Aalto - käsiohjelma

AALTO – Don´t Forget to Play!

AALTO – Don´t Forget to Play!

Esityksen konsepti: työryhmä Tiina Puumalaisen johdolla Rooleissa: Anne-Mari Alaspää Pentti Helin Heidi Kiviharju Jaana Oravisto Käsikirjoitus ja ohjaus: Tiina Puumalainen Lavastussuunnittelu: Teppo Järvinen Musiikin sävellys ja äänisuunnittelu: Pekka Siistonen Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen Valosuunnittelu: Juha Haapasalo Videosuunnittelu: Juha Haapasalo ja Teppo Järvinen Tarpeisto: Johanna Keiski ja Johanna Harjunpää Näyttämömestari: Anssi Lankinen Apulaistuottaja: Elise Richt Tuottaja: Heidi Kollanus Kantaesitys 30.9.2020 TTT Kellariteatterissa Kiitokset: Renja Suominen-Kokkonen, Juhani Pallasmaa, Tommi Lindh, Marjo Holma, Merja Vainio, Alvar Aalto -säätiö, Suomen Kansallisteatteri Esityksessä käytettävä kuvamateriaali: © Alvar Aalto -säätiö www.alvaraalto.fi

Tekninen toteutus Videoassistentti: Tero Koivisto Lavastuksen valmistus Aatu Rantasen johdolla: Kari Kokkonen, Kari Koskiranta, Heli Luukkanen, Toni Palander, Marianne Rautiainen, Raino Saastamoinen, Kari Toivanen, Seija Vuorinen Puvustuksen valmistus Eila Jouttunpään johdolla: Satu Eriksson, Päivi Hatanpää, Inessa Tapala, Heli Tapper, Taija-Leena Autio Pukuhuoltaja: Teija Hyrkäs Esitysoikeudet: Taiteellinen työryhmä Esityskuvat ja käsiohjelman suunnittelu: Teppo Järvinen Tiedotus: Sari Andersson

Fiktiivinen materiaali

Dokumentäärinen materiaali

Arkkitehdit etsivät ideaa, turhautuvat ja innostuvat aina uudelleen tavoittelemaan sitä Fibonaccin1 lukujonon tahdissa.

Asiantuntijakommentit: Renja Suominen-Kokkonen, Tommi Lindh ja Juhani Pallasmaa ovat kukin antaneet työryhmälle haastattelun, joiden materiaalista osa on liitetty esityksen kohtauksiin dokumentaarisena kommenttina.

Tutkijat kertovat arkkitehtuurin ja taidehistorian tärkeistä käsitteistä (ja siivoavat samalla, koska akateeminen ajankäyttö on konsulttien toimesta täten tehostettu).

A & A ovat työpari, kaksi suunnittelijaa jotka kertautuvat välillä tunteellisina muistoina eri elämänvaiheista. Mesenaatti M tilaa heiltä rakkausrunon. Äänimateriaalissa musiikkiin liitetty näyttelijöiden lukema teksti on inspiroitunut laajalti Aaltoihin liittyvästä tutkimuksesta ja kirjallisesta materiaalista: haastatteluissa, lehtikirjoituksissa ja julkisissa puheissa toistuvasti esiin nousseista aiheista ja sanamuodoista. Teemat assosioivat yleistietoon Aalto-työparista, mutta tekstit ovat fiktiivisiä, esitystä varten kirjoitettuja ajatusääniä.

Dokumentäärinen äänimateriaali: Alvar Aallon puhe, Otaniemen avajaiset 1972 (Alvar Aalto -säätiön arkisto) Kuvat videoprojisoinneissa: Aino Marsio-Aallon ja Alvar Aallon luonnoksia, toimiston piirustuksia sekä valokuvia Alvar Aalto -säätiön arkistosta.

Fibonaccin lukujono 0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89 etc Laskemalla yhteen kaksi edellistä lukua saadaan seuraavan luvun arvo. Fibonaccin jonon kahden perättäisen luvun suhde lähestyy kultaista leikkausta, joka on arkkitehtuurissa, muotoilussa, taiteessa ja estetiikassa keskeinen käsite, mutta myös ihmiskehossa, kasveissa, kaikkialla luonnossa ja koko universumissa ilmenevä mittasuhde, jota voi runollisesti nimittää harmonisen kauneuden kaavaksi.

1

Luovaa tutkimusta

N

äytelmän Aalto – Don't Forget to Play! muoto ja sisältö, henkilöhahmot, kohtaukset ja koreografia ovat syntyneet työryhmän prosessina harjoituskauden aikana.

Esityksen muodon ensimmäinen määritelmä annettiin meille teatterinjohtajan tilauksessa: tehkää visuaalista teatteria, joka ei perustu dialogiin.

