ajan tasalle. Koulutusohjelma etenee tiedon elinkaarimallin mukaisesti henkilötietojen käsittelyn suunnittelusta tietojen suojaukseen ja sisäisten ohjeistusten ja koulutusten laatimisesta tietojen auditointiin ja sieltä edelleen tietojen luovutukseen saakka. Olemme sisällyttäneet ohjelmaan mukaan myös käytännön harjoituksia, esimerkiksi miten tehdä tietosuojaa koskeva vaikutusten arviointi käytännössä (Privacy Impact Assessment). Koulutusohjelman osallistujilla on myös ainutlaatuinen mahdollisuus verkostoitumiseen muiden tietosuojavastaavien ja tietosuojan ammattilaisten kesken. Koulutusohjelma on suunniteltu kaikille tietosuojavastaavan tehtäväkentästä ja uudistuvasta tietosuojasääntelystä kiinnostuneille koulutustaustasta ja tehtävästä riippumatta. Yksittäiset seminaarit toimivat myös itsenäisinä tietojen päivityspaketteina.

talentumshop.fi


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

ulutusohjelma 2016–2017 Koulutusohjelman yksittäisten seminaarien sisältö verkkosivuillamme lakimiesliitonkoulutus.fi/tietosuojavastaavan-koulutusohjelma-2016-2017

Koulutusohjelman osat: 1.

Uudistuva tietosuojasääntely – toimijoiden roolit ja vastuut 22.11.2016

2.

Tietosuoja ja tietoturva 17.1.2017

3.

Tietojen käsittely – lainmukaisuus, vastuut, riskit ja suojaus, 14.–15.3.2017

4.

Tietojen luovutus ja kaupallinen hyödyntäminen 9.5.2017

5.

Tietojen käsittelyn ohjeistus, omavalvonta ja raportointi 29.8.2017

Koulutusohjelma toteutetaan alan parhaiden asiantuntijoiden voimin. Suunnittelusta vastaavat: • • • • •

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, Tietosuojavaltuutetun toimisto Professori Ahti Saarenpää, Lapin yliopisto Asianajaja Eija Warma, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy Tietosuojavastaava Helena Eronen, Kuopion yliopistollinen sairaala Global Privacy Counsel Oskari Rovamo, Nokia Oyj

ENNAKKOILMOITTAUTUJAN ETUHINTA: Hyödynnä ennakkoilmoittautujan etuhinta ja ilmoittaudu viimeistään 31.8.: Koko ohjelma 2 950 € + alv 24 % (norm. 3 700 € + alv 24 %, Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori 3 100 € + alv 24 %). Koulutusohjelman hinnasta ei myönnetä muita alennuksia. Koulutusohjelman hintaan sisältyy syyskuussa ilmestyvä Tietosuojalainsäädäntö 2016 (arvo 95 €). Yksittäiset seminaarit alkaen 547,50 € + alv 24 %

Palautetta Tietosuojavastaavan koulutusohjelman 2015–2016 osallistujilta: ”Yhden päivän seminaareista poiketen tässä päästiin syvemmälle itse asiaan, kun puheenvuorot olivat riittävän pitkiä. Esitykset oli hyvin valmisteltuja.” ”Aihe on mitä ajankohtaisin.” ”Monipuolinen ohjelma ja asiaa esitetty hyvin useasta näkökulmasta. Harjoitukset myös hyviä, samoin mahdollisuus keskustella esittäjien kanssa.” ”Miellyttävä ilmapiiri, osallistujien mahdollista kysyä” ”Yhteispalautteena esiintyjät olivat hyviä, lakiasioita tuntemattomalle tuli erinomainen pieni pilkahdus siihen puoleen.” ”Esiintyjiltä tuli hyviä käytännön neuvoja tietoturvan/-suojan jalkauttamiseen organisaatioissa.” ”Erityiset plussapisteet workshop-tyyppisestä koulutuksesta. Kädet savessa oppii.” ”Järjestelyt on aina huippua.” ”Hyvä ja haasteellinen kokonaisuus. Hyvä kun uskalsitte ottaa haasteen vastaan.” ”Hieno homma, tällaisista koulutuksista on AINA tarve ja siksi puute!!”

lakimiesliitonkoulutus.fi

5


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

Asianajaja Jukka Lång:

Asianajaja Eija Warma:

”Kaikissa sopimuksissa tulee ottaa huomioon tietosuoja”

”Jos yritys ei vielä ole joutunut tietomurron kohteeksi, se vielä tapahtuu – olennaista on toimia heti, kun joutuu tietomurron kohteeksi”

”Kaikissa sopimuksissa tulee ottaa huomioon tietosuoja. Kiinteistöhuollon sopimuskin voi olla tietosuojasopimus, jos kiinteistöhuoltoyhtiö käsittelee esimerkiksi energiankulutustietoja. Palkkahallinto käsittelee paljon henkilötietoja, mutta jopa esimerkiksi palkkahallintoa ulkoistaessa unohdetaan sopia tietosuoja-asioista. Jos sopimuksissa ei määritellä, kenelle vastuu henkilötietojen käsittelystä kuuluu, vastuu on nykyisen lain mukaan yksin rekisterinpitäjällä. Sopimusvapaus tietosuoja-asioissa on kuitenkin rajoitettu. Huomiota kannattaa kiinnittää eritoten siihen, millaiset vahingot sopimuksissa suljetaan pois. Tietosuojaan liittyvät vahingot ovat usein vastuunrajoituksen piirissä, koska ne ovat pääosin välillisiä vahinkoja. Sopimusvastuisiin vuonna 2018 voimaantuleva tietosuoja-asetus tuo merkittäviäkin muutoksia.” Jukka Lång toimii puheenjohtajana Tietosuoja, riskienhallinta ja sopimukset -seminaarissa

”Tietomurtoja tapahtuu koko ajan. Murrot mielletään usein ulkoisiksi ja sisäiset tietoturvauhat sivuutetaan, esimerkiksi se, että organisaatiossa väärä ihminen pääsee käsiksi yksityiseen tietoon. Vain he, jotka tarvitsevat henkilötietoja työssään, saavat niitä käsitellä. Kaikki yritykset joutuvat todennäköisesti joskus tietomurron kohteeksi. Olennaista on silloin nopea toimintakyky; se, että organisaatio ei lamaannu, vaan tietää, mitä se myös juridisesti tekee.” Asianajaja Eija Warma toimii puheenjohtajana Tietosuojavastaavan koulutusohjelmassa

6

talentumshop.fi


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

Tietosuojalainsäädäntö 2016 Tietosuojaan ja informaatio-oikeuteen liittyvä relevantti sääntely yksissä kansissa. EU:n tietosuoja-asetus hyväksyttiin ­lopullisesti huhtikuussa. Tietosuoja-teokseen on koottu asetuksen lisäksi keskeinen kansallinen ja ylikansallinen sääntely tietosuojan ja informaatio-oikeuden alalta. Säädöksissä on runsaasti säädösviitteitä sekä oikeustapauksia ja tiedon hakemista helpottaa asiahakemisto. Kirja on kattava perusteos kaikille tietosuoja-asioiden parissa työskenteleville, mutta erityisen hyvä työväline ja hakuteos organisaatioiden tietosuojavastaaville. Asiantuntijatoimittajana teoksessa toimii asianajaja Jukka Lång, joka on yksi harvoista tietoturvaan ja tietosuojaan erikoistuneista suomalaisista asianajajista. Ilm. syyskuu 2016, n. 600 sivua, 95 € ISBN 978-952-14-3002-2

lakimiesliitonkoulutus.fi

7


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

Jukka Lång

Jaakko Lindgren

Tietosuoja, riskienhallinta ja sopimukset 11.10.

Tietoturvaa käytännössä -brunssi, lokakuu

Seminaaripäivän aikana saat monipuolisen katsauksen yrityksiä velvoittavasta tietosuojalainsäädännöstä, tulossa olevista muutoksista sekä riskien hallitsemisesta sopimuksin aina sopimusneuvotteluista ehtojen täytäntöönpanovaiheeseen. Lisäksi kuulet käytännön kokemuksia toimivista sopimusten tietosuojaehdoista, neuvottelemisesta kansainvälisen palveluntarjoajan kanssa sekä järkevästä riskienhallinnasta. Asioiden käsittelykulman laajuuden varmistaa luennoitsijoiden monipuolinen kokemus.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • Uusi tietosuojasääntely ja viranomaisten muuttuvat toimivaltuudet • Yrityksen kyberriskit käytännössä • Tietosuojavastuut lain mukaan ja lähtökohdat sopimiselle – Uusien vastuiden hahmottaminen ja niiden hallinta sopimuksin • Käytännön työkalut tietosuojariskien hallinnassa • Tietosuoja- ja kyberriskien hallinta vakuutuksin • Käytännön kokemuksia sopimusten tietosuojaehdoista • Tietosuojavelvoitteiden jalkauttaminen yrityksessä

Seminaarin puheenjohtajana: • Asianajaja Jukka Lång, Dittmar & Indrenius Asianajotoimisto Oy

Sähköiset järjestelmät mahdollistavat laajat tietovuodot hyvin nopeasti. Tietovuotoja voi tapahtua työntekijöiden työpaikan yhteydessä kuin myös tilanteissa, joissa työntekijä on pettynyt työnantajansa toimintaan. Edward Snowdenin antama esimerkki on tehnyt tietovuodoista arkipäiväisiä. Näin ollen tietovuotoihin tulee varautua jo ennen kun sellainen osuu kohdalle. Seminaarissa käydään konkreettisella tavalla läpi, kuinka tietovuotojen estäminen otetaan osaksi normaalia toimintaa niin HR:n, l­akimiesten kuin myös tietohallinnon näkökulmasta. Tämän lisäksi käydään lävitse kuinka yhtiö voi laillisesti toimia, jos se epäilee tietovuotoa.

Seminaarin puheenjohtajana: • Asianajaja Jaakko Lindgren, Dottir Asianajotoimisto Oy

Seminaarin hintaan sisältyy syyskuussa ilmestyvä Tietosuojalainsäädäntö 2016 (arvo 95 €). 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

8

Miten toimia, kun epäillään tietovuotoa tai ollaan tietovuodon kohteena?

371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

talentumshop.fi


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

Eija Warma

Oskari Rovamo

Työelämän tietosuoja-asiat kuntoon 12.10. Seminaari on käytännönläheinen läpileikkaus tietosuojakysymyksiin työelämässä alkaen rekrytoinnista ja päättyen työsuhteen päättymiseen. Seminaari palvelee erityisesti henkilöstöhallinnon tarpeita. Luennoitsijat avaavat uusien tietosuojavaatimusten taustoja konkreettisten esimerkkien ja omien kokemustensa kautta sekä jakavat myös parhaat käytännön vinkkinsä riskien välttämiseksi ja henkilötietojen asianmukaiseen käsittelyyn. Seminaariosallistujilla on myös mahdollisuus lähettää luennoitsijoille ennakkokysymyksiä, jotka otetaan osaksi päivän ohjelmakokonaisuutta.

Seminaarin luennoitsijoina: • Asianajaja Eija Warma, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy (pj.) • Global Privacy Counsel Oskari Rovamo, Nokia Oyj • Senior Associate Leena Kujansuu, Asianajotoimisto Lindfors & Co Oy 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Global Privacy Counsel Oskari Rovamo:

”Ei riitä, että noudattaa lakia, tulee myös osoittaa, että niin tekee” ”Tiedon systemaattinen manageeraminen on yrityksissä yhä tärkeämmässä roolissa. Tietosuojaasetuksen myötä tuleva tilintekovelvollisuus voi kuitenkin tulla yrityksille yllätyksenä. Ei riitä, että yritys noudattaa lakia, sen tulee myös osoittaa, että se noudattaa lakia. Erilaiset tietosuojaohjelmat ja compliance nousevat nyt avaintekijöiksi. Tietosuoja-asiat ovat monimutkainen kokonaisuus, jonka noudattamiseen vaaditaan yrityksessä ohjelma. Yrityksestä tulee löytyä myös niistä vastuutettu henkilö.”

lakimiesliitonkoulutus.fi

9


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

Mika Puittinen

Juha Pekka Katainen

Pia Ek

Kari-Matti Lehti

Mikko Manner

Palautetta aiemmista IT-sopimukset I ja II -seminaareista:

Talentum Pro / Lakimiesliiton Koulutus järjestää jälleen loistavaa palautetta saaneen kaksiosaisen kokonaisuuden IT-sopimuksista. Syksyllä 2014 ensimmäistä kertaa toteutetun seminaarisarjan osat toimivat myös itsenäisinä tietojen päivityspaketteina.

”Erittäin hyvät ja osaavat puhujat, toivat hyvin esille käytännön kokemusta.”

IT-sopimukset I: IT-sopimukset käytännössä 13.9.

”Hyvät aiheet. Useita esittäjiä, jolloin vire pysyi hyvänä.” ”Puhujien valinta erinomainen. Jokainen täytti vähintään odotukset ja asiasisältö oli kohdallaan.” ”Kokeneiden ammattilaisten käytännön näkemyksiä ja kokemuksia oli erittäin hyödyllistä peilata omia kokemuksia vasten.” ”Kokonaisuus oli hyvin suunniteltu ja kullakin puhujalla oli riittävästi aikaa tuoda olennaisin viesti esille.” ”Kaikki esiintyjät olivat huippuluokkaa, pitivät kukin esityksensä omalla tyylillään.” ”Vastasi kovia odotuksia. Juuri tällaista settiä on kaivattu.”

10

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • • • • •

Kehitystrendejä: Teollinen Internet (IoT) Teollinen internet sopimussuhteissa Ohjelmistoja koskevat lisenssisopimukset Ylläpito- ja tukisopimukset sekä palvelutasosopimukset (SLA) IT-projektisopimukset IT-ulkoistuksia koskevat sopimusjärjestelyt – viimeaikaiset trendit toimittajan näkökulmasta Pilvipalveluja koskevat sopimukset

IT-sopimukset II: IT-sopimuksia koskevat riidat ja niihin varautuminen 22.11. Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • • • • •

Tyypillisiä riidan kohteita IT-projekteissa Riitoihin varautuminen IT-sopimuksissa Vaihtoehtoisten riidanratkaisutapojen käyttö IT-riidoissa Tekninen todistelu IT-riidoissa IT-sopimusriidan ratkaiseminen eri foorumeissa IT-sopimukset ja -riidat välimiehen näkökulmasta Viimeaikaista oikeuskäytäntöä

talentumshop.fi


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

Tomi Männistö

Pekka Raatikainen

Kimmo Rekola

Seminaarisarjan puheenjohtajina:

Jari Collin, Ari Saarelainen

• Asianajaja Mika Puittinen, Asianajotoimisto Krogerus Oy (IT-sopimukset I) • Asianajaja Juha Pekka Katainen, Asianajotoimisto Krogerus Oy (IT-sopimukset II)

Luennoitsijoina muun muassa: • • • • • • • • • • •

Asianajaja Pia Ek, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy Asianajaja Sakari Halonen, Asianajotoimisto Bird & Bird Oy Asianajaja Essi Launonen, Asianajotoimisto Krogerus Oy Asianajaja Kari-Matti Lehti, Asianajotoimisto HPP Oy Asianajaja Mikko Manner, Roschier Asianajotoimisto Oy Professori Tomi Männistö, Helsingin yliopisto Director of Legal Services, Global Accounts Peter Portman, Accenture Oy Asianajaja Pekka Raatikainen, Asianajotoimisto HPP Oy Asianajaja Kimmo Rekola, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy Management Consultant Tuomas Ritola, Information Services Group (ISG) TkT, KTM Timo Seppälä, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

YHTEISHINTA Ilmoittaudu molempiin IT-sopimukset -seminaareihin, saat ne yhteishintaan 1 050 € + alv 24 %. Yhteishinnasta ei myönnetä muita alennuksia.

