SYKSY 2014
SYKSYN ENSI-ILLAT 3.9. ja 4.9.2014
11.9.2014
16.10.2014
EVITA
VIELÄ EHTII
KAINON LAULU
MUSIKAALI
2.9.2014
15.10.2014
29.8.2014
14.10.2014
YÖLLISEN KOIRAN MERKILLINEN TAPAUS
VANHAN NAISEN VIERAILU
RAKKAUSLAULU
KAIKKI ON KOHTA HYVIN
2
Ohjelmisto 2|2014 Hyvä teatterin ystävä!
”
Ylpeänä esittelemme tässä tulevan syksyn ohjelmistomme, jonne olemme löytäneet upeita näytelmiä. Toivomme niiden herättävän ajatuksia, synnyttävän kokemuksia ja virkistävän teitä. Ohjelmistossamme on painava sisältö, mutta synkkä se ei ole, päinvastoin, juuri painavan asian tiimoilta tuntuukin usein syntyvän railakkain huumori. Osana runsasta ohjelmistotarjontamme esittelemme myös lasten ja koko perheen ohjelmistomme, jonka toivomme tavoittavan perheen nuorimmat. Ensi syksystä alkaen vaihdamme teatterimme pitkiä perinteitä kunnioittaen Vanhan päänäyttämön nimen takaisin Eino Salmelaisen näyttämöksi. Siksipä lainaankin lopuksi Eino Salmelaista:
Teatteri on henkinen pakopaikka. Tähän viittaa mm. teatteriyleisön koostumus: enemmistö on naisia, paljon vanhoja ihmisiä. Elämässä tyrkitään. Toisia enemmän, toisia vähemmän. Nimenomaan henkisesti. Pakotetaan ottamaan kantaa sellaiseenkin, mitä emme tunne. Teatterin pimeässä katsomossa on turvallista, vaikka elämä kuohuukin edessä – näyttämöllä. Saa rauhassa katsella, miten nuo tuossa menettelevät, erehtyvät ja onnistuvat. Siinä näkee itsensä ja naapurinsa, eikä tarvitse kenellekään tehdä tiliä, mitä heistä ajattelemme. Mutta usein teatterista palatessa tuntuu, että käsitämme yhtä ja toista uudella tavalla. (Eino Salmelainen, Teatterin naisia)
”
Tapaamisiin teatterissa! Tervetuloa! Maarit Pyökäri taiteellinen johtaja
19.9.2014
10.9.2014
19.10.2014
28. ja 29.11.2014
PEKKA TÖPÖHÄNTÄ
VALKOINEN
OF(F) COURSE
SHOWHAT
NÄYTTÄVÄT SHOW-VIERAILUT
3
Suuri näyttämö
K
Evita valloittaa nyt Tampereella
Kuva Kari Sunnari
Kaksoisensi-ilta 3.9. ja 4.9.2014 Suurella näyttämöllä
oko maailman tuntema Evita rakensi itse oman legendansa. Hän nousi köyhyydestä Argengiinan tärkeimmäksi naiseksi, rakastajattaresta presidentin puolisoksi ja näyttelijästä vallan näyttämöiden mestariksi. Rakastettu sydänten kuningatar Evita huolehti heikommistaan ja kohensi köyhien ja työläisten asemaa. Hänestä kasvoi itseään suurempi hahmo, josta kerrotut tarinat ovat saaneet myyttiset mittasuhteet. Millainen oikein oli tämä samettikäsi presidentti Juan Peronin teräksisessä hansikkaassa? Evitan ristiriitainen ja varhaisen poismenon vuoksi myös traaginen hahmonsa on kiehtonut ihmisiä aina. Ja niin on tämä musikaalikin, joka kahmi ilmestyessään useita Tony- ja Drama Desk -palkintoja. Se on yhdessä tarinaan perustuvan elokuvan kanssa kerännyt miljoonayleisön. Menestysmusikaalin luo näyttämölle maamme musikaaliosaajien parhaimmisto. Tekijätiimin aiempia yhteisiä töitä TTT:ssä on musikaali Chicago. Tulossa on visuaalisesti henkeäsalpaavan hieno ja näyttävä suurmusikaali! ”Et itkeä saa Argentiina” ja muut unohtumattomat kappaleet vievät tarinaa eteenpäin. Rooleissa Eva Duarte Laura Alajääski/ Maija Rissanen Che Jari Ahola/Juha-Matti Koskela Juan Perón Mika Honkanen/ Ilkka Koivula Rakastajatar Emmi Kaislakari Magaldi Vesa Kietäväinen / Lari Halme Näyttämöllä myös yhteensä yli 30 kuorolaista, tanssijaa ja lapsiavustajaa
Musiikki Andrew Lloyd Webber Laulujen sanat Tim Rice Suomennos Mikko Koivusalo Ohjaus Tiina Puumalainen Musiikin johto ja sovitus Pekka Siistonen Koreografia Osku Heiskanen Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen Valosuunnittelu Timo Alhanen Äänisuunnittelu Kalle Nytorp Yhteistyössä Tanssiteatteri MD Musiikkiyhteistyössä Bundespopstars Oy Kesto noin 2:30 (sisältää väliajan) Liput 44/42/39 €
5
CARIN MANNHEIMER
(I sista minuten)
Ennakoissa kiitosta kerännyt tähtinäyttelijöiden komedia
V
ielä ehtii on raikas ja railakas uusi komedia ystävättäristä, jotka ottavat kaiken irti elämästä. Ikää on jo 80, mutta paljon pitäisi vielä ehtiä; asua kollektiivissa, rakastua ja aloittaa uusi elämä. Ystävättäret ovat jo vuosia kokoontuneet viettämään aikaa Mariannen keskustakotiin. Naiset pelaavat korttia ja puhuvat työstä, lapsista, yksinäisyydestä, muistivaikeuksista ja iän tuomista vaivoista. Hehän ovat aina jakaneet kaiken, jopa aviomiehen! Kun pöytään istahtaa iäkäs herrasmies, peli ja elämä saavat aivan uusia kierroksia. Pakkaa sekottaa vielä Marianne, joka päättää palkata avukseen monitoimi-Staffanin. Monen elämä muuttuu. Tämän komedian ikäihmiset ovat ihanan epäsovinnaisia. Kaikkea muuta kuin kilttejä ja hiljaisia. Vielä sitä ehtii, tässäkin iässä, räväyttää!