Sisällön lähtökohdaksi täsmentyi arkkitehtuurin kautta avautuva luovan työn, suunnittelun ja ideoinnin tematiikka inspiraationaan erityisesti legendaarinen työpari Aino Marsio-Aalto & Alvar Aalto.

Materiaalin runsaudesta valikoitui jat Uuden luominen ei ole kevyttä leikkiä. kokehittelyyn työryhmää kiinnostavia yksi- Laji vaatii jokaiselta osalliselta loputtotyiskohtia joita työstettiin omien kokemus- masti kärsivällisyyttä, uskoa, toivoa ja ten kautta. Emme tavoitelleet elämäkertaa motivaatiota. Työryhmän ammattitaito ja tai näköishahmoja. Keskeiseksi muodostui keskittyminen olennaiseen on kestänyt fiktiivinen kerronta, suunnittelua tekevät horjumatta. Tästä olen ollut lumoutunut, Arkkitehdit, arkkitehtuurista luennoivat ylpeä ja kiitollinen joka hetki.

Tutkijat ja erään työparin elämänvaiheita tunteellisesti läpikäyvät A ja A. Kuvitteellisen tason rinnalla kulkee dokumentaarinen materiaali: valokuvat, asiantuntijakommentit, ja tietenkin Alvar Aallon oma ääni.

Visuaalinen ja koreografinen kokonaisuus järjestyi lopulta muistikirjan muotoon Tiina Puumalainen jossa dramaturgia etenee episodeina.

Ohjaaja

Kuinka katsoa maailmaa yhdessä

L

änsimainen teatteri rakentui vuosisatoja ajatukselle, että esitys syntyy runoudesta eli draamasta, tragediaksi tai komediaksi kirjoitetusta juonellisesta tarinasta. Musiikkiteatterin kehityksen rinnalla teatterissa alkoi kehkeytyä näkemys siitä, että muutkin esityksen osaalueet voisivat kantaa tarinaa. Visuaalinen teatteri jakaa paljon post-draamalliseksi eli draamanjälkeiseksi kutsutun teatterin kanssa. Se on teatteria, jossa draama ei ole lähtökohta. Esitykseen muodostuu oma arkkitehtuurinsa kun lavastus, valot, puvut, tapahtumat, äänet, kaikkien teatterin eri kielten kokonaisuus tulee ilman näytelmää yhdistelleeksi katsojan eteen tarinan, teemat, ajatukset, joita yhdessä tarkastellaan.

Tahatonta visuaalista teatteria on tavallaan meidän kaikkien tapa katsoa maailmaa vauvan näkökulmasta. Vaunuista avartuvaan näkökenttään tulee valoa ja varjoa, puiden lehtiä, äidin hymy, isän naurua, auton moottorin murinaa, liikennevalojen piippaus, leikkivien lasten ääniä, yli lentävä lintu. Emme kukaan ensin ymmärrä kieltä, tilannetta tai tarkoitusta, mutta saamme vähitellen kiinni elämän juonesta ja ymmärryksemme täsmentyy kokemus kokemukselta.

Visuaalisen teatterin idea on luoda yleisön ja esityksen välille yhteisymmärrys ja yhdessä kokemisen mahdollisuus, kieli tai tilanne, jossa havaintojen rekisteröiminen käy katsojalta yhtä luontevasti kuin elämässä. Esitys virtaa tilassa pakottomasti ja useita eri assosiaatioita tönien. Näytelmän juonen korvaa se, mitä esityksen rytmitys, kauneus ja sen tarjoamat tiedot tai kuvat saavat meidän ymmärtämään sen aiheesta tai teemasta.

Aalto – Don’t Forget to Play! on esitys, joka pyrkii osaltaan kuvaamaan sitä yhteistyötä, leikkiä, kieltä ja yhteyttä, joka pitkäaikaisen työ- ja avioparin välillä mahdollistuu, kun kaksi taiteilijaa oppii toistensa tavan havainnoida maailmaa, tehdä havaintoja ja etsiä tietä yhteiseksi muodostuvan estetiikan rakentamiseksi.

Aalto – Don’t Forget to Play! ei siis ole henkilöhistoriaa tai rakkaustarina siinä mielessä kuin juonellinen kertomus voisi olla. Se on tutkielma siitä, miten hahmottaa maailmaa yhdessä, kuinka muuttaa idea materiaksi, miten viestiä toisen kanssa ja syventää yhteiseksi kasvavaa kieltä työn ja yhteisen elämän jakaen.

Hanna Suutela Teatterin ja draaman tutkimuksen professori

ttt-teatteri.fi