Teollinen internet

Teollinen internet on kuuma puheenaihe. Mitä tapahtuu, kun älykkäät tuotteet ja palvelut kytketään verkkoon? Miten ja milloin yrityksen kannattaa tarttua uusiin mahdollisuuksiin? Kirja käsittelee ilmiötä laajasti, käytännönläheisesti ja opastaen. Myös digitalisaation teknologia ­antureista analytiikkaan tulee tutuksi. Suomalaiset ja kansainväliset case-esimerkit tuovat ilmiön käytännön tasolle. Lukija saa kattavan oppaan l­ iiketoimintahyötyjen etsimiseen ja yrityksen teollisen internetin tiekartan laatimiseen. Jari Collin on kunnossapitoyhtiö Eforan tietojohtaja ja toimii Aaltoyliopistossa tutkimusprofessorina, Ari Saarelainen on seurannut alaa pitkään tekniikkalehtien toimittajana. Ilm. elokuu 2016, 333 sivua, 69 € ISBN 978-952-14-2849-4 Myös e-kirjana

Seminaarisarjan hintaan sisältyy Jari Collinin ja Ari Saarelaisen elokuussa ilmestyvä Teollinen internet -teos (arvo 69 €). Yksittäisen seminaarin hinta 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

11


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

Hanna Paloheimo

Minna Aalto-Setälä

Jussi Karttunen

Uusi eurooppalainen patenttijärjestelmä, marraskuu Seminaarissa uudistusta tiiviisti seuranneet ammattilaiset jakavat tietojaan ja kokemuksiaan eurooppalaisen patenttiuudistuksen taustoista ja tulevasta kehityksestä.

Seminaarissa saat vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: • Vaikutukseltaan yhtenäinen EU-patentti – Mistä yhtenäisessä patenttisuojassa on kysymys? • Patenttistrategia – Kannattaako jatkossa hakea yhtenäispatenttia vai valita kansalliset hakemukset? • Opt out -strategia – Milloin ja minkä tyyppisen patentin osalta opt out kannattaa ja milloin ei kannata – millä kriteereillä valintaa pohditaan? • Hakuprosessi – Muuttuko mikään, kun siirrytään hakemaan EP:n sijaan yhtenäispatenttia? • UPC - yhdistetty patenttituomioistuin – Mikä on yhdistetty patenttituomioistuin ja mitä siitä on sovittu?

Markku Tuominen

Tavaramerkkipäivä 2016, 30.11. Talentum Pro / Lakimiesliiton Koulutuksen perinteisessä Tavaramerkkipäivässä saat ajankohtaiskatsauksen alan lakihankkeisiin ja kuulet tuoreimmat näkökulmat tavaramerkkioikeudellisesta oikeuskäytännöstä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Päivän aikana saat myös käytännön työkaluja, joilla hallita ja ratkaista koko ajan muuttuvan toimintakentän ongelmia.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • • • •

Suomen tavaramerkkilainsäädännön kokonaisuudistus Latest decisions of the EUIPO Boards of Appeal and the Court of Justice Markkinaoikeuden tavaramerkkioikeudellista oikeuskäytäntöä Plain packaging – viimeisimmät vaiheet Uudet verkkotunnukset ja verkkotunnusvälittäjän rooli Tavaramerkkiasiamiestutkinto

Seminaarin puheenjohtajina: • Lakimies Minna Aalto-Setälä, Keskuskauppakamari • Asianajaja Markku Tuominen, Roschier Asianajotoimisto Oy

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • Counsel Hanna Paloheimo, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy (pj.) • Markkinaoikeustuomari Jussi Karttunen, markkinaoikeus • Eurooppapatenttiasiamies Karri Leskinen, Boco IP Oy Ab • Director, Intellectual Asset Management Timo Wuorimies, Wärtsilä Corporation 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

12

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Suomen tavaramerkkilainsäädännön kokonaisuudistus

talentumshop.fi


IMMATERIAALI- JA TEKNOLOGIAOIKEUS

Kai Kuohuva

Jaakko Lindgren

Kyberturvallisuusbrunssi 20.9.

Startup-juridiikkaa, marraskuu

Yritysten ja valtiollisten organisaatioiden osalta kohdennetuista hyökkäyksistä on tulossa aiempaa kehittyneempiä ja yleisempiä. Verkkorikollisuus on aina läsnä ja myös verkostoituu kansainvälisesti. Yhtiön liiketoiminta pysähtyy, jos tietojärjestelmät eivät toimi. Tähän pitää herätä nyt. Sekä juridisesti että teknisesti.

Seminaarissa käydään läpi tyypilliset mallit, joilla iso yhtiö voi tehdä taloudellisesti järkevää yhteistyötä startup-yhtiöiden kanssa. Suuret yhtiöt voivat hyötyä startup-yhtiöiden ketteryydestä ja toisaalta mahdollistaa uusien startup-yhtiöiden syntymisen Suomeen. Perinteiset juridiset mallit saattavat kuitenkin olla liian kankeita yhteistyön tekemiseen, joten asioita on syytä ajatella uudelleen. Kysymyksen tulisi olla myös liiketoiminnasta eikä hyväntekeväisyydestä molempien osapuolten näkökulmasta.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • Mitä kyberturvallisuudella tarkoitetaan? • Suojautuminen ulkoisilta ja sisäisiltä kyberuhilta – tekninen puheenvuoro • Ulkoisilta ja sisäisiltä kyberuhilta suojautuminen juridisesta näkökulmasta

Seminaarin luennoitsijoina: • Asianajaja Jaakko Lindgren, Dottir Asianajotoimisto Oy (pj.) • Cyber Security Advisor Erka Koivunen, F-Secure Oyj • Senior Legal Counsel Kai Kuohuva, Tieto Oyj • Yhdistyksen puheenjohtaja Antti Pirinen, Tietoturva ry

Seminaarin puheenjohtajana: • Asianajaja Jaakko Lindgren, Dottir Asianajotoimisto Oy Seminaarin hintaan sisältyy lokakuussa ilmestyvä Startup-juridiikan käsikirja (arvo 75 €). 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Ensimmäinen suomalainen startup-juridiikan teos

Antti Innanen, Tuomas Honkinen, Jaakko Lindgren, Jukka Pello, Johanna Rantanen, Kyösti Siltala

Startup-juridiikan käsikirja Juristit eivät ymmärrä startup-yrityksiä? Startup-yrittäjät eivät ymmärrä juridiikkaa? Startup-juridiikan käsikirja pyrkii muuttamaan näitä stereotypioita. Kirjassa opastetaan startup-yrittäjää tekemään oikeita juridisia toimenpiteitä kustannustehokkaasti. Siinä käydään käytännönläheisesti läpi startupin juridiset toimenpiteet yrityksen perustamisen ensivaiheista yrityksen exitiin. Kirjassa käsitellään kaikille startupeille keskeisiä seikkoja, mm. rahoitusta, sopimuksia, tietosuojaa ja IP-oikeuksia. Kirja kertoo, miten on mahdollista vähentää ­startupin riskejä ja parantaa sen edellytyksiä saada rahoitusta ja menestyä. Kirja auttaa myös siinä, että s­ tartupin oikeudelliset kulut eivät paisu ylisuuriksi: teos antaa yleiskuvan siitä, miten resursseja on järkevää ja tarkoituksenmukaista käyttää. Ilm. lokakuu 2016, n. 250 sivua, 75 € ISBN 978-952-14-2919-4 Myös e-kirjana

371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

13


TYÖOIKEUS

Työoikeuden asiantunt

Kuvassa vasemmalta oikealle Tarja Kröger, Kari-Pekka Tiitinen, Markus Äimälä, Petteri Uoti ja Ulla Liukkunen

14

talentumshop.fi


TYÖOIKEUS

Osallistujien arvostama asiantuntijaohjelma – jo 10. toteutuskerta!

tijaohjelma 2016–2017 Asiantuntijaohjelman yksittäisten seminaarien sisältö verkkosivuillamme lakimiesliitonkoulutus.fi/tyooikeuden-asiantuntijaohjelma-2016-2017

Työoikeuden asiantuntijaohjelma 27.9.2016–26.4.2017 Asiantuntijaohjelman juhlavuosi – suosittu ohjelma nyt 10 vuotta! Talentum Pro/Lakimiesliiton Koulutus järjestää yhdessä Helsingin yliopiston kanssa Työoikeuden asiantuntijaohjelman kymmenennen kerran. Koulutusohjelma antaa syvällisen kokonaiskuvan työsuhteen osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista työsopimuksen tekemisestä aina työsuhteen päättymiseen saakka. Koulutusohjelmassa käsitellään myös erityistilanteita, kuten liiketoiminnan luovutuksia ja työturvallisuutta.

Asiantuntijaohjelman osat: 1.

Työsuhteen ehtojen määräytyminen ja yhteistoiminta yrityksissä 27.–28.9.2016

2.

Työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu, henkilötietojen käsittely ja häirinnän kielto 8.11.2016

3.

Immateriaalioikeudet, salassapito ja kilpailukiellot työsuhteissa 13.12.2016

4.

Työaika, vuosiloma ja muut työsuhdevapaat 31.1.–1.2.2017

5.

Yrityskaupat ja työoikeus 14.–15.3.2017

6.

Työsuhteen päättäminen ja lomauttaminen 25.–26.4.2017

Koulutusohjelma toteutetaan parhaiden asiantuntijoiden voimin. Suunnittelusta vastaavat: • • • • •

Hallitusneuvos Tarja Kröger, työ- ja elinkeinoministeriö Professori Ulla Liukkunen, Helsingin yliopisto Emeritusprofessori Kari-Pekka Tiitinen, Helsingin yliopisto Asianajaja Petteri Uoti, Dittmar & Indrenius Lakiasiainjohtaja Markus Äimälä, Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Suorita ohjelma työn ohella Koulutusohjelma on suunniteltu syventämään osaamista. Lähiopetusseminaareihin osallistuvien tietojen lähtötaso varmistetaan ennakkolukemistojen avulla. Tiedon omaksumista edistävät seminaarien välissä suoritettavat välitehtävät, joista osallistuja saa palautteen. Tiedon syventävä käsittely jatkuu osallistujan valmistautuessa koulutusohjelman kirjalliseen lopputenttiin. Koulutusohjelmaan liittyvien ennakkolukemistojen valinnasta, välitehtävien laadinnasta ja tarkastamisesta sekä loppukuulustelun vastaanottamisesta huolehtii Helsingin yliopiston ­oikeustieteellinen tiedekunta, joka myös vahvistaa suorituksen koko koulutusohjelmasta. Koulutusohjelman suorittaminen edellyttää läsnäoloa kaikissa seminaarijaksoissa, kaikkien välitehtävien hyväksyttyä palauttamista sekä hyväksyttyä suoritusta asiantuntijaohjelman loppukuulustelussa.

Todistukset Koulutusohjelman suorittaneet saavat erillisen tutkintotodistuksen, josta käy ilmi koulutuksen laajuus. Yksittäisiin seminaareihin osallistuvat saavat halutessaan seminaarista todistuksen.

ENNAKKOILMOITTAUTUJAN ETUHINTA Hyödynnä ennakkoilmoittautujan etuhinta, ilmoittaudu viimeistään 31.8.: koko ohjelma 4 500 € + alv 24 % (norm. 5 200 € + alv 24 %, Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori 4 600 € + alv 24 %). Koulutusohjelman hinnasta ei myönnetä muita alennuksia.

lakimiesliitonkoulutus.fi

15


TYÖOIKEUS

Työelämän trendit – mihin henkilöstö ja esimiehet työpaikoilla sitoutuvat?

Henkilöt vasemmalta ylhäältä oikealle alas: Minna Helle, Tarja Kröger, Anna Lavikkala, Jaana Paanetoja, Helka Pirinen, Esa Schön, Anu Waaralinna

Työoikeuden ajankohtaispäivä 3.11. Työoikeuden ajankohtaispäivä on jo perinteeksi muodostunut työoikeuden ammattilaisten ajankohtais- ja verkostoitumistilaisuus marraskuussa. Tänä vuonna tilaisuus toteutetaan kaksilinjaisena: linja 1 keskittyy individuaaliseen ja linja 2 kollektiiviseen työoikeuteen. Aamupäivän osuus on kaikille osallistujille yhteinen. Tule seminaariin kuulemaan kiinnostavia ja ajankohtaisia työoikeuden teemoja, miten lainsäädäntö on muuttunut ja muuttumassa sekä mitä oikeusohjeita tuoreesta oikeuskäytännöstä on saatavissa.

Seminaarissa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: • • • • •

Vuoden 2016 työlainsäädännön muutokset ja niiden vaikutus työpaikoilla Työelämän trendit – mihin henkilöstö ja esimiehet työpaikoilla sitoutuvat? Erilaisten työsuhderiitojen juridiikkaa ja käytäntöä Työpaikkakohtainen sopiminen Työehtosopimuksen vaihtaminen ja vaihtuminen – milloin sovellettava työehtosopimus voi muuttua? • Mikä on tärkeää työriidan sovittelun onnistumiselle?

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa:

Uutuus!

• • • •

Valtakunnansovittelija Minna Helle, valtakunnansovittelijan toimisto Hallitusneuvos Tarja Kröger, työ- ja elinkeinoministeriö Työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala, Kaupan Liitto OTT, työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja, Lapin yliopisto MBA, FK, esimiestyön valmentaja Helka Pirinen, People & Leadership Consulting Oy Johtava lakimies Esa Schön, Tradenomiliitto TRAL ry Asianajaja, osakas Anu Waaralinna, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy Johtaja, HR, viestintä ja vastuullisuus Katri Viippola, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma

Jaana Paanetoja, Heli Tikkanen

• • • •

2016, 330 sivua, 90 € ISBN 978-952-14-2685-8

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Osa-aikatyön juridiikka

16

talentumshop.fi


TYÖOIKEUS

Kierrelehtiö, cd-rom tai verkkokirjahylly – valitse sopivin!

Osa-aikatyön oikeudelliset kysymykset 5.10. Seminaarissa käsitellään keskeisiä osa-aikatyöhön liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Päivän aikana selvitetään, millä perusteilla osa-aikatyötä voidaan tehdä ja mikä on työnantajan velvollisuus tarjota osa-aikaiselle lisätyötä. Lisäksi selvitetään, miten työsuhde-edut tulisi määräytyä suhteellisuusperiaatteen mukaan ja miten periaate vaikuttaa vuosilomaasioissa. Seminaarin lopulla tarkastellaan osa-aikatyötä nollasopimuksen perusteella tekevän työntekijän työaikasuunnittelua, sairausajan palkkaa, lomauttamista ja työsuhteen päättymistä.

Seminaarin aiheina ovat muun muassa: • Sopimus, yksipuolinen muutos vai velvollisuus osallistua osa-aikatyön järjestämiseen? • Lisätyötä osa-aikaiselle vai ulkopuolista työvoimaa? • Suhteellisuusperiaate ja muut EU-oikeudelliset kysymykset osa-aikatyössä • Kilpailukieltosopimus osa-aikatyössä • Nollasopimusten erityiskysymyksiä • Osa-aikatyö ja yhteistoimintavelvoitteet • Top 10 -ongelmat ja niiden ratkaisut osa-aikatyössä.

Seminaarin luennoitsijoina: • OTT, työoikeuden professori Seppo Koskinen, Turun yliopisto • Lakimies, VT Suvi Lahti-Leeve, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry • OTT, työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja, Lapin yliopisto • Vanhempi hallitussihteeri Nico Steiner, työ- ja elinkeinoministeriö • OTM Heli Tikkanen

Kimmo Nieminen (toim.)

Työpaikan lait ja työsuhdeopas 2017 Työpaikan lait ja työsuhdeopas 2017 on HR:n, luottamushenkilöiden, työsuojeluhenkilöstön ja esimiesten tarpeisiin suunnattu tiivis käsikirja työsuhteesta. Teoksesta löytyy helposti vastaus yksittäiseen ongelmatilanteeseen työpaikalla, ja siinä opastetaan työsuhteeseen liittyvien lakien soveltamisessa. Teos on yhtäältä työsuhdeopas, jossa on selkeästi ja havainnollisesti käsitelty työntekijän ja työnantajan oikeuksia ja velvollisuuksia. Toisaalta se on myös ajantasainen ­säädöskokoelma keskeisimmistä työsuhteeseen liittyvistä laeista ja a ­ setuksista. Kirja on jokaisen työpaikan perusteos! Ilm. marraskuu 2016, n. 350 sivua, 69 € ISBN 978-952-14-2969-9

Harri Hietala, Keijo Kaivanto (toim.)