Ensi-ilta 11.9.2014 Suurella näyttämöllä Rooleissa Eila Roine Maria Aro Liisa Roine Jarno Hiilloskorpi Matti Pussinen-Eloranta Kristiina Hakovirta
Käsikirjoitus Carin Mannheimer Suomennos Liisa Urpelainen Ohjaus Tommi Auvinen Lavastussuunnittelu Hannu Lindholm Pukusuunnittelu Tellervo Helminen Valosuunnittelu Sami Rautaneva Äänisuunnittelu Affe Käkilehto Äänen lokalisointi Reima Saarinen Kesto noin 2:30 (sisältää väliajan) Liput 36/34/32 €
6
Kuva Kari Sunnari/ Jenni Miettinen
Suuri näyttämö
7
Kuva Kari Sunnari/ Anne Sillanaukee
Suuri näyttämö
Kuka minä olen? Mistä minä tulen?
(Kainos Sång)
kantaesitys 16.10.2014 Suurella näyttämöllä
U
usi kotimainen näytelmä koskettaa, riemastuttaa ja havahduttaa. Näytelmässä katsotaan Suomea mullistaneita tapahtumia lapsen silmin. On talvisodan alku. Kaino ja hänen veljensä lähetetään Karjalasta sotalapsina turvaan Ruotsiin. Tästä alkaa pitkä matka kohti uutta ja tuntematonta maailmaa. Miten Kaino ja hänen veljensä löytävät oman tiensä ja paikkansa, kun he ovat tulleet kiskaistuksi juuriltaan? Mitä tarvitaan elämässä, jotta voi tuntea olevansa kotona? Lapsen näkökulmasta katsottuna muutto uuteen ympäristöön on paitsi pelottava myös täynnä uusia, jännittäviä kokemuksia. Rooleissa Petra Ahola Jari Ahola Kristiina Hakovirta Pentti Helin Jari Leppänen Samuli Muje Miia Selin
Käsikirjoitus Urban Lindh ja Kati Kaartinen Ohjaus Maarit Pyökäri Lavastus-, puku- ja videosuunnittelu Reija Hirvikoski Valosuunnittelu Timo Alhanen Äänisuunnittelu Kalle Nytorp Videot Ilari Kellokoski
Äitinsä Kainon tarinan kertoo Katariina, joka on itsekin toisen polven siirtolainen, Suomessa syntyneen äidin tytär. Ihmisellä on kyltymätön tarve ymmärtää itseään ja historiaansa. Alkuperäisteoksen on kirjoittanut Urban Lindh Ruotsissa ja sen on näyttämölle sovittanut palkittu näytelmäkirjailija Kati Kaartinen. Näytelmän ohjaa Maarit Pyökäri.
Koskettava tositapahtumiin perustuva näytelmä Liput 34/32/29 €, ennakkonäytännöt 32/30/27 € Koululaisryhmät opettajan johdolla vain 15 €/lippu. Näytelmän teemoja käsittelevä opetuspaketti teatterin kotisivuilla.
9
MARK HADDON – SIMON STEPHENS
(Curious Incident of the Dog in the Night-Time)
Eino Salmelaisen näyttämö
Lontoon palkituin näytelmä Suomeen! Suomen kantaesitys 2.9.2014 eino salmelaisen näyttämöllä
Kuva Kari Sunnari/Jenni Miettinen
K
un teini-ikäiset esittelevät itsensä, he kertovat vain etunimensä. Mutta Christopher on tarkka yksityiskohdissa: hän on Christopher John Francis Boone, matemaatikko, jolla on käyttäytymisvaikeuksia. Laskukoneen lailla ajatteleva poika menee ihmisten kanssa helposti jumiin, sillä tunteita hän ei osaa lukea lainkaan. Lievästi autistinen Christopher ryhtyy selvittämään naapuritalon Wellington-koiran surmaa. Tutkimusten edetessä poika tulee samalla paljastaneeksi omaa elämäänsä varjostaneen aikuisten salaisuuden. Dekkarin tavoin etenevä draama on selviytymistarina, joka kertoo kirjailijan sanoin ”erilaisuudesta, ulkopuolisuudesta sekä maailman näkemisestä yllättävällä ja paljastavalla tavalla”. Lontoon National Theatren alkuperäistuotanto ylsi viime vuonna ennätykselliseen menestykseen – Britannian teatterimaailma valitsi sen vuoden parhaaksi näytelmäksi sekä ykköseksi myös kuudessa muussa palkintokategoriassa (Olivier Awards). Pääroolia Tampereella esittää Jyrki Mänttäri, joka sai näyttelijäntyöstään Eino Salmelaisen säätiön tunnustuspalkinnon 2014.