Työpaikalla nähtävänä oltava lainsäädäntö 2017 Lain mukaan jokaisella työpaikalla on pidettävä työntekijöiden nähtävänä heidän oikeuksiensa ja turvallisuutensa takaamiseksi annetut säännökset. Tähän teokseen on koottu kaikki vuonna 2017 työpaikoilla nähtävänä oltava lainsäädäntö. Kierreselkäinen teos on kätevä ripustaa nähtäväksi vaikkapa työpaikan ilmoitustaululle. Teos on ajantasainen ja sisältää kaikki viimeisimmätkin lainsäädännön muutokset. Lainsäädäntö muuttuu vuosittain, tee ­kestotilaus, niin saat ajantasaiset lait ­automaattisesti. Ilm. joulukuu 2016, n. 200 sivua, Kirja 47 €, ISBN 978-952-14-2706-0 Cd-rom 53 €, ISBN 978-952-14-2707-7

Seminaarin hintaan sisältyy Osa-aikatyön juridiikka -teos (arvo 90 €). 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

17


TYÖOIKEUS

KAIKKI

OSAAMINEN,

MITÄ

TYÖSSÄSI TARVITSET

Ylärivi vasemmalta: Mika Kärkkäinen, Markus Lohi, Mika Ojanen Alarivi vasemmalta: Jaana Paanetoja, Mia Sundström ja Outi Tähtinen

Parhaat koulutukset. Parhaat asiantuntijat. Yli 140 seminaaria vuodessa – valitse omasi. lakimiesliitonkoulutus.fi

Työoikeusriitapäivä 24.11. Työoikeusriitapäivässä asetutaan vastakkain ja argumentoidaan puolesta ja vastaan. Aiheissa on edustettuna sekä työntekijä- että työnantajapuolen edustaja. Päivän puheenjohtajana toimii työtuomioistuinneuvos Ari Wirén.

Tänä vuonna aiheina muun muassa: • Foorumit, määräajat ja eri elinten toimivalta työoikeusasioissa • Toimiva kanne ja sen kehittely: todistelu ja todistustaakka, hyvät neuvot kanteeseen vastaamista varten • Riskit ja vaarat eri riidoissa: koeaikapurku, määräaikaisuus ja työsopimuksen irtisanominen ja purku • Häirintään ja henkiseen pahoinpitelyyn liittyvät riidat.

Seminaarin luennoitsijoina: • • • • • • •

Työtuomioistuinneuvos Ari Wirén, Työtuomioistuin (pj.) Lakimies, VT Mika Kärkkäinen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Asianajaja Markus Lohi, Asianajotoimisto Kasanen & Vuorinen Oy Asianajaja Mika Ojanen, Asianajotoimisto Kasanen & Vuorinen Oy Työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja, Lapin yliopisto Käräjätuomari Mia Sundström, Helsingin käräjäoikeus Asianajaja Outi Tähtinen, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

18

talentumshop.fi


TYÖOIKEUS

Ilona Rauhala

Helka Pirinen

Anu Waaralinna

Maisa Nikkola

YT – muutostilanteiden juridiikka ja johtaminen 5.9.

Eläkkeet henkilöstösuunnittelussa 21.9.

• Yhteistoiminnan laaja maailma; mitä kaikkea kuuluu työnantajan velvoitteisiin ja miksi yhteistoiminta helposti tulkitaan suppeasti? • Neuvotteluja vai muuta toimintaa? • Mitä toimenpiteitä voi ja kannattaa tehdä ennen YT-neuvotteluiden aloittamista ja millaista tukea koko henkilöstö sekä neuvottelijat tarvitsevat? • Miten yhteistoimintavelvoitteet tukevat yrityksen suunnitelmallista toimintaa? • Millaiset yhteistoiminta-asiat aiheuttavat epäselvyyksiä ja ongelmia työpaikoilla?

Eläkeuudistus tulee voimaan vuoden 2017 alusta. Eläkeikärajat nousevat vaiheittain, eläkettä karttuu yhtäläisesti eri-ikäisille ja käyttöön tulee uusia eläkemuotoja.

Seminaarin aiheina muun muassa:

Seminaarin luennoitsijoina:

• • • • • • •

Yhteistoiminnan eri perusteet YT-lain soveltamisala, erilaisia ratkaisuja Suunnitelmat ja yhteiset pelisäännöt Vähentämisneuvottelut ja niiden onnistunut hoitaminen Yhteistoiminta työsuojeluasioissa Apua, tukea ja työkaluja neuvottelijoille Psykologiset näkökulmat yt:n keskellä.

Seminaarissa opit eläkejärjestelmämme perusperiaatteet sekä työeläkkeiden rahoituksen pääperiaatteet. Lisäksi saat tietoa vapaaehtoisista lisäeläkkeistä, lakisääteisistä vakuutuksista sekä työterveysjohtamisen vaikutuksista henkilöstön työkykyyn, työhyvinvointiin ja yrityksen ­kustannuksiin, esimerkkinä Stora Enson toimintatapa. Seminaarissa selviää myös miten EU-sääntely vaikuttaa eläkejärjestelyihin ja mitä se tarkoittaa työnantajan kannalta.

• • • • • •

Matemaatikko Meeri Kesälä, Eläketurvakeskus Toimitusjohtaja Jani Mikkola, Innova Palvelut Oy Asianajaja Maisa Nikkola, Asianajotoimisto Bird & Bird Oy Ratkaisupäällikkö Monika Sievänen, Eläketurvakeskus Toimitusjohtaja Pia Santavirta, Suomen pääomasijoitusyhdistys ry Director (Pension Ins. & Health Management) Leena Väänänen, Stora Enso Oyj

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • Työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja, Lapin yliopisto (pj.) • Asiantuntija Mika Kärkkäinen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK • MBA, FK, esimiestyön valmentaja Helka Pirinen, People & Leadership Consulting Oy • Asianajaja, osakas Anu Waaralinna, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy • Psykologi, muutosvalmentaja Ilona Rauhala

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

19


TYÖOIKEUS

Jaana Paanetoja

Sirpa Piiroinen

Lojaliteetti työsuhteessa -brunssi 14.12.

Liiketoiminnan luovutuksen vaikutukset työ- ja virkasuhteisiin 25.10.

Seminaarissa käsitellään työnantajan ja työntekijän lojaliteettivelvoitetta lainsäädännön ja viimeaikaisen oikeuskäytännön valossa.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • Sopimusoikeuden periaatteet vai työlakien säännökset? • Työnantajan lojaliteettivelvoite oikeuskäytännössä • Työntekijän lojaliteettivelvoite ja liitännäiset velvoitteet • Työsuhteen päättäminen lojaliteettivelvoitteen rikkomisen johdosta • Vuokratyöntekijän velvoitteet

Seminaarin luennoitsijoina: • Työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja, Lapin yliopisto • OTT Markus Sädevirta, Asianajotoimisto Lex Partners Ky 371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

Petteri Uoti

Markus Äimälä

Milloin yritysjärjestely on liikkeenluovutus? Seminaarissa käydään läpi uudelleenjärjestelytilanteissa jatkuvasti esille tulevia kysymyksiä: • Ketkä työntekijöistä siirtyvät liiketoiminnan mukana? • Kuntien yhtiöittämisvelvoite: Mitä erityispiirteitä liittyy ulkoistuksiin kunnan ja yksityisen palveluntuottajan välillä? • Mistä asioista liiketoiminnan luovuttajan ja vastaanottajan kannattaa sopia keskenään?

• Mitkä ovat seuraamukset ja osapuolten välinen vastuunjako erilaisissa ongelmatilanteissa? • Mitä toimia YT-laki edellyttää? • Millaisia muutoksia luovutuksensaaja voi tehdä työ- tai virkasuhteen ehtoihin? • Miten liikkeenluovutus vaikuttaa vastaanottajan oikeuteen vähentää henkilökuntaa?

Seminaarin luennoitsijoina: • Asianajaja Petteri Uoti, Dittmar & Indrenius • Lakiasiainjohtaja Markus Äimälä, Elinkeinoelämän keskusliitto EK

• Henkilöstöpäällikkö Sirpa Piiroinen, Attendo Oy

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) | 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Häiriöt työssä ja työympäristössä 13.10. Erilaiset häiriötilanteet kuten alisuoriutuminen, asiaton käyttäytyminen, yhteistyökyvyttömyys, luottamuspula ja työkyvyn alentuminen aiheuttavat ongelmatilanteita monella työpaikalla. Seminaarissa käsitellään käytännön näkökulmasta työelämän häiriötilanteita ja niihin liittyviä työoikeudellisia kysymyksiä. Tarkastelun kohteena on sekä työntekijän että työnantajan edustajan käyttäytyminen. Koulutuksessa tarkastellaan sairauksia, jotka eivät aiheuta poissaoloja, mutta kaikkea muuta työpaikan arjessa, sekä uudelleen sijoittamisen hyviä käytäntöjä kuten mm. työpaikkasovittelua.

Seminaarin puheenjohtajana: • Työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja, Lapin yliopisto 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) | 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

20

talentumshop.fi


TYÖOIKEUS

Helena Lamponen

Mauri Saarinen

– kommentaari

– perusteet, menettelytavat sekä työ- ja sosiaalioikeudelliset seuraamukset

Yhteistoimintalaki Kirjassa tarkastellaan yrityksiä koskevan yhteistoimintalain keskeinen sisältö, käsitteet ja menettelyt sekä käsitellään erityisesti käytännössä toistuvasti soveltamisongelmia aiheuttavia kysymyksiä. Ilm. marraskuu 2016, n. 250 sivua, 95 € ISBN 978-952-14-2937-8 Myös Työoikeuden Verkkokirjahyllyssä

Lomauttaminen

Lomautus ja sen toimeenpano edellyttävät suunnittelua. Lomautusta suunniteltaessa on otettava huomioon mm. lomautusten laajuus ja kesto, työntekijöiden työsuhteen muoto sekä yhteistoimintaneuvotteluvelvollisuus. Ilm. joulukuu 2016, 2., uud. painos, n. 250 sivua, 100 € ISBN 978-952-14-2258-4 Myös Työoikeuden Verkkokirjahyllyssä

Seppo Koskinen, Heikki Kulla

Virkamiesoikeuden perusteet

Virkamiesoikeuden perusteet -kirja on yleisesitys valtion ja kuntien v ­ irkamiesoikeudesta. Kirjassa käsitellään kattavasti ja ­ajantasaisesti oikeudenalan keskeiset lohkot, kuten virkasuhdejärjestelmä, virantäyttö, viranomaisen ja virkamiehen oikeudet ja velvollisuudet, virkaehtosopimusoikeus ja virkasuhteen päättäminen. Ilm. syyskuu 2016, 7., uud. painos, n. 500 sivua, 95 € ISBN 978-952-14-2868-5 Myös Julkisoikeuden ja Työoikeuden Verkkokirjahyllyssä

Hietala, Kahri, Kairinen, Kaivanto

Työsopimuslaki käytännössä Työsopimuslaki käytännössä on havainnollinen ja selkeä esitys työsopimuslaista. Tuttuun tapaan teos antaa käytännön soveltajalle keskeiset perustiedot työsopimuslaista. Työsopimuslaki avataan teoksessa pykälä pykälältä ja kerrotaan, miten lakia sovelletaan käytännössä. Jokaisen pykälän yhteydessä on tiivistelmä sen keskeisestä sisällöstä sekä kooste tärkeimmistä oikeustapauksista. Uudistetussa 6. painoksessa on otettu huomioon lain muutokset ja oikeuskäytäntö vuoden 2013 painoksen jälkeen. Kommentaari on käytännönläheinen perusteos jokaiselle esimiehelle. Runsas oikeuskäytäntö korkeimmasta oikeudesta, hovioikeuksista ja työtuomioistuimesta havainnollistaa työsopimuslain soveltamiskäytäntöä. Ilm. marraskuu 2016, 6., uud. painos, n. 750 sivua, 115 € ISBN 978-952-14-2891-3

lakimiesliitonkoulutus.fi

21


JULKISOIKEUS

Kilpailuoik Richard Whish

Professori Richard Whish:

Verkkokauppa, disruptiivisen innovaation ongelma ja kilpailuoikeudellinen vahingonkorvausdirektiivi ajankohtaisia aiheita EU-kilpailuoikeudessa ”Ajankohtaisin asia EU-kilpailuoikeudessa on verkkokauppa. Soveltuvatko 1960-luvun vakiintuneet kilpailuoikeudelliset periaatteet verkkokauppaan? Komissiolla on ratkaisematta tapauksia, esimerkiksi Hollywood-studioiden sähköinen alusta. Tapauksessa on liittymiä immateriaalioikeuksiin ja perinteisesti immateriaalioikeuksia on alueellisesti rajoitettu. Myös disruptiiviset innovaatiot haastavat kilpailuoikeutta ja vakiintunutta sääntelyä, esimerkiksi taksialalla. Kysymyksiä epäreilusta kilpailusta nousee.

Ilkka Leppihalme

Sari Hiltunen

Anne Berner

Kilpailuoikeus 2016, 27.–28.10. Kilpailuoikeus 2016 -seminaari tarjoaa korkeatasoisia kotimaisia ja u ­ lkomaisia puheenvuoroja kilpailuoikeuden alaan kuuluvista ajankohtaisimmista aiheista. Kaksipäiväinen seminaari on Talentum Pro / Lakimiesliiton Koulutuksen perinteinen kilpailuoikeustietopaketti jokaiselle lakimiehelle. Tule ja päivitä kilpailuoikeudellinen osaamisesi ajan tasalle todellisten huippuasiantuntijoiden johdolla! Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • • • • • • •

Kilpailuasioiden tila tänään ja näkemyksiä tulevaisuudesta Ajankohtaiset lainsäädäntöuudistukset Viimeaikainen kotimainen ratkaisukäytäntö – KKV:n, MO:n ja KHO:n tuoreimpia ratkaisuja Kilpailuoikeudelliset vahingonkorvausasiat Ajankohtaista yrityskauppavalvonnasta Kilpailuoikeus yrityskaupan eri vaiheissa – yritysjuristin näkökulma Yhteisyritykset ja kilpailuoikeus; päätöksenteon ja tietojenvaihdon pelisäännöt Yllätystarkastukset – näytelmä Viimeaikaista KHO:n oikeuskäytäntöä julkisista hankinnoista

Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvausdirektiivi on implementoitava vuoden loppuun mennessä. Oletan, että joillekin jäsenvaltioille on melkoinen kamppailu saada se implementoitua aikataulussa.”

22

John Ratliff

talentumshop.fi


JULKISOIKEUS

keus 2016 Timo Mattila

Johan Nybergh

Maarit Taurula

Toni Kaarresalo

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • Asianajaja Ilkka Leppihalme, Dittmar & Indrenius Asianajotoimisto Oy (pj. ensimmäinen seminaaripäivä) • Asianajaja Sari Hiltunen, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy (pj. toinen seminaaripäivä) • Honorary Queen’s Counsel, Emeritus Professor Richard Whish, King´s College London • Partner John Ratliff, WilmerHale, Brussels • Ministeri Anne Berner, liikenne- ja viestintäministeriö • Neuvotteleva virkamies Virve Haapajärvi, työ- ja elinkeinoministeriö • Johtava esittelijä, esittelijäneuvos Toni Kaarresalo, korkein hallinto-oikeus • Lead Counsel Jaakko Liljeroos, Stora Enso • Asianajaja Leena Lindberg, Asianajotoimisto Krogerus Oy • Kilpailuasioiden vastuualueen ylijohtaja Timo Mattila, Kilpailu- ja kuluttajavirasto • Lakiasiainjohtaja Johan Nybergh, Lemminkäinen Oyj • Tutkimuspäällikkö Maarit Taurula, Kilpailu- ja kuluttajavirasto • Asianajaja Mikael Wahlbeck, Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy • Lakiasiainjohtaja Kristiina Vuori, Gasum Oy

Lisäksi Dawn raid -näytelmässä esiintyvät: • Lakimies Saara Vahvaselkä, Valio Oy • Asianajaja Kiti Karvinen ja asianajaja Jussi Nieminen, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy • Asianajaja Matti Huhtamäki ja OTM Heidi Muukkonen, Dittmar & Indrenius Asianajotoimisto Oy

Leena Lindberg

Palautetta aiemmista Kilpailuoikeusseminaareista: ”Aiheet olivat ajankohtaisia ja mielenkiintoisia, puhujat olivat hyviä esiintyjiä”. ”Yllättävän paljon hyviä kansainvälisiä puhujia. Kaikki ulkomaiset puhujat olivat hyviä ja aiheet ajankohtaisia ja mielenkiintoisia. Myös kotimaisten puhujien esitykset olivat hyviä ja kattavia läpikäyntejä tärkeimmistä kehityksistä.” ”Sisältö oli myydyn otsikon mukainen ja siitä sai kuulijana paljon irti, vaikka aikataulu oli varsin tiukka.” ”Esiintyjät olivat todella kokeneita, asiantuntevia, hyviä ja selkeitä esiintyjiä. Esitykset etenivät johdonmukaisesti, taukoja oli sopivasti. Laadukas kokonaisuus.”

Seminaarin hintaan sisältyy Suomen Kilpailuoikeudellinen Yhdistys ry:n julkaisema Kilpailuoikeudellinen vuosikirja 2015. 930 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 1 240 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

23


JULKISOIKEUS

Uusi hankintalaki 2016

Samuli Tarkiainen

Erkko Ruohoniemi

Erityisalojen julkiset hankinnat -brunssi 10.11.

Julkisten hankintojen ajankohtaispäivä – uusi hankintalaki 2016, 9.11.

Uusi hankintalaki tulee voimaan vuoden 2016 aikana, millaiset ovat vaikutukset erityisalojen julkisiin hankintoihin? Millaisia uusia mahdollisuuksia on tulossa? Entä mitkä ovat tärkeimmät, erityisesti huomioitavat asiat?

Uusi hankintalaki tulee voimaan vuoden 2016 aikana. Seminaaripäivän aikana kuulet muun muassa kuinka voit käytännössä hankintayksikkönä tai yrityksenä hyödyntää sitä, että lakiuudistus painottaa laatutekijöitä, selkiyttää menettelyjä ja lisää liikkumavaraa kansallisissa ja sote-hankinnoissa.

Seminaarin luennoitsijoina: • Lakimies Tarja Krakau, Suomen Kuntaliitto ry • Legal Counsel Samuli Tarkiainen, Fortum Oyj 371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

Markus Ukkola

Katariina Huikko

Osaatko varautua hankintalainsäädännön tuleviin muutoksiin?

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • Asianajaja Erkko Ruohoniemi, Asianajotoimisto Merilampi Oy (pj.) • Johtava lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto ry • Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, työ- ja elinkeinoministeriö Seminaarin hintaan sisältyy joulukuussa ilmestyvä Saila Eskolan, Eeva Kiviniemen, Tarja Krakaun ja Erkko Ruohoniemen Julkiset hankinnat -teos (arvo 105 €). 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Eskola, Kiviniemi, Krakau, Ruohoniemi

Julkiset hankinnat

Ajankohtaisessa ja käytännönläheisessä käsikirjassa käsitellään hankintamenettelyt ja hankinnan tekeminen vaihe vaiheelta suunnittelusta hankintapäätöksen perustelemiseen. Ilm. joulukuu 2016, 3., uud. painos, n. 600 sivua, 105 € ISBN 978-952-14-2719-0

24

talentumshop.fi


YHTEISÖOIKEUS JA YRITYSTOIMINTA

Sami Lindström

Niina Ratsula

Compliance 2016 – riskit, vastuut, parhaat käytännöt 7.9. Väärinkäytösten torjuminen edellyttää organisaatiolta sisäisten pelisääntöjen, toimintaohjelmien ja raportointijärjestelmien laatimista ja aktiivista jalkauttamista. Seminaari tarjoaa käytännönläheisen tietopaketin parhaiden compliance-käytäntöjen hyödyntämisestä organisaation sisäisessä valvonnassa. Näkökulman laajuuden varmistaa luennoitsijoiden monipuolinen kokemus.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • •

vuoden painopisteet compliance-asioissa compliancen kasvava merkitys yrityskauppaprosessissa ulkomaisen compliance-regulaation vaikutus suomalaisiin yrityksiin Case Kemira Compliance Program.

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • • • •

Counsel, Compliance Sami Lindström, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy (pj.) Ethics & Compliance Officer Anna-Maija Heinonen, Oy Eli Lilly Finland Ab Chief Ethics & Compliance Officer Camilla Orko, Nokia Solutions & Networks Oy Director, Ethics & Compliance Niina Ratsula, Kemira

Niina Ratsula

Compliance Eettinen ja vastuullinen liiketoiminta Organisaatioilta odotetaan eettistä, vastuullista ja lain vaatimukset vähintäänkin täyttävää mutta mieluummin ylittävää toimintaa. Pienikin e ­ ettinen lipsahdus saattaa aiheuttaa ­organisaation maineelle – ja sitä kautta taloudelle – merkittäviä kolhuja. Eettiset ja compliance -ohjelmat ohjaavat organisaation toiminnan asianmukaisuutta niin lainsäädännön kuin eettisten toimintatapojen kannalta. Tämä kattava perusteos tarjoaa konkreettisen lähtökohdan compliance-toimintojen ja -ohjelmien rakentamiseen ja jalkauttamiseen organisaatioissa. 2016, 286 sivua, 75 € ISBN 978-952-14-2483-0

Seminaarin hintaan sisältyy Niina Ratsulan Compliance – eettinen ja vastuullinen liiketoiminta -uutuusteos (arvo 75 €). 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

25


YHTEISÖOIKEUS JA YRITYSTOIMINTA

Seppo Villa

Juhani Laine

Suunnattu maksuton osakeanti Väitöskirjan tutkimusongelmana on suunnattu maksuton osakeanti ja sen aineellisen perusteen (OYL 9:4.1) tulkinta. Keskeisenä väitteenä on, että yhdenvertaisuudella osakeyhtiössä on taloudellinen ulottuvuus, joka myös on keskeinen osa suunnatun maksuttoman annin perustetta. Teos on ensimmäinen laaja esitys osakkeenomistajien taloudellisesta yhdenvertaisuudesta sekä suunnatun maksuttoman osakeannin perusteen tulkinnasta eri tilanteissa. Yksityiskohtaiset ja käytännönläheiset ­kannanotot suunnatun maksuttoman annin järjestämismenettelystä ja käyttötilanteista ovat soveltuvin osin hyödynnettävissä myös muiden ­osakeantien järjestämisen yhteydessä. Ilm. syyskuu 2016, n. 400 sivua, 120 € ISBN 978-952-14-2941-5

Raimo Immonen

Valta ja vastuu osakeyhtiössä 20.9. Osakeyhtiöt ovat yksilöllisiä. Jossakin yhtiössä varojen käyttö on ilman epäilyksiä laillista, kun taas toisessa yhtiössä samanlainen menettely on ilmiselvästi lain vastaista. Toimijoiden vastuun kannalta eri tilanteiden tunnistaminen on olennaista.

Seminaarissa käsitellään muun muassa: • • • • • • • •

osakeyhtiölain pääomajärjestelmä: mikä on varojen käyttöä ja mikä varojen jakoa osakeyhtiölain pääomansuojamekanismit eri toimielinten väliset suhteet ja päätöksiä ohjaavat periaatteet osakeyhtiölain systematiikassa valta ja vastuu – kenen etua asioissa pitäisi vahtia kuka asiasta lopulta voi tai saa päättää vai saako sellaista päätöstä tehdä kukaan läheistahoihin kohdistuvien järjestelyjen erityispiirteet mitä on konserni-intressi – miten se voi vaikuttaa päätöksenteossa osakeyhtiölain periaatteiden linkittyminen konkurssioikeudelliseen takaisinsaantiin tai rikosoikeudelliseen velallisen epärehellisyyteen ja velkojansuosintaan tai vero- ja kirjanpitorikoksiin.

Seminaarin luennoitsijoina: • Professori Seppo Villa, Helsingin yliopisto • Professori (E) Raimo Immonen 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

26

talentumshop.fi


YHTEISÖOIKEUS JA YRITYSTOIMINTA

Oili Kela

Samuli Perälä

Suuri säätiöpäivä 2016, 16.11. Radikaalisti uudistunut säätiölaki tuli voimaan 1.12.2015. Tule kuulemaan, millaisia vaikutuksia uudistuksella on ollut säätiöiden hallintoon, säätiövalvontaan, hallituksen jäsenten vastuisiin sekä taloushallintoon ja verotukseen.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • • •

Säätiön hallinnon järjestäminen hyvän hallintotavan mukaisesti Säätiövalvonnassa esille nousseita huomioita Mitä uusi säätiölaki vaikuttaa hallituksen vastuuseen? Uudistuneiden säätiölain ja kirjanpitolain vaikutukset säätiön taloushallintoon Säätiön tuloverotus säätiölain uudistuksen jälkeen.

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • • • •

Asianajaja Oili Kela, Asianajotoimisto Oili Kela Oy (pj.) Lakimies Martin Löfman, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta Valvonta- ja lakipäällikkö Terhi Maijala, Patentti- ja rekisterihallitus KHT Samuli Perälä, PwC

Seminaarin hintaan sisältyy Samuli Perälän ja Timo Etelämäen joulukuussa ilmestyvä Yhdistyksen ja säätiön talous, kirjanpito ja verotus -teos (arvo 95 €). 547,50 € + 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Samuli Perälä, Timo Etelämäki

Yhdistyksen ja säätiön talous, kirjanpito ja verotus Teos on selkeä käsikirja yhdistysten ja ­säätiöiden taloudenhoitoon. Kirjassa ­käsitellään omina kokonaisuuksinaan: • yhdistysten ja säätiöiden kirjanpito ja tilinpäätöksen laatiminen • toiminnan rahoitus sekä siihen liittyvät erityispiirteet • talousarvion laatiminen • sisäisen laskennan organisointi sekä sisäinen valvonta • yhdistyksen ja säätiön verotus. Asioita käsitellään käytännönläheisesti. Kirjoittajat ovat työssään tilintarkastajina perehtyneet yhdistys- ja säätiötoiminnan taloushallinnon kysymyksiin, ja kirjan esimerkit on laadittu käytännön tilanteiden pohjalta. Ilm. joulukuu 2016, 4., uud. p., n. 400 sivua, 95 € ISBN 978-952-14-2960-6

Palautetta Säätiöpäivä-seminaareista vuodelta 2015: ”Kokonaiskuvan saamiseksi säätiön lain uudistuksesta onnistuttiin. Tietää mitä pitää tehdä, myös haasteet.”

”Hyvät luennoitsijat. Tärkeää asiaa. Esiintyjät olivat niin hyviä, että päivä meni kuin siivillä. Keskustelua tuli paljon.”

”Nykyisen ja uuden lain erot tulivat selkeästi esille. Omat sääntömuutostarpeet selkenivät”

”Asiasisältö täytti odotukset 100 %:sesti!”

”Puhujien joukko kokonaisuutena oli hyvin valittu ja täydensi hyvin toisiaan.”

”Tasapainoinen ja harvinaisen tasalaatuinen ohjelma. Usein joku osio jää heikommaksi, mutta nyt kaikki olivat hyviä. Erityisesti Oili Kelan osuus oli täyttä rautaa!”

lakimiesliitonkoulutus.fi

27


RAHOITUS JA VAKUUDET

Arvopaperimarkkinoiden ajankohtaispäivä jo 12. kerran

Petri Avikainen

Antti Makkonen

Asunto- ja kuluttajarahoitus Teos käsittelee sekä pankkiluotonannon että pankkien ulkopuoliset rahoitusvaihtoehdot ja niihin liittyvät juridiset kysymykset käytännön tilanteiden ja ongelmakohtien ­näkökulmasta. Koko luottosuhteen elinkaari luoton myöntämisestä luottosopimusmuutoksiin, vakuusjärjestelyihin, tyypillisten ongelmatilanteiden ratkaisuun ja maksuvaikeustilanteisiin käydään vaiheittain läpi. Kirja sopii rahoitusalan toimihenkilöille, asiantuntijoille ja esimiehille sekä alalle kouluttautuville käsi- ja oppikirjaksi. Kirjasta hyötyvät myös muut asunto- ja kuluttajarahoitusosaamista tarvitsevat ammattilaiset.

Arvopaperimarkkinoiden ajankohtaispäivä 2016, 27.10. Arvopaperimarkkinoiden ajankohtaispäivä kokoaa jälleen alan parhaat asiantuntijat yhteen keskustelemaan toimialaa puhuttavista teemoista. Markkinatilannekatsauksen lisäksi seminaarissa käydään kattavasti läpi ajankohtaisia teemoja.

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • Asianajaja Petri Haussila, Asianajotoimisto White & Case Oy (pj.) • Asianajaja Petri Avikainen, Asianajotoimisto White & Case Oy • Johtava asiantuntija Ville Kajala, Finanssivalvonta 596,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 795 € + alv 24 % (normaali hinta)

Ilm. lokakuu 2016, n. 400 sivua, 95 € ISBN 978-952-14-2838-8 Myös Siviilioikeuden Verkkokirjahyllyssä

28

Petri Haussila

talentumshop.fi


RAHOITUS JA VAKUUDET

Tero Tuomisto

Pia Santavirta

Projektirahoitus 30.11.

Yrityskaupat ja rahoitus -brunssi 29.9.

Projektirahoituksen seminaari tarjoaa mielenkiintoisen ja monipuolisen kokonaiskuvan projektirahoituksen juridiikasta ja parhaista käytännöistä.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • • • •

Sopimusdokumentaation keskeisiä erityispiirteitä Rahoitusmallin muille projektisopimuksille asettamat vaatimukset Projektirahoitussopimusten liitännäissopimukset Rakentamissopimuksiin liittyviä erityiskysymyksiä Mitä projektirahoitus tarkoittaa laitetoimittajalle? Pankin näkökulma projektirahoitukseen.

Seminaarin puheenjohtajana toimii asianajaja, osakas Tero Tuomisto, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy. 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Brunssiseminaarissa saat aamupäivän aikana monipuolisen kattauksen ajankohtaisia aiheita yrityskauppojen rahoituksesta myyjän, ostajan ja rahoittajan näkökulmasta.

Ohjelmassa muun muassa: • Pankin markkinakatsaus • Mitä yrityskaupan rahoitettavuus edellyttää? • Rahoituksen varmuus (Certain Funds) myyjän ja ostajan näkökulmasta – mitä se eri tilanteissa voi tarkoittaa? • Erityisiä lainaneuvottelukysymyksiä – yhtenä osa-alueena rahoituskovenantit • Pääomasijoittajan vaatimukset yrityskaupan toteuttamiselle.

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • Asianajaja, osakas Tero Tuomisto, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy (pj.) • Toimitusjohtaja Pia Santavirta, Suomen pääomasijoitus ry • Asianajaja, osakas Ilkka Perheentupa, Avance Asianajotoimisto Oy • Director Matias Kaila, Danske Bank, Loan Capital Markets 371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

29


SOPIMUKSET JA VELKASUHTEET

Sopimuksen laatiminen ja sopimustekniikka I–II

Ville Pönkä

Pekka Takki

Marko Hentunen

Olli Norros

Sakari Wuolijoki

Marko Mononen

Sopimuksen laatiminen ja sopimustekniikka I 27.9.