”Kaunis, ilmeikäs ja häikäisevän kekseliäs esitys elämän ihmeistä” – Evening Standard
”Maaginen ja liikuttava” – Daily Mail Rooleissa Jyrki Mänttäri, Auvo Vihro, Miia Selin, Minna Hokkanen, Eeva-Riitta Salo, Petra Ahola, Samuli Muje, Jari Leppänen, Jukka Saikkonen Käsikirjoitus Mark Haddon ja Simon Stephens Suomennos Aino Piirola Ohjaus Otso Kautto Lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Lapintie Kampauksien ja maskien suunnittelu Emmi Lahtinen Valosuunnittelu Kyösti Kallio Äänisuunnittelu TJ Mäkinen Suosittelemme yli 15-vuotiaille. Liput 28/26/23 €, ennakkonäytännöt 26/24/21 € Koululaisryhmät opettajan johdolla vain 15 €/lippu.
11
Kuva Kari Sunnari
Eino Salmelaisen näyttämö
FRIEDRICH DÜRRENMATT
(Der Besuch der alten Dame)
V
ahva, häikäisevän elinvoimainen laatudraama, groteski komedia, joka tarjoilee naurua ja kauhua omalla uniikilla reseptillään. Upporikas nainen saapuu konkurssikypsään synnyinkaupunkiinsa vuosien jälkeen ja yllättää kaikki: – Minä aion lahjoittaa Güllenille miljardin. Viisisataa miljoonaa itse kaupungille ja toiset viisisataa jaettavaksi kaikkien perheiden kesken. – Miljardin! – Yhdellä ehdolla. Annan miljardin ja ostan sillä itselleni oikeutta. Vanha nainen janoaa muhevaa, kohtuutonta kostoa. Näemme pormestarin, kauppiaan, kirkkoherran, opettajan, lääkärin, komisarion – koko pikkukaupungin ytimen kompuroimassa ahneuden ja ihanteiden ristipaineissa. Dürrenmatt on luonut uran myös dekkarikirjailijana, niinpä komediaan upotettu jännitystarina osaa naulita katsojansa penkkiin. 1900-luvun draamakirjallisuuden yhdessä upeimmista naisrooleista Tuire Salenius. Hänen nuoruudenrakastettunaan Ilkka Koivula.
13
Ensi-ilta 15.10.2014 Eino Salmelaisen näyttämöllä Rooleissa Tuire Salenius, Ilkka Koivula, Teija Auvinen, Mika Honkanen, Emmi Kaislakari, Janne Kallioniemi, Jyrki Mänttäri, Jaana Oravisto, Matti Pussinen-Eloranta, Tommi Raitolehto, Eeva-Riitta Salo, Mika Eerola ja Keijo Kuivanen Käsikirjoitus Friedrich Dürrenmatt Suomennos Ritva Arvelo Ohjaus Maiju Sallas Dramaturgi Seija Holma Lavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava Valosuunnittelu Eero Auvinen Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa Koreografia Jens Walentinsson Liput 28/26/23 €, ennakkonäytännöt 26/24/21 €
Näe eri tanssilajien kotimaiset kärkinimet!
Kaksi esitystä sunnuntaina 19.10.2014
Of(f) Course
T
anssipelin muotoon kootussa esityksessä liikutaan lockingista latinalaisrytmeihin ja askelletaan house- ja break-tanssin sekä valtaviihteen musikaalitanssien kautta klassiseen balettiin ja nykytanssiin.
Omien alojensa huipputanssijoiden meriittilistalla on mm. Suomen Kansallisbaletti, Euroopan mestaruus break-tanssissa, huikea Bounce-katutanssiryhmä sekä TV-ohjelmat Tanssii tähtien kanssa ja Dance.
Kuinka käy B-Boyn ja balettitanssijan notkeuskisassa? Entä millainen on nykytaiteen edustajan rap-soolo?
Tanssijoina Milla Eloranta, Sara Hirn, Teemu Kyytinen, Aleksi Seppänen, Jimi Kettunen, Jeffrey Kam ja Reija Wäre Ohjaus Reija Wäre Valosuunnittelu Jani-Matti Salo Kesto noin 1 tunti Äänisuunnittelu ja live-DJ Desto Risto Roman. (ei väliaikaa) Liput 25/23/20 € Tuotanto Tanssin talo ry.
Teoksen ohjaus on kymmenien musiikkiteatterituotantojen koreografin Reija Wäreen käsialaa. Illan seremoniamestarina toimii näyttelijä Sari Siikander.
14
Eino Salmelaisen näyttämö
Supersuosittu ShoWhat Jarkko Valtee ja Osku Heiskanen sekä StepUp Dancers valloittavat jälleen Tampereella. Esitykset yhtenä viikonloppuna!
L
ukuisten katsojien sydämet ainutlaatuisella huumorillaan ja osaamisellaan valloittaneet Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee viihdyttävät ilmiömäisillä playback-taidoillaan ja salamannopeilla vaatteiden vaihdoillaan. Tässä vauhdikkaassa showssa on luvassa niin vanhoja tuttuja tähtiä kuin uusiakin tuttavuuksia sekä kotimaasta että kansainvälisiltä lavoilta. Nämä ihastuttavat setätädit eivät myöskään jätä ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä huomioimatta.
Esityksen hersyvä huumori, näyttävä puvustus ja taidokkaat tanssinumerot takaavat, että show tempaa mukaansa vaativimmankin yleisön. Tule nauttimaan ja nauramaan itsesi iloiseksi!
Esitykset 28.11. ja 29.11.2014 Kesto noin 2 tuntia (sis. väliajan) Liput 35 €
15
Kuva Anne Sillanaukee
(Lovesong)
Kellariteatteri
TÄMÄ ON TARINA ALUSTA. JA LOPUSTA.
R
”Kuten rakkauskin, Rakkauslaulu saa pidättelemään henkeä” – Observer
akkauslaulu on eittämättä yksi kauneimmista uusista näytelmäteksteistä. Se kertoo tarinan pariskunnasta niin nuorina rakastavaisina 60-luvulla kuin jo vanhempina, syvästi toisiinsa kiintyneenä ja vakiintuneena parina. Mennyt ja nykyisyys limittyvä tarinassa; yksi hetki sisältää monta kohtaamista. Tarina avioliitosta on myös tarina lupauksesta ja luopumisesta: Minä lupaan sinulle itseni kunnes kuolema meidät erottaa. Lupaathan sinä pitää kätesi kädessäni?
”Syvästi koskettava” – Telegraph ”Tunnelmallinen, lempeä, humoristinen” – What’s On Stage
Ensi-ilta 29.8.2014 Kellariteatterissa
Rooleissa Jaana Oravisto Pentti Helin Heidi Kiviharju Janne Kallioniemi
ABI MORGAN (s. 1968) • palkittu brittiläinen käsikirjoittaja • kirjoitti viisi vuotta pöytälaatikkoon ennen kuin uskalsi näyttää tekstejään • kirjoittanut mm.: Margaret Tacherista kertovan elokuvan Rautarouva (The Iron Lady, 2011), televisiosarjat The Hour 1&2 (2011 - 2) ja Tsunamin jälkeen (Tsunami – The Aftermath 2006) sekä näytelmä Dynamiittisiru (suom. Tiny Dynamite 2003). Rakkauslaulun (Lovesong) Morgan kirjoitti 2011. • palkittu: Most promising playwright (2002), BAFTA Best Drama Serial (Sex Traffic, 2005), Primetime Emmy (The Hour 2013), BAFTA Best Original Screenplay (Rautarouva, 2011), BAFTA Outstanding British Film nomination (Shame 2011)
Käsikirjoitus Abi Morgan Suomennos Reita Lounatvuori Ohjaus Samuli Reunanen Lavastus- ja pukusuunnittelu Jyrki Seppä Valosuunnittelu Juha Haapasalo Äänisuunnittelu Niklas Vainio Liput 28/26/23 €, ennakkonäytännöt 26/24/21 €
17
Kuva Kari Sunnari/ Jenni Miettinen
JONAS GARDELL
(Ă–mheten)
Kellariteatteri
– Haluaako joku muka elää ikuisesti? – Mä haluan!
H
e ovat nuoria, onnellisia ja rakastuneita toisiinsa. 1980-luvun Tukholma on kaukana ahdasmielisistä lapsuuden maisemista. Yhteistä tulevaisuutta varjostaa kuitenkin kipeä tieto siitä, että pian kaikki loppuu. Mutta sitä ennen Rasmus ja Benjamin yrittävät rakastaa toisiansa koko loppuelämänsä edestä. Rasmuksen vanhemmat eivät tiedä edessä olevasta taistelusta sairauden kanssa. Kun he saapuvat yllätysvierailulle, joutuvat he kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja pelkonsa. Vanhempien halu rakastaa ja tukea kilpailee heidän avuttomuutensa kanssa, eikä koomisiltakaan tilanteilta voida välttyä. Kaikki on kohta hyvin on koskettava rakkaustarina, ja myös kertomus vanhempana olon hauraudesta. Sen teemat – rakkauden menettäminen, vanhemmuuden vaikeus ja erilaisuuden hyväksyminen – koskettavat ketä tahansa meistä. Näytelmän kirjoittanut Jonas Gardell on tunnettu ruotsalainen kirjailija, käsikirjoittaja, stand up -koomikko ja suomalaisille tutun Mark Levengoodin aviopuoliso. Hänen näytelmistään on Suomessa aiemmin nähty Koomikon synty ja Jääkarhut.
Suomen kantaesitys 14.10.2014 Kellariteatterissa Rooleissa Severi Saarinen (Benjamin) Juha-Matti Koskela (Rasmus) Minna Hokkanen Vesa Kietäväinen Noora Karjalainen Käsikirjoitus Jonas Gardell Suomennos Jukka-Pekka Pajunen Ohjaus Miika Muranen Lavastus ja pukusuunnittelu Liisa Ikonen Valosuunnittelija Kyösti Kallio Äänisuunnittelija TJ Mäkinen Liput 28/26/23 €, ennakkonäytännöt 26/24/21 €
Suositun tv-sarjan Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin alkuperäisteos
19
Piirros Anne Sillanaukee. Kuva Kari Sunnari/Anne Sillanaukee
näyttämöllä levyjä pyörittää
DJ Mau55!
Eino Salmelaisen näyttämö
GÖSTA KNUTSSON – KURT NUOTIO
(Pelle Svanslös)
Ensi-ilta 19.9.2014 eino salmelaisen näyttämöllä
P
ekka Töpöhäntä on erilainen – hännätön ja maalta kotoisin. Ilkeä Monni ei voi sietää Pekkaa ja kiusaa häntä saaden muutkin kujakollit kolttosiinsa mukaan. Pekka näyttää omalla esimerkillään, että kiltti ja hyväntahtoinen kissa voi olla rohkea ja pitää myös muiden kiusattujen puolia. Kaveria ei jätetä, ja tiukan paikan tullen Pekkaakin auttaa eräs erityisen suloinen Maija Maitoparta. Gösta Knutssonin rakastettu Pekka Töpöhäntä on ihastuttanut lapsia ja aikuisia vuosikymmenestä toiseen. TTT:n näyttämöllä tämän ajattoman tarinan hahmot seikkailevat neonvaloin valaistussa metropolissa. Myös Pentti Rasinkankaan laulut on päivitetty nykyhetkeen elektronisen musiikin soundeilla – näyttämöllä levyjä pyörittääkin DJ Mau55! Suosittelemme esitystä yli 6-vuotiaille. Koululaisryhmille arkisin aamu- ja päiväesityksiin 13 €/ Liput 20 € (S-etukortilla 18€) oppilas. Yksi opettaja ryhmän mukana ilmaiseksi.