Seminaarisarjan puheenjohtajana:

Seminaarin ohjelmassa muun muassa:

Luennoitsijoina muun muassa:

• • • • • •

• Asianajaja Marko Hentunen, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy • Asianajaja Justus Könkkölä, Asianajotoimisto Aurejärvi Oy • Asianajaja, OTT Marko Mononen, Eversheds Asianajotoimisto Oy • Professori Olli Norros, Helsingin yliopisto • Asianajaja, VT Pekka Takki, Inventio Asianajotoimisto Oy • Päälakimies, OTT Sakari Wuolijoki, Nordea Private Banking

• Siviili- ja kauppaoikeuden dosentti Ville Pönkä, Helsingin yliopisto

Epäselvyys sopimuksen syntymisestä ja neuvotteluvastuu Letter of Intent / Memorandum of Understanding / Heads of Terms / Aiesopimus / Esisopimus Vakioehtojen ja tilausvahvistusten käyttö Tulkinta- ja sovitteluriskiin varautuminen Tiedonantovelvollisuudet ja vastuu annetuista tiedoista Tehokas riidanratkaisu

Sopimuksen laatiminen ja sopimustekniikka II: Liikesopimusten erityiskysymyksiä – suoritushäiriöt ja vastuu 1.11. Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • • • •

Keskeisimmät boilerplate-lausekkeet ja niiden merkitys Suomen oikeuskäytäntöön Olosuhdemuutokset ja muutosriskeihin varautuminen Häiriöihin ja virheisiin varautuminen Vastuunrajoitukset ja sovitut sopimusrikkomuksen seuraamukset Sopimusketjun vastuukysymyksiä Sopimukseen perustuva vastuu ja vastuuvakuutus

YHTEISHINTA: Ilmoittaudu molempiin Sopimuksen laatiminen ja sopimustekniikka -seminaareihin, saat ne yhteishintaan 1 050 € + alv 24 % Yhteishinnasta ei myönnetä muita alennuksia. Seminaarisarjan hintaan sisältyy joulukuussa ilmestyvä Hietala, Järvensivu, Kaivanto, Kyläkallio: Yrityksen asiakirja- ja sopimusopas -teos (arvo 179 euroa). Yksittäisen seminaarin hinta 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

30

talentumshop.fi


SOPIMUKSET JA VELKASUHTEET

Marita Willman

Sopimustenhallinta-brunssi 5.10. Miten organisaatiosi sopimustenhallinta on hoidettu? Haluatko modernimpia työtapoja velvoitteenhallintaan? Onko organisaatiosi siirtymässä perinteisestä paperisopimusarkistosta tehokkaaseen sähköiseen sopimustenhallintaan? Tule kuulemaan uusia näkökulmia sopimustenhallinnan kehittämisestä sekä saamaan vinkkejä parhaista käytännöistä sopimustenhallintajärjestelmän ammattimaisessa hankinnassa ja hankkeen suunnittelussa.

Seminaarin luennoitsijoina: • • • •

OTK, sopimustenhallinnan konsultti Marita Willman, Contractia Oy (pj.) KTT, VT Helena Haapio, Lexpert Oy Lakimies Virva Ivaska, Helen Oy Kaupunginasiamies, VT Pirkka Saarinen, Helsingin kaupunki

371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

Hietala, Järvensivu, Kaivanto, Kyläkallio

Yrityksen asiakirjaja sopimusopas

Yrityksen päivittäiseen toimintaan liittyy runsaasti erilaisten asiakirjojen laadintaa: kauppasopimuksia, verotusta, saatavien perintää jne. Pelkkiä lakeja tai yksittäisiä malleja tutkimalla eivät asiakirjat helposti synny, ainakaan oikeanlaisina ja juridisesti pätevinä. Yrityksen asiakirja- ja sopimusopas sisältää asiakirjamalleja kaikilta käytännön yritystoimintaan liittyviltä alueilta. Valmiiden asiakirjamallien ohella siinä opastetaan seikkaperäisesti perustamisesta lopettamiseen., mitä kaikkea kussakin asiakirja- tai sopimustyypissä on otettava huomioon. Teoksessa käsitellään mm. kauppaan, rahoitukseen, työhön ja verotukseen liittyvät asiakirjat ja sopimukset. Siihen on koottu myös eri yhtiömuotoihin sekä niiden perustamiseen, muuttamiseen ja lopettamiseen liittyvät asiakirjat käytännön ohjeineen. Kirjaan kuuluvat kaava- ja lomakemallit voi ladata käyttöön verkosta. Tarkemmat ohjeet löytyvät teoksen sisäsivuilta. Ilm. joulukuu 2016, 5., uud. p., n. 1200 sivua, 179 € ISBN 978-952-14-2992-7

lakimiesliitonkoulutus.fi

31


SOPIMUKSET JA VELKASUHTEET

Ari Saarnilehto

Tuula Linna

Olli Norros

Saatavan vanhentuminen 9.11.

Velvoiteoikeus voidaan määritellä oikeudenalaksi, jolla tarkastelun kohteena ovat velka- ja muut velvoitesuhteet. Velvoitteet perustuvat usein sopimukseen, mutta niitä voi syntyä myös suoraan lainsäädännön nojalla esimerkiksi vahingonkorvausvastuun muodossa.

Seminaarissa käsitellään vahingonkorvaussaatavia koskevia erityiskysymyksiä sekä vapaamuotoista ja virallista vanhentumisen katkaisua.

Velvoiteoikeus

Velvoiteoikeus-teos on kattava tieteellinen yleisesitys velvoiteoikeuden yleisistä opeista. Oikeudenalan systematisointia on päivitetty alan aiemmista esityksistä pitäen erityisesti silmällä pohjoismaisia ja kansainvälisiä vertailukohtia. Ilm. joulukuu 2016, 2., uud. painos, n. 550 sivua, 105 € ISBN 978-952-14-2894-4 Myös verkkokirjana, Siviilioikeuden Verkkokirjahyllyssä

Tuula Linna, Ari Saarnilehto

Velan vanhentuminen Yleisteos velan vanhentumisesta. Mukana vanhentumislaki ja ulosottokaaren mukainen lopullinen vanhentuminen. Teoksessa tarkastellaan vanhentumisajan pituutta ja laskemistapaa samoin kuin vanhentumisen katkaisemista ja vanhentumisen oikeusvaikutuksia.

Lisäksi pohditaan viralliskatkaisua ulosotossa ja sen vaikutusta lopulliseen vanhentumiseen, erääntymisestä laskettavaa lopullista vanhentumista (VanhL 13a §) sekä vanhentumisen oikeusvaikutuksia.

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • Emeritusprofessori Ari Saarnilehto, Turun yliopisto (pj.) • Professori Olli Norros, Helsingin yliopisto • Lainsäädäntöneuvos Mari Aalto, oikeusministeriö • Professori Tuula Linna, Lapin yliopisto 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Teoksessa ylitetään siviilioikeuden ja prosessioikeuden raja: kirjoittajat käsittelevät vanhentumisväitettä oikeudenkäynnissä ja vanhentumisen ottamista huomioon maksukyvyttömyystilanteissa. Ilm. syyskuu 2016, n. 400 sivua, 120 € ISBN 978-952-14-2339-0

32

talentumshop.fi


SOPIMUKSET JA VELKASUHTEET

Matti Huhtamäki

David Fletcher

Osakassopimuksetbrunssi 14.12.

Contract-Drafting in English 15.9.

Osakassopimus on osakeyhtiön osakkaiden ainoa tapa sopia tehokkaasti yhtiön hallinnoinnista ja keskinäisistä suhteistaan. Se on osakeyhtiön sisäisistä sopimuksista ylivoimaisesti tärkein. Osakassopimuksella osakkaat voivat välttää erilaiset keskinäiset riitatilanteet ja lisäksi se on tärkeä instrumentti esimerkiksi yrityskauppatilanteissa. Brunssiseminaarissa käydään kattavasti läpi osakassopimusten laadinnassa ja muutostilanteissa tärkeimmät huomioitavat asiat, sekä arvioidaan osakassopimuksen riitaherkkiä velvoitteita.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • osakassopimuksen sitovuus • osakassopimusten salassapito-, kilpailukielto- ja rahoitusehdot • osakassopimukset kilpailuoikeudellisessa arviossa.

Seminaarin luennoitsijoina: • Siviili- ja kauppaoikeuden dosentti Ville Pönkä, Helsingin yliopisto (pj.) • Asianajaja Heikki Huhtamäki, Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy • Asianajaja Matti Huhtamäki, Dittmar & Indrenius Asianajotoimisto Oy

This course will offer: • useful tips on contract drafting techniques and common pitfalls • useful materials that can be used as a basis for drafting contracts • guidance on differences between the common law and Finnish systems of contract law and the implications for negotiating and contractdrafting. The course will be ”hands on”. Delegates will be invited to undertake practical exercises eg analysing and improving poor drafting, suggesting changes to clauses presented by ”the other side”. The course will be given by David Fletcher, an English solicitor who is a frequent lecturer in Scandinavia. The course materials include notes, contract-drafting exercises, sample contract clauses, useful websites and addresses and a guide to English contract law terminology. 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

33


RIKOS- JA PROSESSIOIKEUS

Tuula Linna

Tuula Linna, Tatu Leppänen

Ulosotto-oikeus I Ulosottomenettely

2014, 2., uud. painos, 769 sivua, 130 € ISBN 978-952-14-2050-4

Mari Aalto

Ulosottopäivä 2016, 13.9. Seminaarin aamupäivän teemana ovat ulosottokaaren uudistukset, ulkomaisen tuomion täytäntöönpano Suomessa sekä turvaamistoimet rajat ylittävissä tilanteissa. Iltapäivällä keskitytään ulosottorealisointiin. Erityiskysymyksinä käsitellään mm. myynnistä tehtyä ulosottovalitusta sekä ulosottokaaren mukaista myyntiä konkurssipesän lukuun.

Tuula Linna, Tatu Leppänen

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa:

2015, 2. painos, 782 sivua, 130 € ISBN 978-952-14-2051-1

• • • • • •

Ulosotto-oikeus II Ulosmittaus ja myynti

Tuula Linna

Ulosotto-oikeus III Oikeussuojakeinot ja erityiset täytäntöönpanolajit

Lassi Nyyssönen

Lainsäädäntöneuvos Mari Aalto, oikeusministeriö Lainsäädäntöneuvos Maarit Leppänen, oikeusministeriö Professori Tuula Linna, Lapin yliopisto Kihlakunnanvouti Janne Nyman, Varsinais-Suomen ulosottovirasto Hovioikeudenneuvos Jussi Heiskanen, Helsingin hovioikeus Asianajaja Lassi Nyyssönen, Asianajotoimisto Ylikraka Oy

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Teoksen aihepiirinä ovat ulosoton oikeussuojakeinot (itseoikaisu, ulosottovalitus ja täytäntöönpanoriita) sekä verojen ja maksujen täytäntöönpano ja muut erityiset täytäntöönpanon lajit, kuten turvaamistoimen täytäntöönpano ja häätö. Ilm. heinäkuu 2017, n. 500 sivua, 120 € ISBN 978-952-14-2052-8

Enemmän sisältöä? Seminaarien sisältöjä täydennetään jatkuvasti verkkosivuillamme lakimiesliitonkoulutus.fi

34

talentumshop.fi


RIKOS- JA PROSESSIOIKEUS

Claudio Busi

Mikko Kontturi

Nina Aganimov

Insolvenssipäivä 26.10.

Risto Koulu, Heidi Lindfors

Seminaarissa pyritään löytämään keinoja käytännön pesänhoitotilanteita varten.

Oikeuden perusteokset -sarjaan kuuluvassa teoksessa käsitellään ulosottoon, konkurssiin, yksityishenkilön velkajärjestelyyn, yrityssaneeraukseen ja kansainväliseen insolvenssioikeuteen liittyvät kysymykset ja paneudutaan tarkasti kunkin osa-alueen menettelytapoihin ja käytäntöihin. Teos antaa perusteellisen kuvan insolvenssioikeudesta oikeudenalana. Se on suunniteltu työvälineeksi kaikille maksukyvyttömyysasioiden parissa työskenteleville.

Asiantuntijamme käsittelevät mm. seuraavia aiheita: mikä on johdon ja tilintarkastajan vastuu ja asema insolvenssitilanteessa, maksukyvyttömyyden ja ylivelkaisuuden arviointia eri lakien näkökulmasta case-esimerkkien avulla, kuittausoikeus konkurssissa, prosessinäkökulma insolvenssioikeuteen, EU:n maksukyvyttömyysasetus ja takaisinsaanti sekä Konkurssiasiamiehen toimiston käytännön työssä esiin ­tulleita asioita.

Seminaarin luennoitsijoina muun muassa: • • • • •

Asianajaja Claudio Busi, Asianajotoimisto Ruoholahti Oy Konkurssiylitarkastaja Marina Vatanen, Konkurssiasiamiehen toimisto OTM, KTM, osakas Tytti Saarinen, RSM Finland Oy Asianajaja Mikko Kontturi, Asianajotoimisto Teperi & Co Oy Asianajaja Nina Aganimov, Asianajotoimisto DLA Piper Oy

Insolvenssioikeus

Ilm. lokakuu 2016, 4., uud. painos, noin 1300 sivua, 205 € ISBN 978-952-14-2518-9

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

35


RIKOS- JA PROSESSIOIKEUS

Petra Spring

Rikosoikeus ja oikeudenkäynti 2017

Todistelupäivä 17.11.

Rikosoikeus ja oikeudenkäynti 2017 sisältää keskeisen voimassa olevan rikosoikeuteen ja rikosprosessioikeuteen liittyvän lainsäädännön. Kätevän kokoinen perusteos on helppo ottaa ­mukaan ja soveltuu hyvin ammattikäyttöön esimerkiksi asianajajille, syyttäjille ja tuomareille. Teos sisältää myös poliisin sekä tullin tarvitsemaa lainsäädäntöä.

Seminaarin suunnittelutyöryhmässä ovat mukana:

Kirja sisältää seuraavat osastot: • • • • • • • • • • • • • •

Rikoslaki Rikosoikeudelliset seuraamukset Täytäntöönpano Esitutkinta ja pakkokeinot Rahanpesu Lähestymiskielto Rikoksentekijän luovuttaminen Tuomioiden täytäntöönpano Rikosrekisteri Oikeudenkäyntimenettely Rangaistusmääräys- ja rikesakkomenettely Kansainvälinen oikeusapu rikosasioissa Poliisitoimi Tulli

Ilm. joulukuu 2016, n. 1000 sivua, kestotilaushinta 93,50 €, normaalihinta 110 € ISBN 978-952-14-2964-4

36

Todistelupäivä keskittyy muun muassa tärkeisiin OK 17 luvun uudistuksen käytännön vaikutuksiin, todistajanpsykologiaan, editioon sekä henkilötodistelussa pääkuulustelun ja vastakuulustelun eroihin ja mitä ne käytännössä tarkoittavat.

• Kehityspäällikkö Pasi Kumpula, oikeusministeriö • Asianajaja Kristiina Liljedahl, Asianajotoimisto Borenius Oy

• Käräjätuomari Petra Spring, Itä-Uudenmaan käräjäoikeus • Hovioikeudenneuvos Antti Tapanila, Helsingin hovioikeus

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Käräjätuomari Petra Spring:

”Todistelusääntöjen hallitseminen vie prosessuaalista totuutta mahdollisimman lähelle oikeaa totuutta” ”Suurin osa ajasta istunnossa kuluu todisteiden vastaanottamiseen. Kun asiamiehet hallitsevat todistelusäännökset, esimerkiksi todistelun teemoittelun, se mahdollistaa prosessin sujuvuuden ja tehokkuuden. Todistajan kuulemisessa on kokemukseni mukaan kehittämistä. Olisi erityisen hyvä, jos pääkuulustelun ja vastakuulustelun erot hallittaisiin taiten. Todistelusäännösten osaaminen on osa oikeusturvaa – se tuo myös prosessuaalisen totuuden mahdollisimman lähelle oikeaa totuutta.”

talentumshop.fi


RIKOS- JA PROSESSIOIKEUS

Jussi Tapani, Matti Tolvanen

Antti Jokela

Pekka Timonen (toim.)

Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Oikeudenkäynti I

Jokaisen juristin perustyökalu lakikirjojen rinnalle!

Rikosoikeus

Kirja on systemaattinen yleisesitys rangaistuksen määräämisestä ja täytäntöönpanosta. Edellisen painoksen ilmestymisen jälkeen ovat muuttuneet yhdyskuntarangaistusten ja vankeuden täytäntöönpanoa sääntelevät normistot. Muutoksia on tullut rangaistusten määräämiseen, sakkojen ja rikesakkojen määriä on nostettu ja syyteneuvottelu on omaksuttu osaksi Suomen rikosoikeuden järjestelmää. Korkein oikeus on antanut lukuisia rangaistuksen määräämistä ja täytäntöönpanoa koskevia ennakkoratkaisuja. Ilm. syyskuu 2016, 3., uud. painos, n. 500 sivua, 95 € | ISBN 978-952-14-2871-5

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Kirja on teossarjan Oikeudenkäynti I–III ensimmäinen osa. Uudistetussa ja ajantasaistetussa teoksessa on perusteellinen esitys tuomioistuimia ja tuomareita koskevista muuttuneista säännöksistä. Lisäksi teoksessa käsitellään lainkäytön perustaa ja keskeisiä instituutioita, prosessitavoitteita ja periaatteita, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksiä, tuomioistuinten toimivaltaa, lainkäyttöön osallistuvia henkilöitä ja asianajajaoikeutta. Oikeudenkäynti I -teos on tarkoitettu myös johdatukseksi ja perustaksi teossarjan II ja III osille, jotka ovat ilmestyneet vuosina 2012 ja 2015.

KKO:n ratkaisut kommentein 2016:I Teos ilmestyy vuosittain kahtena niteenä. Osa I sisältää vuoden ensimmäisellä puoliskolla annetut korkeimman oikeuden ratkaisut, loppuvuonna annettavat ratkaisut sisältyvät osaan II. Jokaisen ratkaisun yhteydessä on asiantuntijan kommentti sekä viittaukset aiempaan oikeuskäytäntöön ja keskeiseen oikeuskirjallisuuteen. Lisäksi teos sisältää laajan asia- ja oikeustapaushakemiston. Ilm. lokakuu 2016, n. 450 sivua, 129 € ISBN 978-952-14-2987-3 Myös Fokus-teoksena

Ilm. joulukuu 2016, 3., uud. painos, n. 500 sivua, 120 € | ISBN 978-952-14-2984-2

lakimiesliitonkoulutus.fi

37


PERHE JA PERINTÖ

Tuulikki Mikkola

Kari Niemi

Esa Hakkola

Yhteisomistuspäivä 28.10. Seminaarissa saat päivän aikana kattavan tietopaketin yhteisomistuksen sopimussuhteista, hallinnanjakosopimuksista oikeuskäytännön valossa sekä hallinnanjakosopimuksiin liittyvistä kiinteistökirjauksista.

Seminaarin pääteemoina: • Yhteisomistajien väliset suhteet: omistusosuuden suuruus, yhteisomistajan määräämisvalta ym. • Yhteisomistuksen ongelmat ja uskotun miehen järjestelmä: uskottu mies esineen hallintoa ja esineen myymistä varten • Toimivaltakysymykset • Rakentamisen sääntely ja yhteisomistus KHO:n käytännön valossa • Yhteisomistus ja lainhuudatus • Yhteisomistus ja kiinnitys • Hallinnanjakosopimuksen kirjaaminen.

Seminaarin luennoitsijoina: • Professori Tuulikki Mikkola, Turun yliopisto (pj.) • Oikeussihteeri Esa Hakkola, Korkein hallinto-oikeus • OTK, VT, johtava asiantuntija Kari Niemi, Maanmittauslaitos 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

38

talentumshop.fi


PERHE JA PERINTÖ

Pekka Tuunainen

Pontus Baarman

Perinnönjakopäivä 11.10. Perinnönjakopäivässä keskitytään perinnönjaon suorittamiseen ja oikeusvaikutuksiin. Lisäksi käsitellään jakajan esteellisyyteen ja esteellisyyden vaikutuksiin liittyviä kysymyksiä. Samoin tarkastellaan jakajan toimivaltaa ja sen eroa pesänselvittäjän toimivaltaan. Laillisen perinnönjaon edellytyksenä on kaikkien osakkaiden edustus ja tätä tarkastellaan erityisesti edunvalvonnassa olevien osakkaiden kannalta. Kansainväliset kysymykset jaon ja jakajan kannalta käydään selkeästi läpi, ja päivän päättää selvitys siitä, mikä on perinnönjaon merkitys osapuolten verotuksen kannalta.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • • •

Pesänjakajan esteellisyys Perinnönjako menettelynä Edunvalvonta ja kuolinpesän osakkuus EU:n perintöasetus ja kansainvälinen perimys jaon kannalta Verotus ja perinnönjako.

Seminaarin luennoitsijoina: • • • •

Professori Tuulikki Mikkola, Turun yliopisto (pj.) Asianajaja Pontus Baarman, Asianajotoimisto Itäinen & Ojantakanen Oy Veroasiantuntija Kaisa Salonen, Pääkaupunkiseudun verotoimisto OTT, lakimies Pekka Tuunainen, Lakiasiaintoimisto Pekka Tuunainen

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

39


PERHE JA PERINTÖ

Pekka Tuunainen

Antti Kolehmainen

Arvostus-, omistus- ja tuottoratkaisut jaossa ja osituksessa 10.11.

Avoliiton ja sen purkautumisen oikeusvaikutukset 8.12.

Seminaarissa syvennytään perinnönjaossa ja osituksessa esiintyviin hankaliin omaisuuden arvostuskysymyksiin. Nämä liittyvät muun muassa hallintaoikeuksiin, lunastuslausekkeisiin ja veroihin. Omaisuuden arvon muutokset ja testamenttimääräykset omaisuuden arvosta voivat olla myös haastavia ratkaista. Osituksessa ja jaossa osapuolten keskinäiset ­omistusoikeusriidat ratkaistaan toimitusmenettelyssä, ja niihin voi liittyä merkittäviä taloudellisia intressejä. Omistuskysymyksiin ja ratkaisujen oikeusvaikutuksiin syvennytään päivän aikana kattavasti. Samoin otetaan huomioon omaisuudesta kertyvän tuoton asema osana ositus- ja perinnönjakoratkaisua sekä suhteessa leskeen.

Seminaarin luennoitsijoina: • Perhe- ja jäämistöoikeuden professori Antti Kolehmainen, Itä-Suomen yliopisto • OTT, lakimies Pekka Tuunainen, Lakiasiaintoimisto Pekka Tuunainen

Professori Antti Kolehmaisen ja OTT Pekka Tuunaisen suosittu avoliittoseminaari on päivitetty lain uudet tulkinnat ja tuore hovioikeuskäytäntö huomioiden. Päivän aikana käydään läpi avoliitto yleisenä varallisuus- ja sopimusoikeudellisena suhteena, sillä kaikkiin avoliittoihin ei suinkaan sovellu avoliittolaki. Avoliittolaki käydään systemaattisesti läpi aloittaen siitä, milloin avoliittolaki soveltuu. Tämän jälkeen syvennytään omaisuuden erottelukysymyksiin ja menestyksekkään hyvitysvaatimuksen edellytyksiin. Päivän päätteeksi tarkastellaan avopuolison kuolemaa avopuolison perillisten sekä avolesken kannalta.

Seminaarin luennoitsijoina: • Perhe- ja jäämistöoikeuden professori Antti Kolehmainen, Itä-Suomen yliopisto • OTT, lakimies Pekka Tuunainen, Lakiasiaintoimisto Pekka Tuunainen 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

40

talentumshop.fi


PERHE JA PERINTÖ

Tapani Lohi

Aulis Aarnio, Urpo Kangas

Suvianna Hakalehto

Teos muodostaa systemaattisen yleisesityksen Suomen aviovarallisuusoikeudesta. Tähän kuuluvat kaikki aviopuolisoiden varallisuus- ja velkasuhteita koskevat kysymykset. Näitä ovat esimerkiksi omistuksen määräytyminen, omaisuuden vallinta, puolisoiden velkavastuu, puolisoiden väliset lahjat, puolisoiden elatus sekä suurimpana kokonaisuutena avio-oikeuteen ja ositukseen liittyvät ongelmat. Tarkasteltavaksi otetaan sekä avioeroon että kuolemaan perustuva ositus. Näin teoksessa joudutaan käsittelemään osin myös jäämistöoikeuden puolelle meneviä kysymyksiä.

Perintöoikeus

Teos on systemaattinen yleisesitys lasten ­oikeuksista perheessä ja viranomaistoiminnassa. Kirja antaa selkeän yleiskuvan lapsioikeuden keskeisistä osa-alueista. Tarkastelun kohteena on lapsen oikeudellinen asema huollettavana, varhaiskasvatuksessa, koululaisena, potilaana, lastensuojelun asiakkaana, kuluttajana, vahingonaiheuttajana, vahingonkärsijänä, rikoksen uhrina ja osallisena tuomioistuinprosessissa.

Aviovarallisuusoikeus

Ilm. elokuu 2016, 933 sivua, 169 € ISBN 978-952-14-2025-2 Myös verkkokirjana, Perhe- ja perintöoikeuden Verkkokirjahyllyssä

Suomen jäämistöoikeus I Systemaattinen ja ajantasainen esitys Suomen perintöoikeudesta. Lainsäädännössä on edellisen painoksen jälkeen tapahtunut suuria muutoksia, jotka vaikuttavat perillisasemaan ja perinnönjaon lopputulokseen. Tällaisia muutoksia liittyy erityisesti adoptiota ja isyyttä koskeviin ratkaisuihin. Teoksessa tarkastellaan myös sivuutetun perillisen asemaa koskevia uusia säännöksiä ja perinnönjaon oikaisua ja palautusvastuujärjestelmää. EU:n perintöasetusta ja perintötodistusta koskevat muutokset on otettu teoksessa asianmukaisella tavalla huomioon. Teoksen vankka yhteys käytäntöön on tehnyt siitä korvaamattoman työkalun. Uusimmassa painoksessa on huomioitu kattavasti uusin oikeuskäytäntö. Ilm. joulukuu 2016, 6., uud. painos, n. 1600 sivua, 169 € ISBN 978-952-14-2554-7 Myös verkkokirjana, Perhe- ja perintöoikeuden Verkkokirjahyllyssä

lakimiesliitonkoulutus.fi

Lapsioikeuden perusteet

Teoksessa selvitetään lapsioikeuden keskeisten periaatteiden kuten lapsen edun sisältöä ja tarkastellaan näiden periaatteiden soveltamista käytännön tilanteisiin. Kirjassa käydään läpi teemaan liittyvää oikeuskäytäntöä ja laillisuusvalvojien ratkaisukäytäntöä. Ilm. joulukuu 2016, n. 300 s., 95 € ISBN 978-952-14-3004-6 Myös verkkokirjana, Perhe- ja perintöoikeuden Verkkokirjahyllyssä

41


YMPÄRISTÖ JA ASUMINEN

Risto Sipilä

Emma Niemistö

Rakennusriitapäivä 1.11. Rakennusriitapäivä kokoaa yhteen rakentamisen juridiikan ja rakennusriitaprosessien parhaat asiantuntijat käsittelemään ajankohtaisia urakkatoteutuksen teemoja.

Seminaarin aiheina muun muassa: • Rakennusurakkariidat käräjäoikeuksissa; sovintoja, asiantuntijatodistelua vai pitkiä prosesseja? • Urakkasopimus täydentyvänä sopimuksena: lisä- ja muutostöiden sekä urakka-ajan pidennyksen hallinta • Vahingonkorvausnäkökulma, rajoitteet sopimuksen muuttumiselle • Lisä- ja muutostyöt rakennusurakassa: projektin johtourakassa suunnitelmien täydentyminen ja täydentäminen versus lisä- ja muutostyöt • Rakennusurakoitsijan takuuajan jälkeinen virhevastuu • Insolvenssiliitännäiset kysymykset ja urakkasopimukset.

Seminaarin luennoitsijoina: • • • • • • •

Asianajaja Risto Sipilä, Asianajotoimisto Borenius Oy (pj.) Asianajaja Anna Aalto, Project Law Oy Asiamies Karri Kivioja, Rakennusteollisuus RT/Talonrakennusteollisuus ry Asianajaja Saara Paronen, Asianajotoimisto Borenius Oy Asianajaja Juha Ryynänen, Asianajotoimisto Juha Ryynänen Oy Käräjätuomari Markku Saarikoski, Helsingin käräjäoikeus Asianajaja, DI, Counsel Emma Niemistö, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

42

talentumshop.fi

Saara Paronen

Kiinteistötransaktiopäivä 2016, marraskuu Seminaarissa käsitellään toimitila- ja sijoituskiinteistöjen transaktioihin tyypillisesti liittyviä edellytyksiä, haasteita, ongelmatilanteita ja käytännön esimerkkejä eri toimijoiden näkökulmasta.

Seminaarin puheenjohtajana: • Asianajaja Saara Paronen, Asianajotoimisto Borenius Oy 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)


E-KIRJAT

LUE MYÖS e-KIRJOINA

Timanttipesula

Startup-juridiikan käsikirja

Työhyvinvointi

Ilm. syyskuu 2016, 39 € ISBN 978-952-14-2981-1

Ilm. lokakuu 2016, 75 € ISBN 978-952-14-2920-0

Ilm. syyskuu 2016, 55 € ISBN 978-952-14-2989-7

Kohtuuden kirja

Digiajan strategia

Rekrytointi

Ilm. lokakuu 2016, 45 € ISBN 978-952-14-2750-3

Ilm. marraskuu 2016, 69 € ISBN 978-952-14-2495-3

Ilm. marraskuu 2016 62 € ISBN 978-952-14-2905-7

Luksus

Etäjohtaminen

Ilm. lokakuu 2016, 70 € ISBN 978-952-14-2693-3

Tulosta joustavalla työllä

Teollinen internet

Ilm. syyskuu 2016, 55 € ISBN 978-952-14-2842-5

Osta, vuokraa, vaurastu Ilm. lokakuu 2016, 5., uud. p., 45 € ISBN 978-952-14-2973-6

Ilm. elokuu 2016, 69 € ISBN 978-952-14-2850-0

lakimiesliitonkoulutus.fi

43


VEROTUS JA TALOUSHALLINTO

Jouni Weckström

Anita Isomaa-Myllymäki

Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus Kirjassa käsitellään konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuutta Suomen kansallisen lainsäädännön, verosopimusoikeuden ja ­eurooppavero-oikeuden näkökulmasta. Huomioon otetaan myös taloustieteen ja rahoituksen näkökulma sekä siirtohinnoittelu-oikaisun suhde veron kiertämistä ja peiteltyä osingonjakoa koskevaan sääntelyyn. Kirja on tärkeä apuväline veroriitojen ehkäisemisessä ja niiden ratkaisemisessa yrityksille ja viranomaisille. Kirja tarjoaa myös apuvälineitä verosuunnitteluun. Ilm. marraskuu 2016, n. 400 sivua, 120 € ISBN 978-952-14-3020-6

Verolait 2/2016 Verolait sisältää keskeisen voimassa olevan veroja ja verotusmenettelyä koskevan lainsäädännön. Tämän lisäksi teoksessa on myös kirjanpitoa, verojen ulosottoa sekä tullia ja sen toimintaa koskevia säädöksiä. Verolait-kirja ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja sisältää verolainsäädännön aina ajantasaisena. Ensimmäinen painos ilmestyy keväällä ja toinen syksyllä. Ilm. syyskuu 2016, n. 600 sivua, kestotilaushinta 92 €, normaalihinta 115 € ISBN 978-952-14-2867-8

44

Kristiina Äimä

Aineettomat oikeudet verotuksessa -brunssi 14.9. Seminaarissa aineettomia oikeuksia käsitellään erityisesti konfliktinhallinnan näkökulmasta. Seminaari tarjoaa vinkkejä myös siihen, miten veroprosessia tulisi ajaa, kun aineeton omaisuus on riidanalainen.