21
Rooleissa Mika Honkanen, Vesa Kietäväinen, Jari Leppänen, Jyrki Mänttäri, Severi Saarinen, Petra Ahola, Laura Alajääski, Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Eeva-Riitta Salo, Mika Eerola Käsikirjoitus Gösta Knutsson Sovitus Kurt Nuotio Musiikki Pentti Rasinkangas Ohjaus Tommi Erkko Lavastus- ja pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho Koreografia Teija Auvinen Äänisuunnittelu ja laulujen sovitus Jarkko Tuohimaa Valosuunnittelu Juha Haapasalo DJ/muusikko Tony Sikström
Hurmaava tarina kaikenik채isille!
(WHITE)
ensi-ilta 10.9.2014 kellariteatterissa
Kellariteatteri
alkoinen päivä alkaa. Trasseli ja Pumpuli elävät valkoisessa maailmassaan, josta he pitävät tunnontarkasti kiinni. Heillä on töitä ja he ovat tyytyväisiä. Trasseli ja Pumpuli rakastavat munia, joita he hoitavat suurella rakkaudella. Mutta sitten saapuu yllättäen punainen muna, joka muuttaa kaiken. Seuraavana aamuna valkoinen maailma ei ole enää ennallaan. Esitys sopii kaikenikäisille, mutta erityisen hyvin se sopii ensimmäiseksi teatterikokemukseksi. Näytelmän maailma vie mukanaan myös aikuiset: Fringen teatterifestivaaleilla salit täyttyivät aikuisyleisöstä!
Rooleissa Juha-Matti Koskela ja Jukka Saikkonen Kirjoittanut Andy Manley Suomennos Stina Saanila Ohjaus ja visualisointi Maarit Pyökäri Valo- ja äänisuunnittelu Niklas Vainio White was created by Andy Manley and first produced by Catherine Wheels Theatre Company. Suosittelemme esitystä yli 3-vuotiaille. Kesto noin 40 min., ei väliaikaa.
Esitys on kaksikielinen, se toteutetaan suomalaisen viittomakielen ja puhutun suomen kielen vuoropuheluna.
Liput 10 €
23
Kuvat Kari Sunnari
V
Kellariteatteri
Parasta ennen
Ilmari Saarelainen kertoo ikääntymisestä ihan kaiken suositussa yhden miehen komediassa. ”Huonotuulisena esityksestä ei pääse poistumaan. Siitä pitää huolen Saarelaisen ironisen itseriittoinen ja samalla aseistariisuvan hurmaava hahmo.” – Katri Kekäläinen, Keskisuomalainen
Krister Classon Rickard Fuchsin kirjan “Du ser int så gammal ut” -pohjalta suomentanut André Wickström Ohjaus, lavastus ja puvustus Riku Suokas Kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan) Ensi-ilta oli 7.2.2010 Liput 28/26/23 €
Rooleissa Esko Roine (Mielensäpahoittaja), Aimo Räsänen (Mielensäpahoittajan poika) Tuomas Kyrön tekstien pohjalta dramatisoinut Seija Holma Ohjaus Marika Vapaavuori
24
Lavastussuunnittelu Oskari Löytönen Pukusuunnittelu työryhmä ja Katri Innanmaa Yhteistyössä TTT ja EP-tuotanto Kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan) Kantaesitys oli 20.2.2013 Liput 30/28/25 €
Eino Salmelaisen näyttämö
Esko Roineen 70-VUOTISJUHLANÄYTÖS 7.9.2014
RAKASTETUN NÄYTTELIJÄN ELÄMÄKERTA
V
altakunnan valloittanut Mielensäpahoittaja on kirjailija Tuomas Kyrön luoma hahmo. Niin hauska ja viisas, niin tosi ja tarpeellinen ja samalla, myönnetään pois, ihan mahdoton jäärä.
”Sydämellinen esitys tarjoaa pienen hengähdyksen perusasioiden äärelle.” – Katri Kekäläinen, Keskisuomalainen
”Varma paketti naurua ja liikutusta. TTT:llä on tarjota loistavien tekstien päälle myös taitava työryhmä. Kaikki kertakaikkiaan toimii.”
Elämäntyöstään palkittu näyttelijä, legendaarisen teatterisuvun jäsen ja ilmiömäinen tarinankertoja Esko Roine avaa persoonansa niin näyttelijänä, teatterinjohtajana, puolisona, veljenä kuin isänäkin. Kirja ilmestyy syyskuun alussa.
– Noora Vaarala, Aamulehti
w w w. l i ke . f i
Varaa lipu t
an! n pi sii
ksyn esityk y s
Kellariteatteri
SIRKKU PELTOLAN
”Uusi klassikko” – Anu Ala-Korpela, Aamulehti
Rooleissa Auvo Vihro (Raine Kukkia), Jaana Oravisto, Mikko Nousiainen, Petra Karjalainen, Emmi Kaislakari, Jari Ahola, Miia Selin, Aimo Räsänen, Tuire Salenius
S
irkku Peltola osuu uutuusteoksellaan suoraan sydämiin! Tarina vaatimattomasta, nöyrästä ja auttavaisesta Raine Kukkiasta kirvoittaa kyyneleitä ja herättää suuria oivalluksia.
Viime kaudella näytelmä meni täysille katsomoille, joten varaa liput syksylle pian!
Kesto noin 2:40 (sisältää väliajan). Kantaesitys oli 25.9.2013. Liput 28/26/23 €
26
Kuva Kari Sunnari
Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola Lavastussuunnittelu Hannu Lindholm Pukusuunnittelu Tellervo Helminen Valo-, video- ja äänisuunnittelu Kyösti Kallio
KRUUNAA TEATTERIELÄMYS Nauti väliaikatarjoilusta kiireettömästi omassa pöydässä Varaa tarjoilu etukäteen ilman lisämaksua!
Ryhmät voivat herkutella buffet-pöydän antimilla ennen esitystä (väh 20 hlöä), hinnat 20-25€.
Herkulliset leivokset valmistaa
Verstas-ilmoitus? Liitä teatterivierailuun käynti Työväenmuseo Werstaalla Finlaysonin alueella tai TTT:n Eino Salmelaisen näyttämön yläkerrassa sijaitsevassa Lenin-museossa. Länsimaiden ainoassa LENIN MUSEOSSA voi kuulla museon syntyhistoriasta ja tutustua Leninin elämästä kertovaan retronäyttelyyn.
VARAUKSEN VOIT TEHDÄ: - noutaessasi teatteriliput lippumyymälästä - puhelimitse lippumyymälästä 03 2178 222 tai ravintolasta 03 2178 444 - TTT:n verkkosivuilta (Ravintolat ja palvelut) - teatterin ala-aulasta saapuessasi näytäntöön
Opastettu kierros TYÖVÄENMUSEO WERSTAALLA Pumpulinplikkain jäljillä tutustuttaa mainiolla tavalla Finlaysonin alueen ja Suomen teollistumisen historiaan. Kierroksella selviää mm. miten Finlaysonin tehdas syntyi Tampereelle, miten työtä tehtiin ja millaisia kankaita valmistettiin. Samalla pistäydytään myös Höyrykonemuseossa ihailemassa Finlaysonin valtavaa Sulzer -höyrykonetta.
Kysy kokonaispakettia: tulokahvi, opastettu museovierailu, ruokailu, Kainon laulu -esitys sekä väliaikakahvi. Lisätiedot: museoemäntä Minea Tarkiainen puh 010 420 9221. www.tyovaenmuseo.fi www.lenin.fi Teatterivaraukset TTT:n ryhmämyynnistä: (03) 217 8333.
Tampereen Työväen Teatterin ravintolanäyttämö. 9
skatu 1
Hallitu
okas
ä - Riku Su
Heikki Syrj
Elä rockin historia uudelleen! Vuonna 85 -musikaalista tutun hahmon sooloshow. Jari Aholan tulkitsema Mauno Peppone uneksii itselleen rock-tähden elämän: menestyslevyn, ykkössinglen, suosion aallonharjan ja pohjamudat, päihteet, kuoleman ja vääjäämättömän paluun. Lavalla Jari Ahola ja Alabama House Band Käsikirjoitus ja ohjaus Riku Suokas ja Heikki Syrjä Kapellimestari Pekka Siistonen Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen Valosuunnittelu Kyösti Kallio Videosuunnittelu Legenda Oy Äänisuunnittelu Affe Käkilehto Kantaesitys oli 29.1.2014 Kesto noin kaksi tuntia (sis. väliajan) Liput 28/26/23 € Esityspäivät: www-teatteri.fi
R U D I R OK Vain yksi esitys 7.11. klo 19 Liput 20 € Rudi Rok tarjoilee yleisölle uniikin elämyksen tavalla, jota kukaan ei ole ennen tehnyt. Tarjolla on hengästyttävä sekoitus stand upia, vatsastapuhumista ja beatboxausta.
28
A-oikeudet. Ravintolateatteri • Musiikki • Stand up
Tumma ja blondi
Riku Suokas
Lari Halme on
YÖTÖN YÖ
itted)
(Fully Comm
Lämmöllä ja suurella sydämellä jo vuodesta 2007
(Defending the Caveman)
Rakastaa shoppailua? Kysyy eksyessään tietä? Vaihtaa sukat joka päivä? On ehkä mies – mutta ei Luolamies! Tikahduttavan hauska, lämmöllä miesten ja naisten eroja ruotiva esitys on esitetty yli 30 eri maassa 15 eri kielellä. ”Stand up -komiikan kokenut tekijä on näyttämöllä nopeasti reagoiva ja levollisesti läsnä oleva” – Matti Wacklin, Aamulehti Luolamies Riku Suokas Käsikirjoitus Rob Becker Suomennos ja ohjaus Ville Virtanen Ensi-ilta oli 5.10.2007 Kesto noin 2:15 (sis. väliajan) Liput 25/23/20 € Esityspäivät: www.ttt-teatteri.fi
Ratkiriemukas komedia sisaruksista juhannusyönä Rooleissa Eija Vilpas, Tiia Louste ja Valdemar Virtanen Esitykset 13.11. ja 4.12. Liput 20 € Lue lisää: www.ttt-teatteri.fi
Yksi näyttelijä, kymmeniä rooleja Näyttelijänlahjat, nopea reagointikyky ja lehmän hermot ovat tarpeen kaupungin suosituimman luksusravintolan puhelinvaihteessa. Tämä on työpaikkaterapiaa!