Seminaarin luennoitsijoina: • • • •

Asianajaja Jouni Weckström, Asianajotoimisto Krogerus Oy (pj.) Johtava veroasiantuntija Jari Salokoski, Verohallinto Director, Economics Pekka Sääskilahti, Nokia Senior Tax Manager, OTT Kristiina Äimä, KPMG Oy Ab

371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

BEPS-raporttien vaikutuksia siirtohinnoitteluun käytännössä -brunssi 25.10. Tule seminaariin kuulemaan ja keskustelemaan siirtohinnoittelun ajankohtaisimmasta aiheesta ­huippuasiantuntijoiden johdolla. Brunssiseminaari antaa vastauksen mm. siihen, mikä on Verohallinnon näkökulma aiheeseen sekä miten kansainvälisesti toimivat yritykset käytännössä voivat varautua muutokseen.

Seminaarin luennoitsijoina: • Counsel, Head of Tax, Jaakko Klemettilä, Asianajotoimisto DLA Piper • Johtava veroasiantuntija Sami Koskinen, Konserniverokeskus • Director, Corporate Taxes, Financial Controlling Jouni Arpalahti, Wärtsilä Corporation 371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

talentumshop.fi


VEROTUS JA TALOUSHALLINTO

Mika Jokinen

Pekka Hyttinen

Arvonlisäverotuksen ajankohtaisbrunssi 16.11.

Matti Myrsky, Niko Svensk

Vero-oikeuden oppikirja

Tule kuulemaan ja keskustelemaan arvonlisäverotuksen ajankohtaisista aiheista kokeneiden välillisen verotuksen asiantuntijoiden johdolla. Tehokkaan aamupäivän aikana käsitellään muun muassa vuodenvaihteessa voimaan tulevat verotusmenettelyä koskevat uudistukset ja muutokset liittyen kiinteistön määritelmään. Lisäksi käydään läpi verohallinnon uusimpia arvonlisäverotuksen ohjeita, kuten arvonlisäveron vähennysoikeutta koskeva ohje.

Luennoitsijoina: • VT, välillisen verotuksen johtava asiantuntija Mika Jokinen, Verohallinto • HM, KLT, välillisen verotuksen asiantuntija Pekka Hyttinen, EK Seminaarin hintaan sisältyy Äärilä – Nyrhinen – Hyttinen: Arvonlisäverotus käytännössä -teos (arvo 101 €) 371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

Vero-oikeuden oppikirja on täysin uudenlainen esitys vero-oikeuden perusteista. Teoksessa esitetään kokonaisvaltaisesti, ymmärrettävästi ja konkreettisten esimerkkien kautta verojärjestelmämme perusteet. Kyseessä on keskeisiä käsitteitä, systematiikkaa, eri verolajeja sekä verotusmenettelyä ja muutoksenhakua koskeva pääsääntöihin keskittyvä yleisesitys. Vero-oikeuden oppikirjassa on lukujen lopussa lukijan luku- ja oppimiskokemusta tukevia pohdittavia kysymyksiä sekä lukujen sisällä ­havainnollistavia laskuesimerkkejä. Kirja soveltuu näin erityisesti oppikirjakäyttöön yliopistoissa ja korkeakouluissa. Ilm. syyskuu, n. 400 sivua, 80 € ISBN 978-952-14-2913-2

45


VEROTUS JA TALOUSHALLINTO

Risto Walden

Matti Kukkonen, Risto Walden

Pk-konsernin verosuunnittelu

Kirjassa pk-konsernirakenteen verosuunnittelun teoria yhdistetään käytäntöön. Läpi koko kirjan kulkee mukana case-tarina, jonka avulla kulloinkin käsiteltävänä oleva asiakokonaisuus tulee lähelle käytäntöä. Ilm. marraskuu 2016, n. 400 sivua, 95 € ISBN 978-952-14-2916-3 Myös verkkokirjana, Verotuksen Verkkokirjahyllyssä

Jarmo Leppiniemi, Timo Kaisanlahti

Oikeat ja riittävät kirjaukset

Kirjassa käydään läpi taseen ja tuloslaskelman erät niihin liittyvine esimerkkeineen. KILAn ratkaisuista ja muista virallisohjeista on etsitty ja tiivistetty asian ydin. Ilm. marraskuu 2016, n. 450 sivua, 110 € ISBN 978-952-14-2775-6 Myös Fokus-teoksena

Tilinpäätös- ja verosuunnittelu 23.11. Tule päivittämään osaamisesi tulevaa tilinpäätöskautta varten Tilinpäätös- ja verosuunnittelu -seminaarin avulla. Ota kirjanpidon, verotuksen ja yhtiöoikeuden säännökset haltuun ja hyödynnä ne tehokkaasti verosuunnittelussa. Seminaarissa on huomioitu viimeisimmät säännösmuutokset, mm. vuoden 2016 alusta voimaan tullut uusi kirjanpitolaki.

Seminaarissa käsiteltäviä aiheita muun muassa: • • • •

tilinpäätöksen laadinnassa tarvittava lainsäädäntö eri säännösten vaikutus toisiinsa, keskeiset eroavuudet ja suunnittelumahdollisuudet kirjanpitolautakunnan ratkaisut olennaiset oikeustapaukset.

Syksyn suosittu seminaari soveltuu tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatijoille, laadinnassa avustaville sekä laadinnasta vastaaville, kuten myös ylläpitokoulutukseksi KLT-tutkintoon.

Luennoitsijana: • KTL, KLT, verotuksen ja laskentatoimen asiantuntija Risto Walden, Bilanssi Oy Seminaarin hintaan sisältyy Matti Kukkosen ja Risto Waldenin marraskuussa ilmestyvä Pk-konsernin verosuunnittelu -teos (arvo 95 €) 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Honkamäki, Reponen, Mäkelä, Pohjonen

Konsernitilinpäätöksen laadinta

Käytännönläheiseinen teos konsernitilinpäätöksen laadintaprosessista. 2016, 4., uud. painos, 416 sivua, 105 € ISBN 978-952-14-2735-0 Myös verkkokirjana, Taloushallinnon Verkkokirjahyllyssä

46

talentumshop.fi


VEROTUS JA TALOUSHALLINTO

Timo Kaisanlahti

Tuomas Honkamäki

Oikeat ja riittävät kirjaukset 15.9.

Konsernitilinpäätöksen laatimisen perusteet 24.8.

Uusi kirjanpitolaki tuli voimaan 1.1.2016. Suositussa Oikeat ja riittävät ­kirjaukset -seminaarissa käydään kattavasti läpi uutta kirjanpitolakia pien- ja mikroyritysten näkökulmasta. Seminaarissa käsitellään myös arvostukseen, jaksotukseen sekä omaan ja vieraaseen pääomaan liittyviä kysymyksiä. Lisäksi avataan Kilan ratkaisuja ja niiden perusteluita.

Käytännönläheinen seminaari taloushallinnon ammattilaiselle. Päivän aikana käydään läpi esimerkkikonsernitilinpäätöksen laatiminen kolmelta peräkkäiseltä tilikaudelta suomalaisen tilinpäätöskäytännön mukaisesti. Havainnollistavat harjoitukset ja esimerkit johdattavat osallistujan konsernitilinpäätöksen laadintaan käytännössä.

Seminaarissa saat vastauksia mm. seuraaviin uutta kirjanpitolakia koskeviin kysymyksiin: • miten oikean ja riittävän kuvan vaatimus mikroyrityksessä eroaa muita kirjanpitovelvollisia koskevasta vaatimuksesta • milloin toimintakertomus saadaan jättää laatimatta • miten olennaisuusperiaatetta tulee noudattaa liitetietojen esittämisessä • mitä seikkoja tulee esittää taseen ulkopuolisina sitoumuksina ja vastuina oikean ja riittävän kuvan antamiseksi • mihin kohtiin tilinpäätöksessä yritysjohdon tulee kiinnittää huomiota oman vastuunsa kannalta.

Marko Reponen

Seminaari soveltuu taloushallinnon ammattilaiselle, jolle ei ole vielä ehtinyt kertyä runsaasti käytännön kokemusta konsernitilinpäätöksen laatimisesta. Koulutus sopii myös KLT-tutkintoon valmistautujille sekä muille alan tehtävissä toimiville tietojen päivittämistä ja kertaamista varten.

Luennoitsijoina: • KHT-tilintarkastaja Tuomas Honkamäki, PricewaterhouseCoopers Oy • KHT-tilintarkastaja Marko Reponen, Signia Tilintarkastus Oy

Luennoitsijoina:

Seminaarin hintaan sisältyy Tuomas Honkamäen, Marko Reposen, Lotta Mäkelän ja Sari Pohjosen Konsernitilinpäätöksen laadinta -uutuusteos (arvo 105 €).

• Timo Kaisanlahti, puheenjohtaja, Kirjanpitolautakunta • KTL, KLT, verotuksen ja laskentatoimen asiantuntija Risto Walden, Bilanssi Oy

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

47


VEROTUS JA TALOUSHALLINTO

Tomi Peltomäki

Antti Kondelin

Mirjami Laitinen

Palkanlaskijan ajankohtaispäivä 13.12.

IFRS-standardin mukainen tulouttaminen -brunssi 21.9.

Verovuoden vaihtuminen tarkoittaa palkkahallinnolle perinpohjaista tietojen päivitystä. Palkanlaskijan ajankohtaispäivä tarjoaa tarvittavan ajankohtaisen tiedon verotuksen ja ennakkoperinnän osalta.

Uutta IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista -standardia sovelletaan 1.1.2018 alkaen kansainvälisen IFRS-tilinpäätöskäytännön mukaan tehtävissä tilinpäätöksissä. Uuden tulouttamisstandardin käyttöönotto on jo hyvässä vauhdissa. Viime kuukausina IFRS 15 aktiviteetti on lisääntynyt merkittävästi yrityksissä. Tule kuulemaan uuden standardin käyttöönottamisesta tulouttamisessa käytännössä.

Vuosittaisten muutosten lisäksi palkkahallinnon on hyvä huomioida aikaisempiin lainsäädännöllisiin muutoksiin tehdyt käsitteiden tarkistukset, kuten myös palkkahallintoa koskettavien lakien uusin soveltamis- ja oikeuskäytäntö. Seminaaripäivän aikana kuullaan lisäksi palkkahallinnon sähköisen raportoinnin käyttöönoton etenemisestä.

Luennoitsijoina: • KTM, palkkahallinnon asiantuntija ja kouluttaja Antti Kondelin • HTM, vanhempi neuvonantaja Mirjami Laitinen, Sitra • HTM, johtava veroasiantuntija Tomi Peltomäki, Verohallinto

Brunssiseminaari antaa vastauksen muun muassa seuraaviin kysymyksiin: • Mitkä ovat standardin mukaisen tulouttamisen vaiheet? • Miten standardi vaikuttaa myyntihinnan kohdistamiseen suoritusvelvoitteille? • Miten standardin mukainen tulouttamisen käyttöönotto etenee?

Seminaarin luennoitsijana: Seminaarin hintaan sisältyy teos Kondelin – Peltomäki – Laitinen: Palkkahallinnon säädökset 2017 (arvo 95 €). 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

48

• KTL Elina Peill 371,25 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkisen sektori) 495 € + alv 24 % (normaali hinta)

talentumshop.fi


VEROTUS JA TALOUSHALLINTO

Vesa Partanen

Kari Alhola

Kilpailukyvyn ylläpito ja kehittäminen

Kirjassa esitetään toimintolaskennan periaatteet sekä miten lukija voi oppia näkemään organisaationsa toiminnot eli kustannusten aiheuttajat. Siinä esitellään

Kustannusjohtaminen

Toimintolaskenta

Kustannusjohtamisen tarkoituksena on tukea yrityksen lisäarvon tuottamista ja kilpailukyvyn kehittymistä monella eri tavalla. Yrityksen strategiseen kustannustasoon vaikuttavien tekijöiden analysoinnin ja arvoketjun kustannusten hallinnan lisäksi kustannusjohtamisessa tavoitellaan prosessien kustannusten määrätietoista kehittämistä ja tarveharkintaa sekä erilaisten vaihtoehtoisten toimintamallien kustannussuunnittelua. Teos tarjoaa monipuolisen kokonaisesityksen kustannusjohtamisen työvälineistä, käytännöistä ja haasteista erityyppisissä toiminnan kehittämishankkeissa ja päätöstilanteissa. Kirjassa käsitellään kustannusjohtamisen talousohjaukselle antamaa tukea, kannattavuuden hallintaa, prosessijohtamisen kehittämistä sekä hinnoittelun, asiakaskannattavuuden ja markkinoinnin johtamista kustannusjohtamisen tuottaman kehittämispotentiaalin tuella. Ilm. lokakuu 2016, n. 350 sivua, 85 € ISBN 978-952-14-2333-8 Myös verkkokirjana, Taloushallinnon Verkkokirjahyllyssä

• toimintolaskennan taustat ja toimintoajattelu kokonaisuudessaan • kerrotaan kuinka toimintolaskenta otetaan käyttöön • mitkä ovat toimintolaskennan edellytykset ja kuinka sitä toteutetaan sekä • mitä mahdollisuuksia ja etuja toimintolaskenta tarjoaa perinteiseen laskentaan verrattuna. Kirja pureutuu myös toimintojohtamiseen, toimintolaskentaa hyväksikäyttävään johtamismetodiin. Lisäksi lukijalle selvitetään, miten toimintolaskenta tukee benchmarkingia ja jatkuvaa toiminnan parantamista. Ilm. lokakuu 2016, 5., uud. painos, n. 200 sivua, 55 € ISBN 978-952-14-2950-7 Myös verkkokirjana, Taloushallinnon Verkkokirjahyllyssä

lakimiesliitonkoulutus.fi

49


ESIMIESTYÖ

Markus Äimälä

Mikko Nyyssölä

Mika Kärkkäinen

Minna Etu-Seppälä

Esimiehen työoikeus -koulutusohjelma 30.8.–28.9. Esimiehen työoikeus -koulutusohjelma antaa erityisesti henkilöstöhallinnon ammattilaisille ja yritysten ja organisaatioiden esimiehille monipuolisen kuvan työlainsäädännöstä ja sen soveltamisesta käytäntöön. Koulutusohjelma koostuu neljästä koulutuspäivästä, jotka on rakennettu selkeiden aihekokonaisuuksien ympärille. 1. Työntekijän palkkaaminen ja työsuhteen ehdot 30.8. 2. Yksityisyyden suoja työsuhteessa, tasa-arvo, työaika ja eläkkeelle siirtyminen 31.8. 3. Vuosiloma, perhevapaat ja työstä poissaolo 27.9. 4. Työsuhteen päättyminen ja YT-menettely 28.9. Seminaarin luennoitsijoina lakiasiainjohtaja Markus Äimälä, VT Mikko Nyyssölä, VT Mika Kärkkäinen ja VT Minna Etu-Seppälä, Elinkeinoelämän keskusliitto EK. YHTEISHINTA Ilmoittaudu koko Esimiehen työoikeus -koulutusohjelmaan yhteishintaan 2 070 € + alv 24 % Yhteishinnasta ei myönnetä muita alennuksia. Yksittäisen seminaarin hinta 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

Enemmän sisältöä? Seminaarien sisältöjä täydennetään jatkuvasti verkkosivuillamme lakimiesliitonkoulutus.fi 50

talentumshop.fi


ESIMIESTYÖ

KAIKKI

TIETO, MITÄ TYÖSSÄSI

TARVITSET

Pekka Järvinen

Esimiestyön haasteet ja onnistumisen edellytykset 12.10. Työilmapiirin pitäminen kunnossa ja työntekijöiden innostaminen hyviin suorituksiin jatkuvassa muutoksessakin on useissa organisaatioissa juuri nyt tärkeämpää kuin koskaan. Erilaisista persoonallisuuksista koostuvan työyhteisön johtaminen voi olla haastavaa, oli meneillään organisaatiomuutoksia tai ei. Käytännönläheinen seminaari tarjoaa kattavasti esimerkkejä erilaisista työelämän ongelmatilanteista ja niiden ratkaisemisesta.

Seminaarin ohjelmassa muun muassa: • • • • •

Parhaat teokset. Parhaat tietokannat. Räätälöi käyttöösi sinulle sopiva kokonaisuus. talentumpro.fi

esimiehenä ja työyhteisönä onnistumisen edellytykset ihmisten johtaminen muutoksessa työyhteisön ongelmista ratkaisuihin ryhmän käyttäytymisen ymmärtäminen ja hallinta esimiehen rooli.