Hansu ja Pirre ASIA ON ANANAS Likat Loimaalta palaavat TTT-Klubille! Rooleissa Eija Vilpas ja Riitta Havukainen Esitykset 15.10. ja 31.12. Liput 25/23/20 €
29
”Hetkessä vaihtuvia rooleja ei hallitsisi kukaan muu kuin Lari Halmeen tapainen virtuoosi” – Nina Lehtinen, Aamulehti Rooleissa Lari Halme Käsikirjoitus Becky Mode Suomennos Timo Mikkola Ohjaus Mika Eirtovaara Esityspäivät: www.ttt-teatteri.fi Liput 25/23/20 €
17.10. Matti Johannes Koivu, Milla Rumi 12 € 18.10. Yona & Pieni liikkuva pilvi, Suvi Isotalo yhtyeineen 12 € 8.11.
Maarit ja Sami Hurmerinta Duo 15 €
22.11. Sir Elwood Duo 15 € 28.11. Kauko Röyhkä Solo 12 €
Blues
26.9. Aili Ikonen & Tribute to Ella Fitzgerald 15 € 4.10. Heikki Silvennoinen Acoustic Time 15 €
11.10. Emma Salokoski Trio 15/12 € 24.10. Pepe Ahlqvist Solo, Micke & Lefty 12 € 14.11. Timo Lassy Band 18 €
Show klo 22, ovet klo 21.30.
13.12. Erja Lyytinen & Davide Floreno 15 €
30
7.11.
Ali Jahangiri, Heikki Vilja, Tomi Haustola
15.11. Fredi Lilius, Joonas Korhonen, Tommi Mujunen 29.11. Ida Grönlund, Jack Björklund, Anders Helenius Liput 15/10 €
Lähde viihteelle musiikin ja komiikan vietäväksi! Täysipainoinen show-ohjelma koko illaksi. Perjantai-illan huumaa luovat kaksi koomikkoa, tyylikkäimpiä hittejä soittava House Band sekä illan vaihtuva tähtiartisti.
31.10.
Artistivieras: Teleks Stand up: Pete Kosonen, Markku Toikka House Band
21.11.
Artistivieras: Veeti Kallio Stand up: Riku Suokas, Riku Sottinen House Band
TTT-Klubi info Ravintola on avoinna esitysiltoina arkisin klo 18–22 sekä viikonloppuisin klo 18–02 (04). K 18
K 18 vuotta myöhäisiltojen esityksiin. Klo 19 alkaviin ei ikärajaa. A-oikeudet. Hallituskatu 19, puh. 044 720 1350 Seuraa ohjelmatarjontaa
ttt-klubi.fi
Liput 28 €. Show klo 20.30, ovet klo 20. Muista myös buffet-mahdollisuus!
LIPUT Lippu.fi TTT:n lippumyymälä puh. (03) 2178 222 tai ovelta
Artistivieras: Sami Pitkämö Stand up: Rich Lyons, Pete Kosonen House Band
Syksyn 2014 menu 25 € Lavastajan leveä hymy
(omenainen perunasalaatti m, g)
Kuiskaajan kiljahdus
(punajuuri-, pähkinä-, vuohenjuustosalaatti l, g)
Näyttämömestarin päiväuni (härkä-paprikasalaatti m, g)
Haluaisitko ruokailla ennen esitystä? Tarjoamme ryhmille reilua ja ruokaisaa illanviettosyötävää tilauksesta (min. 20 hlöä).
Lämpiön lumous
(riista-yrttipatee l, g)
Puvustajan pata
(juures-broilerpata m, g)
Varaukset ja tiedustelut (03) 2178 222
Salarakas
(pannacotta ja kastiketta l, g)
Muutokset mahdollisia.
5.12.
Riävää (l, g)
31
Buffet perjantai- ja lauantai-iltaisin kello 17.30-18.15 sekä Friday Night Live -iltoina klo 19.30-20.15.
KOKOUS- JA TILAPALVELU TEATTERI JA KOKOUSPALVELUT SAMASSA KORTTELISSA Kongressikeskus Puistotornin historiaa henkivät kokous- ja juhlatilat soveltuvat 20 hengen kokouksista 600 henkilön tapahtumiin. Täältä löydät yritystapahtumallesi ainutlaatuiset kulissit: monipuoliset tilat, tilanteeseen sopivaa ohjelmaa, hyvää ruokaa sekä ideoita oheistapahtumiin.
TUNNETILA TARTTUU Kokouksen oheen voit lisätä kierroksen teatterin kulissien takaiseen maailmaan tai piristää päivää ohjelmanumerolla. Tehokkaan kokouspäivän jälkeen voit jatkaa leppoisaa yhteistä aikaa päivällisen ja teatterin merkeissä - vaikkapa teatterin aitiossa tai TTT-Klubilla, joka sopii erinomaisesti tunnelmallisiin cocktail- ja iltatilaisuuksiin. Lisää TTT-Klubista sivulla 31. Koko päivän kokous alk. 42 €/hlö Teatteri & kokous alk. 76 €/hlö
www.puistotorni.fi Marianne Lummio marianne.lummio@puistotorni.fi 044 705 5775 Mia Rautio mia.rautio@ttt-teatteri.fi 044 720 1370
32
OP-Pohjola syntyi reilut sata vuotta sitten asiakkaiden omistamaksi – ja sellaisena se myös säilyy. Asiakasomistajuus on nyt vähintäänkin yhtä merkityksellistä kuin silloin aikoinaan. Tänään lähes joka kolmas suomalainen on omistajamme. Yhdessä toimien edistämme suomalaisten taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Kaikki asiakasomistajan edut näet osoitteessa op.fi. Yhdessä hyvä tulee.
AITIOT Esitteen Graafinen suunnittelu, Anne Sillanaukee, Jenni Miettinen, Kari Sunnari
Suuren näyttämön upeissa aitioissa viihdyt yritysvieraiden ja henkilöstön kanssa. Tilat sopivat hienosti myös erilaisiin yksityisjuhliin.