Seminaarin luennoitsijana yksityinen organisaatiokonsultti Pekka Järvinen, Praxis Oy. Seminaarin hintaan sisältyy Pekka Järvisen Esimiestyö ongelmatilanteissa -kirja (arvo 48 €). 547,50 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 730 € + alv 24 % (normaali hinta)

lakimiesliitonkoulutus.fi

51


MUUT KOULUTUKSET

Kielenhuoltoa juristeille 29.9. Syyllistytkö juristeille tyypillisesti liian pitkiin lauseisiin ja viittauksien viittauksiin? Tule ja opi, miten voit tehdä tekstistäsi täsmällistä ja selkeää. Lakimiesten tarpeisiin räätälöity kielenhuollon koulutus keskittyy erityisesti juristien käyttämiin tekstilajeihin kuten kirjelmöintiin ja kirjeenvaihtoon. Päivän aikana käydään läpi suomen kielen uusimpia ohjeita, suosituksia ja standardeja. Koulutusmateriaali sisältää paljon esimerkkejä juristikielen kompastuskivistä ja erilaisista keinoista, joiden avulla ratkaiset ongelmat ja selkeytät kirjallista ilmaisuasi. Seminaarin hintaan sisältyy Marsa Luukkosen Hauskaa kielenhuoltoa! Kielenhuollon opas (arvo 52,40 €). 498,75 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 665 € + alv 24 % (normaali hinta)

Marsa Luukkonen

Hauskaa kielenhuoltoa! 1 & 2 Talentum Pro / Lakimiesliiton Koulutus järjestää jälleen kaksiosaisen kielenhuollon seminaarisarjan, jonka osat toimivat myös itsenäisinä tietojen päivityspaketteina. Tule kuulemaan ja harjoittelemaan tärkeääkin tärkeämpää työelämätaitoa – kieltä viestintävälineenä.

Hauskaa kielenhuoltoa! 1, 1.11.2016 Hauskaa kielenhuoltoa! 1 -seminaarin ohjelmassa muun muassa: • Uudissanat, termit, muotisanat ja kapulakieliset ilmaukset • Suomen kielen lautakunnan uusimmat suositukset • Nimiasut ja alkukirjaimet

• Sijamuotopulmat • Yhdyssanojen kiperimmät kysymykset • Lisäksi laitamme merkit paikoilleen ja taivutamme lyhenteet ja numerot oikein.

Hauskaa kielenhuoltoa! 2, 1.2.2017 Hauskaa kielenhuoltoa! 2 -seminaarissa käydään läpi kirjoittamisen työvaiheet vaihe vaiheelta • Viestinnälliset tavoitteet: Mitä? Kenelle? Miksi? • Suunnittelua: mm. aineiston rajaaminen ja kohderyhmän määrittely

• Sisällön ideointi • Jäsentely ja esittämisjärjestys • Luonnoksen kirjoittaminen.

YHTEISHINTA Ilmoittaudu molempiin Hauskaa kielenhuoltoa -seminaareihin, saat ne yhteishintaan 950 € + alv 24 %. Yhteishinnasta ei myönnetä muita alennuksia. Seminaarisarjan hintaan sisältyy Marsa Luukkosen Hauskaa kielenhuoltoa! Kielenhuollon opas (arvo 52,50 €). Yksittäisen seminaarin hinta 498,75 € + alv 24 % (Lakimiesliiton jäsenet ja julkinen sektori) 665 € + alv 24 % (normaali hinta)

52

talentumshop.fi

Palautetta aiemmista Kielenhuoltoa juristeille -seminaareista: ”Todellisten esimerkkien käyttö sai silmät aukeamaan hyvin. Ei tehnyt mieli "vängätä vastaan", kun näki kuinka kummallisia tekstejä on julkaistu. Samalla näiden kielikukkasten näkeminen oli helpottavaa, ei se niin helppoa ole!” ”Loistava esiintyjä. Selkeä, hauska, opin ­huomaamattani ja samalla oli hauskaa. ­Luennoitsija oli innostunut asiasta ja se välittyi ja tarttui. Päivä olisi voinut olla pidempikin. ­Erittäin virkistävä ja opettava päivä. Haluan lisää tällaista!” ”Erinomainen ja asiansa osaava luennoitsija, joka sai pidettyä mielenkiinnon yllä koko ajan ja kuulijat hereillä. En muista aiemmin olleeni seminaarissa, jossa viimeistään varttitunti ennen päättymisaikaa ei olisi alkanut kuulua kolinaa ja rapinaa ja hermostunutta liikehdintää. Elämäni mukavin kielioppitunti!”

Hauskaa kielenhuoltoa 1 & 2 sekä Kielenhuoltoa juristeille -seminaarien luennoitsijana: • Fil. maist. Marsa Luukkonen


MUUT KOULUTUKSET

Eija Warma

Oskari Rovamo

Legal Assistant III: Tietosuoja-asiat työpaikalla -brunssi 7.9. Brunssiseminaarissa saat tiiviin tietosuojapaketin keskeisistä työnantajaa sitovista tietosuojavelvoitteista ja vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: • Minkälaisia yleisvelvoitteita kohdistuu rekisterinpitäjään? • Miten uusi tietosuoja-asetus vaikuttaa työntekijöiden henkilötietojen käsittelyyn? • Mitä vaatimuksia tietosuojasääntely asettaa työnantajalle? • Miten tietosuojavaatimukset ja viestinnän luottamuksellisuutta koskevat säännöt huomioidaan käytännössä työpaikalla?

• Miten työntekijöiden tekemisiä voidaan seurata ja valvoa työpaikalla, tietojärjestelmissä, sosiaalisessa mediassa? • Miten työntekijää tulisi informoida rekrytoinnissa ja työsuhteen aikana hänelle kuuluvista oikeuksista? • Entä miten varaudut äkillisiin työsuhteen päättymistilanteisiin?

Brunssiseminaarin pääteemoina: • Käsitteitä ja lainsäädäntöä työelämän tietosuojasta • Rekisterinpitäjän velvollisuudet ja rekisteröidyn oikeudet

• Tietosuoja työsuhteen aikana ja työsuhteen päättymistilanteissa • Sosiaalisen median viestintä • Lojaliteettivelvoite työnantajaa kohtaan.

Seminaarin luennoitsijoina: • Asianajaja Eija Warma, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy • Global Privacy Counsel, Legal & Compliance Oskari Rovamo, Nokia Oyj 350 € + alv 24 %

lakimiesliitonkoulutus.fi

53


FOKUS

fokus.talentum.fi – yli 50 teosta

AINA OLENNAISIN. AINA TU Fokuksessa on yli 50 digitaalista teosta juridiikan, talouden ja verotuksen aihealueilta. Teoksia päivitetään jatkuvasti lainsäädännön ja oikeuskäytännön muutosten mukaan. Teosten tekijät ja päivittäjät ovat omien aihealueidensa johtavia asiantuntijoita. Fokus-teokset ovat käytettävissäsi aina, kun sinulla on verkkoyhteys, millä tahansa päätelaitteella. Valitse käyttöösi sinulle olennaisimmat teokset. Haku löytää etsimäsi tiedon ­hetkessä. Tutustu maksutta, saat koekäyttötunnukset osoitteesta fokus.talentum.fi/koekäyttö

Hietala, Kaivanto, Valvisto

Nykänen, Juusela, Viitala, Tikka

Seppo Villa ym.

Fokus Esimiehen työoikeus neuvoo, miten työlainsäädäntöä sovelletaan käytännössä ja kuinka henkilöstöasioissa on viisainta toimia. Aina ajantasainen teos kattaa koko työsuhteen elinkaaren rekrytoinnista työsuhteen päättymiseen – se on jokaisen henkilöstöalan ammattilaisen ja käytännön esimiestyötä tekevän välttämätön työkalu.

Teos käsittelee selkeästi ja kattavasti yritysverotuksen rakennetta sekä sen erityiskysymyksiä. Teoksessa selvitetään mm. erilaisia verosuunnittelumahdollisuuksia. Yritysverotuksen sääntelyssä on tärkeä merkitys korkeimman hallinto-oikeuden antamilla ennakkopäätöksillä ja Verohallinnon ohjeilla, joita kommentoidaan teoksessa.

Fokus Yritysoikeus on arvostettujen asiantuntijoiden kirjoittama esitys yritystoiminnalle keskeisestä lainsäädännöstä. Teoksessa käsitellään laajasti yhtiömuotoja, kirjanpitoa ja tilintarkastusta, arvopaperimarkkinoita, immateriaalioikeuksia, kuluttajansuojaa, kilpailunrajoituksia ja julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä.

Fokus Esimiehen työoikeus

54

Fokus Yritysverotus

fokus.talentum.fi

Fokus Yritysoikeus


FOKUS

UOREIN. AINA MUKANASI. Muun muassa tämän aukeaman teokset löydät Fokuksesta!

KUTSU MEIDÄT KÄYMÄÄN, KERROMME MIELELLÄMME LISÄÄ PALVELUSTA! Miguel Rosenström, 040 342 4715 | Lotta Saunamäki, 040 661 4722 Antti-Jussi Suominen, 040 342 4769 | Marjut Ylönen, 040 350 1375

Dan Frände ym.

Olli Mäenpää

Fokus Hallinto-oikeus

KKO:n ratkaisut

Fokus Prosessioikeus huomioi ajankohtaiset lainsäädäntömuutokset todistelua ja ylimääräistä muutoksenhakua sekä valitusta hovioikeuteen koskevissa asioissa kuten myös esitutkintalain ja pakkokeinolain muutokset. Teos on ammattilaisen työväline rikos- ja riita-asian käsittely-, ratkaisu- ja menettelysäännösten soveltamisessa.

Fokus Hallinto-oikeus on kattava yleisesitys hallinto- ja virkamiesoikeudesta ja tarjoaa päivitetyn kotimaisen ja eurooppalaisen oikeuskäytännön hallinto-oikeuden alalla. Saat jäsennellyn tiedon oikeusturvan perusteista hallinnossa, hallintomenettelystä, viranomaisten toiminnan rajoista sekä kunnallisesta demokratiasta ja itsehallinnosta. Nyt mukana myös uusi kuntalaki.

KKO:n ratkaisut kommentein -teos sisältää korkeimman oikeuden ratkaisut asiantuntijoiden perusteellisesti analysoimina. Jokaisen ratkaisun yhteydessä on asiantuntijan kommentti sekä viittaukset aiempaan oikeuskäytäntöön ja keskeiseen oikeuskirjallisuuteen.

Fokus Prosessioikeus

talentumpro.fi/#fokus

Teokseen päivitetään uusimmat ratkaisut kahdesti vuodessa.

55


VERKKOKIRJAHYLLY

Ammattikirjasto aina mukanasi

Kokeile 2 kuukautta 60 €

Missä vain, milloin vain

Oman ammattialasi kirjat verkkoyhteyden päässä.

Räätälöi palvelu Valitse sinulle hyödylliset hyllyt aihealueittain – tai vaikka koko Verkkokirjahylly.

Löydä olennainen

Monipuolinen hakutoiminto poimii osumat koko Verkkokirjahyllyn kirjavalikoimasta – tiedät, mistä tarvitsemasi tieto löytyy.

Pysy ajan tasalla Kirjahyllysi täydentyy jatkuvasti uusilla teoksilla niiden ilmestyessä.

Tutustu nyt! Tilaa haluamasi hylly 2 kk vain 60 € talentumpro.fi/#verkkokirjahylly

56

verkkokirjahylly.talentum.fi

Alv sisältyy hintoihin


VERKKOKIRJAHYLLY

Jotta Verkkokirjahylly palvelisi parhaiten tiedontarpeitasi, olemme jakaneet sen teemoittain hyllyihin. Verkkokirjahyllyn teemat ovat: • • • • • • • • • •

asuminen ja ympäristöoikeus julkisoikeus perhe- ja perintöoikeus rikos- ja prosessioikeus siviilioikeus työoikeus yritysoikeus taloushallinto verotus esimiestyö

Haluatko henkilökohtaisen tuote-esittelyn yritykseesi tai lisätietoja? Olemme palveluksessasi, ota yhteyttä! Miguel Rosenström, 040 342 4715 Lotta Saunamäki, 040 661 4722 Antti-Jussi Suominen, 040 342 4769 Marjut Ylönen, 040 350 1375 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@talentum.fi

Alv sisältyy hintoihin

talentumpro.fi/#verkkokirjahylly

57


SUOMEN LAKI • FINLANDS LAG

Suomen Laki I 2016

Suomen Laki III 2016

Ilm. lokakuu 2016, n. 2500 sivua, kestotilaushinta 171,50 €, normaalihinta 245 € ISBN 978-952-14-2953-8

Ilm. joulukuu 2016, n. 2580 sivua, kestotilaushinta 171,50 €, normaalihinta 245 € ISBN 978-952-14-2955-2

Suomen Laki II 2016

Finlands Lag 2016

Ilm. marraskuu 2016, n. 2600 sivua, kestotilaushinta 171,50 €, normaalihinta 245 € ISBN 978-952-14-2954-5

Utkommer i augusti 2016, ca 3300 sidor, fortlöpande beställning 221,25 €, normalpris 295 € ISBN 978-952-14-2836-4

58

talentumshop.fi


SUOMEN LAKI -VERKKOPALVELU

NYT VOIT

LUKEA

LAKIA MISSÄ TAHANSA. Suomen Laki on välttämätön työkalu sinulle, joka tarvitset työssäsi lainopillista informaatiota. Lainsäädäntö, oikeuskäytäntö, esityöt ja kirjallisuus – yhdellä haulla löydät kattavasta tietokannasta tarvitsemasi tiedon, aina ajantasaisena. Säädös- ja tapausseurantapalvelu pitää sinut ajan tasalla muutoksista. Kokeile Suomen Lakia itse, missä ikinä oletkin. Tilaa viikon maksuton koekäyttö:

talentumshop.fi/slkokeile KUTSU MEIDÄT KÄYMÄÄN, KERROMME MIELELLÄMME LISÄÄ PALVELUSTA! Miguel Rosenström, 040 342 4715 | Lotta Saunamäki, 040 661 4722 Antti-Jussi Suominen, 040 342 4769 | Marjut Ylönen, 040 350 1375

lakimiesliitonkoulutus.fi

59


Virheelliset yhteystiedot? Ilmoita korjaukset: osoitteenmuutokset@almamedia.fi

Unna Lehtipuu

Juha T. Hakala

Sijoita elämäsi fiksusti

Näkökulmia ääriyhteiskuntaan

Timanttipesula

Timanttipesula on toisenlainen sijoituskirja, joka mullistaa käsityksesi siitä, mitä rahalla, ajalla ja talentilla voi saada aikaan. Kirja tarjoilee ajattelun aihetta, sparrausta ja tehtäviä sinulle, joka haluat vinkkejä siihen, miten saat omat resurssisi poikimaan parhaiten. Kirja on täynnä arjen oivalluksia ja vankkaa tutkimustietoa. Sijoitusneuvojina toimivat muun muassa ekonomisti, psykologi, psykiatri, headhunter, aivotutkija. Ilm. syyskuu 2016, n. 200 sivua, 39 € ISBN 978-952-14-2980-4

Kohtuuden kirja

Mistä johtuu, että joukossamme on aina vain enemmän ihmisiä, jotka pyrkivät kaikin mahdollisin (ja mahdottomin) keinoin äärimmäiseen tulokseen? Uudessa kirjassaan Juha T. Hakala pureutuu äärimmäisyyteen ilmiönä niin yksilöiden kuin yhteiskunnan ja instituutioidenkin tasolla. Hän kertoo, miksi kohtuus kannattaa ja miksi kohtuuttomuus on pahasta. Huolen taustalla on usko siihen, ettei pinnistelevä ihminen voi hyvin. Kirjassa esitetyt todellisen elämän esimerkit ovat kurkistusluukkuja ilmiöön, jonka äärelle lukijat halutaan istuttaa – pohtimaan oman elämänsä rakennusaineksia. Ilm. lokakuu 2016, n. 200 sivua, 45 € | ISBN 978-952-14-2749-7

Autamme ammattilaisia menestymään.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.