Aitiopaikkojen yhteydessä on oma ravintolakabinetti palveluineen. Nauti näytelmästä ja tarjoiluista omassa, viihtyisässä tilassa.
Tarjoilut räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaisesti cocktail-tilaisuudesta aina pöytiin tarjoiltuun illalliseen saakka.
Yhdistä teatterielämykseen asiakaspalaverit, myyntitilaisuudet johtoryhmän, osaston tai tiimin kokoukset henkilöstötapahtumat syntymäpäivät, valmistujaiset ja eläkkeelle jäämiset tilinpäätösillalliset, yhdistyksen vuosikokoukset
EROTU TYYLILLÄ!
34
Taka-aitioon sopii 15 henkilöä ja sivuaitioon 26 henkilöä.
Ota yhteyttä, niin rakennamme tilaisuuteesi sopivan kokonaisuuden! Tiedustelut Yritys- ja ryhmämyynti puh. (03) 2178 333 (ma–pe klo 9–16) myynti@ttt-teatteri.fi Mia Rautio 044 720 1370 mia.rautio@ttt-teatteri.fi
INFO (03) 217 8222 Hämeenpuisto 32 (PL 139), 33201 Tampere Avoinna ma–pe klo 12–19, la klo 11–19 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi
YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI (03) 2178 333 Avoinna ma–pe klo 9–16 myynti@ttt-teatteri.fi
MAKSUVÄLINEET Lippukassalla käyvät maksuvälineenä käteisen lisäksi Visa Electron sekä pankki- ja luottokortit (lukuun ottamatta American Expressiä), TTT:n lahjakortit, lippupisteen lahjakortit, Smartum- , Virike-, ja Ticket Mind&Body -kortit ja setelit, Sporttipassi ja Tyky-online.
ALENNUKSET Eläkeläis-, opiskelija- ja lastenliput sekä varusmiesliput ovat voimassa ma–pe sekä lauantain iltapäiväesityksissä. Alennukset eivät koske ensi-iltoja. Kaikki erikoisliput ja S-liput myydään ainoastaan TTT:n lippumyymälästä. Ennakkonäytännöt - 2 € normaalihinnoista.
RYHMÄHINNAT • Väh. 30 henkilön ryhmä - 2 €/peruslippu, ryhmänvetäjälle ilmainen lippu
- 4 €/peruslippu, ryhmänvetäjälle ilmainen lippu • Väh. 30 henkilön opiskelijaryhmä - 2 €/opiskelijalippu, ryhmänvetäjälle ilmainen lippu Ryhmäalennukset ovat voimassa ma– pe esityksissä.
LIPPUJEN VAHVISTAMINEN JA LUNASTAMINEN Yksittäislippujen lunastaminen tai vahvistaminen viimeistään 2 viikkoa ennen esitystä ja ryhmävarauksien viimeistään 4 viikkoa ennen esitystä. Lippupisteen kirjelaskuna lähetettävistä lipuista veloitetaan posti- ja käsittelykuluja 10 €/lähetys. Teatteri ei lunasta takaisin jo lunastettuja lippuja.
NAULAKKOMAKSU 2 €, auloissa on myös maksuttomia naulakoita.
VÄLIAIKATARJOILUT Lämpiöravintolat aukeavat tuntia ennen esitystä. Väliaikatarjoilut ja ryhmien/ yritysten tilausruokailut (03) 2178 444 ma–pe 9–16 teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi
TTT-KLUBI (03) 2178 222 ma–pe klo 12–19 ja la klo 11–19 sekä esitysiltoina klo 19 jälkeen 044 720 1352. Yritysmyynti: mia.rautio@ttt-teatteri.fi
VIP-PAKETIT Alkaen 68 €, sisältäen teatterilipun, tarjoilun, käsiohjelman ja vaatesäilytyksen
PUKUVUOKRAUS 044 720 1277 pukuvuokraus@ttt-teatteri.fi
OPISKELIJAN TUNTI Tuntia ennen esitystä TTT:n omiin näytelmiin liput - 50% peruslipun hinnasta. Etu opiskelijakortilla.
FORCE MAJEURE Näytäntö perutetaan vain ylivoimaisen esteen sattuessa. Tällöin asiakkaalle palautetaan vain lipun hinta lunastettua pääsylippua vastaan.
• Väh. 90 henkilön ryhmä
35
TEATTERIKIERROKSET 044 720 1289 teatteripalvelut@ttt-teatteri.fi
ESTEETTÖMYYSPALVELUT (03) 2178 111 minna.viklund@ttt-teatteri.fi Yhteistyökumppanit
Tilaa UUTISKIRJE verkkosivuiltamme ttt-teatteri.fi
Muutokset mahdollisia.
TTT-TEATTERI.FI
LIPPUMYYMÄLÄ
TTT-TEATTERI.FI LATAA TTT
Iphone
PUHELIMEESI
LIPUT
YRITYS- JA RYHMÄMYYNTI
Lippumyymälä (Hämeenpuisto 32) ma–pe klo 12–19, la klo 11–19 puh. (03) 217 8222 lipunmyynti@ttt-teatteri.fi
ma-pe klo 9–16 puh. (03) 217 8333 myynti@ttt-teatteri.fi
VÄLIAIKATARJOILUT JA TILAUSRUOKAILUT puh. (03) 217 8444 Nettivaraukset ttt-teatteri.fi
Android
OLEMME SOSIAALISIA
/TampereenTyovaenTeatteri
/TTTeatteri
Tilaa uutiskirje Ajankohtaiset uutiset ja teatteritarjoukset